10.03.2021

Täytettä ja kosteutta väsähtäneeseen ihoon: Novexpertin hyaluronihappotuotteet

Otin tavoitteeksi esitellä blogissa jokaisen Novexpert-brändin sarjan, ja tutustumiskierros etenee tänään sarjan säihkyvimpään tähteen; hyaluronihappo-linjaan.

Olen saanut tuotteet töistä. Teen nykyään myös sarjan koulutuksia, joten Novexpertistä on tullut yksi "kotisarjojani" ❤️

Kaikki tuntuvat rakastavan hyaluronihappoa, ja se onkin varmasti tämän hetken raaka-ainetrendin tunnetuin ja voisiko sanoa helppotajuisin ”supermolekyyli”. Kaikkien iho tarvitsee kosteutta, ja hyaluronihappo kosteuttaa, mikä tekee siitä puoleensavetävän tehoaineen käytännössä kaikille.

Kuten aiemmassa hyaluronihappoa käsittelevässä jutussani kirjoitin, hyaluronihapon vaikutukset eivät jää pelkästään kosteuttamiseen, vaan sillä on myös molekyylikoosta riippuen rauhoittavia, suojaavia, ihon pintaa pehmentäviä ja kollageenin tuotantoa stimuloivia ominaisuuksia.

Joten: what’s not to love? ❤️

ILMAA LATISTUNEESEEN ILMAPALLOON

Novexpertin sarjan avainteknologia on ”replumping”, eli ihon täyteläistäminen. Tuotteiden pointti on kosteutuksen lisäksi tehdä ihon pinnasta täyteläinen, pyöreämpi, jos näin voi sanoa. Sarja onkin tarkoitettu kosteusköyhän ihon ohella erityisesti ohentuneelle ja väsyneelle, kuopalle menneelle iholle. Hollow skin, kuten englanniksi asia ilmaistaan.

Väsähtänyt, lässähtänyt ilmapallo ei ole lainkaan hullumpi mielikuva tässä yhteydessä. Iho voi ”lässähtää” stressin, laihtumisen, sairauden ja kiireen seurauksena nuorellakin iällä. Ikääntyessä iho taas ohenee ja kasvot menettävät pyöreyttään biologisten muutosten seurauksena.

Novexpertin Hyaluronic Acid -tuotteet vastaavat kumpaankin tilaan ja pumppaavat "ilmaa palloon".

Sarjassa on kahdeksan tuotetta: kosteusvoide ja -geeli, kosteuttava seerumi, napakoittava seerumi, kasvovesi, misellivesi, huulivoide sekä kasvonaamio.

Aloitetaan seerumeista.

SEERUMIT

Niitä on siis kaksi, joista toinen, mustapulloinen, on Novexpertin maailmanlaajuisesti tunnetuin ja myydyin tuote.

Valkopulloinen Instant Lifting Serum (39,95€ / 30 ml) on aivan toisenlainen tuote. Se ei niinkään kosteuta, vaan toimii ihon pikakaunistajana. Tämä on tuote niihin aamuihin, kun kasvosi ovat syystä tai toisesta erityisen nuupahtaneet, ja haluat saada ihon nopeasti sileän, tasaisen ja kiinteän näköiseksi. Se tasoittaa juonteita ja kiristää pois velttoutta hämmästyttävän hyvin. Instant Lifting ei ole tarkoitettu päivittäiseen käyttöön, vaan avuksi tarpeen vaatiessa.

Voin kertoa, että seerumi todella toimii. Se muodostaa ihon pintaan napakoittavan kalvon, joka konkreettisesti suoristaa ruttuista ja velttoa ihoa. Teknologia on sama, jota Novexpert käyttää myös C-vitamiini-linjan silmänympärysvoiteessaan; napakoittava pinta syntyy baobab- ja akasiakumeilla.

Instant Lifting -seerumin vaikutus on tehokkain yksinään käytettynä, mutta sitä voi myös sekoittaa 50/50-suhteessa päivävoiteeseen, jolloin saat miedomman Tuhkimo-efektin, mutta kosteutetumman tuntuisen ihon.

Booster Serum With Hyaluronic Acid -seerumista (49,90€ / 30 ml) voi sanoa, että se on kuin hyaluronihappotiivisteiden referenssituote. Se sisältää markkinoiden korkeimman pitoisuuden hyaluronihappoa, kokonaista 480 mg / 30 ml pullo. Verrokkina: Suomessa hyvin suosittu Evolven hyaluronihapposeerumi sisältää 200 mg hyaluronihappoa / 30 ml pullo.

Boosterissa on käytetty hyaluronihappoa kaikissa olemassa olevassa neljässä koossa. (Jos jokin yritys väittää, että heidän tuotteessaan on useampi kuin neljä molekyylikokoa hyaluronihappoa, se ei Novexpertin kemisti-kouluttajan mukaan voi pitää paikkaansa. Hyaluronihappoa on olemassa neljä eri kokoa, tai painoa, kuten kemiassa puhutaan; erittäin korkea, korkea, medium ja matala. Vaihtoehtoisesti näkee myös ilmaisuja: korkea, medium, matala ja mikro.)

Korkeampimolekyylisellä hyaluronihapolla on kaikkein täyteläistävin vaikutus, mutta samalla myös pinnallisin vaikutus; se pyöristää ihon pintaa tehden siitä kauniin sileän ja kimmoisan näköisen, mutta vaikutus on väliaikainen. Keskikokoisen hyaluronihapon vaikutus on kosteuttavin, matalamolekyylisellä taas on potentiaali stimuloida kollageenin tuotantoa, mikä tuo pidempiaikaisen anti-age-vaikutuksen.

Novexpertin Booster Serum’issa on hyaluronihappoa niin tiiviissä muodossa, että tätä seerumia ei todellakaan kannata lotrata, vaan 1-2 tippaa riittää, oikein kuivalla iholla kolme. Jos seerumia innostuu laittamaan liikaa, se saattaa rullata. Jos siis olet kokenut hyaluronihapposeerumin kanssa rullausta, vähennä määrää.

VOIDE JA GEELI

Kuten Novexpertin kaikissa sarjoissa, myös Hyaluronic Acid -sarjassa on kosteuttavasta 24 h -voiteesta kaksi koostumusta: ohuempi seka- ja rasvoittuvalle iholle ja täyteläisempi normaalille iholle. (Miksi ei kuivalle? Kerron alempana.) Vaikuttavat aineet voiteissa ovat samat, toinen vain on geeli, toinen voide.

Nimensä mukaisesti Repulp Cream ja Gel (39,95€ / 40 ml)  täyteläistävät ihoa. Ne sisältävät korkea- ja keskikokoista hyaluronihappoa, maksimoiden ihon pintaa kosteuttavan, silottavan ja pyöristävän vaikutuksen. Tuotteissa on myös anti-age-tehoja, ja ne tulevat ruskolevän (Novexpertin oma patentoitu Novaxyline-yhdiste), vihreän levän, omenansiemenuutteen, parsakaaliuutteen ja vihreän teen uutteen muodossa.

Repulp Cream edustaa juuri sitä kevyttä, helposti imeytyvää voidetyyppiä, jota rakastin käyttää vuosia (ennen kuin ihoni kuivui nykyiseen tilaansa). Tästä voiteesta voi sanoa, että siihen on helppo ihastua! Se todella kosteuttaa tehokkaasti, mutta jos ihosi on kuiva, Repulp Cream yksinään ei välttämättä riitä.

Ollessani Novexpertin koulutuksessa ja pääsimme tähän kohtaan, kysymykseni kouluttajalle oli ilmeinen: ”Hetkinen, miten niin hyaluronihapposarjan voidekoostumus ei riitä kuivalle iholle? Eikö juuri tämän pitäisi olla teidän kosteuttavin voide?”

Kouluttaja vastasi, että asia ei ole näin yksinkertainen. Hyaluronihappo-sarja on Novexpertin kosteuttavin sarja, mutta ei suinkaan ravitsevin. Kuiva iho tarvitsee myös rasvoja. Hyaluronihappo-molekyylit taas toimivat parhaiten ohuissa koostumuksissa. Jos halutaan hyötyä hyaluronihaposta maksimaalisesti, sitä ei voi formuloida paksuun, rasvaiseen voiteeseen.

Aaa…! 💡 (Näe lampun syttyvän Sannin pään päällä. :) Taas opin jotain uutta!) Näin ollen hyaluronihappotuotteet ovat ihanteellisia kosteusköyhälle, mutta eivät kaikkein paras vaihtoehto kuivalle iholle. Jos ihosi on kuiva, yhdistä Repulp Creamiin pari tippaa Novexpertin Omega-öljyboosteria.

Repulp Gel on muuten minusta tämänhetkisessä ihonhoitorutiinissani jopa parempi kuin Cream.

Olen tykästynyt sekoittelemaan seerumeita ja öljyjä, ja todennut, että geelimäinen seerumikoostumus toimii siinä kaikkein parhaiten. Repulp-geeli tuntuu normaalilla iholla melkein kuin geelimäiseltä seerumilta. Sen koostumus on minusta miellyttävämpi kuin lähes nestemäisen Booster-seerumin.

Jos iho oikein huutaa janoaan, laitan alle Booster-seerumin ja päälle sekoituksen Repulp-geeliä ja Omega-öljyä. Tämä on oma suosikki-rutiinini Novexpertilta. 👌

KASVOVESI

Smoothing Toning Mistin (22,90€ / 100 ml) olenkin esitellyt blogissa hiljattain. Todella suoraviivainen, superkosteuttava ja täysin vesimäinen kasvovesi.

Mist sisältää keski- ja matalakokoista hyaluronihappoa, tuoden kasvoveteen myös anti-age-vaikutuksen. Kasvoveden muita ihoa hoitavia ainesosia ovat adenosiini, riboosi, fermentoitu maitohappobakteeri, fytiinihappo ja aloe vera.

👉 Vinkki: kokeilkaapas suihkutella tätä kasvoille saunasta tullessa. Saunan jälkeen iho on kosteimmillaan, kun lämpö on avannut huokoset ja ilmankosteus on täyttänyt ihon pintakerroksen vesimolekyyleillä. Kun suihkutat ihoon hyaluronihappokasvovettä välittömästi saunan jälkeen, saat hyödynnettyä tämän intensiivisen kosteuden. Laskeutuessaan iholle hyaluronihappomolekyylit pakkaavat saunan jättämän kosteuden reppuihinsa, ja pulleine reppuineen ne sitten tekevät ihostasi ihanan sileän ja kosteutetun. :) Lukitse kosteus ihoon lopuksi voiteella.

MISELLIVESI

Novexpertillä on viisi eri putsarikoostumusta, ja ne on jaettu eri sarjoihin. Hyaluronihapposarjaan on valittu misellivesi-koostumus (19,90€ / 200 ml). (Puhdistusgeeli löytyy Trio Zinc -sarjasta, vaahto C-Vitamiini-sarjasta, maito Magnesiumista ja öljy Omegasta.)

Novexpertin misellivesi tuoksuu ihanalta ja puhdistaa ihon jättämättä sitä tahmeaksi. Silmämeikin tämä irrottaa keskiverto-(luonnonkosmetiikan) misellivettä paremmin. Puhdistavan aineen pitoisuus on muuten vain 0,3%.

REPULP MASK JA LIP' UP -HUULIVOIDE

Lopuksi sarjan erityistuotteet; huulivoide ja kasvonaamio.

Repulp Mask (29,90€ / 50 ml) on äärimmäisen kosteuttava SOS-naamio. Naamion kehittänyt Novexpertin perustaja Cyrille Teninge harrastaa surffausta, ja hän halusi luoda kosmeettisesti miellyttävän tehohoitavan naamion elvyttämään auringossa ja merivedessä karhentunutta ihoa. Naamiosta tuli ilmestyessään välitön hitti, ja nyt se on kesäinen suosikkituote surffaajille ja talvinen suosikkituote vuorikiipeilijöille ja muille äärisääolosuhteissa liikkuville.

Voin kertoa, että kaikkein kosteimman tuntuisen ihon ikinä olen saanut kuorimalla ihon, levittämällä sille Repulp Maskin ja sen jälkeen Repulp Creamin. 🙏🏻 Iho ei tunnu tippaakaan tahmealta tai ”voidemaisen” kosteutetulta, vaan yksinkertaisesti luonnollisen kostealta, pehmeältä ja kimmoisalta.

Nyt kun ”hollow face” alkaa olla itsellänikin yhä tutummaksi käyvä look (mun iho ohenee suunnilleen silmissä..!), huomaan löytäväni tällaisten tuotteiden tarpeen.

Viimeisenä esittelen sarjan Lip Up -huulivoiteen. Pienenä rönsynä: tutustuin tähän tuotteeseen ensimmäistä kertaa, kun vuosia sitten kirjoitin Kauneus & Terveys -lehteen huulia pullistavista tuotteista.

Novexpertin Lip’ Up (16,90€ / 8 ml) näyttäytyy helposti pelkkänä kevyesti sävytettynä, kosteuttavana huulikiiltona, mutta se on ihan ehta huulia täyteläistävä hoitotuote, jolla on myös pitkäkestoisia vaikutuksia.

Välittömästi vaikuttavia ainesosia ovat keskikokoinen hyaluronihappo, mentoli ja muira puama -uute. Nämä aineet saavat huulen kevyesti turpoamaan (lue: hyvin kevyesti.) Novexpertin tuotteessa mentolia on aika vähän verrattuna moneen muuhun välittömästi pullistavaan tuotteeseen (kuten Diorin Lip Maximizer).

Pitkällä aikavälillä vaikuttavia ainesosia ovat matalakokoinen hyaluronihappo, aminohappo (palmitoyl isoleucine) ja commiphora mukul -uute.

Kun Lip’Uppia käyttää säännöllisesti, huulten pinta pysyy sileämpänä ja täyteläisempänä ja vaikutus kestää, vaikka olisit välillä joitain päiviä ilman Lip’Uppia. Lip'Up ehkäisee tehokkaasti myös huulten rohtumista.

Aiemmat Novexpertin sarjaesittelyt löydät täältä:

C-VITAMIINI - antioksidanttista ja heleyttävää hoitoa samealle ja "tukkoiselle" iholle
TRIO-ZINC - syväpuhdistavaa anti-age-hoitoa aikuiselle epäpuhtaalle iholle
MAGNESIUM - hellää ja rauhoittavaa hoitoa herkälle ja kuivalle iholle

KILPAILU

Saan arpoa yhdelle onnekkaalle kaksi valinnaista Novexpert Hyaluronic Acid -tuotetta. :)

Osallistut kilpailuun kertomalla kommenttilaatikossa, mitkä kaksi tuotetta haluaisit voittaa.

Edit. Arvonta suoritettu, arpaonni osui nimimerkkiin Pipsa. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

Osallistumisaikaa on 14.3. saakka.

  • Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi ja Transmeri Oy
  • Arvontaan voi osallistua 10.3.21.-14.3.2021
  • Arvontaan voi osallistua vastaamalla kilpailukysymykseen. Jätä sähköpostiosoite sille varatulle riville, se näkyy vain arvonnan järjestäjälle
  • Luovutettuja sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan arvonnan voitosta tiedottamiseen ja palkinnon toimittamiseen
  • Voittaja arvotaan 15.3.2021 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimimerkki julkaistaan myös Karkkipäivä-blogin sivulla
  • Osallistuneiden kesken arvotaan kaksi vapaavalintaista Novexpert Hyaluronic Acid -tuotetta. Voiton arvo tuotteista riippuen 39,80€ - 99,80€.
  • Mikäli osallistuja haluaa peruuttaa suostumuksensa yhteystietojensa käyttöön, sen voi tehdä jättämällä kommentti: ”Peruutan suostumukseni” tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai ottamalla yhteyttä arvonnan järjestäjään: karkkipaiva (at) hotmail.com
  • Palkinnon vastaanottaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.
  • Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä
191 kommenttia
06.03.2021

Seerumien "inflaatio"

Silmiini osui  Sokoksella houkuttavan näköinen uutuustuotteiden esillepano. Kyseessä oli ständillinen Natura Siberican värikkäitä pakkauksia.

Menin lähemmäs, ja uutuuksista löytyi mm. kolme seerumia. Hinta: 7,90€ / kpl. Katsoin hintalappua kaksi kertaa, googlasin hinnan netistä ja kyllä, hinnasta ei puuttunut numeroa edestä.

Seerumi: seitsemän euroa yhdeksänkymmentä senttiä.

Kymmenen vuotta sitten tällaista ei olisi voinut kuvitellakaan.

Kymmenen vuotta sitten 'seerumi' oli jotain ihan muuta, kuin nyt.

Seerumi on yksi eniten suosiota kasvattaneista ihonhoitotuotteista viimeisen vuosikymmen aikana. Se on muuttunut ikääntyneen ihon arvokkaasta erityistuotteesta kaiken ikäisten yleistuotteeksi, joka on kuin kosteusvoiteen "jatkumo" - tai pitäisikö sanoa "etumo".

Kymmenen vuotta sitten seerumissa oli arvokas kaiku (sekä hintalappu), ja se nähtiin ennen kaikkea ikääntyneen ihon hoitotuotteena. Seerumeita ei ylipäänsä juuri ollut edullisten sarjojen valikoimassa. Minullekin 'seerumit' olivat jotain, joka kuului Diorin, Estee Lauderin ja Clarinsin maailmaan, aloittaessani työt kauneusalalla.

Seerumin hintalappu starttasi tyypillisesti 50 eurosta. Jo sana ’seerumi’ piti sisällään lupauksen jostain ylellisestä ja erityisestä.

Mitä ’seerumi’ sitten on? Miksi se on (ollut) niin arvokas tuote?

Seerumi on alkujaan ollut ihonhoitotuote, jossa aktiiviaineiden pitoisuus on paljon korkeampi ja helpommin imeytyvämmässä muodossa, kuin voiteessa. Se, sekä ylipäänsä tuotteen ”ylellisyys”, on selittänyt seerumin korkeaa hintaa. Seerumi ei ollut arkinen tuote. Vaikka sitä on aina suositeltu käytettävän päivittäin, seerumiin on liittynyt jotain juhlallista. Kokemus siitä, että nyt annan iholleni kaikkein tehokkainta ja parasta.

Seerumien imago lähti muuttumaan 2010-luvun alussa. Muistan yhä, kun markkinoille ilmestyivät ensimmäiset puhtaasti kosteuttavina markkinoidut, kaiken ikäisille sopivat ja jopa edulliset seerumit. Se tuntui jännittävältä. Nämä kaiken ikäisten kosteusseerumit olivat huokeampia kuin anti-age-seerumit, mutta yhä puhuttiin useiden kymppien hinnasta.

2020-lukua lähestyttäessä seerumien kirjo yhä vain laajentui. Tuli rauhoittavia, kirkastavia, puhdistavia ja ”energisoivia” seerumeita (mitä energisoiva lopulta edes tarkoittaa ihonhoidossa..?). Useita näistä oli aiemmin ollut tarjolla kalliiden anti-age-seerumien kategoriassa, mutta uuden sukupolven seerumit oli tarkoitettu kaiken ikäisille.

Nyt seerumin käyttö on ”perusteltua” kaikille ihoaan hoitaville. Nyt kaikki ikäänkuin "tarvitsevat” seerumin. Koska tällainen tuoteryhmä (ja tarve) on luotu.

Itsekin rakastan seerumeita, ja tällä kirjoituksella en missään nimessä dissaa seerumeita. Pohdin niiden arkistumista, vallalla olevaa seerumitrendiä ja ennen kaikkea sitä, mitä seerumi nyt on.

Mitä muuta seerumi on, kuin (mahdollisesti) tiiviimmässä muodossa tarjottavia ainesosia? Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi koostumus muiden joukossa: hyvin ohut ihoa hoitava voide, geeli, fluidi tai neste. (Tai nykyään myös öljy.) Ohut koostumus tai nimi 'seerumi' ei automaattisesti tarkoita sitä, että tuotteen sisältämät hoitavat aineet olisivat sen konsentroituneempia kuin muun koostumuksen tuotteessa.

Jos kiinnitätte huomiota, nykypäivän kaiken ikäisille sopivista seerumeista harva enää edes kommunikoi tällaista. Kaikki seerumit eivät enää pyri väittämään, että ne olisivat tehokkaampia kuin muut tuotteet. Niiden teho piilee enimmäkseen siinä, että ne tuovat iholle yhden lisäkerroksen kosteuttavia tai muulla lailla hoitavia aineita.

Seerumi on käytännössä lakannut olemasta "tiiviste". Se on yksi ihonhoitotuotteen koostumus, tai paksuus, jatkumossa, jonka muodostavat vedet, paksummat nesteet, geelit, voiteet ja salvat.

Tämä, yhdessä seerumeiden yleisen statuksen muutoksen myötä auttaa ymmärtämään, miksi seerumi voi nykyään maksaa alle kympin.

Seerumi on nyt suositumpi kuin koskaan, ja samalla se on kokenut "inflaation". Mikä ei välttämättä ole huono asia.

Mitä voi pitää "huonona" on se, että kuluttaja ei voi tietää, sisältääkö seerumin nimellä myytävä tuote muita tuotteita tiiviimmän pitoisuuden aktiiviainesosia, vai onko se vain kosteuttava ja hoitava tuote hyvin ohuella koostumuksella

Ainesosaluetteloa katsomalla on mahdoton tietää aktiiviaineiden suhdetta muihin ainesosiin. Totuus: meidän on vain uskottava, mitä valmistaja tuotteesta sanoo. :) Voimme yrittää tehdä päätelmiä hinnan perusteella, mutta tosiasiassa emme voi tietää pitoisuuksista mitään. 70 euron ja 10 euron seerumissa voi periaatteessa olla samat pitoisuudet samaa raaka-ainetta.

Myös itseruskettajia saa nykyään "seerumeina"

Jos oikein väännetään ihonhoitotuotteiden todellisuus (tai mahdollinen todellisuus) rautalangasta, meillä voi olla yhdestä ja samasta raaka-ainecocktailista viisi eri koostumusta, erona vain veden ja rasvojen määrä.

Otetaan sekoitus hyaluronihappoa, peptidejä ja vihreän teen uutetta. Sama sekoitus, samalla pitoisuudella, voi olla integroituna kasvoveden, essencen, seerumin, kasvovoiteen tai hoitobalmin nimellä myytävässä tuotteessa. Samat aineosat, sama pitoisuus, eri "kuljetusväline". Toki vaikuttavilla aineilla on eri liukoisuuksia, ja tietyt aineet imeytyvät paremmin vesipohjassa, toiset öljypohjassa. Nestemäinen koostumus vaikuttaa myös imeytymiseen. Eroja siis on. Mutta tuotteen nimikkeestä emme voi sitä suoraan päätellä. 

Ihan mielenkiintoista. Tätähän ihonhoitotuotteiden maailma on. Erityisesti nyt, kun elämme sensory appeal -trendin kulta-aikaa, johon erilaisten koostumusten kerrostaminen myös vahvasti kuuluu. Sama tuote voidaan myydä meille useammalla eri koostumuksella, koska meistä on ihanaa levittää niitä kasvoille :)

Entä nuo Natura Siberican kahdeksan euron seerumit? Ostin ne :)

Ainesosalistat vilisevät ihonhoidon superhyviksiä niasiiniamidista fosfolipideihin ja hyaluronihaposta C-vitamiiniin ja retinyylipalmitaattiin. On pantenolia, on tyrnimarjavettä, on rohtokasveja. Incit ovat helposti vakuuttavampia kuin suurimmassa osassa markettibrändien seerumeita. Hinnalla 7,90€...!

Palaan tarkemmalla käyttökokemusraportilla myöhemmin. Mutta rehellisesti? Tällä hinnalla? Ajatukseni on tämä: joko näissä on naurettavan pienet pitoisuudet mainittuja ainesosia, tai, ehkä todennäköisempi vaihtoehto... näissä on ihan toimivat, "perustason" ohutkoostumuksellisen ihonhoitotuotteen pitoisuudet, ja moni paljon kalliimpi seerumin nimellä myytävä tuote vain on ainesosien arvoon nähden.... täysin ylihinnoiteltu.

Teidän ajatuksianne seerumeista?

43 kommenttia
03.03.2021

Laveran hinnat laskivat!

Tällaistakin tapahtuu: kosmetiikkasarjan hinnat laskevat - pysyvästi! :)

Laveran hintatasoa Suomessa päätettiin säätää, ja säätää reilustikin. Hinnat laskevat noin 20-25 %! Aika hieno juttu! Harvoin kuulee tällaisia uutisia kaupallisella alalla :) 👍

Hintaesimerkkejä (Natural Goods Companyn sivulta):

SHAMPOOT JA HOITOAINEET: ennen 9,90€, nyt 7,50€ 

VARTALOVOITEET: ennen 14,30€, nyt 10,50€

HYDRO SENSATION -SEERUMI: ennen 22,10€, nyt 18,20€

HYDRO SENSATION -KASVOSUIHKE: ennen 13,20€, nyt 10,50€

KANGASNAAMIO: ennen 9,10€, nyt 6,90€

MY AGE - SEERUMI: ennen 33,90€, nyt 27,90€

RE-ENERGIZING SLEEPING CREAM: ennen 22,80€, nyt 18,50€

HYALURON LIQUID -MEIKKIVOIDE: ennen 23,80€, nyt 17,90€

POWERFUL LASHES -RIPSIVÄRI: ennen 16,40€, nyt 12,50€

COLOUR INTENSE -HUULIPUNA: ennen 13,90€, nyt 10,50€

POSKIPUNAT JA HIGHLIGHTERIT: ennen 16,50€, nyt 12,50€ 

Uudet hinnat ovat jo voimassa meidän omissa verkkokaupoissa, Jolie'lla ja Natural Goods Companylla. Jälleenmyyjillä uudet hinnat alkavat näkyä kevään aikana.

Jälleenmyyjät päättävät itse hintansa, joten en osaa sanoa, onko uusi hinnan alennus myös 20% luokkaa kaikilla myyjillä.

Miltäs kuulostaa? :) No, ei kai alennettu hinta voi pahaltakaan kuulostaa :D ❤️

Mä olen eniten innoissani kasvosuihkeen, hiustuotteiden ja vartalovoiteiden hinnanlaskusta sekä poskipunien ja muiden meikkien uusista hinnoista..!

Kasvojenhoitotuotteista moni (ainakin minä) on valmis maksamaan vähän enemmän, jos löytyy itsellä toimiva hyvä tuote, mutta esimerkiksi vartalovoide saisi mun makuun maksaa aika vähän, koska sitä kuluu paljon. Joten yli 25% hinnan pudotus Laveran ihanissa vartalovoiteissa oli kyllä mun mielestä erittäin tervetullut. 😙

Huraa halpuuttaminen...! (Markku-Alénnuttaminen... 😆)

27 kommenttia
02.03.2021

Mitä tuotteita kaipaan nyt + esittelyssä uusi retinoli-silmänympärysvoide

Väliin vähän kevyempi postaus... :)

Välillä kun lähden reissuun (tällä hetkellä tietysti vain Suomen sisällä), en tiedä, kuinka kauan viivyn. Tavallisesti ihminen pakkaa reissuunsa ne tuotteet, joita tietää tai arvelee matkan aikana tarvitsevansa. Minä pakkaan sen lisäksi työvälineet, eli kullakin hetkellä testissä olevat kosmetiikkatuotteet tai tuotteet, joista tiedän olevani tuottamassa lähiaikoina sisältöä.

Lähdin tuossa 11 päivää sitten Kuopioon, ajatellen viipyväni maksimissaan viikon. No, en ole vielä halunnut palata. :) Kuopiossa on niin mukavaa.

Mukaan ottamani kosmetiikkaa riittäisi ilman muuta vaikka puolen vuoden tarpeisiin tai pidemmällekin, mutta silti kotiin jää aina tuotteita, joita huomaa kaipaavansa.

Viikon jälkeen huomasin erityisesti kaipaavani lisää kasvovesiä. :D Ne ovat minulle paljon enemmänkin kuin ihonhoitoa, ja rakastan vaihdella niitä samaan tapaan kuin joku tykkää vaihdella koruja tai kampausta.

Minulla on mukana kaksi kasvovettä: Cattierin Rosée Florale aamuun ja Novexpertin hyaluronihappokasvovesi iltaan, ja vaikka nämä ovat erinomaisia, ai että haluaisin käteen jo muitakin vaihtoehtoja :D (Kuka samaistuu...? Ehkä hyvä jos kukaan ei samaistu...)

Lisäksi kaipaan näitä:

Dermosilin Karbamidivoide - että pitikin unohtaa..! Olen alkanut käyttää karbamidivoidetta jalkojen lisäksi myös käsiin sekoittamalla sitä käsivoiteeseen, ja iho on ollut sen jälkeen todella hyvässä kunnossa. Karbamidi jäi kotiin, ja nyt sormien iho on taas karhentunut.

Teepuuöljy - otsaan on tullut vähän näppyä ja ne nitistyvät hetkessä sekoituksella jojoba- & teepuuöljyä.

Hajuvesi - käsittämätöntä, mutta unohdin kokonaan pakata hajuveden. Mulla kulkee aina lompakossa Uniquen pieni Ingrid roll-on-tuoksu, joten sellainen on mukana, mutta ei muita. En ole ihminen, joka käyttää joka päivä samaa tuoksua, joten tuntuu tosi kummalliselta kun ainoa vaihtoehto on Ingrid.

C-vitamiiniseerumi - jep, tämäkin jäi. Mulla on kyllä mukana kuusi muuta seerumia... Mutta aamuisin kaipaan Novexpertin Ceetäni. 🧡

Hiuksiin jätettävä hoitoaine - D'oh! Tämä oli paha unohdus. Mulla on testissä uusi hoitoaine jonka tehot eivät ihan riitä kosteuttamaan mun hiuksia, ja kuivat kutrini todellakin ikävöivät kotikylppärissä majailevia leave-in-tököttejä...

Hiusväri - Khadin Shikakai-jauhe haalisti mun hiusväriä niin tehokkaasti, että korallin värin freesaus olisi tosiaan ollut paikallaan Kuopiossakin.

Esittelenpä tässä samalla myös yhden uusista mukaan tulleista tuotteista.

Kicksin "kotisarja" päivittyi kokonaan viime syksynä, ja on nyt nimeltään Beauty Act. Valitettavasti ne älyttömän hyvät silmänalus-hydrogeelilaput eivät palanneet uudistettuun sarjaan, mutta löysin hyllystä muutamia muita kiinnostavia tuotteita.

Yksi niistä, tai ehkä kiinnostavin, oli Retinol Renew -silmänympärysvoide.

Retinolipitoisia silmänympärystuotteita on markkinoilla hämmentävän vähän. Minusta se on todella outoa kun ottaa huomioon, että juuri silmänympärykset ovat useimpien kasvoissa se kaikkein "ryppyisin" alue. Ja retinoli, tai retinoidit, ovat kosmetiikan paras aine juonteiden silotukseen.

Itsehän kyllä holvaan silmänympäryksilleni vahvojakin retinoliseerumeita, koska oma ihoni niitä kestää. Kaikki eivät varmaan kuitenkaan näin tee, enkä neuvo tekemäänkään, ainakaan ilman varovaista totuttelua miedoista retinolituotteista alkaen.

Bongatessani Kicksin Beauty Act -hyllyssä silmänympäryksille kehitetyn retinolituotteen, ostin sen heti testiin. Harmi kyllä tuotteessa ei mainita retinolipitoisuutta, joten voimme vain toivoa, että pitoisuus on tehokas.

Itse asiassa Kicksin tuotteessa ei ole retinolia, vaan toista a-vitamiinijohdannaista, joka tunnetaan kauppanimellä Granactive Retinoid. Inci-nimi on hydroxypinacolone retinoate.

Granactive Retinoidia pidetään joidenkin tutkimusten mukaan retinoliakin tehokkaampana, ns. uuden sukupolven retinolina, mutta mene ja tiedä :) Ainakin sitä mainostetaan vähemmän ihoa ärsyttävänä, ja olen ehdottomasti siinä käsityksessä, että tämä johdannainen on ainakin superyleistä retinyylipalmitaattia paljon tehokkaampi. Monelle Granactive Retinoid voi olla tuttu The Ordinaryn retinoidituotteista.

Tuotteen koostumus on jännä; se on vesipohjainen ja näyttää geelimäiseltä, mutta tuntuu kevyesti öljyiseltä. Se on ikäänkuin raikas "vesiöljygeeli" :) Rehellisiä öljyjä tuotteessa ei ole lainkaan, joten lievästi öljymäinen tunne tulee jostain muista ainesosista.

Ensin ajattelin, että en pidä koostumuksesta, mutta se on ikäänkuin "grown on me", ja nyt olen varsin ihastunut siihen :) Vaikka inci ei  vakuuta ulospäin kosteuttavuudellaan, geeli todellakin tuntuu kosteuttavalta sekä myös pehmentää. Geeli myös asettuu iholle erittäin kiitettävästi, se ei ole liian vetistä eikä liian tahmeaa, ja tuntuu hyvin hoitavalta.

En edes tarvitse tämän päälle toista silmänympärystuotetta, mitä en olisi geelistä uskonut. Mutta kuten todettua, jokin tekee tästä tuotteesta ravitsevan tuntuisen, kuin mukana olisi jotain lipidejä.

Inci on hyvin synteettinen, mitä voi retinolituotteelta odottaakin. Mukaan on nakattu kaksi kasviuutetta: himalajalainen lääkekasvi Swertia chirata joka kosteuttaa, sekä ihoa uudistava rohtoraunioyrtti. En nyt tiedä, onko näillä varsinaisesti mitään oleellista vaikutusta tässä tuotteessa, tuntuvat aika hassulta lisäykseltä.

Glyseroli ja hydroxypinacolone retinoate ovat tuotteessa ne aineet, joilta voi odottaa vaikutusta. Joo, ja onpa mukana adenosiiniakin, joka on sekin anti-age-hyvis. :)

Tuote on muuten valmistettu Etelä-Koreassa.

Voide maksaa 27,90€. Vaikka retinolin pitoisuutta ei kerrota, minusta tuote vaikuttaa oikein hyvältä silmänympärysihon anti-age-tuotteelta. Ainakin se tuntuu miellyttävältä ja sisältää uskottavan teknologian 👍

33 kommenttia
28.02.2021

Pihistä & panosta - meikit

On seuraavan Pihistä & Panosta -vertailun vuoro. :) Ensimmäisessä osassa vertailtiin ihonhoitotuotteita, osassa kaksi tähtenä ovat meikit.

Miksi ostaa kalliimpaa tai miksi halvempaa, ja onko laadussa eroa. Tämä on ikuisesti kuluttajaa kiehtova aihe, ja nyt siihen paneudutaan myös Karkkipäivä-blogissa.

Idean aiheeseen sain töistä, ja vertailun tuotteet ovat Transmerin maahantuomia sarjoja.

Vertailussa on mukana seitsemän tuotetta: meikkivoide, ripsiväri, peiteaine, poskipuna, huulipuna ja highlighter. Vertailtavat parit on muodostettu periaatteella selektiivinen vs. päivittäiskosmetiikka.

YLEISESTI

Laatuerot värikosmetiikan raaka-aineissa edullisen ja kalliimman välillä ovat pienemmät kuin ihonhoitotuotteissa. Värikosmetiikan puolella kalliimman tuotteen edut liittyvät ihonhoitoa useammin pakkausteknisiin tai muotoilullisiin seikkoihin. Sanalla sanoen: et välttämättä saa ainesosiltaan parempaa tuotetta kun maksat enemmän, mutta voit saada kauniimman tai arvomaailmaltaan sinuun vetoavamman tuotteen.

On kuitenkin yksi tuoteryhmä, jossa laatuero mielestäni on usein kalliimman eduksi: meikkipohjatuotteet. Erityisesti meikkivoiteet ja peiteaineet.

