Kuopio-viikon finaalissa esittelen vielä joitain minulle tärkeitä lempparipaikkoja kaupungista.

Viikon aikana huomasin, kuinka hurjan paljon minulla olikaan sanottavaa ja esiteltävää Kuopiosta. Koko ajan tulvi mieleen lisää tarinoita ja esiinnostamisen arvoisia asioita kaupungista. Lopulta oli vaikea valita kaikesta materiaalista blogiin päätyvät jutut - liika on tunnetusti liikaa ja tämäkin postaus olisi lukijaystävällisyyden kannalta saanut jäädä lyhyemmäksi. Mutta en malttanut jättää mitään näistä paikoista pois...

On ollut tosi kivaa saada jakaa Kuopio kanssanne tämän viikon aikana. Kiitos kun seurasitte mukana :)

Lempipaikkojani kartalla.

Kuvakukko

Vuorikadulla sijaitsee Kuopion vanhin toiminnassa oleva elokuvateatteri, vuonna 1939 avattu Kino Kuvakukko. Siellä on vuosikaudet toiminut Kuopion ylioppilaskunnan elokuvakerho Hyvät Kuvat, jonka jäsen itsekin olin Kuopiossa asuessani.

Lapsuudessani Kuvakukossa järjestettiin paljon koululaisnäytäntöjä, ja ensi kerran olen käynyt siellä jo ihan pienenä ala-asteikäisenä tirpanana.

Salissa on edelleen käsitykseni mukaan alkuperäiset istuimet. Jos eivät ihan 30-luvulta niin vuosikymmenten takaa kuitenkin. Teatterissa on ainutlaatuinen vanhan ajan tunnelma. Kerrassaan ihana paikka, jossa edelleen käyn leffassa tilaisuuksien mukaan Kuopiossa vieraillessani.

Kirjasto

Ah, kirjasto....! Ahkerana lukutoukkana olen viettänyt Kuopion kaupunginkirjastossa tovin jos toisenkin, onpa yhteiseen historiaamme mahtunut melkein vuoden mittainen työharjoittelukin.

Rakastin kirjastoa niin. Ette usko, miten monta kirjaa minulla saattoi olla kerralla lainassa työharjoittelurupeaman aikana... Joka päivä hyllyiltä bongaili jotain superkiinnostavaa jota ei vain millään malttanut jättää lainaamatta. Vaikka kirjapinoja oli tietysti mahdoton koskaan saada luettua kotona läpi... :D

Kauhukirjat olivat minulle ehdoton juttu teini-iästä pitkälle aikuisuuteen. On ollut aika, jolloin minulta ei jäänyt väliin yhtäkään Stephen Kingiä. Nyt en voi väittää tietäväni mitään herran julkaisuista viimeisen 10 vuoden ajalta...

Kirjaston kahvila tuli yhteen aikaan sangen tutuksi paikaksi. Vietin kahvilassa työtaukoni munkin & kaakaon parissa. Munkit näyttävät edelleen yhtä hyviltä. ;)

Lopulta luovuin turhan tiheäksi äityneestä Tazza- & munkkirinkilätuokiostani, kun päivittäinen rituaali kummasti alkoi tuntumaan vyötäröllä.

Korttelimuseo

Kirkkokadulla sijaitsee ihastuttava puutalokortteli, joka toimii museona. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta.

Kuninkaankadun, Kuopionlahdenkadun, Haapaniemenkadun ja Minna Canthin kadun rajaamalla alueella sijaitsee paljon vanhoja puutaloja, ja täällä voi aistia miltä historiallinen Kuopio on muinoin näyttänyt.

Korttelimuseo on ollut rakkaimpia paikkojani Kuopiossa jo lapsesta saakka. Täällä oli aina jännä käydä. Nyt vanhempana arkkitehtuurista saa vielä ihan eri tavalla irti.

Sorvarinkadulla sijaitsee Minnan Päiväkoti, joka oli ensimmäinen päiväkotini. Päiväkotirakennus Sorvarinkadulla on yksi puutalo-Kuopion vanhoja rakennuksia.

Kuvissa Sorvarinkatu  ja Minnan Päiväkodin punainen rakennus vuonna 2015 ja 30-luvulla. 30-luvun kuva on kirkolta toiseen suuntaan, päiväkodin rakennus on kuvassa vasemmalla.

Vanha kuva on Korttelimuseon näyttelystä "Puutaloasumisen ihanuus ja kurjuus". Suosittelen näyttelyä vanhasta Kuopiosta kiinnostuneille, näyttelyssä on runsaasti hurjan mielenkiintoisia ennen-jälkeen -kuvia Kuopion keskustasta.

Valkeisenlampi

Kuopion oma "Central Park". Kivenheiton päässä torilta sijaitseva vehreä puistoalue joka on kunnostettu upeasti sitten minun aikojeni. Lampi uimarantoineen oli suosittu ulkoilualue jo lapsuudessani, mutta sittemmin alue suunniteltiin kokonaan uusiksi ja on nyt entistä viehättävämpi. Lampea kiertävältä kävelyreitiltä avautuu klassinen Kuopio-maisema Puijontorni-siluetteineen.

Väinölänniemen ohella kesä-Kuopion picnic-kohde numero yksi. Oma äitini kuuluu muuten kesäisin lammen "peruskalustoon" ja jos aurinko vain paistaa, löytää Äiti Karkkipäivän täältä takuuvarmasti viltiltään kirjansa ja eväskorinsa kanssa :)

Valkeisenlampi kesällä 2013.

Valkeisenlampi 1920-luvulla (kuva Korttelimuseon näyttelystä.)

Valkeisenlampi huhtikuussa 2015.

Kylpevän naisen patsaan kohdalla syötettiin aina lapsena sorsia.

Valkeisenlammen rakkain hahmo löytyy kuitenkin lammen toiselta puolelta, leikkipuistosta, joka kantaa nykyään nimeä Uppo Nallen puisto.

Kula-Kalle! Tämä karuselli on ollut samalla paikalla lapsuudestani saakka. Maalipinta on vaihtunut, mutta Kula-Kalle seisoo paikoillaan. Minun lapsuusvuosinani se oli haalean turkoosi.

Onko tämä karusellityyppi tuttu muillekin kuin Kuopion asukeille? Luulisi näitä olleen muuallakin, mutta en ole nähnyt Kula-Kallea kuin Kuopiossa. Täällä kaikki tietävät Kula-Kallen. <3 Tai tiesivät ainakin ennen.

Hanna Partasen leipomo

Ei Kuopio-viikkoa ilman Hanna Partasta. Eihän Kuopiosta voi edes puhua ilman mainintaa kalakukoista ja lihapiirakoista...! :) Suosituimmat sellaiset leipoo Hanna Partasen leipomo, joka on toiminut samalla paikalla Kasarmikadulla jo 30-luvun alusta. Hanna Partanen on Suomen kuuluisin kalakukkoleipuri, kutsutaanpa häntä myös kaikkien kalakukkojen äidiksi, jonka ansiosta kukko on levinnyt ympäri Suomea.

Hannan "lihikset" olivat pienen Sannin suurinta herkkua. Vähän varttuneempi Sanni valitsi mieluummin riisipiirakan tai omenahillomunkin. Kalakukkoon minulla oli ristiriitainen suhde. Kalakukko on ruiskuoreen leivottua kalaa ja rasvaista siankylkeä. Ihra ällötti minua suuresti, mutta jotenkin kierosti silti tykkäsin kukosta, etenkin sen kuoresta. Maku, jossa yhdistyivät ruis, sian rasva ja kala, oli samalla outo mutta koukuttava. En ole syönyt kukkoa täytettyäni 15, jolloin luovuin lihan syömisestä.

Kukkoja paistetaan Partasen leipomossa edelleen alkuperäisessä uunissa (kuva ylhäällä oikealla).

Alhaalla oikealla riisipiirakoita valmistumassa.

Jos ette ole maistaneet a) kalakukkoa tai b) Hannan lihapiirakoita tai "riisareita", suosittelen ehdottomasti pistäytymään Kuopion visiitillä tähän historialliseen, sympaattiseen leipomoon. Uunituoreen kalakukon voi noutaa leipomosta iltaisin kello 20-20.30. Myyntivaunu torilla on paikalla maanantaista lauantaihin 7.30-14.30.

.

Tähän on hyvä päättää Kuopio-viikon sarja. :)

Ai niin. Vielä yksi juttu.

Pääsin sitten vihdoin käymään Asemakoulun salissa....! <3

Ensi kertaan, Kuopio! :)

Katsetta Kuopion ruokapaikkoihin.

Ilokseni Kuopion ravintola-scene on laajentunut aivan valtavasti sitten poismuuttoni, ja nykyään kaupungista saa vallan kiitettävän kattauksen etnistä ruokaa. On japanilaista, meksikolaista, nepalilaista, espanjalaista, intialaista (tai se vissiin lopetti..?) ja kreikkalaista. Minun vielä asuessani Kuopiossa ainoat etniset ravintolat olivat yksi kiinalainen ja yksi thaimaalainen. Huraa. Kreikkalainenkin taisi olla jo siihen aikaan. Nepalilaista herkkua piti lähteä aina syömään Helsinkiin saakka. Mmmm.

