Kävin taas tankkaamassa annoksen saariston rauhaa.
Minua surettaa. Edessä on ensimmäinen kesä kahdeksaan vuoteen jota en vietä Ahvenanmaalla. :/
Norragatan n. klo 22.10 sunnuntai-iltana.
Västerhamn klo 22.20.
Iltakävelyni suuntautuvat lähes aina Västerhamniin eli Länsisatamaan, koska täällä näkee kauniita auringonlaskuja. Satamassa oli niin tyyntä ja kaunista. Purjeveneilijät eivät ole vielä saapuneet. Istuin laiturille pitkäksi aikaa kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintujen satunnaisia ääniä. Miten voi olla niin ihana paikka kuin tämä? Kuukauden kuluttua vierassatamassa on jo eloa, ja heinäkuussa paikka on tupaten täynnä. Lempipuuhaani on istua jossakin sataman ravintoloista ja katsella purjeveneitä ja iloisia, ruskettuneita ihmisiä. Veneet kiehtovat minua. Jonain päivänä haluaisin purjehtia itsekin.
Majesteetillinen Pommern-laiva klo 22.25.
Pub Niska avattiin Länsisatamaan vasta kaksi kesää sitten, mutta siitä on jo ehtinyt tulla kaikkien kesäsuosikki. Täällä voit nauttia oluen, siiderin ja muiden juomien lisäksi nimellä "plåtbröd" kulkevaa pizzaa. Oma lempparini on kylmäsavulohi-ruccola-plåtbröd.
Pub Niska klo 22.40.
Niskan terassi avautui jo pääsiäisenä, mutta silloin oli niin kylmä että emme vielä käyneet starttaamassa terassikautta. Kylmältä näytti edelleen.
Entinen esimieheni kysyi jälleen enkö tulisi tänne kesäksi töihin. Arvatkaa vaan haluaisinko? Saisin viettää kesän täällä rakkaassa ympäristössä ja tienaisin paremmin kuin nykyisessä työpaikassani. Mutta minähän kuitenkin rakastan myös uutta työtäni, enkä voi lähteä pois kesäksi. Kirpaisee, mutta sellaista elämä on. Varmasti ajattelen purkkien ja puteleiden keskellä haikeana Lilla Holmenin rantahiekkaa ja Café Juliuksen pannukakkua. Saa nähdä, miten pahaksi vieroitusoireet käyvät.
Onko kukaan suunnittelemassa kesäreissua Ahvenanmaalle? Mietin, josko tekisin jossain vaiheessa "Parhaat lomatärpit Ahvenanmaalla" -tyylisen postauksen. Olisikohan siitä iloa kenellekään? (Ainakin minulle.:))
Tein nopean baarimeikin ystävälleni L:lle, joka ei itse meikkaa ollenkaan. L meinasi oikeasti pudottaa peilin kädestään kun näki tuloksen, vaikkei meikki edes ole kovin vahva. Silmämeikki näyttää kuvissa jotenkin suttuiselta, vaikkei se sitä ollut.
L ei myöskään nypi kulmakarvojaan, eikä hän antanut minunkaan sitä tehdä. Hieman villinä kasvavien kulmakarvojen meikkaus oli aika haasteellista, eikä niistä nyt niin hienot tullut, mutta mitäpä minun kaltaiseltani kulmakarvataidottomalta voi odottaakaan. :) Kokonaisuutena pidin meikkiä kuitenkin onnistuneena, ja etenkin silmät tulivat tosi kivasti esiin yökerhon hämärässä valaistuksessa.
Meikkiin käytetty:
Tänään olin taas trooppisissa cocktail-tunnelmissa meikkini suhteen.
Kuka arvaa mikä paletti olisi taas kyseessä? No tietenkin Manly 120. Täytyy muuten todeta, että tämä paletti yksinään on tyrehdyttänyt hyvin suuren osan mun meikinostohimoistani. Mähän olen aina ennenkaikkea hakenut uusia sävyjä kokoelmaani, en niinkään tuotteita, ja kun tässä paletissa on kaikki mahdolliset sävyt, on vaikea enää perustella itselleen uusien saman sävyisten hankkimista.
Kuinkahan moni ihminen on muuten tilannut tän paletin ihan vaan mun blogin ansiosta...? ^_^ Kommenteista olen käsittänyt, että aika moni.
Meikissä siis keltaista sisänurkassa, oranssia keskellä ja luomivaossa ja vihreää ulkonurkassa siipimäisenä vetona. Rajaukset Inglotin ihanaisilla geelieyelinereilla, joita on siis tässä käytetty kumpaakin. Oranssi on numeroltaan 81 ja vihreä 87. (Mua muuten jotenkin rasittaa meikit joilla on nimen sijaan pelkkä numero....)
Aika kiva. :)
Kynteni ovat tällä hetkellä taas rumat. Joidenkin mielestä ne olivat rumat jo geelivahvistusten aikaan, mutta entäs nyt sitten? No, ymmärrän etteivät ne ole kuvauskelpoiset, mutta saanhan silti joskus vielä postata kynsikuvia ihan vain lakan esittelyn kannalta..?
Ostin Kicksistä aivan ihanan tummansinisen creme-lakan; Depend 171. Sävy on jotenkin todella uniikki, itse en ole aiemmin tällaiseen siniseen törmännyt. Tyylikäs, jotenkin vähän savuinen tummansininen joka taittaa ripauksen violettiin (violettius ei ehkä niin tule kuvissa esille). Ja mikä peittävyys!! Kuvan lakkauksessa on yksi kerros. Lakka oli täysin peittävä jo yhdellä kerroksella.
Haluisko joku viilata mun kynnet häh? ^_^
Toiseen käteen laitoin Depend-sinisen päälle Seppälästä ostettua Wild and Crazy -merkkistä glitter/hilelakkaa nimeltä Wild and Desperate. Siis upeus miten kaunis yhdistelmä!! Kynnet rumat - lakka kaunis!
Eri pituuksilla mennään....
Tässä vielä yksi kuva toisesta uudesta lakkahankinnasta; China Glazen neon-lakka Purple Panic. Kaikki punertavat lakat ovat aivan erityisen vaikeita kuvattavia, eikä tässäkään kuvassa sävy ole millään lailla totuudenmukainen. Charming Nails'kaan ei onnistunut sen paremmin tallentamaan sävyä luonnonmukaisena. Kyseessä on siis purppurainen pinkkivioletti, vaikea kuvailla. Sävyn olisi tarkoitus olla neon, mitä se ei kyllä ihan ole. Mutta aika upea kuitenkin! Huomatkaa yritykseni tehdä kuvasta "hiaaanompi" suihkuttamalla kynsille vettä! ^_^
Charming Nailsin blogissa oli joskus postaus lähes käyttämättä jääneistä meikkiaarteista. Mäkin ajattelin nyt penkoa esiin ne täysin tai lähes kokonaan käyttämättä jääneet luomivärit. Mulla on myös paljon käyttämättömiä huulipunia, mikä ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä. :)
Dior Amber Plum
Ostin tämän, koska himoitsen kaikkea violettia, ja yhteen aikaan olin aivan erityisen ihastunut kultaisena hohtaviin violetteihin. Kotona huomasin, että Amber Plum on identtinen MACin Traxin kanssa. Ei ole tullut käytettyä, koska käytän Traxia. Pikkuinen rasia on niiiiin suloinen, kuin viisikko-palettien lapsi..! :)
Kiko 49 ja 26
Joku blogia alkuajoista saakka seurannut saattaa jopa muistaa, kun ostin nämä Barcelonasta vuosi sitten. Eipä ole tullut käytettyä. Miksi? Ei aavistustakaan. Värit ovat kauniit ja toimivat ja pigmenttiähän näissä riittää. Ovat vain unohtuneet.
Chantecaille Copper
Tilasin tämän kerran StrawberryNetistä kun etsin sitä täydellistä kuparin sävyä. Kävi ilmi, että Chantecaillen Copper olikin lähempänä vaaleaa persikkaa. Ja niitähän minulla riittää. Olen kokeillut tätä kerran ja sen jälkeen jäänyt käyttämättä. Katsoin juuri StrawberryNetistä että nämähän on vieläpä aika hintaviakin, 31 dollaria...! Mitenkähän mä olen tähänkin halunnut sijoittaa....
Stila Mango
Tilattu myöskin aikoinaan StrawberryNetistä. Ihana oranssinen sävy, mutta jostain syystä jäänyt käyttämättä. Olen tainnut kokeilla tätä 2-3 kertaa, ja siitäkin on varmaan kaksi vuotta. :/ Luin että monet käyttävät tätä myös poskipunana. Voisi kokeilla.
Catrice Mochaccino, Chili Chocolate ja Mystic Amethyst
Ostin nämä kesällä 2007 Sveitsistä. Catrice on saksalainen halpismerkki, ja meikit olivat puoli-ilmaisia. Luomivärit ovat kuitenkin erittäin laadukkaita; pehmeitä, kauniisti levittyviä ja pigmenttisiä. Ostin näitä neljännenkin, jonka olen antanut äidilleni. Eipä näitä jäljelle jääneitäkään ole tullut kuitenkaan käytettyä muutamia kertoja enempää. Hyvä syy voi olla mm. väri - mitä ihmettä olen ajatellut ostaessani kolme eri ruskeaa...??
MAC Fresh Green Mix
Tämän kaunokaisen käyttämättä jääminen on ehkä suurin mysteeri. Fresh Green Mixin omenainen vihreä on ihan mielettömän kaunis, enkä ole edes mitenkään unohtanut tämän olemassaoloa. Jostain käsittämättömästä syystä en vain koskaan tartu tähän. Jos kaipaan vaaleaa kullanvihreää, käytän lähes aina Grimasin 743:sta. Fresh Green Mix on sitä kellertävämpi. En pysty ymmärtämään miksi en käytä tätä. Ihailen vain.
Bourjois Noir Emeraude
Upean näköinen, syvä smaragdinvihreä sävy. Ja olen käyttänyt tätä maksimissaan kaksi kertaa. Miksi? Koostumus on kova ja kuivahko ja pigmentti huono. Todella harmi että laatu osoittautui niin heikoksi kun sävy on kertakaikkiaan upea eikä tällaisiin törmää meikkikokoelmissa usein.
L'oreal Starry Night ja Metal Plum
Haalin Lorkun sooloja yhteen aikaan ihan hulluna miettimättä sen kummemmin tarvitsenko sävyä edes tai sopiiko se minulle. Starry Night on harmahtava, kimalteinen sininen ja on ehkä maailman huonoin sävy korostamaan minun silmiäni. Metal Plumissa ei ole mitään vikaa, mutta huomasin sävyn ostettuani että minullahan oli jo yksi identtinen sävy L'orealilta - Natural Taupe. Sävyt ovat niin samanlaiset että luulen Lorkun julkaisseen saman sävyn kahdella eri nimellä.
Guerlain Blonde Metal
Aivan ihana punertava, hohtava beige. Sopii silmilleni kuin nakutettu, mutta onko tullut käytettyä? Näistä unohdetuista tätä on kuitenkin käytetty eniten, mutta siltikin alle 10 kertaa. Jotenkin vain ei tule tartuttua tähän, ei pysty selittämään miksi.
Löytyykö teiltä paljon joutilaina lojuvia meikkejä?
Pitää vielä kommentoida eilisen "Keitä te olette?" -postauksen satoa. Olin todella hämmästynyt siitä, kuinka moni ilmoitti ettei oikeastaan edes meikkaa, mutta tykkää silti lukea blogiani. Jotenkin todella hassua mutta tietysti erittäin mukavaa. :) Mun on itse tosi vaikea kuvitella että lukisin vaikka jotain käsityöblogia, kun en kudo enkä ompele enkä muutenkaan harrasta käsitöitä. Olen tosi otettu siitä että joku, joka ei edes harrasta kosmetiikkaa, on silti kiinnostunut mun jutuista.
Oli myös hauska kuulla, että blogia lukee paljon todella nuoriakin ihmisiä. :) Kiva että tällaisen 3-kymppisen jutut jaksaa kiinnostaa 13-vuotiasta. Kun mä olin 13, ei blogeja vielä ollut olemassakaan (enkä edes tiennyt mikä on Internet). ^_^
Kiitos kaikille vastanneille ja itsestään kertoneille! On ollut todella mukava lukea näitä kommentteja, ja tulen varmaan lukemaan niitä uudelleen ja uudelleen, etenkin hetkinä jolloin blogiin menee hermot ja koko homma alkaa epäilyttää. :p
Hei sinä nimetön maatilan emäntä, joka jätit seuraavanlaisen kommentin:
Olen 43-vuotias mielenterveysalan ihminen, kolmen lapsen äiti ja maatilan emäntä. Meikkaan päivittäin,joskus myös sateenkaarivärein, nautin meikkaamisesta suunnattomasti:) Blogisi on yksi niistä, joita luen päivittäin. Paitsi ihanista, värikkäistä meikeistä, pidän blogissasi myös kirjoitustyylistäsi. Et pilkkaa tumpeloita ja osaat vielä oikeinkirjoituksenkin;)
Laitahan sähköpostia niin lähetän sinulle jonkun kivan yllärin! :)
Saatan tulevaisuudessa yllättää lukijoita silloin tällöin tällaisilla random-jutuilla. Kivempi lahjoittaa juttuja näin kuin järjestää synttäriarvonnan kaltaisia suurarvontoja. Perinteisiä arvontojakin tulee varmaan joskus vielä olemaan, mutta mulle jäi tosiaan vähän paha maku suuhun siitä, että viime arvonta oli linkitetty eri sivuille ulkopuolisten voittojen kärkkyjien iloksi.
Hei, haluaisitteko tekin siellä ruudun ääressä esittäytyä...?
Keitä te olette, mukavat lukijani? Olisi tosi kiva kuulla minkälaisia tyyppejä siellä ruudun toisella puolella mun juttuja lukee. Nuoria, vanhoja, opiskelijoita, duunareita, äitejä, isiä...? Niin, lukeekohan Karkkipäivää ollenkaan ketkään miespuoliset...? Vähän aikaa sitten tuli kommentti nimimerkiltä Teemu, jonka siis voisi olettaa olevan mies, mutta eihän sitä koskaan tiedä. :) Ostolakossa-blogillahan riittää myös miespuolisia lukijoita, mutta voi olla että Virve on Suomen ainoa nainen joka saa miehetkin houkuteltua kosmetiikkajuttujensa pariin. ^_^ Mahtavaa.
Olen myös aina miettinyt kuinka moni blogin lukija on itse kosmetiikka- tai kauneudenhoitoalalla. Tunnustaako joku ammattimeikkaaja-maskeeraaja kurkkivansa blogiani ja naureskelevansa mun meikkiyrityksille..? :D
En siis odota että alatte kertoa nimeänne ja sosiaaliturvatunnusta, vaan olisi kiva kuulla ihan vaan yleisesti minkä tyyppisiä ihmisiä blogini parissa viihtyy.
Kommentointihan on helppoa, jos jollekulle on jäänyt vielä epäselväksi niin tuota kommenttiboksin sähköpostiriviä ei tarvitse täyttää, edes nimimerkkiä ei tarvitse keksiä jos ei siltä tunnu. :)
Lisäys: tämä osoittautuikin ehkä kaikkein antoisimmaksi postaukseksi blogin historiassa - minulle itselleni! Ihan älyttömän mielenkiintoista lukea millaisia tyyppejä te kaikki olette, kiitos kovasti vastaamisesta! :) Tulee hirveän kiva fiilis kun lukee teidän viestejä ja oivaltaa, että blogia oikeasti lukee vaikka minkälaisia ihmisiä - ja "oikeita" ihmisiä. Siis kun itse sitä on vaan yrittänyt kuvitella että ketkähän tätä oikein lukee, niiden muutaman kymmenen vakiokommentoijan lisäksi... :)
Edit 2. Tänne voivat uudetkin lukijat mielellään esittäytyä, jos vaan jaksatte (siis te jotka luette tän postauksen vasta nyt)! Saan kaikista kommenteista ilmoituksen, joten en missaa kommentteja vanhoihinkaan postauksiin.
Tää on just näitä "No shit?" -uutisia. Suurelle osalle tavallisia kuluttajia (ja itse asiassa varmaan ammattilaisiakin) tämä on kuitenkin aina yhtä hämmentävää tietoa. Siihen, ettei kallis tuote olisikaan itsestäänselvästi parempi, on vaan niin vaikea uskoa.
YLE Uutiset: Halpa shampoo ei kalliille häviä
Huvittaa, kun tuossa artikkelissa todetaan kalliimpien shampoiden hinnan perusteeksi mm. se, että "Kalliimmissa tuotteissa käytetään myös kalliimpia hajusteita". Siitäkö me sitten oikeasti haluamme maksaa 10-kertaisen hinnan? Että tuote tuoksuu paremmalta kuin Siwasta ostettu? Ilmeisesti.
Kemisti Sari Karjomaa kertoo artikkelissa myös, että "vaikka pullon kyljen tuoteselosteessa ainesosat näyttäisivätkin erihintaisissa tuotteissa melko lailla samoilta, ei kuluttaja voi kuitenkaan tietää, minkälaisia määriä eri ainesosia tuote sisältää." Totta, mutta viimeistään pesukokemus kertoo kuinka samanlaisia tuotteet todellisuudessa ovat. Etenkin samojen brändien (L'oreal; Elvital & Kerastase ja Schwarzkopf; Bonacure & Gliss) sisäisissä tuotteissa on erittäin paljon yhtäläisyyksiä, tulevathan ne suoraan samoilta tehtailta. Kampaamosarjan shampoossa voi olla lähestulkoon ihan samat pitoisuudet aineita kuin vaikka Glississä, ja sitten siihen on lisätty hienostuneempi tuoksu, ylellisempi kermainen koostumus ja mielenkiintoisempi väri.
Ei, en väitä että jokainen markettituote on yhtä hyvä kuin salonkishampoo, ei tietenkään. Mutta haluan vain hieman herätellä ihmisiä miettimään mistä maksavat. On aivan ok jos haluaa maksaa sen 30€ shampoosta jotta saa kampaajalta asiantuntevia neuvoja ja ymmärtää maksavansa kokonaispalvelupaketista. Mutta jos maksaa kalliin hinnan kuvitellen aina, että saa sillä sen laadukkaimman tuotteen, niin silloin kannattaa vähän miettiä.
Tuossa uutisessa nostettiin mun mielestä esiin hyvä pointti siinä, että Suomessa ei tehdä mitään virallisia kosmetiikkavertailuja, vaan kaikki tieto saadaan maahantuojilta. Ja heiltä saatu tietohan on puhtaasti markkinoinnillista. "YLE Uutisten shampookysymyksiä maahantuojien edustajat eivät olleet innokkaita kommentoimaan." Niinpä.
Ajattelinpa tehdä teille vaihteeksi kevyen postauksen työpäivästäni. Tällainen oli siis Sannin työpäivä tiistaina 4. toukokuuta. :)
(Kuvia olisi voinut olla enemmänkin, mutta töissä ei kuitenkaan voi kuvata ihan solkenaan...)
Työmatkamusiikiksi valitsin tänään A-Han singlekokoelman. Kasaripopista tulee aina niin hyvälle tuulelle! Voiko päivä alkaa hauskemmin kuin laulaen ratissa Take On Me'ta matkalla töihin. :)
Saavun töihin puoli tuntia ennen liikkeen avaamista. Silmämeikin olen tehnyt jo kotona, mutta ihon olen jättänyt nudeksi sillä haluan jälleen testata jotain nestemäistä meikkivoidetta. Tänään sellaiseksi valikoituu L'orealin True Match. Sävyn valinta tuotti vaikeuksia, True Matchissä oli itse asiassa useampi mun ihoon sopiva sävy.
Ennen liikkeen avautumista ehdin vielä suihkauttaa päivän tuoksua. Jatkan Jean Paul Gaultierin Ma Dame Edp:hen tutustumista, kyllä se vaan onkin jännä tuoksu. Ei yhtään mun tyylinen, mutta jotenkin se vetää mua puoleensa.
Ohjelmassa tänään on mm. tavaran purkua. Jonkun mielestä varmasti tylsää - siis availla pahvilaatikoita, hinnoitella ja hälyttää tuotteet ja kiikuttaa ne hyllypaikoilleen, mutta minusta se on hauskaa! Tällä viikolla saapuvia uutuustuotteita ovat mm. Estee Lauderin Sumptuous-maskaran waterproof-versio sekä Biothermin Aquasource Eye Perfection -silmänympärysvoide.
Liioiteltujen pakkauslaatikoiden koko jaksaa ärsyttää viikosta toiseen... Kaksi ylintä kuvaa edustaa taas fiksua säästeliästä pakkaustapaa. Not.
Välillä pitää käydä syömässäkin. Lounaaksi tänään itsetehtyä perunasalaattia ja kaksi ruisnappia. Jälkiruoaksi Muksu-hedelmäsosetta.
Ruokatauon jälkeen tavaran purku jatkuu. Yhdestä laatikosta paljastuu uusi OPIn Hongkong-kokoelma! Iiih, vähänkö ihana! Omin displayn itselleni työkaverin näpeistä ja haluan koota sen. Kokoelmassa on aivan ihania superkirkkaita creme-sävyjä. Mun suosikkeja ovat Jade Is The New Black, Hot And Spicy ja A Good Mandarin Is Hard To Find.
Asiakkaiden palvelun välissä käyn läpi hyllyjä ja vetolaatikoita ja laitan Estee Lauderin huulipunat ja Diorin meikkivoiteet numerojärjestykseen. Nämä laatikot ajautuu aina kaaokseen... Mä rrrakastan järjestelyä ja etenkin asioiden lajittelua! Tavaroiden järjestely numero- tai aakkosjärjestykseen tuottaa mulle suurta tyydytystä. ^_^
Päivän mieleenjäävimmät asiakkaat ovat nelikymppinen naisparivaljakko, jotka pysähtyvät hipelöimään Make Up Storen Eye Dusteja. Kun kysyn voinko olla avuksi, toinen hihittelee että on jo pitkään kuolannut (kyllä, hän käytti juuri tuota ilmaisua!) MUSin Eye Dusteja ja miettii olisiko hänellä rohkeutta repäistä ja ostaa kirkkaanvioletti luomiväri. Lopulta kummatkin naiset ostavat Eye Dustit ja ovat kassalta lähtiessäänkin vielä ihan innoissaan. Violetin sävyn ostanut nainen myhäilee pyytävänsä tyttäreltään apua luomivärin käytössä. :) Mahtavaa.
Kun kello tulee kolme, mun työpäivä on jo päätöksessään. Töissä on minusta aina niin mukavaa, että en melkein malttaisi lähteä kotiin. On tosi ihanaa olla työpaikassa, missä ei ole stressiä eikä ahdistavia deadlineja tai suuria vastuukysymyksiä. Tietysti, vastuullista työtä tekevät tienaavatkin paremmin. Mutta itse tienaan mielelläni vähemmän ja teen työtä joka on hauskaa ja antoisaa.
Vihreitä silmiä korostavat parhaiten violetin sävyiset meikit, etenkin punertavat violetit. Hyviä sävyjä arkeen ovat kanerva, harmaanvioletti ja malva (kiitos suomennoksesta Katjamaria! :)). Juhla- tai iltameikkiin sopivat voimakkaat luumut, viininpunainen ja fuksia. Luonnollisestikin vihreille silmille sopivat myös neutraalit perussävyt kuten ruskea ja beige (nämähän sopivat kaikille silmille), sekä okran ja kullan sävyt. Myös vihreät sävyt sopivat, mutta ne eivät tuo esiin silmien omaa sävyä. Kannattaa muistaa, että kontrastit korostavat.
Tein siskolleni violetin ja vihreän sävyiset meikit. Kumpikin meikki sopii silmien väriin, mutta violetissa meikissä silmä näyttää entistä vihreämmältä. Meikeistä puuttuvat rajaukset ja ripsari, sillä siskoni inhoaa meikattavana olemista ja etenkin rajausten laittoa.
Punertavaa, sinertävää ja luumuista violettia Manly 120-paletista. Sisänurkassa ja kulmaluulla haaleaa vaaleanpunaista.
.
Neutraalimpi violetti meikki L'orealin Persian Opulence (nykyään Golden Plum) -paletilla, jossa punertavaa luumua, harmaanviolettia ja kultaa.
Tuossa L'oreal-meikissä oli tosi huono valaistus, sävyt näkyy ihan harmahtavina... :p
Vihreä meikki Manly 120-paletin sävyillä. Käytin varmaan viittä eri vihreää, mutta ne ovat sulautuneet luomella lähes yhdeksi. Sisänurkassa ja kulmaluulla kellertävää vaaleaa.
Olisin halunnut tehdä vielä neutraalin vihreänkin meikin, mutta siinä vaiheessa siskolla oli jo maltti lopussa.
Tiesikö moni, että myös Make Up Storella on oma mineraalipuuteri? Varmaankin, mutta mulle tämä tieto oli jäänyt ihan pimentoon. Valaistuin asiasta vasta viime viikolla, kun MUSin meikkitaiteilija oli meidän liikkeessä käymässä. Kyseessä on Wonder Powder, jota MUSin edustaja vertasi bareMineralsiin. (Itse olin luullut sitä ihan tavalliseksi korostuspuuteriksi.) Hän kertoi, että tuotetta ei saa mainostaa mineraalipuuterina, kun se ei ole 100% mineraalia. (Pisteet siitä Make Up Storelle - moni muu merkkihän nimeää häikäilemättä tuotteitaan mineraalipuutereiksi, vaikka tuote olisi kaukana puhtaasta mineraalimeikistä, kuten nyt vaikkapa Lumene Mineral Powder Foundation...)
No, vilkaisin sitten tietysti MUSin "ihmepuuterin" inciä, ja kappas vain. Sehän tosiaan on lähes identtinen bareMineralsin kanssa. (Osassa bM:n pohjia on muuten myös sinkkioksidia, jota missään WP:ssa ei ole.)
Make Up Store Wonder Powder
MICA
BISMUTH OXYCHLORIDE (CI 77163)
IRON OXIDES ( CI 77491, 77492, 77499)
TITANIUM DIOXIDE (CI 77891)
METHYLPARABEN
PROPYLPARABEN
bareMinerals Foundation Fairly Light
MICA
BISMUTH OXYCHLORIDE (CI 77163)
TITANIUM DIOXIDE (CI 77891)
IRON OXIDES (CI 77489, 77491, 77492)
Erona on MUSin puuteriin lisätyt parabeenit, ja vismuttikloridioksidin suurempi pitoisuus Wonder Powderissa. Vismuttikloridioksidi (bismuth oxychloride) on aine, joka tuo mineraalipuuteriin helmiäishohdon. (Netissä on myös ollut puhetta, että kyseinen ainesosa tuottaa joillekin ihoärsytystä.) Wonder Powder on erittäin hohtavaa, ja kysyinkin edustajalta onko ainetta tosiaan tarkoitus käyttää meikkipohjan tavoin. Hän vastasi empimättä, että kyllä.
Tänään päätinkin sitten kokeilla Wonder Powderia meikkipohjana, ja -- huhhuh. Naama hohtaa kuin olisin pyöritellyt iholle kauttaaltaan vaaleaa helmiäisluomiväriä. Koostumus oli kyllä varsin miellyttävä - ohuempi kuin bareMineralsin, ja puuteri levittyi kauniin tasaisesti. Highlighterina tämä varmasti toimii kuin unelma. Tai johonkin keijumeikkiin kevyesti normimeikkipohjan päälle tuomaan kuulaan pinnan. Tai miksipäs tätä ei voisi sekoittaa tavalliseen irtopuuteriin tai mineraalimeikkipohjaan jos kaipaa iholleen eteeristä hohdetta.
Ruotsissa näköjään myydään ihan Wonder Kittiäkin, jossa on neljä eri sävyä, kabukisivellin sekä tavallinen meikkivoidesivellin. Tyylikkään näköinen pakkaus! (Tuossa kitissähän muuten näköjään lukee minerals only, vaikka tuotetta ei saanut edustajan mukaan markkinoida mineraalimeikkinä...)
Onko joku teistä kokeillut Wonder Powderia? Hinta on 43€, eli aika kova highlighter-tuotteesta. Oli kyllä mielenkiintoista löytää "uusi" tuote valikoimasta, jonka niin jo luulin tuntevani.