Heräsin taas tänä aamuna tavattoman onnellisena siitä, että saan elää sellaista elämää kuin elän.
Kirjoitin vuosi sitten blogiini taloudellisesta tilanteestani. Nyt säännöllisen päivätyön jätettyäni tuloni ovat tippuneet vielä melkein puoleen, ja olen luonnollisestikin joutunut kiristämään kukkaronnyörejä entistäkin tiukemmalle. Kaikki tuloni menevät asumiskuluihin ja laskuihin enkä voi käytännössä ostaa yhtään mitään ylimääräistä.
Monelle minun elämäni aiheuttaisi suurta ahdistusta. Epävarmat tulot, ei mahdollisuutta mennä kavereiden kanssa ulos syömään tai shoppailemaan ja leffassa käyntiäkin pitää miettiä. Juuri nyt en voi säästää edes matkusteluun.
Mutta olen todella, todella onnellinen!
Sen sijaan, että voisin kuluttaa rahaa hyödykkeisiin ja viihteeseen, minulla on jotain muuta. Jotain, mitä ei voi mitata rahassa. Oma "island-getaway". Turvallinen pesä, jossa koen sanoinkuvaamatonta levollisuutta ja seesteisyyttä. Rauhan ja oman ajan saareke. Tänne jos minne pääsen "karkuun" stressipeikkojani. Ja tiedättekö mitä? Se on kaiken materialistisen köyhyyden arvoista.
Saatan viettää kattohuoneistossani monta päivää putkeen tapaamatta ketään, ja nautin joka hetkestä. Luen kirjoja, katson filmejä kynttilän valossa ja teen ruokaa. Selailen ikivanhoja Vogue-lehtipinojani. Välillä menen pitkille kävelyille tervehtimään tuttuja maamerkkejä kuten Pommern-laivaa, kaupungintaloa, taidemuseota ja kirjastoa. Tai kutsun ystäviä kahville ja viinilasilliselle ja istumme pienessä, viistokattoisessa keittiössäni myöhään iltaan.
Manner-kotona tällaista ei tapahdu koskaan. Miksi en ikinä kutsu ketään käymään? Voisivatko pinot ja kotistressi vaikuttaa asiaan..?
Täällä ei ole pinoja. Mutta ei myöskään suurta taulu-tv:tä, virtaviivaista sisustusta tai Pentikin astiastoja. Sen sijaan täällä on My Little Pony -pehmoleluja, kirpparilta tai kavereilta saatuja eriparihuonekaluja, halpoja Hobby Hall -astioita ja Net.Anttilasta osamaksulla tilattuja mattoja. Täällä on sangen epäyhtenäistä - ja viihtyisää.
Tänä aamuna heräsin auringonpaisteeseen ja katselin parvekkeelta alastomien puiden ja matalien talonkattojen siluetteja. Maarianhaminassa ei saa rakentaa korkeita rakennuksia.
Ennen vietin täälläkin aikaa paljon kahviloissa ja ravintoloissa, nyt keskityn ilmaiseen tekemiseen. (On muuten hämmästyttävää, kuinka paljon viattomiin kahveilla käynteihinkin saa kuukaudessa kulumaan rahaa..) Olen käynyt lainaamassa elokuvia ja musiikkia kirjastosta ja nautin siitä kun saan haastaa itseni mahdollisimman edullisen ruoan laittoon. Tälle viikolle budjetti oli 20 euroa. Maarianhaminan taidemuseokin on talvella ilmainen. Eilen kävin katsomassa Nanna Sjöströmin viehättävän näyttelyn.
Tokihan minua harmittaa, että en voi enää ostaa vapaasti suosikkisoijamaitoani tai herkutella juustoilla. Mutta asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Luopumalla entisestä tulotasostani minulla on nyt mahdollisuus viettää enemmän aikaa siellä, minne osa minusta on lakkaamatta kaivannut viimeiset vuodet.
Rakkaus sekä mieheeni että Ahvenanmaahan on ollut yhtälö, jota ei ole ollut helppo ratkaista. Monen mielestä minun olisi kuulunut valita vain toinen. Mutta minä olen sitä mieltä, että kun on tarpeeksi itsepäinen, saa molemmat <3
Kyllä, olen miettinyt paikasta luopumista joka vuosi. Etenkin nykyisessä tilanteessani kakkosasunnon pitäminen kuulostaa lähes absurdilta. Eihän tässä mitään järkeä ole todellakaan. Mutta pitääkö aina ollakaan...? Johonkin se raha tässä elämässä aina katoaa, se voi olla uudet farkut, laukku tai Stockmann Herkun kanta-asiakkuus. Tai se voi olla mahdollisuus katsoa kirjastosta lainattua dvd:tä maarianhaminalaisen kattohuoneiston punaisella plyysisohvalla.
