20.12.2016

Niilon pihalta

Vihdoin pääsin tutustumaan brittiläiseen pitkän linjan luonnonkosmetiikkamerkkiin, Neal's Yard Remediesiin. Yrityksen osoite Lontoossa on muuten 1 Neal's Yard :) Firma on toiminut tässä osoitteessa vuodesta 1981, jolloin se perustettiin. "Niilo" on siis lähes saman ikäinen kuin minä :)

NYR aloitti taipaleensa luonnonmukaisena apteekkimerkkinä ja kehittyi siitä vuosien varrella pesunkestäväksi luomukosmetiikkamerkiksi, saaden brittiläisen Soil Association Organic -luonnonkosmetiikkasertifikaatin vuonna 2001. NYRin tuotteet ovat myös 100% vegaanisia ja yrityksellä on Leaping Bunny - logo tunnustuksena eläinkokeettomuudesta.

On muuten jotenkin virkistävää lukea välistä sellaisenkin luonnonkosmetiikkamerkin historiaa, jossa tausta ei mene tämän 2000-luvun luomusarjoille tyypillisen syntytarinan mukaan;  "Perustaja Hilkan iho oli niin herkkä ettei hän löytänyt markkinoilta mitään toimivaa kosmetiikkasarjaa ja niinpä hän päätti alkaa valmistaa sellaista itse". Tämän tarinan saa kuulla nykyään suunnilleen kaikkkien uusien luonnonkosmetiikkamerkkien yhteydessä, oletteko huomanneet?

nyr_img_4808

Sain Neal'sin tuotteita testiin Eleven.fi-verkkokaupan kautta. Minulle niin tuttuun tapaan innostuin kynäilemään kasvotuotteista sen verran pitkät fiilistelyt että jätetään vartalotuotteet toiseen postaukseen.

Sain testattavaksi seuraavanlaisen satsin NYRiä: Orange Flower -kasvoputsari, Frankincense-kasvovoide, Rose Formula -silmänympärysvoide, Garden Mint & Bergamot -käsivoide sekä Frankincense & Mandarin -vartalokuorinta ja suihkuvoide.

nyr_frankincense_cream_img_4786

Frankincense Hydrating Cream

38,20€ / 50 g

Tämän voiteen tuotetiedot hämmentävät. NYRin sivuilla voidetta kuvaillaan sanoin "this beautifully light, bestselling organic moisturiser", ja itse purkissa sitten lukee "use as a rich, deep moisturiser during the day or at night". Jälkimmäinen pitää paikkansa, voide on koostumukseltaan erittäin täyteläistä ja paksua, todellakin yllättävän "rikasta" ollakseen kaikille ihotyypeille suunnattu päivävoide.

Voide ei kuitenkaan jätä ihoa kiiltävän rasvaiseksi vaan imeytyy lämmettyään hyvin ja jättää iholle suojaavan, himmeän kalvon. Tekee ihosta todella pehmeän ja mukavan tuntuisen. Frankincense Cream sopii jopa itselläni meikin alle kun sen antaa kunnolla imeytyä. Ehdottomasti kuitenkin kylmän vuodenajan voide minun normaalille ihotyypilleni, kesällä en voisi näin täyteläistä voidetta käyttää.

Mirhan ja suitsukepihkan eteeristen öljyjen tuoma tuoksu on hyvin voimakas ja luonnonkosmetiikkamainen. Ei raikas, kukkainen tai makea vaan yrttinen, puinen ja jopa pippurinen. Kuvailisin tuoksua jopa miehekkääksi.

Kenelle? Kuivaihoiselle tai normaali-ihoiselle joka pitää enemmän täyteläisistä koostumuksista. Henkilölle, jolle kosmetiikan luomupitoisuus on tärkeä; voiteen luomuainesosien pitoisuus on 91%.

nyr_roseeyecream_img_4792

Rose Formula Hydrating Eye Cream

33,80€ / 10 ml

Ensimmäinen ajatus: tulee ihan mieleen muinainen Kibio..! Minulle jäävät eri tuotemerkkien koostumukset tosi hyvin mieleen, ja assosioin tuotteita tuoksun lisäksi usein koostumuksen mukaan. Neal's Yardin Ruusu-silmänympärysvoiteessa on ohut ja maitomainen, melkeinpä seerumimainen koostumus. Samantapainen kuin Kibion ohuissa päivävoiteissa.

Ja kuulkaas, taas tuli se alkoholiefekti... Ihan sama juttu kuin Mossan silmänympärysvoiteen kanssa kesällä. En nykyään katso testituotteideni incejä ennen testausta jotta en muodostaisi ainesosien perusteella odotuksia, ja niinpä en tiennyt että NYRin sy-voiteessa on alkoholia. Kun laitoin sitä ensimmäistä kertaa, alkoholihuurut saivat silmät kevyesti vettymään. Tartuin saman tien pakkaukseen ja tokihan se denaturoitu alkoholi sieltä löytyi.

nyr_safecosmetics

Kuva: Neal's Yard Remedies

En tosiaan sano että alkoholi huuruefekteineenkään on välttämättä pahasta kasvovoiteessa (minähän kuulun siihen leiriin joka ei nyrpistele alkoholipitoisillekaan voiteille), mutta halusin kuvailla kokemusta ja kertoa alkoholista niille jotka sitä haluavat kosmetiikassaan välttää. Itsekin kyllä kahden samantapaisen vaihtoehdon välillä valitsen mieluummin "huuruttoman" :D version, mutta en yleisesti jätä hyvää tuotetta käyttämättä vain jos siinä sattuu olemaan etanolia.

Ruusu-silmänympärysvoiteen tuoksu on todella erikoinen, taas voisi sanoa että "Kibio-osastoa". Kasvimainen, vähän kaurapuuromainen, pistävä... Voide ei sisällä hajusteita, eli sen tuoksu tulee raaka-aineista. Kukaan valmistaja ei tokikaan tarkoituksella tee tuotteistaan ikävän tuoksuisia, mutta toiset valmistajat laittavat enemmän arvoa tuotteen ominaistuoksun muokkaamiseen hajusteilla ja ominaistuoksun peittäjillä, toiset taas valitsevat mennä tuotteen oman tuoksun ehdoilla. Virolainen Nurme on yksi esimerkki jälkimmäisestä, Nurme ei käytä tuotteissaan mitään lisättyjä hajusteaineita.

Kenelle? Ohuiden silmänympärysvoiteiden ystäville, uteliaille satsaajille (--> kallis hinta! Pakkauksessa vain 10 milliä tavaraa.)

nyr_orangeflower_img_4795

Orange Flower Facial Wash

22,30€ / 100 ml

Suosikkituotteeni testituotteista! Ihana "hybridi"koostumus; jossain emulsion, öljyn ja vaahtoavan putsarin välillä. Tuote lupaa pakkaustekstin mukaan "vaahdota hellästi", mutta sitä se ei oikeastaan tee. Se ei kuitenkaan tunnu perinteiseltä emulsioputsariltakaan. Incissä on ensimmäisenä auringonkukansiemenöljy, sitten vesi ja sitten sodium cocoamphoacetate ja lauryl betaine jotka ovat hellävaraisesti puhdistavia ainesosia.

Olen itse käyttänyt NYRin Orange Flower -putsaria Foreo Luna -kasvoharjan kanssa eli tulos on aina ollut erinomaisen puhdas kiitos Foreon, mutta uskoisin, ettei Orange Flower varmaankaan poista vahvaa (synteettistä meikkiä).

Appelsiininkukkaputsari jättää ihon todella miellyttävän tuntuiseksi vailla nihkeyttä, rasvaisuutta tai muitakaan vähemmän toivottuja jälkituntemuksia (blogin pitäjän tunnetaan erittäin kriittisenä ja nirsona kasvoputsaristina; jos tuote jättää yhtään epämieluisan tunteen niin en käytä.)

Kenelle? Kuivaihoiselle luomun ystävälle (putsarin luomuainesosaputoisuus on 89%) joka mieluummin käyttää muita putsarikoostumuksia kuin kuivaihoisen perinteistä emulsiota.

12 kommenttia
11.11.2016

Lavera Basis Sensitiv Q10

Esittelyssä Laveran Basis Sensitiv -linjan Q10-kasvotuotteita.

En olekaan pitkään aikaan testannut uusia kasvotuotteita Laveralta, mutta kaikki aiemmat kokemukset ovat olleet miellyttäviä. Q10 ei tehnyt poikkeusta.

Basis Sensitiv on Laveran edullinen peruslinja, sisältäen niin vartalo- kuin kasvotuotteitakin. Olen kokeillut vuosien varrella tosi monet Basis Sensitiv -linjan tuotteet ja nyt jo edesmennyt Porkkanavoide kuuluu suuriin suosikkeihini. Samoin tykkään tosi paljon paksusta, "niveacrememäiseen" peltipurkkiin pakatusta All-Round Creamista joka on tosi hyvä mm. kuiville jaloille.

Yleisesti mainitsen Basis Sensitiv -linjasta sen tuoksun, johon olen erityisen ihastunut. Linjan tuoksu on miedosti parfymoitu ja jotenkin hyvin epäluonnonkosmetiikkamainen, ehkäpä vähän apteekkityyppinen, ja tavallaan sellainen ettei siinä pitäisi olla mitään erityistä. Jostain syystä olen kuitenkin koukuttunut tuoksuun ja se on yksi kosmetiikkasarjojen lempituoksujani kautta aikojen. Jo pelkkä tuoksu itsessään tekee Basis Sensitiv -linjan tuotteiden käytöstä mukavaa :)

laveraq10_img_4293

Ikääntyneelle iholle tarkoitettu Q10 -linja sisältää neljä tuotetta: päivä- ja yövoiteen, silmänympärysvoiteen ja naamion, joista tänään esittelyssä voiteet. Olen saanut tuotteet Laveran maahantuojalta.

Naamion testauksen jätän talveen, tiedätte että olen edelleen vähän "naamiorajoittunut" mitä tulee kosteuttaviin naamioihin. Paksun rasvakerroksen levittäminen kasvoille on aina tuntunut vastenmieliseltä (ja tarpeettomaltakin, kun iho on ollut hyvässä kosteustasapainossa), mutta nyt kun iho on selvästi alkanut iän myötä kuivua, minun on aika alkaa opetella naamioiden käyttöä ^_^

laveraq10_img_4279

Q10 Anti-Ageing Moisturising Cream 20,50€ / 50 ml

(tuotteiden hintatiedot ovat Hyvinvoinnin Tavaratalosta)

Sannin suosikki! Voide on samettisen täyteläistä ja kermaista ja levittyy miellyttävän liukkaasti. Tuntumaltaan ylellinen, jos vertaa edellisiin testivoiteisiin eli Yliopiston Apteekin poppooseen.

Aloitin Q-kymppien testauksen ensin kesällä, mutta silloin ne tuntuivat liian täyteläisiltä. Kreikasta tultua ja auringon paahtaman ja pintakuivattaman ihon jouduttua Suomessa saman tien kohtaamaan kylmän ilman, tuntui Q-kympin koostumus heti huomattavasti sopivammalta. Voiteita kannattaa todellakin vaihdella vuodenaikojen ja sääolosuhteiden mukaan, sama voide ei välttämättä toimi ihanteellisesti vuoden ympäri. Oman ihoni tarpeet ovat etenkin nyt ikääntymisen myötä muuttuneet selvästi todella erilaisiksi vuodenajan mukaan. Ihosta tulee iän myötä herkemmin reagoiva.

laveraq10_paiva_img_4280

Q10-voide on kehitetty ikääntyneelle iholle ja sanoisin, että sopii noin 30+ vuotiaille. (Mutta kuten aina, ei se mitään hallaa tee nuoremmallekaan iholle. Nuorempi iho vain ei samaan tapaan hyödy/hyödynnä anti-age-ainesosia kuin ikääntynyt iho.)

Voiteen aktiiviaine koentsyymi Q10 eli ubikinoni on vitamiinin kaltainen, rasvaliukoinen aine jota ihossa on luonnostaankin. Se toimii antiosidanttina ja kuuluu ihonhoidon aktiiviaineiden tunnetuimpiin "hyviksiin". Varmasti monille teistä tuttu, koska sitä käytetään ihonhoitotuotteissa niin laajasti.

Voiteen muita hoitavia ainesosia ovat oliiviöljy, sheavoi, jojobaöljy, manteliöljy ja aloe vera. Tuttuja tehokkaasti pehmentäviä ja kosteuttavia ainesosia. Voide sisältää myös alkoholi (etanolia), joka tekee osaltaan koostumuksesta miellyttävämmän ja vähemmän tahmean.

laveraq10_img_4275

Verrattuna toiseen anti-age- suosikkipäivävoiteeseeni Laveralta, My Ageen, Basis Sensitiv Q10 on paksumpaa ja kermaisempaa. Tuntumaltaan hemmottelevampaa. Oikein kuiva tai pintakuiva iho vaatinee voiteen alle myös seerumin tuomaan lisäkosteutta, sillä Q10 Mosturizing sisältää enemmän lipidejä kuin kosteutta sitovia ja/tai vesimäisiä ainesosia. Se tuntuu täyteläiseltä ja pehmentää ihanasti, mutta todella janoinen iho tarvitsee vielä rasva-ainesosien lisäksi myös kosteutta, ja tässä seerumi tulee apuun.

Kaiken kaikkiaan todella ihanan, miellyttävän tuntuinen voide erinomaisella hinta-laatusuhteella. Luonnonkosmetiikan anti-age-päivävoiteeksi Q10 on hyvin edullinen.

laveraq10_img_4283

Q10 Anti-Ageing Night Cream  22,50€ / 50 ml

Yövoide on tuntumaltaan hyvin samankaltainen kuin päivävoide, mutta paksumpi - kuten yövoiteelta voi odottaakin. Rasvakoostumus on hieman erilainen yövoiteen sisältäessä mm. soijaöljyä ja päivävoidetta korkeamman pitoisuuden auringonkukansiemenöljyä, jotka osaltaan tekevät yövoiteeseen rasvaisempaa koostumusta.Tietysti myös veden ja rasvojen suhde vaikuttaa.

Q10-yövoide tuntuu ainakin nyt syksyllä vielä liian tuhdilta iholleni, tai sitten kyse on vain siitä yleisestä vastenmielisyydestäni paksuja rasvoja kohtaan, mikä ei välttämättä ole linjassa ihon todellisen tarpeen kanssa.

laveraq10_img_4285

Q10 -silmänympärysvoide  20,50€ / 15 ml

Huomattavasti ohuempi koostumukseltaan kuin kasvovoiteet. Olisin odottanut kermaisempaa koostumusta sarjan muiden voiteiden pohjalta, mutta on tämäkin oikein miellyttävä. Silmänympärysvoide jättää hitusen nahkean jälkituntuman kun se alkaa imeytyä.

Q10-silmänympärysvoide sisältää kasvovoiteista poiketen myös hyaluronihappoa. Kosteutustuntuma on oikein hyvä, mutta voide ei ole yhtä ylellisen tuntuinen kuin täyteläisemmät kasvovoiteet. Ja eihän sen tarvitsekaan, mutta mä tykkään aina huomioida näitä koostumusten välittämiä fiiliksiä :)

*

Seuraavana kasvotuotteiden testijonossa "taistelevat" Neal's Yard Remedies ja Oriflamen Ecobeauty -voiteet. :) Katsotaan kumpiko lähtee ensimmäisenä kierrokselle kun palaan joulukuun alussa Suomeen.

11 kommenttia
26.10.2016

Arvostelussa Yliopiston Apteekin Naturae

ya_luonnonkosmetiikka_img_7720_2   

Arvostelussa Yliopiston Apteekin oma, Suomessa valmistettu luonnonkosmetiikan sarja YA Naturae.

Suomen kosmetiikkamarkkinat täydentyivät tänä vuonna uudella kotimaisella sarjalla kun Yliopiston Apteekki lanseerasi kesällä oman Ecocert-sertifioidun ihonhoitosarjansa.

Kun näin tiedotteen, peukut lensivät välittömästi pystyyn niin hintatason, pakkausdesignin kuin tietysti kotimaisuudenkin puolesta. On todella hienoa että meillä alkaa olla omia luonnonkosmetiikan sarjoja joka hintaluokassa. YA Naturae tuo kotimaisen luonnonkosmetiikan kauppoihin nyt vihdoin "opiskelijaystävälliseenkin" hintaan. Aiemmin halvimmat hinnat ovat olleet Dermosilin Nature-sarjalla, ja se taitaa edelleen olla hitusen Naturaeta edullisempi, mutta saatavuus rajoittuu nettikauppaan.

YA Naturae -tuotteet valmistetaan Helsingissä. Sarjaan kuuluu kahdeksan tuotetta ja ostin testiin koko poppoon öljypohjaista silmämeikinpoistoainetta lukuunottamatta. Sarjan kaikki tuotteet ovat vegaanisia ja alkoholittomia (siis etanolittomia, osassa on kyllä pehmentäviä hyvisalkoholeja). Korjaus: koko valikoima ei ole vegaaninen, huulirasvassa ja yövoiteessa on mehiläisvahaa. Hinnat ovat välillä 6,40€ - 12,40€.

yanaturae_img_0416_2

Vartalovoide  8,90€ / 200 ml

YA sanoo: Rauhoittavaa kehäkukkauutetta sisältävä, helposti levittyvä ja täyteläinen YA naturae vartalovoide kaikille ihotyypeille. Voiteen sisältämät oliivi-, argan- ja ruusunmarjaöljyt sekä sheavoi kosteuttavat ja ravitsevat ihoa luonnonmukaisella tavalla. Koivunmahlauute auttaa ihoa uudistumaan. Mieto, pehmeä tuoksu, jossa häivähdys vaniljaa ja kookosta.

Sanni sanoo: täyteläinen, vaniljakookosvanukkaalta tuoksuva voide joka vaatii hieman työstöä ennenkuin imeytyy ihoon. Tiedättehän sen voidetyypin joka ei välttämättä ole hirveän rasvaista, mutta jää silti iholle valkoisena "pyörimään" ja imeytyy vasta voiteen lämmettyä = vaatii enemmän hieroskelua kuin toiset voiteet. Ihanan ravitsevan tuntuinen. Ei jätä kiiltävää tai tahmaista pintaa mutta kylläkin rasvatun tuntuisen.

Tykkään! :)

yanaturae_img_0414_2

Puhdistusvaahto  10,90€ / 120 ml

YA sanoo: Luonnonmukainen YA naturae puhdistusvaahto kaikille ihotyypeille. Pehmeä ja täyteläinen puhdistusvaahto poistaa tehokkaasti iholta epäpuhtaudet ja meikin. Puhdistusvaahto sisältää runsaasti mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyjen omega-rasvahappoja, jotka ravitsevat ja kostuttavat ihoa sekä ruiskukkauutetta ja koivunmahlaa, jotka tuovat iholle pehmeyttä ja auttavat sitä uudistumaan. Hajusteeton.

Sanni sanoo: ihanan liukas vaahto! Koostumukseltaan paras kokeilemani luonnonkosmetiikan pumppuvaahto EkoPharman Vadelmavaahdon ohella. Vaahto ei tietenkään ole yhtä paksua ja kermaista kuin synteettisiä ainesosia sisältävien vaahtojen, mutta se on liukasta ja sitä voi työstää iholla kauan. Tämä on tärkeä ominaisuus minulle :) Tuoksu on erittäin mieto ja mitäänsanomaton.

Puhdistavana ainesosana mieto sokeritensidi dekyyliglukosidi. Käytettyjen pinta-aktiivisten aineiden määrän (yksi!) ja tehon huomioonottaen joudun toteamaan, ettei tuotteen lupaus "poistaa tehokkaasti iholta epäpuhtaudet ja meikin" ihan pidä paikkaansa. Dekyyliglukosidi ei yksinään pysty poistamaan ainakaan vähänkään vahvempaa meikkiä, minulta se ei poista edes mineraalipohjaa yhdellä vaahdotuksella vaan joudun vaahdottamaan ainakin kahdesti. Tähän olen tosin jo tottunut luonnonkosmetiikan putsareiden kohdalla. En odotakaan niiltä samaa tehoa kuin synteettisiltä putsareilta koska on yleisesti tiedossa, etteivät sertifioidun luonnonkosmetiikan käyttämät tensidit ole puhdistusteholtaan samaa luokkaa kuin "normi"kosmetiikan käyttämät.

yanaturae_img_0415_2

Kasvovesi 9,80€ / 150 ml

YA sanoo: kasvovesi kaikille ihotyypeille. Hellävarainen ja hajusteeton kasvovesi viimeistelee kasvojen puhdistuksen ja valmistaa ihoa hoitaville tuotteille. Kasvovesi sisältää mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyä, jotka auttavat ylläpitämään ihon kosteutta samalla vahvistaen ihoa sekä kotimaista uudistavaa koivunmahlaa.

Sanni sanoo: sarjassamme "oikein kiva perustuote joka tuntuu iholla ihan mukavalta ja josta ei keksi sen kummempaa sanottavaa".

Simppeli, alkoholiton inci koostuu vedestä, koivunmahlasta, glyserolista, ruusunmarjansiemenuutteesta, mustaherukan- ja auringonkukansiemenöljystä, rosmariiniuutteesta, kookosglukosidista, natriumbentsoaatista ja kaliumsorbaatista (säilöntäaineita) ja sitruunahaposta. Tuote joka ei herätä erityisiä tuntemuksia - muita kuin hymyn värinsä puolesta :)

yanaturae_img_0422_2

Päivävoide (normaalille ja sekaiholle) 11,20€ / 50 ml

YA sanoo: Päivävoide normaalille ja sekaiholle. Virkistävä voide suojaa ihoa luonnonmukaisesti. Mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyjen sisältämät omega-rasvahapot lisäävät ihon kimmoisuutta ja antavat sille pehmeyttä. Kaurauute ja koivunmahla rauhoittavat, tasapainottavat ja auttavat ihoa uudistumaan. Miedosti hajustettu.

Sanni sanoo: täyteläisehkö, nahkeahkosti levittyvä koostumus. Siis ei täyteläinen rasvaisella tavalla mutta täyteläinen vastakohtana vesimäisen ohuelle, hyvin nopeasti levittyvälle ja ihoon humahtavalle koostumukselle.  Tämä on yksi tyypillisiä luonnonkosmetiikan voidekoostumuksia, samaa tyyppiä on käytetty myös vartalovoiteessa. Voide on kevyt mutta ei vesimäinen.

Tuoksussa on jotain älyttömän tuttua, olen nyt kohta kaksi viikkoa yrittänyt saada siitä kiinni.. Se on mesimäisen kukkainen ja aika vahva, tavallaan tuoksumaailmassa on jotain samaa kuin Estelle & Thildissä mutta Naturaen tuoksu on vähemmän hienostunut. Tykkään kyllä tämän tuoksusta mutta arvelen että se voi olla jonkun makuun liian vahva.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava voide. Ei suurimpia lemppareitani koostumukseltaan mutta ei myöskään sellainen jonka jättäisin käyttämättä jos ei olisi jatkuva jono uusia testituotteita koputtamassa ovella. Eli ei-bloggaavana tämä tulisi varmasti käytettyä loppuun. :)

yanaturae_img_0423_2

Yövoide (normaalille ja sekaiholle) 12,40€ / 50 ml

YA sanoo: yövoide normaalille ja sekaiholle hoitaa ja ravitsee ihoa luonnonmukaisesti yön aikana. Voiteen sisältämät oliivi-, manteli- ja ruusunmarjaöljyt sekä mustaherukansiemenöljy elvyttävät ihoa tehokkaasti läpi yön. Kaura- ja koivunmahlauute rauhoittavat herkkää ihoa ja auttavat ihoa uudistumaan luonnonmukaisesti. Miedosti hajustettu.

Sanni sanoo: paksumpi kuin päivävoide ja tuoksultaan todella voimakas, tässä aistin kukkaisella pohjalla voimakkaita yrttejä ja heinää. Erikoinen tuoksu. Koostumuksesta voi sanoa samat sanat kuin päivävoiteestakin, mutta tämä on vielä paksumpi. Luulen että tämä tulee käytettyä esim. matkavartalovoiteena. Vie matkalaukussa vähemmän tilaa kuin vartalovoide mutta ajaa koostumuksensa puolesta saman asian :)

yanaturae_img_0426_2

Silmänympärysvoide  10,40 € / 15 ml

YA sanoo: luonnonmukainen silmänympärysvoide turvotukseen ja tummiin silmänalusiin. Voiteen sisältämä mustaseljauute vähentää turvotusta ja kirkastaa hetkessä ihon sävyä. Ruusunmarja- ja mustaherukansiemenöljyjen sisältämät omega-rasvahappot yhdessä koivunmahlauutteen kanssa tuovat iholle kosteutta ja auttavat ihoa uudistumaan. Hajusteeton.

