Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic / * sis. mainoslinkkejä
Esittelyssä tänään parhaimmista parhaat luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet.
Viime vuonna kirjoitin Luonnonkosmetiikkapäivien yhteydessä yleisemmän jättipostauksen luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista, ja sen löydät täältä. Sieltä löytyy arvioitani myös mm. lasten aurinkovoiteista. Jos siis kaipaat vielä laajempaa kattausta luonnonkosmetiikan aurinkotuotteista, kurkkaa tuo postaus. Väitän, että tuo postaus on kattavin Suomessa koskaan julkaistu vertailu luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista. ☺️
Tämänkertaiseen juttuun olen koonnut kerman, eli vain kaikkein parhaat. 💯
Aurinkovoiteista on kehkeytynyt minulle suurimpia kiinnostuksen kohteita ammatissani, sillä niiden valmistus luonnonkosmetiikan keinoin on todella haastavaa, ja tätä kehitystä on ollut erittäin kiinnostavaa seurata. Olen testannut ensimmäiset luonnonkosmetiikan aurinkovoiteeni 11 vuotta sitten, kun markkinoilla oli vain yksi tai kaksi aitoa luonnollista aurinkovoidetta. Kehityksen kaari sen jälkeen on ollut lievästi ilmaistuna huikea – tuntuu, että joka vuosi mennään aina piirun verran eteenpäin! :) Nuo kymmenen vuoden takaiset voiteet olivat sellaisia, että ei niitä vain kerta kaikkiaan tehnyt mieli käyttää. Ne olivat oikeasti aika kamalia.
Näkisitte mun kylppärin välillä… Istun suihkun lattialla monina iltoina vain hieromassa eri aurinkovoiteita ihooni – peseydyn, ja hieron taas uudet voiteet ihoon, vertailen ja analysoin. Teen tätä, jotta teidän ei tarvitsisi..! (Ja ehkä, koska olen vähän kosmetiikkahullu…! 🤪)
* ALGA MARIS SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE SPF 30 27,90€ / 50 ml
Tämä Alga Mariksen tuote oli käsittääkseni ensimmäinen sävytetty luonnonkosmetiikan aurinkovoide Suomessa. Se oli ilmestyessään vallankumouksellinen tuote ja niin taidokkaasti formuloitu (yhdessä monen muun Alga Mariksen aurinkotuotteen kanssa), että taso on säilynyt läpi vuosien, peitoten yhä monet kilpailijat huikean miellyttävällä ihotuntumallaan. (Pidetään mielessä, että nämä ovat tietysti myös makuasioita..! Tämä tuote on kuitenkin legenda, eikä syyttä.)
Alga Mariksen sävytetty SPF 30 -voide on ohutta, levittyy notkeasti ja tasoittaa ihon sävyä kevyen meikki- tai BB-voiteen tavoin. Markkinoille on Alga Mariksen jälkeen tullut runsaasti muitakin sävytettyjä aurinkovoiteita, mutta Alga Maris on peittävin ja BB-voidemaisin. Se on monelle kuin meikkituote. Tämäkin on osa tuotteen suosiota.
Alga Mariksen voide poikkeaa valtaosasta kilpailijoita vähärasvaisella ja ihon himmeäksi jättävällä koostumuksellaan. Alga Mariksen Tinted SPF 30 on kaikkein "kuivimman" tuntuinen kasvoaurinkovoide, jonka tunnen. Samettinen on oikea sana. Se sopii kaikista testaamistani luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista parhaiten rasvoittuvalle ja sekaiholle. Voiteen sisältämät talkki ja silica tekevät voiteesta mattaisen ja auttavat imemään iholta talia.
Tänä vuonna sarjaan liittyi neljäs, oikein tumma sävy Amber. Amberia voi hyvin käyttää myös tuunaamaan liian vaalea kasvoaurinkovoide tummemmaksi, kun iho kesän aikana ruskettuu.
Minun sävyni on Beige, Ivory sopii perus-vaalealle iholle.
Tuoksu: kevyesti vaniljainen. Vegaaninen: kyllä.
* ALGA MARIS FACE & BODY -AURINKOVOIDE SPF 30 26€ / 100 ml
Haluatko mieluummin sävyttämättömän voiteen kasvoille? Tsekkaa silloin tämä. Sävyttämättömistä aurinkovoiteista suosikkini Alga Marikselta on Face & Body -versio. Se on ohuempi ja vähärasvaisempi kuin pelkästään kasvoille kehitetty sävyttämätön SPF 30 -voide, ja yksinkertaisesti mun mielestä miellyttävämmän tuntuinen. Oletettavasti tästä on tehty ohuempi ja helpommin levittyvä kuin kasvovoiteesta ajatellen vartaloa, joka isompana voitelualueena on helpompi käsitellä fluidimaisemmalla koostumuksella. :)
Tämän ihotuntuma on aika lähellä Patykan legendaarista hyvin ohutta ja helposti levittyvää SPF 30-aurinkovoidetta.
Lisäksi Face & Body -version etu pelkkään Face SPF 30 -voiteeseen verrattuna on hinta - pullossa on tuplasti enemmän tavaraa kuin kasvovoidepullossa, ja hinta on vain muutaman euron kalliimpi.
Tuoksu: kevyesti kookoksinen. Vegaaninen: kyllä.
* MOSSA 365 DAY DEFENCE SPF 30 SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE 20,90€ / 50 ml
Mossan kasvoaurinkovoiteessa on hieman hoitavampi ja täyteläisempi koostumus kuin Alga Mariksen sävytetyssä aurinkovoiteessa. Levittyvyydessä ja kosmeettisessa miellyttävyydessä Mossa on samaa tasoa, siinä vain on enemmän öljyjä, mikä tekee siitä ravitsevamman ja sopivamman kuivemmalle ja kosteusköyhälle iholle.
Mossan pigmentti on hyvin läpikuultava eikä peitä ihoa. Sävy on lämpimähkö neutraali beige.
Tuoksu: kevyen hedelmäinen. Vegaaninen: ei.
* PATYKA KASVOAURINKOVOIDE SPF 30 32,90€ / 40 ml
Se kaikkein ohuin, raikkain ja vähärasvaisin luonnonkosmetiikan aurinkovoide. Patykan aurinkovoide-emulsiot ovat vesivoittoisia, siinä missä kirkkaasti valtaosa kilpailijoiden emulsioista on öljyvoittoisia. Öljyisyyteen on hyvä syykin: öljyillä saadaan neutraloitua mineraaliaurinkofiltterin jauhoista tuntumaa. Patykalla on kuitenkin onnistuttu luomaan vähäöljyinen ja silti ei-jauhoisen tuntuinen aurinkovoide, koostumus on todellakin vertaansa vailla luonnonkosmetiikkakentällä. Patykan aurinkovoide tuntuu kosteusvoiteelta, ei aurinkovoiteelta.
Tuoksu: hienostunut kukkainen. Vegaaninen: kyllä.
Tässä korissa on mun SPF30-suosikit vartalolle. Alga Mariksen ja Acorellen suihkeet on nimetty "Face & Body", mutta itse käytän tällaista täysin nestemäistä koostumusta mieluummin vartalolla, ja kasvoille sitten voiteita jotka ovat hoitavamman ja kosteuttavamman tuntuisia.
Nämä kaikki ovat sävyttämättömiä.
* ALGA MARIS -AURINKOSUOJASUIHKE SPF 30 28,50€ / 100 ml
Tämä klassikko ilmestyi aikoinaan samaan aikaan Alga Mariksen sävytettyjen kasvoaurinkovoiteiden kanssa, ja aiheutti vielä kasvovoiteitakin enemmän ihailevaa hämmästystä, kiitos täysin nestemäisen koostumuksensa joka oli tuohon aikaan unheard-of luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa. Tämä maitomainen suihke on niin ohut, kevyt ja olemattoman tuntuinen iholla kuin olla voi. Lainasin tätä suihketta viime kesänä ihmiselle, joka ei aiemmin ole voinut sietää luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita "koska nehän ovat niin tahmeita ja huonosti levittyviä", ja tätä testattuaan hän lemppasi synteettiset voiteensa ja siirtyi Alga Maris -suihkeen käyttäjäksi! :)
Nestemäinen koostumustyyppi on sittemmin levinnyt laajalti myös muiden brändien aurinkotuotteisiin, mutta Alga Maris oli - ainakin Suomessa - ensimmäinen tämän koostumuksen luonnonkosmetiikka-aurinkovoide. Suihke on öljypohjainen, mutta käytetyt öljyt ovat kuivaöljymäisiä ja vesimäisen ohuita. Iholle ei jää minkäänlaista vaaleaa kajoa.
Tuoksu: kookoksinen "piña colada". Vegaaninen: kyllä.
* ACORELLE -AURINKOSUOJASUIHKE SPF 30 29€ / 100 ml (edit 2025 / ei enää Housen valikoimassa)
Acorellen suihke on hyvin samankaltainen kuin Alga Mariksen. Koostumus on aivan yhtä nestemäinen ja helposti levittyvä ja iholla miellyttävän tuntuinen. Jos jotain eroa näiden välille hakee, niin Acorellen ainesosat ovat hieman monipuolisemmat ja voisiko sanoa eksoottisemmat, mukana on mm. Acorellen oma, antioksidanttinen aktiiviainesekoitus koostuen mehiläisten siitepölystä, propoliksesta sekä kurkumasta.
Tuoksu: muistuttaa hieman puhdasta pyykkiä. Vegaaninen: ei.
* PATYKA VARTALOAURINKOVOIDE SPF 30 32,90€ / 100 ml
Patykan vartaloaurinkovoide on yhtä miellyttävän tuntuinen, raikas ja ohut kuin kasvoversio. Melkein tekisi mieli suositella tätä ohi kasvovoiteenkin, koska hinta on sama ja Body-versiossa on yli tuplasti enemmän voidetta. Inciä katsomalla ei pysty sanomaan, mikä tekee kasvo-versiosta kalliimman, mutta toisaalta ainesosien mittasuhteet eivät näy incissä. Voi olla, että vartalovoide esimerkiksi on vedenkestävämpi. Tuotteen nimessä lukeva 'spray' on muuten hämäävä, sillä kyseessä ei ole nestemäinen tuote vaan ohut emulsio.
Tuoksu: hienostunut kukkainen. Vegaaninen: kyllä.
Siirrytään sitten viisikymppisten leiriin.
* CATTIER PARIS SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE SPF 50 27,50€ / 40 ml (Edit 2025 - tuotetta ei enää valmisteta)
Vaikka Patykan aurinkovoide on raikkain vesivoittoisuudessaan, Cattierin kasvoaurinkovoide on vielä sitäkin ohuempi. Cattierin kasvoaurinkovoide on ainakin toistaiseksi ainoa laatuaan tällä koostumuksella: se on öljypohjainen, lähes seerumimaisen ohut eikä korkeasta SPF 50 -suojakertoimestaan huolimatta tunnu yhtään aurinkovoiteelta. Tämä on täysin vailla minkäänlaista korkealle suojakertoimelle tyypillistä jähmeyttä.
Hoitava koostumus sisältää safloriöljyä, passionhedelmän siemenöljyä, pellavansiemenöljyä sekä ruskoleväuutetta.
Ihotuntuma Cattierin voiteessa on hyvin hienostunut ja kiitos öljypohjansa, se on ravitseva ja hoitava. Suosittelen Cattierin voidetta ehdottomasti kuivalle iholle, sillä koostumus on todellakin sen verran ravitseva.
✅ Levitysvinkki: normaalilla ja kosteusköyhällä ihollakin tätä voi käyttää, mutta optimaalisen imeytymisen takaamiseksi suosittelen seuraavaa levitystekniikkaa (toimii itselläni): levitä voidetta pieni pisara kerrallaan, niin että luot hyvin ohuen kerroksen ja annat sen imeytyä hetken ennen seuraavan kerroksen levitystä. Levitä 3-5 kerrosta. Ohuilla kerroksilla voide imeytyy hyvin, mutta jos yrität levittää sitä kerralla runsaasti - mikä on aurinkovoiteiden suosituskin - tulos on todennäköisesti kiiltävä iho ja huonosti imeytynyt voide.
Cattierin voiteen sävy on hyvin läpikuultava, lämmin beige. Voide ei peitä, ainoastaan tasoittaa ihon sävyä aavistuksen ja tuo lämmintä hehkua.
Tuoksu: pehmeä ja lämmin mieto kookos. Vegaaninen: kyllä.
* ALGA MARIS SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE SPF 50 31,70€ / 50 ml
Alkuperäinen sävytetty hittivoide on saanut rinnalleen myös korkeamman kertoimen SPF 50 -version. Korkeamman suojan versio on hajusteeton ja siinä on hieman emollienttisempi eli pehmentävämpi koostumus kuin alkuperäisessä kolmikymppisessä. Emollienttisuudesta vastaa luumunsiemenöljy. SPF 50 -tason voiteissa öljyisempi koostumus on lähestulkoon takuuvarma ominaisuus, koska öljyillä halutaan neutraloida suuremman mineraalijauhemäärän aikaansaamaa "jähmeyttä" ja mahdollista jauhoisuutta.
Alga Mariksen SPF 50 ei ole jähmeää, vaan levittyy oikein nätisti ja on miellyttävän tuntuista. Mineraali-filtterin läsnäolon voi aistia jonkin verran, mutta tuntemus on niin mitätön, että tämä voide lunastaa ilman muuta paikkansa parhaiden listalla. :) Jähmeän tuntuiset voiteet eivät pääse tälle listalle.
Sävyjä on kolme, ja nämä ovat samat ihan saman sävyiset kuin SPF 30-versiossa.
Tuoksu: hajusteeton. Vegaaninen: kyllä.
* MÁDARA AURINKOVOIDEPUIKKO SPF 50 20,90€ / 18 g (Edit 2024 - tuotetta ei enää valmisteta)
Mádaran aurinkosuojapuikko on paras laatuaan! Normaalisti en tykkää puikkomaisista aurinkovoiteista koska olen kokenut ne jähmeiksi ja vaivalloisiksi levittää, mutta Mádaran stick levittyy todella notkeasti ja jättää ohuen pinnan ihoon.
Mádaran puikosta iholle liukeneva voide on itse asiassa ohuemman tuntuista kuin Mádaran voidemaiset aurinkotuotteet..! Siksi se saikin paikan tältä parhaat-listalta :)
Lämmin nudebeige sävy on sekin erittäin hyvä ja yllättävän peittävä. Tällä saa kalpeat tai epätasaisen sävyiset sääret – ja toki kasvotkin – tasaisen sävyisiksi ja nätin näköisiksi!
Käytin tätä viime kesänä veneellä, jossa tällaiset on-the-go-levitettävät aurinkovoiteet toimivat täydellisesti. Vene on myös niitä harvoja ympäristöjä, joissa meikäläinenkin vetää viiskymppistä koko naamaan..! :D (Muuten kuulun yhä SPF 30 -koulukuntaan... ja eihän siitä ole niin valtavan kauan, kun kuuluin vielä SPF 15 -koulukuntaan...! Nyt noin matalan tason voiteita hädin tuskin edes löytää mistään.)
Myös tuubi saa kiitosta - litteä pakkaus sujahtaa helposti ahtaaseenkin taskuun!
Öljypohjaisena ja täyteläisenä tuotteena Mádaran stick ei ole paras mahdollinen valinta rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, mutta muille ihotyypeille se sopii hyvin.
Tuoksu: madaramainen, sekoitus vienoja kukkia ja mausteita (tosi vaikea kuvailla!). Vegaaninen: kyllä.
Viimeiset pullat uunista ulos... Acorellen ja Alga Mariksen SPF 50 -suihkeet ovat lähes identtiset ihotuntumaltaan SPF30-serkkujensa kanssa, ne ovat nestemäisiä, erittäin miellyttävästi levittyviä ja iholla kuivaöljymäisen tuntuisia. Erona SPF 30 -koostumukseen on iholla näkyvä vaalea kajo, joka sävyttämättömissä SPF 50 -tason mineraalisuojissa on ominaisuus, jota käytännössä ei pysty välttämään. Voidemaiseen SPF 50 -koostumukseen verrattuna iholla näkyvä vaalea kajo on näissä nestemäisissä tuotteissa kuitenkin huomattavasti vähäisempää.
Käyttömiellyttävyytensä puolesta nämä ovat ihan lyömättömät, enkä henkilökohtaisesti tajua, kuka edes voidemaisia SPF 50 -tuotteita käyttää, kun suihkeitakin on tarjolla..! ☺️
* ACORELLE AURINKOSUOJASUIHKE SPF 50 33€ / 100 ml (Edit 2025 - ei enää Housen valikoimassa)
Erinomainen levittyvyys ja aivan nestemäinen koostumus. Hajusteeton. Voiteen sävy on kellertävä, minkä ansiosta vaalea pinta on hieman neutraalimpi kuin vaaleassa suihkeessa.
Tuoksu: hajusteeton. Vegaaninen: ei.
* ALGA MARIS AURINKOSUOJASUIHKE SPF 50+ 30€ / 100 ml
Alga Maris on levittyvyydeltään ja ihotuntumaltaan yhtä miellyttävä kuin Acorelle, ja tämäkin on hajusteeton. Käytännön eroksi voi katsoa sävyn (Alga Mariksen suihke on vaaleaa ja Acorellen kellertävää) sekä vegaanisuuden: Alga Mariksen suihke on vegaaninen, Acorellen ei. Ainiin joo - ja Algamariksella on suojakertoimessaan plussa..! 😊
Tuoksu: hajusteeton. Vegaaninen: kyllä.
Lopuksi: millä mineraaliaurinkovoiteen saa puhdistettua iholta? Öljyputsarilla! Mineraali-UV-suoja on voimakkaasti vettähylkivä, minkä vuoksi se liukenee parhaiten öljypohjaisella puhdistusaineella. (Se ei välttämättä lähde lainkaan pelkällä vaahtoputsarilla.) Mineraaliaurinkovoiteen käyttäjällä kannattaa siis ehdottomasti olla käytössä myös öljyputsari. Tässä kolme parasta.
* DJUSIE LIQUID SILK -PUHDISTUSÖLJY 39€ / 100 ml
Djusien putsari on parhaista parhain. 🙌 Sen suoritus on täydellinen, yksinkertaisesti täydellinen. Liquid Silk'in koostumus tuntuu iholla äärimmäisen miellyttävältä, huuhtoutuu todella vaivattomasti jättämättä minkäänlaista rasvaista tunnetta ja iho tuntuu pesun jälkeen superpehmeältä. En voi ylistää tätä kylliksi. Huomioitavaa tuoksuherkille: Liquid Silkissä on todella voimakas eteeristen öljyjen tuoksu, siinä tuoksuu mm. lime. Aromaterapiasta kiinnostuneille tämä taas tuo tuotteeseen lisäedun.
🇫🇮* TAIGA-PUHDISTUSÖLJY 20,90€ / 100 ml (Edit 2025 - ei kuulu enää Housen valikoimaan.)
Kotimaisen Taiga Cosmeticsin puhdistusöljy on joukon edullisin! Se on myös hajusteeton ja kokoonpanoltaan suosikeistani yksinkertaisin, eli sopii herkkäihoisille, tuoksuherkille ja -allergisille. Taiga-puhdistusöljy emulgoituu täysin ja huuhtoutuu iholta vaivatta. Todella ilahduttava löytö, koska tämä on kotimainen, edullinen, supermiellyttävä ja sopii herkällekin iholle! 💯
Huomioitavaa: tuotteen tiedoissa puhutaan ikääntyneestä ihosta, mutta ainesosiltaan Taiga sopii ihan kaikille ihotyypeille. Taiga on varmaankin valinnut nimetä tuotteen Anti-age-nimellä, koska öljymäinen puhdistus on muihin putsareihin verrattuna aina hoitavin ja siinä mielessä tietysti paras valinta ikääntyneelle(kin) iholle. :)
* EVOLVE KALAHARI DREAM -PUHDISTUSÖLJY 28€ / 100 ml
Evolven uutuusputsari lennähti kertaheitolle suosikki-öljyputsareihini. Sen makea vesimelonimainen tuoksu hurmaa ja tuo extra-mukavan lisän puhdistukseen, minkä lisäksi koostumus emulgoituu erinomaisen hyvin ja huuhtoutuu iholta jättämättä rasvaista tunnetta. Tässä on paras tuoksu kaikista tuntemistani öljyputsareista! Taattua hemmottelevaa Evolve-laatua jossa ihanat tuoksut ja hienostuneet koostumukset yhdistyvät upeasti.
En lähtenyt Kreikkaan, valitsin Ahvenanmaan.
Nyt alkavat jäähyväiset.
En hyvästele Ahvenanmaata, sillä Ahvenanmaa ei katoa minnekään. Mutta jätän hyvästit 15 vuotta elämässäni olleelle asunnolle ja kodille.
Vaikka en ole asunut täällä enää vakituisesti hyvin pitkään aikaan, tämä koti on ollut minulle kesäkoti, osa-aikakoti, "mökki" ja mielen lepopaikka kaikki nämä vuodet. Lapsuuskotini jälkeen tämä on asunto, johon minulla on ollut pisin suhde koko elämäni aikana. Ja synnyinkaupunkini Kuopion jälkeen Ahvenanmaa on pisimpään elämässäni vaikuttanut paikka. Muutin tänne vuonna 2003. Olen viettänyt täällä melkein puoli elämääni ja minulla on yhä Ahvenanmaan kotiseutuoikeus. Passissani lukee Åland.
Ahvenanmaan koti näkyi blogissani ensimmäistä kertaa 25. heinäkuuta 2009. Pidin vielä tuolloin yksityiselämääni liittyvät asiat visusti piilossa enkä maininnut olevani Ahvenanmaalla, mutta olin täällä kesätöissä, niinkuin olin yli 10 vuotta täältä muuttamisen jälkeen. (Kun mä menen johonkin töihin, minusta ei meinaa millään päästä eroon.. :D Kävin vanhalla työpaikallani kesätöissä yli vuosikymmenen sen jälkeen, kun olin muuttanut Tampereelle ja töissä uudessa työpaikassa. Käytin kesälomani tehdäkseni töitä vanhassa duunissa! Se oli mulle parasta, mitä kesäisin tiesin. ❤️)
Ahvenanmaa sai nimen blogissani marraskuussa 2009. Ainakin luulen, että tuo kirjoitus oli ensimmäinen, jossa paljastin suhteeni Ahvenanmaahan. Mutta en tehnyt siitä erityistä numeroa, kasuaalisti vain heitin tänne postauksen otsikolla Mitt Åland.
Tunteellisempi julistus Ahvenanmaata kohtaan antoi odottaa itseään maaliskuuhun 2013 saakka. Rikas köyhä.
Nyt on toukokuu vuonna 2022. Istun Maarianhaminan keskustassa vuokra-asunnossani ja jätän hyvästejä.
Asunto on ollut alivuokralla suurimman osan ajasta viime vuodet, ja olen käynyt täällä melkeinpä vain kesäisin. Se ei ole vähentänyt tunnesidettäni paikkaan. Välillä olen jo tuntenut saaneeni lohdullista ja hyvän tuntuista etäisyyttä, ja kokenut olevani valmis luopumaan asunnosta. Mutta sitten... kun palaan tänne, kun avaan oven ja astun tutun tuoksuiseen huoneistoon ja näen punaisen plyysisohvani... Kehon valtaa vain yksi tunne: mun koti. Mun rakas, tuttu koti joka on aina vain täällä minua odottamassa.
Ja yhtäkkiä en pysty taas millään luopumaan.
Paitsi nyt. On tullut aika irrottaa köysi. Tiesin sen, kun ostin oman asunnon vuoden alussa.
Niin paljon kuin tunteet haluaisivat pitää viimeisillä voimillaan kiinni Ahvenanmaa-viltin pehmoisesta nurkasta, nyt on mentävä eteenpäin tästä vaiheesta elämässä. Mun on kasvettava tässä vihdoin. Mun on ymmärrettävä, että luopuminen tästä kodista ei ole luopumista Ahvenanmaasta. Tämä kiinteistö EI ole mun Ahvenanmaa oikeasti, sisimmässäni. Se on yksi symboli, mutta todellinen Ahvenanmaa on aineeton kokemus ja jaettu elämä. Tunnen Ahvenanmaan läpikotaisin. Tunnen kirkot, vierasvenesatamat, kotiseutumuseot, maalaiskahvilat ja harrastajateatterit. Tunnen rypsipellot, Kastelholman linnan siluetin kaikkina vuodenaikoina, tunnen maiseman pengertiellä kohti Simskälaa ja Bomarsundin upeat luontopolut. En tunne mitään paikkaa koko Suomessa yhtä hyvin. En edes Kuopiota.
Siellä mun kokemuksissa ja eletyssä elämässä on mun Ahvenanmaa, eikä se katoa, vaikka tähän asuntoon en enää kesäkuun jälkeen palaa.
Ja Kreikka? Se ymmärtää. Siirsin lentoni syyskuulle.
Nyt on hyvä olla täällä.
Kaupallinen yhteistyö: Lemon Juice & Glycerine
Kohta olisi taas se aika, kun jalat pääsevät esiin pitkän sukkakauden jälkeen. Sandaalit ja rantahiekka, pian tavataan..! 😍
Olen kirjoittanut blogissa paljon jalkojen hoidosta - siinä missä käsienkin..! -, koska kummatkin ihoalueet ovat minulla hyvin vaativat ja niitä täytyy hoitaa herpaantumatta, jos mielii pitää ihon pehmeänä ja ehjänä.
Kuitenkin, minun on pakko tunnustaa, että jalkojen hoito aina hiipuu talvikaudella. Puhtaasti siitä syystä, että jalat ovat koko ajan piilossa ja niiden tilan voi kätevästi unohtaa - vaikka sukkahousuja jalkaan vetäessä ritisevän kuivat ja karheat kantapäät aina viimeistään muistuttavat olemassaolostaan.
Kantapäiden ja päkiöiden iho on minulla kroonisesti paksu ja kovettumiin taipuvainen, ja kantapäät halkeilevat, jos en rasvaa niitä säännöllisesti. Kun hoidosta fuskaa, kantapäiden iho muuttuu kuukaudessa dinosauruksen nahkaa muistuttavaksi kilpimäiseksi pinnaksi, jonka läpi mikään voidekaan ei enää imeydy. Silloin ei auta muu kuin hellävarainen raspaus, ihon kuorinta ja karbamidivoidekuuri.
Juuri sellaisen kuurin olen tässä taas vetänyt huhtikuusta alkaen Lemon Juice & Glycerinen tuotteilla. :)
Kotimainen Lemon Juice & Glycerine -sarja pitää sisällään oivallisen kattauksen tuotteita jalkojen hoitoon, niin kosteuttavaan perushoitoon kuin järeämpään "dinosaurusnahkan" hoitoon. Sarja on minulle tuttu jo vuosien takaa, ja onhan sarja ollut olemassa jo häkellyttävät 70 vuotta. Alkuperäinen Lemon Juice & Glycerine -tuote on käsivoide, mutta minun juttuni ovat nimenomaan sarjan jalkatuotteet.
Viimeisimmässä ulkonäköpäivityksessä keltainen tuubi vaihtui mustaan ja uusi look on mielestäni tosi tyylikäs!
Sarjaan kuuluu kaksi jalkavoidetta, kantapäävoide, jalkakuorinta ja jalkadeodorantti.
Mun suosikkituote #1 on ilman muuta kantapäävoide.
Lemon Juice & Glycerinen kantapäävoide sisältää 20% karbamidia, joka on paksun ja halkeilevan ihon superaine. Karbamidi eli urea on humektantti, jota on ihossa luonnostaankin. Mikä tekee karbamidista aivan erityisen hyvän aineen kovettuneelle iholle on sen keratolyyttinen eli ihon keratiineja hajottava ominaisuus. Ureapitoinen voide liuottaa sarveistuneen ihon pinnan keratiineja samalla kun se sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta, mikä tekee ihosta pehmeämmän, korjaa halkeamia ja säännöllisellä käytöllä ehkäisee kovettumien muodostumista.
Jalkavoiteissa näkee silloin tällöin myös muita keratolyytteja kuten glykolihappoa, mutta urea on vielä parempi jalkojen hoitoon, kiitos antibakteerisen ja antifungaalisen vaikutuksensa. Urea siis kykenee myös hidastamaan sienten kasvua ja nitistämään sieniä ja bakteereita. Lisäksi urea toimii happoja paremmin vartalotuotteissa ja oma kokemukseni on, että se on vielä paljon happoja tehokkaampi kovettuneen ihon pehmentäjä. Urea rocks!
Lemon Juice & Glycerinen kantapäävoiteessa on lisäksi hoitavina aineina esteröityä kookosöljyä, lanoliinia, mehiläisvahaa, glyserolia, betaiinia ja risiiniöljyä. Koostumus on täyteläinen ja jämäkkä.
Jos jalkojen iho on päässyt kovettumaan ja karhentumaan oikein kunnolla (kuten mulla aina talvisin...), tee näin: levitä kovettuneelle ihoalueelle kuukauden ajan joka ilta paksu kerros karbamidivoidetta, ja jatka sen jälkeen ylläpitohoitoa 1-2 kertaa viikossa.
Toinen suosikkituotteeni sarjassa on jalkakuorinta.
Tämä on hands-down paras jalkakuorinta jonka tunnen! Koostumus on todella tehokas ja samalla miellyttävä käyttää. Tuote on geelimäinen ja kuorivina ainesosina on riisirakeita ja jauhettua laavaa. Raekoostumus on todella tymäkkä ja sopii fantastisen hyvin kovettuneen ihon hoitoon. Mä olen sellainen kuorintahullu, että varmaan käyttäisin tätä myös koko vartalolla..! :D Rakastan oikein karheaa ja tiheärakeista vartalokuorintaa, joka jättää ihon hiotun sileäksi.
(Välitunnustus: olen joskus käynyt jalkahoidoissa ja niissä ei koskaan kuorita jalkojen ihoa niin tehokkaasti kuin haluaisin, mun ihoa saisi oikeasti kunnolla "raastaa" kuorinnalla..! 😁 Huomaan, että mua jopa kevyesti ärsyttää sellainen lempeä "taputtelu" jolla kuorinta-aineet jalkahoidoissa levitetään.... Onneksi kotona voi sitten kuoria omalla tyylillään! 🙏🏻)
Siinä missä muut Lemon Juice & Glycerine -tuotteet tuoksuvat raikkaan sitruunaisille, jalkakuorinnan tuoksussa on mukana runsaampaa ja makeampaa hedelmäisyyttä. :) Tykkään..! 👌
Koostumuksessa on myös hienoisesti vaahtoavia ainesosia helpottamassa tuotteen levittymistä ja poishuuhtomista.
Sarjaan kuuluu kaksi jalkavoidetta: kevyempi ja tehokkaammin kosteuttava.
Kevyempi voide, nimeltään Kosteuttava jalkavoide, sopii normaalin ihon hoitoon ja sisältää kosteuttavina aineina sheavoita, lanoliinia, glyserolia ja betaiinia.
Hieman täyteläisempi ja hoitavampi Tehokosteuttava jalkavoide sisältää korkeamman pitoisuuden sheavoita, glyserolia ja betaiinia.
Tehokosteuttava jalkavoide on sekin minun standardeissani suhteellisen kevyt, ja mikäli jalat ovat todella kuivat, suosittelen käyttämään sitä yhdessä kantapäävoiteen kanssa. Joko vuorottelemalla kantapäävoidetta ja tehokosteuttavaa jalkavoidetta, tai yhteen sekoitettuna.
Deodoroiva jalkasuihke on tuote, joka sopii paljon kävelevälle - tai tietysti myös silloin, jos jalat yleisesti ottaen hikoilevat paljon aiheuttaen hajuhaittoja.
Itselläni oli tämän tyyppinen tuote säännöllisesti käytössä nuorempana matkoilla, kun kengät oikeasti alkoivat aina haiskahtaa päivän nähtävyyskierrosten jälkeen. En tiedä, miksi muuten olen luopunut jalkasuihkeen käytöstä... :D Hmm, ehkä siksi, että niin usein matkustan käsimatkatavaralla, ja jalkasuihke veisi liikaa tilaa litran kosmetiikkapussista...
Lemon Juice & Glycerine -tuotteita myydään päivittäistavarakaupoissa ja hinnat ovat edulliset (hintaesimerkit Prismasta):
Kantapäävoide 5,95€ / 75 g
Jalkakuorinta 4,49€ / 100 g
Kosteuttava jalkavoide 4,49€ / 100 g
Tehokosteuttava jalkavoide 4,85€ / 75 g
Jalkasuihke 3,89€ / 100 ml
.
Joko sinun mielessäsi jo kareilee sandaaliaika...? ☺️