25.11.2009

Mitt Åland

Varoitus. Tämänkertainen postaus ei liity meikkeihin millään lailla.

Olen suunnitellut tätä postausta jo varmaan kuukauden päivät, ja nyt kun sitten viimein sain kuvat kasaan, on Ahvenanmaa muutenkin pinnalla nettikeskusteluissa. Kommenttien perusteella suurin osa suomalaisista toivottaisi Ahvenanmaan mielihyvin sinne missä pippuri kasvaa, tai vähintään menolipulla Venäjälle. Surullista.

Itse en ota kantaa siihen, onko Ahvenanmaa Suomelle vain taloudellinen taakka tai onko saaresta meille ylipäänsä mitään hyötyä.

Minulle Ahvenanmaa on toinen koti. Kuuden saarella vietetyn vuoden jälkeen kaipaan sinne joka päivä. Haluan jakaa kanssanne palan minun Ahvenanmaatani.

Autio syksyinen Nygatan

Maarianhamina on Ahvenanmaan ainoa kaupunki. Siellä asuu 11 000 ihmistä. Kesäisin Maarianhamina täyttyy tuhansista turisteista ja kaduilla kuuluu monien kielien iloinen sekamelska. Saksalaiset golfturistit, ranskalaiset purjeveneilijät ja mannersuomalaiset polkupyöräturistit syövät vieri vieressä saaristolaispannukakkua pääkadun kahviloissa.

Talvisin kaupunki on kuin toinen.

Västerhamnin vierassatama on lempipaikkojani.

Tässä punaisessa paviljongissa sijaitsee Strömsö-kokki Michael Björklundin ravintola, josta saa kesäisin parhaat ruoat. Kylmä siideri ÅSS Paviljongenin terassilla auringonlaskussa on kesän parhautta.

Melontaretkellä Pohjois-Ahvenanmaan saaristossa. Retki oli osa Ålands Folkhögskolan luontokuvauskurssia, jonka kävin yhtenä vuonna.

Syksyn värit entisellä kotipihallani.

Marie-Barin kahvilassa penkkejä kuluttavat samat ukot viikosta ja vuodesta toiseen. Viime vuoden he seurasivat, kuinka kadun toiselle puolelle valmistui uusi kulttuurikeskus Alandica.

Maarianhaminan kirjasto on erinomainen paikka kuluttaa aikaa syksyisin ja talvisin kun kaupunki hiljenee.

Lehtien peittämä Norragatan.

Tämä ihana, rauhallinen katu johtaa Maarianhaminan kävelykadulta suoraan Länsisatamaan ja ikoniselle Pommern-museolaivalle.

Galleria Kakelhallenissa on pieniä, tiheään vaihtuvia näyttelyitä.

Viimekertaisesta näyttelystä löysin Golden Girlille sopivan taideteoksen.

Kastelholman linna ympäristöineen on upea paikka.

Täällä järjestetään mm. Ahvenanmaan perinteiset pikkujoulumarkkinat. Kuuma glögi linnan kellarissa on jokajoulukuinen must.

Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseon kauniita rakennuksia Kastelholman kupeessa.

Maarianhaminan ykkösravintola on Indigo.

Alakerrassa saa hyvää (ja tyyriinpuoleista) a la carte -ruokaa, ja yläkerran lounge-baarissa voi nauttia kevyempiä bistro-menun annoksia ja aloitella viikonlopun viihdeputkea jättiläissuuren design-lampun punaisessa hämyssä.

Ekologinen luomukahvila Bönan (papu) sijaitsee Itäsataman Merikorttelissa. Suuntaa tänne jos kaipaat mm. vegaaniruokaa.

Kahvilla kaverini Nikolan kanssa. Nikola nauttii Bönanin puolukka-kauraleivosta.

Öinen Ålandsvägen.

.

Onko joku lukijoista käynyt Ahvenanmaalla?

Olisi myös mukava kuulla teidän rakkaista paikoistanne. Missä on teidän kotinne?

19 kommenttia
23.11.2009

Meikkimokia

Moni pyysi syyskuisessa kyselyssäni postausta meikkimokista. Nyt sain vihdoin aikaiseksi nyhjäistä jotain sen sorttista. Ottakaa tämä postaus sitten mielellään huumorilla! ^_^ En todellakaan kuvittele tietäväni miten kaikkien kuuluisi meikata ja mikä ylipäänsä on oikein tai väärin.


Moka 1
: liian tumma / muuten vain väärän värinen meikkivoide.

No, me kaikki tiedämme miltä väärän värinen meikkipohja näyttää kasvoilla. Silti näihin läikikkäisiin kummituksiin törmää silloin tällöin. Ehkä liian tumman meikkivoiteen käyttäjät vain jotenkin sokeutuvat sille sävylle eivätkä enää näe kokonaisuutta niinkuin ulkopuoliset..?


Moka 2
: Sotkuiset sutturipset.

Ripsaria vaan suditaan lisää kerros toisensa jälkeen vaikka puolet ripsistä on jo klimpissä. Kyllähän nyt volyymia pitää olla! ;) (Toim. huom. Mulla on niin hennot ripset etten saanut edes valehtelematta 50 maskarakerroksen jälkeen paksumpaa tulosta kuin kuvassa.)


Moka 3: Epäsiistit rajaukset

Rajaus kulkee monta milliä ripsityven yläpuolella.En saanut tästä kuvasta kovin vakuuttavaa, ei kai nyt kukaan ihan noin rajaisi... :P But you get the point.


Moka 4
: Ylirajatut huulet ja väärän sävyinen huultenrajauskynä.

