Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic
Uoga Uoga on tullut suomalaisille alkujaan tutuksi mineraalimeikkiensä kautta, mutta tätä nykyä meillä myydään myös sarjan ihonhoitotuotteita. Oma aiempi kokemukseni oli juuri mineraalimeikeistä kahdeksan vuoden takaa.
Vietin tänä keväänä useamman viikon Liettuassa, ja kosmetiikkanörttinä kävin totta kai tutustumassa maan johtavan luonnonkosmetiikkabrändin lippulaivamyymälään Vilnassa. Tein ison kassillisen ostoksia, jotka vakuuttivat minut brändin ihonhoitotuotteiden laadusta.
Kesän aikana olen testaillut vielä joukon lisää Uoga-tuotteita, ja tässä tulee nyt esittelyni kaikista kokeilemistani Uoga Uogan tuotteista.
Uoga Uogan valikoimassa on kolme suihke-muodossa olevaa kasvovettä. Punaisiin pulloihin pakatut ovat koostumukseltaan hieman yksinkertaisempia, huurrettuun lasipulloon pakattu Fog omaa hoitavimman ja monipuolisimman koostumuksen. Kaikki kolme ovat kyllä ihania, sanoo tämä kasvosuihkehullu! 😍
19,90€ / 100 ml
Fog-suihkeen ostin Vilnasta ja siitä tuli heti suosikkini. Tämä on Uogan suihkeista kosteuttavin ja pitää sisällään ruusuvettä, glyserolia, kolmea eri ksylitolia, kvitten-uutetta, aloe veraa ja beeta-glukaania. Kvittensiemen-uutteen polysakkaridit sitovat ihoon kosteutta ja auttavat myös vahvistamaan ihon suojakerrosta.
Fog-suihke tuntuu iholla kevyesti liukkaalta ja jättää iholle ihanan raikkaan ja samalla kosteutetun tunteen. Tuoksussa voi aistia vivahteen hedelmäistä raikkautta joka varmaankin tulee juuri kvittenistä. Fog-suihkeeseen ei ole lisätty hajusteita, vaan tuoksu tulee ruusuvedestä, kvittenistä ja säilyvyyttä parantavasta fenetyylialkoholista (ei kuivattava alkoholi).
19,90€ / 100 ml
Morning Mist kulkee myös meikinkiinnityssuihkeen nimellä, mutta puhtaasti incin perusteella tämä on kosteuttava ja ihohuokosia kevyesti supistava kasvovesi. Supistavan vaikutuksen tuo karpalouute.
Morning Mist-suihkeessa on veden sijaan ruusuvesipohja seuranaan hyaluronihappoa, glyserolia, beeta-glukaania, aloe veraa ja karpalouutetta. Tuotteessa on mieto ja miellyttävän raikas ruusuinen tuoksu.
Suurin ero Morning Mist'in ja Fog-suihkeen välillä on kvitten vs. karpalo; luulen, että juuri kvittenuute polysakkarideineen tekee Fog'ista kosteuttavamman ja liukkaamman tuntuisen. Fog'in voi sanoa sopivan parhaiten normaalista kuivalle ja ikääntyneelle iholle, Morning Mist taas sopii paremmin normaalista sekaiholle.
17,90€ / 100 ml
Hauskasti nimetty Pssht! on joukon simppelein kasvovesi. Siinä on ruusuvesipohja, glyserolia sekä karhunvatukkauutetta. Karpalon tavoin myös karhunvatukalla on supistava vaikutus. Ruusuvettä on tässä Uogan kasvovedessä kaikkein eniten.
Incin perusteella suosittelisin Pssht-kasvosuihketta herkälle, punoittavalle ja couperosa-iholle, mutta myös sekaiholle tai iholle, jossa on laajentuneet huokoset - kiitos karhunvatukan. Ruusuvesi on yksi parhaita aineita rauhoittamaan couperosa-ihon punoitusta.
Tuotteessa ei ole hajusteita, vaan raikas ruusun tuoksu tulee ruusuvedestä.
14,90€ / 250 ml
Uoga Uogan valikoimassa on mielenkiintoisia sulfaatittomia geeliputsareita. Ostin itselleni tämän ihanan appelsiinin tuoksuisen Good Mood -version, mutta tästä on olemassa myös vihreään pulloon pakattu ja teepuuöljyä sisältävä variantti My Best Friend epäpuhtaalle iholle.
Nimesin tämän tuotteen puhdistusnesteeksi, sillä sen koostumus on hyvin nestemäinen ja vähäviskoosinen, ja se vaahtoaa vain aivan miedosti. Tässä on todella hyvä tuote Sinulle, joka tykkäät vesipohjaisista geeliputsareista, mutta haluaisit välttää runsaasti vaahtoavien putsareiden kuivattavaa lieveilmiötä.
Good Mood Concentrate on ihanan raikas ja hellävarainen putsari, joka puhdistaa ihon kajoamatta ihon omaan suojakerrokseen. Putsari poistaa lian ja kevyen meikin. Jos käytät tuhdimpaa meikkiä, suosittelen öljypohjaista putsaria kuten Evolven Kalahari Dream'ia (myös tarjouksissa). Uogan valikoimassa ei ainakaan toistaiseksi ole öljyputsaria.
Uoga Uogan valikoimassa on kaksi kosteuttavaa seerumia ja yksi kasvoöljy.
22,90€ / 15 ml
Ice-seerumi on Fog-kasvoveden kaveri ja sisältää kvittenuutetta. Muita kosteuttavia aineita tässä intensiivisesti vesikosteuttavassa seerumissa ovat glyseroli, ksylitoli, hyaluronihappo, beeta-glukaani ja aloe vera. Mukana on myös greipin ja appelsiinin eteerisiä öljyjä tuomassa tuoksua, tämä seerumi ei siis ole hajusteeton. Erittäin hyvä kosteuttava seerumi kaikille ihotyypeille - ja mahtava kaveri öljy- & seerumi -sekoituksiin!
