Kuvassa on ihan paras silmämeikinpohjustaja.

Tähän saakka en ole Urban Decayn Primer Potionia parempaa pohjustajaa halunnut tai osannut julistaa, mutta nyt eräs muina miehinä Suomen markkinoilla koko ajan ollut tuote on vetänyt pidemmän korren.

Kuva: Beautyarmy.com

Elizabeth Ardenin Advanced Eye-Fix Primer.

Tuote ei suinkaan esiinny blogissa nyt ensimmäistä kertaa, eijei. Ardenin Eye-Fix tuli tutuksi jo neljä-viisi vuotta sitten käyttäessäni sitä töissä asiakasmeikkauksissa, ja se on saanut Karkkipäivässä random-mainintoja tyyliin "Lähes UDPP:n veroinen helmi" ja "yksi parhaita silmämeikinpohjustajia" jne. Tuskin tuote on jäänyt monellekaan mieleen tekstien seassa.

Olisi pitänyt nostaa Eye-Fix vielä kultareunaisemmalle jalustalle!

Millä ja miksi tuote nyt sitten yhtäkkiä, kaikkien näiden vuosien jälkeen, hakkaa mielestäni Urban Decayn klassikon?

Työssään silmäluomella kummatkin ovat aivan yhtä hyviä. Luomen sävy tasoittuu, tuotteen koostumus on miellyttävä ja levittyy tasaisesti ja notkeasti (niitä kuivia ja rullaaviakin pohjustajia kun on....), luomivärin sävyt toistuvat intensiivisinä, meikki tarttuu napakasti ja pysyy aamusta iltaan. Ardenin koostumus on pigmenttisempi ja se peittää UD:ta paremmin.

Asian ratkaisi kuitenkin koostumuksen säilyvyys. :)

Kun pohjustajaa sisältävä tuubi tai muu hylsy tyhjenee tiettyyn pisteeseen, ei tuotetta enää saa sieltä kunnolla ulos - vaikka sitä on jäljellä vaikka kuinka. Pohjustajathan ovat tunnetusti riittoisia, ja kun tuubi alkaa tuntua tyhjältä, on sisällä tosiasiassa vielä tavaraa monen kuukauden tarpeisiin. UDPP:n vanha, superepäkäytännöllinen hylsy kätki sisälleen jopa puolet voiteen määrästä siinä vaiheessa, kun applikaattori ei enää yltänyt sitä annostelemaan ja purkin luuli tyhjentyneen.

Saadakseen loput tuotteesta hyödynnettyä, on monella (minä mukaan lukien) tapana leikata pakkaus auki ja siirtää loput tuotteesta pieneen purkkiin. Mitä UDPP:n kohdalla harmillisesti kuitenkin aina tapahtui, oli sen suhteellisen nopea kuivahtaminen uudessa purkissaan. Niinpä tuotetta ei käytännössä koskaan saanut hyödynnettyä loppuun ennenkuin se oli kuivunut käyttökelvottomaksi.

Ardenin Eye-Fix Primer ei kuivu purkkiin. 7,5 millin tuubi on ollut minulla käytössä kolmatta vuotta (!!), ja nyt talvella se saavutti tilan jossa tuotetta oli vaikea enää puristaa ulos. Tuubi auki saksilla naks, ja loppu-Eye-Fix purkkiin tammikuussa. Nyt ollaan toukokuussa. Eye-Fix on edelleen yhtä notkeaa kuin purkkiin siirtäessä. Ja TÄMÄ, ystäväni, kertoo aika hemmetin hyvästä ja laadukkaasta koostumuksesta.

Katsokaa nyt tätä! Voide on ostettu joskus keväällä 2012..! Yhä riittää, ja yhä on notkeaa!

Vielä hetken aikaa Ardenin pohjustaja peittoaa Urban Decayn myös saatavuudellaan. UD:tahan ei ole saanut Suomesta - mutta elokuun lopussa tämäkin muuttuu (kuten moni teistä, ainakin kosmetiikkalukijoista, varmaan kuulikin Virveltä tuossa pari viikkoa takaperin. Jee!!). Tosin alkuun Urban Decayta myydään vain Helsingissä. Myyntipiste ei ole vielä selvillä.

Elizabeth Ardenia myyvät ainakin Kicksit ja Stockmannit (Sokoksista en ole varma), ja 7,5 millin tuubi maksaa 33 euroa (piti ihan soittaa ja kysyä hinta, on kallistunut vitosella siitä kun itse sen ostin.. :P). Eye-Fix on siis litrahinnaltaan UDPP:ta kalliimpi - mutta kukapa vielä tietää minkä hinnan Primer Potion Suomen markkinoilla saa... 33 euroa kuulostaa kalliilta hinnalta luomenpohjustajasta, mutta tuotteen kestäessä vuosia ei summa ole sijoitus eikä mikään. Esimerkiksi Lumenen silmämeikinpohjustaja maksaa 12,50€ / 5 ml, eikä sen laadusta voi puhua samassa lauseessakaan Ardenin ja UD:n kanssa.

Myös blogikollega Heidi omisti Eye-Fixille oman hehkutuksen helmikuussa. Heidillä Arden toimii jopa paremmin kuin UDPP.

Hyvä silmämeikinpohjustaja on yksi toistuvimpia kysymyksen aiheita blogissani. Minua pyydetään suosittelemaan hyvää ja mieluiten tietysti edullista sellaista. Tässä on tuotealue, josta on pakko todeta, että kalliimmat valitettavasti todellakin ovat parempia kuin halvat. En voi vilpittömästi suositella mitään muuta halpaa ja samalla hyvää pohjustajaa kuin Indeliblen voidemainen luomiväri, mutta sitäkään ei saa Suomesta. Niissä hyvissä (ja halvoissa) voidemaisissa luomiväreissä joita Suomesta saa, ei ole sopivaa universaalia nude-sävyä.

Ottakaa siis ihmeessä Arden-vinkki talteen. :) Tai sitten kipin kapin Helsingin UD:lle elokuussa! ^_^

RATASKAEVU 16

(Tämä postaus oli ajastettu ilmestymään lauantaina kello 9.00, mutta ei näköjään ilmestynyt. Murr. Terveiset Kurjenrahkan kansallispuistosta, on ollut taas mainio vaellus :))

Rataskaevu-kadulla, Tallinnan vanhankaupungin Toompea-mäen juurella, on rivissä kiinnostava ravintola jos toinenkin. Vain korttelin mittaisella alueella on niin monta ravintolaa, että täällä voisi viettää viikon syöden joka päivä eri paikoissa.

Suosituin, ainakin TripAdvisorin käyttäjien mielestä, on rento ja kodikas Rataskaevu 16. (Minua muuten jostain syystä ärsyttää jos jonkun yrityksen ainoa virallinen sivu on Facebook...)

Kuulimme paikallisiltakin kovasti ylistäviä sanoja Rataskaevusta, joten eipä muuta kuin varaamaan pöytää. Ja pöytävaraus tänne todellakin kannattaa tehdä, jos mielii sisään illallisaikaan. Lounaalle voi päästä drop-in-tyyliinkin, etenkin kolmen jälkeen.

Ravintolassa on "eteisen" ja salin lisäksi myös hieman intiimimpi yläkerta/parvi, johon mahtuu vain neljä pöytää. Me saimme pöydän parvelta, ja ihastuin välittömästi paikan lämpimään, hobittikolomaiseen tunnelmaan. Suosittelen pyytämään pöydän tänne, jos haluaa extra-tunnelmaa :)

Rataskaevu 16 on hinnoiltaan eilen esitellyn F-Hooneen tasoa, joskin muutama pääruoka on hinnakkaampi. Kallein annos maksaa 14,90€.

Jaoimme kolme alkuruokaa; uunipaistetun vuohenjuuston (6,80€), savukalasalaatin (5,20€) sekä juustolautasen (8,50€).