90-luvulla neuvottiin aina piirtämään huultenrajaus reilusti oman rajan yli ja mielellään huulipunaa tummemmalla sävyllä. No, onneksi nyt eletään 2000-lukua.


Moka 5
: Liikaa aurinkopuuteria ja/tai poskipunaa.

Terveen hehkun määrälläkin on rajansa. :)


Moka 6: Epäluonnollisesti piirretyt kulmakarvat.

Näitähän näkee. Ihmisillä on mitä mielenkiintoisempia näkemyksiä hyvännäköisistä kulmakarvoista. Toiset saattavat tietysti vain haluta näyttää persoonallisilta.


Moka 7
: Liian voimakas / vitivalkoinen highlighter kulmaluulla.

Kulmaluun korostus voi joskus lähteä joillain vähän lapasesta. Kulmaluunhan ei ole tarkoitus häikäistä koko kasvoja. ^_^


Moka 8 : Pandarajaukset.

Nuorten tyttöjen suosima tapa rajata silmät. Rajaus vedetään vain alaluomelle ja mielettömän voimakkaana. Usein myös limakalvolle. Aniharvalle mikään imarteleva rajaustyyli.


Moka 9: Terävät reunat / häivyttämättömyys luomiväreissä.

Joskus häivyttämättä jättäminen ja kovat reunat voivat olla tyylikeinokin, mutta useimmiten huono häivytys saa meikin vain näyttämään viimeistelemättömältä. Ja ei, en itsekään ole mikään häivytysten mestari. Häivytys on loputonta opettelua.

Moka 10: Liikaa kaikkea.

Kaadetaan koko meikkilaukun sisältö naamaan niin hyvä tulee. Ja muistetaan lisätä sitä puuteria ja peitepuikkoa puolen tunnin välein! Pusu!

Hyvää alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja
21.11.2009

Tutorial: pikkujoulumeikki

Tässä tulee pikkujoulumeikkipostaus numero 1. Aikeissa on tehdä useampikin juhlakauden meikki, mutta nykyisellä ajankäytölläni saa nähdä jääkö se vain haaveeksi. Toivottavasti ehdin. :)

Tässä meikissä on perinteisiä jouluun liitettyjä sävyjä; kultaa, punaista ja vihreää. Ulkonurkan varjostuksessa käytin ruskeaa.


Tarvitset:
* Tummanruskean luomivärin
* Kaksi kultaista luomiväriä; tummemman ja vaalean
* Punertavan luomivärin
* Metsän- tai oliivinvihreän luomivärin
* Tummanruskean rajaustuotteen (kynä, geeli, eyeliner, mikä vaan)
* Ruskean ripsarin (tai mustan, eipä sillä niin väliä)
* Kullansävyisen voidemaisen pohjustustuotteen (jos satut omistamaan)
* Vaalean kajal-kynän
* Kullanbeigen huulipunan
* Lämpimän punertavan poskipunan
* Kullanhohtoisen highlighterin poskipäille
* Varjostussävyn kasvoille

Kuvassa mun meikkiin käyttämät tuotteet. Yritin kerätä kasaan joka ikisen käytetyn tuotteen, mutta siltipä vaan kuvasta puuttuu Lily Lolon pohja, Lumenen huultenrajauskynä ja IsaDoran vaalea kajal. Mahdotonta näköjään muistaa kaikki.



Huulilla Laveran huulipuna nro 21 "Golden Beige" ja läpinäkyvää huulikiiltoa.

Ja sitten tuto-osuuteen!

1. Pohjusta luomi kullanhohtoisella voidemaisella luomivärillä. Mun meikissä Indelible Crème Eye Shadow Nude Frost.

2. Tee yläluomelle ohut tummanruskea rajaus kuvan näyttämällä tavalla. Tällainen rajaus on helpoin tehdä geeli- tai nestemäisellä eyelinerilla. Mä käytin Indelible Gel Eyeliner -sävyä Chocolate Mousse.

3. Levitä luomen sisänurkkaan ja kulmaluulle vaalean kullan sävyistä luomiväriä. Mä käytin sävyä Clarinsin Nude Shimmers -paletista.

4. Levitä luomen ulkonurkkaan eyeliner-rajausta pitkin tummanruskeaa luomiväriä. Mä käytin L'orealin Brown Lamé'ta.

5. Levitä luomivakoon punertavaa luomiväriä. Voi olla kirkkaanpunaista, tiilenpunaista tai mitä vaan meikkipussista löytyy. Mä käytin Diorin Earth Tones -paletin punaista.

6. Levitä luomen keskelle ja luomivaon yläpuolelle tummempaa kultaista. Mä käytin L'orealin Sand Lamé'ta.

Värien asettelu.

7. Levitä alaluomen ulkonurkkaan tummanvihreää luomiväriä. Mä käytin Diorin Earth Tones -vihreää. Pehmennä yläluomen eyeliner-rajausta tummanruskealla mattaluomivärillä. Käytin Rimmelin Lynx-paletin ruskeaa.

8. Levitä alaluomen sisänurkkaan kultaista luomiväriä ja tee sisärajaus vaalealla kajalilla. Mä käytin IsaDoran Inliner Kajal -sävyä Blonde. Lisää ripsiväri ja silmät on valmiit.



Mun kasvoilla tuttuun tapaan Lily Lolon mineraalipohja. Posket varjostettu Dr.Hauschkan aurinkopuuterilla ja punattu No7:n Pink Shimmer -punalla (ei ole pinkki kuten kuvasta näkyy). Poskipäille tein kullansävyiset korostukset TBS:n Shimmer Waves -paletin kultaisella raidalla, mutta se ei juuri kuvassa erotu.

Nyt puuttuu enää juhlat...

Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (116)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat