Ajattelin kirjoittaa rinnoista.

Joihinkin juttuihin sitä kypsyy vasta aikuisena. Tai täytettyyään 26. Tai 30. Tai en minä oikeastaan enää muista milloin oikein tulin sujuiksi rintojeni kanssa. Vanhana kuitenkin.

Naisten suhdetta rintoihinsa on puitu maailman sivu eri artikkeleissa, tutkimuksissa ja tv-ohjelmissa. En kuvittele, että minulla on keskusteluun mitään uutta annettavaa tai tuoretta näkökantaa. Kunpahan puran ajatuksiani aiheesta osana blogin ajoittaisia itsetunto- ja minäkuva-kirjoituksia.

Ja liittyvähän rinnat olennaisesti kauneuteen.

Onkohan montaakaan nuorta tyttöä tai naista, joka ei jossain vaiheessa kokisi jonkinlaista huolta, epävarmuutta tai jopa häpeää ja ahdistusta rinnoistaan? Rinnat ovat yksi keskeisimpiä ulkonäkö”puntareita” nuoren naisen elämässä. Ainakin minun nuoressa elämässäni niin oli.

Rinnat astuivat elämääni neljännellä luokalla. No, eivät henkilökohtaisesti, sillä itse en vielä tullut näkemään omaa rinnanmuodostusta pariin vuoteen, mutta eräänä päivänä yhdellä parhaista ystävistäni oli Ne. Muistan aina sen hetken, kun tajusin, että herranjestas mehän leikitään vielä poneilla ja Tuolla on jo Tissit.

Havainto ei aiheuttanut kateutta tai toivetta että minäkin. Se vain oli outoa. Ja ehkä vähän kiusallista. Taisin jopa ajatella, että eikö ystävääni nolota kun hänellä on rinnat 10-vuotiaana.

Meni pari vuotta ja tunnelmat olivat ihan toiset. Yläasteelle mennessä olimme jo kauan sitten jättäneet leikki-iän taaksemme ja olimme nuoria naisia.  Ponicollegepaidat ja hiusdonitsit olivat vaihtuneet tietoiseen ulkonäköön. Piti näyttää hyvältä, joukkoon kuuluvalta. Puoleensavetävältä.

Ja jos olit syntynyt tytöksi, sinulla kuului tietysti olla Rinnat. Viimeistään 7-luokalla ne olivat yhtäkkiä Olemassa suurella o:lla. Jos sinulla ei juuri sellaisia ollut, ikävä juttu. Sinun ei todellakaan annettu unohtaa sitä. Varhain kehittynyt ystäväni oli yhtäkkiä ”lucky bastard”, ja minun silmissäni suojassa kaikelta pinnalliselta ikävältä.

”Vittu tyttö eihän sulla ole edes rintoja!”

Poika nauroi pilkallisesti ja osoitti laihaa farkkuhaalareiden peittämää rintaani. Oli itse ehkä 15, vuotta ylemmällä luokalla. Olimme diskossa. Tunsin kuumotuksen leviävän poskilleni. Vastasin varmasti jotain yhtä pilkallista ja jatkoin matkaani niin kuin ei mitään. Mutta sisälläni olin niin surullinen. Niin vihainen. Miksi minun oli pitänyt saada tällaiset geenit? Miksi minä olin jäänyt ansaan 12-vuotiaan kehoon? Ihan vain siksi että joku geneettinen koodi on päättänyt etteivät rintani koskaan tule täyttämään kuin pienen teekupin, saan kärsiä kiusausta ja nöyryytystä.

Teini-ikää tutuimmillaan varmasti monelle muullekin.

Olin osa suosittua kaveriporukkaa eikä epävarmuuteni juurikaan näkynyt ulkoisesti. Sosiaalisten, vilkkaiden ja äänekkäiden ihmisten on helppo kätkeä epävarmuutensa persoonallisuudellaan. Niin tein minäkin.

Pahin muisto yläasteelta on se, kun suuri ihastukseni torjui minut 14-vuotiaan kypsällä argumentilla (kaverin kautta välitettynä, tietenkin); ”No olisin mä ehkä muuten kiinnostunut mutta kun ei sillä Sannilla oo rintoja…” Olin ihastunut häneen vielä senkin jälkeen. Kaksi vuotta tuli pala kurkkuun aina kun hän käveli vastaan.

(Olen muuten nykyään samaisen pojan Facebook-kaveri –emme tosin ole nähneet yläasteen jälkeen- ja minun oli pakko pari vuotta sitten kysyä muistiko hän vielä tätä kommenttiaan. Tyyppi meinasi suunnilleen hajota häpäriin, hän ei meinannut uskoa todeksi että oli joskus sanonut noin…! Murrosikäisen viisautta…..)

Käytin pitkään säkkimäisiä puseroita ja neuleita. 9-luokalla ostin muistaakseni ensimmäiset topatut rintaliivit. Ne auttoivat ehkä vähän. Mutta vaikutelma oli tietysti huijausta, eikä parantanut itsetuntoani. Ihonmyötäistä paitaa käytin ensimmäisen kerran vasta lähemmäs 2-kymppisenä…! Toisaalta muotikin oli 90-luvulla erilaista ja vaatteet kautta linjan löysempiä kuin nykyään.

Kuulostaa varmasti ihan hullulta, mutta muistan aina sen hetken, kun menin ensimmäistä kertaa ulos vartalonmyötäisessä t-paidassa. Kävelin lyhyen matkan puiston läpi postiin. Vilkuilin ympärilleni ja mietin, tuijottavatko ihmiset minua. Tunsin paidan kuosin ihoani vasten. Se piirsi minut esiin ja koin olevani ”paljas”, suojaton. Muisto on tämänhetkiselle itselleni aivan absurdi. Niin vaikea minun oli kuitenkin tuolloin hyväksyä vartaloani.

Muutos lähti siitä, kun rakastuin kunnolla ensimmäistä kertaa. Tarvittiin siis täysi hullaantuminen toiseen ihmiseen ja vakuuttuminen siitä, että tämä toinen hyväksyi minut sellaisena kuin olen, että vinoutunut vartalonkuvani lähti oikenemaan. Toki ikä ja sen mukanaan tuoma kypsyminenkin varmasti pikku hiljaa vaikuttivat asiaan. Toivoin edelleen että rintani olisivat edes ”normikokoiset” (mitä sillä sitten ikinä tarkoitetaan, itse haaveilin B-kupista), mutta en enää hävennyt niitä tai kokenut tarvetta peitellä vartaloani.

23-vuotiaana ostin ensimmäistä kertaa bikinit. En olisi ikinä uskonut, että voisin joskus esiintyä sellaisissa julkisesti. Se oli oikeasti terapeuttista. Kävelin rannalla jossain Välimerellä ja annoin auringon lämmittää napaani. (Jee – keskivartalokin ruskettuu…!) Olo oli niin hyvä ja luonteva. Bikinien myötä varmasti viimeistään olin päässyt eroon kompleksistani. Tissit kuin tissit. Eivät ne minua määrittele.

Nyt 3-kymppisenä olen oikeastaan aika tyytyväinen rintoihini. Ovathan ne edelleen pikkuiset teekupit, ja jos joku aamu heräisin vähän täyteläisemmällä varustuksella niin tuskin olisin pahoillanikaan. Mutta miksi surra puutteita kun voi huomioida hyviä puolia? Rintani ovat kuitenkin kiinteät ja, öhm, nuorekkaat. Voisivat ne väsyneemmiltäkin näyttää tässä iässä.

Ja tiedättekö mikä on ollut hauskin havainto? Sitä mukaa kun aloin hyväksyä rintani, niin ne tuntuivat ikään kuin kasvavan…! Eivät tietenkään konkreettisesti, jos nyt ihan mittanauhalla mitattaisiin, mutta minun silmissäni kyllä. Sen täytyy olla psykologinen vaikutus.

Jos joku postausta lukeva nuori tunnistaa itsensä tämän tekstin alkutilanteesta, niin sanon teille tämän: persoonallisuutesi tekee tissisi. ;) En kylläkään tiedä, onko meno yläkouluiässä enää yhtä tissikeskeistä kuin omina aikoinani, mutta iästä riippumatta se kulunut klishee persoonallisuudesta pitää aina paikkansa. Iloisella, ystävällisellä ja sydämellisellä naisella saa olla vaikka kuopat rintojen kohdalla – hän on silti ihana. Kuppikoko tulee kiinnostavuusasteikolla jossain siellä kengännumeron ja kolesteroliarvon välissä.

Entä se varhain kehittynyt "tissiystäväni"? Mitä ajatuksia hänellä on elämästä suurten rintojen kanssa? Siitä saatte lukea seuraavassa osassa, kun Neiti 75F kertoo oman tarinansa.

*

Millainen suhde teillä on rintoihinne?

* * P.S. Kommentteja on tullut niin paljon että en ikäväkseni ehdi mitenkään vastaamaan/kommentoimaan kaikkiin joihin haluaisin, kovasti pahoitteluja siitä. Joka ikisen olen lukenut ja osa toi kyyneleetkin silmiin. Kiitos kaikille tarinoidensa jakamisesta tai osallistumisesta muuten vain keskusteluun, annatte myös toisillenne arvokasta vertaistukea! * *

~  Upeaa että muutama mieskin on tullut keskusteluun mukaan! ~

Kaikilla bloggaajilla ei ole kotonaan mitään studiota tai tarkoituksenmukaisilla valoilla varustettua, neutraalitaustaista kuvausnurkkausta jossa ottaa asu/tuote/tilpehööri jne -kuviaan. Niinkuin ei minullakaan.

Manner-kämpillä saan kuitenkin otettua ihan ok-kuvia sillä ikkunat ovat suuret eli luonnonvaloa riittää, kotona on tarpeeksi vaaleita pintoja ja neutraaleja taustoja ja parvekkeella on iltapäivästä varjoisaa (suorassa auringonpaisteessa kuvaaminen on nou-nou). Täällä Maarianhaminan asunnolla tilanne on ihan eri.

Joudun siis olemaan valokuvauksen kanssa hyvinkin luova. ^_^ Tässä kuvia tämän aamun "studiostani" - parvekkeelta.

Neutraalin taustan virkaa toimittaa kumollaan olevan tuolin päälle viritetty matto ja kuvaaja itse on rähmällään lattialla. Minua alkoi jotenkin tämä näky niin huvittaa että halusin ikuistaa sen blogiin. Tällaisista tuokioista ovat peräisin teidän tuotearvosteluissa katselemanne kuvat...! ^_^

"Ei siis millään meinaa samperin teksti tarkentua..... Otetaas vielä 47. kuva...."

Terkut teille lukijoille! On tämä aika hupaisaa hommaa välillä tämä bloggaus! :)

Luonnoksista löysin tällaisenkin, jo kuukausia puolivalmiina roikkuneen tuotearvostelun...! (Luonnoksia kun on toista sivua niin välillä sinne toiselle sivulle unohtuu postauksia... :P) Ei muuta kuin naputtelemaan valmiiksi samalla kun paistattelen auringossa parvekkeella...! ^_^ (Ilmeisesti muuallakin Suomessa nautitaan tänä viikonloppuna vielä kesän viimeisistä hellepäivistä...? Täällä ainakin on niin kuuma että hiki kerääntyy napaan..! :D)

Arvioinnin kohteena Laveralta talvella saamiani kasvojen/meikinpuhdistustuotteita.

Silmämeikinpoistoaine

Oli kyllä hassua, kun olin jo pari vuotta marissut siitä, ettei millään luonnonkosmetiikkamerkillä ole geelimäistä silmämeikinpoistoainetta - ja kaiken aikaa "edessäni" oli ollut Laveran silmämeikkiputsari. Joskus sitä ei vain näe metsää puilta...! :)

Laveran silmämeikinpoistoaine on koostumukseltaan ohutta geeliä, joka annostellaan kätevästä pumppupullosta. Geelin liukuvuus ei ole ihan samaa luokkaa kuin "synteettisen" geelin, esim. lempparini (edesmenneen) Natural Coden. Tämän kanssa joutuu siis hankaamaan vähän enemmän kuin paksumman, liukkaamman geelin, mutta meikki irtoaa hyvin eikä aine ärsytä silmiä. Tuoksu on käytännössä olematon.

Ainoa kritiikkini kohdistuu tuotteen pakkauskokoon, ja sitä myötä litrahintaan. Ollakseen puhdistustuote pullo on todella pieni - vain 30 milliä. Olen käyttänyt pullon jo loppuun ja se taisi kulua minulla alle kuukaudessa. No, eipä Natural Coden 75-millinenkään juuri kahta kuukautta pidempään kestä. Pullolla on hintaa 14,60€, eli litrahinta selektiivistä luokkaa.

Invigorating Cleansing Gel

Laveralla on peruslinjassaan kaksi putsaria; normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettu emulsio, ja seka-, rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu geeli. Minun ihoni kuuluu enemmänkin normaaliin kategoriaan, mutta koska pidän enemmän vaahtoavasta koostumuksesta, pyysin testiin geeliversion. Tuotteessa on ihotyypin mukaisina vaikuttavina aineina ginkgo-uutetta jonka luvataan stimuloivan ihon pinnan mikroverenkiertoa, ja pajunkuoriuutetta, jolla on salisyylihapon kaltainen tulehdusta vähentävä vaikutus.

Uudistetussa putsarilinjassa ilahduttaa kaikkein ensimmäisenä tuoksu! Tuoksua on jotenkin todella vaikea kuvailla, mutta se on samalla raikas ja hienostuneen pehmeä, ehkä hieman kukkainen ja jopa hitusen makea. Ollessani helmikuussa Laveran kasvohoidossa koin tuoksut ihan uudelta kantilta ja tajusin, kuinka poikkeuksellisen miellyttäviä ne ovat. Luonnonkosmetiikassa törmää mielestäni hyvin harvoin onnistuneisiin tuoksuihin, poislukien jonkun tuoksun ympärille rakennetut vartalosarjat.

Puhdistustuotteena geeli on hyvin peruskamaa. Koostumus on luonnonkosmetiikalle ominaisen hyytelömäistä, ja vaahtoavuus keskivahvaa. Vaikka tuote on tarkoitettu rasvoittuvalle iholle, eikä siinä ole kuin yhtä kosteuttavaa ainesosaa, se ei tunnu kuivattavalta tai liian stydiltä ainakaan minun ihollani. Putsari jättää miellyttävän, virkistyneen jälkitunteen ja on kaikin puolin toimiva perustuote.

Purifying Scrub

Tässä kuorintageelissä on natrium-kookos-sulfaattia, eli se toimii myös putsarina ja muodostaa vaahtoa. Tuoksu on sama kuin puhdistusgeelissä. Kuorivina ainesosina on hydrattua silikaa ja pehmeitä jojobarakeita. Rakeita on aika harvassa, ja tuote tuntuukin hyvin hellävaraiselta. Hoitavina ainesosina samat kuin puhdistusgeelissä, eli ginkgo-uute ja pajunkuoriuute.

Tuotteen voi tiivistää sanoihin: hellävarainen, hyväntuoksuinen kuoriva putsari. Sopii käytettäväksi normaalille, seka - ja rasvoittuvalle iholle 1-2 kertaa viikossa, kuivalle iholle harvemmin.

Vielä olisi luonnoksissa juttu Laveran aivan pyörryttävän ihanan tuoksuisista Macadamia Passion -vartalotuotteista, mutta ei ympätä sitä enää tähän postaukseen. Toteanpahan muuten, että Anne Lindin Maailman Parhaan tuoksuisten luonnonkosmetiikkavartalotuotteiden valmistuksen loputtua on Lavera perinyt tämän manttelin aika kiitettävästi. :) Millään muulla merkillä ei Annen poistuttua ole (mun mielestä!) yhtä ihanan tuoksuisia ja -koostumuksellisia vartalovoiteita.

Munaviikon finaaliruokana sunnuntailounaalle sopiva munakeitto, eli kiinalainen egg drop soup.

Keitto on hyvin yksinkertainen valmistaa. "Täytteiksi" sopivat esimerkiksi sienet, herneet, tomaatti ja tofu.

Keiton pohjaresepti (kahdelle):

5 dl kana- tai kasvislientä (kanaliemi on se perinteinen)

1/2 rkl maissijauhoa (jos haluaa suurustaa - voi mainiosti jättää poiskin)

1 kananmuna kevyesti vatkattuna

Mausteita ei perusreseptissä ole oikeastaan lainkaan, mahdollista suolaa lukuunottamatta, mutta keittoon voi lisätä tilkan soijakastiketta, tuoretta inkivääriä, valkopippuria ja mausteisempaan makuun tähtianista, inkivääriä ja kanelia.

Lämmitä kana/kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää mausteet ja täytteet ja anna kypsyä muutama minuutti. Minun keitossani on kaltattua tomaattia (85 g), sieniä (35 g) ja tofua (90 g). Jos haluat suurustaa liemen, kaada tässä vaiheessa joukkoon vesitilkkaan sekoitetut maissijauhot. Lisää lopuksi kananmuna ohuena nauhana sekoittaen keitosta samalla puisella lusikalla tai kauhanvarrella. Itse suurustin keittoa lisäämällä ihan pikkuisen psylliumia, mutta sen kanssa pitää olla varovainen ettei mene hyytelöksi ^_^

(Kiinalaisessa keitossa olisi varmaankin käytettyä pehmeää silken-tofua, mutta minulla ei sellaista ollut joten käytin kiinteää, jonka marinoin ja wokkasin ennen keittoon lisäämistä.)

Perinteisesti keitto viimeistellään hienonnetuilla, vihreillä sipulinvarsilla (korianteriakin löytyi monesta reseptistä), mutta minun lähikaupassani ei ollut vihreää sipulia - eikä korianteriakaan. Tyydyin siis tuomaan vihreän väriläiskän sillä ainoalla vihreällä mitä keittiöstä löytyi - sitruunamelissalla. :P Makuun se ei vaikuttanut mutta näyttää kivemmalta. :)

Keiton maku muuten vain paranee oltuaan yön yli jääkaapissa. Ihan yllätyin miten maukas keitos näin "basic" raaka-aineista voi tulla. :)

* * *

Mitäs tykkäsitte munaviikosta? Tuliko kokeiltua jotain munaruokaa?

Itsestäni tuntui, että tällainen "kaksi postausta päivässä" -tahti oli vähän hengästyttävä, mutta en toisaalta halunnut tehdä pelkkää ruokaviikkoa ilman muita juttuja.

Nimittäin Kreikkaan. <3

Varasin juuri lennon Skavstasta Haniaan 10. syyskuuta. Viime syksyn reissulla heräsi kaipuu tehdä syksyisestä Kreikansaari-hyppelystä jokavuotinen traditio, ja kovasti yritän nyt lähteä tätä perinnettä luomaan. 4-5 viikkoa olisi tarkoitus Kreikassa taas pyrähdellä. Ja vielä tiukemmalla budjetilla kuin viime vuonna.

Lennän Ateenan sijaan Kreetan Haniaan "hintaolosuhteiden pakosta". Hintatilanne Ateenan lennoille on tänä vuonna ihan toinen kuin vuosi sitten, ja sama lento josta viime syyskuussa maksoin 80 euroa on nyt halvimmillaan 143 euroa. Muiden kuin Air Balticin lennot huitelevat lähempänä ja ylikin 200 euroa - ja tämä siis yhdensuuntaisesta lennosta. No thanks. Ryanairilla Ruotsin kautta lentäen menomatkalle tulee laivoineen ja busseineen hintaa 81 euroa. Ja pääsen suoraan saarille.

Suunnitelmissa on kohdata ensimmäisellä viikolla ystäväni Marianna jossain päin saaristoa ja sitten lähden seikkailemaan vielä tuntematonta reittiä. Uusia saaria olisi tietystikin kiva päästä koluamaan mutta toisaalta tekisi mieli moikata vanhojakin tuttuja kuten Parosta, Mykonosta, Syrosta ja ehkäpä sympaattista Karpathostakin. Symistä, Lassesta ja Pekasta puhumattakaan...! ^_^

Syksy kuluu sitten osittain Kreikka-merkeissä täällä Karkkipäivässä. Joko laitatte vedot vetämään pystynkö tällä kertaa pysymään erossa tiropita-piiraista..? ^_^

. . .

P.S. Puhuin äsken äitini kanssa puhelimessa ja huvitti hänen vilpitön valaistumisensa silmämeikinpohjustajan suhteen. :) Olenhan jo vuosia hänelle silmämeikin pohjustuksen tärkeydestä puhunut, mutta äiti ei ole koskaan hankkinut mitään tarkoitukseen sopivaa tuotetta ja alistunut kohtaloonsa --> luomivärit liuenneet lounaaseen mennessä. Kesällä annoin hänelle Lumenen silmämeikinpohjustajan, ja tuote on kaikesta päätellen muuttanut äidin meikkielämän. :D

"Sanni, siis minä en millään meinaa uskoa että tällä tosiaan luomiväri pysyy, ihan uskomaton tuote..!" "Niin, niin äiti.... Mitäs minä olen sanonut." "Mutta kun minä en tajunnut ollenkaan että se on tosiaan NÄIN hyvä, oikeasti meikki pysyy iltaan saakka..!" "Niin, äiti, tiedän..." "Miten minä en ole aikaisemmin kuullut tällaisesta tuotteesta..?" "Nnohh, äiti, olethan sinä kun minä olen aina puhunut pohjustajista..." "Ei mutta en siltikään ymmärtänyt että ne on näin hyviä....!"

Ja hehkutus vain jatkui ja jatkui. Liikuttavia nuo 6-kymppiset myöhäisheräämisineen. <3

Lauantaiaamuna nautitaan keitetyistä kananmunista majoneesi- ja avokadotäytteellä. Tämän munaruoan nimi on englanniksi "deviled eggs", ja valitettavasti en tiedä miksi näitä kutsutaan suomeksi. Kenties vain yksinkertaisesti 'täytetyiksi muniksi'...?

"Deviled"-munat ovat kauniin näköisiä ja niihin voi tehdä vaikka minkälaisia täytteitä. Perinteinen täyte tehdään sekoittamalla muusattua munankeltuaista majoneesiin, sinappiin, (salotti)sipuliin ja tilkkaan valkoviinietikkaa. Päälle ripotellaan paprikamaustetta. Itse lisäsin perinteiseen täytteeseen vielä ranskankermaa koska en tykkää voimakkaasta majoneesin mausta.

Avokadotäyte:

1 kypsä avokado

n. neljäsosa purkki crème fraîchea

1/4 punasipulia (mä olen huono näissä mitoissa, heittelen ihan fiilispohjalta)

puolikkaan limen mehu

ripaus steviaa tai sokeria

mustapippuria

suolaa jos sitä kaipaa

pari ruokalusikallista muusattua keltuaista

Löysin netistä ohjeen miten kovaksikeitetyt munat tulee "oikeasti" keittää. :D Enpähän tiennyt että siihenkin on eri metodeja...! ^_^ Itse olen vain aina laittanut munat kiehuvaan veteen ja antanut kiehua 9-10 minuuttia.

Ilmeisesti oikeaoppisen tavan mukaan munia ei jätetäkään kiehuvaan veteen, vaan ne poistetaan liedeltä minuutin jälkeen ja annetaan seistä kannen alla kuumassa vedessä 12-15 minuuttia. Tuloksena oli vähemmän kovia munia kuin kiehuttamalla, mutta koostumus oli varsin miellyttävä. Valkuaiset jäivät jotenkin "lasimaisemmiksi". Lisäsin veteen myös valkoviinietikkaa ja kuoret irtosivat helpommin.

"Deviled"-munat halkaistaan, keltuaiset poistetaan ja muusataan ja sekoitetaan täytteeseen. Täyte lusikoidaan munaan, päälle ripotellaan paprikamaustetta ja munat ovat valmiita! Itse laitoin täytteet minigrip-pusseihin, leikkasin kulman auki ja pursotin.

Olivat erittäin hyviä, etenkin raikas avokadotäyte!

Aloin jo runoilla päässäni kaikkia omatekoisia täytteitä... :) Seuraavaksi taidan kokeilla tomaattipesto-crème fraîche -täytettä. Saisi vielä värikkäämmän setin! :)

Sopivat hyvin vaikka cocktail-paloiksi.

Jos joku tietää onko näille jotain vakiintunutta suomenkielistä nimeä niin do tell. :)

Joko alkaa olla munaähky...? ^_^ Vielä olisi huominen ja sitten pääsette munista...!

On tuotteita, jotka mielestäni ovat niin itsestäänselviä perusjuttuja, että niiden kuuluisi olla osa jokaisen itseään kunnioittavan meikki/kosmetiikkamerkin perusvalikoimaa. Silti nämä tuotteet loistavat poissaolollaan yllättävän monen valmistajan sortimentissa.

* * Kuvituksena eilinen meikkini - jolla ei sinänsä ole aiheen kanssa tekemistä. ;) * *

Näitä tuotteita kaipaisin jokaisen merkin valikoimaan:

RUSKEA NESTEMÄINEN EYELINER

Siis niin perusjuttu kuin olla voi! Ruskeita kyniä kyllä on jokaisella lafkalla, mutta ei nestemäisiä. Millä logiikalla? Musta eyeliner ei todellakaan sovi kaikille - tai kaikkiin meikkeihin. Pehmeän ruskea smokymeikki esimerkiksi muuttuu ihan eri näköiseksi jos siihen ymppää skarpin mustan rajauksen. Eih, eih....

Etenkin täällä Pohjoisessa, joissa ihmiset ovat sävytykseltään vaaleampia kuin muualla maailmassa, kuuluisi ruskean eyelinerin olla aivan itsestäänselvä juttu. Valmistajat hei! What's the deal?

SILMÄMEIKINPOHJUSTAJA

Tässä brändit ovat jo alkaneet petrata, ja tilanne on tänä päivänä huomattavasti parempi kuin joku neljä vuotta sitten (10 vuotta sitten ko. tuote oli jopa harvinaisuus ja tiettyjen, erityisesti selektiivisten merkkien "kulttituote"). Nyt halvimmillakin merkeillä alkaa olla silmämeikkiprimerit perusvalikoimassaan, mutta yhä on suuriakin merkkejä joilta tämä tuikitärkeä tuote puuttuu. Esimerkiksi Yves Rocherilla tai The Body Shopilla ei ole sellaista (eikä muuten ruskeaa nestemäistä eyelineriakaan, murmur.)

Eilisen meikin luomivärit

HIGHLIGHTER

Tämä tuote puuttuu edelleen lähes kaikkien merkkien perusvalikoimasta. Uskomatonta..! Valoisa, kuultava ja "hailaitattu" iho on ollut koko 2000-luvun trendi, eikä merkeillä siltikään ole paikkaa yhdelle trendin olennaisimmista tuotteista. Valmistajat näyttävät varsinaisen highlighterin sijaan ihastuneen hohtaviin pohjustustuotteisiin, niitähän löytyy todella monilta merkeiltä. Toki valoaheijastavaa pohjustajaakin voi käyttää meikin viimeistelyyn valotuotteena (valokynän tavoin), mutta käytännössä vain puuterittomissa meikeissä, eikä tulos kuitenkaan ole samanlainen.

Jauhemainen, puristettu highlighter-tuote on ehdottomasti näppärämpi perusmeikkaajan arkirutiiniin. Useimmat meistä kuitenkin puuteroivat meikin, ja puuterimainen valotuote levittyy päällimmäiseksi yhtä vaivattomasti kuin poskipuna. Tällaisia puuterihighlightereita ilmestyy tasaisin väliajoin eri merkkien kausikokoelmissa kauniisti kuvioituna ja hulppeisiin luksushylsyihin pakattuna. Mutta peruskokoelmassa ne loistavat poissaolollaan. Liekö tämä ihan tarkkaan harkittu kuvio selektiivisiltä merkeiltä...? Jos highlighter kuuluisi perusvalikoimaan, olisivat kausilookkien tähtituotepuuterit kuluttajalle vähemmän attraktiivisia...

VARJOSTUSVÄRI

Highlighterin "vastapuoli". Okei, harva perusmeikkailija varjostaa kasvojaan, eli sinänsä ehkä ymmärrän ettei tuote ole itsestäänselvyys jokaisen merkin valikoimassa. Mutta kun tilanne esimerkiksi minun vanhalla työpaikallani oli se, ettei yhdelläkään merkillä ollut varjostajaa, niin jotain kyllä on pielessä. Varjostustuotteen kyselijöille jouduttiin aina myymään joko tumma kivipuuteri tai mahdollisimman neutraali, mattainen aurinkopuuteri. Joita niitäkään ei suinkaan löydy joka merkiltä.

Markkinatilanteen muutosta odotellessa....

NUDE, VÄRITÖN ja KORALLINEN HUULTENRAJAUSKYNÄ

Sopivan värisen huultenrajauskynän löytäminen on yksi ongelmallisimmista tilanteista meikkiostoksilla. Huulipuna itsessään on tuote, josta on markkinoilla enemmän sävyjä kuin mistään muusta meikkituotteesta, mutta yritäpä löytää punallesi mätsäävä rajauskynä...

Yleensä merkkien valikoimaan kuuluu n. kymmenisen eri huultenrajauskynäsävyä, ja sanomattakin on selvää, ettei niistä löydy paria puolellekaan saman merkin huulipunista. Etenkin hyvin vaaleille tai koralliin/oranssiin taittaville punille on lähes mahdoton löytää rajaussävyä. Oranssin sävyiset punat ovat olleet muodissa jo monta vuotta - miksei niille siis valmisteta myös rajaustuotetta? Erittäin hämmentävää. Kirkas oranssi kun vielä on sellainen sävy, joka todella kaipaisi rajauksen.

Yksi ratkaisu olisi väritön, ns. universal-kynä, joita onkin pikkuhiljaa alkanut ilmestyä useammille merkeille tuotteen oltua pitkään vain muutamien ammattimeikkisarjojen valikoimassa. Värittömästä huulikynästä olisi syytä tulla jokaisen kosmetiikkapuljun vakiotuote - ja voisiko joku please alkaa valmistaa korallisia tai oransseja kyniä?

GEELIMÄINEN SILMÄMEIKINPOISTOAINE

Okei, saattaa olla että tämän tuotteen tärkeyden kanssa olen vähemmistössä...! ^_^ Lähes kaikki kenen kanssa olen aiheesta jutellut, vannoo nestemäisen silmämeikinputsarin nimeen. Itse taas en voi sietää niitä - enkä myöskään pidä nestettä ihanteellisena koostumuksena herkälle silmänympärysiholle jota kannattaa hangata niin vähän kuin mahdollista. Liukas geeli aiheuttaa luonnollisestikin iholle vähemmän kitkaa kuin nestemäinen tuote. (Meikäläisellä ainakin on useimmiten niin vahva meikki, ettei pelkkä putsariin kostutetulla vanulapulla painelu tai kevyt pyyhkiminen riitä, vaan on tosiaankin hangattava....valitettavasti.)

Näkisin erittäin mielelläni, että meille herkkäsilmäisille olisi useammalla merkillä jemmoissaan voidemainen tai geelimäinen silmämeikinpuhdistustuote. Ennen tilanne oli parempi, mutta vuosi vuodelta geelimäiset ja voidemaiset ovat muuttuneet yhä harvinaisemmiksi. Nykyään saa ihan huutaa hämmästyksestä jos sattuu jollain merkillä bongaamaan ei-nestemäisen silmämeikkiputsarin.

.

Tällaisia "marmatuksia" minulla aiheesta.

Onko teillä joitain tuotteita joita huomaatte kaipaavanne kosmetiikkamerkkien perusvalikoimaan?

Eilisessä meikissä:

* Yves Rocher Pure Light -meikkivoide, sävy Beige 200 *

* Estee Lauder Double Wear -peiteaine, sävy Light Medium

* Make Up For Ever HD Powder *

* Kicks-poskipuna, sävy English Rose

* Yves Rocher Grand Rouge -huulipuna, sävy 21 Mauve Pastel *

* Elizabeth Arden Eye Fix Primer

* Sleek Original Palette -luomiväripaletin sävyt kultapinkki, pronssi, kupari ja oliivinvihreä

* MAC Shroom -luomiväri

* Indelible Gel eyeliner, sävy Chocolate Mousse

* IsaDora Inliner Kajal, sävy Blonde

* Yves Rocher Sexy Pulp -ripsiväri *

* Dermosil-kulmakynä, sävy Medium *

*) = saatu blogin kautta

 Perjantain munaruokana on todellinen yllättäjä; vekkulit munasilmäsämpylät.

Maukkaiden munasämpylöiden salaisuus piilee porkkanamajoneesitäytteessä, joka kätkeytyy munasilmän alle.

Nämä söpöläiset ovat superhelppoja valmistaa, mutta vievät valmisteluineen hieman aikaa.

Tarvitset:

* Kananmunaa

* Sämpylää (minä käytin vhh-sämpylää)

* Raastettua porkkanaa

* Dijon-sinappia (tavallinenkin käy)

* Majoneesia

* Juustoraastetta

Halkaise sämpylät ja koverra sisuksiin kolot täytteelle. Kannattaa tehdä kunnon kuopat sillä muna vie yllättävän paljon tilaa.

Itseleivotut sämpylät toimivat tässä reseptissä parhaiten, sillä kaupan sämpylät ovat useimmiten pehmeää höttöä joka hajoaa jos sitä lähtee kovertamaan. Itseleivotuista tulee tanakampia ja tiheärakenteisempia.

Valmista munasilmien "pesä". Sekoita yhteen majoneesi, sinappi ja porkkanaraaste. En osaa antaa mittoja, sekoitin ihan mutu-tuntumalla. Mutta sinappia kannattaa laittaa vähiten jollei halua supersinappista pesää. :) Ropsaisin itse joukkoon vielä aavistuksen steviaa korostamaan porkkanan makeutta.

Levitä porkkanamajoneesipesä sämpyläkolojen pohjalle ja reunoille.  Jätä reilusti tilaa kananmunalle.

Riko munat sämpyläpesiin. Ripottele päälle juustoraastetta.

Paista uunissa n. 160 asteessa 20-30 minuuttia, tai kunnes keltuaiset alkavat hyytyä (tarkoitus ei ole paistaa munia täysin koviksi).

Ota uunista ja nauti! On muuten yllättävän herkku makuelämys!

Mr Karkkipäivä ja Tiia saapuivat juuri sopivasti kun sämpyläiset tulivat uunista ja vieraat saivat heti lämpiäiset käteensä. Näytti maistuvan heillekin, ja Tiia oli ihan että "Onko tämä vhh-leipää..?" Leivoin sämpylät Adam's Brot -jauhoihin, joista on luvassa juttua myöhemmin (....leipäviikolla...! ^_^).

Näitä tulen todellakin tekemään useamminkin. Ovat vähän niinkuin suolainen versio rahkapullasta! :)

.

Oliko tämä resepti jollekulle tuttu..?

P.S. Pahoitteluni että eilinen kosmetiikkapostaus jäi uupumaan. En ehtinyt saada sitä valmiiksi.

Torstain munaruoka on oma henkilökohtainen lempparini; täytetty munakas. Vaikka tämä on kaikille tuttu munaruoka, se ansaitsee ehdottomasti paikan munaviikolla!

Tykkään runsaista täytteistä, joiden määrää vaihtelen nälän ja sen mukaan, toimiiko munakas aamiaisena vai lounaana.

Tein vuositolkulla täytetyn munakkaan "väärin" (tai no eihän missään varmaan ole VÄÄRIÄ tapoja, vain eri tapoja ;), mutta tässä tapauksessa makuelämys muuttui huimasti kun muutin valmistusmetodin siihen klassiseen). Vanhan tapani mukaan kuullotin täytteet pannulla ja lisäsin munaseoksen täytteiden päälle, ja paistelin siinä sitten valmiiksi kääntäen lätyn välillä niin että kummallekin puolelle tuli paistopinta. Täytteet jäivät siis munamassan sekaan.

En olisi uskonut että maussa on eroa, mutta kun aloin valmistaa munakkaan sillä "oikealla" tavalla, huomasin, että se oli paljon maukkaampaa! Täytteiden maku tulee paljon selkeämmin esiin kun niitä ei sotke munamassaan.

Kuullotettavat täytteet kuten sipuli, paprika, sienet ja sen sellaiset käytetään ensin pannulla, ja siirretään sitten sivuun lautaselle odottamaan.

Kaada munakasseos (tavallisesti teen kahden munan munakkaan, eli 2 munaa + pari ruokalusikallista kermaa tai soijamaitoa kevyesti sekoitettuna) pannuun, ja kun pinta on hieman hyytynyt, kaada täytteet lätyn toiselle puolikkaalle. Käännä munakkaan toinen puoli täytteiden päälle. Vähennä lämpöä ja anna munakkaan muhia vielä tovi kannen alla.

Lontoossa valmistin ihan törkeän mehevän, runsaan rapu-simpukka-munakkaan paahdetuilla kasviksilla. Piti nälän pitkälle iltapäivään.

Klassisen makuyhdistelmän feta-pinaatti-munakas on myös suosikkejani.

Täytetty munakas on varmasti helpoin, nopein, ravintorikkain ja palkitsevin pikaruoka ever! :) Täytteitä vaihtamalla mahdollisuudet ovat loputtomat - kolesterolia ja kaloreita tarkkaileva tekee munakkaansa pelkkiin valkuaisiin ja valitsee vähärasvaisia täytteitä kuten kasviksia, herkuttelija (tai vhh:lainen) lirauttaa seokseen kunnolla kermaa ja kuorruttaa täytteet reilulla kerroksella juustoraastetta!

Mikä on sinun lempparimunakastäytteesi? :)

P.S. Vielä lisävinkki - tykkäättekö munakkaassanne tomaatista? Kokeilkaapa kuullottaa myös tomaattia ennen munakkaaseen lisäämistä, niin kauan että se pehmenee kunnolla ja rakenne hajoaa. Kypsyessä tomaatin maku muuttuu makeaksi ja paljon aromikkaammaksi kuin tuoreena. Ero maussa on todella huomattava! Terkut vaan Mr Karkkipäivälle, joka myös rakastaa tomaattimunakasta mutta ei koskaan jaksa kuullottaa, ja ihmettelee miksi mun tomaattimunaruoat on aina parempia..! ;)