Käsi ylös: kuka katsoi 90-luvun puolivälissä ihastuttavaa draamakomediasarjaa Villi Pohjola (Northern Exposure)? Sarja on tosin uusittukin jo kahdesti, viimeksi vuosina 2008-2010, joten ohjelma saattaa olla tuttu 90-luvulla syntyneillekin. :)
Bongasin edellisellä Prisman reissulla Villin Pohjolan tuotantokaudet 1 ja 2, ja nehän oli otettava mukaan. En katsonut tuota viimeisintä uusintakierrosta, joten oli todellinen nostalgiatrippi nähdä sarjan pilottijakso yli 10 vuoden jälkeen. Apua miten ihana sarja! Ei mitään Kalifornian auringossa paahtuneita nuoria ja kauniita ihmisiä, ei vankiladraamaa, ei vampyyrimystiikkaa, ei seksiä, rikoksia tai kieroiluja.
Villi Pohjola kertoo newyorkilaislääkäri Joel Fleischmanista, joka joutuu töihin Alaskaan pikkukaupunkiin korvatakseen Alaskan osavaltiolta saamansa opiskelustipendin. Sarjassa on runollinen, paikoin jopa filosofinen ote, kiireetön fiilis ja hassuja persoonallisuuksia jylhien, maalauksellisten maisemien keskellä. Sarja on tunnelmaltaan hieman kuin Twin Peaks, mutta ilman mystiikkaa. Perusasetelmassakin on samaa; suuren kaupungin kasvatti saapuu syrjäiseen pikkukaupunkiin ja alkaa alun kulttuurishokin jälkeen tulla pikkuhiljaa osaksi yhteisöä. Kumpaakin sarjaa kuvaa hyvin englanninkielen sana 'quirky', joka tarkoittaa outoa - mutta coolilla tavalla outoa. :)
Sarjan päähenkilöihin kuuluivat Joel Fleischmanin ohella mm. sirpakka lentäjä Maggie O'Connell, yksinkertaiselta vaikuttava mutta superälykäs intiaanipoikasöpis Ed, filosofinen radio-DJ-hurmuri Chris, paikallisen baarin pitäjä Holling ja hänen 40 vuotta nuorempi simpsakka vaimonsa Shelly sekä arvoituksellisesti hymyilevä, vain muutaman sanan päivässä puhuva vastaanottoapulainen Marilyn. Chrisiä esittänyt John Corbett tuli sittemmin tunnetuksi Sinkkuelämän Aidanina ja elokuvasta Kreikkalainen Naimakauppa.
Seurasin Villiä Pohjolaa teini-ikäisenä aivan fanaattisesti, ja olin ihan heikkona Ediin. Edillä ei tainnut olla tyttöystävää koko sarjan aikana, ja vähänkö haaveilin itseni sarjan käsikirjoitukseen ja Edin unelmien tytöksi... Hihii.... Nyt 45-vuotias Darren Burrows ei muuten ole edelleenkään hullumman näköinen, grrr!
Minulle tulee Villiä Pohjolaa katsoessa lämmin olo. Tämä on juuri sellaisia "hyvän mielen juttuja", joista olen puhunut blogissa aiemminkin. Niinkuin vaikkapa sarjakuvahahmo Sika tai Pohjois-Kalotilla kalaa narraava Kenraali Pancho. :) En suinkaan ole ainoa, joka pitää Villiä Pohjolaa yhtenä aikamme parhaista TV-sarjoista. Sarja nauttii Twin Peaksin tavoin kulttisuosiota, ja sen henki elää internetin faniyhteisöissä. Sarjan fanit järjestävät jopa jokakesäisen MooseFest-tapahtuman Roslynissä, Washingtonissa, jossa Villi Pohjola kuvattiin. MooseFest on My Little Pony Fairin ohella sellainen tapahtuma, jonne todellakin haluaisin joskus päästä. (Viime kesän julkkisvieraana oli ollut mm. Darren Burrows, miau...!)
Mitä TV-sarjoja teille on jäänyt mieleen 90-luvulta? Kuka muu tykkäsi Villistä Pohjolasta? Kuka oli suosikkihahmonne?
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=lKHzIXZBF74&fs=1&hl=fi_FI&rel=0]
Kultainen ja violetti on yksi lempisävy-yhdistelmistäni, ja se sopii myös hienosti juhlameikkiin. Äidyin tekemään sävyillä kaksikin eri meikkiversiota; hillitymmässä on käytetty luumuisia sävyjä, ja värikkäämmässä taas kirkkaita, siniseen ja punaiseen taittavia sävyjä.
Meikki nro. 1 sopii loistavasti esim. burgundyn, viininpunaisen tai kullan värisen puvun seuraksi, ja meikki numero 2 taas, no, ehkä vähemmän klassisen, persoonallisemman puvun seuraksi. Kummatkin meikit ovat myös aivan erityisen hyviä vihreille silmille.
Meikki nro. 1 on toteutettu L'orealin Persian Opulence -paletilla, joka tottelee tätä nykyä nimeä Golden Plum ja näyttää kauppojen hyllyillä erinäköiselle L'orealin tehtyä palettien muotomuutoksen. Golden Plumissa on kuitenkin ihan samat sävyt. Tykkään tästä meikistä hurjasti, ja olen tehnyt sen niin itselleni kuin myös töissä asiakkaille useita kertoja. Näissä kuvissa sävyt ovat valaistuksen takia ikävä kyllä niin hirveät, että meikki ei pääse täysin oikeuksiinsa. Livenä se näyttää tosi nätiltä, trust me. :)
1. Levitän paletin punertavaa violettia liikkuvalle luomelle ripsirajaan.
2. Levitän paletin harmaanviolettia loppuluomelle ja luomivaon yli.
3. Levitän paletin kullansävyä sisänurkkaan violettien päälle, ja vedän sen luomivaon sisäkaareen.
4. Häivyttelen varjostuksen rajat vaalealla kullan sävyllä (Clarinsin Nude Shimmers -paletista).
5. Rajaan silmän tummanvioletilla kynällä (Rimmel Enchanted, ikävä kyllä tätä loistavaa kynää ei ole ollut Rimmelin valikoimassa enää pitkään aikaan). Jätän rajauksen alaluomella ulommalle kolmannekselle.
6. Pehmennän rajauksen laittamalla päälle L'oreal-paletin punertavaa violettia. Sipaisen alaluomen sisänurkkaan kultaa, ja teen nuden sävyisen sisärajauksen. Tumma sisärajauskin sopisi mainiosti.
7. Lisään ripsivärin, ja valmista tuli. Meikki hehkuu kauniisti punertavan ja harmaamman liilan sävyissä, jotka sulautuvat saumattomasti yhteen.
Viimeiset kuvat on otettu salaman kanssa, ja meikin sävyt melkein katosivat.....
...
Noniin, mutta sitten meikkiin numero 2.
Tähän meikkiin käytin monia eri sävyjä; MAC Paint Pot Nice Vice (punavioletti voideluomiväri), MAC Odd Couple (kulta-violetti duo), MAC Violet Pigment, Make Up For Ever 92 (superkirkas tumma violetti), Lumene Kulje Kanssani (kanervainen violetti) ja Clarins Nude Shimmers -paletin vaalea kulta. Rajasin silmät Indeliblen geelirajauksella sävy Venomous (sinivioletti).
Koska ette varmaankaan omista samoja luomivärejä kuin minä, niin suomeksi selvennettynä tähän meikkiin tarvitset:
1. Hyppäsin jo parin askeleen yli säästääkseni kuvien määrää... Tässä luomen ulompi puolisko on pohjustettu MACin Nice Vicella, sen päälle on levitetty Make Up Foreverin 92:a ja sisänurkkaan on levitetty Clarinsin vaaleaa kultaa.
2. Levitän Lumenen Kulje Kanssani -sävyä korkealle luomivakoon.
3. Levitän MACin Odd Couple -violettia ulkonurkkaan.
4. Häivytän varjostuksen rajoja vaalealla kullalla ja rajaan alaluomen MUFE 92:lla ja Odd Couplella. Sisänurkkaan tuttuun tapaan vaaleaa.
5. Rajaan yläluomen ja teen sisärajaukset Indeliblen Venomous-geelilainerilla. Pysyy erinomaisesti myös limakalvolla, tosin vaatii kerrostamisen. Tässä vaiheessa taisin myös sutia muiden sävyjen päälle kevyesti MACin Violet-pigmenttiä. Ei mitenkään tarpeellinen askel tässä meikissä, mutta mä vaan halusin kokonaisvaikutelmasta hieman sinertävämmän. :)
6. Lisään ripsarin, ja valmis.
Kumpiko meikki uppoaa enemmän teidän tyyliin? Oletteko käyttäneet kullan ja violetin yhdistelmää?
Tein tässä yksi päivä meikin, joka näytti oudolta. Lopulta tulin siihen tulokseen, että valitsemani sävyt saivat meikin näyttämään lähinnä homehtuneelta. :D
Eikö teistäkin?
.
Tein meikin Make Up Storen sävyillä Fairytale, Eclipse ja Lavendel.
Levitin Lavendelia koko luomelle ja Fairytalea luomivakoon. Eclipseä lisäsin luomivaon sisäkaareen mukamas pirteänä väriläiskänä.
Kokeilin vihdoin myös Lord & Berryn kimallerajauskynää. Se toimi yllättävän kivasti mustan nestemäisen eyeliner-rajauksen päälle vedettynä ja olikin ehkä ainoa onnistunut kohta koko meikissä. ^_^
Otin tänään kuvat vielä yhteen Vanhojen Tanssit -meikkiin, mutta kuvista tuli niin huonoja että ihan masentaa alkaa muokata niitä tutorialia varten. Yleensä juuri silloin kun oikein yrittää saada jotain kunnollista aikaan, niin kuvat ovat erityisen epäedustavia. Sitten taas joku ihan kökkö random-meikki saattaa yllättäen näyttää kuvissa tosi hyvältä. Epäreilua.