Ns. klassisen keittiön ravintoloitakin on tullut joitain lisää. Mainittavimpina Rustik Kauppahallin alla sijaitsevassa holvissa sekä Puijonkadun lounaspaikka Urban.

Kun itse asuin Kuopiossa, en ollut vielä niin sanotusti löytänyt ruoan iloa. Ruoka ei siis juurikaan kiinnostanut, ja jos kävin ulkona syömässä, oli osoite melkein aina kiinalainen. Ja siellä sama annos: kasviksia hapanimeläkastikkeessa. Kera muhhhhkeiden riisikulhojen, tietysti. Riisiä piti pyytää aina lisääkin, "kun suapi santsata ilimaseks". :) Jos en mennyt kiinalaiseen, menin Rossoon. Kertonee kaiken.

Mutta nyt poismuutettuani minulla on paljonkin sanottavaa kuopiolaisista ruokaravintoloista. Ja hyvää sanottavaa :)

Tässä muutamia poimintoja suositeltavista murkinamestoista Kuopiossa.

Ravintola Rustik avasi ovensa kesällä 2013, ja vaikka ensikohtaamisemme ei ruoan puolesta vakuuttanutkaan (kuka muistaa mun eeppisen kasvisruoka-annoksen; paistettua porkkanaa ja keitettyä porkkanaa porkkanakastikkeessa..? Löytyy Kuopio-stoorista täältä), on Rustikista tullut lempipaikkani Kuopiossa. (Edit. 12/2016 Valitettavasti vuoden 2016 konseptiuudistus muutti tämän, ravintola on nykyään pihviruokiin erikoistunut paikka.)

Miksi?

Sijainti! Voiko olla ihastuttavampaa miljöötä kuin vanhat tiiliholvit historiallisen Kauppahallin kivijalassa? En itse keksi Kuopiosta tunnelmallisempaa ruokapaikkaa. Ei, edes Musta Lammas ei vedä pidempää kortta.

Brunssi! Minä tykkään syödä, ja tykkään syödä hyvää, monipuolista ruokaa. Siksipä noutopöydät laajoine valikoimineen houkuttavat. Mutta noutopöytien laatu on tietysti asia erikseen. Rustikin brunssilla asia on kunnossa. Brunssi on muuten käsittääkseni ensimmäinen laatuaan Kuopiossa, mikään muu paikka ei ennen Rustikia ole tarjonnut (ainakaan säännöllistä) brunssia.

Olen käynyt Rustikin brunssilla jo neljä tai viisikin kertaa. Ruoat noudattavat aina kutakuinkin samaa linjaa, muna- ja kalavaihtoehtojen joskus vaihdellessa.

Alkupalapöydässä on salaatteja, marinoituja sieniä ja kasviksia tapas-tyyliin, juustoja, hedelmiä, oliiveja, liha- ja kalaleikkeleitä. Lämpimästä pöydästä saa kalakukkoa, munakokkelia, nakkeja ja uunikasviksia. Joka kerta on ollut suosikkiani; punajuuri-aurajuustopaistosta. Naa-amm!

Rustikin a la carte -annoksetkin ovat ihan jees (tässä Milin tilaama kotijuustosalaatti viime viikolta), mutta en ole niitä itse kovin monesti ehtinyt vielä maistella kun menen aina brunssille :D Porkkana-hämmennyksen kaltaista makufloppia ei ole toiste tullut vastaan.

Rustik parilla sanalla: tyylikäs ja menultaan turvallinen, savolaisia erikoisuuksiakin tarjoava koko perheen ravintola Kuopion tunnelmallisimmassa tilassa. Hinnaltaan kuin Rosso ja kumppanit - mutta muilta ominaisuuksiltaan ihan eri kaliiberia. :)

Edit. Rustik on vuonna 2016 muuttanut konseptinsa rehelliseksi pihvipaikaksi. Kala- ja kasvisruokailijoille ei enää löydy listalta ruokia (tämä oli tilanne ainakin syksyllä 2016 - talvella 2017). Myös brunssi on muutettu pöytiin tarjoiltavaksi.

Musta Lammas on Kuopion vanhin fine dining -ravintola. Ja pitkään ainoa. Kuopio sai muutama vuosi sitten toisen "paremman paikan" kun Ravintola Os avasi ovensa, mutta Os on jäänyt minulle suureen hämärään. Os'ista ei tunnu kukaan puhuvan mitään, tai voihan syy olla sekin ettei kaveripiirissäni oikein harrasteta fine diningia :)

Musta Lammas on Kuopiossa instituutio. Minulla on ollut ilo syödä siellä elämäni aikana vain kolmesti, joista ensimmäisen vierailun aikaan olin vielä "Ruoka.... Saahan täältä spagettia?" -mentaliteetin ihminen. Siitä kerrasta en muista mitään. Mutta jälkimmäisistä on jäänyt oikein positiiviset makumuistot. Ravintolan tiloina toimivat 1862 valmistuneet kellariholvit, jotka olivat alunperin oluttehtaan käytössä. Musta Lammas on perustettu vuonna 1982 ja se on gastronomisen seuran Chaine de Rotisseursin kilpiravintola.

Alla kuvia viimeisimmältä Musta Lammas -vierailulta syksyltä 2013.

Viime vuosina kehittyneestä fine dining -harrastuksestani olen kirjoittanut täällä. Fine dining on monen mielestä yhtä järkevää ajanvietettä kuin heittää lompakko jorpakkoon, mutta minulle ruoasta on muodostunut niin merkittävä ilon aihe elämään että olen valmis säästämään ja sijoittamaan päästäkseni kokemaan taideruokaelämyksiä. :)

Fine diningiin ei ole varaa usein, mutta harvinaisempina hetkinä ne ovat sitä mieleenpainuvampia kokemuksia.

Onneksi hyvä ruoka ei suinkaan aina vaadi säästämistä :) Tutustuin tällä Kuopion visiitillä kolmeen minulle uuteen ja edulliseen ravintolaan.

Meksikolaisravintola Panza on jotain muuta kuin Amarillo. Ja juuri Amarillo-tyyliä olin pelännyt, kulkiessani päättäväisesti tämän mestan ohi sen ilmestyttyä vuosi sitten Kuopion ravintolanäyttämölle.

Mutta ehei. Sympaattinen Panza tarjoilee "street foodia", mutta ei millään "vakuumitortilla kouraan teollisilla salsoilla" -meiningillä. Täällä köökissä häärää ihmisiä, joille suhde ruokaan on puhtaasti artesaaninen; keittiöjengin CV pullistelee fine dining -mestoja kuten Chez Dominiqueta ja Oloa. Voit siis todellakin odottaa jotain ihan muuta kuin "panchovillaa" tässä paikassa :)

Mili ja minä suuntasimme Panzaan torstai-päivälliselle. Ilahduttavasti ravintolassa oli vilkasta torstai-iltanakin, ei suinkaan mikään itsestäänselvyys Kuopiossa.

Tilasimme kummatkin alkuruoaksi grillatun baby gem -salaatin paahdetuilla manteleilla ja chili-jogurttikastikkeella. Minun pääruokalautaseltani löytyi paistettua valkoista kalaa vihreässä mole-kastikkeessa kera pinaatin ja tomaatin, Milin masuun katosi annos possu-tacoja. Ruoan huuhdoin alas punkkukolalla - eikä tilaukselleni edes pyöritelty silmiä :D "Sitähän saa Saksassa valmiina tölkissäkin", meitä palvellut iloinen mieshenkilö totesi. Asiaa. :)

Ruoka oli erittäin hyvää eikä vierailu varmasti jäänyt viimeiseksi. Mili fiilisteli possuaan suunnilleen silmät puoliummessa, oli kuulema niin hyvää. Minun kalani oli erinomaisesti paistettu ja mole-kastike vallan herkullista. Vaikka syön kalaa ja kasviksia päivittäin, meksikolaisannos toi piristävää vaihtelua omien pöperöideni tuttuun makumaailmaan.

Paljonko maksaa? Ei paljon - alkusalaatti vitosen, tacoannos 16 € ja mun kala 18 €. Ayay, bueno!

Trattoria Sorrento kuuluu olevan just about suosituin all-round-ruokapaikka Kuopiossa tällä hetkellä. Eikä se edes sijaitse ydinkeskustassa. Tänne jos mielii syömään niin lounaallekin on hyvä varata pöytä, viikonloppuillalliselle on turha yrittää "drop-in" -tyyliin. En tiedä milloin ravintola on tarkalleen avattu, mutta joitain vuosia sitten. Jostain syystä paikka oli onnistunut pysymään minulta salassa viime jouluun saakka, jolloin kuulin siitä ensimmäistä kertaa. "Aito italialainen? Kuopiossa? Missä muka?"

Ravintolaan ei kyllä tulekaan helpolla törmänneeksi sattumalta, niin syrjässä se sijaitsee Snellmaninkadulla, keskustan kauppa- ja ravintolakeskittymän ulkopuolella. Siitä pitää kuulla.

Ja nyt se sitten testattiin.