22,90€ / 15 ml
Essence-seerumi sopii kuivemmalle iholle tai ikääntyneelle iholle anti-age-seerumiksi. Kerrassaan mainio koostumus sisältää ruusuvesipohjan, arganöljyä, jojobaöljyä, ruusunmarjaöljyä, hyaluronihappoa, aloe veraa ja karpalonsiemenöljyä. Vaikutus on kosteuttava, ravitseva, pehmentävä, uudistava ja antioksidanttinen.
Essence-seerumiin tuoksun tuovat greippiöljy sekä ruusugeranium-öljy. Geraniumilla on myös anti-age-vaikutuksia; se napakoittaa ja kirkastaa ihoa sekä hoitaa juonteita ja arpia.
22,90€ / 15 ml
Korkealaatuinen Elixir-anti-age-öljy koostuu ainoastaan kokonaisista kylmäpuristetuista kasviöljyistä (eli mukana ei ole estereitä). Upean eliksiirin kattaus näyttää tältä: arganöljy, jojobaöljy, seesaminsiemenöljy, ruusunmarjaöljy sekä karpalonsiemenöljy.
Karpalonsiemenöljy on harvinaisempi öljy kosmetiikassa. Mikä tekee siitä poikkeuksellisen on sen erittäin korkea tokotrienoli-pitoisuus, ilmeisesti missään muussa kasviöljyssä ei tunneta yhtä korkeaa pitoisuutta. Tokotrienoli on E-vitamiinin muoto sekä voimakas antioksidantti, paljon voimakkaampi kuin yleisempi E-vitamiinimuoto tokoferoli, ja tutkimukset ovat osoittaneet sen mm. lievittävän aurinkovaurioita iholla.
Arganöljy ja ruusunmarjaöljy ovat anti-age-öljyjen klassikoita ja niitä voi aina tervehtiä ilolla kypsän ihon tuotteissa. :)
Uoga Uogalla on todella laaja kasvovoidevalikoima, jopa niin laaja, että kaikkia ei ole otettu Suomeen myyntiin. Ostin yhden Liettuasta ja hämmästelin sen hintaansa nähden häkellyttävän korkealaatuista ainesosaluetteloa. Tällainen ainesosanörtti kun olen, olisi tehnyt mieli ostaa useampikin voide ihan vain kun niiden incit ovat niin törkeän hyvännäköiset..! Vaikka en itse edes käytä voiteita. 😅
Tähän postaukseen valitsin esiteltäväksi kaksi voidetta punaisesta anti-age-hoitolinjasta: kuivalle iholle ja rasvoittuvalle iholle, sekä epäpuhtaan ihon voiteen vihreästä tuotelinjasta.
25,90€ / 30 ml
Kuivan ihon päivävoiteessa on samettisen täyteläinen koostumus. Ihotuntuma on erittäin miellyttävä, ja jos tätä testaisi sokkona, saattaisi luulla testaavansa jotain selektiivistä tuotetta, tuntuma on jollain tapaa niin ylellinen.
Upea inci-lista vakuuttaa. Ruusuvesi saa seuraa argan-, jojoba, manteli- ja ruusunmarjaöljystä sekä sheavoista, kaikki luomulaatuisia. Mukana on myös kahta eri karpalolajin öljyä, tavallista karpaloa ja arktista karpaloa. Day Cream For Dry Skin on erinomainen voide ikääntyneelle ja kuivalle iholle lievittämään niin kuivuutta kuin ikääntymisen merkkejä.
En pysty muistamaan, milloin olisin nähnyt näin tasokkaiden ainesosien ihonhoitotuotteen näin edullisella hintalapulla! 🔥 Uogan hinta-laatu-suhde on kerrassaan huikea.
25,90€ / 30 ml
Oily Skin -voiteessa on koostumus, jota minäkin voisin mieltymysteni puolesta käyttää - ja toki käytinkin testijakson aikana! :) Tämä voide sopii kesäaikaan muillekin ihotyypeille kuin rasvoittuvalle. Dry Skin -voide oli minulle kesällä liian hoitava, mutta Oily Skin sopi täydellisesti.
Vesi- & ruusuvesipohjaan on sekoiteltu oivasti hoitava ja tasapainottava cocktail jojoba-, aprikoosi-, ruusunmarja-, argan- ja hasselpähkinäöljyä. Mukana ovat myös Dry Skin -voiteesta tutut kaksi hienoa karpalonsiemenöljyä. Karpalonsiemenöljyn elvyttävä vitamiini-, antioksidantti- ja rasvahappopitoisuus tekee öljystä erinomaisen aineen ikääntyvälle iholle. Myisin tämän voiteen aikuiselle rasvoittuvalle iholle, ja teinille sitten seuraavana esiteltävän I Am No Sweetien.
17,90€ / 30 ml
Loistava kasvovoide nuorelle, epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle! Antibakteerinen, tulehdusta laskeva ja tasapainottava koostumus sisältää hasselpähkinä-, jojoba ja tamanuöljyä, aloe veraa sekä teepuuöljyä.
Koostumus on erittäin kevyttä, lähes maitomaista emulsiota ja imeytyy hetkessä.
17,90€ / 15 ml
No Sweetie -kasvovoiteen seuraksi sopii sarjan tehokas roll-on-täsmätuote finneille ja muille epäpuhtauksille.
Tässä tuotteessa on korkea pitoisuus teepuuöljyä yhdistettynä antibakteeriseen ja rikkonaista ihoa korjaavaan tamanuöljyyn = mahtava luonnollinen tiimi lievittämään epäpuhtaan ihon huolia!
Mennään sitten värikosmetiikan puolelle.
Uoga Uoga on alun perin tullut suomalaisille tutuksi mineraalimeikeistään, ja juuri mineraalimeikkipohjan kautta minäkin sarjaan ensimmäiseksi tutustuin.
Ostin Vilnasta Uogan mineraalimeikkipohjan sävyssä Bubbles. Ostin myös sarjan kabuki-siveltimen. Sarjan meikit ovat kokeneet täyden uudistumisen vuosien varrella, ja niin nimet, sävyt kuin ulkonäkö ovat nyt erilaiset kuin kahdeksan vuotta sitten. Aiemmin käytin sävyä Champagne, mutta sitä ei enää ole.
Ennen / jälkeen Bubbles-mineraalipohjan
Bubbles osoittautui aivan täydelliseksi sävyksi iholleni. Olin muuten ensin ostamassa tummempaa sävyä, mutta myyjä valitsi minulle Bubblesin - ja onneksi kuuntelin häntä..! Bubbles on lämmin medium-vaalea sävy.
29,90€ / 10 g
Uoga Uogan mineraalimeikkipohja sopii erityisen hyvin rasvoittuvalle iholle. Se sisältää kaoliini-savea sekä riisitärkkelystä, jotka kummatkin imevät iholta talia, ja lisäksi koostumuksessa on antibakteerista meripihkaa.
Pinta on mattainen, mutta kuitenkin kauniin kuultava.
16,90€ / 6 ml
Erityismaininnan saavat sarjan ihastuttavat voidemaiset poskipunat! 😍 Sain testiin niistä kolme, ja jokainen on todella kaunis ja hyvin wearable, kuten englanniksi sanottaisiin. Voisiko suomeksi sitten sanoa käytettävä..?
Sävyt ovat luonnollisia, imartelevia ja moneen ihonsävyyn sopivia. Oma suosikkini taitaa olla Apricot, tällainen persikkaisten sävyjen suuri ystävä kun olen..! 🍑
Tässä swatch-sävyt ruskettuneella iholla (ylempi kuva, kämmenselkä) sekä vähemmän ruskettuneella iholla (alempi kuva, ranne).
Apricot on kerrassaan vastustamaton lämmin persikka-aprikoosin sävy, Gorgeous on viileän marjainen sävy ja Tender neutraali roosa.
Tässä kuvassa poskilla sävy Apricot.
Huulilla Uoga Uogan huulikiilto sävyssä 621 Glowberry. Silmien alla peiteaineena Uogan Invisible Hero sävyssä Light Warm, ja kasvojen T-alueella Uogan Bubbles-mineraalimeikkipuuteri.
19,90€ / 5 ml
Sain oman huulikiiltoni kaupan päällisenä Vilnan myymälässä, ja pitkän harkinnan jälkeen valitsin sävyn Glowberry. Se on mehukkaan persikkainen ja yllättävän pigmenttinenkin huulikiilto. Tulos on läpikuultava, mutta selvästi värikkäämpi kuin muut persikkaiset huulikiiltoni, mikä on kiva juttu :) Etteivät kaikki kiillot näytä samanlaisilta!
Koostumus on ohut ja voidemainen, ei tahmean rasvainen. Tuntuu huulilla todella miellyttävältä. Koostumuksessa on mukana mm. jojobaöljyä, risiiniöljyä, candelilla-vahaa ja auringonkukkavahaa. Kaikki Uoga Uogan huulikiillot ovat vegaanisia.
Huulikiillossa on kevyesti yrttinen tuoksu. En olisi kiinnittänyt siihen huomiota, kunnes luin asiakkaiden kokemuksia Housen sivulta. Joidenkin makuun tuoksu on liian voimakas, mutta mä en ollut edes huomannut sitä. Olen kai niin tottunut luonnonkosmetiikan tuoksumaailmaan.
21€ / 5 ml
Erittäin hyvä peiteaine! Verrattuna mun aiempiin luonnonkosmetiikan peiteainesuosikkeihin, Uogan peittari on nopeammin paikoilleen asettuva. Se ei ole missään nimessä kuiva, mutta vähemmän kostean tuntuinen kuin muut suosikkini Lavera, Mádara ja Absolution, jotka kaikki täytyy puuteroida, jotta ne pysyvät paikoillaan. Uogan peiteaine ei vaadi puuterointia vaan asettuu napakasti paikoilleen.
Ihotuntuma on laadukas; tämä peiteaine ei "vatkuile" vaan ohut voidemainen koostumus levittyy ja häivyttyy ensiluokkaisesti, ja pysyy paikoillaan koko päivän. (Ainakin mulla!)
Peittävyys on samaa luokkaa kuin Laverassa ja Mádarassa, eli oikein hyvä. Minulle sopiva sävy 672 Light Warm on keltapohjainen medium-vaalea (swatch kuvassa). Se on vielä Laveraakin lämpimämpi - itse asiassa Laveran lämmin sävy näyttää tämän rinnalla jopa vähän pinkiltä..!
Tässä meikissä poskilla Uoga Uogan Gorgeous -poskipuna ja silmien alla Invisible Hero -peiteaine.
*
Uoga Uoga ansaitsee mielestäni ehdottomasti paremman tunnettuuden Suomessa. Toivottavasti moni löytää tämän edullisen helmen. :)
Euroopan komissio on julkaissut asetuksen, joka rajoittaa tiettyjen A-vitamiiniyhdisteiden pitoisuutta EU:n alueella myytävissä kosmetiikkatuotteissa. Pitoisuusrajat astuvat voimaan 1.11.2025.
Rajoitukset koskevat seuraavia yhdisteitä:
retinoli
retinyylipalmitaatti
retinyyaliasetaatti
Aikaisemmin EU:ssa ei ollut rajoituksia A-vitamiiniyhdisteille, mutta alalla vallitsee konsensus, jota kaikki noudattavat: kuluttajakaupassa retinolin maksimipitoisuus on ollut 1%. Tätä korkeammat pitoisuudet on tunnistettu liian voimakkaiksi.
Nyt säädetty rajoitus on seuraavanlainen:
KASVOILLA KÄYTETTÄVÄT TUOTTEET:
max. 0,3% retinoliekvivalenttia (RE)
VARTALOLLA KÄYTETTÄVÄT TUOTTEET:
max. 0,05% retinoliekvivalenttia (RE)
Tuotteissa, jotka sisältävät puhdasta retinolia, rajat ovat numeraalisesti juuri nuo yllä mainitut. Miedompien johdannaisten retinyylipalmitaatin ja retinyyliasetaatin kohdalla sallitut pitoisuudet ovat suuremmat.
Mun matikkapää ei osaa laskea, mitä esim. 0,3% RE olisi palmitaattina, mutta tämä luku tulee ilmestymään EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteeseen 3 ennen kuin rajoitus astuu voimaan, ja kiinnostuneet voivat tsekata tarkat rajoitukset aikanaan sieltä. :)
Asetus vaikuttaa markkinoiden tehokkaimpiin retinolivalmisteisiin.
1% tehoisia retinolituotteita on ollut Suomessa myynnissä ainakin The Ordinarylla, Paula's Choicella, Medik8'lla ja kotimaisella BTB13-sarjalla.
Yritykset ovat jo hyvissä ajoin reagoineet uuteen asetukseen.
Esimerkiksi BTB13:n A-vitamiinituotteet ovat poistuneet myynnistä, samoin Medik8 on poistanut verkkokaupastaan Intelligent Retinol -linjansa 0,6% ja 1% pitoisuudet. Aika mielenkiintoista, kun miettii, että tuotteet saisivat olla myynnissä vielä yli vuoden päivät, itse asiassa paljon pidempäänkin, sillä vanhojen pitoisuuksien mukaisia retinoidituotteita saa tuoda maahankin vielä ensi vuoden marraskuun loppuun saakka.
Lisätietoa EU:n asetuksesta saat suomenkielellä mm. Tukesin sivulta ja Tukesi Kosmetiikainfon Instagramista.
Asetus EI KOSKE muita A-vitamiiniyhdisteitä kuin yllä mainitut retinoli, retinyylipalmitaatti ja retinyyliasetaatti.
Seuraavien A-vitamiiniyhdisteiden pitoisuuksia ei rajoiteta:
Retinaldehydi / Retinal (mm. Medik8'n Crystal Retinal -sarja)
Hydroxypinacolone Retinoate eli Granactive Retinoid
Retinyl Retinoate (Medik'8 R-Retinoate-sarja)
Retinoli ei edelleenkään ole iholle vaarallista yli 0,3% pitoisuuksilla, eikä EU:ssa ole todettu merkkejä sellaisesta. Asetus liittyy A-vitamiinin kokonaissaannin rajoittamiseen.
EU:ssa on huomioitu, että väestön A-vitamiinin kokonaissaanti on kasvanut, kun kosmetiikan ohella ihmiset saavat A-vitamiinia myös elintarvikkeista ja ravintolisistä. Uudella asetuksella pyritään ehkäisemään A-vitamiinin turvallisen kokonaissaannin ylittymistä.
(Tästä voimmekin muuten jälleen nähdä, että kyllä vain kosmetiikan ainesosat imeytyvät kehoon... Siis moni muukin, kuin UV-filtterit.)
Vartalon iho on pinta-alaltaan paljon suurempi alue kuin kasvot, ja vartalon kautta kehoon pääsee imeytymään suurempia määriä kosmetiikan kemikaaleja.
*
Jos sinulla on käytössäsi yli 0,3% tehokkuuden retinolituotteita (allekirjoittanut viittaa) ja haluat jatkaa mahdollisimman tehokkaan A-vitamiinikosmetiikan käyttöä rajoitusten astuttua voimaan, vinkkini on vaihtaa retinaliin.
Retinal on vielä paljon tehokkaampi molekyyli kuin retinol, ja yhden askeleen lähempänä puhdasta retinoiinihappoa. Siinä mielessä on hieman erikoista, että se ei kuulu rajoitusten piiriin.
Lue lisää eri retinoidiyhdisteistä täältä: Selkoa kosmetiikan retinoleihin
*
Edit. Teille, jotka haluatte pysytellä retinolissa, näistä verkkokaupoista voi vielä ostaa yli 0,3% vahvuuden retinolivalmisteita (kivijalkamyymälöissä en ole enää näitä bongannut, ainakaan Sokoksella, Stockalla tai Kicksissä):
*mainoslinkki
Kicks: * The Ordinary 1% Retinol skvalaanipohjassa 11€ / 30 ml - mun suosikkeja, paras hinta-laatusuhde ja erinomainen imeytyvyys, koska öljypohjassa. Retinol on öljyliukoinen aine.
Kicks: * The Ordinary 0,5% Retinol skvalaanipohjassa 10,50€ / 30 ml - keskivahva pitoisuus, sama öljypohja kuin 1% vahvuudessa.
Kicks: * Paula's Choice 1% Retinol Treatment, alkaen 12€ / 5 ml - vahva pitoisuus, vesi-silikonipohja. Sisältää myös peptidejä ja C-vitamiinia.
Kicks: * Paula's Choice 1% Retinol Booster 47,20€ / 15 ml - vahva pitoisuus vesipohjassa. Raikkaampi koostumus sopii käyttäjälle, joka ei pidä öljypohjasta. Olen käyttänyt tätä yhden pullon.¨
Yliopiston Apteekista saa vielä tällä hetkellä (08/24) Medik8'n Intelligent Retinolin vahvempia koostumuksia, Kicksistä ja Medik8'n omasta verkkokaupasta ovat poistuneet. Nämä ovat hinnaltaan kaikkein kalleimpia retinoleita, samat vaikutukset saat edullisemmillakin. Medik8 Intelligent Retinol 10TR ( 1%) 58,40€ / 15 ml ja Intelligent Retinol 6TR (0,6%) 54,40€ / 15 ml.
Palataan tänään viimein näiden kahden UV-filtterin maailmaan.
Pyysin kahta apteekkibrändiä, ACOa ja La Roche-Posay'ta kertomaan, miksi he käyttävät aurinkotuotteissaan Avobenzonea ja Octisalatea. Korostan, että nämä UV-filtterit eivät ole vaarallisia, ja ne ovat kosmetiikkalain hyväksymiä kosmetiikan kemikaaleja, mutta niihin liittyy tiettyä problematiikkaa erityisryhmien kohdalla, ja kummallekin on olemassa vaihtoehtoja, jotka eivät sisällä tätä problematiikkaa.
Vastauksen odottelu La Roche-Posay'lta venyi heinäkuun puolelle, jolloin lomani oli jo alkanut, ja siksi tämä postaus ilmestyy vasta nyt.
Muistin virkistykseksi voi lukea tämän postaukseni kesäkuulta, mutta tässä lyhyt tiivistelmä:
.
Kosmetiikkakemisti Michelle Wong listaa UV-suojakemikaaleja, jotka aiheuttavat eniten ihoreaktioita. Kaikki ovat vanhan sukupolven filttereitä, Avobenzone ykkösenä.
.
Helsingin Yliopistollinen Sairaala suosittaa fysikaalisia aurinkosuojavoiteita raskauden aikana.
Jo pelkästään erityisryhmille tehdyn suosituksen pohjalta olin kiinnostunut kuulemaan, miksi kaksi tunnettua apteekkibrändiä on valinnut käyttää Octisalatea ja/tai Avobenzonea aurinkotuotteissaan, myös lapsille ja vauvoille markkinoiduissa.
Ymmärtäisin valinnan, jos eläisimme yhä 70- tai 80-luvulla, jolloin vaihtoehtoja kemiallisten UV-suojafilttereiden kentällä ei juuri ollut. Mutta elämme 2020-lukua, ja uuden sukupolven tehokkaampia sekä ei-kehoon-imeytyviä UV-filttereitä on saatavilla monia. Osa kemiallisten aurinkovoiteiden valmistajista on jo siirtynyt kokonaan pois vanhoista ja käyttää pelkästään uuden ajan UV-filttereitä.
Jos ei haluta takertua filttereiden imeytymiseen mittarina niiden turvallisuudesta – sillä verenkiertoon imeytyminen ei tämän hetken tiedon valossa tuo terveysriskiä ainakaan erityisryhmien ulkopuolisille käyttäjille – voidaan kuitenkin puhua uuden teknologian UV-filtterien puolesta jo yksinomaan niiden paremman tehokkuuden perusteella.
Kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että uuden sukupolven UV-filtterit suojaavat ihoa tehokkaammin UV-säteilyltä kuin vanhat filtterit. Yksi osoitus tästä on, että uuden teknologian filttereitä tarvitaan aurinkovoiteeseen huomattavasti pienempi määrä tuomaan korkea SPF, kuin mitä vanhoja tarvittiin. Näin ollen uutta teknologiaa hyödyntävät aurinkovoiteet sisältävät matalamman pitoisuuden UV-suoja-aineita, ja jo tämä on hyvä asia ihmisen kemikaalikuorman kannalta.
Skincancer.org-sivun suositus lasten ihon suojaamiseen. Lähde.
Tätä juttua varten olen taustatyönä käynyt läpi terveysinstanssien kuten syöpäyhdistysten ja sairaanhoitopiirien ohjeita erityisryhmien aurinkovoiteista, lukenut tieteelliseen näyttöön perustuvia suosituksia ja tutkimusartikkeleita sekä haastatellut syöpätutkimusta tekevää lääkäriä.
Nämä lähteet puoltavat sitä, että pienillä lapsilla sekä raskaana olevilla on parempi välttää kehoon imeytyviä UV-suoja-aineita, mikäli vaihtoehto on olemassa.
Jos vaihtoehtoa ei ole, on ehdottomasti suositeltavampaa käyttää mitä tahansa aurinkovoidetta kuin olla ilman aurinkovoidetta, silloin kun aurinkoaltistusta ei voi välttää.
Korostan edelleen, että mikä tahansa aurinkovoide suojaa ihoa syöpäriskiltä. Tässä mielessä ihan kaikki aurinkovoiteet ovat hyviä. Mutta hyvienkin vaihtoehtojen joukossa on parempia ja vielä parempia.
Ydinkysymykseni kuuluu: miksi kaikki valmistajat eivät käyttäisi niitä parhaita tarjolla olevia vaihtoehtoja?
Samalla tiedän vastauksen: yksi suurimpia syitä ovat kustannukset. Vanhat filtterit ovat niin paljon halvempia kuin uudet. Toinen syy on alueellinen lainsäädäntö, mikä vaikuttaa aivan erityisesti Yhdysvaltojen tilanteeseen. Mutta nyt ollaan Euroopassa, ja puhun tässä kirjoituksessani EU:ssa myytävistä aurinkosuojatuotteista.
Kun puhun UV-suoja-aineiden eli UV-filtterien asiantuntijoista, puhun kemisteistä sekä UV-filttereiden valmistajista. Nämä tahot ovat tässä yhteydessä luotettavin asiantuntijalähde, eivät aurinkovoiteiden valmistajat, brändit, jälleenmyyjät tai lääkärit. Voiteiden valmistajilla kuten myös jälleenmyyjillä on taloudelliset intressit näkökulmaansa. Lääkäri voi perehtyneisyydestään riippuen olla hyvä lähde, mutta lääkäri ei koulutukseltaan ole kosmetiikan kemikaalien vaan ihmisen terveyden asiantuntija.
Tietolähdevinkki: parhain löytämäni tietolähde aurinkosuojateknologiasta on riippumattomien kosmetiikakemistien Michelle Wongin ja Jen Novakovichin emännöimä Sunscreen E-Summit -seminaari. Nyt kaksi kertaa järjestetyssä seminaarissa puheenvuoroja ja esitelmiä pitävät niin kosmetiikan lainsäädännön kanssa työskentelevät, UV-suoja-aineita innovoivat ja valmistavat yritykset, aurinkotuotebrändit, kemistit kuin ihotautilääkärit.
Kahdeksan tuntia kestävä seminaari on todella järeä paketti tietoa, ja jos katsot kummatkin seminaarit, ja omaat jo hyvät perustiedot aurinkosuojateknologiasta, olet 16 tunnin jälkeen aika pro!
Michellen (Lab Muffin) ja Jen'in (The Eco Well) omista kanavista löytää myös fantastisen hyvää tieteellistä tietoa aurinkovoiteista.
Olen viimeisen kahden vuoden aikana haastatellut useita eri aurinkovoidebrändejä heidän käyttämästään filtteriteknologiasta, ja on käynyt ilmi, että syvempi tieto UV-filttereiden ominaisuuksista on hankalaa myös brändeille itselleen. Osa yrityksistä ei osaa vastata tai ei jopa ymmärrä kysymyksiä. Tämän kesän haastattelukierroksella haastattelin kaikkiaan viittä brändiä ja kahta kemistiä, ja brändeistä ACO suoriutui parhaiten, ja - - täysin odottamattomasti, maailman johtava aurinkovoidebrändi La Roche-Posay huonoiten.
Nämä haastattelut antoivat lopulta kenties enemmän tietoa näiden kahden yhtiön tavasta suhtautua kriittisiin tieteellisiin kysymyksiin, kuin kysymysten kohteena olevista ainesosista.
La Roche-Posay on L’Orealin omistuksessa, ja L’Oreal puolestaan kuuluu maailman suurimpiin kosmetiikkajätteihin. L’Oreal tekee paljon omaa tutkimusta ja innovaatioita alalla, ja juuri L’Oreal on kehittänyt maailman ensimmäiset ns. uuden sukupolven UV-filtterit (Mexoryl) 1980-luvulla.
La Roche-Posay'n Anthelios-voiteissa hyödynnetään Mexoryl-teknologiaa
Tehdessäni töitä kosmetiikkamyyjänä 2010-luvulla Mexoryl-filttereihin viitattiin alan ”kultaisena standardina”. Juuri Mexoryl on ensimmäinen kosketukseni UV-filtterien maailmaan; minulle on jäänyt todella vahvasti mieleen, kuinka kollegat opettivat, että Mexoryliä sisältävät aurinkovoiteet ovat kaikkein tehokkaimpia ja stabiileimpia.
Ja todellakin – kun L’Oreal 1980-luvulla kehitti Mexoryl SX:n, se oli maailman ensimmäinen stabiili kemiallinen UVA-filtteri. Tätä ennen kemiallisten UVA-suojien markkinoilla oli vain kontroversiaalinen Avobenzone, toinen tämän postauksen ”tähdistä”. Avobenzone on yksinään todella epästabiili (= menettää nopeasti tehonsa UV-säteilyssä), ja vasta 2000-luvun uusien UV-filtterien avulla sen teho on saatu stabiloitua kunnolla.
ACO puolestaan on ruotsalainen kosmetiikkayritys, joka kehittää ja valmistaa apteekkikanavassa myytäviä tuotteita, mutta ei valmista omia raaka-aineita. L'Orealiin verrattuna ACO on pieni yritys, mutta Pohjoismaissa yksi tunnetuimpia apteekkibrändejä.
Yksi L R-P:lle esittämistäni kysymyksistä
La Roche-Posay’lle osoittamissani kysymyksissä kysyin mm., eivätkö L’Orealin omat filtterit riittäisi kattamaan UVA-suojan osuutta, ja oliko Avobenzone todella tarpeen, kun L’Orealilla oli myös Mexoryl SX (ja saatavilla on muitakin uuden sukupolven UVA/UVB-filttereitä).
Tahtotilani oli ennen kaikkea oppia lisää ja ymmärtää, millä perustein filtterivalintoja tehdään. Odotin L R-P:n ilman muuta mielellään kertovan etenkin itse kehittämistään (tai emoyhtiön kehittämistä) filttereistä.
Kysyin myös, millä tavoin La Roche-Posay suhtautuu suositukseen, jonka mukaan ihan pienet lapset suojattaisiin fysikaalisilla aurinkosuojavoiteilla, ja ovatko verenkiertoon imeytyvät kosmetiikan kemikaalit kuten Avobenzone heidän näkemyksensä mukaisesti kuitenkin turvallisia lapsilla. La Roche-Posay'lla on mm. vauvoille markkinoitu aurinkovoide, joka sisältää sekä Octisalatea että Avobenzonea.
Mielenkiintoisena lisänä, La Roche-Posay’n toukokuussa järjestetyssä Suomen PR-tilaisuudessa puhunut ihotautilääkäri suositteli lapsille fysikaalista aurinkovoidetta, vaikka L R-P:n valikoimaan ei sellaista kuulu. Tilaisuuteen kutsuttu lääkäri ei ole töissä L R-P:llä, vaan oli kutsuttu ulkopuolisena asiantuntijana puhumaan ihonhoidosta.
Yleisöstä kysyttiin, mikä oli lääkärin ammatillinen näkemys siitä, millaista aurinkosuojaa pienillä lapsilla tulisi käyttää. Tähän ihotautilääkäri vastasi, että käyttäisi alle 5-vuotiaalla lapsella fysikaalista aurinkosuojaa.
Tapahtuneen on minulle vahvistanut kysymyksen esittänyt vaikuttaja. Kysyin L R-P Suomelta, miten he suhtautuvat lääkärin kommenttiin, ja miksi lääkäri ei puhunut L R-P:n omista lasten aurinkovoiteista. En saanut tähän vastausta.
Kun kesäkuun alussa otin yhteyttä La Roche-Posay Suomeen, vastaanotto oli lämmin. Ensin kysymyksiin lupasi vastata L R-P Suomen tieteellinen asiantuntija, mutta kun lähetin kysymykset (joita oli neljä), ne päätettiin toimittaa Ranskaan tuotekehitysosastolle, jotta varmasti saisin parhaat mahdolliset vastaukset.
Lopputulos oli, että en saanut vastausta yhteenkään kysymykseeni. En Ranskasta enkä Suomesta.
Kolmen viikon odottelun jälkeen sain huolella laatimiini kysymyksiin muutaman rivin pituisen vastauksen, jossa puhutaan aurinkovoiteista ja UV-suojista täysin yleisluontoisella tasolla, ottamatta lainkaan kantaa seikkoihin, joita kysymyksissäni nostin esiin.
Innolla odottamani tilaisuus oppia lisää yhtiön omista Mexoryl-filttereistä ei myöskään toteutunut.
Loppukaneettina kysymykset esittänyttä kosmetiikan ammattilaista kehotettiin lukemaan lisätietoa Suomen Kosmetiikka- ja Hygieniateollisuuden sivulta (!).
Vapaa suomennos L'Orealin vastauksesta:
"Asiakkaidemme turvallisuus on L’Orealille ja La Roche-Posay’lle kärkiprioriteetti, emmekä koskaan tee kompromisseja tuotteidemme turvallisuuden ja tehokkuuden suhteen.
Käytämme UV-suojafilttereitä ainoastaan tuotteissa, joissa niitä tarvitaan suojaamaan ihoa aurinkovaurioilta (ihosyöpä, palaminen, ihon ennenaikainen ikääntyminen, pigmenttimuutokset). On myös tärkeää pitää mielessä muut yleiset auringolta suojautumisen keinot, kuten varjossa pysyminen päivän kuumimpina tunteina sekä hatun ja vaatetuksen käyttö, erityisesti lapsilla.
