Päivän vinkki; syö tomaattisi kypsennettynä tai hienonnettuna.
Voiko säilyketomaattimurska olla terveellisempää kuin tuore tomaatti? Kyllä voi, niin oudolta kuin se kuulostaa.
Tomaatissa on runsaasti c-vitamiinia ja lykopeenia - monia sairauksia ehkäisevää antioksidanttia. Lykopeeni imeytyy parhaiten kypsennetystä tai hienonnetusta / nesteytetystä tomaatista, joten nauttimalla tomaatin esimerkiksi pyreen, murskan tai mehun muodossa, tai grillaamalla tomaatin, saat hyödynnettyä lykopeenin moninkertaisesti paremmin tuoreeseen tomaattiin verrattuna.
C-vitamiinin kannalta kuumentamaton tomaatti on paras, sillä kuumennus tuhoaa osan kasvisten sisältämistä vitamiineista. Säilykkeissä kuten tomaattimurska ja pyree on usein tallella sama c-vitamiinipitoisuus kuin tuoreessakin kasviksessa, sillä tomaatit murskataan ja säilötään tuoreena. Näin ollen tölkki tomaattimurskaa sisältää tomaattia kaikkein terveellisimmässä muodossaan; saat sekä c-vitamiinia että lykopeenia parhaiten imeytyvässä muodossaan.
Itse tykkään "grillata" tomaattia uunissa ennen salaattiin lisäämistä. Kokeilkaapa joskus! Laitan kirsikkatomaatit noin 20-30 minuutiksi uunin pellille ja annan kypsentyä 200 asteessa pehmeiksi. Annan jäähtyä hetken ja lisään salaattiin. Kypsennetyn tomaatin makea mehu tuo salaattiin luonnollisen salaatinkastikkeen, ja samalla saan kunnon lykopeeni-fiksin! ;) Tomaattia kannattaa syödä rasvan kera, sillä lykopeeni on rasvaliukoinen antioksidantti. Loraus oliiviöljyä seuraksi on siis aina paikallaan! :)
Induktio-päiväkirjasta;
Jäin eilen miettimään, pitäisikö induktioteema lopettaa yhteen viikkoon. 99 prosenttia palautteesta on ollut myönteistä, mutta ruokavalioista kirjoittaminen tunnetusti kuuluu arkoihin aiheisiin, ja asiasta "oikealla tavalla" kirjoittaminen on lopulta tanssia nuoralla. Sain eilen muutaman kommentin joiden sisältö oli kutakuinkin se, että ruokajuttuni ovat sairaita ja olen syömishäiriöinen.
Koska Karkkipäivä haluaa olla hyvän mielen blogi, mietin induktioteeman lopettamista. Vhh:ta ja induktiojakson väliaikaisuutta väärinymmärtäville on tietysti mahdoton selittää, ettei tässä ole mitään sairasta, mutta en halua kenenkään saavan blogistani syömishäiriöön liittyviä signaaleja. Ruokapostaukseni ovat aina olleet hyvän mielen juttuja, enkä halua induktioviikkojen pilaavan sitä.
Jätän merkinnöistä ainakin pois hiilihydraattigrammojen tarkan erittelyn, sillä sen koetaan rohkaisevan ravintoainegrammojen neuroottiseen vahtaamiseen. Sisällytin grammat ruokapäiväkirjaan sillä ajatuksella, että se havainnollistaa induktiota ensi kertaa kokeileville, miten ketoosi-tason grammat muodostuvat eri aterioilla. Grammojen laskeminen ei kuulu tavalliseen vhh-ruokailuun, ainoastaan ketoosiin tähtäävään.
Induktio on lyhytkestoinen, väliaikainen jakso, ei elämäntapa. Sillä tehostetaan nesteiden poistumista kehosta ja rasvan palamista. Ruokaa saa syödä mahan täyteen niin paljon kuin jaksaa. Toisilla dieeteillä ja kuntokuureilla lasketaan kaloreita ja vatsalihasliikkeitä ja nähdään nälkää vähärasvaisten pussikeittojen äärellä - usein huomattavasti pidempään kuin pari viikkoa. Onko se jollain tapaa terveempää kuin induktion toteutus ja hiilihydraattien laskeminen?
