
Päivän meikissä sitruunankeltaista, vihreää ja häivähdys oranssia. Menin tänään töihin vasta kahteentoista ja oli aika ihanaa pystyä meikkaamaan pitkästä aikaa luonnonvalossa. Esimiehen mielestä meikkini muistutti jotain trooppista drinkkiä. :)

Meikki on tehty pitkästä aikaa kokonaan mineraaleilla. Tai no, pohjustuksena käytin Clarinsin kullanvihreää voideluomiväriä.


Sisänurkassa Mad Minerals Lemon Drop, sen vieressä häivähdys Mad Mineralsin Trust Fundia, sen vieressä Fyrinnaen OMGWTF, ulkonurkassa Pure Luxen Khaki ja osittain sen päällä ja alaluomen ulkonurkassa Fyrinnae Leif.


Tykkäsin meikistä kovasti! Harmi kun nykyään on enää niin harvoin aikaa ja mahdollisuutta valita sävyjä ajan kanssa ja luonnonvalossa aamuisin. No, pikkuhiljaa ne päivät siitä taas pitenee.
Pääsin muuten tänään ensimmäistä kertaa elämässäni meikkaamaan asiakkaita maksua vastaan. Vähän jännitti. Kaksi asiakasta oli varannut työharjoittelupaikassani päivämeikin, ja minulta kysyttiin haluaisinko tehdä ne. Tai no, oikeastaan muutama työntekijä saattoi jopa yrittää ylipuhua minua ottamaan meikkaukset, he kun eivät niin tykkää toisten meikkauksesta.
Minulla on edelleen hieman epävarma olo kun meikkaan muita, sillä siitä ei tietenkään ole vielä syntynyt mitään rutiinia. Etenkin mua hermostuttaa ripsivärin laitto toiselle, sillä se ei todellakaan ole helppoa. Päivän asiakkaat hoituivat kuitenkin hienosti, ja he olivat erittäin tyytyväisiä Dior-meikkeihinsä. Jouduin muuten tekemään toiselle jopa kulmakarvat, sillä hänen omansa olivat täysin värittömät ja vielä harvemmat kuin minun...! Kulmia väritellessäni ajattelin mielessäni että nyt saattaisi kyllä jokunen blogin lukija hihitellä selkäni takana jos heitä olisi paikalla... ^_^
0 comments on “Vihreä mineraalicocktail”
Oi miten ihana meikki.. ^^ Tästä tuli taas yksi uusi suosikki!
ihana. <3 sama mulle violettina, kiitos nam :D
Mitkä on sun lempparivärit + sävyt mineraaliluomiväreistä ja millä merkillä?
Tsemppiä sinne meikkailuihin, elä ressaa liikaa. Ne jotka tulee meikkiin, ajattelevat että sinä olet ammattilainen ja osaat heitä auttaa. Ja tottahan se on, sinä tiedät mistä puhut ja mitä teet! Itsevarmuutta! :)
-purple
Oih. Tämä meikki on aivan mahtava! Olisi kiva jos voisit tehdä kyseisestä meikistä postauksen vaihe vaiheelta kuvien kera. =)
Kauniisti olet häivytellyt ja käyttänyt eri sävyjä yhdessä - taas kerran :).
En tiedä kumpi on hurjempaa, ripsarin vai kajalin laitto toiselle ihmiselle... Minut on ammattilainen meikannut muutamaan otteeseen ja yök se rajauksen laittaminen on niin inhottavan tuntuista, menee aina kylmät väreet :D.
Oi, yleensä pysyn vain hiljaa. Mutta tää on ihan törkeen upee.
Todella hienosti oot saanu värit tässä erottumaan mutta siltikin ne sulautuu niin hyvin yhteen, upeeta :)
Tuosta meikistä tulee kyllä ihan tropiikki mieleen, lämmittää hyvin näin karmeana lumimyräkkä päivänä :)
Kaunis meikki. Itsekin laittelen lähinnä kesäisin silloin tällöin samoilla sävyillä. Aina kun on keltaista ja vihreää luomella, saa osakseen meikkikehuja=)
Tämä on kyllä henkeäsalpaavan upea!! Sulla on kyllä todellinen lahja yhdistellä värejä. Tuo häivähdysä oranssia on kuin piste iin päälle. Wau.
Ihana meikki, piristystä pimeyteen!
Olisipa huippua joskus käydä ammattimeikkaajalla muutenkin kuin jossain näyttelijän/hiusmallin muodossa. Ja olen aina haaveillut värianalyysista itselle sopivista sävyistä :)
Toi OMGWTF on kyl kaikkien aikojen paras meikin (sävyn) nimi! :D
Kirpakan näköinen, hieno!
On ihanan pirteä meikki:> Ei voi muutaku tykätä.
Wau mikä meikki. Hyvin yhdistellyt ja häivytetyt värit! Tosi pirteä, ei yhtään talvinen mutta kuuluuko sen ollakaan?
todella upea meikki. kun vain itselläkin olis rohkeutta pitää arkena tollasia!
ilmoittaudun vapaaehtoiseksi jos tarvit joskus harjotusnaamaa meikkaamiseen 8)
Upea meikki, tänään on mineraalikarkkipäivä! Mä ihailen myös niin paljon tuota sun värisilmää kun saat näitä kauniita yhdistelmiä monesta väristä. Ja ilmottaudun myös vapaaehtoiseksi meikattavaksi! Ois niin kiva nähdä millä väreillä meikkaisit mut ja minkä malliset varjostukset, rajaukset jne tekisit :)
Mä en ikinä suostu laittaan ripsiväriä kavereille jos meikataan toisiamme. Se tuntuu vaan niin kamalalta :D Toisaalta opin itse joskus nuorempana meikkaamaan pitkät ripseni paremmin kun kaveri meikkasi mut ja näytti miten näistä hämähäkinjaloista saa tuuheat ;)
UPEA! Ihana väriyhdistelmä tosiaan :)
Todella kaunis ja pirteä meikki. Onko muuten Diorin viisikko meikeille luvassa jatkoa?
Ihana meikki, sä olet kyllä ihan mielettömän taitava.
tuli hyvässä mielessä mieleen kameleontti! :D
purple - mun lempparisävyt mineraaliluomiväreistä on tässäkin meikissä käytetyt Mad Mineralsin Lemon Drop ja Trust Fund, Fyrinnaen OMGWTF, Pure Luxen Bloom, Peach Champagne, Seashore, Shameless, English Ivy, Amethyst ja Love Spell.
kraula - ole hyvä! :)
Anonyymi - joo, Dior-palettisarjaan on tulossa jatkoa. Onkin kulunut luvattoman pitkä aika edellisestä viisikko-esittelystä.. mulla on vielä 7 palettia esittelemättä.