Uusia luonnonkosmetiikkamerkkejä syntyy kuin sieniä sateella, ja olen jälleen tutustunut yhteen pienempään ja vähemmän tunnettuun sellaiseen. Sain belgialaisen Cîmen tuotteita testiin helsinkiläiseltä Pur-hyvinvointikaupalta.

Sain valita kaksi tuotetta, ja plokkasin valikoiman kevyimmältä vaikuttavan kasvovoiteen Daisy Delightin sekä monitoimikuivaöljyn.

Olin sijoittanut Cîmet alunperin testiaikataulussani myöhäissyksyyn/alkutalveen, mutta koska viikolle 32 kaavaillut Laveran Q10-voiteet osoittautuivat liian täyteläisiksi testattavaksi kesäaikaan, Cîmet pääsivät etuilemaan testituotejonossa ja hyppäsivät Laveran tilalle ^_^ Minullahan on nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä testikosmetiikan aikataulutus etteivät tuotteet "unohdu" ja jää liian pitkäksi aikaa lojumaan laatikoihin. Kuten monille tuotteille tunnetusti on käynyt vuosien varrella :)

Kuvat: Cîme

Kerrotaan alkuun muutama sana Cîmen taustasta. Merkin ovat perustaneet vuonna 2012 kolmikymppiset ystävykset Anke de Boeck ja Isabel Coppens, ja tiimin kolmas jäsen on Anken isä, 30 vuotta kosmetiikan raaka-ainekehityksen kanssa työskennellyt Walter de Boeck.

Inspiraatio oman kasvipohjaisen kosmetiikkasarjan kehitykseen syntyi Anken ja Walterin patikkamatkalla Intian Ladakhilla Himalajalla. Alueen kauneus, paikallisväestö ja vuoristokasvit tekivät isään ja tyttäreen syvän vaikutuksen, ja kotona Belgiassa lähtivät liikkelle pyörät jotka johtivat Cîmen syntyyn.

Kaikissa Cîmen tuotteissa on käytetty vaikuttavina aineina Himalajan alueen kasveja. Yrityksen toimintafilosofian kulmakiviä on tukea nepalilaisia viljelijöitä, ja tuotteissa käytetyt raaka-aineet ostetaan reilun kaupan periaattein suoraan viljelijöiltä. Osan tuotoistaan Cîme lahjoittaa nepalilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin Nepal Trust -järjestön kautta. Projekteista voi lukea lisää täältä.

Daisy Delight Brightening Day & Night Cream 37,20€ / 50 ml

Voiteesta tuli minulle välitön mielleyhtymä ranskalaisen Marilou Bion voiteisiin, joita testasin niinkin kauan kuin viisi vuotta sitten. Kosmetiikkatuotteiden koostumukset ja etenkin tuoksumaailmat jättävät minulle hyvin vahvoja muistijälkiä, ja on jännä miten joku samantyyppinen tuoksu voi aktivoida muistot vaikka monien vuosien jälkeen.

Saattaahan vaikka olla, että Cîmen tuotteita valmistaa sama valmistaja kuin Marilou Bion..? Cîmen tuotteet nimittäin valmistetaan myös Ranskassa, vaikka yritys on belgialainen. Kummallakin merkillä on Ecocertin sertifikaatti.

Marilou Bion konsepti on aivan erilainen kuin Cîmen, se on ns. halpissarja jota tuotetaan yksinkertaisella reseptiikalla isoissa erissä ja halvoissa pakkauksissa. Cîmen tuotteet taas pohjautuvat yllämanittuihin Nepalista tuotettuihin reilun kaupan kasviraaka-aineisiin, tuotteita valmistetaan pienissä erissä ja pakkausdesigniin on panostettu enemmän. Cîme-kasvovoiteen litrahinta onkin lähes kolminkertainen Marilouhun verrattuna.

Silti, koostumuksissa ja tuoksumaailmassa on jotain hyvin samankaltaista. Daisy Delight -voide tuntuu, no, on tylsää käyttää sanaa 'halvalta' (etenkin näin sympaattisen, hyvällä asialla olevan merkin kohdalla), mutta toisaalta se on ihan pätevä ilmaisu kuvaamaan vastakohtaa 'ylelliselle' tai harkitulle, viilatulle koostumukselle. Cîmen voide ei ole huonoa, se vain on elämyksellisesti hyvin tavallinen ja perusvoiteen omainen. Kukkainen tuoksu on sekin, no höh, ei tähän kuvaavampaa sanaa keksi kuin halpa. Lähes 40 euron hinnalla odottaisi kenties hienostuneempaa kokonaisuutta, MUTTA, toisaalta, Cîmen tuotteita ostaessa asiakas maksaa myös tukeakseen yrityksen Nepali-projekteja. Näin ainakin arvaisin.

Beautifying Dry Oil 39,90€ / 100 ml

Jos Daisy Delight jättikin vaisut fiilikset, niin kuivaöljy hieman kohottaa Cîme-testiajon kokonaispisteitä. :) Kuivaöljy oli oikein miellyttävä tuttavuus niin koostumuksensa, tuoksunsa kuin pakkauksensa perusteella.

Mm. seesamiöljystä, aprikoosinkiviöljystä, tyrnimarjan siemenöljystä, ruusunmarjan siemenöljystä ja porkkanaöljystä koostuva öljyseos levittyy ja imeytyy iholle nopeasti eikä tunnu raskaalta. Kuivasta ihofiiliksestä vastaa incissä ykkösenä koreileva dicaprylyl carbonate. Se on kasviperäinen öljymäinen aine, joka jättää iholle samettisen, jopa vähän silikonimaisen tuntuman. Kuivaöljyjäkin on erilaisia, toisten ollessa ohuempia ja toisten vähän täyteläisempiä. Cîmen öljyn koostumus on mielestäni mukavaa medium-tasoa.

Tuoksu ei ole yhtään "halpa" vaan erittäin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan kuivaöljyssä on kokonaisuutena ylellisempi fiilis kuin Daisy-voiteessa.

Monikäyttöistä kuivaöljyä voi käyttää niin vartalon, kasvojen kuin kynsinauhojen kosteutukseen, hiuksiin tai kylpyveteen. Itse olen testannut öljyä vartalolle ja sekoitettuna hiustenhoitoaineeseen.

Vaikka kyseessä onkin helposti imeytyvä kuivaöljy, kannattaa se kuitenkin ihanteellisimmin levittää kostealle, esim. suihkun jälkeen juuri pyyhekuivatulle iholle (ei siis märälle). Öljy imeytyy aina parhaiten kostealle iholle. Kerran innostuin suihkimaan täysin kuivuneelle iholleni Cîmeä vähän liikaakin koska sen miellyttävän ei-rasvainen koostumus saattaa rohkaista siihen :D, ja tuolloin iho jäi kiiltämään eikä kaikki öljy imeytynyt. Kostealle iholle levittäessä pinta ei jää öljyn imeydyttyä yhtään tahmeaksi tai kiiltäväksi.

.

Cîmen tuotteita saa Pur-myymälöistä Helsingin Kampista ja Hakaniemestä sekä Purin nettikaupasta.

*

Luonnonkosmetiikan kyseenalaisesta markkinointityylistä

Tähän loppuun liitän vähän erillisenä aiheena pienen kirjoituksen luonnonkosmetiikan markkinointiin liittyvästä epäkohdasta johon törmään jatkuvasti ja joka ärsyttää sen verran, että nyt minun täytyy avautua siitä. Nimittäin ekokosmetiikan markkinointi "normikosmetiikkaa" parempana vaihtoehtona liioitelluin, perusteettomin tai jopa täysin keksityin väittein.

Itsehän suosin luonnonkosmetiikkaa eli pidän sitä (omien mieltymysteni pohjalta ja ympäristön kannalta) parempana kuin normikosmetiikkaa - mutta en käsitä enkä hyväksy tapaa, jolla jotkut tahot markkinoivat luonnonkosmetiikkaa.

Valitettavan usein näkee luonnonkosmetiikan paremmuutta perustelevien kirjoitusten sortuvan paikkansapitämättömiin, harhaanjohtaviin tai muuten vain kyseenalaisiin väitteisiin. Törmäsin tällaiseen viimeksi Cîmen sivuilla.

Cîmen, kuten niin monen muun luonnonkosmetiikkamerkin sivuilla halutaan perustella sitä, miksi kasvipohjaiset tuotteet ovat iholle parempia kuin synteettisiä ainesosia sisältävät.

Yksi tyypillisimmistä esimerkeistä on mainita silikonit ja mineraaliöljyt ja niiden kalvoa muodostava ominaisuus, ja kuinka iho tämän kalvon alla ei sitten voi hengittää ja tukkiutuu. Kyllä, joidenkin ihmisten iho tosiaan reagoi kalvonmuodostajiin näin - mutta mitä ekomarkkinoijat jättävät kertomatta on se, että yhtä monien ihmisten iho saa näistä voimakkaasti okklusiivisista ainesosista päinvastoin ylivertaisesti parhaan avun kosteuden säilyttämiseen iholla, etenkin hyvin kuivalla ja atooppisella ihotyypillä. Mainitsematta jätetään myös se, että ihan samalla mekanismilla myös ne luonnolliset kalvonmuodostajat kuten paksut kasviöljyt ja vahat, voivat tukkia ihoa. Yksi saa finnejä parafiiniöljystä, toinen oliiviöljystä. Ei missään ole todistettu että pelkästään synteettisesti valmistetut ainesosat tukkivat ihohuokosia.

Sitten tuo alleviivaamani teksti, josta tekisi melkein mieli laittaa cîmeläisille palautetta. "Suuri osa siitä, mitä ihollesi levität, imeytyy suoraan verenkiertoon", väitetään Cîmen tekstissä, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. (Ja tällä perusteella Cîme suosittaa, että on parempi laittaa iholle eli verenkiertoon luonnollisia ainesosia kuin "potentiaalisesti vaarallisia kemiallisia aineita".) Tällaisten aivan turhaa pelkoa ja huolta ruokkivien epätosien väittämien sisällyttäminen markkinointiteksteihin on mielestäni todella epäammattimaista.

Ensinnäkin, kosmetiikkatuote ei saa lain mukaan imeytyä verenkiertoon. Sellaista kosmetiikkaa ei siis edes valmisteta. Toisekseen, vaikka kovasti yrittäisimmekin valmistaa verinahkaan asti imeytyvää kosmetiikkaa, se olisi pirun vaikeaa. Ihoon on tosiasiassa todella, todella vaikeaa saada imeytymään mitään ja suurin osa aineista pysähtyy kuolleista ihosoluista koostuvaan stratum corneum -kerrokseen. Iho on elin jonka tehtävä on suojata elimistöä eli nimenomaan estää ulkopuolisten aineiden läpipääsy. Sen rakenne toimii siis aktiivisesti aineiden imeytymistä vastaan. Incimixin Annina Nyholm on kirjoittanut aiheesta loistavan, informatiivisen kirjoituksen jonka lukemista suosittelen kaikille, jotka pelkäävät "pahojen kemikaalien" päätymistä elimistöönsä kosmetiikan kautta.

Luonnonkosmetiikka on hieno juttu ja itse kannatan sitä täysin sydämin, mutta olen samalla tietoinen siitä, ettei luonnonkosmetiikka ole ihonhoidollisesti ja terveyden kannalta jokaiselle paras valinta. Ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta luonnonkosmetiikan paremmuutta voi perustella, mutta ei sillä, että luonnon raaka-aineet olisivat kaikkien iholle parempia, puhtaampia ja turvallisempia kuin synteettiset. Sellaiset väitteet ovat höpöhöpöä.

Got it off my chest ^_^

Tässäpä yksi näitä postausraakileita, joka on odottanut luonnoksissa varmaan puolitoista vuotta :)

Alunperin minun piti jakaa vain siskoltani saama vinkki "kreikkalaiseen" soijajogurttiin, mutta viime keväänä löysin vielä kaksi uutta tapaa kuohkeuttaa ja täyteläistää (soija)jogurtti. Nyt kaikki kolme pääsevät ulos yhdessä läjässä :)

Olen antitrendikkäästi maitotuotteiden (paitsi itse maidon) suurkuluttaja, ja syön päivittäin erilaisia sekoituksia jogurttia, rahkaa ja raejuustoa. Jos oikein haluan herkutella, lisään mixeihin myös ricottaa tai mascarponea. Onnekseni maitotuotteet eivät aiheuta minulle vatsaoireita joten saatan syödä niitä vaikka kuinka paljon. Kuitenkin, koska haluan pitää jonkinlaisen balanssin ravintoni eläin- ja kasvirasvoissa, syön osan jogurtista soijajogurttina. Samalla logiikalla (vaikkakin myös maku ja hiilaripitoisuus vaikuttavat vahvasti asiaan), käytän kahvissa soijamaitoa lehmänmaidon sijaan. Koska syön myös runsaasti juustoa, pidän järkevänä korvata osa perinteisistä maitotuotteista soijatuotteilla ja saada näin tasapainoisempi suhde kovien ja pehmeiden rasvojen välille.