Annokset olivat reilun kokoisia, kauniisti esillepantuja sekä ennen kaikkea todella maukkaita. Ruoassa oli selvästi fine dining light -henkeä, vaikka hinnat ja konsepti edustavat rennompa tyyppiä.

Juuri tämän vuoksi Rataskaevusta tuli suosikkini: kodikas, edullinen ja tunnelmallinen ravintola joka samalla kuitenkin edustaa jotain perusravintolaa fiinimpää ja tarjoaa perusrestoraania laadukkaampaa ruokaa, jossa maun lisäksi panostetaan myös esteettiseen puoleen. Täydellinen paketti!

En tiedä mikä tuo ilme on :D

Mies tilasi pääruoaksi naudan sisäfileen paahdettujen kasvisten kera (14,70€) ja minä "Kokin valinnan valkoista kalaa" kera kukkakaalipyreen ja tillikapriskastikkeen (12,60€).

Kala-annokseni oli yksi parhaita kalaruokia mitä olen syönyt todella pitkään aikaan. Kaikella kunnioituksella, Ribe, mutta kyllä tämä hakkasi teidän pottumuusin kanssa tarjoillun turskan :D

Annokset olivat sen verran kookkaita että vatsassa oli hädin tuskin tilaa enää edes kahville, mutta niin vain tulimme tilanneeksi jälkiruoaksi viinissä haudutettua päärynää kyljessään kardemummamaskarpone-vaahtoa (3,90€). Tarjoilija lupaili, ettei annos olisi liian makea, eikä se ollutkaan.

Kevyestä jälkkäriannoksesta ei jaettuna jäänyt edes ähkyä, ja poistuimme vallan täydellisen kylläisyys- ja tyytyväisyystilan vallassa.

Kasvispääruoka raejuusto-pinaatti-ruukku jäi houkuttelemaan minua sen verran, että palasin Rataskaevuun jo seuraavana päivänä lounaalle.

Pinaattivuoka (5,90€) sai seuraa raikkaasta lime-hunajaisesta lohisalaatista (5,70€). Hyvää oli, ei mitään huomauttamista :) Vietin ravintolassa ihanan rentouttavan hetken pitkän Vanhankaupungin kävelyn jälkeen naisten hömppälehdestä, hyvästä ruoasta ja viinilasillisesta nauttien. Luulenpa, että samaan tyyliin kuin Kreikassa, ravintoloiden edulliset hinnat ja hyvä ruoka alkaisivat pian tuntumaan vetoketjussa jos täällä viettäisi aikaa pidempään :D

Yleisarvosana ravintola Rataskaevu 16: ruoka 4,5/5, palvelu ja tunnelma 5/5, hinta-laatu 5/5.

Oivallinen paikka, kun fine dining -mestat tuntuvat tunnelmaltaan liian virallisilta, mutta hakee kuitenkin jotain persoonallisempaa ja elegantimpaa paikkaa kuin perustason grilliravintolat. Vähän niinkuin Kuopion Rustik, tavallaan :)

*

LIDO

Tähän väliin on pakko heittää verrokkikuva budjettiravintola Lidon annoksesta, jolla on hintaa suunnilleen saman verran (11,05€) kuin tuolla Rataskaevu 16:n hurmaavalla lounaallani:

Lido on Latviasta tuttu noutopöytä-ravintola, jossa jokainen tuote on erikseen hinnoiteltu. Tallinnan Lido sijaitsee Solaris-ostoskeskuksessa. Hinnat tuntuvat ensi kokemalta hullun halvoilta, mutta lopulta hintataso on sama kuin kaupungin paljon paremmissa ravintoloissa.

Ostoskeskuksessa nautitun, suhteellisen mauttoman, haalean ja ylikypsän lohivartaan & löysäksi höyrytetyn pakastekukkakaalin hinnalla voi myös saada kauniin ja kunnon makuja tarjoavan annoksen "oikeassa" ravintolassa, tunnelmallisessa miljöössä. Lido voi olla kiinnostava vierailukohde ihan vaikka kuriositeettina, tai jos sattuu olemaan Solariksen kulmilla ja ruokaa täytyy saada todella nopeasti.

Täytyy kyllä todeta, että Riikan Lidossa ruoka oli monipuolisempaa ja paremman makuista autenttisella latvialaisella leimalla. Tallinnan Lido on vähän niinkuin yksinkertaistettu ja massapäistetty versio alkuperäisestä latvialaisesta.

*

DOMINIC

Viimeisenä iltanamme olimme jo päättäneet suunnata kiiteltyyn ravintola MEKKiin, kunnes allekirjoittaneen ruokavamma tuli väliin. (Tästä saa ihan repiä huumoria ja pyöritellä silmiään, en loukkaannu :))

MEKKin alkuruokalistalta; suolattua turskaa kera kuivatun lihan, silliä ja perunavaahtoa kera ruisleipäkuutioiden, kylmäsavulohikeitto suolatulla perunalla, vasikanmaksaa, savustettua possua... Pääruokia: Uuniperunaa, kuhaa pekonisalaatin ja perunamuusin kera, ankkaa ankanrasvassa paistetuilla perunoilla, pihviä, lammasta...

Ehkäpä ensimmäinen kerta, kun kohtaan ravintolan, jonka menu riitelee näin paljon ruokavalioni kanssa. Koko ruokalistalla oli vain yksi annos, jonka olisin voinut tilata ilman modifiointia: hitaasti kypsennettyä tomaattia ja endiiviä paahdettujen hasselpähkinöiden, persiljaöljyn ja tattikerman kanssa. Niinpä päätimme mennä muualle.

Koska nälkä oli kova, 'muualle' valikoitui nopeasti. Olin jo aiemmin googlaillut erityisesti viineihin erikoistuneita ravintoloita, ja Dominic on yksi sellainen. Ravintola on Eestimaitsedin listalla, mutta ei sijoitu ihan top-kymppiin.

Keittiön tervehdyksenä sain lusikallisen vuohenjuustoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Oikein hyvä.

Ensin meille tuotiin kummallekin lihaa sisältävä tervehdys. Tämä oli minusta hieman kummallista, sillä lihansyömättömyys on suhteellisen yleistä ja siksi keittiön tervehdykset ovat useimmiten aina kasvispohjaisia. Lihaa sisältävään keittiön tervehdykseen en ole vielä Dominicia ennen törmännyt.

Otimme yhden alkuruoan jaettavaksi ja toiset henkilökohtaiset. Jaettavaksi tilasimme vihreän salaatin mustekalalla, retiisillä, melonilla ja oliiveilla (8€).

Salaatin esillepano oli kenties hieman arkinen ravintolan tyyliin nähden, Dominic on sisustukseltaan lähes barokkinen ^_^ Paikan hintatasokin sijoittaa ravintola keskimääräistä ylempään skaalaan, ja 8 euron salaatti Tallinnassa on kallis salaatti. Näin ollen sen esillepanollekin voi asettaa odotuksia :)

Kakkosalkuruokani, kermainen purjokesäkurpitsakeitto sinismpukoilla (6€) taas oli oikein kaunis katsella, ja vielä parempaa syödä. :)

Purjo ei kuulu lempparikasviksiini enkä itse käytä purjoa juuri koskaan, mutta tämä keitto oli todella herkullinen. Annoskoko oli suuri verrattuna Suomen ravintoloiden alkuruokiin, olen joskus saanut tämän kokoisen keiton Suomessa pääruokanakin.

Alkuruokien jälkeen saimme pienen suunraikastuksen karpalosorbetin muodossa. Sekin oli aika suuri, ja lisäksi sen verran makea että se ei oikein ollut mieleeni. Mies taisi saada syödä mun sorbetin.