Sanni sanoo: voiteista miellyttävin minun makuuni. Ohuempi ja notkeampi, ei tunnu niin nihkeältä niinkuin yö- ja päivävoide. Tästäkin voi todeta että menee matkakäyttöön kasvovoiteena, olen alkanut säännöllisesti hyödyntää silmänympärysvoiteita matkakasvovoiteen ominaisuudessa. Pienempi pakkaus, you know. :)

yanaturae_img_0424_2

Huulivoide  6,40€ / 15 ml

YA sanoo: herkullinen vadelmantuoksuinen YA Naturae huulivoide hoitaa huulia luonnonmukaisesti. Huulivoiteen sisältämät Oliivi-ja jojobaöljy sekä sheavoi kosteuttavat ja pehmentävät huulia hellävaraisesti. Mehiläisvaha ja E-vitamiini suojaavat huulia. Miedosti hajustettu. Säilöntäaineeton.

Sanni sanoo: oikein miellyttävän tuntuinen huulivoide. Ei tokikaan hakkaa mun luotto 'Exiä (Carmex + Blistex) mutta on oikein hyvän tuntuinen kilpailija. Ei kykene ylläpitämään huulten, öh, "tyydyttynyttä" tunnetta yhtä pitkään kuin Exät mutta muuten koostumuksessa ei ole mitään valittamista. Sopivan rasvainen, ei tahmea ja levittyy mukavasti. Vadelmantuoksua en tässä haista.

*

Kokonaisfiilis Naturaesta: oikein mukava perussarja ihanan söpöillä pakkauksilla jotka ovat kovasti tämän kosmetiikankuluttajan mieleen. Hinta-laatusuhde oikein hyvä, paitsi huulirasvan kallista hintaa en ymmärrä. (Minusta 6,40€ on aika kallis hinta huulirasvasta... Mun Blistexit maksaa vain jotain 3 euroa...)

Jään mielenkiinnolla odottamaan laajeneeko sarja tulevaisuudessa useampiin vartalotuotteisiin ja kenties anti age -kasvotuotteisiin. Se olisi jotenkin hyvin ennustettava jatko :)

44 kommenttia
22.10.2016

Ihanuusmeikkijuttuja

Haluan jakaa pari kuluneen viikon meikki-ihastusta. No, toinen ihastutti jo syyskuun alussa mutta ehdin kadota Kreikkaan ennenkuin suhteemme ehti syventyä, ja vasta tällä viikolla tuoteduo on päässyt aktiivikäyttöön :)

Nyt tulee taas näitä harvoin nähtyjä superlähi-ihokuvia. Kuvassa näkyvät kummatkin postauksen highlight-tuotteet, toinen iholla ja toinen silmissä, mutta aloitetaan iholta.

lumenenaturalcode_ccvoide_sand_img_3874

Tykkään niiiiin paljon tästä meikkipohjasta.

Se on Lumenen Natural Code CC-voide, jonka sain testiin Natural Code -kampanjan tiimoilta. Kamppikseen ei kuulu kirjoitella itse tuotteista, sain ne jotta voin tutustua koko NC-tuotevalikoimaan ennen kiertuetta, mutta tästä tuotteesta todellakin haluan kirjoittaa erikseen koska se osoittautui niin ihanaksi. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voide on niin ihana että otin sen viikonloppureissuun mukaan normaalisti käyttämäni meikkipohjan eli mineraalipohjan sijaan.

Tulee vähän Lumenen oman sarjan CC-voide-déjà-vu, nimittäin sen kanssa kävi ihan samoin. Mun piti "vain" testata sitä blogijuttua varten, mutta tykästyin siihen niin että jäin käyttämään sitä varmaan pari kuukautta putkeen. Ehkä Natural Coden CC:n kanssa käy samoin..?

Natural Coden CC on tuntumaltaan erilainen kuin Lumenen, kosteamman ja notkeamman ja jotenkin rasvaisemman tuntuinen. Haluaisin käyttää englannin kielen sanaa emollient mieluummin kuin rasvainen, koska suomeksi 'rasvainen' kuulostaa usein negatiiviselta. Natural Coden CC jättää heleämmän pinnan kuin Lumenen ja on selvästi kosteuttavampi. Kuvailisin sen jättämää pintaa "satiinisen heleäksi".

Natural Code itse puhuu kummankin meikkipohjansa (CC ja Skin Perfector Matt Makeup) kohdalla mattaisesta lopputuloksesta, mutta tulokset ovat aivan erilaiset. Matt Makeup -meikkivoide on nimensä mukaisesti matta ja koostumukseltaan ohut ja nopeasti kuivuva, ihoon tarraava. CC taas on ihanan kermainen ja sitä voi työstää iholla pidempään. Se sulautuu ihoon kuin kosteusvoide mutta peittää kuin kevyt meikkivoide. Plussaa vielä ihanan raikkaasta, hoitotuotemaisesta tuoksusta!

naturalcode_meikkipohja_181016_img_3809

Tuliko tarpeeksi hehkutusta? ^_^ Olen vilpittömästi innoissani tästä tuubista! <3 Minähän en tosiaan yleisesti ottaen ole nestemäisten meikkipohjien kuluttaja, enkä myöskään kuulu BB/CC-voiteiden säännölliseen käyttäjäkuntaan.

Välillä sitä sitten vain törmää tuotteisiin jotka aiheuttavat odottamattoman ihastusreaktion ja yhtäkkiä tekeekin mieli käyttää hetken aikaa voidemaista pohjaa :) Lopulta palaan kuitenkin aina mineraaleihin, tiedän sen. Mutta juuri nyt nautin CC-voiteen kosteuttavuudesta ja kostean heleän näköisestä pinnasta. Ihoni on Kreikan paahteen jäljiltä selvästi kuivemmassa kunnossa ja kosteuttava meikkipohja tuntuu juuri nyt siltä mistä se tykkää.

idnaturalcode_ccvoide_sand_img_3885

CC-voide on parhaimmillaan kun sitä ei puuteroi. Tässä ja ylimmässä kuvassa pintaa ei ole puuteroitu. Seuraavissa taas on käytetty puuteria. Pohja on edelleen kaunis, mutta se hehku jota itse meikkipohjissa niin rakastan sammuu osittain.

(Silmänalusilla Natural Coden valokynä joka osoittautui yllättävän pigmenttiseksi tapaukseksi, se peittääkin ihan mukavasti.)

Parit ennen-jälkeen kuvat puuterilla:

naturalcode_meikkipohja_ennen_jalkeen_181016

naturalcode_meikkipohja_ennen_jalkeen

Kasvoilla on CC-voiteen lisäksi Natural Coden väritöntä CC-puuteria ja Pinky-poskipunaa, joka on hyvin mattainen ja vaikuttaa sekin omalta osaltaan ihon himmeään lookkiin. Huulilla on Natural Coden Satin Rose -huulikiiltoa. Se yhdessä helmiäisen silmämeikin kanssa tuovat kivasti eloisuutta meikkiin.

Aika hullua muuten, että en peiliin katsoessani näytä mielestäni erityisen ruskettuneelta. Kukaan minut reissun jälkeen tavannut kaverikaan ei ole sitä mieltä että olisin jotenkin huomattavan päivettynyt. Silti, iholleni meni CC-voiteista tummin sävy, Sand, ja sekin on ehkä aavistuksen liian vaalea. Eli ilmeisesti jotain väriä on reissusta ihoon tarttunut ^_^

naturalcode_meikkipohja_img_3926

Tässä heleämpi versio Natural Code -meikkipohjasta, tässä olen levittänyt puuteria ainoastaan poskipäille ja käyttänyt poskipunana helmiäisenhohtoista roosaa Natural Coden Misty -luomiväripaletista.

naturalcode_misty

Misty

.

Sitten se toinen ihastusasia, joka on jo näkynytkin osassa ylläolevista kuvista.

UrbanDecay_Tonic_IMG_2998

Muistatteko Urban Decayn Tonic -luomivärin, jota hehkutin kuolanrippeiden kera huhtikuussa?

No, se on edelleen ihan yhtä törkeän ihana, oikeastaan olen jo valmis julistamaan sen ehkä ihanimmaksi violetiksi luomiväriksi jota olen koskaan käyttänyt <3 Nyt sen pariksi on noussut paljon vaatimattomamman näköinen violetti meikkituote, Urban Decayn 24/7 Glide On -kynä sävyssä Ether.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei näytä hylsyssä kummoiselta, tai ainakaan sellaiselta jonka vuoksi violettifriikki lähtisi tekemään välitöntä sadetanssia vaikka ihan sievä onkin.

Miettiessäni syyskuun alussa mitä kyniä ostan Kutsu Kauneuteen -viikon alennuspassillani, sain UD:n meikkitaiteilijalta vinkin: Ether-kynä yhdistettynä Tonic-luomiväriin tuo aivan hypermakean efektin.

urbandecay_ether_tonic

Tällaisen :)

Kuulema mikään toinen (violetti) kynä ei saa Tonicin kanssa samaa tulosta. Kultaisena kimaltavan harmaan-luumuliilan pohjan kute Ether ei odottaisi tuovan esiin Tonicista sen sinistä puolta, mutta niin vain tekee, ja aivan upealla intensiteetillä! Todellakin wow!!

Tonic on jo yksinään aivan mieletön shiftatessaan liilan, pinkin ja sinisen välillä, ja kun alle laittaa Ether-rajauksen saa meikkiin yhä vain lisää vivahteita! :-*

naturalcodemeikkipohja_ud_silmameikki

Koko luomella Tonic ja sen alla ripsien tyvessä Ether-rajaus.

naturalcode_cc_voide_sand_img_3906

Natural Coden CC-voide ja Urban Decayn liila power-duo, siinä mun lokakuun lempparit <3

Jos törmäillään jossain lähiaikoina niin varmasti näette naamallani tämän setin. :) Rakkautta!

26 kommenttia
04.10.2016

Joo niinkuin Joik

Kyllä minun nyt kuitenkin teki mieli taas kirjoittaa vähän kosmetiikasta ^_^ Joten tässä tämä vihdoin on: Joik-juttu.

Tallinna_tuomiset_IMG_1275

Joik on Viron suurimpia (ellei suurin?) luonnonkosmetiikkamerkki.

Suomesta Joikia saa rajoitetusti harvoilta jälleenmyyjiltä, tiedossani on tällä hetkellä vain Tampereen Koskikeskuksen Kimpure, saa huikkailla kommenttilaatikkoon muitakin jos teillä on tietoa. Joku taisi aiemmin vinkata jostain Helsingin liikkeestäkin..?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän jutun tuotteita en ole saanut Kimpurelta vaan osan olen ostanut itse ja osan saanut Joikin edustajalta Karkkipäivän tammikuisella lukijamatkalla Tallinnassa.

Tallinnassa meille pidettiin Pillerkaar-liikkeen vierailun yhteydessä (kuvassa) mielenkiintoinen Joik-esittely, joka villitsi aikamoisen määrän ihmisiä kahmimaan Joik-herkkuja hyllyistä ja muodostamaan jonoa kassalle ^_^ Joku tuote taisi loppuakin kun siitä niin innostuttiin... :D

kesantuoksut_joik_img_5502

Kehuin jo aiemmin pystyyn Joikin superherkullisen greippi-mandariinivartalovoiteen joka tulee varmaankin päätymään Sannin Parhaat Vartalovoiteet Hall Of Fameen :) Täytyisi joskus tehdä sarja postauksia eri tuotekategorioiden lemppareistani; parhaat shampoot, parhaat hoitsikat, parhaat vartalovoiteet, kuorinnat, ripsarit jne jne. Kaikki listaukset ovat ihania ^_^

Mutta tänään siis muutama sana Joikin muutamasta tuotteesta. Ostin itse kaksi tuotetta: kaksifaasisen tyrniöljyä ja piparminttua sisältävän kasvoveden ja ruusunmarja-vehnänalkiouutekasvovoiteen. Loput postauksessa näkyvät tuotteet sain Pillerkaar-vierailun yhteydessä.

joik_img_0408

Refreshing Facial Toner with Seabuckthorn Oil and Aloe 10,90€ / 100 ml

(hinnat ovat Joikin EU-nettikaupasta, Suomen jälleenmyyjien hintoja minulla ei ole tiedossa)

Mielenkiintoinen tuote! Kaksifaasista, öljypitoista kasvovettä en muista ennen testanneeni. Tai kyllä joissain kasvovesissä on öljyjäkin mutta niin pieninä pitoisuuksina ettei neste tunnu rasvaiselta. Joikin kihelmöivässä kasvovedessä tyrniöljyä ei ole emulgoitu vesifaasin kanssa vaan se on omana kerroksenaan vesipitoisen osuuden päällä ja täytyy sekoittaa ravistamalla.

