Näin kävi!
No okei - ei kaikki kosmetiikkani. Vain saunan lauteilla olevat jemmat.
Kylpyhuoneessamme, ja jostain syystä etenkin saunan puolella, on vuoden ympäri paljon lämpimämpää kuin muualla asunnossa. Kesäaikaan lämpötilat nousevat lähes trooppisiin lukemiin. Olen jo aiemmin miettinyt että sauna ei näillä spekseillä todellakaan ole ihanteellinen säilytyspaikka kosmetiikalle, mutta en ole keksinyt minne muuallekaan ryppäät varastoisin.
Kun joku aika sitten löysin saunasta pilalle menneen Sanctumin käsivoiteen (yhyy, se oli niiiiin hyvää...!), tajusin että nyt pitää asialle tehdä jotain. Putelini eivät yksinkertaisesti säily saunan lämpötilassa. (Saunassa on siis lämmintä vaikkei sitä ole lämmitetty ;))
Ratkaisu löytyi keittiöstä.
Ulkoseinää vasten olevat seinäkaapit ovat useimmiten asuntojen viileimpiä tiloja, niin myös meillä. Keittiön kaapit ovat talvisin lähestulkoon kellarin asteissa, ja näin ollen lämpötilaltaan aivan erinomaisia kosmetiikan säilyvyyden kannalta.
Hulluahan se tietysti on varastoida voiteita ja suihkugeelejä keittiötarvikkeiden sekaan, mutta en enää halua kohdata Sanctum-voiteen kohtaloa...!
Ja niin sitten vain raivaamaan kattiloiden, pakasterasioiden ja kakkuvuokien sekaan tilaa kosmetiikkajemmoille! Siellä se pilkottaa, toinen pehmeäreunaisista kosmetiikkakoreistani.
Mr. Karkkipäivän popcorn-mausteet ovat saaneet uusia naapureita vartalovoiteista, sokerivahasta, kasvonaamioista ja suihkugeeleistä. :) Siellä ne asuvat sulassa sovussa.
Tällä postauksella halusin myös muistutella teillekin, kuinka tärkeää on säilyttää kosmetiikkaa oikeassa lämpötilassa - ja tietysti mieluiten valolta suojattuna. Kaikki kosmetiikka ei toki pilaannu niin nopeasti kuin luonnonkosmetiikka (mitä Sanctum on), mutta altistuessaan pidempään korkeille lämpötiloille alkaa voiteen kuin voiteen kemiallinen rakenne muuttua ja usein seurauksena on vesi- ja öljyfaasien erottuminen toisistaan.
Myös hajuveteni ovat muuttaneet. :)
Ennen käyttötuoksuni asuivat kylpyhuoneen kaapeissa (eivät sentään saunassa - kaapeissa on vähän viileämpää kuin muualla kylppärissä), ja "vaihtopenkillä" olevat tai käyttöönottoa odottavat avaamattomat tuoksut alhaalla kellarin varastossa.
Kellarijengi on edelleen samassa osoitteessa, mutta kylpyhuoneen tuoksut muuttivat makuuhuoneen senkkiin vaatteiden sekaan.
Nyt ne asuvat farkkujen kyljessä. :)
Täältä saan käyttötuoksut käsiini nopeasti ja helposti, ja ne säilyvät valolta suojassa. Makuuhuoneessa on myös viileämpää kuin muualla asunnossa koska pidämme siellä jatkuvasti ikkunaa auki. Lämpötilan vaihtelun rinnalla valo on oikeastaan suurin pahis hajuvesille, valo voi pilata tuoksun kemikaalit jo muutamassa kuukaudessa jos pullo on jatkuvasti alttiina voimakkaalle valolle, oli se sitten luonnon- tai lampun valoa.
Kemppariosastojen voimakkaassa valaistuksessa hajuvesitesterit voivat mennä pilalle parissa kuukaudessa.
Miten te säilytätte kosmetiikkaanne? Oletteko tulleet ajatelleeksi miten paljon valo ja lämpö vaikuttavat etenkin tuoksuihin?
Sunnuntailukemisiksi toivepostaus: rakkaat kirjeystäväni. :)
Kuka teistä on viimeksi ottanut kynän käteen ja kirjoittanut oikean kirjeen, liimannut kuoreen postimerkin ja kävellyt postilaatikolle laittamaan kirjeen matkaan?
Minä teen niin viikottain, - no jos nyt en ihan joka viikko enää niin ainakin kuukausittain. Olen harrastanut perinteistä kirjeenvaihtoa vuodesta 1996. Se on yksi parhaista asioista koko elämässäni, ja antanut minulle uskomattoman paljon. Suurin osa kirjeystävistäni on säilynyt kaikkien näiden vuosien läpi ja useista heistä on tullut sydänystäviä - ihmisiä, jotka koen yhtä läheisiksi kuin rakkaimmat ystäväni täällä Suomessa.
Minulla on kirjeystäviä 13 eri maassa, Norjasta Meksikoon ja Sloveniasta Australiaan. Parhaimmillaan, kirjekaveruuden kulta-aikoina 90-luvun lopulla, kirjeystäviä oli yli 40 kappaletta 21 maasta.
Kaikkein ensimmäinen kirjeystäväni oli Sandra Saksasta, ja olemme edelleen yhteydessä. Kirjeitä ei Sandralla ole enää aikaa kirjoittaa kuin parin vuoden välein, mutta vähintään joulukortit vaihtuvat jotta pysymme perillä toistemme tärkeimmistä kuulumisista.
Alussa kirjoitin kirjeitä joka viikko. Aktiivisimpina vuosina eteisen matolla odotti uusia kirjeitä päivittäin. Joka päivä maanantaista perjantaihin oli kuin jouluaatto: odotin postiljoonia kuin Joulupukkia ja pettymys oli suuri niinä aamuina kun postia ei tullutkaan. Viikonloput olivat hirveän pitkäveteisiä. :D
Minulla on kaikki kirjeenvaihto tallella mapitettuna kronologisessa järjestyksessä. Joillain ahkerimmilla kirjeystävillä on oma mappinsa - kuten Pattiella (jonka saatatte muistaa joulukuun USAn vierailultani).
Mistä niitä kirjeystäviä sitten saa? Tämä kysymys putkahti blogin kommenttiboksiin useampaankin otteeseen syksyn matkan aikana, kirjeystävieni vilahdellessa reissupostauksissa. Kun itse aloitin, oli YLEn Teksti-TV:llä ulkomaisten kirjeystävien palsta. Tuota kautta löysin ainakin Sandran ja muutaman muunkin ystävän. Myös kirjeissä kulkevissa ns. Friendship Bookeissa oli kirjeenvaihtoilmoituksia, ja niistäkin löysin kiinnostavia ihmisiä.
Toki oli olemassa myös maksullisia kirjeystävänvälityspalveluita. Muistan että yksi oli rekisteröity Turkuun, ja taisin kokeilla palvelua kerran. Tätä kautta onnistuin saamaan vain länsimaista avustusta vailla olevia "kirjeystäviä" Pohjois-Afrikasta. Kirjeiden pääasiallinen sisältö koostui siitä, että nuoret tytöt ja pojat kertoivat köyhistä oloistaan ja listasivat mitä kaikkea he toivoivat uuden suomalaisen ystävänsä heille lähettävän; jalkapalloa, videopelejä, koulukirjoja, suklaata, jopa rahaa....
Kirjeenvaihtoharrastukseni alku sijoittui samoihin aikoihin, kun aloin käyttää internetiä. Jossain vaiheessa sitten tajusin etsiä kirjekavereita myös netistä, ja sieltä löysin useita laajoja, hyviä kirjeystäväpalveluita. Yksi vanhimmista, vuonna 1996 perustettu PenPalsNow!, on edelleen toiminnassa. PenPalsNow'n kautta löysin todella monta hyvää kirjeystävää. Minulla oli siellä myös oma ilmoitus.
Oman ilmoituksen jättämisellä oli myös varjopuolia. Monet (etenkin ne surullisenkuuluisat afrikkalaiset) tahot kalastivat osoitteita tietokantoihinsa, jakoivat (tai myivät) niitä paikallisissa kirjeystäväjulkaisuissa ja yhtäkkiä saatoit saada 50 kirjettä Algeriasta joissa kaikissa pyydettiin rahaa ja lahjoja. Myös vankilakirjeystäviä välittävät organisaatiot kalastelivat kontakteja netin kirjekaveripalstoilta. Minun osoitteeni ei koskaan joutunut "vankilalistalle", mutta esimerkiksi äitini osoite päätyi. (No, hän sai sitä kautta lopulta muutaman oikein fiksun ja kiinnostavankin kirjekaverin..! ;))
Vuonna 1998 tapasin ensimmäistä kertaa yhden kirjeystävistäni livenä. Matkustin Osloon tapaamaan norjalaista kirjeystävääni Gro Elia. Se oli jännää ja hauskaa..! Myöhemmin olen tavannut Gro Elin vielä toisen kerran, ja olemme edelleen kirjeenvaihdossa. Seuraava vierailu on vain ajan kysymys... :)
Kirjeystävyyden antoisimpia puolia on ollut seurata eri ihmisten elämäntarinoita. Aloittaessani useimmat kirjeystäväni olivat lukiota käyviä nuoria - vuosien saatossa olen kulkenut heidän kanssaan läpi ammattiin opiskelut, ensimmäiset vakavat parisuhteet, ensimmäiset työpaikat, avioliitot, lapset..... Eikä surullisiltakaan tapahtumilta ole toki voinut välttyä.
Tsekkiläinen Anna on yksi vanhimpia ja rakkaimpia kirjeystäviäni. Annan tapasin ensimmäistä kertaa interrail-reissulla kesällä 1999, ja sen jälkeen olemme tavanneet lukuisat kerrat niin Tsekissä, Ruotsissa kuin Ahvenanmaallakin. Olemme myös matkustaneet yhdessä, teimme kesällä 2002 ihanan camping-reissun Kroatiaan. Keväällä 2011 saimme Mr. Karkkipäivän kanssa todistaa kun Anna sanoi prahalaisessa kirkossa "Tahdon" kanadalaiselle sulhaselleen. <3
Tällä hetkellä Anna asuu Belgiassa ja viettää varsin kiireistä ja tapahtumarikasta elämää aviomiehensä kanssa. Olen viimeiset kolme vuotta yrittänyt saada järjestymään vierailua Brysseliin. Joskus aikataulujen yhteensovittaminen voi olla todella vaikeaa...! :)
Toinen pitkän linjan tsekkiläinen kirjeystäväni on Radka. Radkan elämä on vienyt häntä pienestä tsekkiläisestä kylästä opiskelemaan Englantiin ja vuosiksi parisuhteeseen Lontooseen, ja jänniin työkuvioihin joista olen lukenut suurella mielenkiinnolla. Olemme vuosien varrella tavanneet niin Prahassa kuin Lontoossakin. Nyt Radka asuu Prahassa ja odottaa esikoistaan.
Milton! Ensimmäinen miespuolinen kirjeystäväni. Ehkäpä muistatte Miltonin ja hänen vaimonsa Saivan viime syksyn Ateena-stooreistani?
Kuvassa olen ensimmäistä kertaa vierailulla Miltonin luona. Miltonin perhe on aivan ihana, ja hänen kodistaan tuli heti vähän niinkuin minunkin "home away from homeni". Sain mm. asua Miltonin huoneessa viikon syksyllä 2000 ollessani Kreikassa au pairina ja Milton itse oli armeijassa.
Milton kihlautui vuonna 2001 liettualaisen rakkaansa Saivan kanssa, ja vierailin heidän senaikaisessa kodissaan Samoksella saman vuoden syksyllä. Tuo kuva meistä kolmesta Samokselta saa hymyn leviämään korviin... Me kaikki näytetään niin "nuorilta ja viattomilta", etenkin Saiva..! <3
Nyt Milton ja Saiva asuvat Ateenassa kahden ihanan lapsensa kanssa. Miltonin koti on edelleen minulle "Kreikan koti", jonne olen aina tervetullut. Punainen vuodesohva odottaa että saavun taas syksyllä..! ^_^
Slovenialainen Natasha saa kunnian olla Kirjeystävä Jolla On Maailman Kaunein Käsiala. :) Muistan, kuinka Natashan kirjeiden avaaminen oli aina aivan erityinen hetki, kun sain lukea hänen uskomattoman kaunista, koristeellista käsialaansa. Natashalla oli myös taito kirjoittaa parisuhdekuvioistaan niin rikkaasti ja eloisasti että kirjeet olivat kuin jatkokertomus jonka seuraavaa osaa en meinannut millään malttaa odottaa... :)
Olemme Natashan kanssa edelleen yhteyksissä, mutta kirjeet ovat vaihtuneet Facebook-viesteihin. (Itse kirjoitan edelleen kaikkein mieluiten kirjeitä, mutta en voi odottaa samaa kaikilta.... Ajat ja harrastukset muuttuvat.)
Viime syksynä Natasha ajoi miehensä kanssa Ljubljanasta Venetsiaan vain tavatakseen minua pari tuntia. <3
Skotlantilainen Julie ja minä olemme kokeneet yhdessä yhtä jos toista. Julie on henkilö, jolla on kirjeystävistäni ehkä kaikkein erikoisin tausta ja elämäntarina, ja ystävyytemme on antanut minulle todella paljon. On mieletöntä, että olen kirjeenvaihtoharrastuksen kautta saanut tutustua näin mielenkiintoisiin ihmisiin, jotka tuovat hyvin erilaista perspektiiviä elämääni.
Olemme tavanneet Julien kanssa Skotlannin ulkopuolella myös USAssa. Tämä reissu oli historiallinen siinä mielessä, että kaksi kirjeystävääni tapasivat toisensa. Washingtonin osavaltiossa asuva Kelly on myös pitkäaikainen kirjeystäväni. Julie ja minä matkustimme Seattleen osallistuaksemme Wrestlemania-tapahtumaan (Karkkipäivää alusta saakka lukeneet saattavat hämärästi muistaa paljastukseni WWE-historiastani ;)), ja vierailimme samalla myös Kellyn luona Vancouverissa (Washingtonissa, ei Kanadassa ;)).
Kreikkalainen Marianna on esiintynyt Karkkipäivän sivuilla jo niin useasti, että hän lienee tuttu monellekin lukijalle. Hän on päätynyt blogiin makeover-juttuunkin. (Apua miten lapsilta me muuten näytetään tuossa v. 2001 kuvassa...! Tapaamme siinä ensimmäistä kertaa.)
Marianna on minulle niin läheinen, että en välillä edes meinaa tajuta että asumme tosiaan melkein 3000 kilometrin päässä toisistamme. Aina kun minulle sattuu jotain erityisen hauskaa, ikävää tai muuta "uutisoimisen" arvoista, lähetän Mariannalle tekstarin. Haluan, että hän on sitten vaikka tekstarien kautta mukana arjessani kun emme kuitenkaan voi ihan joka viikko tai edes vuosi tavata. :)
Lukuisista tapaamisistamme ikimuistoisimpia ovat olleet Mariannan vierailu Suomessa ja Mariannan häät Ateenassa syksyllä 2008.
Keväällä 2006 tapahtui toinen historiallinen "penpal moment", kun jälleen kaksi kirjeystävääni kohtasivat. Kävimme Mariannan kanssa hänen Suomen vierailunsa yhteydessä myös Tukholmassa, ja tsekkiystäväni Anna sattui olemaan siellä samaan aikaan silloisen ruotsalaisen poikaystävänsä luona. ^_^
Helsinki-kierroksella huhtikuussa 2006.
. . .
Kaikki rakkaimmat ja tärkeimmät kirjeystäväni eivät olisi tähän postaukseen mahtuneet, heitä on vielä liuta lisää... Pattie ja Sheila Jenkeistä, Jeanette Tanskasta, Eryn Kreikasta, Piia Suomesta, Hisae Japanista, Laura Hollannista....
Mutta yhden heistä nostan vielä, ja se on meksikolainen Liliana! Olemme olleet kirjeystäviä lokakuusta 1997 saakka.
Lilianaa en ole vielä tavannut, mutta tämä sähäkkä typy kuuluu niihin kirjekavereihin, joista minulla on alusta saakka ollut tunne että olemme "tunteneet aina". Luultavasti sitten, kun tapaamisemme päivä lopulta koittaa (sillä olen päättänyt, että se myös koittaa!! :)), on tunnelma kuin kohtaisi vanhan lapsuudenystävän.
Liliana saattaa olla joillekin lukijoille tuttu Karkkipäivän Facebook-sivulta, jossa hän välillä käy heittämässä ihania välikommenttejaan. :D <3 Liikuttavaa kun joku kirjeystävä jaksaa seurata blogiani Google Translaten kautta. (Ja Luis - tiedän että myös sinä luet...! :))
* * *
Noniin, kertokaas nyt te, lukijani! Kuka muu harrastaa kirjeenvaihtoa? Onko jollain edes joskus menneisyydessä ollut kirjekaveria? Millaisia kokemuksia teillä on? Onko joku minun tavoin löytänyt elämänmittaisia ystävyyksiä tai peräti puolison kirjekaveruuden kautta?
Ranskan matkakertomus, tiistai 4. kesäkuuta 2013.
Edellisessä osassa olimme juuri nauttineet lounaan ja palasimme kylästä hotellille.
Seuraavana ohjelmassa oli La Grée Des Landesin kylpylään tutustuminen.
Kylpylän vastaanotto on jotenkin retro..! ^_^
Kylpylän manager (?) ja tulkki esittelevät yhtä hoitohuoneista. Huoneet on nimetty kukkien mukaan, ja kaikkien sisustuksessa on käytetty violettia - eräs tykkää...!
Kylpylä on itse asiassa aika pieni. Pieni ja söpö! Täällä on tarkoitus nauttia hyvästä olosta ja rauhallisesta tunnelmasta minimalistisen estetiikan ja hiljaisuuden keskellä, kauniin maiseman hoitaessa sielua. (Meninkö jo liian runolliseksi..? :)) Kyseessä on siis kylpylä nimenomaan aikuiseen makuun, täällä eivät lapset viihtyisi.
Vastaanotosta lähtee lyhyt käytävä odotustilaan, josta voi joko siirtyä allasosastolle ja aurinkoterassille tai portaita alas hoitotiloihin. Hotellivieraat saapuvat kylpylään kylpytakissa ja tossuissa.
Tytöt aurinkoterassilla. Minä taisin koko reissun aikana olla ainoa joka hyödynsi tämän tilan ja lekottelin aurinkokylvyissä... ^_^ The "tan-o-maniac" that I am...! :)
Esittelykierroksen jälkeen meille oli varattu aikaa hoitoihin. Minun aikani oli klo 17, ja käytin odotusajan lähtemällä kävelylle La Gacillyyn Liisan kanssa. La Grée Des Landesilta on kylään 10 minuutin kävelymatka metsäistä polkua pitkin.
La Gacillyssa järjestetään joka kesä Ranskan suurin ulkoilmavalokuvafestivaali. Valokuvia on joka puolella kylää rakennusten seinille tai omiin ulkoilmanäyttelytiloihinsa sijoitettuna. Kaunista..!
Tokihan sitä piti poiketa myös Yves Rocherin myymälässä..! ^_^
Kylän keskustassa. La Gacilly on pieni, 2000 ihmisen kylä. Asukkaista 90% on töissä Yves Rocherilla. :)
La Gacilly on tunnettu kukista. Ja hyvää kahviakin sieltä sai. :)
Ohitimme aamuisen vierailukohteemme, Yves Rocherin synnyintalon. Ihanan näköinen katu..!
Hotellille palattua vaihdoin kylpytakkiin. Nyt kohti hemmotteluhetkeä...!
Täällä sitä maataan.... Hoitajani lähti käymään jossain ja räpsäisin kuvan...! ^_^ Saimme valita neljän hoidon välillä ja minä valitsin lämpimillä entada-siemenillä (sellaisia suuria kämmenen kokoisia lituskoja) tehdyn kokovartalohieronnan. Se oli taivaallinen....
Hoidon jälkeen pulahdin hetkeksi altaaseen...
....ja sitten viihdyin tunnin verran auringossa... Kesän ensimmäinen virallinen auringonottohetki! :) Huoneessani ihailin rusketusrajoja, tsihi...
Puoli kahdeksalta tapasimme drinkkien merkeissä hotellin ravintolan terassilla.
Ilta oli niin lämmin ja ihana... Ilta-auringossa Emma, Sanni ja Catherine.
Skål!
Josefine.
Illallisruokaa odotellessa.
Herkkuretiisejä....
Elise ja Catherine.
Aina niin upea Linda.
Alkuruokana uppomunaa ja jotain vihreää... :) Pääruoaksi oli lohta ja jälkkäriksi jäätelöä (muille) ja juustoa (mulle :D). Hyvää oli jälleen kerran! Mutta aika varovaisesti maustettua. Ranskalainen keittiö ei ehkäpä yleisestikään käytä paljon mausteita..?
Illallisen jälkeen kokoonnuimme tuttuun tapaan aulaan, ja Kristina järjesti meille leikkimielisen Yves Rocher -tietokilpailun.
...jonka minä voitin! :) Yhden pisteen kaulalla! ^_^ Woo-hoo! Sain palkinnoksi luomuviiniä ja hotellin omaa hilloa.
.
Kello oli jo paljon, mutta ilta jatkui vielä Violan haastattelulla puoleen yöhön. Tuntui että päivä olisi kestänyt vähintään 48 tuntia, se oli niin täynnä ohjelmaa ja elämyksiä... Kyllä uni maittoi! :)
P.S. Ennätinpäs julkaisemaan tämän vielä perjantain puolella...! ;)
