Minulla on ongelma.
Se on mitä harmillisimmin riistäytymässä käsistä.
Lentopelko. Se ei ole aina ollut läsnä elämässäni, siksi siihen onkin ollut vaikea tottua nyt, kun se on täysin selittämättä lyöttäytynyt seuraani viime vuosien aikana.
Kuukausi ennen Floridan matkaa tajusin positiivisen matkakuumeen sijaan kokevani lähestyvää reissua kohtaan silkkaa ahdistusta. Ajattelin tuntemusten liittyvän muihin alkuvuoden mukanaan tuomiin kiemuroihin sekä siihen, että itse asiassa olin buukannut reissun vähän liian spontaanisti ilman järkevää budjettia. Minua ahdisti ja nolotti ajatus myöntää matkaseuralleni, ettei minulla oikein ollut varaa tehdä paikan päällä mitään. Jossain vaiheessa ikävä olo äityi niin pahaksi, että olin jo vakavissani harkitsemassa jääväni kotiin koko reissulta.
Viikkojen kuluessa jouduin myöntämään itselleni, että ahdistus liittyi lentoihin. Tunnelmat muuttuivat osittain myönteisemmiksi ja aloin jo ilolla odottaa itse kohdetta ja mukavaa yhteistä aikaa Annan ja Tanjan kanssa, mutta en päässyt irti kohteeseen pääsyyn liittyvästä kasvavasta levottomuudesta.
Olen aiemmin vitsaillut, että minusta on tätä menoa tulossa kunnon lentoalkkis. Vitsi alkaa hyytyä huulille. Se on nimittäin hyvää vauhtia käymässä todeksi.
Koska ahdistus ei hellittänyt, päätin tällä kertaa valmistautua muullakin kuin luottamalla lentsikan "baariin". En ole koskaan kokeillut rauhoittavia, mutta nyt voisi vihdoin olla niiden aika - pakkasin käsilaukkuun Diapameja ja luonnollisempana vaihtoehtona lukijoiden suosittelemia homeopaattisia Rescue Remedy -tippoja. (Näitä suositeltiin kun kirjoittelin pari vuotta sitten turbulenssista Gironan lennolla.)
Mietin myös kirjoittavani lentopelosta jo ennen matkalle lähtöä, vähän niinkuin terapiana. Mutta en sitten uskaltanut (!).
Kokeilin Rescue-tippoja matkan ensimmäisellä lento-osuudella Helsingistä Osloon. Niitä tulee joko sekoittaa veteen tai laittaa suoraan pari tippaa kielen alle. Ei vaikutusta. Laitoin ensin neljä tippaa ja kun ei tuntunut missään, vielä toiset neljä. Maistuivat suunnilleen samalta kuin Echinaforce-flunssatipat. Rauhoittava vaikutuskin varmasti samaa luokkaa.
"Rescue Remedy is a combination of five of the original Bach Flower Remedies which are especially beneficial when you find yourself in traumatic situations, such as, stress, emergencies, after getting bad news, before an exam or job interview and all other kind of situations where we suddenly lose balance mentally. The Remedies quickly get us back in our normal balance so that we calmly can deal with any situation."
Umm, right.
En ole koskaan oikein osannut suhtautua homeopaattisiin lääkkeisiin, eikä tämä kokemus mitenkään vahvistanut luottamustani ko. hoitomuotoon. Olisihan se ihan mahtavaa jos sekoitus yrttitippoja auttaisi pulssia tasoittumaan ja vähentäisi sydämen tykytystä, mutta ei. Onneksi Oslon lento ei ollut kovin pomppuinen, joten selvisin kääntymättä juomakärryn puoleen. Sekin tietysti auttaa kun on seuraa jolle jutella, ei tarvitse keskittyä pelkkään pelkoonsa.
Fort Lauderdalen lennolla arvoin pitkään alkoholin ja Diapamin välillä, päätyen lopulta pamiin. Jotenkin keskushermostoon vaikuttavan lääkkeen otto tuntuu vastenmieliseltä, mutta vaikuttaahan se alkoholikin keskushermostoon. En tiedä mikä lääkkeessä sitten tekee korkeampaa kynnystä. Ehkä se, kun jotkut kaverit ovat kertoneet menneensä diatsepaamista jopa pahoinvoivaan tokkuraan - sitä ei kuitenkaan yksi viinilasi tee. ;)
Otin ensiannoksena lääkärin suosituksesta 2,5 mg eli puolikkaan tabletin. En havainnut mitään vaikutusta. Pettymys #2.
Onneksi alkumatkan pienet rytinät tasoittuivat pian, ja huomasin jopa pystyväni rentoutumaan. Isoissa koneissa on se etu, että pomput ja heilahtelut eivät tunnu yhtä kovina ja "terävinä" kuin pienemmissä koneissa, vaan kone tuntuu ikäänkuin kelluvan suurten kumilankojen varassa. Pomput ovat pehmeitä ja joustavia pikkukoneisiin verrattuna. Voi kun kaikki lennot voisi tehdä näillä pitkien matkojen konetyypeillä...
Paluumatkalla turbulenssia oli lähes koko Fort Lauderdale-Oslo -lennon ajan. Olimme lääkinneet itseämme viinillä jo kentällä, ja alkumatka taittui jälleen suuremmitta ahdistuksitta. On se kyllä mieletöntä miten yksikin lasillinen viiniä voi turruttaa kehon reaktioita niin, ettei sydän ala takomaan heti kun kone tärähtää.
Alkoholin vaikutuksen laannuttua elimistön reaktiot palasivat saman tien. :( Aamuyön turbulenssissa, hien helmeillessä kämmenissä ja hermoviiltojen lävistellessä rintakehää, tuijotin pitkään koneen snack-baarin tilausruutua. (Dreamliner-koneessa tilaukset tehdään itse ruudulta ja henkilökunta tuo juoman penkillesi - käytävällä ei kulje juomakärryä.) Tanja nukkui sikeästi vierelläni. Olin kateellinen.
Päädyin Diapamiin, kyllä 5 mg varmasti vaikuttaisi. En sanalla sanoen halunnut viettää koko hemmetin lentoa päihtyneenä.
Mutta Diapam ei tuonut apua. Toki lääkkeiden vaikutus on aina yksilöllinen, mutta olisi luullut että 5 mg riittää 50-kiloiselle naiselle vähän rauhoittamaan. Mutta ei niin minkäänlaista vaikutusta. Lääkkeen oton jälkeen ei oikein voinut saman tien tilata viiniäkään. Huokaus.
Seuraavalla kerralla kaksi tablettia? Vai olenko tuomittu lento-juopotteluun...? :/
Oslo-Helsinki-lennolla vieressäni istui Jonas, toinen niistä travelleri-kundeista joihin olimme tutustuneet West Palmissa Annan ystävän Terhin kautta.
"Ei kai sua haittaa jos otan sua kädestä?" kysyin. Aiemmilla lennoilla olin puristanut Tanjan kättä. "Onko tää ihan friikkiä...?"
Jonasta ei haitannut. Minua oikeasti auttaa kun saan pitää jotakuta kädestä etenkin koneen noustessa. Yksin matkustaessa on ihan hirveää kun ei kehtaa ihan ventovierasta vierustoveria sentään tarttua kädestä.
Silti - kun lennon DY1198 juomakärry rullasi ohitseni, huomasin tilaavani punkkua. Tanja ja Jonas katsoivat minua myötätuntoisina (tai ainakin toivon sen olleen myötätuntoa...).
Kaikella kunnoituksella, Rescue-tipat ja diatsepaami, viinirypäleistä löytyy paras lääke tälle lentopelkoiselle.
*
Nyt olen siinä pisteessä, että seuraavan matkan sijaan minun kannattaisi ilmeisesti alkaa säästää Finnairin lentopelko-kurssiin. :/ Tämä on ihan kauheaa. Miksi minulle on käynyt näin? Miksi olen alkanut pelätä? Vai liittyykö se pelkästään tähän - onnellisuuden säätelykoneistooni?
Kuka muu pelkää lentämistä?
130 comments on “Lentopelosta”
Minulla on niin suuri lento- ja laivapelko, että minua ei saa menemään enää kumpaakaan! Jos joskus on ihan pakko mennä, aion vetäistä kyllä koko lääkekaapin tyhjäksi (onneksi sieltä löytyy toimivia lääkkeitä :D)
Harmillista sinsänsä, koska haluaisin matkustella ja lähteä vaihtoon. Saan nähdä pääsenkö enää koskaan.
Onneksi lapsena ja teini-ikäisenä tuli matkusteltua enemmän, niin olen ehtinyt nähdä ainakin Etelä-Eurooppaa. Olisi kamalaa, jos ei olisi ehtinyt käymään missään ennen näitä fobioita.
Viimeinen laiva- ja lentoreissu jäivät kyllä traumaatisoivina kokemuksina mieleen, koska silloin kammoni olivat jo vähän alkaneet, ja olin molemmilla matkoilla TÄYSIN varma siitä, että kuolen. Taisin laivalta tekstata silloiselle seurustelukumppanillenikin, että en tule takaisin elävänä.... (oh my)...
Mutta niin, asiaan. Uskoisin, että rauhottava-annosta voisi vielä tuosta nostaa. Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin ja kertoa, että vaikutusta ei tuntenut. Kyllä sellaisiakin lääkkeitä varmasti löytyy, joilla rauhoitut. Myös esim. beetasalpaajat voivat auttaa paniikkikohtauksissa ja pelkotiloissa ja ne vievät etenkin pois juuri noita fyysisiä oireita :) Yksi mahdollisuus olisi kanssa vahva unilääke, jolla nukkuisi sitten koko lentomatkan?
Toiv. löydät avun vaivaan! Jos satut menemään tuolle kurssille niin kiinnostaisi kuulla siitä!
Voi kamalaa :(
Minullakin oli nuorempana todella vahvoja "näenkö enää ystäviäni ja perhettäni" -tuntemuksia matkoille lähtiessä, ja välillä suunnittelin jättäväni jonkinlaisen testamentinkin kotiin. Sitten kun selvisi matkasta niin oli ihan mielettömän kiitollinen olo siitä että näki taas kotinsa....
Parikymppisenä pelot sitten rauhoittuivat, ja ahdistus pysyi hyvin kohtuullisena koko aikuisiän.... Kunnes palasi nyt pari vuotta sitten, pahempana kuin koskaan. :(
Todellakin haluaisin pelko-kurssille. Tai voisikohan hypnoosista olla apua.... No, hypnoosi itsessäänkin kyllä pelottaa.... :D
Testamentti! Kuinka unohdinkin tuon. Minäkin tein viimeksi lentomatkalle lähtiessä testamentintapaisen: luettelon siitä, mitkä tärkeät asiapaperit löytyvät mistäkin. Kun sitä vain on niin varma, ettei ole enää itse neuvomassa, kun näitä tarvitaan :-/
Kokeilepa seuraavalla kerralla beetasalpaajia. Itse kärsin esiintymisjännityksestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka oireili nimenomaan sydämentykytyksinä. Beetasalpaajat eivät ole rauhoittavia, koska niiden vaikutus ei kohdistu keskushermostoon, vaan sen sijaan autonomiseen hermostoon. Ne eivät siis myöskään ole kolmiolääkkeitä, joten sinun ei tarvitse pelätä bentsojen eli rauhoittavien ja alkoholin yhteisvaikutusta, joka voi olla hyvinkin arvaamaton (lue: "heräät alasti Utsjoelta"-tyyppinen).
Beetasalpaajien teho perustuu omalla kohdallani siihen, että ne pitävät sydämen lyöntitiheyden rauhallisena, jolloin mielikin pysyy rauhallisena. Kun keho ei koko ajan lähetä taistele tai pakene -paniikkisignaaleja mielelle hurjana tykyttävän sydämen kautta, ei mielelläkään ole mitään hätää. Mikä parasta, beetasalpaajat eivät ole kolmiolääkkeitä, eikä niihin kehity minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä riippuvuutta, joten voit huoletta nauttia niitä myös yhdessä suosimiesi "rypäleiden" kanssa. Beetasalpaajat ovatkin esim. useiden esiintyvien taiteilijoiden ja tarkkuutta vaativien urheilulajien harrastajien suosiossa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
En menisi ihan noin "lämpimästi" suosittelemaan beetasalpaajia, kuten en muitakaan lääkkeitä. Beetasalpaajissa on paljon sellaisia ominaisuuksia, joiden vuoksi niitä ei voi esim. astmaatikot käyttää.
Jos Sanni haluat edelleen kokeilla jotain muuta rauhoittavaa lääkettä, niin kysy lääkäriltäsi, määräisikö hän jonkun lääkkeen jossa on joku toinen vaikuttava aine. Itselläni ei esim. diapam vaikuta mihinkään, mutta opamox kyllä toimii. Joudun niitä nappailemaan ennen hammaslääkäriin menoa...
Kiitos vinkistä, sekin on mahdollisuus.
tulipa vielä mieleeni, että joskus kävin uni- ja paniikkiongelmiin erikoistuneen fysioterapeutin luona. ensisijaisesti hoidatin siellä nukkumisvaikeuksiani, mutta parilla kerralla työstettiin myös paniikkiongelmaani. hän työskenteli silloin paikallisella mieliala- tai psykiatrisella poliklinikalla, en muista nyt polin "oikeaa" nimeä, mutta suosittelen lämpimästi sellaista vaihtoehtoa. opettelin fyssarin kanssa erilaisia rauhoittumistekniikoita, niin ennen paniikkia kuin sen aikanakin.
Kiitos tästäkin vinkistä :)
Tätä minäkin olen ajatellut, siis että kun saisi ne fyysiset oireet kuriin niin mielikin pysyisi levollisempana. Tavallaan ne oireet ruokkivat itse itseään ja sitä pelkoa, siis kun sydän hakkaa niin mielen valtaa väkisin hätääntynyt olo, ja kun hätääntyy niin sydän alkaa hakata yhä lujempaa jne jne.
Joku suositteli noita beetasalpaajia jo sen Girona-jutun yhteydessä, täytyy varmaankin jutella niistä lääkärin kanssa.
Mä olen lentänyt elämässäni todella vähän, ensimmäinen kerta oli niinkin myöhään kuin vuonna 2008. Silloin lensimme Prahaan mieheni kanssa (joka kärsiin jonkun verran lentopelosta). Ensimmäinen nousu toki jännitti, mutta sen jälkeen kaikki oli ihan hyvin. Kun oli aika laskeutua Prahaan olikin kentän yllä varsin ikävä tuulinen ilma, aikaisempien myrskyjen jälkimaininkeja. Turbulenssi oli hirvittävä ja pelkäsin kuollakseni, hetken jopa pelkäsin ihan oikeasti kuolevani. Kaikki kuitenkin meni hyvin ja kone pääsi maanpinnalle ongelmitta.
Lentäminen edelleen jännittää, mutta en voi sanoa sen minua varsinaisesti pelottavan. Jokaisen lentoreissun jälkeen suhtaudun siihen rennommin. Toivottavasti löydät ratkaisun lentopelkoosi!
Minäminäminä! Ihanaa kun joku viimeinkin kirjoittaa tästä aiheesta. En ennen pelännyt lentämistä, sitten se vähitellen hiipi elämääni ja nyt voin myöntää pelkääväni. :( Jo ajatus lentämisestä riittää pilaamaan minulta loman joltain osin, stressaan lomalle lähtemistä ja lomalla ollessa sieltä palaamista. Viime lennolla otin 5 mg diapamia niin kuin sinä olit ottanut, ja se kyllä auttoi omalla kohdallani! Inhottavaa pelätä, mutta ei asialle mitään voi. Olen myös harkinnut Finnairin lentopelkokursseja, ovat vaan melko arvokkaita... Ja itselleni on tärkeää että saan pitää toista ihmistä kädestä, se rauhoittaa paljon! On kyllä tullut vähän pahoinpideltyäkin ystäviä sillä tavoin, tulee puristettua vähän turhan lujasti varsinkin nousussa...
Joo, en tajua miten ne voi maksaa niin paljon... Melkein tonnin...! Tehdäänkö kurssilla sitten useita lentoja vai miten he perustelevat tuota hintaa..?
Minä pelkään. Varsinkin koneen noustessa olen ihan hädissäni. Silloin on todella hyvä, jos saa pitää jotakuta kädestä. Elämäni hirvein nousu oli viime toukokuussa Kreetalta lähtiessä. Kone piti jotain ihmeellistä ääntä, pomppi kiitoradalla miten sattuu ja olin ihan varma, että nyt se oli tässä. Hyvä etten itkenyt, olisin itkenytkin jos olisin vaan kehdannut. Onneksi vieressä istui aina ihminen, josta sai turvaa <3 Turbulenssi on myös jotain niin kamalaa. Yksi pomppu ja sydän hakkaa kuin riivattu. Kamala pelko eikä tunnu ikinä helpottuvan. Tähän ei ainakaan lentäminen auta, edes siedätyshoitona.
Tuttu tunne! Siksipä minä yritän välttää kaikkia lentomatkoja. Kotimaassakin valitsen junan, vaikka täältä pohjoisesta pääsisi tunnissa Helsinkiin lentämällä. Istun siis mieluummin junassa vaikka 10 tuntia kuin koneessa. Muutama vuosi sitten lensimme lomalle Thaimaahan ja silloin minulla oli Diapamit käsilaukussa, ihan varalta. Selvisin sen reissun ilman lääkkeitä, mutta jotenkin minua helpotti pelkkä tieto siitä, että voin halutessani napata tabletin. Joka kerta kun istun lentokoneessa, mietin, että miksi jälleen kerran olen tässä tilanteessa.
Sama. En ikinä lennä kotimaassa, valitsen junan vaikka lento olisi halvempikin.
Harmi että Eurooppaan suuntautuvissa matkoissa ero juna- ja lentolippujen välillä alkaa olla jo niin hurja (siis sadoissa euroissa lentokoneiden hyväksi) että siinä tulee jo budjetti vastaan, ja on käytännössä melkein pakko lentää jos ylipäänsä haluaa reissata.
Kyllä, niin tuttua, niin tuttua...
Heips! Alprox on vaikuttavampi rauhoittava, sen pitäisi toimia, jos saat niitä reseptille.
*kirjoittaa ylös*
Se lentopelkokurssi tai jonkinlainen terapia todennäköisesti olisi hyödyllisin vaihtoehto. Erilaiset lääkitykset ja punaviinilasillinen saattavat pelkästään pahentaa ongelmaa pidemmällä aikavälillä, vaikka yksittäisillä lennoilla niistä voikin olla suuri hyöty. Pelosta irti pääsemiseen tarvittava muutos ei pääse tapahtumaan. Viinilasillisen tai edes pullollisen juominen lennoilla ei onneksi tee alkoholistia (ainakaan jos ei lennä viikottain).
Niinhän se on, ihan totta :( Lääkkeet ja viini tuovat vain väliaikaisen ratkaisun, tottakai parasta olisi päästä pelosta kokonaan eroon.
Mä en usko että mikään terapia auttaisi mun kohdalla, vaan mun pitäisi päästä konkreettisesti näkemään mitä esim. koneen ohjaamossa tapahtuu ja kuulla seikkaperäisesti mistä kaikki naksahdukset, hurinat, tärinät ja muut johtuvat. Ja mitä koneessa tapahtuu missäkin vaiheessa lentoa, siis teknisesti.
Kerran sain aivan mielettömän hyvää palvelua Finnairilla, tämä oli aikaa ennen 9-11:ä ja matkustajilla oli vielä mahdollisuus vierailla lennon aikana koneen ohjaamossa.
Olin lentämässä Budapestiin ukkosmyrskyssä, ja ikkunasta ihan näki salamoita. Pelotti niin maan helvetisti. En sanonut mitään, en huutanut tai ylipäänsä mielestäni reagoinut siten että se olisi kiinnittänyt matkustamohenkilökunnan huomion, mutta yhtäkkiä lentoemäntä tuli luokseni ja kysyi, haluaisinko tulla ohjaamoon juttelemaan. Kai mä sitten vain näytin niin kertakaikkisen kalpealta ja ahdistuneelta... Niin mä sitten pääsin ohjaamoon, jossa mulle tarjottiin teetä ja suklaata (!). Pilotti ja perämies kertoivat mulle kaikkea koneen tekniikasta ja siitä, että kone kestää vaikka salama iskisi sen läpi. Rauhoituin ja tuli tosi hyvä mieli. En koskaan unohda sitä kokemusta. Vähänkö muut matkustajat katsoi kummissaan kun palasin ohjaamosta paikalleni. Varmaan miettivät että miksi ihmeessä tuo yksi sai tuollaisen erikoiskohtelun....
Jos vieressä aina istuisi joku koneen henkilökunnan jäsen kertomassa mitä milloinkin tapahtuu eri vaiheissa lentoa, niin se auttaisi ihan hurjasti. Siinä varmasti pikkuhiljaa oppisi tuntemaan kaikki äänet ja koneen "sietokyvyn" eri vahvuiselle turbulenssille... Mutta eihän sellaisesta voi kuin haaveilla. Kun voittaisi lotossa niin voisi ostaa itselleen lentoyhtiöiltä privaattiseuralaisen lennoille... ^_^
Minusta on ollut ihanaa lukea, miten tuntemattomat kanssamatkustajat, tai tässä tapauksessa henkilökunta aivan upeasti, ovat auttaneet kauhusta jäykkiä matkustajia
Täällä myös yksi lentopelkoinen. En ole aina pelännyt lentämistä, vaan pelko sai alkunsa noin kymmenen vuotta sitten, kun elämässä oli kaikenlaista ahdistavaa ja sairastuin paniikkihäiriöön, jonka sivutuotteena aloin pelätä myös lentämistä. Se tuntui hullulta, sillä pelollani ei ollut mitään tekemistä lentämisen kanssa (en ole koskaan joutunut lennolla esim. voimakkaaseen turbulenssiin).
