17.05.2012

Hair for Dummies

Minulla on pitkät hiukset. En osaa muotoilla niitä millään lailla, kuten olen blogissakin kertonut. En osaa tehdä yhtäkään kampausta, en lettiä, en tupeerata, en tehdä kunnollista nutturaakaan.

Haaveilin viime kesänä esimerkiksi tällaisesta Kalastajan Vaimon demonstroimasta lettikampauksesta, mutta videon helpon näköinen hiusten näpräys vaatisi minulta varmasti kymmenien tuntien yhtämittaisen harjoittelun. Myönnän, että hermot ja kärsivällisyys eivät vain riitä siihen.

Niinpä hiukseni näyttävät joka ikinen päivä tältä:

Haluaisin kovasti osata tehdä jotain hiuksilleni, mutta satunnaiset yritykseni jättävät minut entistä lannistuneemmaksi. Hiustenlaittoon verrattuna meikkauksen opettelu on kuin harjoittelisi keittämään spagettia. Ja hiukset ovat kuin soufflé.

Tämä juttu kertoo eräästä keväisestä iltapäivästä ystäväni Leenan luona ja yrityksestä oppia laittamaan hiuksiini jotain muuta kuin iänikuinen hainhammas. Ehtona oli, että kampaus ei vaadi tupeerausta tai letitystä. Leena otti haasteen vastaan.

Opettelisin tekemään kahdesta osiosta koostuvan kiepsutettavan "letin".

Hiuksiin tehtiin sivujakaus ja kaksi osiota kieputettiin "rullalle". Apua, mä en edes osaa näitä termejä!

Tämänkin über-helpon vaiheen Leena joutui näyttämään minulle monen monta kertaa peilin kautta ennenkuin osasin itse kieputtaa hiukset niin että ne pysyivät edes jotenkuten kasassa.

Kiepillä on!

Seuraavaksi hiusrullat kieputettiin yhteen. Rullat täytyy kieputtaa samansuuntaisesti, jotta ne solmiutuvat yhteen letiksi. Väärän suuntaisen kieputuksen seurauksena letti purkautuu samantien.

Yritin ensin kieputtaa lettiä taakse, mutta sivulle kieputus osoittautui vähemmän haastavaksi.

..."mullahan menee kädet ihan solmuun....miten tää pitäisi pystyä tekemään yksin..?" ^_^

Lopulta monien naurujen jälkeen kieppiletti oli valmis. Olisiko tässä mulle uusi arkikampaus?

Hmmm... ei näytä kovin pro'lta... Lettihän lähti löystymään samantien.

...ja levisi sitten kokonaan... No mutta tämähän oli vasta ensimmäinen kerta..! Kyllä se siitä Sanni! (Who am I kidding? :D)

Leena päätti näyttää, miten homma oikeasti hoituu.

Tiukat ja napakat kiepit!

Miksi tämä näyttää nyt niin siistiltä...?

Näin.

Tykkäsin letistä, mutta kaipasin tyveen volyymia. Kieppi jätti päähäni kevyesti patamaisen vaikutelman.... Mutta miten tuoda nostetta kun en osaa tupeerata? :/

Vastaus: tietysti kuivashampoolla ja hiuspuuterilla. Jokaisen hiustenlaittotaidottoman ystävä!

Ja sitten vain harjoittelemaan kotona!

Tyvi nousikin kivasti kun hieroin juuriin hiuspuuteria ja kieppiletti pysyi paremmin näpeissä kun karhensin hiusten pintaa kuivashampoolla. Ensin sainkin aikaan samannäköisen letin kuin Leenan luona.

Mutta.....

Ei se pysynyt kasassa. :( Kiepitin mielestäni osiot samaan suuntaan ja tein kaiken niinkuin Leena oli näyttänyt, mutta kieppi vain purkautui kerta toisensa jälkeen.

Lopulta luovutin ja sidoin koko homman matalalle sivuponnarille. Ohimokieppi sentään kesti, ja töissä huomattiin heti että olin "laittanut" hiukset! Pomokin lausui kohteliaisuuden. Olin iloinen.

Tällä etenemisellä en selvästikään ihan heti ole luomassa päät kääntäviä bilehiuksistoja, mutta seuraavasta hiustenlaitto-oppitunnista Leenan luona on jo puhuttu.... Askel kerrallaan.

Tämä juttu valotti toivottavasti monelle kyselijälle syitä siihen, miksi tästä kauneusblogista puuttuvat hiustenlaittojutut kokonaan. Kun jonain päivänä etenen kiepistä seuraavalle tasolle, saatte asiasta varmasti raportin! :)

0 comments on “Hair for Dummies”

  1. vau aivan ihana ja sopii sulle tosi hyvin:) olisipa itsellänikin nuin pitkät hiukset:P

    Vastaa

    0
  2. Voi mitä hauskoja kuvia! :D Olet niin suloinen. Ja kampauskin on superkiva. Melkein alkaa kaduttaa, että pätkäisin piiitkät hiukseni pari vuotta sitten. En osaa tuosta löystymisestä sanoa mitään, mutta oon suosinut samasta kampauksesta sellaista versiota, että osio etummaisista hiuksista kieputetaan ja kiinnitetään pinnillä sivulle. Sekin näyttää kivalta ja on aika helppoa. (Minäkin olen ihan onneton hiustenlaittaja. Voin vain haaveilla ranskanletin tekemisestä. Tosin enää ei hiuksiakaan sitä varten.)

    Vastaa

    0
    1. Voi kiitos Hosuli..! :) Minäkin olen bongaillut noita etummaisen hiusosion sivulettejä/kieppejä monilla ihmisillä ja miettinyt että onpas kivan näköistä, mutta ennen Leenan "kädestä pitäen" -apua en olisi osannut sellaista tehdä.... Niin urpo minä olen hiusten kanssa.

      Mutta kai joku ajattelee samalla lailla vaikkapa poskipunan laitosta, mikä taas minulle on aivan itsestäänselvä proseduuri.... :)

      Vastaa

      0
  3. Kieppiletti näytti kyllä kauniilta ja mielestäni sopi sulle, joten ahkeraa harjoittelua vain :)

    Vastaa

    0
  4. Mun mielestä näyttää kivalta vikoissa kuvissa vaikka letti onkin tollanen löysä :)
    Ja vaihtelua tohon kampaukseen saat tosiaan niin että kiepität tosiaan vaan hiuksien alut, ja sitten sidot ponnarille (taakse tai vaikka toiselle sivulle) eli kiepit ovat vaat siinä päätä vasten ja ponnari saa sitten liehua vapaana :)
    toinen super helppo kampaus on tämä Jenninkin blogissa ollut panta kampaus http://pupulandia.indiedays.com/2011/09/18/syksynpunaiset-huulet-ja-keijutukka/
    Eli hommaat vait erilaisit "kuminauha" pantoja..laitat päähän ja taitat hiuksien latvat sinne kumpparin alle :)

    Vastaa

    0
    1. Oho miten kätsy tuo Jennin keijutukka...! Onnistuisikohan tuollainen näin pitkiin hiuksiin..? Jennillä on käsittääkseni mua lyhyemmät kutrit... Näyttää petollisen helpolta, näen jo sieluni silmin kuinka panta liukuu pois mun päästä eikä pysy paikoillaan...! ^_^ Miten se pysyy tuossa hiusten päällä...?

      Vastaa

      0
  5. Sulla on maailman kauneimmat hiukset. Onko tuo sun oma väri? Se on niiiiiin luonnollisen kaunis.
    Terv. Oma väri päässä v. 2014

    Vastaa

    0
    1. Oma luonnollinen värini on seiskan luokkaa, mutta se ei käytännössä koskaan esiinny tyveä pidemmällä sillä aurinko vaalentaa hiukset pari astetta kirkkaammiksi. :) Olen kylläkin myös monta vuotta värjännyt hiuksia kullanvaaleilla sävyillä saadakseni ne hunajaisemmiksi, tosin teen sitä aika satunnaisesti. Viimeisen vuoden olen hoitanut tyvikasvua Schwarzkopfin hiuksiin jätettävällä Blonde Spraylla joka vaalentaa hiuksia n. puoli astetta per käsittely. Edellisestä käsittelystä alkaa nyt olla joku 5 kuukautta.... Olen näköjään vähän laiska asian suhteen.... :P

      Vastaa

      0
  6. Toi "letti" on super hieno!! :-) näyttää paljon nuorekkaammalle verrattuna sun aikasempaan arkihiustyyliin :))

    Vastaa

    0
  7. http://tiinaneuvoo.blogspot.com/2011/09/tukankaherrysta.html

    Minulle tuli heti mieleen tämä yllättävän helppo sykerökampaus!
    Tinden linkittämän videon tytöllä on hartiamittainen tukka, mutta itselläni oli ekaa kertaa tuota kokeillessani ehkä noin 10cm lyhyemmät hiukset, kuin sulla. Jätin vain poninhäntävaiheessa vikan lenkin vetämättä kokonaan pompulan läpi (ymmärsitkö? :D ) Siitä oli helppo rullata puolikkaanpituinen tukka niskaan ja pinneillä kiinni. Pinnejä menee niin maan pirusti, mutta tämä kampaus on mukavan huoleton, joten pieni hapsuisuus ei haittaa. Ja tuo oppimasi sivukiepautus etuhiuksiin sopii vallan mainiosti ja tämä toimii yleensä mun rasvatukanpelastuskampauksena :)

    Vastaa

    0
    1. Niin! Ja pinnit pysyy paremmin kun käyttää ne pienen lakkapilven läpi ennen tukkaan laittamista.
      Ja aina voi laittaa nättejä pinnejä sinne tänne. piristämään kampausta.

      Vastaa

      0
    2. Ilmeisesti tähän kampaukseen liittyy hiusten kiharrusta...? Mä en saa tuota videota nyt näkyviin kun olen mökillä hitaan mokkulayhteyden varassa, täytyy katsoa video kotona.

