10.05.2010

Åland blues

Kävin taas tankkaamassa annoksen saariston rauhaa.

Minua surettaa. Edessä on ensimmäinen kesä kahdeksaan vuoteen jota en vietä Ahvenanmaalla. :/

Norragatan_ilta

Norragatan n. klo 22.10 sunnuntai-iltana.

Vasterhamn

Västerhamn klo 22.20.

Iltakävelyni suuntautuvat lähes aina Västerhamniin eli Länsisatamaan, koska täällä näkee kauniita auringonlaskuja.  Satamassa oli niin tyyntä ja kaunista. Purjeveneilijät eivät ole vielä saapuneet. Istuin laiturille pitkäksi aikaa kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintujen satunnaisia ääniä. Miten voi olla niin ihana paikka kuin tämä? Kuukauden kuluttua vierassatamassa on jo eloa, ja heinäkuussa paikka on tupaten täynnä. Lempipuuhaani on istua jossakin sataman ravintoloista ja katsella purjeveneitä ja iloisia, ruskettuneita ihmisiä. Veneet kiehtovat minua. Jonain päivänä haluaisin purjehtia itsekin.

Pommern2Majesteetillinen Pommern-laiva klo 22.25.

PubNiska

Pub Niska avattiin Länsisatamaan vasta kaksi kesää sitten, mutta siitä on jo ehtinyt tulla kaikkien kesäsuosikki. Täällä voit nauttia oluen, siiderin ja muiden juomien lisäksi nimellä "plåtbröd" kulkevaa pizzaa. Oma lempparini on kylmäsavulohi-ruccola-plåtbröd. PubNiska_Vasterhamn

Pub Niska klo 22.40.

Niskan terassi avautui jo pääsiäisenä, mutta silloin oli niin kylmä että emme vielä käyneet starttaamassa terassikautta. Kylmältä näytti edelleen.

Nygatan_nightNygatan klo 23.30.

Entinen esimieheni kysyi jälleen enkö tulisi tänne kesäksi töihin. Arvatkaa vaan haluaisinko? Saisin viettää kesän täällä rakkaassa ympäristössä ja tienaisin paremmin kuin nykyisessä työpaikassani. Mutta minähän kuitenkin rakastan myös uutta työtäni, enkä voi lähteä pois kesäksi. Kirpaisee, mutta sellaista elämä on. Varmasti ajattelen purkkien ja puteleiden keskellä haikeana Lilla Holmenin rantahiekkaa ja Café Juliuksen pannukakkua. Saa nähdä, miten pahaksi vieroitusoireet käyvät.

Onko kukaan suunnittelemassa kesäreissua Ahvenanmaalle? Mietin, josko tekisin jossain vaiheessa "Parhaat lomatärpit Ahvenanmaalla" -tyylisen postauksen. Olisikohan siitä iloa kenellekään? (Ainakin minulle.:))

Ei kommentteja
09.05.2010

Saturday night friend makeover

Tein nopean baarimeikin ystävälleni L:lle, joka ei itse meikkaa ollenkaan. L meinasi oikeasti pudottaa peilin kädestään kun näki tuloksen, vaikkei meikki edes ole kovin vahva. Silmämeikki näyttää kuvissa jotenkin suttuiselta, vaikkei se sitä ollut.

L_makeover

L ei myöskään nypi kulmakarvojaan, eikä hän antanut minunkaan sitä tehdä. Hieman villinä kasvavien kulmakarvojen meikkaus oli aika haasteellista, eikä niistä nyt niin hienot tullut, mutta mitäpä minun kaltaiseltani kulmakarvataidottomalta voi odottaakaan. :) Kokonaisuutena pidin meikkiä kuitenkin onnistuneena, ja etenkin silmät tulivat tosi kivasti esiin yökerhon hämärässä valaistuksessa.

Kaverimakeover

Meikkiin käytetty:

  • Dior Forever-meikkivoide sävy 010 (otin töistä näytteen mukaan ihan tätä meikkausta varten)
  • Urban Decay Primer Potion (silmäluomien pohjustus)
  • MAC Seedy Pearl (koko luomi ripsirajasta kulmakarvoihin)
  • MAC Carbon (ripsiraja ja ulkonurkka)
  • Grimas 713 (ulkonurkka ja luomivako)
  • Lumene-kulmakynä nro. 2
  • Lancôme Hypnôse-maskara
  • NYX Taupe-varjostusväri
  • Yves Rocher Pehmeä Roosa -poskipuna
  • IsaDora Face Glow Powder poskipäiden korostukseen
  • Dr. Hauschka Natural Pastels-huulipuna Soft Rose

L_after_two

Ei kommentteja
07.05.2010

Perjantain lookki ja rumat kynnet

Tänään olin taas trooppisissa cocktail-tunnelmissa meikkini suhteen.

Fridaytropicalcocktail5
Kuka arvaa mikä paletti olisi taas kyseessä? No tietenkin Manly 120. Täytyy muuten todeta, että tämä paletti yksinään on tyrehdyttänyt hyvin suuren osan mun meikinostohimoistani. Mähän olen aina ennenkaikkea hakenut uusia sävyjä kokoelmaani, en niinkään tuotteita, ja kun tässä paletissa on kaikki mahdolliset sävyt, on vaikea enää perustella itselleen uusien saman sävyisten hankkimista.

Kuinkahan moni ihminen on muuten tilannut tän paletin ihan vaan mun blogin ansiosta...? ^_^ Kommenteista olen käsittänyt, että aika moni.

Fridaytropicalcocktail3

Meikissä siis keltaista sisänurkassa, oranssia keskellä ja luomivaossa ja vihreää ulkonurkassa siipimäisenä vetona. Rajaukset Inglotin ihanaisilla geelieyelinereilla, joita on siis tässä käytetty kumpaakin. Oranssi on numeroltaan 81 ja vihreä 87. (Mua muuten jotenkin rasittaa meikit joilla on nimen sijaan pelkkä numero....)

Fridaytropicalcocktail

Fridaytropicalcocktail2

Aika kiva. :)

Kynteni ovat tällä hetkellä taas rumat. Joidenkin mielestä ne olivat rumat jo geelivahvistusten aikaan, mutta entäs nyt sitten? No, ymmärrän etteivät ne ole kuvauskelpoiset, mutta saanhan silti joskus vielä postata kynsikuvia ihan vain lakan esittelyn kannalta..?

Depend171

Ostin Kicksistä aivan ihanan tummansinisen creme-lakan; Depend 171. Sävy on jotenkin todella uniikki, itse en ole aiemmin tällaiseen siniseen törmännyt. Tyylikäs, jotenkin vähän savuinen tummansininen joka taittaa ripauksen violettiin (violettius ei ehkä niin tule kuvissa esille). Ja mikä peittävyys!! Kuvan lakkauksessa on yksi kerros. Lakka oli täysin peittävä jo yhdellä kerroksella.

Depend171_2

Haluisko joku viilata mun kynnet häh? ^_^

Depend171_4

Toiseen käteen laitoin Depend-sinisen päälle Seppälästä ostettua Wild and Crazy -merkkistä glitter/hilelakkaa nimeltä Wild and Desperate. Siis upeus miten kaunis yhdistelmä!! Kynnet rumat - lakka kaunis!

Depend171_3

Eri pituuksilla mennään....

CGPurplePanic

Tässä vielä yksi kuva toisesta uudesta lakkahankinnasta; China Glazen neon-lakka Purple Panic. Kaikki punertavat lakat ovat aivan erityisen vaikeita kuvattavia, eikä tässäkään kuvassa sävy ole millään lailla totuudenmukainen. Charming Nails'kaan ei onnistunut sen paremmin tallentamaan sävyä luonnonmukaisena. Kyseessä on siis purppurainen pinkkivioletti, vaikea kuvailla. Sävyn olisi tarkoitus olla neon, mitä se ei kyllä ihan ole. Mutta aika upea kuitenkin! Huomatkaa yritykseni tehdä kuvasta "hiaaanompi" suihkuttamalla kynsille vettä! ^_^

Ei kommentteja

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (119)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat