Minulla on tällä kertaa melkein luksusbudjetti viime vuoteen verrattuna. Ja piti olla vieläkin enemmän. Palataan siihen kohta.

Kuvituksena Fira, Santorini.

Viime syksynä päiväkohtainen budjettini oli 38 euroa. Tähän summaan kuului kaikki; majoitus, ruoka, laiva- ja bussimatkat. Kun vuokrahuone maksaa 20 euroa yöltä, jäi yleiseksi liikkumavaraksi päivittäin 18 euroa. Sillä ei ihan hurjasti juhlita tai syödä ravintolassa, ei edes edullisessa tavernassa.

Muistan kuinka kävelin Karpathoksella Pigadian rantakatua ja katselin hieman haikeana grillatun kalansa ja munakoisojensa ääressä istuvia ihmisiä, ja palasin sitten domatialle avaamaan tonnikalapurkin tai säilykemustekalaa. Ajattelin, ”Ensi syksyn reissulle säästän paremman budjetin, alan säästää jo talvella.”

No. Enhän mä sitten mitään säästänyt. Tai säästin, joo – mutta miehen syntymäpäivälahjaan. Sitten tulikin kesä, ja ajattelin, ”Hienoa! Säästän kesätyöpalkkani Kreikkaa varten!”

Mutta sitten päätimme lähteä lomalla miehen kanssa Ranskaan.

Arvaatte miten siinä kävi.

Ranskan matka nieli koko kesäpalkkani – ja jätti vielä velkaa luotolle. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä aiheesta pitkän monologin, niin kiinnostavaa minusta on pohtia kahden eri ihmisen matkataloutta. Hieman sitä jo sivusinkin heinäkuun ”Kun kaksi eri mieltä matkustaa” –postauksessa.

En haluaisi vaihtaa Ranskan matkaa pois, en missään nimessä. Se oli aivan mahtava reissu. Tokihan minusta on kivaa välillä matkustaa eri tyyliin kuin omani, ja on tietysti otettava huomioon Ranskan hintatasokin joka on jotain ihan muuta kuin Kreikan. Silti – on myönnettävä että kirpaisi aika lailla kun laskin yhteen oman osuuteni reissun kuluista. Sillä summalla olisin matkustellut Kreikassa suhteellisen huolettomasti kaksi kuukautta..!

Noniin. Bueno. Ranska tuli ja meni, ja nyt oltiin sitten lähdössä viettämään jälleen yhtä Excel-taulukon ohjaamaa syksyä Kreikan saarille.

Mutta. Vaikka en kesätilin mahdollistamaa vapautta matkalle saanutkaan, on budjettini silti huomattavasti parempi kuin viime syksynä.

Minulla on käytössä päivittäin 55 euroa.

Se on vain 17 euroa enemmän kuin viime vuonna, mutta 17 euroa täällä on PALJON! Majoituksen jälkeen jää ruokailuun, laivoihin ja muihin mahdollisiin aktiviteetteihin 35 euroa per päivä. Se tuntuu ihan mielettömältä luksukselta, ja antaa mahdollisuuden syödä ulkona vaikka joka päivä. Laivalippuahan ei tarvitse ostaa päivittäin, ja syömällä pari säilykepurkkiateriaa tavernan sijaan saa seuraavan laivalipun hinnan laitettua sivuun.

Kreikassa 15 eurolla saa jo kolmekin ruokalajia ja viinilasin. Ja minkä määrän ruokaa… Voi kuulkaa, minulla jo sormet syyhyää että pääsen kirjoittamaan tulevaa Kreikan maut -ruokapostausta.

Nyt on neljä viikkoa reissua takana ja budjetti on pysynyt hyvin kasassa, vielä ollaan plussan puolella. Seuraan tilannetta joka päivä Excelissä. Mutu-tuntumalla matkustus talouden suhteen on minulle ihan utopiaa.

Viime tai toissasyksyn reissulla muistan saaneeni lukijalta hämmästyneen kysymyksen koskien shoppailua. ”Etkö halua ostaa sieltä mitään? Eikö sun tee yhtään mieli shoppailla?”

Rehellisesti: ei. Eikä budjetti (tai käsimatkatavaralla matkustus) anna siihen mahdollisuuttakaan. Ei minua juuri kiinnosta muuta ostaa kuin kosmetiikkaa - myönnän että nuo himskatin halvat Korresit vetävät aika pätevästi puoleensa. Mutta en myöskään ahdistu siitä, että en osta niitä. Tai muutakaan. Shoppailu ei ole koskaan kuulunut ajanvietteisiini, ei matkustaessa tai kotonakaan.

Teininä piti aina ostaa lomakohteesta se iänikuinen T-paita kohteen logolla (I <3 Korfu!) tai joku värikäs jääkaappimagneetti… No, ne oli niitä aikoja. Tärkeintä on itse kohteessa olo. Ja jos kohteessa vielä on varaa istua ravintolan pöytään ja saada hyvää ruokaa, onnellani ei ole rajoja.

Ai niin.

Aloin tässä kirjoittaessani miettiä.

Entä jos Ranskaa ei olisi tapahtunutkaan, entä jos minulla olisikin täällä nyt se huikea budjetti? Mitä minä sillä ylimääräisellä rahalla itse asiassa tekisin?

Yöpyisinkö hotelleissa vuokrahuoneiden sijaan? Söisinkö fine dining –paikoissa? Olisinko ottanut isomman matkalaukun ja ostanut sen täyteen Korresin hiusvärejä?

Jälkimmäinen saattaisi olla mahdollista. ;) Mutta hotellit… Ei, en vaihtaisi domatiaa hotelliin. Useimmat hotellit eivät tarjoa minulle sellaisia elämyksiä joista haluaisin maksaa. Tähtiravintolat? Njoo, ehkäpä silloin tällöin voisi sellaisessa pistäytyä. Mutta fine dining on minulle makuelämyksen lisäksi yhtä paljon sosiaalinen elämys. Yksin reissatessa syön mieluummin yksinkertaisemmissa paikoissa.

Hmm. Loppujen lopuksi en taitaisi kovin kummoisesti irrotella suuremmalla budjetilla. Antaahan se vapautta kun voi tarvittaessa mennä kalliimmalla katamaraanilla tai valita arvokkaamman vuokrahuoneen, mutta… Kyllä mä luulen että minun kaltaiseni matkailijan olisi jopa aika vaikea saada 80-100 euroa palamaan päivässä – ainakin Kreikan hintatasoisessa paikassa. Tämä 55 euroa on aika sopiva. Tunnen, että voin tehdä kaikkea mitä haluan. Ja ne tölkkiateriatkin kämpillä kuuluu asiaan! ;)

Millainen budjetti teillä yleensä on matkalla?

Alan olla yhä häkeltyneempi Karkkipäivän lukijoiden levittyneisyydestä universumissa. Minne tahansa menen, siellä tuntuu olevan lukija. :)

Voitteko kuvitella, että minut on jo tälläkin matkalla bongannut yksi lukija Ateenan Henkkamaukalla. Siis 4 miljoonan ihmisen kaupungissa, 3000 kilometrin päässä Suomesta, joku lukija sattuu samaan aikaan Hennesille kuin minä..! Kyllä siinä vähän hämmentyy maailman pienuudesta.

Olin alustavien suunnitelmieni mukaan menossa Sporadien jälkeen Koillis-Egean saarille.

Mutta nyt olenkin Santorinilla.

Sain nimittäin tänne kutsun Karkkipäivän lukijalta. :)

Lukijani Outi on Santorinilla kirjoittajakurssilla, ja keksi hetken mielijohteesta tarjota minulle kattoa pään päälle jos sattuisin olemaan Kykladeilla samoihin aikoihin. Koin kutsun mitä erinomaisimpana syynä muuttaa suunnitelmaa. :) Outi vaikutti niin kiinnostavalta ihmiseltä. Ylipäänsä tilaisuus päästä surffaamaan lukijan sohvalle kesken saarihyppelyni tuntui niin hauskalta ja odottamattomalta "seikkailulta" että ei muuta kuin lippu Santorinille!

Olen tosi iloinen että tulin. Meillä on ollut oikein mukavat kaksi päivää ja Outin seura toi piristävää vaihtelua viime viikkoina yksin viettämiini päiviin. Olemme "kälätttäneet" niin paljon että Outilla varmaan korvat soivat vielä kotonakin ja minä sain täydennettyä sosiaalisuus-varastoni pitkälle ensi viikkoon! ^_^

Ja Santorinihan nyt on yhtä huikea kuin viimeksikin.

Auringonnousu Kamarissa.

Auringonlaskun värejä Firassa.

* * *

Lopuksi varaan oikeuden jakaa tarpeettoman ja informaatioköyhän kynsilakka-ilostuksen. :) Tätä varten blogit onneksi ovat alunperin syntyneetkin! ^_^

Ette tiedä miten erilaisen merkityksen kosmetiikka saa kun olet siitä eristyksissä...! Tai ainakin eristyksissä normaalielämäsi kosmetiikkamaailmasta. Kotona hukun kosmetiikkaan. Kynsilakan valintaan voi mennä kaksi päivää kun selaan sävykarttojani ja yritän päättää ottaisinko tällä kertaa siniseen taittavan vai marjapuuron sävyisen liilan, vai kenties kultaan shiftaavan. Vai lakkaisinko nyt kuitenkin vihreällä... Lakkoja on niin paljon että yksilöt katoavat massaan.

Ja täällä..! Kyllästyin nopeasti nuden väriseen, ainoaan matkakynsilakkaani ja päätin ostaa pienen värikimaran. Koin suunnatonta riemua pähkäillessäni Ateenan Hondos Centerissä mitä sävyjä ostaisin. Ja nyt olen niin innoissani kolmesta uudesta lakastani. :) Samaan tyyliin kuin olin teininä innoissani jokaisesta uudesta lakasta. Ne eivät kadonneet massaan.

Valinta kohdistui tietysti budjetin puitteissa niihin halvimpiin, ja Kreikassa halvin merkki on (käsittääkseni saksalainen) Essence. Merkki on minulle entuudestaan tuttu ulkomaan reissuilta ja olen aiemmin ostanut Essenceltä mm. hyvän geelilainerin. Tuotteet maksavat alkaen 1,30€.

Ostoskoriin päätyivät siniseen ja kevyesti turkoosiin shiftaava violetti, kimaltava vedenvihreä ja ahhhhh niin ihana henkäyksen verran pinkkinä hohteleva pastelliliila. Suosikki-liilani MACin Beautiful Iris -luomivärin kaksonen. <3

Essencen kynsilakat maksavat 1,99€.

Liila on vain niin täydellinen..! <3 Toivottavasti saan nämä jotenkin mahtumaan litran kosmetiikkapussiini niin saan ne mukaan Suomeen.

Tänä aamuna satoi. Siksi vesipisarat kynsillä.

Mun kynnet alkaa jo näyttää joltain...! :) :)

(Säästäkää kommenttinne eripituisuudesta, kuuluu asiaan! ^_^)

*

Huomenna suuntaan saarelle, jonne olen halunnut päästä jo todella pitkään. Sen Choraa kuvaillaan oppaassani vastustamattomasti näin; "The town of five squares, free of traffic and sitting atop a spectacular cliff, arguably the most beautiful inland island capital".

Saa nähdä voinko huomenna allekirjoittaa tuon väitteen...! :) Mahanpohjaa kutkuttaa joka kerta kun pääsen uudelle saarelle. Koskaan ei voi minkään opaskirjankaan tai netin kuvien perusteella päätellä, millainen persoona siellä odottaa. Saarilla on taipumus yllättää jollain tavoin  joka kerta. :)

Skyros. Jylhä saari massaturismin ulottumattomissa. Hiekkarantoja, vuoristoa, villejä hevosia (saarella elää uhanalainen Skyroksen hevonen) ja yksi tunnelmaltaan alkuperäisimpiä Kreikan saarten kyliä. Mitä suositeltavin kohde heille, jotka etsivät sitä hieman autenttisempaa Kreikkaa matkamuistomyymälöiden ja skandinaviaa huutelevien tavernaisäntien tuolla puolen.

Skyros on itäisin ja kaukaisin Sporadien saariryhmästä. Vaikka palvelut ja infrastruktuuri saarella ovat kehittyneitä, se on säilynyt suhteellisen vapaana turismista – kreikkalaisia lomailijoita lukuun ottamatta. Elokuussa paikka on täyteen ahdettu halvoilla lennoilla Ateenasta saapuvia maanmiehiä.

Laivoilla yhteydet ovat heikommat, mikä osaltaan selittää Skyroksen matalaa matkailullista profiilia. Saarelle pääsee vuoden ympäri Kymin satamasta Evialta (1 h 45 min + bussi Ateenasta Kymiin 3 h) tai kesäkaudella kolmesti viikossa Skopelokselta ja Alonnisokselta (5,5 – 6 h). Skyros ja Sporadit ylipäänsä on hieman hankala yhdistää laajempaan Kreikan saarihyppelyyn, sillä niiltä ei ole yhteyksiä muille saarille.

Itse nappasin sesongin viimeisen Alonnisokselta kulkevan laivan Skyrokselle.

Skyros Town eli Chora sijaitsee sisämaassa korkealla kukkulalla. (Melkein kaikkia vanhoja pääasutuskeskuksia saarilla kutsutaan nimellä Chora, se siis viittaa aina ”pääkylään”. ) Laivat saapuvat Linarian satamaan saaren lounais-rannikolla. Saaren ainoa bussiyhteys kulkee Linarian ja Choran välillä.

Suurin osa Skyroksen majoituspalveluista sijaitsee Moloksen ja Magazian ranta-alueella Choran alapuolella.

Choraan johtaa yksi ainoa tie (autoliikenteelle), sekä kaksi hengästyttävästi kukkulan rinnettä kiipeävää, kivettyä portaikkoa. Autotie tekee pidemmän mutkan, porras”polkuja” pitkin pääsee rannalta Choraan 20-30 minuutissa.

Skyroksen Chora on saari-standardeissa suuri kylä; siellä asuu runsaat 2000 henkeä saaren 3000 asukkaasta. Esimerkiksi Kassoksen pikkuiseen Fry’hyn verrattuna Skyros Town on varsinainen city. Siksi koinkin niin suuren hämmästyksen kylään saapuessani.

Ensimmäiseen Skyros-päivääni liittyi myös elämäni ensimmäinen eksyminen – valitsin kukkulanrinne-poluista sen, joka ei vie suoraan pääkadulle, ja katosin totaalisesti Choran nimettömille kujille. Koska Skyroksen Chorassa ei voi edes suunnistaa ”alaspäin pääsee aina satamaan” –periaatteella, minulla ei ollut mitään minkä avulla orientoitua. Tiesin, että keskusaukio vain sijaitsi siellä ”jossain” labyrintin keskellä.

Lopulta, kysyttyäni muutamaan kertaan ”Signomi, kentro?”, löysin keskustan. Choran keskusaukio on suuri, suorakulmion muotoinen aukio jota reunustaa joukko kahviloita, ravintola, posti ja kaupungintalo.

Kello oli 12.30. Ei edes vielä siestan aika. Aukio oli aivan tyhjä, lukuun ottamatta muutamaa frappe-mukejaan hypistelevää nuorta kahviloiden terasseilla. Kreikassa käyneet tietävät, että tyhjä keskusaukio ulkona kaiket päivät roikkuvien ihmisten kansoittamassa maassa – etenkin kesäaikaan - on suunnilleen yhtä harvinainen näky kuin iglu Mikkelin torilla.

Lähdin kävelemään Choran pääkatua – ainoaa, jonka varrella on kauppoja ja ravintoloita. Autolla pääsee aukiolle saakka, siitä eteenpäin pääkatu – ja kaikki muut kadut - jatkuvat kapeina ja kiemuraisina, antaen tilaa vain jalanjulkijoille ja kissoille. Täällä olisi vaikea liikkua edes mopolla, kaduilla on niin paljon portaita.

Olen useampaankin otteeseen Kreikassa miettinyt, että vanhoissa Chorissa asuvilla ihmisillä täytyy olla todella hyvä kunto ja hyvät jalat! Uskomatonta, että vanhat mummut ja papat asuvat täällä satojen askelmien keskellä. Kai siinä kroppa pysyy vetreänä kun kulkee portaissa koko elämänsä.

Katu oli yhtä autio kuin pääaukio. Ravintolat ja kaupat olivat kiinni. Jokunen ihminen vaelsi minua vastaan, mutta keskustan kutsuminen eloisaksi vaatisi aika värikästä mielikuvitusta. Kävelin yhä vain kapenevia siksak-katuja pitkin ylös linnoitukselle. Harmillisesti se on ollut kiinni vuodesta 2001 jolloin se tuhoutui pahoin maanjäristyksessä. Kunnostusprojekti jatkunee hamaan tulevaisuuteen.

Ei hiljaisuus minua mitenkään haitannut. Mikäs siinä oli kuljeskellessa seesteisissä tunnelmissa Choran vanhoilla kaduilla, pysähtyen välillä ihailemaan kukkulan reunoilta avautuvia maisemia.

Ei haitannut ennen kuin tuli nälkä.

Palasin kylän huipulta alas keskusaukiolle vain todetakseni, että Skyros Townista ei ilmeisesti saanut lainkaan ruokaa tähän aikaan päivästä. Tämäkin on ihan uusi kokemus minulle – kreikkalainen kylä jossa yksikään taverna ei ole lounasaikaan auki. En tiennyt että sellainen on ylipäänsä mahdollista tässä maassa. Kreikkalaisillahan on hyvin vapaat ruokailuajat ja he syövät lounaankin paljon myöhemmin kuin muissa Välimeren maissa, yleensä 14-16 aikaan. Ravintoloiden keittiöt ovat auki aamusta iltaan. Täällä voi siis rauhassa olla nälkäinen mihin aikaan vain, toisin kuin vaikka Italiassa.

Skyrosta lukuun ottamatta, ilmeisesti.

Lopulta löysin yhden pienen auki olevan ravitsemusliikkeen, jonne olivat näemmä hakeutuneet kaikki muutkin Choran senhetkisistä 7 turistista. Juttelin viereisessä pöydässä istuvan ranskalaispariskunnan kanssa. He vakuuttivat, että illan tullen keskusta heräisi eloon ja olisi kuin toinen paikka.

Selvä. Uusi yritys illalla!

Menin rannalle. Sekin melkein tyhjä rantabaarin aurinkotuolien muodostamaa aluetta lukuun ottamatta.

Palasin kylään hämärän myötä. Kiipesin tällä kertaa ne toiset portaat. Lähestyin keskustaa pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Missä vaiheessa saavuttaisin valon..? Miksei korviini kantautunut ääniä..? Hiljaisuus enteili jotain muuta kuin eloon herännyttä kylää.

Sitten putkahdin täydestä pimeydestä kolmen kadun valaistuun risteykseen. Ihan kuin olisin ylittänyt jonkun maagisen unimaailman ja ”sivilisaation” rajan. Kauppakadun uloin pää, jossa sijaitsevat viimeiset ravintolat ja myymälät. Ne olivat auki. Siellä oli ihmisiä.

Mutta ranskalaispariskunnan kuvailema ”kuin toinen paikka”… Missä se oli..? Ravintolat olivat auki – mutta tyhjillään. Kauppojen oviaukoissa henkilökunta jutteli keskenään. Ja ihmiset... olihan heitä jonkun verran. Mutta 'vilkas' ei ihan ollut ensimmäinen mieleen tullut tunnelmaa kuvaava adjektiivi. Kävelin kadun päästä päähän. Keskusaukio oli yhtä unelias kuin päivälläkin.

Join lasin viiniä halvassa souvlaki-paikassa (viinilasi 1,50€, ei se tosin juuri kahta euroa enempää missään maksa) ja söin illallista ranskalaispariskunnan suosittelemassa kalatavernassa. Se oli näköjään muidenkin suosiossa – ja oli ainoana keskustan ravintolana täyttynyt ihmisistä. Tarjolla oli kuitenkin vain yhtä ainutta kalaa. Ei se mitään. Se maistui.

Kävellessäni takaisin rannalle mietin, miten erilaisia saaret ovatkaan. Skyros – asukasluvultaan suurempi kuin esimerkiksi Alonnisos. Ja aivan tyhjä. Myös Alonnisoksella sesonki on lopuillaan, ja silti se oli kuin toinen maailma.

Saarilla on erilaiset luonteet. Eloisuus vs. uneliaisuus ei aina johdu turisteista. Elafonisos on siitä hyvä esimerkki. Hädin tuskin 300 ihmisen kylä vailla suurempaa turismia, ja syyskuussa siellä oli kuitenkin elämää ja aivan erilainen tunnelma kuin Skyroksella. Ruokaakin sieltä sai päiväsaikaan ;) (Linkin takana on muuten blogin kaikkien aikojen ensimmäin Kreikka-postaus, kävin Elafonisoksella syksyllä 2010 :))

Skyros’kin on varmasti eri maailma heinä-elokuussa. Mutta se ei ole saaren todellinen luonne. Olisi kiinnostavaa tulla saarelle joskus helmi-maaliskuussa, juuri ennen paikallista pääsiäistä, katsomaan Skyroksen apokriatika-karnevaaliin kuuluvaa kuuluisaa vuohitanssia. Vuohennahkaan ja naamioihin pukeutuneet ryhmät kulkevat Choran katuja ja kahden ryhmän kohdatessa niiden johtajat ”taistelevat” tanssien ja soittaen lehmänkelloja. Riitti on Kreikassa niin kuuluisa että sitä saavutaan katsomaan kauempaakin.

Jos joskus eksytte Skyrokselle, suosittelen ehdottomasti majoittumista Molos-Magazia-alueen rannalle. Harvaa rantaa ympäröi yhtä kuvauksellinen maisema. Domatiani Kokalenia ansaitsisi ihan oman postauksensa… Täydellinen ”home away from home” rannalla.

Ja syökää Istories Tou Barba'ssa...! Tämä on käsky! ;) Lippalakkipäinen Jorgos ei paljon hymyile, mutta kokkaa pienessä keittiössään saaren parhaan melitzanosalatan..!