Ehkä eniten pelkään sitä, että saan koneessa paniikkikohtauksen, jolloin tulee sellainen "pakko päästä ulos" -olo, mutta eihän koneesta tietenkään minnekään pääse... Pahimmillaan ahdistus saattoi iskeä jopa junassa ja mietin junan lähtiessä asemalta vain sitä, kauanko kestää seuraavalle asemalle.
Lentopelkoni on välillä lievempi, välillä voimakkaampi. Välillä pelkkä ajatus lentämisestä ahdistaa, ja välillä tuntuu, että voisin ihan hyvin lähteä lennolle. Pitkälle (yli kolme tuntia kestävälle) lennolle en edelleenkään uskalla lähteä. Ja lennän joka tapauksessa hyvin vähän (viimeksi olen lentänyt neljä vuotta sitten) ja välillä mietinkin, onko siihen tosiaan syynä rahanpuute vai onko se sittenkin pelko, joka sanelee...
Rauhoittavista sen verran, että kaikki niistä eivät välttämättä sovi kaikille. Sain diatsepaameja joskus ahdistukseen, mutta ne eivät auttaneet. En muista enää, eivätkö ne tehonneet vai oliko niillä jotain sivuoireita, mutta eivät joka tapauksessa sopineet minulle. Lentopelkoon olen käyttänyt oksatsepaamia (15 mg). Otan yhden tabletin tunnin tai puolitoista ennen lentoa (ovat hidasvaikutteisia) ja tarvittaessa toisen parin tunnin päästä. Niillä olen pärjännyt ihan hyvin. Myös keskustelu jonkun kanssa auttaa tai sitten keskittyminen johonkin sopivan kevyeen luettavaan.
Mä en pysty lennoilla enää keskittymään lukemiseenkaan... :/ Ennen luin aina, nyt keho on niin ylivirittyneessä huolen tilassa että ei pysty lukemaan. Ajatus katkeaa koko ajan. Niin surullista :/
Keskustelu on parempi lääke. Mutta aina ei ole vieressä henkilöä jonka kanssa voi jutella... Matkustan melkein aina itsekseni. Pari kertaa olen kertonut vierustoverille olevani lentopelkoinen ja kysynyt, onko ok jos lievennän hermostuneisuuttani juttelemalla mikäli lennolla on turbulenssia. Onneksi useimmat ihmiset ovat ymmärtäväisiä, mutta onpa sattunut sellainenkin vierustoveri joka vain pyöritti silmiään, vastasi pari niukkasanaista kommenttia ja jatkoi lehtensä lukemista. :/
Minulla ei ole lentopelkoa, mutta tunnen kaksi lentopelkoista, joiden lentopelko on kadonnut kokonaan tai ainakin lieventynyt huomattavasti jonkinlaisten itsehoito-opusten avulla. Siis kirjoja, joissa neuvotaan, miten päästä yli lentopelosta. Kuulostaa ihan huuhaalta, mutta nähtävästi osalla toimii.
Suosittelen siis lainaamaan kirjastosta muutaman kirjan, tulee ainakin halvemmaksi kuin mikään lentopelkokurssi. :) Ja toisaalta ihmisen mieli on niin omituinen laitos, että eihän siitä koskaan tiedä. Kirjavinkkejä en valitettavasti osaa antaa, mutta eiköhän kirjastonhoitaja tiedä.
Aaa, miten mä en ole tullut ajatelleeksi että aiheesta on varmasti kirjojakin..? Kiitos vinkistä, ehdottomasti etsin näitä seuraavalla kirjastoreissulla! :)
Mä pelkään monia asioita, mm. korkeita paikkoja, putoamista, syvää vettä jne, mutta laivalla tai lentokoneessa en ole koskaan pelännyt. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että laivat ja lentokoneet on mun päässä jotenkin ihan omia ulottuvuuksiaan. En siis jotenkin sisäistä sitä, että lentokone on oikeasti ilmassa tai laiva merellä, vaikka toki sen tiedänkin. Parempi tietty näin päin.
Tänä vuonna tosin poikkeuksellisesti olen ensimmäistä kertaa jännittänyt lentoa etukäteen. Ollaan miehen kanssa parhaillaan Thaimaassa ja mut jalka ei ole lähellekään toipunut vielä siitä ennen joulua tapahtuneesta murtumasta+leikkauksesta. Etukäteen siis panikoin lähinnä sitä, että turpoaako ja kipeytyykö leikattu jalka jne. Perus lentosukkien kanssa kuitenkin selvittiin ilman ongelmia :)
Voi onnekasta.... Mä taas en pääse siitä tykyttävästä ajatuksesta että "ihmisen-ei-kuulu-lentää-ihmisen-ei-kuulu-lentää"....
Ikävä muuten kuulla ettei sun jalka ole vielä toipunut. :/ Höh. Toivottavasti jalka ei kuitenkaan ole hirveästi rajoittanut suunnitelmianne paikan päällä ja olet päässyt liikkumaan kivuitta.
Ihanaa loppumatkaa teille! :)
Kiitos :) Reissu muuten hyvä, mutta uimakielto thaimaassa rajoittaa aika lailla.. Mulla siis kipsi painoi jalkapohjaan painehaavan, joka ei ole vielä parantunut. Haava taas rajottaa astumista sekä tietyn tyyppistä treenausta, joten lihasten kuntoutus ei ole sillä tasolla kun pitäisi. Ei siis kipuja mutta pitää miettiä paljon mitä voi tehdä jotta välttyy tulehdukselta. Kivaa on kuitenkin ollut ja altaalla nytkin makoilen auringossa :)
Voi eiiii...! Mutta kuulostaa siltä että matka on kuitenkin kaikin puolin onnistunut. :) Terkut altaalle täältä rättisateesta... Itsekään en nyt panisi pahakseni jos olisin edelleen Floridan ilmastossa.... Tykkään talvesta, mutta KUNNON talvesta, en tällaisesta märästä wannabe-talvesta... Möö.
Samaa asiaa olen pyöritellyt mielessäni, mikä enää auttaisi? Mulla pelko kasvaa lento lennolta, mietin ihan puhtaasti vain niin, että mitä enemmän lennän sitä suurempi on riski sieltä ryminällä alas tulla. Tämän ongelmani vuoksi en seitsemään vuoteen käynyt kuin kahdesti Suomessa! Nyt olen joutunut jonkin verran lisäämään lentämistä, mutta koko ajan kamalampaan suuntaan on menossa fiilikset :(
Sama... :/
Et todellakaan ole ainut!
Nuorempana lentelin ongelmitta, mutta kun ikää karttui, niin ensin nousi pieni epämukavuus pintaan lentäessä, sen jälkeen sanoin jo, etten pidä lentämisestä ja viimeisimmän lentomatkani jälkeen joudun oikeasti sanomaan, että PELKÄÄN kuollakseni lentämistä, sekä lentokoneita. Sydämeni alkaa tykyttää ja minulle tulee paha olo kun vain kuulen tai näen lentokoneen. (esimerkiksi postauksesi kuvaa oli aika kamalaa katsoa... :D)
Ei siihen lentopelkoon oikein auta mikään muu kuin siedättää itseään ja lentää uudelleen, niin arvelen.
Isoäitini, joka oli kanssani samalla lennolla kuin minä, kertoi, että hänenkin lentopelkonsa nosti päätään juuri silloin, mutta hän kertoi, että siedättämällä itseään yhä uudelleen ja uudelleen noissa purtiloissa hän on alkanut voittaa omaa pelkoaan.
Lentopelko on kamalaa, tsemppiä!
Nyt on kyllä pakko kommentoida! Minullakin on lentopelko kehittynyt jostain aivan tyhjästä, nuorempana lensin useita kertoja vuodessa eikä mistään pelosta voinut puhua, korkeintaan normaalista matkajännityksestä ensimmäisessä nousussa.
Nyt huomaan, että lentopelko saattaa alkaa jo lippua ostaessa puoli vuotta aiemmin tai jopa uusia reissuja suunnitellessa! Samaa sydämentykytystä ja ahdistusta jo kotisohvalla, ja varsinkin sinne koneeseen mennessä. Onneksi parilla edellisellä reissulla on käynyt niin, että että pelkään kuollakseni sen ensimmäisen lennon (ei tietenkään kivaa ja välilaskupaikasta tulee soitettua kotiin "nyt en selviä" -puheluita), mutta seuraavat 2-3 lentoa sujuvat jo paremmin. Eli saatan päästä jopa paluumatkan ilman paniikkia.
Lääkkeitä en ole koittanut, enkä myöskään alkoholia. Tosin kertomastasi päätellen punkkulasi ennen ensimmäistä lentoa ei olisi yhtään pahitteeksi (sekä kotihoitona kun lippujen ostaminen alkaa ahdistaa :D)
Seuraavalle lennolle aion kyllä lähteä jonkun kanssa, niin ei tarvitse yksin kieriskellä tämän kanssa!
Niinpä - mulla on vakiona myös lentoihin liittyvät painajaiset jotka alkavat jopa kuukausi-pari ennen matkaa :/
Itsekkin olen lentopelkoinen ja pelko tuntuu vain pahenevan joka lennon myötä.
Lentopelkokurssi olisi varmasti hyödyllinen ja mielenkiintoinen, mutta aivan liian kallis.
Taidankin kokeilla jotain itsehoito-opusta niin kuin joku tuossa suosittelikin.
Minulla ei beetasalpaajatkaan auttaneet, vaikka ne rauhoittavatkin sydämen sykettä.
Tsemppiä kaikille meille lentopelkoisille :)
En pelkää lentämistä, mutta minulla on ihan ihka oma ja hieman kummallinen pelko... nimittäin ilmapallot. Olen sen seurauksena sitten pohdiskellut tätä pelkoasiaa aika paljon. En nimittäin muista yhtään mistä se pelkääminen alkoi! Itsestäni tuntui että ainahan olen niitä pelännyt, mutta kaverit puolestaan olivat ihan puulla päähän lyötyjä että täh. Oltiin siinä vaiheessa tunnettu jo kymmenen vuotta, joten ajattelisi että asia olisi tullut joskus puheeksi.
Tässä pelkäämisessä on ollut erilaisia vaiheita: ensin se oli pientä välttelyä ja inhoreaktioita jos joku hinkkasi kahta palloa vastakkain. Jotenkin sitten kun tiedostin pelkääväni, se räjähti aivan täysin käsiin - yhtäkkiä jo pelkkien pallojen näkeminen aiheutti paniikkikohtauksen ja esimerkiksi kauppojen avajaisia aloin vältellä kuin ruttoa. Nyt kun tätä ihmeellistä pelkotilaa on tullut pohdiskeltua, olen tajunnut että tavallaan se "minä pelkään" antoi minulle luvan pelätä vielä enemmän. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua jos kohtaan ilmapalloja? Niitä hinkataan vastakkain tai ne poksautetaan tai niillä kosketaan ihoa, ja eiväthän ne loppujen lopuksi ole ihan kauhean vaarallisia asioita. Niiden lopputulema vain on, että ne poksahtavat.
Mitään varsinaista ratkaisua minulla ei ole - teen mielikuvaharjoituksia ja olenkin silleen semiok ilmapallojen kanssa, jos pallot eivät tule jostain ihan yhtäkkiä. Tässä viikko takaperin poikkesin retkiliikkeeseen ja parilla lapsella oli ilmapalloja siellä. Kun tilanteeseen käveli niin yhtäkkiä, adrenaliini kohahti päähän. Hiippailin sitten hyllyjen väleissä pitäen lapsia silmällä jatkuvasti, etteivät ne pääse liian lähelle. Toivottavasti ei kahdelle vanhemmalle tullut traumoja oudosta lapsia tuijottavasta hiipparista! :D En tiedä auttaako lentopelossa järkeily tai ennakointi miten toimisit hätätilanteissa? Tenavana lueskelin lentokoneen noustessa aina kirjaa.
Voi että mikä tilanne maria..! :/ Varmasti tosi inhottavaa, vaikea edes kuvitella. En tiedä mitä tähän voisi sanoa muuta kuin sen kuluneen "Voimia", ja toivotuksen että pelkosi jotenkin lieventyisi ajan kanssa. Pelko on niin irrationaalinen asia että sitä on vaikea saada aisoihin "järkeilyllä".
Minun lentopelossani järkeily ei auta yhtään - ajattelen vain, että jos jotain sattuu ylhäällä, selviämisen todennäköisyys on käytännössä olematon, ja koska kone on niin korkealla, niin sen tippuessa ehtii valitettavasti kokea monta sekuntia - jopa minuutteja, hirveää pelkoa ja tuskaa. Se on kaikkein pahinta.
Vaikka esimerkiksi auto-onnettomuudet ovat tilastollisesti supertodennäköisiä lento-onnettomuuksiin verrattuna, en pelkää autossa. Koska liikenneonnettomuudessa kaikki on useimmissa tapauksissa ohi niin nopeasti, että et edes tajua kuolevasi. Joku ajaa autosi nokkaan, bang, lakkaat vain olemasta. Et ehdi tuntea kipua ja pelkoa. Mutta lentokoneessa...
Minua alkaa melkein itkettää aina kun tulee uutinen lento-onnettomuudesta ja ajattelen niiden ihmisten viimeisiä hetkiä koneen syöksyessä taivaalta... He ehtivät tajuta kuolevansa ja joutuvat kokemaan elämänsä viimeiset sekunnit, tai tosiaan jopa minuutit, aivan hirveää pelkoa. Se on epäarmollisin tapa kuolla. :'-(
Eli itse asiassa: se mitä pelkään on pelko. Ei kuolema. Eihän nopeaa kuolemaa voi edes pelätä.... se vain tapahtuu. Mutta jos joudut viettämään viisi minuuttia siinä tietoisuudessa, että kohta rysähtää etkä kerta kaikkiaan voi tehdä mitään.... Ei voi olla kauheampaa. :(
"ajattelen vain, että jos jotain sattuu ylhäällä, selviämisen todennäköisyys on käytännössä olematon"
Mä ajattelen ihan samalla tavalla. Sillä erotuksella, että minua ajatus ei ahdista. Enemmänkin tulee sellainen hälläväliä fiilis. Asia on yksinkertaisesti siinä mittakaavassa, etten kuitenkaan voi sille mitään joten miksi aiheuttaisin itselleni pahaa oloa murehtimalla sitä (ymmärrän toki, ettei tämä varmaan sinunkaan kohdallasi ole tietoinen valinta:))
Veikkaan myös, että lentokoneen pudotessa tapahtuu niin paljon lyhyessä ajassa, ettei ihminen siinä oikein ehdi omaa kohtaloansa murehtia. Ei taida edes pysyä tajuissaan montaa sekuntia...
Lisäksi en usko, että ihminen ajattelee tai toimii isossa kriisi/katastrofi/onnettomuus/kipu jne tilanteessa lainkaan samalla tavalla, kuin sellaisesta tapahtumasta kuullessaan. Ulkopuolisena pystyy pohtimaan sitä tuskaa ja murhetta. Siinä tilanteessa ihminen ehkä joko lamaantuu tai panikoi tai sitten yksinkertaisesti vaan toimii.
En nyt väitä olleeni osallisena missään massiivisissa suuronnettomuuksissa, mutta "paniikkitilanteessa" itsestäni tulee ainakin korostetun rauhallinen. Teen ja toimin täysin järkevästi ja kylmähermoisesti. kykenen myös jakamaan ohjeita ja neuvomaan. Vaikka en välttämättä jälkeen päin muistakaan siitä mitään...
Moi Sanni,
Ihan ensinnäkin; betasalpaajasta voi tulla hyvin, hyvin huono olo, jollet käytä sitä jatkuvasti.
Minulla ei koskaan lapsena / nuorempana ollut tietoakaan lentopelosta. Sitten kerran Pariisista Suomeen lennettäessä se iski. Muutaman vuoden siitä kärsin. Yksikin tärähdys ja se oli siinä. Mutta se meni ohi. Ei pelota enää. En tiedä miksi.
Yritin ajatella, että minkäs tälle voi. Jos kone tippuu, niin en voi mitään. Ajattelen samalla tavalla huvipuistolaitteissa, joissa pelkään kuollakseni edelleen. Heittäydyn rennoksi ja ajattelen, että en voi mitään. Onneksi lapset ovat jo riittävän isoja menemään niihin yksin. Lentokoneessa yritin myös nukahtaa mahdollisimman nopeasti.
En tiedä, mikä vei oman lentopelkoni pois. Ehkä tajusin, etteivät muutkaan pelkää.
Toivon, että pääset omastasi eroon. Lentopelko on pirullista matkaseuraa.
Voi kun tämä toimisi minullakin.... Jos lento-onnettomuudet aina tapahtuisivat niin, että kone vain yhtäkkiä räjähtäisi tuusannuuskaksi, niin pystyisin kenties suhtautumaan niinkuin sinä. Sillä silloin ei tarvitsisi kokea pelkoa itse onnettomuustilanteessa. Yhdessä hetkessä lentäisit, seuraavassa et olisi olemassa. Mutta koska useimpiin lento-onnettomuuksiin liittyy koneen tipahtaminen taivaalta kokonaisena, niin valitettavasti putoamisajan ehtii kokea niin hirveää pelkoa ja tuskaa ettei sitä pysty edes kuvittelemaan. Pelkäämään vain. Pelkäämään, että elämänsä viimeiset hetket joutuu viettämään sellaisen tunteen vallassa. Tipahtamiseen verrattuna koneen räjähdys on autuaan armollinen....
Huhhuh miten makaaberit keskustelut täällä... :p
Sanni, kuvaat tätä tilannetta vähän liiankin osuvasti! Brrrr...
Olin itse yksi niistä kommentoijista aikoinaan, joka suositteli Rescue-tippujoa. Minulla niistä oli apua kun vuonna 2009 palasin Ausseista. Minulla alkoholi pahensi oloa, koska pelkäsin niin paljon, että alkoholi tuntui ikävältä mahassa siinä vaiheessa ja vatsa meni sekaisin.
Viime vuonna joulukuussa menin puolisoni kanssa matkalle 5 viikoksi suuntana Aussit ja Uusi-seelanti, eka matka pelotti mutta koko matkalla oli yhteensä 13 lentoa, pitkiä ja lyhyitä, tosi isoilla koneilla ja tosi tosi pienillä, että kotiin palatessani en enään jaksanut pelätä, olin turtunut pelkoon. Tajusin siinä vaiheessa, että tämä pelko on ollut vain oman mieleni tuottama tunne ja kerrankin pystyn hallitsemaan sen. Ajattelin, että jos putoan niin se on sitten kohtaoloni.
Pelkonihan lähti vuonna 2009 aussimatkalla siitä, että 14 päivää enne matkaamme putosi Air Francen kone mereen, joka oli tulossa Brasiliasta. Toissa vuonna lävimme Thaimaassa Malaysianilla samaa riettiä yli Ukrainan, missä 3 kk meidän matkan jälkeen ammuttiin yksi samanlainen kone. Mielessä kävi, että oliko kyseessä sama kone jossa istuin... Oliko stuertteina samoja henkilöitä jotka meilläkin oli...
Olen työstänyt tätä pelkoa mielessäni paljon, miettinyt itseni hulluksi jokaisen pompun kohdalla. Uskon siihen, että jokaiselle meille on oma kohtalonsa ja turha sitä on pelätä etukäteen, mieluummin nauttii elämästä tässä ja nyt. Se mitä tapahtui eilen tai tapahtuu huomenna ei ole aina meidän käsissämme, nauti elämästä ja anna elämän virran viedä sinua. :)
Samanlainen kokemus. Minulla varsinkin Air Francen koneen putoaminen vaikutti suuresti lentopelkoon, kun olen lentänyt samaa reittiä AF:lla, tosin vain ennen tuota onnettomuutta. Sitä miettii, että olenko ollut saman vastuuttoman lentokapteenin kyydissä ja että onko tuollaisia alalla paljonkin. Ei järin rationaalista, mutta nuo "saman reitin" onnettomuudet jäävät kyllä mieleen kummittelemaan.
Voi kamala.... Varmasti pyörisin itse ihan samoissa ajatuksissa. :/
Minä myös pelkään lentämistä, enkä sen takia juuri koskaan enää edes käy matkoilla (tai se on yksi suurimmista syistä matkustamattomuuteeni). Matkan lähestyessä odotus on voittopuolisesti ahdistunutta ja jopa lannistuneen surullista: tuntuu, että elän viimeisiä päiviäni. Yleensä pidän nämä ajatukset ominani, koska ne eivät ole kovin rationaalisia, mutta on vaikeaa osallistua iloiseen matkasuunnitteluun, kun tuntuu vahvasti siltä, ettei edes päästä sinne matkakohteeseen. Minulla tosin tilanne pahenee sitä mukaa kuin edellinen lentomatka etääntyy kaukaiseen menneisyyteen. Sitten kun lennän tiheämmin, pelko vähenee, kun huomaan että maailmanlopun tuntemukseni eivät käyneetkään toteen :) Pahimmillaan lentopelkoni on kyllä ollut sen jälkeen kun sain lapsen. Kun olin viemässä häntä lentokoneeseen, vahvin tuntemukseni oli hirveä syyllisyys siitä että saatan pikkuisen, rakkaimpani, näin suureen vaaraan. Kun meno- ja paluulento sujuivat sitten tosi hyvin (ei juurikaan edes ilmakuoppia), oli viikkoja matkan jälkeenkin helpottunut olo. Nyt kun matkasta on jo aikaa, luulen että pelkäisin taas ainakin melkein samalla tavalla. Lentoon nousua en ihme kyllä pelkää (vaan sillä hetkellä jopa tunnen positiivista jännitystä ja suurta ihailua lentäjiä ja insinöörejä kohtaan - ja omituista kyllä, minusta lentokone on verrattoman uljas keksintö) enkä laskuakaan niin paljon kuin juuri niitä keskimatkan teräviä pomppuja. Varsinkin jos ollaan meren yllä. Laivapelkoni onkin sitten niin suuri, että laivaan (risteilijään) minua ei ihan kevyellä pakottamisellakaan saa.
Minulla oli niin samanlaiset fiilikset nyt ennen Floridaa... En muista koskaan olleeni näin ahdistunut, siis jopa oikeasti harkitsemassa koko matkan perumista... :/ Päässä alkoi jo takoa että "Koska olet niin poikkeuksellisen ahdistunut, sen täytyy tarkoittaa jotain, olla joku viesti ylempää, että nyt tulee tapahtumaan jotain... älä lähde..." :(
Laivapelkoa minulla ei onneksi ole. Ihme kyllä. Pelkään nimittäin myös syvyyttä. Jos alan laivalla miettiä miten paljon "tyhjää" laivan alla on niin tulee paha olo, mutta yleensä pystyn välttämään nämä ajatukset. Ainoastaan kovassa myrskyssä on vähän jänskättänyt.
>>Päässä alkoi jo takoa että “Koska olet niin poikkeuksellisen ahdistunut, sen täytyy tarkoittaa jotain, olla joku viesti ylempää, että nyt tulee tapahtumaan jotain… älä lähde…” :(<<
Ihan sama täällä, tuo tapahtui minulle viime kerralla. Poikkeuksellisen voimakas pelko ja varmuus siitä että jotain kamalaa tapahtuu - ja lisätaakkana vielä se ajatus että juuri tämä ahdistus on yliluonnollinen viesti/varoitus. Hirveän ristiriitaista vielä, kun en usko mihinkään tuollaisiin! Olisin kyllä perunut matkan, jos olisin kehdannut muille paljastaa enteilyni, mutta mieluummin lähdin kuolemaan ;)
Kaikkien näiden (tavallaan kuvitteellisten) koettelemusten jälkeen täytyy varmaan erikseen painottaa sitä, että hei, Sinä olet hengissä, ja minä olen hengissä :) Emme olekaan meedioita, luojan kiitos...
Olen kyllä silti tosi onnellinen, ettei ole tiedossa yhtään lentomatkaa lähitulevaisuudessa!
Sama vika. Mua ei vaan jännitä turbulenssit tai koneen äänet vaan se, etten pääse pois koska tahdon. Olen lentänyt viimeksi neljä vuotta sitten Ranskaan ja jalat lähes lakkasivat toimimasta ennen koneeseen astumista. Pääsin kuitenkin koneeseen mieheni tsempatessa... katselin itse asiassa eilen noita Bahaman kuvia ja mietin surullisena, että en tule ikinä näkemään noita maisemia, koska en uskalla lähteä noin pitkälle reissulle.
Joo, tää on kyllä paha. Ja se tunne, että olet "toisen käsissä". Voit vain istua ja nakottaa siinä, etkä ongelmatilanteessa tehdä mitään auttaaksesi. :/
En ole koskaan lentänyt, enkä muuten p*rkele lennä tulevaisuudessakaan. Kanadan sukulaiset maanittelevat tämän tästä luokseen. Mumisen aina jotakin käsittämätöntä takaisin kun kutsu käy.
Jos pääsisin sinne pyörällä niin menisin.
Ihmisen ei nyt vaan kuulu lentää. Samaan kastiin menee muuten myös laivat - järsin mieluummin jalkani poikki kuin astun kaiken maailman kellukkeisiin.
Kaikki menee hyvin kun tietää että voi pitää jalat tukevasti maan pinnalla :D
"Jos pääsisin sinne pyörällä niin menisin." Ihana ;D
I feel you :(
Itselläni tuli lasten syntymän jälkeen lentopelko ja siitä on jo toistakymmentä vuotta. Olen silti vaan sitkeästi jatkanut lentomatkoja, vaikka tuskaahan se tuottaakin. Pelko alkaa vatsanpohjasta jo muutamia päiviä ennen lähtöpäivää.
Otan koneessa pikkupullon viiniä ja joskus myös ennen koneeseen nousua lasillisen. Viini vie sen suurimman ahdistuksen pois, yleensä. Joskus, kun sekään ei auta, niin menen lentoemännän luokse ja kerron pelostani. Juttelen hänen kanssaan tovin, ja tämä rauhoittaa selkeästi oloani.
Kerran laitoin merkille, että kun lennolla on yksikin stuertti, niin oloni on heti rauhallisempi. Täytyy myöntää, että miehen (joka on siis hlökuntaa) läsnäolo vaan tuo turvaa jollain selittämättömällä tavalla.
Sillä tavalla tämä pelko rajoittaa, etten lähde pitkille lentomatkoille ollenkaan. 1-3h:n lentomatka on jo ihan riittävän rasittava matka. Vie hurjasti energiaa.
Tsemppiä sulle, ja meille muillekin lentopelkoisille!
Kerran laskeutuessa Sloveniaan kone joutui hirveään turbulenssiin. Kone tärisi, lentoemännät sinkoilivat ja koneessa oli yleinen paniikki päällä. Matkustin yksin ja vieressäni istui suomalainen mies, joka oli koko matkan lääkinnyt itseään muutamalla viskipaukulla. Tarrauduin häneen vaistomaisesti kauhuissani ja hän lupsakasti lohdutti, että nyt ei enää pudottaisi korkealta! Siitä hetkestä lähtien en ole enää pelännyt laskua ja nousuja. :)
Lisäksi tilastollisesti lentäminen on edelleen yksi turvallisimmista matkustustavoista.
:D ^_^
Hyi olkoon kyllä miltä tuo sun kokemus muilta osin kuulosti... Multa varmaan lähtisi jo taju kauhusta jos rytke olisi niin kovaa että ihmisetkin sinkoilisi.... :/
Lennän joka vuosi, välillä kahdesti ja pelkään aivan helvetisti. Joka kerta pelko pahenee.
Olen kokeillut alkoholin (ei toimi koska koko matkan pitäisi pysyä kännissä ja huonolla viinapäällä jo neljän tunnin lento on liian pitkä), beetasalpaajat (sama kuin olisi kalkkitabletteja syönyt vaikka otin nelinkertaisen annoksen!) ja nyt olen löytänyt jonkinlaisen avun nukahtamislääkkeistä. Neljän tunnin lento on aika maksimi minkä pystyn olla koneessa, joten meidän perheen lennot on aika lailla Kreikkaa, Italiaa ym. Otan lääkkeen juuri ennen koneeseen menoa, ja pysyn aika hyvin untenmailla sen nelisen tuntia. Jos en nukahda niin olen ainakin riittävän tiedottomassa tilassa. En suosittele edes yhtä drinksua näiden kanssa (testasin vahingossa kun luulin koneen lähtöön olevan pidempi aika kuin olikaan) päädyin oksentamaan koneen vessaan enkä muista itse mitään. Tänä vuonna taas kaksi lentoa, eli yhteensä neljä nousua ja laskua, enkä voisi kuvitellakaan meneväni koneeseen ilman että tiedän olevani lennon ajan unten mailla :)
Etkö sä ole sitten ihan tokkurassa koneen laskeuduttua..? Miten kauan noiden vaikutus kestää..?
Miedon nukahtamislääkkeen vaikutus kestää mulla juuri sen nelisen tuntia. Ne kun on tarkoitettu vaan avustamaan nukahtamista, ei nukuttamaan niin kuin unilääkkeet :)
Kyllähän sen jälkeen haukotuttaa ja kahvi maistuu, mutta olo ei ole mitenkään erityisen tokkurainen. Tottakai kokeilin vaikutuksen ensin kotona, ja jollekin voi riittää puolikaskin millä pysyy pienessä horroksessa mutta on vähän sellainen hälläväliä-olo :)
Vanhetessa näyttää nämä pelot kasvavan ainakin itsellä.. Inhoan ja pelkään myös lentämistä ja suostun siihen enää vain puolison/hyvän ystävän kanssa, sillä tarvitsen sen ihmisen johon tarrautua nousun ja laskun aikaan, joskus muutoinkin. Itse en ole ikinä lääkkeitä tai alkoholia koskaan edes kokeillut, sillä itse jännitän ja stressaan vatsallani ja ajatuskin mistään ämppäämisestä saa voimaan pahoin :D Nyt olen vuoden sisään tehnyt pari lyhyttä reissua ja selvinnyt! :D Yritän keskittyä aina siihen että lento on pakollinen väline päästä viettämään päiviä jossain ihanassa paikassa ja onneksi sellaisia paikkoja on ihan lähelläkin, reilun kolmen tunnin lennot vielä menee, mutta kauemmin en suostu samalla lennolla olemaan. Ja jos koneen on tiputtava alas, toivon että se on vasta sieltä lomalta palaava kone, niin on saanut viimeiset päivät nauttia ja olla onnellinen :D
Kaksi konjakkilasillista AINA ennen lentoa kentällä ja lennolla viiniä tai samppista. Vatsa rauhoittuu noilla konkuilla ja lopuilla pidetään mieli iloisena lennolla. Mulla ei alkoholi jotenkaan nouse edes päähän lentokoneessa, eli ei tartte pelätä edes olevansa änkyrässä perillä. Ei varmaan ole terveellisin lääke, mutta mulla toimii ja näillä mennään. AINA. ;)
Kannattaa kokeilla myös ihan tavallista matkapahoinvointilääkettä esim. Postafenia. Se turruttaa välikorvassa olevan tasapainoelimen sen verran että elimistösi ei reagoi niin herkästi koneen liikkeisiin, pelko ei välttämättä ole täysin korviesi välissä vaan voi johtua ihan fysiologisesta reaktiosta.
Näin varmasti onkin. Kiitos tuosta Postafen-vinkistä, lisään senkin listalle :)
Heippa! Itse lensin nuorena paljon perheen kanssa, mutta kun 18-vuotiaana kävimme Lontoossa, lentopelko iski!. Välttelin reissaamista pitkään. Noin 24-vuotiaana matkustin Turkkiin ja sain paluumatkalla järkyttävän paniikin, en edes muista paluumatkaa kunnolla, sillä pelkäsin niin paljon. Vältin lomailua, koska ajatus siitä, että ensin stressaisin koko ajan ennen matkaa ja matkalla koko loman paluulentoa. Ikinä ei reissuilla ole ollut kuin tasaisia lentoja, joten en tiedä mistä moinen pelko on iskenyt. Viime kesänä sitten sain tarpeekseni ja hain myös pameja. Itse otin tuntia ennen lentoa yhden ja 30min vielä toisen, vaikka kyseessä oli n. 3 h lento. Minä jopa NUKUIN koneessa tunnin!! Olo ei silti ollut mitenkään sekava. Paluu lentokaan ei enää pelottanut ja sekin meni hyvin. :) Lekuri ehdotti myös 0,5 tabua, mutta ei varmasti olisi auttanu. Ota sinäkin jatkossa vain ainakin 2kpl!:D Nyt suunnittelen jo reissua kesäksi ja toivon, että jossain vaiheessa riittää se, että pamit ovat laukussa vain ns. turvana. :)
Pelkään lentämistä mutta oikeastaan vain etukäteen: näen painajaisia ja kuten joku ylempi sanoi, tunnen eläväni viimeisiä päiviäni. Kuitenkin sitten kun olen lentokoneessa, rauhoitun, koska en ikään kuin voi sille enää mitään - jos kone putoaa, niin sitten se putoaa.
Rauhoittavat ovat kyllä myös tuttuja, sillä kärsin agorafobiasta. Oksatsepaami on mulla toiminut hyvin.
Oletkohan katsonut liikaa Lentoturmatutkinta-ohjelmaa? Itselleni on tullut sen myötä lentopelkoa. Ennen en pelännyt lentämistä...
En pysty katsomaan tuota ohjelmaa, mutta mies katsoo ja hänen takiaan olen välillä joutunut altistumaan sille...
Nuorempana en pelännyt lentämistä ollenkaan, mutta suunnilleen 19-vuotiaana onnistuin kehittämään jonkinlaisen pelon. Nautin reissaamisesta, joten lennettyä tulee aika paljon. Onneksi en liiemmin edes ajattele pelkoani ennen reissua - oireet alkavat vasta kun kone nytkähtää liikkeelle. Sitten kyllä oksettaa, sydäntä tykyttää ja kylmä hiki puskee päälle.
Alkoholia olen käyttänyt rauhoittamaaan vain ihan muutaman kerran. Yleensä yritän aina lentää aamulennoilla ja valvoa edellisen yön. Silloin on hyvällä tuurilla niin väsynyt, että ehtii nukahtaa jo ennen nousua...
5mg Diapamia on kyllä ihan onnettoman pieni määrä (Diapamin maksimiannostus vaikeisiin alkoholivieroitusoireisiin on 200mg/vrk - tietty konteksti on vähän eri, mutta tuo vähän perspektiiviä annoskokoihin). Ota ihan huoleti vaikka 10mg - tätä tietty kannattaa testata vaikka illalla kotona, niin ei tule yllätyksenä.
Terveisin mielenterveyshoitaja (ja hammaslääkäripelkoinen, jolle 5mg diatsepaamia ei tee yhtään mitään ;)
Näin taidan tehdä.
Ymmärrän sinua täysin. En tosin itse kärsi lentopelosta, mutta kärsin sitäkin pahemmasta korkeanpaikankammosta. Ja myöskin "repsikkana autossa & talviajo tappaa"-pelosta. Näistä ei kumpikaan ole millään lailla looginen tai rationaalinen, enkä myöskään hallitse niistä kumpaakaan. Korkeallehan minun ei ole pakko mennä, mutta jälkimmäinen haittaa tavallaan jo elämääni. En minä voi lähteä minnekään talvisin autolla. Siis pidemmälle. En voisi itse ajaa enkä myöskään toisen kyytiin nousta jos matka ylittää jotkut 20 km. Eikös olekin naurettavaa?
Korkeudet ovat naurettavuudessaan sitä luokkaa, etten anna lasteni, jotka eivät ole enää mitään vaippaikäsiä hei, esim seurassani mennä kauppakeskusten lasisten kaiteitten lähelle. TIEDÄN, ei ne siitä yli tipu, mutta sanoinhan, tämä ole mun hallinnassa!
Sinä rakastat matkustamista ja tulet varmasti aina matkustamaan. Mene sinne lentopelkokurssille, olen kuullut monen saaneen sieltä avun. Eikä sitä aina voi pienessä sievässä tai huurussa olla. Äitini sanoin, (joka aikanaan pelkäsi ihan hurjana, mutta otti härkää sarvista ja pääsi pelkonsa yli) kun hänelle ehdotettiin konjakkia kentällä ja konjakkia koneessa, pelko hellittäisi niillä: Jos mun täytyy kuolla, tahdon kuolla selvinpäin :D
Voi että Miina. :/ Ei ole naurettavaa, minusta mitkään pelot eivät ole naurettavia. Pelot ovat oma ihmeellinen ja usein irrationaalinen maailmansa, kenenkään peloille ei pitäisi nauraa vaan osoittaa myötätuntoa. Tilanteesi on tosi kurja, voin vain lähettää sympatiani.
Voin niin kuvitella tuon lasikaide-jutun lastesi suhteen... Voin jopa samaistua siihen, vaikka minulla ei korkean paikan kammoa olekaan.
Kärsin nimittäin myös aivan kamalasta menettämisen pelosta, ja omien lasten puutteessa se ilmenee erityisen vahvasti huolena hoitokoiria Tottia ja Viiviä kohtaan. Huomaan välillä ajattelevani, että koirat eivät ole turvassa kenenkään muun hoivissa kuin minun tai sisareni, ja koen joskus hirveää ahdistusta kun vaikkapa mieheni käyttää koiria ulkona enkä itse ole mukana. Pelkään sairaalloisesti että koirat pääsevät irti hihnoistaan ja juoksevat auton alle. :(
Tuosta Diapamista ja sen vaikutuksen tuntemisesta; minulle tehdään aina viiden vuoden välein lääketieteellinen tutkimus, jota ennen saan 10 milligrammaa Diapamia rentoutuakseni. Olen pienikokoinen kuten sinä, ja menen tuosta määrästä aikamoiseen huumetokkuraan. Ensimmäisellä kerralla sain lääkkeen tablettina, ja jalat menivät niin veteliksi, että kaaduin sinä päivänä monta kertaa portaissa. Toisella kerralla sain lääkkeen nestemäisenä, eikä siitä seurannut kaatumisia, vaikka aika hauskaa olikin muuten. Miettivät kyllä sairaalassa, että 10 mg:aa on aika paljon minun kokoiselleni naiselle, ja jouduin jäämään tarkkailtavaksi, mutta vain pieneksi hetkeksi toimenpiteen jälkeen.
Kaiken kaikkiaan siis luulisi, että 5 mg:aa tuntuisi jossain. Harmillista, että joudut lennoilla noin kovasti pelkäämään. Toivotaan, että keksit parhaat keinot vastaisuuden varalle ja että lukijoilta tulee hyviä vinkkejä.
Juuri tuollaista tokkuraa mä pelkään lääkkeiden suhteen, vaikka haluankin lennolla rauhoittua ja turruttaa elimistön reaktioita, niin mihinkään sekavuustilaan en missään nimessä halua.
Täytyy varmaankin lähteä kokeilemaan annostuksen nostoa puoli tabua kerrallaan, ensi kerralla 7,5 mg ja jos ei vieläkään vaikutusta niin 10 mg jne. Aion tosin kokeilla annostuksen vaikutusta jo etukäteen kotona, niinkuin tuolla joku hoitaja ehdotti.
Ja ehdottomasti kysyn lääkäriltä myös muista rauhoittavista.
En valitettavasti osaa auttaa lentopelkoasiassa, mutta osaisitko sanoa, voisiko Laveran Kiinteyttävä päivävoide (oliko tämä ennen juurikin suosikkisi My Age -voide?) olla sopiva voide mineraalimeikin alle kesäksi kesäaikaan aika normaalille iholle vai olisiko liian rasvainen? Siksi vain hieman epäilyttää, kun Biodellyssä on sopivuuskentässä kuvaavat sanat ikääntyvä iho, kuiva iho ja normaali iho.
Jep, nykyinen Firming-sarja on entinen My Age. :) Firming tuntuu minusta ihan samalta kuin My Age, inciä oli muistaakseni päivitetty vain ihan pikkuisen, pari ainesosaa vaihtanut paikkaa tai jotain sellaista. (Selvitin tuon silloin maahantuojalta kun Firming-tuotteet tuli myyntiin.) Minusta Firming-päivävoide ei ole rasvaista, mutta ei vetistäkään. Ennen olisin varmasti itsekin käyttänyt tätä kesällä, mutta nyt kun olen täysin siirtynyt "kesäseerumistiksi" niin voide tuntuisi liian paksulta kesäksi. Ehdottomasti Firming on kuitenkin ns. "aikuisen ihon voiteista" sieltä koostumukseltaan kevyemmästä päästä.
Hyvä tietää. :)
Tuohan toimii riimien kannaltakin hyvin: Sanni seerumityttö. :)
Siis paremmin kuin esim. Sanni ex-maitotyttö tai ex-ruisleipätyttö. :)
Olin joululomalla Aasiassa ja pari päivää ennen takaisin lentoa, Air Asian kone tippui. Meillä oli edessä 14 tunnin lento ja aasialainen lentoyhtiö (Malesian Airlines, heh heh :) ) Pelotti ihan kamalasti! Ei auttanut, että toitotin itselleni päässä että on hyvin epätodennäköistä, että Maleasian Airlinesin kolmas kone tippuisi vuoden sisällä..
Olen entinen erittäin vakavasti oireillut lentopelkoinen. Olen jopa miltei hyperventiloinut kentällä ennen koneeseen nousua. Silti aina vain sinnikkäästi varasin uuden ja uuden matkan, vaikka tiesin valvovani öitä lentopelkoni kanssa ennen matkoja. Jotenkin vain positiiviset lentokokemukset ovat lieventäneet pelkoani ja nykyisin en hätkähdä enää pomppuisemmastakaan kyydistä.
En ole koskaan tarkoituksenmukaisesti lääkinnyt itseäni tai nauttinut alkoholia, juuri sen takia että vaikutus on vain hetkellinen, eikä poista varsinaista syytä oireiluun. Yksi suurimmista avuista oli kerran Losiin lentäessä, kun vieressäni istunut mukava norjalaismies huomasi pelkoni ja alkoi koneen laskeutuessa kertoa mitä ilmavirtauksien ja siipien välillä tapahtuu ja selvensi miksi pomppii ja mistä mikäkin tuntemus koneessa johtuu.
Olen myös käyttänyt siedätyshoitona youtuben videoita laskeutumisista ja nousuista.. parhaita ovat ne, jotka on kuvattu ohjaamosta.
Minua ihmetyttää kun valtaosa omista lentokokemuksistani on ollut myönteisiä, ja _silti_ pelko on palannut. Tässä välillä ei ole tapahtunut mitään mikä selkeästi selittäisi pelon paluun. :/ Ymmärtäisi, jos olisi ollut joku tosi traumaattinen turbulenssikokemus, mutta ei.
Viime huhtikuun Köpiksen lento taisi olla se hetki, jolloin tajusin että pelko on oikeasti paisunut ihan sairauden tasolle. Lento oli aivan tasainen ja vieressä istui oma mieskin, ja SILTI sydän hakkasi ja kädet oli hiestä märät. Vasta viini sai mut rauhoittumaan. Silloin ajattelin, että parasta ilmeisesti olisi alkaa vetää pohjat jo kentällä.... :/
Tuollaisen norjalaismiehen haluaisin minäkin viereeni joka lennolle...
Oi voi. Kannattaa muistaa lentopelkoisenakin, että onnettomuudessa suurin henkiinjäämisen mahdollisuus on selväpäisenä ja skarppina pysymisessä... Enemmistö lentoturmia on 'survivable', you know, joten kannattaa olla lennolla selvin päin, painaa mieleen hätäuloskäyntien sijainti ja säilyttää maltti :)
Helppoa sanoa, tiedän kyllä... Nautin lentämisestä, mutta monta lentodokumenttia katselleena tiedän myös, miten pienestä kaikki voi olla kiinni - jotain voi mennä aina pieleen. Silloin on luotettava pilottien ammattitaitoon selvitä hätälaskusta tyyninä ...
Onko..? Siis ihan oikeasti..? Mä olen ollut siinä uskossa, että silloin kun koneen hallinta oikeasti menetetään, on selviämisprosentti aika kylmällä...
Kyllä. Omalla toiminalla, siis pää kylmänä-menettelyllä voi omaa henkiinjäämismahdollisuutta selkeästi maksimoida (varauloskäynnin avaaminen, pikainen poistuminen jne).
Enemmistö turmista on selviämisen kannalta mahdollisia, väitti jokin dokumentti ja kävi läpi juuri noita olleelisia seikkoja. Toki koneen hallinnan menettäminen on suurin riski, mutta jonkin katastrofinkin sattuessa miehistö on koulutettu saamaan se hallinta takaisin - koneen tuomiseksi turvallisesti maan kamaralle.
Humalassa törttöily ei ainakaan paranna pelastautumismahdollisuutta... mutta siihen moni lentopelkoine tietysti turvautuu. Kriisin sattuessa humalainen asiakas on miehistön jäsenille lisäharmi.
Aivan totta. Mutta mä en voi jotenkin olla ajattelematta, että koska JOS koneen hallinta menetetään, on ihan sama ovatko matkustajat tuhannen päissään vai eivät, koska näen selviämisen mahdollisuuden niin vähäisenä. Ihan kamalaa edes puhua tällaisesta :(
Miltähän lentokoneiden onnettomuustilasto näyttää onnistuneiden hätälaskujen suhteen... Siis tapauksissa, joissa koneen hallinta menetetään - millainen prosentti näistä koneista onnistuu laskeutumaan niin, että henkiä ei menetetä...?
Jep, on koulutettu - mutta kuinka usein se on käytännössä onnistunut...?
Etsiessäni tietoa lento-onnettomuuksista törmäsin taulukkoon, jonka mukaan 93% (vai oliko 95%) lento-onnettomuuksissa olleista ihmisistä on selvinnyt hengissä.
Toki en tiedä miten tuo on laskettu. Tottakai, jos koko kone menee tuhannen päreiksi, niin ei siitä kukaan selviä. Ja onko koko otantaan laskettu kaikki alkaen liukastumisista alle kilometrin päässä lentokoneesta... Mä etsin sen sivuston ensi yönä uudelleen, jos löydän...
Toki on tuokin tavallaan huojentavaa, että vaikka humalaiset matkustajat olisivat onnettomuustilanteessa vain lisäharmeja, pidetään onnettomuusriskiä niin pienenä, että koneissa silti ylipäätään tarjoillaan alkoholia.
Oho..! Kuulostaa tosiaan... arveluttavan myönteiseltä..? Pitäisi tietysti sanoa huojentavan myönteiseltä, mutta meitsi... No, voihan tietysti olla, että se mielikuva mikä meillä (tai minulla) lento-onnettomuuksista on, pohjautuu siihen, mitä mediassa kerrotaan. Varmaankin mediassa uutisoidaan pääsääntöisesti vain kohtalokkaista onnettomuuksista, ei niistä joissa tilanteesta selvitään. Kun aina kuulee kuolonuhreja vaatineista onnettomuuksista eikä juuri koskaan sellaisista joissa taitava miehistö pelasti tilanteen, niin väkisinkin tulee kokemus siitä että lentokoneen hallinnan menetys = varma tiketti tuonpuoleiseen.
Uutisissa voitaisiin ihan oikeasti alkaa kertoa enemmän onnistumisista ja myönteisistä asioista... Tai meille helposti ahdistuville voitaisiin tuottaa omat Myönteiset Uutiset, katsokoon muut niitä sotia ja raportteja menetetyistä hengistä... Kyllä, nekin kuuluvat elämään, mutta ei varmaan haittaisi jos maailmassa korostettaisiin enemmän positiivisia asioita. *menipäs tämä nyt filosofiseksi...*
Sanni, muistatko Chesley Sullenbergerin? Voisin melkein laittaa hänen kuvansa onnenamulettiin, kun lähden lentomatkalle. Oikeasti hänestä tuli minulle kerta heitolla niin suuri idoli tuon Hudsonjoen tapauksen jälkeen, että rauhoitun huomattavasti jo kun katson häneen kuvaansa :D
http://en.wikipedia.org/wiki/Chesley_Sullenberger
Muistan, ja tuo tapaus oli aivan mieletön. Voi kun mun mieli vain pystyisikin olemaan niin myönteinen tässä asiassa, että kykenisin ajattelemaan että kaikissa tilanteissa olisi Sullenbergerin mahdollisuus....
Aivan varmasti heitä onkin, enkä yhtään epäile etteikö tunnettujen, luotettavien lentoyhtiöiden miehistö olisikin ehdottomia ammattilaisia joilla on koulutus selviytyä esim. tuon hanhien aiheuttaman onnettomuuden kaltaisesta tilanteesta. Silti, mieli on kumma juttu... Mulle ajatus siitä, että koneelle tapahtuu jotain siellä yläilmoissa, on niin ylivoimaisen pelottava, ettei usko taitavaan henkilökuntaan auta asiaa. :( Kun jo se, että joku metallihökötys ylipäänsä voi nousta ilmaan ja pysyä siellä, on täysin absurdi.
Mutta joo, jos saisin Chesleyn aina viereiselle penkille lentäessäni - varmasti mieli kummasti tyyntyisi jo hänen läsnäolostaan. :)
Katsele muutama YouTube-doku lentoturmatutkinnoista, niin voit nähdä onnellisesti päättyneen hätätilanteen :)
Totta kai niitä onnettomiakin tapauksia on ... ja menetettyjä ihmishenkiä.
Usein syy oli huonosti huolletuissa koneissa ja inhimillisissä erehdyksistä, joista lentäjät joutuivat taitojensa äärirajoilla selviytymään.
Onnettomuuksia ja katastrofeja voi tapahtua maan pinnallakin, ja niin valitettavasti tapahtuu. Itse olen levollinen siitä huolimatta, mitä maailmalla rytisee (vaikka ne surullisia asioita ovatkin terroristi-iskuineen ja sotineen), koska tiedän olevani matkalla Kotiin, ja turva ja tarkoitus on Jumalassa, joka on minut luonut. <3
Minulla ei ole erityisen pahaa lentopelkoa mutta en kyllä oikein tykkää lentämisestä vaikka sitä tuleekin harrastettua muutamia kertoja vuodessa. Korkean paikan kammoni on taas sitä luokkaa että lamaannun jo keittiötikkaille noustessa.
Minulle tuli sellainen mieleen, että onko Jämijärven onnettomuus laukaissut tämän pahentuneen lentopelon? En usko alkoholin tai rauhoittavien ratkaisevan ongelmaa vaikka tilapäisesti voivatkin helpottaa oloa. Mainitsit ettet usko terapian auttavan, mutta mikäli juuri esim. Jämijärvi on pahentanut tilannetta voisi lentopelkoon erikoistuneen terapeutin tapaamisesta olla hyötyä.
Pelkään ihan hirveästi hammaslääkäriä ja ilmoitan aina aikaa varatessa että mua pelottaa ihan kamalasti. Kun hammaslääkäri selostaa koko ajan mitä tapahtuu ei tunnu niin pahalta. Voikohan lentolippua varatessa kirjoittaa johonkin että tarvitsee erityistukea henkilökunnalta?
Jämijärvi oli minulle todella paha asia (turmassa menehtyi tuttavapiiriin kuuluvia ihmisiä), mutta lentopelkoni oli palannut jo ennen Jämijärveä.
Tätä minäkin toivoisin, vaikka en usko että erityistuki käytännön tilanteessa juuri on mahdollista.
Aina sanotaan muutenkin, että "kerro lentohenkilökunnalle lentopelostasi, he kertovat sinulle mistä eri kolinat jne johtuvat". Mutta ei se käytännössä noin mene, valitettavasti. Missä vaiheessa ne stuertit tai lentoemännät ehtivät pelkoisen luokse tulla "kertomaan kolinoista"? Hehän istuvat turvavöissä omilla paikoillaan lennon noustessa ja laskeutuessa tai turbulenssin aikana, ja ovat muun ajan työn touhussa. Jos ajatellaan, että lentopelkoinen kaipaisi eniten tukea juuri turbulenssin aikana, niin miten joku hlökunnan jäsen voisi olla tuolloin hänen luonaan? Kun kaikkien on oltava turvavöissä. Ei kai hlökuntakaan omaa turvallisuuttaan riskeeraa vain jonkun pelkoisen takia.
Olen joskus vuosia sitten lukenut, että jotkut ovat saaneet avun ns. taputteluterapiasta. Itse en ole lentopelkoinen enkä ole kyseistä hommaa kokeillut, mutta eipä tuo varmasti haitaksikaan ole, jos kokeilee :-) Jokin aika sitten lentokoneessa ihmettelin, että tekeekö vieressä istuva henkilö ristinmerkkejä (sekin voisi tietysti joitain lentopelkoisia helpottaa), mutta sitten tuli mieleeni, että hän todennäköisesti teki juuri tuota taputteluhommaa. Nousun jälkeen hän istui ihan rauhallisen ja rennon oloisena koko lennon ajan. Pikaisella googletuksella ainakin energiapsykologia-nimiseltä sivustolta löytyi ohjeita.
Piti minunkin googlata ja liittyy näköjään akupisteisiin. Veikkaan että tuo vaatisi aika lailla harjoittelua.... Mä en ole joogatunneillakaan koskaan onnistunut löytämään energiapisteitä :/
Mutta kaunis kiitos vinkistä <3 Ihanaa kun olette halunneet minulle tukea ja ehdotuksia antaa <3
Itsekin saan koneessa paniikin jos on turbulenssia ja oon todennut että alkoholi on paras apu tähän. Diapamia otin hammaslääkäriin ja siitä ei ollut mitään apua vaikka annostus oli iso joten joillekin sopii ja joillekin ei.
Mutta lomallehan sitä yleensä lentokoneessa ollaan menossa joten mikäs siinä on ottaa pari drinksua :D
Voi ei, toivon että löydät jonkun avun lentopelkosi hallintaan, koska kuitenkin pidät matkustamisesta.
Olen itse käynyt Finnairin lentopelkokurssin, ja voin todellakin lämpimästi suositella. Siellä pyritään vaikuttamaan pelkoon monin eri tavoin. Itselläni toimii mm. altistaminen: lentää vaan vaikka pelottaa, ja vähitellen siihen alkaa tottua kuin bussimatkailuun. Silti jos jotain joskus kävisi olisin varmaan aivan paniikissa. Mutta kun yleensä ei käy, siihen perustuu pelon hälveneminen.
Tsemppiä!
Mä lennän useita kertoja vuodessa ja silti pelkotilat vain pahentuvat lento lennolta :/
Mutta hei, tuosta lentopelkokurssista kuulisin mielelläni lisää - kuuluuko siihen myös varsinaista lentämistä? Ja miten 1,5 vuorokautta kestävällä kurssilla ylipäänsä ehditään selättää pelko..? :D Siis tuohan on tosi lyhyt aika - ja maksaa melkein tonnin...! Mitä kaikkea tuhannen euron "arvoista" ehditään mahduttaa alle kahteen vuorokauteen..?
Kävin itse lentopelkokurssin monta vuotta sitten. Silloinkin se oli minusta kallis, muistan että se maksoi 500 euroa. Mutta todellakin sen arvoinen!
Kurssiin sisältyi lentopelkoon vaikuttamista monin eri tavoin. Lentokapteeni kertoi kaiken lentämisen teoriasta, kaikista lennon aikaisista äänistä ym., psykologi opetti tekniikoita miten pelkoon voi vaikuttaa, lentoemäntä kertoi matkustamohenkilökunnan toiminnasta jne. Lisäksi harjoiteltiin pelottavalle tilanteelle altistamista ja sen hallintaa: aluksi oltiin matkustamosimulaattorissa, sitten lentokoneessa joka vain rullaili kentällä ja lopuksi lennettiin reittilennolla Kööpenhaminaan.
Finnairilla on tosi kova onnistumisprosentti kurssilla, he saavat lentokoneeseen jopa sellaisia henkilöitä jotka ovat vannoneet etteivät ikinä enää lennä. Ja vaikka kurssi tuntuu kalliilta, se oli pieni hinta siitä että lentämisestä voi nykyään jopa nauttia. Lisäksi kurssi oli myös elämys ja vähän kuin ulkomaan matka itsessään. Pääsimme katsomaan Finnairin koulutustiloja, simulaattoreita, lentokoneiden ohjaamoja ja huoltohalleja ja jopa laskemaan sillä hätäpoistumisliukumäellä. :)
Kuulostaa kyllä tosi hyvältä setiltä, kiitos kun kerroit kurssista enemmän Pumpulipupu! Ei hitsi, mä haluan kyllä alkaa säästää tuollaiseen... Kuten sanoit, se olisi jo elämys itsessään. Mutta edelleen mietin miten kurssi voi olla niin lyhyt..? Oletin tuollaisen kurssin kestävän vähintään 2-3 päivää. Jos siihen kuuluu vielä reittilentokin niin miten ihmeessä kaikki ohjelma saadaan mahdutettua puoleentoista vuorokauteen?
Edit. Anteeksi - mä en ole edes tajunnut että sun nick on lyhentynyt pelkäksi Pumpuliksi ;)
Sattuipa sopivasti postauksesi! Itse nousen maanantaina koneeseen luultavasti drinksun ja mindfulnessin avulla. Aion keskittyä nousuvaiheessa vain hengitykseen ja tietoiseen läsnäoloon, enkä hengissäpysymiseen :D . 10-15 mg Diapam on mhyös hyvä, mutta valitettavasti tekee itselleni hieman pahoinvointia lentokoneessa ja hönttisen olon loppupäiväksi. Pienempi annos olisi vain placeboa.
Yksi lasi punaviiniä lentokoneessa tuskin vie kenenkään toimintakykyä. Se vain tekee lennosta huomattavasti miellyttävämmän. Kiertää verikin paremmin jaloissa :D
Tunnen kyllä itseni todella ulkopuoliseksi tätä keskustelua lukiessa, kun huomaan, että lennän itse todella harvoin (olen lentänyt yhteensä kuudesti elämäni aikana ja esim. vanhempani eivät koskaan!). Lentäminen tuntuu minulle edelleen ihan luksukselta.
Olen kyllä aika ymmälläni tuosta, että miksi junalla matkustaminen voi ja saa olla noin paljon kalliimpaa esim. täällä Euroopassa kuin lentäminen! Tuo on oman järkeni mukaan suuri vääryys! Tässä olisi kyllä kovasti aihetta poliittisille toimille vähintäänkin.
Joo, se on kyllä käsittämätöntä että lentohinnat on saatu poljettua niin alas.... En pysty minäkään ymmärtämään miten on mahdollista pitää lentokoneet ilmailukuntoisina niin halvoilla tiketeillä - maksaako muka junien ja rautatieverkoston ylläpito oikeasti enemmän kuin lentokoneiden?
Mikseivät päättäjät voisi soveltaa tässä ympäristöajattelua? Tilanne on aika surkuhupaisa. :(
Heippa! Täälläkin yksi pelkoinen. Tiedoksi, että Finnairin väki on kirjoittanut kirjan "lentopelko hallintaan" ( Paula Kinnunen). Itse pidin sitä kädessä kuin Raamattua viimevlennollani ja luin vaihe vaiheelta, mitä matkalla ja koneessa tapahtuu. Suosittelen!
Kiitos! :)
Mullekin on lentopelko hiipinyt jotenkin kuin tyhjästä, oon lentänyt paljon ihan pienestä pitäen kun ollaan paljon asuttu ulkomailla, ja tälläkin hetkellä lentelen melkeinpä joka toinen kuukausi kun perhe asuu edelleen ympäri Eurooppaa. Ja tuntuu että joka kerta vaan jännittää enemmän ja enemmän?
Mutta muistan kun muutama vuosi sitten yksi perhetuttu joka on lentäjänä Finnairilla piti jossain kesäbileissä pienimuotoisen lentopelkokurssin mulle, ja selitteli kaikkia asioita. Siinä meni oikeesti aika hyvin se lentopelko ohi joksikin aikaa, mutta nyt oon tietysti onnistunut unohtamaan melkeinpä kaiken mitä se mulle kerto, ja lentopelko vaan jatkuu. Pahinta on se että oon saanu tartutettua sen jotenkin poikaystävääni, joka jännittää nykyisin varmaankin ihan yhtä paljon kun mä. Mä yritän aina olla miettimättä koko asiaa, kun taas poikaystävä tykkää puhua siitä ja tyyliin koko lentomatkan musituttelee siitä kuinka paljon jännittää.... -_-
Voi ei, tuo on kyllä tosi ikävää. :/ Mä en osaa edes kuvitella miten kipsiin menisin jos mulla olisi vielä seurana joku yhtä pelkoinen kuin itse olen... Matkaseuran tyyneys rauhoittaa minua, esim. Oslo-Hki -lennolla mua auttoi jotenkin ihmeesti kun vain kuuntelin kun Tanja ja Jonas jutteli niinkuin ei mitään vaikka kone tärisi ja heilui... Keskityin heidän keskusteluunsa vaikka en itse hermostuneisuudeltani oikein osannut ottaa siihen osaa, mutta jo se toisten rauhallisen jutustelun seuraaminen tyynnytti omaakin oloa.
Moi,
lukuvinkki: Edmund J. Bournen Vapaaksi ahdistuksesta - työkirja paniikista ja peloista kärsiville. Hyviä vinkkejä siinä peloista selviytymiseen.
Itselläni on takana 27 vuotta paniikkihäiriökohtauksia ja niiden kanssa elämisen opettelua. Pelkoja päin, eikä ahdistavien tilanteiden välttelyä. Se on tärkein juttu! Olen päässyt käymään jo muutaman kerran ulkomailla (Kreikka)!
Bourne lisätty vinkkilistalle :) Kiitos :)
Heippa,
Olivatko nuo kuvassa olevat Diapamit sinulla matkassa mukana? Ellen väärin näe,ovat ne vanhentuneet 2011 mikä selittäisi sen ettet juuri vaikutusta huomannut!
Kuvassa käytetyt lääkkeet eivät ole minun ;) Misterin vanhoja. Otin postauksessa käytetyt kuvat jo ennen kuin olin saanut omia lääkkeitä, koska suunnittelin lentopelosta terapiapostausta viikkoja ennen matkaan lähtöä.
Tuota, en tiedä oletko huomannut, mutta nuo kuvan Diapamit on menneet vanhaksi jo yli kolme vuotta sitten.
Olen toki huomannut :D Kuvassa käytetyt lääkkeet eivät ole minun ;) Misterin vanhoja. Otin postauksen kuvat jo ennen kuin olin saanut omia lääkkeitä, koska suunnittelin lentopelon lääkintäpostausta viikkoja ennen matkaan lähtöä.
Huh, no ei sitten mitään hätää! Mä nimittäin oikeasti huolestuin :D
Mietinkin jo aiemmin että kas kun kukaan ei kysy kuvan pamien päiväyksestä... ^_^ Mutta en jaksanut alkaa selittää hommaa postauksessa, irrelevant. Ja huomasihan joku valpas sitten :)
Pampulat näyttää menneen vanhaksi 3,5 vuotta sitten, liekö siinä syy tehottomuuteen?
Katso vastaukseni edellisille kommentoineille :)