Juomapostausta pukkaa taas. Heh, pitäisiköhän kuitenkin laittaa otsikon 'suuri' lainausmerkkeihin tai kysymysmerkillä... Ounastelen ettei kysely varmaan saa mitään hurjaa ryntäystä aikaiseksi :)

Kun marraskuussa käsiteltiin kahvi ja toissapäivänä tee, niin lyödään joukon jatkoksi kauteen kuuluva glögi. (Pitääkö vielä tehdä kaakaopostauskin? :D)

Glögi on niin hyvää. Mutta hyvää glögiä on vaikea löytää. Ja onneksi sen sesonki on lyhyt - siihen myös kyllästyy nopeasti. Mutta 3-4 viikon vuosittaisina periodeina nautittuna glögi on kyllä taivaallista.

Itse nautin glögini luonnollisestikin sokeroimattomana. Vaihtoehtoja on tällöin neljä. 1) Teen glögin itse teepohjaan. 2) Teen glögin itse sokeroimattomaan mustikka- tai mustaherukkamehupohjaan. 3) Ostan kaupasta Valion sokeroimatonta glögiä. 4) Ostan kaupasta Marlin sokeroimatonta glögiä.

Ensimmäisenä vhh-joulunani tein glögin itse mustaherukkamehuun. Ei ollut hääppöistä, mutta kelpasi paremman puutteessa. Teeversiota en edes kokeillut, sillä lisään glögiini aina punaviiniä eikä tee + punaviini kuulosta kovin houkuttelevalta kombolta. Viime jouluna ystäväni vinkkasi Valion sokeroimattomasta glögistä, ja se osoittautui vallan kelvolliseksi tavaraksi. Siitä saa jopa oikein erinomaista glögiä hyvällä viinillä! (Siskoni luona oli viimeksi Peter Lehmannin Shirazia - täydellinen pari glögille..!! <3)

Suomen markkinoilla ei käsittääkseni ole kuin nämä kaksi sokeroimatonta glögiä. Marlin versio on aavistuksen hiilaripitoisempaa (Valio 3 g / 100 g, Marli 3,8 g / 100 g), mutta tärkeintä on maku - ja Valio maistuu paremmalle kuin Marli. Vaikka ainekset ovat kummallakin aika lailla samat. Valion on makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla, Marlin sukraloosilla ja asesulfaami K:lla. Marlissa on hitusen enemmän mausteita, esim. pomeranssinkuorta jota Valiossa ei ole.

En ole koskaan pitänyt glögin imelyydestä, en edes ennen vhh-aikojani. Minusta glögin luontainen, ihana mausteisuus hukutetaan useissa valmisglögeissä järkyttävään sokerimäärään. Tuskin kaikki sokerinsyöjätkään arvostavat niin hallitsevaa makeutta..? Jo pelkästään siksi glögi "vaatii" minusta alkoholilisän - saapahan imelyyttä lantrattua jollain. :) Ennen laimensin glögiä vaikka sitten vedellä jos ei alkoholia ollut saatavilla. :D

Mitenkäs te ja glögi? Tummana vai vaaleana? Alkoholilla vai ilman? Paras glögimerkki? Rusinat ja mantelit messiin vai ei kiitos lisukkeille? Vai yöks koko glögi?

Niille jotka eivät jaksa kommenttiboksiin vastailla on blogin sivupalkissa kysely. :)

* * *

Sitten vähän "pakinaa". Minulla on ollut taas parin viime päivän ajan lievä kosmetiikkaväsymys. Mutta ihan vain lievä. ;) Kuitenkin sellainen, että ei ole tehnyt niin mieli kirjoittaa kosmetiikasta - vaikka olen siitä kirjoittanutkin. Matskua on niin paljon varastossa. Luulen, että otin kesän ja syksyn aikana vastaan ihan liikaa testituotteita ja nyt ne tavallaan syyllistävät ja "hengittävät niskaan", koputtelevat Hemnesin laatikoiden reunoja ja muistuttavat kuinka monta kuukautta ovat odotelleet. Vaikka eihän niistä ole pakko kirjoittaa.

Mutta hei! Maaliskuun romahduksen jälkeen opin paljon ja muutuin! :) Minun ei varmasti enää koskaan tarvitse kirjoittaa tuollaista kirjoitusta. Juuri siksi olette mm. tällä viikolla saaneet lukea teestä ja glögistä! Jos kirjoittaa väkisin jostain aiheesta, ei siitä ole iloa kellekään. Viime keväänä pelkäsin, että kosmetiikkaähkyni oli lopullinen, ja sitä myötä bloginikin ehkä kuihtuisi pois... Mutta ei, minä rakastan kosmetiikkaa, se ei tule muuttumaan. Jos parina päivänä tekee mieli nakata putelit parvekkeelta - ei mitään hätää! :) Kirjoitan glögistä ja ensi viikolla halaan taas shampoitani! ^_^

.

Tänä aamuna heräsin varhain joulukorttityöpajani ääreen. Meille on tullut vasta kolme korttia, itse väkersin tänään 50. :) Perinteet ovat tärkeitä, ja sellaista joulua ei tule jolloin minä en kortteja lähettäisi.