      Kaikki takaraivon puolella tehtävä arveluttaa myös.... en osaa edes käyttää suoristusrautaa niihin hiuksiin joita en näe peilistä...! ^_^

      Vastaa

      0
    3. Kiharat lienee oiva pohja tuolle, mutta mulla on riittänyt kuivashampoo/hiuspuuteri. Eilen kun viestiä kirjoittelin, olin sattumoisin väkertänyt juuri ko kampauksen ihan totaalisen liiskaan lettiin ilman kiharoita. Lakkaa se toki kaipaa viimeistelyyn.

      Vastaa

      0
    1. Kiva kuulla...! ^_^ Leenan mies oli sopivasti ikuistamassa valmista tuotosta kun letti päätti valahtaa silmilleni.... Se siitä...! :D

      Vastaa

      0
  8. Ne kiepit pitäisi kieputtaa ensin itsensä ympäri molemmat samaan suuntaan ja sitten toisetensa ympäri vastakkaiseen suuntaan. Hienosti kyllä sopii sinulle kun hiuksesi ovat niin pitkät!

    Vastaa

    0
    1. ...mä luulin tekeväni niin..... :/ Mutta varmaankaan en sitten tehnyt.... :(

      Vastaa

      0
    2. joo, se ei vaan voi purkautua kun kiepität oikeisiin suuntiin:) Muuten kumoaisit jo fysiikan lakeja:)

      Vastaa

      0
  9. Sanni, sinulla on erittäin kauniin muotoiset kasvot ja ihanan sirot olkapäät! Maailmahan on täynnä kampauksia ja ruokalajeja! Jos kohokas ei onnistu voi ainaa kokeilla vaikka omelettiä(hups,letti!) tai paahtovanukasta. Semmoinen tuli mieleen, että pinneistä ehkä olisi apua. Vai olivatko pinnit myös kieltolistalla?

    Vastaa

    0
    1. Kiitos Flicka.... :) Ihana kuulla että olkapääni ovat jonkun mielestä sirot, mun mielestä mun hartiaseutu on tosi epänaisellisen leveä....

      Pinnit eivät olleet kieltolistalla, tosin olen aika kömpelö niidenkin käytössä ja ne yleensä sojottavat hiuksistani niin että ovat näkyvissä = ilmeisen väärin.

      Ja kyllä, jätän kohokkaat toiseen elämään ja pitäydyn hiusten kanssa munakas-tasolla! Hih! ^_^

      Vastaa

      0
  10. Kokeilin just ekaa kertaa elämässäni tuota kampausta hiuksiini ja heti onnistui ja kestää kasassa. :) Kiitos siis innoistuksesta!

    Ne kaksi pötköä pitää kieputtaa myötäpäivään ja sitten pötköt yhdistetään kieputtamalla vastapäivään. Jos kieputtaa kaikki samansuuntaisesti, niin kampaus purkautuu.

    Katso vielä tämä niin osaat varmasti:
    http://www.youtube.com/watch?v=tV8-1-ggLf8&feature=fvsr

    Vastaa

    0
    1. Kokeilin just ekaa kertaa elämässäni tuota kampausta hiuksiini ja heti onnistui ja kestää kasassa. :) Kiitos siis innoistuksesta!

      Oho, mahtavaa!

      Nimimerkki D jo tuossa ylempänä sanoikin tuota samaa miten letit kuuluu kiepittää etteivät ne purkaudu, ja ilmeisesti olin yhdistänyt pötköt väärään suuntaan sitten kuitenkin vaikka luulin olevani asiassa "viivalla"... Ei muuta kuin lisäharjoitusta vaan, niinhän se on.

      Vastaa

      0
  11. Mä oon niiiiiin samanlainen läppäkäpälä hiusteni kanssa! :D Sen takia leikkautinkin lapsen saatuani lyhyet "äitihiukset", jotka näyttävät edes melko tyydyttäviltä ilman mitään laittamistakaan, ja pienellä föönauksella saa näyttämään helposti laitetuilta. Tylsää ja tavallista? Kyllä vain! Mutta ah niin ihanan helppoa tuon touhupirkon kanssa, kun ei aina aamuisin ehdi edes pestä omia kasvoja. ;D

    Jään innolla odottamaan jatkopostauksia! Tuo Leenan tekemä kieppiletti näyttää todella kauniilta! :)

    Vastaa

    0
  12. Aivan mahtava postaus! Alkoi itteänikin hymyilyttämään tuo kohta, jossa kampausluomuksesi lässähtää... :D Sitten kun oma tukka on pitempi, on pakko itsekin kokeilla tuota. Lettimestari kun en ole itsekään... :)

    Tosi nätti tuo tukka tuossa, missä nuo kiepit on tuolla tavalla ilmavasti löystyneet, tosi ihana!

    Vastaa

    0
    1. Oh, täytyy ehdottomasti kokeilla...! Heikkona kohtana tuossa nutturassa taas mun kohdalla vain on päälaen hiusten lättänyys, ne ei koskaan asetu ilmavasti niinkuin tuossa jutun mallilla vaan menevät pitkin päätä voimakkaasti jakautuen ja "siilejä" muodostaen, jolloin kampauksen kokonaisuus on aina ruma vaikka se takaa näyttäisikin kivalta.... :/ Mä en voi vetää edes tavallista ponnaria ilman että hiukset "siilintyy" tosi voimakkaasti.

      Mutta aion kyllä yrittää...! Jospa vaikka hiuspuuterin voimalla saisi ihmeitä aikaan tässäkin tapauksessa...

      Vastaa

      0
  13. täällä toinen taidoton hiusten suhteen! Oot tosi kaunis :) Kyllä meikkaaminen on lasten leikkiä hiusten laiton suhteen.

    Vastaa

    0
  14. Olipas vähän erilainen ja hyväntuulinen postaus! :) Voisin iteki koittaa pistää töihin etuhiuksia noin "rullalle". Oon iteki ollu aika käsi hiustenlaitossa, mutta pikkusen oppinu, kun oikein harjoitellut. Ja tosiaan: Hiuspuuteri on ystävä :)

    Vastaa

    0
  15. Mulla kans sama ongelma. Mun hiukset ulottuu melkeen puoleen selkään enkä ikinä keksi niille yhtään mitään. Lisäksi mun hiukset on tosi lasiset ja liukkaat, joten senki takia kampausten teko on hankalaa. Joten mul on hiukset aina jonkunnäköisellä solmuponnarilla niskassa.
    Ostin tuossa justiinsa Remingtonin Pearl Wandin. En oo viel ehtiny kokeilemaan sitä, mut sillä pitäisi ainakin tulla helposti nätti kiharakampaus :)

    Vastaa

    0
  16. Moi! Oli pakko tulla kommentoimaan, että sulla on todella kaunis hymy! Ja itsekin haluaisin enemmän laittaa hiuksiani, mutta taito ja keskittymiskyky ei oikein tahdo riittää. Plus inhoan näpräämistä :D

    Vastaa

    0
  17. Toi lettikampaus on i-ha-na ! :o mulla on ittelläni myös aivan mahdottomat hiukset ja painin niiden kanssa päivittäin että ne näyttäisivät edes hiuksilta.. :D Hiuspuuteri olisi kyllä itsellenikin unelmatuote, mutta en tykkää sen tekemästä matasta... Pitäisi ostaa Osiksen kiiltopuuteri mutta lompakkoni nyörit eivät taida antaa periksi...! Mutta tota pitää kokeilla! Näyttää todella kauniilta. :)

    Vastaa

    0
  18. Kivan näkönen toi kyllä on, sopii sulle :) Ja oot niin ihanan pikkunen oi että <3

    Vastaa

    0
  19. Mäki haluisin tietää mitä tarkottaa, kun kieputetut hiusosiot "letitetään samaan suuntaan"?? :D jotain tollasta myös joskus yrittänyt mutta aina sama lopputulos eli letti löystyy ja aukeaa. Hieno olis ja yksinkertaisen nopea, jos vaan ratkasis ton pysyvyys-yhtälön!

    Vastaa

    0
    1. Osioiden kiepitys samaan suuntaan tarkoittaa, että kun kiepität vasemman puolen rullaa "sisään" eli takaraivoon päin, niin oikean puolen rulla täytyy kiepittää ulos päin. Näin niiden kierteet ovat samansuuntaiset.

      Sitten kun rullat "letittää" yhteen, ne täytyy kiepittää toistensa ympäri päinvastaiseen suuntaan kuin mihin ne ensin kieritettiin.... Tätä on vaikea selittää sanallisesti kun ei ollut helppoa ymmärtää sitä ensin peilistä näytettynäkään... :P

      Vastaa

      0
  20. Vau! Todella kaunista. Sinulla on ihanat hiukset ja tuollainen laskeutuva löysä look sopii sinulle ihanasti. :)

    Vastaa

    0
  21. Ne kaksi osiota pitää ensin pyörittää samaan suuntaan, sanotaan nyt vaikka oikealle. Sitten ku niitä osioita alkaa pyörittämään keskenään pitää olla tarkkana että pyörittää vastakkaiseen suuntaan eli tässä tapauksessa vasemmalle. Muuten letti ei toimi! :) Olit kierittänyt samaan suuntaan sen takia se ei toiminut.

    Vastaa

    0
    1. Olit kierittänyt samaan suuntaan sen takia se ei toiminut.

      Näin oli ilmeisesti tosiaan käynyt... :/ Näköjään minulle on hurjan vaikeaa edes hahmottaa mihin suuntaan hiuksia pyöritän, vaikka luulin tajunneeni homman jujun...

      Vastaa

      0
    2. Mäkään en nyt oikein tajua tota. Miten eri puolilla päätä voi hiukset kieputtaa samaan suuntaan (esim. myötäpäivään)? Sehän tarkottaa, että toisella puolella päätä hiuket kieputetaan "ylöspäin" ja toisella puolella "alaspäin" ja kieputukset näyttää ihan erilaisilta eri puolilla päätä? Vaiko enkö mäkään vaan pysty hahmottamaan tollasta asiaa tämän paremmin :D? Tämä ei sitten ole kyllä minun kampaukseni, sillä en mitenkään pysty taipumaan tuollaiseen, että kieputukset näyttäisivät erilaisilta eri puolilla päätä :P.

      Tässä muuten vinkki Virveltä erittäin helppoon ja näyttävään nutturaan: http://www.ostolakossa.com/2012/01/no-taas-se-on-survomassa-sukkaa-tukkaan.html
      Jos tuntuu vaikealta tehdä tämä ihan pään takana, niin sivunutturanakin tämä on vallan hieno. Ja sulla varmasti näyttävä noin pitkässä tukassa! Itelläkin on pitkä tukka (ei tosin ihan sun mitassa) ja olen tästä nutturasta saanut paljon ihailevia kommentteja ja saanut nauraen paljastaa, että kuulkaas vanha sukkahan se siellä tukassa tukee :D. Tämän oikeasti pyöräyttää ihan minuutissa!

      Vastaa

      0
    3. Miten eri puolilla päätä voi hiukset kieputtaa samaan suuntaan (esim. myötäpäivään)? Sehän tarkottaa, että toisella puolella päätä hiuket kieputetaan “ylöspäin” ja toisella puolella “alaspäin” ja kieputukset näyttää ihan erilaisilta eri puolilla päätä?

      Niin ne näyttääkin vähän erilaiselta, katso vaikka tuo mun takaapäin otettu kuva (viides) jossa pidän kieppejä käsissäni. Mutta ei sillä ole niin väliä miltä kiepit näyttävät omilla puolillaan päätä, kun ne kuitenkin pyöritetään sitten yhteen.... ^_^

      Mitä sukkanutturaan tulee, olen kokeillut ja se on mulle aivan liian vaativa toimenpide.... En osannut. :/

      Vastaa

      0
    4. KIITOS sukkanutturavinkistä! Älyttömän helppo ja nopea, vielä kun olis säästänyt niitä vanhoja sukkahousuja joiden väri on lähempänä omaa hiusväriä kuin tavallisen nilkkasukan. ;) Mää luulin aina että valkkikanpaukset vaatii kovasti tupeerausta ja aherrusta ja pinnejä. Tää synty kymmenessä sekunnissa! =) Nätimmän ja juhlavamman tietty tästäkin saa jos jaksaa vähän pohjustaa, ettei oo liian lättänä tuo hiuspohja. Mutta tästä on hyvä jatkaa kehittelyä eteenpäin...

      Kiva sunnuntainpiristys muutenkin tämä postaus, ihanan iloisia kuvia!

      Vastaa

      0
  22. Niin tuttua, niin tuttua... :D Mutta mitä sun hiuksia on kuvissa näkynyt, niin ne ainakin näyttää tosi kauniilta myös laittamattomina kun ovat niin pitkät, paksut ja kauniin väriset :) Mulla tilanne on laittotaitojen osalta samanlainen, olen täysin wash and go -tyyppi enkä kykene mihinkään muuhun kuin ponnariin :D Sen lisäksi hiukseni ovat kamalan ohuet (ja ovat alkaneet mystisesti taas ohentua :( ), eivät kovin pitkät ja lisäksi hiusrajani on kamalan korkealla. Lisäksi hiukset ovat ohimoilta aivan superohuet.. :D Että elä nyt sellaisten kanssa..! Ainoa pelastukseni on luottokampaaja, joka osaa aina leikata niin kauniisti että hiukset näyttävät edes jollain tavalla siedettäviltä kun ne föönaa...

    Mutta jatka harjoittelua, kyllä se varmasti jonain päivänä onnistuu... :D Vaikka hiustenlaitto on kyllä oikeaa salatiedettä.. :D

    Vastaa

    0
  23. Hahaa :DD Itsellä kanssa pitkät hiukset ja kampaustenteko taito NOLLA! Pitääkin kokeilla tuota kieputtelua :D

    Vastaa

    0
  24. Ihana! :D Mäkään en osaa laittaa hiuksia.. tai lähinnä en jaksa, kun siinä kestäis ikuisuus..! Korkeintaan ponnari/ponnarista luonnusteltu nuttura onnistuu!!

    Vastaa

    0
  25. Ooh, kyllä, kateus hiipii mieleen. Katkaisin itse kymmenen vuoden jälkeen omat hiuskeni hartiamittaisiksi ja kun katselee tukkatutoriaaleja niin alkaa aina harmittaa. Ei sillä, on nämä nyt paljon helpommat ja sopivat kasvoihin paremmin.

    Itse tykkäsin aina tehdä villejä peikko-/keijutukkia: hirveästi vain pinnejä käsille, ja tukka hyvin vapaalle, löysälle nutturalle takaraivoon. Ei haittaa vähän karkailee. Mulla on lasinen tukka, jossa ei esimerkiksi kiharat pysy ollenkaan, jos ei tukkaa laiteta edellisenä iltana rullille, mikä taas on hankalaa nukkuessa.

    Tukanlaitto tarvitsee vähän harjoittelua, tosiaan. :D

    Vastaa

    0
  26. Voi että, samaistun niin sinuun tässä asiassa! olen ihan toivottoman surkea hiustenlaittaja, joten hätäponnari ja hainhammasklipsi ovat jokapäivisiä juttuja. Mulla on vielä melko ohuet hiukset, eli se lisää haastetta kun ei ole omasta takaa minkäänlaista volyymiä. Suoristusrauta, jota kampaaja minulle suositteli, vain pahentaa tilannetta tehden hiuksista entistä lattanammat.