Kuvassa vasemmalla miehen pääruoka, burgundinpihvi maa-artisokkapyreellä ja paahdetuilla porkkanoilla (15€). Oli kuulema erinomainen. Mies tarjosi minulle pyrettä kun sekin oli niin maukasta. Me muuten ollaan niin epähienostuneita, että maistellaan ihan tyynesti toistemme lautasilta paremmissakin ravintoloissa. Itse pidän sellaisesta ruokakulttuurista, jossa jakaminen kuuluu asiaan ja on luonnollista. Olen joskus ollut Suomessa sellaisissa ravintoloissa, joissa ylimääräisen lautasen pyytämiselle todellakin nostellaan kulmia. Tavallaan ymmärrän, että ruoan jakaminen ei kuulu tietynlaisten ravintoloiden konseptiin kun se "ei näytä hienolta", mutta sitten taas toisaalta ärsyynnyn tällaisesta asenteesta. Ruoka on ennen kaikkea sosiaalinen asia, ja hyvän ruoan jakamisen pitäisi olla mitä luonnollisinta.

Mitä mieltä te olette? Maisteletteko ronskisti toisten lautasilta? (Luvan kanssa tietysti, heh :D)

Pääruoaksi tilasin turskaa (jep, turska oli jälleen listan ainoa kalaruoka, turskaa ei pääse Virossa pakoon :)) ja tiikerirapua hummerikastikkeessa (16€). Lisukkeena kukkakaalipyrettä, purjoa ja parsakaalia. Erittäin hyvänmakuinen setti eikä tuo rumaltakaan näyttänyt :D Annoksen koko ei tule hyvin esiin kuvassa, mutta kyllä tässäkin oli syötävää sen verran että vatsa oli kahden ja puolen ruokalajin jälkeen aivan pinkeänä.

Kun Dominicin sommelieeri tuli tiedustelemaan jälkiruokakiinnostuksestamme, jouduin toteamaan, että teillä on ihan liian suuret annokset jotta asiakkaille enää jää tilaa jälkkärille. :) Siellä se juustolautanen taas kutsui minua, mutta tällä kertaa ei olisi mahtunut muruakaan.

Viinisuositukset ruoille toimivat erinomaisesti, ja Dominicissa nautin reissun parhaat viinilasilliset. Keiton kanssa suositeltiin Pinot Grisiä Luxemburgista ja kalan kanssa (halusin punaista) Morellinoa Italiasta.

Yleisarvosana ravintola Dominic: ruoka 4/5, palvelu ja tunnelma 4/5, hinta-laatu 5/5.

*

Paikkoja, joissa olisin vielä todella kovasti halunnut käydä syömässä, jäi pitkä liuta. Leib Resto & Aed, Vegaaniravintola V, Noa ja Kohvik Moon ensimmäisten joukossa. Ja Horisont upeilla maisemillaan, vaikka tunnelmallisesti vanhankaupungin paikat viehättävät enemmän.

Jos teillä on vinkkejä Tallinnan kätketyistä tai ei-niin-kätketyistä ruokahelmistä, niin kommenttiboksiin vain! :) Aion epäilemättä lähitulevaisuudessa tehdä uudet treffit Tallinnan kanssa, ja varata mukaan vähän löysemmät housut :D

Tallinna yllätti tasokkaalla ja monipuolisella ravintolatarjonnallaan. Michelin-tähtiä ei ole Viroon vielä jaettu, mutta gourmet-ruokailijan vaatimukset täyttyvät takuulla. Ja mikä parasta - täällä syöt hulppean monen ruokalajin illallisen viineineen murto-osalla Suomen hinnoista. Ruokaintoilijalla lähtee Tallinnassa helposti mopo käsistä, sen voin kertoa :)

Jutusta tuli sen verran pitkä (kun se mopo... ;)), että katsoin parhaaksi jakaa se kahteen osaan. Kummassakin osassa esittelyssä rennompi sekä fiinimpi paikka.

Kuvat: Eestimaitsed

Olisimme halunneet varata pöydän Neh'istä miehen syntymäpäiväillalliselle. Rakastamme monen ruokalajin maistelumenuja, ja Neh'illä on tarjota loputon sellainen, Endless Menu. Hinta on mitä kilpailukykyisin; 240 euroa kahdelta hengeltä. Hintaan sisältyvät myös suositellut viinit. (Vertaus: Helsingin ravintola Olon 4 ruokalajin maistelumenu viineineen on 231 euroa / yksi henkilö. Okei, Ololla on tietysti myös se Michelin-tähti ;))

Harmittikin melkoisesti, kun Neh ei vastannut varauspyyntöömme (laitoin jopa toisen viestin perään). Vastaus tuli viimein samana päivänä jolle olimme pöytää varaamassa, kello 14, jolloin luonnollisestikin olimme jo tehneet muita suunnitelmia. Tämä jäi Tallinnan visiitin ainoaksi vähemmän positiiviseksi palvelukokemukseksi.

Kuvat: Eestimaitsed

Virolaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden, kulinaristien ja ruokatoimittajien muodostama Eestimaitsed (Viron Maut) valitsee joka vuosi Viron parhaat ravintolat, ja tämä lista toimii maan "ravintolaraamattuna". Ykköspaikka on haluttu spotti! Kärjessä ovat olleet jo vuosia Muhun saarella sijaitsevan Pädasten kartanon ravintola Alexander (jonka sisar-ravintola Tallinnan Neh muuten on) sekä venäläiseen cuisineen erikoistunut Telegraaf-hotellin Tchaikovsky. Viime vuonna ykkössijan nappasi NOA, joka sijaitsee Meriväljan kaupunginosassa 10 km Tallinnan keskustasta.

Suosittelen mitä innokkaimmin Eestimaitsedin listaukseen tutustumista, mikäli tinkimättömällä asenteella luotsatut, makuihin ja raaka-aineisiin panostavat laaturavintolat kiinnostavat. Raatihuoneentorin turistipaikkoja ei listalta löydy, mutta hintahaarukkaa on laidasta laitaan rennoista kahvila-tyyppisistä paikoista fine diningiin. Sivusto esittelee kunkin ravintolan kiinnostavasti, kompaktisti ja tyylikkäästi veden kielelle tuovien kuvien kera. Tuonne kun ajautuu selailemaan niin haluaisi vain ottaa saman tien taksin satamaan ja istua jo tänä iltana tunnelmoimassa Tallinnan gourmet-apajien äärellä :)

Juhlaillallispaikan kriteerinä oli maistelumenu, ja keskustan paikoista kiinnostavin (ja huokein ;)) sellainen löytyi ravintola Ribestä. Paikka on Tallinnan Top 10-ravintolalistan vakionimiä ja ollut parhaimmillaan 2. sijalla vuonna 2009.

RIBE

Viiden ruokalajin menu Ribessä keventää kukkaroa 45 eurolla, seitsemän ruokalajia 55 eurolla. Viinipaketit maksavat 30/40€.

Otimme viiden ruokalajin menun, sillä sen pystyi toteuttamaan myös lihattomana.

Keittiön alkutervehdys (oikealla): maa-artisokkakeitto (annos oli valtava, eri kaliiberia kuin keittiön tervehdykset yleensä)

Alkuruoka (vasemmalla): kurpitsasalaatti, jossa marinoitua kurpitsaa, kurpitsapyreetä, Ribe-juustoa, rapeaa lehtikaalia ja siemeniä.

Viini: Pinot Gris Alsacesta.

Naisena kiinnitin tietysti ensimmäisenä huomiota Riben astiavalintoihin. Minusta ne eivät olleet ihan linjassa ravintolan tyylin kanssa. Myöskin ruoan asettelu oli läpi menun hyvin "basic", kohtasin harkitummin koottuja annoksia edullisemmissa casual dining -paikoissakin. Visuaalisuus ei tämän kokemuksen perusteella ole Riben ydinjuttu, mutta eihän sen tarvitse ollakaan :)

Alkuruokien maut olivat oikein hyvät, pidin etenkin samettisesta keitosta.

2. ruoka: lohta, hummerilientä, omenaa ja selleriä.

Viini: Anterisio Italiasta.

Lohiannos oli erittäin maukas, mutta ehkä kuitenkin aavistuksen "pliisu". Turvallinen, klassinen kokonaisuus ilman kiinnostavaa leikkiä tekstuureilla tai kekseliästä makuyhdistelmää, jollaisiin olen parempien ravintoloiden maistelumenujen yhteydessä tottunut.

3. ruoka: kampasimpukkaa ja kevätsipulia. Miehellä naudan tartarpihvi, tryffelikermaa, etikkakurkkua ja retiisiä.

Viini: Albarino Espanjasta. (Miehellä jotain punaista tartarinsa kanssa.)

Simpukka jatkoi menun mietoa, tasaisen laadukasta linjaa. Tämän annoksen "se juttu" saattoi tosin olla chorizo-hilloke, joka siihen olisi kuulunut, mutta joka lihattomalta tilaajalta tietenkin jätettiin pois.

Pääruoka: turskaa, perunamuusia, pinaattiravioli, paahdettua parsakaalia.

Viini: Grüner Veltliner Itävallasta

Virossa rakastetaan turskaa. Sitä on lähes kaikkien ravintoloiden kala-listalla. Tämän annoksen perunamuusilisuke yllätti; menussa puhutaan vain "pinaatista, paremesaaniravioleista ja paahdetusta brokkolista". Arkinen muusi verotti mielestäni annoksen yleisvaikutelmaa, eikä muusi oikein miltään maistunutkaan. No, perunalta. :)

Entäs vhh? Yleensä syön kyllä maistelumenujen yhteydessä kaikkea (paitsi lihaa) ainakin vähän, sillä lusikallinen pottua tai pastaa ei tietenkään kaada ruokavaliota, mutta tällä kertaa myönnän, ettei muusi ollut maultaan sen arvoista. Raviolista söin puolet. Saa dissata. Tiedän hyvin, että olen välillä oudon jääräpäinen ruokavalioni kanssa. Ei vain tullut sellaista tunnetta, että tämän haluan syödä.

Pääruoka maistui yhtä miedolta kuin muutkin ruoat. Hienostuneelta (muusia lukuunottamatta) ja maukkaalta, mutta ei sellaiselta, joka nostaisi elämyksen Tallinnan ravintolakokemusten ykköseksi.

Jälkiruoka: suklaavaahtoa ja kondensoidusta maidosta tehtyä jäätelöä.

Viini: Vin Santo Chiantista Italiasta (kuvassa tosin shampanjaa, jota talo vielä tarjosi meille jälkiruoan päälle).

Minua harmitti, kun en jostain syystä kysynyt voiko makean jälkiruoan vaihtaa juustoihin. Teen yleensä aina niin. No, maistoin tätäkin kuitenkin, ja olihan se aivan taivaallisen hyvää. Todella hyvää, vaikkakin liian makeaa minun sokerittomuuteen tottuneille makuhermoilleni. Sanoisin, että jälkiruoassa oli eniten makua koko illan ruoista. :)

Yleisarvosana ravintola Ribe: ruoka 3/5, palvelu ja tunnelma 4/5, hinta-laatu 5/5.

Tähän hintaan kun saa viiden ruokalajin (käytännössä kuuden) ja viiden viinilasillisen illallisen, niin ei voi todellakaan valittaa. 75 euroa..! Riben ruoka oli kuitenkin hieman yllätyksetöntä ja maut vähän liiankin kilttejä. Lisäksi viinit eivät olleet ihan suosikkejani, vaikka tukivat oivallisesti ruokia ja maut sopivat odotetusti yhteen. Laatu oli korkea kautta linjan, mutta kuten todettua, odotan maistelumenuja tarjoavilta ns. paremmilta ravintoloilta jotain aivan erityistä, makuja, jotka saavat minut uteliaaksi, innostuneeksi - yllättyneeksi. Miehen kokemus oli muuten parempi, liharuoat kenties ovat Riben vahvempi alue ja tartar-pihvi nosti kokonaisuutta.

On palkitsevinta, kun näkee lautasella tuttuja raaka-aineita, mutta maistaessa ihan hätkähtää makujen intensiteettiä tai yllättävästi rakennettua makuyhdistelmää. Pieninkin komponentti lautasella voi vaikuttaa merkittävästi makuun ja suutuntumaan ja muuttaa "ihan hyvää lohta" -kokemuksen "taivaallisen hyvää, mitä ne on tähän laittaneet?" -tasolle. Se on taitoa, jota ihailen kuten mitä tahansa taiteen luomista.

*

F-HOONE

Telliskivi Lomelinnak -kulttuurikeskuksessa sijaitseva F-Hoone edustaa rentoa bistro/kotiruoka/baari-tyyliä - mutta kaikkea tätä särmällä. F-Hoone on hurjan suosittu, mutta Top 10 -listalta sitä ei löydy. Minun top-paikkoihini se kyllä sujahti hetkessä, enkä ihmettele miksi ihmiset tulevat tänne uudestaan ja uudestaan.

Ruokalista on ihastuttavan monipuolinen ja hintataso todellakin ystävällinen; vatsan saa täyteen jo kolmella eurolla ja 20 sentillä esimerkiksi tulisella kookos-katkarapukeitolla. :) Myös vegaanit on huomioitu.

Saatoin pikkuisen riehaantua edullisten hintojen kannustamana, ja tilasin pelkästään itselleni keiton (jolla siis jo yksinään tulee kylläiseksi), uunimunakoison ja avokadosalaatin. Lisäksi jaoin miehen kanssa juustolautasen :D Että vähän apetta...

Mies tilasi vaatimattomasti annoksen kananrintaa pinaattipyreellä ja uunissa paistetulla kukkakaalilla.

Värikäs baari on ilo silmälle. Ja hymyilevä henkilökunta ilo sielulle ^_^ Kävimme F-Hoonella yhteensä kolmesti ja palvelu oli aina poikkeuksellisen sydämellistä. Kun saavuimme ravintolaan keskellä lauantain lounasajan pahinta ryysistä ja saimme odottaa ruokaa nelisenkymmentä minuuttia, asiaa pahoiteltiin juurta jaksain vaikka viihdyimme odotusajan vallan mainiosti viinilaseinemme.

Ylempänä miehen kana-annos, alla minun munakoisoni. Tulipahan muuten taas todettua, että munakoiso on kertakaikkiaan parhaimmillaan Kreikassa eikä sitä juuri kannata muualla tilata. No, Turkissa kenties, siellä hallitaan myös pitkän haudutuksen taito. Suomalaisissa ravintoloissa munakoiso tuntuu olevan järjestään kypsennetty niin, että se jää sitkeäksi ja aavistuksen kitkerän makuiseksi.

Myös F-Hooneen munakoiso (kera rucolan, uunipaistetun tomaatin ja persiljaöljyn, hintaa 5,60€) oli tätä "al dente" -kypsennettyä sorttia, eikä munakoison maku pääse tällä valmistustavalla koskaan oikeuksiinsa. (No, mun mielestä ainakin :)) Välttävä munakoiso ei kuitenkaan onnistunut verottamaan F-Hooneen kokonaisvaikutelmaa, ja palasin Telliskiven lukuisista muista houkuttavista tarjokkaista huolimatta sinne vielä toisen kerran tiistaisen Kalamaja-retkeni päätteeksi.

Tiistain lounaalla tilasin edellisellä kerralla kutkuttelemaan jääneen savulohen fenkoli-kurkkusalaatilla, cashewpähkinäkastikkeella ja taimenen mädillä (6,10€). Siihen päälle vielä mehevä salaatti grillatulla vuohenjuustolla ja kielen mennessään vievällä punajuuripestolla (5,50€).

Yleisarvosana F-Hoone: ruoka 4/5, palvelu ja tunnelma 5/5, hinta-laatu 5/5.

.

Ravintolakatsauksen kakkososassa Tallinnan suosikikseni kohonnut Rataskaevu 16 sekä reissun parhaan keiton tarjoillut, hienostunut Dominic.