Karkkipäivä täyttää tänään, 22. huhtikuuta, yksi vuotta. Niin vähän aikaa sitä on vasta tullut bloggailtua.
Kun vuosi sitten aloitin, ei Suomessa vielä ollut kovinkaan montaa pelkästään kosmetiikkaan ja meikkeihin keskittynyttä blogia. Suosituin sellainen, Narcissen kirjoittama Glowing Me Glowing You, oli hiljentynyt tammikuussa. Sceneä hallitsivat Charming Nailsin upea kynsi- ja meikkiblogi sekä Virven megasuosioon kohonnut tuotearvostelublogi Ostolakossa. Ruotsiksi kirjoittava Badbomben on hänkin Suomen kauneusblogien pioneereja. Minun lisäkseni keväällä olivat aloittaneet myös Just Blushing ja Beauty Babe. (Eikä nyt tarvitse kenenkään loukkaantua jos en mainitse kaikkia viime keväänä aloittaneita, nämä ovat vain jääneet parhaiten mieleeni...)
Aloitin blogin kirjoittamisen lähinnä uteliaisuudesta. Olen seurannut blogeja satunnaisesti vuodesta 2005 lähtien (ilman että olin jäänyt minkään lukemiseen pahemmin koukkuun), ja blogien suosion kasvaessa minua alkoi yhä enemmän kiehtoa mikä niissä niin koukuttaa. Tuntui kuin blogien lukeminen, ja melkeinpä blogin pitäminenkin, kuului jo yleissivistykseen. Halusin kokeilla miltä se tuntuisi.
Kun suomalaisia meikkiblogeja ei tosiaankaan vielä vuosi sitten ollut kuin sieniä sateella, ajattelin, että voisin tarjota jotain siihen kategoriaan sopivaa. Suunnittelin, että blogissani julkaisen vain ja ainoastaan värikkäitä meikkikuvia, ja jätän muut löpinät sikseen. Tuohon aikaan meikkikuvanikin olivat vielä aika "kilpailukykyisiä", ja pystyin pitämään blogia pelkästään niiden voimalla. Tänä päivänä en enää meikkikuvablogia aloittaisi. Suomen blogiscene on tulvillaan toinen toistaan lahjakkaampia meikkailijoita, joiden kuvat lähenevät henkeäsalpaavaa taidetta. Jos aloittaisin tänään, ei minulla olisi sillä saralla juuri mitään annettavaa.
Tämän uteliaisuutta aloittamani kokeilun myötä olen kuitenkin tajunnut, mikä blogistaniassa niin koukuttaa. Tykkään blogistani hirveästi, ja sen kirjoittamisesta on tullut rakkain harrastukseni. On ollut tosi antoisaa huomata, että jutuistani on ollut toisille ihmisille jopa hyötyä. Tykkään kirjoittaa, meikata ja valokuvata, ja blogatessa saan yhdistää nämä kaikki.
Blogin ensimmäisen vuoden luetuimmat postaukset olivat:
1. Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus
3. Silmän rajaus, osa 1: Perusteet
(Myös Indien puolella julkaistut Mineraalimeikki- ja Silmän muodot -postaukset kuuluvat listalle, mutta ne lienevät tuoreessa muistissa...)
Tunnisteista eniten klikattiin tageja Tutorial, Smoky-meikki ja Silmän rajaus.
Eniten kommentteja (jos arvontoja ei lasketa) keräsivät Bloggerin puolella postaukset:
"Halpiskosmetiikan" imagopohdintaa
Nyt kun Karkkipäivä juhlii ensimmäistä vuottaan, on paikallaan tietysti juhla-arvonta. En tiedä alkavatko lukijat saada kaiken maailman arvonnoista jo tarpeekseen, kun niitä on blogeissa suunnilleen joka toinen päivä, mutta minulle kertyy työni (ja välillä alennusmyyntienkin ;)) kautta jatkuvasti pientä "sälää" jonka mielellään arvon pois.
Synttäriarvonnassa on kolme palkintosettiä. Kaikki tuotteet ovat uusia ja käyttämättömiä.
1. Estelle & Thild Neroli -setti. Minulle lähetettiin E&T:ltä nämä Neroli-tuotteet kokeiltavaksi, mutta koska minulla on jo heidän tuotteitaan, olin sitä mieltä että on jonkun lukijan vuoro päästä kokeilemaan näitä ihanuuksia. Kysyin saanko antaa tuotteet arvontaan, ja se on kuulema ok. :)
2. Meikkisetti violetti + punainen, johon kuuluu:
Kummankin meikkisetin ripsivärit puuttuvat kuvista, sillä a) sain tuplakappaleen Lancômen Precious Cells -ripsaria vasta kuvan oton jälkeen enkä jaksanut enää lavastaa uutta kuvaa, ja b) muistin Cliniquen miniripsarin olemassaolon vasta kun keksin lisätä Lancômen ripsarin palkintoihin.
3. Meikkisetti vihreä + turkoosi, johon kuuluu:
Tässä vielä tarkempi kuva Nantucket Sun -huulipunasta. Se ei ole luonnossa ihan noin tumma, ja sävy on lämpimämpi punainen, enemmän sen värinen kuin hylsyn alareunassa.
Osallistut arvontaan jättämällä blogille kommenttiboksiin 1-vuotisterveiset. Kerro, miksi luet Karkkipäivä-blogia. Kerro mistä olet tykännyt, tai mistä et ole tykännyt. Onko jokin postaus tai meikki jäänyt erityisesti mieleen? Kerro myös, haluatko osallistua vain tietyn palkintosetin arvontaan. Muuten osallistut kaikkien arvontaan.
Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kohtaan. Se näkyy vain minulle.
Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 25.4. klo 23.59 saakka. :)
0 comments on “Karkkipäivä 1 vuotta!!”
Onnea raikkaalle yksivuotiaalle :)
Luen blogiasi, koska se on ihanan värikäs ja erilainen. Haen siitä myös inspiraatiota omiin meikkauksiini, koska olen itsekin jonkin asteinen meikkifriikki ;)Välillä on kivaa kokeilla jotain, mikä rikkoo sen normaalin "rajaus-ruskealuomiväri-ripsari" -kombon :D
Olen myös nykyään LilyLolo -meikkien vankkumaton fani :)
Kiitoksia inspiraatiosta mitä jaat meille lukijoille ja ihanista vinkeistä ja kuvista :)
Osallistun! Löysin blogisi tosiaan vasta eilen, mutta ihastuin heti ihaniin kuviisi ja hauskaan kirjoitustyyliisi! Kirjoittamasi aiheet ovat myös lähellä sydäntäni, joten pysyn lukijana varmasti vielä pitkään!
Onnea 1-vuotiaalla blogille! :) Osallistun mielelläni arvontaan. Siskoni kautta löysin blogin, enkä ole edes blogeja lueskellut ennen tätä. Olen vaan niin kiinnostunut kaikesta mikä liittyy kosmetiikkaan! Tämä on lempiblogini, ja aika usein tämä blogi läppärillä auki kun meikkaan ja koitan epätoivoisesti saada yhtä upeat meikit naamaan! :) Olet hyvä esimerkki siitä, miten jotkut ihmiset ovat niin löytäneet oman juttunsa ja ovat oikealla alalla!
Jos arpaonni suosii, 2-setti olisi sopivin minulle mutta kaikki käy!
Onnea blogille!
Luen blogia siksi, että kirjoitat todella hauskasti ja asiantuntevasti. Täältä sa paljon hyödyllisiä vinkkejä itselle.
Luen karkkipäivää, koska tästä on ollut paljon apua tämmöiselle ei niin paljoa kosmetiikasta tai meikkaamisesta ymmärtävälle :)
Parasta tässä blogissa on mielestäni se intohimo, kuinka vastaat lukijoiden kysymyksiin. Itse kysyin neuvoa luomivärien valitsemisesta valmistujaisjuhliin, sinun innoittamana tilasin Pure Luxen luomivärejä.
Ja mikä on vielä parasta, on se että tuot esille myös sellaisia asioita joita tavallinen meikaaja ei osaa ajatella, postaus silmien muodosta on hyvä esimerkki siitä!
Onnea 1-vuotiaalle! Olen lueskellut blogiasi pari kuukautta vasta, mutta tykännyt tosi paljon!Ja olen saanut ihan hirveän paljon tietoa lisää. Toivottavasti taitokin karttuu tässä harjoitellessa (onneksi on hyvät ohjeet), sillä blogisi innoittamana olen päättänyt tässä äitiyslomani aikana opetella vihdoin meikkaamaan. Tai toki ennenkin olen meikannut, mutta nyt ohjeillasi olen tajunnut että se on ollut ennemminkin sellaista söhräämistä. Ja ennen blogisi lukemista en ollut oikein edes tajunnut että mikä SE JUTTU luomiväreissä on... (nimim. käyttänyt koko luomelle yhtä ja samaa väriä, rajaus mustalla ja ripsiväri) :D Sama juttu meikkipohjassa ja poskipunassa, varjostuksissa, aurinkopuuterissa... Että paljon on vielä opittavaa, jatka samaan malliin! :)
Niitä värikkäitä meikkikuvia käyn ihastelemassa :) Myös kaikki vinkit ja tutorialit kiinnostavat! Kaikki palkinnot ovat tosi ihania :)
Onnea 1-vuotiaalle! Löysin blogisi Sensaisti-blogin kautta ja olin tykästyin heti! Todella hyvät ja selkeät valokuvat silmämeikeistä ja hyvät ohjeet.
Vaikka löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten, lueskelin vanhempia postauksiasi myös :) Täytyy sanoa, että itsekin kun olen 80-luvun lapsi, My Little Pony-postaukset koskettivat sydäntäni :) Tuli mieleen, että kunpa saisin joskus näyttää sinulle oman ponikokoelmani (joka tosin ei ole yhtä mittava kuin sinun).
Jatka samaan malliin ja kiitos mielenkiintoisesta blogistasi :)
Onnea 1-vuotiaalle! Ja mukaan arvontaan! :)
Tykkään lukea blogiasi, koska itse olen täysi tumpelo meikkauksen alalla... Ja noita kauniita meikkikuvia on mukava kattella ja vaikka toivoa, että osaispa itsekin :D Otan myös paljon tuotevinkkejä blogistasi :) Ja kirjoitatkin mielestäni niin mukavasti, että joka päivä käyn kurkkaamassa, onko uutta juttua tullut.
Paljon onneeaa vaan! Paljon onneeaa vaan! Paljon onneeaa Karkkipäivä! Paljon onnea vaan! :)
Blogiisi tutustuin silloin, kun etsin tietoa Manlyn paleteista. :) Juurikin sinun meikkikuviesi ansioista tilasin itselleni sen paletin lopulta. Jäin kuitenkin seuraamaan blogiasi, sillä rakastan värikkäitä meikkikuviasi ja hyvää tekstiäsi. Monissa blogeissa teksti on jotenkin raskasta, tylsää tai muuten vaan epämiellyttävää. Karkkipäivä-blogissa taas hyvinkin helppolukuista. :)
Itse osallistun mieluiten vain tuon vihreän meikkisetin arvontaan. Haluan saada tehtyä pirteän keväisiä meikkejä! :) Vaikka kyllähän ne sillä manlynkin paletilla onnistuvat.. :D
Grattis på födelsedagen! :) Törmäsin sun blogiin vasta Indiedaysin puolella ja olen satunnaisesti lukenut vanhempiakin postauksia. Sun postaukset on kivoja koska meikit on upeita ja postauksista oppii itsekin paljon. Lisäksi meitä yhdistää rakkaus Ahvenanmaahan <3
Osallistun :) Annat hyviä vinkkejä, teksti on asiallista, tutorialit mahtavia, olet luova, siis täysi kymppi :)
Onnea Karkkipäivä! Pidän blogistasi erityisesti siksi, että kuvat ja tekstisi ovat aina selkeitä ja kerrot selvästi mitä tuotteita olet käyttänyt ja miten. Lisäksi vaikutat maanläheiseltä ja mukavalta ihmiseltä, joka ei hae blogillaan julkisuutta.
Blogissasi en ole tykännyt kynsipostauksista, koska ne ovat tavallisia lakkauksia ja minä olen enemmän koristeluiden perään. :) Tosin olet tainnut enemmänkin esitellä vain aina jotain kynsilakkaa itsessään kuin tehdä varsinaisia kynsipostauksia.
Erityisesti mieleeni on jäänyt My Little Pony -postaus, rakastan niitä poneja!
Keep going girl!
Onnittelut vuosipäivästä! Ihailen erityisesti rohkeuttasi käyttää silmissä värikkäitä meikkejä, minulta se rohkeus puuttuu. Aina kun näen luomillasi ihania väriyhdistelmiä, ajattelen: "Joskus minäkin!" Esimerkiksi vihreää en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan ollenkaan, vaikka monista paleteistani sen sävyjä löytyykin. Ja ponipostaukset ovat piristäneet minua moneen kertaan, ihanaa että kaikki aikuiset eivät ole niitä tosikkoaikuisia, vaan pitävät sen sisäisen lapsen sisällään. Täällä toinen sellainen, rakastan pehmoleluja ja muumeja, Nalle Puhia ja muita söpöyksiä. Kiitos ihanasta blogista! Ja osallistuisin noiden settien arvontaan, joihin sisältyy luomaripaletti.
Kivat palkinnot. Haluaisin voittaa vain jomman kumman meikkisetin :)
Kerro, miksi luet Karkkipäivä-blogia.
- Olen lukenut alusta asti joka ikisen postauksen. Luen koska tiedän laadukkaaksi blogiksi ja haen täältä inspiraatiota meikeilleni. Meikkikuvasi ovat kuin taidetta!
Kerro mistä olet tykännyt, tai mistä et ole tykännyt.
- Olen tykännyt kaikesta ja kaikki tulee luettua. No ne meikkikuvat on aina parhaita. Täältä saa hyviä vinkkejä varjostuksiin, silmän muodoista, rajauksista jne.
En ole tykännyt siitä että aiheutit mulle PAHAN Lancomen paletit himotuksen.... :D
Onko jokin postaus tai meikki jäänyt erityisesti mieleen?
- Kuparinpunainen-violetti Petrilude meikki sykähdytti. Muutenkin olen ollut pakotettu ostamaan erikoisempia sävyjä joita en muuten olisi harkinnut.
Kiitokset ihan loistavasti blogista, tämä on kyllä huippu! Sulla on kyllä paljon annettavaa ja taitoa toteuttaa. Olet jo kyllä ehdottomasti kärkipäässä Suomen blogiscenessä.
Uusia blogeja puskee koko ajan, jotkut lopettaa ajan myötä ja ikävähän niitä tulee. Toivottavasti sinä et lopeta, kukaan ei voi korvata sinua!
Blogistasi saa hyviä meikkivinkkejä hieman erikoisimpiin meikkeihin. Myös meikkiohjeesi ovat tosi selkeitä. Olen pitänyt erityisesti värikkäistä meikeistä ja tuotearvosteluista.
Grattis! Joka päivä odotan meikkipostauksiasi ja henkeäsalpaavia väriyhdistelmiä! Olet saanut minutkin kuolaamaan Manlya, vaikka pidän ehdottomasti neutraaleista väreistä! Ikimuistoisin postaus oli ponipostaus! Tuli lapsuus mieleen! Huonoa sanottavaa minulle ei ole, paitsi se, että täällä Indiedaysissa ärsyttää mainokset sivupalkissa. Sehän ei ole sinun vika tietenkään.
Osallistun E&T-paketin arvontaan!
Olen innostunut blogisi myötä kokeilemaan värikkäämpiä silmämeikkejä, enkä aina niitä tavallisia maanläheisiä ruskeita sävyjä. Siinä mielessä siis päivän meikkikuvat ovat olleet mielenkiintoisimpia postauksia! Viimeaikaisista on hyvin jäänyt mieleen vinkkejä, miten eri muotoisia silmiä kannattaa meikata.
Blogistasi sai hyviä vinkkejä mineraalimeikkien käyttämiseen. Myös silmämeikkien käyttö on vihdoin muuttunut rohkeampaan suuntaan :) varsinkin viime postauksesi silmien muodosta oli erittäin hyödyllinen!
Alotin blogisi lukemisen vasta sen siirtyessä indiedaysille, joten olen aika uusi lukija :) Täältä kuitenkin löytyy tosi hyviä meikkivinkkejä, -arvosteluja ja muuta kiinnostavaa. Tätä on kiva lukea, koska susta saa sellasen kuvan että tiedät mitä teet ja neuvot.
Osallistun ykköspalkinnon arvontaan :)
Onnittelut! :) Luen blogiasi, koska kirjoitat mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti. Blogistasi saa aina hyviä vinkkejä ja piristystä päivään.
Paljon onnea 1 v. Karkkipäivä.
Olen lukenut blogia jo sen alkuvaiheista ja totaalisen ihastunut upeisiin silmämeikkeihin ja hyviin neuvoihin. Mahtava inspiraation lähde :)
Onnea 1-vuotis päivän johdosta, toivottavasti vielä monta edessä!
Itse aloitin blogien lukemisen vuosi sitten ja kaipailin hirveästi tämän blogin tapaista. Koska ainaiset vaatejutut alkoivat jo hieman tympäisemään...Jostain syystä tänne en eksynyt ennenkuin blogisi siirtyi tänne Indiedaysille.
Ihastuin suunnattomasti tähän blogisi ulkonäköön, herkullinen. Jo se yksistään sai kiinnostuksen heräämään. Mitä enemmän luin, sen enemmän koukutuin. Meikkijuttusi ovat hienosti kuvattuja ja selkeästi kirjoitettuja. Pidän myös siitä, että olet raoittanut juuri sopivasti yksityiselämääsi kertomalla Ahvenanmaasta jne. En kaipaa koko ihmisen elämäntarinaa, mutta on hauska lukea tuollaista, siinä jotenkin lähestyy kirjoittajaa erilailla.
Olen uusi lukija niin mieleeni jäi eritoten juttu erilaisista silmän muodoista. Täyttä asiaa koko juttu ja varmasti moni muukin on pähkäillyt juuri noita asioita.
Koska työsi puolesta ilmeisesti saat tutustua myös uutuustuoksuihin, itse tuoksuista kiinnostuneena kaipaisin niistä enemmän asiaa. Kuvaukset ei tarvitse olla mitenkään hienoja, kun joskus puhuit ettet osaa niitä hienosti kuvailla. :D Lähinnä vain tietoa uusista tuoksuista, omakohtaisia kommentteja, kuvia jne.
Olen ihan uusi lukija. Eilen vasta löysin tieni tänne.
Pidempään jo olen miettinyt että meikkaustyylini on ollut sama noin 10 vuotta. Ellei kauemminkin. Jotain uutta olisi lienee aika saada tähänkin nassuun.
Ideoita tässä siis olen poimimassa.
Uusien meikkien ostamiseen kuitenkin on vielä jonkinmoinen kynnys.
Onnea!! Oon alkanu lukemaan sun blogia vasta ku siirryit Indiedaysiin, mutta paljon hyviä vinkkejä oon saanu. Vaikka ikää mulla on jo 23, oon vasta parina viime vuonna alkanu opetella meikkaamaan. Esim. omissa yo-juhlissa mulla oli pelkkää ripsaria, ei meikkivoidetta tai muutakaan. Tykkään, ku sulla on vinkkejä erilaisiin meikkityyleihin, eikä vaan mihinkään tiettyyn etkä pelkää käyttää värejä :)
Osallistua voisin minäkin :) Pidän blogistasi koska se tuntuu niin ammattitaitoiselta ja rehelliseltä. Monessa blogissa tuotteita kommentoidaan vaan tyyliin "ihan kiva" ilman kunnon perusteluja. On myös kiva nähdä kunnolla värejä meikeissä! Lisäksi olen pitänyt siitä että käsitellään sekä markettituotteita että selektiivisiä. Jos toiveita saa esittää, kaipaisin juttuja kosmetiikan markkinoinnista. Kun on käynyt markkinoinnin koulutuksen, on kiinnostunut esim. noista mainoksista. Toisaalta niistä saa inspiraatiota ja ostohalua, mutta toisaalta niihin suhtautuu niin kriittisesti. Miinusta annan noista karkkikuvista, sokerihammasta alkaa kolottamaan ;)
En minä ainakaan ole kyllästynyt arvontoihin! Löysin blogisi etsiessäni silmänrajausvinkkejä, ja olen lukenut säännöllisesti siitä lähtien. Ihailen kovasti sitä, että käytät rohkeasti eri värejä...voi kun mäkin osaisin.
Aloin lukemaan blogiasi siskoni suosituksesta. Olemme molemmat innostuneet luonnonkosmetiikasta ja hän kehoitti tutustumaan uuteen blogiin, jossa kirjoitetaan paljon luonnonkosmetiikasta. Nämä aiheet kiinnostavatkin edelleen eniten blogissasi.
Löysin blogin oikeastaan vasta tällä viikolla. Mutta lisäsin sen heti lukulistaani. :) Mukavaa vaihtelua pelkkiin asublogeihin! Tutoriaalit ovat upeita.
Toivoisin pelkkien silmälähikuvien sijaan enemmänkin koko kasvokuvia niin olisi helpompi arvioida meikkejä. Vaikka kyse olisikin vaan silmämeikistä niin itse ainakin tarvitsen hahmotukseen koko kasvot (en puolikasta). Voi tietysti olla, ettet halua esitellä koko kasvojasi, mutta suosittelisin harkitsemaan sitä! :)
Onnea! Luen blogiasi, koska saan uusia ideoita siitä! Ruusuja voisi antaa vaikka millä mitalla, mutta risuja et saa ollenkaan!
Osallistusn vain Estelle & Thild Neroli -settin arvontaan.
Onnea 1-vuotiaallle blogille! Olen lukenut blogiasi viime syksystä asti. Pidän värikkäistä meikkikuvista ja mielenkiintoisista kirjoituksista. En oikeastaan keksi mitään mistä en olisi pitänyt.
Meikkitutoriaalejasi olen hyödyntänyt useamman kerran ja varsinkin viimeisin silmän muodoista kertova postauksesi oli todella hyödyllinen!
Luen blogiasi vinkkejä saadakseni, ja niitä olen kyllä saanutkin! Tosi mielenkiintoisia juttuja ja aiheita olet onnistunut valitsemaan. Lisäksi tykkään sun kirjoitustyylistä ja oikeinkirjoituksesta. :)
Onnea 1-vuotiaalle blogille. Musta on kiva lukea lähinnä sun pohdintoja, mutta tykkään aina myös katsella meikkikuvat kun en itse jaksa olla mitenkään erikoinen meikkaaja. :)
Synttärionnittelut! Olen seurannut blogiasi säännöllisesti kun Ostolakossa-blogin kautta sinut löysin. Pidän meikkikuvistasi; värikkäät silmämeikkisi piristävät. Ja kommenttisi esim. Kauneus ja Terveys-lehden neonmeikki-jutusta saivat minut nyökyttämään päätäni, sillä olin itsekin ihmetellyt samaa artikkelia.
Hyödyllisiä vinkkejä olen saanut mm. nettishoppailuun, tuotteista enemmän tietoa ja viimeksi tutkin kauan varjostamisen saloja. Pidän myös tavastasi kirjoittaa, jatka samaan malliin!
Hei ja kiitos mukavasta blogista. Löysin sen vasta hiljattain mutta olen jo ehtinyt mieltyä hyvin paljon sen kauniisiin kuviin ja upeasti tehtyihin meikkeihin. Pidän erityisesti meikkien arvostelusta ja monipuolisista tyylikokeiluista joista saa hyviä vinkkejä itselleen. Muutaman muunkin tavoin kaipaisin ehkä hieman useammin laajempia kasvokuvia, joista voisi ihastella kokonaisuutta:)Se onkin ainoa kehitysehdotukseni minkä keksin. Mukavaa alkavaa kesää!!
Osallistun kaikkien settien arvontaan.
Olen kyllä viihtynyt blogisi parissa mielettömästi. Vaikka värikkäät fantasiameikit ovat ihanaa katseltavaa, blogisi "jalat maassa"-yleislinja antaa arvokkaita vinkkejä jokaiseen päivään (esim. silmien muoto -postaus, asia jonka tietää mutta ei välttämättä tajua meikatessa). Blogisi parissa tulee sellainen "onpa luksusta olla nainen" -olo :D Mainiota blogisynttäriä!
Ainiin voisin osallistua vain meikkisettien arvotaan, sillä kasvojeni iho ei kestä suuria tuotemullistuksia.
Olen vastikään löytänyt blogisi ja tykästyin siihen kovasti! Itse en osaa meikata nimeksikään, vaikka yritystä on, joten täältä saa siihen hyviä vinkkejä. Käytät rohkeasti värejä, jotka myös sopivat sinulle. Olisipa minullakin uskallusta!
onnea yksivuotiaalle :D eniten pidän blogissasi olevista ohjeista, viimeksi näistä silmän muodon mukaan meikkaus -neuvoista. itse kun olen niin surkea meikkaamaan, niin kaikki ohjeistus on plussaa.. haluaisin osallistua ykkösen ja kolmosen arvontoihin.
Se, mikä tässä blogissa kiinnitti positiivisesti huomiota ja sai sen erottumaan joukosta, on kirjoitustyyli. Suoraan sanottu, perusteellisesti selvennetty, hauskasti kirjoitettu. Ei pelkkää ilmaistuote hypettelyä ja naistenlehdille kumartelua, vaan kriittisiä ja roiseja lausahduksia.
Että niin. Ja osallistun tähän Estelle & Thild-setin arvontaan.
Luen blogiasi, koska olen itse niiiiiiin tuhottoman huono meikkaamaan, että kaipaan kipeästi apua. =D
Hei, ja ensinnäkin onneksi olkoon! (Osallistun arvontaan)
Olen lueskellut blogiasi tämän vuoden alusta asti, eli arkistoissa olevat tekstit ovat vielä osittain lukematta (saisihan ne toki päivässä, parissa luettua istumalla nenä kiinni näytössä 24/7, mutta avomiehellä voisi olla jotain sanottavaa tähän..;). Karkkipäivä on ensimmäinen kosmetiikka/meikkiblogi mitä luen, ja olen kokenut sen kovin mielenkiintoiseksi ja koukuttavaksi!
Tykkään itsekin meikata, ja harmittaa että tilasin BareMineralsin ennenkun olin lukenut sinun Lily Lolo postauksen.. Noh, ehkä seuraavaksi se tilaukseen. Käytän yleensä aina ruskeaa tai harmaata luomivätiä, ja sinun postauksien inspiroimana sain mielenhäiriön ja ajattelin olla rohkea - ostin vihreän ja viininpunaisen luomivärinapin! Vihreä oli eilen ensimmäistä kertaa käytössä ja se oli oikein kivaa vaihtelua, punainen on vuorossa tänään. Vihreä tulee jatkossakin varmasti olemaan käytössä, uskon, että punainenkin!
En yleensä kommentoi postauksiisi, mutta halusin osallistua arvontaan kun näin mikä on ensimmäisenä arvontapalkintona. Kävin nimittäin Life luontaistuotekaupassa, ja sain sieltä mukaan täysin uuden luomukosmetiikan testereitä ja ne tuntui oikein ihanalta iholla. Tiedän että tämä E&T sarja ei ole luomu, vaikka ekologinen onkin, ja juuri siksi sitä haluaisin koittaa!
Kiitos blogistasi!
Olen lueskellut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta siltikin eniten viehättävät taidokkaat meikkikuvat! Yleensä blogeissa luen pelkät tuotearvostelut ja skippaan meikkikuvat, mutta sinun blogistasi ahmin aina nekin - rakastan etenkin sateenkaarimeikkiäsi! ♥
Ja eniten houkuttaisi tuo ykkössetti, olen jo pitkään halunnut kokeilla ko. sarjan tuotteita!
Hei, ja onnea yksivuotiaalle!
Minä olen vähän vanhempi kosmetiikankuluttaja ja pidän blogistasi tosi paljon. Sinulta saa niin paljon tietoa ja vinkkejä, loistavaan Lily Lolon mineraalimeikkiinkin tutustuin tätä kautta. Ihoni on voinut paljon paremmin aloitettuani sen käytön. Jokin aika sitten kertomasi vinkki kasvovesi-vesisuihkeesta mineraalimeikin päälle on viimeisin juttu, mistä olen ollut todella kiitollinen.
Oikein hyvää kevättä sinulle ja paljon lisää blogivuosia!
Onnea vaan blogisynttäreistä! :)
Ite luen tätä ihan sen takia, että jotenkin nää sun meikkikuvat antaa rohkasua itsellekin kokeilla välillä jotain muuta kun sitä perus ruskeansävyistä silmämeikkiä. Monesti on tullu kokeiltua näiden tutoriaalikuvien ohjeistuksella värikkäämpiä meikkejä, mikä on ihan hyvä koska semmosia kuitenkin tuolta mun meikkivarastoista löytyy. :) Eniten on jääny mieleen tuo meikkimokapostaus, josta tunnitsin itteni aika monestakin kohdasta mitä mokia on tullu tehtyä vuosia sitten.
Onnittelut vuosipäivästä :)
Jäin koukkuun blogiisi kauniiden silmämeikkien vuoksi. Olen seurannut blogia vasta n. 4 kk mutta sinä aikana olen vakuuttunut, että olet paras meikkiblogaaja Suomessa :) Meikkisi ovat kauniita ja mielikuvituksekkaita ja saan niistä paljon inspiraatiota itselleni. Myös tuotteiden arvostelut kiinnostavat minua. Tutoriaalit ovat havainnollistavia ja kirjoitustyylisi on mielestäni mukavan asiallinen olematta kuitenkaan kuiva ja puiseva.
Eniten minua kiinnostavat erilaiset meikkitutoriaalit, sillä yritän kovasti oppia meikkaamaan "oikein". Olenkin tämän blogin innoittaman investoinut mm. meikkisiveltimiin, joita en ole koskaan aiemmin muka tarvinut... Yllättäen olen huomannut, että meikin imartelevuus ei olekaan niin usein väristä kiinni, vaan enemmänkin siitä, kuinka värit on luomelle levitetty (ja häivytetty). Blogisi ansiosta uskallan käyttää meikkauksessa enemmän värejä, kuin ennen.
Oikeastaan kaikki kosmetiikkaan liittyvä kiinnostaa minua, joten en osaa sanoa mitään, mistä en olisi blogissasi pitänyt.
Eniten hyötyä mulle on ollut tuosta sinunkin mainitsemästä Opas varjostuksiin -postauksesta. Niillä vinkeillä on tosiaan saanut luomivärit hiukan kauniimmin levitettyä, eikä vaan tasapaksusti yläluomelle ;) Muutenkin postauksistasi saa tosi hyvin inspiraatio omiin meikkeihin!
Onnittelut :)
Moiks! Luen blogiasi, koska se on ihanan raikas ja saan täältä paljon hyviä meikkivinkkejä! Itse olen ollut varsin toivoton meikkaamisessa, mutta nyt kun olen saanut kivoja vinkejä, on suunta vain parempaan ;)
Blogissasi tykkään erittäin paljon värikkäistä ja hyvistä kuvista, sekä raikkaasta ja innostuneesta tavastasi kirjoittaa!
Niiin ja paljon onnea vielä syntskärien johdosta! :)))
Onnea 1-vuotiaalle taaperolle! :)
Minä luen blogiasi koska täällä on hyviä meikkausvinkkejä. Jopa sellaiseen tyyliin mitä minä voisin käyttää, suurin osa silmämeikeistäsi ei ehkä kuitenkaan ole minun tyyliini. ;)
Onnea yksivuotiaalle!
Aika huima urakiito on jo kerennyt yksivuotiaalle tulemaan!
Tykkään blogissasi sen monipuolisuudesta;Luonnonkosmetiikka kiinnostaa, samoin meikkivinkit & inci-listat. Kaikkea on kivan tasapuolisesti, eikä pääse kyllästymään.
Kiitos blogistasi!
Aloitin ihan vasta tämän lukemisen, koska olen vasta nyt, 23 vuoden kypsässä(?) iässä edes vähän kiinnostunut meikkaamisesta ja kosmetiikasta. Aiemmin ei ole innostanut pätkääkään... Pidän siis kovasti ohjeista ja ihan käytännön jtuista, sillä olen aika ummikko asian suhteen. Lisäksi on ihan erityisen ihanaa, että esittelet täällä luonnonkosmetiikkaa!