05.11.2017

Kaksoispuhdistus yhdessä tuotteessa, mahtavaa! :)

Tänään jatketaan ylellisen apteekkikosmetiikan merkeissä. Esittelyssä Lieracin uudet puhdistustuotteet kasvoille, jotka perustuvat - tadaa - kaksoispuhdistusteknologiaan.

Lierac kaksoispuhdistajat

Ensin mietin että hetkinen, miten yhdessä tuotteessa voi toteutua kaksoispuhdistuksen mekanismi, mutta otettuani tuotteet käyttöön oivalsin mistä on kysymys.

Lieracin jännissä putsareissa on itse asiassa kolmenlaista erilaista puhdistusmekanismia; rasvoihin perustuvaa, vesipohjaista eli tensideihin perustuvaa sekä kemiallisesti kuoriviin ainesosiin perustuvaa.

Kerrataan vielä klassisen kaksoispuhdistuksen idea: ensin iholta irrotetaan rasvaliukoinen lika kuten meikki ja ihotali rasvamaisilla ainesosilla, sitten puhdistetaan vesiliukoinen lika ja rasvaputsarin jäänteet tensidi-pohjaisella eli useimmiten vaahtoavalla puhdistustuotteella. Myös misellivesi perustuu tensideihin. Ihoon kertyy päivän aikana monenlaista likaa kuten pölyä, saasteita, hikeä ja ihon omia rasvoja, ja nämä saa poistettua perusteellisimmin käyttämällä sekä rasvaliukoisia että vesiliukoisia puhdistajia.

Lieracin Double Cleansing -putsareista kahdessa toteutuu klassinen rasva/tensidi-mekanismi, yhdessä rasva/entsymaattinen. Aloitetaan kursailematta suoraan lempparistani :)

Ja muuten - kuten hoitovoiteista, myös putsareista on Yliopiston Verkkoapteekissa tarjous; kaikki Lierac Double Cleansing -puhdistustuotteet saa 15% alennuksella koodilla KARKKIPÄIVÄ1. Kaupan päälle saa ihanan Hydragenist-hoitosuihkeen.

Lierac kaksoispuhdistus

FOAMING CREAM

Sopii erityisesti: sekaiholle

Ihan mahtava, kirjaimellisesti 2-in-1 tuote! :)

Mitään tämän tyyppistä putsaria en ole koskaan aiemmin kokeillut,  ja etenkin nyt kun olen siirtynyt tunnolliseksi kaksoispuhdistuksen käyttäjäksi, ihastuin Foaming Creamin helppouteen täysillä. (Minähän hurahdin syksyllä kaksoispuhdistukseen eikä paluuta entiseen enää ole.)

Foaming Cream levitetään ensin kuivalle iholle, jolloin se toimii kuin rasvapohjainen putsari. Tuotteen ihotuntuma on kuin oikein paksussa ja täyteläisessä puhdistusemulsiossa, mitään maitoa tämä ei tosiaan ole vaan kunnon tömäkkää tavaraa jolla lähtee vahvakin meikki. Voidetta hierotaan kuivalle iholle kunnes meikki liukenee. Sen jälkeen kasvoille lisätään vettä jolloin koostumus vaahtoutuu. Vesipohjaiset puhdistusaineet eli tensidit vapautuvat nyt, vievät iholta mukanaan loput liat ja rasvafaasin jäänteet ja varmistavat ihon syväpuhdistumisen.

Sannin_suosikki_300px

Kemiallisesti kuorivasta vaikutuksesta vastaavat entsyymit (ananas, appelsiini ja papaija) sekä AHA-hapot (maito-, glykoli- ja omenahappo). Kun putsarin antaa hetken vaikuttaa iholla, mikä tulee luonnostaankin siinä vaiheessa kun voidetta hieroskelee hipiälle ja liuottelee meikkiä, ehtivät kemialliset kuorijat vaikuttaa kuolleita ihosoluja poistaen. Tietenkään tuote ei ole varsinainen kuorintatuote, mutta hapot ja entsyymit vahvistavat sen syväpuhdistavaa tehoa. Tarkka ainesosaluettelo näkyy täällä.

Aikamoinen pakkaus kolmea eri tyyppistä puhdistusmekanismia..! Foaming Cream saa minulta erittäin suuren suosituksen ja tuubi on jo tainnut varata paikkansa Vuoden Parhaat Tuotteet -listaltani.

Tällainen 2-in-1-tuote on myös onnen omiaan paljon matkustavalle ihmiselle; minua on jo vähän harmittanutkin, kun uskollisesti noudattamani kaksoispuhdistus tarkoittaa konkreettisesti sekä öljyn että vaahtoputsarin pakkaamista matkoille mukaan, mutta Lieracin Foaming Cream poistaa tarpeen erilliselle öljyputsarille.

Lierac_kasvojenpuhdistus_IMG_3154

BALM-IN-OIL

Sopii erityisesti: kuivalle iholle

Tämä purkki on nyt sitten enemmän sitä kaksoispuhdistuksen ykkösvaiheen tyyppiä, eli ihan rehellinen vedetön rasva/öljyputsari. Balmiputsari, kuten tämän tyyppisiä tuotteita nimitetään. Vaahtoavaa ominaisuutta ei tässä siis ole, mutta kaksoispuhdistavuutta siihen tuo entsyymien ja AHA-happojen mikrokuoriva ominaisuus.

Pehmeä, erittäin rasvainen balmi on unelmatuote kuivalle iholle. Toki se sopii myös muille ihotyypeille perinteisen kaksoispuhdistuksen ykkösvaiheeksi.

Balmi levitetään kuivalle iholle ja koostumus muuttuu pian ihon lämmön vaikutuksesta öljymäiseksi. Meikki pyöritellään irti ja jos haluaa, voi balmin jättää iholle hetkeksi vaikuttamaan jolloin entsyymit ehtivät vaikuttaa.

Minulle on muuten muodostunut kaksoispuhdistuksen myötä ihan uusi hemmotteluaskel ihonpuhdistukseen; olen alkanut tarkoituksella hieroa rasva/öljyputsareita ihoon useamman minuutin ajan jolloin iho hyötyy myös hieronnan pintaverenkiertoa vilkastuttavasta vaikutuksesta. Ja tiesittehän, että hieronta yhdessä öljyn kanssa auttaa myös irrottamaan huokosiin "jumahtanutta" talia kuten mustapäitä. Kevyt, lempeä ja paineleva hieronta (ei hankaus) on iholle loistavaa extrahoitoa joka tulee suoritettua nyt luonnostaan rasvaputsareita työstäessä.

Kun iholle lopuksi lisää vettä, emulgoituu koostumus maitomaiseksi ja on helpompi huuhdella iholta kuin "pelkkä" rasva. Lieracin Balm-in-Oil kuitenkin selvästi jättää ihoon rasvamaista pintaa, minkä vuoksi se on erinomainen juuri kuivalle iholle.

Lierac_kasvojenpuhdistus_IMG_3140

MICELLAR MILK

Sopii kaikille ihotyypeille.

"Misellimaito" on vaahtoavan voiteen ohella toinen suosikkini Double Cleansing -tuotteista! Jälleen hybridituote; tässä purkissa yhdistyvät emulsion (rasvapohjainen puhdistus) sekä misellaariveden (tensidipohjainen puhdistus) ominaisuudet. JA - tämä on myös älyttömän hyvä silmämeikinpuhdistukseen!

Tuote tulee ulos perinteisen puhdistusmaidon näköisenä, mutta onkin itse asiassa misellivesi jossa on normaalia enemmän öljyfaasia. Tuote levitetään iholle vanulapulla, ja kun se kohtaa ihon, koostumus muuttuu nestemäiseksi, sanoisinko aavistuksen geelimäiseksi, vähän kuten hoitavat kasvovedet.

