06.11.2020

Voita käsintehtyjä kasvomaskeja Kreikasta

Kosmetiikasta kasvomaskeihin...

Edit. Vaikka et osallistuisi arvontaan, suosittelen lukemaan tämän postauksen kommentteja. ❤️ Niistä saa valtavasti hyvää mieltä, vaikka aihe on surullinenkin. Vuosi on ollut vaikea. En arvannut, että kilpailukysymykseni poikisi näin koskettavia tiivistelmiä ihmisten koronavuodesta. Kiitos kun jaatte teidän vuotenne.

Kommenteissa nousee lämpimällä tavalla esiin ihmisyyden ydin; läheiset, perhe ja ystävät tekevät meidät. On myös ollut ihana lukea, miten luonto, lähellä tapahtuvat elämykset ja pienet asiat ovat kasvattaneet merkitystään hyvinvoinnin avaimina. Lopulta tarvitsemme hyvin vähän mielekkääseen elämään.

Kiitos näistä kertomuksista, ja yhdessä jatketaan edelleen koettelemuksen läpi.

Maskit kuvattuna Kuopion urbaanissa sydämessä <3

Kreikkalainen ystäväperheeni valmistaa laadukkaita kangasmaskeja, joista olen kertonutkin blogissa aiemmin.

Sain heiltä syksyllä sen verran ison satsin maskeja, että päätin arpoa osan teille :) Näitä maskeja en ole avannut pakkauksistaan.

Maskien tarina:

Ystäväperheeni omistaa hotellin pienellä Amorgoksen saarella Kreikassa. Koronan hiljentäessä saaren turismin ja monen saarelaisen menettäessä työnsä, perheen miehet keksivät perustaa hotelliin kangasnaamio"tehtaan". He tilasivat laadukkasta kangasmateriaalia ja ompelukoneet, ja työllistivät maskien valmistukseen erityisesti saaren nuoria sekä naisia.

Maskit ovat pestäviä ja uudelleenkäytettäviä, ja niissä on nenän kohdalla ohut rautalanka jolla maskin saa myötäilemään kasvoja. Maskeissa on kolme kerrosta, uloin on puuvillaa ja kaksi sisempää musliinia. Maskeista on myös eri kokoja.

Maskeja toimitetaan kaikkialle maailmaan ja sellaisen voi tilata täältä. Toimitus Suomeen kestää noin 2-3 viikkoa.

Olen käyttänyt omia maskejani syyskuun alusta saakka ja ne ovat todella hyvälaatuisia ja miellyttäviä käyttää, itse asiassa huomattavasti miellyttävämpiä kuin paperiset kertakäyttömaskit. Maski istuu todella hyvin ja sen läpi on helppo hengittää. Olen käyttänyt eniten M-kokoa, mutta myös L-koko toimii kasvoillani hyvin eikä ole liian suuri.

Olen puhdistanut omat maskini keittämällä niitä kiehuvassa vedessä pari minuuttia, jättäen maskin kuminauhat veden ulkopuolelle sillä kuminauha ei kestä keittämistä. Pujotan kuminauhat veitsen varteen ja asetan veitsen kattilan päälle; maski on vedessä ja kuminauhat jäävät vedenpinnan yläpuolelle :)

Osallistu kilpailuun, jossa voit voittaa nämä viisi laadukasta, käsin ommeltua kasvonaamiota. Naamioiden arvo on noin 50€. Naamiot arvotaan yhdelle voittajalle.

BONUSPALKINTO! 😍 Sain viikonloppuna yhteydenoton Kreikasta: ystäväperheeni oli somessa nähnyt järjestämäni kilpailun, ja tarjosi arvontapalkinnoksi vielä tällaisen söpön setin, johon kuuluu kasvomaski, pussukka maskille, kännykkäpussi ja hiusdonitsi..! 🤗

Eli nyt kilpailussa on kaksi palkintoa ja arvon kaksi voittajaa :)

Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa, mitä koronavuodesta on tähän saakka jäänyt parhaiten mieleen. Mikä on muuttunut elämässäsi eniten? Onko mikään muuttunut? Onko koronavuodessa ollut myös jotain hyvää?

