Nyt olisi sitten vihdoin aika käydä Kiehl’s-tuotekokemusten kimppuun. Tai huomenna. ;) Koska kyseessä on Suomessa verrattain tuntematon, mutta maailmalla aikamoista kulttimainetta nauttiva brändi, ajattelin, että olisi mukava ensin luoda vähän perusteellisempi katsaus yrityksen historiaan. Eli tässä ensin Kiehl’s, The Brand –esittely ja huomenna sitten varsinaisia tuotekokemuksia.

Kiehl’sillä on itse asiassa hyvinkin samankaltainen kasvitieteellis-homeopaattinen tausta kuin kreikkalaisella Korresilla. Korresin tavoin myös Kiehl’s on alkujaan ollut apteekki ja saanut nimensä omistajaltaan. Kiehl'sin tarina alkaa vuodesta 1851. Tuolloin perustettiin New Yorkin East Villageen 3rd Avenuen ja 13th Streetin kulmaukseen nimeä Brunswick Apotheke kantava apteekki. Oppipoikana toiminut John Kiehl osti apteekin vuonna 1894 ja nimesi sen Kiehl Pharmacyksi. Samaisella paikalla sijaitsee Kiehl’sin lippulaivaliike vielä tänäkin päivänä.

John Kiehlin apteekki tarjosi erilaisia homeopaattisia ja yrtteihin pohjautuvia lääkkeitä, hoitoöljyjä ja voiteita. Kiehl halusi luoda liikkeestään rennon ja tuttavallisen paikan jonne asiakkaat olivat tervetulleita vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan kupin kahvia. John Kiehliä ei tunnettukaan varsinaisesti liikemiehenä – asiakkaiden viihtyminen ja ”kulmakunnan yhteisen olohuoneen” tunnelman ylläpito oli hänelle myyntilukuja tärkeämpää.

Vanhan apteekkarin henki on näkyvissä Kiehl’s-liikkeissä yhä tänäkin päivänä;  asiakkaille on tarjolla kahvia ja monissa liikkeissä on vakioasiakkaiden vauvakuvista (!) koostettuja valokuvaseiniä.

Vuonna 1910 John Kiehl sai oppipojan yrttitutkija Irving A. Morsesta. Yhdessä he kehittivät lukemattomia kasvitieteellisiä valmisteita jotka toimivat pohjana ja inspiraationa Kiehl’sin nykyiselle tuotekehittelylle. Vuosikymmen myöhemmin Morse osti yrityksen eläkkeelle siirtyvältä Kiehliltä, ja säilytti apteekin alkuperäisen nimen pitääkseen yllä arvostettua nimeä. Kiehl’s on siitä saakka ollut Morsen perheen omistuksessa. Tänä päivänä johdossa on Irving Morsen pojantytär Jami Morse-Heidegger miehensä Klaus Heideggerin kanssa.

Kiehl'sillä on kolme eri logoa, joista kaunokirjainversiota pidetään nykyään virallisena. K-logo on vanhin ja peräisin apteekkiajoilta.

.

Kiehl’sin avokätinen näytteidenjakoperinne juontaa muuten juurensa 50-luvulle, jolloin Irving Morsen poika Aaron otti tavaksi antaa asiakkaille näytteitä uusista, juuri takahuoneessa sekoitetuista tuotteista saadakseen asiakkailta palautetta.

60-lukuun mennessä ”Kokeile ennen kuin ostat” –filosofia oli vakiintunut osaksi Kiehl’sin konseptia. Kiehl’s ei edelleenkään harrasta perinteistä mainontaa, vaan luottaa näytteiden luomaan ”suusta-suuhun” -mainontaan ja asiakasuskollisuuteen. Yritys jakaa vuosittain yli 8,5 miljoonaa näytettä, mikä maksaa enemmän kuin keskiverto mainoskampanja. Ja se on kannattanut! Rahan sijoittaminen näytteisiin mainostamisen sijaan on yrityksen menestystarinan kulmakiviä.

1970-luvulla Aaron Morse muutti Kiehl’sin liiketoiminnan painopisteen reseptien kirjoittamisesta ja raakojen ainesosien myymisestä valmiisiin, brändättyihin koostumuksiin ihon- ja hiustenhoidossa. Näin John Kiehlin apteekista alkoi muodostua se brändi, jona Kiehl’s nykyään tunnetaan. 70-luvulla saivat alkunsa monet tänäkin päivänä suositut Kiehl’s-tuotteet kuten Creme de Corps –vartalovoide, Ultra Facial -kasvovoide sekä White Eagle Shave –parranajovoide. Onpa valikoimassa vieläkin vanhempia tuotteita; klassikot Calendula Herbal Extract – ja Blue Astringent –kasvovedet sekä Original Musk Oil ovat 60-luvulta.

Tällainen tausta siis löytyy kulttimaineessa paistattelevalta Kiehl’siltä. Paljon on muuttunut puolentoista vuosisadan varrella John Kiehlin ajoista, mutta yrityksen sydämessä on säilynyt omistautuminen henkilökohtaiseen palveluun ja halu kehittää korkealuokkaisia, moneen tarpeeseen ja iho-ongelmaan vastaavia tuotteita. (Tuotevalikoimassa on todellakin otettu huomioon kaikki ihohuolet aknesta ryppyihin ja laajentuneista ihohuokosista pigmenttiläiskiin, peruskosteutusta unohtamatta – ja luonnonkosmetiikan käyttäjillekin on oma serifioitu linjansa.)

Perinteinen apteekkihenki on kultivoitunut trendikkääksi ja seikkailumieliseksi imagoksi, ja  omistajaperheen kiinnostus extreme-urheilulajeihin näkyy niin tuotekehittelyssä, pakkaus-designissa kuin sponsorointikohteissakin.

John Kiehl

Eipä olisi John Kiehl osannut 1800-luvulla arvata, että tulevaisuudessa hänen nimeään kantavat tuotteet tulevat päätymään mm. Mount Everestin huipulle Kiehl’sin sponsoroiman retkikunnan mukana…!

.

Kuvat Kiehl'sin sivuilta.

Meillä heräsi eilen illallisella herran kanssa kiivas keskustelu ruoka-annosten koosta, hinnoittelusta ja "reiluudesta". Ympärillä istuvat miettivät varmasti, mistä ihmeestä tuo outoa kieltä papattava pariskunta oikein alkoi noin antaumuksella väittelemään kesken ruokailun. :D

Asia koski ruoka-annosten kokoa, kun hinta on kaikille sama. Minä olen sitä mieltä, että jos illallismenu on tyyliä "3 ruokalajia 48 euroa" niin oli ne ruokalajit mitä tahansa, jokainen ruokailija saa suunnilleen saman verran ruokaa. Vähintään pääraaka-ainetta pitäisi minun mielestäni olla oletusarvoisesti saman verran kaikkien lautasella - tilasit sitten kalaa, lihaa tai kasvista. Right? Jokaisenhan on tarkoitus tulla kylläiseksi ruoasta.

Mies taas on sitä mieltä, ettei annoskokojen tarvitse tai kuulukaan olla millään lailla samalla linjalla. Kuulema fiksu ravintolakävijä ymmärtää jo menua lukiessaan, mitkä ruokalajit ovat toisia ruokaisampia tai kevyempiä, ja tekee päätöksensä sen perusteella. Jos sinulla siis on isompi nälkä, niin älä esimerkiksi tilaa vaaleaa kalaa. Whaaat?? Tämä ei nyt vain kertakaikkiaan uppoa minun logiikkaani!

Minä ymmärrän, että annoskoot saavat olla erilaisia kun kyseessä on "normaali" ruokalista jossa kaikki annokset on hinnoiteltu erikseen, ja josta usein löytyy kevyempien ruokien kategorioita kuten keittoja ja salaatteja. Jos tilaan 15 euron salaatin, niin en odota sen olevan yhtä täyttävä kuin 29 euron pihvi. Mutta jos menu on koostettu niin, että kaikki ruoat ovat samanhintaisia, niin miten ravintola voi perustella sen että eri valinnoilla voi saada puolet vähemmän raaka-ainetta?

Väittelyhalukkuuteni asiaan kumpusi odotetustikin siitä, että itselleni lankesi eilen illalla se osa, että tilaamani kahden ruokalajin päivällinen (hinta 30 puntaa) oli määrällisesti ainakin kaksi kertaa pienempi kuin herran tilaama. Olin valinnut alkuruoaksi vuohenjuustosalaatin ja pääruoaksi punakampelaa. Mies taas valitsi kananmaksapateeta ja rib eye -pihvin.

Kananmaksapatee oli koollisesti jopa 3-kertainen minun vaatimattomaan vuohenjuustopallukkaani verrattuna. Mies jaksoi hädin tuskin syödä pateetaan. Minun pääruokani kalaa oli varmasti alle 100 grammaa. Filee oli pienempi kuin edellisillan ravintolassa alkuruoaksi tilaamani savukala...! Miehen pihvi täytti puolet lautasesta. Siinä vaiheessa kun olin haarukoinut kalafileeni naamaan oli mies vasta pääsemässä pihvissään alkuun.

Sanonpahan rehellisesti, että tulin kiukkuiseksi. Jos me kummatkin maksamme ruoastamme saman summan, eikö minunkin kuuluisi sentään tulla ruoasta kylläiseksi? Annostemme koot olivat niin häkellyttävän erimittaiset että en vain päässyt asiasta yli. Miehen mielestä olin nolo ja valitukseni moukkamaista. "Kalasi on varmasti kalliimpaa kuin minun pihvini, ei sitä voi saada samalla hinnalla saman verran kuin pihviä", hän heitti. "Aijaa? No pateekin on sitten huomattavasti halvempaa kuin vuohenjuusto?" kontrasin. Siihen mies ei osannut enää viiltää takaisin.

Juuri sillä hetkellä tarjoilija sattui ilmestymään pöytämme viereen tiedustelemaan olihan kaikki hyvin. Koska ilmeestäni näki, että en todellakaan ollut tyytyväinen, en jaksanut alkaa feikkaamaan standardikohteliaisuuksia. (Ravintoloissa asiakkaan ja henkilökunnan välinen viestintä on usein kuin teatteria... kumpikin osapuoli sanoo ne odotetut mantrat ja ruokaa kiitellään vaikkei oltaisikaan tyytyväisiä.) Sanoin suoraan, että annokseni oli aika pieni. Tarjoilija pahoitteli asiaa ja lupasi tuoda lisää kalaa. Vasta kakkosannoksen jälkeen tulin kylläiseksi.

Mies pyöritteli silmiään ja totesi, että en vain ymmärrä näitä asioita. Annokseni oli pieni koska satuin tilaamaan "sen sorttisen ruoan". Jaahas?  Tässä ravintolassako - tai ravintoloissa yleensäkin ?? -  lähdetään siitä, että kalansyöjillä on pienempi nälkä? Entäs kasvissyöjät? Kyllä ravintolassa on mielestäni tarkoitus tulla kylläiseksi. Pienet taideannosmaistelut fine dining -ravintoloissa ovat sitten asia erikseen, mutta jos tilaat ihan rehellisessä maalaisravintolassa kahden ruokalajin illallisen niin kyllä sillä pitää vatsan täyttyä.

Mitä te sanotte? Olenko minä mäntti moukka vai hermostuinko ihan syystäkin?

(Jos nyt jotakuta kiinnostaa, niin voin kuitata tähän alkuun viime yön postaukseen liittyen, että tämä päivä oli todellakin eilistä parempi ja erittäin onnistunut! :)

Taas yksi aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa tosi pitkään. Miesten tuoksut. Kuinka moni nainen tunnustaa tykkäävänsä miesten tuoksuista - siis jopa itsellään?

Minä olen aina pitänyt miesten tuoksuista. ("Aina" = siitä saakka kun n. 14-15-vuotiaana kunnolla kiinnostuin parfyymien maailmasta.) Ensimmäisiä miesten tuoksuja joihin hullaannuin oli Versacen Blue Jeans. Olin todella lähellä ostaa sen itselleni. Blue Jeans on sitruksinen, puinen tuoksu jossa on mausteinen sydän ja lämmin, makeahko pohja. Nyt 3-kymppisenä en tosin enää haista tuoksussa samaa vastustamattomuutta mitä teininä, mutta silti huvitan itseäni tasaisin väliajoin eri lentokenttien tax free -myymälöissä puntaroimalla josko vihdoinkin ostaisin pullon itselleni - silkasta nostalgiasta.

Klassinen naisten suosikki miesten puolella on Kenzon L'eau Par Kenzo Pour Homme. Siis muidenkin kuin minun. ;) Tämä sitruksinen, raikas vesituoksu on hyvinkin unisex, ja olen myynyt sitä pariinkin otteeseen myös naisasiakkaille. Tätä voisin hyvin käyttää itsekin. Pidän L'eau Par Kenzo Pour Hommesta jopa enemmän kuin naisten versiosta.

Viime aikojen suosikkituoksujani miesten osastolla ovat Givenchyn mausteinen, kahvilta ja tonka-pavuilta tuoksuva seksikäs Play For Him Intense (rakastan myös naisten versiota..!), YSL:n sensuelli, raikasta inkivääriä ja vesimäisiä sävyjä viettelevän puiseen pohjatuoksuun yhdistävä  L'Homme Cologne Gingembre sekä ihan viimeisimpänä Diorin raikkaan makea, sofistikoitunut Homme Cologne (vuoden 2013 versio). Olin ensin haistavinani Homme Colognessa minttua, mutta sitä siitä ei virallisen kuvauksen mukaan löydy. Tuoksunuotit koostuvat bergamotista, greipin kukasta sekä myskistä. Ilokseni myös Mr. Karkkipäivä oli tahollaan ihastunut tuoksuun, ja ostanut sen itselleen. Välillä olen käynyt suihkuttelemassa sitä kylppärissä omaankin ranteeseen... :D

Play Intense sopii talveen ja on mausteisuudessaan ja ruokaisuudessaan jopa hyvin jouluinen. L'Homme Cologne Gingembre ja Homme Cologne taas ovat enemmän lämpimän vuodenajan tuoksuja.

(Myös ampiaiset näkyvät rakastavan Dior Homme Colognea.... Eräillä illalliskutsuilla kesäkuussa ampiaiset eivät jättäneet Homme Colognen -tuoksuista mister Karkkipäivää millään rauhaan, ja lopulta jopa pistivät häntä... Muut pöytäseurueen jäsenet jäivät täysin vaille amppareiden huomiota .)

Onko teillä jotain miestentuoksusuosikkeja joita voisitte itsekin kuvitella käyttävänne - tai käytätte jo?