Viesti Mr. Karkkipäivälle keskiviikkona 31. lokakuuta klo 19.40. (Ajattelin että se sopii julkaistavaksi matkakertomuksena täällä blogissakin. :)) Kuvituksena otoksiani Beratista.

"Johan on ollut taas päivä...

Olen tänään matkustanut kilometreissa n. 120 km matkan, ja siihen meni 5 tuntia...... Bussiliikenne Albaniassa on vähintäänkin mielenkiintoista. Teiden kuntoa en lähde edes kommentoimaan.... Bussipysäkkejä ei ole, eikä myöskaan tarkkoja aikatauluja. Busseja kulkee kahdenlaisia - isoja kunnallisia (jotka kai mahdollisesti yrittävät seurata jotain aikatauluja, mutta käytännössä.. nohh...) sekä pieniä yksityisiä minibusseja, furgoneja. Noita minibusseja täällä käyttävät melkein kaikki, vaikka ne ovat kalliimpia.

Albaniassa on partureita yhtä tiheään kuin Kreikassa leipomoita....

Kun yhdentoista jälkeen aamulla tulin paikkaan, joka ei ole bussiasema mutta kuitenkin bussien yleinen pysähdys- & lähtöpaikka Gjirokastrassa, oli sillä hetkellä lähdössä vain furgoneja. Seuraavan ilmoitettiin lähtevän klo 12. Käytannössä bussi kuitenkin lähti vasta kun se oli saanut jokaisen istuinpaikan täytettyä. Money talks.

Bussin ajettua kolme tuntia minut yhtäkkiä dumpattiin ulos keskelle ei-mitään, kuski vain sanoi että "Berat, Berat". Kysyin, että pitääkö mun odottaa toista bussia (mikä oli tietysti ihan turhaa sillä eihän kuski puhu kuin albaniaa), ja kuski vain huitoi tien toiselle puolelle. Menin sitten kamoineni sinne ja jäin orpona seisomaan tyhjän maiseman keskelle.

Ehdin siinä 10 minuuttia miettiä että mihinkähän helkkariin tässä jouduttiin, kun tieltä lähestyi minibussi jonka ikkunassa luki Berat. Jee! Ahtauduin sisään ja taas mentiin. Kuskit ajavat täällä aivan päättömästi, teiden kunnon huomioon ottaen voin vain ihmetellä miten autot kestävät ehjinä tuollaista kaahausta ja että miltähän tieliikenneonnettomuustilastot näyttävät.... Välillä meinasin jo kirkua ääneen kun näytti siltä että nyt ajetaan suoraan rekan nokkaan.

Jonkun ajan kuluttua minut komennettiin jälleen ulos ja uuteen minibussiin. Tässä vaiheessa tajusin etten pääse Beratiin ennen pimeän tuloa.... Vietin siis käytännössä koko päivän bussissa. Aikainen pimeän tulo on kyllä vähän harmillista. Lyhentää huomattavasti turistillisia mahdollisuuksia. Etenkin uuteen kaupunkiin saapuessa orientoituminen pimeällä ei ole niin helppoa.

Lopulta saavuin määränpäähäni ehjänä, ja lähdin etsimään turisti-infoa. En ollut varannut täältä etukäteen hotellia. Kysyin lähimmästä kahvilasta nuorelta, yllättävän sujuvasti englantia puhuvalta nuorukaiselta, missä päin on kaupungin keskusta ja turisti-info. Hän osoitti suuntaan, joka minusta EI vaikuttanut keskustalta, mutta mies vakuutti että siellä indeed on "center of Berat". Selvä, sinne sitten.

Mutta ei. Siellä ei ollut keskustaa. Turisti-info oli vanha, jo 10 vuotta kiinni olleen näköinen rakennus. Kysytään seuraavalta. Noniin. Tällä kertaa keskustan kerrotaan olevan siinä suunnassa josta juuri tulin. Luovutin turisti-infon suhteen ja kävelin yksinkertaisesti sisään ensimmäiseen näkemääni hotelliin. 20 euroa yö. Selvä. I will take this.

Sitten lähdin syömään. En ollut varautunut siihen että matka Beratiin kestäisi niin kauan, enkä ollut syönyt päivällä muuta kuin aamiaisen. Olin niin nälkäinen että heikotti. Onneksi sentään sain yhdeltä perheenäidiltä furgonissa (minulle tuntemattoman) hedelmän, ilman sitä olisin varmaan jo pyörtynyt.

Tein huomion. Kaikki ravintolat ovat tyhjiä. Auki, mutta tyhjiä. Gjirokastrassa oli sama homma. Lukuunottamatta lemppariani Kujtimia, siellä oli aina jokunen asiakas lisäkseni. Ensimmäisessä ravintolassa ei ymmärretä minua kun sanon että haluan kalani grillattuna, en friteerattuna. Vaihdoin ravintolaa. Täällä saan odottaa ruokaa 40 minuuttia. Vaikka olen ainoa asiakas. Edes salaattia ei tuoda pöytään ennenkuin pääruoan kanssa.

No, ruoka oli hyvää ja vaikkakin kalliimpaa kuin Kujtimissa, kolmen ruokalajin ja viinikarahvin lasku jäi alle 9 euron.

Seuraavaksi halusin kahvia. Tein uuden huomion. Berat on paljon eläväisempi kaupunki kuin Gjirokastra, vaikka ovat samankokoiset ja itse asiassa samantyylisetkin, kummankin Old Town on UNESCOn maailmanperintölistalla. Beratin joen vartta kulkevalla kävelykadulla liikkuu paljon ihmisiä. Kahviloissa istuu paljon ihmisiä. Näkymää voisi jopa kutsua vilkkaaksi. Täällä siis juodaan kyllä kahvia mutta ei käydä ravintolassa syömässä.

Huomio 3: kadulla liikkujat ja kahviloissa istujat ovat kaikki miehiä. Kaikki. Naisia ei näy missään.

Paitsi tarjoilijoina. Kysyn kahvilassa missä kaikki naiset ovat. Tarjoilija puhuu hyvää englantia mutta ei oikein osaa vastata. "Vain miehet kävelevät iltaisin", hän sanoi. "Se ei ole naisten juttu." OK.

Että tällainen päivä täällä. Kokemus Albania jatkuu omalaatuisenaan."

** Viestin loppu **

(Myöhemmin kuulin hotellini emännältä, joka myös puhuu todella hyvää englantia, että naiset ovat iltaisin lasten kanssa kotona tekemässä läksyjä. Albanian koulusysteemiin kuuluu paljon kotiopiskelua. Lasten koulupäivä kestää 8-14, ja illalla he omistavat monta tuntia läksyille. Se on ikäänkuin myös virallista kouluaikaa.)

Kävin seuraavaksi nettikahvilassa koska hotellini nettiyhteys oli varattu, ja kun puoltatoista tuntia myöhemmin palasin kävelykadulle, se oli tyhjä. Kello ei ollut yhdeksääkään. Iltakävelyllä on siis rajoitettu aikansa. :)

Hotellihuoneessani lämmittäydyin kuuntelemalla läppäriltä minun ja Mr. Karkkipäivän musiikkia, Sigur Rósia. Edes neljä peittoa eivät täysin poistaneet luihin ja ytimiin tunkeutuvaa kylmyyttä. Nukahdin silti tyytyväisenä.

.

.

Ja tätä lukiessanne olen matkalla Tiranaan. Ellen jo perilläkin. :) Edit. Saavuin juuri..! ^_^ Ja behold - aurinko paistaa tänään...! Saatoin jopa riisua fleecetakkini kun astuin ulos bussista. :D

On se vain hauskaa kun pääsee täällä reissussakin meikkaamaan ihmisiä! ^_^ Saivan lisäksi myös ystäväni Marianna pyysi makeoveria, ja sehän toki järjestyi.

Mariannalla on ihan mukava perusmeikkiarsenaali, mutta mustaa tai muutakaan kovin tummaa luomiväriä hän ei omista. Halusin kuitenkin kokeilla hänelle simppeliä smokey eye'ta, ja avuksi otettiin musta rajauskynä. Tässä siis pieni tutorial savuiseen/tummaan silmämeikkiin mustan kynän + kahden vaaleamman luomivärin avulla. (Jälleen kerran on todettava, että kamera syö aivan hurjasti meikin/värien intensiteettiä, ja valmis meikki oli livenä todella paljon tummempi.)

Tässä meillä on taas mallina niin luonnonkaunis henkilö, että oikeasti hän ei juuri meikkiä kaipaa. (Kenelle muulle tulee mieleen Julia Roberts...? :))

Huomatkaa taustalla Marimekko-verhoiltu nojatuoli...! ^_^ Verhoilukangas oli häälahjani Mariannalle ja hänen miehelleen neljä vuotta sitten.

En valitettavasti muista juuri mitään meikkiin käytettyjen tuotteiden nimistä tai merkeistä koska valtaosa ei ollut omiani. Toinen silmiin käytetyistä luomiväreistä oli yönsininen sävy Lancômelta. Ja olikohan niin, että tein pohjan L'orealin BB-voiteella... Taisi olla... :) Kasvoille tuotiin väriä Estee Lauderin aurinkopuuterilla ja poskipuna oli joku mukava, hohtava persikkapinkki jota Marianna on itse käyttänyt luomivärinä.

Step 1: tein yläluomelle paksut rajaukset mustalla kajalilla. Nämä eivät tule toimimaan varsinaisina rajauksina vaan varjostuksena, luomassa tummaa pohjaa.

Step 2: suttasin rajauksen utuiseksi varjoksi pienellä, napakalla siveltimellä.

Step 3: levitin mustan kynävarjostuksen päälle yönsinistä luomiväriä (kuvan oikea puoli).

Step 4: levitin yönsinisen päälle ja luomen sisänurkkaan saakka hopeabeigeä luomiväriä (kuvan vasen puoli).

Step 5: otin vielä sinistä luomiväriä isoon häivytyssiveltimeen ja pyörittelin pehmeästi koko luomella saadakseni savuisen kokonaisuuden.

Step 6: levitin alaluomelle samoja sävyjä kuin ylös ja tein mustan sisärajauksen. Sipaisin kulmaluulle vaaleaa sävyä, lisäsin maskaran ja silmät olivat valmiit.

Voilá!

Meikistä saa helposti näyttävämmän ja kissamaisemman vain vetämällä kynävarjostuspohjan pidemmälle ulkonurkista. Tässä meikissä halusin seurata Mariannan omaa, luonnollista silmän muotoa ja pitää varjostuksen liikkuvalla luomella.

Olen todella iloinen että tulin Albaniaan.

En osaa kunnolla pukea sanoiksi miten erilaista ja erikoista täällä on mihinkään muuhun aiemmin vierailemaani maahan verrattuna, mutta tunne on todella virkistävä ja mielenkiintoinen.

Kreikka tuntuu Albaniaan verrattuna kuin tutulta mummolalta. Albania on niin lähellä, mutta tunnelmallisesti niin kaukana Kreikasta.

En pääse eroon tunteesta, että tipahdin tänne saapuessani läpi jostain universumin aukosta toiseen aikaan ja tilaan. Kaupat, ravintolat ja kahvilat ovat kuin eläviä museoita kommunistiselta ajalta kymmenien vuosien takaa.

Kaikki on niin askeettista, mutta samalla täynnä sydäntä. Paikallisten kasvoilta eivät tunteet paista, palvelu on kohteliasta ja ilmeetöntä, mutta vilpitöntä. Rakastuin tähän koruttomaan ravintolaan, jonka omistaja ei hymyillyt minulle kertaakaan kahden vierailuni aikana, mutta toi ääneti pöytään herkullisinta ruokaa mitä olen koko matkan aikana syönyt. Ja kiitti minua kädestä puristaen kun tänään lähdin.

Kasvissyöjän unelmalounas.

Kun tänään aamulla heräsin, olin niin kohmeessa että tuskin sain kengännauhoja solmittua. Täällä on hyvin kylmä. Niin ulkona kuin sisällä hotellihuoneessani.

Lähdin aamiaiselle vanhan kaupungin sydämessä sijaitsevan hotelli Cajupin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan viehättävään näköalaravintolaan. Tilaamani kaksi kahvia lämmittivät minua kuin joku elämän eliksiiri.... En usko että kahvi on koskaan tuntunut niin hyvältä. Nimenomaan tuntunut, ei pelkästään maistunut.

Kuitenkin vasta ylhäällä Gjirokastran linnalla esiin tullut aurinko sai minut vihdoin lämpiämään. Maatessani muurin reunalla Kreikan aurinko tuntui hyvin kaukaiselta... Ajatella, että vasta runsas viikko sitten olin vielä hiekkarannalla bikineissä...

Minulle tuli tunne, että vasta nyt olen todella matkalla. Jätettyäni turvallisen "mummolan" taakseni ja tultuani tänne minulle aivan uuteen, vieraaseen maahan. Jossa kukaan ei oikein ymmärrä mitä sanon ja jossa ihmisten ilmeettömät kasvot kertovat tarinaa pitkään suljettuna olleesta valtiosta.

Kun hain illalla teetä hotellini aulasta, antoi hotellin omistajan vaimo minulle teen kanssa keitetyn kananmunan. Olin liikuttunut tästä eleestä. En ole varma, mutta ilmeisesti nainen oli aiemmasta keskustelustamme ymmärtänyt, että pidän kananmunista. Niinkuin pidänkin. :)