"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”

”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”

Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.

Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.

Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.

Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.

Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D

(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))

Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana

Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.

Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)

Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.

Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D

Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.

Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.

Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.

Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3

Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.

Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.

Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)

Kuva: Foodie

Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P

*

Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?

Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?

Kotona jälleen. Kesä taisi jäädä Sveitsiin.

Tässä muutama asia joka tekee mieli jakaa juuri tänään.

Matkan kosmetiikkaostossaldo: 2 kpl.

Minun ei erityisemmin tehnyt mieli ostaa Sveitsissä kosmetiikkaa, mutta panin kyllä merkille paikallisia luonnonkosmetiikkamerkkejä ja kävin tuijottelemassa ja hypistelemässä niitä aina aika ajoin. :D Niin kuin friikit tekevät.

Sveitsiläisiä sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja ovat mm. Similasan (never-heard), Biokosma ja Suomessakin jonkin verran tunnettu Farfalla.

Suurin kiinnostukseni kohdistui kuitenkin jostain syystä ei-luonnonkosmetiikan puolelle Rausch-sarjaan. Rausch-brändi on minulle entuudestaan tuttu, mutta en muistanut myydäänkö sitä Suomessa (näemmä myydään).

Koko kolme viikkoa huomasin palaavani uudelleen ja uudelleen hipeltämään erityisesti juuri näitä kahta putelia, ja toiseksi viimeisenä päivänä päätin vihdoin ostaa ne. :) Munaöljyshampoo kuiville hiuksille ja avodakoshampoo värjätyille hiuksille.

Munaöljyshampoon saksankielinen nimi on kyllä söpöin; Ei-Öl. :) Minusta tuntui, että haluan ehdottomasti Ei-Öl-nimisen shampoon.

Viimeisenä reissupäivänä pesin hiukset Ei-Ölillä. En käyttänyt hoitoainetta, sillä shampoo tuntui sen verran hoitavalta. (Ja se muuten tuoksuu makealle munatotille...!) Ja arvatkaa mitä? Hiuksista lähti lähes kaikki tahma...!

Nyt voidaan siis miettiä koko reissun hiuksiani vaivanneen tahmaisuuden kannalta seuraavia selityksiä:

1. Lushin Daddy-O-shampoo ja/tai Korresin Aloe -hoitoaine eivät toimi Sveitsin vedessä.

2. Zürichin vesi poikkeaa muiden Sveitsin kohteideni vedestä ja tahma lähti kiitos Zürichin.

3. Rauschin Munaöljy-shampoossa on jotain erityistä joka sai tahman irtoamaan.

Todella erikoinen koko tämä tahmajuttu. Mutta senpä vain sanon että olin niiiin iloinen kun harjasin hiukset niiden kuivuttua ja tunsin että tahma oli poissa. Hiuksissa tuntuu enää aavistus normaalista poikkeavaa "pintaisuutta". Huh huojennusta!

*

Muuta matkaan ja kosmetiikkaan liittyen.

Tässä reissun ainoa meikkikuva ^_^ No, siinä on pelkät turkoosit kimaltavat rajaukset.

Reissumeikkini oli joka päivä Alverden pohjustus + L'orealin ripsari + Essencen Crystal Eyeliner yhdistettynä johonkin vedenkestävään kynään.

Tämän saa vapaasti tulkita mainoksena :D mutta tuo Yves Rocherin kirkkaansininen kynä on mun ihan suurin kesäsuosikki. Ollut jo kolme vuotta. Parhaan värinen sininen kynä jonka tiedän. Kun sen päälle laittaa rajauksen alkuun vedon Essencen kimalle-laineria saa ihan törkeän nätin liukuvärjätyn rajauksen. :)

Koin matkalla jotain minulle aivan uutta. Olen blogissakin kovasti mainostanut kuinka ripsarikaan ei koskaan leviä minulla, mutta tällä matkalla meikkini levisi kauttaaltaan joka ikinen päivä. Niin rajaus kuin ripsaritkin. Afterwalk-postauksen meikkikuva on vielä siistiä materiaalia verrattuna helteisimpien päivien tilanteeseen, joina meikki oli niin koomisen sotkuinen että se näytti ulkopuolisille varmaan tarkoituksella sotketulta.

Alverde-pohjustuksen puuterointi auttoi hitusen, mutta meikki oli silti viimeistään iltapäivällä sen näköinen kuin olisin tullut jostain vesiputoukselta. En tiedä oliko syy yksin Alverde-pohjustajan, vai alkaako ihossani ikääntymisen myötä muuttua jotain kemiallisesti niin, että meikki liukenee sen eritteisiin. Tällä reissulla todellakin sain kokea, miltä tuntuu niistä ihmisistä joilla meikit eivät millään meinaa pysyä.

Opetus? Älä jätä luotto-pohjustajaasi kotiin.

*

Lopuksi. Mun kädet tänään. Kynsihuolto tiistaina. Luuletteko että mun laittaja saa slaagin?

Vain peukalot ja nimettömät jäljellä.

Eihän näille tyngille voi mitään tehdä tällä hetkellä, ei niihin saa muottiakaan enkä tiedä haluanko tippejä (ne on jotenkin niin luonnottomat). On kai vain pätkäistävä loputkin ja odotettava että tulee sen verran pituutta että saa tehtyä muottipidennyksen.

Se oli sitten sellainen hätäapuhuolto se.

Bern on 140 000 asukkaallaan Euroopan pienimpiä pääkaupunkeja. Tiheärakenteinen infrastruktuuri tekee sen, ettei kaupunki kuitenkaan tunnu miltään pikkupaikkakunnalta. Jos ei paremmin tietäisi, ei Bern tunnu mitenkään merkittävästi Helsinkiä tai Osloa pienemmältä kaupungilta.

Münsterin katedraalin torni on Sveitsin korkein. Katedraalin muurien reunustama puutarha jokimaisemineen on viehättävä hengähdyspaikka ydinkeskustassa.

Bernin vanhassa kaupungissa on yli 6 km katettuja ostoskujia, minkä vuoksi keskustassa voi helposti kulkea kastumatta sateellakin. :) Putiikit, ravintolat ja taidegalleriat jatkuvat myös maan alle, niihin mennään sisään kadun varressa avautuvista luukuista.

Bern muutamalla sanalla:

- Kotoisa

- Kaunis

- Historiallinen

- Kiinnostava

- Kompakti

- Monipuolinen

- Nuorekas

- Rento

- Hiljainen kello 19 jälkeen

Tuo viimeinen kohta on niin totta ja niin hassua. Sveitsissä kaupat menevät (muualla kuin Zürichissä) yleisesti kiinni jo kello 19, ja Bernin kohdalla tämä tuntuu tarkoittavan myös sitä, että koko keskusta ”menee kiinni”.

Spitalgasse ennen ja jälkeen kello 19

Ero kello 18:n ja 20:n välillä vanhan kaupungin pääkadulla on häkellyttävä; katu kirjaimellisesti tyhjenee kauppojen suljettua ovensa. Harvoin olen kohdannut iltaisin näin hiljaista keskustaa missään kaupungissa, ja nyt on kyse vielä pääkaupungista. Myös ravintolat ja terassit ovat kovin autioita muutamaa katua ja niiden ravintolakeskittymää lukuun ottamatta.

Bärenplatz (kuvassa) on yksi paikoista, joilla on aina elämää. Yöllä en tosin tilannetta tarkistanut, mutta iltaisinkin kauppojen sulkeuduttua täällä on vilkasta. Päivisin aukiolla on markkinakojuja ja esityksiä ja iltaisin usein musiikkia.

Jos haluat harrastaa ”people-watchingia” niin suuntaa siis tänne, tai parkkeeraa johonkin läheisen Aarbergergassen terasseista.

Toinen mukava ajanviettopaikka kaupungin ehkäpä parhailla näköaloilla on Rosengarten-puisto Aare-joen mutkan toisella puolella kohoavalla kukkulla. Kauniissa puutarhamaisessa puistossa on siirreltäviä picnic-pöytiä ja tuoleja (kätevää, voit roudata ne mihin kohtaan haluat) sekä suosittu ravintola, jonka reunimmaiset pöydät parhailla näköaloilla on iltaisin aina varattu. Varaus on siis suositeltavaa.

Rosengartenille kävelee vanhan kaupungin Zytgloggelta noin puolessa tunnissa. Zytglogge muuten on Bernin vastine Prahan vanhankaupungin aukion kuuluisalle kellotornille; myös tämän kellotaulun luukusta ilmestyy hahmoja pyörimään aina neljää vaille tasatunnein. "Spektaakkeli", joita turistit kerääntyvät tuijottamaan sankoin joukoin.

Marzilibad (kuvassa) ja Gurten ovat myös ehdottomasti mainitsemisen arvoisia hengailupaikkoja.

Marzilibad on kaupungin uimala, vehreä puistoalue Aaren rannassa. Jos keskustan Marktgasse onkin autio iltaisin, niin täällä riittää porukkaa. Ranta kuhisee ihmisiä vielä myöhään kesäiltaisin. Marzilibadissa järjestetään kesällä myös ulkoilmaelokuvanäytöksiä. Uimalaan on ilmainen sisäänpääsy.

Gurten on vähän niin kuin Bernin oma ”Central Park”, vaikkakaan se ei sijaitse keskustassa. Ota raitiovaunu numero 9 rautatieasemalta, ja hyppää pois Gurtenbahnin pysäkillä (matkaa noin 10 minuuttia). Tästä voit joko kävellä, jos olo on sporttinen, tai ottaa köysiratahissin ylös Gurtenin kukkulalle.

Gurten on ihastuttavaa ulkoilualuetta jossa voi viettää vaikka koko päivän. Siellä on patikkapolkuja, ravintoloita, näköalatorni ja lasten leikkipuisto. Näköalat Berniin ja ympäröiviin kyliin ovat kerrassaan upeat.

Kuvassa Bernin keskusta Gurtenilta. 1 - Rosengarten, 2 - Münsterin katedraali, 3 - Marzilibad ja 4 - Bärenplatz.

Maisemia Gurtenilta

Erityistä Bernissä; Bernin kaupunki lahjoittaa kaikille kaupungin virallisissa majoituspaikoissa (myös rekisteröityneet Airbnb’t) majoittuville turisteille rajattomaan julkisella liikenteellä matkustukseen oikeuttavan Bern Ticket -lipun koko vierailun ajaksi. Ihan mieletön etu. Julkinen liikenne Sveitsissä ei todellakaan ole halpaa; normaalihintainen lippu esimerkiksi Bernin busseissa ja ratikoissa maksaa 4,80 frangia eli melkein saman euroissa. Marzilibadin ja Gurtenin köysiradat maksavat vielä enemmän, mutta niihinkin pääsee Bern Ticketillä ilmaiseksi.

Ruokapaikkavinkki kasvissyöjille: Tibits! Ahh, ihanuutta. Tibitsejä löytyy Bernistä kaksi; rautatieasemalta ja Gurtengasse-kadulta. Tibits toimii kilohintaisella buffet-periaatteella eli ruoka haetaan noutopöydästä ja maksetaan painon mukaan kassalla. Ja mikä noutopöytä… Valikoimaa on vaikka kuinka salaateista lämpimiin lisukkeisiin ja kasvisproteiinia on tarjolla kaikessa kirjossaan; soijaa, tofua, seitania, tempehiä, kikherneitä, muita papuja… Ja kaikki tietysti toinen toistaan herkullisemmissa kastikkeissa tai marinadeissa. Tarjolla on sekä lakto-ovo- että vegaanivaihtoehtoja.

42 frangin kilohinta ei ole halpa, mutta toisaalta annokset tulevat käytännössä halvemmiksi kuin useimmissa ”tavallisissa” ravintoloissa. Vaikka Sveitsi ei suomalaiseen hintatasoon tottuneelle ole erityisen kallis maa, niin ravintolaruoka on selvästi kalliimpaa kuin Suomessa. Salaatti maksaa keskimäärin 20 frangia, ja samaan hintaan sain Tibitsistä huomattavasti ruokaisammat ja monipuolisemmat annokset.

Illallista Rathausgasselle katettuna

Taidemuseoiden ystäville täytyy vielä manita Bernin vastine Guggenheimille, Zentrum Paul Klee -museo. Tämä arkkitehtuurisestikin vaikuttava modernin taiteen museo on Sveitsin parhaimpia. Itseltäni Paul Klee jäi tällä kertaa väliin koska valitsin päiväretket ja ulkona oleilun, mutta ensi kerralla ehdottomasti!

Bern on loistavalla sijainnillaan, UNESCOn listaamine vanhoine kaupunkeineen, kompaktilla koollaan ja monipuolisuudellaan mitä suositeltavin kohde Sveitsin matkaajalle. Päiväretkiä voi ja kannattaa tehdä lähialueen kiinnostaviin paikkoihin, suosittelen lämpimästi esimerkiksi näitä viittä kaupunkia.

Moni ohittaa Bernin tunnetumpien Sveitsi-”ikoneiden” Geneven, Zürichin ja alppien houkuttamana, mutta pieni pääkaupunki on vähintään yhtä perustellusti vierailun arvoinen! :)