Voi liioittelematta sanoa, että Venetsian matkamme ajoitus oli täydellinen. Osuimme juuri kuuden päivän aurinkoiseen sääikkunaan, ja kun eilen lähdin, oli sää jälleen harmaan sateinen ja vesi noussut puolitoista metriä (!).

Lidon vesibussiaseman edustalla minua odotti tällainen näky. Myös koko aseman odotussali oli veden vallassa. Ei mitään toivoa päästä vaporettoon kuivin jaloin.

.

Grand Canalia reunustavat jalkakäytävät olivat kadonneet....

Samainen alue viikko sitten maanantaina, kun vesi oli edellisen tulvan jälkeen laskenut. Nyt turisteilla ei ole Rialtolle mitään asiaa.

San Marcon aukio oli muuttunut järveksi. Vesibussi ei voinut edes pysähtyä siellä, koska ei ollut mitään mihin asiakkaat olisivat voineet nousta bussista.

.

. . .

Sardiniassa sää on pilvinen, mutta täällä sentään voi kävellä kuivin jaloin. :)

.

 .

Tein Venetsiassa kaksi kosmetiikkaostosta.

(Yay, kylläpä nainen nyt repäisi...! Ihan kaksi.)

Ostokseni ovat Kiehl'sin Vanilla & Cedarwood -tuoksu ja Lushin Morbidissima-voide. Kiehl'siltä sain kaupan päälle saman tuoksusarjan pienen suihkugeelin.

Nniiin.... montakos tuoksua neidillä olikaan kotona...? Olikos vielä niin, että olin juuri ennen matkaan lähtöäkin ostanut en vähempää kuin neljä uutta hajuvettä...? Mutta minkäs teet kun olen hulluna tuoksuihin. :/

Kävi niin, että kun olimme eräänä iltana kävelemässä Venetsian illassa kohti päivällisravintolaamme, poikkesin hetken mielijohteesta kosmetiikkanäyteikkunan houkuttamana Coin-tavaratalon kemppariosastolle. Ajattelin suihkauttaa jotain kivaa tuoksua tuomaan tunnelmaa illalliselle. Satuin Kiehl'sin pisteelle, käteni osui Vanilja & Seetri -tuoksuun ja suihkautin sitä.

Jatkoimme matkaa ravintolaan, ja Vanilja & Seetri ympäröi minua pehmeänä huntuna koko illan. Ennenkuin lautaseni oli tyhjä, oli selvää että olin rakastunut - en niinkään illan lohiannokseen - , vaan Kiehl'sin tuoksuun.

Kävelimme seuraavana päivänä jälleen Coinin ohi ja minä vedin Mr. Karkkipäivän Kiehl'sin tiskille, osoitin pulloa kuin pikkutyttö tikkaria karkkikaupassa ja sanoin, "Kulta, tahdon tuon..!" (En mitenkään voinut perustella itselleni matkabudjetin tuhlaamista näin epätarpeelliseen tuotteeseen, joten heittäydyin prinsessaksi ja vaadin miestä suorittamaan turhan hankinnan puolestani. Lupaan että tämä on normaalioloissa minulle erittäin epätyypillistä käytöstä.) Onneksi 30 ml:n pullolla oli hintaa vain 29 euroa joten herrakaan ei sitten jaksanut alkaa puhumaan minua ympäri vaan kaivoi huokaisten massin esiin.

Ja siis tuo tuoksu on aivan ihana. Aivan ihana. Olen käyttänyt sitä joka päivä Venetsiassa. Siitä tuli virallinen Venetsia-tuoksuni.

Tuoksukuvaus kuuluu näin: "Seductive fusion of Ugandan Vanilla and Cedarwood, heightened with a hint of iris, which gives way to rich amber."

Lushin Morbidissiman hankin todella tarpeeseen, jalkavoiteeksi.

Kun sovimme Mr. Karkkipäivän kanssa tapaavamme kesken matkaani, pyysin häntä tuomaan kotoa täydennyksiä matkalla loppuneisiin tai kokonaan unohtuneisiin tuotteisiin. Jalkavoide oli listalla ykkösenä. (Todellakin huomaa miten tärkeää ihonhoito on kun ei rasvaa kuivia kantapäitään seitsemään viikkoon...) Mutta Mr. Karkkipäivä ei löytänyt Karbamidijalkavoidettani. :( Olen ilmeisesti kätkenyt sen jonnekin hyvään piiloon. Olin hyvin harmissani.

Eipä sitten muuta kuin uuden jalkavoiteen hankintaan. Valintani osui Morbidissimaan. Tämä on ensimmäinen omistamani Lushin tuote! (Onkohan tällä muuten joku muu nimi muissa maissa..?) Tykkään tuosta tekstistä Il Superburro... ^_^

Myyjä kertoi Morbidissiman olevan Lushin rasvaisin voide, eli superburro tosiaankin. :) Voide koostuu karitevoista, mehiläisvahasta, lanoliinista, soijaöljystä, avokadoöljystä ja joukosta muita öljyjä. Vettä burrossa ei ole lainkaan, eli kyseessä on siis salva. Käyttökokemus on ollut varsin positiivinen, hoitaa kyllä hommansa ja sarvikuononnahka päkiöissä ja kantapäissä on kyllä lähtenyt pehmentymään. Mutta sitruunaisesta hajusta en tykkää yhtään.... Kuin joku sairaala kohtaa halvan, ummehtuneen tiskiaineen.

Tässä sitten niitä kotoa tuotuja täydennysjoukkoja. Kasvoputsarini Laveran Neutral-vaahto loppui sopivasti juuri eilen. Muistelin, että minulla on kotona vain emulsiomaisia putsareita (niitä blogin kautta saatuja, itse en emulsiota hankkisi) joten pyysin misteriä ostamaan vanhaa luottotuotettani Sebamediä. Oikeasti olen kyllä siirtynyt täysin käyttämään luonnonkosmetiikkaa, mutta koska Sebamed on tosi riittoisaa ja sopii kropallekin niin päädyin sitten laiskuuttani siihen.

Hiustenhoitoaine loppui jo Ateenassa, ja otin täydennystä ystävieni Miltonin ja Saivan jemmoista. Heiltä löytyi vain Lidlin Volume-hoitista, ja nyt on todettava että se oli ihan hirveää. Olen viime aikoina testaillut joukoittain niin hyviä hoitiksia, että olin jo alkanut pohtia ovatko kaikki hoitoaineet itse asiassa aina olleet näin hyviä ja minä vain ennen jotenkin erityisen kranttu. No, tuo Lidlin tökötti osoitti todeksi sen, että kaikki hoitikset eivät ole hyviä. Hoitotehot eivät riittäneet ainakaan minun kuivalle tukalleni.

Pyysin miestä tuomaan Cutrinin Greenin, josta olen blogissakin kirjoittanut arvion. Ja oijoi miltä balsamilta se tuntui kahden viikon Liidleilyn jälkeen... Hiukset ovat taas sileät ja pehmeät...!

Matkakasvovoiteeni Madaran Deep Moisture Fluid on viittä vaille lopussa, ja lähetin jämät herran mukana kotiin ja otin Laveran Basis Sensitiv Carrot Creamin tilalle. Ohut, kelpo peruskosteusvoide. Ei muuta todettavaa. :)

Tällaisia taas kosmetiikan saralla. Kuluneen viikon olen meikkaillutkin taas ahkerasti, ehkäpä ihan vain kaunistautuakseni miestä varten. ^_^ Nyt kun äijä palasi Suomeen niin ehkä minäkin taas laiskistun....

Katsellaan inspiroiko seuraava kohteeni Sardinia laittamaan naamaa pidemmän vai lyhyemmän kaavan mukaan. :)

Vuokrasimme torstaina auton ja suuntasimme Maranellon kautta Bolognaan.

Tämä ei ollut vuokrakärrymme...

Maranello. Pakollinen retkikohde kaikille, jotka matkustavat Pohjois-Italiassa miesseurassa. Ferrari-museo oli täynnä miehiä, jotka tuijottelivat autoja samanlaisella kuumeisella hellyydellä kuin eräät kosmetiikkaan friikahtaneet naiset puteleita kemppariosastoilla…. (Enkä halua edes ajatella millaisen summan Mr. Karkkipäivä pulitti 20 minuutin testiajosta kuvan kärryllä... Mutta hän oli onnellinen. Hyvin onnellinen.)

Toisten sylinterit on toisten pullomeri... ^_^

Bologna on Italian ruokakulttuurin sydänmaata ja kutsutaanpa sitä Italian ruokapääkaupungiksikin.  Kaupunki on tarjonnut maailmalle mm. klassisen bolognese-kastikkeen ja lähitienoo pursuaa tunnettuja ruokapaikkakuntia; on Parmaa kinkkuineen, Modenaa balsamicoineen ja Reggiota parmesaaneineen. Odotukset olivat siis korkealla. Mangia, mangia…!

Löydettyämme aikaavievän kiertelyn jälkeen vihdoin parkkipaikan lähdimme vatsat kurnien ja silmät herkkukauppojen ikkunoita ahmien kohti Bolognan vanhaa kaupunkia. Minkä ihanan, tunnelmallisen lounasravintolan valitsisimmekaan…. Valinnanvaraa varmasti riittäisi.

Mutta. Voi. Voi. Miten olin unohtanut…?

Bolognassa on omat keskiaikaiset pilvenpiirtäjänsä. Cool!

Palataan ihan hetkeksi ajassa taaksepäin vuoteen 1998 jolloin vierailin Italiassa ihka ensimmäistä kertaa. Tähän vierailuun liittyi olennaisesti hermojen totaalinen menetys ruoan suhteen. Matkustimme siskoni kanssa Milanoon, ja meille selvisi, että Italiassa ravintolat eivät suinkaan ole auki aamusta iltaan. Tai edes meille suomalaisille totuttuun päivällisaikaan. Kun minun vatsani kaipaisi illallista siinä viiden-seitsemän paikkeilla, ei se Italiassa onnistukaan. (Paitsi joissain poikkeuksellisissa paikoissa kuten Venetsiassa, joka ei ruoan ja kielitaidon suhteen tunnu kuuluvan Italiaan lainkaan..)

Ei. Täällä ravintolat ovat auki lounasaikaan, menevät kiinni kahdelta tai viimeistän kolmelta, ja avautuvat uudestaan kahdeksalta. Jos satut olemaan nälkäinen siinä välissä, tough luck - sinua palvelevat McDonaldsin ja pizza slice –baarien  kaltaiset ruokakulttuurin kehdot.

Olimme saapuneet Italian ruokapääkaupunkiin kolmelta. Ja kaikki trattoriat, osteriat ja ristorantet olivat juuri sulkeutuneet, avautuakseen uudelleen vasta viiden tunnin kuluttua. Kävelimme ympäriinsä kunnes alkoi hämärtää, missä vaiheessa Mr. Karkkipäivä uhkasi jo mennä Mäkkäriin.

Määrätietoisen protestoinnin jälkeen sain misterin pään lopulta käännettyä. Kävelimme vaitonaisina supermarkettiin, ostimme salaattiainekset, palasimme autoon ja söimme Bolognan lounaamme parkkihallissa vuokra-Fiatin etupenkillä.

Kävelymme aikana meille oli myös selvinnyt paikallisesta turisti-infosta, että Bolognan ja lähikaupunkien hotellit ovat aivan täynnä jonkun suurkonferenssin takia. Emme olleet varanneet huonetta etukäteen. Saimme siis myöskin unohtaa illallisen Bolognassa. Sen sijaan loppuilta kului lähitienoon kyliä ympäri ajellessa majapaikkaa etsien. Se löytyi lopulta kaukana mistään viehättävästä asutusalueesta, moottoritien varresta. Hyväksyimme kohtalomme vaikka minun teki mieli purskahtaa itkuun kolkon hotellimme huoneessa. Viimeinen madollisuutemme syödä illallista yhdessä ennen misterin paluuta Suomeen.

Ja se oli nyt sitten tässä. Motellin ravintolassa, keskellä pimeää teollisuusaluetta. (Ei kuvan paikassa..! ;))

*

Kerrottakoon, että perjantaina olimme Bolognassa sitten hyvissä ajoin, ja menimme suosittuun, etenkin opiskelijoiden suosimaan edulliseen Osteria dell'Orsoon syömään. Söin kunnon "student-mätön"; ruhtinaallisen  salaatin ja uunikasviksia savujuustokuorrutteella hintaan 15 euroa, tähän kuului viinikin.

Fine dining -elämykset Bolognassa jäivät siis seuraavaan kertaan. Mutta olin tyytyväinen.

.

Edit. Illalla klo 20.34. Mr. Karkkipäivä on nyt saatettu lentokentälle ja tapaamme jälleen jouluna. Olipa kyllä mukava viettää viikko yhdessä! Mutta mukavaa on jatkaa matkaakin. Ja se jatkuu huomenna Sardiniaan. :)