Kovin vahvaa kasvomeikkiä en tällä lähtisi itse puhdistamaan, siihen paksumpi Foaming Cream ja Oil-in-Balm ovat parempia, mutta kevyen meikin tai päivän aikana kertyneen lian (pöly, saasteet, ihotali) misellimaito poistaa. Samoin silmämeikin, ja kirvelemättä, mikä saa minut aina erityisen iloiseksi. Superherkät silmäni ärtyvät melkein kaikista putsareista (esimerkiksi normaalit emulsio- tai öljypohjaiset silmämeikinpoistoaineet eivät käy, kirvely on taattu), enkä myöskään siedä perinteisiä nestemäisiä koostumuksia koska kaipaan silmämeikinpuhdistajalta liukuvuutta --> vähemmän hankausta --> hellävaraisempi iholle.

Olen käyttänyt Micellar Milkiä eniten silmämeikinpoistoon mutta myös ihon aamuputsaukseen ja Oil-in-Balm-putsarin jälkeen, jolloin misellimaito poistaa iholta balmin jättämän rasvaisuuden.

Lierac_kasvojenpuhdistus_IMG_3137

GEL LOTION

Lierac-puhdistuksen viimeistelee täyteläinen Gel Lotion -kasvovesi. Tämä kosteuttava ja silottava kasvovesi sisältää muita Double Cleansing -linjan tuotteita korkeamman pitoisuuden AHA-happoja ja entsyymeitä sekä huokosia supistavaa silmäruohouutetta. Koska kasvovesi jätetään iholle, pääsevät hapot ja entsyymit vaikuttamaan paremmin kuin poishuuhdeltavissa tuotteissa.

Gel Lotionin kuvauksessa korostetaan enemmän puhdistavaa ja ihoa silottavaa vaikutusta, mutta minusta alkoholiton, täyteläinen ja hyaluronihappopitoinen koostumus tekevät tästä myös kosteuttavan ja hoitavan tuntuisen.

Kaikissa Double Cleansing -tuotteissa on raikkaan kukkainen tuoksu. Virallisen tuoksukuvauksen mukaan "tuoksussa yhdistyvät jasmiini, gardenia ja lootuskukka, pohjatuoksun ollessa hurmaava valkoinen myski".

*

Yliopiston verkkoapteekin kampanjassa näihin ihaniin putsareihin voi nyt tutustua 15% alennushintaan. Alennuksen saa koodilla KARKKIPÄIVÄ1.

Alennus koskee normaalikokoisia tuotteita.

Hintatiedot: (edit. lisätty matkakokoiset tuotteet)

Foaming Cream 150 ml - norm. 25,80 €, tarjoushinta 21,93 €

Foaming Cream 30 ml (matkakoko) 7,95 €

Oil-in-Balm 120 g - norm. 26,80 €, tarjoushinta 22,78 €

Micellar Milk 200 ml - norm. 25,80 €, tarjoushinta 21,93 €

Micellar Milk 30 ml (matkakoko) 7,95 €

Gel Lotion 200 ml - norm. 25,80 €, tarjoushinta 21,93 €

Gel Lotion 30 ml (matkakoko) 7,95 €

Sekä puhdistustuotteiden että hoitovoiteiden tarjous on voimassa 20.11. saakka. Kaikkiin tilauksiin saa kaupan päälle kosteuttavan ja hoitavan Hydragenist-suihkeen (30 ml). Postikulut saa veloituksetta vähintään 40 € tilauksissa.

47 kommenttia
03.11.2017

Mifusta Nyhtikseen - mitä mieltä uusista vegeproteiineista?

Tekee mieli avautua markkinoiden uusista kasvisproteiinivalmisteista. Okei, Valion Mifu on maitopohjainen eli eläinperäinen, joten parempi muotoilu on ehkä lihattomat proteiinivalmisteet.

Lihattomana syön näitä paljonkin. Vallitseva kasvisruokabuumi ja sen mukanaan tuomat uudet proteiinituotteet todellakin ilahduttavat meitä pitkän linjan lihattoman ruokavalion ihmisiä (kuten myös tietysti uusia kasvis/sekasyöjiä ja lihan vähentäjiä), vuosikaudet vaihtoehtoina kun on ollut samat tutut soijaproteiinivalmisteet ja tofu. Oikeastaan on ihan hullua, että kasvisproteiinimarkkinoilla oli varteenotettavana lähteenä pari vuosikymmentä vain soija, ja siitäkin on valmistettu vuodesta toiseen niitä ihan samoja rouheita, pakastepyöryköitä ja -pihvejä. Tervehdin siis ilolla uusia vaihtoehtoja!

Meni pitkään, että ylipäänsä sain näppeihini viime vuoden kohutuinta vegeproteiinituotetta eli Nyhtökauraa. Maistoin sitä ensimmäisen kerran vasta viime maaliskuussa, ja omista lähikaupoistani sitä alkoi saada vasta kesällä. Sen jälkeen olenkin syönyt sitä ahkerasti.

Nyhtokaura_pakkaus

Kuva: Gold and Green Foods

NYHTÖKAURA

...kuka muu ihmettelee "nyhtiksen" uutta tiikeri-lookkia..? Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta en tajua mitä tekemistä tiikerillä on suomalaisen kauran kanssa. Pakkauksen tikru vieläpä näyttää vähän vihaiselta, ei ole mikään kiltti tiikeri.

Sisareni ehdotti tiikerin liittyvän siihen, että nyhtökaura antaa "tiikerin voimat"... nohh, jos se on tarkoitus, niin olisiko sanomaa välittämään voinut valita vaikka kotimaisen karhun, joka on aika voimakas otus sekin..?

Proteiini_nyhtokaura_IMG_0507

Joka tapauksessa, olen todellakin tykästynyt Nyhtikseen. Siinä on lähintä kilpailijaansa Härkistä onnistuneempi rakenne ja parempi maku. Härkis on mielestäni vähän kuivakampaa ja ennen kaikkea suolaisempaa - huhhuh sitä yllätystä kun ensimmäisen kerran anoppilassa maistoin härkistä. "Ei vissiin olisi pitänyt lisätä yhtään suolaa", kuului emännän suusta.

Nyhtökaura on mureaa, pehmeää ja todella miellyttävän makuista, se on kaikessa "labravalmisteisuudessaankin"  jotenkin tosi luonnollisen ja ei-keinotekoisen makuista (Nyhtishän on todella prosessoitu tuote, ihan niinkuin useimmat soijaproteiinituotteetkin, olkoonkin vain muutaman ainesosan valmiste ja kotimaista perää). Proteiinia valmisteessa on häkellyttävät 30%...!!! Jättää tofut sun muut, jopa lihan, kauas taakse.

Tykkään tosi paljon Nyhtiksen lyhyestä ainesosaluettelosta; tuote on valmistettu kaurasta (21%), herneproteiinista (21%), härkäpapuproteiinista (11%) ja rypsiöljystä. Nude-maussa mausteena on vain suola. Lisäaineet loistavat poissaolollaan, fantastista! :) Toki tämä tarkoittaa myös sitä, että Nyhtis säilyy vähän heikommin ja minullakin on pari (avaamatonta!) pakkausta homehtunut jo ennen parasta ennen -päiväystä. Siksi heitänkin Nyhtikset suoraan pakkaseen ellen tiedä, että käytän ne parin päivän sisällä ostosta.

harkis_pakkaus

Kuva: Verso Food

HÄRKIS

Nyhtiksen lähimmästä kilpailijasta kirjoitan lähinnä Nyhtökaura-vertailun pohjalta, koska en sitä enää osta suolashokin jälkeen, eikä ravintosisältökään päihitä Nyhtökauraa. Valmiit Härkis-pihvit tosin ovat näppärä retkieväs vaelluksille, mutta perus-rouhetta ei tule ostettua koska Nyhtis on niin paljon parempaa.

Härkiskin kyllä ansaitsee peukutukset kotimaisuutensa puolesta. On hienoa, että ulkomaisten soijaproteiinivalmisteiden ohella meillä on nyt useampia kotimaisia vegeproteiinivaihtoehtoja.

Aluksi Härkis oli vähän edullisempaa kuin Nyhtis, ja saattoi houkuttaa "Nyhtis-asiakkaita" jo hintansa ja paremman saatavuutensa puolesta, mutta Nyhtiksen laskettua hintaansa valmisteet ovat nyt tismalleen samanhintaiset. Ja pitkän odottelun jälkeen Nyhtistäkin löytää nyt yhtä helposti kuin Härkistä.

Härkiksessä on härkäpapua (52%), vettä, herneproteiinia, rypsiöljyä, muunnettua tärkkelystä, suolaa (1,5 % mikä tekee siitä voimakassuolaisen), melassia, sipuliuutetta, sokerikulööriä, stabilointiaineita, kasvikuitua ja mustapippuria. Siinä on siis hieman lisäaineita Nyhtikseen verrattuna, eli tälläkin mittarilla Nyhtis voittaa. Myös hiilari- ja proteiinitietoiset asiakkaat valitsevat todennäköisemmin Nyhtiksen, jossa on vähemmän hiilareita ja melkein tuplasti enemmän proteiinia kuin Härkiksessä. Tällä pohjalla minulle on vähän mysteeri, miksi joku ylipäänsä valitsee Härkiksen ennemmin kuin Nyhtökauran, mutta toki on hyvä olla kilpailua. Ja voihan olla, että toiset pitävät vahvemmasta härkäpavun mausta (kummassakin on härkäpapua, mutta Nyhtiksessä paljon vähemmän).

Mifu_pakkaus

Kuva: Valio

MIFU

Hmmm, Valion ensitarjokas lihattomien proteiinilähteiden markkinoilla ei ihan suoranaisesti vakuuttanut.

Raejuustolta näyttävän, maitoproteiinista valmistetun Mifu-ruokarakeen idea on olla kuin "paistettava, ruokaisampi versio raejuustosta".

Proteiinipitoisuus on 14% eli tofun tasoa. Ei siis mikään ihan mieletön proteiinipommi Nyhtikseen ja Härkikseen verrattuna.

Proteiini_Mifu_IMG_0482

Kun kaadoin Mifut pannuun, epäilys valtasi minut välittömästi. Ööö, tuleeko näistä siis paistettuna mitään..? Olenko ostanut vain kolme kertaa kalliimman pakkauksen raejuustoa?

Märkä massa ei näyttänyt millään lailla paistoystävälliseltä ja alkuun vaikuttikin mahdottomalta, että niihin mitään paistopintaa tulisikaan. Nesteen haihtumista ja rakeen kuivumista saa odotella pitkä tovin.

Lopulta palluroihin alkaa muodostua vähän ruskeaa pintaa, mutta kosteita ne ovat edelleen.

Kumoan ne lautaselle ennenkuin ne palavat pohjaan.

Makuelämys? Joo - kuin vähän tiiviimpää raejuustoa.

Proteiini_Mifu_paistettu_IMG_0485

Tuomio: ei jatkoon.

Ostan raejuustoni mieluummin rehellisenä ja halvempana raejuustona, kiitos.

Valiollakin kenties tajuttiin ensimmäisten Mifu-tuotteiden, hmh, epäinnovatiivisuus (en varmaan ole ainoa asiakas "ylihinnoiteltua raejuustoa" -palautteeni kanssa), ja nyt kauppoihin ovatkin ilmestyneet Mifun uudet versiot.

Proteiini_Mifusuikale_IMG_3579_2

MIFU-SUIKALE

Tämä valmiste näyttää, tuntuu ja maistuukin jo huomattavasti asiallisemmalta. Proteiinia uuteen Mifu-tuotteeseen on saatu peräti 24%, ja koostumus on vallan mainio; se muistuttaa halloumijuustoa tai oikeammin kotimaista, halloumia pehmeämpää grillijuustoa. Mifu-suikale lieneekin teknisesti modifioitu grillijuusto.

Suikaleiden pinta paistuu herkullisen rapeaksi sisustan jäädessä miellyttävän pehmeäksi. Original-maku vaatinee ympärilleen hyvin maustetun kastikkeen tai hyvän marinoinnin, Paprika-Chili-maku toimii mukavasti yksinäänkin vaikka erittäin mieto onkin. Suomalaiseen makuun.

Proteiini_Mifusuikale_IMG_3576_2

Mifu-suikaleet saavat vihreää valoa mausta ja koostumuksesta, mutta hinta on kallis useimpiin muihin lihattomiin proteiinivalmisteisiin verrattuna. 250 gramman pakkaus, joka ainakin meikäläisellä riitää vain 1,5 annokseen, maksaa 4€, kun 300 gramman tofupakkauksen saa halvimmillaan alle kahdella eurolla.

Valio - maksaako näissä nyt oikeasti uutuusarvo vai onko mifujen valmistus ihan oikeasti näin paljon perus-raejuustoa kalliimpaa...?

Proteiini_Oumph_IMG_0867_2OUMPH

Uusien kasvisproteiinivalmisteiden kuningas minun ruokapöydässäni on kuitenkin ruotsalaisperäinen Oumph.

Soijaproteiinista valmistettu Oumph on rakenteeltaan hävyttömän onnistunut perinteisiin teksturoidusta soijaproteiinista valmistettuihin kuivattuihin soijasuikaleisiin tai pakkasesta löytyvään soijarouheeseen verrattuna. En tiedä mitä sellaista ruotsalaiset ovat keksineet, mitä kukaan muu soijaproteiinin kanssa puuhastellut tuottaja ei aiemmin ole oivaltanut, mutta joku naapurimaassamme on "lyönyt jackpotin" ja kehittänyt ihan älyttömän hyvärakenteisen soijavalmisteen.

Oumphin hiilijalanjälki tietysti häviää Nyhtikselle ja Härkikselle, eikä se sen puolesta ole kotimaisia kilpailijoitaan suositeltavampi valmiste, mutta h*mmetti, kyllä tätä haluaa ainakin silloin tällöin ostaa kun koostumus on jotain niin herkullista. Mä olen paha. Eikä tofunkaan ympäristöystävällisyys välttämättä ole paljon muita soijaproteiinivalmisteita parempi. Silti syön sitä.

Proteiini_Oumph_IMG_0860_2

Oumph hakkaa muut soijaproteiinivalmisteet niin koostumuksellaan (ihanan mureaa mutta samalla sopivan "sitkeää", purutuntumaa antavaa) kuin ainesosillaan; siinä missä monet pakastealtaan soijapyörykät, -pihvit ja -nuggetit listaavat kymmeniä ainesosia väriaineista maunparantajiin, koostumuksemuokkaajiin ja säilöntäaineisiin, koostuu maustamaton Oumph vain kolmesta ainesosasta: soijaproteiinista, vedestä ja suolasta. Joo, siis todellakin haluaisin nähdä mitä taikoja ne ruotsalaiset ovat soijaproteiinille tehneet kun siitä on saatu näin maukasta ja rakenteeltaan etten sanoisi hienostunutta.

Pakasteena myytävät, paistovalmiit Oumph-suikaleet muistuttavat kuivatetusta soijaproteiinista valmistettuja soijasuikaleita (jotka valmistetaan liottamalla ne ensin vedessä), mutta siinä missä "kuivasoijasuikaleet" jäävät usein aika sienimäisiksi, on Oumphin rakenne paljon kiinteämpi ja sanalla sanoen lihaisampi. Siitä puuttu kuivasuikaleiden sienimäisyys kokonaan. Oumph-valmisteita saa myös maustettuna.

Oumphin miinuksena on hinta, nekään eivät ole edullisimmasta päästä. Hinta on onneksi vähän laskenut lanseerausta seuranneen "vain K-Kaupoissa yksinoikeudella" -kauden jälkeen (280 g pussi maksoi melkein 8 euroa...!!!), mutta eivät nämä halpoja ole vieläkään. Hinta taitaa tällä hetkellä olla viiden euron tuntumassa.

*

Mitkä ovat teidän suosikkejanne lihattomien proteiinivalmisteiden joukossa?

Tykkääkö joku rehellisesti Mifu-rakeesta? :)

Ja hei - onko jonkun mielestä Härkis parempaa kuin Nyhtis?

119 kommenttia
02.11.2017

Lukijamatkakartoitusta - tavataanko Helsingissä? :)

Huomenta kaunokaiset!

Olemme jälleen ideoimassa Pohjolan Matkan kanssa uutta kauneus-teemaista lukijamatkaa, ja tällä kertaa kohteena olisi kotoisasti meidän oma Helsinki.

Aed Tallinna

Lukijamatkalla Tallinnassa

Ulkomaille suuntautuvissa matkoissa on aina omat, erilaiset kustannusrakenteensa. Kotimaan matkan voi toteuttaa pienemmillä kustannuksilla ja tiiviimmällä aikataululla, jolloin budjetti tai käytössä oleva aika eivät kenties rajaa yhtä paljon mahdollisuuksia osallistua.

Moni on esittänyt kiinnostusta osallistua "kauneushörhöjen" ohjelmallisiin tapaamisiin, mutta kaikilla ei ole varaa tai aikaakaan lähteä ulkomaille suuntautuvalle matkalle. Nyt toiveissa olisi pieni hemmotteleva viikonloppureissu jolle useammalle olisi helpompi päästä mukaan :)

Lukijamatka_Tallinna_Pillerkaar

Meitä kutkuttelisi järjestää rento kaksipäiväinen (pe-la tai la-su) minireissu Helsinkiin keväällä.

Matkaohjelmassa olisi kiinnostavia vierailuja kauneusalan kohteisiin kuten aiemmillakin matkoilla, rentoilua mukavassa hotellissa (Pohjolan Matkan Piia kertoi mm. hotelliuutuudesta, jossa "olisi kiva lökötellä lämpimässä kattouima-altaassa huimien näköalojen äärellä pimenevässä illassa ja nauttia vaikka kuoharia".... Ooo, ei kuulosta pahalta..!) ja vapaata shoppailuaikaa, tai mitä nyt Helsingissä haluaakaan tehdä.

Lukijamatka_Riika_Madara

Lukijamatka_Riika_Madarashop

Vierailulla Mádaran tehtaalla Riikassa

Itse kun olen niin matkailu- ja elämysorientoitunut niin pää pursuaa kaikenlaisia muitakin ideoita spa-hoidoista viinimaistajaisiin... :D

Tällaiset tietysti lisäävät kustannuksia, eikä yhden yön reissulla ole määräänsä enempää aikaa ohjelmalle, mutta tämän vuoksi halusinkin heittää ilmaan avoimen tiedustelun kiinnostustanne koskien. On varmasti järkevää selvittää, olisiko tällaiselle reissulle lähtijöitä ylipäänsä :)

Ideoita saa esittää vapaasti :)

Lukijamatka_Riika_IMG_4923

Minusta ajatus Helsingin matkasta on mahtava ja olisi älyttömän kivaa päästä taas vähän "luokkaretkeilemään" kanssanne :) Lopulta, aiempien lukijamatkojen perusteella mahdollisuus viettää aikaa muiden samanhenkisten kauneudesta kiinnostuneiden seurassa, onkin ollut reissujen antoisinta sisältöä. Ja tätähän voi tehdä myös kotimaan rajojen sisällä :)

Miltäs Helsingin lukijamatka kuulostaa? :)

Pohjolan Matkalta toivottiin myös ajankohdan kartoitusta. Tällä hetkellä potentiaalisia ajankohtia olisivat viikonloppu ennen pääsiäistä tai viikonloput sen jälkeen; 23.-24.3. tai 6.-7.4. tai 13.-14.4. (nämä ovat perjantaista lauantaihin -päivämääriä, myös lauantaista sunnuntaihin on mahdollinen ja todennäköisesti tällöin useammalla työssäkäyvällä olisi mahdollisuus päästä mukaan.)

Kiinnostuitko? :) <3

Lukijamatka_Riika_kaupunkikierroksella

70 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (99)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat