Tunnustan. En lue kovinkaan monia blogeja.
Kirjoitan blogia suositussa blogiportaalissa ja olen blogiscenen kanssa tekemisissä päivittäin – mutta lähinnä vain oman blogini kautta. Minulla on lempiblogeja joiden päivityksiä käyn lukemassa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta sitten on blogeja joita haluaisin lukea, tai joita minun ehkä odotettaisiin seuraavan, mutta joita en siltikään käy kurkkaamassa kuin harvoin.
Miksi?
Siksi, että koen joko kateutta tai jonkinlaista alemmuudentunnetta.
En tiedä sanotaanko tätä usein ääneen. Uskoisin sitä kuitenkin olevan liikkellä muuallakin kuin ”Sannilassa”.
Aloitetaan kauneusblogeista. ”Kilpailijoistani”. Kai ne on ikään kuin niin nähtävä, tietyssä mielessä. Vaikka moni lukijahan seuraa useita – jopa kymmeniä tai satoja - bogeja, joten sinänsä kaikki saman aihealueen blogit eivät tokikaan vie lukijoita toisiltaan.
Blogosfäärissä on jonkinlaisena perusolettamuksena, että tietyn aihealueen bloggaaja pitää itsensä ajan tasalla kirjoittamastaan aiheesta lukemalla säännöllisesti myös muita saman genren blogeja. Useimmat varmasti niin tekevätkin. Toisilla on syynsä miksi he eivät niin tee. Itselläni yksi syistä on ajan käyttö – haluan viettää koneella mahdollisimman vähän aikaa päivästä. (Olen tullut oman hyvinvointini kannalta siihen tulokseen, että jos en kirjoittaisi blogia, minimoisin nettihengailun muutamaan kertaan viikossa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin jutussa Netti tekee meistä tyhmiä?)
Toinen syy on postauksen otsikossa.
Kateus.
Kuulostaa kauhealta sanalta. Negatiiviselta. Sehän on yksi perisynneistä. Ei saa olla kateellinen.
Minä olen. Huomaan vertaavani itseäni ja taitojani jatkuvasti muihin. En luonnollisestikaan ole Suomen taitavin meikkaaja tai asiantuntevin kosmetiikka-analysti, enkä niin toivoisikaan. Guruus missä tahansa asiassa asettaa paineita. Usein on hyvä olla vain ”ihan hyvä”. Mutta jostain syystä en pysty lukemaan kilpailijoitani, koska se johtaa lähes aina paineisiin olla ”yhtä hyvä”, tai alakuloon siitä jos ei voi olla yhtä hyvä.
Yksi Suomen kiistatta taitavimpia meikkibloggaajia on esimerkiksi Jangsara. Moni ei edes tiedä, että hän on suomalainen, sillä hän kirjoittaa englanniksi. Käsittääkseni valtaosa Jangsaran lukijoista onkin ulkomailta, ja hänen nimensä tunnetaan netin kansainvälisillä meikkipalstoilla. Oli aika jolloin seurasin Jangsaran blogia. Sitten en enää kyennyt. Koin, ettei minulla meikkibloggaajana ole mitään annettavaa tällaisten lahjakkuuksien rinnalla. Miksi kukaan lukisi minun blogiani, kun kerran on mahdollista seurata myös näin upeita meikkipostauksia?
Koska minusta kuitenkin oli kivaa pitää blogiani, lopetin Jangsaran blogin seuraamisen. Kun en näe Jangsaran taidonnäytteitä, pystyn jatkamaan omien meikkijuttujeni julkaisua. Tiedän tämän olevan täysin typerää, mutta tunteeni seurauksia en voi muuttaa. Jangsara on vain yksi monista. Säilyttääkseni motivaation oman blogini pitämisessä, en voi lukea monia entisistä suosikeistani. :/ Kateus on ikävää, mutta vielä en ole kasvanut siitä ulos. Olen Salieri Mozartin maailmassa.
Lisää esimerkkejä muista blogigenreistä.
Tykkäisin hirveästi lukea ocJulian blogia, ja löydänkin itseni tutun lentosuukkobannerin edestä ainakin kerran viikossa. Mutta reaktio on joka kerta sama. En pysty. Hyvänen aika miten täydellinen ihminen. Minä en kestä miten kaunis tämä olento on ja miten upeaa elämää hän viettää. Minä en voi lukea eteenpäin. Nainen ei ole pelkästään kaunis, syö kauniita ruokia ja tee kauniita matkoja, hän on myös hauska ja taitava kirjoittaja eikä hänessä oikein tunnu olevan mitään ärsyttävää.
Kateellinen. Minä olen kateellinen ocJulialle. Samalla tiedän, ettei meistä kenenkään elämä ole pelkästään sellaista kuin blogikirjoitukset antavat ymmärtää. Ja ehkä hänellä on jossain tyyliin vasemman kantapään reunassa joku ruma kohta…?
Mutta minulle on liikaa se Kauneus joka Julian blogista säteilee. En voi sille mitään. Haluaisin kokea edes päivän tai kaksi miltä tuntuisi olla noin Upea. En pysty lukemaan ocJuliaa tarpeeksi säännöllisesti ottaakseni selvää onko Julialla koskaan huonoja päiviä.
Eeva Kolu. Kolmas esimerkkini. Kaikki mitä rakastin - ja Kauhaa ja rakkautta –blogien sekä Trendin rakastettujen kolumnien takaa. Eevasta tykkäävät kaikki. Eeva on ihana. Minäkin haluaisin olla yhtä herttainen. Eeva on kuin lämmin angoravillapaita joka osaa pukea kaikki kauniit, hauskat ja pörröiset ajatukset älykkäiksi, miellyttäviksi sanoiksi. Joita haluat lukea.
Salieri murahtaa taas jossain sisuksissani. Äpp! Äpp! Et kai voi olla kateellinen Eevallekin…? Voiko jonkun mukavuudesta olla kateellinen? Ilmeisesti voi. Ainakin vähän.
No jos ei muusta niin aseistariisuvasta hymystä ainakin. :) Olen jo kouluajoista saakka tuntenut pientä kateuden suuntaista niitä ihmisiä kohtaan, joiden kasvoille syttyy herkästi ja luonnostaan sellainen sydämellinen, koko kasvot lämmittävä, varaukseton hymy. Tiedättehän, mitä tarkoitan..? Sellainen hymy vain on tai ei ole. Sitä ei voi harjoitella. Eikä se tarkoita, ettemme me muut olisi yhtä sydämellisiä. Meidän kasvomme vain eivät näytä ihan niin hymyileviltä ja valoisilta.
.
Mr. Karkkipäivä luki tämän postauksen ennenkuin julkaisin sen. Hän puisteli hieman päätään ja sanoi, että et sinä sitä varmasti tarkoita, mutta tekstistä saa sen vaikutelman, että kerjäät "No olethan sinäkin ihan hyvä hei..!" -kommentteja ja olalletaputuksia. Niinkuin osa tulkitsi maaliskuisen avautumispostauksenikin.
Luin tekstin läpi ja niinhän se ehkä on, jutun voi lukea myös "tuhkansirottelu" -sävyllä. Höh. Älkää oikeasti lukeko tätä niin. Kyllä minä olen mielestäni ihan hauska, fiksu ja sympaattinen niin ihmisenä kuin bloggaajanakin. Vaikka tunnenkin otsikon kuvaamia tunteita. Halusin vain kertoa siitä, että kateus on outo juttu. Ja millaisia ilmentymiä sillä voi olla. Maaliskuisessa postauksessa joku kommentoi, että on ihmisiä jotka ovat minullekin kateellisia ja haluaisivat olla minä. Se sai minut mietteliääksi. Olenko minä jonkun "Eeva" tai "Julia"....? Kenties. (Ja nyt joku sanoo että "älä unta nää....!") Juuri se on elämän hassuutta. Sellaista, mitä tykkään pohdiskella.
Kuvituksena Ålands Folkhögskolanin luontokuvauslinjalla ottamiani valokuvia.
146 comments on “Kateudesta”
Kiiltokuvablogi täällä hei :)
Arvaa olenko miettinyt monta päivää mitä tähän sanoisin, mutta en vain keksi mitään järkevää.
Haluaisin kuitenkin vain kertoa, että jossain vasemmassa kantapäässä on tosiaan ruma kohta ja ei se elämä ole aina ollut tydellistä. Itse asiassa tiedän erittäin hyvin, mitä on ei täydellinen elämä ja siksi, nyt kun kaikki on hyvin nautin siitä täysillä ja se näkyy.
En halua nyt kuulostaa lässynläältä, mutta kyllä minäkin olen lukenut tekstejäsi miettien että hitsi kun itse osaisin kirjottaa yhtä fiksusti/hauskasti ja nyt joudun lisäämään listaani, että rohkeastikin vielä.
Mutta, eihän sitä kannata miettiä liikaa - toisten elämää/tekemisiä siis. Aina löytyy joku jolla menee paremmin, tai huonommin (tai ainakin luullaan niin) ja miksi sillä nyt olisi meidän elämäämme mitään merkitystä.
Kiitos kun kommentoit, Julia. :) Mukavaa kesää!
Moikka Sanni!
Törmäsin tähän sun postaukseen vasta nyt, oon tässä kevään ja kesän mittaan ottanut vähän etäisyyttä koko blogimaailmaan, enkä ole esim. seuraillut mitään blogeja.
Tähän on kauhean vaikea kommentoida yhtään mitään, mutta haluan yrittää.
Ensinnäkin, kun luin sun postauksen, en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, koska ihan yhtä lailla mä olen kateellinen sulle sun blogista. Mun blogini ei koskaan ole ollut selkeä, mun päivitystahti on aina ollut epämääräinen, teksti on ollut tönkköä ja vähäistä (osittain sen takia, ettei englanti luonnollisestikaan ole mun äidinkieleni).
Sun blogi on sellainen, mitä mäkin olisin halunnut mun blogin olevan: Selkeä ulkoasultaan, sopivasti henkilökohtainen (mutta samalla omalla tavallaan anonyymi), täynnä kiinnostavaa, helppoa ja hyvää tekstiä, informaatiota ja selkeitä kuvia. Oon aina ollut kade sun selkeistä tuotepostauksista, ite olisin halunnut kirjoittaa vastaavia, mutta kielimuuri on yleensä tullut aina enemmän tai vähemmän vastaan.
Mäkin olisin halunnut "henkilökohtaisen suhteen" (huono termi, mutta just nyt en parempaakaan keksi) lukijoihini, olla parempi vastailemaan kommentteihin jne. Olla "kivempi" bloggaaja, joka huomioi "faninsa". Toki mä kaikki lukijani huomioin, luen kommentit ja itken ja nauran niille täällä näppiksen äärellä, mutta en osaa vastata. Ja se varmasti on ikävä luonut musta ylimielistä tai mu*kkua kuvaa lukijoille.
Myös osasyy mun bloggaamistaukoon (tai bloggaamisen lopettamiseen) on kateus erästä bloggaajaa kohtaan, joka on nuorempi ja kauniimpi ja rikkaampi. Tuntuu että vaikka tekisin millaisia taideteoksia, en yllä yltiökauniiden kasvojen tasolle.
Lisäksi tunnustan, että ei ollut kovinkaan mieltä ylentävää huomata jääneensä täysin ulkopuolelle suomen blogitapahtumista ja muista. Muut tutut bloggaajat saivat tuotteita testiin, kutsuja kissanristiäisiin, mutta minä jäin ilman. Varmasti osa johtuu myös itsestä ja omasta saamattomuudesta (joka johtuu osittain yli 15 vuoden vakavasta masennuksesta), mutta oon joka tapauksessa saanut sen käsityksen etten ole erityisen pidetty suomen blogipiireissä.
Mutta takaisin sun postaukseen, sitten kun olin tosiaan postauksesi lukenut läpi, luin kommentit. Ah meitä suomalaisia. Onhan se kiva kuulla, että blogini ulkoasu on karmaiseva, ja rivien välistä tulkittuna olen ruma ilman meikkiä. Ymmärrän toki, että sua halutaan kannustaa, mutta minkä ihmeen takia suomalaiset kannustavat aina lyttäämällä ja haukkumalla muita?
Kommenteista paistoi myös se syy, miksi mun blogi ei koskaan ollut suosittu suomessa: liian extremeä. Se tosin on ollut mulle aika selkeää jo alusta alkaen. Onhan tossa vuosien varrella näitä "kuka tollasia meikkejä muka vois ikinä käyttää, huorat ehkä, HYI" -kommentteja tullut. Suomessa ei tunnuta tuntevan meikkitaidetta, vain ja ainoastaan arki/juhlameikit.
Mutta joo, tätä kommenttia ei tarvitse julkaista, kunhan halusin avata hieman tätä omaa näkökulmaani.