Juuri nyt minun tekee kaikkein eniten mieli fiilistellä joulua. Kosteusvoiteissa ja ripsiväreissä ei oikein ole mitään jouluista. :) Maustekakussa ja kynttilöissä sen sijaan on. Aion kokeilla uutta vhh-joulukakkureseptiä ja tällä hetkellä se ilostuttaa enemmän kuin aamuin ja illoin tapaamani ihanan tuoksuinen Estelle & Thild -voide.

Se on ihan ok! :) Kosmetiikkabloggaajakin saa sanoa niin! ^_^

Korttipajasta...! :) Kuva viime talvelta.

.

P.S.

...ensi viikolla saatte kuitenkin lukea ei-niin-jouluisaa Hius-teemaviikkoa...! ^_^

Siivosin tänään keittiön kaappeja ja... sieltä paljastui mittava todistusaineisto "entisestä elämästäni".  Vanhasta parhaasta ystävästäni.

Tee.

Join sitä aamuin illoin, lounaalla, päivällisellä, välipalalla, janoon. Joka päivä. Lapsuudesta saakka. Tee on ollut minulle samanlainen intohimo kuin kosmetiikka, violetti väri, My Little Ponyt, musiikki ja nyt viime vuosina ruoka. Rakastin teetä. Olimme erottamattomat.

Sitten kahvi tuli väliimme.

Aloitin kahvin juomisen syksyllä 2011. Ensin se vieraili aamiaispöydässämme vain silloin tällöin, sitten yhä tiheämmin, lopulta syrjäyttäen teemukin kokonaan.

Tee, tuo vuosikymmenten rakkain juomani, alkoi maistua.... valjulta. Mauttomalta.

Aluksi en ymmärtänyt kuinka voimakas minut vietelleen kahvin vaikutus oli. Ostin edelleen teetä niin kuin aina ennenkin, mutta pian huomasin, että kaapeissa jo lymyävät teepakkaukset eivät huvenneet mihinkään. Kaappeihin tuli suorastaan tungosta. Se oli hämmentävää. Ennen yksi teepakkaus kesti minulla ehkä pari viikkoa.

Päivittäiset lounas- ja välipalamukilliset hiipuivat pikkuhiljaa iltateehen, ja siitä asteittain vain joinain iltoina nautittavaan iltateehen, kunnes vähän aikaa sitten tajusin, että en oikeastaan enää koskaan juo teetä. Tai se on ottanut saman roolin mikä kahvilla oli ennen - juon sitä yhden kupillisen hyvin harvoin ja satunnaisesti.

Sitä ei vain enää tee mieli.

Olin kai tuntenut syyllisyyttä teen hylkäämisestä, ja syyllisyys taas oli saanut minut välttelemään kaappeihin kertyneitä teejemmoja.

Kun tänään tyhjensin kaapit, tuli haikea olo. Minä ja tee. Miten minulla voi olla kotona näin paljon ihanaa teetä ja se on jäänyt juomatta...?

Katsellessani pakkauksia tajusin, kuinka lopullinen välirikostamme on tullut. En minä näitä tule enää juomaan. :´-(

Toisessa kaapissa patsastelee ylhäisessä yksinäisyydessään uusi rakkaani. Kahvi on aivan fantastista, mutta ei meillä tule koskaan olemaan samanlaista suhdetta kuin minulla ja teellä. Kuljimme niin pitkän matkan yhdessä, ja tuskin tulen koskaan juomaan kahvia joka aterialla niinkuin teetä. Nordqvistin Samurai, jouluteet, Indian Chai, Moroccan Mint... niin monia suosikkimakuja... Tuleeko kahvimaustani koskaan yhtä tarkkaa ja erittelevää? Toistaiseksi olen vain tyytyväinen, jos paahto on tummaa. (Ja kahvi ei tule R-kioskin automaatista...)

Joulutee on nykyään ainoa teemaku, jota minun tekee edes joskus mieli. Siis kerran kolmessa tai neljässä viikossa. Ja Yogin lakritsiteetä juon silloin, kun olo on kylmettynyt ja haluaa jotain voimakkaasti lämmittävää ja mausteista.

Voi, tee. Ystäväni. Anna anteeksi. En tiedä mitä tapahtui. Miten kahvi saattoikin kaikkien näiden vuosien jälkeen.... viedä paikkasi. Mutta näin kävi enkä voi ottaa sinua takaisin. Jään kaipaamaan sitä mitä meillä oli, mutta olen tieni valinnut.

* * *

Missä joukoissa te seisotte? Teen vai kahvin? Vai onko joku kummankin tasapuolinen ystävä..?

Jään kyllä ikuisesti ihmettelemään, mitä makuaistilleni oikeasti tapahtui... Voiko kahvi muuttaa sitä..? Johtuuko tämä kofeiinista..? Maistuuko tee nykyään valjulta siksi, että siinä on vähemmän kofeiinia...?

Luvassa jouluista saaristofiilistelyä! :)

Voi ihanuutta! Pääsin viime tiistaina käymään Ahvenanmaan Silverskärillä! Tämä on jälleen sarjassamme maineikkaita ahvenanmaalaisia paikkoja, jonne yksityishenkilön, ja etenkin autottoman ja veneettömän yksityishenkilön, on todella hankala päästä. Ahvenanmaalla on paljon tällaisia "kätkettyjä helmiä" jonne ei tuosta vain hurautakaan vierailulle vaikka kyseessä on matkailuyritys.

