Mikä eyeliner ei rapise, ei lähde vesi- tai lumisateessa tai sotkeennu rasvaisillakaan silmäluomilla? Ja kestää vaikka 3-päiväiset festarit vaikka kävisit välillä suihkussa? Ja lähtee silti helposti silmämeikinpoistoaineella.

Vastaus: Estee Lauderin Double Wear Zero-Smudge Liquid Eyeliner.

Tämä superkestävä kaveri kuuluu Estee Lauderin Double Wear -kestomeikkilinjaan, ja on ehdottomasti nimensä arvoinen.

Olen huomannut eyelinerin ällistyttävän keston esitellessäni sitä töissä asiakkaille, kun kämmenselkään piirtämäni swatch on jäljellä vielä seuraavanakin päivänä - vaikka olen pessyt kädet saippualla lukuisia kertoja. Lopulta olen aina poistanut jäljen vanutupolla ja silmämeikinpoistoaineella.

Päätin asettaa Double Wear Eyelinerin ultimaattiseen testiin. Kauanko jälki kestää kädessäni, kun en poista sitä silmämeikinpoistoaineella tai yritä erikseen hangata sitä?

Laitoin ympärille vertailuswatchit Clarinsin vedenkestävällä kynällä, Lauderin rajauskynällä ja Lancômen lötkötussieyelinerilla. Swatchit on tehty aamulla kello 9.50.

Kello 12.25 pesen käteni ensimmäisen kerran swatchien laiton jälkeen. Lancômen Artliner ja Lauderin Double Wear -kynä eivät kestä lämmintä saippuavettä. Clarinsin turkoosi kynä jaksaa vielä tässä vaiheessa.

Kello 15.07 pesen käteni seuraavan kerran. Nyt Clarins'kin alkaa liueta.

Kun seuraavan kerran tunnin kuluttua pesen taas käteni, huuhtoutuvat viimeisetkin Clarins-jäljet pois.

Loppukuvat selittävät itse itsensä. :)

Tänään on seitsemäs päivä, ja viimeisetkin eyelinerit lähtivät aamusuihkussa.

Mutta eikö ole aika mieletön kesto? Mikäli Double Wear Eyelineria ei ala erikseen kunnolla hangata tai käytä silmämeikinpoistoainetta, se ei liukene moneen päivään edes lämpimään saippua-, shampoo- tai suihkugeeliveteen. :)

Myyn tätä paljon asiakkaille, joilla mitkään rajaustuotteet eivät meinaa pysyä luomilla, ja olen saanut sangen kiitollista palautetta. Double Wearin kynäversion pitäisi myös pysyä paremmin kuin ns. tavalliset kynät, mutta kuten kuvistakin näkyy, sen pysyvys ei ole mitään verrattuna nestemäiseen versioon.

Käytin Double Wear Eyelineria myös Suvin häämeikissä.

Eli mikäli etsit todella kestävää nestemäistä rajausta, tämä kaveri on kokeilun arvoinen! Hintakaan ei ole mikään hurjan paha,  jossain 25 euron kieppeillä.

P.S. Tyhjentelin taas kaappien nurkkia ja Huutikseen lähti jälleen erä kosmetiikkaa myyntiin.

P.P.S. Jos et omista Huuto.net-tiliä, voit myös laittaa minulle sähköpostia mikäli olet kiinnostunut jostain tuotteesta.

Meillä on kotona vitriiniongelma.

Kun viime vuonna muutimme uuteen pikkuiseen asuntoomme, ei ponivitriinilleni enää ollut tilaa.

Eikä se edes sovi asunnon tyyliin.

Silti se jäi täyteen ahdettuna ja rumana makuuhuoneeseen sängyn viereen litistettynä. "Pakkaan ponit kohta laatikoihin ja viemme vitriinin pois", sanoin miehelleni.

Vuotta ja viittä kuukautta myöhemmin, vitriini on yhä paikallaan. Niin tyypillistä meitä. Emme vain oikein saa asioita hoidettua. Ja sitäpaitsi säälin poneja. :(

Kun tässä kuukausi takaperin kaivoin kaikki kynsilakkani esiin lakkakokoelmakuvausta varten, tajusin, etten voi säilyttää niitä kaikissa eri pikku laatikoissa ympäri kylpyhuonetta koska en kerta kaikkiaan muista niitä. Loin silmäyksen vitriiniin. Siinähän se edelleen jökötti, vaikka ei voisi vähempää sopia ahtaaseen makuuhuoneeseemme. Mutta olkoon. Lakat siirtyisivät sinne.

Poniraukat. Ne matkustavat mukanani asunnosta toiseen, eivätkä koskaan pääse ansaitsemalleen paikalle. :( Koskahan muutan kotiin, jossa ponit saavat suuren ja tarkoituksenmukaisen vitriinin? Yli puolet kokoelmastani ei ole koskaan edes päässyt esille.

Nyt vitriinin kaksi ylintä hyllyä näyttävät tältä. Eihän niitä lakkoja niin paljon olekaan..! Näyttävät kovin pieneltä määrältä näin yhteen kerättynä. Nyt muistan varmasti käyttää unhoon jääneitäkin sävyjä.

Alimmalla hyllyllä tungeksii edelleen ponikrääsää, joka täytyisi siirtää pois. Katsotaanpa tilanne vuoden kuluttua....

Vitriinihirvitykseen oli päässyt esiin lähinnä G3-osastoa ponikokoelmastani, sekä eBaysta ostamiani liikuttavia So Soft -poneja. Viime vuoden tammikuun Suuressa Ponipostauksessa esittelin teille suosikkejani G1-poneista, ja tällä kertaa päätin kuvata muutaman G3-lempparin ja So Softit.

Blue Mist on lahja amerikkalaiselta ystävältäni.

Pineapple Paradise tuoksuu miedosti. Ponia katsoessa tulee heti mieleen joku trooppinen smoothie.

Party Cake näyttää niin reippaalta! :) Pidän sen ilmeestä.

Peri Winklessä pidän eniten rauhallisen valkoisen ja kauniin siniturkoosin sävymaailmasta.

Desert Palmin väritys ja asento ovat kivat, samoin 3D-kuvio.

So Soft -poni Magic Star on yksi kokoelmani helmiä. Se on upeassa kunnossa ollakseen vuodelta 1985, ja sen takajaloilla seisova asento on erittäin harvinainen.

Nukkapintaisia So Softeja ei koskaan myyty Suomessa. Siksi olinkin niin onnellinen, kun sain haalittua näitä eBaylta. So Softeissa näkyvät leikin jäljet tavallisia poneja paremmin, ja ne ovat ulkonäöltään jotenkin vetoavan haalistuneita ja elämää nähneen näköisiä.

So Soft -poni Bouncyn kaviossa lukee entisen omistajan nimi. <3 Joku pieni amerikkalainen Jenny-tyttö on tällä leikkinyt. :) Eipä Jenny varmaan aavistanut, että pikku-Bouncy tulee joku päivä seisomaan suomalaisen ponikeräilijän Ikea-vitriinissä.

"Oops, I did it again..." eli pari uutta lakkaa tuli taas hankittua. Nämä ovat IsaDoran kesäkokoelmasta.

Lilac Bikini oli harmikseni kynsillä paljon tummempi kuin mitä pullon pastellinen sävy antaa ymmärtää. Sävy muistuttaa itse asiassa ensimmäistä ei-punaista kynsilakkaani, Star Gazerin violettia, jonka ostin seitsemännellä luokalla. Nostalgiaa..!

Dazzling Ocean sen sijaan on juuri niin ihastuttava kuin pullon sävy kertoo; kimalteleva ja shimmerinen turkoosi. Juuri sopiva kesään!

...ja muistuttaa erehdyttävästi edellistä ostamaani lakkaa, SnowCrystalin Sparkling Aquamarinea. :) Tarvitsinko näitä nyt oikeasti kaksi? Näköjään.

Tällaisia höpinöitä tällä kertaa. Huomenna esittelyssä ehkä maailman kestävin eyeliner!

Tiesittekö, lukijat, että teistä tulee meille bloggaajille kuin jokapäiväisiä tuttuja? :)

Kymmenistä vakiokommentoijista on tullut minulle niin tuttuja, että jos joku heistä yhtäkkiä hiljenee, huomaan sen välittömästi.

Näin tapahtui esimerkiksi joulukuussa, kun yksi aktiivisimmista lukijoistani, Mohn, katosi kuin, no juuri se, Saharaan. En ole koskaan tavannut Mohnia, en tiedä missä hän asuu tai mikä hänen oikea nimensä on, mutta tiedättekö mitä? Minä huolestuin.

Kävin muissakin blogeissa kyselemässä, onko kukaan "nähnyt" Mohnia. Kukaan ei ollut kuullut hänestä. Mohn lakkasi myöskin päivittämästä blogiaan eikä enää julkaissut kommentteja. Ehkä olen hieman erikoinen kun tällä tavoin aloin "stalkkaamaan" kadonnutta lukijaa, mutta minulle tuli jotenkin oikeasti huoli Mohnin katoamisesta. Olinhan "jutellut" hänen kanssaan kommenttilaatikoissani varmaan joka päivä koko syksyn, ja yhtäkkiä häntä vain ei enää ollut.

Jäin miettimään Mohnin kohtaloa, ja toivoin ettei hän olisi kuollut jossain onnettomuudessa.

Kunnes eilen hän vihdoin palasi! Tietystikin nettihiljaisuuksille on muitakin selityksiä kuin auton alle jääminen, ja nettitauon pitäminen on vain tervettä. Mutta olinpa kyllä huojentunut! :)

En oikein tiedä miksi halusin kirjoittaa tästä, mutta ehkäpä valottaakseni hieman sitä, miten me bloggarit -tai ainakin tämä bloggari- näemme lukijamme. Tietysti äänettöminä lukevat lukijat ovat aivan yhtä tärkeitä kuin kommentoivatkin, mutta vakionimimerkeistä tulee tavallaan kuin tuttuja. Heistä alkaa muistaa asioita. Heihin kiintyy. Ja heidän "katoamisensa" todella huomataan.

Mitä muut bloggaajat sanotte? Onko teilläkin samoja fiiliksiä lukijoistanne?

Tietysti joillain bloggaajilla on myös niitä ikävämpiä vakiolukijoita, jotka käyvät jatkuvasti haukkumassa blogin pitäjää ja saavat kicksejä toisten loukkaamisesta. Tämä on surullinen ilmiö, muttei toisaalta mikään uusi. "Liekinheittäjiä" on ollut nettimaailmassa jo sosiaalisten verkkoyhteisöjen alkuajoista saakka, eikä heistä varmaan koskaan päästä. En tiedä, miten suosituimmat bloggarit jaksavat ilkeilijöitään.

Mutta palatakseni omiin lukijoihini - hei, mullahan on teitä Suomen jokaisessa maakunnassa! Wuu-huu! :) Enpä olisi uskonut että jopa Ahvenanmaalla on neljä ihmistä, jotka seuraavat Karkkipäivää. Tai no, entisen pomoni tiedän lukevan blogia ainakin silloin tällöin, mutta että kolme muutakin. Hihii!

Ja muuten - yksi toinenkin vakkarinaama on pitänyt todella pitkää hiljaiseloa... Mirri, still there? :)