Minulla on ongelma.
Se on mitä harmillisimmin riistäytymässä käsistä.
Lentopelko. Se ei ole aina ollut läsnä elämässäni, siksi siihen onkin ollut vaikea tottua nyt, kun se on täysin selittämättä lyöttäytynyt seuraani viime vuosien aikana.
Kuukausi ennen Floridan matkaa tajusin positiivisen matkakuumeen sijaan kokevani lähestyvää reissua kohtaan silkkaa ahdistusta. Ajattelin tuntemusten liittyvän muihin alkuvuoden mukanaan tuomiin kiemuroihin sekä siihen, että itse asiassa olin buukannut reissun vähän liian spontaanisti ilman järkevää budjettia. Minua ahdisti ja nolotti ajatus myöntää matkaseuralleni, ettei minulla oikein ollut varaa tehdä paikan päällä mitään. Jossain vaiheessa ikävä olo äityi niin pahaksi, että olin jo vakavissani harkitsemassa jääväni kotiin koko reissulta.
Viikkojen kuluessa jouduin myöntämään itselleni, että ahdistus liittyi lentoihin. Tunnelmat muuttuivat osittain myönteisemmiksi ja aloin jo ilolla odottaa itse kohdetta ja mukavaa yhteistä aikaa Annan ja Tanjan kanssa, mutta en päässyt irti kohteeseen pääsyyn liittyvästä kasvavasta levottomuudesta.
Olen aiemmin vitsaillut, että minusta on tätä menoa tulossa kunnon lentoalkkis. Vitsi alkaa hyytyä huulille. Se on nimittäin hyvää vauhtia käymässä todeksi.
Koska ahdistus ei hellittänyt, päätin tällä kertaa valmistautua muullakin kuin luottamalla lentsikan "baariin". En ole koskaan kokeillut rauhoittavia, mutta nyt voisi vihdoin olla niiden aika - pakkasin käsilaukkuun Diapameja ja luonnollisempana vaihtoehtona lukijoiden suosittelemia homeopaattisia Rescue Remedy -tippoja. (Näitä suositeltiin kun kirjoittelin pari vuotta sitten turbulenssista Gironan lennolla.)
Mietin myös kirjoittavani lentopelosta jo ennen matkalle lähtöä, vähän niinkuin terapiana. Mutta en sitten uskaltanut (!).
Kokeilin Rescue-tippoja matkan ensimmäisellä lento-osuudella Helsingistä Osloon. Niitä tulee joko sekoittaa veteen tai laittaa suoraan pari tippaa kielen alle. Ei vaikutusta. Laitoin ensin neljä tippaa ja kun ei tuntunut missään, vielä toiset neljä. Maistuivat suunnilleen samalta kuin Echinaforce-flunssatipat. Rauhoittava vaikutuskin varmasti samaa luokkaa.
"Rescue Remedy is a combination of five of the original Bach Flower Remedies which are especially beneficial when you find yourself in traumatic situations, such as, stress, emergencies, after getting bad news, before an exam or job interview and all other kind of situations where we suddenly lose balance mentally. The Remedies quickly get us back in our normal balance so that we calmly can deal with any situation."
Umm, right.
En ole koskaan oikein osannut suhtautua homeopaattisiin lääkkeisiin, eikä tämä kokemus mitenkään vahvistanut luottamustani ko. hoitomuotoon. Olisihan se ihan mahtavaa jos sekoitus yrttitippoja auttaisi pulssia tasoittumaan ja vähentäisi sydämen tykytystä, mutta ei. Onneksi Oslon lento ei ollut kovin pomppuinen, joten selvisin kääntymättä juomakärryn puoleen. Sekin tietysti auttaa kun on seuraa jolle jutella, ei tarvitse keskittyä pelkkään pelkoonsa.
Fort Lauderdalen lennolla arvoin pitkään alkoholin ja Diapamin välillä, päätyen lopulta pamiin. Jotenkin keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen otto tuntuu vastenmieliseltä, mutta vaikuttaahan se alkoholikin keskushermostoon. En tiedä mikä lääkkeessä sitten tekee korkeampaa kynnystä. Ehkä se, kun jotkut kaverit ovat kertoneet menneensä diatsepaamista jopa pahoinvoivaan tokkuraan - sitä ei kuitenkaan yksi viinilasi tee. ;)
Otin ensiannoksena lääkärin suosituksesta 2,5 mg eli puolikkaan tabletin. En havainnut mitään vaikutusta. Pettymys #2.
Onneksi alkumatkan pienet rytinät tasoittuivat pian, ja huomasin jopa pystyväni rentoutumaan. Isoissa koneissa on se etu, että pomput ja heilahtelut eivät tunnu yhtä kovina ja "terävinä" kuin pienemmissä koneissa, vaan kone tuntuu ikäänkuin kelluvan suurten kumilankojen varassa. Pomput ovat pehmeitä ja joustavia pikkukoneisiin verrattuna. Voi kun kaikki lennot voisi tehdä näillä pitkien matkojen konetyypeillä...
Paluumatkalla turbulenssia oli lähes koko Fort Lauderdale-Oslo -lennon ajan. Olimme lääkinneet itseämme viinillä jo kentällä, ja alkumatka taittui jälleen suuremmitta ahdistuksitta. On se kyllä mieletöntä miten yksikin lasillinen viiniä voi turruttaa kehon reaktioita niin, ettei sydän ala takomaan heti kun kone tärähtää.
Alkoholin vaikutuksen laannuttua elimistön reaktiot palasivat saman tien. :( Aamuyön turbulenssissa, hien helmeillessä kämmenissä ja hermoviiltojen lävistellessä rintakehää, tuijotin pitkään koneen snack-baarin tilausruutua. (Dreamliner-koneessa tilaukset tehdään itse ruudulta ja henkilökunta tuo juoman penkillesi - käytävällä ei kulje juomakärryä.) Tanja nukkui sikeästi vierelläni. Olin kateellinen.
Päädyin Diapamiin, kyllä 5 mg varmasti vaikuttaisi. En sanalla sanoen halunnut viettää koko hemmetin lentoa päihtyneenä.
Mutta Diapam ei tuonut apua. Toki lääkkeiden vaikutus on aina yksilöllinen, mutta olisi luullut että 5 mg riittää 50-kiloiselle naiselle vähän rauhoittamaan. Mutta ei niin minkäänlaista vaikutusta. Lääkkeen oton jälkeen ei oikein voinut saman tien tilata viiniäkään. Huokaus.
Seuraavalla kerralla kaksi tablettia? Vai olenko tuomittu lento-juopotteluun...? :/
Oslo-Helsinki-lennolla vieressäni istui Jonas, toinen niistä travelleri-kundeista joihin olimme tutustuneet West Palmissa Annan ystävän Terhin kautta.
"Ei kai sua haittaa jos otan sua kädestä?" kysyin. Aiemmilla lennoilla olin puristanut Tanjan kättä. "Onko tää ihan friikkiä...?"
Jonasta ei haitannut. Minua oikeasti auttaa kun saan pitää jotakuta kädestä etenkin koneen noustessa. Yksin matkustaessa on ihan hirveää kun ei kehtaa ihan ventovierasta vierustoveria sentään tarttua kädestä.
Silti - kun lennon DY1198 juomakärry rullasi ohitseni, huomasin tilaavani punkkua. Tanja ja Jonas katsoivat minua myötätuntoisina (tai ainakin toivon sen olleen myötätuntoa...).
Kaikella kunnoituksella, Rescue-tipat ja diatsepaami, viinirypäleistä löytyy paras lääke tälle lentopelkoiselle.
*
Nyt olen siinä pisteessä, että seuraavan matkan sijaan minun kannattaisi ilmeisesti alkaa säästää Finnairin lentopelko-kurssiin. :/ Tämä on ihan kauheaa. Miksi minulle on käynyt näin? Miksi olen alkanut pelätä? Vai liittyykö se pelkästään tähän - onnellisuuden säätelykoneistooni?
Kuka muu pelkää lentämistä?
130 comments on “Lentopelosta”
Tässä vielä pienenä kevennyksenä ja lohtuna lentopelkoon:
Air New Zealandin turvallisuusvideo
http://www.elisa.net/matkalle-hobbittien-hengessa-onko-tassa-eeppisin-lentokoneen-turvallisuusvideo/
Siis I-H-A-N P-A-R-A-S!!!! <3 <3 Kiitos NG!! <3 Iiik, nauroin ja kiljuin melkein täällä videota katsoessa, hymy repesi korvasta korvaan! Tätä katsoessa jos ei pahin hermostuneisuus lievity niin ei sitten millään...! :D Iso käsi Air New Zealandille.
(Tunnustus: mä olin Sormusten Ritarien ilmestyessä niiiin pihkassa Elijah Woodiin....!!)
Hei! Onneksi on muitakin! :) Ensimmäinen lomamatka 2009 Turkkiin. Palatessa takaisin Air Francen kone oli paripäivää aiemmin pudonnut mereen! Meidän lennolla oli yksi turbulenssi, ja pelko ollut siitä asti mukana. Sitä vain sinnittelee koneessa, kädet hikoaa, sydän hakkaa. Lukemisesta /nukkumisesta vain haaveilee :). Kaikki pienet kolinat/äänen vaihtelut/pomput saa kehon jännittymään entisestään. Pari Euroopan lentoa olen lentänyt, ne juuri kestää "vähän virittyneenäkin". Epäilen, että jos tuota ikävää lento-onnettomuutta ei olisi ollut elämäni ensimmäisen ulkomaanloman aikoihin, koko pelkoa ei välttämättä olisi olemassa...
Voi ei mikä "tuuri" :/ Voin vain kuvitella miten ahdistavan tunnelman tuo sattumus on tuonut ja miten se on vaikuttanut koko lentoelämykseen... Ja vielä turbulenssikin kruunaamaan ensimmäinen kokemus ilmassa. Tosi ikävää, toivon kovasti että pelkosi jossain vaiheessa elämää hälvenee, kuten toivon omallakin kohdallani.
Vielä yksi linkki, joka ei ehkä lohduta, mutta muistuttaa siitä, että vaaratilanne saadaan usein hallintaan
http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2015/02/24/uuni-tulessa-peramies-sairastui-lentojen-vakavimmat-vaaratilanteet/20152372/12
Kiinnostavaa, kiitos tästäkin...!
En ole koskaan elämässäni pelännyt mitään matkustusmuotoja hevosesta lentokoneeseen vaan olen aina nauttinut "vauhdin hurmasta", oli se sitten millaisella kyydillä tahansa... mutta. Tunnustan, että usein lentäessäni Usaan koin lieviä kauhunsekaisia tuntemuksia, sillä Atlantin yllä Usaa lähestyttäessä oli aina hyvin pomppuisaa ja joka kerta Chicagoon laskeutuessa tajusin, miksi kaupungilla on lempinimi "The Windy City"... Silloin kyllä hirvitti, kun tuntui että kone välillä "tipahti" puoli kilsaa alaspäin ja sitten taas singahti ylöspäin. Örgh. Silti odotan aina innolla matkoja... ehkä olen jotenkin hullu tai tyhmä tai molempia? :D (tosin autoillessa ajan mielelläni itse, on karmivaa olla jonkun muun kyydissä, vaikka vanhempani olivatkin aikoinaan rallikuskeja :D (siis ihan oikeasti))
Apuaah.... kuulostaa laskeutumiselta jonka mielelläni välttäisin..! Eikö ole hullua että matkustamohenkilökunta oikeasti tottuu tuollaiseen? Mä aina kovien pomppujen kohdalla tuijotan lentoemoja tai stuertteja (jos heitä on näköpiirissä) ja mietin, miten he voivat olla turtuneita tähän.... ja olen tietysti kateellinen...
http://onnenpaiva.com/2015/02/27/lentopelosta-ja-sen-hallitsemisesta/
Ajattelin linkata sulle, kun tuli vastaan. :)
Kiitos Jonna! :) Tosi hyvä teksti, ja kirjoittajan pelkotuntemukset vastaavat kutakuinkin täydellisesti omiani. Alkoholihan se sieltäkin löytyi avuntuojana....
Lentänyt en ole koskaan,mutta laivapelosta kärsin. En ole 10 vuoteen lähtenyt seilaamaan,kun mielessä pyörii...En pääse laivasta välillä pois. Tokikin haluan vaan nopeasti Tallinnaan,eli parin tunnin juttu! Siltikin aika tuntuu pitkälle,jos vaikka myrsky osuisi kohdalle.Vaikka kuinka yritän ajatella,et pääsen kannelle ottamaa happea. Mikähän neuvoksi?
Moi ja kiitos tästä kirjoituksesta ja kaikista näistä kommenteista joissa rohkeasti uskallatte kertoa pelostanne. Minulle oli niistä suuri apu siinä vaiheessa kun otin ensimmäisen askeleen kohti lentopelon hallitsemista. Sain täältä myös konkreettisia vinkkejä, joista olen todella kiitollinen. Jos jotain kiinnostaa minun kokemukseni, niin linkin takaa pääsee vilkuilemaan: http://moonjassu.blogspot.fi/2015/09/lentopelko-minun-kokemukseni.html
Hei Jassu!
Mahtavaa että postaus ja sen kommentit auttoivat :)
Luin sinun kirjoituksesi aiheesta, ja voin kyllä niin samaistua.
Tästä ongelmasta on vaikea puhua julkisesti, sillä hyvin moni ihminen ei ymmärrä miltä lentopelkoon liittyvä pakokauhu tuntuu. Se tuntuu todella pahalta ja samalla se hävettää ihan julmetusti.
Näin se juuri on. Toisaalta lentopelosta puhutaan paljon, mutta toisaalta sitten koneessa aina tuntuu siltä että kukaan muu ei pelkää. Että kaikki katsovat sinua kuin jotain täysin friikkiä, säälien. Lentoemäntien tulisi koulutuksensa puitteissa kyetä tarjoamaan tukea ja stressinlievitystä, mutta oma kokemukseni on se, että eivät he siihen juuri ole alttiita. Harvalta stertilta olen saanut lempeää ja ymmärtävää suhtautumista kun olen ilmaissut että minua ahdistaa (ja nyt sitä viiniä tänne ja nopeasti..)
Lentopelko – niin kuin lähes kaikki muutkin pelot – on opittu neurologinen prosessi, jolla on aina jokin tekijä, joka laukaisee sen. Useimmiten tällainen tekijä on joko henkilön oma mielikuva tai sitten ääni, joko miellettynä tai aidosti kuultuna (tosin näihin ääniinkin liittyy pääsääntöisesti jokin mielikuva).
Pelon poistamiseksi tehokkainta on muuttaa tätä neurologista prosessia, eli muokata niitä pelkoon liittyviä mielikuvia ja sisäisiä ääniä. Usein myös erilaiset tunteiden ankkuroinnit osoittautuvat varsin tehokkaiksi tekniikoiksi pelkotilojen muuttamisessa. Kaikki nämä onnistuvat helposti ja nopeasti NLP:n (neuro-lingvistisen ohjelmoinnin) avulla.
Lisää lentopelon poistosta täältä: http://hannupirila.blogspot.fi/2012/03/lentopelko-ja-miten-paasta-siita-eroon.html
Lentopelosta pääsee eroon hämmästyttävän helposti NLP:n avulla Lisää infoa mm. täällä: https://www.youtube.com/watch?v=SQymrfQR5WM