Samat erot meikkipohjatuotteissa ovat todettavissa niin luonnon- kuin normikosmetiikan puolella.(Oletteko muuten samaa mieltä? Onko teillä vastaava kokemus..?) Kun oivaltaa, että meikkivoide on värikosmetiikan tuotteista lähimpänä ihonhoitoa, voi eron ymmärtää.

MEIKKIVOIDE: KJAER WEIS VS. LAVERA

PIHISTÄ: Lavera Hyaluron Liquid -meikkivoide 17,90€ / 30 ml

PANOSTA: Kjaer Weis Invisible Touch Liquid Foundation 47€ / 30 ml

Laveran Hyaluron Liquid ja Kjaer Weisin Invisible Touch ovat ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia meikkivoiteita: ohuita ja kosteuttavia, jotka jättävät iholle luonnollisen ja himmeän pinnan.

Yhteistä: puolimattainen, himmeä pinta, luonnollinen peittävyys ja kosteuttavuus. Kumpikin kestää iholla hyvin. Kummassakin on kiitettävästi ihoa hoitavia ainesosia.

Erilaista: Kjaerin koostumus on liukuvampi kuin Laveran, mikä tekee siitä helpomman levittää. Kjaer ei "tarraa" ihoon yhtä nopeasti kuin Lavera, ja koostumusta voi myös kerrostaa ongelmitta.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Laveran meikkivoide on ihotuntumaltaan jopa arkinen, mutta levittyy hyvin, tekee kaunista jälkeä ja kestää iholla hyvin.

Hoitavuudeltaan se on oikein vakuuttava, ja sisältää runsaasti ihoa hoitavia ainesosia kuten manteli-, jojoba-, kookos- ja oliiviöljyä, hyaluronihappoa, kiinteyttävän aminohappoyhdisteen, kaakaovoita, sheavoita, ksylitolia sekä uudistavaa alppitähtiuutetta.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Kjaer Weisin meikkivoide sisältää Laveraa edistyneemmän levittymistä helpottavan ainesosateknologian ja tuntuu iholla erittäin miellyttävältä. Se levittyy paremmin ja antaa enemmän työstöaikaa. Hienostunut tuoksu lisää meikkivoiteen luomaa elämystä.

Kjaerin meikkivoiteessa vesi on korvattu kamomillavedellä, mikä yksinään tekee siitä arvokkaamman kuin Laveran meikkivoide. Muita hoitavia ainesosia meikkivoiteessa ovat ruusunmarjan siemenöljy, oliiviöljy, hyaluronihappo sekä Kjaer Weis -tuotteiden signature-ainesosa, vitamiinirikas kiinalainen jamssiuute.

Kjaerin meikkivoide on pakattu hienostuneeseen lasiseen pulloon, joka tuo tuotteeseen oma esteettisen arvonsa.

Lavera-meikkipohja / Kjaer Weis -meikkipohja

Minun ihollani Kjaerin ja Laveran meikkivoiteiden ero ei juurikaan näy, vaan niiden jättämä pinta on hyvin samanlainen. Kjaer kuitenkin levittyy paremmin ja se selkeästi tuntuu (ja näyttää..!) ylellisemmältä tuotteelta.

Ero on siis puhtaasti käyttömiellyttävyydessä ja pakkauksen estetiikassa.

HUULIPUNA: ABSOLUTION VS. BENECOS

PIHISTÄ: Benecos Natural Lipstick 8€ / 4,5 g

PANOSTA: Absolution Lipstick 30,80€ / 4 g

Huulipuna on pihistä & panosta -tyyppisissä vertailuissa hankala tuote, sillä sen laatu vaihtelee huomattavasti niin edullisten kuin kalliimpien merkkien sisällä. Kohdalle voi osua surkea kallis huulipuna, tai superlaadukas "halpis"-huulipuna. Tässä kategoriassa yleistyksiä kalliimman ja edullisemman laadun välillä on siis jopa mahdoton tehdä.

Vertailussa on mukana kaksi suoritukseltaan mielestäni yhtä laadukasta huulipunamerkkiä. Absolutionin ja Benecosin huulipunissa on hyvin erilainen koostumus, mutta ne tuntuvat huulilla miellyttäviltä, levittyvät hyvin ja kestävät hyvin. Absolutionin koostumus on kovempi ja ohuempi ja se tahraa vähemmän, ja koostumuksessa on käytetty enemmän hoitavia ainesosia. Hoitavuuden ei kuitenkaan voi sanoa tuntuvan huulilla, sillä myös yksinkertaisemman reseptiikan Benecos tuntuu huulilla hyvin miellyttävältä.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Benecosin huulipunat levittyvät hyvin, tuntuvat huulilla mukavalta ja sarjassa on hyvä sävyvalikoima. Verrattuna normikosmetiikan saman hintaluokan huulipuniin Benecos on loistolaatua.

Koostumus tosin vaihtelee runsaasti eri sävyjen välillä, jotkut sävyt ovat kermaisia ja peittäviä, toiset kovempia ja läpikuultavampia. Ainoastaan 'Mat' -nimetyt sävyt ovat kaikki peittävää ja vähemmän kiiltävää laatua. (Jälki ei Mat-huulipunissa kuitenkaan ole täysin mattaista, kuten kuvan Wow!-sävystä näkee.)

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Absolution on raaka-aine-tiedostava brändi, ja tuotteet korkeasti hoitavia. Meikkituotteet eivät toki voi tulla hoitavuudessa ihonhoidon tasolle, mutta huulipunissakin näkyy Absolutionin käsiala. Benecosin suoraviivaiseen perushuulipunareseptiikkaan verrattuna Absolutionin punat sisältävät hienostuneita hoitavia ainesosia kuten arganöljyä, kehäkukkauutetta ja centella asiatica -uutetta.

Absolutionilla on kaksi koostumusta, jotka kertovat asiakkaalle, millaista jälkeä huulipuna tekee. Klassinen Lipstick (nimeltään vain "Absolution-huulipuna") on mattainen/creme, peittävä ja erittäin kestävä, Sorbet-laatu taas kiiltävämpi ja läpikuultavampi.

Kuvan huulipunista Dusky Rose edustaa Sorbet-laatua, Rosewood klassista laatua.

RIPSIVÄRI: LAVERA VS. ABSOLUTION

PIHISTÄ: Lavera Powerful Lashes 12,50€ / 13 ml

PANOSTA: Absolution Le Mascara 29,70€ / 10 ml

Ripsivärien kohdalla "kalliimmalla saat parempaa laatua" pitää yleisesti vähiten paikkansa, ja omakin kokemukseni vahvistaa tätä. Koska kuluttajien toiveet ripsivärien ominaisuuksien suhteen, kuten myös ripsivärien käytös eri ihmisten ripsissä vaihtelee suuresti, on hyvin vaikeaa arvioida, mikä lopulta on yleisellä tasolla "laadukas ripsiväri".

Saman sarjan sisällä voi myös olla valtavan eri laatuisia ripsivärejä.

Tässä vertailussa on mukana kaksi omasta mielestäni meidän brändien ihan parasta ripsiväriä. Toinen sattuu olemaan puolet kalliimpi kuin toinen.

Tällä kertaa hintaa ei voi perustella raaka-aine- tai pakkausvalinnoilla, mutta Absolutionin hintaa kasvattaa mm. sarjan huomattavasti pienemmät valmistusvolyymit verrattuna massayleisölle suunnattuun Laveraan. Ilman muuta Absolutionin kaltaisessa selektiivisessä sarjassa on myös brändilisä.

Kummallakin maskaralla saa tuuheaa jälkeä. Niiden harjat ja maskaramassan koostumus ovat kuitenkin aivan erilaiset. Laveran harjassa on kaksi erilaista puolta, joista tasainen erottelee ripsiä ja kaareva rakentaa massaa. Absolutionin maskaraharja on keskeltä aavistuksen kapeneva ja tasaharjainen.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Laveran Powerful Lashes on yksi parhaita luonnonkosmetiikan edullisempien sarjojen ripsivärejä. Ei pelkästään minun, vaan monen muunkin mielestä. Se erottelee ripset erinomaisesti, ja kerrostamalla saa myös paksuutta.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Jos haet todella tuuheaa tulosta. Absolutionin ripsivärillä saa tuuheat ripset jo muutamalla vedolla. Tämä on nopeimmin kerrostuva luonnonkosmetiikan maskara, jonka tunnen.

MEIKKILOOK "HONEY GLOW"

MEIKKIVOIDE: Kjaer Weis Invisible Touch, sävy M220 Just Sheer
PEITEAINE: Absolution Le Multi Correcteur, sävy 02
POSKIPUNA: Lavera So Fresh Mineral Rouge, sävy Charming Rose
HIGHLIGHTER: Alima Pure Highlighter, sävy Rosegold
HUULIPUNA: Benecos Pink Honey
LUOMIVÄRI: Kjaer Weis Transcend, Kjaer Weis Charmed, Benecos Very Woody
RIPSIVÄRI: Lavera Powerful Lashes

MEIKKILOOK "SHEER EYES & BOLD LIPS"

MEIKKIVOIDE: Lavera Hyaluron Liquid, sävy 01
PEITEAINE: Absolution Le Multi Correcteur, sävy 02
POSKIPUNA: Kjaer Weis, sävy Blossoming
HUULIPUNA: Absolution, sävy 11 Rosewood
LUOMIVÄRI: Alima & Lavera -highlighterit
RIPSIVÄRI: Lavera Powerful Lashes & Absolution Le Mascara

(näkee, kummassa silmässä on paksummat ripset... Se on Absolution)

POSKIPUNA: LAVERA VS. KJAER WEIS

PIHISTÄ: Lavera So Fresh Mineral Rouge 12,50€ / 4,5 g.

PANOSTA: Kjaer Weis Blush 29€ / 3,5 g + rasia 8€ tai 24€

Poskipunavertailuun valikoitui haastava pari; voidemainen sekä puuterimainen, joten tätä paria ei voi verrata suoraan laadun perusteella. Kumpikin on oman lajinsa huippuja, ja ero näkyy näissä kahdessa ennen kaikkea esteettisissä tekijöissä.

Yleisesti:

Milloin valita puuterimainen poskipuna? Puuteriposkipuna on helppo käyttää ja se sopii kaikille. Jauhemainen tuote voi kuitenkin korostaa ihon pinnan kuivuutta, tai tehdä siitä kuivan, jopa jauhoisen näköisen.

Milloin valita voidemainen poskipuna? Voidemainen poskipuna sopii sekin kaikille, mutta ei välttämättä ole paras valinta meikkauksen vasta-alkajalle. Ihanteellisin voidemainen poskipuna on kuivalle ja ikääntyneelle iholle. Se ei tee ihosta kuivan näköistä, ja luo kaiken kaikkiaan nuorekkaamman näköisen ihon.

Ero jauhemaisen ja voidemaisen poskipunan pinnassa näkyy hyvin ylemmissä meikkilook-kuvissani. Itse käytän useammin puuterimaista poskipunaa sen helppouden vuoksi, mutta voidemainen saa ihon näyttämään paremmalta.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Laveran poskipuna on helppo valinta. Neljästä sävyvaihtoehdosta löytyy niin viileitä kuin lämpimiä vaihtoehtoja, kuten myös täysmattaisesta (Pink Harmony) erittäin hohtavaan (Columbine Pink). Jos et osaa valita, neutraali roosapersikka Charming Rose sopii lähes kenelle vain.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Kjaer Weisin poskipuna on kuin taide-esine ja vetoaa estetiikan nälkäisiin. Laadultaan Kjaerin poskipuna on voidemaisten poskipunien korkeinta kastia; vaivattomasti liukuva koostumus on helppo levittää ja häivyttää, ja jättää iholle kauniin, luonnollisen kuullon. Pigmentti toistuu värinapille uskollisena.

Hoitava kostumus sisältää mm. ruusunmarjan siemenöljyä, manteliöljyä sekä vaniljan ja gardeniankukan uutteita. Toki voi miettiä, tarvitseeko poskipunan olla hoitava, mutta Kjaerin filosofiassa myös meikki nähdään ihonhoidollisena tuotteena.

Sävyvalikoima on erinomainen, ehkä upein mihin olen luonnonkosmetiikan merkeillä törmännyt, kattaen kaikki sävyt ja mieltymykset hempeästä nudesta räväkkään statement-poskipunaan sekä aurinkopuuterimaisiin lämpimiin ja hehkuviin sävyihin. Kunpa poskipunista olisi aina tarjolla näin laaja ja todella kaunis sävyvalikoima..!

Kjaer on muuten lanseerannut edullisemman vaihtoehdon ikoniselle metallirasialleen: nyt asiakas voi myös hankkia punaisen, yksinkertaisemman kartonkirasian Kjaer Weis -tuotteilleen.

PEITEAINE: BENECOS VS. ABSOLUTION

PIHISTÄ: Benecos Natural Concealer 8,50€ / 5ml tai

PANOSTA: Absolution Le Multi-Correcteur 30,80€ / 9 ml

Tämä on henkilökohtaisen kokemukseni perusteella kategoria, jossa arvokkaammat brändit todella loistavat. Jostain syystä edullisten merkkien peiteaineet eivät tule lähellekään selektiivisiä, en tiedä miksi. Erot peiteaineissa ovat suuremmat kuin meikkivoiteissa. Tässä kategoriassa jos missä neuvoisin panostamaan, jos peiteaine kuuluu meikkipussisi tärkeisiin tuotteisiin.

Benecosin ja Absolutionin peitevoiteet ovat laadultaan niin erilaiset, että niitä on hyvin vaikea verrata. Tai sanotaan näin: on vaikea perustella, miksi kannattaisi valita halvempi.

Benecosin peiteaine valikoitui tähän juttuun, koska se on brändiemme edullisin peiteaine. Laveran peiteaine on mielestäni parempi, ja se kuuluu myös "pihistä"-kategoriaan, mutta Lavera on jutussa mukana niin monella muulla tuotteella, että päädyimme Benecosiin.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Jos sinulla ei ole juurikaan peitettävää, ja haet hyvin kevyttä peiteainetta "opiskelijabudjetilla", Benecos on hyvä valinta. Kovin laadukkaasta peiteaineesta ei tällä kertaa voi puhua, mutta se ajaa asiansa, mikäli iholla ei ole paljon peitettävää tai käyttäjä esimerkiksi meikkaa harvoin.

(Jos budjetti taipuu tuplasti Benecosia arvokkaampaan Laveraan, suosittelen ennemmin sitä. Laverakaan ei peitä vahvasti, mutta levittyy ja pysyy paljon paremmin kuin Benecos.)

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Jos haet kunnolla peittävää ja kosmeettisesti miellyttävän tuntuista peiteainetta, valinta on Absolution. Absolution edustaa peiteaineiden Ferraria ja sen teknologia on kaukana Benecosin supersimppelistä koostumuksesta.

Abson peiteaine on ollut oma ykkössuosikkini luonnonkosmetiikassa siitä saakka kun sen löysin, ja sen suoritus vertautuu käytännössä normikosmetiikan laadukkaisiin peiteaineisiin. Ohut, voidemainen koostumus levittyy täydellisen notkeasti ja peittää erinomaisesti.

LUOMIVÄRI: BENECOS VS. KJAER WEIS

PIHISTÄ: Benecos It Pieces Refill -nappi 4€ / 1,5  (+ rasia 6€, jos sellaisen haluaa hankkia)

PANOSTA: Kjaer Weis Eye Shadow Refill 23,99€ / 1,2 g + rasia 8€ tai 24€

Huulipunan tapaan luomiväreistä on vaikea tehdä yleistäviä arvioita hinnan perusteella. Ei voi sanoa, että edullisemmat luomivärit olisivat aina tietynlaisia ja kalliimmat tietynlaisia. Erot näkyvät ennen kaikkea pakkausvalinnoissa.

Benecosin ja Kjaerin kohdalla on juuri näin. Ero kiteytyy pakkauksiin sekä tietysti sävyvalikoimaan. Olen käyttänyt huomattavasti enemmän Benecosin kuin Kjaerin luomivärejä, joten en pysty arvioimaan Kjaerin luomivärien laadun tasaisuutta, mutta testiin saamani kaksi sävyä ovat laadultaan erinomaiset. Myös Benecosilla on suoritukseltaan erinomaisia luomivärisävyjä, mutta myös joitain heikompia yksilöitä.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Benecosin It Pieces -luomivärit ovat halpojen luomivärien aatelia. Vaikka laatu vaihtelee sävyjen välillä, valtaosassa sävyistä on erinomainen pigmentti ja kauniisti levittyvä koostumus.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Kjaerin luomiväreissä on silkkinen ja erittäin kauniisti levittyvä koostumus. Pigmentti toistuu uskollisena napin sävylle. Kjaerin meikkihylsyt ovat kuin koruja, ja tuovat tietylle kohdeyhmälle oman tärkeän esteettisen arvonsa.

Käytän usein laadun mittarina mattasävyjä, jotka tunnetusti ovat hyvän levittyvyyden suhteen haastavampia kuin helmiäiset. (Tiedätte, mitä tarkoitan, jos puhun "liitujauhemaisesta" matta-laadusta....) Kjaerin mattaluomiväri levittyy kuin silkki, ja mietosävyisen luomivärinkin (Charmed) pigmentti erottuu upeasti.

Luomilla Kjaer Weisin Charmed (liikkuva luomi), Kjaer Weisin Transcend (luomivako) sekä Benecosin Very Woody (yläluomen rajaus)

KOROSTUSPUUTERI: LAVERA VS. ALIMA PURE

PIHISTÄ: Lavera Natural Glow Highlighter 12,50€ / 4,5 g

PANOSTA: Alima Pure Highlighter 29,90€ / 3 g

Viimeisenä tuotteena vertaamme puuterimaisia highlightereita. Myöskään tässä ryhmässä ei voi sanoa, että kalliimmalla saa parempaa, sillä tuotteen ainesosat ovat niin yksinkertaiset.

Highlighterit voivat kuitenkin erota ominaisuuksiltaan suuresti: hohtavuus / peittävyys / kimaltavuus / taittosävy. Vaikka tuote on simppeli, jälki iholla voi tuotteesta riippuen olla hyvinkin erilaista.

Koska vaihtoehdot kuultopuutereiden saralla ovat huomattavasti suppeammat kuin muiden meikkituotteiden kohdalla, korostuu tämän tuotteen valinnassa erityisesti omien mieltymysten merkitys, ja hintaa enemmän kuluttaja katsoo tuotteen ominaisuuksia.

Vertailuun valikoitui kiinteä puuterimainen highlighter sekä jauhemainen highlighter. Näillä ei periaattessa käytettävyyden suhteen ole eroa, toki kiinteä on monen mielestä helpompi tuote.

Vertailtavissa tuotteissa selkein ero on Aliman monikäyttöisyys; sävy on poikkeuksellisen "värikäs" ollakseen kuultotuote, ja toimii vaalealla iholla myös poskipunana. Moni käyttää tätä myös luomivärinä!

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Laveran highlighter on loistava tuote, kun haet helppoa "joka-paikan" highlighteria. Sävyvaihtoehto löytyy sekä lämpimälle että viileälle iholle, ja jälki on kaunista. Koostumuksessa ei ole glitter-partikkeleita, vain helmiäiskuultoa.

Hohteen vahvuutta voi säädellä sivellinvalinnalla tai kerroksilla; löysemmällä siveltimellä ja kevyemmällä kosketuksella saa kevyemmän arkikuullon, tiheämmällä siveltimellä tai useammalla kerroksella Laveralla saa hyvinkin voimakkaan helmiäishehkun.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Alima Puren Rosegold Highlighter on monikäyttöinen tuote, sen lämmin ruusukultainen sävy toimii upeasti niin korostuksissa kuin luomivärinä ja myös poskipunana vaalealla iholla - mikäli tykkää runsaasti hohtavasta poskipunasta.

*

Mitkä tekijät vaikuttavat eniten sinun päätöksiisi meikkituotteissa? Ostatko kalliimpaa esteettisistä syistä, vai koetko kalliimman olevan myös laadukkaampaa? Missä tuotteissa pihistät, missä panostat?

P.S. Sama meikki, eri huulipuna. :) Vasemmanpuoleisessa Benecosin Pink Honey (yksi mun all-time-suosikkihuulipunista), oikeanpuoleisessa Absolutionin Dusky Rose.

32 kommenttia
25.02.2021

Sileää ja tuoksuvaa - La Provencale Bio

Esittelyssä luonnonkosmetiikkasarja päivittäistavarakaupan hyllyiltä: La Provencale Bio.

Sain sarjan tuotteita testattavaksi L'Orealilta, jonka brändeihin La Provencale Bio kuuluu. Sarja on yksi L'Orealin viime vuosina ottamista askeleista luonnonkosmetiikan puolelle, muita tällaisia askeleita ovat olleet Logocosin ostaminen (brändit Sante ja Logona) sekä Garnier Bio -sarjan lanseeraus.

La Provencale Bio on edullinen päivittäiskosmetiikkasarja, ja löytyy hyllyistä yleensä Garnier Bion vierestä. Siinä missä Garnierin luonnonkosmetiikkasarja tavoittelee ehkä enemmän nuorempaa kohderyhmää, La Provencale kohdistuu selvästi vanhemmalle kohderyhmälle ja tarjoaa enemmän anti-age-henkisiä tuotteita. Sarjalla on Cosmos Organic -sertifikaatti, mikä tarkoittaa, että ainesosista vähintään 20% on luomutuotettua.

Tarkkaan harkitut tuoksut ja hiottu ihofiilis ovat La Provencale Bion tuotekehityksen kultainen lanka. Sarjan kotisivu kertoo (vapaasti ranskasta suomennettuna), että "luomulaatuisen reseptiikan, tehokkuuden ja aistillisuuden yhdistäminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme". Jes: sileää ja tuoksuvaa.

Sensoriset ainesosat + oliiviöljy + jojobaöljy ( + muu kasviöljy) + tuoksu. Tässä sarjan kaikissa tuotteissa toteutuva "resepti".

Sarjan tuoksut on kehittänyt grasselainen parfyrmööri Cyrill Rolland, ja tuoksut ovat (luonnollisestikin) 100% luonnollisia. Rollandille annettiin vapaat kädet luoda sarjalle tunnusomainen tuoksumaailma, ohjeistuksena ainoastaan käyttää luonnollisia raaka-aineita ja hakea tuoksuun improvisaatiota Provencesta.

Sensorisen elämyksellisyyden ohella ranskalaisen luomuoliiviöljytuotannon tukeminen on tärkeä osa La Provencale Bion ydintä. Yritys käyttää ainoastaan Provencessa tuotettua PDO-luokan luomuoliiviöljyä. sekä oliivinlehtiuutetta.

"Laventeliniityn olfaktorista runsautta ylevöittävät hunajan herkän makeat, lämpimät sävyt. Puinen vanilja ja kirpeänraikas vaaleanpunainen greippi viimeistelevät laventelipohjan, luoden hunajakukan huumaavan makean tuoksun."

Näin kuuluu Miel de Fleur -suihkuvaahdon tuoksukuvaus (vapaasti ranskasta käännettynä.)

Tuoksut vetoavat, ja minäkin voisin saman tien ostaa tämän suihkutuotteen jo tuoksukuvauksensa perusteella 🤩 Harmi kyllä juuri tämä tuote ei kuulu Suomen valikoimaan. Suomessa on toistaiseksi vain kaksi sarjan suihkuvaahtoa, ja muutenkin Suomen valikoima keskittyy kasvotuotteisiin.

Tässä jutussa esittelen juuri kasvotuotteita. Mutta ennen kuin sukelletaan itse tuotteiden puolelle, haluan nostaa esiin kivan jutun sarjan ranskalaisilta kotisivuilta.

Läpinäkyvyys- ja ainesosatrendi on tehnyt kosmetiikan käyttäjille ja harrastajille entistä helpommaksi selvittää, mitä tuotteiden sisältämät ainesosat tekevät tuotteessa sekä iholla.

Kaukana ovat meikäläisen inci-harrastuksen alkuajat, kun jokainen ainesosa piti googlata erikseen - tai etsiä tietoa painetusta materiaalista -, eikä monesta ainesosasta välttämättä saanut muuta tietoa kuin EU:n EurLex-tietokannan suppean, pariin sanaan tiivistyvän funktion.

Nykyään on mahdollista nähdä koko inci selkeästi avattuna suoraan valmistajan sivuilla. Esimerkiksi Novexpert on pioneereja tällä saralla, ja ilokseni löysin inci-sanakirjan myös La Provencale Bion sivulta. Tekstit ovat ranskaksi, mutta Google Translate auttaa :)

Klikkaa sarjan kotisivulla oikean yläkulman kohtaa Traçabilité, ja pääset tuotehakuun jonka vieressä on Ranskan kartta. Hae vasemmasta palkista tuote, ja saat näkyviin inci-, valmistuspaikka- sekä kierrätettävyys-tiedot. Incin jokaisen ainesosan voi avata erikseen.

Oliivi- ja tuoksuainesosia klikkaamalla pääsee myös näkemään, missä niitä tuotetaan. Kartta muuttuu Google Earth -näkymään ja vie sinut tuotanto-osoitteisiin :)

Oliivit tulevat Mazanista Bruno Theuerlacherin tilalta, ja niistä valmistetaan öljyä Beaumes de Venise -öljynpuristamossa La Balmeennessa.

Mutta nyt, tutustutaan tuotteisiin!

Sain testiin kolme kasvovoidetta, silmänympärysvoiteen, öljyseerumin, kasvonaamion ja miselliveden.

Sarjan kasvovoiteet voisi melkein esitellä nipussa, niin samankaltaisia ne ovat ainesosarakenteeltaan kuten myös ihotuntumaltaan.

Sarjassa on kaksi voidetta kaiken ikäisille (Hydrating ja Nourishing) sekä kolme anti-age-päivävoidetta ja yksi anti-age-yövoide. Uusin päivävoide, Eclat, ei vielä ole myynnissä Suomessa. Testiin saamani kolme voidetta ovat kaikki kuivalle iholle suunnattuja ja täyteläisiä.

Ajattelin, että voisinkin pelkän "tämä-voide-tekee-sitä-ja-tätä" -esittelyn sijaan kirjoittaa sarjan tuotteista ja reseptiikasta myös yleisellä tasolla.

Jos luette blogia kännykällä, tämä kuva ei varmaan näy ruudulla kovin hyvin. Kuvassa on rinnakkain kolmen testiin saamani La Provencale Bio -voiteen incin alkupää. Olen merkannut pääasialliset hoitavat aineet turkoosilla ja koostumusta ja ihofiilistä muokkaavat, toissijaisesti hoitavat aineet persikan sävyllä. Kuten näkyy, koostumuksen muokkaajat ovat La Provencalen voiteissa suuressa roolissa. Ja sehän on selvä juttu, kun brändi hakee nimenomaan sensorista kokemusta.

Koostumuksen muokkaajissa on myös paljon ihoa kosteuttavia aineita, mutta näitä labrassa luotuja aineita käytetään ennen kaikkea siksi, että ne samalla tekevät voiteista silkkisempiä, vähemmän tahmeita ja miellyttävästi levittyviä.

JOS MUOKKAAJATKIN HOITAVAT, MIKSI IHOA EI VOISI HOITAA PELKÄSTÄÄN NIILLÄ?

Voikin, mutta on pari seikkaa, jotka erottavat ne kokonaisista botaanisista raaka-aineista. Jokainen voi arvioida, millainen merkitys näillä tekijöillä on omassa ihonhoidossaan.

Vaikka "muokkaaja" voi myös kosteuttaa, mikroravinteiden puute on seikka, joka erottaa koostumuksen parantajat olennaisesti ei-muokatuista kasviainesosista. 'Undecane' voi kyllä pehmentää ihon pintaa, mutta antioksidantteja, NMF-kosteuttajia tai rasvahappoja se ei ihoon tuo.

Toinen ilmeinen erottava tekijä tekstuurin parantajien ja kokonaisten kasviraaka-aineiden välillä on käsittely. Oliiviöljy tai -uute on valmiina luonnossa oleva aine, joka on saatettu kosmetiikan käyttön puristamalla ja uuttamalla oliivipuun hedelmistä ja lehdistä. Sitä ei ole laboratoriossa muutettu toiseksi aineeksi.

Pentyleeniglykoli, glyseryylistearaatti tai dicapryl ether eivät ole luonnossa itsessään olevia aineita, vaan  laboratoriossa luotuja uusia ainesosia, joiden lähtöraaka-aine on luonnosta. Nämä ainesosat ovat pitkälle käsiteltyjä ja ihmisen keksimiä, ja siinä mielessä voi nähdä, etteivät ne ole 'luonnollisia', vaikka materiaali onkin luonnosta.

Tämän vuoksi osa luonnonkosmetiikan valmistajista käyttää vain tuotteen vaatiman minimimäärän muokkaavia ainesosia, kuten emulgaattoreita, jotka ovat voiteen valmistuksessa välttämättömyys.

La Provencale Bion voiteissa luonnollisimmat hoitavat ainesosat ovat sarjan nimikkoainesosa oliiviöljy sekä oliiviuute (saadaan oliivin lehdistä), sekä muutama muu kasviöljy kuten argan- jojoba- ja auringonkukansiemenöljy. Lisäksi voiteissa on aloe veraa ja sheavoita.

Kiitos samankaltaisen muokkaavien ainesosien osuuden, voiteet tuntuvat iholla hyvin samankaltaisilta.

CREAM OF YOUTH ANTI-AGE (18,50€ / 50 ml) on sarjan alkuperäinen anti-age-voide, ja kahdesta testiin saamastani anti-age-voiteesta aavistuksen paksumpi ja sitä myöten hieman ravitsevamman tuntuinen.

Anti-age-tuotteiden signature-tuoksu perustuu mimosaan ja jasmiiniin, ja on aivan ihana. ❤️

CREAM OF YOUTH ANTI-WRINKLE -voide (18,50€ / 50 ml) sisältää kolme kertaa runsaammin polyfenoleja kuin alkuperäinen Anti-Age-voide. Polyfenolit ovat peräisin oliiviöljystä ja -uutteesta.

Anti-Wrinkle-voiteeseen on myös lisätty mm. Patykan anti-age-tuotteista tuttua euroopanpyökkiuutetta (Fagus Sylvatica extract). Pyökkiuute tehostaa solujen hapenottokykyä ja energisoi, kirkastaa ja kosteuttaa ihoa.

Anti-Age- ja Anti-Wrinkle -voiteet ovat niin samankaltaiset, että jos näistä kahdesta pitäisi valita, ottaisin Anti-Wrinklen jo korkeamman oliivipitoisuuden sekä lisätyn euroopanpyökin puolesta :) Anti-Wrinkle-voiteen luomutuotettujen ainesosien pitoisuus on 27%, Anti-Age-voiteen 25%. Kummankin voiteen kokonaisluonnollisuusprosentti on 98%.

💖 SUOSIKKINI! 💖

Sarjan tähtituote ja kirkkaasti parhaiten hoitava tuote on tämä: OIL OF YOUTH -ÖLJYSEERUMI (18,50€ / 30 ml).

Öljyseerumissä on yksi esteriöljy ja loput öljyt ovat kokonaisia. Kookosöljystä ja glyserolista valmistettu caprylic/capric triglyceride on hoitavuuden kannalta "hyvisesteri", se tekee tuotteesta helpommin levittyvän ja parantaa koostumusta, mutta siinä on myös iholle hyödyllisiä rasvahappoja. Lisäksi se on äärimmäisen neutraali ja hyvin siedetty öljy. Tätä esteriä voi siis tervehtiä ilolla :)

Oil Of Youth -seerumin kokonaiset öljyt ovat oliivi, jojoba, argan, camelina sekä auringonkukka. Lisäksi öljyssä on tuoksuaineita sekä e-vitamiinia ja bentsyylialkoholia säilövinä aineina.

Tämä on erinomainen tuote. Pidän valtavasti Oil Of Youth -öljyn silkkisestä ihotuntumasta, tehokkaasta pehmentävyydestä sekä tuoksusta. 🌿❤️ Se imeytyy nopeasti eikä tunnu iholla rasvaiselta. Öljyä voi suositella jo todella edullisen hintansakin puolesta..!

BALM OF YOUTH -SILMÄNYMPÄRYSVOIDE (18,50€ / 15 ml)

Sarjan silmänympärysvoiteessa on kasvovoiteiden tapaan paljon koostumuksen silkkiyttäjiä, mutta toisaalta myös paljon korkeampi pitoisuus luomuainesosia; peräti 36%. Kokonaisiin luonnon ainesosiin lukeutuvat oliiviöljyn ohella ruiskaunokkivesi (vakkari ainesosa silmänympärystuotteissa), jojobaöljy, aloe vera sekä antioksidanttinen ja ihoa piristävä alfalfa-uute.

Ihotuntumaltaan Balm Of Youth -silmänympärysvoide on erittäin miellyttävä, mutta tehot eivät ihan riitä vaativalle silmänympärysiholleni. Voide silottaa ja pehmentää ihon pintaa mukavasti, mutta rasvapitoisuus on omalle iholleni  liian kevyt ja iholle jää tunne, että se haluaa lisää. Tämä olisi varmasti toiminut minulla erinomaisesti vielä viisi-kuusi vuotta sitten :)

Jos vertaan tätä hiljattain testaamiini Bybin uutuus-silmänympärysvoiteisiin, La Provencalen voide on ihotuntumaltaan niiden välimaastosta; täyteläisempi kuin Bright Eyed mutta ei yhtä ravitseva kuin Eye Plump.

MASK OF PURITY -SAVINAAMIO (10,90€ / 100 ml)

Mask Of Purity on hyvin perinteinen kaoliini-pohjainen puhdistava naamio. Aivan ihana tuoksu nostaa sen muiden käyttämieni savinaamioiden yläpuolelle, mutta muuten raaka-aineet ovat puhdistavalle savinaamiolle hyvin tyypilliset. Savinaamiosta suurin osa on toki nimenomaan savea :) La Provencalen naamiossa käytetään valkoista kaoliinia, joka on yleisin kosmetiikassa käytetty savilaatu.

Naamio kovettuu iholla vaikutuksensa aikana, ja muistutan jälleen siitä, että savinaamio on hyvä pitää vaikutuksensa ajan kosteana. Parhaiten sen voi tehdä suhkuttamalla kasvoille vettä tai kasvovettä.

Hyvin harva valmistaja antaa tämän neuvon käyttöohjeissaan, sillä kuluttajan ajatellaan todennäköisesti kokevan sen liian hankalana. Kaikilla ei välttämättä ole kotonaan suihkutettavaa kasvovettä tai ylipäänsä suihkepulloa, jolla naamion pintaa voisi kosteuttaa. Kuitenkin, kun savi kuivuu, se menettää suuren osan tehostaan, eikä iho hyödy siitä läheskään yhtä paljon kuin jos pinta pidetään kosteana.

MISELLIVESI (10,90€ / 400 ml)

Jälleen aivan ihanan tuoksuinen tuote. La Provencalen miselliveden etuina voi myös pitää mukavasti kosteuttavaa koostumusta, joka sisältää ravinnepitoista ohravettä, ruiskaunokkivettä sekä oliivinlehtiuutetta. Oikein miellyttävän tuntuinen misellivesi kaiken kaikkiaan, jossa itselleni parhaaksi jutuksi nousee kuitenkin tuoksu.

En kuulu misellivesien aktiivisiin käyttäjiin, ja minulle hyvä misellivesi on yhtä kuin hyvä silmämeikinpoistaja. Muuhun tarkoitukseen käytän misellivettä harvoin. La Provencale Bion misellivesi poistaa silmämeikin ihan kiitettävästi, joskin vähän hitaasti verrattuna synteettisiin misellivesiin. Tähän olen luonnonkosmetiikan misellivesissä tottunut. (Poikkeuksen muodostaa Cattierin miselligeeli, joka hakee tehokkuudessaan ja hoitavuudessaan vertaistaan..! Sillä lähtee vahvakin silmämeikki hujauksessa..!)

Summa summarum: La Provencale Bio on sarja, jolla halutaan tehdä normikosmetiikkaan tottuneelle käyttäjälle mahdollisimman miellyttäväksi siirtyminen luonnonkosmetiikkaan. Tuotteet ovat aivan ihanan tuoksuisia ja äärimmäisen miellyttävän tuntuisia. Plussaa myös paikallisen oliiviöljytuotannon hyödyntämisestä.

Raaka-ainetietoista kuluttajaa, joka on jo tottunut luonnonkosmetiikkaan, La Provencale Bion tuotteet eivät välttämättä puhuttele vahvasti silkkiytetyn ja toisaalta myös tehoiltaan yksinkertaisen reseptiikkansa puolesta. (Yksinkertaisen? Ei peptidejä, ei aminohappoja, ei rohdoskasveja, ei merilevää, ei korkeita hyaluronihappopitoisuuksia tai muitakaan potentiaaliltaan tehokkaampia anti-age-ainesosia.)

Minusta tällaisille sarjoille on kuitenkin ehdottomasti paikkansa markkinoilla. Nämä ovat luonnonkosmetiikan "sisäänheittäjäsarjoja"; edullisia, helposti saatavilla ja niin miellyttäviä käyttää, että vihreän kosmetiikan skeptikko tai uteliaisuudesta luomuvoidetta testaava normikosmetiikan käyttäjä voi helposti todeta, "Hei, eihän tämä luonnonkosmetiikka tunnukaan niin erilaiselta! Tätähän käyttää ihan mielellään...!"

Tulevaisuuden trendinä onkin luonnon- ja normikosmetiikan lähentyminen. Koostumusten muuttuessa yhä samankaltaisemmiksi, yhä useamman on helppo vaihtaa ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon. Sillä oli ihon mieltymys mikä hyvänsä, (sertifioitu) luonnonkosmetiikka on kestävämpi valinta maapallon kannalta.

(...voisin seuraavaksi kirjoittaa esseen siitä, mitä 'luonnonkosmetiikka' tulevaisuudessa mahdollisesti tarkoittaa.... Se ei nimittäin 10-15 vuoden kuluttua välttämättä enää suinkaan tarkoita pelkästään kasviraaka-ainevoittoisia rasvoja ja tököttejä.... Ei ruusuviljelmienkään loputon käyttö ihomme hyväksi ole kestävää... Tulevaisuuden ratkaisut ihonhoidossa kenties löytyvätkin yhä enemmän bioteknologisten innovaatoiden puolelta....)

Jutun kuvat: Sanni ja La Provencale Bio

13 kommenttia
24.02.2021

Vertailussa Maybelline Fit Me - ja Lumene Blur -peiteaineet

Minulta on pyydetty pitkään mielipidettä Lumenen suositusta Blur-peiteaineesta, ja täältä se tulee. Vertaan Lumenea toiseen suosittuun päivittäiskosmetiikkasarjan peiteaineeseen, joka on ollut oma suosikkini edullisemmista peiteaineista, Maybellinen Fit Me'hin.

Maybellinen peiteaineesta on yli kymmenen eri sävyvaihtoehtoa, Lumenesta vain kolme.

Maybellinelta käytän sävyä 20 Sand, joka on lämmin beige. Lumenen Blur-sävyissä ei yhtä lämmintä sävyä ole tarjolla, ja niistä valitsin ihoni sävysyvyyttä lähinnä olevan Mediumin. Blurin sävy Light on aivan liian vaalea ja Dark taas liian tumma.

Olen ostanut vertailun tuotteet itse. Maybellinen peittari on ollut minulla käytössä jo vuosia.

Ennen vertailua Lumenen peiteaineeseen en ollut edes tajunnut, miten keltainen sävy Maybellinen Sand tosiaan on..! Lumenen sävy Medium on viileähkö neutraali beige, Maybellinen Sandiin verrattuna suorastaan harmahtava.

Olen pitänyt Sandia ihan täydellisenä iholleni, ja sitä se onkin kesäaikaan, tai kun ihoni päivettyy. Tämä vertailu osoitti minulle, että neutraalimpi sävy sopii iholleni paremmin talviaikaan, vaikka ihossani on oliivinkellertävä vivahde vuoden ympäri.

(Ryhmäkuvissa mun naama erottuu aina keltaisena muiden keskellä :D)

Peiteaineiden ominaisuuksista:

Tuotekuvauksensa mukaisesti Maybelline Fit Me lupaa "peittää luonnollisesti jättäen ihon raikkaaksi ja luonnolliseksi. Ihon sävyyn sulautuva koostumus ja kevyet pigmentit peittävät ilman maskimaista lopputulosta."

Lumene Blur taas lupaa "pitkäkestoista full-coverage-peittävyyttä sekä kevyen tuntuisen koostumuksen joka levittyy tasaisesti ja peittää ihon pienet virheet."

Oman kokemukseni mukaan peittävyys näissä kahdessa on saman tasoinen, en koe Lumenen Bluria Maybellinea peittävämmäksi, enkä missään tapauksessa "täyden peiton" peiteaineeksi, vaikka ihan mukavasti se peittää.

Lähtötilanne

Kuvasta näkee, miten kellertävän pinnan Maybelline jättää Lumeneen nähden, ja Lumene on paljon raikkaampi ja kuulaampi.

Kun peiteaine on kunnolla asettunut iholle, Lumene jättää mattaisemman pinnan, Maybellinessa taas on hyvin hienovarainen valoaheijastavuus.

Koostumuksista:

Maybelline on Lumenea ohuempi, Lumenen Blur tuntuu kevyesti "kuohkealta" ja silikonimaisemmalta. Tämän ymmärtää, kun nimi on 'Blur', ja blurraava teknologia tulee nimenomaan silikoneista.

Lumenen peiteaineessa silikoneja on tuotteesta valtaosa, ja tässä tapauksessa tosiaan haluamme niitä, kun haluamme blurraavan ja silkkisesti levittyvän pinnan. Pidetäänkö pieni kielijumppa, ja yritetään lausua Blur-peiteaineen sisältämien silikonien nimet: caprylyl methicone, lauryl peg-10 tris(trimethylsiloxy)silylethyl dimethicone, dimethicone, trimethylsiloxysilicate, dimethicone/divinylmethicone/silsesquioxane crosspolymer, polypropylsilsesquioxane, polysilicone-11 sekä triethoxycaprylylsilane.

😄

Maybellinessakin on silikoneja helpottamassa levittyvyyttä, mutta vain yksi, ja haihtuva sellainen: cyclopentasiloxane. (Cyclo-alkuiset silikonit haihtuvat iholta tai hiuksista.)

Maybellinen ja Lumenen peiteaineiden reseptiikka on todella erilainen. Lumene peittää sekä tasoittaa ja häivyttää juonteita silikoneillaan, Maybelline vain peittää.

Kummatkin ovat hyvin ohuita, mutta Lumenessa on kevyt kuohkeus, ja kiitos silikonien, Lumenea voi myös työstää iholla hieman pidempään kuin Maybellinea.

Summa summarum:

  • Kummatkin peittävät yhtä hyvin
  • Kummatkin pysyvät yhtä hyvin
  • Lumene jättää mattaisemman pinnan
  • Lumene blurraa juonteita
  • Maybellinen etu on laajempi sävyvalikoima; sävyjä 11
  • Lumenella sävyjä on vain kolme

Tykästyin kyllä Lumenen peiteaineeseen. Se on iholla oikein miellyttävän tuntuinen ja peittää kiitettävästi. Se myös pysyy hyvin.

Lumenea en kuitenkaan voisi käyttää kesällä, sillä silloin mikään kolmesta sävystä ei sovi iholleni. Blurin tumminkin sävy on iholleni liian viileä ja harmahtava. Puolet vuodesta ihoni vaatii selvästi lämpimän peiteaineen.

Maybellinen eduksi voi siis nähdä huomattavasti laajemman sävyvalikoiman. Lämminsävyinen löytänee sopivan peiteaineen sävyn helpommin Maybellinelta kuin Lumenelta.

Kummatkin hyviä tuotteita! :)

Hinnat (Sokokselta):

Maybelline Fit Me Concealer 8,90€ / 6,8 ml
Lumene Blur Longer Concealer 12,90€ / 8,5 ml

20 kommenttia
22.02.2021

Intialaisia yrttejä ja hiusmämmiä - todella erilainen KHADI

"And now for something completely different". 

Ihonhoidosta vaihteeksi hiustenhoitoon - ja hyvin erilaiseen hiustenhoitoon. Olen viimeisen kuukauden ajan tehnyt tuttavuutta ayurvedisen hiustenhoitosarjan kanssa, ja kokemus on ollut varsin mielenkiintoinen. Sarja on nimeltään Khadi, ja monelle ehkä tuttu myös ihonhoitoöljyistään.

Tuotteet olen saanut testiin töistä.

Tätyy kertoa, missä yhteydessä itse kohtasin Khadi-brändin ensimmäisen kerran. :) Kävin kasvohoidossa ahvenanmaalaisessa ekohoitola Lustansissa, ja minulle laitettiin hoidon aikana Khadin ruusunaamio. Hoidon jälkeen salongin omistaja Nina antoi minulle kotiin vietäväksi muutamia näytteitä. Yksi näytteistä oli pieni pullo Khadin kasvoöljyä. Elettiin vuotta 2012, eli oltiin vielä kaukana ajasta, jolloin käytin öljyjä iholla.

Nina ojensi pullon minulle ja sanoi, että "Sun täytyy kokeilla tätä, Khadin öljyt ovat ihan parhaita!" Varmasti ovat - - mutta en kokeillut. En tuohon aikaan pystynyt vielä kuvittelemaankaan, että laittaisin naamaan voiteen sijaan öljyä... :D Niin ne ajat ja ihmiset muuttuu ☺️

Khadin kotimaa on Saksa, mutta tuotteet valmistetaan alusta loppuun Intiassa ayurvedisten menetelmien mukaan. Sarjalla on BDIH-sertifikaatti. Tuotteissa käytetään ayurvedisiä yrttejä kuten amlaa, shikakaita, reethaa ja brahmia, jotka saadaan sertifioiduilta luomutiloilta tai villiviljelmiltä luonnosta.

Kussakin tuottessa on oma khadi-eliksiiri, eli ayurveda-yrteistä koostuva hoitavien uutteiden kokonaisuus. Yrttien ohella myös eteeriset öljyt ja niiden luoma terapeuttinen vaikutus sekä tuoksu on tärkeä osa Khadin maailmaa.

Khadi on käymässä läpi pakkaus- ja tuoteuudistusta, ja testiin saamani tuotteet edustavat uudistunutta Khadia. Uudet kasvotuotteet ovat tulossa Suomeen myöhemmin tänä vuonna.

Khadiin tutustuminen sopikin mainiosti tähän ajankohtaan elämässäni, kun viime kesänä ja syksyn aikana perehdyin ayurvedaan ja kävin ayurveda-konsultaatiossakin. (Siitä voi lukea lisää täältä.)

Ayurveda on tuhansia vuosia vanha intialainen hyvinvoinnin filosofia, elämän taito. Intiassa sillä on lääketieteen asema. Meillä länsimaissa ayurveda nähdään ennen kaikkea mielen ja kehon tasapainoa tukevana elämäntapana.

Ayurvedassa mieltä tasapainotetaan myös kehon kautta, ja tässä öljyillä on merkittävä rooli. Öljyt ovatkin ayurvedisen kauneudenhoidon ydin. Öljyjä käytetään niin vartalolla, kasvoilla kuin hiuksissa, ja Khadin hiustenhoidossa hiusöljyt ovat kaiken kulmakivi.

Khadilla on viisi erilaista hiusöljyä

Mutta - Khadin omalaatuisuus ei jää öljyihin. Tässä muutama asia Khadin hiustenhoidosta, joka on hyvä tietää:

  • Khadin tuotteet soveltuvat parhaiten kemiallisesti käsittelemättömälle ja suhteellisen hyvä- tai normaalikuntoiselle hiukselle.
  • Jos haluaa Khadin hiustenhoidosta parhaan hyödyn, ja on ennen käyttänyt vahvasti silottavia, silikoni- tai kvattipitoisia tuotteita, tulisi Khadin tuotteille antaa aikaa, jotta ne alkavat vaikuttaa optimaalisesti. (Eli että hiuksista poistuvat kaikki hiuksen pintaan kiinnittyneet kalvonmuodostajat.)
  • Khadin hiustenhoito vaatii ihanteellisesti aikaa ja sitoutumista, ne eivät ole "pikasilottajia" ja toimivat eri tavalla, kuin tavanomaiset hiustenhoitotuotteet.

Itselläni on vaalennettu ja kemiallisissa käsittelyissä pahasti vaurioitunut tukka, joten minun hiuksilleni Khadin tuotteet eivät sovellu parhaalla mahdollisella tavalla. Tai sanotaan näin, että minun tulisi sitoutua luopumaan joko hiusten vaalennuksesta, tai siitä "pinnoitetun" sileästä tunteesta, johon olen mm. kvattien myötä tottunut. Mutta luulenpa, että tämä ei ole kohdallani todennäköistä ainakaan ihan lähiaikoina. (My coral hair..! 🧡)

Käyttäjien positiiviset kokemukset Khadin tuotteista rinnastuvat samaan euforiaan, jota olen kuullut saippuapohjaisten palashampoiden faneilta - silloin kun Khadi toimii, tuotteet muuttavat hiukset ilmaviksi, kiiltäviksi ja uskomattoman pehmeiksi - kuin parhaan kampaamokäsittelyn jäljiltä. (Ja toisaalta silloin kun Khadi ei toimi, kuten erityisesti yhden spesiaalituotteen kohdalla, tulos voi olla päinvastainen.)

Kuten alussa totesin - Khadi on erittäin kiinnostava sarja, ja jotain ihan muuta kuin tavanomainen hiustenhoito. Haluatko kokeilla jotain uutta? Lue eteenpäin :)

KHADIN AYURVEDINEN HIUSTENHOITORITUAALI

Khadin perinteinen ayurvedinen hiustenhoitorituaali koostuu öljystä ja jauhemaisesta puhdistuksesta. Nestemäinen shampoo ei ole välttämätön, tai sitä voi käyttää vaihdellen jauhepuhdistuksen kanssa.

Öljyä levitetään hiuspohjaan ja kammataan pituuksiin. Öljyn annetaan vaikuttaa mielellään vähintään 30 minuuttia. Sitten hiuspohjaan ja hiuksiin levitetään ayurvedisesta yrttijauheesta ja vedestä sekoitettu tahna, jonka annetaan myös vaikuttaa vähintään 30 minuuttia. Tahna toimii yhdistettynä shampoona ja hoitoaineena; se samalla puhdistaa hiukset ja jättää ne sileiksi ja pehmeiksi.

Öljy- & hiuspulveri-rituaali vie aikaa, ja se on ayurvedassa tarkoituskin. Rituaaleilla on tarkoitus rauhoittaa mieltä ja ottaa aikaa itselleen. Hiusöljyn ja -jauheen vaikuttaessa hiuspohjaa voi hieroa, mikä tehostaa aineiden vaikutusta sekä rentouttaa.

KHADIN "MODERNI" HIUSTENHOITORITUAALI

Länsimaisessa elämäntyylissä tällaiselle hiustenpesurutiinille on harvoin aikaa päivittäin, minkä vuoksi Khadilla on tuotteita myös "moderniin", nopeaan hiustenhoitorutiiniin; nestemäinen shampoo sekä voidemainen, poishuuhdeltava hoitoaine.

Näitä voi mielellään yhdistää jauheiden ja öljyjen kanssa, erityisesti jos haluaa Khadi-hiustenhoidosta parhaan hyödyn.

Aloitetaan esittely hiusöljyistä.

ROSE REPAIR -HIUSÖLJY 19,60€ / 50 ml

Khadin valikoimassa on viisi hiusöljyä, joista valitsin kuiville ja vaurioituneille kutreilleni Rose Repair -öljyn. Öljyä hierotaan kuiviin hiuksiin ennen shampoopesua, hiuspohjasta pituuksiin. Olen käyttänyt öljyä "moderniin" tapaan nestemäisen shampoopesun kanssa.

Ensimmäinen fiilis Ruusu-öljystä on: onpa jännän tuoksuinen...! Khadin tuoksuja on mahdoton selittää, ne täytyy vain kokea itse. Tietysti se, että tuotteet tulevat Intiasta, antaa jo osviittaa. Ne ovat syviä ja persoonallisia. Testiin saamistani tuotteista erityisesti Rose Repair -öljyssä on intialais-henkinen, vahvasti yrttinen ja kukkainen tuoksu,

Rose Repair -öljyssä on yli 40 (!!) ainesosaa, joiden joukossa mm. geraniumin, laventelin, vetiverin, ylang ylangin ja tulsin eteerisiä öljyjä. Hoitavan öljypohjan muodostavat seesaminsiemen-, kookos-, risiini-, jojoba-, oliivi-, argan- ja vehnänalkioöljy. Suurin osa öljyn sisältämistä ainesosista on ayurvedisiä rohdoskasveja.

Toinen fiilis: onpa riittoisa...! Luin käyttöohjeen vähän huolimattomasti, ja levitin öljyä ensimmäisellä kerralla iloisesti koko kämmenellisen - ajatuksena saada hiukset kunnolla saturoitumaan öljystä. Tosiasiassa 2-3 pumppausta riittää (hiusten pituudesta riippuen), sillä öljy hierotaan ensin hiuspohjaan, ja sen jälkeen kammataan pituuksiin. Pieni määrä riittää hoitamaan koko tukan, ja mun eka kokeilu pehmensi tukkaa vähän liikaakin :D

Kokemus summattuna: erinomaisen hyvä hiusöljy 👌 Minulla on pitkä historia öljyjen käytöstä hiustenhoidossa, ja tiedän, millainen vaikutus öljyillä parhaimmillaan voi hiukseen olla. Khadin Rose Repair tekee hiukset superpehmeiksi ja taipuisiksi, melkein vauvanhius-silkkisiksi. (Mutta ihan eri tavalla silkkisiksi kuin silikonit ja kvatit, jotka jättävät hiukseen pinnoitteen.)

Jos sinulla on kuivat ja vaurioituneet hiukset, mutta herkästi rasvoittuva päänahka, Rose Repair -öljyn voi toki levittää vain hiusten pituuksiin. Khadilla on erikseen Neem-öljy joka sopii rasvoittuvalle hiuspohjalle.

Ayurvedan mukaan hiuspohjan öljyhieronta stimuloi hiustenkasvua ja auttaa tekemään uudesta, kasvavasta hiuksesta vahvemman. Yrttiöljyt myös ehkäisevät kaikenlaisia hiuspohjan ongelmia, vähentävät hiustenlähtöä ja tasapainottavat päänahkaa.

Öljyillä on Khadin maailmassa myös tärkeä rooli hiusvärin vahvistajana. Öljyt auttavat Khadi-kasvivärien pigmenttejä kiinnittymään hiukseen ja kestämään pidempään.

ORANGE VITALITY SHAMPOO 25,20€ / 200 ml

Khadin valikoimassa on kuusi nestemäistä shampoota.

Sain niistä kokeiltavaksi kaksi. Myönnettäköön, että pyysin Orange Vitalityn ihan vain Instagramissa lukemani tuoksukuvauksen perusteella! :D Tässä on kuulema hervottoman herkullinen appelsiinin tuoksu, ja se pitää paikkansa. Rakastan sitrushedelmien tuoksua kosmetiikassa!

Orange Vitality -shampoo on tarkoitettu kiillottomille ja elottomille hiuksille sekä kevyesti rasvoittuvalle päänahalle. Ei siis minun kuivalle hiuspohjalleni - mutta kuten todettua, halusin testata tämän jo tuoksun takia! 🧡Shampoossa on appelsiinin, sitruunan ja mandariinin eteerisiä öljyjä... ahh...!!

Khadin shampoot ovat sulfaatittomia yhtä lukuunottamatta (Shikakai). Niissä käytetään ionittomia sokeritensidejä, jotka puhdistavat rasvalikaa tehokkaasti, mutta eivät juurikaan vaahtoa. Tämä kannattaa muistaa Khadin shampoota käyttäessä, älä siis odota vaahtoa - tai ainakaan runsasta sellaista. Pesuteho on silti erittäin hyvä.

Khadin shampoon koostumuksesta peräti 20% on ayurvedisiä yrttiuutteita. Tämä on poikkeuksellista, sillä yleensä shampoosta jopa 90% on vettä. Jotta yrttien tehosta saa parhaan hyödyn, shampoon voi antaa vaikuttaa hiuksissa 10 minuuttia.

Kokemus summattuna:

Pesuteho - oikein hyvä, ei pese hiusta narskuvaksi mutta puhdistaa kuitenkin tehokkaasti.

Koostumus - aika nestemäinen. Veikkaan, että erityislaatuinen, korkean yrttiuutepitoisuuden omaava koostumus vaikuttaa "vetisyyteen".

Kotimaassaan Khadilla on myynnissä erillinen nokka-applikaattori nestemäisille shampoilleen, joka helpottaa shampoon annostelua. Tämäkin on jotain todella omalaatuista! Shampoota annostellaan nokkapulloon tietty määrä, sitten pulloon lisätään vettä, ravistetaan seos sekaisin ja annostellaan hiuspohjaan.

Hoitavuus / esiselvittävyys - shampoo sisältää hiusta kosteuttavia aineita, mutta ei hiusta selvittäviä aineita.

Pääsemme jälleen aiheeseen kvatit (joko olette kuulleet niistä tarpeeksi :D).

Kvatti on silikonin tyyppinen, hiuksen pintaa liukastava ja silottava ainesosa. Niitä käytetään sekä shampoissa että hoitoaineissa tuomassa hiukseen kammattavuutta ja selvittämässä takkuja. Toisin kuin silikonit, kvatteja voi valmistaa myös luonnon raaka-aineista, ja osa luonnonkosmetiikan sertifiointitahoista sallii niiden käytön. Osa taas ei salli, koska niiden valmistusmetodi kuluttaa ympäristöystävällisyyden näkökulmasta tarpeettomasti energiaa.

Khadin äärimmäisen luonnolliseen hiustenhoidon filosofiaan, jossa ayurvediset yrtit sekä kasviöljyt tekevät tuotteiden tehon, kvatit eivät sovi. Khadi välttää kvatteja, eikä niitä ole kuin yhdessä tuotteessa, ja siinäkin niin pieni pitoisuus, että vaikutus on käytännössä olematon.

Siispä: jos olet tottunut kvatteihin, Khadin tuotteet tuntuvat erilaisilta.

ROSE REPAIR SHAMPOO 25,20€ / 200 ml

Ruusu-shampoo on Ruusu-hiusöljyn pari ja tarkoitettu kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Se on Khadin shampoista hoitavin.

Tämä on nyt se ainoa Khadi-tuote, jossa on käytetty kvattia. (Erikoista, ettei hiustenhoitoaineessa kuitenkaan ole.) Oletettavasti kvatilla on haettu hieman selvittävämpää koostumusta kuin muissa Khadi-shampoissa, mutta kvatti on incin loppupäässä ja sen pitoisuus niin vähäinen, ettei se auta minun hiusteni tasoisessa "katastrofissa" :D

Kemiallisissa käsittelyissä vauroituneet hiukset ovat niin huokoiset ja negatiivisesti latautuneet, että tullakseen sileäksi, hius tarvitsisi huomattavan määrän positiivisesti latautuneita ainesosia (kuten kvatteja) kiinnittymään pintaansa. Khadin tuotteet eivät toimi tällä teknologialla.

Rose Repair  -shampoo tuoksuu jännän makealle ja hedelmäiselle..! Ruusua en siinä juurikaan aisti, mutta kaikkea runsasta marjaisen makeaa kyllä. :) Tykkään Khadin tuoksuista tosi paljon, ne ovat erikoisia, valloittavia ja persoonallisia. Eivät yrttisiä tai "vihreitä", mutta eivät tosiaan kukkais-parfymoitujakaan tyyliin Patyka.

Ruusu-shampoo tuntuu hiuksissani oikeastaan ihan samanlaiselle kuin Orange Vitality. Syy siihen johtuu joko kvattiteknologian puutteesta tai hiusteni "vääränlaisesta" kunnosta Khadi-tuotteille - tai todennäköisesti kummastakin. Kuten sanottua: Khadin tuotteet toimivat parhaiten käsittelemättömässä hiuksessa.

Shampookokemus summattuna: 

Khadin shampoiden plussaa ovat ihanat tuoksut ja ympäristöystävälliset koostumukset. Niistä on varmasti myös apua hiuspohjan epätasapainotiloihin sisältämiensä rohdoskasvien ansiosta.

Mutta sillä lailla hoitavia ne eivät ole, kuin normikosmetiikan "hoitavaan shampooseen" tai kvatteihin tottunut asiakas on tottunut hoitavuuden kokemaan. Khadin hiustenhoitoon täytyy asennoitua eri tavalla.

COCONUT SHIKAKAI -HOITOAINE 25,20€ / 200 ml

Khadilla ei alkuun ollut lainkaan tavanomaista hoitoainetta, sillä perinteiseen ayurvedaan ne eivät kuulu, ja öljy (sekä jauhe) riittävät hoitoaineeksi. Pari vuotta sitten Khadi teki kuitenkin kädenojennuksen länsimaisempaa hiustenhoitorutiinia kohti, ja toi valikoimaansa yhden tavanomaisen, emulsiomaisen ja poishuuhdeltavan hoitoaineen.

Coconut Shikakai -hoitoaineen tehot pohjautuvat hiustenhoidon klassikkoöljyyn, kookokseen, sekä ayurvediseen shikakai-uutteeseen. Shikakaista lisää viimeisen tuotteen kohdalla. Se vasta on mielenkiintoinen aine!

Odotetusti, hoitoaine ei "silkkiyttänyt" tukkaani samaan tapaan kuin kvatilliset hoitoaineet. Kiitos kookosöljyn, Coconut Shikakai jättää hiukset kuitenkin erittäin pehmeiksi ja tapuisiksi.

Kun pesun yhteydessä käyttää vielä Rose Repair -öljyä, hiukset ovat superpehmeän tuntuiset.

Coconut Shikakai -hoitoaineessa on herkullinen, mausteisen makean latte-juoman mieleen tuova tuoksu ja vaaleanruskea väri. Tuntuu, kuin levittäisi hiuksiin kahvivanukasta..!

Kun puhutaan elämyksistä, niin tästä tykkään...! Hauskaa huomata, miten jo hoitoaineen tavallisesta poikkeava väri tekee sen käytöstä jotenkin kivaa :) Tätä me kuluttajat haluamme - sensory appeal. Tuoksut, värit, ihofiilis... (Tiedän, että allergikot ja hajusteherkät ovat asia erikseen.)

DEEP SHINE SHIKAKAI - HIUSNAAMIO 11,70€ / 50 g

Nyt päästään viimein jutun mielenkiintoisimpaan tuotteeseen. Save the best for last..! Tai best ja best, toisille tämä tuote edustaa Khadin parasta hiustaikaa, minä innostuin lähinnä minulle aivan uuden ainesosan monipuolisista vaikutuksista.

Alkuun tärkeä huomio: Khadi on muuttanut uudistuksensa myötä jauhemaisten hiustuotteidensa nimiä ja käyttöohjeita siten, että ne eivät enää kerro tuotteen ominaisuuksista kaikkea olennaista. Sisältö ei ole muuttunut, mutta nimi ja kuvaus kyllä.

Uuden kuvauksen perusteella tuotteen saattaa myös ymmärtää väärin, jos ei ole aiemmin perehtynyt ayurvediseen hiustenhoitoon ja hiusjauheisiin. Siksi haluan tässä jutussa kertoa pulvereiden olennaisen idean, jotta kaltaiseni muut Khadi-noviisit välttyvät hämmennykseltä.

Öljyjen ohella nämä jauhetuista yrteistä valmistetut pesujauheet ovat ayurvedisen hiustenhoidon todellinen "salaisuus". Jauheet toimivat periaatteessa samaan tapaan kuin henna ja muut kasvivärit, eli ne sekoitetaan veden kanssa tahnaksi ja levitetään hiuksiin, mutta nämä yrtit eivät värjää hiusta, vaan puhdistavat ja hoitavat.

Khadin valikoimassa on neljä pesujauhetta: hiilipohjainen ja syväpuhdistava Deep Charcoal Cleanse, herkälle hiuspohjalle soveltuva, kahdestatoista eri yrtistä valmistettu Sensitive Herbal Wash, tuuheuttava ja vahvistava The Power of Amla sekä kiiltoa tuova ja korjaava Deep Shine Shikakai.

Aiemmin Khadin jauheet oli pakattu isompiin purkkeihin ja ne myytiin monivaikutteisina "pulvereina". Amla-jauhe myytiin ensisijaisesti puhdistavana aineena niin hiuksille kuin ihollekin, Shikakai-pulveri taas shampoon & hoitoaineen yhdistelmänä.

Shikakain eli Acacia Concinna -puun palkomaisten hedelmien kuoressa on saponiineja, mikä tekee siitä luonnollisen pesevän aineen. Shikakai-jauhe on yksi ayurvedan perinteisimpiä shampoita, ja omaa myös hiusta vahvistavia ominaisuuksia kykenemällä muodostamaan suojaavan pinnan hiuksen pintaan.

Uudistuksen myötä Khadi muutti Shikakai- sekä Amla-jauheiden nimiä sekä käyttöohjeita, ja ne markkinoidaan nyt hoitavina hiusnaamioina. Tämä on omiaan aiheuttamaan hämmennystä. Ja sellaista se aiheutti minullekin, ennen kuin perehdyin jauheiden vaikutuksiin pakkaustekstejä syvemmin.

Pyysin kokeiltavaksi Deep Shine Shikakai -naamion, luullen sen kuvauksensa mukaisesti olevan kosteuttava ja korjaava hiusnaamio. Sitäkin se voi olla - mutta ensisijaisesti Shikakai on puhdistava aine. Khadi mm. suosittaa nettisivullaan käyttämään Deep Shine -naamiota vaihtoehtona syväpuhdistavalle hiilijauheelleen, jos käyttäjän hiukset ovat jo tottuneet luonnonkosmetiikkaan.

Jos olisin kokeillut tätä shampoona, fiilikseni olisi varmasti ollut toinen, mutta nyt luulin kokeilevani kosteuttavaa naamiota. Yllätys oli siis melkoinen.

Jauhetta sekoitetaan kuumaan veteen, ja seoksen annetaan jäähtyä. Aiempien ohjeiden mukaan yrttitahna levitetään pesemättömään tukkaan hiuspohjasta aloittaen (koska shampoo-vaikutus..!), mutta uudistuneessa versiossa seos neuvotaan laittamaan pestyyn ja pyyhekuivattuun tukkaan.

Ruskeaa tahnaa hiuksiin levittäessä alkoi vähän jännittää, että entäs jos tämä kuitenkin värjää hiusta. (Netistä löysin myöhemmin vinkin, että käytettäessä shikakai-jauhetta vaalennettuun tukkaan, olisi hyvä tehdä ensin testi pieneen hiusosioon... ) Tahna oli yllättävän helppo ja miellyttävä levittää, sain koostumuksesta juuri sopivan paksuisen. Se ei valunut ollenkaan. Tuoksu oli miellyttävä ja mieto, pehmeän yrttinen. Ehkä jopa vähän makea.

Annoin tahnan vaikuttaa suositellut 30 minuuttia, ja kun aloin huuhtoa hiuksia, tuntuma oli kuin supertehokkaan syväpuhdistavan shampoon jäljiltä. Hiukset olivat karheat ja jäykät. "Tämäkö kosteuttava naamio...?" ihmettelin. Naamio ei jättänyt hiuksiini mitään väriä, mutta sen sijaan se vei hiuksistani mukanaan väriä.

Tämän hyvin erikoisen kokemuksen jälkeen sukelsin nettiin etsimään tietoa Shikakai-jauheesta, ja vasta silloin minulle selvisi, että jauhe tosiaan on ennen kaikkea puhdistava. Mutta, sillä on myös hoitavia ominaisuuksia, jotka vain eivät minun kemiallisesti käsitellyssä ja kvatteihin tottuneessa pehkossani tule esiin. Jauhetta käytetään Intiassa sekä shampoona että hoitoaineena. 'Hoitoaine' voi tarkoittaa niin eri asioita...

Laitoin viestiä  blogikollega Emmi Mansikkaviidalle, joka pitää Strawberry Emmi -kauneusblogia. Tiesin Emmin tykkäävän Khadin tuotteista, ja kysyin, sattuiko hänellä olemaan kokemusta myös Khadin jauheista. Jo vain..! Emmi kertoi rakastavansa niitä!  Hän käyttää jauheita perinteisen ayurvedisen rituaalin tapaan, eli ensin öljy (30 minuutin vaikutusajalla), sitten hiusten kastelu ja jauhe hierotaan öljyn päälle.

Emmin hiukset eivät ole kemiallisesti käsitellyt kuten minun, vaan kasvivärjätyt ja hyväkuntoiset.

"Lopputulos on ihan mielettömän sileä, kiiltävä ja pehmeä, ihan sellainen kuin olisi ollut kampaajalla. En ole millään muulla tuotteella koskaan saanut näin upeaa lopputulosta", Emmi kertoo. "Hiukset eivät ole samalla tavalla latistuneet kuin vaikka silikonisella tai kovin kvatti-pitoisella hoitiksella voi käydä."

Emmi jatkaa:

"Nämä hiusjauheet ovat kasvivärien ohella olleet avainasemassa siihen, että mun hiukset on nykyään niin hyvässä kunnossa! Mulla on kasvivärin lisäksi savivaalennusraitaa, jonka tuhot olen saanut kuriin ayurvedisella hoidolla. En käytä ollenkaan tavallista hoitoainetta tai naamiota, paitsi jos testaan jotain blogiin, koska niiden vaikutus on niin erilainen eikä yhtään niin upea kuin mitä Khadilla saan."

Wow..!  Tällaisenkin kokemuksen jauheilla voi siis saada :)

Googlailen, ja löydän Katja Kokon blogista Emmin kokemusta vastaavaa hehkutusta. ("Hiuksista tuli aivan uskomattoman kiiltävät, tuuheat, sileät ja pehmeät, aivan kuin olisin käynyt kampaajalla jossain kalliissa erikoiskäsittelyssä.") Myös Katjan hiukset ovat hyväkuntoiset ja vain kasvivärillä värjätyt.

Mielenkiintoista.

Khadin maailmasta avautui todellakin paljon syvempi ulottuvuus, kuin "luonnollista, kvatitonta hiustenhoitoa". Hiusöljy tulee jäämään käyttööni, se sopii minunkin hiusilleni täydellisesti!

Minusta on aina erityisen kiehtovaa, kun kohtaan kosmetiikkaa, jolla on käyttäjästä riippuen niin todella erilaisia vaikutuksia, jopa täysin vastakkaisia. 🙂 Khadi on liittynyt saippua-pohjaisten palashampoiden ja 38-ripsarien ohella näiden hyvin erityisten kosmetiikkatuotteiden "Hall Of Fameen".

Palan halusta kuulla, onko lukijoideni joukossa Khadin käyttäjiä..? Millaisia kokemuksia teillä on Khadin tuotteista? Olen erityisen kiinnostunut jauhekokemuksista...!

Postauksen kuvat: Sanni, Khadi ja khadi.de

22 kommenttia
17.02.2021

Luonnonkosmetiikkapäivien viikonloppukilpailu: voita lahjakortti

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic. *Sis. mainoslinkkejä

Luonnonkosmetiikkapäivät ovat täällä taas…!

VIIKONLOPPUKILPAILU! 🙂

Voit voittaa House Of Organicille 50€ lahjakortin. Osallistut arvontaan kertomalla kommenttilaatikossa, mitä tuotteita yleensä ostat Luonnonkosmetiikkapäiviltä. Shoppaatko uutuuksia vai täydennätkö vanhojen suosikkien varastoa? 

Vai oletko vielä "Luonnonkosmetiikkapäivät-neitsyt"? Millaisia kosmetiikkatuotteita ostaisit mieluiten tarjouksesta?

Osallistuneiden kesken arvotaan 50€ lahjakortti. Käyttäisitkö sen vaikka maailman parhaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteen testaukseen..? 😍 Tai kokeilisitko kauan himoitsemaasi seerumia..?

Kilpailun säännöt postauksen lopussa. Kilpailuun voi osallistua sunnuntaihin 21.2. kello 00.00. asti.

ARVONTA SUORITETTU. Voittaja on Jnita. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

Tällä kertaa keskityn tarjouspoiminnoissani uutuuksien ohella teemaan, josta kirjoitin Mikä tekee hyvän voiteen? -postauksessani. Eli laadukkaaseen ihonhoitoon - tuotteisiin, joissa koostumusta muokkaavat ainesosat ovat vain tukevassa roolissa ja tuotteen hoitavuus rakentuu aidosti ihoa hoitaville ainesille.

Myönnettävästi minunkin suosikkeihini kuuluu joitain vahvasti "silkkiytettyjä" tuotteita, mutta tällä kertaa halusin nostaa LK-Päivä-tärppieni teemaksi HOITAVUUS ETUNENÄSSÄ.

Teema tulee näkymään blogissa muutenkin kevään aikana, tulossa on juttuja mm. kasvoöljyistä sekä omasta nykyisestä suosikki-ihonhoitorutiinistani, jossa seerumi- ja öljysekoitukset ovat johtotähtinä.

Luonnonkosmetiikkapäivät jatkuvat keskiviikosta sunnuntaihin, ja joka päivä julkaistaan joukko uusia tarjouksia. Eri päivien tilaukset voi tuttuun tapaan yhdistää koodilla YHDISTÄ ja tällöin saa tilauksiin myös ilmaiset postikulut. Kaikki tarjoukset näet täältä.

* PERJANTAIN TARJOUKSET

* LAUANTAIN TARJOUKSET

* SUNNUNTAIN TARJOUKSET

* WHAMISA DEEP RICH MIST 33€ / 100 ml (43,90€)

Ahh-niin-ihana ja ylellinen kaksifaasinen kosteuttava kasvosuihke. Deep Rich Mist sisältää 7% ruusukameliaöljyä ja 1% oliiviöljyä sekä kehäkukkauutetta, centella asiaticaa, kaurauutetta, tomaattiuutetta, porkkanaöljyä ja lakritsiuutetta. Ihanasta tuoksusta tulee mieleen metsämansikat! Iho jää Deep Rich Mistin jäljiltä sekä kosteutetuksi että pehmeäksi.

Pullon suihke on erittäin hienojakoinen ja tämän tuotteen kohdalla voi todella puhua "mististä".

* WHAMISA REFRESH MIST 33€ / 100 ml (43,90€)

Toinen Whamisan ihanista kaksifaasisista kasvosuihkeista, Refresh Mist, on kehitetty rasvoittuvalle ja sekaiholle. Se sisältää 8% jojobaöljyä. Jojobaöljy on kenties ihan paras öljy rasvoittuvalle ja sekaiholle (ja myös epäpuhtaalle iholle), sillä se on kevyt, ei tuki ihoa, ja on rasvahapoiltaan hyvin ihoidenttinen eli ihon omien lipidien kaltainen.

Lisäksi tässä ihanan sitruksisen tuokuisessa suihkeessa ihoa hoitavat omenauute, vihreää tee, centella asiatica, aprikoosinkiviöljy, tyrniöljy sekä lakritsiuute. Suihke on alkoholiton. Se kirkastaa, kosteuttaa, rauhoittaa ja raikastaa ihoa.

* JOIK REFRESHING TONER 15€ / 100 ml (20,90€)

Joikin Refreshing-kasvovesi on edullisempi vaihtoehto kaksifaasisten kasvovesien faneille. Puolet Whamisaa halvempi Joik sisältää öljyfaasissaan auringonkukansiemenöljyä. Lisäksi kasvovedessä on aloe veraa, tyrniuuteta ja kosteuttavaa sodium pca:ta.

Whamisasta poiketen Joikin tuote on pakattu pumpulliseen pulloon, tämä ei siis ole suihke. Siihen on yksi hyvä syykin.

Joikin kasvoveden the juttu on raikastavuus; tämän raikkaampaa kasvovettä saa markkinoilta hakea..! Kun Joikin kasvovesi esiteltiin minulle Tallinnassa ensimmäistä kertaa (Karkkipäivän lukijoiden kauneusmatkalla! ❤️), sitä kuvailtiin ihan parhaaksi aamuherättelijäksi. Sitä se todella on; Refreshing Toner sisältää aimo tujauksen piparminttuöljyä, jonka virkistävä tuoksu ja viilentävä tunne iholla herättelee kyllä kaikki aistit.

Siirsin oman Rereshing Tonerini suihkepulloon, itse kun olen niin hurmaantunut suihkutettaviin kasvovesiin. Joikia suihkutellessa tajusin, miksi suihkepullo ei ole se paras pakkausmuoto tälle tuotteelle; piparminttuöljy voi kirvellä silmissä, jos suihketta osuu silmiin. Nykyään peitänkin silmät kädellä kun suihkuttelen tätä kasvovettä :)

* NOVEXPERT HYALURONIC ACID SMOOTHING TONING MIST 17€ / 100 ml (22,90€) - Bybin ohella markkinoiden paras hyaluronihappokasvovesi. 🙏🏻

(Bybin Mega Mist on muuten Houselta lopussa eikä sitä saatu toimitettua Briteistä lisää LK-Päiville, kiitos Brexit-juttujen... Suosittelen Mega Mistiä odotellessa kokeilemaan Novexpertin paljon edullisemman vastineen :))

Yhdessä tai erikseen, ihanat ihon hellijät kosteus + öljy 😘 Bybin Supercharge-öljyseerumi ja Evolven hyaluronihapposeerumi tuovat yhteensekoitettuna iholle ihan älyttömän pehmeän, kosteutetun ja ravitun tunteen, ja fiilis vertautuu mun suosikkikomboon Urangilta. Bybi & Evolve -duo vain on edullisempi ja tuoksuton.

* EVOLVE HYALURONIHAPPOSEERUMI 25€ / 30 ml (34,90€) - klassikko jo syntyessään, Evolven hyaluronihapposeerumi on kenties Suomen suosituin. Edullinen, tehokas, hajusteeton ja miellyttävän tuntuinen iholla.

* BYBI SUPERCHARGE -ÖLJYSEERUMI 28€ / 30 ml (38,90€) - erittäin laadukas ja monipuolisesti ihoa hoitava öljycocktail sisältää toista kymmentä laadukasta, kylmäpuristettua kasviöljyä. Pohjaöljy on ihoidenttinen skvalaani. Muita Superchargen öljyjä ovat kukui-pähkinän öljy, valkohilppaöljy, camelliaöljy, sacha inchi -öljy, iltahelokin öljy, kaktusviikunaöljy, riisinleseöljy ja kamomillaöljy. Bybi on valinnut sekoitukseen helposti levittyviä ja iholla kevyen tuntuisia öljyjä. Supercharge Serum sopii erityisesti kuivalle ja samealle iholle.

Vinkki: jos olet uusi kasvoöljyjen maailmassa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan öljyn & vesipohjaisen seerumin sekoitusta. Vesipohjaiseen kosteuttajaan sekoitettuna öljy levittyy ja imeytyy ihoon helpommin, ja iho saa öljystä samat hyödyt kuin käytettäessä öljyä yksinään. 👍

* NUI COSMETICS MEIKKIVOIDE 36€ / 30 ml (48,90€) - luonnonkosmetiikan paras meikkivoide. ✨ Vaikka en halunnut nostaa tämänkertaisiin LK-Päivien tärppeihin värikosmetiikkaa vaan keskittyä ihonhoitoon, tämä upeus on AINA nostettava.

Kilpailijoiden koostumukset ovat parantuneet huimasti sen jälkeen kun Nuin meikkivoide lanseerattiin, mutta yhäkään ei ole Nui'n voittanutta mun iholla. Se levittyy niin täydellisesti kuin olla voi ja jättää täydellisesti mun toiveiden mukaisen pinnan; tasaisen, luonnollisen ja kuulaan mutta ei liian hehkuvan.

Nuin meikkivoide peittää paremmin kuin mikään muu tuntemani nestemäinen luonnonkosmetiikan meikkivoide, mutta tulos ei koskaan ole kakkumaisen pakkeloitu. Iho näyttää tasaiselta mutta luonnolliselta. Lisäksi meikkivoiteessa on aivan ihana, kevyesti vaniljainen tuoksu. Ikuista rakkautta. Tutustu Nui-meikkivoiteen sävyihin tässä postauksessani.

EXTRAVINKKI! 😊 Huomasin, että Terra Cretan superlaadukkaita oliiviöljyjä on House Of Organicin Outletissa puoleen hintaan (päiväys touko- ja kesäkuussa). Nämä kreetalaiset gourmet-oliiviöljyt ovat aika kalliita, joten 50% alennus on mukava hinta tutustua laatuöljyihin. Olen kirjoittanut Terra Cretan huippuöljyistä kreikkalaisen ruoan postauksissani.

* Platinum 0,3% Extra-Neitsyt Oliiviöljy 9€ / 500 ml (19,90€)

Platinum on erittäin alhaisen happopitoisuuden premium-öljy, joka sopii salaatteihin, marinadeihin ja dipiksi. Siihen käytetään vain tiettynä sadonkorjuuaikana poimittuja ensiluokkaisia oliiveja.

* 42 Premium Blend Extra-Neitsyt Oliiviöljy 9€ / 500 ml (19,90€)

Premium Blend on 42 eri oliivilajikkeesta valmistettu herkullinen, rikkaan makuinen mutta matalahappoinen extra-neitsytoliiviöljy, joka sopii kaikkeen ruoanlaittoon, myös paistamiseen.

* Early Harvest Extra-Neitsyt Oliiviöljy 9€ / 500 ml (19,90€)

Varhaisen satokauden valikoiduista oliiveista tehty korkealaatuinen, pienen erän extra-neitsytoliiviöljy. Siinä on raikas, viheriäinen ja jopa hieman metsäinen maku.

* LAPONIE OF SCANDINAVIA FACE CREAM 25€ / 40 ml (32€)

Kotimaisen Laponien tuotteet ovat herkän ihon ystävä; käänny tämän sarjan puoleen, kun haluat minimalistisia ja tehokkaita ihonhoitotuotteita jotka on luotu hoitavuuden, funktionaalisuuden ja minimaalisen ihoärsytyksen ehdoilla.

Laponien kasvovoide sopii normaalista kosteusköyhälle ja sekaiholle sekä ongelmaiholle. Esimerkiksi perioraalidermatiitista kärsivät ovat saaneet apua tästä voiteesta. Voide on koostumukseltaan kevyttä, raikasta geelivoidetta ja se imeytyy hujauksessa. Hoitavina ainesosina on rypsiöljyä, kauraöljyä, unikonsiemenöljyä sekä kolloidista kaurajauhetta, jota käytetään mm. ihottuman hoidossa.

(Vinkki: jos ihosi on kuiva, lisää tähän voiteeseen tippa Laponien tai muun herkän ihon sarjan kasvoöljyä.)

* MÁDARA NOKKONEN DAILY DEFENCE -MULTIVOIDE 14€ / 60 ml (17,90€) - Tässäpä voide tähän talveen, kun pakkaset ovat todella paukkuneet..! Mádaran täyteläiset ja ihanan suojaavat DD-voiteet ovat olleet mun hiihtovoide #1 tänä talvena, ja pitäneet ihoni pehmeänä ja suojattuna suomalaisen talven ikeessä.

Rakastan Mádaran kumpaakin DD-voidetta, joista Pihlajassa on vastustamaton Kettu-karkkimainen tuoksu, mutta valitsin Luonnonkosmetiikkapäiville hajusteettoman Nokkos-version, joka sopii herkällekin iholle. DD-voiteissa on loistava koostumus, joka ei paksuudestaan huolimatta jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Multi-voidetta voi käyttää kaikkialla vartalolla ihon kuiviin kohtiin, ja se on vallan erinomainen käsivoide.

* JOIK MOISTURISING DAY CREAM 18€ / 50 ml (26,90€) on korkealaatuinen kosteusvoide normaalista kosteusköyhälle iholle. Koostumus on lähes nestemäinen, ja sopii kevyistä voiteista pitäville. Täydellinen meikin alle.

Ohuesta koostumuksesta huolimatta voide kosteuttaa ja ravitsee ihoa erittäin tehokkaasti. Se sisältää sheavoita, makadamiansiemenöljyä, arganöljyä, jojobaöljyä, tyrniöljyä sekä lakritsi- ja ruusunmarjauutetta. Tästä koostumuksesta tuntee, miten hyvin ohutkin voide voi hoitaa, kun mukana ei ole paljon "tilaa vieviä" koostumuksen muokkaajia ja silkkiyttäjiä.

* JOIK REJUVENATING DAY CREAM 24€ / 50 ml (33,90€) on saman tyyppinen, nestemäisen ohuen koostumuksen omaava anti-age-vaikutteinen voide iholle, jolla näkyy ikääntymisen merkkejä.

Voide on ruusuvesipohjainen ja sisältää arganöljyä, skvalaania, sacha inchi -öljyä, sheavoita, vihreää teetä, hyaluronihappoa sekä ihoa liftaavia polysakkarideja.

Huomio Joikin voiteiden tuoksuista: Joikin voiteet tuoksuvat perinteiselle luonnonkosmetiikalle, eli hyvin "vihreille". Niissä tuoksuvat raaka-aineiden omat tuoksut.

* SILKY FACIAL OIL -KASVOÖLJY 23€ / 30 ml 30,90€) - silkkisesti iholle levittyvä öljycocktail sisältää safloriöljyä, skvalaania, sacha inchi -öljyä, arganöljyä, kaktusviikunaöljyä ja mäkikuismauutetta. Tähän öljyyn on lisätty myös muutama silkkisyyttä tuova ja levittyvyyttä helpottava ainesosa. Joikin öljy on anti-age-vaikutteinen ja sopii erityisesti aikuiselle iholle. Se sopii myös erinomaisesti sekoitettavaksi Joikin kasvovoiteisiin, jos ne tuntuvat liian kevyiltä.

Bybi on lanseerannut joukon ihania tuotteita, jotka täydentävät upeasti merkin harkitusti laajenevaa valikoimaa. (Yhä kyllä odottelen vesipohjaista seerumia...! Kyllä sekin varmasti jonain päivänä tulee...!)

Talven uutuuksiin kuuluvat silmänympärysvoiteet (JEE!), kirkastava AHA-happo-hoitovesi sekä savinaamio. Kaikki uutuudet ovat mukana Luonnonkosmetiikkapäivien tarjouksissa.

❤️ Aloitan suosikistani 😍 LÖYTÖ!!! ❤️

* BYBI EYE PLUMP OVERNIGHT EYE CREAM 18€ / 15 ml (norm. 24,90€) on silmänympärysvoide JUST mun makuun! Minulla on vaativat silmänympärykset jotka vaativat voiteelta tehokasta pehmennystä ja tunnetta, että iho on sekä kosteutettu että suojattu, ja pinta jää pehmeäksi - mutta vailla rasvaista tai vahamaista tunnetta. Kevyitä silmänympärysvoiteita en juuri enää käytä, sillä ihoni ryystää niiden sisältämät vähäiset rasvat niin, että iho on pian kuin mitään voidetta ei olisi laittanutkaan.

Olen äärimmäisen tarkka silmänympärysvoiteen koostumuksesta (myös tästä on tulossa kevään aikana oma postaus..!), ja Bybin violetti uutuus sai suupielet korviin! Kohtaan nykyään enää harvoin voiteita, joiden koostumus ja ihotuntu olisi "just eikä melkein".

Eye Plump Overnight Eye Cream sisältää skvalaania, parsakaaliuutetta, iltahelokkiöljyä, sheavoita, bakuchiolia, aloe veraa ja hyaluronihappoa. Hoitavat ainesosat täyttävät incin kärjen, ja koostumusta muokkaavia aineita on hyvin maltillisesti ja niitä on vasta alempana.

Voide on täyteläinen ja pehmentävä, mutta ei paksu. Jos joku teistä on kokeillut aiemmin hehkuttamaani Cattierin Eye & Lip Contouria, niin yhtä paksua Bybi ei ole, ja Bybin voide menee varmasti laajemmalle yleisölle kuin Cattierin tosipaksu voide. Cattieria käytän yötä vasten, Bybiä käytän myös päivällä.

Ihan superhyvä silmänympärysvoide! Hyvä Bybi..!!

* BRIGHT EYED ILLUMINATING EYE CREAM 15€ / 15 ml (19,90€) on violettia sisartaan kevyempi voide, ja ajateltu päiväkäyttöön. Voiteessa on myös mukana kevyesti valoaheijastavia pigmenttejä, jotka kirkastavat silmänalusihoa.

Tämäkin silmänympärysvoide on oikein miellyttävän tuntuinen ja kosteuttaa mukavasti, mutta on sen verran kevyt, että suosittelisin tätä joko nuorelle iholle tai helppohoitoiselle, normaalille iholle, jolla ei juuri ole vaatimuksia eikä ikääntymisen merkkejä. Voiteen hoitaviin ja kosteuttaviin ainesosiin lukeutuvat aloe vera, betaiini, skvalaani, manteliöljy, levä ja hyaluronihappo.

Bright Eyed jättää ihoon pehmeän pinnan, mutta jos ihossasi on kuivuutta ja lipidivajetta (kuten ikääntyneellä iholla käytännössä aina on), se ryystää kaikki tämän voiteen pehmentävät öljyt itseensä eikä pintaan jää mitään :) Kuivalle iholle Eye Plump on ehdottomasti parempi.

* BYBI DAY GLOW BRIGHTENING AHA TONIC 15€ / 150 ml (19,90€) on jännä tuote! Tässä meillä on AHA-happopitoinen kasvovesi - tai hoitovesi, sanoisin, jota suositellaan käytettäväksi päiväsaikaan..! Yleensä happopitoisia tuotteita suositellaan aina iltakäyttöön, koska erityisesti AHA (myös BHA)-hapot voivat herkistää ihoa auringolle.

Bybin Day Glow ei niin selvästikään tee, joten siinä täytyy olla aika matala pitoisuus happoa. Käytetty AHA on maitohappo (lactic acid). Kun hedelmähappoja käytetään matalana pitoisuutena (ja tietyssä pH:ssa), ne toimivat myös humektantteina eli kosteuttavat :)

Day Glow -kasvoveden tärkeämmät hoitavat ainesosat ovat itse asiassa antioksidanttiset reishi - ja shiitake-sienten uutteet. Niillä on myös tulehdusta laskeva vaikutus.

Day Glow on koostumukseltaan paksua nestettä, ja tuntuu iholla ihanan kosteuttavalta. Sen voi laittaa iholle joko vanulapulla tai käsin painelemalla. Mä laitan ilman muuta käsin, vanulappu ei kaipaa kosteutusta..! :D

Tykkään Day Glow'sta tosi paljon, vaikka ihmettelen vähän, miksi se on nimetty AHA Toniciksi. Niin moni kuluttaja on oppinut, että AHA-happoja ei käytetä päivisin. Sopivampi nimi olisi kenties voinut olla Brighteing Antioxidant Tonic..?

Sanoisinkin näin: tätähän ei ole mikään pakko käyttää aamuisin, jos se tuntuu oudolta. Iho hyötyy Day Glow'n kosteuttavasta, kirkastavasta ja antioksidanttisesta vaikutuksesta myös öisin 👌 Ainesosien perusteella pidän antioksidanttisuutta tämän tuotteen ykköshyötynä.

Muita hoitavia aineita nesteessä ovat arginiini, aloe vera, vihreä tee ja hibiskus - tämä ainesosahan on muuten merkittävässä roolissa ihoa kirkastavana aineena juuri ilmestyneissä Laveran My Age -tuotteissa :)

* BYBI SUPER GREENS PURIFYING FACE MASK 18€ / 60 ml (23,90€)

Vihdoin Bybi lanseeraa myös oman savinaamionsa! Heillä on ollut aikaisemmin jauhemainen Detox Dust -naamio, mutta se on jäänyt pois jo aikaa sitten, ja nyt syväpuhdistavan naamion paikkaa tulee viimein täyttämään Super Greens!

Super Greens tuntuu iholla perinteiseltä savinaamiolta. Sen koostumus kuivuu iholla, ja tämän tyyppisten naamioden kanssa onkin hyvä muistaa, että naamion pinta tulee pitää vaikutusaikana kosteana. Saven aktiiviset yhdisteet ovat tehokkaimmillaan kosteina, ja iho saa siitä huomattavasti paremman hyödyn, kun naamion ei anna kuivua iholle. Moni valmistaja ei muista tai jaksa tätä korostaa. Naamion saa pidettyä kosteana kätevästi esimerkiksi suihkutettavalla kasvovedellä.

Super Greens -naamion vaikuttavina aineina on kaoliini-saven ohella antioksidanttista spirulinaa, josta naamio saa vihreän värinsä. Mukana on myös ihoa pehmentävää jojobaöljyä sekä tomaattiuutetta, vihreää teetä sekä parsakaaliuutetta, jotka täydentävät spirulinan antioksidanttista vaikutusta 👍

Sitten muihin tärppeihini. (Toinen Bybin uusista silmänypärysvoiteista, turkoosiin tuubiin pakattu Bright Eyed, on tarjouksessa myöhemmin tällä viikolla. Esittelen sen tarkemmin silloin.)

* BYBI BAKUCHIOL BOOSTER 13€ / 15 ml (17,90€) - luonnonkosmetiikan retinolivastiketta voi sekoittaa mukaan mihin tahansa voiteeseen tai seerumiin, ja saat mukaan ihoa uudistavia anti-age-tehoja 💪 Skvalaanipohjaista öljytiivistettä voi toki käyttää iholla myös yksinään.

* FLOW COSMETICS HYALURON & PROBIOTICS -SEERUMI 31€ / 30 ml (45€) - erinomainen hyaluronihapposeerumi kotimaiselta valmistajalta.

Ruusuvesi, laadukkaat probiootit, hyaluronihappo, antioksidanttinen mustikansiemenöljy ja ihoa uudistava porkkanansiemenöljy tekevät Flow’n seerumista upean monipuolisesti ihoa hoitavan cocktailin joka syväkosteuttaa, pehmentää ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.

* EVOLVE DAILY RENEW FACIAL CREAM 21€ / 60 ml (28,90€)

MATKAKOKO 12€ / 30 ml (15,90€)

Mielestäni  Daily Renew on Evolven kasvovoiteista laadukkain hoitavien ainesosiensa pohjalta. Kaikki Evolven voiteet ovat hyviä, mutta Daily Renew on sarjan ensimmäinen voide, mikä myös näkyy sen ainesosavalinnoissa. Kuten sunnuntain postauksessani kerroin, luonnonkosmetiikan teksturoivat ainesosat ovat lähteneet hurjaan kehitykseen vasta ihan viime vuosina, ja tämä näkyy eri sarjoissakin siten, että uudemmissa voiteissa korostuvat usein koostumuksen muokkaajat - ne "silkkiyttäjät".

Daily Renew'ssa hoitavien aineiden osuus korostuu, ja se on kosteuttavamman ja hoitavamman tuntuinen kuin uudempi Multi-Peptide. Toki Daily Renew'n ideakin on olla peptidi-voidetta kosteuttavampi :) Se sopii erityisesti kuivalle iholle, tai minun kaltaiselleni ikääntyneelle ja janoiselle.

Daily Renew'n hoitavia ainesosia ovat auringonkukkaöljy, sheavoi, aprikoosinkiviöljy, seesamiöljy, granaattiomenan siemenöljy, arganöljy, hyaluronihappo, aloe vera sekä luonnonkosmetiikassa nyt todella trendikäs anti-age-aminohappo; dipalmitoyl hydroxyproline.

* WHAMISA WATER CREAM 32€ / 50 ml (40,90€)

Whamisan voiteet ovat uniikki esimerkki modernista luonnonkosmetiikan formuloinnista, jossa hoitavat ainesosat tekevät käytännössä koko voiteen, ja mukana on vain muutama, tarkoin valittu tarpeellinen emulgaattori ja tihentäjä tekemässä voidekoostumuksen. Water Creamin muokkaavat ainesosat näkyvät keltaisella.

Jos siis haluaa maksimoida ihonhoitovoiteensa hoitavuuden, samalla tinkimättä kosmeettisesta miellyttävyydestä, Whamisa on mielestäni aivan ehdoton valinta.

Water Cream on ohut kosteusvoide normaalista kosteusköyhälle iholle. Sen erityisteknologia piilee kosteutta sitovassa natto-kumissa, jota Whamisa käyttää vain tässä voiteessa.

Tarvitsee vain luoda silmäys ainesosaluetteloon, ja ihan taviskin pystyy näkemään, mitä muita hoitavia ainesosia voiteesta löytyy, koska mukana ei ole mitään kummallisen kuuloisia labrassa luotuja yhdisteitä. Water Creamin pohja rakentuu riisiuutteelle ja aloe veralle, ja muita tuttuja ihohyviksiä ovat oliiviöljy, porkkanansiemenöljy, karnauba-vaha, aprikoosinkiviöljy, viinirypäleensiemenöljy, lakritsiuute, kamelliaöljy ja avokadoöljy, mainitakseni vain muutaman. Whamisan incit ovat juhlaa iholle. 🙏🏻

* BYBI NIGHT NUTRITION -YÖVOIDE 26€ / 60 ml (37,90€) - Bybin yövoiteessa on todella kiinnostava koostumus monella tapaa. Veden sijaan voiteessa käytetään erittäin ravinnepitoista sekoitusta sitrushedelmien vettä (incissä 'citrus clementina fruit extract'), joka sisältää mm. kaliumia, kalsiumia, beeta-karoteenia ja C-vitamiinia.

Sitrusvesipohjan lisäksi voiteessa käytetään toista ihan uutta aktiiviaineideteknologiaa, josta voide saa nimensäkin ('protein night cream'): yhdistelmää porkkanan, lehtikaalin ja sitruunan proteiineja. Proteiineilla on kosmetiikassa kosteuttava vaikutus, ne muodostavat iholle (kuten myös hiuksiin, käytettäessä hiustenhoidossa!) hienovaraisen kalvon, joka ehkäisee kosteuden haihtumista.

Lisäksi Night Nutrition -voiteessa on aprikoosinkiviöljyä, kauraöljyä, mangovoita, vadelmansiemenöljyä sekä parsakaaliuutetta. Koostumusta muokkaavia ainesosia on käytetty hyvin maltillisesti, ja niitä on vain muutama 👍

Ollakseen yövoide, Night Nutrition on koostumukseltaan kevyehköä. Se levittyy helposti ja jättää ihon todella pehmeäksi.

* EVOLVE BIO-RETINOL GOLD MASK 25€ / 60 ml (34,90€) - tästä ei bling SEKÄ hoitavuus parane..! 😍 Järjettömän herkullinen kultanaamio sisältää Bidens Pilosa -kasvin uutetta, josta juontaa tuotteen 'retinol'-nimi. Bidens Pilosassa ei ole retinolia, mutta sillä on iholla retinolin kaltaisia vaikutuksia, samaan tapaan kuin bakuchiolilla. Se uudistaa ihoa ja stimuloi kollageenisynteesiä.

Naamio on bio-"retinolin" lisäksi lastattu täyteen hoitavia luomulaatuisia kasviöljyjä kuten auringonkukansiemenöljyä, manteliöljyä, arganöljyä, ruusunmarjaöljyä, murumuru-voita, puuvillansiemenöljyä ja pellavansiemenöljyä. Cocktailissa myös ihoa puhdistavaa valkoista savea.

Jälkiruokamaisesta tuoksusta tulee mieleen tarjottimellinen makeita macaron-leivoksia <3

Ihan paras hemmottelunaamio, hands down. 

* URANG TRUE ROSE REPAIR ESSENCE 36€ / 50 ml (48,90€) - True Rose -seerumi sopii kaikille ihotyypeille kosteuttamaan ja rauhoittamaan, mutta on aivan erityisen hyvä herkästi ärtyvälle ja punoittavalle iholle. Koostumuksesta peräti 50,7% on ruusuvettä. Huomaa normaalia isompi pullon koko: 50 ml!

True Rose on kuin "esiseerumi", kevyempi kuin Urangin Pink Everlasting, ja vähemmän anti-age-vaikutteinen. True Rose sopii kaikille, Pink Everlasting sopii niille, joiden iholla on jo ikääntymisen merkkejä. Halutessaan näitä voi myös kerrostaa.

* EVOLVE BIO-RETINOL + C BOOSTER 23€ / 15 ml (32€) - hillittömän upea öljypohjainen tehotippa - tässä tuotteessa yhdistyvät ensimmäistä kertaa c-vitamiini ja bakuchiol, eli luonnon vastine retinolille. En tiedä toista yhtä tehokkaita anti-age-aineita sisältävää luonnon buusteria; samassa pullossa on uudistavaa ruusunmarjaöljyä, uudistavaa ja korjaavaa bakuchiolia (sopii myös akneiholle), kirkastavaa ja antioksidanttista c-vitamiinia sekä elvyttävää ja antioksidanttista tyrniöljyä 🙏🏻 Lisää buusteria tippa kasvovoiteeseen tai -seerumiin, tai käytä iholla yksinään.

* WHAMISA DEEP RICH TONER 38€ / 155 ml (49,90€) - kosteuttavien kasvovesien klassikko, tämä  paksu hoitovesi muuttaa ihosi! Sano hyvästit kuivalle, samealle ja kireälle iholle ja tervehdi kimmoisaa, hehkuvaa ja sileämpää hipiää. Uudistettu koostumus on hellävaraisempi ja hajusteet on muutettu hypoallergeenisiksi 👍

* PURE BEAUTY BIRCH SAP MIST 16€ / 100 ml (22,90€) - kotimainen supertuote - vain viiden raaka-aineen megakosteuttajassa on koivunmahlaa, hyaluronihappoa, pakurikääpää ja glyserolia. 😍 (Viides raaka-aine on kukkaisen tuoksun tuova fenetyylialkoholi, ei kuivattava alkoholi.)

* EVOLVE LIQUID RADIANCE GLYCOLIC TONER 17€ / 100 ml (23,50€) - kuoriva ja kirkastava kasvovesi samealle ja tukkoiselle iholle - sisältää sekä AHA- että BHA-happoja. Vähentää tehokkaasti sekä mustapäitä että miliumeja!

* EVOLVE GENTLE CLEANSING MELT 16€ / 120 ml (21, 50€) - hoitava ja ylellisen tuntuinen puhdistusbalmi sopii erityisesti kuivalle iholle.

Kun lähdetään ihon hoitavuuden ehdoista, ei ole parempaa puhdistustuotetta kuin öljy tai balmi. Sen voi laskea ihan suoraan hoitavaksi tuotteeksi itsessään, ja jos balmia tai öljyä malttaa vielä hieroa iholla tovin ennen pois huuhtomista, iho saa oman pienen spa-käsittelyn joka säännöllisesti tehtynä parantaa ihon väriä ja rakennetta. 👍

Evolven kulttituotteessa on superylellinen tuntuma ja ihana, rentouttava ja kevyesti vaniljainen ja ruusuinen tuoksu. Rasvapohja muodostuu baobab-, manteli ja auringonkukkaöljyistä sekä esteriöljystä.

Balmissa on mukana ainesosa, joka muuttaa sen huuhdellessa maitomaiseksi ja helpottaa huuhtelua, mutta Gentle Cleansing Melt jättää iholle kuitenkin hieman rasvaa, mikä tekee siitä erinomaisen juuri kuivaihoiselle. Tämä on kosteuttava, hoitava ja ihoa pehmentävä putsari.

* NOVEXPERT MAGNESIUM MILKY CLEANSER 15€ / 200 ml (19,90€) - hellävarainen puhdistusmaito herkälle ja kuivalle iholle. Sisältää ihoa pehmentävää auringonkukkaöljyä, ihoa rauhoittavaa magnesiumia ja ihon mikrobiomia vahvistavia probiootteja. Sopii ihon puhdistukseen ja kevyen meikin poistoon, ei poista vahvaa meikkiä. Vahvan meikin poistoon valitse öljyputsari, kuten seuraava:

* WHAMISA CLEANSING OIL 25€ / 150 ml (32,90€) - erittäin miellyttävän tuntuinen ohut puhdistusöljy joka emulgoituu veden kanssa ja huuhtoutuu iholta superhelposti, jättäen ihon silkkiseksi ja puhtaaksi. Ihana tuote, joka samalla poistaa lian ja meikin tehokkaasti, mutta myös hoitaa kuivaa ihoa öljykoostumuksellaan. Omia ykkössuosikkejani mitä tulee puhdistusöljyihin.

* ORGANIC SHOP -HIUSTENHOITOAINEET 3€ / 280 ml (4,50€) - erinomainen ja HALPA luonnonkosmetiikan hoitoaine. Organic Shopin hoitikset ovat jo normihinnaltaan poskettoman halpoja, niinkuin kaikki sarjan tuotteet.

Ostin näitä testiin osana "alle kympin" -projektiani, ja yllätyin tehokkuudesta. Koostumus on aika ohutta, ei ylellisen voidemaista, mutta hiusta selvittävä teho on fantastinen, ja hiukset jäävät todella sileiksi ja pehmeiksi. Organic Shopin hoitoaineissa käytetään kvatteja, mikä takaa selvittävän tehon. Itse vaadin hoitoaineeltani aina kvatteja, sillä vain ne tuovat tuotteeseen sen silkkiseksi tekevän ominaisuuden, jota hoitoaineelta haluan. Kvatteja voi valmistaa myös täysin luonnollisista raaka-aineista.

Tutustuin kaupassa kaikkiin Organic Shopin hoitiksiin, ja kaikkien incit olivat erittäin hyvät. Minulla kun on kärsineet ja kuivat hiukset, ostin kaikkein hoitavimmat kappaleet, ja ne ovat * Argan & Amla Nourishing Conditioner sekä * Avocado & Honey Repairing Conditioner. Iso peukku näille!

Lisään postaukseen viikon aikana kunakin päivänä lisää tuotteita kunkin päivän tarjouksista. Tarjoukset ovat yleensä voimassa pidempään kuin nimikkopäivän, eli jos myöhästyit jonkun päivän tarjouksista, ne usein ovat voimassa vielä seuraavanakin päivänä tai jopa useita päiviä. Kannattaa tsekkailla :)

LAHJAKORTTIKILPAILUN SÄÄNNÖT

  • Arvonnan järjestää Karkkipäivä-blogi ja House Of Organic
  • Arvontaan voi osallistua 20.-21.2.2021
  • Arvontaan voi osallistua vastaamalla kilpailukysymykseen. Jätä sähköpostiosoite sille varatulle riville, se näkyy vain arvonnan järjestäjälle
  • Luovutettuja sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan arvonnan voitosta tiedottamiseen ja palkinnon toimittamiseen
  • Voittaja arvotaan 22.2.2021 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajan nimimerkki julkaistaan myös Karkkipäivä-blogin sivulla
  • Osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortti House Of Organicin verkkokauppaan, arvo 50€.
  • Mikäli osallistuja haluaa peruuttaa suostumuksensa yhteystietojensa käyttöön, sen voi tehdä jättämällä kommentti: ”Peruutan suostumukseni” tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai ottamalla yhteyttä arvonnan järjestäjään: karkkipaiva (at) hotmail.com
  • Palkinnon vastaanottaja vapauttaa järjestäjän vastuusta, joka aiheutuu tai väitetään aiheutuneen arvontaan osallistumisesta, palkinnon lunastamisesta tai sen käyttämisestä.
  • Osallistumalla arvontaan osallistuja hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan arvonnan sääntöjä
151 kommenttia
1 2 3 4 5 6 8 9 10

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat