Tiedättekö mitä mä just tein.
En tiedä voiko tästä olla ylpeä (ei varmaankaan), mutta mä varasin syyskuulle lennot Ateenaan.
Mun Kreikan ikävä kasvoi liian suureksi.
Olen jo pari viikkoa miettinyt, mitä tekisin.
Punnittavaa:
🇬🇷 Lennot tulevat kallistumaan pandemian hellitettyä, eikä mikään ole pitkään aikaan lentomatkustuksessa entisellään.
🇬🇷 Lentäminen on joka tapauksessa perseestä. Siis hyväkin asia, että liput kallistuvat ja ihmisten on jo senkin takia vähennettävä lentämistään.
🇬🇷 Rakastan Kreikkaa ja minulla on ikävä maata ja siellä asuvia ystäviäni. Mutta onko järkevää edes harkita maassa vierailua ainakaan tämän vuoden puolella?
🇬🇷 Kreikka on ilmoittanut alkavansa avata maata matkailijoille kesä-heinäkuun vaihteesta alkaen ja toivoo matkailusesongin laajentuvan kesästä syksyyn. No - eihän se siltikään tarkoita, että maahan on järkevää matkustaa.
🇬🇷 Jos pandemia-tilanne loppukesällä ja syksyllä näyttääkin jo siltä, että matkustus on mahdollista, lennot ovat siinä vaiheessa jo todennäköisesti hyvin kalliita.
No.
Päädyin lopulta näiden pohjalta tekemään "JOS".... -varauksen. Nyt, kun edullisehkoja lentoja on yhä saatavilla.
Ostin Aegeanin Flex-lennot joilla on rajaton muutosoikeus ja peruuttaessa lippujen hinnan saa takaisin. Jos lentoyhtiö menee konkurssiin tai Aegeanille tapahtuu jotain muuta odottamatonta, luottokorttiyhtiöltä on mahdollista saada lippujen hinta takaisin.
Ja vielä backup: minulla on myös hyvä mahdollisuus matkustaa Kreikkaan muilla keinoin. Esimerkiksi autolla, tosin sehän ei valitettavasti myöskään ole mikään ympäristöystävällisin tapa. Lomamatka Kreikkaan Euroopan halki ajellen on tietysti myös paljon kalliimpi reissu kuin lentäen tehty. Sekä syö jopa puolet lomapäivistä, jotka matkaan on käytettävissä.
Näin tuli nyt tehtyä ja päätettyä. Kaiken voi vielä peruuttaa, mutta elän toivossa.
Ehkä naiivi idealisti minussa elää parin kuukauden jälkeen realismissa ja hyväksyy, että Kreikka on nyt säppien takana toistaiseksi.
Siihen asti. Voin haaveilla mahdollisuudesta. Ja otan nöyrästi vastaan kaikki kommentit siitä, että "Miten typerä voitkaan olla...."
Tänään on vuorossa toinen "For Dummies" tutorial-meikkini Aputassu-hyväntekeväisyysmeikkipaletilla. Meikki on toteutettu viileällä paletilla.
Tutorialin lämpimällä paletilla löydät täältä. :)
Aputassu-paletit ovat vielä myynnissä äitienpäivään 10.5. saakka. Käytä tilaisuus hyväksesi ja tule mukaan tekemään hyvää!
Aputassu-paletit myydään edulliseen tempaushintaan 18,50€. Jokaisen paletin hinnasta lahjoitamme 6,80€ Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnalle.
Paletin normaalihinta kaupassa on 31,95€.
Olen valinnut palettien väriharmoniat itse ja poiminut niihin Benecosin parhaat, pigmenttisimmät luomivärisävyt. 👌
Olemme tähän mennessä keränneet kampanjalla 802,40 euroa. Toivottavasti saisimme kasaan 900 euroa...! Tuhat euroa tuntuu ehkä vähän liian toiveikkaalta..! Mutta hieno saavutus joka tapauksessa, olen hurjan iloinen jokaisesta tassujen hyväksi myydystä meikkipaletista! ❤️ Lue Aputassu-tempauksesta lisää täältä.
Emme peri paletin tilauksesta postikulua, postikulut saa pois koodilla APUTASSU. 
NHS:n verkkokaupassa postikulut poistava koodi syötetään jo ennen kuin siirrytään kassan check-outtiin. Syötä koodi kun olet valinnut tuotteen/tuotteet ostoskoriin.
Aputassu-paletit toimitetaan kotiin kirjepostina. Tilaussysteemi ei näytä tätä vaihtoehtoa, vaan pyytää valitsemaan postitoimipaikan tai automaatin, mutta vaikka valitset sen, saat paletin kirjeenä.
Toimitusaika on tällä hetkellä runsaan viikon. Äitienpäiväksi paletti ei siis enää valitettavasti ehdi.
Aputassu Cool Palette -look. Huulilla GRN Shades of Nature -huulipuna sävyssä Rose.
Aputassu-paletti VIILEÄ sisältää sävyt:
LUOMIVÄRI BACK TO BLACK – matta syvä musta
LUOMIVÄRI LILAC LIGHT – satiininen harmaanliila
LUOMIVÄRI PRISMATIC PINK – vaalea hohtava pastelliliila
LUOMIVÄRI BALLERINA GLAM – kevyesti hohtava liilalla murrettu beige
HIGHLIGHTER SHOOTING STAR – hohtava huurteinen valkoinen, toimii toki myös luomivärinä
POSKIPUNA BERRY PLEASE – matta vanha roosa (näyttää kuvassa tummemmalta kuin on)
Käytin tutorial-lookin meikkiin paletin kaikkia sävyjä poislukien pastellinen vaalea liila. Se oli liian pastellinen tähän murrettuun harmaanliila-beigeen meikkiin. :) (Mutta se on kyllä mun oma henkilökohtainen suosikkisävy koko Benecos It Pieces -kokoelmassa..!)
Aloitetaan :)
1 Levitä koko liikkuvalle luomelle Ballerina Glam -sävyä. Voi sitä vetäistä luomivakoonkin :)
2 Levitä luomen ulkonurkkaan pienet V- (tai kolmio)varjostukset Back To Black -sävyllä. Saavat ne toki olla leveämmätkin :)
3 Levitä luomivakoon sekä mustan V-varjostuksen päälle Lilac Light -sävyä. Haluamme pehmentää mustan, mutta haluamme, että ulkonurkka on meikissä kaikkein tummin.
Eli tällä lailla :)
4 Lisää luomen keskelle Shooting Star -highlighter-sävyä. Haluamme luoda tähän valoa heijastavan täplän.
5 VALINNAINEN. Levitä luomivaon sisäkaareen ja Lilac Light -varjostuksen yläreunaan kevyesti poskipunasävyä Berry Please.
Se, sopiiko tämä tatsi, riippuu vähän silmien muodosta sekä omasta sävytyksestä. Minun silmilleni sopii punertava väri tosi hyvin luomivaon yläkaareen ja häivähdyksenä luomivaon sisäkaareen, se tekee raikastavan vaikutelman. Olen aina käyttänyt punertavia sävyjä kuten pinkkiä, roosaa, punertavaa liilaa, punertavaa korallia ja viininpunaista niin.
Toisille punertavat sävyt eivät sovi silmien lähelle yhtään.
6 VALINNAINEN. Alaluomen rajaus. Rajaa alaluomi Lilac Light - ja Ballerina Glam -sävyillä. Vedä Lilac Light ulkoreunasta sisäreunaa kohti noin kolme neljäsosaa, ja levitä lopulle neljännekselle Ballerina Glam -sävyä.
Harjaa ripsiin maskaraa (ja lisää halutessasi musta, tummanharmaa tai tummanvioletti rajaus yläluomelle) - ja valmista! Itse lisään vielä nuden värisen sisärajauksen.
Huomio kulmaluun sävystä; koska Aputassu Viileä -paletissa ei ole ihon- tai luonnonsävyistä vaaleaa, käytä kulmaluulla jotain toista luomiväriä, tai levitä sinne vaikka sipaisu ihon väristä puuteria.
Kasvoilla Essen meikkivoide sävyssä 03 ja poskilla Aputassu-paletin Berry Please -poskipuna.
Huulilla GRN Shades Of Nature -sarjan huulipuna sävyssä Rose. (GRN-meikkisarjaa saa muuten edelleen meidän oman verkkokaupan lisäksi vain Espoon Ison Omenan Cittarista.)
Kuva: Invalidiliitto
Tuet tärkeää työtä fyysisesti vammaisten tai toimintarajoitteisten arjen helpottamiseksi. Paletit ovat myynnissä 10.5.2020 saakka.
Lisätietoa Invalidiliiton Avustajakoiratoiminnasta saat täältä.
Avustajakoiria koulutetaan Axxell Brusabyn koulussa Kemiössä. Tutustu kouluun ja sen hellyttäviin oppilaisiin tässä jutussani.
Haluan tänään kirjoittaa kehosta ja hyvinvoinnista.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, erityisesti rinnoista, joille omistin postauksen elokuussa 2013.
Teini-ikäisenä olin niin epävarma, etten uskonut kenenkään pojan koskaan haluavan olla kanssani, koska vartaloni oli niin ruma. Siihen varmasti vaikuttivat ikäisteni poikien ilkeät kommentit.
Myöhemmin, oivallettuani erityisherkkyyteni, tajusin, miksi nuo triviaalit kommentit jättivät minuun niin syvät jäljet. Moni kuulee murrosikäisenä naljailua ulkonäöstään, mutta kaikkiin ei jää niin voimakas ahdistus kuin minuun jäi, todella pitkäksi aikaa.
Päälle kaksikymppisen kypsyydessä sitten vihdoin tulin sujuiksi kroppani kanssa. Asioilla kuten rintojen koko tai pakaroiden pyöreys ei ollut enää muuta kuin yleisesti esteettistä merkitystä, niitä saattoi ajatella samaan tapaan kuin paksuja, kiiltäviä hiuksia tai kauniin muotoisia kynsiä; näyttävät upeilta, mutta olen iloinen ilmankin ja tyytyväinen niillä mitä minulla on. Voin vilpittömästi ihailla toisten ihmisten kauniita vartaloita, hiuksia tai tyyliä.
Sittemmin minusta tuli niin "vapautunut", että saatoin esimerkiksi hämmentää ex-miestäni riisuutumalla puolialasti tilanteissa joissa oli hänen kavereitaan läsnä. Tai kävellä etelän kohteissa kaupungilla bikinitopissa. En vain enää kokenut pienintäkään tunnetta siitä, että kehossa olisi jotain jota pitäisi jollain tapaa peitellä tai hävetä. Kaikilla meillä on kroppa.
"Keho on mun kaveri". ❤️
Vai oliko ihan niin...?
Olen alkanut kriisitoipilaana nähdä monia asioita itsessäni uudella tavalla. Lähes vuosikymmenen kestänyt "kolmen kympin kriisini" kertoi jotain muuta suhteestani kehooni.
Vaikka kokemustasolla hyväksyin kroppani edelleen ja olin ulkoisesti itsevarma, valjastin kehoni tuomaan minulle hallinnan tunnetta sitä mukaa kun se alkoi uupua muualta elämästä. :(
Meillä oli entisen mieheni kanssa hyvin vaikea ajanjakso loppukesällä-syksyllä 2011. En tiedä oliko lopulta sattumaa, että juuri niihin aikoihin päätin vaihtaa ruokavaliotani.
Ruokavaliokokeilun osuminen juuri siihen ajankohtaan oli todennäköisesti sattuma, mutta myöhemmin tarkasteltuna minulle on ollut selvää, että ruokavalion tuomista eduista ja hyvän olon tunteesta saamani hallinnan tunne auttoi minua selviytymään vaikeasta ajanjaksosta, jossa en muuten pystynyt hallitsemaan asioiden kulkua.
Ehkä se on myös osasyy, miksi ruokavaliota oli niin helppoa ja luonnollista jäädä noudattamaan.
Se tuo (varmasti edelleenkin) hallinnan tunnetta kaiken ei-hallittavan ja selitystä vaille jäävän keskellä. Se on jotain, mihin alitajuisesti voin luottaa, kun tuntuu, että ympärillä on paljon epävarmaa.
Vaikka osalla seuraajistani on ollut eri näkemyksiä siitä, onko ruokavalioni noudattaminen tervettä toimintaa, olen itse yhä sitä mieltä, että itse ruoka ei ole tehnyt minulle mitään "hallaa". Päinvastoin.
Näen kuitenkin nyt ruokavalion merkityksen elämässäni viimeisen vuosikymmenen aikana laajemmin ja ymmärrän, millä lailla olen käyttänyt sitä väärin: kontrollointiin ja tasapainon saavuttamiseen tilanteessa, jossa epätasapaino ja huono olo johtui jostain ihan muusta kuin viljan ja sokerin tuomista vatsaoireista.
Lievittämällä kehollisia oireita ruoan avulla minun ei tarvinnut kohdata niitä asioita, jotka todellisuudessa toivat minulle oireilua.
Toinen asia, jolla olen kehoni kautta pyrkinyt saamaan hallinnan tunnetta huolten ja kiristyvän stressin keskellä on
Voin myöntää minulla todellakin olleen monta vuotta epäterve suhde liikuntaan. En ollut kehoaan loppuun asti rääkkäävä himotreenaaja tai itsensä kuihduksiin juokseva lenkkiaddikti, mutta suhde oli muulla tapaa vinoutunut.
Aloitin liikuntaharrastuksen alunperin, jotta voisin hyvin nyt ja iäkkäämpänä. Esikuvana minulla on äitini, joka on harrastanut monipuolisesti liikuntaa koko elämänsä, ja on 7-kymppisenä yhä loistavassa kunnossa.
Pitkään treenasin ihan normaalisti vailla mitään lieveilmiöitä, kävin salilla 2-3 kertaa viikossa ja siinäpä se. Tunsin, että kehossani oli hyvä olo, ja se riitti.
"Kolmen kympin kriisin" sitten alkaessa hiipiä päälleni (tai miksi sitä haluaa kutsua), aloin kadottaa tajun siitä, miltä liikunnan pitäisi tuntua. Ja mitä sen pitäisi "tehdä". Olin välillä ihan hukassa. Vihasin liikuntaa, tykkäsin siitä taas, kokeilin uusia lajeja, innostuin, kyllästyin, ihmettelin. Olin välillä liikkumatta monia kuukausia, sitten palasin taas salille.
Todellinen hyvä olo ei vain tuntunut palaavan. Minusta tuntui koko ajan, että "en tee tarpeeksi" tai "en tee oikein", kun ei tunnu "oikealta". Olin kadottanut liikunnan punaisen langan kokonaan.
Ostin valmennuksia, joiden avulla kyllä opin pois joistain vääristä malleistani (kuten että tunnin lenkki + sen perään raskas punttitreeni on fiksu yhdistelmä), mutta toisaalta osa näistä valmennuksista oli omiaan myös lisäämään kokemusta (minulle) vääränlaisesta liikunnan tuloksesta - ja edustivat muutenkin hyvin kapeaa asennetta liikuntaan, ravintoon ja kehon hyvinvointiin.
Sanni huhtikuussa 2016 - Sanni huhtikuussa 2020
Punainen lanka pysyi piilossa ja keväällä 2018 lopetin liikunnan kokonaan.
Pitkän tauon jälkeen palasin suorittamaan monotonista, mekaanista ja ilotonta salitreeniäni, ja saavutinkin taas tietynlaisen "paremman olon" kohentuneen lihaskunnon myötä. Mutta en iloa.
Liikunnan ilo löytyi vasta loppusyksyllä 2019 palkattuani jälleen uuden valmentajan.
Kirjoitin valmentajalle sähköpostin otsikolla "Treeniohjelma uupumuksesta toipuvalle". Kerroin elämäntilanteestani. "Haluaisin löytää lempeän tavan palata pikku hiljaa kuntoa kasvattavan treenin pariin. Haluan treenata, mutta siitä muodostuu minulle helposti suorittavaa. Kaipaan tähän ammattilaisen apua."
Se osoittautui yhdeksi parhaimmista asioista mitä olen viime vuoden aikana itseni hyväksi tehnyt.
Valmentajani osoittautui ihan fantastiseksi henkilöksi, jonka kanssa olemme juuri oikealla aaltopituudella. Hänen avullaan olen löytänyt uuden tavan liikkua ja kokea liikunnan hyödyt. Uuden asenteen!
Liikun nyt todella lempeästi ja hitaalla temmolla. Kahden kuukauden aikana uuden ohjelman aloituksesta kehoni lihasmassa oli kasvanut, vaikka treeni on hyvin rauhallista, kun nyt kenties ensimmäistä kertaa elämässäni myös palaudun. 🙏🏻
Huikean onnekkaana sattumana valmentajani oli juuri tehnyt minulle kaksi kotijumppaohjelmaa koronakriisin puhjetessa. Nyt olen tehnyt näitä jumppia kotona, mökillä ja pihalla :)
Käyn välillä myös lenkillä, ja se maistuu taas.
En juokse enää tunnin lenkkejä "koska eihän alle tunti oo mitään", vaan juoksen - hölkkään - sen aikaa mikä tuntuu hyvältä :) Se voi olla 20 minuuttia tai 40 minuuttia.
Se on kivaa. :)
Ja mä voin nyt hyvin!
Mä voin nyt tosi hyvin..! :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille, ja hyvää vointia ❤️
.
P.S. Tämä saattaa olla hulluin huomio ja kommentti jonka olen koskaan blogiini kirjoittanut, mutta jos se tuo hymyn jonkun huulille, niin se on hulluuden arvoinen 😄
Olen kirjoittanut tisseistäni. Ne on pienet. Kirjoitin myös, että sitä mukaa kun nuorena aloin hyväksyä tissini, ne tuntuivat ikäänkuin kasvavan. Se oli psykologinen vaikutus. Mutta nyt, nyt kun olen 41...! Mun tissit on oikeasti kasvaneet..! :D Ehkä siksi kun painan nyt kaksi kiloa enemmän? Tai siksi, kun kuukautiseni palasivat kahdeksan vuoden tauon jälkeen? Ja mun keho on nyt terve, olen toipunut uupumuksesta ja mä voin hyvin 🙏🏻
😁
