Olen saapunut pimeässä Skyrokselle.

Jännittävää. Täällä on niin pimeää. Vasta huomenna näen, miltä ympärilläni todella näyttää.

Nyt tiedän vain sen, että olen rannalla. Aallot lyövät tasaisesti rullaten rantaan, niiden kohina on ihanan rentouttavaa, mieltä tyhjentävää. Ympärillä hiljaisuus, pimeys, aallot.

Menin hietikolle kamerani kanssa. Siellä on niin pimeää että en oikeasti edes näe hiekkaa. Oli hassua kävellä ulos huoneestani kohti mustaa kohinaa, suunnistin vain aaltojen ääntä kohti.

Otin aurinkotuolien vierestä pienen muovisen pöydän ja käytin sitä kameran jalustana. Pitkällä valotuksella sain nämä kuvat.

Oikealla näkyy kalataverna Barban valot, kauempana kukkulaa kiiveten Skyros Town.

Haamu-Sanni.

Kävin äsken syömässä Barbassa. Voisin kirjoittaa runon lippalakkipäisen, muikean kokin tarjoamasta munakoisosta, jos osaisin. Tilasin täytettyä munakoisoa ja simpukoita. "I make a very good aubergine dip, I can tell you" muikea viiksekäs kokki myhäili.

Hetkeä myöhemmin edessäni oli kaksi täydellistä munakoisoannosta. Olin niin nälkäinen että vatsa kipristeli. Lusikoin annoksiani silmät puoliummessa. Melitzanosalata - jonka voi saada niin monella tapaa valmistettuna. Tällä kertaa ilman majoneesia - pehmeäksi kypsennetyn paprikan, tomaatin, sipulin, persiljan, mintun ja erittäin ronskin valkosipulilatauksen kanssa. Ja oli seassa jotain jännittävästi rouskuvaakin... siemeniä...? En tiedä - mutta tätä herkkua minun on saatava uudestaan.

Toisella lautasella täytetty munakoiso. Ehkä kymmenes sellainen tällä reissulla. Vakiotäyttteen muodostavat karamellisoitu sipuli ja valkosipuli, useimmissa tapauksissa myös tomaatti. Välillä mukana on juustoa. Niin myös tällä kertaa, pinta oli gratinoitu jollain maukkaalla kypsytetyllä juustolla, ehkä gravieralla.

Luulen, ettei kukaan ihan täysin voi ymmärtää suhdettani kreikkalaisiin munakoisoruokiin. Suomalaisille kokeille kyseisen vihanneksen valmistus tuntuu olevan mysteeri. Tai sitten meillä päin tarjoillaan jotain toista munakoisoa, jota on mahdoton kypsentää makean pehmeäksi. Kreikassa munakoiso tarjotaan niin pehmeänä että se sulaa haarukkaasi. Suomalaisten ravintoloiden grillatut, koviksi jätetyt, kitkerät 'koisot ovat yhtä kaukana melitzanoista kuin Zakynthos Kuopiosta.

Kun simpukat saapuivat, melkein kyynelehdin kun minulla ei ollut kameraa.

Kävelin illallisen jälkeen vielä rannalla ja sitten halusin heti jakaa tunnelmat kanssanne.

Kuvassa näkyy parvekkeeni. Istun täällä ulkona patiolla, netti ei toimi huoneessa. Aaltojen kohina tuntuu voimistuneen.

Asun ensimmäistä kertaa rannalla. Hiekka on kirjaimellisesti kahden askeleen päässä.

Majapaikkani on domatia-standardeissa vähän parempi tapaus, ja yö maksaa 30 euroa. Majoitus Skyroksella on muutenkin selvästi kalliimpaa kuin muilla Sporadeilla. Buukkasin paikan ensimmäiseksi yöksi ja ajattelin etsiväni huomenna halvemman huoneen.

Mutta nämä aallot... Voisin istua tässä vaikka kuinka kauan kuuntelemassa niitä.

Aamulla näen kunnolla miltä paikka näyttää. Teen sitten päätöksen. Pari päivää taas säilykkeitä niin kyllä tähän on varaa :)

Hyvää yötä, toivottaa Skyros.

Alonnisos.

Tämä kortti kertoo minusta paljon saaren tunnelmasta. :)

(...montakohan vuosikymmentä kortti lienee ostajaansa odottanut...?)

En tarkoita, että Alonnisos olisi kulahtanut eikä täällä kävisi kukaan, ei suinkaan. Läntisiin Sporadi-naapureihinsa Skopelokseen ja Skiathokseen verrattuna saari on vähemmän turistillinen, mutta kyllä täälläkin ihan pakettimatkalaisia käy, yhdistäen Alonnisoksen esimerkiksi Skiathoksen lomaansa. Lentokenttää ei täällä ole, niinkuin ei Skopeloksellakaan, vaan vierailijat saapuvat käytännössä aina Skiathoksen kautta.

Jotain olennaista nuo telineisiinsä vanhentuneet kortit - joita täällä on paljon - kuitenkin kertovat.