AAMIAINEN:
kolme mukia kahvia
3 paistettua kananmunaa
35 g lehtikaalia
juustoa
20g pala siemennäkkäriä
Philadelphia-levitettä
LOUNAS:
uuniseitiä pinaattilehtikaalipestokuorrutteella
200 g seitiä
20 g Rainbow-pestoa
70 g pinaattia
15 g lehtikaalia
juustoraastetta
30 g kurkkua
20 g friseesalaattia
.
VÄLIPALA:
kuuma kaakao
vettä
10 g kaakaojauhetta
10 g kermaa
ILLALLINEN:
katkarapu-avokadosalaatti
50 g friseesalaattia
50 g kaalia
30 g kukkakaalia
30 g kurkkua
60 g (puolikas) avokado
50 g fetaa
katkarapuja
.
PÄIVÄN HIILIHYDRAATIT YHTEENSÄ: 12,15 g
Eräs lukija laittoi muutama päivä sitten sympaattisen kommentin, jossa kertoi ilahtuvansa, jos pitkästä aikaa tulisi taas joku Ahvenanmaa-aiheinen postaus. Tämä olkoon sinulle, Heini L. :) Vaikka postaus käsitteleekin Ahvenanmaata vain epäsuorasti.
Lauantai 10. tammikuuta 2015, Maarianhamina.
Heräsin 8.15. Pötköttelin vähän aikaa ja menin keittiöön sytyttämään kynttilät. Poltan aina kynttilöitä aamuin illoin hämärään vuodenaikaan. Ne rauhoittavat minua. Melkein välillä toivon, että olisi koko päivän hämärää.
Keitin kahvia. Tai keitin vettä ja kaadoin sen pressopannuun. :)
Avasin koneen. Vastasin muutamaan kommenttiin ja aloin kirjoittaa "päivän vinkkiä" päivän ruokapostaukseen, joka muilta osiltaan oli jo valmis.
Yksi mantelimaito on jälleen tyhjentynyt.
Pesin hiukset. Tänään oli öljymuhituspäivä; lisäsin hoitoaineen joukkoon oliiviöljyä ja annoin seoksen muhia hiuksissa tunnin.
Hiukseni ovat viime aikoina tuntuneet tosi kuivilta. Siihen auttaa öljykuuri.
Aamiaiseksi soijajogurttia ja raejuustoa.
Päivä alkoi valjeta ja hetken aikaa näkyi aurinkokin. Ei pakkasta - nollakeli. Höh.
Pesin öljyhoitoaineen pois. Rasvat kroppaan ja naamaan. Meneillään on Estelle & Thild Biohydrate -testijakso.
Päivän meikki: pohjustus silmäluomille, nestemäinen eyeliner, ripsari, peiteaine silmänalusille ja kulmageeli kulmiin.
Kasvoille nopea sipaus mineraalipohjaa, lähinnä nenään. Ei poskipunaa tällä kertaa, olin menossa kuntosalille.
Muistin että minulla on edelleen lunastamatta anopilta saamani Veikkauksen joulukalenterivoitto - 5 euroa. :) Mukaan salikassiin.
Sukkis- & hame -päivä. Harvinaista minulle. Äidiltä joululahjaksi saadut violetit säärystimet lämmittävät mieltä ja sääriä. :)
Otin pakkasesta kasviksia sulamaan lounasta varten.
Nyt ulos! :)
Haa, täällähän tulee vähän lunta. Koko viikon on ollut ihan harmaata, pieni vuodenaikaan sopiva värinmuutos ei olisi pahitteeksi.
Torggatan. Lunastin viisi euroani TipsEttanista ja jatkoin matkaa Avancian uudelle city-salille.
...vain tajutakseni, että sehän on auki "tavisasiakkaille" vain viikolla. Minä en ole avainasiakas. En pääse viikonloppuna sisään. D'oh.
Eipä sitten muuta kuin kohti Neptunigatanin Avanciaa. (Se on auki kaikille viikonloppuisinkin.) Norragatan oli jo muuttunut vaaleaksi lumesta.
Kivaa :)
Viivyin salilla puolitoista tuntia.
Treenin jälkeen Quest-patukkaa. Oli jo nälkä.
Katselin kynsiäni. En ole vaihtanut lakkaa sitten uuden vuoden. Sen unohtaa, kun lakka pysyy geelikynsillä niin hyvin. Päätin vaihtaa lakat illalla.
Kotia kohti. Hei, täällähän on tullut ihan kunnolla lunta! :)
Olin kotona kolmen jälkeen. Valmistin ruokaa.
Iltaan mennessä tiskipöytä on yleensä niin täynnä astioita ja muuta sälää että ei voi kuin puistella päätään. Olen valitettavasti vähän sitä tyyppiä, joka käyttää miljoona astiaa ja välinettä yksinkertaisenkin ruoan valmistukseen, ja jättää kaiken hujan hajan. Illalla sitten saa käyttää tunnin keittiön siivoukseen. :) Aamulla on kuitenkin kiva herätä puhtaaseen keittiöön.
Nolla astetta ja illalla lumihiutaleet sulivat ikkunaan vedeksi. Onkohan huomenna taas harmaata..?
Pidän lumesta. Minusta lunta saisi olla pysyvästi marraskuusta maaliskuuhun.
Istuin koneella kahdeksaan saakka.
Sitten aloin katsoa Seinfeldiä.
The good old days.... Tulee mieleen ajat kun oltiin siskon kanssa kämppiksiä. Me digattiin Krameria. Seinfeld oli meidän juttu, se oli ihan paras juttu. Niin, ja olihan sitten myös WWE.... :P
Ovat uudetkin ajat kyllä hyviä. <3
Poistin kynsilakat. Laitoin iltapalaa.
Geelipinta on kestänyt tosi hyvin; kynnet laitettiin 3,5 viikkoa sitten eikä geeli ole yhtään ilmoittunut. Olen jo tottunut paksuun pintaankin. Juurikasvua on kertynyt hädin tuskin puolitoista milliä. Geelikynsien kanssa on etu jos kynnet kasvavat hitaasti;)
Kello 23.30. Kohta nukkumaan.
Vastasin vielä pariin kommenttiin.
Sitten unten maille kavereiden kanssa.
Lauantai 10. tammikuuta. Sen pituinen se.
Päivän vinkki; mikä avuksi jos "on vain pakko saada leipää!!"?
(Postaus ilmestyy myöhässä palvelimen teknisten ongelmien takia.)
Vähähiilihydraattinen leipä ei ole haaste eikä mikään. Viljattomuus ei ole este leivälle, vaan leipää voi leipoa lukuisista muistakin jauhoista kuten soija-, pähkinä-, siemen-, kookos- ja gluteenijauhosta.
Mutta. Kuten aiemmin todettua, pähkinät ja siemenet eivät sovi kaikille induktiovaiheessa ja saattavat katkaista ketoosin. Itse olen eri induktioillani syönyt pieniä määriä alla mainittuja leipiä eikä se ole vaikuttanut ketoosiin. Valitse siis leipä sen mukaan, miten oma kehosi on pähkinöihin ja siemeniin reagoinut.
Adam's-leipä on kuin "ihan oikea sämpylä" ja yhdessä sämpylässä on alle gramma imeytyvää hiilihydraattia.
Jos leipähammasta kolottaa, tsekkaa vinkit ja ohjeet näistä postauksista:
Mantelileipä ja maailman nopeiten valmistuva "minuuttisämpylä"
Adams-vhh-sämpylät (eivät sovi gluteenia vältteleville)
.
Seuraavien päivien ruokakuvat ovat esteettisesti vähän huonolaatuisia koska ne on otettu vailla studiovaloja. Mutta haittaakos tuo? :) Kunhan on jotain kuvitusta :)
AAMIAINEN:
(eväät laivalla):
kaksi kuppia kahvia kermalla - 2 g
kaksi kananmunaa - 0,4 g
graavilohta
55 g kurkkua - 0,77 g
37 g vihreää paprikaa - 0,92 g
50 g kukkakaalia - 1,05 g
30 g tomaattia - 1,05 g
Yhteensä: 6,20 g
.
LOUNAS:
sitruunapestossa marinoitua makrillia ja vihreää salaattia
50 g salanova-salaattia - 0,6 g
50 g kurkkua - 0,7 g
50 g parsakaalia - 1 g
25 g lehtikaalia - 1 g
25 g oliiveja (pakkauksessa ei hh-arvoja, arvioin 2 g:n perusteella) - 0,5 g
makrillifileitä 2 x 80 g vedessä huuhdeltuna
1 rkl Pirkan sitruunapestoa
ripaus seesaminsiemeniä
Yhteensä: 3,8 g
.
VÄLIPALA:
Kuppi kahvia 0,5 g
ILTAPALA:
pieni tapas-salaattilautanen (Ridderheimin Andalusian Tapas -rasiasta)
25 g oliivia (ei hh-arvoja, arvio) - 0,5 g
15 g latva-artisokan sydän - 0,75 g
30 g punainen paprika - 1,35 g
20 g frisee- ja salanova-salaattia - 0,2 g
40 g juustoa
10 g auringonkukansiemeniä - 1,2 g
Yhteensä: 4 g
.
PÄIVÄN HIILIHYDRAATIT YHTEENSÄ: 14,5 g
Huomioita: tänään minulla oli selvästi alentunut ruokahalu ja vatsa tuli kylläiseksi hyvin vähästä ruoasta. Ei minkäänlaisia herkkumielitekoja. Päivän kalorisaanti jäi ehdottomasti miinuksen puolelle, mihin normaalipainoisen EI PIDÄ TÄHDÄTÄ, mutta toisaalta en harrastanut liikuntaa ja vietin koko päivän nukkuen tai istuen (nukuin puolet laivamatkasta), joten kulutuskaan ei ollut kummoinen. Vhh-ruokavaliolla päivittäisen energiansaannin ei ole tarkoitus jäädä kulutuksen alle, mutta tietysti eri päivien energiamäärät vaihtelevat ja tasapainottavat toisiaan - toisina päivinä ihminen syö enemmän, toisina vähemmän. Se on ihan luonnollista.
Tästä ruokapäivästä en kuitenkaan ole mitenkään ylpeä, illallisella olisi pitänyt syödä reilusti enemmän. Mutta kahden viikon kokonaisuutta katsellen näin vähäkalorinen päivä jäi vain yhdeksi poikkeukseksi.
Ketostix näytti tänään ennätyslukeman 4:n (Kohtalainen) ja 8:n (Korkea) välillä.
*
P.S. Kommenttilaatikossa on ollut paljon keskustelua liikunnasta, mutta kaikki eivät tietenkään lue kommentteja, joten tämä lienee hyvä lisätä myös postaustekstiin: induktion aikana ei suositella kovatehoista, korkean sykkeen liikuntaa. Sopivia liikuntalajeja induktion ajalle ovat esimerkiksi kävely, hölkkä, uinti, jooga ja muut matalan sykkeen lajit.
Minä en siis suinkaan ole hyvä liikuntaesimerkki kun teen induktiollakin salitreeniä ja juoksen. ;) Tunnin hölkkä on ok, mutta ei pidä ihmetellä, jos energiaa ei riitä nostamaan sen jälkeen punttia - puhumattakaan että sen jälkeen lähtee vielä pitkälle kävelylle. Olen siis tavallaan itse syypää heikkoon olooni - sitä saa mitä tilaa. Parasta olisi suosiolla keventää liikuntatottumuksensa induktion ajaksi. :)