Visit Åland kutsui minut mukaan Silverskärin joulupöytään, jonka Silverskär tarjosi tiistaina yhteistyökumppaneilleen.

Silverskär on Saltvikin kunnassa sijaitseva pieni saari, joka tarjoaa kokous-, juhla- ja majoituspalveluita ryhmille. Paikka tunnetaan hyvästä ruoastaan ja idyllisestä tunnelmastaan. Alkuperäinen kalastajasaaren tunnelma on haluttu säilyttää palveluiden tasosta tinkimättä. Todella elegantti paikka!

Jos Silverskäriin mielii tutustua ilman ryhmäbuukkausta, on siihen tilaisuus syksyisin rapukauden aikaan jolloin Silverskärissä katetaan perinteinen "kräftskiva", tai marras- ja joulukuussa jolloin tarjolla on runsas joululounas.

Joulupöytään saapuvat vieraat toivotetaan tervetulleeksi Mellangårdsissa, joka on saaren vanhin rakennus. Mellangårdsin tunnelmallisessa tuvassa meille tarjoiltiin glögiä ja asiaankuuluvia oheisnaposteltavia kuten pipareita ja erilaisia pähkinöitä.

(Ainakin muut saivat niistä nauttia :D No, minä säästelin fiksusti vatsaani pääohjelmalle eli RUOALLE ^_^)

Mellangårds ja taustalla venevaja johon Silverskärin taksivene "parkkeeraa". Silverskäriin voi saapua myös omalla veneellä, mutta veneettömille joulupöytävieraille on tarjolla taksiveneyhteys Skatanin laiturista.

Joulupöytä tarjoillaan Norrgårdsissa, jonka alakerrassa on tilat noin 40 hengelle.

Lunta ei ole vielä Ahvenanmaalla satanut, mutta joulutunnelmasta ei ollut puutetta..! <3

Ahvenanmaalaisessa joulupöydässä yhdistyvät mannersuomalaiset ja ruotsalaiset jouluruokaperinteet. En muuten tiennytkään, ettei Ruotsissa tunneta meille niin perinteisiä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikoita..! Naapurimaan suosituimpiin jouluruokiin kuuluvat kinkun ohella lihapullat, prinssinakit, silli ja Janssonin kiusaus.

Kalaa oli Silverskärin joulupöydässä varmaan 15 eri tavalla... Pelkästään silliä oli kuutta eri laatua. Lisäksi löytyi silakkaa, kylmä- ja lämminsavustettua lohta, savuahventa ja mitähän vielä... Huhhuh jos vielä söisi lihaakin..! Buffet-pöydät ovat ihania, mutta kuinka ihmeessä välttää ylisyöminen..? :D

Kokosin "alkuruoka"lautaselle kalaa kaikessa mahdollisessa muodossa, punajuurisalaattia, juustoa, mätiä ja kananmunaa. "Pääruoaksi" lisää kalaa, lanttu- ja porkkanalaatikkoa (porkkanaa vain ihan vähän  koska riisi.. ;)), ruusukaalia, lehtikaalia, punakaalisalaattia, puolukkaa ja erilaisia maustettuja vaahtoja (miksi näitä kutsutaan..?). Oi jouluruoka...! On se kyllä niin hyvää. Aina 12 kuukauden odotuksen arvoinen..! ^_^

Onneksi olin jättänyt aamupalan syömättä, näille herkuille kannatti todellakin jättää tilaa..!

Jälkiruokapöytä notkui myöskin niin runsaana että melkein tulin ähkyyn jo pelkästä pöydän katselusta... Minulle jälkkärivalikoimasta löytyi ihania juustoja, mutta pääruoka oli täyttänyt vatsani niin tehokkaasti että kykenin nauttimaan vain pienet palat sinihomejuustoa ja Silverskärin omaa vuohenjuustoa.

Silverskärin joulupöytä kustantaa 48€, eli ei ole kalliimmasta päästä Ahvenanmaan joulupöytien joukossa. Hintaa tietysti nostaa venekuljetus (15€) mikäli ei omista omaa venettä. Todellakin uniikki ympäristö nauttia joulupöytä ja auto- & venematkan vaivan arvoinen..!

Saaristo <3

Ensi syksynä taidan ottaa tavoitteeksi Silverskärin rapujuhlat..!

. . .

Mitä ruokia teidän joulupöytäänne kuuluu? Mikä on lempijouluruokaanne?

...ja kuinka monena päivänä ylipäänsä jaksatte jouluruokaa syödä..? Minulle tippuu vaikka joka päivä aatosta uuteen vuoteen...! ^_^ Mutta sitten alkaa tulla raja vastaan... :P

Tänä aamuna oli taas sama juttu.

Olin juomassa kahviani (jota en normaalisti häiritse millään ruoka-aineilla), ja laittessani soijamaitoa takaisin jääkaappiin silmäni takertuivat Prostens-kermajuustokimpaleeseen. Ennenkuin huomasinkaan, lautanen oli ulkona jääkaapista ja minä höyläämässä Prostensista viipaleita jotka katosivat suuhuni ihailtavalla vauhdilla. Sain pysäytettyä höylän noin viidennen viipaleen kohdalla. Minulla ei ollut edes nälkä.

Hei, olen Sanni. Olen juustoriippuvainen.

Meni kauan, ennenkuin ymmärsin asian. En edes tiennyt, että juusto voi aiheuttaa riippuvuutta.

Juustosta on tullut minulle uusi "leipä". Olin niin onnellinen kun sain katkaistua vanhan ruokavalioni pohjan muodostaneen leipä- ja pastariippuvuuden (en oikeasti liioittele kun sanon, että varmaankin yli 80% ennen nauttimastani ravinnosta oli leipää ja pastaa), ja nyt minulla on sitten uusi addiktio. En pidä riippuvuuksista. Rakastan ruokaa, mutta en halua, että mikään ruoka-aine aiheuttaa sen, että sen syöntiä on vaikea lopettaa.

Kuinka moni teistä tiesi, että juustoilla voi olla tällainen vaikutus..?

Hyvän ystäväni mies sen sanoi ensimmäisen kerran. "Hei, etkö muka ole kuullut siitä?" hän sanoi. "Se liittyy kaseiiniin. Maidon proteiinissa on jotain joka vaikuttaa elimistössä huumausaineen tavoin."

Olen vetänyt viimeisen viikon aikana varsinaiset juustoöverit. En halua edes tietää montako sataa grammaa juustoa on kadonnut sisuksiini. Viikonlopun suussasulavat juustolautaset mökillä... Laivamatkalle valmistettu runsas gruyere-munakas... Eilen aloitin aamun Pirkan emmentaalilla, napostelin lounaan jälkeen leipäjuustoa ja kuorrutin illallisparsakaalivuoan mozzarellaraasteella ja fetalla.

Tämän aamuisen Prostens-kohtauksen jälkeen kirjoitin Googleen hakusanan: "juusto ja riippuvuus". Nyt tiedän mistä ystäväni mies puhui.

Juusto sisältää paljon kaseiinia, enemmän kuin mikään muu maitotuote. Kaseiinin pilkkoutuessa elimistössä muodostuu kasomorfiineja, joilla on ihmiskroppaan opiaatin kaltainen vaikutus. Jo 80-luvulla suoritettiin tutkimuksia, joissa selvisi, että lehmänmaidossa on myös pieniä pitoisuuksia morfiinia. (Lähde: Breaking The Food Seduction / Dr. Neal D. Barnard). Kun tähän lisää vielä juuston sisältämän fenyylietyyliamiinin, jolla on piristävä ja euforian tunnetta tuottava vaikutus (myös suklaa sisältää sitä, mutta juustossa pitoisuudet ovat vielä suuremmat), alkaa olla enemmän kuin selvää miksi juusto voi aiheuttaa riippuvuutta.

Olen syönyt juustoa huoletta ja tyytyväisenä, koska se sopii loistavasti vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Se tekee kylläiseksi ja sillä saa ruokaan kuin ruokaan täyteläisyyttä, lisää makua ja, no, ruokaisuutta. Eikä tahtia mitenkään haittaa, että juusto maistuu taivaalliselle. Kohtuullisina määrinä nautittuna juusto on toki terveellistäkin, sehän on loistava kalsiumin ja proteiinin lähde. Mutta minä saatan ihan huomaamattani pistellä päivän aikana menemään puolikin kiloa juustoa... Tällöin ei enää puhuta terveellisistä määristä.

Makuyhdistelmä yli muiden: Aura-juusto ja omena.....

Nyt kun olen tiedostanut asian, aion järkeistää juustonkulutukseni. En ylipäänsä pidä mistään riippuvuuksista. Eri asioista pitää voida nauttia ilman että niitä kohtaan alkaa tuntea hallitsematonta himoa. Ruoka on ihana asia eikä siihen pidä liittää liikaa syyllistäviä tekijöitä, ja tulen varmasti jatkossakin syömään suosituksia enemmän juustoa. Oli kuitenkin hyvä tiedostaa että homma oli lähdössä lapasesta. Ja että taustalla lymyää todennäköisesti oikea riippuvuus.

* * * Mihin ruokaan te olette koukussa? * * *

Taas maistellaan vähähiilihydraattista pastaa! Ja tällä kertaa oli hitti! :)

"Karppispagetti"-postauksen kommenteissa eräs lukija vinkkasi Ruohonjuuressa myytävistä papupastoista, ja niitähän oli pakko päästä maistamaan! Pastoja on kolmenlaista; mungpapufettuccine, soijapapufettuccine ja mustapapuspagetti. Ja kaikissa raaka-aineena siis pelkkää papua. Meidän lautaselle päätyi ensimmäisenä Mungpapufettuccine. Ruohonjuuressa pastoilla on hintaa 5,75€. (Myöhemmin bongasin näitä Hyvinvoinnin Tavaratalossa 25 senttiä halvemmalla ;) No, siellä on aina kaikki hitusen edullisempaa.)

Vaikka nämä ovat aika kalliita niin ihan mahtavaa kun on olemassa tällaisia terveellisiä vaihtoehtoja pastalle! :) Näistä on melkein puolet proteiinia ja hiilihydraattipitoisuus vain 16,2 g (mustapapu), 17,1 g (mungpapu) ja 20 g (soijapapu). Ja sekin hiilari on sitä hyvää ja hidasta laatua! :)

Rakastan sienikastiketta (tai sientä kaikessa muodossa ylipäänsä :)). Vaikea kuvitella että vielä kolme vuotta sitten ruoanlaittoavuttomana en osannut sellaista edes valmistaa. Miten vaikeaa on sekoittaa keskenään sientä ja ruokakermaa? :D

Jos joku muukin on yhtä "käsi" kuin minä olin vielä hetki sitten niin tässä mun superhelppo sienikastikeresepti:

4-5 dl sieniä

2 pienehköä sipulia

1 purkki ruokakermaa

2-3 rkl maustamatonta tuorejuustoa (kuten Philadelphiaa)

maun mukaan timjamia (mä laitan noin vajaan teelusikallisen kuivattua timjamia)

valkopippuria (mä laitan nelisen myllyn rouhaisua)

suolaa maun mukaan

soijakastiketta (tätäkin fiiliksen mukaan, varmaan joku vajaa ruokalusikallinen menee tällaiseen satsiin)

Eiliseen kastikkeeseen laitoin vielä lisäksi kesäkurpitsaa.

Pilko ja kuullota sipuli tilkassa voita tai öljyä. Lisää joukkoon sienet (mun sienet oli pakkasesta niin niitä ei enää tarvinnut kuullotella) ja mausteet ja paista keskilämmöllä tovi. Lisää kerma, tuorejuusto ja soijakastike, tarkista maku ja anna porista hiljalleen kymmenisen minuuttia että maut ehtii tekeytyä.

Kaada kuumana pastan päälle.

Mungpapupastaa neuvottiin keittämään 6-8 minuuttia, mutta pasta oli todella velttoa ja pehmeää jo kuuden minuutin jälkeen. Al dente -koostumukseen hyvä keittoaika on varmaankin 4-5 minuuttia. (Vähän noottia muuten siitä että valmistusohjeet on pakkauksessa vain ruotsiksi, suomenkielisessä tuoteselostetarrassa lukee vain ainekset ja maahantuojan yhteystiedot. Ei kaikki osaa ruotsia, kyllä valmistusohje pitäisi myös olla myyntimaan kielellä vaikka kaikkien ilmeisesti oletetaan ymmärtävän '6-8 minuter' ruotsinkielisen tekstin seasta.)

Mun alkuruoat on aina vähän yksinkertaisempaa mallia kuin miehen hienot muna-katkarapu-majoneesi- tai jokirapuherkku-kylmäsavulohi-viritykset... ^_^

Kantarellit <3 Ommnomm. Tämä on muuten miehen annos - mä en jaksaisi tuollaista pastamättöä! :)

Täältäpä löytyi varsinainen vhh-pasta-winneri! Todella hyvää. Niin maku kuin rakennekin mungpapupastassa vastasivat normifettuccinea. Varmaan joku pastahifistelijä huomaa eron, mutta minä ja mies emme. :) Aiemmin kokeilemani YesDelin Karppispagetti hävisi tälle 6-0. Ja papupastassahan on vielä tuota soijaproteiinipastaa paremmat ravintoarvotkin - enemmän protskua ja vähemmän hiilaria. Excellent!

Papupastaveljekset. :) Suuret kiitokset lukijalle tästä vinkistä! :)

. . .

Ja loppuun vielä täysin asian vierestä: Hemnes.

Siellä se nyt nököttää. Ja nielaisi kaiken testikosmetiikan ja pari laatikollista miehen dvd:eitäkin. Hyvä.

Mutta... kyllähän tuo nurkka nyt ahtaalta näyttää. Vaikka tiesin Hemnesin mitat entuudestaan, en jotenkin osannut odottaa että se on noin suuri. Mittasuhteiltaan aikamoinen köntys meidän pikkuasuntoon. :/ Mutta minkäs teet kun lipastot on niin pirhanan kalliita. Ikea oli ainoa vaihtoehto.

No, ainakin on nyt vähän siistimpää enkä tulevaisuudessa toivottavasti enää hävitä kosmetiikkatuotteita. ;)

P.S. Joo, karun näköinen tuo tulostinhirvitys tuolla Hemnesin päällä mutta kun ei sillekään ole paikkaa....

Lennolla tapaamani uusi ystäväni, kutsutaan häntä vaikka Veikoksi, halusi viedä minut eilen lounaalle. Veikko on käynyt Barcelonassa kuulema "enemmän kuin 50 mutta todennaköisesti vähemmän kuin 100 kertaa" viimeisen 20 vuoden aikana. Hän tuntee kaupungin kuin taskunsa, ja kun meillä lennon aikana tuli puhetta ruoasta (kappas, puhunko mä koskaan ruoasta? ^_^), Veikko sanoi, että hänen täytyy saada viedä minut yhteen lempiravintoloistaan.

"Siellä on ihan paras pulpo, joskus minun tekee mieli tulla Barcelonaan ihan vain syömään se pulpo. Se on vain niiiin hyvää, olen käynyt paikassa jo 20 vuotta ja otan aina saman annoksen."

Ja kukas nyt tällaisen myyntipuheen jälkeen voi kieltäytyä tarjouksesta lähteä lounaalle! :) Kaupungin paras pulpo - here I come! :)

(Tässä vaiheessa en oikein edes tiennyt mitä pulpo on, muuta kuin että jotain merenelävää. Veikko ei osannut sanoa mitä se on suomeksi.)

Toivottavasti Veikko ei nyt pahastu kun jaan hänen löytönsä teidänkin kanssa, mutta oikeasti voin sanoa että eipä jäänyt minunkaan viimeiseksi "pulpokseni" kyseisessä ravintelissa! Paikka on nimeltään Bar Villoro, ja sijaitsee Barcelonetassa osoitteessa Passeig de Joan de Borbó 72. (Yksi Barcelonetan pääkaduista.)

Kadulla on ensin pitkä rivi turistiravintoloita, ja sitten, ihan viimeisenä (tai ainakin melkein viimeisenä), ennenkuin saavut kadun päähän, tulee Bar Villoro. Paikka on ulkoisesti hyvin vaatimaton ja täynnä paikallisia. (Menu löytyy kuitenkin myös englanniksi.)

Seafood on Villoron erikoisuus, ja ruokalista sai kaltaiseni merenelävän ystävän kuolan valumaan. Olisin voinut tilata vaikka kaikki annokset! Onneksi kuitenkin päädyin ottamaan Veikon The Lautasen eli "Pulpitos a la planchan" (baby-mustekalaa grillattuna) aiolin kanssa, sillä se vei kerta kaikkiaan kielen mennessään.

(En edelleenkään muuten tiedä miten pulpo ja pulpito suomennetaan oikein... Pulpo on mustekala mutta mikä sitten on "baby octopus"? Pienempi mustekalalajike varmaan?)

Tilasin pulpiton kylkeen öljyssä ja yrteissä freesattuja sieniä jotka nekin olivat ihan tajuttoman hyviä. Kyllä vain hyvää öljyä holvaamalla saa yksinkertaiseenkin ruokaan kummasti makua! ^_^

Ja tuo aioli... Mmmmmm..! Sitä ei mainita menussa eikä sitä tarjoilla pulpiton kanssa ellei erikseen pyydä. Veikko sanoi että Villoron aioli on ihan parasta mitä hän on maistanut ja henkilökuntakin jo tietää että Veikon "special pulpito" tulee aina aiolilla. :)

Jos siis lonkeroiset ruoat, kala ja äyriäiset maistuvat, ota Barcelonan reissulla suunnaksi Villoro. Hintataso ei kuulema espanjalaisittain ole halvimmasta päästä, mutta suomalaiselle suhteellisen edullista. Kaksi annosta pulpitoa, salaatti, sienet, kaksi annosta oliiveja ja kaksi pikkupulloa cavaa maksoivat yhteensä 47€.

* * *

Sitten ruoan parista muille raiteille... Mutta älkää armaat lukijat nyt pelästykö, vaikka viikon sisällä blogissa on jo toisen kerran VAATTEITA. Vaatteista ei missään nimessä ole tulossa vakiosisältöä Karkkipäivään. Ei edes "guest starring" -sisältöä. Mutta nyt en voinut vastustaa halua kysyä teidän mielipidettänne. :)

Kuten tuli tuossa viime viikollakin todettua, en omista juhlagarderobia eikä vaatekaapissani ylipäänsä roiku mitään kovin vakuuttavaa kirjoa erilaisiin tilaisuuksiin sopivia kolttuja. Mekkotyttö kun en ole niin niiden shoppailu on minulle kaikkea muuta kuin luontevaa. Toisaalta sitten jos kutsutaan johonkin juhliksi luokiteltavaan tilaisuuteen, niin en minä sinne farkuissakaan osaa mennä...

Nyt haussa on mekko Inspiration Blog Awardseihin. Tai oli haussa... Yhden noista eilisen kandidaateista päädyin nimittäin jo ostamaan. Ja toisen perään vielä vähän haikailen ja mietin, että pitäisikö sekin kotiuttaa kun nyt harvinaisesti löytyi useampi mekko jota voisin kuvitella käyttäväni. Kyllähän sellainen toimiva, iätön pikkumusta olisi hyvä olla tällaisen trikootytönkin vaatekomerossa.

Luisin mielestä näytän 2.-kuvassa ihan kilahtaneelta Barbielta...

Eli klassisesti: Mikä näistä ois kivoin? :) Ja arvaatteko, minkä näistä lopulta (Luisin ja myyjän kärsivällisyyttä koetelleen, toodella piiiiiitkän pähkäilyn jälkeen) ostin?

Tiedän että tuo nro 3 ei ihan ole mitään Awards-gaala-kamaa, mutta tykkään sen mallista (ja hinnasta ;)) kovasti. Ja se on niin mukavan "kiltti". :)

Suomalainen omena on kyllä herkkua. Ja minulle vielä sellaista harvemmin syötävää herkkua. (Olen enemmän marja- kuin hedelmäihminen jo ruokavalionkin puolesta, mutta jos jonkun hedelmän haluan syödä niin se on kyllä omena. :))

Sisareni oli poiminut omenoita vähän liikaakin omiin tarpeisiin ja kiikutti minulle kassillisen punaposkia. No, en minäkään näitä pysty yksin tuhoamaan kun äijäkään ei syö hedelmää. Kun ei omppusia halua hukkaankaan laittaa, niin mikäpä olisikaan parempi käyttökohde kuin leivonnaiset! Jotka saa pakkaseen ja niitä voi nauttia talven läpi. :)

Kietaisin omenoita muffineihin, ja kokeilin tällä kertaa ihan uutta reseptiä joka nousi välittömästi vhh-leivonnaissuosikkien kärkeen! (Toinen suosikki on Julmetun Mehevä Porkkanakakkuni, testaa ja hämmästy :))

Tämä mascarpone-juustolla kesytetty suussa sulava muffiniresepti löytyy Annika Rognebyn "Karpin Leivontakirja" -kirjasesta (aargh, että mä vain jotenkin inhoan tuota 'karppi' -sanaa..!).

Aiemmin olen tehnyt vhh-muffineita (en näköjään muuten osaa päättää sanoako muffinit vai muffinssit ;)) kookosjauho-ohjeella, jolla muffuista tulee huomattavasti kuivempia - vaikka oikein nameja ovat nekin. Kookosjauhopohjainen resepti löytyy tästä postauksesta.

Annikan kirjassa muffineihin on käytetty täytteenä mustikka-vadelmaa, mutta luonnollisestikin taikinan sisään voi survoa mitä tahansa herkkua. Aion kokeilla seuraavaksi porkkana-inkivääri- ja chili-suklaamuffineita tällä reseptillä.

Ohje:

1,25 dl Sukrinia eli erytritolia (tai muuta makeutusainetta, itse laitoin vain desin ja tuli tosi makeaa omaan makuuni)

75 g voita

3 munaa

0,5 tl aitoa vaniljaa (itse laitoin vanilja-aromia)

100 g Philadelphia-juustoa tai Mascarponea

1,5 tl leivinjauhetta

0,75 dl mantelijauhoa

0,25 dl psyllium-jauhetta

Vatkaa huoneenlämpöinen tai kevyesti sulatettu voi ja makeutusaine kuohkeaksi. Sekoita joukkoon kananmunat. Lisää Philadelphia tai mascarpone. (Minä laitoin mascarponea ja toiseen satsiin Lidlin rasvaista maitorahkaa.) Sekoita yhteen kuivat aineet ja lisää taikinaan.

Annostele muffinivuokiin, lisää täytteet (tai sekoita ne jo kulhossa taikinaan, makuasia :)) ja paista uunin keskitasolla 200 asteeessa n. 20 minuuttia.

Vanilja ja Ceylon-kaneli toivat näihin muffineihin mielettömän aromin. Pisara vaniljaa makes all the difference! :)

Tiesittekö muuten, että Ceyloninkaneli on sitä aitoa kanelia, ja kaupan maustehyllyssä myytävät kanelilaadut taas halvempaa kassiakanelia joka on eri makuista? Ceyloninkaneli on miedompaa ja makeampaa. (Kassiakaneli muuten sisältää kumariinia joka voimistaa kanelin makua, mutta on maksatoksinen aine. No, tämä ei tietty liity muffineihin mitenkään. :))

Itse olen ostanut Ceylon-kanelini iHerbistä. Mistäs muualta. :)

Annikan ohjeessa muffineita neuvotaan paistamaan 30 minuuttia, mutta minun uunissa ne alkoivat tummua jo 15 minuutissa ja otin ne ulos 20 minuutin kohdalla.

Ripottelin muffinien päälle mantelilastuja, kookoshiutaleita ja hasselpähkinärouhetta sekä kanelia.

Mascarpone-mantelijauhomuffinin rakenne on mehevän pehmeä ja sienimäinen verrattuna kookosjauhomuffiniin.

Mascarpone-versiota haukatessa minulle tuli koostumuksesta heti mieleen, että tämä ohje sopii myös vuokaan tehtäväksi piirakkana. Jos siis tykkää sellaisesta pehmeästä piirakkalaadusta, toisethan ovat rapean murotaikinan ystäviä. :) Tai lehtimäisen voitaikinan.

Eipä sitten muuta kuin seuraava omenaherkku uuniin piirakan muodossa. :)

Laitoin piirakkaan myös pekaanipähkinöitä ja hasselpähkinärouhetta. Ja tietysti kanelia.

Tein pohjasta todella ohuen ja piirakkaan tuli jopa sellainen vähän pannukakkumainen fiilis. Erittäin hyvää!

.

Ja sitten vain pakkaseen! :)

Vietin eilen Siskojen Iltaa toisen sisareni kanssa. Lähdimme asiaksemme ulos juhlimaan sitä, että me ollaan mahtavia tyyppejä. :) Emme ole olleet yhdessä ulkona sitten... uskomatonta kyllä, emme varmaan ainakaan 10 vuoteen..!

Varasimme pöydän Tampereen Ravinteli Berthasta. Keskellä viikkoa juhliminen on siitä hyvä ajankohta, että suosittuihinkin ravintoloihin saa pöydän lyhyellä varoajalla! :)

Ja kosmetiikkablogissa kun ollaan, niin esittelen tietysti myös illan meikkini.

Täytyypähän taas vaihteeksi ylistää mineraalipohjaa... Olin laittanut aamulla Lily Lolon pohjan ja käynyt päivällä salilla. Illalla minun tarvitsi vain sipaista pieni kerros irtopuuteria päälle, ja pohja oli kuin vasta levitetty. :)

Poskilla go-to-poskipunani MACin Dainty ja huulilla Benecosin Pink Honey, joka näköjään näyttää meikkipöytäni valoissa ihan oranssille (on siis oikeasti nude ruusubeige). Silmämeikissä Dioria ja Smashboxia.

Kaivoin esiin paletteja, jotka olin käytännössä melkein unohtanut. Tuo Smashboxinkin paletti (oikealla) on aivan mahtava, miksi en ole käyttänyt sitä..?

Diorin minipaletti oli korkkaamaton.

Tein klassisen tyylin mukaisen iltameikin; vaaleaa koko luomelle ripsirajasta kulmaluulle, musta rajaus nestemäisellä eyelinerilla, tumma varjostus ulkonurkkaan ja banaanivarjostus luomivakoon.

Käytin liikkuvalla luomella Smashboxin kerman- ja kullanvaaleita sävyjä 2 ja 3, ja ulkonurkan varjostuksessa Smashboxin tummanruskeaa sävyä 8. Sotkin päälle vähän Smashboxin hopeanharmaata sävyä 12, ja levitin luomivakoon liilaan taittavaa taupea Diorin paletista. Levitin vielä hetken mielijohteesta Diorin viileää, voimakkaasti hohtavaa vaaleaa roosaa luomen sisäpuolikkaalle lämpimimpien sävyjen päälle.

Ravintolassa käynti on kuin lähimatkailua. :) Ei tarvitse mennä kauas, ja ilta on kuin miniloma. Totesimme siskon kanssa kummatkin, että sijoitamme paljon mieluummin ruokaelämykseen kuin shoppailuun.

Vierailimme Berthassa ensimmäistä kertaa, mutta konsepti oli tuttu. Pieni mutta laadukas menu koostuu kolmesta alkuruoasta, kolmesta pääruoasta ja kolmesta jälkiruoasta. Ruokien kohdalla ilmoitetaan annosten pääraaka-aineet, yllätysmomentiksi sitten jää missä muodossa raaka-aineet eteen tarjoillaan. Minä otin alkuruoaksi sinisimpukkaa, varsiselleriä ja katkarapua, pääruoaksi turskaa, sardellia ja munakoisoa ja jälkiruoaksi juustoa. Lisäksi tilasin viinipaketin kun mies oli sitä suositellut. Yleensä en jaksa juoda pakettien sisältämää määrää mutta Berthan paketti oli varsin järkevän kokoinen. :)

Ruoat ja viinit olivat odotusten mukaisesti erinomaisia. (Miten oikein valittu ja ammattimaisesti ruokaan yhdistetty laatuviini voikin olla niin hyvää... Sitä voi vain hämmästellä.) Bertha kuuluu niihin ravintoloihin, joissa hyvän ruoan ystävän yksinkertaisesti kuuluu käydä Tampereella, ja nyt tuli sitten tämäkin kohde raksittua "To do" -listalta. :)

Ilta oli vallan mainio ja päädyimme vahvistamaan sen lähtöolettamuksen, että olemme Mahtavia Tyyppejä ja ennenkaikkea Mahtavat Siskokset. :) Jouluna seuraamme liittyy Se Kolmaskin Ihana Sisko, joka on jälleen seikkailemassa Kaukana täältä.

Sisarille..! :)

Kyllä kasvissyöjä-karppaajankin tekee välillä mieli kunnon klassisia makkaraperunoita! :D

(Haha - yritin tehdä tuollaisia nauravia nakkeja lapsuuden tyyliin..! :) Ei oikein toimi niin hienosti soija- kuin lihanakeissa.)

Ei, tämä ei ole perunaa. :)

Karppaajan perunankorvikkeeksi sopii mainiosti kasvis nimeltä maa-artisokka, jossa on puolet vähemmän hiilihydraatteja kuin perunassa (8,2g / 100 g). Maa-artisokan sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia joka on imeytymätöntä ravintokuitua. (Inuliinia käytetään elintarviketeollisuudessa myös vähäkalorisena makeutusaineena.)

Maa-artisokka on mukulakasvi, ja sitä voi käyttää perunan tavoin keitettynä, paistettuna tai muhennoksena. Maa-artisokkakeitto on yksi suosikkejani... En ole tosin sitä itse koskaan tehnyt vaan nauttinut ravintolassa. Nam!

Kuorittuna maa-artisokkaa ei juuri potusta erota. :)

Viipaloin maa-artisokat ja pyörittelen ne timjamilla ja rosmariinilla maustetussa oliiviöljyssä. Sitten vain uuniin, n. 200 astetta ja 30-40 minuuttia palojen koosta riippuen.

Soijanakit tai -makkarat uuniin "pottujen" kylkeen viimeiseksi 10 minuutiksi ja pian keittiössä leijuukin vastustamaton tuoksu....

Maa-artisokka on maultaan todella mietoa ja sopii perunan korvikkeeksi melkeinpä bataattiakin paremmin. Toisethan eivät tykkää bataatin makeasta mausta. Ja tietystikin bataatti on runsashiilihydraattisempi. Itselleni maa-artisokka on täysin uusi tuttavuus ruoanlaitossa ja löysin sen vasta viime vuonna. Suosittelen kokeilemaan! :)

Onko maa-artisokka teille tuttu kaveri keittiössä?