Kerroin teille muutama viikko sitten ystävästäni Dianasta, jonka iho oli kokenut mielettömän muutoksen radiofrekvenssihoidoilla. Koskapa kiinnostuin hoidosta toden teolla, otin yhteyttä Dianan kosmetologiin Agneta Wennström-Nilssoniin ja kysyin, voisinko tulla haastattelemaan häntä. No, sehän passasi Agnetalle, ja hän lupasi tarjota minulle oman rf-hoidonkin…!

Agneta on käyttänyt radiofrekvenssi- eli lyhennettynä rf-metodia kaksi vuotta. Hän tutustui menetelmään kuultuaan siitä Ruotsin mediassa, kun hoitomuoto oli juuri saapunut naapurimaamme kauneushoitoloihin.

Agneta kertoo, että rf-hoitoa voi todellakin suositella ihan kaikille ikään, ihotyyppiin ja sukupuoleen katsomatta. Hoito on täysin turvallinen ja sivuoireeton ja siitä hyötyy käytännössä millainen iho tahansa. Oli ongelmana sitten ihon velttous, rypyt, akne- tai venymäarvet, silmäpussit, couperosa, kaksoisleuka, laajentueet ihohuokoset, ihon sameus, selluliitti tai ekseema, radiofrekvenssihoidolla voi saada apua näihin kaikkiin.

En meinaa uskoa, etteikö hoitoon liittyisi edes jotain riskejä. Agneta pudistelee päätään. Laitteella voi käytännössä aiheuttaa vahinkoa vain, jos sen jättää iholle yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Tällöin korkea lämpö voi mahdollisesti polttaa ihoa. Kukaan asiansa osaava ammattilainen ei luonnollisestikaan aiheuta asiakkaalleen tällaista vaaraa.

Hoitoon tulevalla ei kuitenkaan saa olla sydämentahdistinta eikä hän saa olla raskaana tai syöpähoidoissa.

Noniin, sitten vain pöydälle ja itse asiaan!

Kasvot valmisteltiin hoitoon puhdistuksella, ultraäänikuorinnalla ja syväkosteuttavalla naamiolla. Tämä setti ei ole mitenkään välttämätön pohjustus rf-hoidolle, mutta minulle haluttiin antaa perusteellinen "treatment" :D

Oli tosi vaikea saada kuvaa itse hoitotapahtumasta. Ei "sattumoisin" ollut ketään kuvaajaa mukana, joten yritin räpsiä pari kuvaa itse samalla kun makasin pöydällä. ^_^

Radioaaltokäsittelyn osuus hoidossa kestää 20 minuuttia. Hartian alle laitettiin tuollainen metallilätkä joka toimii jotenkin hoitopään "vastaparina". Kasvoilla liikutellaan lämmintä, lähes kuumaa, sileäpintaista hoitopäätä. Käsittely ei kuitenkaan polta yhtään ja tuntui äärimmäisen miellyttävältä ja rentouttavalta.

Oli mahdotonta saada tarkkaa kuvaa laitteen nopeasti liikkuvasta käsittelypäästä - tässä paras otos :) Pää tuntui tosiaan kuin sileältä, kuumalta kiveltä. Mitään "aaltoilun" tunnetta ei ollut.

Hoitopäästä kudokseen siirtyvä energia lämmittää ihon kerroksia, mikä kutistaa kollageenia ja stimuloi kollageenin ja elastiinin muodostumista. Ihon ja ihonalaiskudoksen vahvistumisen lisäksi hoito aikaansaa rasvasolujen ja pintakapillaarien pienenemistä. Lämpö parantaa verenkiertoa ja nesteenpoistumista ja kuona-aineet poistuvat kudoksista paremmin.

Minun ihossani ei juurikaan ole mitään "akuuttia" hoidettavaa ongelmaa, mutta wow...! Siitä huolimatta huomasin eron! Rf-hoidon yhteydessä puhutaan ihon "kutistumisesta", ja siltä se todella vaikutti! Kasvonpiirteet olivat silminnähden napakoituneet, ja se hehku...! Iho oli vain kertakaikkiaan upean näköinen...! Oikeasti, todellinen tuhkimoefekti..! Sitä oli vaikea ikuistaa kameraan, mutta toivon että näistä räpsyistä välittyy edes jotain. :)

Minä vain pällistelin ihoani peilistä ja olin ihan että Ei herranjestas.... Se oli tasainen, sileä ja hehkui ihan maagisesti.

Ennen- ja jälkeen -kuvapari ei oikein toimi, kun valaistusolosuhteet olivat niin totaalisen erilaiset (aamulla kylmä, pilvinen valo ja päivällä lämmin aurinko), mutta laitanpa kuvat nyt kumminkin. Jos jotain, niin ainakin kuvissa on havaittavissa suupielen viereisen, aavistuksen punoittavan ja pikkunäppyisen alueen "katoaminen" hoidossa. En tiedä mitä sille tapahtui..? Tai ehkä se näyttää kadonneen koska kaikki punoitus on neutraloitu ja ihon pinta "siloitettu".

Radiofrekvenssihoidon vaikutukset jatkuvat ihossa vielä hoidon jälkeen ja lopullinen tulos on nähtävissä n. kuukauden kuluttua viimeisestä hoitokerrasta. Parhaan tuloksen saa sarjahoitona, riippuen tietysti siitä miten "vaikeaa" iho-ongelmaa ollaan hoitamassa.

Nyt kun omasta hoidostani on kulunut viikko, on iho edelleen aivan upean näköinen. Niin tasaisen sävyinen, että eipähän tähän melkein edes meikkiä tarvitse :D

Minun oli pakko kysyä, miten Agnetalla on "varaa" pitää rf-hoitonsa hinta niin alhaisena. Olin nimittäin aika lailla hämmästynyt, kun kuulin Dianalta että hänen tunnin mittainen hoitonsa maksaa vain 65 euroa. Netistä kaivamani muiden hoitoloiden hintatiedot ovat alkaen tuplasti tai triplastikin korkeammat jo puolen tunnin käsittelystä. (Ja tätä saa nyt todellakin pitää mainoksena Agnetalle, sen verran poikkeuksellinen hintataso hänellä on...!)

Agneta myöntää, että hinnoittelupolitiikka on toki tarkoituksellinen markkinointikeino. "Kun lähdin edellisestä työpaikastani yksityisyrittäjäksi ja pyörittämään omaa hoitolaa, halusin tarjota jotain lyömätöntä jolla erotun kilpailijoistani". Hoitolatilan alhaiset kustannukset auttavat myös asiaa. "Minulla on vain pikkuinen hoitohuone paikallisen kuntokeskuksen yhteydessä, tilat eivät ole hienot mutta mahdollistavat sen, että voin tarjota palveluitani hyvin kilpailukykyiseen hintaan."

Eipähän siihen muuta voi todeta kuin että kuulostaa hyvältä! :)

Suuret kiitokset Agnetalle ainutlaatuisesta hoitoelämyksestä. En ole koskaan aiemmin käynyt missään kosmetologisessa laitehoidossa, ja voin sanoa ettei tästä voi puhua samassa lauseessakaan klassisen kasvohoidon kanssa. Tietysti kyseessä on hieman eri konseptikin - klassinen, voiteisiin ja ihonpuhdistukseen perustuva kasvohoito on lähinnä hemmottelua, rf-hoidolla on tarkoituksena saada näkyviä ja kestäviä tuloksia.

Agnetan hoitola: Esthetic Skincare

Facebook-sivut: Esthetic Skincare

Yhdellä viikolla munaa, toisella rintaa ja tällä viikolla leipää! :)

Kyllä, tämä viikko on omistettu Karkkipäivässä leivälle, vähähiilihydraattiselle sellaiselle. Ruokapostausten välttelijät saavat viikolla kuitenkin myös omat annoksensa kosmetiikkaa. ;)

Vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle vaihdettaessa aiheuttaa nimenomaan LEIPÄ yleensä ne suurimmat vaikeudet ja vieroitusoireet. Suomalaiselle on todella vierasta, hankalaa ja jopa kulttuurinvastaista (heh), jättää leipä pois ruokavaliostaan. Tietenkään leipää ei tarvitse dumpata kokonaan, tumma kokojyväleipä pieninä määrinä on varmasti ihan terveellistä. Osa vhh:laisista syökin jonkun verran leipää, toiset taas ovat katsoneet parhaimmaksi luopua kokonaan tästä addiktoivasta ruoasta etteivät herättelisi takaisin vanhaa riippuvuutta.

Leipäteollisuus on luonnollisestikin vastannut vhh-trendiin, ja markkinoilla oli "karppauksen" kulta-aikoina pari vuotta sitten varmaan kymmentä eli vähähiilihydraattista leipää. Nyt jäljellä on enää muutama sitkeä sissi. Tällä viikolla otetaan luupin alle nämä Leipähyllyjen Viimeiset Vhh-mohikaanit, ja esitellään myös itseleivottavia vaihtoehtoja.

Ensimmäisenä esittäytyy Vaasan Minihiilari -perheen Auringonkukka-Pellavasämpylä. (Hah, löysin näköjään googlesta kuvan vanhalla pakkaustekstillä.)

Leivän muoto on sen verran litteä, että oikeastaan se on jotain sämpylän ja sekaleipäviipaleen väliltä.

Minihiilari-sämpylä ei ole täysin viljaton, kuten ei mikään kaupan vhh-leivistä. Siinä on vehnä- ja ruisjauhoa, mutta hiilihydraattien kannalta lähes merkityksettömän pieni määrä. Yhdessä sämpyläpuolikkaassa on 3 grammaa hiilaria. Tavallisessa samankokoisessa sämpyläpalassa on vastaavasti n. 11 g hiilihydraattia.

Vehnägluteeni, pellavansiemen, auringonkukansiemen ja kaurakuitu ovat vhh-leipien perusraaka-aineita ja ne voi bongata kaikkien kaupan "karppileipien" ainesosalistalta. Vehnägluteeni on vehnän proteiinia ja lähes hiilihydraatitonta. Sillä saadaan "karppileipään" oikean leivän tapainen sitko.

Itse en oikein ole vaalean leivän ystävä, ja olen ostanut tätä Minihiilari-sämpylää vain yhden ainoan kerran - tätä leipäviikkoa varten. En kuulu tämän leivän kohderyhmään. :)

Mitä mieltä Sämpylästä?

- Maistuu ihan siltä miltä näyttääkin, eli sellaiselta kaupan luttanasämpylältä. En erottaisi "tavallisesta" kaupan hötösämpylästä. (Ei liity asiaan mutta omatekoiset sämpylät raskaammalla rakenteella on vaan niiiin paljon parempia ;) En ole koskaan tajunnut miksi kauppojen sämpylöiden pitää olla ylikohotettuja "hattaroita" jotka menevät ihan littaan kun niitä haukkaa.)

- Siemenet antavat vähän makua ja luonnetta, siitä plussaa.

- Sopii varmasti tosi hyvin täytetyksi eväsleiväksi, yksinään ilman täytteitä syötynä maku on hyvin mitäänsanomaton.

- Voisin ottaa retkelle mukaan :)

- Jos tykkää sämpylästä mutta haluaa vähentää päivittäistä hiilihydraattien saantia niin Minihiilari on ihan jees vaihtoehto, siinä on kuitenkin 70% vähemmän hiilaria kuin tavallisessa sämpylässä. Eli onhan tämä terveellisempää kuin normivehnäsämpylät.

Kuvat: Sanni, paitsi pakkaus-ja tuoteselostekuvat Vaasan sivuilta.

Viikonloppuna pakkasin kimpsuni ja kampsuni Maarianhaminan asunnolta ja tyhjensin kylpyhuoneen kaapit kosmetiikasta. Ja makuuhuoneen kaapin. Ja ruokapöydän. Ja keittiön ikkunalaudan. Ja.... no, meikkejä, siveltimiä ja puteleita tuntui löytyvän vähän kaikilta pinnoilta.

Kesäkosmetiikka täytti kokonaan pienen Samsoniten matkalaukun. Kosmetiikkakilot tuntuivat tuplaantuneen kahdeksan viikon aikana... Mitenkäs sitä nyt on näin lihottu..?

Syy: mies toi vierailuillaan lisää kotoa "tilaamaani" kosmetiikkaa (Tarviin vielä sen-ja-sen-ja-sen....) ja saapuihan minulle kesän aikana muutama uusi testituotepakettikin Ahvenanmaalle.

Vaikka kesän aikana tuli kokeiltua paljon uusia tuotteita, niin on kyllä todettava että nämä (kesäkuun Parasta Juuri Nyt -jutusta tutut) kaksi tuotetta olivat kesän ehdottomat suosikkini:

The Body Shopin Nutriganics Smoothing Serum ja Patykan Biokaliftin -silmänympärysvoide. Kummankin koostumukset ja kosteustehot ovat vain aivan täydelliset makuuni. Etenkin tuo TBS:n seerumi on todellista kesäparhautta, en ole varmaan minään aiempana kesänä kokenut löytäneeni yhtä sopivaa hoitotuotetta.

Tästä kesästä lähtien alkoi uusi aikakausi Sannin kesäihonhoidossa: ei enää voiteita! Seerumia, kiitos! <3

Jos vielä kolmannen suosikin valitsen, niin se on tämä putsari! :) Tästä miellyttävästä tuttavuudesta kerron lisää syyskuun aikana.

.  .  .  .  .

Nyt taas kotona manner-asunnon ahtaudessa. Ja tänään ohjelmassa kesän aikana saapuneiden tuotepakettien noutoa Postista ja Matkahuollosta... :) Kyllä tämä kosmetiikan testaaminen todella käy työstä, no doubt about that.

P.S. Mutta jos työtä minulle, niin kivaa teillekin.... Tällä viikolla nimittäin luvassa taas...... kosmetiikkahuutajaiset! :)

Olin viime keväänä tekemässä entisessä työpaikassani vuoroa, kun esimieheni veti minut sivuun ja näytti vakavalta. ”Kuule, pääsisitkö töihin toukokuussa? Minna on jäänyt sairaslomalle. Häneltä löydettiin rinnasta kasvain eikä vielä tiedetä onko se hyvän- vai pahanlaatuinen.”

Se oli aivan hirveä säikähdys. Tuttavapiirissäni ei ollut aiemmin ollut ketään jolla olisi ollut kasvain. Olin aivan neuvoton ja suruissani Minnan puolesta. Minnahan oli vielä niin hurjan nuorikin...!

Nyt Minna on käynyt läpi leikkauksen ja toipuu. Ajattelin Minnaa heti kun aloin miettiä kirjoitussarjaa erilaisten naisten suhteesta rintoihinsa. Vähän emmin ennen kuin rohkenin pyytää häntä mukaan, mutta Minna suhtautui juttuun myönteisesti ja kirjoitti kokemuksistaan todella avoimesti.

Tässä on siis Minnan tarina.

Kaikki alkoi siitä, kun Minnan mielialat alkoivat heilahdella rajusti. Tunteenpurkaukset olivat niin voimakkaita, että Minna luuli olevansa tulossa hulluksi. Hän sai selittämättömiä raivokohtauksia, hakkasi välillä nyrkillä sänkyään kun ei muutakaan voinut lyödä tai itki vuolaasti keittiön lattialla.

Elettiin syksyä 2012. Minna oli 21-vuotias.

Joulun jälkeen tilanne tuntui alkavan tasaantua. Mutta sitten alkoivat säryt.

”Olin huomannut jo edelliskesänä että vasemmassa rinnassani oli jokin pieni patti,” Minna kertoo. ”Se vihlaisi aina välillä mutta ajattelin, että se oli vain jokin normaali kysta.”

Minna kävi tuolloin lääkärissä, joka tunnusteli rinnan ja totesi, että kyseessä on varmasti kysta joita esiintyy usein nuorilla naisilla. Sille ei tarvitsisi tehdä mitään. Minnaa neuvottiin rauhoittumaan ja tarkkailemaan tilannetta.

Tämän vuoden alussa, tammi-helmikuun tienoilla Minna muistaa tuskailleensa, kuinka vasen rinta pulpahti aina ulos rintaliiveistä. Hän oli jo joulun jälkeen huomannut rinnan suurentuneen. ”Halusin ajatella vielä silloinkin, että tämä on normaalia ja rintani varmaankin kehittyvät vielä, täytyy vain lähteä rintsikkaostoksille”.

Lopulta Minnan avomieskin alkoi kiinnittää asiaan huomiota. Minnan rintaa särki jatkuvasti, se oli kivikova ja kosketusarka. ”En ollut halunnut kokeilla rintaani enää aikoihin koska jo tavallaan tiesin että jotain oli pahasti pielessä. Olin todella peloissani.”

Minna varasi ajan tutkimuksiin. Lääkäri oli jälleen varma, että kyseessä oli normaali kysta joka vain oli kasvanut suureksi. Patti oli tässä vaiheessa halkaisijaltaan n. 10 cm. Lääkäri sanoi, että se painaa tervettä rintakudosta ja rinta on siksi niin kipeä. Minnalle kerrottiin, että asia hoituisi punktoimalla, ja hänelle varattiin aika rintaklinikalle.

”Muistan kun tulin kotiin kädessäni lähete rintaklinikalle. Itkin ja olin aivan poissa tolaltani. Olin tavallaan helpottunut lääkärin sanoista, mutta samalla kauhuissani edessä olevasta operaatiosta. Jossain mieleni sopukoissa tiesin, että rinnasta saattaisi paljastua jotain paljon pahempaa.”

Punktioaika olisi ollut kuukauden päästä, mutta Minnan äiti sai aikaistettua sitä. Ja onneksi sai, sillä kävi ilmi että ”rinta-asukki” kasvoi vauhdilla.

Minna kertoo saaneensa rintaklinikalla epäempaattista kohtelua. Minnaa pelotti niin, että hän olisi halunnut äitinsä mukaan tueksi operaatiohuoneeseen. Tätä ei kuitenkaan sallittu. Hoitohenkilökunta ei osoittanut Minnan kaipaamaa myötätuntoa. Minna makasi hoitopöydällä eikä pystynyt pidättelemään itkuaan. ”Siinä minä makasin yksin eriparirintojeni kanssa. Hoitaja ei sanonut mitään ja lääkäri jäi oviaukkoon rupattelemaan toisen hoitajan kanssa, ovelta oli suora näkymä käytävään”.

”Lääkäri pisti kylmää geeliä rinnoilleni ja alkoi ultraamaan. Hetken päästä hän totesi; ’Ei täällä mitään kystaa ole. Täällähän on valtava kasvain, verenkierrot ja kaikki.’”

Minna kertoo menneensä niin shokkiin että loput tutkimuksista menivät sumussa. Minnasta otettiin koepaloja ja hänelle tehtiin mammografia. ”Muistan hämärästi kun seisoin mammografialaitteen vieressä ja pyörrytti kamalasti, radiosta soi Pelle Miljoonan Tahdon rakastella sinua jota hoitaja lauleskeli. Hän käski minun seisoa suorassa ’ettei tarvitse montaa kertaa ottaa’…”

Tutkimusten lopuksi ilmeetön lääkäri toivotti Minnalle hyvää kevättä (!) ja kertoi oman lääkärin ottavan yhteyttä leikkaukseen liittyen. Minna käveli huoneesta ulos lähes lamaantuneessa tilassa. ”En tiedä olinko järkyttyneempi kasvaimesta vai saamastani tunteettomasta kohtelusta.”

(Minna ja hänen äitinsä antoivat klinikalle palautetta hoitohenkilökunnan käytöksestä. Minnaan otettiin myöhemmin yhteyttä ja hänen saamaansa kohtelua pahoiteltiin.)

Rintaklinikan ikävän kokemuksen jälkeen kaikki muuttui paremmaksi. Minna pääsi esitapaamiseen leikkaavan kirurgin kanssa ja hänelle selitettiin perin pohjin mitä leikkauksessa tulisi tapahtumaan. Minnan huojennukseksi lääkäri kertoi, että leikkauksen riskit olivat erittäin vähäiset. Koepaloista selvisi, että kasvain oli hyvänlaatuinen. Se oli valtavan kokoinen, mutta ei ollut levinnyt mihinkään.

Tässä vaiheessa Minna sai myös selityksen syksyisille raivokohtauksilleen. Kasvain oli laittanut hormonit sekaisin.

Minna kertoo, että ainoa leikkauksessa jännittänyt asia oli se, tulisiko rinta palautumaan normaaliksi kasvaimen poiston jälkeen. Minna näki pelkokuvia epämuodostuneesta möykkyrinnasta jossa nänni roikkuisi, ”vai olisikohan minulla nänniä enää ollenkaan”… Hän ei ollut myöskään aiemmin ollut leikkauksessa tai nukutuksessa, joten itse operaatiokin jännitti.

Minna naureskelee, että siinä tilassa hänen päässään ei tuntunut olevan montaakaan fiksua mietettä.  ”Olimme varanneet ystäväni kanssa jo talvella matkan Kyprokselle, ja lähtö oli heinäkuussa. Pelkäsin kuollakseni miltä rinnat tulisivat näyttämään bikineissä ja pääsisinkö edes uimaan lomallani. Kirurgini varmasti muistaa kuinka monesti kysyin että pääsenkö matkalleni…”

Leikkauspäivä koitti 15. toukokuuta. Minnan avomies saattoi Minnan sairaalaan. Avomiehen mukaan Minna oli niin sekaisin jo pelkästä esilääkkeestä, että jos hän olisi vielä saanut toisen ei nukutusta olisi tarvinnut ollenkaan. Minna itse muistaa olonsa olleen uninen ja sekainen mutta todella hyvä. Viimeinen muistikuva leikkauspöydällä oli hymyilevästä kirurgista.

Sitten Minna heräsi heräämössä hoitajan lausuessa hänen nimeään. Kipu rinnassa oli kova, mutta se vaimeni heti lääkkeillä.

Osastolla lääkäri ja hoitaja tulivat tapaamaan Minnaa. Leikkaus oli onnistunut täydellisesti. Minna sai kirurgilta kuvan kasvaimestaan – se oli painoltaan 318 grammaa ja halkaisijaltaan 14 cm. ”Voi helv****!, sanoin. Siinä oli semmoinen mötti ettei oltu ennen nähty!”

Ei ihme ettei Minnan vasen rinta ollut mahtunut 75C:n liiviin, tuollaisella ”salamatkustajalla”.

Seuraavana aamuna kirurgi tuli poistamaan suurimmat sidokset ja Minna pääsi näkemään rintansa. Huojennus oli mieletön. ”Siinä se oli, kaunis pyöreä pikku tissini hieman runnellun näköisenä mutta ennalleen palautuneena. Nyt sitä koristi vain pitkä haava vasemmassa reunassa. Sinä hetkenä olin niin onnellinen että vain itkin, kiitin kirurgia että hän oli  palauttanut takaisin rintani, minun kauniit pienet rintani.”

Minna on äärettömän kiitollinen perheeltään ja ystäviltään saamastaan tuesta, mutta haluaa nostaa esiin yhden asian.

”Tiedän, että ystäväni tarkoittivat vain hyvää, mutta pahinta mitä minulle sairauteni aikana sanottiin oli, ’Mutta onneksi se on vain rinta’, ’Eihän sitä kukaan näe, tissi sinne tänne’.  Haluan sanoa kaikille noin ajatteleville, että siltä se varmasti tuntuu jos olet terve ja haluat lohduttaa toista, mutta rinnat ovat suuri osa naisen minäkuvaa, ja on loukkaavaa vähätellä niiden tärkeyttä.”

Minna käy säännöllisesti kontrollitarkastuksissa jotta kasvaimen mahdollinen uusiutuminen huomataan ajoissa. Hän sanoo ettei aio elää pelossa, vaikka jättiläiskasvain luonnollisestikin jättää loppuelämäksi erilaisen huolen tunteen terveydestä. ”Minulla oli onnea että kasvain oli hyvälaatuinen. Mutta aivan yhtä hyvin tilanne olisi voinut olla toinen. Arpi muistuttaa minua joka päivä elämän tärkeydestä.”

Minna esiintyy jutussa nimimerkillä.

*  *  *  *  *  *  *  *  *  *

Sanni:

Minun täytyy tunnustaa, että en ole vuosikausiin tunnustellut rintojani kovinkaan säännöllisesti, vaikka jokaisen naisen pitäisi. Rinnan koskettelu on aina ollut minulle vastenmielistä. Rintani ovat - en sitten tiedä johtuuko siitä, että rasvakudosta on niin vähän -, inhottavan "muhkuraisen" tuntuiset ja kun niitä painelee, niin tuntee kaiken maailman muljahtavia juttuja... Joskus alle 2-kymppisenä luulin löytäneeni kyhmyn ja varasin huolesta suunniltani ajan lääkäriin, mutta patti olikin sitten vain luonnollinen osa rintakudosta.

Tämän jälkeen lakkasin pikkuhiljaa tunnustelemasta rintojani. Se vain jotenkin... jäi. Koin sen niin inhottavaksi puuhaksi ja rinnan luontainen muhkuraisuus aiheutti "vääriä hälytyksiä". Vasta tänä vuonna olen taas alkanut muistaa suorittaa tutkinnan, teen sen ehkä kerran kuussa. Se pitäisi varmasti tehdä vieläkin useammin. Minnan kaltaisia tarinoita lukiessa ymmärtää, että rintojen tunnustelun pitäisi kuulua jokaisen naisen itsestäänselvään arkirutiiniin.

Kuinka moni teistä tunnustelee rintansa säännöllisesti?