Näin alkuun: minä en itse asiassa ole mikään suklaa- tai välipalapatukoiden ystävä. Ainoa makeinen, jota olen vhh-ruokavalioon siirryttyäni syönyt, on yli 70-prosenttinen tumma suklaa, eikä sitäkään tee kovin usein mieli koska makean mieliteot yleisesti katoavat karpatessa.
Töissä kuitenkin aloin silloin tällöin ostaa välipalaksi Atkins-patukan, ja huomasin tykästyväni niihin kovasti. Ne eivät ole niin makeita ja suklaisia kuin suklaapatukat, mutta osa niistä (etenkin Endulge-linjan patukat) käyvät ihan karkista. Totuuden nimissä en oikein näe pointtia siinä, että karppaaja jatkuvasti söisi tällaisia korvikepatukoita (kun vhh:ssa nimenomaan on tarkoitus päästä eroon makeannälästä ja karkkiherkuttelusta), mutta satunnaiseen käyttöön nämä ovat loistavia. Esimerkiksi pitkillä lennoilla (on tullut todellakin tarpeen tälläkin reissulla) tai sitten juhlahetkinä, jos haluaa suoda itselleen makeisen joka ei pilaa ruokavaliota.
Kuten nimi Atkins jo monelle varmasti kertoo, nämä patukat on kehitetty nimenomaan hiilihydraattitietoista ruokavaliota noudattaville, eikä niitä ole makeutettu sokerilla. Ne ovat muutenkin rakennettu mahdollisimman vähähiilihydraattisella periaatteella, ja esimerkiksi riisimurot on korvattu soijamuruilla. Patukoissa on keskimäärin 3 g hiilaria per patukka, omassa suosikissani tumma suklaa - appelsiinissa vain 1,9 g.
Patukkalinjoja on kolme: Advantage, Day Break ja Endulge. Advantage ja DayBreak -patukat ovat ateriankorvikkeita ja Endulge-patukat puolestaan yrittävät imitoida tavallisia suklaapatukoita (= eli ovat “karkkia“). Itse ostin eilen ihan uteliaisuuttani Endulge-“Bountyn“ testiin ja ihan Bountyltahan se maistui. Nykin lennolle ostin Peanut Fudge Granola- ja Chocolate Peanut Butter -patukat ja maistuivat kyllä mun suuhun ihan syntisen hyviltä. Näiden kanssa pitää kyllä varoa ettei jää koukkuun... vaikka ovatkin ruokavalion puitteissa sallittuja. (Itse en vain halua alkaa syöda suklaapatukan kaltaisia tuotteita harva se päivä.)
Suomessa Atkins-patukoilla on hintaa n. 2,50 e / kpl. iHerbistä saa viiden patukan pakkauksen alle viidellä eurolla. Mä tajusin tämän vasta äsken. :) Ja laitoin joulusuklaat tilaukseen! ^_^ (Mm. tuon kuvan Peanut Butter Cups -pakkauksen... slurps! “Reese's!“)
Jos iHerb on sinulle vieras, voit tutustua tämän mainion putiikin ideaan tässä postauksessa. iHerb myy myös kosmetiikkaa, ravintolisiä ja vaikka mitä.
Jos olet ensitilaaja, postikulut (4 dollaria kun paketin paino alle 1,8 kg) saa katettua koodillani NIJ031, jolla saa 5 dollaria alennusta ensimmäisestä tilauksesta. (Jokainen iHerb-asiakas saa ensitilauksensa yhteydessä oman vastaavan koodin, jota voi sitten jakaa tutuilleen. Koodin käytöstä saa bonusta, joka on yhtä kuin alennusta omasta seuraavasta iHerb-tilauksesta.)
.
Onko joku muukin tykästynyt Atkins-patukoihin..? :)
Nyt päästiin vihdoin asiaan. :) Kävimme eilen Pattien kanssa Harmon Discount'issa josta ostin halpaa markettikosmetiikkaa edelliselläkin Pattie-visiitilläni, enkä jäänyt tyhjin käsin tälläkään kertaa.
Mulla oli korissa vielä mooonta muuta luomiväripalettia ja kynsilakkaa mutta Pattie sai puhuttua järkeä päähäni. ^_^
Ostin kaksi palettia L'orealilta (Studio Secrets Forest Smokes ja Studio Secrets Project Runway LE-kokoelman The Mystic's Gaze), yhden paletin Covergirliltä (Sugar Coated) ja yhden Revlonilta (Brazen). Kynsilakkapuolelta hankin kolme Color Clubia (Covered in Diamonds, Wild and Willing ja Wild Orchid) sekä yhden L'orealin (The Muse's Attitude, sekin Project Runway -kokoelmasta).
Etsimme Pattielle hyvää hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja Pattie halusi ehdottomasti jonkun minun “hyväksymäni“. (Hän muuten tarjosi inci-tietouttani spontaanisti myös muille hiustuotehyllyllä asioiville ja sain mm. auttaa erästä rouvaa valitsemaan Elvitalin ja Pantenen välillä.... ^_^ Noohh... eipä niissä nyt niin mainittavasti eroa ole... :P)
Lopulta käsiini osui Shea Moisture -sarja, jonka incit vaikuttivat erittäin lupaavilta. Valitsimme Pattielle tämän Kookos & Ruusunmarja -hoitomaidon, jota aion itsekin ehdottomasti kokeilla. Käytyämme läpi rivitolkulla perussilarihoitiksia, oli ihan hämmästyttävä löytö törmätä lopulta tähän purkkiin: vesi, shea-voi, kookosoljy, sokeritärkkelys, silkkiproteiini, eteeriset öljyt, neem-öljy, kasviuutteita... Ei yhtään synteettistä ainesosaa!
.
Miss Karkkipäivä..!
Kävimme myös arts & crafts -kaupassa hypistelemässä joulukrääsää. Mä olisin voinut jäädä sinne koko loppupäiväksi..! :)
Perjantai-iltana kävimme Pattien lempikaupassa Mitsuwassa, joka on japanilainen supermarket. Mitsuwa sijaitsee New Jerseyn puolella ihan Manhattanin kupeessa... Parkkipaikalta oli huikea maisema:
Ehkäpä maanantaina sitten cityyn....
Olen vihdoin saapunut talveen! Olen nyt onnellisesti ystäväni Pattien kotona New Jerseyssä.
Pieni lisädraama kuitenkin jatkuu matkalla, eilen oli nimittäin erittäin lähellä etten päässyt New Yorkin lennolleni.
Minulla oli Pariisissa tunnin vaihtoaika, jonka aikana minun piti ehtiä tsekata itseni sisään seuraavalle lennolle sillä Lissabonissa minua ei voitu tsekata Nykiin saakka.
Lentoni Lissabonista saapui Pariisin Orlyyn ajoissa ja juoksin suorinta tietä British Airwaysin transit-tiskille, vain kuullakseni että Nou can do, check-in New Yorkin lennolle on sulkeutunut 15 minuuttia aiemmin enkä pääsisi enää lennolle. Olin ihan että WTF, mulle oli kuitenkin myyty tämä lentoyhteys ja tulen edelliseltä lennolta aivan ajoissa. Virkailija vain kohautti harteitaan ja sanoi ettei tunnin vaihtoajalla käytännössä ole mahdollista selvitä USAn lennolle, kun ruumaan menevä matkatavarakin pitää vielä läpivalaista.
Menin ihan paniikkiin ja olin ihan että Please, ettekö voi mitenkään päästää minua, aikaa lennon lähtöön oli vielä 40 minuuttia. Ensin virkailijat sanoivat olevansa pahoillaan, mutta olin sen verran myöhässä ettei mitään enää ollut tehtävissä. Kun kuitenkin jatkoin aneluani niin yksi heistä soitti pari puhelua portille, ja lopulta lupa saatiin. Minua lähdettiin kiidättämään erikoiseskortilla läpivalaisun ja passintarkastuksen läpi ja lopulta ehdin portille ajoissa. Koska olin tullut myöhässä, minulle suoritettiin portilla vielä erikoisturvatarkastus ja kaikki tavarani käytiin yksitellen läpi.
Kun vihdoin istuin koneeseen olin ihan puhki. Että nyt tällainenkin piti vielä sattua..! Osaako joku kertoa miten hemmetissä matkatoimistot myyvät tuollaisia lentoyhteyksiä joiden toteutuminen ei ajan puitteissa ole mahdollista? Kun lentoni Lissabonista laskeutui Orlyn kentälle, oli New Yorkin lennon check-in jo sulkeutunut siinä vaiheessa. Eihän nyt tuollaisia lentopaketteja voi myydä..!!
No, loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt olen tyytyväisenä ystäväni luona.
Muuten, kun tässä vielä muutama viikko takaperin kirjoittelin blogissa, ettei tähänastinen reissurupeama tunnu vielä missän, ja että kevyesti voisin jatkaa neljännenkin kuukauden, niin nyt on sanottava etten enää ole samaa mieltä. Väsymys alkaa painaa ja energiat ovat ihan eri tasolla kuin syyskuussa reissuun lähtiessäni.
Juuri nytkin on vain sellainen olo että olen todella onnellinen kun saan olla täällä Pattien kodikkaassa kämpässä ottamassa rennosti eikä "tarvitse" lähteä mihinkään katsomaan nähtävyyksiä. Ainakaan tänään. ^_^
Totuus on että kolme kuukautta on oikein hyvä aika tällaiselle reissulle, ja palaan mielelläni kotiin kahden viikon kuluttua. Ei sitä vanha ihminen enää jaksa.... :)