Kuopio-viikon finaalissa esittelen vielä joitain minulle tärkeitä lempparipaikkoja kaupungista.
Viikon aikana huomasin, kuinka hurjan paljon minulla olikaan sanottavaa ja esiteltävää Kuopiosta. Koko ajan tulvi mieleen lisää tarinoita ja esiinnostamisen arvoisia asioita kaupungista. Lopulta oli vaikea valita kaikesta materiaalista blogiin päätyvät jutut - liika on tunnetusti liikaa ja tämäkin postaus olisi lukijaystävällisyyden kannalta saanut jäädä lyhyemmäksi. Mutta en malttanut jättää mitään näistä paikoista pois...
On ollut tosi kivaa saada jakaa Kuopio kanssanne tämän viikon aikana. Kiitos kun seurasitte mukana :)
Lempipaikkojani kartalla.
Kuvakukko
Vuorikadulla sijaitsee Kuopion vanhin toiminnassa oleva elokuvateatteri, vuonna 1939 avattu Kino Kuvakukko. Siellä on vuosikaudet toiminut Kuopion ylioppilaskunnan elokuvakerho Hyvät Kuvat, jonka jäsen itsekin olin Kuopiossa asuessani.
Lapsuudessani Kuvakukossa järjestettiin paljon koululaisnäytäntöjä, ja ensi kerran olen käynyt siellä jo ihan pienenä ala-asteikäisenä tirpanana.
Salissa on edelleen käsitykseni mukaan alkuperäiset istuimet. Jos eivät ihan 30-luvulta niin vuosikymmenten takaa kuitenkin. Teatterissa on ainutlaatuinen vanhan ajan tunnelma. Kerrassaan ihana paikka, jossa edelleen käyn leffassa tilaisuuksien mukaan Kuopiossa vieraillessani.
Kirjasto
Ah, kirjasto....! Ahkerana lukutoukkana olen viettänyt Kuopion kaupunginkirjastossa tovin jos toisenkin, onpa yhteiseen historiaamme mahtunut melkein vuoden mittainen työharjoittelukin.
Rakastin kirjastoa niin. Ette usko, miten monta kirjaa minulla saattoi olla kerralla lainassa työharjoittelurupeaman aikana... Joka päivä hyllyiltä bongaili jotain superkiinnostavaa jota ei vain millään malttanut jättää lainaamatta. Vaikka kirjapinoja oli tietysti mahdoton koskaan saada luettua kotona läpi... :D
Kauhukirjat olivat minulle ehdoton juttu teini-iästä pitkälle aikuisuuteen. On ollut aika, jolloin minulta ei jäänyt väliin yhtäkään Stephen Kingiä. Nyt en voi väittää tietäväni mitään herran julkaisuista viimeisen 10 vuoden ajalta...
Kirjaston kahvila tuli yhteen aikaan sangen tutuksi paikaksi. Vietin kahvilassa työtaukoni munkin & kaakaon parissa. Munkit näyttävät edelleen yhtä hyviltä. ;)
Lopulta luovuin turhan tiheäksi äityneestä Tazza- & munkkirinkilätuokiostani, kun päivittäinen rituaali kummasti alkoi tuntumaan vyötäröllä.
Korttelimuseo
Kirkkokadulla sijaitsee ihastuttava puutalokortteli, joka toimii museona. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta.
Kuninkaankadun, Kuopionlahdenkadun, Haapaniemenkadun ja Minna Canthin kadun rajaamalla alueella sijaitsee paljon vanhoja puutaloja, ja täällä voi aistia miltä historiallinen Kuopio on muinoin näyttänyt.
Korttelimuseo on ollut rakkaimpia paikkojani Kuopiossa jo lapsesta saakka. Täällä oli aina jännä käydä. Nyt vanhempana arkkitehtuurista saa vielä ihan eri tavalla irti.
Sorvarinkadulla sijaitsee Minnan Päiväkoti, joka oli ensimmäinen päiväkotini. Päiväkotirakennus Sorvarinkadulla on yksi puutalo-Kuopion vanhoja rakennuksia.
Kuvissa Sorvarinkatu ja Minnan Päiväkodin punainen rakennus vuonna 2015 ja 30-luvulla. 30-luvun kuva on kirkolta toiseen suuntaan, päiväkodin rakennus on kuvassa vasemmalla.
Vanha kuva on Korttelimuseon näyttelystä "Puutaloasumisen ihanuus ja kurjuus". Suosittelen näyttelyä vanhasta Kuopiosta kiinnostuneille, näyttelyssä on runsaasti hurjan mielenkiintoisia ennen-jälkeen -kuvia Kuopion keskustasta.
Valkeisenlampi
Kuopion oma "Central Park". Kivenheiton päässä torilta sijaitseva vehreä puistoalue joka on kunnostettu upeasti sitten minun aikojeni. Lampi uimarantoineen oli suosittu ulkoilualue jo lapsuudessani, mutta sittemmin alue suunniteltiin kokonaan uusiksi ja on nyt entistä viehättävämpi. Lampea kiertävältä kävelyreitiltä avautuu klassinen Kuopio-maisema Puijontorni-siluetteineen.
Väinölänniemen ohella kesä-Kuopion picnic-kohde numero yksi. Oma äitini kuuluu muuten kesäisin lammen "peruskalustoon" ja jos aurinko vain paistaa, löytää Äiti Karkkipäivän täältä takuuvarmasti viltiltään kirjansa ja eväskorinsa kanssa :)
Valkeisenlampi kesällä 2013.
Valkeisenlampi 1920-luvulla (kuva Korttelimuseon näyttelystä.)
Valkeisenlampi huhtikuussa 2015.
Kylpevän naisen patsaan kohdalla syötettiin aina lapsena sorsia.
Valkeisenlammen rakkain hahmo löytyy kuitenkin lammen toiselta puolelta, leikkipuistosta, joka kantaa nykyään nimeä Uppo Nallen puisto.
Kula-Kalle! Tämä karuselli on ollut samalla paikalla lapsuudestani saakka. Maalipinta on vaihtunut, mutta Kula-Kalle seisoo paikoillaan. Minun lapsuusvuosinani se oli haalean turkoosi.
Onko tämä karusellityyppi tuttu muillekin kuin Kuopion asukeille? Luulisi näitä olleen muuallakin, mutta en ole nähnyt Kula-Kallea kuin Kuopiossa. Täällä kaikki tietävät Kula-Kallen. <3 Tai tiesivät ainakin ennen.
Hanna Partasen leipomo
Ei Kuopio-viikkoa ilman Hanna Partasta. Eihän Kuopiosta voi edes puhua ilman mainintaa kalakukoista ja lihapiirakoista...! :) Suosituimmat sellaiset leipoo Hanna Partasen leipomo, joka on toiminut samalla paikalla Kasarmikadulla jo 30-luvun alusta. Hanna Partanen on Suomen kuuluisin kalakukkoleipuri, kutsutaanpa häntä myös kaikkien kalakukkojen äidiksi, jonka ansiosta kukko on levinnyt ympäri Suomea.
Hannan "lihikset" olivat pienen Sannin suurinta herkkua. Vähän varttuneempi Sanni valitsi mieluummin riisipiirakan tai omenahillomunkin. Kalakukkoon minulla oli ristiriitainen suhde. Kalakukko on ruiskuoreen leivottua kalaa ja rasvaista siankylkeä. Ihra ällötti minua suuresti, mutta jotenkin kierosti silti tykkäsin kukosta, etenkin sen kuoresta. Maku, jossa yhdistyivät ruis, sian rasva ja kala, oli samalla outo mutta koukuttava. En ole syönyt kukkoa täytettyäni 15, jolloin luovuin lihan syömisestä.
Kukkoja paistetaan Partasen leipomossa edelleen alkuperäisessä uunissa (kuva ylhäällä oikealla).
Alhaalla oikealla riisipiirakoita valmistumassa.
Jos ette ole maistaneet a) kalakukkoa tai b) Hannan lihapiirakoita tai "riisareita", suosittelen ehdottomasti pistäytymään Kuopion visiitillä tähän historialliseen, sympaattiseen leipomoon. Uunituoreen kalakukon voi noutaa leipomosta iltaisin kello 20-20.30. Myyntivaunu torilla on paikalla maanantaista lauantaihin 7.30-14.30.
.
Tähän on hyvä päättää Kuopio-viikon sarja. :)
Ai niin. Vielä yksi juttu.
Pääsin sitten vihdoin käymään Asemakoulun salissa....! <3
Ensi kertaan, Kuopio! :)
Olette varmaan lukeneetkin Hurraw-huulirasvoista muista blogeista syksyn ja talven aikana. Hurraw on kuin "luomu-Baby Lips" eli tuoksuva ja maistuva huulirasva. Tuoksu- ja makuvalikoimaan kuuluu peräti 22 erilaista huulirasvaa, joista kolme on sävytettyjä. Hurrawit ovat vegaanisia ja reilun kaupan raaka-aineista valmistettuja.
Minullekin niitä tarjottiin. Harmillisesti minä ja puikkohuulirasva emme vain synkkaa, ja jätin tämän testimahdollisuuden väliin.
Arvatkaas kenelle huulirasvoja tarjottiin seuraavaksi? No, otsikkokin sen jo paljasti; ateenalaiselle ystävälleni Mariannalle! :) Jälleen osoitus siitä, kuinka tarkasti blogeja näemmä luetaan maahantuojien taholta.
Hurrawin maahantuoja (joka muuten on sama kuin Nafhan) tiesi, että minulla on sävytettyihin huulirasvoihin hurahtanut ystävä, ja kysyi, saisivatko he lähettää Hurraw-rasvoja ystävätterelleni. Totta kai Marianna oli enemmän kuin otettu suomalaisen kosmetiikkamaahantuojan kiinnostuksesta hänen tuotearviostaan, ja niinpä paketti luomuhuulirasvoja lennähti Ateenaan.
Mariannan arvio Hurraw-huulirasvoista:
(olen kääntänyt tekstin englannista, jos teksti on kökköä niin syyttäkää minua :D. Kuvitus Mariannan)
"Olen viime aikoina pyrkinyt muuttamaan ruokavaliotani enemmän luonnonmukaiseen ja vegetaariseen, joten tarjous vastaanottaa luonnonmukaisia, vegaanisia huulirasvoja Hurrawilta tuntui sopivan tämänhetkiseen elämäntyyliini mitä parhaiten. Mikä mahtava yllätys!
Olen sävytettyjen huulirasvojen harras ystävä, joten Hurrawin testaus oli mitä mieluisin tehtävä.
En valitettavasti voi sanoa koskaan kuulleeni Hurrawista aiemmin, sillä merkkiä ei myydä Kreikassa. Onneksi heillä on informatiivinen kotisivu josta löysin kaiken tiedon tuotteista ja niiden raaka-aineista ja valmistusperiaatteista. (Joka muuten pohjautuu intialaiseen ayurvedaan, Sannin lisäys.) Luomuista ja raaoista ainesosista (raaka: ei kuumennettu) valmistettuja, herkullisilla mauilla kuten Earl Grey, kookos, vihreä tee, lakritsi, chai-mauste, root beer ja kahvipapu - tällä pohjalla tuntui että näistä voi hyvinkin tulla uusi huulituoteaddiktioni!
Tuskin maltoin odottaa että pääsin kokeilemaan näitä käytännössä. Sain testiin neljä huulirasvaa: yhden sävyttämättömän (Moon Balm, tarkoitettu erityisesti yöhoidoksi) sekä kolme sävyllistä; Grapefruit, Cinnamon ja Black Cherry.
Ensimmäiseksi kokeiluun valikoitui Moon Balm. Huulirasva päättää muutenkin jokailtaisen ihonhoitorituaalini, joten odotin uteliaana kokemusta "Night Treatment" -rasvasta.
Ei tuoksua, ei makua. Huulirasva vaikutti täydelliseltä häiriöttömään yöuneen. Heräsin aamulla huulet pehmeinä mutta ei-rasvaisen tuntuisina.
Kuitenkin, huuleni olivat herätessäni värittömän valkoiset. Tapahtuuko tätä vain minulle, vai käykö näin myös muille? Tavallinen, sävyttämätön huulirasva saa huuleni muuttumaan öisin yhtä kalpeiksi kuin ihoni. (Mariannalla on luonnostaan tumman sävyiset huulet, Sannin huomio.)
Kuvassa Marianna vertaa Hurrawin ja suosikkinsa Baby Lipsin puikkoja
Sävytetyt Hurraw-rasvat
Tunne on huulilla on todella pehmeä, samoin sävyt ovat pehmeitä. Arvostan kovasti ei-rasvaista tunnetta, samoin sitä että kosteuden tunne säilyy huulilla vähintään kaksi tuntia. Minulla on tapana jatkuvasti purra huuliani, joten kaksi tuntia on todellakin ennätyspitkä aika huulirasvauksen välillä. Tavallisesti lisään huulirasvaa puolen tunnin välein.
Grapefruit tuo huulille lähinnä vain kiiltoa, Dark Cherry ja Cinnamon myös selkeää sävyä.
Hurrawin hylsyn muotoilu on mielestäni käytännöllinen; istuu litteän muotonsa puolesta hyvin farkkujen taskuun ja rasva levittyy leveän pään ansiosta nopeasti.
Riittoisuudesta on myös annettava erityismaininta: Hurrawin huulirasva kestää minulla huomattavasti kauemmin kuin mikään muu huulirasva. Esimerkiksi Baby Lips -puikko kestää käytössäni viikon tai kaksi (herranjessstas mikä kulutustahti! Sannin huomio. Ja minä kun luulin olevani huulirasvan megakäyttäjä :D), kun taas Hurrawin puikkoa on edelleen jäljellä kuukauden käytön jälkeen.
Tummin sävy Dark Cherry (kuvassa) on suosikkini, mutta rakastan kanelia, joten tuoksunsa puolesta Cinnamon oli paras.
Pigmentin ja sävyn keston perusteella Baby Lips peittoaa Hurrawin. En tosin odottaisikaan luomuhuulirasvan pigmentin kestävän huulilla yhtä pitkään kuin tavallisen sävytetyn huulirasvan.
Kummanko valitsisin, Hurrawin vai Baby Lipsin? Vaikea sanoa, koen nämä lopulta niin eri kohderyhmien tuotteina. Toinen ei siis ole toista parempi, ne vain ovat erilaisille kuluttajille. Sävytetyt Baby Lipsit ovat mielestäni nuorille tytöille tai naisille, jotka haluavat helpon korvikkeen huulipunalle. Hurraw on vegaanin tai yleisesti luonnonmukaista elämäntyyliä noudattavan henkilön valinta. Itse taidan kuulua ensiksi mainittuun ryhmään, huulirasva on minulle ensisijaisesti huulipunan korvike ja haluan siltä kestävää sävyä.
Suuri kiitos testimahdollisuudesta, Suomen Hurraw! :)"
Ja kiitokset minulta Mariannalle! Kelläs muulla on blogissaan kreikkalainen side-kick? :)
Katsetta Kuopion ruokapaikkoihin.
Ilokseni Kuopion ravintola-scene on laajentunut aivan valtavasti sitten poismuuttoni, ja nykyään kaupungista saa vallan kiitettävän kattauksen etnistä ruokaa. On japanilaista, meksikolaista, nepalilaista, espanjalaista, intialaista (tai se vissiin lopetti..?) ja kreikkalaista. Minun vielä asuessani Kuopiossa ainoat etniset ravintolat olivat yksi kiinalainen ja yksi thaimaalainen. Huraa. Kreikkalainenkin taisi olla jo siihen aikaan. Nepalilaista herkkua piti lähteä aina syömään Helsinkiin saakka. Mmmm.
Ns. klassisen keittiön ravintoloitakin on tullut joitain lisää. Mainittavimpina Rustik Kauppahallin alla sijaitsevassa holvissa sekä Puijonkadun lounaspaikka Urban.
Kun itse asuin Kuopiossa, en ollut vielä niin sanotusti löytänyt ruoan iloa. Ruoka ei siis juurikaan kiinnostanut, ja jos kävin ulkona syömässä, oli osoite melkein aina kiinalainen. Ja siellä sama annos: kasviksia hapanimeläkastikkeessa. Kera muhhhhkeiden riisikulhojen, tietysti. Riisiä piti pyytää aina lisääkin, "kun suapi santsata ilimaseks". :) Jos en mennyt kiinalaiseen, menin Rossoon. Kertonee kaiken.
Mutta nyt poismuutettuani minulla on paljonkin sanottavaa kuopiolaisista ruokaravintoloista. Ja hyvää sanottavaa :)
Tässä muutamia poimintoja suositeltavista murkinamestoista Kuopiossa.
Ravintola Rustik avasi ovensa kesällä 2013, ja vaikka ensikohtaamisemme ei ruoan puolesta vakuuttanutkaan (kuka muistaa mun eeppisen kasvisruoka-annoksen; paistettua porkkanaa ja keitettyä porkkanaa porkkanakastikkeessa..? Löytyy Kuopio-stoorista täältä), on Rustikista tullut lempipaikkani Kuopiossa. (Edit. 12/2016 Valitettavasti vuoden 2016 konseptiuudistus muutti tämän, ravintola on nykyään pihviruokiin erikoistunut paikka.)
Miksi?
Sijainti! Voiko olla ihastuttavampaa miljöötä kuin vanhat tiiliholvit historiallisen Kauppahallin kivijalassa? En itse keksi Kuopiosta tunnelmallisempaa ruokapaikkaa. Ei, edes Musta Lammas ei vedä pidempää kortta.
Brunssi! Minä tykkään syödä, ja tykkään syödä hyvää, monipuolista ruokaa. Siksipä noutopöydät laajoine valikoimineen houkuttavat. Mutta noutopöytien laatu on tietysti asia erikseen. Rustikin brunssilla asia on kunnossa. Brunssi on muuten käsittääkseni ensimmäinen laatuaan Kuopiossa, mikään muu paikka ei ennen Rustikia ole tarjonnut (ainakaan säännöllistä) brunssia.
Olen käynyt Rustikin brunssilla jo neljä tai viisikin kertaa. Ruoat noudattavat aina kutakuinkin samaa linjaa, muna- ja kalavaihtoehtojen joskus vaihdellessa.
Alkupalapöydässä on salaatteja, marinoituja sieniä ja kasviksia tapas-tyyliin, juustoja, hedelmiä, oliiveja, liha- ja kalaleikkeleitä. Lämpimästä pöydästä saa kalakukkoa, munakokkelia, nakkeja ja uunikasviksia. Joka kerta on ollut suosikkiani; punajuuri-aurajuustopaistosta. Naa-amm!
Rustikin a la carte -annoksetkin ovat ihan jees (tässä Milin tilaama kotijuustosalaatti viime viikolta), mutta en ole niitä itse kovin monesti ehtinyt vielä maistella kun menen aina brunssille :D Porkkana-hämmennyksen kaltaista makufloppia ei ole toiste tullut vastaan.
Rustik parilla sanalla: tyylikäs ja menultaan turvallinen, savolaisia erikoisuuksiakin tarjoava koko perheen ravintola Kuopion tunnelmallisimmassa tilassa. Hinnaltaan kuin Rosso ja kumppanit - mutta muilta ominaisuuksiltaan ihan eri kaliiberia. :)
Edit. Rustik on vuonna 2016 muuttanut konseptinsa rehelliseksi pihvipaikaksi. Kala- ja kasvisruokailijoille ei enää löydy listalta ruokia (tämä oli tilanne ainakin syksyllä 2016 - talvella 2017). Myös brunssi on muutettu pöytiin tarjoiltavaksi.
Musta Lammas on Kuopion vanhin fine dining -ravintola. Ja pitkään ainoa. Kuopio sai muutama vuosi sitten toisen "paremman paikan" kun Ravintola Os avasi ovensa, mutta Os on jäänyt minulle suureen hämärään. Os'ista ei tunnu kukaan puhuvan mitään, tai voihan syy olla sekin ettei kaveripiirissäni oikein harrasteta fine diningia :)
Musta Lammas on Kuopiossa instituutio. Minulla on ollut ilo syödä siellä elämäni aikana vain kolmesti, joista ensimmäisen vierailun aikaan olin vielä "Ruoka.... Saahan täältä spagettia?" -mentaliteetin ihminen. Siitä kerrasta en muista mitään. Mutta jälkimmäisistä on jäänyt oikein positiiviset makumuistot. Ravintolan tiloina toimivat 1862 valmistuneet kellariholvit, jotka olivat alunperin oluttehtaan käytössä. Musta Lammas on perustettu vuonna 1982 ja se on gastronomisen seuran Chaine de Rotisseursin kilpiravintola.
Alla kuvia viimeisimmältä Musta Lammas -vierailulta syksyltä 2013.
Viime vuosina kehittyneestä fine dining -harrastuksestani olen kirjoittanut täällä. Fine dining on monen mielestä yhtä järkevää ajanvietettä kuin heittää lompakko jorpakkoon, mutta minulle ruoasta on muodostunut niin merkittävä ilon aihe elämään että olen valmis säästämään ja sijoittamaan päästäkseni kokemaan taideruokaelämyksiä. :)
Fine diningiin ei ole varaa usein, mutta harvinaisempina hetkinä ne ovat sitä mieleenpainuvampia kokemuksia.
Onneksi hyvä ruoka ei suinkaan aina vaadi säästämistä :) Tutustuin tällä Kuopion visiitillä kolmeen minulle uuteen ja edulliseen ravintolaan.
Meksikolaisravintola Panza on jotain muuta kuin Amarillo. Ja juuri Amarillo-tyyliä olin pelännyt, kulkiessani päättäväisesti tämän mestan ohi sen ilmestyttyä vuosi sitten Kuopion ravintolanäyttämölle.
Mutta ehei. Sympaattinen Panza tarjoilee "street foodia", mutta ei millään "vakuumitortilla kouraan teollisilla salsoilla" -meiningillä. Täällä köökissä häärää ihmisiä, joille suhde ruokaan on puhtaasti artesaaninen; keittiöjengin CV pullistelee fine dining -mestoja kuten Chez Dominiqueta ja Oloa. Voit siis todellakin odottaa jotain ihan muuta kuin "panchovillaa" tässä paikassa :)
Mili ja minä suuntasimme Panzaan torstai-päivälliselle. Ilahduttavasti ravintolassa oli vilkasta torstai-iltanakin, ei suinkaan mikään itsestäänselvyys Kuopiossa.
Tilasimme kummatkin alkuruoaksi grillatun baby gem -salaatin paahdetuilla manteleilla ja chili-jogurttikastikkeella. Minun pääruokalautaseltani löytyi paistettua valkoista kalaa vihreässä mole-kastikkeessa kera pinaatin ja tomaatin, Milin masuun katosi annos possu-tacoja. Ruoan huuhdoin alas punkkukolalla - eikä tilaukselleni edes pyöritelty silmiä :D "Sitähän saa Saksassa valmiina tölkissäkin", meitä palvellut iloinen mieshenkilö totesi. Asiaa. :)
Ruoka oli erittäin hyvää eikä vierailu varmasti jäänyt viimeiseksi. Mili fiilisteli possuaan suunnilleen silmät puoliummessa, oli kuulema niin hyvää. Minun kalani oli erinomaisesti paistettu ja mole-kastike vallan herkullista. Vaikka syön kalaa ja kasviksia päivittäin, meksikolaisannos toi piristävää vaihtelua omien pöperöideni tuttuun makumaailmaan.
Paljonko maksaa? Ei paljon - alkusalaatti vitosen, tacoannos 16 € ja mun kala 18 €. Ayay, bueno!
Trattoria Sorrento kuuluu olevan just about suosituin all-round-ruokapaikka Kuopiossa tällä hetkellä. Eikä se edes sijaitse ydinkeskustassa. Tänne jos mielii syömään niin lounaallekin on hyvä varata pöytä, viikonloppuillalliselle on turha yrittää "drop-in" -tyyliin. En tiedä milloin ravintola on tarkalleen avattu, mutta joitain vuosia sitten. Jostain syystä paikka oli onnistunut pysymään minulta salassa viime jouluun saakka, jolloin kuulin siitä ensimmäistä kertaa. "Aito italialainen? Kuopiossa? Missä muka?"
Ravintolaan ei kyllä tulekaan helpolla törmänneeksi sattumalta, niin syrjässä se sijaitsee Snellmaninkadulla, keskustan kauppa- ja ravintolakeskittymän ulkopuolella. Siitä pitää kuulla.
Ja nyt se sitten testattiin.
Alkuruoka: valtava. Siis aivan hervoton. Koko ei varmaankaan tule esiin kuvassa, mutta tilaamani juustolautanen sisälsi arvioni mukaan ainakin 200 grammaa juustoa. Sitä vain löytyi lisää ja lisää salaatin alta. No, menussakin kyllä luki että 1-2 hengelle... :) 13 euron hinnallaan se on listan kallein alkuruoka, mutta tämän jos tilaa niin eipä kyllä juuri tarvitse muuta tilatakaan :D
Olin juustojen jälkeen niin täynnä että pääruoka tuntui mahdottomalta haasteelta. Kun pöytään sitten tuotiin kirjolohi Välimeren tapaan, taistelin sisääni kolmasosan jotta henkilökunta ei ihan ihmettelisi mikä ruoassa on vikana kun asiakas ei syö. Sillä ruoassahan ei todellakaan ollut valittamista, päin vastoin.
Sorrenton ruoka on mutkatonta italialaista kotiruokaa puhtailla mauilla tuoreista raaka-aineista. Ei fine diningia, ei yllätyksiä, ei taiteellisia annoskoostumuksia, vaan kursailematonta, hyvää perusruokaa. Hinta-laatu-suhde on enemmän kuin kohdillaan. Pääruoka-kala maksaa 15 euroa....!! Olen tainnut viimeksi Kreikassa saada näin halpaa kalaa pääruoaksi.
Muuten - paikka näyttää ulkoapäin miltä tahansa halpis-pitserialta teipattuine ikkunoineen. Rohkeasti ovesta vain, ravintola on sisältä paljon viihtyisämpi kuin ankea julkisivu antaa ymmärtää. :)
Lounasravintola Urbania on minulle suositellut suunnilleen jokainen jolta olen kysynyt Kuopion uusista ruokapaikoista. Olen viime vuosina tehnyt muutamiakin yrityksiä tutustua paikkaan, mutta useimmiten aukioloaika (ma-pe, 11-14) on toiminut tehokkaana esteenä.
Vaikutti siltä, että Urban jää tälläkin Kuopion reissulla väliin (eihän sitä nyt ihan joka päivä voi ulkona syödä... :)), mutta tänään päätin että eipä jääkään. Minulla oli epätavallisesti lounasnälkä jo puolilta päivin, ja kun ohjelmassa oli Korttelimuseo, osui samalla suunnalla oleva Urban mitä loistavimmin sammuttamaan aikaisen nälän.
Lounas täällä maksaa 10€ ja sisältää pienen alkusalaatin (ja leivän, niille ketkä sen haluaa :)), pääruoan (kaksi vaihtoehtoa; liha/kala ja kasvis) sekä kahvin ja pikkuisen jälkkärisuupalan.
Tänään listalla oli Toast Skagen paahdettujen pikkelsijuuresten ja hernepyreen kera ja vegevaihtoehtona Punajuuripannukakkua kyljessään mantelia, romaine-salaattia ja Aura-smetanaa. Alkuruoaksi palsternakka-persiljakeittoa, jälkkärinä sitruunafrangipane ja tuttifruttikreemiä.
Tilasin Toastini ilman Toastia, ja tarjoilija sanoi keittiön valmistavan minulle siitä salaattiversion. Odotin kovasti paahdettuja juureksia ja hernepyreetä, mutta salaatti saapuikin ilman niitä. Kenties keittiössä oltiin sitä mieltä, etteivät juurekset ja pyree sopineet salaattiin, mikä makumaailmallisesti varmasti piti paikkansakin :D Mutta minä halusin nuo härpäkkeet kun ne kerran annokseen kuuluivat. Ne tuotiin minulle sitten lisälautasella :) (Miettivät varmaan että on ihme asiakas....)
Jutustelin samassa pöydässä istuvan seurueen kanssa. Yksi seurueen herroista käy Urbanissa säännöllisesti lounaalla ja oli tuonut tällä kertaa isomman kaveriporukan mukanaan, muut minun tavoin Urban-ensikertalaisia. Herra vaikutti arvostavan ns. vähän parempaa ruokaa, ja kehui Urbanin konseptia. "Laadukasta ruokaa fiinissä miljöössä mutta samaan hintaan kuin peruskuppilan lounas."
Täytyy sanoa että hämmästyin ruoan hintaa - enpä tiennyt että kympillä voi saada näin hienon lounaan. Ei ole turhaan kehuttu tätäkään paikkaa.
*
Kiitos hyvästä ruoasta, Kuopio :)
Ensi kertaan jäi sitten japanilaisen ja espanjalaisen testaus. Minulle selvisi uusia brunssimahdollisuuksiakin; Isä Camillolla on nykyään myös omansa, samoin brunssia tarjoavat Fransmanni ja King's Crown.
Onko kuopiolaisilla jakaa lisää ravintolavinkkejä tai paljastaa kätkettyjä helmiä...?
