21.04.2019

Skin Regimen hoitaa kiireisen milleniaalin mieltä ja ihoa

Olen saanut tutustua uuteen kiinnostavaan ja konseptiltaan juuri tähän aikaan sopivaan ihonhoitosarjaan.

Kiire. Stressi. Pitkät työpäivät. Vaativa elämäntyyli. Ympäristö jonka pienhiukkaset kuormittavat ihoa.

Italialainen Skin Regimen -sarja on luotu erityisesti nopeatempoista elämää elävälle kaupunkilaiselle. Sen pyrkimys on ehkäistä stressaavan elämäntyylin ja ympäristön vaikutuksia niin mieleen kuin ihoomme.

Lifestyle-aging

Tiedetään, että stressi vaikuttaa ihoon. Kiire, lyhyet yöunet, jatkuvat deadlinet, kaikki näkyvät kasvoilla. Stressi vaikuttaa ihoon mm. alentamalla sen vastustuskykyä, lisäämällä tulehdusta ja tekemällä ihosta kosteusköyhän. Oireisiin voivat kuulua myös ihon lämpötilan nousu, talinerityksen lisääntyminen ja punoitus. Stressaantunut iho on samea, läikikäs, kuiva tai tavallista rasvoittuvampi. Sitä voi kuumotella ja se tuntuu kireältä ja epämukavalta.

Kaikki tämä voi olla elämäntyylin seurausta. Ravinto, uni, elämänrytmi ja ympäristö vaikuttavat ihoomme, emmekä välttämättä edes ajattele sitä. Biologisestikin nuori iho voi näyttää ikäistään vanhemmalta elämäntapojen seurauksena.

Skin Regimen on kehitetty ehkäisemään juuri elämäntavoista johtuvaa ihon ikääntymistä. 

Skin Regimen -sarjan ydin perustuu mieltä hoitaviin koostumuksiin, tuoksuun ja levitystekniikkaan sekä ihoa hoitaviin tehokkaisiin kasviuutteisiin jotka ehkäisevät stressin ihovaikutuksia.

Sarjan tuotekehitystiimiin kuului mm. ihotautilääkärin, stressiin erikoistuneen fysiologin, kardiologin sekä neurotieteilijän muodostama tiedekomitea. Joo, kuulostaa varsin pompöösiltä (kardiologi mukana ihonhoitosarjan kehityksessä, eh..?) mutta kaikkien asiantuntijuus liittyy Skin Regimenin tavoittelemiin hyötyihin.

Tuoksu

Skin Regimenin mieltä rauhoittava signature-tuoksu koostuu katajan, seetrin, kopaivan ja ruusupuun eteerisistä öljyistä. Unisex-tuoksu on lämmin, puinen ja maadoittava. Ei makea. Naisellisuusakselilla enemmän maskuliininen kuin feminiininen.

Longevity Complex

Neljän kasviuutteen Longevity Complex -yhdistelmä on sarjan hoitava sydän.

Villi-indigo, pinaatti, maqui-marja ja karnosiini vaikuttavat tulehdusta laskevasti, säätelevät liiallista kortisolin tuotantoa, suojaavat glykaatiolta ja toimivat antioksidantteina suojaten vapailta radikaaleilta.

Vaikutuksia avattiin ja eriteltiin sarjan koulutusmateriaalissa hyvinkin seikkaperäisesti, mutta kaiken informaation sisällyttäminen tähän postaukseen tekisi siitä turhan raskaan. Myönnän etten edes itse tuntenut kaikkia termejä kuten DNA-metylaatio... ;P

Keskitytään tässä jutussa tuotteisiin, joihin sain tutustua sarjan maahantuojan kautta.

Skin Regimenin kehittänyt italialainen Comfort Zone tunnetaan ylellisistä tuotteistaan ja lähestymistavastaan, jossa hoidetaan kokonaisvaltaisesti niin mieltä kuin ihoa.

Mistä tykkään Skin Regimenissä?

+ Korkea luonnollisten ainesosien pitoisuus

+ Erittäin miellyttävät koostumukset, tämä on elämyskosmetiikkaa

+ Yksinkertainen hoitotuotteiden runko jossa eri ihotyyppien hoito kustomoidaan buustereilla

+ Tyylikäs unisex pakkausdesign ja sarjan koko visuaalinen konsepti

+ Anti-stress-lähestymistapa ja aromaterapeuttinen vaikutus

Miinuksia?

- Hinnat eivät mahdollista Skin Regimen -elämystä jokaiselle

 

Sarjassa on yksi hoitovesi, yksi kuorinta, yksi kasvovoide, UV-suojavoide sekä kuuriluontoisesti käytettävä yötehohoito. Ihotyypin mukaisesti valitaan viidestä eri buusterista (= seerumista): retinoli, hyaluronihappo, c-vitamiini, tulsiöljy ja teepuuöljy.

Minulle valittiin retinoli- ja tulsibuusterit, joista jälkimmäistä voi myös käyttää tuunaamaan sarjan kasvovoiteesta ravitsevampi.

Minulla oli Skin Regimenin tuotteita mukana myös Kreikan matkalla kätevissä näytekoon pusseissa.

CLEANSING CREAM

28€ / 150 g

Ihana, miedosti vaahtoava sulfaatiton puhdistusvoide. Pumpattavien "kermavaahto"-putsareiden ohella tämän kaltainen puhdistusainekoostumus on suosikkityyppini vaahtoputsareista, voidepohja on ylellisemmän ja miellyttävämmän tuntuinen kuin geeli- tai nestepohja.

Vaahto huuhtoutuu iholta helposti eikä iho jää narskuvaksi. Puhdistusaine on myös mielettömän riittoisaa; sormen pään kokoinen nokare riittää koko kasvoille. Minun on jopa ollut vaikea oppia annostelemaan tätä tarpeeksi vähän.

Hinnaltaan putsari on Skin Regimen -tuotteista selvästi edullisin, ja näyttää jännä kyllä maksavan Suomessa vähemmän kuin esimerkiksi Jenkeissä (siellä hinta 40 USD). Veikkaan tuubin sisällön vastaavan ainakin 3-4 standardikokoista pumppuvaahtopakkausta.

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 89.5 %

MICROALGAE ESSENCE

53€ / 100 ml

Erittäin miellyttävän tuntuinen, paksu hoitovesi. Nimi on 'essence', mutta Skin Regimen -linjassa tätä käytetään kasvoveden tapaan, tai se korvaa sekä kasvoveden että hoitoveden. Viilentävä koostumus alentaa tutkitusti inflammaatiosta aiheutuvaa ihon lämpötilan nousua.

Tiivistetty koostumus sisältää seitsemän NMF-kosteustekijän komponenttia, Longevity Complex -aktiiviaineyhdistelmän (joka on kaikissa sarjan tuotteissa) sekä yksisoluista mikrolevää, joka on aktiivinen energian vapauttamisessa tarvittavan ATP:n tuotannossa. Lisäksi komea ainesosacocktail sisältää superkosteuttavia hyviksiä kuten ksylitolia, betaiinia, natrium pca:ta ja ureaa, sekä all-round-tähtiainesosa niasiiniamidia.

Silikoniton ja akryyliyhdisteetön koostumus on raikkaan ja kaikin puolin minun makuani miellyttävän tuntuinen. Tätä on aivan ihana käyttää!

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 94,8 %

RETINOL BOOSTER

89€ / 25 ml

Koostumukseltaan kevyen emulsiomainen tehotiiviste sisältää aktiiviaineinaan kapseloitua retinolia sekä silybiiniä, maarianohdakkeesta saatavaa erittäin tehokasta antioksidanttia. Silybiinillä on myös todettu olevan retinoiinihapon kaltaisia vaikutuksia iholla. Retinolipitoisia tuotteita silmäillessä kannattaa aina valita tuote, jossa retinoli on kapseloitu.

Retinol Booster on tarkoitettu juonteiden hoitoon, mutta myös epäpuhtaalle iholle a-vitamiinin vaikuttaessa myös epäpuhtauksia vähentävästi. Tuotetta käytetään iltaisin puhdistuksen ja essencen jälkeen. Valmistaja suosittaa välttämään silmienympärysaluetta, mutta minä olen levittänyt tätä ongelmitta myös silmänympäryksille koska juuri sillä alueella kaipaan retinolin vaikutuksia eniten.

Miellyttävän ja erittäin neutraalin ihotunnun tuote. Hajusteeton.

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 96,4 %.

TULSI BOOSTER

83€ / 25 ml

Tulsibuusteri on erityisesti kuivalle iholle suunnattu öljypohjainen tiiviste. Tulsi- eli pyhäbasilika-yrttiä käytetään intialaisessa Ayurveda-lääketieteessä, se lisää kehon vastustuskykyä stressiä vastaan, auttaa poistamaan myrkkyjä ja vähentää tulehdusta.

Tulsiuutteen pitoisuus buusterissa on 10%. Öljypohja muodostuu manteli- ja auringonkukkaöljyistä. Lisäksi mukana on Skin Regimen -linjan eteeristen signatureöljyjen cocktail; katajaa, seetriä, kopaibaa ja ruusupuuta.

Kuivan ihon lisäksi Tulsibuusteri sopii kylmiin olosuhteisiin ja iholle, joka on menettänyt kiinteyttään.

Tulsiöljyä levitetään kasvoille aamuin illoin (tai pelkästään iltaisin) puhdistuksen ja essencen jälkeen, ennen voidetta. Itse olen tykännyt sekoittaa tätä Skin Regimenin kasvovoiteeseen iltaisin, jolloin saan ravitsevamman yövoiteen.

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 100%

LIFT EYE CREAM

46€ / 15 ml

Monivaikutteinen silmänympärysvoide lupaa hoitaa "harakanvarvas"-ryppyjä, turvotusta, tummia silmänympäryksiä ja veltostuneita silmäluomia aktiiviaineinaan kasviuutteet ja 1 % puhdas kofeiini. Eli kuulostaa just mun tilanteeseen räätälöidyltä tuotteelta :D (Vaikkakin silmänalusjuonteet ovat minulla itse asiassa nyt harakanvarpaita suurempi "huolenaihe", koen silmäkulmajuonteiden madaltuneen ja käytännössä pysähtyneen kollageenilisäravinteen käytön myötä.)

Lift Eye Creamin kevyt koostumus imeytyy nopeasti ja jatkaa Skin Regimen -linjalle ominaista kaikin puolin miellyttävää kosmeettista elämystä. Tuotteista on vaikea löytää mitään "valitettavaa", koostumukset ovat niin hiottuja. Kosteuttavuus ei ole Lift Eye Creamin ykkösfunktio, eli alle kannattaa laittaa tarpeen mukaan joko silmänympäryksille soveltuvaa hyaluronihapposeerumia tai jokin kosteuttava silmänympärysvoide.

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 96,3%. Tuote on hajusteeton.