Alkuruoka: valtava. Siis aivan hervoton. Koko ei varmaankaan tule esiin kuvassa, mutta tilaamani juustolautanen sisälsi arvioni mukaan ainakin 200 grammaa juustoa. Sitä vain löytyi lisää ja lisää salaatin alta. No, menussakin kyllä luki että 1-2 hengelle... :) 13 euron hinnallaan se on listan kallein alkuruoka, mutta tämän jos tilaa niin eipä kyllä juuri tarvitse muuta tilatakaan :D

Olin juustojen jälkeen niin täynnä että pääruoka tuntui mahdottomalta haasteelta. Kun pöytään sitten tuotiin kirjolohi Välimeren tapaan, taistelin sisääni kolmasosan jotta henkilökunta ei ihan ihmettelisi mikä ruoassa on vikana kun asiakas ei syö. Sillä ruoassahan ei todellakaan ollut valittamista, päin vastoin.

Sorrenton ruoka on mutkatonta italialaista kotiruokaa puhtailla mauilla tuoreista raaka-aineista. Ei fine diningia, ei yllätyksiä, ei taiteellisia annoskoostumuksia, vaan kursailematonta, hyvää perusruokaa. Hinta-laatu-suhde on enemmän kuin kohdillaan. Pääruoka-kala maksaa 15 euroa....!! Olen tainnut viimeksi Kreikassa saada näin halpaa kalaa pääruoaksi.

Muuten - paikka näyttää ulkoapäin miltä tahansa halpis-pitserialta teipattuine ikkunoineen. Rohkeasti ovesta vain, ravintola on sisältä paljon viihtyisämpi kuin ankea julkisivu antaa ymmärtää. :)

Lounasravintola Urbania on minulle suositellut suunnilleen jokainen jolta olen kysynyt Kuopion uusista ruokapaikoista. Olen viime vuosina tehnyt muutamiakin yrityksiä tutustua paikkaan, mutta useimmiten aukioloaika (ma-pe, 11-14) on toiminut tehokkaana esteenä.

Vaikutti siltä, että Urban jää tälläkin Kuopion reissulla väliin (eihän sitä nyt ihan joka päivä voi ulkona syödä... :)), mutta tänään päätin että eipä jääkään. Minulla oli epätavallisesti lounasnälkä jo puolilta päivin, ja kun ohjelmassa oli Korttelimuseo, osui samalla suunnalla oleva Urban mitä loistavimmin sammuttamaan aikaisen nälän.

Lounas täällä maksaa 10€ ja sisältää pienen alkusalaatin (ja leivän, niille ketkä sen haluaa :)), pääruoan (kaksi vaihtoehtoa; liha/kala ja kasvis) sekä kahvin ja pikkuisen jälkkärisuupalan.

Tänään listalla oli Toast Skagen paahdettujen pikkelsijuuresten ja hernepyreen kera ja vegevaihtoehtona Punajuuripannukakkua kyljessään mantelia, romaine-salaattia ja Aura-smetanaa. Alkuruoaksi palsternakka-persiljakeittoa, jälkkärinä sitruunafrangipane ja tuttifruttikreemiä.

Tilasin Toastini ilman Toastia, ja tarjoilija sanoi keittiön valmistavan minulle siitä salaattiversion. Odotin kovasti paahdettuja juureksia ja hernepyreetä, mutta salaatti saapuikin ilman niitä. Kenties keittiössä oltiin sitä mieltä, etteivät juurekset ja pyree sopineet salaattiin, mikä makumaailmallisesti varmasti piti paikkansakin :D Mutta minä halusin nuo härpäkkeet kun ne kerran annokseen kuuluivat. Ne tuotiin minulle sitten lisälautasella :) (Miettivät varmaan että on ihme asiakas....)

Jutustelin samassa pöydässä istuvan seurueen kanssa. Yksi seurueen herroista käy Urbanissa säännöllisesti lounaalla ja oli tuonut tällä kertaa isomman kaveriporukan mukanaan, muut minun tavoin Urban-ensikertalaisia. Herra vaikutti arvostavan ns. vähän parempaa ruokaa, ja kehui Urbanin konseptia. "Laadukasta ruokaa fiinissä miljöössä mutta samaan hintaan kuin peruskuppilan lounas."

Täytyy sanoa että hämmästyin ruoan hintaa - enpä tiennyt että  kympillä voi saada näin hienon lounaan. Ei ole turhaan kehuttu tätäkään paikkaa.

*

Kiitos hyvästä ruoasta, Kuopio :)

Ensi kertaan jäi sitten japanilaisen ja espanjalaisen testaus. Minulle selvisi uusia brunssimahdollisuuksiakin; Isä Camillolla on nykyään myös omansa, samoin brunssia tarjoavat Fransmanni ja King's Crown.

Onko kuopiolaisilla jakaa lisää ravintolavinkkejä tai paljastaa kätkettyjä helmiä...?

Laitetaanpas tähän väliin yksi kosmetiikkajuttu ja palataan Kuopioon taas illemmalla. :)

Nafha on ranskalaista, Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Merkin perustivat Guy Boulanger ja Carole Gancia vuonna 2006 inspiroiduttuaan Marokon vierailuillaan itämaisista kauneusrituaaleista. 'Nafha' on arabiaa ja tarkoittaa 'hengitystä' ja 'olennaista'.

Tällainen perusteellinen tyyppi kun olen, niin jäin vähän kaipaamaan Nafhan sivuilta tietoa siitä, millä lailla nämä marokkolaiset kauneusperinteet näkyvät Nafhan tuotteissa. Sivuilla vain kerrotaan mistä inspiraatio on haettu, sen kummemmin avaamatta, miten vaikutteet näkyvät tuotteiden koostumuksissa. Valtaosassa tuotteista on "Marokon kultana" tunnettua arganöljyä, mutta tämä ainesosa ei tee sarjasta mitenkään omaleimaisen "itämaista". Arganöljy on tänä päivänä yksi suosituimmista kosmetiikassa käytetyistä ainesosista ja sitä voi löytää kaikenlaisista tuotteista markettibrändien hiusseerumeista luksuskylpylöiden hoitolasarjoihin.

Nafha on laajuudeltaan pieni sarja. Tuotteita ei ole tarjolla eri ihotyypeille, vaan sarja koostuu nimensä mukaisesti muutamista 'olennaisista' perustuotteista, joita yhdistelemällä voi luoda erilaisia cocktaileita. Muista blogeista olen lukenut, että sarjaa markkinoidaan herkälle iholle sopivana, mutta tuotteiden incit alkoholeineen ja hajusteineen eivät tue tätä lupausta (puhtaat öljyt poislukien). Katja Kokon blogista löysin tapauksen, jossa Nafhan voiteet ja puhdistusemulsio olivat saaneet superherkän ja atoopisen ihon ärtymään totaalisesti.

Joku voisi nyt pitää tätä alustusta merkkinä siitä, että Sanni ei tainnut oikein tykätä Nafhasta. Ei suinkaan, testituotteista löytyi yksi todellinen lempparikin, mutta myönnän, että minulle jää vähän epämääräinen kuva brändistä ja heidän "nichestään" kokonaisuutena.

Blogeista voi lukea Nafhan maahantuojan tuote-esittelysivuilta kopsattuja ilmaisuja kuten "raaka-aineet ovat tarkoin tutkittuja ja tuotteisiin on valittu vain parhaita mahdollisia kasveja, kasviöljyjä, sekä eteerisiä öljyjä. Monissa NAFHA-tuotteissa käytetään innovatiivisia ja harvinaisia raaka-aineita" - mutta mitä nämä lauseet oikeasti tarkoittavat ja eroaako Nafha lopulta tällä pohjalla muista laadukkaista luonnonkosmetiikkasarjoista? Kaikkien EU:n alueella myytävien kosmetiikkasarjojen (niin luonnon- kuin normaalin) raaka-aineet ovat "tarkoin tutkittuja" ja totta kai jokainen merkki korostaa ainesosiensa olevan "parhjaista kasveista ja öljyistä". Mitä harvinaisuuteen ja innovatiivisuuteen tulee, vaikka en mikään kosmetiikan kemisti ole, niin sen verran on tullut inci-listoja luettua etten löydä Nafhan ainesosalistoista muuta harvemmin käytettyä ainesosaa kuin kaktusviikunaöljyn.

Käyttövinkkejä:

Tehohoito juonteille ja rypyille - sekoita Intemporel-voidetta + silmän- ja huultenympärysvoidetta

Kuivalle iholle - sekoita kosteuttavaa päivävoidetta + arganöljyä

Kuuri kuivalle ja väsyneelle iholle - viikon ajan rauhoittavaa kasvonaamiota yövoiteen tilalla

Auringossa palaneen ihon hoitoon - paksu kerros kosteuttavaa päivävoidetta

Nafhasta muodostuu vaikutelma ihan mukavana, miellyttävä- ja kevytkoostumuksellisena sarjana, mutta en löydä siitä mitään selkeästi erilaista tai omintakeista juttua mikä erottaisi sen ratkaisevasti kilpailijoistaan. Tuotteiden hinnat ovat välillä 17,90 € - 36,60 €.

Mitä herkkään ihoon tulee - markkinoilla on myös luonnonkosmetiikkasarjoja joilla on oikeasti hajusteettomia ja alkoholittomia koostumuksia.

Sain maahantuojalta kokeiltavaksi kolme omavalintaista tuotetta. Vaahtoavaa putsaria kun ei valikoimasta löydy, niin valitsin vain voiteita.

