22.03.2015

Mikä käsivoiteessa ärsyttää - ja muita Tukholman terveisiä

Lähdin Maarianhaminasta perjantaina keväisen lämpimässä säässä. Ei lumen ripaustakaan missään. Minulla oli jo kevätkengätkin jalassa.

Tukholmassakaan ei näkynyt lunta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta lauantaiaamuna heräsin Virvelässä tähän näkyyn. Pienois-takatalvi.

Noo, ehkä emme teekään ihan niin pitkää kävelyä kuin olin ajatellut... Nimimerkillä "Saappaani ja toppatakkini ovat nyt kaukana..."

Lauantai210315_

Virvelässä asuu ilmeisen rakastuneita ihmisiä.

Siellä oli hyvä tunne. :) Onnelliset ihmiset tekevät muutkin ympärillään onnellisiksi.

Lauantai210315_skylight

Miltä tuntuisi herätä tällaiseen näkymään kun avaa aamulla silmänsä..?

En valittaisi jos meidänkin parvelta kotona avautuisi kattoikkuna. Koko asunnossa oli aivan ihana, ihana valo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla on oma, vakiintunut vuorokausirytmini. Herään aina seitsemään mennessä. Ihastelin aamun kirkkautta kahvikupin lämmittäessä käsiä ja kuuntelin parvelta kantautuvaa tuhinaa. Rakastan aamuhetkiä. Silloin kuuluu olla hiljaista. On ihanaa vain olla ja antaa uuden päivän avautua pikkuhiljaa eteen.

Isännän ja emännän herättyä tilan täytti pian tuttu non-stop-kälätys. En tiedä kuinka monta tuntia minun ja Virven pitäisi puhua että aiheet loppuisivat kesken! ^_^ Kyllä siinä isännällä varmaan korvat soi... Ette muuten arvaa, tai okei, arvaatte kyllä, kuinka kateellinen olen Virven walk-in-kosmetiikkahuoneesta... Toisilla on vaatehuoneet, toisilla kosmetiikkahuoneet. (Hei, miksi en ottanut siitä kuvaa?) Allekirjoittaneella ei kumpaakaan.

Lauantai210315_kiharrus

Aamupäivän ohjelmassa oli mm. hiusten kiharrusta. Virve kiharsi hiukseni samanlaisella automaattikihartimella jollainen minulla oli joulukalenterissa, muistatteko sen? Taisi muuten olle koko kalenterin suosituin luukku.

Suoristusrautakiharaa ei minun hiuslaatuuni oikein saa, se jää ihan veltoksi ja laimeaksi. Mutta tällä tuli tosi napakka kihara, joka pienellä pöyhimisellä kesyyntyi oikein luonnolliseksi aallokoksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oliko se nyt oikeasti noin hauskaa?  :)

Lauantai210315_2

.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokeilin innolla Virven kylppäristä löytyneitä Garnierin uusia Honey Treasures -tuotteita. Garnierin shampoot ja hoitoaineet eivät ole koskaan kuuluneet lemppareihini, mutta hunajaisilla kuvilla ja tuoksuilla saa minutkin houkuteltua tarttumaan pulloihin. :)

Tulos: en tykännyt. Shampoo oli kyllä miellyttävästi vaahtoava ja hoitavan tuntuinen, ja hoitoainekin, vaikkakin koostumukseltaan hyvin tyypillisen markettihoitiksen tuntuinen, vaikutti suihkun aikana silottavan hiukset oikein kiitettävästi. Mutta vasta kuiva hius paljastaa totuuden. Kuivuttuaan hiukset olivat karheat ja megasähköiset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsin taas pitkästä aikaa kokeilemaan aasialaista BB-voidettakin, kun Virve nakkasi minulle pinon itselleen liian tummia Misshan Perfect Cover -näytteitä. Olen aiemmin kokeillut kaveriltani sävyä 21, joka on minulle liian vaalea, mutta ihastuin koostumukseen.

MisshaBB23_ennen_jalkeen

Tänä aamuna kokeilin sävyä 23. Sävy on minulle tummuuasteeltaan parempi, mutta hui miten elottoman maskimaiselta naamani näyttää tuossa jälkeen -kuvassa. Tai sitten pitäisi vain muistaa mantra, hymyile-aina-kuvissa-hymyile-aina-kuvissa. ;)

Olisikohan kahdella myöhään menneellä illallakin jotain tekemistä "freesin" ilmeen kanssa... :D Minä muuten herään seitsemältä silloinkin, kun olen mennyt nukkumaan vaikka kahdelta. Tai neljältä.

Kello on nyt 22.15. Missha-pohja näyttää edelleen moitteettomalta. Nenä vähän kiiltää mutta muu osa kasvoista on niin siisti että voisi olla juuri äsken meikattu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko teidänkin jääkaapissanne hellyyttä? <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaina oli tosiaan niin kylmä että minä olin keväisine vaatetuksineni syväjäässä ennenkuin oltiin päästy Medborgarplatsenilta Slusseniin, ja meidän oli paettava pikimiten sisätiloihin elpymään. Tai ainakin mun tila oli kriittinen. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuuma bouillabaisse sai tunnon pikkuhiljaa palaamaan sormiin ja varpaisiin.

Mistä kaksi kauneusbloggaajaa muuten keskustelevat? Puhuvatko he pelkästään purkeista, inci-listoista ja markkinointiväittämistä?

Kyllä, he puhuvat muustakin. (Ehkä 20% ajasta ^_^) Mutta juuri tällä päivällisellä puhuttiin mm. käsivoiteiden korkkimekanismista. Aiheesta avauduin minä, jota käsivoiteiden ja hoitoaineiden aukipyöritettävät korkit ärsyttävät niin, että olen suunnitellut aiheesta omaa postaustakin. Kuka pakkaussuunnittelijanero laittaa käsivoiteeseen irtonaisen korkin?? Siinähän kuuluu tietysti olla auki-klikattava, kiinteä korkki. "Koska miten sun on tarkoitus laittaa se korkki siististi kiinni kun olet just truutannut kämmenelle voidetta? Sillä rasvakädelläkö?" minä vaahtosin.

Pakkausteknologiaa opintojensa kautta paremmin tunteva Virve esitti minulle rauhallisesti useammankin perustellun syyn valita aukiruuvattava korkki klikkikorkin sijaan, alkaen kuljetuksen sisältämistä haasteista. Lisäksi hän totesi hymyillen, ettei voiteen korkkia ylipäänsä tarvitse laskea käsistään rasvaustoimenpiteen vuoksi, ja sen saa kiinni mitä näppärimmin ilman että asiaan tarvitsee liittyä rasvattujen näppien tahmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kas näin: voide avataan.

Lauantai210315_4

Korkki jää näppiotteeseeen. Toinen käsi puristaa voidetta korkkia pitävän käden kämmenelle, ja pyöräyttää sen jälkeen tuubin takaisin korkkiin.

Yksinkertaista.

Ja minä kun  olen aina laittanut korkin pois käsistäni avaamisen jälkeen. Ja manannut sitä pientä extravaivaa jonka korkin takaisin kurottaminen ja kiinni-pyörittäminen tuo rasvaklöntin valuessa kämmenellä. Kun olisi se helpompikin vaihtoehto... voiteen pursotus ja naps.

Palasin Tukholmasta viisaampana ja vähemmän ärtyneenä :)

Illalla menimme katsomaan esitystä, jonka tyyppiseen emme kenties normaalioloissa päätyisi. Olimme saanet ilmaisliput Tommy Körbergin konserttiin China Teatern'iin.

Lauantai210315_keikalla

Virven Instagram-kuva ei paljasta...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

...sitä mitä mun kuva paljastaa... Yleisön keski-ikä 60 vuotta. :)

Harmaat tukat vain keinuivat iloisena aaltona Tommyn kannustaessa yleisöä mukaan.

Näinkin voi viettää lauantai-illan Tukholmassa :D

Kiitos Virve, toivottavasti ei mene taas puoltatoista vuotta että päästään ottamaan uusiksi. :)

P.S. Virven lukijan kommentti Instagramissa kirvoitti naurut - "OMG, Sanni Instassa!"

31 kommenttia
20.03.2015

Hos Virve i Stockholm

Blogi hiljenee viikonlopuksi kun tämä tyttö lähti Tukholman lomalle.

Terveiset Virven semi-penthousesta! :)

Ei olla saatu tilaisuutta tavata kunnolla sitten Lontoon vierailuni syksyllä 2013, että onhan tässä aikaa vierähtänyt. Saavuin kaksi tuntia sitten ja nyt on jo pää punaisena pälpätyksestä, eikä viinipullokaan ole vielä ehtinyt avautua. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kämppä....! <3

9 kommenttia
19.03.2015

Maitotyttö

Ettepä arvaa missä olin eilen :)

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauneusbloggaajasta maitotuoteasiantuntijaksi ^_^ Voitteko uskoa, että kiitos rahkapostausteni, minut kutsuttiin asiantuntijan ominaisuudessa Arlan eilen järjestettyyn tuotekehityspäivään? Minusta tämä oli jotain aivan hulvatonta, ja tietysti myös oikeasti hauskaa ja superkiinnostavaa.

Minua ei pyydetty kirjoittamaan osallistumisestani päivään, eikä se ollut oletuskaan koska kyseessä oli Arlan sisäinen ideointipäivä, ei markkinointijippo kuluttajille. Pyysin erikseen luvan saada tehdä päivästä postaus, sillä kokemus oli minusta ehdottomasti jakamisen arvoinen :)

Päivä alkoi vierailulla ruokakauppaan, jossa sain tehtäväksi koota minulle tyypillisen aamiaistarvikekorin. Korin sisältöä sitten ilmeisesti analysoitiin Arlan tiimissä, tässä tilaisuudessa en ollut itse läsnä. Siellä ne ovat tutkineet mun kananmunista, juustosta, kermasta, soijamaidosta ja kasviksista koostunutta koriani ja verranneet toisten kuluttajien valintoihin :) Olisipa ollut kiinnostavaa kuulla mitä kommentteja mun kori on kerännyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsin tapaamaan myös rahkan kategoriapäällikköä, joka haastatteli minua kulutustottumuksistani. Pidetäänpä nyt peukkuja pystyssä että Suomeen saadaan lisää rasvaisia maitorahkoja..! :D Ainakin yritin kovasti tämän suunnan puolesta rummuttaa..! :)

Kuten kuvista voi päätellä, päivään sisältyi myös maistelua. Maisteltavina oli niin rahkoja kuin jogurtteja, kaikki maustamattomia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terkkuja sille lukijalle, joka on kehunut Valion kreikkalaista - joo, täytyy myöntää että on muuten erittäin hyvää. Maistuu siltä kuin joku kreikkalaismummo olisi sen juuri kyökissään valmistanut. Selvästi erilainen, muista kreikka/turkkilaisista poikkeava maku, jossa aistimme jopa viilimäisyyttä. (Hehheh, ammatti-ihmisillä on varmasti maituotteiden kuvailuun yhtä rikas sanasto kuin viini- ja suklaa-asiantuntijoilla.)

Pahimman makuiset rahkat minun suuhuni olivat Rainbow'n rasvaton ja rahkakyselyni voittaja, Valion rasvaton pehmeä. Aika kaamean makuisia, mikä kirvoitti jälleen keskustelua siitä, valitsevatko ihmiset rasvattoman version oikeasti maun vai terveellisyyden (--> vähäkalorisuuden) pohjalta. Toki makuseikat ovat yksilöllisiä, eikä minun  makuni tietenkään vastaa koko kansan makua.

Jos tarjolla olisi enemmän  täyteläisempiäkin vaihtoehtoja, eikä rasvaprosentteja niin korostettaisi (jolloin rasvapelkoinenkin saattaisi "vahingossa" ottaa kaupasta vaikka sen 2-prosenttisen), niin valitsisiko useampi kuluttaja rasvaisemman vaihtoehdon? Ihan puhtaasti huomattuaan, että se maistuu paremmalta? Moni rasvattomuutta vähäkalorisuuden kannalta suosiva kuluttaja ei todennäköisesti tiedosta, että ero rasvattoman ja vaikkapa 2,3% rasvaa sisältävän rahkan välillä on jopa niinkin pieni kuin 12,5 kaloria per purkki. Täyteläinen ei välttämättä ole sen epäterveellisempi, jos nyt terveellisyyttä haluaa tarkastella energiapitoisuuden näkökulmasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän lopuksi sain osallistua kuluttajaraatiin, jossa arvioimme Arla Idea -päivän tiimien kehittämiä tuotteita ja konsepteja.

Opin päivän aikana paljon rahkan valmistuksesta - mm. sen, miten koostumukseen, makuun ja proteiinipitoisuuteen vaikutetaan. Poistetun heran määrällä voidaan säädellä sekä rahkan koostumusta että proteiinipitoisuutta - mitä enemmän heraa poistetaan, sitä kuivempi koostumus ja korkeampi protskupitoisuus. Valittu hapate puolestaan vaikuttaa eniten siihen, minkä makuista rahka on. Tietysti myös eri lehmien maidoissa on erilainen maku - alppimaito on tunnetusti ihan eri makuista kuin vaikka ruotsalainen maito. Myös laktoosi-käsittelyllä voidaan vaikuttaa makuun - jos laktoosi pilkotaan, on tuloksena hitusen makeampi maku kuin laktoosillisessa rahkassa tai rahkassa, josta laktoosi on poistettu kokonaan.

Sainpahan muuten vastauksen siihenkin, miten on mahdollista, että Arlan maustetuissa Protein-rahkoissa on saman verran proteiinia kuin maustamattomissa. Sokeri ja hedelmä vievät tietysti tilaa proteiinilta. Jotta maustettuun rahkaan saadaan yhtä korkea proteiinipitoisuus kuin maustamattomaan, siitä tehdään vähän kuivempi, eli siitä poistetaan enemmän heraa kuin perus-rahkasta. Näin ollen esimerkiksi Arlan maustamaton Protein-rahka on rakenteeltaan kosteampi kuin merkin maustetut Protein-rahkat. Sama selitys lienee taustalla myös Valio ProFeelien koostumuksessa, niissähän on myös sama proteiinipitoisuus kuin maustamattomissa.

.

Kerrassaan hurjan mielenkiintoinen kokemus päästä näkemään meijerifirman tuotekehittelyä sisäpuolelta. Tuotekehitys ylipäänsä alasta riippumatta on minusta äärimmäisen kiinnostavaa.

Sanoin arlalaisille, että tehkää tekin Milbonan kaltainen rahka niin ostan! :)

Nyt kun mulla on jo juustonkin valmistus hallussa, niin kai tässä voi pikkuhiljaa alkaa tituleeraamaan itseään oikeaksi maitotuoteasiantuntijaksi..! :D - - - - huumoria - - - -

64 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (73)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat