Teinpähän tuossa joku aika sitten ehkä maukkainta salaattia mitä olen koskaan maistanut.
Reseptin löysin Kotiliedestä.
Salaatissa yhdistyvät amerikkalainen Surf'n'Turf -ruoka ja espanjalainen romesco-kastike. Salaatin valmistus on hieman aikaavievää mutta todellakin sen arvoista!
Kastike tehdään jo edellisenä päivänä ja jätetään jääkaappiin maustumaan yön yli.
Surf'n'Turf -termi tarkoittaa ruokalajia, jossa on sekä lihaa että mereneläviä.
Ravunpyrstöt voivat olla tuoreita tai pakastettuja.
Seitan-chorizo maistui erinomaisesti! :)
Valmistus
Edellisenä päivänä:
Valmista kastike ja valmistele salaattiin tulevat paprikat
Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Halkaise sekä kastikkeeseen että salaattiin tarvittavat paprikat pituussuunnassa. Pilko tomaatti neljään osaan. Kuori valkosipulinkynnet. Kuori ja lohko sipuli. Halkaise chili ja poista siemenet.
Aseta paprikat uunipellille kuori ylöspäin. Pyörittele tomaatinlohkot, valkosipulit, chili, mantelit ja leipäpala oliiviöljyssä (minä käytin omaa mantelileipää ;)). Paahda kaikki ainekset uunin keskitasossa. Poista leipä ja mantelit noin 5 minuutin kuluttua ja jatka paahtamista 10 minuuttia kunnes kasvikset ovat saaneet väriä.
Siirrä hiukan jäähtyneet paprikat ja chili tiiviseen minigrip-pussiin, anna muhia hetki ja poista sitten kuori. Irrota kuori myös tomaatinlohkoista.
Suikaloi paprikat. Laita salaattiin tulevat kaksi paprikaa pieneen kulhoon, mausta suolalla ja lisää oliiviöljyä niin että paprikat peittyvät. Anna maustua jääkaapissa yön yli.
Laita kastikkeeseen tuleva paprika ja muut ainekset tehosekoittimeen (leipää voi vähän murentaa). Lisää oliiviöljy ja mausteet. Surauta sileäksi. Anna maustua jääkaapissa yön yli.
Mikäli käytät salaatissa pakasteravunpyrstöjä, laita ne sulamaan jääkaappiin yön yli.
Tarjoilupäivänä:
Valmistele salaatti.
Viipaloi punasipuli ja mausta sitruunan mehulla. Anna maustua tovi.
Levitä salaatinlehdet alimmaksi laakealle vadille. Asettele päälle chorizo-leikkeleet, pilkottu meloni, sipuli, paahdetut paprikaviipaleet, marinoidut valkosipulit ja oliivit. Lusikoi päälle romesco-kastiketta.
Pujottele ravunpyrstöt vartaisiin. Grillaa tai paista ravunpyrstöt ja aseta lämpimät vartaat salaatin päälle.
Nautimme salaatin mökillä kotoisasti kertislautasilta :) Kaikki paikalla olleet kirjoittivat saman tien romesco-kastikkeen ohjeen ylös! ^_^ Kastike ei tosiaankaan valmistu ihan hetkessä mutta jos teillä joskus on vähän enemmän aikaa salaatin väsäämiseen niin kokeilkaa oikeasti romescoa. Paahdetut paprikat, tomaatti ja mantelit tuovat kastikkeeseen uskomattoman herkullisen makean ja täyteläisen maun.
N.A.M.
Eilen mietin sitä taas. Miten vaikeaa on sallia itsensä olla täysin vapautuneen onnellinen.
Astuin laivasta ja tuttu hymy levisi kasvoilleni. Olen aina ihan pöljän näköinen kun saavun Ahvenanmaalle. Täytyn niin naurettavan voimakkaasta onnen ja hyvän olon tunteesta että hymyilen koko matkan satamasta kotiin kuin joku juuri lottovoiton saanut. Ja lottovoittohan tämä onkin.
Mutta eivät onnellisuuden tuntemukseni pirskahtele ainoastaan Ahvenanmaalla. Olen aika lailla kokonaisvaltaisesti tyytyväinen elämääni juuri nyt. Olen ollut toistaiseksi terve, läheiseni ovat terveitä, saan tehdä hurjan hauskoja ja kiinnostavia asioita, minulla on ihania ystäviä. Ennen kroonisesti vaivanneet stressin ja ”kotiahdistuksen” tunteetkin ovat lieventyneet. Joka aamu herään kiitollisena siitä, että minulla on asiat näin hyvin.
Pienet asiat kuten kahvimukikin tuovat hyvää mieltä. Usein odotan jo iltaisin ennen nukkumaanmenoa että pääsisin jo heräämään ja keittämään aamukahvin..!
Mikäli olisin uskonnollinen, käyttäisin varmaankin sanaa ”siunattu”. Minua on siunattu.
Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Minulla on ollut elämässä pitkiä, hyvin vaikeita aikoja jolloin olen ollut iloinen lähinnä siitä, että pääsen taas nukkumaan eikä tarvitse olla hereillä kokemassa ja miettimässä satuttavia asioita ja pahaa oloa.
Minulla on, kenties taustani ja elämänkokemusteni muokkaamana, taipumus ahdistua ja huolestua helposti. Jos mitään oikeasti todennäköistä syytä huolelle ei ole, psyykeni kehittää huolen tunteen vaikka tyhjästä ilmasta. Etenkin silloin kun kaikki on erityisen hyvin.
Minuun on ikään kuin rakentunut ”onnen tunteen katkaisin”, vipu, joka menee päälle kun onnellisuuden kokemus saavuttaa tietyn maksimirajan. Vipu naksahtaa päälle ja lähtee valuttamaan onneani pois syöttämällä mieleen pelon ja ahdistuksen tunteita.
Tunne on tämä; ”Kaikki on niin hyvin että jotain on pakko sattua, sillä eihän kaikki vain voi olla näin pitkään näin hyvin.”
Aivan järjetöntä, mutta en mahda tälle mitään.
Huoligeneraattorin tyypillisiä manifestaatioita ovat lentopelko ja pelko siitä, että läheisille sattuu jotain. Juuri tämän vuoksi reagoin niin voimakkaasti esimerkiksi Jämijärven onnettomuuteen. Olin suunnattoman ahdistunut turman jälkeen, ja mielessäni velloi suru menehtyneiden omaisten puolesta sävytettynä ajatuksilla siitä, että oma läheiseni olisi myös voinut olla koneessa.
Tämän vuoksi olen myös aina niin ylimitoitetun huolissani ulkomailla reissailevasta siskostani.
Viime vuoden aikana lentopelko on asia, joka on kasvanut ehkä kaikkein suurimmaksi ongelmaksi. En ole koskaan pitänyt lentämisestä ja ainahan koneessa on sellainen ”ei ihmisen kuulu lentää, tämä on luonnotonta” –tunne sekä kontrollin menetyksen tuoma avuttomuuden kokemus. Suurimman osan elämästäni nämä tunteet ovat kuitenkin olleet aika lailla hallinnassa.
Viime vuoden aikana tilanne on ilman näennäistä selitystä dramaattisesti pahentunut, ja huhtikuun paluulennolla Kööpenhaminasta totesin jo, että kai minusta on pikkuhiljaa tulossa ”lentoalkkis”. Ahdistuksen tunteeni koneessa on niin suuri, että siihen auttaa käytännössä enää vain alkoholi. Koneen ei tarvitse kuin vähän heilahtaa ja mun sormi lentää kutsunapille tilaamaan punkkua. Rentoudun vasta viinin lähtiessä pureutumaan keskushermostoon.
Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa hilpeältä, mutta minulle asia on todella ikävä. Nyt jo kädet vähän hikoaa kun ajattelen ensi sunnuntaina edessä olevaa lentoa Frankfurtiin.
En keksi pelolle muuta selitystä kuin että olen liian onnellinen.
Miksi ei voi antaa itsensä olla rehellisesti ja vilpittömästi onnellinen? Onko tämä yleisempääkin vai johtuuko oma tilanteeni vain siitä, mitä elämässäni on aiemmin tapahtunut? Onko teillä tällaisia tuntemuksia?
Uskallatteko olla täysin onnellisia ja sanoa, että nyt on kaikki hyvin? Kun kaikki on hyvin?
Tänään vietetään Huulipunavallankumousta.
Tästä taisi tulla myös pienimuotoinen selfie-vallankumous ^_^
Minun vallankumoushuulipunani on Yves Rocherin Moisturising Cream Lipstick sävyssä 101 Framboise.
Ilahdun kun kameraan välillä tarttuu näinkin luonnollisen iloisia kuvia minusta - ja tietysti sen täytyy silloin olla tärähtänyt. :)
Muu meikki:
Kasvoilla Flow Kosmetiikan mineraalipohja ja Lily Lolon Ooh La La -poskipunaa.
Luomilla Estee Lauderin Ivory Box - ja Mocha Cup -luomivärejä sekä IsaDoran mustaa geelirajausta. Sisärajauksena IsaDoran valkoinen Satin White Inliner Kajal.
Minun pitäisi käyttää punaista huulipunaa useammin.
Sanon niin koko ajan enkä sitten ikinä tee niin. Höh.
Huulipunan olen saanut Yves Rocherilta kesällä 2011. Se ei käsittääkseni kuulu vakiovalikoimaan.