- Sitä paitsi olen ihminen, joka uskoo, että asioilla on aina tapana järjestyä. Nytkin ne ovat järjestyneet niin, että saan tehdä extravuoroja vanhassa työpaikassani täällä Maarianhaminassa. :) Elämäni on juuri nyt aika mukavaa. Saan tehdä useita eri töitä, kirjoittaa blogia ja olla vapaa. Ei minun oloni juuri köyhältä tunnu, vaikka kahvila-lattet ovat jääneet hyvin vähiin ja joudun kulkemaan Onni-bussilla.
Yhden asian tiedän: tämä ympäristö on minulle suurempi rikkaus kuin mitkään eurot säästötilillä.
.
69 comments on “Rikas köyhä”
Olen seurannut blogiasi... kauan :) Ja tykännyt! Oli kuitenkin ihanaa lukea aivan erilainen kirjoitus ja samaistuin niin sinuun :) Jäin miettimään asioita ja jäi hyvä olo, tätä lisää, olet todella syvällinen ja hyvä kirjoittaja :)
Olet ajatusmaailmaltasi harvinainen bloggaaja, ja se on hienoa.
Ihanaa lukea sellaista blogia jossa kerrotaan realistisesti elämästä, eikä anneta sellaista kuvaa, että elämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista.
Erittäin hyvä postaus oli!
Voi miten ajankohtainen aihe minulle ja niin hyvä teksti muutenkin!
Jäin vuodenvaihteessa työttömäksi ja kaikki rahani menevät juurikiin laskuihin ja ruokaan. Ahdistus alussa (ja on vieläkin) oli ihan mieletön, kun muut ympärilläni viettivät kulutusjuhlaa ja minä jouduin kieltäytyä. Uskon kanssa, että asiat järjestyy, mutta kyllä sitä löytää (tai on löydettävä) niitä oikeasti tärkeitä asioita kuin materia.
Kun luin kirjoitustasi, minut valtasi syvä tyytyväisyys; sinä olet löytänyt onnen avaimet :)
Kaunis ja fiksu postaus. Kiitos.
Kuulostaa tutulle. Itse aloitin syksyllä opinnot, vaikka voisin olla töissä, tienata ja tuhlata. Koti on kuitenkin täynnä tavaraa ja se ahdistaa, joten sitä ei lisää tarvita. Olen onnellinen, koska tiedän kulkevani kohti unelmaani ja saan sitten joskus työn jota rakastan. Tietysti myös palkka ja koulutustaso nousee.
Olen aina elänyt pienellä rahalla. Minulle on tärkeää tietää mitä ruoka maksaa ja usein käyn ostamassa ruuat parista kaupasta, koska tiedän paljon naapurissa maksaa esim. tomaatit. Onnekseni puolisoni on samanlainen.
Ihana postaus ja ihana blogi, samaistuin taas sun ajatusmaailmaan:)
Ihana kirjoitus! Olet kyllä niin sydämellisen ja ihanan oloinen ihminen, että harvoin tulee vastaan;)
Kuullostaa pikkusen kesämökki efektiltä;) Mannerkoti on jonkinmoinen suorituskenttä ja näyteikkuna ja Maarianhamina kesämökki, jolla ei ole niin väliä.
Itselläni on vähän sama tilanne. Tai ehkä jotenkin toisin päin. Se minun keskustan kattohuoneistoni, joka on sisustettu ja laitettu juuri niin kuin minä haluan, lepää tällä hetkellä täysin tyhjillään. Asun mieheni kanssa ihanassa paikassa, mutta minun tavarani eivät asu siellä. Se ei ole minun kotini. Ja tilaa on yksinkertaisesti liian vähän niiden kahden yhdistämiseen. Välillä olo on jotenkin koditon.
En missään nimessä ole keskusta-asukki. Yksinkertaisesti sen takia, ettei kaupungin keskusta enää tarjoa minulle mitään. En enää harrasta baareilua tai shoppailua, eivätkä ystävänikään enää asu keskustassa.
Jotenkin silti muistelen kaiholla sitäkin elämää. Minulla ja meillä oli hauskaa. Onko se sitten jonkinlaista sitoutumiskammoa? Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki ovat kasvaneet, muuttuneet ja vanhenneet. Ei se elämä kuitenkaan enää palaisi samanlaiseksi, kuin se joskus oli. Ja aika harva on kuitenkaan lopulta yksinään kovin onnellinen.
Sen sijaan rahtilanteesi kanssa en pystyisi elämään. Koen suurta ahdistusta rahan vuoksi. Haluaisin paljon rahaa. En välttämättä haluaisi käyttää sitä, mutta haluaisin, että sitä on. Vähintään nelinumeroinen summa säästötilillä. Aina. Milummin tietty miljoonia. Jos sattuu jotain, niin ei tarvitsisi aina miettiä ja murehtia, millä senkin taas maksaa. Tai voisi ostella ystävilleen ja perheelleen tarpeellisia, kalliitakin asioita ja auttaaa heitä.
Vuosien mittaan olen vaan kukkahattutätiytynyt enemmän ja enemmän. En välitä uusista jutuista, en juurikaan enää osta vaatteita tai kosmetiikkaa ja yritän panostaa niissäkin laatuun. Erityisesti haluan ostaa laadukasta ruokaa. Tai siis raaka-aineita. Se on tärkeämpää, kuin uudet vaatteet. Tiedän, että säästäisin satoja euroja kuussa luopumalla autosta. Mutta se on minun ylellisyyteni. Tai ei auto yksistään, vaan sen suomat mahdollisuudet.
Ihana teksti Sanniseni! Olen tosi onnellinen puolestasi - elät juuri sinun näköistä elämää. Ja työkenttäsi on ihanan monipuolinen ja sinulla on vapaus, josta moni vain haaveilee. Puss och kram!
P.S. Voitais me täällä mantereellakin joskus kahvitella ja istuskella mukavasti keittiönnurkassa tai sohvalla torkkupeittoihin kääriytyneenä. Tervetuloa koska vain käymään, ilahtuisin kovasti!
Tuosta kutsusta on jo vaikea kieltäytyä! :)
Aivan ihana postaus, Sanni, suorastaan liikutuin sitä lukiessa. Itse olen viime aikoina pohtinut elämääni ja olen päättänyt tehdä suunnan muutoksen, sillä olen tajunnut vain suorittaneeni elämää. Aloitan ensi viikolla uudessa työssä ja nyt keväällä olisi tarkoitus pyrkiä opiskelemaan uutta ammattia. Nyt tuntuu siltä, että on koko elämä edessä! Taustalla tässä on se, että olen tähän asti opiskellut usean vuoden ajan erittäin hyvässä opinahjossa, josta valmistuu hyvätuloiseen ammattiin. Ulkoisten paineiden vuoksi on aikaisemmin ollut vaikea kuunnella omaa sydäntään, mutta nyt olen sen uskaltanut tehdä ja olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka palkkataso tulevassa ammatissani on varmaan noin puolet siitä minkä olisin voinut saavuttaa valmistumalla aikasemmasta opinahjostani. Mutta ei se raha, vaan se onnellisuus! Pitää uskaltaa tehdä elämästään juuri sellainen, kuin itse haluaa! P.S. Sanni, arvostan sua bloggaajana ihan mielettömästi!
Ihana kirjoitus! Samansuuntaisia juttuja olen pohdiskellut. Miten löytää onni, joka ei ole riippuvainen taloudellisesta tilanteesta. Opiskelijaa ei paljoa hymyilytä, kun aina joutuu miettimään rahaa. Ja minä kun inhoan rahaa ja siitä puhumista!
En ole ennen kommentoinut blogiisi mitään, vaikka olen sitä jo pidemmän aikaa seurannut. Sinä vaikutat Sanni järkevältä, tasapainoiselta ja lämminsydämiseltä ihmiseltä, juuri sellaiselta jonka haluaisin isosiskoksi ;) Plus olet uskomattoman hyvän näköinen! Ihanaa, että pidät tätä blogia. Järkevä kosmetiikkablogi, se on ainutlaatuista!! Iloa ja siunausta viikonloppuun!
Voi että, tuo isosisko-kommentti oli kyllä niin sydäntälämmittävä..! Kiitos Fanni! :) Ja mukava kun "uskaltauduit" kommentoimaan!
Oon niin kateellinen sulle. Kuulostaa ihanalta.
Voi että, on niin suuri ilo lukea tälläistä pohdintaa, kaunista kieltä ja selkeitä kokonaisuuksia!
Kuvat hivelevät mieltä, aiheet ovat kiinnostavia ja koko blogi on aina oikea päivän piristys!
Pakko vihdoin kertoa miltä on täällä puolella lukijana tuntunut, KIITOS Sannille!
Menen ihan hämilleni näitä kommentteja lukiessa... ei edes tiedä mitä vastata kun kirjoittelette niin ihania... <3
Sanni.
Ihanaa <3
Kiitos avoimesta postauksesta.
Ihmiset usein unohtavat, että tämänhetkinen tilanne on vain nyt ja yhtäkkiä voi suunta muuttua.
Esim läheinen kuolee...
Raskaustesti on positiivinen :)
Uusi työpaikka.....
Uusi rakkaus tai ero
siispä oli nyt köyhä tilanne tai "henkilökohtainen nousukausi" on elämä aaltoliikettä ja HENKINEN RIKKAUS ON JOTAIN joka parantaa....
Isäni kuoli jonkinaikaa sitten ja ("jouduin") ainoana omaisena siivoamaan ja tyhjentämään isäni asunnon kuoleman jälkeen. Mietin silloin keskellä asuntoa hirveän tavarapaljouden keskellä sitä, että mitä kaikkea hän oli elämänsä aikana ostanut. Ja kuinka konkreettisesti "mitään ei saa mukaansa kun kuolee"
Kattohuoneistosi ei siis ole se turha tavara, vaan se latauspaikka, palanen sinua.
Minulla on samanlainen stressiongelma kodin suhteen.
Olen päätynyt vähentämään tavaraa (ja stressiä)lahjoittamalla ei niin tärkeää tavaraa kierrätyskeskukseen.
Hieno kirjoitus, taas kerran, ja laittoi pohtimaan. Ajatus luopua tietystä materiaalisesta elintasosta ahdistaa ja toisaalta kiehtoo. Arvostettavaa että uskallat toteuttaa unelmasi!
Olen seurannut blogiasi päivittäin heinäkuusta 2011, jolloin törmäsin juttuun Meikkikuvia 90-luvun Vogue-lehdistä, ja koukkuunnuin kerralla. Lueskelen blogiasi aina päivän päätteeksi, kun olen saanut lapset nukkumaan. Ihanaa että jaksat tehdä näin perusteellista työtä!
Hieno ja innostava postaus! Asiat kyllä järjestyvät, tavalla tai toisella, kun vaan itse uskoo ja haluaa aidosti ja tekee aina parhaansa. Sydämessä kyllä tietää, mitkä ovat itselle parhaita ja viisaita ratkaisuja, olivatpa ne muiden mielestä kuinka järjettömiä tahansa :) Ihana tietää, että on muitakin kohtalotovereita. Itseänikin pelottaa välillä (ja pahasti!!), sillä olen ottamassa todella järjettömältä tuntuvan taloudellisen riskin unelmaani tavoitellessani, ja kaikki ympärilläni ovat koettaneet saada minua luopumaan siitä. Mutta joskus on uskallettava, olipa se sitten askel tuntemattomaan tai jostain "järjettömästä" kiinnipitämistä. Ei se raha ole kuin numeroita, onnellisuus ratkaisee :) Hienoa, että uskallat elää niinkuin itse haluat, moni ei. Uskaltaminen on yksi suurimpia tavoitteitani - vain se on minun ja unelmieni välissä. :)
Etäsuhde ei nuoruudessani toiminut kahdessa maassa asumisesta huolimatta. Nykyisen kumppanin kanssa meillä oli kahdella paikkakunnalla koti monen vuoden ajan. Erillään olemme vahvemmin läsnä toisillemme edelleenkin.
Olen lähes kohta valmis Judith Levinen not buying it kirjan kanssa. Kahdella paikkakunnalla asuva pariskunta on vuoden ostamatta ja sen kautta miettii suhdettaan rahaan ja kuluttamisen sosiaalisiin vaikutuksiin. Likviditeetti kriisi päivittäin olisi minulle stressin aihe. Puskurini on vähintään kolmen kuukauden palkka/menot. Töitä olen aina tehnyt paljon, joten tasainen rahavirta minulla on ollut opiskeluaikanakin. Jotenkin tuntuu siltä, että tarvitset mieluisan etätyön, jota voit tehdä molemmilla paikkakunnilla.
Hei!
Aivan mahtava kirjoituksesi taas tästä aihepiiristä! Ja rohkea!
Suurin osa ihmisistä (itseni mukaan lukien) valittaa kauheasta kiireestä ja liian suuresta työmäärästä ja liian pienestä palkasta ja arvostuksesta koulutukseen verrattuna.
Ikinä ei ole aikaa perheelle, ystäville tai harrastuksille. Aina on kiire jonnekin. Koko ajan on painettava töitä, jotta pystyisi ostamaan loputtomia vaatevuoria ja uusia tavaroita kotiin. Eikä ikinä saa edes riittävästi arvostusta - vaikka raataa niin kovin tärkeässä työssä.
Sinun kirjoituksesi on raikas tuulahdus ja vaihtoehto sille loppumattomalle rahan ja mammonan ja arvostuksen perässä juoksemiselle.
Mutta moinen ei onnistu itseltä, minullahan on perhe ja lapsia kasvatettavana ja asuntovelkaa ja vaikka mitä esteitä. Tosiasia on kuitenkin yksinkertainen: itseltäni ei löydy rohkeutta ja energiaa valita toisin. On niin paljon helpompaa valittaa ikuisesta ajanpuutteesta / pienestä palkasta / arvostuksen puutteesta.
Paljon helpompaa kuin tehdä työtä täydestä sydämestään ja olla vähemmän ahne ja vähemmän valittava ja vähemmän kiireinen ja vähemmän tärkeä! Silloinhan elämäni muuttuisi ja ties mistä joutuisin luopumaan ...
Uih, aivan ihana kirjoitus!
Pidä kiinni piilopaikastasi, juuri tuollainen getaway on monen oravanpyörässä uupuneen pelastus. Mikä voisi olla järkevämpää kuin sijoittaa onnellisuuteen ja mielenrauhaan? Sen sijaan, että etsisi sitä psykiatrin tuolista, voi mielenterveyttään hoitaa paljon tehokkaammin ja miellyttävämmin kuvailemallasi tavalla.
Iso hali Sannille! <3
Hei! Olipas hieno kirjoitus..sinä olet tehnyt sen mistä varmasti tosi moni haaveilee. Itselläni ei vielä ole ollut rohkeutta hypätä pois siitä kuuluisasta oravanpyörästä, toki rahan takia ja valitettavasti sitä miettii ihan liikaa mitä muut ajattelee. Onko sitä hullu jos lähtee vakityöstä, vai onko hullu jos ei lähde paikasta jossa ei viihdy? Jään varmasti miettimään asioita joista kirjoitit ja ehkä pääsen taas muutaman askeleen lähemmäs irtiottoa. Kiitos.
Terveisin, Jonna
Ihanan syvällinen postaus, nämä ovat ihanuuksia. :) Oikea onnellisuus tulee sisältä sydämestä, ei niinkään materiasta. Vaikka toki materiaaliset ilot tekevät elämän joskus mukavammaksi, myönnän...
Voin niin samaistua sinuun Sanni! Minulla on myös tuollainen oma paikka jonka merkitystä kukaan muu ei ymmärrä ja saan hirmuisesti voimaa ja rauhaa kun pääsen sinne.Sieltä löytyy myös ne huolettomat lapsuuden kesät ja muistot. Jos olen kuukausia erossa paikasta saan vierotusoireita ja kaipuu on jatkuva.
Ainut mikä ahdistaa kyseisessä paikassa joskus on se, että se jää minulle perintönä ja koen olevani epäpätevä siihen suureen vastuuseen.
Kuulostaa hienolta, arvostan ihmisiä jotka elävät elämäänsä omalla tyylillään, muiden "järkeilystä" huolimatta!! :)
<3 ihana. rehellinen. sateenkaari. :)
Aivan ihana postaus! Kiitos siitä! <3
Tulin niin hyvälle tuulelle luettuani tämän.. Itse myös hyvin pienistä onnellinen. Ihanaa että on ihmisiä jotka elävät noin. Tässä rahan ja materian pyörittämässä maailmassa. Ei sen ei tarvikaan olla niin! Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Olipas mukava postaus! Aivan ihana tuo viimeinen kuva. Elämäsi kuulostaa aikas ihanalta, vaikka sitten kukkaronnyörit kireällä. Ja näin kahden pienen lapsen äitinä tuo vapaus kuulostaa niin mukavalta. Nautihan vaan! :)
No se tuli suoraan sydämestä! Sehän siinä saattaa ollakin, että toiset kuuntelevat sydämensä ääntä ja toiset järjen. Itselläni ainakin nämä kaksi ääntä harvoin osuvat yhteen. Mistä lie sekin sitten johtuu? Oikein täytyy usein ottaa aikaa miettimiselle ja kysyä itseltään, että "onko tämä tie myös se onnellinen tie". Enkä tiedä menekö silloinkaan oikeaan sunntaan. Niin, en voi kuin toistaa itseäni; olen tosi kade Sulle. Eniten varmaan siitä, että kun elät tuollaista elämää, niin et (juurikaan) kanna vastuuta, mistään. Mun harteillani tuntuu olevan "kaikki". Voih, Sanni, mitä mä oikein teen?!
Aivan ihanaa, että elät hetkessä juuri NYT, sillä jos elämääsi tulevaisuudessa kuuluu lapsia, joudut paljon tarkemmin harkitsemaan asiaa. Lasten kanssa kaikki ratkaisut on tehtävä heidän hyvinvointiaan ajatellen ja epävarmuus tulevaisuudesta sekä taloudellinen toimeentulo saavat ihan eri merkityksen.
Elä ja nauti nyt!
Tällä en todellakaan tarkoita, että elämä on ohi lapsia saadessa. Se vaan muuttuu. Saatat menettää jotain vapauksia, mutta saat tilalle uutta myös jotain ihmeellistä, mitä ei voi sanoin toiselle selittää. Se täytyy kokea.
Oi, ihana postaus! Tyyni ja rauhallinen, harmoninen olo valtasi kyllä itsenikin tätä lukiessa. :) Upeaa, että osaat arvostaa henkistä pääomaa noin paljon, se on taito joka jokaiselle tärkeä.
Mukavaa kevään alkua sinnepäin! :)
Ihanaa, että ajattelet näin. Minulla kuristi kurkussa tuon viimeisen lauseen kohdalla. Kunpa voisin ajatella samoin. Ehkä joskus, tai sitten mun on muutettava joko paikkaa tai ajatustapaa. Euroista viis. :)
Minusta kuulostaa erikoiselta, että sanot itseäsi köyhäksi. Olet vain asettanut asiat tärkeysjärjestykseen ja voit hyvillä mielin todeta, että rahasi riittävät jopa kahteen asuntoon! Kun köyhyyttä löytyy aitäkin lajia, kun eläkeläinen miettii riittävätkö rahat lääkkeisiin ja päätyy jättämään osan pois, koska ei ole varaa. Hyvin erikoista on sekin miten vakuutat, ettei materia merkitse ja kuitenkin koko postaus koskee kaikkea ihanaa, mitä omistat. Suosittelen Echart Tollen kirjaa läsnäolon voima, jos noin paljon lueskelet. Siinä puhutaan juurikin siitä, miten voi olla onnellinen hetkessä, eikä siihen tarvita kattohuoneistoa, luonnon katselu kävelyllä riittää:)
Olen aika yllättynyt lukiessani, että viihdyt yksin. Matkakertomuksestasi sain sen kuvan, että sinulla on paljon ystäviä ja suorastaan elät ja hengität ystävyyttä ja yhdessäoloa.
Rahani eivät riitä kahteen asuntoon ;)
Hmmm... Kaikkea ihanaa mitä omistan...? :) Toki asuntokin on materiaa, mutta se mahdollistaa elämässäni materiaan liittymättömiä kokemuksia.
Tietysti voit halutessasi nähdä postauksen myös sellaisena, jossa vain kerron valitsevani asunnon muotoisen materian jonkun vaatteen tai ravintolaillallisen muotoisen materian sijaan. :) Itse näen asunnon merkityksen elämässäni kuitenkin laajempana.
Minulla on paljon ystäviä mutta se ei tokikaan sulje pois sitä, että viihdyn myös yksin. :) Syksyn matkallekin halusin ehdottomasti lähteä yksin, ja välillä jopa ahdistuin kun en saanut viettää niin paljon aikaa omissa oloissani kuin olin toivonut.
Mulla pääsi aamulla itku kun luin tän postauksen.
Ehkä sitä kaipaa itsekin vahvistusta, että oma elämäntapa on okei, vaikka se on valtavirrasta poikkeava. Ja ne omat jutut on arvokkaita ja tärkeitä (vaikkei muut ehkä täysin niitä ymmärtäisikään).
rikas-köyhä-vertaistukea, huippua ;)
Ja on ihan okei (itseasiassa tosi okei) että elää elämää joka on jonkun muun mielestä järjetön. Kovin vaikea on määritellä "miten tätä elämää kuuluisi elää". Ja silloin se elämä voi jäädä kovin tyhjäksi, jos tekee niinkuin "pitää", eikä niinkuin haluaa.
Tässä on yhdistettynä parin ihmisen lausahdukset yhdeksi:
Epäonnistumisen pelko ja vertailu, tappaa hyvän olon, ilon ja luovuuden.
Tuota mä yritän muistella, jos epävarmuus iskee.
Olen iloinen sun rauhasta ja hyvästä olosta. Ja uskon että munkin oottaa kulman takana taas, kun olen hetken toipunut helmikuun huonoista uutisista ja tapahtumista. Kohti maaliskuun aurinkoa :)
Eli käytännössä olet onnellinen työtön...? Niin, onnen kai voi löytää eri paikoista, itse en kyllä osaisi olla onnellinen ilman taloudellisen turvallisuuden tunnetta. Ei sitä rahaa tarvitse tuhlattavaksi asti olla, mutta satunnaisilla työvuoroilla tai tuilla eläminen saisi kyllä monet ahdistumaan aika pahasti :)
Opiskelijana voin allekirjoittaa, tukien varassa eläminen ahdistaa, kun ei ole varmuutta mistään ja systeemi tökkii neuloilla silmiin niitä, joita pitäs tukea!
En ole vakituisessa työsuhteessa, mutta en pidä itseäni työttömänäkään. :)
Hei, tykkään blogistasi, vaikka en täällä kommentoikaa tai jokaista kirjoitustasi lue. Olet esimerkki siitä kuinka muoti-/kosmetiikkablogissa voi yhdistää "naisellisen hömpän" ja oikean elämän. Vaihtelua näihin naistenlehtiblogeihin. Elämä on aina kokonaisuus, tasapainottelua eikä musta välttämättä rajaa pois valkoista. Hyvää viikonloppua Sinulle!
Sinulla jos jollain on asenne kohdillaan! Pakko myöntää, että ei olisi rohkeutta moiseen.
Sinun blogisi on todellinen aarre ja poikkeaa ihanasti edukseen materialistisista muoti- ja kauneusblogeista.
Olen niin samaa mieltä kanssasi. Oma tarinani on sellainen että jäin vuosi sitten työttömäksi hyvin palkatusta ja haastavasta työstä (jossa en tosin yhtään viihtynyt) ja uutta työtä ei löydy. Kun on lapsetkin elätettävänä, niin yritän elää hyvin niukasti. Tosin harrastuksista en ole tinkinyt ja lomamatkaankin säästän, mutta meikit, vaatteet ja baarit yms. ovat jääneet pois. Ja yllättävää kyllä, se ei tunnu yhtään luopumiselta tai että olisin jäänyt mistään tärkeästä paitsi.
Saan iloni joogasta, hiihto- ja kävelylenkeistä, hyvästä ruuasta ja tietenkin läheisistäni. Opiskelen ja kehitän itseäni, joten koen voivani kaikin tavoin paremmin kuin työssä ollessani. Downshiftailu on ihanaa.
Vaikuttaa siltä että elät elämäsi juuri niin kuin se on sinulle sopivinta. Ja mikäpä sen parempaa! Toivotan siis sinulle mukavia hetkiä kattohuoneistossasi :)
miten ihana kirjoitus! melkein tuli tippa silmään, ainakin pala kurkkuun. ja se viimeinen kuva, aaaah!
Hienoa, että olet löytänyt elämän tarkoituksen, ainakin tämän hetkisen. Ehkä me kaikki olisimme onnellisempia, jos rauhoittuisimme ja näkisimme ympärillämme olevan hyvän.
Tuntuu lohdulliselta lukea kirjoitustasi, koska elämäni tulee muuttumaan 1½ vuoden kuluttua, mutta en vielä tiedä mitä tuleman pitää. Jatkanko virassani vai joudunko sanomaan itseni irti? Miten tuo työ viekin elämäämme, välillä minusta tuntuu, että olen naimisissa työni kanssa, niin paljon se määrää elämääni (ehkä huono vertaus, koska olen oikeastikin naimisissa, mutta en koe, että minua määrätään). Miksi annan sen vaikuttaa niin paljon? Vastaus on, että rahan takia ja joka tuutista tulee, että töitä pitää tehdä ja pidempään ja pidempään. Olen säästänyt ikäni pahan päivän varalle ja iän myötä tämä kulutushysteria on alkanut ärsyttämään, sen vuoksi luulen, että pärjään taloudellisesti. Nyt minun pitää vaan löytää tulevalle valinnalleni sisäinen rauha kuten sinä Sanni olet tehnyt.
Olet NIIN asian ytimessä! Ihanaa että jaat ajatuksiasi täällä blogissa. Ihana maisema, yhtään en ihmettele kuinka tärkeä se on sinulle. Kiitos näistä ajatuksista!
Voi ihana Sanni miten kaunis postaus <3 Just tälläsen aitouden ja ainutlaatuisuuden takia sä olet mun ehdoton lempparibloggaaja :)
Tulitkin tänään mieleeni kun postailin missiostani tälle vuodelle, aion nimittäin tutustua vihdoin luonnonkosmetiikkaan paremmin ja sulla varmaan on laajin tietämys aiheesta. Kerrohan vinkkisi: http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2013/03/luonnonkosmetiikka-vinkkeja.html
Ihanasti kirjoitettu :) kyllähän se raha tiettyä turvaa tuo, ja vaikka sillä ei onnea ostaisikaan niin kummasti ilman sitä ei tulisi toimeen.
Loppujen lopuksi sitä rahaa menee turhuuksiin todella paljon. Itekin oon nyt ollut reilun vuoden työssä, jossa ei oikeastaan ole mahdollista työskennellä kokopäiväisesti. Nyt kun on pienemmän palkan takia joutunut laskemaan menojaan, on ihan alkanut ihmetyttää, mihin se raha aiemmin meni. Omat tulot tällä hetkellä satoja euroja aiempaa vähemmän ja silti maksan vuokraa enemmän kuin koskaan ja on varaa heittää rakkaaseen harrastukseen parisataa euroa kuussa jne. Sisäinen hyvä olo kuittaa aika paljon taloudellista vajavaisuutta.
Ja ei tuo merikään niitä ahdistavimpia näkyjä taida olla :)
Ihana ja erittäin paljon minua koskettava postaus.
Luovuin itse vuodenvaihteessa mahdollisuudesta vakituiseen työpaikkaan ja valitsin opinnot alalla, joka tuskin koskaan tulee elättämään minua. Olen saanut kuulla ihmisiltä paljon ilkeitäkin kommentteja "hulluista valinnoistani", ja monille ihmisille uusien opintojen aloittaminen ja keikkatyöläisyys hiljattain korkeakoulututkinnosta valmistuneen ihmisen valintana tuntuu olevan ongelma. Luulen, että se on pitkälti kateutta ja hämmennystä jonkun toisen erilaisesta elämäntavasta. En ole päivääkään katunut päätöstäni, vaikka rahatilanne ei olekaan enää yhtä turvallinen. Köyhäksi en kuitenkaan voi sanoa itseäni missään muodossa. Oli hienoa lukea myös muiden lukijoioden kommentteja ja nähdä, että muutkin ovat laittaneet onnen rahan ja turvallisen elämäntilanteen edelle. Itse olen ollut viimeiset kaksi kuukautta onnellisempi kuin koskaan! Toivon myös sinulle Sanni onnellisuutta ja levollisuutta!
Kiitos mahtavasta postauksesta!
Ymmärrän tilanteesi täysin. Ihminen kaipaa omaa rauhaa ja tasapainoa. Tietysti sen eteen pitää tehdä suuria ratkaisuja.
Itse olisin tosiaan kauhuissani taloudellisesta tilanteesta, mitä jos jotain yllättäviä kuluja tulee, jotka ovat pakollisia?
Itselläni on kakkosasunto Turun saaristossa. Työni luonteen vuoksi voin tehdä sieltä käsin etätöitä ja nauttia loppupäivät saariston ihanasta rauhasta aina kuin haluan.
Asunton on toki kaukaisen sijainnin vuoksi tuottanut hieman murheita, mutta se rauha ja luonto voittaa kaiken!
Olet rohkea nainen!
Sulla on semmonen rikkaus jota harvalla tässä maailmassa on.
Sun blogi on todella hyvä ja kunnioitan sun tapaa kirjoittaa myös kiperistä ja usein vaietuista aiheista!
Tämä oli tosi ihana postaus :)