    Postaus sai hymyn huulille :) ja sinulla on muuten tosi kauniit hiukset!

    Vastaa

    0
    1. Mulla ei kanssa ole minkäänlaista runsautta tai volyymia hiuksissa ja ne vetävät väkisin lattanalle jakaukselle ja makaavat päätä pitkin ilman perusteellista kuivashampookäsittelyä.....

      Lapsena toivoin aina pitkiä hiuksia - nyt haaveilen paksuista hiuksista...! ^_^ Koskaan ei voi olla tyytyväinen....

      Vastaa

      0
  27. Kotona tekemäsi kampaus oli ehdottomasti nuorekkaimman ja lennokkaimman näköinen. Ystäväsi tekemä näytti tietty juuri siltä, miltä pitäisikin, mutta melko litteänä ja liian fiinin ja viimeistellyn näköisenä jotenkin vanhensi. Rohkeasti vaan omin käsin tekemälläsi kampauksella liikenteeseen! :-)

    Pehmein kampaus alimmaisissa kuvissa ja toisaalta terävät kasvonpirteesi loivat kauniin harmonisen kokonaisuuden.

    Vastaa

    0
  28. Kohtalotoveri, ymmärrän täysin. Hiukseni ovat myös pitkät, ulottuvat lantiolle, ja ovat melko liukkaat. Kiilto on toki kiva, mutta yhdessä painon kanssa mikään ei edes pysy päässäni valumatta ja lässähtämättä. Kampaukseni ovat hainhammasklipsi takaraivolla pitämässä osan hiuksista kurissa tai ponnari. Parempaan en pysty, ja sekös ärsyttää.:(

    Vastaa

    0
    1. Kannattaa varmaan kysellä kampaajalta apua. Kerrostaminen auttaa jo jonkin verran, ja se, että nukkuu hiukset tyynyn ylitse. Auttaisiko kevyt tupeeraaminen?

      Kaverilla on samanlainen tukka kuin sinulla, ja sitä tekee aina mieli hipliä. Olisi makeata tehdä ranskalaista lettiä ja iiiisoja nutturakampauksia! Hän vain ei satu pitämään siitä kun joku laittaa hänen hiuksiaan.

      Vastaa

      0
  29. Hih, samoja ongelmia täällä. Aina sama kampaus... Pitääpä yrittää tuollaista kieputusta, ainakin taakse saan (sen iänikuisen saman) kieputusnutturan tehtyä. Kiva postaus!

    Vastaa

    0
  30. Jaan ongelmasi. Jo hyvännäköisen ponnarin tekeminen tuottaa sen verran vaikeuksia, ettei kärsivällisyys tahdo riittää mihinkään sen kummempaan. Hirveästi yritin viime kesänä harjoitella sellaisen sotkuisen nutturan (messy bun?) tekemistä, mutta eipä tullut siitäkään mitään.

    Suoristamalla saa tästäkin mopista edes vähän nätimmän, mutta lattanaksi jää, kun kaikki hiustuotteet ovat niin vieraita minulle :> Kaikenlaista olen yrittänyt kokeilla, mutta lopputulos on aina joko tönkkö tikkukasa päälaella tai samannäköinen tukka kuin ennen käsittelyä... Hiuspuuteri kuulostaa kyllä ihan kokeilemisen arvoiselta.

    Vastaa

    0
  31. Mullakin on pitkät ja aika lättänät hiukset. On niissä jotain ilmavuutta, mutta ei tarpeeksi, ainakaan omasta mielestä.
    Ja koska en käy aamulla suihkussa, enkä muutenkaan kastele hiuksia aamuisin, en voi laittaa edes muotovaahtoa. Kaikissa muitovaahtoputelien takapuolella lukee että sitä voi laittaa vain kosteisiin hiuksiin...
    Tiedätkö sä millainen lopputulos on, jos länttää ne muotovaahdot kuiviin hiuksiin?

    Vastaa

    0
    1. Itse asiassa joissain muotovaahdoissa jopa lukee, että voi laittaa kuiviin hiuksiin.... Kuvittelisin, että tulos kuiviin hiuksiin laitettuna olisi kuitenkin jokseenkin "koppura" ja klimppinen verrattuna kosteisiin. En mä kyllä osaa kuvitella että siitä mitään tuuheutta tulisi, vaahtohan vain linttaisi ja kiinnittäisi kuivia suortuvia yhteen....

      Vastaa

      0
    2. Jos sen muotovaahdon "hieroo"/levittää kämmeniin kunnolla ensin, eikä laita "vaahtopalleroa" suoraa hiuksiin, niin onnistuu kuiviinkin hiuksiin. (Tyviin, latvoihin ei kannata.) Ja harjaamalla saa "koppurakohdat" pehmitettyä. Nimim. kokeiltu on, kun on aamu-uninen. ;)

      Vastaa

      0
  32. Ihana kampaus ja kauniit hiukset! :) Vaikuttaisi tarpeeksi helpolta ja nopealta kampaukselta kokeilla, näin itsekin pitkähiuksina ei tule käytettyä kuin lettiä avonaisten hiusten lisäksi... Ikinä ei ole liian myöhäistä opetella uutta!

    Vastaa

    0
    1. Huh... näyttää hurjan vaativalta mun tasolle..... kun letitys ei onnistu lainkaan luonnostaan, niin nuo kampaukset vaatisi sitä tuntien harjoittelua mihin en vain usko kärsivällisyyteni riittävän.... Näyttää älyttömän helpolta videolla mutta mun sormet ei vain taivu tuollaiseen hiusosioiden käsittelyyn... :(

      Vastaa

      0
  33. No täällä myös ilmottautuisi yksi joka ei osaa tehdä tota kiepsautustuttua. Kerran yritin ja yritin ja luulin tekeväni ohjeiden mukaan mut ei onnistunu ja lopulta ärsyynnyin kun mietin että mite simppeli kampaus ei voi onnistua. Lopulta sit osasin tehdä sen mutta oli kädet hapoilla kun oli yrittäny väkertää sitä. Toinen juttu on kynsien lakkaus mikä onnistuu vielä huonommin kuin hiusten laitto. Miten ne kynnet saa lakatuksi että väri on tasainen eikä semmonen kirjava? Hehe, kuinkakohan moni nauraa mulle, mutta oon monia kertoja yrittäny lakata kynsiäni, eikä siitä tuu oikeen mitään. Olis kiva lakata kynsiä useemmin kun nykyään ne ei oo nin lyhyet kun ennen mut yleensä lakkaamisen jälkee pyyhin ne pois kun on niin ruma se pinta, neuvoja?

    Vastaa

    0
    1. Hmmm... minkä merkkisiä lakkoja käytät...? Ja montako kerrosta levität? "Normaalin" peiton antava, ei-metallinen/helmiäinen (eli siis creme) lakka levittyy tasaisesti oikeastaan "väkisin" viimeistään kahden-kolmen kerroksen jälkeen. Jos lakan laatu siis on hyvä, ei sen pitäisi jäädä kirjavaksi millään ilveelläkään...

      Tämä on ainakin mun kokemus. :)

      Vastaa

      0
    2. No viimeaikoina kun oon kokeillut niin kicksin, lumenen, maybellinen ja H&M:n. Pihiys vaikuttaa siihen, että en oo ostanu kovinkaa kalliita lakkoja, varsinki ku tiedän että se pullo jää johonki meikkipussukan pohjalle käyttämättömänä kun jälki on niin epätasanen et mielummin oon käyttämättä. Tosin tiesin jo ostaessani, että H&M kynsilakalta ehkä turha odottaa hyvää jälkee.

      Muutamia kerroksia levitän, ehkä tekniikka väärä :o Ekalla kerroksella se menee epätasaseksi ja kauhea kiire levittää väri koko kynnelle kun sitten tulee "paakkuja" jos osa kynnestä kerkeää kuivuu. Kenties väärä määrä väriä "pensselissä" :D Äääääh en vaan osaa.

      Eilen mulla oli siinä alla kicksin aluslakka. En tiedä onko se helpompi levittää väri aluslakan päälle vai ilman aluslakkaa, mut tuntu et se oli nihkee se aluslakan pinta ja siks vaikee levittää väri.

      Kauan niitten kerroksien välis pitäis olla aikaa kuivua? Myönnän olevani ehkä malttamaton siinä kuivatuksessa. Ja sit kun oon osaan kynsistä tyytyväinen, niin pitää alkaa korjailemaan niitä mitkä on syystä tai toisest sotkeentunu :D ja sit menee hermo ja jätän kynnenlakkaushommat taas vähäks aikaa. Mites ois "kynsien lakkaus for dummies" -postaus?

      Vastaa

      0
  34. Ainii, ne pinnit. Voisko joku kertoa miten ne laitetaa ettei ne näy, varsinki sillon ku ne pitäis laittaa siististi piiloon? Ja miten niitä hengettömiä vai mitä ne onkaa niin käytetään? :D

    Vastaa

    0
    1. Jos olet laittamassa nutturaan, niin.. jehna, tämä on muuten vaikea selittää. Itse teen nykyään lyhyempään tukkaan nutturan simpukan malliseksi, eli kierrän tukan kuvitteellisen pillin ympärille ja ujuttelen sitten pinnit kierteen ulkoreunan alle. Nutturasta tulee kyllä siisti kun työntää pinnit alhaalta päin vinosti ylös, niin että pinnit antavat tukea suuremmalta alalta kuin vain yhdestä (aka, jos pinnit koskevat toisiinsa, ne eivät oman logiikkani mukaan tue, mutta jos ne ovat erillään, niihin kohdistuva paino ja veto on pienempi?). Mihinhän sitä dumppaisi kuvia selventämään mitä ajan takaa... Se vaatii vähän näppäryyttä ja rutkasti harjoittelua.

      Vastaa

      0
  35. Hiustenlaittotaidon oppiminen vaatiin useiden iltojen harjoittelua. Pari vuotta sitten halusin saada etuhiukset pois silmiltä tekemällä tuohon eteen ranskanletin "väärinpäin" ja kyllähän sitä harjoiteltiin, mutta nyt se menisi vaikka unissaan ja se onkin usein hätäkampaukseni, jos muuta ei tule mieleen. Viimeisen vuoden aikana olen kahlannut läpi youtuben hiustenlaittovalikoimaa, koska ensi syksystä alkaen hiukset on pidettävä kiinni koulussa (pääsee hommiin oikeiden ihmisten kanssa vihdoinkin :) ), enkä halua pitää niitä aina ponnarilla.
    Harjoittelua,harjoittelua! Kyllä se siitä :)

    Vastaa

    0
  36. Täälläkin ilmottautuu eräs hiuksenlaittotaidoton! Kampaajani jaksaa aina selostaa, että "kiharrat vähän tästä suoristusraudalla ja sitten vaan kieputat näin ja pinnejä tähän ja laitat sykerölle tänne.."
    Kerroin, että multa valitettavasti puuttuu hiustenlaittogeeni ja hiusten kihartaminen suoristusraudalla on yksi isoimmista mysteereistä ikinä :oD! Kampaajalle mahdoton ymmärtää, että mitäs vaikeeta tossa nyt on ;o).

    Kivasti on tullut linkkivinkkejä muilta lukijoilta, pitääkin käydä katsomassa josko sieltä löytyisi joku oikeasti helppo ohje.

    Vastaa

    0
  37. Viimeisen kuvan hieman auennut letti on minusta kaunis myös :) Miksi täytyisi olla mallin mukainen kun näyttää hienolta ilmankin?

    Vastaa

    0
    1. Näyttihän tuo viimeisen kuvan "look" ihan kivalle, mutta se pysyi noin vain kuvan oton hetken ja purkautui sitten kokonaan.... ;)

      Vastaa

      0
  38. Ainiin, onko sulla Sanni paljon kokemusta/muuta tietoa luonnonhiusväreistä? Ois kiva saada niistä lisätietoa, kun oon tässä jonkin aikaa miettinyt, että jos siirtyis niihin. Oon ettiny netistä tietoa, mutta jotenki luonnonväreihin siirtyminen mietityttää, koska niiden päälle ei ilmeisesti voi värjätä ei-luonnonhiusvärillä? Tai ainakin omalla vastuulla. Ois mukava kuulla kommentteja ja neuvoja siihen liittyen, jos vaan mahdollista :)

    Vastaa

    0
    1. Ainiin, onko sulla Sanni paljon kokemusta/muuta tietoa luonnonhiusväreistä?

      Hups, tähän oli unohtunut vastata... Mulla ei ikävä kyllä ole mitään kokemusta luonnon hiusväreistä. Olen miettinyt K Pour Kariten hiusvärin kokeilemista, mutta toistaiseksi suihkauttelen vain Schawrzkopfin Blonde Sprayta.... :)

      Vastaa

      0
  39. Oi kiitos paljon tästä postauksesta! Toinen hiustenlaittotaidoton ilmoittautuu. :) Aion ottaa tämän myös omaksi ensiaskeleekseni, kokeilen heti!

    Vastaa

    0
  40. disneyprinsessakampaus<3 ainakin noin kauniin kantajan päällä : )

    t. mimi

    Vastaa

    0
  41. Jos hius on pitkä (kerrostamaton) ja sileä niin muotoilu voi olla vaikeaa. Näillä vinkeillä saat upeita kampauksia: (itselläni pidennykset, 65 cm)
    1. KERROSTA, kerrostus ei tarkoita että pituutta lähtee. Eli sinulla on sama pitkä kaunis tukka mutta kerrostettu, jolloin hius ei enää paina niin paljoa
    2. Hiustyveen esimerkiksi hiuspuuteria ja tupeerausta kevyesti päälle. Tukkaa ei koskaan tule saamaan koholle ilman tupeerausta. Ja jos on pitkä kerrostamaton tukka niin lähes mahdotonta saada kohotettua tukkaa joka kestää.

    Sinulla on pitkä, kaunis tukka, ja sen saa kyllä kauniisti laitettua. Jos kerrostat niin kiharat ovat huomattavasti helpompi laittaa ja kestävät pidempään. Minulla onmyös pitkät hiukset, ja päivittäin muotoilen ne erilailla onnistuneesti.

    Tsemppiä!

    Vastaa

    0
    1. Kiitos vinkeistä! :)

      Kerrostusta olen miettinytkin mutta olen vain vähän huolissani ohuus-efektistä... Minulla on luonnostaan ohuet hiukset ja pelkään että kun hiusten massaa katoaa kerrostuksessa niin jäljelle jää vain hiirenhäntä... Ponnari kun on jo nytkin todella ohut. :P

      Mitä tupeeraukseen tulee, taidan jatkossakin tyytyä vain hiuspuuteriin. :D En ole oppinut tuperaamaan 33:ssa vuodessa ja pahoin pelkään ettei tulevaisuus näytä sen saralla sen lupaavammalta.... Olen harjoitellut niin paljon ilman tulosta että olen kyllästynyt ja hyväksynyt että tämä ei vain ole mun taito. :)

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat