Olen saanut kuvaterveisiä koti-Suomesta. <3

.

Kylläpä siellä onkin syksyistä....

.

Minulla on kyllä hassu perhe. Olemme tosi, tosi läheisiä, ja kotona olen yhteydessä siskooni ja äitiini melkein päivittäin. Mutta nyt kun olen reissussa, on välillä tuntunut siltä että olen perheelleni ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Äitini, joka normaalisti lähettelee random-sähköpostiviestejä useita kertoja viikossa, on muistanut minua yhdellä viestillä koko matkan aikana. Ei, itse asiassa kahdella. Mutta toisessa ei niinkään kysytty matkakuulumisia vaan sitä, miten penteleessä hän saa Dermosilin suihkugeelin toimimaan ”kun tässä ei ole mitään korkkia”. (”Äiti, purista sitä purkkia niin pohjasta avautuu aukko joka vapauttaa suihkugeeliä.”)

Totti ja Viivikin tuntuvat kaipaavan minua enemmän kuin emäntänsä. Kysyin mieheltäni viime viikolla mitä siskolleni oikein kuuluu kun en ole kuullut hänestä mitään. Mr Karkkipäivä kertoi, että siskoni oli havahtunut siinä vaiheessa, kun työkaverinsa olivat kommentoineet reissuani. Tosiaan, siskoni työkaverit seuraavat blogiani – hän ei.

Sitten sain häneltä yhden tekstiviestin. <3

Ei, kyllä mä tiedän että olen perheeni ajatuksissa. Yllätyin vain ehkä silti puhelimen ja sähköpostin hiljaisuudesta...  Ehkä mulle annetaan tilaa olla yksin kun kerran yksin halusin lähteä...?

Siskoista puheen ollen. Näyttää siltä, ettei matkakassani mitenkään riitä Ecuadoriin. En pääsekään tapaamaan nuorinta siskoani. :( Olin niin kovasti odottanut sitä. Mutta siinä missä Euroopassa voi suhailla alle viiden kympin lento/laiva/junalipuilla, uppoaisi Etelä-Amerikan lentoihin lähemmäs 4-numeroinen luku. :/ En ole onnistunut löytämään mitään edullista.

Mutta tapaamme jouluna....! Siskoni on viimein palaamassa kotiin. Ainakin hetkeksi.

Odotan tätä joulua enemmän kuin mitään muuta juhlaa moneen vuoteen...!

Jokunen lukija on kysellyt minulta miten ruokavalioni noudattaminen on onnistunut matkan aikana. Kiitos ihanan kreikkalaisen keittiön runsaine kasvisruokineen, ruokavalion kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.

Harvan maan keittiöstä löytyy yhtä monipuolista kasvisruokien kirjoa. (No, Intia saattaa mahdollisesti olla poikkeus…:)) Kasvisruoat löytyvät orektika/mezedes- eli alkupala/”tapas”-listalta, ja monissa tavernoissa meze-annokset ovat niin suuria että yhdellä tai kahdella mezellä saa masun ihan täyteen. Salaateista puhumattakaan. Tosi harvoin tilaan mitään pääruokalistalta.

.

Kreikassa käytetään paljon kesäkurpitsaa ja munakoisoa, jotka kuuluvat Suomessakin lempparikasviksiini. Täkäläisiin suosikkiruokiini kuuluvat sipulilla ja tomaatilla täytetty munakoiso (imam), kesäkurpitsapyörykät (no noissa on tietysti vähän käytetty jauhoa), kermassa haudutetut sienet, juustotäytteiset paprikat ja katkaravut tomaattikastikkeessa. Mustekalaakin syön silloin tällöin. Eilen söin itse asiassa pienessä Rinan kylässä Kalymnoksella elämäni maukkainta grillattua kalmaria.

Proteiinin saanti on ikävä kyllä jäänyt vähäiselle. Kotona syön päivittäin kananmunaa, soijaproteiinia ja kalaa jossain muodossa, mutta täällä proteiiniannokseni rajoittuvat satunnaisiin omeletteihin ja seafoodiin. Kala on täällä sen verran hintavaa että sitä en syö edes kerran viikossa. Hullua kyllä jopa säilyketonnikala on kallista. Purkilla on hintaa keskimäärin 3-4 euroa..! Jostain suuremmista ruokakaupoista sitä saattaa tuurilla löytää alle kahdella eurolla.

Kala- tai seafood-annoksen saa ravintolasta yleensä alkaen 10-12 eurolla. Kasvisruoan, vaikkapa nyt jotkut pyörykät tai imamin, saa alkaen 3,50 eurolla. Ei tarvitse miettiä kumpaako tilaan. Munakkaiden hinnoittelu ravintoloissa on muuten hyvin mielenkiintoista. Omeletin voi saada kolmella eurolla tai sitten yhdeksällä. Ihan samankokoisen siis. Ja ihan yhtä ruttuisesta tavernasta.

Toivoisinpa, että voisin "ylpeillä" sillä että en ole langennut matkan aikana vääriin ruokahoukutuksiin.

En kuitenkaan voi.

(Ne jotka eivät oikein jaksa karppausjuttuja voivat lopettaa lukemisen tähän.)

Viime viikolla huomasin yllättäen olevani turvoksissa. Siis en mitenkään ”hops-tulipa-syötyä-tuhti-ateria” –turvoksissa vaan ihan kunnolla, raskausmaha-tyyliin, monta päivää kestävästi. Niin että koko ajan oli epämukava olo. Itse asiassa – sellainen olo joka oli minulle hyvinkin tuttu ennen VHH-ruokavalioon siirtymistäni.

En ole kokenut pallomahaa tarkalleen ottaen 15 kuukauteen. Aloin miettiä. Ei kai tämä voinut hiilareista johtua kun enhän mä ollut syönyt kuin ne Korresilla tarjotut piirakat…? Vai olinko…?

Hetkinen... Kun aloin ajatella asiaa, niin Santorinin-houstinihan valmisti yöllisissä bileissä sandwichejä joista en kehdannut kieltäytyä… Ja yhtenä aamuna hän oli leiponut juustopasteijoita joita myös söin kohteliaisuudesta kaksi vai olikohan kolmekin… Ei hitto ne oli hyviä. Ja enkös mä jopa ostanut ihan itse yhden pinaattipiirakan laivaevääksi….? Ja mitenkäs ne Karpathoksella nautitut jäätelöt..?

Aloin tehdä listaa (no mitäpä muutakaan ;)) syömistäni ”vääristä ruoista”, ja pian huomasin että satunnaisiksi ja harvalukuisiksi kuvittelemani hairahdukset olivat muodostaneet säännöllisen kuvion. Olen täällä - muka huomaamattani - syönyt joka viikko vähintään kolmena päivänä ruokia kuten piirakoita, jäätelöä, friteerattua kalmaria, sämpylää (!) ja suklaamakeisia.

Nyt – haluan että ymmärrätte ettei mulle varmaan tekisi yhtään pahaa saada muutama lisäkilokin. Kaloreita mä en laske. Mutta sitä hiilaripöhöturvotusta en halua takaisin. Olen ollut niin onnellinen kun pääsin siitä olotilasta eroon ruokavalion vaihdoksella. Ja täällä sitä oltiin kaikessa hiljaisuudessa ja huomaamatta taas popsimassa tuota olotilaa takaisin.

Piirakat, jäätelöt ja friteeratut ruoat saivat jäädä siihen.

Kotona on helppoa. Kun mieleni tekee jotain makeaa herkkua kuten leivonnaista, niin sen kuin uuni lämpiämään ja soija-, manteli- & kookosjauhoista ja steviasta muffinssit tai kakut kasaan. Tai jos tekee mieli leipää niin ei kuin näkkärit tai mantelisämpylät esiin. Täällä siihen ei ole mahdollisuutta. Ja näköjään tällainen tilanne paljastaa mun heikkoudet joita 15 kuukautta ei ole muuttanut lopulta miksikään.

Karkki ei ole koskaan ollut mun ongelma. Not my drug of choice (blogin nimestä huolimatta). Ei tehnyt millään lailla tiukkaa jättää pois makeisia. Mutta leivonnaiset. Kreikassa rakastetaan piirakoita. Ihania, lehteviä, filotaikinaan leivottuja juusto-, pinaatti- ja kermapiirakoita. Leipomojen tiskit pursuavat niitä aamuisin. Kyllä mä voin tunnustaa, että kun tunnen vastaleivotun tiropitan tuoksun niin olo on kuin alkoholistilla joka saa vainun vodkasta.

Huokaus. Mutta kuten sanottua, mikään addiktoiva ei ole hyvästä. Ja mieluummin pidän kevyen, miellyttävän oloni kuin vedän piirakkafiksini ja kärsin ilmapallomahasta. Ehdottomat kiellot eivät minusta ole järkeviä, ja jos syön yhden leivonnaisen vaikka pari kertaa kuussa niin eihän se nyt mitään tee. Mutta kun syön yhden, niin niitä alkaa tehdä mieli lisää…. Yhden syötyään on helppo perustella toisenkin ottaminen. Jne jne.

Ymmärrätte mitä tarkoitan.

Leipomojen ovet saavat nyt pysyä multa kiinni, ja kohteliaisuudesta en enää osallistu mihinkään keskiyön paahtoleipäbakkanaaleihin.

Turvotus on muuten nyt tipotiessään. :)

Nyt ollaan sitten päästy matkalla siihen potentiaalisesti ilahduttavaan pisteeseen, jossa kosmetiikka alkaa loppua ja uutta on ostettava tilalle. Aurinkovoide, vartalovoide ja suihkugeeli ovat finito. Shampoo ja hoitis loppuvat nekin ihan justiinsa. Yritän tosin budjettini takia saada ne venymään ensi maanantaihin saakka jolloin voin täydentää pullot ystävieni luona Ateenassa. ^_^

Tällä matkallahan ei ole tarkoitus - eikä oikeastaan mahdollisuuskaan - shoppailla mitään muuta kuin ne ihan välttämättömät kamat jotka loppuvat tai hajoavat reissun aikana.

Tänään pääsin erittäin pitkästä aikaa ostamaan kosmetiikkaa tarpeeseen. Toivottavasti tämä ei kuulosta kenenkään korvaan ylimieliseltä, mutta se tuntui niin kivalta! ^_^ Ei ole mikään salaisuus, ettei minun työni ja blogini takia ole tarvinnut hankkia tarpeeseen yhtäkään kosmetiikkatuotetta viimeisen kolmen vuoden aikana. Kaikki perustuotevarastot suihkugeeleistä kosteusvoiteisiin ja ripsareihin ovat täynnä vuoteen 2050 saakka. Tai siltä musta ainakin tuntuu. :)

Ja kuten olen joskus blogissa maininnutkin, niin vaikken suoranaisesti sure sitä että saan tuotteita veloituksetta, niin kyllä mä vähän haikeana muistelen niitä aikoja jolloin sai lähteä shoppailemaan kosmetiikkaa kun joku tuote oli tosiaankin lopussa.

Sanni ylpeänä esittää: pienet Kreikan kosmetiikkaostokseni. :)

Etummaisena kasvojenkuorinta (Korresin timjami-hunaja) jota en olisi tarvinnut ja jollaista minulla ei alunperinkään ollut reissussa mukana, mutta kaiken tämän hikoilun ja aurinkorasvojen holvaamisen keskellä aloin tuntea, että ei hemmetti nyt on niin "tukkoisen" tuntuinen iho naamassa että pakko päästä kuorimaan. Ja tuollainen Korresin matkakokoinen kuorinta maksoi vain 3,90 e.

Kuten kuvasta näkyy, niin täälläkin toki metsästän tarjouksia! ^_^ Pähkäilin pitkään mitkä Korresin suihkugeelin ja vartalovoiteen kotiutan, ja lopulta valinta osui Mango-suihkugeeliin ja Vanilja-Luumu-vartaloemulsioon. Hintaa noilla oli 5 ja 7 euroa, Suomessa hinnat muistaakseni vähintään tuplat ellei triplatkin....

Aurinkovoiteen osto oli kääntyä melkein farssiksi. Kamoon, nyt ollaan Kreikassa, ja täällä on (no, ainakin Kalymnoksella) ihan surkeat aurinkovoidevalikoimat! WTF? Paikallisessa Hondos Centerissä, joka siis on vähän niinkuin Kreikan oma Kicks tai Sephora, oli kaksi aurinkovoidetta. Kyllä. Kaksi kappaletta koko 3-kerroksisessa myymälässä. Ne olivat SK 30 ja SK 50. Kun juuri loppunut Nivean kymppikin on ollut aivan liian korkea (älkää sanoko mitään te UV-huolehtijat, tiedän, tiedän), niin en tosiaankaan ala voitelemaan itseäni noilla lukemilla.

Apteekeista sentään löytyi useampi kappale aurinkovoiteita. Mutta jälleen samat kertoimet. Alin SPF 30. Ei kiitos. Mun ihohan on tällä hetkellä niin tottunut aurinkoon etten palamisen pelossa tarvitsisi voidetta lainkaan (joinain päivinä tunnustan skipanneenikin...), mutta haluan kuitenkin edes jonkun suojan ihon vanhenemista vastaan. Mutta 30? Niin huolissani en vielä ole. Haluan ruskettua.

Vihdoin viimein bongasin sitten eräästä ruokakaupasta Avonin SK 6 -kuivaöljyn. En tiedä miten tuote on sinne päätynyt myyntiin, kun Avoniahan saa oikeasti vain Avonin omilta konsulenteilta, mutta sielläpä tuo kuitenkin oli. Ja vieläpä ilahduttavaan 8 euron hintaan. (Aurinkovoiteet ovat täällä paljon kalliimpia kuin Suomessa, normaalisti hinnat alkaa jostain 15 eurosta.) Tuo suihke on kyllä tosi ihanan tuoksuinen...

Näiden lisäksi olen tehnyt matkan aikana vielä yhden kosmetiikkahankinnan, joka oli turhaakin turhempi. Puuteri. Koska kerta kaikkiaan unohdin puuterin kotiin. En käytä puuteria paljonkaan, mutta olen sen verran turhamainen, että kun naama kiiltää, niin haluan että käsilaukustani löytyy jotain jolla saan sen katoamaan. Ja täällähän naama kiiltää. Lisäksi puuterin mukana kotiin jäi taskupeili, jota ilman en myöskään oikein osaa olla.

Tuntui ihan järjettömän typerältä laittaa rahaa puuteriin, ja käytin hyvän tovin löytääkseni sen kaikkein edullisimman vaihtoehdon. Joka oli loppujen lopuksi kolmen tuotteen kombo. Hassua kyllä, perusmarkettimeikit ovat Kreikassa Suomea kalliimpia, ja täältä et löydä mitään Rimmelin tyylistä kympin puuteria. Niinpä halvimmaksi tuli ostaa puuterirasian komponentit erikseen: refill-nappi, puuterivippa ja peili. Uskokaa tai älkää, mutta säästöluonne minussa on niin voimakas, että todella teen näin vaikka vain säästääkseni 2 euroa. Olisihan paljon helpompaa kaivaa laukusta yksi rasia jonka sisällä peili, vippa ja puuteri. Mutta ei. En voi itselleni mitään. Olin tyytyväinen säästettyäni sen pari euroa. ^_^

* * * * *

Meanwhile, aamut täällä Kalymnoksella eivät ole mitenkään kehnoja….

..