Kasvovesi tuntuu hoitavalta ja kosteuttavalta ja jättää ihon sen tuntuiseksi kuin sille olisi levittänyt jonkun kevyen seerumin. Öljyfaasin ansiosta tuote ravitsee ihoa paljon "tavallista" kasvovettä tehokkaammin ja sanoisin sen siis sopivan erityisen hyvin kuivalle iholle. Piparminttuöljy saa aikaan aistit herättävän tuoksun ja pienen kihelmöinnin iholla joka kuitenkin katoaa hyvin nopeasti. Joikin edustaja kuvailikin kasvovettä ihon aamuiseksi herättäjäksi. Näin voimakas piparmintun tuoksu ei kenties ole kaikkien mieleen mutta osa varmasti tykkää kympillä :)

Yleensä kihelmöivät ja raikasta tuntua tuovat ainesosat kuten minttuyhdisteet ovat tuttuja rasvaisen ja sekaihon tuotteista, ja sen yhdistäminen ravitsevaan tyrniöljyyn on varsin omaperäistä. Jännä ja persoonallinen tuote, kaiken kaikkiaan :) Tykkään! Inci löytyy täältä. Kasvovesi on alkoholiton, 100-prosenttisesti luonnollinen ja koostuu vain 11 ainesosasta.

joik_paivavoide_img_0406

Facial Daycream with Rosehip and Wheatgerm Oil

(hmm, en löydä tätä nettikaupasta joten en saa hintaa selville... itse maksoin tästä Tallinnassa muistaakseni jotain 16 euron tienoilla)

Joikin kevyin päivävoide. Jälleen mielenkiintoinen koostumus: voide tuntuu iholla ensin hyvin ohuelta ja "vesimäiseltä" ja se levittyy notkeasti, mutta hetken kuluttua, voiteen imeytyessä, paljastuukin rasvaisempi laatu. Loppujen lopuksi iholle jää itse asiassa paljon "rasvaisempi" tunne kuin monen fyysiseltä koostumukseltaan paksumman ja jähmeämmän voiteen jälkeen. Tunne ei ole epämiellyttävä tai liian rasvainen minun ihotyypilleni (normaali / sekaiho) mutta jotenkin odottamaton kun voide itsessään on niin ohuen ja vesivoittoisen tuntuista.

Jälleen täysin erityyppinen koostumus kuin kaikki muut viime kuukausina testaamani (Esse, Cîme, Havlik Apoteka).

Voiteessa on lempeä ja mieto, luonnonkosmetiikkamainen tuoksu. Ehkä vähän viljainen..? Ei yrttinen tai eteerisöljymäinen. Voiteen keltainen väri tulee porkkanaöljystä, tuotteessa ei ole käytetty erillisiä väripigmenttejä.

Tykkään tästäkin, mutta se ei kuitenkaan lukeudu ihan vuoden suosikkivoiteisiini. Rasvaisuutensa perusteella se ehkä sopii minulle kuitenkin paremmin talvikäyttöön.

 

joik_img_0411

Rejuvenating Beauty Elixir 36€ / 30 ml

Ihastuttavan tuntuinen, ravitseva seerumi. Oijoi, aivan ihana!

Joikin sivuilla tuotekuvauksessa puhutaan "luxurious and lightweight oil-free" -koostumuksesta, ja täytyy sanoa että yllätyin tuosta öljyttömyydestä, sen verran ravitsevalta seerumi tuntuu. Ei öljyiseltä, mutta ehdottomasti täyteläisemmältä kuin monet muut kokeilemani seerumit. Tuntuu juuri sellaiselta kosteuttajalta joka riittäisi minulle yksinään ja juuri tämän tyylisiä kosteustuotteita tykkään kasvoilla käyttää: ohuita jotka imeytyvät nopeasti mutta jättävät silti ihon pinnan pehmeäksi ja ravituksi ja hyvin vesivoittoista seerumia hoidetumman tuntuiseksi. Todella taidokkaasti formuloitu, on tämän kauneusbloggaajan näkemys. Seerumi on alkoholiton, inci löytyy täältä.

Hinta-laatu-suhde on tässä tuotteessa kyllä kohdallaan, seerumit ovat tunnetusti kalleimpia kasvojen hoitotuotteita ja kun näin ylellisen tuntuisen seerumin hinta jää alle neljään kymppiin, pidän hintaa todella fiksuna. Tuoksu ei ehkä ihan kulje käsikkäin ylellisen ihofiiliksen kanssa, vaikka makuasioitahan ovat nämäkin: seerumi tuoksuu appelsiininkukkavedeltä. Se on minulle hyvin arkinen tuoksu ja tuo vahvasti mieleen Yves Rocherin kylpyvaahdon lapsuudesta ^_^

Rejuvenating Eye Cream 25€ / 15 ml

Koostumukseltaan keskirasvainen, ravitsevan tuntuinen, miellyttävä silmänympärysvoide. Tuoksu yrttinen ja perinteisen luonnonkosmetiikkamainen.

Silky Facial Serum 19,90€ / 30 ml

Tätä en kokeillut lainkaan sillä se on öljypohjainen ja täysin vedetön, eli käytännössä siis kasvoöljy. Pelkkä öljypohjainen kosteuttaja ei imeydy iholleni kovin hyvin, jos ollenkaan, kesäaikaan, joten sen tyyppiset koostumukset jätän suosiolla talviaikaan. Ei ole reilua arvioida jotain tuotetta olosuhteissa, jotka eivät ole sille sopivat :)

*

Kokonaisuudessaan pidän Joikia oikein vetovoimaisena ja kiinnostavana sarjana. Pakkausdesign on mieleeni ja tietysti tuotteiden luonnollisuusaste ja raaka-aineet  ovat luonnonkosmetiikan ystävän "cup of tea" :) Harmillista ettei sarjaa ole Suomessa saatavilla laajemmin. Etenkin  nuo vartalovoiteet, joita on useissa törkeän houkuttelevissa tuoksuissa, ovat koostumukseltaan huippuluokkaa.

 

22 kommenttia
18.09.2016

Tuuheuttavat shampoot vertailussa

Olen viimeisen vuoden aikana tullut hiustenpesun osalta tulokseen, että pidän eniten tuuheuttavista shampoista.

Ennen välttelin niitä koska kokemukseni oli, että melkein kaikki tuuheuttavina mainostetut shampoot saivat hiukseni takkuun ja olivat kaiken kaikkiaan hoitoteholtaan liian mietoja kuivalle ja käsitellylle hiustyypilleni. Vaikka hoitoaine on se joka pituudet hoitaa ja shampoo tulisi valita ennen kaikkea hiuspohjan kunnon (tai hiusten värikäsittelyn) mukaan, koen ehdottomana plussana jos shampookin sisältää sen verran hoitavia ainesosia että hiusten pesu sujuu miellyttävästi ilman takkuihin takertuvia sormia.

Nyt markkinoilla tuntuu olevan ihan uuden tyyppisiä, aiempaa hoitavampia volyymishampookoostumuksia. Tai sitten olen vain aiemmassa elämässä sattunut epäonnisesti aina kokeilemaan niitä takuttavia yksilöitä, vaikka hoitaviakin olisi ollut. Hur som helst, asenteeni tuuheuttavia shampoita kohtaan on nyt muuttunut muutaman superpositiivisen kokemuksen kautta (mm. Lushin mainiot Fairly Traded Honey ja Seanik) välinpitämättömästä innostuneeseen, ja täältä pesee (heh) tänään vertailujuttu viidestä eri tuuheuttavasta shampoosta.

tuuheuttavat_shampoot_img_0059

Ja heti alkuun kömmähdys: unohdin kokonaan kuvata joukon viidennen eli Rahuan Voluminous-shampoon. Otin kuvat edellisenä päivänä ennen reissuun lähtöä ja kai päässä pyöri niin paljon muita asioita että Rahua-ressu unohtui kokonaan. Vertailussa on siis viisi shampoota: Phyton Phytovolume, Natura Siberican White Cedar, Rahuan Voluminous, March Anthonyn Collagen Bamboo ja Elvitalin Fibralogy. Kaikissa on hieman erilainen tuuheuttava teknologia.

Shampoista Phyto ja Rahua ovat blogin kautta saatuja.

tuuheuttavatshampoot_phyto_img_0065

Phyto PhytoVolume Shampoo 15,50€ / 200 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: kitiini/kitosaani (kalvonmuodostaja) ja guaranauute.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hyvä, kitosaanilla on hiusta pinnoittava ominaisuus ja pinnoite tekee hiuksesta paksumman. Guaranauutteen taas en usko vaikuttavan hiukseen juuri mitenkään.

Nestepohjana siankärsämö- ja rätvänäuutteet.

Phyton shampoo on koostumukseltaan ohutta lirua eikä kovin riittoisaa, shampoota täytyy annostella pari kämmenellistä että saa aikaan kunnon vaahdon. Vaahto on ohutta mutta pehmeää ja lopulta ihan kiitettävän runsastakin kun shampoota on annostellut tarpeeksi. Elvitalin ja Marc Anthony -shampoiden vaahdon tiheyttä ja liukasta kermamaisuutta ei Phytossa kuitenkaan ole. (Huomaatte että allekirjoittanut rakastaa vertailla shampoovaahtojen koostumuksia ;D)

Pesukokemus on samalla sekä pesevän että jonkin verran hoitavan tuntuinen. Tyvi jää reilusti narskuvaksi ilman että pituudet kuitenkaan tuntuisivat takkuisilta ja nihkeiltä, shampoo jättää ne kevyesti esiselvitetyiksi ja sormet pääsevät helposti kulkemaan hiuksissa. Oikein miellyttävä pesukokemus. :)

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat todella kuohkeilta ja ilmavilta, edes Phyton syväkosteuttavan naamion käyttö pesun yhteydessä ei latista hiuksia. Hiuspohja on PhytoVolume-käsittelyn jäljiltä erittäin puhdas, shampoo onnistuu poistamaan loistavasti myös muotoilutuotteet kuten tunnetusti tiukkaan takertuvat hiuspuuterit.

Kokonaisarvio: lirua ja epätaloudellista koostumusta lukuunottamatta oikein miellyttävä shampoo. Ei ylellinen mutta tekee mitä lupaa eli tekee hiuksista kuohkeat.

tuuheuttavatshampoot_rahua

Rahua Voluminous Shampoo 34€ / 275 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: sitruunaruohon ja vihreän teen uutteet poistavat hiuksista ja hiuspohjasta rasvaa jättäen hiukset ilmaviksi.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmm, nojaa, minkä tahansa shampoon tehtävä ylipäänsä on puhdistaa hiukset ja hiuspohja rasvasta ja muusta liasta, joten en pidä tällaiseen "teknologiaan" nojaavaa shampoota erityisesti "tuuheuttavana". Tai käytännössä teknologia on se vanhanaikaisin: tehdään shampoosta niin pesevä ja niin vähän hoitava, että hiukset jäävät ilmaviksi koska niissä ei ole mitään latistavia, raskauttavia ainesosia. Ja kun katsoo Rahuan inciä, niin juuri sellainen shampoo on kyseessä.

Rahuan shampoo on paksuin koskaan kokeilemani luonnonkosmetiikan shampoo, mutta se onkin paksunnettu merisuolalla mikä esimerkiksi kemisti Alex Westerbergin mielestä ei ole mahdollista, mikäli mielii valmistaa täysin luonnonmukaisen (tai ainakin sertifikaattien kriteerien mukaisen) sulfaatittoman shampoon. Joka tapauksessa, tässä meillä nyt on viimein todellakin anti-liru luonnonkosmetiikan shampoo.

Tuoksu on vahvan yrttinen ja eteeris-öljymäinen, ei minun mieleeni. Vaahtoaa ihan mukavasti joskaan ei järin kermaisesti ja pesee ei-hoitavasti nitisevän puhtaaksi. Sormia on vaikea kuljettaa hiuksissa vaahdotuksen aikana koska hiukset jäävät niin narisevan nahkeiksi. Jos hiukset ovat erityisen likaiset tai niissä on paljon muotoiluaineita, shampoo vaahtoaa ensimmäisellä pesukerralla erittäin laiskasti ja ohuen "tiskivaahtomaisesti". Rahuan shampoosta on valitettavasti todettava, ettei se elämyksellisesti korreloi millään lailla hintansa kanssa.

Kokonaisarvio: pesevän tuntuinen perusshampoo vailla hoitavia ominaisuuksia. Jos en tietäisi hintalappua luulisin joksikin hyvin halvaksi shampooksi. Plussaa onnistuneesta, paksusta koostumuksesta.

 

tuuheuttavatshampoot_elvital_img_0067

Elvital Fibralogy Shampoo  3,60€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: Lasiteollisuudessa käytettyyn sol-gel-teknologiaan pohjautuva Filloxane-yhdiste jonka kerrotaan tunkeutuvan hiuksen sisään ja laajentuvan siellä. (Olisi tehnyt mieli kirjoittaa tästä valtavasti mutta postaus venyisi jälleen aivan liian pitkäksi...) Tuote ei siis lupaa pelkästään tuuheuttaa hiusta vaan konkreettisesti paksuntaa yksittäisen hiuksen läpimittaa.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Vaikea sanoa. En ollut kuullut filloxanesta aiemmin mutta lukemani ja hiustuntuman perusteella tämä on sarjassamme, "Miksipä ei?" Joskaan en ole ihan varma tuosta hiuksen sisään tunkeutumisesta koska kuvittelisin sen vaativan tietyt emäksiset olosuhteet, mutta toisaalta, onhan kookosöljylläkin tutkimusten mukaan potentiaali imeytyä syvälle hiukseen ihan tavallisessa hoitoaineessa. En lähde leikkimään kemian asioissa perehtyneempää asiantuntijaa kuin olen. ;)

Fibralogy-shampoo on koostumukseltaan napakan geelimäinen ja nopeasti runsaan vaahdon muodostava shampoo. Vaahto on ihanan paksua ja kermaista ja shampoo tuntuu yllättävän hoitavalta. Sokkotestissä, tietämättä että kyseessä on tuuheuttava shampoo, veikkaisin ilman muuta kuiville ja käsitellyille hiuksille formuloitua hoitavaa shampoota. Pituudet jäävät huuhdellessa selviksi ja hieman kalvotetuiksi, sormet liukuvat niiden seassa vaivatta. Tyvi ei jää mainittavan narskuvaksi mistä päättelen että shampoo ei ole pesevyydeltään vahvinta kastia. (En sano että muiden kuin syväpuhdistavien tarvitsisi sitä ollakaan ^_^)

Tuoksu on hyvin tyypillinen markettihiustuotteen tuoksu, en tiedä voisiko sanoa "elvitalmainen" mutta hyvin tuttu ja arkinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat jämäköiltä ja ryhdikkäiltä. En sanoisi että tuntuma on suorastaan paksumpi, mutta Fibralogy-pesujen jälkeen hiuksissa on kuitenkin jonkinlaista aavistuksen muotoilutuotemaista runsauden tuntua, kuin shampoo jättäisi niihin jotain. Lättänän lähmäisiksi hiukset eivät kuitenkaan jää, eli kyse ei ole sen tyyppisestä kalvosta mitä silottavat hoitoaineet voivat jättää.

Kokonaisarvio: erittäin miellyttävä shampoo, jossa pesevyys ja hoitavuus ovat erinomaisessa balanssissa. Tuntuu ylellisemmältä kuin mitä hinnan ja markettibrändin perusteella odottaa. Se, kuinka paljon hius konkreettisesti voisi paksuuntua, selviäisi epäilemättä vasta pidemmällä käytöllä.

tuuheuttavatshampoot_naturasiberica_img_0072

Natura Siberica White Cedar Volume Shampoo (ostettu Tallinnasta) 4€ / 400 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu keratiini (kalvonmuodostaja).

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: hmph, pelkkään keratiiniin nojaava lupaus volyymista on vähän blääh, sillä samaa ainesosaa käytetään myös käsiteltyjen hiusten tuotteissa kosteuttajana, ja itse asiassa vähän kaiken tyyppisissä hiustuotteissa. Se on yksi yleisimpia hiustuotteiden ainesosia. Keratiini luo kalvoa, mutta ei yksinään luo kovin merkittävää tuuheuttavaa vaikutusta.

"Putin-shampoon" (anteeksi, tämä kaverini Milin heittämä nimitys tälle venäläiselle merkille on jäänyt elämään.. ^_^) koostumus aika lirua ja vaahtoavuus heikko, tuotetta täytyy käyttää paljon että saa aikaan runsaan vaahdon. Ei siis riittoisaa. Hiukset jäävät sähköisiksi.

Kokonaisarvio: aika vaisu "nojaa"-kokemuksen shampoo, kuin mikä tahansa halpa perusshampoo. Ainoa mainittava plussa tuotteessa on erittäin miellyttävä seetrin tuoksu, minkä vuoksi myönnän tuotteen alun perin ostaneeni ^_^

Sokerina pohjalla testiviisikon suosikkini:

tuuheuttavatshampoot_marcanthony_img_0068

Marc Anthony Collagen Bamboo Volumizing Shampoo 13,90€ / 250 ml

Vaikuttava aine/tuuhentamisteknologia: hydrolysoitu kollageeni (kalvonmuodostaja) sekä bambu-uute, biotiini ja silica.

Teknologian uskottavuus allekirjoittaneen mielestä: Ei kovin vakuuttava. Marc Anthonyn shampoossa on käytännössä sama tuuhentamisidea kuin Natura Siberican Seetrissä, eli se pohjaa pelkästään hiusta pinnoittavaan ainesosaan. Kuten Natura Sibericassa käytetty hydrolysoitu keratiini, myös Anthonyn käyttämä kollageeni toimii samaan tapaan sekä kosteutta sitovana että hiusta kalvon avulla silottavana aineena. Vaikutuksen pitäisi kuitenkin olla enemmänkin pehmentävä kuin jämäköittävä.

Biotiini ja silica (bambu-uute sisältää myös silicaa) taas toimivat hiuksia vahvistavasti kun niitä nauttii sisäisesti, mutta ulkoisesti käytetyissä kosmetiikkatuotteissa ne eivät tee hiuksille mitään.

Tässä on nyt kuitenkin tuote, joka vähemmän vakuuttavasta markkinointipuheestaan huolimatta on aivan mahtava. Se ei ehkä ole se ihan kaikkein tuuheuttavin volyymishampoo, mutta kokonaisuudessaan aivan loistava tuote!

Marc Anthonyn tarjokas on koostumukseltaan todella paksua ja hyytelömäistä geeliä. Hiuksissa ihanan ylellisen tuntuista, muodostaa välittömästi runsaan ja pehmeän vaahdon ja myös selvittää hiuksia sopivasti. Sormet saavat liikkua hiuksissa vaivatta ja pituudet tuntuvat huuhdellessa sileiltä ja esiselvitetyiltä eli juuri siltä millaisiksi haluan shampoon kutrini jättävän. Tyvi tuntuu puhtaalta mutta ei jää supernarskuvaksi -> narskuvuus kertoo aina hoitavien ja pesevien aineiden suhteesta. Mitä narskuvampi ja nihkeämpi tuntuma, sitä vähemmän hoitavia ainesosia ja tymäkämpiä tensidejä.

Tuoksu on miellyttävän mieto, ehkä vähän hedelmäinen.

Kuivuttuaan hiukset tuntuvat kuohkeilta ja ilmavilta. Eivät yhtä tuuheilta kuin Lush-suosikkieni jäljiltä (jotka edelleen pitävät ykkössijaa tuuheuttavien shampoiden joukossa), mutta koostumukseltaan Marc Anthony hakkaa Lushit.

Kokonaisarvio: aivan ihana, ylellisen tuntuinen shampoo joka on juuri sopivasti pesevä ja hoitava. Parhaita kokeilemiani shampoita naismuistiin!

Marc Anthony on minulle entuudestaan merkkinä aivan tuntematon, bongasin shampoon kesällä Kicksistä. Nappasin sen mukaan etsiessäni erityyppisiä shampoita tätä vertailua varten - ja onneksi nappasin :) Joskus voi ihan sattumalta osua järven kirkkaimpaan helmeen ^_^ Kaikki Marc Anthonyn shampoot ovat muuten sulfaatittomia.

*

tuuheat_hiukset_saippualla

Kiistatta elämäni tuuheimmat ja paksuimmat hiukset sain sillä kuuluisalla saippuakuurilla. Mutta mukana tullut lievästi ällöttävä sivuilmiö piti huolen siitä, että hiussaippua jäi pelkäksi kokeiluksi.

(Ja lisätään tähän jälleen kerran että Lushin palashampoo, kuten kovasti tykkäilemäni Seanik,  ei ole saippuaa vaan normishampoota kiinteässä muodossa, oikea saippua on eri ainetta. Oikea saippua toimii joidenkin hiuksissa luoden aivan tyrmäävän tuuhean tukan, toisilla tuloksena on, no, lähmäletti vailla vertaa.)

 

18 kommenttia
07.09.2016

Esse - probioottista ihonhoitoa

Enpäs ole pitkään aikaan ollut näin innostunut jostain tuotesarjasta! Ei hyvänen aika miten kiinnostava ja uudenlainen näkökulma ihonhoitoon.

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä juttua jo kohta viikon, mutta uppoudun joka yrityksellä lukemaan netistä lisätietoa ^_^ Lisäksi jutusta on ollut vaikea saada tarpeeksi tiivistä kun tekisi mieli kirjoitella tekstiä Helsingistä Ivaloon saakka, mutta tiedän että useimpien lukijoiden jaksaminen loppuu jo Lahden tienoilla jos matka on liian pitkä :D

EsseOrganic

Kuvat (muut kuin omat tuotekuvani): Esse

Esse - uraauurtavaa, innovatiivista luonnonkosmetiikkaa Etelä-Afrikasta. Tuo maakin vielä - on virkistävää saada käsiinsä niinkin eksoottista kosmetiikkaa kuin afrikkalaista, kun meillä täällä Suomessa dominoivat eurooppalaiset luonnonkosmetiikkamerkit.

Esse on valmistanut luomukosmetiikkaa vuodesta 2002, mutta viime vuonna sarja koki täyden uudistumisen Biome+ teknologian myötä. Tähän teknologiaan liittyvät tiedejutut ovat juuri sitä valtavan kiinnostavaa aluetta josta tekisi mieli jaaritella vaikka kuinka, mutta yritän pitää homman kuitenkin lukuystävällisenä että pysytte hereillä :)

Esse_1

 

Biome+ teknologia pohjautuu monivuotisen, kansainvälisen The Human Microbiome Project –tutkimustyön tuloksille. (Tutkimus ei liittynyt ihonhoitoon vaan yleisesti ihmisen terveyteen.) Projektin tuloksena selvisi, että kehossamme elää 10 mikrobia jokaista ihmissolua kohti. Tuhannet mikrobilajit työskentelevät yhdessä luoden monimutkaisen kemian joka pitää meidät terveenä, ja tämä toteutuu erityisen konkreettisesti suolistossa ja iholla.

Tutkimuksen tulokset muuttivat käsitystä ihosta ja mikä vaikuttaa sen hyvinvointiin: iho ymmärretään nyt ekosysteeminä joka on terveimmillään silloin, kun sen mikrobipopulaatio on vahva ja monimuotoinen. Toisin sanoen monet ihon epätasapainotiloista liittyvät ihon mikrobiomin häiriöihin, ja tasapainottamalla mikrobikantaa ihon kuntoon voidaan vaikuttaa myönteisesti.

Essen Biome+ teknologia edistää ihon monimuotoista ja vakaata mikrobiomia tehostamalla probioottipopulaatioiden määrää iholla. Probiootit ovat hyvisbakteereja jotka monet yhdistävät suoliston hyvinvointiin, mutta ne parantavat yhtä lailla myös ihon mikrobikoostumusta. Esse toi probiootit ensimmäisenä ulkoisesti käytettäviin kosmetiikkavalmisteisiin.

Edit. Eipäs tuonutkaan. :p Tietooni saatettiin eilen, että ranskalainen Lierac käytti probiootteja puhdistustuotteissaan jo vuonna 2012. Väärinymmärrys Essen kohdalla on omani, tulkitsin lukemaani vähän turhan vapaasti :D Esse voi ottaa kunnian maailman ensimmäisen eläviä probiootteja sisältävän seerumin lanseerauksesta, mutta muutoin probioottiteknologia oli jo ollut käytössä ihonhoitotuotteissa muilla merkeillä.

Esse_Ecocert_AfricaPhytotrade

Esse pyrkii prebioottien ja probioottien avulla luomaan iholle ympäristön, joka suosii hyödyllisten mikrobien kasvua. Prebiootit ovat ikään kuin probioottien apureita ja toimivat ravintona iholle suotuisille mikrobeille.

Kaikki tämä kuulostaa minusta aivan valtavan kiinnostavalle ja on ainakin minulle ihan uusi näkökulma ihonhoitoon. Ja tuorehan se on koko kauneusalallakin, ei probiooteista puhuttu vielä viisi vuotta sitten. Nyt ilmiö on pioneerien vanavedessä saavuttamassa muitakin alan toimijoita, esimerkiksi kotimainen EkoPharma on lisännyt prebiootteja juuri päivitettyyn tuotelinjaansa.

Pähkinänkuoressa: mitä hyvää probiootit saavat aikaan iholla? Kolme tärkeintä ominaisuutta:

  • Parantavat ihon kosteustasapainoa vahvistamalla ihon suojabarriääriä
  • Vähentävät ihon herkkyysreaktioita --> punoitus, kutina, ekseema
  • Hidastavat ikääntymisen merkkejä lisäämällä hyödyllisten mikrobien määrää --> taistelevat patogeenejä ja muita ikääntymisen merkkejä kiihdyttäviä mikrobeja vastaan

Esse_Vegan_PETA

Essen tuotteet ovat vegaanisia ja eläinkokeettomia

Siihen, miten hyvin kosmetiikkaan lisätyt probiootit sitten oikeasti toimivat iholla, en osaa ottaa kantaa, koska kannan muodostus vaatisi paritkin juttutuokiot puolueettomien kemistien, ihotautilääkärien ja probioottista ihonhoitoa pidempään käyttäneiden kanssa.

Totean vain, että kaikki tämä kuulostaa todella kiinnostavalta ja herättää allekirjoittaneessa myönteisen ”miksipä ei?” –fiiliksen. Kun kukaan ei kiistä tasapainoisen mikrobipopulaation merkitystä suoliston hyvinvoinnille, miksipä sillä ei voisi olla yhtä merkittävä rooli myös ihon hyvinvoinnin ylläpidossa?

Esse_TrevorSteyn

Harmittaa vietävästi kun en pääse paikalle kun Essen perustaja, kemisti Trevor Steyn (kuvassa) saapuu perjantaina Suomeen kertomaan probioottisesta ihonhoidosta. Varmaan mielenkiintoisin tilaisuus koko vuonna ja mä joudun skippaamaan... No, kaikkeen ei voi revetä.

Saatte sitten lukea muista blogeista mitä Trevor Steynillä oli sanottavaa. :)  (Ja tulee varmasti luettua ahmien itsekin..!)

Lisätietoa probiooteista, The Human Microbiome-projektista ja Essen ihonhoitofilosofiasta voi lukea Essen erinomaisen informatiivisilta ja hyvin koostetuilta sivuilta. Sivut ovat suomenkieliset.

Esse_tuotelinjat

Essen valikoima koostuu kolmesta linjasta.

Esse Organic on merkin alkuperäinen runkosarja joka on tänä vuonna päivitetty sisältämään myös Biome+ -teknologian tuotteita. Laaja valikoima koostuu useista puhdistusaineista (neljällä eri koostumuksella), kasvovesistä, kosteusvoiteista, naamioista, kuorintatuotteista, erityishoitotuotteista ja vartalotuotteista.

Esse Sensitive on neljän tuotteen täsmälinja herkästi reagoivalle iholle sisältäen puhdistusemulsion, seerumin ja kaksi kosteusvoidetta.

Esse Plus on uusin lisäys perheeseen ja on talon premium-linja, sisältäen kolme seerumia, kaksi kosteusvoidetta ja silmänympärysvoiteen.

Esse_IMG_9857_2

Sain maahantuojalta kokeiltavaksi koko Sensitive-linjan.

Sensitive-linja pyrkii minimoimaan allergisten reaktioiden mahdollisuuden käyttämällä erityisen hellävaraisia raaka-aineita. Ainesosat on pidetty minimissä ja säilöntäaineet valittu miedommasta päästä. Probiootit auttavat vahvistamaan ja palauttamaan ihon suojabarriääriä mikä vähentää ihon herkkyysreaktioita. Tuotteissa on mieto tuoksu.

Jos olisin päässyt tapaamaan sarjan luojaa, olisin kysynyt miksi tuotteista ei tehty täysin hajusteettomia, se kuitenkin vähentää entisestään allergisten reaktioiden mahdollisuutta. Tuoksuainesosien pitoisuus on alle 0,03% eli todella vähän, mutta aina on sekin kuluttajaryhmä joka ei siedä tuotakaan määrää ja valitsee puhtaasti täysin hajusteettomat tuotteet.

Esse_IMG_9868_2

Sensitive Cleanser 52,70€ / 200 ml

Koostumukseltaan emulsiomainen mutta ei tunnultaan maitomainen perinteisellä tavalla. Maitomainen putsari ei vaahtoa eikä Essen Sensitive-putsarikaan sitä tee kun sen levittää sormin. Tuote neuvotaan sekoittamaan ensin kämmenellä lämpimään veteen ja hieromaan sitten kasvoille, tosin kasvojen huuhtelu lämpimällä vedellä ennen puhdistusta ajaa saman asian.

Emulsio tuntuu iholla erittäin miellyttävältä, ja vaikka se ei vaahtoa, koostumuksesta tuntee heti että se voisi vaahdota. Kurkkaus inciin vahvistaakin tämän, sieltä löytyy vaahtoa muodostava, puhdistava ainesosa decyl glucoside. Putsari on ilmeisesti haluttuu formuloida niin, ettei se dekyyliglukosidista huolimatta vaahtoa.

Emulsio huuhtoutuu iholta vaivatta jättämättä rasvaista tai muutenkaan pinnoitettua tuntua, ei liioin nitisevää pintaa. Todella hellivän tuntuinen tapaus. Pidän kovasti tuoksusta.

Vinkki meille vaahdosta tykkääville: vaahdotusverkko.

Esse_IMG_0078_2

Kun tuotteessa on vaahtoa muodostavaa ainetta, se saadaan aktivoitua tällaisella yksinkertaisella keksinnöllä kuin foaming net = vaahdotusverkko. Nämä ovat suosittuja etenkin Aasiassa. Ja monille teistä varmasti jo tuttu juttu. Olen ostanut omani MUJIlta.

Ja jo vain vaahtoutuu Essen Sensitive Cleanserkin kun sitä hieroo verkkoon :)

Verkko saa miedoimmatkin, laiskasti vaahtoavat putsarit vaahtoamaan moninkertaisesti. Jo valmiiksi kunnolla vaahtoavat putsarit vaahdottuvat sitten ihan hervottomaksi massaksi verkon kautta käytettynä :)

Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract*, Glycerin, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Decyl Glucoside, Cetearyl Alcohol, Sclerocarya Birrea (Marula) Seed Oil, Glyceryl Stearate, Cetyl Alcohol, Xanthan Gum, Sodium Phytate, Lactic Acid, Ascorbyl Palmitate, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Lactobacillus, Levulinic Acid, Sodium Levulinate, Aqua, Citric Acid, Glyceryl Caprylate, Sodium Anisate, Vanillin, Hexenol, Gamma Decalactone

Esse_IMG_9866_2

Sensitive Serum 77,20€ / 15 ml

Sensitive-linjan seerumi on toinen Essen kahdesta tuotteesta joihin on lisätty kaikkein korkein pitoisuus tehokkaimmassa muodossaan olevia probiootteja eli eläviä Lactobacillus-probiootteja, niitä on yli miljardi per 1 ml. Toinen eläviä probiootteja sisältävä tuote on Plus-linjan Probiotic Serum.

Seerumi on vedetön ja öljy- ja rasvapohjainen jotta probiootit saadaan stabiloitua. Päälle levitettävän kosteusvoiteen vesi aktivoi probiootit ja Esse suosittaakin että seerumia käytettäisiin aina yhdessä voiteen kanssa.

Essen Sensitive on kyllä jännimmän tuntuinen seerumi mitä olen kokeillut. Sen täyteläinen koostumus tuo mieleen kynsinauhabalsamin :) Jojoba- ja seesaminsiemenöljyihin ja sheavoihin perustuva koostumus tuntuu tosi tuhdilta ainakin nyt kesäiholla, ja ihon pinta jää rasvaiseksi. Seesamisesta tuoksusta tulee mieleen halva :)

Seerumia suositellaan käytettävän aamuin illoin mutta ei meikin alla, mikä tarkoittaa sitä, että Essellä on ilmeisesti ajateltu käyttäjän olevan meikittä seerumin käyttökuurin ajan.

Seerumi sopii kaikille ihotyypeille ja on tarkoitettu erityisesti reaktiiviselle, stressaantuneelle iholle. Valmistajan kuvauksen mukaan: "Tuotteen sisältämät elävät mikrobit aktivoituvat ihon pinnan kosteudesta. Aktivoiduttuaan ne miehittävät ihon korjaten epätasapainotilaa ja vahvistaen suojabarriäärin toimintaa, tavoitteena lisätä ihon probioottisia mikrobistoja sellaiselle tasolle, ettei tunkeutujille jää tilaa. Tämä ehkäisee ihon immuunisysteemin yliaktivoitumista vähentäen punoitusta ja ärsytystä."

Esse_IMG_9863_2

Essen tuotteet henkivät pakkauksista lähtien selektiivisyyttä ja arvokkuutta, tämä ei ole "markettisarja". Tuotteet on pakattu tuplapakkauksiin; ulkopakkauksen sisältä nostetaan esiin vielä toinen suojapakkaus. Kenties epäekologista jostain näkökulmasta, mutta kartonkiset pakkaukset kuitenkin maatuvat.

Paras testihenkilö tälle tuotteelle olisi tietysti ärtyneen, stressaantuneen ihon omaava henkilö, ja minun arvioni jää vain tuotteen koostumuksen ja kosmeettisten ominaisuuksien kuvailuksi. Voi että kun olisi armeija erilaisilla ihotyypeillä ja -ongelmilla varustettuja koehenkilöitä käytettävissä joilta voisi tarpeen vaatiessa tilata ihotyypin mukaisen, täsmällisemmän arvion ^_^ Ehkä mä vielä joku päivä kerään lukijoiden joukosta sellaisen ryhmän :)

Inci: Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil*, Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil*, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter*, Hydrogenated Vegetable Oil, Isoamyl Laurate, Lactobacillus, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Ascorbyl Palmitate, Vanillin, Gamma Decalactone.

Esse_IMG_9871_2

Hydro Moisturiser 60,70€ / 50 ml

Sensitive-linjassa on kaksi päivävoidetta, joista Hydro on kevyempi ja tarkoitettu normaalista rasvoittuvalle iholle.

Vaikka kirjoitin 'kevyempi', on Hydro Moisturiser kuitenkin aika täyteläistä ja paksua. Koostumus tuntuu ylelliseltä ja on linjassa sarjan selektiivisen imagon kanssa. Rakastan koostumusten vertailua ja kaikkien kolmen viimeksi testaamani sarjan koostumukset ovat olleet todella erilaisia, vaikka ovat luonnonkosmetiikkaa. Essen hienostuneet koostumukset ja tuoksut ovat aika lailla toista ääripäätä jos vertaa vaikka elokuussa testaamaani Cîmeen. Tsekkiläinen Havlik Apoteka taas edustaa perinteistä weleda-tyyppistä formulointia.

Essen Hydro-voide jättää iholleni tuotetunnun vaikka levittäisin sitä kuinka ohuelti. Tämä ei ole niitä ihoon hulahtavia fluidimaisia (terkut Mintsille ;D) koostumuksia. Tuotetuntu ei toisaalta ole ikävän tahmea eikä iho jää kiiltämään, tuntemusta voisi kuvailla suojaavaksi. Tuoksusta tulee mieleen vaniljavanukas - mutta tuoksu on tosiaankin hyvin, hyvin mieto. Sellainen barely there.

idEsse_IMG_9873_2

Sensitive-linjassa ei ole erikseen silmänympärysvoidetta ja olen käyttänyt silmänympäryksillä tätä Hydro-voidetta. Toimii erinomaisesti, itse asiassa tulen varmasti käyttämään voidetta jatkossa sy-voiteena sillä silmänympäryksille kaipaan juuri tämän kaltaisia, täyteläisempiä koostumuksia. <3 Ihana voide!

Inci: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Extract, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Squalane, Glyceryl Stearate Citrate, Glyceryl Stearate, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Sodium Stearoyl Lactylate, Inulin, Alpha-Glucan Oligosaccharide, Lactobacillus, Dehydroxanthan Gum, Bisabolol, Sodium Phytate, Glyceryl Caprylate, Sodium Hyaluronate, Ascorbyl Palmitate, Tocopherol, Sodium Anisate, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Citric Acid, Lactic Acid, Levulinic Acid, Sodium Levulinate, Aqua, Vanillin, Gamma Decalactone.

Esse_IMG_9876_2

Nourish Moisturiser 66,50€ / 50 ml

Rauhoittava, erittäin täyteläinen voide kuivalle iholle. Minun iholleni tämä on selvästi liian tuhtia, mutta talven kylmimpänä, ihoa stressaavimpana aikana voisin hyvin kuvitella käyttäväni tätä yövoiteena.

.

Kaikki Essen tuotteet ovat vailla kuivattavaa alkoholia. Niitä myydään ainoastaan hoitoloissa ja maahantuojan verkkokaupassa, jälleenmyyjälistaus löytyy Essen sivuilta täältä.

Suositus on, ettei käytössä olisi muiden sarjojen ihonhoitotuotteita samaan aikaan Essen kanssa, sillä ne heikentävät Esse-hoito-ohjelman probioottista vaikutusta.

*

Onko joukossamme muita Esseen jo tutustuneita? Kokemuksia?

Miltä probioottinen näkökulma ihonhoitoon ylipäänsä teistä kuulostaa? Vakuuttaako?

66 kommenttia
04.09.2016

Hoitoainekokeiluja

Kimppu hiustenhoitoainekokemuksia viimeiseltä puolelta vuodelta . :)

Jutun tuotteista olen saanut Yves Rocherin ja Phyton hoitoaineet blogin kautta.

    YR_Couleur_hoitis

Yves Rocher Couleur Conditioner 7,90€ / 150 ml

(...mutta käytännössä myynnissä koko ajan tarjoushintaan niinkuin YR:llä on tapana, nytkin 3,90€...)

Yves Rocherin hoitoaineet kuuluvat suursuosikkeihini ja aina jonkun kysyessä, ”Mikä olisi sellainen oikein hyvän hinta-laatu-suhteen omaava, luonnollinen hoitoaine”, vastaan kuin apteekin hyllyltä, ”Yves Rocherin vihreisiin tuubeihin pakatut”. (Ärsyttävästi, YR ei ole nimennyt hiustuotelinjojaan selkeillä sarjanimillä joten viittaan näihin suosikkeihini aina pakkausten värillä, ne tunnistaa vihreästä sävystä.)

Näissä hoitoaineissa on ihana, kermainen koostumus ja erinomainen selvitys- ja pehmennyskyky, eikä niissä ole lainkaan silikoneja. Luonnollisuusprosentti on lähes 100%.

YvesRocher_hoitikset

”Vihreään linjaan” kuuluu Suomen valikoimassa kolme hoitoainetta, joista värjätyille hiuksille tarkoitettu oli minulta pitkään testaamatta. Nyt kun tuubi on melkein tyhjä voin lyhyesti todeta, että tämä Couleur-hoitis oli yhtä hyvä kuin kaverinsakin. Kaikki kolme, Reparation, Nutrition ja Couleur tuntuvat kermaisilta ja erittäin pehmentäviltä ja ero (ainakin minun hiuksissani) on todella pieni, mutta jos ne laittaisi hoitavuusjärjestykseen niin Reparation on hoitavin ja Couleur kevyin. Käytännössä Couleur’kin tuntuu superhoitavalta verrattuna moniin normaalien hiusten perushoitiksiin.

Toivottavasti YR ei koskaan lopeta näiden valmistusta, ihan mielettömän hyviä hoitiksia. Jos mun pitäisi käyttää vain yhtä hoitoainetta koko loppuikä niin luulen että se olisi yksi näistä, tai sitten joku Aubreyn.

Jos sertifioidun luonnonkosmetiikan hoitikset tuntuvat alihoitavilta mutta et halua käyttää synteettisiä hoitiksiakaan, YR:n vihreät tuubit ovat erinomainen valinta. Niissä hoitotehoista vastaa kasvipohjaisten kvattien ja kasviöljyjen sekoitus. (Sertifiointitahot eivät valmistusteknisistä syistä hyväksy kvatteja vaikka ne olisivat luonnollista alkuperää, ainesosia on modifioitu niin etteivät ne vastaa useimpien sertifiointijärjestöjen kriteerejä. Tosin eilen juuri kuulin Mádaran Lotelta että uusi Cosmos-standardi hyväksyy, ja täten Mádarankin hoitoaineet tulevat vihdoin ensi vuonna sertifioinnin alle).

Lush_Conditioner_IMG_9883

LUSH The Plumps Solid Conditioner 9,95€ / 55 g

Vihdoin tuli testattua myös kiinteä hoitoaine. Lush on tunnettu kiinteistä versioistaan perinteisesti vettä sisältävistä tuotteista, ja merkiltä löytyy niin kiinteitä shampoita, seerumeita kuin aurinkovoiteitakin.

The Plumps on tarkoitettu erityisesti hennoille hiuksille ja se lupaa tuoda tuuheutta ja tekstuuria sisältämänsä merisuolan kautta. Ristiriitainen ajatus hoitoaineessa, kun suolan tuoma karheus tietysti osaltaan kumoaa hoitavien ainesosien vaikutusta. Toisaalta, en huomannut Plumpsin mitenkään karhentavankaan hiuksia, minusta se tuntui hoitoteholtaan aika keskinkertaiselta. Hiukset jäävät ihan mukavan sileiksi mutta eivät erityisen pehmeiksi. Ehkäpä siinä juuri näkyy suolan vaikutus..? Hoitavat ainesosat ovat samoja mitä nestemäisissäkin hoitoaineissa käytetään eli synteettisiä kalvonmuodostajia ja kvatteja.

Inci: Cetearyl alcohol & sodium lauryl sulfate, polyvinelpyrrolidone, hieno merisuola, guar-kumi (Guar hydroxypropyltrimonium chloride), sitruunahappo, hunaja (mel), Polyquaternium-88, Stearyldimoniumhydroxypropyl laurylglucosides chloride, polyacrylate 21 (ja) acrylates / dimethylaminoethyl methacrylate copolymer, hajuste (parfum), kiinansypressi absolute (Cupressus funebris), alpha-iso-methyl ionone, *coumarin, *limonene, Cl 17200, Cl 45410, Cl 45380

Kiinteää hoitoainetta neuvottiin Lushin liikkeessä käyttämään kostuttamalla se lämpimässä vedessä ja hieromalla suoraan hiuksiin. Britti-Lushin sivuilla neuvotaan hieromaan palaa ensin käsissä ja levittämällä hoitis käsien kautta. Itse koin hoitista irtoavan enemmän jos sitä hieroo suoraan tukkaan.

Lush_Conditioner_IMG_9883_2

Kiinteän hoitoaineen etuina voidaan pitää sen ympäristöystävällisyyttä (ei pakkausjätettä) ja matkailuystävällisyyttä ainakin käsimatkatavaralla matkustaville, koska se ei vie tilaa nesteistä. Toisaalta jäin miettimään miten hyvin akrylaattiyhdisteet, joita The Plumps'kin sisältää, maatuvat luontoon... eli millainen on lopulta muovi- tai muita maatumattomia yhdisteitä sisältävien tuotteiden ympäristöystävällisyys...

Käyttömukavuudeltaan en kokenut kiinteää hoitista erityisen hyvänä. Liukas pala lipsuu käsissä ja luiskahtaa helposti otteesta kun sitä hieroo hiuksiin. Ainakin tällä mämmikouralla. Matkailullisesti koostumuksella kuitenkin on etunsa.

Plussaa Plumpsin aivan ihanasta tuoksusta jossa on runsaasti mausteista santelipuuta ja pohjalla aavistus makeaa marjaisuutta. Vaikka tuoksu on voimakas, se ei ole Lushin pahimmasta hajupommipäästä. Eräs toinenkin kesällä hankkimani Lush on hurmannut minut tuoksullaan, jopa niin että kyseinen tuote on pääsemässä silkan tuoksunsa perusteella vuoden parhaiden listalle :)

Phytojoba_Mask_IMG_9607_2

 

PHYTO Phytojoba Mask 31,90€ / 200 ml

Olen saanut kokeiltavaksi aimo läjän ranskalaisen pitkän linjan hiustuotemerkin Phyton hiustuotteita, ja ensimmäiselle testikierrokselle pääsi Volume-shampoon ohella (josta lisää tuuheuttavien shampoiden vertailussa) kuivien hiusten Phytojoba-naamio.

Naamion koostumus on samettisen kermainen ja vieno sitruksinen tuoksu on hienostunut. Naamio tuntuu hiuksiin levittäessä todella liukkaalta ja välittömästi selvittävältä. Tuoksu, koostumus ja silkkinen liukkaus luovat ylellisen tuntuista elämystä, tuote tuntuu arvokkaalta. Paksua koostumustakin on hyvin monenlaista ja kermaisuuden tasot vaihtelevat, me koostumusfiilistelijät tiedetään tämä ;) Phytojoba-naamion kermaisuus on sieltä hienostuneemmasta päästä. :)

Voisin periaatteessa pisteyttää tuotteita aina kahdella osa-alueella; koostumuksen perusteella ja toiminnan perusteella. Joku ihan liru hoitis voi joskus yllättää ja jättää hiukset häkellyttävän silkkisiksi, kun taas ihanan täyteläinen voidenaamio ei aina onnistukaan silottamaan hiuksia kympin arvoisesti.

Phytojoba jää suoritus-akselilla himpun verran täydellisen alle. Hiukset jäävät kyllä kiitettävän selviksi ja hoidetun tuntuisiksi, mutta huuhdellessa tunne ei ole ihan niin silkkinen kuin levitystuntuman perusteella odottaisi.  Pehmennystehoista vastaavat kvatit ja jojobaöljy, naamio on silikoniton. Peruskoulun arvosana-asteikolla Phytojoba olisi 9+. Koostumus 10+!

MariaNila_PearlSilver_IMG_0058_2

MARIA NILA Pearl Silver Colour Refresh Conditioner 24,70€ / 300 ml

Ostin tämän beibin testiin ihan Virven hehkutusten takia. Hankin sen ennen Fudgen shampoota, ja täytyy sanoa että Fudgen jälkeen tarve millekään muulle hopea-tuotteelle poistui totaalisesti! Eli Fudge käytännössä haalisti kiinnostuksen testailla mitään muita viileän sävyn ylläpitäjiä. Paitsi nyt sitten tilanteen muututtua pari päivää sitten. ^_^ Liilaa tukanväriä (tai shokki/pastellivärejä ylipäänsä) ylläpidetään ennen kaikkea värillisillä hoitoaineilla, shampoo vain komppaa mutta ei yksinään pysty pitämään väriä hyvänä.

Viileän blondin ylläpidossa Pearl Silver ei minun käytössäni osoittanut kovinkaan mainittavia tehoja. En siis saanut samanlaisia tuloksia kuin Virve. Hoitis tuntuu käytännössä hyvältä, liukkaalta perushoitoaineelta joka selvittää ja silottaa kiitettävästi mutta vailla suurempia ”Ooooh”-elämyksiä. (No, eiväthän kaikki sellaisia hoitikselta haekaan ;D.) Toki Nilan hoitis sisältämänsä sinisen pigmentin kautta ylläpitää viileää sävyä paremmin kuin pigmentitön hoitoaine, mutta sellaista silminhavaittavaa todella voimakasta kirkastusefektiä Fudge-shampoon tyyliin Nila ei tuonut hiuksiini.

Nyt alan sekoitella siihen liilaa suoraväriä niin saan tämänhetkiseen tarpeeseen sopivan cocktailin.

Mutta onneksi violetin hiussävyn ylläpito ei torpedoi erilaisten hiustuotteiden testausta - kunhan vain sekoittaa liilaa suoraväriä testattavaan hoitikseen niin sävy pysyy yllä :)

.

P.S. Törmäsin heti uuden hiussävyn tuomaan konkreettiseen ongelmaan: en voi pestä hiuksia täällä reissussa koska en tuonut omaa pyyhettä mukana ja suoravärjätyt hiukset jättäisivät hotellin valkoiset pyyhkeet aika kivan värisiksi... ^_^ No, onneksi reissu on vain pari päivää ja kyllä näillä kestää pesemättä kotiin saakka.

29 kommenttia
22.08.2016

Inspiraatiota Himalajalta ja kannanotto markkinointityyliin

Uusia luonnonkosmetiikkamerkkejä syntyy kuin sieniä sateella, ja olen jälleen tutustunut yhteen pienempään ja vähemmän tunnettuun sellaiseen. Sain belgialaisen Cîmen tuotteita testiin helsinkiläiseltä Pur-hyvinvointikaupalta.

Cime_IMG_9645

Sain valita kaksi tuotetta, ja plokkasin valikoiman kevyimmältä vaikuttavan kasvovoiteen Daisy Delightin sekä monitoimikuivaöljyn.

Olin sijoittanut Cîmet alunperin testiaikataulussani myöhäissyksyyn/alkutalveen, mutta koska viikolle 32 kaavaillut Laveran Q10-voiteet osoittautuivat liian täyteläisiksi testattavaksi kesäaikaan, Cîmet pääsivät etuilemaan testituotejonossa ja hyppäsivät Laveran tilalle ^_^ Minullahan on nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä testikosmetiikan aikataulutus etteivät tuotteet "unohdu" ja jää liian pitkäksi aikaa lojumaan laatikoihin. Kuten monille tuotteille tunnetusti on käynyt vuosien varrella :)

Cime_perustajat

Kuvat: Cîme

Kerrotaan alkuun muutama sana Cîmen taustasta. Merkin ovat perustaneet vuonna 2012 kolmikymppiset ystävykset Anke de Boeck ja Isabel Coppens, ja tiimin kolmas jäsen on Anken isä, 30 vuotta kosmetiikan raaka-ainekehityksen kanssa työskennellyt Walter de Boeck.

Inspiraatio oman kasvipohjaisen kosmetiikkasarjan kehitykseen syntyi Anken ja Walterin patikkamatkalla Intian Ladakhilla Himalajalla. Alueen kauneus, paikallisväestö ja vuoristokasvit tekivät isään ja tyttäreen syvän vaikutuksen, ja kotona Belgiassa lähtivät liikkelle pyörät jotka johtivat Cîmen syntyyn.

Kaikissa Cîmen tuotteissa on käytetty vaikuttavina aineina Himalajan alueen kasveja. Yrityksen toimintafilosofian kulmakiviä on tukea nepalilaisia viljelijöitä, ja tuotteissa käytetyt raaka-aineet ostetaan reilun kaupan periaattein suoraan viljelijöiltä. Osan tuotoistaan Cîme lahjoittaa nepalilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin Nepal Trust -järjestön kautta. Projekteista voi lukea lisää täältä.

Cime_voide_IMG_9656

Daisy Delight Brightening Day & Night Cream 37,20€ / 50 ml

Voiteesta tuli minulle välitön mielleyhtymä ranskalaisen Marilou Bion voiteisiin, joita testasin niinkin kauan kuin viisi vuotta sitten. Kosmetiikkatuotteiden koostumukset ja etenkin tuoksumaailmat jättävät minulle hyvin vahvoja muistijälkiä, ja on jännä miten joku samantyyppinen tuoksu voi aktivoida muistot vaikka monien vuosien jälkeen.

Saattaahan vaikka olla, että Cîmen tuotteita valmistaa sama valmistaja kuin Marilou Bion..? Cîmen tuotteet nimittäin valmistetaan myös Ranskassa, vaikka yritys on belgialainen. Kummallakin merkillä on Ecocertin sertifikaatti.

Marilou Bion konsepti on aivan erilainen kuin Cîmen, se on ns. halpissarja jota tuotetaan yksinkertaisella reseptiikalla isoissa erissä ja halvoissa pakkauksissa. Cîmen tuotteet taas pohjautuvat yllämanittuihin Nepalista tuotettuihin reilun kaupan kasviraaka-aineisiin, tuotteita valmistetaan pienissä erissä ja pakkausdesigniin on panostettu enemmän. Cîme-kasvovoiteen litrahinta onkin lähes kolminkertainen Marilouhun verrattuna.

Silti, koostumuksissa ja tuoksumaailmassa on jotain hyvin samankaltaista. Daisy Delight -voide tuntuu, no, on tylsää käyttää sanaa 'halvalta' (etenkin näin sympaattisen, hyvällä asialla olevan merkin kohdalla), mutta toisaalta se on ihan pätevä ilmaisu kuvaamaan vastakohtaa 'ylelliselle' tai harkitulle, viilatulle koostumukselle. Cîmen voide ei ole huonoa, se vain on elämyksellisesti hyvin tavallinen ja perusvoiteen omainen. Kukkainen tuoksu on sekin, no höh, ei tähän kuvaavampaa sanaa keksi kuin halpa. Lähes 40 euron hinnalla odottaisi kenties hienostuneempaa kokonaisuutta, MUTTA, toisaalta, Cîmen tuotteita ostaessa asiakas maksaa myös tukeakseen yrityksen Nepali-projekteja. Näin ainakin arvaisin.

Cime_DryOil_IMG_9647

Beautifying Dry Oil 39,90€ / 100 ml

Jos Daisy Delight jättikin vaisut fiilikset, niin kuivaöljy hieman kohottaa Cîme-testiajon kokonaispisteitä. :) Kuivaöljy oli oikein miellyttävä tuttavuus niin koostumuksensa, tuoksunsa kuin pakkauksensa perusteella.

Mm. seesamiöljystä, aprikoosinkiviöljystä, tyrnimarjan siemenöljystä, ruusunmarjan siemenöljystä ja porkkanaöljystä koostuva öljyseos levittyy ja imeytyy iholle nopeasti eikä tunnu raskaalta. Kuivasta ihofiiliksestä vastaa incissä ykkösenä koreileva dicaprylyl carbonate. Se on kasviperäinen öljymäinen aine, joka jättää iholle samettisen, jopa vähän silikonimaisen tuntuman. Kuivaöljyjäkin on erilaisia, toisten ollessa ohuempia ja toisten vähän täyteläisempiä. Cîmen öljyn koostumus on mielestäni mukavaa medium-tasoa.

Tuoksu ei ole yhtään "halpa" vaan erittäin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan kuivaöljyssä on kokonaisuutena ylellisempi fiilis kuin Daisy-voiteessa.

 Cime_DryOil_IMG_9648

Monikäyttöistä kuivaöljyä voi käyttää niin vartalon, kasvojen kuin kynsinauhojen kosteutukseen, hiuksiin tai kylpyveteen. Itse olen testannut öljyä vartalolle ja sekoitettuna hiustenhoitoaineeseen.

Vaikka kyseessä onkin helposti imeytyvä kuivaöljy, kannattaa se kuitenkin ihanteellisimmin levittää kostealle, esim. suihkun jälkeen juuri pyyhekuivatulle iholle (ei siis märälle). Öljy imeytyy aina parhaiten kostealle iholle. Kerran innostuin suihkimaan täysin kuivuneelle iholleni Cîmeä vähän liikaakin koska sen miellyttävän ei-rasvainen koostumus saattaa rohkaista siihen :D, ja tuolloin iho jäi kiiltämään eikä kaikki öljy imeytynyt. Kostealle iholle levittäessä pinta ei jää öljyn imeydyttyä yhtään tahmeaksi tai kiiltäväksi.

.

Cîmen tuotteita saa Pur-myymälöistä Helsingin Kampista ja Hakaniemestä sekä Purin nettikaupasta.

*

Luonnonkosmetiikan kyseenalaisesta markkinointityylistä

Tähän loppuun liitän vähän erillisenä aiheena pienen kirjoituksen luonnonkosmetiikan markkinointiin liittyvästä epäkohdasta johon törmään jatkuvasti ja joka ärsyttää sen verran, että nyt minun täytyy avautua siitä. Nimittäin ekokosmetiikan markkinointi "normikosmetiikkaa" parempana vaihtoehtona liioitelluin, perusteettomin tai jopa täysin keksityin väittein.

Itsehän suosin luonnonkosmetiikkaa eli pidän sitä (omien mieltymysteni pohjalta ja ympäristön kannalta) parempana kuin normikosmetiikkaa - mutta en käsitä enkä hyväksy tapaa, jolla jotkut tahot markkinoivat luonnonkosmetiikkaa.

Valitettavan usein näkee luonnonkosmetiikan paremmuutta perustelevien kirjoitusten sortuvan paikkansapitämättömiin, harhaanjohtaviin tai muuten vain kyseenalaisiin väitteisiin. Törmäsin tällaiseen viimeksi Cîmen sivuilla.

Cime_web_text

Cîmen, kuten niin monen muun luonnonkosmetiikkamerkin sivuilla halutaan perustella sitä, miksi kasvipohjaiset tuotteet ovat iholle parempia kuin synteettisiä ainesosia sisältävät.

Yksi tyypillisimmistä esimerkeistä on mainita silikonit ja mineraaliöljyt ja niiden kalvoa muodostava ominaisuus, ja kuinka iho tämän kalvon alla ei sitten voi hengittää ja tukkiutuu. Kyllä, joidenkin ihmisten iho tosiaan reagoi kalvonmuodostajiin näin - mutta mitä ekomarkkinoijat jättävät kertomatta on se, että yhtä monien ihmisten iho saa näistä voimakkaasti okklusiivisista ainesosista päinvastoin ylivertaisesti parhaan avun kosteuden säilyttämiseen iholla, etenkin hyvin kuivalla ja atooppisella ihotyypillä. Mainitsematta jätetään myös se, että ihan samalla mekanismilla myös ne luonnolliset kalvonmuodostajat kuten paksut kasviöljyt ja vahat, voivat tukkia ihoa. Yksi saa finnejä parafiiniöljystä, toinen oliiviöljystä. Ei missään ole todistettu että pelkästään synteettisesti valmistetut ainesosat tukkivat ihohuokosia.

Sitten tuo alleviivaamani teksti, josta tekisi melkein mieli laittaa cîmeläisille palautetta. "Suuri osa siitä, mitä ihollesi levität, imeytyy suoraan verenkiertoon", väitetään Cîmen tekstissä, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa. (Ja tällä perusteella Cîme suosittaa, että on parempi laittaa iholle eli verenkiertoon luonnollisia ainesosia kuin "potentiaalisesti vaarallisia kemiallisia aineita".) Tällaisten aivan turhaa pelkoa ja huolta ruokkivien epätosien väittämien sisällyttäminen markkinointiteksteihin on mielestäni todella epäammattimaista.

MadaraPihlajaDD_3

Ensinnäkin, kosmetiikkatuote ei saa lain mukaan imeytyä verenkiertoon. Sellaista kosmetiikkaa ei siis edes valmisteta. Toisekseen, vaikka kovasti yrittäisimmekin valmistaa verinahkaan asti imeytyvää kosmetiikkaa, se olisi pirun vaikeaa. Ihoon on tosiasiassa todella, todella vaikeaa saada imeytymään mitään ja suurin osa aineista pysähtyy kuolleista ihosoluista koostuvaan stratum corneum -kerrokseen. Iho on elin jonka tehtävä on suojata elimistöä eli nimenomaan estää ulkopuolisten aineiden läpipääsy. Sen rakenne toimii siis aktiivisesti aineiden imeytymistä vastaan. Incimixin Annina Nyholm on kirjoittanut aiheesta loistavan, informatiivisen kirjoituksen jonka lukemista suosittelen kaikille, jotka pelkäävät "pahojen kemikaalien" päätymistä elimistöönsä kosmetiikan kautta.

Luonnonkosmetiikka on hieno juttu ja itse kannatan sitä täysin sydämin, mutta olen samalla tietoinen siitä, ettei luonnonkosmetiikka ole ihonhoidollisesti ja terveyden kannalta jokaiselle paras valinta. Ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta luonnonkosmetiikan paremmuutta voi perustella, mutta ei sillä, että luonnon raaka-aineet olisivat kaikkien iholle parempia, puhtaampia ja turvallisempia kuin synteettiset. Sellaiset väitteet ovat höpöhöpöä.

Got it off my chest ^_^

 

48 kommenttia
1 2 3 4 7 8 9

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (54)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat