Lokakuun idoli on Julia Vuoren Sika.
Voi, miten kuvailisinkaan suhdettani Sikaan? Minä haluaisin olla Sika. Sika on lämpimin, vilpittömin ja empaattisin hahmo mihin olen sarjakuvakulttuurissa törmännyt. Sillä ei ole koskaan mitään taka-ajatuksia eikä se ole ikinä ilkeä. Se suhtautuu asioihin filosofisen lempeästi ja loputtoman uteliaasti. Se ei hermostu silloinkaan, kun kaapin ovi irtoaa, se kompastuu lattialla lojuneeseen muovipussiin, kasa mandariineja vierii päälle ja tuoli tekee reiän lattiaan. Se vain maalaa kaapinoven, muovipussin, mandariinit ja tuolin punaisiksi.
Aloin seuraamaan Sikaa kun se alkoi ilmestyä Helsingin Sanomien NYT-liitteessä vuonna 1995. Jossain vaiheessa sarjakuva vaihtoi hieman konseptia, Sika muutti Ranskaan ja nimeksi tuli Pariisin Kirjeenvaihtaja. Sian ydinolemus ei kuitenkaan muuttunut, ja sen eksentrinen kaveripiiri, johon kuuluvat mm. Lehmä, Pingviini, Lapinkoira ja Mäyrä, pysyi samana.
Yksi lempi"jaksoistani" on Lapinkoiran vierailu. <3 Klikkaa kuva isommaksi.
Loppuun vielä tekstit toisesta lempparistripistäni, joka tiivistää Sian filosofian aivan erityisen hyvin.
Tunsin koputuksen oikeassa jalassani.
Takanani seisoi kissa. Se pyysi minua mukaansa.
Punavarpuset olivat lupautuneet pitelemään kissan pyykkejä, kunnes pyykkipoikia löytyy.
Varpusten jalat olivat kipeytyneet paikallaan olosta.
Kutsuin linnut jalkahauteelle. Kissa toi savea, talkkia ja kynsienhoitovälineitä sekä keitti siemenkahvit.
Varpuset lähtivät. Odotamme kortteja Intiasta.
Jos ette ole vielä tutustuneet Sikaan (oletan, että lukijoiden joukossa voi olla niin nuoria lukijoita että Sika on jäänyt heiltä löytämättä), niin suosittelen lämpimästi lainaamaan kirjastosta kokoelmakirjan Sika (1998), tai sen jatko-osan Sika ja Oikukas Sieni (2006). Tulette varmasti hymyilemään.
(Kirjakaupoista näitä ei näyttäisi enää löytyvän, painokset myyty loppuun. Sen sijaan lapsille löytyy kirjat Sika ja värit, Sika ja tunteet ja Sika ja numerot.)