Tällä pohjalla ennen niin valtavasti kuluttamani kreikkalainen ja turkkilainen jogurtti ovat vaihtuneet lähes yksinomaan soijajogurttiin. Maustamattoman soijajogurtin maku jakaa mielipiteitä ja on tottumiskysymys. Soijajogurtti on mielestäni parhaimmillaan joko sekoitettuna muihin maitotuotteisiin, maustettuna marjoilla tai myslillä ja/tai tuunattuna yhdellä tänään esitellyistä jipoista.

1 Valutuskuohkeutus eli "kreikkalainen" soijajogurtti

Soijajogurtin rakenne on tunnetusti ohut ja vesimäinen, ja rasvaprosentti on aina sama (2%). Paksumpia, rasvapitoisempia versioita ei markkinoilta löydy. Täyteläisemmän soijajogurtin kaipuussaan siskoni oli keksinyt valuttaa soijajogurtin kreikkalaisten jogurttien tapaan, ja sehän toimii!

Saadaksesi kermaisemman soijajogurtin, kaada purkin sisältö harsolla vuorattuun siivilään, laita siivilä kulhoon ja kulho jääkaappiin. Anna valua yön yli. Aamulla sinulla on "kreikkalainen soijajogurtti" :) Mums!

Valutettu jogurtti säilyy jääkaapissa useita päiviä.

2 Lesitiinikuohkeutus

Tämän kikan opin Fitfarm-ruokavaliokokeilulla viime keväänä.

Ruokavalioni mukaan minun tuli sekoittaa jokailtaiseen rahka-annokseeni ruokalusikallinen lesitiinirakeita. Aiemmin lesitiini on ollut minulle tuttu lähinnä suklaalevyjen ainesosalistoista, soijalesitiiniä käytetään suklaassa emulgaattorina. Fitfarm-valmentajaltani opin, että lesitiini on myös tärkeä aine elimistön rasva-aineenvaihdunnan kannalta. Lesitiini itsessään koostuu pääosin fosfolipideistä eli on lähes pelkkää rasvaa, mutta "hyvää rasvaa" ja edistää elimistön rasva-aineenvaihduntaa. Sittemmin olen havainnut, että lesitiini on monen kuntosaliharrastajan suosima ravintolisä.

Kun ensimmäiset kerrat sekoitin lesitiinirakeita rahkaani, olin vähän että yäk. Rakeiden ominaismaku ei ole erityisen vahva, mutta eivät ne minusta myöskään parantaneet rahkasekoituksen makua.

Kerran en ehtinyt syödä rahkaa vaan se jäi rakeineen jääkaappiin pariksi tunniksi. Kun otin sen uudelleen esiin olivat rakeet sulaneet kuin pieniksi keltaisiksi kinuskipisaroiksi. Sekoitin pisarat rahkaan ja nyt makuelämys oli ihan toinen, ei pelkästään maun vaan ennen kaikkea koostumuksen kannalta. Jäykkä, rasvaton rahka oli muuttunut liukkaan vanukasmaiseksi. Täyteläiseksi, mutta aivan eri tavalla täyteläiseksi kuin miltä korkeamman maitorasvaprosentin omaava rahka maistuu. Vaikka lesitiini on rasvaa, se ei tuo samanlaista rasvaista makua kuin eläinrasva. Olin aivan ihastunut.

Myöhemmin aloin sekoittaa lesitiiniä myös soijajogurttiin, ja transformaatio on yhtä mieleinen. Lirusta jogurtista tulee samettisen kuohkea ja kreemimäinen. Vähän kuin vanukas. Oma annostussuhteeni on noin ruokalusikallinen kahteen desiin jogurttia, suuremmalla lesitiinipitoisuudella saa epäilemättä yhä vain vanukasmaisemman tuloksen.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan :) Efektiä ei tule tajunneeksi jos vain tekee ohjeen mukaan eli sekoittaa rakeet rahkaan tai jogurttiin (tai puuroon, smoothieen...) ja syö samantien. Rakeiden kunnollinen liukeneminen ja kermaistumisefekti vaatii vähintään tunnin seisomisajan, ne eivät sula kovin nopeasti. Itse teenkin aina niin, että laitan rakeet jogurttiin jo edellisenä iltana tai heti ensimmäiseksi aamulla herättyä, niin jogu ehtii kermaistua ruokailuun mennessä :)

3 Proteiinijauhekuohkeutus

Myös tämän kikan opin Fitfarm-ruokavalion kautta, tosin oman ohjemuokkauksen kautta.

Ruokavaliooni kuului välipalana proteiinijauhepitoinen smoothie, jota en kuitenkaan onnistunut mahduttamaan päivittäisiin aterioihini. Koska smoothien sisältämä proteiini- ja energialisä oli kuitenkin valmentajan mielestä tärkeä, se lisättiin osaksi aamiaista joka puolestaan oli minulle alun perin energiamäärältään aivan liian pieni.

En oikein ole pirtelöihmisiä ylipäänsä, joten muutin smoothien jogurtiksi; sekoitin protskujauheen ja määrätyt hedelmät tai marjat ja pähkinät (käytännössä omatekoisen siemenmyslin) veden sijasta pieneen määrään soijajogurttia. Totesin, että heraproteiinijauheella oli lirujogurtin koostumukseen positiivinen vaikutus: vetisyys katosi ja jogurtista tuli kuohkeaa ja paksumpaa. Ei samettista niinkuin lesitiinillä tai valuttamalla, koska heraproteiinijauhe on rasvatonta, mutta kuitenkin ihan erilaista kuin ilman jauhelisää. Kuohkea on juuri oikea sana.

Käyttämäni mittasuhde on 5 g proteiinijauhetta 100 g soijajogurttia.

Lesitiinituunaus on kaikkein eniten mieleeni ja nykyään minulla kulkeekin lesitiiniraepussi mukana aina reissuissakin. :) Täytyy joskus kokeilla lesitiiniä myös puuroon, voisin kuvitella että sillä saa täyteläistettyä kivasti veteen keitetyn puuron.

.

Kaikkia kolmea kuohkeutuskikkaa voi totta kai käyttää soijajogurtin lisäksi myös tavalliseen luonnonjogurttiin. Maitojogurtista vain on jo valmiiksi saatavilla ohuempia ja täyteläisempiä koostumuksia mutta soijaversiosta ei. Mielestäni myös lesitiinin ja heraproteiinijauheen maku sopii paremmin yhteen soijajogurtin kuin maitojogurtin kanssa. Koska soijajogu on itsessään niin pliisun makuista, ei lesitiinin ja heran oma maku heikennä makuelämystä vaan päinvastoin parantaa sitä, kun taas maitojogurtin miellyttävänä pidettyyn ominaismakuun ei moni mielellään kajoa. :)

”Saanko kysyä yhtä juttua”, sanoi lukijani Vilma viime viikon perjantaina, kun istuin hänen ja miehensä viihtyisässä purjeveneessä Maarianhaminan itäsatamassa. ”Miltä tuntuu olla tunnettu? Miltä tuntuu kun niin moni tietää kuka sä olet ja varmaan tunnistaa kadulla?”

Menin vähän hämmennyksiin. Olenko minä tunnettu? Voiko minusta käyttää sellaista ilmaisua? Kerroin Vilmalle, ettei minulla ole sellaista kokemusta itsestäni, tuntui melkein kiusalliselta edes spekuloida asiaa. Vilma oli toista mieltä ja myönsi jopa jännittäneensä tapaamistamme, kun minä olen, öh, tunnettu. Karkkipäivän Sanni. Joku jännittää minun tapaamistani...?

Minun mielessäni ’tunnettuja’ ovat julkkikset, poliitikot ja muut julkisuudessa paljon olevat henkilöt, jotka syystä tai toisesta esiintyvät eri medioissa niin usein että heistä tulee kansalle "tuttuja". Minä esiinnyn vain omassa mediassani, blogissani.

Ovatko kaikki julkista blogia pitävät henkilöt tunnettuja koska heillä on netissä sivusto, jota kellä tahansa on mahdollisuus lukea? Jos eivät, niin miten määritellään ’tunnettu bloggaaja’? Lukijamäärien perusteella? Julkisuushakuisuuden perusteella? Keskustelupalstojen perusteella..? ”Noniin, minusta on nyt kirjoitettu Vauvaan 12 ketjua, olen tunnettu!”

Itse asiassa sain saman tyyppisen kysymyksen keväällä eräässä Skype-haastattelussa, jossa eräs toinen lukijani haastatteli minua pro gradu -tutkielmaansa aiheesta ”yksityisyyden hallinta blogeissa”. Minua pyydettiin pohtimaan, miten koen yksityisyyden ja tunnettuuden rajat, ja miltä tuntuu kun vaikka tunnistetaan kaupungilla. Tuolloinkin pasmat menivät sekaisin ja tunsin oloni kiusaantuneeksi ja oudoksi. Siis mitä, olenko minä jostain perspektiivistä tunnettu? Kirjoittelen netissä jostain kosmetiikkapurkeista ja juustoaddiktiostani.

Mistä sitä itse tietää onko jollain lailla tunnettu, kun eihän sitä konkreettisesti voi nähdä tai tuntea? Kun linkki julkisuuteen on vain se oma palsta netissä eikä naama korista lehtiä eikä heilu jossain kaikenmaailman tosi-tv-ohjelmissa tai visailuissa? Toki on henkilöitä, jotka ovat alunperinkin aloittaneet blogin tavoitellakseen julkisuutta ja heitä miellyttää ajatus oman nimen ja naaman tunnistettavuudesta, mutta se on eri juttu. Tosin en tiedä kuinka monesta tällaisesta henkilöstä sitten lopulta tulee tunnettu. Uskon, että valtaosa bloggaajista kirjoittaa blogiaan ihan muiden asioiden kuin "kuuluisuuden" motivoimana. Minäkin kuulun tähän porukkaan.

Tiedän, että Suomessakin on tosi suosittuja bloggaajia jotka voisi jopa nähdä julkkiksina, kuten Mungolife-Anna ja ehkä WTD-Nata (ja joo, näin Linda Juholan Ruotsin TV:ssä kun istuin viimeksi laivassa Turusta Maarianhaminaan), mutta kovin monen muun bloggaajan kohdalla en osaisi käyttää ilmaisua ’tunnettu’.

Indiedays-kollegani Annika O. oli pari vuotta sitten yksi Suomen googlatuimpia ihmisiä (ja on ehkä edelleen..?), ja tuolla perusteella henkilöä kai voi jo pitää varsin tunnettuna. Itse en kuitenkaan osaa nähdä Annikaa julkkiksena (anteeksi Annika), juuri siksi kun hän on bloggaaja. Voi tietysti olla, että kuulun tässä asiassa ja kokemuksessa vain väärään ikäpolveen ja bloggaajien julkkis-status on vahvempi nuoremman ikäluokan keskuudessa. Mitä muut mun ikätoverit sanovat..?

Blogikulttuuri on erilaista eri maissa, ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassahan monet bloggaajat ovat julkkisasemassa siinä missä missit ja ministeritkin. Ja onhan siellä niitä bloggaajamiljonäärejäkin. Mutta Suomessa on eri meininki, täällä blogiscene on edelleen paljon arkisempi ja maanläheisempi. Ainakin minun mielestäni. Ei täällä bloggaajat mun mielestä ole mitään "somebodyja" :)

Mitä te ajattelette bloggaajien tunnettuudesta? Mikä määrittelee, onko joku blogi tai bloggaaja ’tunnettu’?

Onko Suomessa teidän mielestänne julkkisbloggaajia?

Silmäpussibloggaaja nuotiolla :)

P.S. Olisi muuten tosi kiinnostavaa kuulla kommentti aiheeseen myös joltain näiltä suosituimmilta bloggaajilta, kuten juuri Annikalta, Annalta tai Lindalta. Kokevatko he itsensä kuuluisiksi tai suorastaan julkkiksiksi..?