TRIPEPTIDE CREAM

72€ / 50 ml

Kiinteyttävä, kosteuttava ja saasteilta suojaava kasvovoide kaikille ihotyypeille. Aktiiviainesosina Longevity Complexin lisäksi peptidiyhdiste sekä voikukkauute.

Palmitoyl tripeptide-5 on biomimeettinen peptidi joka jäljittelee ihossa luontaisesti olevan proteiinin toimintaa ja stimuloi uuden kollageenin valmistumista. Voikukkauutteella on toksiineja poistava ominaisuus ja erittäin antioksidanttinen vaikutus suojaa vapailta radikaaleilta.

Tripeptide Creamissa on viilentävä, geelivoidemainen, pitkään liukuva "massage"-koostumus. Koostumus on kehitetty tukemaan Skin Regimenin anti-stress-vaikutusta; voide suositellaan hierottavaksi kasvoille rentouttavaa Mindful Massage -tekniikkaa käyttäen (katso video täällä).

Oma kokemukseni voiteesta on kaksijakoinen; silkkistä, rauhoittavan tuoksuista voidetta on ihana laittaa iholle, mutta kosteusteho ei tunnu riittävältä. Minusta tuntuu, että Tripeptide-voiteessa on kiinteyttävän vaikutuksen ohella haettu erityisesti koostumuksellista elämystä pitkäkestoisen kosteutuksen jäädessä toiselle sijalle. Myös ainesosaluettelo vahvistaa tätä kokemusta. Voiteessa on paljon kasviöljyjä, mutta myös useampi koostumusta muokkaava akryyliyhdiste - nämä ovat niitä joilla saadaan aikaan liukuva, hierottava koostumus. Koska oma ihoni kaipaa juuri nyt todella kosteuttavia tuotteita, tämä voide ei täyttänyt ihoni tarvetta. Anti-age-hoidon suoritan mieluiten seerumeilla ja buustereilla :)

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 96%.

NIGHT DETOX

72€ / 50 ml

Jos Tripeptide-voide ei tuntunut riittävän kosteuttavalta meikäläiselle, yöhoito kyllä tuntuu! Night Detox on PHA-happoa ja alfa-glukaania sisältävä yötehohoito, jota suositellaan käytettäväksi sesonkiluonteisesti esimerkiksi 28 päivän kuurina kolmen kuukauden välein, tai kun iho tuntuu erityisen väsyneeltä ja stressaantuneelta.

Suhtauduin tähän tuotteeseen ensin vähän varovaisesti, koska en ole aikaisemmin ollut yönaamio-tyyppisten tuotteiden ystävä. Vaikka purkin kyljessä lukee "overnight pro-vitality mask", Night Detoxia ei tarvitse annostella paksua kerrosta naamion tavoin. Koostumus on Tripeptide-voiteen tavoin runsaan liukuva, geelibalmimainen, ja se suositellaan levitettävän rentouttavalla Mindful Massage -tekniikalla. Myönnän että en ole tätä tekniikkaa ihan joka ilta käyttänyt, mutta ihoni rakastui voiteeseen ilman mindulfness-lisääkin <3

Shea-voiteella höystetty koostumus on kosteuttavampi ja ravitsevampi kuin Tripeptide-voiteessa. Glukonolaktoni (PHA-happo) kuorii hellävaraisesti, kosteuttaa ja kirkastaa ihoa. Alfa-glukaani-hiiva kosteuttaa ja poistaa toksiineja.

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 98,7%.

Tämä on mainio voide! Koostumus tuntuu ravitsevalta ja ihanasti pehmentävältä samalla kun se kirkastaa ja syväpuhdistaa ihoa hellävaraisesti yön aikana. Tuloksena pehmeä, kosteutettu ja hehkuva iho.

Käytin tätä joka ilta myös äskeisellä Kreikan matkallani.

skin regimen

URBAN SHIELD SPF 30

46€ / 40 ml

Tässä meillä on taas erittäin ohuen tuntuinen, olemattoman skin-fiiliksen aurinkosuojavoide. Voiteessa on SK 30, mutta koostumuksesta sitä ei voisi millään arvata. Koostumus on kosmeettisesti todella onnistunut.

UV-suoja on kemiallinen.

Luonnollisten ainesosien pitoisuus: 63,8%.

ENZYMATIC POWDER

42,75€ / 55 g

Yksi suosikkituotteistani! Rakastan kuorintoja, ja tässä entsymaattisessa kuorinnassa yhdistyvät kemiallisen kuorinnan tehokkuus ja mekaanisen kuorinnan tuoma välitön silottavuus. Olen jo pitkään suosinut kemiallisia kuorintoja niiden laaja-alaisen tehon ja hellävaraisuuden vuoksi, mutta oikein hyvän ja laadukkaan mekaanisen (rae)kuorinnan jättämää "vauvan peppu" -sileyttä ei voita mikään ihonhoitotoimenpide.

Skin Regimenin jauhemaisessa tuotteessa ihoa kuorivat papaijan entsyymit sekä hienojakoinen riisipuuteri. Riisijauhe on todellakin kuin pölyä eikä raavi ihoa. Iho jää N-I-I-N sileän tuntuiseksi ettei tosikaan..! 😍 Tämä "tomu" on rakkautta!

Jauhe sekoitetaan kämmenellä tilkkaan vettä, hierotaan kasvoille ja huuhdotaan pois. Se myös vaahtoaa kevyesti.

Skin Regimen -konseptiin kuuluu myös hoitoja.