Jokainen UV-filtteri tarjoaa suojaa tietylle UV-suoja-alueelle, minkä vuoksi tuotteemme sisältävät aina yhdistelmän monia eri filttereitä, jotta voimme varmistaa laajan kirjon suojan kaikilla UVA- ja UVB-säteiden alueilla, sekä optimaalisen siedettävyyden.
Joillain filttereillä, jopa vanhemmilla, on erityisiä ominaisuuksia, jotka vahvistavat tuotereseptin yleistä tehokkuutta ja stabiiliutta.
Jos haluat oppia lisää alan aiheista sekä saada aurinkotuotteita koskevaa yleistietoa, voit kääntyä Suomen Kosmetiikka- ja Hygieniateollisuuden sivuston puoleen.”
Kirjoitin La Roche-Posay Suomelle, että eihän vastauksessa ensinkään vastattu kysymääni. Pyysin, voisiko edes Suomen L R-P antaa näkemyksensä lasten aurinkovoiteiden koostumuksista. Ei vastausta.
Viimeisenä sain englanninkielisen viestin L’Orealin ”Director of Consumer Care” -henkilöltä, joka ilmoitti, että tässä on kaikki tieto minkä he voivat antaa. The information that we have given is what we can reply. I cannot help you further.
Tällä keskusteluun laitettiin piste.
Hankala kyselijä?
Länsinaapuri-ACO:n asenne ”hankaliin” kysymyksiin oli täysi vastakohta. Kysymyksiini vastattiin muutaman päivän sisällä erittäin huolellisesti ja asiallisesti, ja kun esitin lisäkysymyksiä, jokaiseen vastattiin.
ACO ei käytä Avobenzonea ja kysymykseni koskivat Octisalatea.
Octisalate on UVB-filtteri sekä liuotin, ja sitä käytetään ennen kaikkea liuottamaan muita, kiinteässä muodossa olevia UV-filttereitä. (Kemiallisetkin filtterit voivat olla jauhemaisia.)
Octisalatella on Avobenzonea parempi profiili siinä mielessä, että tähän kemikaaliin ei liity tunnettuja iho- tai kehohaittoja (ärsytys, allergia, hormoninhäirintä), Avobenzoneen taas liittyy. Octisalate imeytyy kehoon jopa hanakammin kuin Avobenzone (noin 1,1% vs. 0,5%), mutta tosiaan, se ei historiansa valossa ole aiheuttanut kehossa tunnettuja tai yleisesti raportoituja haittavaikutuksia lainsäädännön määrittämillä käyttöpitoisuuksilla, vaikka imeytyykin.
Octisalate on tänä päivänä kaikkein eniten käytetty vanhan koulukunnan UV-filtteri. Se on avainroolissa monessa modernissakin aurinkovoiteessa uusien filttereiden kaverina.
Okei, Octisalate ei siis ole haitallisimmasta päästä vanhoja filttereitä, mutta miksi käyttää sitä, kun on olemassa uudempiakin (ja ei-verenkiertoon imeytyviä) vaihtoehtoja?
Kiitos ACOn perusteellisen vastauksen, ymmärrän syyt nyt entistäkin paremmin.
Kyllä, Octisalate ON korvattavissa, mutta se tarjoaa hinta-laatu-suhteeltaan erittäin vetovoimaiset hyödyt. Pidetään mielessä, että vanhan koulukunnan filtterit ovat paljon edullisempia kuin uudet filtterit. Kun Octisalaten avulla aurinkotuotteeseen saa kustannustehokkaasti sekä kosmeettista eleganssia, funktionaalisuutta että stabiiliutta, voi ymmärtää, miksi niin moni aurinkovoidebrändi yhä kääntyy sen puoleen tuotteita kehittäessään.
ACO käyttää Octisalatea ennen kaikkea sen monipuolisuuden vuoksi.
Octisalate:
-Liuottaa jauhemaisia uuden sukupolven filttereitä (BEMT, DHHB, EHT)
-Parantaa tuotteen hyllyikää ehkäisemällä jauhemaisten filtterien kristallisoitumista
-Tuo tuotteeseen miellyttävää ihotuntumaa; Octisalaten avulla vedenkestävästäkin voiteesta saa kevyen ja vähärasvaisen tuntuisen
Kun aurinkovoide tuntuu kevyeltä ja on helppo levittää, kuluttaja tulee todennäköisemmin käyttäneeksi sitä suositusten mukaisen määrän, ja tämä käytös parantaa UV-suojan tehoa.
(Mulle tuli ACO-keskustelun jälkeen korostunut halu testata kaikki mun kroppa-aurinkovoiteet uudesta näkövinkkelistä; tuntuuko Octisalate-pitoinen vedenkestävä voide tosiaankin kevyemmältä, kuin pelkästään uuden sukupolven filttereitä sisältävä vedenkestävä aurinkovoide…?
Moni korealainen aurinkovoide antaa jo esimerkin ultrakevyestä, vain uusia filttereitä sisältävästä aurinkovoidekoostumuksesta, mutta ne eivät ole vedenkestäviä… ;) Juuri vedenkestävyys on se seikka, joka tekee kosmeettisesta miellyttävyydestä haastavaa.)
Mitä tulee verenkiertoon imeytymiseen, tähänkin ACOlla oli perusteelliset argumentit. ACO ei kieltänyt Octisalaten imeytymistä, mutta perusteli, miksi sillä ei heidän mielestään ole merkitystä aurinkovoiteen turvallisuuteen nähden.
ACO totesi, että moni muukin kosmetiikan kemikaali kuin UV-suoja-aineet imeytyvät kehoon, mutta UV-suojakemikaaleille tehdään muita kosmetiikan ainesosia tarkempi turvallisuusarviointi, jossa otetaan myös huomioon systeeminen imeytyminen. Myös eri maiden ja alueiden lainsäädäntö vaikuttaa; Yhdysvalloissa UV-suoja-aineet luokitellaan lääkkeiksi, ja siksi niitä koskee USAssa vielä Eurooppaakin tiukemmat turvallisuustestaukset, ja turvallisina pidetyt imeytymisrajat ovat Eurooppaa matalammat.
ACO näkee, että tämän vuoksi UV-filtterien imeytyminen nousee mediassa puheenaiheeksi, mutta muiden imeytyvien kemikaalien ei, ja imeytymistä saatetaan pelätä perusteettomasti.
ACO toteaa, että pelkkä kehoon imeytyvien kemikaalien poisjättäminen ei automaattisesti tee kosmetiikkatuotteesta turvallisempaa, vaan tuotteen koko resepti vaikuttaa. Tähän voin nyökytellä.
Toin keskustelussa esiin Yhdysvaltojen kemikaaliviranomaisen FDA:n päätöksen vetää GRASE-turvallisuusstatus pois kaikilta USAssa sallituilta kemiallisilta UV-filttereiltä, pohjautuen tutkimuksiin, jossa näiden kemikaalien (Octisalate ja Avobenzone mukaanluettuina) verenkiertoon imeytyminen todettiin. FDA:n tutkimukset vahvistivat myös sen, että nämä kemikaalit voivat säilyä kehossa jopa kolme viikkoa. FDA on vaatinut raaka-ainevalmistajilta lisätutkimuksia, jotta voi varmistua siitä, millaista imeytymismäärää voidaan pitää turvallisena, ja pohjautuen näihin uusiin tietoihin FDA joko palauttaa vanhojen UV-filttereiden GRASE-statuksen tai poistaa ne kokonaan sallittujen UV-kemikaalien listalta.
Tähän ACOn näkemys on se, ettei FDA:n suhtautumisesta pidä vetää johtopäätöksiä yleisellä tasolla, sillä esimerkiksi Euroopassa UV-suoja-aineiden imeytyminen kehoon on tunnettu jo pitkään, ja USAssa (ACOn mukaan) ei. FDA osoittaa siksi huolta, jota meillä ”valistuneemmilla” markkinoilla ei tarvitsisi olla.
Tämä on alue, jossa itselläni ei ole tietoa. Olen kuvitellut, että FDA:n vaatimissa jopa absurdin perusteellisissa testeissä olisi aiemminkin testattu verenkiertoon imeytymistä, mutta voihan olla, että ei. (USAssa uuden UV-kemikaalin hyväksymisprosessi voi helposti olla yli 10 vuotta!) Jos näin on, silloin tietyt UV-kemikaalit olisivat olleet USAssa käytössä jo yli puoli vuosisataa ilman, että niiden verenkiertoon imeytyminen on ollut tunnettua, mikä kuulostaa jokseenkin epäuskottavalta tai epätodennäköiseltä. Etenkin, kun UV-suoja-aineet ovat USAssa lääkeaineita - varmasti niiden systemaattinen imeytyminen olisi tässä kehyksessä tunnettua..?
Mutta, oli asia miten hyvänsä, Yhdysvalloissa UV-suojakemikaalien verenkiertoon imeytymiseen suhtaudutaan korostuneemmalla huolella, kuin Euroopassa.
.
Mitä Avobenzonesta ja Octisalatesta pitäisi nyt ajatella kesän haastattelujen ja muun tiedon valossa?
En valitettavasti saanut kesän aikana tietoa, joka auttaisi ymmärtämään, miksi Avobenzone olisi enää 2020-luvulla perusteltu ainesosa aurinkovoiteissa. Se on tehokas UVA-filtteri, ja ainoa UVA-filtteri vanhan koulukunnan UV-filttereiden joukossa, mutta tänä päivänä UVAlta suojautumiseen on tarjolla useita moderneja ja suorituskyvyltään jopa tehokkaampia vaihtoehtoja, joilla ei ole Avobenzoneen liittyvää problematiikkaa.
Avobenzonen huolenaiheet Euroopan kemikaaliviranomaisen sivulla
-Voi ärsyttää ihoa ja aiheuttaa allergiaa
-Tällä hetkellä EU:ssa arvioitavana ympäristölle haitallisena sekä endokriinihäiritsijänä
-Yhdysvalloissa uudelleenarvioitavana, koska imeytyy verenkiertoon
Tarjolla olevan tiedon valossa en voi suositella Avobenzonea sisältäviä tuotteita sellaisten ohi, jotka sitä eivät sisällä. Avobenzone ei ole vaarallinen - mutta on parempia vaihtoehtoja.
Octisalaten riskiluokitus ECHA:n sivulla
Tarjolla olevan tiedon valossa vähemmän haitallinen sekä ihmiselle että ympäristölle kuin Avobenzone ja moni muu vanhan koulukunnan UV-filtteri. En suosittele Octisalatea raskaana oleville enkä mielelläni ihan pienille lapsille, mutta isommilla lapsilla sekä ei-raskaana olevilla aikuisilla en näe haittoja.
Octisalaten hyödyt:
-Kustannustehokas vaihtoehto buustaamaan aurinkovoiteen UVB-tehoa, stabiliteettia sekä kosmeettista miellyttävyyttä
Octisalaten problematiikka:
-Vesistöille erittäin haitallinen
-Yhdysvalloissa uudelleenarvioitavana, koska imeytyy verenkiertoon
-ECHA:n mukaan on epäily, jonka mukaan Octisalate voi aiheuttaa vaurioita sikiölle
Huom: ECHA:ssa mainitut riskit liittyvät kemikaalin käyttöön puhtaassa muodossaan. Aurinkovoiteissa käytetyt max 5% pitoisuudet siis tuskin vahingoittavat sikiötä. Vesistöille Octisalate voi muodostua ongelmaksi, jos sitä huuhtoutuu veteen suurina määrinä, ja tällainen skenaario voi toteutua suosituissa lomakohteissa. Tästä syystä Octisalate on kielletty mm. Havaijin Maui'lla, jossa on toistaiseksi maailman tiukin lainsäädäntö ja rajoitukset aurinkosuojakemikaaleja koskien.
*
Kiitos, kun luit. Toivottavasti kirjoitus tarjosi tietoa, joka voi auttaa Sinua tekemään Sinulle parhaita aurinkovoidevalintoja.