Nafha Crème de Jour eli Kosteuttava Päivävoide

Koostumukseltaan erittäin ohut, silkkinen, nopeasti imeytyvä emulsio. Tuoksusta tuli minulle ensin mieleen karvasmanteli, mutta tuotteessa ei ole lainkaan mantelia. Joka tapauksessa tyypillisen luonnonkosmetiikkamainen tuoksu, mutta ei vahvasti eteeris-öljymäinen.

Vaikka tuoksu ei ole ihan suosikki, ihastuin voiteeseen niin, että en ole malttanut lopettaa sen käyttöä vaikka otin Kuopioon mukaan seuraavan testisatsinkin (Exuviancea). Nafhan silkkinen koostumus on niin paljon mieleeni, että juuri nyt ei tekisi yhtään mieli siirtyä seuraavaan testattavaan. Tätä tämä kosmetiikkablogin pitäminen on...! ^_^ Ei voi jäädä käyttämään lemppareita jos haluaa tuottaa tuotearvosteluja...

Voide on todella ohutta mutta samalla hyvin kosteuttavan tuntuista. Inciä tutkimalla voikin hieman ymmärtää, mistä sen lähes puuterinen ihofiilis johtuu. Kasviöljyistä kuvittelisi aina, että öljy = rasvaista, mutta öljylaatuja on monenlaisia. Nafhan Crème de Jourin incissä nopeasti imeytyvää, ei-tahmaista koostumusta rakentavat mm. tylsiltä kuulostavat ainesosat (niissä ei ole houkuttavia kasvinnimiä ;)) dicaprylyl ether ja myristyl myristate sekä kombo arachidyl alcohol - behenyl alcohol - arachidyl glucoside, joka samalla kosteuttaa mutta pitää ihon pinnan mattaisena. Nämä alkoholit eivät kuivata vaan ovat pehmentäviä rasva-alkoholeja. Kaikki ovat kasvipohjaisia.

Inci: aqua (Water), Aloe Barbadensis Leaf Juice, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Glycerin, Alcohol, Arachidyl Alcohol, Dicaprylyl Ether, Argania Spinosa Kernel Oil, Myristyl Myristate, Behenyl  Alcohol, Salvia Officinalis (Sage) Water, Squalane, Glyceryl Stearate, Arachidyl Glucoside, Benzyl Alcohol,  Opuntia Ficus-Indica Extract, Cera Alba (Beeswax), Pongamia Glabra Seed Oil, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil, Bisabolol, Tocopherol, Levulinic Acid, Undecylenoyl Glycine, Camellia Sinensis Leaf Extract, Althaea Officinalis Root Extract, Parfum (Fragrance), Xanthan Gum, Sodium Levulinate, Dehydroacetic Acid, Palmitoyl Grape Seed Extract, Sodium Hyaluronate, Sodium Hydroxide, Bambusa Arundinacea Stem Extract, Rosa Centifolia Flower Extract, Sodium Citrate, Limonene, Linalool, Citronellol, Geraniol

Merkkasin punaisella potentiaaliset ärsyttäjät eli hajusteet sekä kuivattavat alkoholt. Merkkasin sinisellä ne ainesosat jotka ovat itselleni erityisen mieleisiä. Aloe rauhoittaa ja kosteuttaa, skvalaani ja hyaluronihappo kuuluvat tunnetusti erinomaisiin kosteuttajiin, argan- ja kaktusviikunaöljy pehmentävät ja toimivat antiosidantteina, karanjaöljy (pongamia glabra) tuo luontaista UV-suojaa, bisabolol rauhoittaa ja teeuute on tehokas antioksidantti. Kuten olen aiemmin todennut, en välttele alkoholia ihonhototuotteissani. Jos on kaksi yhtä miellyttävää tuotetta mistä valita, otan alkoholittoman, mutta en sylje 'holillisenkaan päälle.

Nafha Silmän- ja huultenympärysvoide

Tästä tuotteesta minulla ei ole paljonkaan sanottavaa. Koostumus on geelifluidimainen, ja vaikkakin ihan miellyttävä, niin ei tarpeeksi "jämäkkä" minun makuuni. Olen etenkin nyt iän ja juonteiden karttuessa mieltynyt hieman täyteläisempiin koostumuksiin, ja tykkään siitä, että sy-voidetta jää alueelle kunnolla. Kokemusta on vaikea selittää, mutta monet koostumukset ovat niin vesimäisiä, että kun iholle laittaa pikkuruisimmankin pisaran, se leviää kauttaaltaan sy-iholta jonnekin ohimoon saakka, jättäen välittömälle silmänympärysalueelle tunteen, että "Jäikös tähän nyt ylipäätään mitään kerrosta suojaamaan, pehmentämään ja kosteuttamaan..?" En tiedä saako joku kiinni siitä mitä tarkoitan.

(Pakko livauttaa tähän väliin että tämän hetkinen ehdoton suosikkihoitotuotteeni silmänympäryksille on Laveran Cranberry & Argan Wrinkle Smoother, jonka koostumus on samalla geelimäinen mutta täyteläinen, ei tahmaa, ei kiillä, ja pehmentää & kosteuttaa sy-ihon ihan tajuttoman hyvin! Ensin olin ihan että njaa, ihan ok tuote, mutta sitten tajusin rakastuneeni tuotteeseen enkä tällä hetkellä halua muuta käyttääkään.)

Nafhan Silmän- ja huultenympärysvoide lupaa kiinteyttää, mutta en osaa ottaa kantaa lupauksen täyttymiseen. Ainesosaluettelosta löytyy samoja aineita kuin päivävoiteestakin, mukaan lukien alkoholia ja hajusteita.

Nafha Vartaloemulsio

Tässäpä meillä ooooohuen ohut, vesimäinen vartalon kosteuttaja! Siis todella ohut, näin nestemäistä vartaloemulsiota en muista aiemmin kohdanneeni. Fiilis on silkkinen ja etten sanoisi jopa ylellinen, mutta kosteustehot eivät riitä minulle. Voide katoaa ihoon saman tien ja ihon pinta pysyy kosteutetun tuntuisena vain joitain tunteja. Minullahan on vartalon ja kasvojen iho "eri paria", eli vartalo on kuivempi kuin kasvot. Tarvitsen kropalle huomattavasti täyteläisemmän kosteustuotteen kuin kasvoille.

Voiteessa ei ole yhtä paljon alkoholia kuin kahdessa muussa testituotteessani. Kuivattavin alkoholi (etanoli) puuttuu kokonaan, incissä on vain benytsyylialkoholia.

Uskoisin, että Nafhan "vartalomaitoon" ihastuvat ne, joiden iholla ei ole juuri lainkaan kuivuutta, ja jotka käyttävät vartalovoidetta lähinnä vain suihkun jälkeen korvatakseen ihon suihkun aikana menettämän kosteuden. Näillä ihmisillä iho siis saattaa hieman kiristää peseytymisen jälkeen, mutta iho ei muuten koskaan hilseile tai tunnu epämukavalta. Tällöin nopeasti imeytyvä, vähärasvainen ja silkkinen vartalovoidelaatu on varmasti onnen omiaan.

Minun ihoni on aina valkoisilla "suomuilla" jos en rasvaa sitä.

Tämä kuva on vuodelta 2013, mutta tältä ihoni näyttää iltaisin kun olen aamulla voidellut sen Nafhan vartaloemulsiolla.

*

Nafhan tuotteita on saanut Suomesta nyt vuoden verran.

Onko lukijoiden joukossa Nafhaan tutustuneita? Millaisia kokemuksia teillä on sarjasta?

Tämä juttu on ollut minulla tekeillä pitkään. Nyt se löysi paikkansa mitä osuvimmin Kuopio-viikolla.

Saanko esitellä kuukauden idolin: lupsakka savolaisneito Taina.

Blogosfäärissä paremmin tunnettu kynsibloggaaja Charming Nailsina.

Olen alun perin tutustunut Tainaan jo vuosia sitten netin ”kosmetiikkafriikkipiireissä”, jos asian näin hauskasti saa ilmaista, aikoja ennen meidän kummankaan blogeja. Asuin tuolloin itse Ahvenanmaalla, joten savolaisuus ei meitä yhdistänyt, ja meni pitkään ennen kuin edes kävi ilmi että olemme kotoisin samoilta nurkilta.

En tiedä onko se sitten juuri savolaisuus vai mikä, mutta jokin Tainassa on aina tuntunut tutulta ja turvalliselta. Olemme hyvinkin erilaisia elämäntyyleiltämme ja luonteenpiirteiltämme, mutta silti löydän meistä jonkun tietyn saman perusvireen. Kutsun sitä villasukka-asenteeksi. Olen jopa alkanut nimittää meitä villasukkabloggaajiksi.

Kuvitus Tainan kotoa. Talossa asustaa pariskunnan lisäksi kaksi kissaa ja pääsiäisenä perheeseen liittynyt koiranpentu.

Taina perusti bloginsa lokakuussa 2008, aikaan, kun blogi-ilmiö Suomessa oli vielä taaperoiässä. Blogeja oli tuolloin niin vähän, että suosituimmista tuli heti kaikkien tuntemia megabloggaajia, ja osa heistä jatkaa tällä tiellä edelleen.

Tuohon aikaan oli helppo erottautua massasta, etenkin, jos oma aihepiiri oli uniikki. Charming Nailsin nähdessä päivänvalon oli Suomessa vain pieni kourallinen kauneusaiheisia blogeja, ja Tainan blogi onkin tiettävästi Polishaholicin ohella Suomen kynsiblogipioneeri.

2010-luvulla kynsi- ja kauneusblogeja on syntynyt kymmenittäin ellei peräti sadoittain, Charming Nailsin pysyessä suosituimpien joukossa. Kynsilakkajanoiset löytävät Charming Nailsista aina viimeisimmät lakkauutiset ja inspiroivia lakkauksia kera selkeiden tutorialien. Kynsijuttujen ohella Taina kirjoittaa myös meikeistä ja kosmetiikasta yleisesti, ja vilahtaapa ruudussa silloin tällöin myös välähdyksiä neitokaisen arjesta.

Toisin kuin valtaosa muista nimimerkin takana kasvottomina aloittaneista bloggaajista (Sanni viittaa myös), Taina on valinnut pysyä anonyymina. Hän julkaisee itsestään tunnistettavia kuvia ani harvoin, ja etunimensäkin nainen paljasti vasta jokunen vuosi sitten. Hän myös rajaa aihealueistaan tarkkaan pois liian yksityiset ja henkilökohtaiset asiat kuten työn, ystävät ja parisuhteen.

”Blogini käsittelee kynsiä, ei minua”, Taina sanoo brunssilautasensa takaa kuopiolaisessa toriravintolassa. ”Mun elämä on niin tavallista että ketä se kiinnostaisi, kynnet ovat kiinnostavammat”.

Mutta totuushan on, että juuri se tavallinen elämä kiinnostaa. Villasukkaelämäkin. Kaikkien bile- ja matkablogien vastapainoksi tilausta on myös tavallista arkea kuvaaville blogeille, näin minä uskon. Ne pienet pilkahdukset Tainan elämästä Kuopion maaseudulla tuovat blogiin viehättävää maanläheisyyttä, jollaisesta itse pidän blogeissa. Se tekee myös bloggaajasta inhimillisemmän, koko elämä ei ole pelkkää kynsien koristelua. Mutta ymmärrän Tainan valitseman tien, eikä jokaisen blogin kuulukaan olla pitäjänsä elämäntyylistä raportoiva päiväkirja. Charming Nails on kynsiblogi. Ja loistava sellaisenaan.

Millaista on kynsibloggaajan arki?

Taina tekee työkseen jotain ihan muuta kuin kynsiin liittyvää, mutta kynsille omistetaan aikaa joka ilta töiden ja harrastusten jälkeen. Taina lakkaa kyntensä 6-7 kertaa viikossa, ja rutiini on tehokkuudessaan aivan hämmästyttävä; nainen kuivattelee kynsiään jopa saunassa..! Lakkaukset kuvataan heti tuoreeltaan jolloin ne ovat kuvissa moitteettomassa kunnossa.

Postauksia Taina kirjoittaa iltapäivisin tai viikonloppuisin useamman kerralla, kun on enemmän aikaa. Julkaisutahti on kunnioitettava;  sisältöä ilmestyy jokainen päivä. Rytmi on Tainalle luonnollinen eikä hän koe sitä stressaavana. (Wow näitä tehopakkauksia, sanon minä vain…! Ja joillain bloggaajilla on paketissa mukana vielä lapsetkin..!)

Kynsien hoitorutiini on odotetusti perusteellinen. Kynnet öljytään päivittäin, aina ennen lakkausta. Viikkohuoltoon kuuluu viilaus ja kynsinauhojen siistiminen. Muutaman viikon välein kynnet lyhennetään, Taina pyrkii pitämään kynnet tietyssä pituudessa. Lisäravinteina menee kalsiumia ja piimaata ja välillä myös biotiinia.

Kysyn, tuleeko Tainalle koskaan kuivia kausia inspiraation suhteen. Kun nainen taiteilee uudet lakkaukset päivittäin, voisi kuvitella, että jossain vaiheessa lyö ideoiden suhteen tyhjää. Mutta ehei, ei vaikuta siltä että Tainalle olisi ihan heti käymässä näin. Lakkauslistaa on viikoiksi eteenpäin ja koko ajan tulee uusia lakkoja, tarroja, leimauslaattoja ja muita härpäkkeitä joista saa loputtomiin ideoita ja materiaalia blogikynsiin.

Taina on päässyt suunnittelemaan oman kynsilakan Dollish Polish -merkille. Tainan nimikkolakka (kuvassa) on nimeltään Charming Starry Sky. Taina on myös ainoa bloggaaja maailmassa (!), joka on saanut suunnitella oman leimauslaatan Konadille. Ei paha lisä blogi-CV:hen ;)

Mikä bloggauksessa on antoisinta?

Tainan pitää miettiä vähän aikaa. ”On tosi kivaa saada tutustua uutuustuotteisiin ja kirjoittaa niistä, mutta ennen kaikkea bloggaus on minulle sosiaalinen juttu”, Taina sanoo. ”On mahtavaa jutella samanhenkisten kanssa, jakaa intohimoaan muille ja saada muutkin innostumaan. Olen tutustunut blogin kautta tosi kivoihin lukijoihinkin.”

Taina ei käy bloggaajien PR-tapahtumissa, jotka muodostavat monille bloggaajille tärkeän sosiaalisen kanavan. Tässä asiassa Savo asettaa omat haasteensa. Taina kävisi tilaisuuksissa mielellään, mutta… ”Ne ovat niin kaukana”. Pressiaamiaiset ja muut promokekkerit ovatkin lähinnä pääkaupunkiseutulaisten kenttää. Harvasta maakuntablogista saa lukea raportteja merkin X tai Y järjestämistä tilaisuuksista. Toisia bloggaajia tilaisuudet eivät tietysti kiinnostakaan.

Taina vastaanottaa ilmaisia PR-tuotteita ja tienaa blogin mainoksilla pientä taskurahaa. Kuinka paljon tämä vaikuttaa Tainan bloggausmotivaatioon?

”Pitäisitkö blogia vaikka et hyötyisi siitä materialistisesti tai taloudellisesti mitenkään?”

Tätä Tainan ei tarvitse miettiä. ”Ehdottomasti pitäisin. Olen aloittanut blogin puhtaasta intohimosta vailla mitään kuvitelmia PR-tuotteista tai mainostuloista, ja tekisin blogia edelleen ilman näitä elementtejä.” Juttelemme aiheesta pitkään ja antaumuksella.  Mainostulot ja blogin kautta saadut tuotteet ovat Tainalle ilahduttava bonus, mutta eivät blogin elinehto. Taina ostaisi monia ilmaiseksi saamiaan tuotteita joka tapauksessa.

”Nykyään tuntuu, että blogilla kuuluu olla mahdollisimman paljon yhteistyökumppaneita ja täytyy saada mahdollisimman paljon ilmaiseksi, se ikään kuin jotenkin määrittää blogin arvon”, Taina miettii. ”Paljon on muuttunut kuudessa vuodessa.” Tunnettua on, että blogeja jopa perustetaan nykyään sillä kannustimella, että voi saada tuotteita tai palveluita ilmaiseksi.

Taina on iloinen yhteistyökumppaneistaan, mutta ei koe, että ne tekevät hänen bloginsa. ”Mieluummin teen yhteistyötä muutaman, juuri minun blogini sisältöä tukevan kumppanin kanssa kuin kymmenien, joiden luontevaa istuvuutta blogiini saisin miettiä.”

Mitkä ovat lempipostauksia blogissasi?

Tainalle mieluisimpia ovat kynsipostaukset, joiden eteen hän on nähnyt paljon vaivaa ja tulos on onnistunut. Hän tykkää myös esitellä uutuustuotteita ja kokoelmia. ”Ylipäänsä on tosi kivaa, kun saa jakaa informaatiota ja inspiraatiota”.

Charming Nails onkin aina ajan tasalla, ja kynsifriikit lukijat tietävät aina löytävänsä sieltä kuvat uusimmista lakkaherkuista. Vähän toista kuin Karkkipäivässä… :D Jossa konjac-sienestä ja Beauty blenderistäkin voi odottaa lukevansa mahdollisesti ennen vuotta 2018… Ihailen blogikollegoita, jotka ovat aina viivalla ja innostuneita viimeisimmistä jutuista.

Tainan blogi tarjoaa kynsi-nannan lisäksi myös mainioita vinkkejä raskaiden luomien meikkaukseen

Entäpä nolottaako joku postaus Tainaa?

Odotin kovasti jotain mehevää paljastusta myöhemmin poistetusta postauksesta, jollaisia melkein joka bloggaajalla tuntuu menneisyydessään olevan. Mutta villasukkabloggaajallamme ei sellaisia ole.

Taina sanoo, että käytännössä ainoastaan alkuaikojen huono kuvanlaatu nolottaa.

Jotain Tainasta Charming Nailsin takana. Nainen, jonka elämä on omien sanojensa mukaan niin tavallista, ettei se kiinnosta ketään.

Tärkeitä asioita ovat koti, vakituinen työ, tasapainoinen elämä, perhe, ystävät ja eläimet. Rauhallinen tempo arjessa, tasalaatuisuus. Lähiarvot.

”En koe, että minun täytyy etsiä elämyksiä kaukaa. Lähelläkin olevat asiat riittävät hyvään elämään.

Siinä on Charming Taina kiteytettynä. Juuri sitä lempeän seesteistä villasukkaisuutta. Kaikki tämä leppoisalla savon murteella kerrottuna, kiireettömän sunnuntaibrunssin äärellä, miljöönä Kuopion Kauppahallin vanha tiiliholvi.

Kolme tuntia on kulunut jutustellessa, hämmentelemme tyhjien lautasten äärellä viimeisiä kahvikupillisiamme. Tainalta on parkkiaikakin kohta lopussa.

”Mikä olisi sulle täydellinen päivä?” keksin vielä kysyä, kun olemme jo tekemässä lähtöä.

Taina tuumailee.

”Joulu”, kuuluu sitten. ”Täydellinen päivä on sellainen, jonka saa viettää perheen ja ystävien kanssa eikä ole hätä tai kiire mihinkään. Niin kuin joulu.”

Hymyilyttää.

Joulua odotellessa.

.

Jos tori on Kuopion sydän, tämä katu on sen valtimo: kulttuuria, yöelämää, legendaarisia ruokaravintoloita ja tärkeimpiä nähtävyyksiä varrelleen kerännyt Kauppakatu.

Jos tulet Kuopioon ja sinulla on vain päivä aikaa, omista se tälle kadulle.

Useimmat kaupungissa vierailevat kohtaavat Kauppakadun juuri tässä, torin kulmalla Kauppahallin nurkalla, jossa Kauppakatu risteää Puijonkadun kanssa. Oikealla on Kauppahalli (tunnettu Veljmies-patsas jää juuri kuvan ulkopuolelle) ja vasemmalla Kuopion Lyseo.

Horisontissa häämöttää Kuopion terveydenhuolto-oppilaitos, johon Kauppakatu päättyy läntisessä päässään. Edit. Jahaps, Terveydenhuolto-opinahjo onkin muuttanut muualle. Mitä lie rakennuksessa nykyään...? Siellä on käsittääkseni toiminut muinoin sairaala.

Kauppakatu kulkee koko keskustan läpi Valkeisen lammen kupeesta Matkustajasatamaan saakka. Sen varrella on niin paljon nähtävää, että kaikkien paikkojen koluamiseen saa kulumaan useampia päiviä.

Torilta länteen päin kadun varrella sijaitsevat Posti, Carlsonin tavaratalo, kahvila Houkutus ja kauppakeskus H-Talo. Torin kohdalla katua reunustavat Kauppahalli, kauppakeskus Aapeli ja Kuopion Lyseo. Me tutustumme Kauppakatuun torilta itään päin.

Osoitteesta Kauppakatu 22 löytyy Kuopion todennäköisesti suosituin ja tunnelmallisin kahvittelupaikka, Kahvila Kaneli. Paikka on mm. More To Love Mimmin -lemppareita. :)

Kuva: Kaneli

Kuopio ei ole Helsingin tai Tampereen tapaan kahvilakaupunki, ja keskustan kaduilta saa todellakin ihan hakea kivoja istuskelupaikkoja. Suurin osa kaupungin kahvipaikoista on kauppakeskusten ja tavaratalojen kahvioita, jotka tunnetusti ovat vähemmän tunnelmallisia ratkaisuja. Minun vuosinani keskustan ainoa vähänkään perinteisempi, viihtyisä kahvila oli Burt's, joka on sittemmin kadonnut katukuvasta. (Tietääkö joku onko Burt'silla vielä toimintaa..?)

Kaneli avautui vasta muutettuani pois Kuopiosta, mutta sen ilmestyttyä en ole juuri muualle kahvitreffejä Kuopion visiiteillä sopinut :) Ihastuttava, vanhoilla huonekaluilla sisustettu paikka jossa soi jazz - ja kahvikupit ovat suuria :D

Kanelilta eteenpäin jatkaessa kulkija kohtaa seuraavaksi Kuopion yöelämän keskuksen - Kauppakadun ravintolakorttelin. Yhdessä blokissa sijaitsevat kaikki kaupungin suosituimmat menomestat. Minun aikoinani juuri täysi-ikäistyneiden suosituin kohtauspaikka oli nykyisen Ale Pupin paikalla sijainnut Emigrant's. Sinne liittyy paljon muistoja... Kuten sittemmin poistuneeseen Giggling Marliniin, jossa ehdin myös biletellä kiitettävästi ennen kuin muuttokuorma suuntasi ulos Savosta.

Kuopiolaiset, mikäs ravintola on nykyään se The Ykkönen?

Kauppakadun ja Vuorikadun risteyksessä, heti ravintolablokin jälkeen (Vuorikadulta löytyy muuten vielä yökerho Ilona!) sijaitsee Kuopion Taidemuseo.

Allekirjoittanut on viihtynyt museoissa lapsesta saakka. Suosikkejani olivat Taidemuseo ja luonnontieteellisestä perusnäyttelystään tunnettu, sekin Kauppakadulla sijaitseva Kuopion Museo. Museot olivat minusta lapsena hurjan kiehtovia ja ne olivat minulle tavallaan leikkipaikkoja siinä missä puistotkin, vaikkei niissä tietenkään varsinaisesti leikitty. Muistan, että menimme kavereiden kanssa museoihin usein keskiviikkoisin, jolloin niihin oli vapaa pääsy.

Olen tänään menossa katsomaan Taidemuseon tämänhetkisen näyttelyn, Carried by Light.

Kuopion museotarjonta on erittäin runsas. Taidemuseon ja Kuopion Museon lisäksi voin suositella mitä lämpimimmin VB-valokuvakeskusta ja Korttelimuseota.

Osoitteessa Kauppakatu 22-27 seisoo vanha, jykevä Suomen Pankin talo, joka kätkee sisuksiinsa suositut ravintolat Isä Camillon ja Pannuhuoneen. Isä Camillosta saa hyvää, joskin aika yllätyksetöntä ruokaa. Se on hyvä valinta jos haluaa laadukasta perusruokaa sofistikoituneessa miljöössä ja etsii jotain muuta paikkaa kuin ketjuravintolaa. (Kuopion suosituimmat ruokaravintolat ovat Amarillo ja Rosso...) Älä kuitenkaan tule turhaan repimään ovea sunnuntaisin, niinkuin minä olen tuskaisen monesti tehnyt vaikka kuopiolaisena minun pitäisi tietää paremmin. Sunnuntaisin ruokailumahdollisuudet Kuopiossa ovat todella rajalliset.

Kivijalan viihtyisä olutravintola Pannuhuone tunnetaan stand up -illoistaan. Terassi on kesäisin tosi kiva paikka.

Rakennus Snellmanin puistosta päin. (Kuvattu toisena, pilvisenä päivänä... Kylläpäs näyttää kolkolta :))

Heti Suomen Pankin talon jälkeen kohtaamme Suomen kolmanneksi vanhimman museorakennuksen, 1907 valmistuneen jugend-tyylisen Kuopion Museon. Vain Helsingin Ateneum ja Turun Taidemuseo ohittavat Kuopion vanhuksen iällään.

Kuopion Museo oli ehdottomia lempipaikkojani lapsena. Valtavassa museossa sai helposti kulumaan vaikka koko päivän täytettyjä eläimiä, akvaariokaloja ja vanhoja esineitä katsellen. Ylimmän kerroksen Savutupa oli aivan erityisen jännä paikka lapselle.

Kuopion Museo on loistava koko perheen kohde, jota voin suositella kaikille lasten kanssa Kuopioon matkaaville. Luonnontieteellisten ja kulttuurihistoriallisten näyttelyiden lisäksi museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä.

Jatkaessa Kauppakatua museolta alaspäin osuu kohdalle pian yksi Kuopion legendaarisimmista ruokapaikoista; Muikkuravintola Sampo.

Ravintola kuuluu tunnetuimpiin muikkupaikkoihin ihan koko maamme tasolla.

Sampo on tarjoillut "lekentaarista evästään" jo vuodesta 1931. Jos kala maistuu, niin älä jätä Sampoa väliin!

Tähän päättyy Kauppakatu. Kadun itäinen pää kohtaa Kallaveden ja matkustajasataman. Selän takaa löytyy...

...kesä-Kuopion rakastetuimpiin ravintoloihin kuuluva Wanha Satama.

Kauppakadun päähän samoillut kulkija palkitaan kesäisin kaupungin eloisimmalla tunnelmalla josta vastaavat vilkas matkustajasatama Kallavesi-ristelijöineen, satamatori, tunnelmalliset ravintolat ja kesä-heinäkuun taitteessa vuosi vuodelta suositummat Viinijuhlat.

Wanhan Sataman terassilla kesällä 2013... Ravintola on kiinni talvisin ja avaa jälleen vappuaattona.

Wanhan Sataman takana levittäytyy Kallavesi. Järviristeily on Kuopion kesävierailijalle ehdoton must!

Kauppakatu-kävelymme päättyy Matkustajasatamaan, josta puolestaan on vain kivenheitto matkaa ihastuttavalle Väinölänniemen ulkoilualueelle. Jos rantakassi sattui mukaan, tästä on hyvä jatkaa kesällä kohti Vänärin pehmeää hiekkarantaa....

Kuopio-teemaviikolla vieraillaan tänään koululla, jossa kävin ala-asteen.

Asemakoulu.

Viidennen luokan luokkakuvani.

Asemakoulu lakkautettiin joskus 2000-luvulla (tietääkö joku tarkan vuosiluvun?), ja nykyään siellä toimii Kuopion steinerkoulu sekä steinerpäiväkoti.

Asemakoulun puinen päärakennus on rakennettu 1862. Alunperin Rautatiekoulu-nimellä aloittaneesta koulusta tuli Asemakoulu vuonna 1926. Nimensä mukaisesti koulu sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä. Minun taipaleeni siellä alkoi syksyllä 1986. Asemakoulu oli ihana, pieni koulu jossa kutakin luokkaa (1-6) oli vain yksi.

Asemakoulu on minulle paljon rakkaampi kuin mikään muu käymäni koulu. Se ei toisaalta liene ihmekään; useimmat viettävät juuri ala-asteen koulussaan pisimmän yhtäjaksoisen ajan, ja näihin vuosiin mahtuu valtava määrä asioita kun lapsi kasvaa teini-ikäiseksi.

Aina Kuopiossa käydessäni ajattelen lämmöllä Asemakoulua kulkiessani steinerkoulun ohi. Katselen sen ikkunoita ja mietin, miltä koulussa tänä päivänä näyttää.

Iloni olikin suuri, kun viime viikolla junalta tullessani huomasin koulun edessä kyltin; "Lounas vain 5,60€". Koulun ruokala on alkanut tarjota yleistä lounasta.

Minua ei hymyilyttänyt niinkään edullinen ruokailumahdollisuus, vaan lounaan tarjoama tilaisuus päästä kurkkaamaan kouluun sisälle. Tartuin tilaisuuteen saman tien. :)

Jotkut asiat eivät koskaan muutu... hiuksia en ole näköjään jaksanut harjata lapsenakaan... :D Edes koulukuvaan ^_^

Asemakoulu joskus kauan sitten. Kuvanottovuosi ei ole tiedossa. Kuva E. Seies / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Asemakoulu (ehm, siis steinerkoulu) nyt.

Koulurakennus on remontoitu ja peruskorjattu vuosina 2011-2013. Ulkoa se on edelleen aivan samannäköinen kuin minun aikoinani, maali kenties vähän freesimpi. :)

Kuvassa näkyvässä ylärakennuksessa oli Asemakoulu-aikoina opettajainhuone, liikuntasali ja koti- sekä aineluokkahuoneita. Alarakennuksessa oli keittiö ja muutama kotiluokkahuone. En tiedä millainen luokkahuonesysteemi alakouluissa nykyään on, mutta tuolloin jokaisella luokalla oli oma kotiluokkahuone jossa pidettiin suurin osa oppitunneista, ja sitten oli omat luokkatilansa tietyille aineille kuten kielet, käsityö ja musiikki.

Steinerkoulun ruokala sijaitsee alarakennuksessa, mutta otin vapauden kurkistaa myös ylärakennukseen. Opettajainhuone oli kadonnut, tai ainakin siirtynyt jonnekin muualle, ja käytävät olivat saaneet vaalean värin. Vanhat kakluunit sentään ovat täällä vielä..!

Minulla on joskus ollut luonnostaan punaiset huulet.... Mutta kulmakarvat - aina yhtä värittömät.

Oikeanpuoleisen oven takana on liikuntasali. Ovi oli lukossa. Minua harmitti.

Jostain syystä Asemakoulun liikuntasalilla on alitajunnassani aivan erityinen paikka. Se esiintyy säännöllisen epäsäännöllisesti unissani tapahtumapaikkana, ja tilaan liittyy unissa hyvin voimakkaita tunnelatauksia. Siellä on milloin ollut Faith No Moren konserttia, treffejä jonkun ihastuksen kanssa, juhlia, festivaaleja... Julkkiksista FNM:n lisäksi ainakin Robbie Williams ja Chris Cornell ovat kunnioittaneet Asemakoulun uni-jumppasalia läsnäolollaan.

Haluaisin aivan mielettömästi vielä päästä käymään tuossa salissa. Siellä on näytelty kevätjuhlissa, otettu vastaan mitalia urheilusuorituksista (olen ollut hyvä pituushypyssä...! Kuka uskoisi :D), harjoiteltu voimistelun kilpailusarjoja, laulettu - jopa kirjoitettu englannin ylioppilaskoe..!! Kyllä. Lukioni ollessa remontissa abi-vuotenani oli osa ylioppilaskirjoituksista sijoitettu Asemakouluun. :)

Alarakennus. Noiden portaiden alla pidettiin aina sadetta.

Kivijalassa sijaitsivat puukäsityön opetustilat. Mitähän siellä lienee nykyisin... Ja hei, puukäsityö ylipäänsä...! Kuuluuko se enää ala-asteen (tai alakoulun, minun on vaikea oppia käyttämään tuota uutta nimitystä) oppiaineisiin? Hassu ajatus että (kaupunkilais)lapset opettelevat sahaamaan ja hakkaamaan nauloja :D Vaikka ovathan ne toki tarpeellisia taitoja.... kai? ^_^

Alarakennuksessa, juuri tässä luokassa, olen aloittanut koulunkäyntini. Tämä oli minun vuosinani opettaja Ulla Eskelisen kotiluokka, ja Ulla opetti 1- ja 2-luokkia. Kolmannella siirryttiin toiselle opettajalle. Nyt luokka toimii steinerkoulun ruokalana.

Kyllä tuli liikuttunut olo. Täällä sitä on jännittyneenä asetuttu pulpettiin elokuisena aamuna 29 vuotta sitten. Niin kauan sitten... Reppu asetettiin koukkuun pulpetin reunaan. Kynät ja pyyhekumi laitettiin niille tarkoitettuun lokeroon pulpetin etureunassa. Jokainen toi mukanaan ruokailualustan joka jätettiin sekin asumaan pulpettiin. Ruokailu tapahtui tuolloin omissa kotiluokissa, lounas tuotiin kärryillä erikseen jokaiseen luokkaan.

Hyvältä näytti tämän päivän kouluruoka. :) Otin silakkapihvejä, punajuurta ja salaattia.

Paljon on muuttunut siitä kun viimeksi söin samassa paikassa. Nykyään ruoka tarjoillaan buffetista ja lapsille on tarjolla jopa oliiviöljyt ja balsamicotkin. Whoa! Minä en olisi ala-asteikäisenä edes tiennyt mikä on balsamico :D Pehmeää leipää ei näkynyt edelleenkään, esillä oli ainoastaan näkkäriä. Minun aikoinani pehmeä leipä oli vain harvojen päivien erikoisherkku, ja sitä sai ottaa vain yhden palan. Muistan, kun kerran otin kaksi viipaletta ruislimppua ja puraisin nopeasti palan kummastakin ennenkuin opettaja ehtisi ottaa minulta toisen pois...! Leipä-rebel! Opettaja tietysti suuttui ja varmaankin reissuvihkooni kirjoitettiin nuhtelevat terveiset kotiin. (Tuohon aikaan opettajien ja vanhempien välinen viestintä hoitui reissuvihkoilla.)

Alarakennuksen ennen niin kolkko käytävä on kokenut totaalisen muodonmuutoksen.  Ikkunaseinustan naulakot on poistettu ja valoisalla käytävällä toimii nykyään ruokalan pitämä kahvila. Vain kakluunit muistuttavat vanhoista ajoista...

Tämän päivän alarakennuksessa toimii ruokalan lisäksi iltapäiväkerho Sirkkula. Lisäksi siellä on muutamia steinerkoulun aineluokkia.

Tämä luokka oli kotiluokkani 3:lla ja 4:llä luokalla. Nyt siellä opetetaan fysiikkaa ja kemiaa. Wow, käytössä on edelleen myös liitutaulu...! :)

Mili...! ;)

Ja mulla on kuvassa My Little Pony -paita <3

Kuopio-visiittini ei olisi juuri mukavammin voinut alkaa kuin vierailulla vanhassa rakkaassa koulussani. Olin niin iloinen silakkapihvieni äärellä että näytin varmaan ihan toopelta :)

Minulle olisi aivan unelmajuttu päästä jonain päivänä vaikka järjestämään luokkatapaaminen steinerkoulun tiloissa. <3

Hymyntäyteistä tiistaita harmaasta, ihanasta Kuopiosta!

Astuin junasta viime tiistaiaamuna tutulla asemalla. Kävellessäni märän sohjon läpi minulle niin rakkaita katuja, ajatus oli yhtäkkiä päässäni.

Minä haluan kirjoittaa Kuopiosta.

Ja niin minä teen. Tervetuloa Karkkipäivän vieraaksi Kuopioon :)

Minä olen kuopiolainen, syntynyt Kuopiossa. Samalla en kuitenkaan koe olevani vahvasti savolainen. Kumpikaan vanhemmistani ei ole Savosta, vaan heidät toi aikoinaan Kuopioon työ. Meillä ei kotona puhuttu savon murretta eikä vaalittu mitään savolaisia perinteitä. Toki savolainen puhenuotti tarttui minuun koulussa ja ystäviltä, ja aika pitkään Kuopiosta muutettuanikin käytin vielä "myö"-sanaa (= me). Se oli tiukassa! :)

Nykyään enää tietty tapa venyyyyttää sanoja paljastaa, että olen alunperin täältä päin. Ja "heleevetti" kuuluu tietysti sanoa juuri noin. Ai niin, ja sanonhan minä "Elä" kun muut sanovat "Älä". "Elää viiti....!"  :)

Muutin Kuopiosta ensin vuonna 2000 opiskelemaan ja lopulta pysyvästi vuonna 2003.

Parikymppisen Sannin ja Kuopion suhde oli tyypillinen nuoren ihmisen ja hänen synnyinkaupunkinsa välinen suhde. Täytyy päästä pois, liian pieni paikka, tää on jo niin nähty... Mutta minun tieni eivät lopulta vieneetkään Helsinkiin tai Tampereelle, jonne suunnilleen joka toinen savolaisnuori haaveili muuttavansa. Kohtalo vei minut jonnekin ihan muualle, kauas suurten kaupunkien äksönistä. Tiedättekin minne. :)

Mutta tällä viikolla tähtenä on Kuopio. Vanha kunnon Kuopijo. Ihmisen pitää saada etäisyyttä tiettyihin asioihin ja paikkoihin, jotta voi löytää ne taas ja alkaa arvostaa. Minulle ja Kuopiolle on käynyt juuri niin. Moneen vuoteen en käynyt täällä kuin suunnilleen jouluna ja juhannuksena. Nyt tänne on kiva tulla, ja tulen mielelläni.

.

Teemaviikon ensimmäisen päivän aiheena on Kuopion sydän; Tori.

Kuopiolainen jakaa torin mielessään sivuihin, jotka taas ovat omia alueitaan.

Läntistä sivua hallitsee Sokos.

Sokos on ollut minun tavarataloni numero 1. Hankin täältä suunnilleen kaiken vaatteista CD-levyihin ja meikkeihin. Kosmetiikkaosaston jokainen neliösentti oli tuttu, kävin siellä teini-iässä lähes joka ikinen päivä.

Sokoksen kongi oli, ja taitaa olla edelleen, Kuopion yleisin tapaamispaikka. Me tykättiin kaveriporukalla istua tuon kuvassa oikealla näkyvän parkkihallin sisäänkäynnin seinustalla. Siitä pystyi hyvin pitämään silmällä keitä tuttuja "Sokkarin kongissa" liikkui.

Hyllyt ovat vaihtaneet paikkaa moneen kertaan eikä kemppariosasto muistuta enää ollenkaan nuoren Sannin aikoja, mutta kyllä täällä edelleen viihtyy hipelöimässä.... :)

Shampoohyllyt olivat teini-Sannin rakkain paikka. Ja hajuvesiosasto....

Itäistä sivua dominoi Anttila.

Anttilan ohi torin kohdalla kulkeva alue Puijonkadusta on muuttunut kävelykaduksi sitten minun Kuopio-vuosieni. Koko torin ympärysalue elää muutoksen aikaa, ja tuntuu, että aina näyttää taas vähän erilaiselta kun tulen käymään.

Anttilan kosmetiikkaosasto oli myös vakiohengailupaikkoja mutta ei pärjännyt valikoimansa puolesta Sokokselle, enkä useinkaan ostanut sieltä mitään. Anttilan ruokaosasto sen sijaan sai roposeni, samoin leluosasto josta kävin ostamassa poneja - niin lapsena kuin vähän aikuisempanakin :)

Itäsivulla on myös kauppakeskus Sektori. Samoin tämä rakennus kuului paikkoihin, joissa teini-Sanni kavereineen tykkäsi maleksia. Saatoimme viettää aikaa esimerkiksi menemällä Sektorin maisemahissillä ylös ja alas, tiiraillen ihmisiä ja mahdollisia tuttuja hissin ikkunoista... Voi teinejä. Sektorissa oli myös suosittu kahvila, mutta kahvilat eivät, erikoista kyllä, olleet tuohon aikaan nuorten hengailupaikkoja. Ainakaan minun kaveripiirissäni.

Meidän vakkaripaikkamme sen sijaan oli Soksen vieressä sijaitseva Rosso. Siellä istuttiin joka päivä. Suosikkitilattaviin kuului pizzan ohella häränlihapatonki ilman häränlihaa. Tämä on jäänyt vahvasti mieleen. :) Monikaan ystävistäni ei syönyt lihaa, ja tilasimme tuon kyseisen patongin aina lihattomana. Muistaakseni siinä oli jokin vastustamattoman hyvä kastike, minkä vuoksi emme valinneet vegepatonkia. ^_^

Pohjoista reunaa hallitsee Kaupungintalo. Tällä paikalla, nyt tyhjällä torikiveyksellä, seisoi ennen kesät talvet esiintymislava. Lava kuului myös meidän ehdottomiin vakkaripaikkoihin. Siellä sitä istuttiin vetämässä röökiä ja olemassa "cooleja". Loistava paikka joka tarjosi sateensuojan ja esteettömän näkymän torin yli - tärkeää kun haluaa vaania ohikulkijoita. ;)

Eteläisellä reunalla seisoo Kauppahalli, yksi Kuopion rakastetuimpia rakennuksia ja kohtaamispaikkoja. Tämä puoli ei ollut meidän suosiossa teini-ikäisinä. Ilmeisesti pidimme Kauppahallia "tätien mestana".

Minä tykkäsin kyllä vähän salaa käydä fiilistelemässä Kauppahallin Maustesopissa, jossa oli Kuopion paras teevalikoima. Haaveilin pitkään pääseväni jonain päivänä Maustesoppiin töihin. :) Olin kovasti viehättynyt ajatuksesta myydä mausteita ja teetä.

Toripöydät ovat kuopiolainen instituutio. Ennen vanhaan ne olivat katettuina ympäri vuoden ja kesäisin täynnä istuskelevia ihmisiä. Nyt pöytien kannet ovat säilössä ja ainoastaan torimyyjien käytössä.

Alla kuvia torilta 90-luvun alkupuoliskolta, taidetaan elää vuosia 1994-1996.

Ylin kuva: auringossa pysäköintihallin sisäänkäynnin seinustalla.

Seuraava kuva: torin yössä (tietysti toripöydillä <3)

Seuraava kuva: Sokoksen kongissa

Alin kuva: torin lavalla. Mun pusero...!!

Tässä ensimmäinen pala minun Kuopiotani (ja kuvassa yksi tärkeimpiä paloja, rakas ystävä Mili <3).

Toivottavasti jaksatte mukana tällä vähän erikoisemmalla teemaviikolla :)

Minulle tuli ihan selittämätön halu kokeilla mämmi-mutakakkua bongattuani reseptin Pirkasta (heh, mun ruoka"raamattu" :D).

Googlasin, onko mämmiä myös sokeroimattomana. On. Ja ei kun kauppaan.

Hyväähän siitä tuli. :)

En ole muuten maistanut mämmiä ainakaan 10 vuoteen.

Sokeroimattomassa mämmissä ei lopulta ole kuin 5 g vähemmän hiilihydraatteja kuin sokerillisessa, mutta hiilarit jakaantuvat niin, että sokeroimattomassa suurempi osa on tärkkelystä. 100 grammassa sokeroimatonta mämmiä on 28 grammaa hiilihydraattia, eli mitään hiilaritietoisen ravintoa se ei suoranaisesti ole. (Niinkuin eivät muuten kuivatut hedelmätkään, mutta esimerkiksi mantelijauhoihin leivottu taatelikakku kuuluu sallittuihin jouluherkkuihini! Ah, taatelikakku...)

Oli muuten varsin mielenkiintoista lukea mämmin historiasta Kympin sivuilta. Mämmihän on itse asiassa imelletty ruispuuro. En ole koskaan ajatellut sitä puurona, vaikka sitähän se tietenkin ainesosiensa puolesta on. :)

Mämmi-mudcake by Pirkka

16 annosta, 24 cm irtopohjavuokaan

150 g voita

150 g Fazer-taloussuklaata (minä käytin 80% tummaa suklaata)

4 kananmunaa

2 dl sokeria (minä käytin Stevia-erytritolia)

200 g mämmiä

100 g mantelijauhoa

1/4 dl perunajauhoa (minä käytin PoFiberiä)

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sulata rasva miedolla lämmöllä teräskattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

Lisää makeutus ja munat kattilaan sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita joukkoon mämmi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 175 asteessa noin 35 minuuttia.

Tein kakun puolikkaana pienempään vuokaan.

Minun kakulleni kertyi hiilareita noin 50 grammaa, ja yhteen palaan (kun kakun leikkasi kuuteen reiluun palaan) noin 8,3 g.

Kakkuun olisi voinut laittaa vielä enemmäkin mämmiä. Mämmi + suklaa = yllättävän toimiva yhdistelmä!

Monissa blogeissa on muuten tuntunut olevan nyt aiheena tämä "relaa juhlakautena ja salli itsellesi herkuttelu - mutta fiksustikin voi herkutella". Jep, samaa mieltä. :)

Hyvää pääsiäistä!

P.S. Mites te ja mämmi?