Heitetään tähän väliin poiminta Yves Rocherin kesän limited edition -tuotteiden joukosta.

Tää hohdepuuteri!!! Lööööv!

Nämä kuvioidut tai marmoroidut pinnathan on yleisesti tehty vain esteettisenä houkuttimena - mutta kyllä se kuulkaa toimii! ^_^ Minä kuulun niihin kuluttajiin joita kaunis pinta meikkituotteessa vetää puoleensa kuin kukat mehiläisiä.

Rocherin pinkki kaunokainen jättää iholle hohdon lisäksi myös sävyä, mikä ei aina ole itsestäänselvää sävyllisissä hohdetuotteissa. Tämän puuterin voi nähdä joko highlighterina tai hyvin voimakkaasti hohtavana, huurteisen vaaleanpunaisena poskipunana. Toimii poskipunana etenkin vaaleaihoisilla. Kaikkihan eivät tietenkään pidä näin hohtavista poskipunista, mutta niillekin on paikkansa...

Ah, mä tykkään tästä tosi paljon! Hohdekoostumus juuri mun makuun - enemmän helmiäistä, vähemmän kimallusta ja juuri sopiva häivähdys sävyä niin että toimii poskilla yksinäänkin. Yleensä olen kesäisin taipunut käyttämään kultaisena hohtavia highlightereita, tänä kesänä on raikkaan pinkin vuoro! Slurps! Pinkin seassa olevat kultaiset suonet tuovat juuri sen verran lämpöä mukaan ettei sävy jää liian kylmäksi.

Kuvassa puuteria poskilla, luomilla ja kulmaluulla.

Yves Rocherilla ei olla ihan selvillä, millä nimellä tuotetta pitäisi kutsua. Pakkauksen kannesta löydämme eri kielillä tekstin jossa lukee mm. Bronzing Powder / Hohtava Aurinkopuuteri / Highlighter Puder. Englanniksi ja suomeksi tuote on siis mukamas aurinkopuuteri (häh?? Kyllä ne mun mielestä on tähän saakka olleet ruskeita sävyltään), ja monilla muilla kielillä taas kuulto/highlighting-puuteri.

Nimityksestä viis, puuteri on kaunis. Hintaa kiekolla on 13,90€ ja sen pitäisi olla ilmestynyt YR-liikkeisiin nyt toukokuussa. Omani sain Yves Rocherin PR:ltä.

Nyt kun olen tässä asialla, niin heitänpä samaan syssyyn muutaman suosikkini Yves Rocherin uudistuneista kynsilakoista. Vanhatkin kyllä olivat niin hyviä, että en tiedä voiko laadusta saada velä paremman? ;) No, ainakin valikoimaan on tullut nyt myös viimeisen huudon mukainen geelilakka, eli pidempään kynsillä pysyvä, todella korkeakiiltoinen lakka. Ei tarvitse millään lampuilla kovetella.

(Itse en kuitenkaan ole ihan tätä 'geeli'-nimitystä ymmärtänyt itsestäänkuivuviin lakkoihin liitettynä, kun kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen geeliteknologian lakka...)

Nämä ihanaiset sävyt lähtivät myös mukaani taannoiselta Rocher-vierailulta: Beige Radieux (geelilakka, tunnistaa hopeisesta korkista), Melon, Corail Doux ja Or pailleté. Tulenko koskaan kyllästymään noihin korallisiin ja persikkaisiin lakkoihin? En kai. Ei ole näkyvissä.

Ja hei, tuo kultahippulakka vaikuttaisi olevan hyvin samankaltainen kuin mun suosikki, Snow Crystalin Sparkling Champagne. :)

Päädyin muuten eilen täällä Bruggessa (maa on siis vaihtunut Belgiaan ja vaihtuu tänään myöhemmin Ranskaan) Yves Rocherin myymälään ja löysin sieltä vielä pari ehdottomasti houkuttavaa sävyä uutuuksien joukosta; Anthracite Iridescent (liilaan shiftaava antrasiitinhamaa) ja Magnolia Nacré (jännä monisävyisenä hohtava kultabeigepinkki). Näitä ei ollut PR-toimistolla. Saattaa joutua kotiuttamaan nuo. :)

En muuten tiedä mikä minua vaivasi eilen, mutta Bruggen katselusta ei meinannut tulla mitään - kun ajauduin koko ajan kauppoihin. Siis minä! Teki hirveästi mieli ostaa kaikkea. Etenkin sitruunankeltaisia asioita. Toivottavasti parannun tunteesta pian. ;D

Lähtiessämme Lilianan kanssa ulos eilisen postaukseni jälken, pieni tihku ulkona oli muuttunut kunnon rehelliseksi sateeksi. 10 minuuttia myöhemmin kenkäni (niin mikä Goretex-pinta, Legero?) olivat läpikastuneet ja sukkani märät. Se siitä Amsterdamin kävelykierroksesta sitten.

Sade ei osoittanut merkkejä laantumisesta ja niinpä pysäköimme itsemme ensimmäiseen mukavalta näyttävään paikkaan jossa voisimme istua, syödä ja kenties kumota muutaman lasillisenkin. Liliana oli kävellyt jalkansa aika lailla muusiksi jo aamupäivän museokierroksellaan, emmekä loppujen lopuksi olleet lainkaan pahoillamme tilaisuudesta istua lämpimässä baarissa tapasten äärellä höpöttelemässä. Toisiammehan me olimme tänne tulleet tapaamaan, emme varsinaisesti Damia. :)

Liliana oli livenä juuri niin välitön ja eloisa kuin olin odottanutkin – mutta amerikkalaisempi. Työ matkailualalla on tartuttanut Lilianaan autenttisen jenkkinuotin letkeine ilmaisuineen. Se tuntui jotenkin hassulta, kun oli kaikki vuodet kuvitellut mielessään vahvasti espanjalaisittain murtavan aksentin.

Puhuimme pitkään ja antaumuksella - - tortilloista. Halusin kuulla meksikolaisen selvennyksen siitä, mikä olennainen ero burritoilla, fajitasilla, quesadilloilla ja enchiladoilla lopulta on. Eivätkö kaikki ole täytettyjä vehnälettuja? Kun kerroin suomalaisten meksikolaisravintoloiden listalta voivan löytyä erikseen tortillan, burriton ja tacoja, Liliana huokasi.

Tortilla tarkoittaa pelkkää (maissi)leipästä ilman mitään täytteitä. Jos puhut Meksikossa tortillasta, puhut siis vain "letusta". Kukaan ei tilaa pelkkää tortillaa. Tortilla valmistetaan useimmiten maissista (tunnustan etten tiennyt tätäkään), mutta on myös vehnäversioita. Burrito tehdään aina vehnätortillaan.

”Eikö ne maistu ihan samalle? Vehnä- ja maissilätty?”

Liliana katsoi minua kuin olisin juuri esittänyt maailman älyvapaimman väittämän. ”No - ei!” Maissitortilla on ihan eri makuinen, ja makuvivahteita on kymmeniä maissilaadusta riippuen. Olenko koskaan maistanut esimerkiksi sinimaissista tehtyä tortillaa? Se on väritykseltäänkin sininen. Enpä voi väittää maistaneeni, tai edes nähneeni sellaista. Joku lukijoista?

Quesadilla on tortilla, jossa on täytteenä juustoa – jos tilaa Meksikossa quesadillan, siinä on pelkästään juustoa, ei muita täytteitä. Ellei erikseen tilaa quesadillaa täytteillä.

”Miksi quesadillalle pitää olla erikseen nimi?” kysyn, ja juuri tätä en ole koskaan ymmärtänyt. ”Miksei se voi olla 'juusto-tortilla' tai 'tortilla juustolla'?

Liliana puisteli päätään. ”Ei, ei. Jos se olisi ’juusto-tortilla’, niin silloin jo taikinaan olisi sekoitettu juustoa. Ihan eri juttu kuin juustoa täytteenä”.

Entä burrito? Onko burritolla loppujen lopuksi muuta eroa täytettyyn tortillaan, kuin taikinassa käytetty vehnä? Miksei voi vain sanoa ’täytetty vehnätortilla’?”

Liliana ei selvästikään tavoita suomalaisen tortilla-maallikon järjenjuoksun aaltopituutta. (En ihmettele.) Totta kai niillä on eri nimet. Tortillakulttuuri on meksikolaiselle yhtä monivivahteinen kuin, no, vaikka erilaiset puurot suomalaiselle tai juustot ranskalaiselle.

Jos meillä on kana-kasvistortilla ja kana-kasvisburrito, niin minun näkökulmastani ne ovat ihan sama asia, toinen vain on tehty vehnään ja lätyn päät rullattu kiini. Maistaako noissa sitten suurenkin eron jossain Amarillossa… Hmm. Mutta meksikolaiselle ero on tärkeä ja selkeä.

Entäs enchilada? Se on maissitortilla, jonka pinta voidellaan kauttaaltaan salsalla ja sitten se paahdetaan, täytetään ja rullataan. Tuloksena mehukkaampi täytetty tortilla.

Tacot? Liliana kurtisti naamaansa. ”Don’t even get me started. Ei meillä ole mitään rapeita tacoja niin kuin gringoilla, tacon ei kuulu olla rapea.” Liliana kertoi, että Meksikossa taco on pehmeä ja tarkoittaa yksinkertaisesti pienempää tortillaa.

”Ainoa rapeakuoriseksi paistettu tortilla on sesadilla”. Sesadilla? En tiedä haluatteko kuulla, mikä on sesadilla, mutta kerron kuitenkin. 'Seso' tarkoittaa aivoja, ja sesadilla täytetään, milläs muulla kuin lehmän aivoilla. Lisäksi voidaan laittaa kasviksia, sieniä ja vaikkapa kaktusta. Koko hoito upotetaan öljyyn ja friteerataan. Liliana kertoi syöneensä aivoherkkua viimeksi pari viikkoa ennen reissua. ”Kuulostaa ällöltä mutta se on tosi hyvää…!” Erm. :D

Sain vielä kuulla Lilianan ajatuksia juustoista ja nachoista. ”Niin gringoa”. Juustoa ei Meksikossa käytetä juuri lainkaan, eikä juusto kuulu tortilloihin muuten kuin quesadillassa. Meille niin tuttu annos rapeakuorisesta tacosta kera päälle ripotellun  juuston ja nachojen saa Lilianan melkein yökkäilemään.

Salsalla on valtavan tärkeä merkitys. Meksikolainen valitsee usein ravintolan sen perusteella, missä tehdään parhaat salsat.

”Ja mole-kastike… Hyvin tehty mole-kastike on taivas”, Liliana sanoi silmät viirulla. ”Sun täytyy tulla Meksikoon ja maistaa kunnon molea. Ja kyllä sun pitää maistaa sinimaissista tehtyä tortillaakin ;)

Deal! Kun mä jonain päivänä menen Meksikoon, lupaan syödä paikallisen täytetyn tortillan. Ja Liliana saa maistaa mun kukkakaalitortillaa. ;D

Kello oli tullut 18.30 ja olimme jo myöhässä tapaamisesta Dam-aukiolla. Fajitaksiin saakka emme koskaan edes ehtineet ^_^

Seuraamme liittyi Lilianan ystävä Franc. Sadekin oli tauonnut.

Pääsimme sittenkin tekemään perinteisen Amsterdamin turistikierroksen Francin johdolla.

Loppuillan puhuimme muusta kuin tortilloista.;)

Sain tuliaisia - meksikolaista kosmetiikkaa! ^_^

Täällä ollaan!

DSB:n eli Tanskan rautateiden henkilökunta oli varsin ihmeissään, kun syöksyin eilen Köpikseen päästyäni kysymään Hampurin junien kohtalosta. - Ei junien kulussa ollut mitään poikkeusta.

Virkailija kävi katsomassa Deutsche Bahnin sivua ja totesi saman kuin minäkin; siellä lukee että 15.13 ja 17.13 junat eivät kulje 17. toukokuuta – vaikka ne todellisuudessa kulkivat. Haistakoon DB jotain ikävää, sanon vain. Ihan turhaan sain panikoida puoli vuorokautta.

Tukholma – Kööpenhamina –matkan aikana ehdin jo järjestää hätämajoituksen Köpikseen mikäli junat todella olisi peruttu eikä bussiin olisi mahtunut. Kyllä Couchsurfing on mahtava juttu! Useilla kaupungeilla on CS:n sivuilla omat Emergency Couch –ryhmät, joihin voi jättää majoituspyynnön erittäin lyhyellä varoajalla tilanteissa, joissa on vaikkapa missannut lennon. Naputtelin Kööpenhaminan hätäsohvaryhmään viestin aamupäivällä, ja puoleen päivään mennessä olin jo saanut katon pääni päälle läheltä rautatieasemaa.

Sille ei sitten onneksi tullutkaan tarvetta, ja vietin Kööpenhaminassa mukavan kolmen tunnin hengähdystauon käyden Postimuseon kattoterassin maisemakahvilassa ja lounaalla viime keväänä lukijavinkin kautta löydetyssä Det Lille Apoteketissa.

Vinkki reilaajille: junavuoroihin Tukholmasta Saksaan kannattaa ehdottomasti tehdä paikkavaraus jo Suomessa. Varaushan on pakollinen noissa junissa, ja jos sen jättää vasta matkapäivän aamuun, ei välttämättä pääse junaan ollenkaan.

Tukholman juna oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, eli olisin jäänyt asemalle ilman etukäteisvarausta. Kannatti siis todellakin se VR:n kanssa säätäminen.

Samoin Hampuriin 15.13 lähtevä juna oli loppuunmyyty, se oli syy miksi VR:n heppu ei saanut minulle siihen paikkaa. 17.13 lähtenyt, päivän viimeinen juna oli käytäviä myöten täynnä, ihmisiä istui melkein päällekkäin… Ja nyt ei ole vielä edes korkeasesonki.

Saavuin Amsterdamiin ihan pikkuisen univelkaisena ehdittyäni torkkumaan Hampurin CS-emäntäni sohvalla runsaat neljä tuntia (juttelimme aamuyhteen sakka, kello soi 5.30), mutta nukkua ehtii myöhemminkin.

Nyt lähdemme Lilianan kanssa tutustumaan kaupunkiin – ja 18 vuoden kirjeystävyyden jälkeen toisiimme livenä! :)