(Saaren nimi muuten on kreikaksi Alonnisos mutta kirjoitetaan englanniksi usein Alonissos.)

Yksi asia oli heti selvää Alonnisokselle saapuessa. Saaren pääasutuskeskus ja satama Patitiri on jotain ihan muuta kuin muiden Sporadien idylliset satamakylät. Se on moderni, 60-luvulla rakennettu kaupunki (käytän sanaa kaupunki kun suomessa ei oikein ole 'villagen' ja 'cityn' väliin jäävälle 'townille' vastinetta), josta ei perinteistä saariarkkitehtuuria löydy.

Saaren vanha pääkaupunki Chora, joka nykyään tunnetaan nimellä Old Alonnisos tai Old Village, tuhoutui pahasti vuoden 1965 maanjäristyksessä, minkä seurauksena kylän asukkaat siirrettiin vastentahtoisesti alas Patitiriin. Viimeiset Choraan jääneet asukkaat pakotettiin muuttamaan kun kylästä katkaistiin sähköt 1977.

Myöhemmin raunioituneen Choran löysivät Alonnisoksella lomailevat ulkomaalaiset, ihastuivat kylän henkeäsalpaavaan sijaintiin ja ostivat talorauniot paikallisilta pilkkahintaan. Varakkaat saksalaiset, britit ja italialaiset kunnostivat kylän ja rakensivat sinne uusia taloja, ja tänä päivänä Chora on heidän hallussaan. Se on kaunis ja tunnelmaltaan omalaatuinen paikka - linnoituksen raunioita, vanhojen talojen päälle rakennettuja huviloita, pieniä, moderneja myymälöitä ja tyylikkäitä ravintoloita.

Alonnisoksen iltaelämä keskittyy Choraan, ja kesällä rauniokylän kadut ovat tupaten täynnä ihmisiä. Paikallisia Chorassa ei edelleenkään asu - he käyvät siellä syömässä ja viihteellä.

Patitiri. Aikamoinen kontrasti Skopelos Townin ylitsevuotavaan idylliin. Huomasin kuitenkin tykkääväni Patitirista. Paikka tuntuu kaikessa anti-kiiltokuvamaisuudessaan jotenkin hellyttävältä, täällä on myönteinen, mukava tunnelma.

Kaupungin rakenne on hyvin yksinkertainen; satama, josta lähtee kaksi pääkatua ylöspäin; toinen länteen, toinen itään. Näiden välissä, ihan kuin vahingossa siihen sijoitettuna, kohoaa korkea, möhkälemäinen kukkula. Kukkulalla on asutusaluetta ja kaksi ravintolaa kaupungin parhailla näköaloilla. Kaupat ja tavernat sijaitsevat pääkatujen varrella.

Seuraavissa kuvissa Patitiri-tunnelmia. Yhdistin osaan kuvista normaaliasetuksella- ja miniatyyriasetuksella otetut kuvat, niin miniatyyrimoodiin hermostuneille kenties valkenee, miksi olen ihastunut asetuksen tuottamiin väreihin. :) Normaaliasetuksen kuvat ovat harmaampia ja kontrastittomampia ja joudun aina käsittelemään ne Photarissa, miniatyyrikuvia en. ;)

. . .

Lopuksi Chora-osuus. Ei liene epäselvää miksi "expatit" halusivat herättää paikan uudelleen henkiin, maisemissa ei tosiaan ole valittamista.

Kuvassa Dag ja Clea, joista kerroin toissaillan postauksessa.

Katsaus matkakosmetiikkaani - osa 2.

Vartalon kosteutus – pari näytekokoista pussukkaa ensimmäisten päivien tarpeeseen. Ateenastahan ostin sitten matkavartalovoiteeksi Korresia. :-*

Iho on imenyt voidetta täällä niin hulluna että en voi kuin pyöritellä päätäni kun mietin viime syksyn vartalovoidetilannettani. Meinasin pärjätä viisi viikkoa vetisellä halpis-lotionilla. No, silloin matkabudjettini oli vielä paljon tämän vuotista tiukempi, ja yritin säästää voiteessakin - tuo viime syksyn hankintani maksoi euron (!). Iho menikin aivan kauheaan kuntoon…

Vihreä neste ei ole kosmetiikkaa vaan tiskiainetta. Ja se on mukana silmälasien puhdistusta varten..! :D Mä en saa rillejä kunnolla puhtaaksi millään muulla kuin tiskiaineella.

Blistex nyt ei varmaan esittelyjä kaipaa.

Kynsituotteet – Trind Nail Repair ja värilakkana Lumenen syyskokoelman Utuharso. Kynsilakanpoistoaineen ostin paikan päältä.

(Kuvasta muuten jäi puuttumaan Benecosin kynsibalsami, se kuuluu myös nesteisiin.)

Meikit.

Tällä kertaa olin fiksu ja jätin luomivärin suosiolla kotiin. En mä sitä täällä käytä, viimekin syksynä taisin laittaa luomiväriä peräti kahdesti.

Mutta vaikkei ole luomiväriä, luomen pohjustaja on silti ehdoton! :) Olen niin tottunut siihen, että se on mulle samanlaista rutiinia kuin kasvojen puhdistus ja kosteutus. Se vain kuuluu asiaan. Ilman pohjustajaa paljaat luomeni kiiltävät hikisinä. (Ja mitä väliä sillä on? En osaa sanoa, mutta on vain. :p Tykkään ylipäänsäkin pohjustajan tuomasta värin tasoituksesta - luomeni ovat luonnon tilassa punertavat ja verisuonten kirjailemat.) Kicksin Eye Shadow Primer ei tosiaan ole laadukkaimmasta päästä, mutta kelpaa reissuolosuhteisiin.

Huulikiilto on oltava aina! Mukaan pääsi Kicksin Lip Plumper johon olen erittäin ihastunut, kirjoittelin siitä aiemmin täällä.

Peiteaine on myös must, tosin sen käyttö rajoittuu vain iltoihin. Illan hämärässä tummat silmänaluset ja pigmenttiläiskät tulevat selvemmin näkyviin kuin päivällä, ja tykkään tasoitella nämä alueet iltaisin ”kylille” mennessä.

Silmämeikki on yhtä kuin rajaukset. Mukana on neljä rajaustuotetta, yksi niistä on Lumenen Intense Liner joka on vuoden suosikkituotteitani.

Maskaraksi mukaan valikoitui Jane Iredalelta saamani näytekokoinen Longest Lash -maskara, josta en valitettavasti tykkää yhtään. En ollut vielä kertaakaan käyttänyt sitä ennen matkaa, joten en ollut tajunnut että kyseessä on kuitumaskara. Eli sen tyypin ripsari joka löytyy alimmalta portaalta maskara-mieltymyksissäni.

Minun hennoissa ja harvoissa ripsissäni toimivat parhaiten volyymia tuovat, helposti kerrostuvat, polymeeriharjaiset maskarat. Iredalen Longest Lash ei kerrostu (koska sen tarkoituksena on tuoda pituutta, ei tuuheutta), ja kuidut vain tekevät massasta jotenkin sotkuista. Ripsien päihin kuidut eivät asetu - niinkuin ei tapahdu mun ripsissä koskaan minkään kuitumaskaran kanssa. Harja on paksu eikä erottele ripsiä tarpeeksi minun makuuni.

Lisäksi maskaratuubi hajosi ensimmäisellä käyttökerralla. Sen sauma ratkesi auki päästään. Korjasin tuubin teipillä, mutta taitaa olla vain ajan kysymys koska se ratkeaa uudestaan. Tämä ei ollut hyvä matkakumppani.

Ja viimeiseksi vähän väriä. Olen jo useampana kesänä tykännyt käyttää Yves Rocherin vedenkestäviä automaattikyniä (automaatti = tarkoittaa että rullataan päästä, ei teroiteta) koska ne pysyvät niin hyvin ja niissä on tosi kivoja värejä. Olen saanut kynät blogin kautta Yves Rocherilta.

Olisi tehnyt mieli ottaa vaikka kaikki sävyt mukaan, mutta lopulta valitsin turkoosin, sinisen ja tuon aina-niin-käytännöllisen ruskean.

Sininen on ollut suurin lempparini kaksi viime kesää. Se on niin täydellinen väripilkku päivettyneellä iholla että aijjai... Sininen on hankala väri, sävyn pitää olla ihan tietynlainen että tykkään siitä. Ei yhtään kasari-sininen. Mieluiten ihan aavistuksen violettiin taittava.

Ja arvatkaapa harmittiko ihan pikkuisen, kun perille Ateenaan päästyä huomasin, että kynän korkki oli jäänyt löysälle – ja kynä oli kuivunut..! :( Tiedän, että nämä vedenkestävää laatua olevat meikkikynät kuivuvat nopeammin kuin ei-vedenkestävät, ja korkkia sulkiessa on muistettava olla huolellinen, mutta enpä olisi uskonut että kynä voi kuivua jo parissa päivässä..! (Otin kuvat muutama päivä ennen reissuun lähtöä.)

Niinpä olen sitten meikkaillut vain tuolla turkoosilla. Sinisen kuivuminen harmittaa kuitenkin sen verran, että aion ostaa täältä uuden sinisen kynän. Ja ehkä jotain muitakin värejä. Olen huomannut kaipaavani lisää värejä, ruskea osoittautui tällä kertaa vääräksi valinnaksi :p

Mutta juu. Tässäpä nämä mun matkakosmetiikat. Vähemmällä en oikeasti pärjäisi :) Tai no - ei kai meikkaus mikään välttämättömyys ole toisin kuin ihon puhdistus ja kosteuttaminen, mutta kyllä se turkoosi välähdys ripsen tyvessä kummasti ilahduttaa kun katsoo peiliin! :) Niin pienillä asioilla on merkitystä.