Edit. Voittajat on arvottu. Palkinnon 1 eli viisi kasvomaskia voitti Venla. Palkinnon 2 eli kasvomaski/pussukka/hiusdonitsi-setin voitti JaanaKoo. Onnea :) Voittajiin on otettu yhteyttä.

*

KILPAILUN SÄÄNNÖT

  • Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi
  • Arvontaan voi osallistua 6.11.20.-12.11.2020
  • Arvontaan voi osallistua vastaamalla kilpailukysymykseen. Jätä sähköpostiosoite sille varatulle riville, se näkyy vain arvonnan järjestäjälle
  • Luovutettuja sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan arvonnan voitosta tiedottamiseen ja palkinnon toimittamiseen
  • Voittaja arvotaan 13.11.2020 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimimerkki julkaistaan myös Karkkipäivä-blogin sivulla
  • Osallistuneiden kesken arvotaan 5 kpl kasvonaamioita, arvo 50€.
  • Mikäli osallistuja haluaa peruuttaa suostumuksensa yhteystietojensa käyttöön, sen voi tehdä jättämällä kommentti: ”Peruutan suostumukseni” tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai ottamalla yhteyttä arvonnan järjestäjään: karkkipaiva (at) hotmail.com
  • Palkinnon vastaanottaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.
  • Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä

172 comments on “Voita käsintehtyjä kasvomaskeja Kreikasta”

  1. Yksi suurimmista suunnitelman- ja elämäntapamuutoksista on ehdottomasti ollut matkustamisen vähentyminen. Se on ollut taloudellisesti tietysti hyvä asia, mutta johtanut myös siihen, että perhettä ja ystäviä on nähnyt normaalia vähemmän. Toinen hyvä puoli on ollut miehen joustava etätyö kotoa käsin, jonka ansiosta äitiyslomalla oli vastoin odotuksia paljon enemmän aikaa yhdessä perheenä. Vuodesta 2020 on jäänyt mieleen myös sisäinen, suuri into oppia uutta sillä vapaa-ajalla, jonka muuten olisi käyttänyt toisin. Olen käynyt kotoa käsin seminaareja, jatkokouluttautunut ja keksinyt uusia tuulia tulevaisuuden työelämään. :)

    Vastaa

    0
  2. Parhaiten tästä erikoisesta vuodesta ovat jääneet mieleen ne harvat, mutta sitäkin riemukkaanmat tapaamiset, mitä varotoimet huomioon ottaen on pystytty järjestämään.
    Yksi rajoitusten tuoma hyvä puoli onkin se, että ainakin itse olen oppinut iloitsemaan ja olemaan kiitollinen pienistäkin ilon hetkistä ja aiheista. Olen oppinut keskittymään hetkeen ja nauttimaan siitä <3

    Vastaa

    0
  3. Parhaiten on jäänyt mieleen, että perheen kesken on vietetty aikaa yhdessä enemmän kuin koskaan ennen ja se onkin ainoa positiivinen asia, jonka tästä tilanteesta keksin.
    Paljon on muuttunut varsinkin töissä, jossa pidetään turvavälit, käytetään maskeja ja desinfioidaan käsiä päivät pitkät.

    Vastaa

    0
  4. Harmi vaan, ettei tuommoiset nätit kangasrätit suojaa itseä eikä oikein muitakaan. Olisi edes tekokuitua,joka edes vähän pitää roiskeita. Itse käytän vain FFP2-maskia.

    Vastaa

    0
  5. Tervehdys! Koronavuodesta on varmasti jäänyt mieleen paljon uutta, paljon pelkoa ja toisaalta paljon läheisten ystävien ja perheen lämpöistä rakkautta. Arkisissa asioissa ulos lähtö on nykyään erilaista: onko mukana avaimet, lompakko, puhelin...käsidesi, maskit ja pussi likaiselle maskille.

    Vastaa

    0
  6. Parhaiten ei ole jäänyt mitään mieleen . Pahiten vuosi on ollut hyvin tylsää, yksinäistä, yksitoikkoista.

    Vastaa

    0
  7. Kuulostaa hyvältä, että hengittäminen on helppoa. Mulla on niin huonoja kangasmaskeja, että kertakäyttömaski on paljon miellyttävämpi.

    Koronavuodessa parasta on ollut etätyömahdollisuuden lisääntyminen, mikä mahdollisti mulle mm. et sai olla melkein koko kesän mökillä, vaikkei olis ollut lomaa. :) Ja ikävintä on ehkä se, ettei voi halata ihmisiä ja käydä riennoissa.

    Vastaa

    0
  8. Meille syntyi esikoinen tammikuussa, joten vuosi on onneksi mennyt todella nopeasti. Mieleen on jäänyt se torstai, kun kaikki suljettiin - kun tajusin, että suunnitelmat aktiivisesta vauvavuodesta voi kertaheitolla unohtaa

    Vastaa

    0
  9. Etätyöt ovat olleet suurin muutos. Ihana tehdä töitä kotoa ja aikaa on jäänyt enemmän muulle, myös ulkoilulle ja liikunnalle.

    Vastaa

    0
  10. Opin ottamaan myös omaa aikaa menojen vähentyessä :) niin haluaisin testata näitäkin maskeja <3

    Vastaa

    0
  11. Ollaan 4v lapsen kanssa ihastuttu metsäretkiin. Retkeillään joka viikko, hän kävelee jo jopa 4km matkoja. Ollaan mm. pyöräilty kaikki Kokkolan alueen lintutornit läpi. Juuri ostin kantorinkan. Ihanat vaellukset odottaa myös Lapissa sitten keväällä, kunhan korona helpottaa 🙏

    Vastaa

    0
  12. Koronavuosi on ollut outo. Se on vaatinut minulta uhrauksia ja menetyksiä. Tilalle olen saanut iloa ja tietoa mitä oikeasti haluan ja mikä on tärkeintä.
    Näiden myötä vaihdoin työpaikkaa, myimme kotimme ja rakennamme uuden elämän kahdestaan lasten muutettua kotoa.
    Parasta on sama rakas puoliso ja uudet suunnitelmat, jotka ilman pysäyttävää koronaa olisivat jääneet vain haaveiksi.

    Vastaa

    0
  13. Käsiä olen oppinut pesemään paremmin, myös aikanaan laitoshuoltajakoulutuksessa opittu käsien perusteellinen desinfiointi on palannut mieleen.
    Kesällä jäi perinteinen, koko perheen retki Ähtärin eläinpuistoon, väliin, ehkä ensi vuonna päästään.
    Olen aika introvertti, joten viihdyn kotona yksin, siinä mielessä ei isoja muutoksia arkeeni ole tullut.

    Vastaa

    0
  14. Parhaiten jäänee mieleen loputtoman puuduttavat yksinäiset etätyö päivät ja suuri ilo, kun välillä käy toimistolla ja kohtaa työkavereita. Myös etäkoulu jää mieleen niin itselle kuin lapsillekin. Toivotaan, ettei siihen heti jouduta uudelleen. Hyvää on ollut tahdin rauhoittuminen. Nyt on lupa ottaa iisisti ja pysyä kotona ja se tuntuu mukavalta 😊

    Vastaa

    0
  15. Ihana nähdä kuvia Kuopiosta. Sielläpä tulee pyörittyä arkisin töiden merkeissä. Tästä vuodesta jää mieleen eniten se, että ostin kesämökin. Tosin olisin sen ostanut ilman epidemiaakin.

    Vastaa

    0
  16. No ihan parhaiten on jäänyt mieleen oman lapsen syntymä🙈 koronan vuoksi on saanut kotoilla ja olla rauhassa vauvan kanssa kotona, mutta täytyy myöntää, että välillä tuntuu siltä, kuin seinät kaatuisivat päälle... kummasti helpottaa, kun lähtee ulkoilemaan.

    Vastaa

    0
    1. Liikuttavaa lukea näitä kommentteja ❤️ Paljon erilaisia kokemuksia...

      Mikä vuosi.

      Vastaa

      0
  17. Koronan iskiessä maaliskuussa mun työt tuplaantuivat ja tein hyvän tilin kesään mennessä. Sitten päätin vaihtaa alaa ja hypätä turvallisesta työelämästä koulunpenkille. Pääsin kouluun ja nyt olen ihanassa työharjoittelupaikassa jossa ymmärrän, että on työpaikkoja joissa ei kiusata..
    Aikamoinen muutosten vuosi!

    Vastaa

    0
  18. Kotona työskentelevä arki on muuttunut hyvin vähän, lomailu enemmän. Kun vuodessa on ruhtinaalliset 26 lomapäivää, nyt on tullut katsottua uutisista minne päin Suomea on turvallista mennä. Kotimaan matkailu on muutenkin perheen juttu, joten jatketaan samaan malliin maakuntia kiertämällä.

    Vastaa

    0
  19. Ei pääse matkustamaan. Tosin viihdyn myös kotona joten sielläkin voi olla rauhassa.Välillä rajoitukset kyllästyttää mutta ymmärrän.Sukua olen tavannut kerran kun bussimatkailu ei kiinnosta.

    Vastaa

    0
  20. Näitä tarvitaan! Ehkä kummasti on jäänyt eniten mieleen, miten maskien käyttösuositus muuttui niin radikaalisti. Kun keväällä luki ulkomaisilta sosiaalisen median sivuilta, miten siellä tuomittiin tyypit, jotka eivät käytä maskia, ja Suomessa samaan aikaan suorastaan kehotettiin välttämään niitä. On kyllä yksi oudoimmista suhmuroinneista.

    Vastaa

    0
  21. Korona muutti työtä. Erityisluokanopena työmäärä oli ennen koronaa hurja, nyt järkyttävä. :(

    Vastaa

    0
  22. Plussaa ovat ne harvat, mutta ihanat tapaamiset, jotka turvavälit huomioiden olemme pystyneet järjestämään. Miinuksena puolestaan se, että yleisiin kulkuneuvoihin en/emme ole halunneet turvautua joten ympyrät ovat pienentyneet entisestään.

    Vastaa

    0
  23. Olen kiitollinen siitä, että töitä on ollut. Keväällä työpaikkani oli 2 kk kiinni, mutta onneksi pääsi aukeamaan jälleen. Jokainen työpäivä on päivä eteenpäin tässä tilanteessa 🙏🏻

    Vastaa

    0
  24. Kaksi rakkainta Kuopio ja Kreikka 😍❤️ Eniten on muuttunut koronan myötä se, ettei päästä maailmalle. Positiivisesti suhtautuen tulevaisuuteen: olemme varanneet ensi kesäksi kaksi matkaa Kreikkaan! Työ Kysin lasten osastolla tietysti vaatii oman opettelun, kouluttautumisen, työmäärän, valmistautumisen ja henkisen panostuksen, mutta se on rakas työ ja osa sitä. Parasta koronassa on tyttären saama uusi ystävä, johon hän ei olisi ilman koronan tuomaa yksinäisyyttä uskaltanut tutustua ❤️ ja se, että ihmiset ovat selvästi oppineet näkemään pienissä arkisissa asioissa positiivista!

    Vastaa

    0
    1. Näitä kommentteja on tosi ihana lukea, vaikka osassa on paljon surullistakin. Silti... monissa nousee esiin koskettavaa hyvää... ❤️❤️ Erityisesti se, että yhdessä ollaan vahvempia ja yhdessä tästä selvitään. ❤️ Läheiset, niin ystävät, perhe kuin työtoverit, ovat voimamme. Tällaisina aikana se korostuu aivan erityisesti.🙏

      Vastaa

      0
  25. Toukokuussa pojan perheeseen syntyi toinen lapsi. He asuvat Helsingissä. Olin lupautunut apuun kun synnytys tapahtuu. Siinä sitä sitten jännitettiin ”rajan” aukeamista toukokuun alku. Ampaisi heti liikkeelle kun rajat avattiin. Yli viikko vielä odoteltiin yhdessä ennen kuin ihana tyttö syntyi. Ei enää yksinkertainen muori. ❤️

    Vastaa

    0
  26. Parhaiten on jäänyt mieleen tähän astisen elämäni surullisin päivä, kun toinen kissoistamme jouduttiin lopettamaan. On tänä vuonna ollut paljon onnellisiakin hetkiä, mutta tuo on sellainen, joka on mielessä koko ajan ja välillä koittaa musertaa.

    Vastaa

    0
    1. *halaus* 🙏🏻❤️ Voin ymmärtää niin hyvin tuon tunteen. Voimia. Ystävällä on nyt hyvä olla ja hän on aina osa elämääsi muistoissa. ❤️

      Vastaa

      0
  27. Isäni nukkui pois viime vuoden lopulla ja tämä vuosi onkin jäänyt mieleeni paitsi henkilökohtaisena surun ja menetyksen vuotena, myös kollektiivisena sellaisena. Erityisesti keväällä tuntui siltä, että koko muu maailma seurasi perässäni sinne surun mustaan aukkoon, johon olin jo pudonnut. Ihmiset surivat - ja surevat edelleen - muun muassa eroa riskiryhmään kuuluvista tai toisissa maissa olevista läheisistään, tärkeistä harrastuksistaan, työkavereistaan, mahdollisuudesta matkustaa, turvallisuuden tunteestaan ja uskosta tulevaan. Tästä vuodesta on vaikea keksiä juurikaan hyvää - ainakaan näin isänpäivän kynnyksellä, kun mieli on muutenkin maassa - mutta sanottakoon vaikka se, että olemme lähentyneet pikkusisareni kanssa ja se, ettei isän onneksi tarvinnut koskaan nähdä, kokea ja elää tätä uutta normaalia. Hänen lähtiessään kaikki oli vielä niin kuin ennenkin <3

    Vastaa

    0
    1. Satu: paljon lämpimiä ajatuksia ja halauksia ❤️❤️🙏🙏❤️❤️

      Vastaa

      0
  28. Hienoja maskeja, tähän asti olen käyttänyt vai kertakäyttöisiä, joten tulisivat tarpeeseen.
    Omassa arjessa eniten on muuttunut työ, jota olen tehnyt maaliskuusta asti vain etänä. Yksi pysäyttävä hetki oli tässä yksi päivä, kun tajusin miten tämä aika alkaa olla ainut, mitä kolmevuotias lapseni muistaa. Vähän surullista ehkä, mutta toisaalta lapsi voi hyvin ja ei oikeastaan osaa kaivata mitään. Itseä vaan harmittaa mitä kaikkea voisimme jo tuon ikäisen kanssa tehdä, jos uskaltaisi vapaammin liikkua ihmisten ilmoilla.Ei ollut tarkoitus synkistellä, mutta vähän vetää mieltä matalaksi tässä pimeydessä. Kivaa talvenodotusta kuitenkin sinullekin. Ja niin hei jäi kommentoimatta, että näytit siinä sun ”halloween lookissa” ihanan raikkaalta ja nuorelta (vaikka eihän me vanhoja vielä ollakaan 😉, olen about saman ikäinen).

    Vastaa

    0
  29. Mieleen on jäänyt vapaa kesä josta todellakin otin kaiken irti ja nautin retkistä.

    Vastaa

    0
  30. Paljon on ollut kuluneissa kuukausissa myös hyvää. On tullut liikuttua paljon aiempaa enemmän metsässä ja sain houkuteltua siskotkin mukaan vaellukselle. Lupasin grillata makkarat avotulella, joten se lienee paras houkutin. 😆 Parasta on kuitenkin ollut mahdollisuus etätöihin, jotka maistuvat edelleen erinomaisesti. Kotona ollessa saa nauttia myös 11 vuotiaan koiraherran seurasta. ❤️

    Vastaa

    0
  31. Parhaiten on jäänyt mieleen työpaikalla sairaalassa tapahtunut varautuminen mahdolliseen isoon potilasryppääseen. Koronapotilaita varten luotiin uusia ohjeistuksia,koulutettiin, perustettiin väliaikaisia yksiköitä jne. Onneksi tautitilanne on tällä alueella pysynyt hallinnassa, toivottavasti myös näin jatkossakin.

    Vastaa

    0
  32. Keväällä opintovapaan loppu menikin toisin kuin olin suunnitellut, kun korona alkoi maaliskuun alussa ja kevät menikin kotona matkustelun sijaan. Olin työstänyt kurssit ja opparin niin, että pari viimeistä kuukautta voisin nauttia vihdoinkin ansaitusti kolmen vuoden urakan jälkeen ennen töihin palaamista Suomen ulkopuolella, mutta maaliskuun 17. on jäänyt elävästi mieleen ei niin tunnelman kohottajana, kun alkoi ymmärtää että matkustaminen ei TODELLAKAAN onnistu pitkään aikaan ja töihin mennään ammattiin, jossa etätöitä ei tehdä ja riski tartuntaan on suuri. Eli vuosi on ollut opettavainen, erilaisempi kuin ikinä olisin voinut kuvitella, mutta olen huomannut taas kerran, että kaikella on tarkoitus 🙏 pysytään terveinä ♥️

    Vastaa

    0
  33. Parhaiten on jäänyt mieleen eristyksissä vietetyn kevään jälkeen uskallus muuttaa isosta kaupungista hyvin pienelle paikkakunnalle. Viime keväänä, kun elämä pyöri etätyössä ollessa kodin, lenkkimaastojen ja lähikaupan välillä, syntyi oivallus siitä, että hyvinvointi paranee kun ympäristön ärsykekuorma pienenee.

    Vastaa

    0
  34. Keväällä lasten etäkoulu ja lasten kaikkien harrastusten poisjääminen. Olipa erikoista aikaa. Yhtäkkiä ei tarvinnutkaan kuljettaa lapsia joka arki-ilta mihinkään. Aikaa jäi perheen kanssa oleiluun ja lapset ulkoili paljon enemmän kuin ennen. Keppihevosleikit saivat taas tilaa ja pihalle rakennettiin hienoja este-ratoja.
    Mieleen jäi myös oma valmistuminen AMK opinnoista toukokuussa ja se kun koulu järjesti "juhlat" virtuaalisesti...ei kyllä ollut oikein juhlan tuntua. Se jäi vähän harmittamaan!

    Vastaa

    0
  35. Ehkä olen oppinut koronavuonna itsestäni sen, etten olekaan henkisesti niin vakaa kuin olen kuvitellut (toivonut) olevani. Olen välillä ollut ihan rikki kaiken luopumisen vuoksi. Ei ystäviä, ei perhettä, ei matkoja, ei rientoja. Vuoristorataa, sitä tämä on ollut! Juuri nyt on menossa alamäki, muttei vielä niin jyrkkä kuin keväällä.
    Ainoa positiivinen asia, jonka keksin, on rahan säästyminen. Mutta olisin niin mielelläni tuhlannut ne matkarahat- en KOSKAAN ole katunut matkoihin tuhlaamista.
    Voimia Sinulle!!! <3
    P.S. Kuopio... <3

    Vastaa

    0
  36. Parhaiten on jäänyt mieleen kevät. Täytin 30 keväällä juuri kun korona alkoi vaikuttaa täällä ja synttärimatkani peruttiin järjestäjän toimesta 5 päivää ennen lähtöä. Lomasuunnitelma vaihtui töihin, sillä kaupan alalla riitti hommia hamstrauksen takia. Kasvomaskit tulisivat töissä käyttöön, kun myyjille tuli maskipakko.

    Vastaa

    0
  37. Tämä vuosi on ollut kyllä kaikin puolin niin kummallinen, mutta samalla on ollut myös mukavaa saada hengähtää ja olla vaan 😌

    Vastaa

    0
  38. Kreetan Kalivesia on ikävä. Kesällä löysin uudestaan kotikaupungin mukavat uimarannat.

    Vastaa

    0
  39. Parhaiten jäänyt mieleen kotoilu ja maskit. Vaikka korona on ollut raskasta aikaa, on se toisaalta antanut luvan vain olla kotona ja hengähtää, mikä on sopinut minulle todella hyvin.

    Vastaa

    0
  40. Elämä koronan aikana on muuttunut yllättävän vähän. Toki ystäviä ja sukulaisia näkee harvemmin. Ne vähät tapaamiset ovat olleetkin todella ihania ja tärkeitä hetkiä.

    Vastaa

    0
  41. Työ toimistolla on muuttunut etätyöksi ja luulen, että etätyö osin jatkuu koronan jälkeenkin. Kodin viihtyisyyden merkitys on korostunut. Loma-aikoina ja viikonloppuina olemme miehen kanssa tehneet retkiä lähiympäristöön ulkomaanmatkojen sijaan. Sukulaisia, ystäviä ja työkavereita olisi kiva nähdä useammin, vaikka etänä pidetäänkin yhteyttä.

    Vastaa

    0
  42. Työkaverien yhtenäinen linja ja samassa veneessä oleminen! Se on ollut voimaannuttavaa kaiken epävarmuuden kieputuksessa tänä vuonna. Nyt taas työtunteja riittää enemmän. Kaikesta selviää.

    Vastaa

    0
  43. Käsidesi on jäänyt mieleen. Sitä siis käytän työnkin puolesta, mutta nyt on ihan työn ulkopuolellakin oma "taskupullo" mukana. Kauppojen vaihtelevan laatuiset ja hajuiset mietityttää, monesti on myös loppu. Mieleen jäänyt myös alun hysteria joka vaihtunut nyt väsymykseen ja ihmetykseen. Osa suhtautuu välinpitämättömästi ja osa ottaa turvavälit yms. ohjeet huomioon.

    Vastaa

    0
  44. Mieleen jäi kevät, kun lapset jäivät kotiin etäopiskelemaan. Minusta se oli ihanaa saada olla lasten kanssa ja auttaa koulutehtävissä. Koin taas saavani merkitystä elämääni, työtä etsivänä ihmiselle, kun päivät ovat välillä yksinäisiä. Myös sekin on nyt kiva, kun painetta ei ole lähteä viettämään iltoja kavereiden kanssa, joten rahat säästyy niiltä reissuilta. Surullista tietenkin on ollut se ettei mummoa ole päässyt näkemään. Ehkä nyt huomaa vielä paremmin sen ajanjuoksun. Miten äkkiä aika menee. Sitä haluaa nauttia jokaisesta päivästä. Ei halua menettää mitään.

    Vastaa

    0
  45. Uudet työjärjestelyt, rajojen sulkeminen, kotoilu.
    Kasvomaskit ja turvavälit.

    Vastaa

    0
  46. Parasta ja huonointa tässä vuodessa on ollut työttömyys. On ollut ihanaa kun on ollut aikaa vaan olla, mutta tää köyhyys alkaa jo melkosesti kyllästyttää

    Vastaa

    0
  47. Ei oikein mitään - aika sumussa on mennyt työkiireiden takia. :( Lähinnä päällimmäiset tunteet epätietoisuus ja ahdistus.

    Vastaa

    0
  48. Se on jäänyt mieleen, että on saanut säilyttää työpaikan eikä työmäärä ole vähentynyt, päinvastoin kasvanut.. 🤔 Hullu vuosi ollut!

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat