Skyros. Jylhä saari massaturismin ulottumattomissa. Hiekkarantoja, vuoristoa, villejä hevosia (saarella elää uhanalainen Skyroksen hevonen) ja yksi tunnelmaltaan alkuperäisimpiä Kreikan saarten kyliä. Mitä suositeltavin kohde heille, jotka etsivät sitä hieman autenttisempaa Kreikkaa matkamuistomyymälöiden ja skandinaviaa huutelevien tavernaisäntien tuolla puolen.
Skyros on itäisin ja kaukaisin Sporadien saariryhmästä. Vaikka palvelut ja infrastruktuuri saarella ovat kehittyneitä, se on säilynyt suhteellisen vapaana turismista – kreikkalaisia lomailijoita lukuun ottamatta. Elokuussa paikka on täyteen ahdettu halvoilla lennoilla Ateenasta saapuvia maanmiehiä.
Laivoilla yhteydet ovat heikommat, mikä osaltaan selittää Skyroksen matalaa matkailullista profiilia. Saarelle pääsee vuoden ympäri Kymin satamasta Evialta (1 h 45 min + bussi Ateenasta Kymiin 3 h) tai kesäkaudella kolmesti viikossa Skopelokselta ja Alonnisokselta (5,5 – 6 h). Skyros ja Sporadit ylipäänsä on hieman hankala yhdistää laajempaan Kreikan saarihyppelyyn, sillä niiltä ei ole yhteyksiä muille saarille.
Itse nappasin sesongin viimeisen Alonnisokselta kulkevan laivan Skyrokselle.
Skyros Town eli Chora sijaitsee sisämaassa korkealla kukkulalla. (Melkein kaikkia vanhoja pääasutuskeskuksia saarilla kutsutaan nimellä Chora, se siis viittaa aina ”pääkylään”. ) Laivat saapuvat Linarian satamaan saaren lounais-rannikolla. Saaren ainoa bussiyhteys kulkee Linarian ja Choran välillä.
Suurin osa Skyroksen majoituspalveluista sijaitsee Moloksen ja Magazian ranta-alueella Choran alapuolella.
Choraan johtaa yksi ainoa tie (autoliikenteelle), sekä kaksi hengästyttävästi kukkulan rinnettä kiipeävää, kivettyä portaikkoa. Autotie tekee pidemmän mutkan, porras”polkuja” pitkin pääsee rannalta Choraan 20-30 minuutissa.
Skyroksen Chora on saari-standardeissa suuri kylä; siellä asuu runsaat 2000 henkeä saaren 3000 asukkaasta. Esimerkiksi Kassoksen pikkuiseen Fry’hyn verrattuna Skyros Town on varsinainen city. Siksi koinkin niin suuren hämmästyksen kylään saapuessani.
Ensimmäiseen Skyros-päivääni liittyi myös elämäni ensimmäinen eksyminen – valitsin kukkulanrinne-poluista sen, joka ei vie suoraan pääkadulle, ja katosin totaalisesti Choran nimettömille kujille. Koska Skyroksen Chorassa ei voi edes suunnistaa ”alaspäin pääsee aina satamaan” –periaatteella, minulla ei ollut mitään minkä avulla orientoitua. Tiesin, että keskusaukio vain sijaitsi siellä ”jossain” labyrintin keskellä.
Lopulta, kysyttyäni muutamaan kertaan ”Signomi, kentro?”, löysin keskustan. Choran keskusaukio on suuri, suorakulmion muotoinen aukio jota reunustaa joukko kahviloita, ravintola, posti ja kaupungintalo.
Kello oli 12.30. Ei edes vielä siestan aika. Aukio oli aivan tyhjä, lukuun ottamatta muutamaa frappe-mukejaan hypistelevää nuorta kahviloiden terasseilla. Kreikassa käyneet tietävät, että tyhjä keskusaukio ulkona kaiket päivät roikkuvien ihmisten kansoittamassa maassa – etenkin kesäaikaan - on suunnilleen yhtä harvinainen näky kuin iglu Mikkelin torilla.
Lähdin kävelemään Choran pääkatua – ainoaa, jonka varrella on kauppoja ja ravintoloita. Autolla pääsee aukiolle saakka, siitä eteenpäin pääkatu – ja kaikki muut kadut - jatkuvat kapeina ja kiemuraisina, antaen tilaa vain jalanjulkijoille ja kissoille. Täällä olisi vaikea liikkua edes mopolla, kaduilla on niin paljon portaita.
Olen useampaankin otteeseen Kreikassa miettinyt, että vanhoissa Chorissa asuvilla ihmisillä täytyy olla todella hyvä kunto ja hyvät jalat! Uskomatonta, että vanhat mummut ja papat asuvat täällä satojen askelmien keskellä. Kai siinä kroppa pysyy vetreänä kun kulkee portaissa koko elämänsä.
Katu oli yhtä autio kuin pääaukio. Ravintolat ja kaupat olivat kiinni. Jokunen ihminen vaelsi minua vastaan, mutta keskustan kutsuminen eloisaksi vaatisi aika värikästä mielikuvitusta. Kävelin yhä vain kapenevia siksak-katuja pitkin ylös linnoitukselle. Harmillisesti se on ollut kiinni vuodesta 2001 jolloin se tuhoutui pahoin maanjäristyksessä. Kunnostusprojekti jatkunee hamaan tulevaisuuteen.
Ei hiljaisuus minua mitenkään haitannut. Mikäs siinä oli kuljeskellessa seesteisissä tunnelmissa Choran vanhoilla kaduilla, pysähtyen välillä ihailemaan kukkulan reunoilta avautuvia maisemia.
Ei haitannut ennen kuin tuli nälkä.
Palasin kylän huipulta alas keskusaukiolle vain todetakseni, että Skyros Townista ei ilmeisesti saanut lainkaan ruokaa tähän aikaan päivästä. Tämäkin on ihan uusi kokemus minulle – kreikkalainen kylä jossa yksikään taverna ei ole lounasaikaan auki. En tiennyt että sellainen on ylipäänsä mahdollista tässä maassa. Kreikkalaisillahan on hyvin vapaat ruokailuajat ja he syövät lounaankin paljon myöhemmin kuin muissa Välimeren maissa, yleensä 14-16 aikaan. Ravintoloiden keittiöt ovat auki aamusta iltaan. Täällä voi siis rauhassa olla nälkäinen mihin aikaan vain, toisin kuin vaikka Italiassa.
Skyrosta lukuun ottamatta, ilmeisesti.
Lopulta löysin yhden pienen auki olevan ravitsemusliikkeen, jonne olivat näemmä hakeutuneet kaikki muutkin Choran senhetkisistä 7 turistista. Juttelin viereisessä pöydässä istuvan ranskalaispariskunnan kanssa. He vakuuttivat, että illan tullen keskusta heräisi eloon ja olisi kuin toinen paikka.
Selvä. Uusi yritys illalla!
Menin rannalle. Sekin melkein tyhjä rantabaarin aurinkotuolien muodostamaa aluetta lukuun ottamatta.
Palasin kylään hämärän myötä. Kiipesin tällä kertaa ne toiset portaat. Lähestyin keskustaa pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Missä vaiheessa saavuttaisin valon..? Miksei korviini kantautunut ääniä..? Hiljaisuus enteili jotain muuta kuin eloon herännyttä kylää.
Sitten putkahdin täydestä pimeydestä kolmen kadun valaistuun risteykseen. Ihan kuin olisin ylittänyt jonkun maagisen unimaailman ja ”sivilisaation” rajan. Kauppakadun uloin pää, jossa sijaitsevat viimeiset ravintolat ja myymälät. Ne olivat auki. Siellä oli ihmisiä.
Mutta ranskalaispariskunnan kuvailema ”kuin toinen paikka”… Missä se oli..? Ravintolat olivat auki – mutta tyhjillään. Kauppojen oviaukoissa henkilökunta jutteli keskenään. Ja ihmiset... olihan heitä jonkun verran. Mutta 'vilkas' ei ihan ollut ensimmäinen mieleen tullut tunnelmaa kuvaava adjektiivi. Kävelin kadun päästä päähän. Keskusaukio oli yhtä unelias kuin päivälläkin.
Join lasin viiniä halvassa souvlaki-paikassa (viinilasi 1,50€, ei se tosin juuri kahta euroa enempää missään maksa) ja söin illallista ranskalaispariskunnan suosittelemassa kalatavernassa. Se oli näköjään muidenkin suosiossa – ja oli ainoana keskustan ravintolana täyttynyt ihmisistä. Tarjolla oli kuitenkin vain yhtä ainutta kalaa. Ei se mitään. Se maistui.
Kävellessäni takaisin rannalle mietin, miten erilaisia saaret ovatkaan. Skyros – asukasluvultaan suurempi kuin esimerkiksi Alonnisos. Ja aivan tyhjä. Myös Alonnisoksella sesonki on lopuillaan, ja silti se oli kuin toinen maailma.
Saarilla on erilaiset luonteet. Eloisuus vs. uneliaisuus ei aina johdu turisteista. Elafonisos on siitä hyvä esimerkki. Hädin tuskin 300 ihmisen kylä vailla suurempaa turismia, ja syyskuussa siellä oli kuitenkin elämää ja aivan erilainen tunnelma kuin Skyroksella. Ruokaakin sieltä sai päiväsaikaan ;) (Linkin takana on muuten blogin kaikkien aikojen ensimmäin Kreikka-postaus, kävin Elafonisoksella syksyllä 2010 :))
Skyros’kin on varmasti eri maailma heinä-elokuussa. Mutta se ei ole saaren todellinen luonne. Olisi kiinnostavaa tulla saarelle joskus helmi-maaliskuussa, juuri ennen paikallista pääsiäistä, katsomaan Skyroksen apokriatika-karnevaaliin kuuluvaa kuuluisaa vuohitanssia. Vuohennahkaan ja naamioihin pukeutuneet ryhmät kulkevat Choran katuja ja kahden ryhmän kohdatessa niiden johtajat ”taistelevat” tanssien ja soittaen lehmänkelloja. Riitti on Kreikassa niin kuuluisa että sitä saavutaan katsomaan kauempaakin.
Jos joskus eksytte Skyrokselle, suosittelen ehdottomasti majoittumista Molos-Magazia-alueen rannalle. Harvaa rantaa ympäröi yhtä kuvauksellinen maisema. Domatiani Kokalenia ansaitsisi ihan oman postauksensa… Täydellinen ”home away from home” rannalla.
Ja syökää Istories Tou Barba'ssa...! Tämä on käsky! ;) Lippalakkipäinen Jorgos ei paljon hymyile, mutta kokkaa pienessä keittiössään saaren parhaan melitzanosalatan..!
...mutta lokakuun numerossa muutama bloggari kertoo lempiripsareistaan, ja mun suosikki sitten EI ole kuvasssa näkyvä Maybelline. ;) Demillä oli mennyt mun ja Dixi-blogin Helenan lempparit ristiin. Ainakin kuvat siis. En ole tuota lehteä itse nähnyt mutta sain Demin toimittajalta viestin mokasta.
Ja koska mulle on tärkeää, ettei mun lemppariripsariksi kuvitella Maybellinea, niin koin pakolliseksi tehdä tämän minitiedotuksen asiasta :D Mun suosikki on IsaDoran Precision Mascara (esitelty mm. tässä ripsarivertailupostauksessa).
Ei mulla muuta. :)
Paitsi että ostin tänään (lue: keskiviikkona) hetken mielijohteesta kolme kynsilakkaa ja vihdoin sen uuden sinisen rajauskynän. Tietenkään en löytänyt yhtäkään sävyä joka olisi lähellekään niin makea kuin se YR:n kuivahtanut sininen. Murr. Eikä Kreikassa myydä Yves Rocheria.
Mutta kynsilakat ilahduttavat erityisesti...! Kun mullahan alkaa jo pikkuhiljaa olla niitä kynsiä mitä lakata...! ^_^
No niin, asiaa! :) Vastaisuudessa voin taas vähän keventää matkapakaasia - jättämällä hiusten hoitoaineen pois :)
Yksi lukija heitti Hiusporno-postauksen kommenteissa, että "Ostaisin esmes Korresin ihanan suihkugeelin ja pesisin kuontaloni sillä". No, minähän olin ostanut Korresin suihkugeelin. Kokeillaan sitten! :)
Tokihan suihkugeelilläkin voi hiukset pestä, eihän siinä mitään, nehän sisältävät samoja peseviä ainesosia kuin hius-shampookin. Useimmat suihkugeeli-nimellä myytävät tuotteet vain ovat - etenkin huonokuntoisille hiuksille - liian vähän hoitavia. Vaikka pesevät ainesosat ja monet muut kemikaalit suihkugeelissä samoja ovatkin kuin varsinaisessa hiuksille kehitellyssä tuotteessa, niin suihkugeelin ei tarvitse sisältää mm. antistaattisia tai hiusten kammattavuutta helpottavia ainesosia.
Matkakäyttöön ostamani suihkugeeli on Korresin Citrus. Se kertoo vieläpä olevansa "Moisturising".
Ihofiiliksen perusteella allekirjoittaisin lupauksen, sillä tuote tuntuu selvästi keskivertosuihkugeeliä hellävaraisemmalta ja vähemmän kuivattavalta. Sitä vain en ymmärrä, miksi Korres on liittänyt tämän lupauksen vain osaan suihkugeeleistään - valtaosassa niistä on hajusteita lukuunottamatta sama inci. Vertasin 3-4 eri suihkugeeliä, toisissa teksti 'Moisturising', toisissa ei, ja ainesosat olivat ihan samat hajusteiden määrän vaihdellessa.
Hoitavina ainesosina incistä voi poimia mm. aloen, arginiinin, castoyr maleaten (risiiniöljyjohdannainen), guar-yhdisteen ja vehnägluteenin. Etenkin tuo guar on tehokas kalvonmuodostaja ja hyvä hoitava ainesosa hiustuotteissa.
Kookosmaito-suihkugeeli erosi porukasta hienoisesti sillä, että siinä on vehnän sijaan kauraa.
Harmillisesti täältäkin löytyy imidazolidinyl urea, formaldehydiä vapauttava säilöntäaine, joka on näitä kosmetiikan ristiriitaisia ainesosia.
Mutta joo! Tämähän toimii! :) Eikä tarvitse edes hoitoainetta..! Kyllä - mun hiukset jäävät tämän jäljiltä ihan takuttomiksi, eivätkä myöskään ole kuivuttuaan sähköiset. Hämmentävää. Että suihkugeeli voi olla näin hoitavaa..!
Hiuksiin ei tokikaan jää samanlainen liukkaus ja silkkisyys kuin hyvää hoitoainetta pois huuhdellessa, mutta eivätpä ne myöskään jää karheiksi ja takkuisiksi. Kuivana hiukset tuntuvat lähes yhtä sileiltä kuin hoitiksen kanssa.
Pesevyydestä kuitenkin yksi sana - Korresin suihkugeeli ei ole yhtä pesevä kuin hius-shampoo. Ainakaan täällä kovan veden olosuhteissa - voihan olla että Suomessa tulos on eri. Hiukset puhdistuvat, mutta eivät täysin perusteellisesti. Useampi vaahdotuskaan ei vaikuta asiaan. Pesutulos on kuitenkin huomattavasti parempi kuin Lushin palashampoolla ;) Godiva on nyt valitettavasti jäänyt vaihtopenkille - niinkuin myös mukaan otettu hoitoaine. Käytän hiustenpesuun ainoastaan Citrus-suihkugeeliä. :)
Muuten - täytyy vielä mainita tuoksusta. Olen tullut siihen tulokseen, että Citrus-suihkugeelin tuoksu on unisex. Itse asiassa se muistuttaa enemmän miesten kuin naisten kosmetiikan tuoksumaailmaa. Hassu juttu. En haistanut tuoksua tällä lailla alun perin, kun tein valintaa myymälässä... Tämä ei ole sellainen perinteinen kirpeän raikas sitrus, vaan lämpimän aromaattinen (- ja hyvin mieto).
Tässä viikkojen aikana olen jo alkanut haikailla uuden suihkutuoksun perään... No, tällä käytöllä (kroppa + hiukset) pullo tyhjenee ennen reissun loppua ja voin ostaa uuden :) Olen jo Korresin hyllyillä vähän katsellut Päärynä-Bergamottia sillä silmällä... ;)
P.S. Hehheh, tajusin juuri että eihän mun siis tarvitse vastaisuudessa pakata shampootakaan..! ^_^ Kun ostan suihkugeelin aina paikan päältä. ;)
Jäin sitten asumaan tähän rannalle.
Sain neuvoteltua edullisemman hinnan kun jäin neljäksi yöksi. Ja - - onhan nyt tosiaan low season. ;)
Skyros on jännä paikka. Ja ihan tyhjä. Olen viettänyt täällä kaksi mainiota päivää, ja taas minulla kävi ihan mielettömän hyvä tuuri. Olen ehtinyt lyhyen vierailuni aikana saada jo matkailualan työtarjouksenkin..! ^_^ Kirjoittelen pian saaresta enemmän. Nyt tällainen random-ajatuksia-aamutunnelma-postaus.
Tänään vietän chill-päivän. Onnistuin pitämään ruoat sisälläni yön ajan vaikka nukkumaan mennessä kuvotti niin että oikeasti päässä pyöri vain "Ei enää koskaan-koskaan mustekalaa..." Nukuin hyvin ja heräsin hyvävointisena ennen auringonnousua, niinkuin minulla jostain syystä on Kreikassa aina tapana. Ei ole poikkeuksellista että herään virkeänä jo viideltä.
Tein aamujumpan terassilla aamun valjetessa ympärillä ja keittelin aamukahvit. Miten niin yksinkertainen asia kuin kuuma kahvikuppi kämmenten välissä voi tehdä aamuista aina parhaat... Odotan aamukahvihetkeäni jo iltaisin nukkumaan mennessä.
Ympärillä oli hiljaista aaltojen tasaista kohinaa ja heräileviä lintuja lukuunottamatta. Rannalla kulki mies kahden pienen koiran kanssa. Istuin parvekkeellani ja annoin hetken vain jatkua.
Kahden kahvimukillisen jälkeen aloin hoitaa sähköpostiasioita. Laitoin viestiä pankilleni - jo viidennen kerran, tällä kertaa peittelemättömän kiukkuiseen sävyyn, vaikka se aamun lempeyden keskellä väärältä tunnelataukselta tuntuikin -, vaatien selitystä siihen miksi en saa nostettua käteistä Debit-puolelta.
Nälän alkaessa pikkuhiljaa poreilla vatsanpohjassa keittelin tuttuun tapaan munia ja pilkoin niiden kaveriksi vihannes- ja juustolautasen. Taisi siinä yksi jogurttipurkkikin lipsahtaa.
Yhdeksän jälkeen tassuttelin alas katsomaan olisiko domatia-emäntäni jo hereillä. Oli hän. Kysyin, olisiko mahdollista saada kyytiä huomisaamuna kylän bussiasemalle, biitsi kun sijaitsee vähän kauempana Skyros Townista. Kuvasta voitte ehkä päätellä, ettei tuonne kukkulalle oikein tee mieli roudata matkatavaroita kävellen. Emäntä lupasi ajaa minut bussille puoli seitsemältä. Laivani lähtee klo 8.
Seuraavana ohjelmassa on pyykin pesua. Tänään on hyvä päivä pyykille. Ulkona tuulee aika napakasti, mutta samalla aurinko kuitenkin porottaa. Pyykki kuivuu hetkessä. Jos tuuli vähän tyyntyy iltapäivästä niin ehkä menen myöhemmin torkkumaan rannalle.
Mieheltä tuli aamulla viestiä että Suomessa jo jossain päin sataa lunta... Ja vielä viime viikolla teillä oli kuulema jopa 20 astetta..? Katsoin sääkameran kuvaa Kuopiosta. Tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta...
Mukavaa päivää teille sinne Suomeen rännästä huolimatta! :) Minä taidan vielä keittää yhden kupin kahvia.
[vimeo 106896157 w=680 h=382]
Sarjassamme Sannin yöllisiä avautumisia.
MACista mustekalaan... johan on blogipäivä..
En ole varma pitääkö kohta mennä halaamaan pönttöä mutta oksennetaan ensin tänne blogiin.
Olen syönyt elämäni viimeisen seepian. Vai mikähän se on suomeksi. Mustekalalaji. Englanniksi cuttlefish.
Mä olen tähän saakka tykännyt seepiasta. Syön sitä usein ulkomailla.
Neuvo: ei kannata alkaa googlaamaan miltä syömäsi merenelävä itse asiassa näyttää. Lautasellahan se on vain sellainen... klöntti. Ei sitä oikein hahmota että millainen otus siinä niinkuin oikeasti on.
Me alettiin eilen illalla chatissa juttelemaan miehen kanssa seafoodista. Tarkemmin sanottuna mustekaloista. Kun mä en tiedä mitä ne eri mustekalat on suomeksi. Kun on squid ja octopus ja cuttlefish ja niistä vielä niitä pikku-versioita. Selitin että seuraavaksi haluan maistaa mun opaskirjassakin kehuttua "seepiaa fenkolikastikkeessa". Sanoin miehelle että seepioilla ei taida olla niitä lonkeroita niin ne ei ole niin ällön näköisiä. Ja aloin siinä sitten googlaamaan että minkäs näköinen tyyppi se oikeastaan onkaan.
Virhe.
Ei se miltään ällöltä näyttänyt. Tavallaan.
Kuva: lookatthatfuckingcuttlefish.wordpress.com/
Vaan tosi söpöltä. Ja onhan sillä lonkeroita.
Mitä enemmän mä niitä kuvia katselin, sitä oudommalta alkoi tuntua että syön tuon näköistä eläintä.
Silti.
Tänä iltana menin Barbaan ja tilasin seepiaa fenkolikastikkeessa.
Kuvat: lookatthatfuckingcuttlefish.wordpress.com/
Kun se lautanen tuli mun eteen. En tiedä, en vain enää nähnyt sitä samalla lailla kuin ennen. Mun mielestä seepia on näyttänyt lähinnä pilkotulta portobellosieneltä. (Kun tilaan sitä, se tarjoillaan aina paloina, ei kokonaisena.) Eikä siinä mukana tosiaankaan ole lonkeroita. Ainakaan mä en muista niitä.
Söin pari palaa. Ihan hyvää se oli. Mutta... tuntui hitusen vastenmieliseltä. Söin lisää, oli nälkä. Yritin ajatella että syön tosi kiinteää sientä tai kanaa - vaikka mä en edes syö kanaa. Sitten vastaan tuli nuo pienet "kärsät". Pieni kimppu lonkeroita. Ja mä näin tuon otuksen silmissäni. Silloin en kyennyt enää.
Nyt sitten etoo niin että en tiedä mitä tekisi. Miksi, miksi mun piti mennä katsomaan noita kuvia?
Voinko mä enää syödä mitään mustekalaa?
En ainakaan seepiaa.
Huokaus.
Katsokaa nyt tätä. Törmäsin tähän kuvaan ja se oli pakko laittaa päättämään juttu. Voiko olla hellyttävämpää?
Syöttekö te mustekalaa?
Jes! Jes! Vihdoin! Tampere liittyy Suomen MAC-pisteisiin! :)
Tietoa ei käsittääkseni ole vielä julkistettu, mutta.... kuinkas moni on bongannut Työkkärin sivuilta pari varsin ilostuttavaa työpaikkailmoitusta; MAC Retail Make-Up Artist ja MAC Counter Manager Tampereelle? :)
En ollut näitä itsekään huomannut, mutta "pikkulinnut" lauloivat... ^_^ Kiitokset vain linnulle :) Mikä mahtava uutinen!
Tampereesta tulee MACin kolmas piste Suomessa. Ensimmäinen avattiin Helsingin Stockmannille vuonna 2007 ja seuraava Turun Stockmannille vuoden 2009 syyskuussa. Spekulaatiot seuraavasta pisteestä ovat leijuneet ilmassa siitä saakka, ja Tampere on ollut koko ajan vahvin kandidaatti. Aika monta vuotta saatiin odotella että asia vihdoin toteutuu! :) HURAA! :)
Hymiö-overload!
.
MAC-juttuja Karkkipäivässä:
Mikä ihmeen MAC? Aloita tästä: Merkit esittelyssä: MAC
Makeoverissa Kapkaupungin MACilla
Muutamia lempparimeikkejäni MACilla:
Bright Sunshine (keltaista ja mustaa)
Goldmine & Coppering (kultaista ja oranssia)
Shimmermoss / Humid / Expensive Pink (vihreää, turkoosia ja oranssia)
Shale & Copperplate (harmaata ja harmaanliilaa)
Tänään spotlightin saa yksi uskollisimmista tovereistani.
Tonnari.
(Aavistan jo tulevat "Tonnikalan syönti on epäeettistä, sen syöntiä ei pidä kannustaa!" Mutta asetan tässä asiassa pahiksen hatun päähäni. Syön tonnikalaa, enkä aio lopettaa. Pyrin kuitenkin valitsemaan MSC-tonnikalaa aina kun sitä on saatavilla.)
Tonnikala sopii juuri tämän kuun idoliksi, sillä reissatessa se on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Kuvassa näette matkaruokani perusraaka-aineet. Tätä tuli kyllä vedettyä lähes överit viime syksynä, täytyy myöntää että aloin jo vähäksi aikaa saada tarpeekseni... :D Mutta nyt on taas kelvannut. Tonnikalaa, tomaattimurskaa ja fetaa. Tähän pohjaan sitten lisään erilaisia kasviksia. Feta on tämän ruoan "salaisuus" - se maustaa ruoan ja tuo siihen suolaa ja täyteläisyyttä.
Ruoka on kaikkea muuta kuin houkuttavan näköistä, mutta hyvää ja maukasta. Feta ei ole ruoka-aine halvimmasta päästä, mutta sillä on maun kannalta ratkaiseva merkitys. Kokeilkaapa joskus maustaa "opiskelijamössö" muutamalla fetamurulla - feta käy melkein ruokaan kuin ruokaan.
(En ajatellut tällä kertaa liittää taideannoksen ohjetta mukaan...! :D)
.
Alonnisoksella on mahdollista saada astetta parempi tonnikalaelämys. Saari nimittäin tunnetaan Kreikan parhaan tonnikalan tuottajana, ja täällä jos missä kannatta ravintolassakin tilata tonnikalasalaatti. Tai pihvi.
Alonnisoksen tonnikalaa on tummana ja vaaleana varianttina. Minun taverna-salaatissani oli tummaa.
Voin kertoa, että oli ihan pikkuisen eri makuista kuin kaupan purkkitonnarit. Om-nom. (Saako tätä blogeissa puhkikulutettua ilmaisua enää käyttää? ;) Yritän keksiä jonkun paremman. Tai käykö pelkkä vanhan koulun 'nam'?)
Alonnisoksen vierailuni sai lopulta jopa tonnikala-henkisen päätöksenkin.
Domatiani omistaja George oli ajamassa minua satamaan Skyroksen laivalle, kun aloimme puhua ruoasta. Mainitsin, että pidän tonnikalasta, ja Georgen kasvot syttyivät. Hän teki satamassa U-käännöksen ja lähti ajamaan takaisin kukkulalle. "Wait..! I will give you the best tuna you have ever tasted!"
Ajoimme takaisin talolle ja George juoksi sisään (katselin kelloa hieman huolestuneena, en nyt ihan halunnut missata laivaa tonnikalan takia...). Pian hän palasi kädessään lasipurkki.
"Olisin halunnut antaa sinulle kokonaisen purkin, mutta meillä oli enää tämä jäljellä", hän sanoi ja antoi minulle hieman samean lasipurkin puolillaan vaaleaa tonnikalaa.
George kertoi, että he ostavat tonnikalan suoraan kalastajilta ja valmistavat sen perheen perinteisen reseptin mukaan. Tonnikalaa keitetään ja sitten se säilötään oliiviöljy-yrttimarinadiin. George oli selvästi ylpeä tonnikalastaan. :) Katselin purkkia liikuttuneena. Tämähän kävi hienosti - saisin siitä hyvän laivaevään. :)
Satamassa ostin tuttuun tapaan take away-salaatin. Enkä ollut lähelläkään myöhästyä laivasta. ;)
Laivan kannella nautin eväs-lounaani tuulen tuivertaessa. George oli oikeassa - älyttömän hyvää tonnikalaa!
. . .
Vinkkejä tonnikalaruokiin:
Blogin suosituin resepti: Helpot Tonnikalapullat
Olen saapunut pimeässä Skyrokselle.
Jännittävää. Täällä on niin pimeää. Vasta huomenna näen, miltä ympärilläni todella näyttää.
Nyt tiedän vain sen, että olen rannalla. Aallot lyövät tasaisesti rullaten rantaan, niiden kohina on ihanan rentouttavaa, mieltä tyhjentävää. Ympärillä hiljaisuus, pimeys, aallot.
Menin hietikolle kamerani kanssa. Siellä on niin pimeää että en oikeasti edes näe hiekkaa. Oli hassua kävellä ulos huoneestani kohti mustaa kohinaa, suunnistin vain aaltojen ääntä kohti.
Otin aurinkotuolien vierestä pienen muovisen pöydän ja käytin sitä kameran jalustana. Pitkällä valotuksella sain nämä kuvat.
Oikealla näkyy kalataverna Barban valot, kauempana kukkulaa kiiveten Skyros Town.
Haamu-Sanni.
Kävin äsken syömässä Barbassa. Voisin kirjoittaa runon lippalakkipäisen, muikean kokin tarjoamasta munakoisosta, jos osaisin. Tilasin täytettyä munakoisoa ja simpukoita. "I make a very good aubergine dip, I can tell you" muikea viiksekäs kokki myhäili.
Hetkeä myöhemmin edessäni oli kaksi täydellistä munakoisoannosta. Olin niin nälkäinen että vatsa kipristeli. Lusikoin annoksiani silmät puoliummessa. Melitzanosalata - jonka voi saada niin monella tapaa valmistettuna. Tällä kertaa ilman majoneesia - pehmeäksi kypsennetyn paprikan, tomaatin, sipulin, persiljan, mintun ja erittäin ronskin valkosipulilatauksen kanssa. Ja oli seassa jotain jännittävästi rouskuvaakin... siemeniä...? En tiedä - mutta tätä herkkua minun on saatava uudestaan.
Toisella lautasella täytetty munakoiso. Ehkä kymmenes sellainen tällä reissulla. Vakiotäyttteen muodostavat karamellisoitu sipuli ja valkosipuli, useimmissa tapauksissa myös tomaatti. Välillä mukana on juustoa. Niin myös tällä kertaa, pinta oli gratinoitu jollain maukkaalla kypsytetyllä juustolla, ehkä gravieralla.
Luulen, ettei kukaan ihan täysin voi ymmärtää suhdettani kreikkalaisiin munakoisoruokiin. Suomalaisille kokeille kyseisen vihanneksen valmistus tuntuu olevan mysteeri. Tai sitten meillä päin tarjoillaan jotain toista munakoisoa, jota on mahdoton kypsentää makean pehmeäksi. Kreikassa munakoiso tarjotaan niin pehmeänä että se sulaa haarukkaasi. Suomalaisten ravintoloiden grillatut, koviksi jätetyt, kitkerät 'koisot ovat yhtä kaukana melitzanoista kuin Zakynthos Kuopiosta.
Kun simpukat saapuivat, melkein kyynelehdin kun minulla ei ollut kameraa.
Kävelin illallisen jälkeen vielä rannalla ja sitten halusin heti jakaa tunnelmat kanssanne.
Kuvassa näkyy parvekkeeni. Istun täällä ulkona patiolla, netti ei toimi huoneessa. Aaltojen kohina tuntuu voimistuneen.
Asun ensimmäistä kertaa rannalla. Hiekka on kirjaimellisesti kahden askeleen päässä.
Majapaikkani on domatia-standardeissa vähän parempi tapaus, ja yö maksaa 30 euroa. Majoitus Skyroksella on muutenkin selvästi kalliimpaa kuin muilla Sporadeilla. Buukkasin paikan ensimmäiseksi yöksi ja ajattelin etsiväni huomenna halvemman huoneen.
Mutta nämä aallot... Voisin istua tässä vaikka kuinka kauan kuuntelemassa niitä.
Aamulla näen kunnolla miltä paikka näyttää. Teen sitten päätöksen. Pari päivää taas säilykkeitä niin kyllä tähän on varaa :)
Hyvää yötä, toivottaa Skyros.
Alonnisos.
Tämä kortti kertoo minusta paljon saaren tunnelmasta. :)
(...montakohan vuosikymmentä kortti lienee ostajaansa odottanut...?)
En tarkoita, että Alonnisos olisi kulahtanut eikä täällä kävisi kukaan, ei suinkaan. Läntisiin Sporadi-naapureihinsa Skopelokseen ja Skiathokseen verrattuna saari on vähemmän turistillinen, mutta kyllä täälläkin ihan pakettimatkalaisia käy, yhdistäen Alonnisoksen esimerkiksi Skiathoksen lomaansa. Lentokenttää ei täällä ole, niinkuin ei Skopeloksellakaan, vaan vierailijat saapuvat käytännössä aina Skiathoksen kautta.
Jotain olennaista nuo telineisiinsä vanhentuneet kortit - joita täällä on paljon - kuitenkin kertovat.
(Saaren nimi muuten on kreikaksi Alonnisos mutta kirjoitetaan englanniksi usein Alonissos.)
Yksi asia oli heti selvää Alonnisokselle saapuessa. Saaren pääasutuskeskus ja satama Patitiri on jotain ihan muuta kuin muiden Sporadien idylliset satamakylät. Se on moderni, 60-luvulla rakennettu kaupunki (käytän sanaa kaupunki kun suomessa ei oikein ole 'villagen' ja 'cityn' väliin jäävälle 'townille' vastinetta), josta ei perinteistä saariarkkitehtuuria löydy.
Saaren vanha pääkaupunki Chora, joka nykyään tunnetaan nimellä Old Alonnisos tai Old Village, tuhoutui pahasti vuoden 1965 maanjäristyksessä, minkä seurauksena kylän asukkaat siirrettiin vastentahtoisesti alas Patitiriin. Viimeiset Choraan jääneet asukkaat pakotettiin muuttamaan kun kylästä katkaistiin sähköt 1977.
Myöhemmin raunioituneen Choran löysivät Alonnisoksella lomailevat ulkomaalaiset, ihastuivat kylän henkeäsalpaavaan sijaintiin ja ostivat talorauniot paikallisilta pilkkahintaan. Varakkaat saksalaiset, britit ja italialaiset kunnostivat kylän ja rakensivat sinne uusia taloja, ja tänä päivänä Chora on heidän hallussaan. Se on kaunis ja tunnelmaltaan omalaatuinen paikka - linnoituksen raunioita, vanhojen talojen päälle rakennettuja huviloita, pieniä, moderneja myymälöitä ja tyylikkäitä ravintoloita.
Alonnisoksen iltaelämä keskittyy Choraan, ja kesällä rauniokylän kadut ovat tupaten täynnä ihmisiä. Paikallisia Chorassa ei edelleenkään asu - he käyvät siellä syömässä ja viihteellä.
Patitiri. Aikamoinen kontrasti Skopelos Townin ylitsevuotavaan idylliin. Huomasin kuitenkin tykkääväni Patitirista. Paikka tuntuu kaikessa anti-kiiltokuvamaisuudessaan jotenkin hellyttävältä, täällä on myönteinen, mukava tunnelma.
Kaupungin rakenne on hyvin yksinkertainen; satama, josta lähtee kaksi pääkatua ylöspäin; toinen länteen, toinen itään. Näiden välissä, ihan kuin vahingossa siihen sijoitettuna, kohoaa korkea, möhkälemäinen kukkula. Kukkulalla on asutusaluetta ja kaksi ravintolaa kaupungin parhailla näköaloilla. Kaupat ja tavernat sijaitsevat pääkatujen varrella.
Seuraavissa kuvissa Patitiri-tunnelmia. Yhdistin osaan kuvista normaaliasetuksella- ja miniatyyriasetuksella otetut kuvat, niin miniatyyrimoodiin hermostuneille kenties valkenee, miksi olen ihastunut asetuksen tuottamiin väreihin. :) Normaaliasetuksen kuvat ovat harmaampia ja kontrastittomampia ja joudun aina käsittelemään ne Photarissa, miniatyyrikuvia en. ;)
. . .
Lopuksi Chora-osuus. Ei liene epäselvää miksi "expatit" halusivat herättää paikan uudelleen henkiin, maisemissa ei tosiaan ole valittamista.
Kuvassa Dag ja Clea, joista kerroin toissaillan postauksessa.