Kävin synttäreiltäni tutussa ihanassa Helkanhelmessä kokeilemassa Urban Detox -hoitoa, jossa iho syväpuhdistetaan ja hoidetaan perusteellisesti koko Skin Regimen -linjan tuotteilla sekä vain ammattikäyttössä olevalla Detox Peel-Off-naamiolla. Hemmottelevaan hoitoon kuuluu myös rentouttavaa kasvohierontaa.

Hoito on mainio tapa tutustua Skin Regimenin tuotteisiin, koostumuksiin ja tuoksumaailmaan. Hoitoloissa on myös mahdollista saada mukaansa näytteitä, vink vink :)

*

Skin Regimen -tuotteita saa Skin Regimen -hoitoloista sekä Stoorla.fi-verkkokaupasta. Tsekkaa myös sarjan tyylikkäät ja erittäin informatiiviset kotisivut.

Feet & Soul Experience, Helsinki www.feetandsoul.fi * Kaivopuiston Kauneus, Helsinki www.kaivopuistonkauneus.fi * Kulosaari Kauneus & Jalkahoitola, Helsinki www.jalkahoitolahelsinki.fi * Lumo Urban Spa, Kuopio www.lumourbanspa.fi * Kauneussalonki Oulu, Oulu www.kauneussalonkioulu.fi * ZENI Hair & Beauty, Tampere www.zeni.fi * Ihoterapia TRE, Tampere www.ihoterapia.fi * Natural Boogie, Tampere www.naturalboogie.fi * Hoitola Comfort Spa, Lempäälä www.hoitolacomfortspa.fi * GLOW Professional Beauty, Ylistaro www.facebook.com/KauneushoitolaGLOW/ * Royal Beauty Spa, Lapua www.royalbeautyspa.fi * Kauneushoitola Linen, Lohja www.linen.fi * Hoitola Lumi, Raisio www.hoitolalumi.fi * Helkanhelmi, Valkeakoski (Sääksmäki) www.helkanhelmi.fi

8 kommenttia
19.04.2019

Näin olen vanhentunut blogivuosina

Kiitos blogin, olen tullut dokumentoineeksi ihoni (ja samalla kai mielenikin :)) ikääntymistä viimeisen 10 vuoden aikana sanoin ja kuvin. Kävin läpi arkistoani ja poimin sieltä postausten muodossa ihoni ikääntymisen elinkaaren 30-vuotiaasta 40-vuotiaaksi.

Kirjoituksistani löytyi aika kiinnostavia ja paikoin huvittaviakin havaintoja. "Eräänä aamuna aloin melkein kirkua peilin edessä, sillä vastaan tuijotti nainen, jonka silmäkulmasta lähti poskipään yli syvät 'harakanvarpaat'. Mistä ne olivat siihen ilmestyneet?" - Sanni 31 vuotta.

Ensimmäisen kerran olen maininnut vanhenemisen vuoden 2009 marraskuussa. Tervetuloa mukaan ihoni matkalle.

Marraskuu 2009 (Sanni 30 vuotta)

"Olen välillä niin huolestunut vanhenemisesta, mutta kun vertaan kasvojani äitiin niin näytän vielä ihan pikkutytöltä…! 

Jutussa olin tehnyt meikin äidilleni. :) <3

30-vuotiaana minulla ei tosiaan käytännössä ollut vielä lainkaan ikääntymisen merkkejä, jos otsan ilmejuonteita ei lasketa mutta ne minulla on ollut teini-ikäisestä asti.

Helmikuu 2010 (Sanni 31 vuotta)

"Koska ihoni on aikalailla normaali enkä ainakaan itse koe kärsiväni iho-”ongelmista” (joita voivat olla kuivuus, epäpuhtaudet, couperosa, ihon sävyn epätasaisuus), eikä ihollani vielä näy ikääntymisen merkkejäkään, minun on vaikea perustella itselleni miksi muka tarvitsisin jonkun lisätuotteen kosteusvoiteen lisäksi."

Näin kirjoittelin postauksessa, jossa käsittelin ensimmäistä kertaa seerumeita. Postauksesta on oivallisesti nähtävissä juuri alkamassa oleva seerumimurros - siihen saakka "vanhojen ihmisten" juttuna nähty seerumi oli juuri lähdössä breikkaamaan ikäuniversaalimpana tuotteena.

Fast-forward vuoteen 2019, ja melkein joka iikka käyttää vaikka minkä tyyppistä nestemäistä seerumityyppistä hoitotuotetta tiivisteestä essenceen ja hoitovedestä ampulleihin.

Postauksesta: "Olen aina pitänyt seerumeita vähän vanhempien ihmisten tuotteina, mutta minkä ikäisenä sitten on 'vanha'? Joka tapauksessa, en ole itse kokenut seerumia tarvitsevani, ja vähän yllätyin kun samanikäinen ystäväni totesi, ”Siis täääh? Etkö sä muka käytä seerumia?” Aloin ihan miettimään. Mitä se seerumi nyt minun iholleni tekisi? Olenko ollut ilman jotain hyvinkin tärkeää ihonhoitotuotetta?"

Marraskuu 2010 (Sanni 31 vuotta ja 10 kk)

Ensimmäinen postaus jossa kunnolla pohdin ja tarkastelen ihon ikääntymistä.

"Nuutuneen naturel-kuvani tarkastelu toi mieleeni 'ikääntymiskriisini'. En olekaan tästä aiheesta vielä blogissa kirjoittanut.

Olen sikäli onnellisessa asemassa, että 31 ikävuottani eivät vielä aivan täysin näy kasvoillani, ja useimmat ihmiset luulevat minua nuoremmaksi. Minulla ei ole juurikaan juonteita rypyistä puhumattakaan, ja ihoni on vielä suhteellisen kuulas ja kiinteä. Tai niin olen luullut.

Vaikka kuinka haluaisin uskotella itselleni jotain muuta, niin tämänkin ikinuoren ”namutädin” iho alkaa väistämättä menettää kimmoisuuttaan. Yksi selkeä osoitus siitä on ihon palautuminen. Eräänä aamuna aloin melkein kirkua peilin edessä, sillä vastaan tuijotti nainen, jonka silmäkulmasta lähti poskipään yli syvät ”harakanvarpaat”. Mistä ne olivat siihen ilmestyneet? Hieroin ihoa kauhuissani kosteusvoiteella, ja yritin keksiä äkillisen vanhenemiseni syytä. Päivän aikana juonteet katosivat."

Kirjoituksessa olin myös nostanut esiin silmänympärysiholla olevat minimaaliset pigmenttiläiskäni.

"Nämä pienet pigmenttiläiskät silmänympärysiholla voivat näyttää jonkun mielestä naurettavan vähäiseltä syyltä huolestua, mutta itse olen alkanut taisteluun niitä vastaan. En nyt väitä että menettäisin niiden vuoksi yöuneni, mutta minua on alkanut harmittaa, että en ole aina suojannut silmänympärysihoani auringossa."

Jep. Syytäkin harmittaa. Tämän laiminlyönnin seuraukset ovat nyt 40-vuotiaana näkyvissä selvemmin kuin olisin voinut odottaakaan. "Lapset", muistakaahan tosiaan suojata koko kasvojen iho silmänympärykset mukaanlukien auringossa.

(En edelleenkään menetä asian vuoksi yöuniani mutta aina voi miettiä miltä iho nyt näyttäisi jos olisin hoitanut  UV-suojauksen asianmukaisesti...)

Mainitsen jutussa ensimmäistä kertaa myös huultenympärysten hyperpigmentaation.

Maaliskuu 2012 (Sanni 33 vuotta ja 2 kk)

"Odotan, että vanhenen. Joka aamu kun katson peiliin, odotan näkeväni sen. Iän. Ja onhan se jo alkanut näkyä, vaikka kuinka haluan uskotella voivani näyttää ikuisesti 2-kymppiseltä. Olen 33. Minulla ei juurikaan ole vielä ryppyjä."

Juonteista en edelleenkään ollut huolissani, mutta postauksessa havainnoin kasvoillani näkyvää väsymystä, joka on eri laatuista kuin aiemmin.

"Näytän väsyneeltä. Todella, todella väsyneeltä. Ja korvissani kaikuvat Biothermin mainoksen sanat, 'Häivytä väsymyksen merkit – ennenkuin ne muuttuvat ikääntymisen merkeiksi.' Onko tämä nyt sitten vihdoin sellaista väsymystä, joka ei haihdukaan enää nukkumalla kunnon yöunet? Onko tämä sitä väsymystä, joka kertoo että ihoni ja kasvoni ovat tosiaankin eläneet jo kolmekymmentäkolme vuotta?"

"En ole mielestäni ruma, en kaunotarkaan. Pidän persoonallisuudestani, joka tekee minusta mielestäni kivan näköisen. Ikä on tuonut itsevarmuutta, joka on pyyhkinyt pois teini-iän klassiset kompleksit. Mutta nyt ikä alkaa tuoda jotain muutakin.

Tapahtuuko se tänä vuonna? Vai vasta kymmenen vuoden kuluttua? Kun alan näyttää vanhalta."

Postauksesta Face-Off.

Heinäkuu 2012 (Sanni 33 vuotta ja 6 kk)

Peter Pan -ilmiö -postauksessa en niinkään tarkastele ihoni kuin mieleni ikääntymistä - tai anti-ikääntymistä. Tämä postaus oli mielenkiintoinen, ehkä niitä parempia sisältöjä blogissani jossa olen tavoittanut jotain haurasta itsessäni. Pysähdyin miettimään kirjoitusta pitkäksi toviksi.

"Mitä minä 33-vuotias akka teen täällä 18-20-vuotiaiden persikkaposkien joukossa keikuttamassa lanteitani, käsi drinkkilasia puristaen,  pukeutuneena samaan toppiin kuin 10 vuotta sitten? Yrittäen olla kuin yksi heistä. Skannaan yökerhoa katseellani. Ani harvat kasvot ovat tutut. Ikätoverini ovat kotona hoitamassa lapsia. Minä en ole kotona hoitamassa lapsia. Minä olen lapsi. Jollain tasolla."

Tunnenko yhä näin?

 

Muistan hyvin nuo tuntemukset ja jossain määrin samaistun osaan niistä yhä. Diskossa en enää käy "heiluttamassa lanteitani" mutta hullua kyllä, koen edelleen olevani esimerkiksi "liian nuori" äidiksi. Minusta tuntuu, että en ikäänkuin ole ehtinyt kypsyä joihinkin juttuihin, aika menee liian nopeasti. Tämä tekee minut samalla myös surulliseksi. Asia on aika monisyinen.

"En ilmeisestikään halua kasvaa täysin aikuiseksi. Näytän ikäistäni  nuoremmalta, ja ehkäpä senkin takia on ollut helppo elää 2-kymppisen loputonta 'roolia'. En sano, että aikuisuudessa ja vanhenemisen mukanaan tuomissa elämänmuutoksissa olisi mitään ikävää tai pelottavaa. Jostain syystä näytän kuitenkin ihannoivan nuoruutta, yrittäen hullun lailla takertua koko ajan etääntyvään nuoreen minuun."

Postauksesta Peter Pan -ilmiö.

Syyskuu 2013 (Sanni 34 vuotta)

RYPYT mainitaan ensimmäistä kertaa. Olin Kreikan matkalla. Otsikko Apua - ryppyjä!

"Kyllä se nyt vain on uskottava. Minä vanhenen. 

Tässä parin viimeisen päivän aikana olen pannut merkille jotain, jota ei ole ollut havaittavissa aiempina 'aurinkolominani'. Ihoni on kuivunut auringossa niin dramaattisesti, että silmänympärysiholle on ilmestynyt aurinkorypyt. Ja nämä eivät ole mitään vain siristellessä näkyviä juonteita, vaan rehellisiä, jatkuvasti näkyvissä olevia ryppyjä."

Jutun jatkopostauksessa iloitsin, kun tehokas kosteuttaminen ja pehmentäminen okklusiivisella voiteella (Nivea Creme..!) häivytti aurinkojuonteet tehokkaasti.

Heinäkuu 2014 (Sanni 35 vuotta)

"Pysähdyin katsomaan kasvojani kameran ruudulla. No mutta…. näytänpäs minä tosiaankin… kulahtaneelta. Tuoltako minä näytän..? Juonteet silmien ympärillä piirtyivät tavallista syvempinä, silmänaluset pussittivat, läiskät naamalla erottuivat pikselin tarkkuudella."

Ranskan lomalla kirjoitetun postauksen kuvissa silmänympärysihon ikääntyminen näkyy mielestäni ensimmäistä kertaa todella selvästi. Iho on ohentunut, se pussittaa ja juonteet ovat juurtuneet syvemmälle. Tai näkyvät nyt selvemmin koska iho on ohuempi. Silmänalusilleni tunnusomainen pienten juonteiden verkko on alkanut piirtyä esiin.

Kirjoitin: "Illuusio alkaa vuosi vuodelta karista. Ei tässä ole kuin viisi vuotta siihen kun täytät 40, missie. Sinä olet kohta keski-ikäinen. Älä luulekaan, että joku vielä viiden vuoden kuluttua luulee sinua 2-kymppiseksi. Tahti kiristyy koko ajan. Jos ikääntymisen merkit ennen ilmestyivät hitaammin, nyt niitä tulee tuplasti joka vuosi. Biologiaa ei voi huijata. Sori vaan, 'Forever Young.'”

Heinäkuu 2016 (Sanni 37 vuotta)

Havainnollisessa jutussa listaan ja kuvaan kasvoillani näkyviä ikääntymisen merkkejä. Mainitsen myös ihon muuttumisen kuivemmaksi, mutta vuonna 2016 kasvojen ihon kuivuus oli vielä kausiluonteista:

"Kasvojen ihon kuivuminen on toistaiseksi ilmennyt vasta talvisin, mutta esimerkiksi käsieni iho on muuttunut lähes atooppisen kuivaksi vuoden ympäri."

Lokakuu 2017 (Sanni 38 vuotta)

Syksyllä 2017 toivotan ikääntymisen merkit tervetulleeksi ja kerron inspiroituvani iän mukanaan tuomista muutoksista.

"Tänä vuonna kokemus on ollut jotenkin erityisen konkreettinen: minun ihoni todellakin ikääntyy niinkuin kaikkien muidenkin, eikä ryppyjä ja läiskiä voi pysäyttää. Iho ohenee ja menettää kosteuttaan ja sitä mukaa hienoisetkin pintajuonteet piirtyvät yhä selvemmin esiin.

Olen mielestäni edelleen nuorekas ja geenitkin ovat vaikuttaneet ihoni suhteellisen hyvään kuntoon, mutta olen vihdoin saavuttanut iän, jossa voin alkaa oikeasti testaamaan niin kutsuttujen anti-age-tuotteiden tehoa."

Helmikuu 2019 (Sanni 40 vuotta)

Totean, että yleisilmeeni alkaa olla yhä väsyneempi.

"Joinain päivinä peilikuvani on näyttänyt jopa vieraalta. Nukun tavalliseen tapaan, ja kuitenkin varjot silmien alla ovat syventyneet ja hienojen juonteiden verkko kuin tihentynyt. Ennen kaikkea ihoni on ohentunut ja näyttää rasittuneelta. Siitä on tullut läpikuultavampi; sinertävyys silmien alla ja punoitus poskien alueella näkyy entistä selkeämmin."

Meikkaan väsyneille kasvoilleni eloa postauksessa, jossa vierailen 7-kymppisen äitini meikkipussilla. :)

Vuoden alussa olen viimein havainnut, että turvotus ja pussit silmien alla ovat nyt pysyviä.

31-vuotiaana silmänaluset olivat hyvin erinäköiset.

 

Täytyy myöntää, että Biothermin mainoksen lauseessa on perää: väsymyksen merkit muuttuvat ikääntymisen merkeiksi. Väsynyt ilme vanhentaa enemmän kuin mitkään läiskät tai juonteet.

Mitä sille voi tehdä? En olisi rehellinen jos sanoisin, että väsyneen näköinen naama inspiroi minua ja silmäpussien kehittymistä ja ihon kuivumista olisi yhtä kiinnostavaa seurata kuin juonteiden. Kyllä "Peter Pan" minussa hiukan vielä haluaisi jarruttaa ikääntymisen prosessia. Kaikkea voi aina fiksailla jonkin verran kosmetiikan keinoin, totta kai, mutta paras anti-age on kuitenkin asenne.

Pro-age, sehän on so 2019.

Hymyillään, ei oteta itseämme liian vakavasti ja nautitaan voiteilla läträämisestä, sekin on hyvä asenne ikään :)

Terveisin Sanni

Karkkipäivää vuodesta 2009 💜

 

 

 

40 kommenttia
17.04.2019

Värikäs Kalymnos hurmaa monenlaisen matkaajan

Kalymnoksessa on sitä jotakin. Minulle etenkin värejä. 

Päädyin saarelle viime viikolla kun myrsky muutti matkasuunnitelmiani. Huhtikuun alun hiljainen sesonki huomioonottaen vilkas Kalymnos olikin kenties antoisampi kohde kuin pieni Tilos, jonka matkailukausi heräilee vasta touko-kesäkuussa.

Kalymnoksella asuu 16 000 ihmistä joista noin 12 000 saaren pääkaupungissa Pothiassa.

Vierailin Kalymnoksella edellisen kerran syksyllä 2012. Tykästyin saareen ja Pothian aidon kreikkalaiseen pikkukaupungin tunnelmaan jo silloin, mutta en muistanut että kaupunki on ihan näin värikäs ja arkkitehtuurisesti kiinnostava. Lumouduin kaupungin pastellisista legopalikkataloista täysin. Alan löytää itselleni ihan oman matkailu-nichen; väriturismin. Voisin matkustaa kohteisiin vain omintakeisen, kiehtovan värimaailman vuoksi.

Hienon pääkaupunkinsa lisäksi Kalymnos tarjoaa matkailijalle rauhallisia kyliä, rantaa ja eeppisiä kalliokiipeilymahdollisuuksia.

Pothian vilkas satamakatu

Minusta on mielenkiintoista tarkastella, millä lailla eri kohteita markkinoidaan matkailijoille. Usein saatan nähdä jonkin kohteen hyvin eri tavalla kuin charter-matkailuteollisuus.

Kalymnos on sellainen kohde. Kalymnos esitetään matkanjärjestäjien oppaissa rauhallisena rantapainotteisena perhe- ja pariskuntalomakohteena, mutta mielestäni saaren vahvuudet ovat ennen kaikkea liikunnallisessa matkailussa (kiipeily, sukellus, vaellus) sekä Pothiassa hienona kaupunkikohteena.

Pothian rantakatua reunustavat lukuisat kahvilat. Huhtikuussa monet niistä ovat vielä päiväsaikaan tyhjillään.

Majotuin rantakadun Olympic-hotellissa, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä matkustajasatamasta.

Paluulaivani Pireukseen lähti kello 23.10 ja halusin majoittua mahdollisimman kätevän etäisyyden päähän satamasta.

Hotelli valikoitui myös näköalansa puolesta; selvitin etukäteen, että sen rantakadun puoleisista huoneista avautuu hieno maisema kaupungin pääkadulle.

Pidän erityisesti siitä, että saan majoittua keskellä "happeningia". Ihmisten ja paikallisen elämän seuraaminen ovat minulle antoisimpia juttuja matkailussa. Museovierailun sijaan istahdan mieluummin kahvilaan, puistonpenkille tai parvekkeelle, josta voin katsella elämää ja imeä itseeni kohteen tunnelmaa.

Telendos, Kalymnoksen pieni naapurisaari

Rauhallisemmallekin menolle on tilauksensa. Vaihtoehtoisesti tykkään myös majoittua jonkin erityisen lumoavan meri- tai luontomaiseman äärelle jolloin koen syvää nautintoa vain saadessani uppoutua maiseman kauneuteen ja harmoniaan. Tällaisia kohteita Kreikassa ovat mm. Amorgoksen Egiali sekä Santorini, jossa etenkin calderan reunan korkeimmalla kohdalla sijaitseva Imeroviglin kylä maisemineen tarjoaa sykähdyttävän elämyksen.

Kaikkein paras kohde on sellainen, jossa yhdistyvät kummatkin elementit; meditatiivinen maisema sekä eloisa kyläelämä kävelymatkan etäisyydellä. Yllämainitut Amorgos ja Santorini tarjoavat kumpaakin.

Kalymnoksen länsirannikolla sijaitseva Massourin kylä kauniine Telendos-maisemineen saattaisi myös täyttää tällaisen kohteen tunnusmerkit.

ARKKITEHTUURI

Pothian kaunis kaupunki levittyy amfiteatterimaisesti rantakadun ympärillä. Värikkäät "legopalikkatalot" edustavat uusklassista tyyliä, joka on ominainen monilla Dodekanesian saarilla. Upeita, kameraa rakastavia esimerkkejä uusklassisesta arkkitehtuurista löytää mm. Symin, Halkin ja pikkuisen Kastellorizon saarilta.

Satamaa hallitsevat hienot venetsialaistyyliset julkiset rakennukset. Nämä luovat aivan omanlaatuisen estetiikan Pothian kaupunkikuvaan. Rakennukset ovat 1930-luvulta jolloin italialaiset vielä hallitsivat aluetta.

Monet rantakatua reunustavat kauniit talot ovat aikoinaan kuuluneet merikapteeneille.

Tämä viehättävä "arhontiko"-tyyppinen talo vuodelta 1904 oli suosikkejani. Niin kaunis!

Kaupungin bussiasema sijaitsee venetsialaistyylisen kaupungintalon edessä. Ei näytä bussiasemalta, mutta tässä se on :)

Oikeus- ja kunnallistalon ja ortodoksisen kirkon reunustama aukio Pothian keskustassa on erityisen kaunis.

Kaupungin toisella laidalla on pieni, kivikkoinen ranta jossa kaupunkilaiset vilvoittelevat kesäisin. Tai kuumina syyspäivinä, muistan käyneeni täällä pulahtamassa lokakuun 2012 matkallani.

Dodekanesian saariryhmä kuuluu Afrikan vaikutuksesta eri ilmastoon kuin muut Kreikan saaret ja täällä kesä on pisin, vielä marraskuussakin voi olla kuumaa.

VÄRIT

Kuvia kaupungin väreistä.

Kuka muu viehättyy tällaisista näkymistä? <3

Kävelylläni Pothiassa kulutin kamerani täyteen ladatun akun loppuun alle kolmessa tunnissa. :)

Kaupungin itäisellä laidalla sijaitsi entisinä aikoina köyhemmän väestön alue, toisessa päässä kaupunkia asuivat varakkaat merikapteenit ja laivanvarustajat. Tyyliero on edelleen nähtävissä alueiden rakennuksissa.

Telendos Massourin kylästä kuvattuna

TELENDOS JA KALYMNOKSEN LÄNSIRANNIKON KYLÄT

Kalymnoksen länsirannikko on kalliokiipeilyn mekka ja saaren ensisijainen järjestetyn turismin alue.

Massourin, Myrtiesin ja Kantounin kylät ovat tunnetuimpia turistikohteita runsaine pakettimatkalaisille suunnattuine hotellitarjontoineen.

Myrties - maisema tuo minulle mieleen Madeiran

Alueella on mielenkiintoisesti kaksi hyvin erityyppistä sesonkia; huhtikuusta kesäkuun alkuun ja syyskuusta lokakuuhun alueen kansoittavat sporttiset nuoret kiipeilijät, kun taas kesäkuusta elokuuhun kylät täyttyvät rennon perhe- ja rantaloman viettäjistä.

Massourin yläpuolella kohoavat dramaattiset kalliot

Kiipeilykausi käynnistyy huhtikuun alussa. Vierailuni aikana Massourissa ja sitä ympäröivillä kalliorinteillä oli jo runsaasti eloa.

Rannikkoa seuraava tie vie Massourista seuraavaan kylään, Armeokseen

Myrtiesin ranta

Myrtiesin ja Massourin rannat ovat saaren suosituimmat. Rannat ovat pikkukiveä ja suhteellisen kapeita.

Kreikan monien muiden saarten hiekkarantoihin verrattuna Kalymnoksen rannat ovat aika vaatimattomia, miltä pohjalta en itse koe Kalymnosta ensisijaisesti rantalomailun helmenä. Toki alueen yleinen tunnelma, maisemat ja viihtyisyys vaikuttavat myös lomakokemukseen ja saavat matkailijan hakeutumaan juuri tänne <3 Loma muodostuu monen "palikan" yhteisvaikutuksesta ja arvelen Kalymnoksella muiden palikoiden muodostavan niin vetovoimaisen kokonaisuuden, että saari on saavuttanut aseman yhtenä Kreikan matkaajien kestosuosikeista.

Kuulisin mielelläni muiden Kalymnoksen kävijöiden kokemuksia ja ajatuksia. Mikä teidät on vienyt Kalymnokselle? Mikä saa teidät palaamaan?

Myrties

Myrtiesin kylä sijaitsee aivan Massourin vieressä, alueena nämä ovat kuin yhtä kylää.

Veneet vastapäiselle Telendoksen saarelle lähtevät Myrtiesistä.

Telendosin ainoassa kylässä asuu 50 ihmistä

TELENDOS

Pikkuinen, hiljainen Telendos on osa Kalymnosta ja sijaitsee vain 700 metrin etäisyydellä emosaaresta. Telendoksen uskotaan olleen maayhteydessä Kalymnokseen kunnes maanjäristys 500 vuotta sitten erotti ne toisistaan.

Telendoksella voi todella laittaa mielen narikkaan ja keskittyä rentoon olemiseen. 50 vakituisen asukkaan saarella ei ole teitä eikä autoja. (Telendoksen ainoa auto kuuluu eräälle hotellille ja sillä kuljetetaan asiakkaiden matkatavaroita.)

Tekemistä saarella? Uiminen, snorklaaminen, vaellus ja kiipeily. Nauti hyvää ruokaa saaren muutamissa tavernoissa. Ota kirja mukaan rannalle ja unohda muu maailma. Jos haluat vaihtelua hiljaisuudelle, hyppää veneeseen ja käy Pothiassa katsomassa pikkukaupungin kuhinaa :)

Telendoksen 450 korkuinen Rachi-vuori vetää sekin kiipeilijöitä.

 

Miten pääsen Kalymnokselle?

TUI, Tjäreborg ja Apollo järjestävät Suomesta pakettimatkoja Kalymnokselle (tilanne 2019).

Omatoimisesti saarelle pääsee Kreikan sisäisillä lennoilla tai helpoilla laivayhteyksillä Ateenan satamasta Pireuksesta tai Kosilta ja Rhodokselta. Matkaa Kosilta on vain tunti.

Kaikki Kreikka-juttuni löydät täältä: Suuri Kreikka-hakemisto.

8 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat