Tänään haluaisin kirjoittaa ajatuksiani meikkauksesta ja itsetunnosta.

Siemenen aiheeseen heitti ihana lukijani jo vuosi sitten syyskuussa. Sain eräältä lukijalta pitkän sähköpostin, joka käsitteli hänen mietteitään meikkauksen suhteesta itsetuntoon. Hän kirjoitti, että olisi mielenkiintoista kuulla minunkin näkemykseni tällaisiin asioihin.

Vuosi ehti kulua, mutta aihe ei unohtunut mielestäni. Juuri tämän tyylinen kirjoittaja ja bloggaaja minä olen. Aiheet saattavat muhia ja odotella kuukausista jopa vuosiin, ennenkuin ne tulevat ulos postauksen muodossa.

Chapter 1: Minä.

Lukijani kirjoitti, että on tulkinnut niin, että meikkaaminen on minulle harrastus ja mielenkiinnon kohde, eikä varsinaisesti "pakko". Mitä tällä "pakolla" sitten tarkoitetaan? Varmaankin sitä, että jos kokisin olevani epäviehättävä tai suoranaisesti ruma, tuntisin meikkauksenkin olevan välttämätöntä. On helppoa ajatella, että meikkaus kompensoi suoraan henkilön epäviehättävyyden tunteita.

Vastaan lukijan tulkintaan omalla kohdallani kyllä ja ei. Kyllä, olen aina kokenut meikkauksen olevan minulle "pakko". Olen luonnostaan hyvin kalpea ja väritön, kulmakarvani ovat olemattomat ja vaaleat  ja ihoni niin ohut että verisuonet kuultavat läpi. Silmieni alla on lapsesta saakka ollut syvät, tummat varjot. Meikkaus on ollut minulle alusta saakka ydintarkoitukseltaan terveen näköiseksi tekemistä. Se oli minulle monen monta vuotta pelkkä rutiini, ja toistin saman perustervehdyttävän meikin joka aamu; tummat silmänaluset peittoon, kasvoille hiukan väriä meikkipohjalla ja huulipunalla, silmät esiin beigellä standardimeikillä, kasvoille ryhtiä meikkaamalla kulmakarvat.

Eli kyllä, tältä kannalta meikkaus on tuntunut pakolta. Haluan näyttää omalta itseltäni, ja peilistä katsoneet väsyneet ja kalpeat kasvot eivät ole tuntuneet minulta.

Sittemmin meikkaus laajeni harrastukseksi, ja "terveysnaamiomeikki" monipuolistui väreillä leikiksi ja selkeämmäksi kasvojen muokkaukseksi. Taitojeni (ja iän) karttuessa jotain kuitenkin muuttui. Tulin niin sinuiksi kasvojeni kanssa, että nyt, 32-vuotiaana, voin vihdoin mennä ulos ilman meikkiä. Näytän edelleen väsyneeltä, ja saatan meikittömänäkin päivänä yrittää peittää pahimmat silmänaluset, mutta enää en koe pakottavaa tarvetta tehdä silmämeikkiä ripsiväreineen ja rajauksineen tai edes levittää meikkipohjaa kasvoille.

En osaa sanoa onko tässä kysymys itsetunnosta. Lopulta uskon, että kyse on enemmänkin iän tuomista muutoksista suhteessa itseensä.

Mutta tämä minusta.

Chapter 2: Muut.

"Olisi mielenkiintoista lukea siitä, mitä mieltä olet meistä kosmeettisesti huolettomista ihmisistä. Olemmeko ällöttäviä, rumia, ihanan luonnollisia, mitäänsanomattomia, vanhoina todennäköisesti liian ryppyisiä, kauniita sisältä, vähän tyhmiä ja piittaamattomia, eri koulukuntaa, poikkeavia, outoja, miesmäisiä tai yhtään mitään erityistä?"

Näihin sanoihin päätti lukijani sähköpostinsa. Hän oli kirjoittanut meikkauksen lisäksi myös suhtautumisestaan ihonhoitoon. Hän ei meikkaa juuri koskaan, ja ihonhoito on yhtä kuin kasvojen peseminen vartalosaippualla suihkussa käydessä. Lukija arveli, että hän taitaa olla mielestäni "kamala kauhistus".

Hän kirjoitti myös, että "meikkaaminen on siitä mielenkiintoinen asia, että sen perusteella saatetaan vetää ihan ihmeellisiä päätelmiä toisista ihmisistä."

Aivan totta. Ja tästä päästään taas takaisin itsetuntoon. Onko meikkaamattomilla ihmisillä parempi itsetunto kuin joka päivä orjallisesti meikkaavilla? Vai onko se vain tapa, tai keino ilmaista itseään, niinkuin se että toiset käyttävät tuntitolkulla aikaa asukokonaisuuksien hiomiseen, samalla kun toiset vetävät päälleen samat farkut ja neuleen, ja kokevat silti olevansa ihan kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä?

Itse uskon jälkimmäiseen. Minusta meikkaus vs. meikkaamattomuus on ensisijaisesti tapa, ja toissijaisesti tyylikeino ja persoonallisuuden ilmentymä. Vahvalla meikillä kasvonsa naamioivalla ihmisellä voi olla aivan yhtä hyvä itsetunto kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan edes kokeillut ripsiväriä. Aivan varmasti on myös yksilöitä, joilla asia on juuri päinvastoin, mutta haluan sanoa että itse en ainakaan tee meikkauksen perusteella sellaisia päätelmiä.

Kyllä, meikki on väline, jolla voi häivyttää itsessään kohtia, joista emme pidä. Ja jos henkilö kokee omaavansa paljon kohtia, joista ei pidä, silloin hänen itsetuntonsa ei ole vahvimmillaan. Näin ollen meikkiä voi käyttää välillisesti keinona tulla toimeen itsetuntonsa kanssa, ja se auttaa sosiaalisissa tilanteissa samalla kun sisin työstää suurempia prosesseja.

Arvelen, että valtaosa naisista ei edes mitenkään analysoi meikkaamistaan. Se vain suoritetaan aamuisin niinkuin suihkussa käynti ja pukeutuminenkin. Meikki voi olla kuin asuste, se lisätään kokonaisuuteen kuin vyö tai huivi. Se viimeistelee meidät. Joku toinen taas ei kaipaa vyötä tai koruja.

Itse en edes kiinnitä huomiota ihmisten asusteisiin. Jos joku minut tapaava henkilö on harkinnut pitkään minkä värisen hiussoljen ja saappaat hän yhdistää tyylikokonaisuuteensa, se menee minun seurassani aivan hukkaan. Samoin on varmasti meikin laita toisessa tilanteessa. Jos itse joskus olenkin tuntenut oloni epävarmaksi kun lähdin illanviettoon pelkällä huulirasvalla, puuterilla ja ripsivärillä, niin muut eivät todennäköisesti edes huomaa että minulta puuttuu se signature-eyeliner-rajaukseni.

Mitä tulee siihen, mitä mieltä olen "kosmeettisesti huolettomista ihmisistä", niin näen, että heillä vain on toisenlaiset kiinnostuksen kohteet. Ystäväpiiriini kuuluu useita ihmisiä, jotka eivät meikkaa, ja se on niin luonnollista ettei sitä oikeastaan edes ajattele. Jos jotain olen miettinyt, niin ehkä sitä miten helpolla he pääsevät aamuisin töihin lähtiessään. ^_^ He eivät ole kummajaisia, piittaamattomia tai mitäänsanomattomia. He ovat omia itsejään. Sinä lennätät lennokkeja, minä kerään postimerkkejä.

Yhtä asiaa en kiellä, ja se kävi ilmi Mies hoitoon! -postauksestakin. Olen ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät erikseen pese kasvojaan. Mutta siinäkin asiassa olen pehmentynyt. Kasvojen pesemättömyys oli minusta ennen jopa ällöttävää, mutta sittemmin olen tajunnut että kyllähän ne kasvot puhdistuvat riittävästi siellä suihkussakin. Ja jos joku ei käy suihkussa päivittäin, niin entäs sitten. Meidän ihomme on selvinnyt historian sivun ilman päivittäistä puhdistusta, joten miten se ei selviäisi nyt? Kyse on omista tavoista ja tottumuksista. Minä haluan pestä kasvoni perusteellisesti päivittäin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä että muidenkin pitäisi.

* * *

Miten te koette itsetuntonne ja meikkauksen suhteen? Voitteko mennä ulos ilman meikkiä? Onko meikki erottamaton osa minuuttanne, vai "asuste"?

Esittelyssä kolme Lily Lolon luomiväriä. Sain Biodelly.comista kokeiltavaksi persikkabeigen Honey Peach -sävyn, harmaanvioletin Golden Lilacin (kulta ei juuri minun luomillani näkynyt) sekä harmaanvihreän Mysteryn.

Honey Peach on kaunis ja toimiva persikan sävy. Erittäin hyvä yleissävy arkeen. Luomella pelkkä Honey Peach + ruskea eyeliner-rajaus.

Mystery on sekin oiva sävy arkeen ja hillittyyn meikkiin. Luomilla sisänurkassa Urban Decayn Virgin, kulmaluulla Revlonin Frosty White ja loppuluomella Mystery. Rajaus BeYu'n vihreä eyeliner.

Golden Lilac -look.

Vaikka Golden Lilac -luomivärissä kultaista sävyä purkissa näkyykin, niin luomille saakka se ei yllä. Itse nimeäisinkin sävyn kiltisti Grey Lilaciksi. Jälleen kerran kaunis sävy arkeen. Sopii hyvin harmaiden tai luumunviolettien seuraan smokey-meikkiin.

Kuvan meikissä koko luomella Golden Lilac, sisänurkassa aavistus Urban Decayn Virginiä, ulkonurkassa sipaisu Urban Decayn Creep'iä ja kulmaluulla Revlon Frosty White. Rajaus BeYu'n siniharmaa kynä, ja sen jälki pehmennetty Urban Decayn Gunmetal-luomivärillä.

Yhdistin meikkiin vielä Benecosin Urban Grey -kynsilakan. Tämän lakan olen saanut kokeiluun Ecodeal-nettikaupasta. Poskilla Dr. Hauschkan Natural Pastels -poskipuna ja huulilla Lumenen nudehuulipuna #96 (Hiekkaranta).

Kyllä, se hurja nimetön on nyt katkennut. Kukin kynsi vuorollaan.

Lily Lolon luomivärit kustantavat niinkin paljon kuin 6,90€, ja Benecosin kynsilakoilla on hintaa 5,90€. Tällä kertaa en keksi arvioitavista tuotteista mitään huomautettavaa, luomivärit ovat silkkisiä ja kauniisti levittyviä ja Benecosin lakka - no, itse asiassa se taisi kuivua taas tosi hitaasti, niinkuin aiempikin testaamani Benecos-lakka. Sillähän ei tosin ole mitään väliä, kun käyttää joka tapauksessa pikakuivattajaa. Minulla se on edelleen Sally Hansenin.

* * *

Väsymys alkaa jo näkyä kuvissa. Nyt en taida vähään aikaan ottaa kasvokuvia.

Pikapostaus: auttakaa persaukista mäessä ja ostakaa pois mun jemmoja! Jouduin tällä kertaa laittamaan myyntiin sellaisiakin tuotteita jotka olisin oikeasti halunnut pitää, mutta nyt on rahatilanne sen verran akuutti että piti tyhjentää kaappien sopukoita. Lisään illan aikana vielä lisää tuotteita.

Jos kiinnostuit jostain tuotteesta etkä omaa Huutis-tiliä, laita sähköpostia.

Huuto.nettiin tästä.

P.S. En ole ehtinyt vielä vastailemaan edellisen postauksen kommentteihin, on ollut tosi huonosti aikaa olla koneella. :/ Mutta huomenna on vapaapäivä, jonka ajattelin pyhittää kommenteille, sähköposteille ja jopa peräti meikkikuville...!

P.P.S. Keskiviikko. Kaikki meni - kiitos paljon kaupoista! Eilen oli tili miinuksella mutta tänään oli varaa jo käydä Lidlissä. ;) Oikeasti suuret kiitokset.

P.P.P.S Torstai. Suru.