Pääsin toissa lauantaina nauttimaan todella pitkästä aikaa pitkän kaavan fine dining -maistelumenun. Tätä oli odotettu, ja ilta oli kuin pieni loma itsessään. Niin kokemuksen kuin hintansa puolesta.
Fine dining, ja nimenomaan pitkien maistelumenujen muodossa on jotain, mitä harrastaisin mielelläni kerran tai pari vuodessa. Harrastus vaatii kuitenkin samanhenkistä seuraa, eikä minulla oikein tätä nykyä ole sellaista seuraa ympärilläni. Siksi harrastus on harmillisesti päässyt hiipumaan.
Yhtä tärkeää kuin elämyksellinen ruoka on myös hetkeen liittyvä sosiaalinen ulottuvuus ja ruoasta sekä juomasta keskustelu, eikä tämä harrastus oikein toimi yksin harrastettuna. Ainakaan minulle.
Ilokseni sain viime viikonloppuna seuraa turkulaisesta ystävästäni Katasta, kun varovasti rohkenin ehdottaa, josko tyttöjen viikonloppuna illastaisimme yhden Michelin-tähden ravintola Olossa Helsingissä.
Meillä on aiemminkin ollut Katan kanssa puhetta ”dinner-date”-perinteestä, jossa vuorokuukausin vierailisimme toistemme kotikaupungeissa ja kävisimme jossain hyvässä ravintolassa. Michelin-tähden maistelumenut ovat kuitenkin omaa tasoaan, johon ei ihan harva se kuukausi pysty sijoittamaan.
Olon 10 ruokalajin menu taitaa olla kallein koskaan syömäni ateria. Haluaisin sanoa, että se oli myös sen arvoinen, ja kyllä se melkein oli, mutta jälkiruoat toivat lievän mahalaskun muuten niin fantastiseen makusinfoniaan. On odotettavaakin, etteivät makeat ruoat ole minun ykkösjuttuni, mutta myös Kata jakoi mielipiteeni jälkkäreistä. Niistä lisää tuonnempana.
Kun saavuimme Oloon, pöydässä odotti kohoamassa oleva hapanjuurileipätaikina. Tässä menussa leipää ei tarjoilla ruokailun aluksi tai sen aikana, vaan leipä on yksi ruokalajeista.
Tässä menu kokonaisuudessaan. Tämä on täysi menu, ja sen lisäksi on lyhyempi kesämenu.
Täyden menun hinta on 189€, ja halutessaan siihen voi lisätä kaviaaria hintaan 30€ ja hummeria hintaan 44€. Ruokavaliot ja allergiat huomioidaan.
Minä en maistelumenujen yhteydessä yleensä ilmoita sokerittomuudestani, sillä minusta on kiinnostavaa maistaa fine dining -jälkiruokia, jotka tyypillisesti ovat hyvin pieniä ja makumaailmaltaan jotain ihan muuta kuin perusjälkkärit. Ajattelen myös, että jälkkärit ovat osa keittiömestarin tarkoin luomaa makumatkaa, ja halutessani harrastaa fine diningia hyväksyn, että jälkiruoat ovat osa ruokataiteilijan luomusta. Siispä maistan niitä.
Lihaa en kuitenkaan syö missään tapauksessa. Lopetin lihan syömisen 14-vuotiaana.
Ensimmäinen ruokalaji koostui kolmesta pienestä sormiruoka-annoksesta:
Parmesaanijuustoa, sipulia ja seljanmarjaa
Kuningasrapua ja nieriänmätiä
Kotimaista hanhenmaksaa, raparperia ja timurpippuria
(Joudun tunnustamaan, että en tehnyt muistiinpanoa siitä mitä mun annoksessa oli hanhenmaksan tilalla, mutta hyvää se oli…)
Kaikki kolme suupalaa veivät kielen mennessään, mutta kuningasrapuannos oli paras. Kata vaikutti pitävän eniten hanhenmaksasta.
Korkean tason fine diningissa parasta on yllätyksellisyys; koskaan ei tiedä, miltä annos suussa maistuu ja mitkä elementit sieltä nousevat päällimmäisinä kutkuttelemaan makunystyröitä. Printatusta menusta näkee annosten pääraaka-aineet, mutta kokoonopano ja maku ovat aina yllätys. Juuri se yhdistettynä tavallisen hyvän ruoan ylittäviin makuharmonioihin on fine diningin the juttu minulle.
Kun menet ”tavalliseen” ravintolaan, vaikka laadukkaaseenkin, tiedät aina suunnilleen, miltä tilaamasi lohi, pasta tai pihvi tulee maistumaan. Raaka-aineiden laatu sekä annoksen esteettisyys toki vaihtelee, mutta ani harvoin tavallisen ravintolan makumaailma yllättää. Ruoka voi olla taivaallista, mutta ei sisällä ilahduttavia ja mielikuvitusta kutkuttelevia yllätyksiä.
Esimerkiksi sipuli & seljanmarja -annoksen kohdalla en olisi pystynyt sokkotestissä kertomaan, mitä annoksessa tarkalleen ottaen oli. Maut on rakennettu niin hienovaraisesti, ja joskus pääraaka-aineesta maistuu annoksessa vain vihjaus.
Seuraava ruokalaji oli raakaa Islannin katkarapua, karviaista ja mantelia. Tämä annos jäi kuvaamatta, sillä se ei näyttänyt juuri miltään katkarapujen ollessa syvässä kupissa vaalean kastikkeen peitossa. Annos oli ihan törkeän hyvänmakuinen. Katkaravut suorastaan sulivat suuhun pehmeydessään, ja vaikka katkarapu on miedon makuinen raaka-aine, siihen oli saatu paljon makua. Menussa luki karviainen, mutta minun ja Katan mielestä annoksessa oli katajanmarjoja..? Olivat mitä olivat, ne toivat lempeään katkaraputeemaan ihanan toimivan twistin.
Seuraavaksi tarjoiltiin kampasimpukkaa, auringonkukansiementä ja ruskistettua voita. Tämä saattoi olla allekirjoittaneen lempiannos! Ai että miten intensiivinen maku voikastikkeessa oli…. Se komppasi täydellisesti kampasimpukan hienovaraista aromia. Yksinkertainen annos, joka kuitenkin tulvi nyansseja.
Rakastan kampasimpukkaa, ja parhaimmillaan se on nimenomaan fine dining -paikoissa. En koskaan valmista simpukoita itse kotona, vaan ne ovat jotain, mitä nautin vain ravintoloissa. Syön omassa arjessa takuuvarmoja arkipöperöitä ja säästän hienostuneemmat raaka-aineet makutaiteilijoille, joille ne ovat muusa.
Hummeriannosta tarjoillaan
Tässä vaiheessa oli mahdollisuus extra-hummeriannokseen, jonka Kata tilasi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Kata ylipäätään maistoi hummeria, koska on aina kokenut lievää epämukavuutta tätä raaka-ainetta kohtaan. Nilviäiset päidensä ja raajojensa irroitustöineen eivät muutenkaan ole Katalle se kaikkein ruokahalua herättelevin juttu, mutta fine dining -ravintoloissa raajojen nyppimiset voi unohtaa; täällä merenelävät tarjoillaan aina valmiiksi prepattuina.
Makunystyrät palkittiin, ja Olon hummeri oli kuulemma ”tajuttoman hyvää”.
Virallisen menun annos numero neljä oli kuhaa, merirapumoussellinea ja hernettä.
Annos jatkoi katkarapujen ja kampasimpukan viitoittamalla lempeän hienostuneella tiellä, ja erityisesti merirapu värähteli autuaasti allekirjoittaneen makutaajuudella.
Seuraavaksi vuorossa oli illan aloittanut ja tässä välissä aikaa uunissa viettänyt hapanjuurileipä.
Se kannettiin pöytään uunituoreena kera talon voin, muikunmädin ja valkoisen parsan. Myönnettävästi itselläni oli tässä vaiheessa vielä aika tuntuva nälkä, ja nälkäinen vatsani otti auliisti vastaan oman puolikkaani leivästä.
Olon leipä ei itse asiassa ollut mitenkään erityisen makuista, sekin on myönnettävä. Jälkiruokien ohella tämä hetki menussa jäi siis maultaan vajaaksi, vaikka idea tervetulleeksi toivottavasta ja sitten uuniin siirtyvästä leipätaikinasta olikin ihan söpö. Entisenä leipäaddiktina ja sittemmin leivästä luopuneena mutta ravintoloissa sitä välillä maistelevana voin todeta, että olen maistanut paljon parempaa hapanjuurileipää monessa muussa paikassa.
Tähän väliin sopii myös kertoa, mikä Olon illassa oli poikkeuksellista. Ainakin minun kokemuksellani. Olen elämäni aikana syönyt ehkä parisen kymmentä fine dining -maistelumenua, ja aina, ihan aina niihin on kuulunut ns. keittiön tervehdyksiä eli menun ulkopuolisia pieniä yllätysannoksia. Tähän menuun niitä ei kuulunut lainkaan. En tiedä onko tämä Olon vakiintunut tapa, saattaa olla niin. Se kuitenkin tuntui erikoiselta, kun on tottunut odottamaan näitä spontaaneja extra-ylläreitä.
Varmaankin juuri kiitos keittiön tervehdysten puuttumisen, minulla oli ensimmäistä kertaa koskaan fine dining -maistelumenun keskellä ihan rehellinen nälkä saavuttaessamme 10 ruokalajin puolivälin. Vaikka fine dining -annokset ovat pieniä, olen aina tullut niistä kylläiseksi, kun niitä syö riittävän monta. Koskaan ei ole tarvinnut lähteä nälkäisenä kotiin. Olossa mietin, että nytköhän tulee eka kerta.
Ruokalaji numero kuusi oli vasikan kateenkorvaa, raparperia ja sipulia. Minulle tarjoiltiin aasialaistyylinen dumpling, jonka tarkasta sisällöstä en taaskaan tajunnut tehdä muistiinpanoa, mutta se sisälsi ainakin maa-artisokkaa.
Dumpling-annos oli menussa täysin poikkeuksellinen voimakkaamman ja mausteisen makumaailmansa puolesta. Dumpling-täytteessä oli aistittavissa hapanimelää makua, mutta fine dining -tyylisesti hienostuneella twistillä toteutettuna. Annos oli kiinnostava ja rikkoi virkistävällä tavalla muuten niin lempeän kokonaisuuden.
Viimeinen suolainen annos oli raakakypsytettyä kotimaista karitsaa, suolattua bergamottia ja fenkolia. Minulle puolestaan tarjoiltiin sama sama annos turskalla. Tämäkin oikein tyylikäs ja maukuaisteja silittelevä annos. Bergamotin ja fenkolin yhdistelmä toimi valkoisen kalan kaverina siinä missä (Katan mukaan) karitsan.
Ja – fanfaarit tähän – tässä vaiheessa todellakin olin kylläinen. 🙏🏻 Lopulta se voi olla pienestä kiinni. :)
Sitten päästään jälkiruokiin. Totean vielä kerran, että olen luonnollisestikin huono henkilö arvioimaan makeiden ruokien onnistuneisuutta, kun en lähtökohtaisesti pidä omenaa makeammista asioista, mutta tällä kertaa myös jälkiruoista normaalisti nauttiva seuralainen jakoi kokemukseni aivan liiallisesta imelyydestä.
Minusta kummallisinta oli se, ettei Olon jälkiruoka-annosten makeustasossa ollut juurikaan eroa ja ne olivat niin tasapäisen makeita. Siinä missä suolaisten pääruokien maut olivat vivahteikkaita, hienovaraisia ja kiinnostavia, jälkiruokien maut oli suorastaan hukutettu sokeriin. Imelä on sopivin sana kuvaamaan Olon jälkiruokien makuprofiilia. Yllätyksellisyys jäi täysin uupumaan.
Aiemmin kokemissani maistelumenujen jälkiruoissa on ollut enemmän variaatiota.
Jälkiruoka numero yksi oli Tyrniä ja porkkanaa, eli tyrnillä maustettua jäätelöä kera niin jäätävän imelän porkkanahillokesydämen, että hampaat melkein tippuivat suusta porkkanan saavuttaessa kieleni.
Tämä ei nyt kuulosta elegantilta arviolta mutta pakko se on sanoa: minusta tämä annos oli suorastaan kaamea. ’Hienostunut’ oli kaukana niistä adjektiiveista, jotka tulivat mieleen. Kata oli samoilla linjoilla.
Jälkiruoka numero kaksi yllätti koollaan: ollakseen fine dining -annos, vihreää mansikkaa, praliinia ja sitruunaverbenaa sisältävä leivos oli valtava. Koko ei tule esiin kuvassa, mutta leivos oli isompi kuin yksikään pääruoka-annos.
Tässä annoksessa oli minusta hyviä makuja kuten suklaista mokkaa, mutta posketon sokerisuus jyräsi alleen lempeiden pääraaka-aineiden kuten mansikan ja verbenan yritykset tuoda esiin hienovaraisia vivahteitaan. Pari lusikan kärjellistä riitti ja silmät melkein vuosivat sokeriövereistä. Vähemmällä sokerilla olisin aidosti tykännyt tästä leivoksesta.
Kolme- ja puolituntisen ravintolailtamme päätti pienten suupalajälkkäreiden trio: Raparperimarenki-piirakaa, Macadamiapähkinää ja vadelmaa ja Mansikkaa ja kermaa. (Kaikki kolme näkyvät ensimmäisessä jälkiruokakuvassa.)
Macadamiapähkinä-suupalat olivat ihan OK, ja näissä sokeria oli kenties ripaus vähemmän kuin muissa menun jälkiruoissa. Raparperimarenkipiirakka jatkoi kuitenkin taas överimakeaa linjaa, ja tässä vaiheessa sekä minun että Katan sokerilimitti tuli täyteen. Kumpikaan meistä ei enää pystynyt edes maistamaan pientä punaista palluraa, joka olisi ollut ”Mansikkaa ja kermaa”.
Huh sentään mikä sokeri-ilotulitus. Turboimelä jälkkärikimara oli kieltämättä vähän odottamaton päätös muuten niin makuaisteja hellivälle tyylikkälle illalle.
🍷 Lopuksi sananen viineistä: on onni, että jotkin ravintolat tarjoavat menulle suunnitellun viinipaketin myös puolikkaana. Olo on tällainen ravintola. Petit Olo eli puolikas edullisemmasta viinipaketista maksoi 94€, täysi paketti kustantaa 157€. Arvokkaampi Viinikellarin aarteet -paketti keventää lompakkoa 253 eurolla.
Minulle maistuu hyvä viini ruoan kanssa, mutta en ikimaailmassa jaksaisi juoda täyttä viinipakettia 10 ruokalajin maistelumenun kanssa (joka annokselle on oma viini), ja ihmettelen ravintoloita, jotka eivät anna asiakkaan halutessaan ottaa pakettia puolikkaana. Näitä paikkoja on paljon.
Viiniä täydessä paketissa tulee noin puolitoista pulloa per henkilö, mikä minusta on tosi paljon esimerkiksi pienikokoiselle naishenkilölle. Ihmisiä ja alkoholitoleransseja on tietysti monenlaisia, mutta itse en jaksaisi juoda noin paljon, ja humalatilakin alkaisi jo häiritä ruoasta nauttimista – eihän ruokaelämyksen äärellä ole tarkoitus olla kännissä.
Juomamenu on kuitenkin erittäin tärkeä osa fine dining -kokemusta ja todellakin kohottaa makuelämyksen omalle tasolleen. Siksi on sääli, jos juomapaketti on jätettävä ottamatta. (Eli niissä paikoissa, joissa kaatojen puolituksesta kieltäydytään. En ala maksaa juomasta, jota en jaksa juoda.)
Kerta toisensa jälkeen vaikutun siitä taitavuudesta, jolla juoma ja ruoka hyvissä paikoissa yhdistetään. Näissä hetkissä viini maistuu joltain ihan muulta kuin kotona, täydellisesti paritettuna ruoan kanssa viinielämys laajenee suuremmaksi kuin viini koskaan voisi yksin olla. Ei sitä pysty edes kuvailemaan ja se on jotain, mitä nimenomaan menen fine dining -ravintolaan kokemaan. 🙏🏻
Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene taas viisi vuotta. ❤️
Tässä kuussa tulee kuluneeksi 12 vuotta ruokavaliomuutoksestani. Lyhyeksi interventioksi ajateltu ja hiilihydraattien kohtuukäytön omaksumiseen tähtäävä kokeilu jäi elämäntavaksi.
Ravintoaineryhmien mustavalkoinen kategorisointi hyviin ja huonoihin ei ole millään tavoin järkevää, mutta toisille meistä syntyy niin epäterve suhde tiettyihin ruokiin, että dramaattinen "väliintulo" voi olla ainoa keino muuttaa tilanne. Minulle epäterveen suhteen kohde olivat hiilihydraatit, ja aivan erityisesti nopeat ja kaikkein epäravinteikkaimmat hiilihydraatit pastan, pullan, murojen ja valkoisen riisin muodossa.
Olin jo lapsena nirso, mutta toisaalta kasvoin perheessä, jossa ei juuri vaalittu monipuolista ruokavaliota ja totuin yksipuoliseen ruokaan. En esimerkiksi koskaan maistanut riistaa tai ylipäänsä monipuolisesti eri liharuokia. Kalaa en muista meillä syödyn koskaan, ja salaatit olivat tuntematon asia. Lapsuudesta minulle ovat jääneet mieleen mm. kotletit sekä lauantaisin saunan jälkeen syöty uunimakkara emmentalilla ja ketsupilla.
Koulussa ruokamaailmani hieman laajeni kun tarjolla oli monipuolisempaa ruokaa, mutta olin yhä hyvin nirso ja suhtauduin uusiin ruokiin epäluuloisesti. Saatoin syödä lounaaksi pelkkiä voileipiä, jos ruoka näytti tai tuoksui kummalliselta. Lempiruokiani koulussa olivat pinaattiletut, makaronilaatikko ja uunipuuro marjakiisselillä. Kalamureke oli ainoa kalaruoka, josta tykkäsin.
Erinäisistä syistä johtuen meillä ei kotona enää ollut lainkaan säännöllisiä, yhteisiä ruokailuja muutoin kuin jouluisin (mistä johtuen jouluruoka on minulle yhä pyhä asia), ja teini-ikäisenä ruokin itseni ranskalaisilla perunoilla, makaronilla ja leivällä. Proteiini loisti poissaolollaan, ja ateria saattoi olla ranskalaiset perunat ketsupilla tai spagetti oliivikastikkeella - joka kaadettiin purkista suoraan kylmänä pastan päälle. Kasviksia en syönyt, ja leivän päälläkin oli pelkästään margariinia.
Aikuisena työssäkäyvänä pastan merkitys yhä vain korostui, ja tyypillinen lounaani oli pussillinen nuudeleita. Viikonloppuisin lounas saattoi olla suklaamannapuuro. Tässä vaiheessa nyrjähtänyt suhteeni ruokaan oli jo tiedostettu, ja ruokavaliotani olivat yrittäneet korjata niin ravitsemusterapeutti kuin kuntosalini personal trainer. Ammattilaisten vinkeistä olin opetellut lisäämään ruokaani edes vähän proteiinia, ja nuudeleiden sekaan saatoin sekoittaa valkoisia papuja ja iltaisin närpin rahkaa.
Oppi proteiinin tärkeydestä ei kuitenkaan integroitunut luonnolliseksi osaksi ruokailuani ja voileivät, uunipatongit ja iänikuinen pasta voittivat aina monipuolisesti koostetun lautasmallin. En ollut pätkääkään kiinnostunut terveellisestä ruoasta. Leipä ja leivonnaiset olivat sitä paitsi vain NIIN herkullisia, että en voinut enkä halunnut vastustaa niitä. Tunsin tästä välillä syyllisyyttä, mutta koska en esimerkiksi lihonut, en kokenut motivaatiota muutokseen. Vähät välitin siitä, että vatsa oli usein kipeä ja turvonnut ja kärsin kroonisista ilmavaivoista. Hulluin esimerkki lounaastani oli valikoima erilaisia leipiä kuten ruis- ja myslileipää ja jälkiruoaksi rahkapullaa.
Jossain vaiheessa tajusin viimein, että kyse oli riippuvuudesta ja että tein oikeasti keholleni hallaa syömällä niin yksipuolista ja ravinneköyhää ruokaa.
Tuli vuosi 2011. Karppaus nousi trendiksi ja inspiroiduin vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta lukemistani kokemuksista. Oivalsin, että ruokavalio ei ollut pelkästään laihduttajille, vaan siitä saattoi yleisesti saada apua sokeriaddiktioon ja ylikorostuneeseen hiilariherkutteluun.
Tein täysmuutoksen ja lopetin kerralla kaikkien hiilariruokien syömisen. Sitä ennen olin huolellisesti miettinyt vaihtoehdot tavanomaisille puuro-, pasta- ja leipäaterioilleni ja jääkaapin ovessa oli viikon vhh-ruokalista valmiina. Kaikki kaapit oli tyhjennetty hiilariruoista ja tilalla oli vain uuden ruokavalion ruokaa.
Vaikka muutos oli dramaattinen, olin niin hyvin valmistautunut, että muutos oli vieroitusoireista huolimatta lopulta hämmentävän helppo. Leipäheikotusta varten olin valmistanut mantelileipää, ettei vain tulisi leivän takia ratkettua. Vaikka mantelileipä ei makukokemuksena muistuta lainkaan viljaleipää, sillä saa simuloitua leivän syömisen kaltaisen tapahtuman, mikä riitti rauhoittamaan hetket kun tuli ylivoimainen "pakko saada leipää" -olo.
Mitä pidempään kokeilu jatkui, sitä paremmin voin. Makuaistini vapautuessa sokerin ylivallasta aloin maistaa eri ruokien hienovaraisia nyansseja ja ennen tylsinä pitämäni ruoat suorastaan pursuivat makua. Ruoka maistui ihan erilaiselta enkä ikinä unohda hetkeä, kun tajusin maidon maistuvan luonnostaan makealta kiitos laktoosin. Puhumattakaan siitä, että jopa parsakaalissa maistui makeita vivahteita..!
Uusi makumaailma innosti ja kannusti minua ja suorastaan lumosi minut. Ruoasta tuli minulle ilon lähde.
Pian oli selvää, että en enää halunnut palata entisten lempiruokieni pariin. Aluksi olin kaavaillut palauttavani leivät ja pastat hitaasti ruokavalioon siten, että söisin niitä nyt fiksusti ja kohtuudella - mutta tajusin, että en halunnut.
Fast-forward vuoteen 2023. Ruokavaliomuutoksesta on 12 vuotta, ja aikaan on mahtunut niin vuosikausien ketoosia kuin rennompaakin vhh-lähestymistapaa. Hiilarien taso on vaihdellut, mutta pastat, vehnäiset, karkit ja muut lisättyä sokeria sisältävät ruoat eivät koskaan palanneet lautaselleni.
Tällä hetkellä ruokavalioni on jossain määrin ikään kuin kultivoitunut versio siitä hiilihydraattien kohtuukäytöstä, johon 12 vuotta sitten interventiollani tähtäsin.
Nykyään syön viljaa säännöllisesti, mutta vain kauran muodossa. Vehnä- ja sokeriruokiakin maistan satunnaisesti, kun tilanne on erityinen, esimerkiksi fine dining -ravintolan maistelumenussa. (Tällainen tilanne oli viime lauantaina Helsingissä, ja tästä on tulossa juttua blogiin. ☺️)
Lautasmalliini hiilarilisuke ei edelleenkään kuulu, vaan syön aterialla kasviksia ja proteiinin lähteen. En kaipaa hiilarilisuketta, eikä sille tunnu olevan tilaa. Kaurapuuro toimii silloin tällöin vaihtoehtona vakiintuneelle kananmuna-aamiaiselleni ja kauraleipä lohi- tai juustopäällysteillä puolestaan tekee usein seuraa salaatille iltapalalla.
Tietyt hiilihydraattiruoat kuten jotkin leivät ja leivonnaiset koen yhä puoleensavetävinä ja voin hyvin muistaa, millaisia tuntemuksia niitä kohtaan koin. Mutta mielenkiintoisesti - kaikkein suurin addiktioni kohde eli pasta on täysin, siis täysin kadonnut rekisteristäni. En pysty käsittämään, mikä siinä oli niin herkullista. En saa millään tavoin kiinni siitä maku"elämyksestä", joka pastaan oletettavasti linkittyi.
PERUNA - en syö perunaa arjessa, mutta jos ravintola-annokseen kuuluu paistettuja perunoita, saatan syödä niitä. Paistettu peruna on hyvää. Kuten myös uudet perunat voin kera, myönnettävästi! :)
RIISI - en syö lainkaan eikä herätä mitään tunteita. Poislukien riisipiirakoissa... ☺️
PASTA - en syö lainkaan enkä osaa palata tunteeseen, jolloin pasta on joskus maistunut hyvältä. Ei houkuta millään tavalla.
KARKKI - en syö lainkaan. Poislukien oikein tumma suklaa pari kertaa vuodessa (yli 70%).
LEIVONNAISET - en syö kotioloissa, mutta pari kertaa vuodessa tulee maistettua miesystäväni tekemää mustikkapiirakkaa. Se on aika hyvää, koska ei ole kovin makeaa. Mustikkapiirakkaa tekee joskus rehellisesti mieli! Erityistilanteissa saatan kohteliaisuudesta syödä tarjotun pullan. Kuten tänä kesänä, kun 93-vuotias sukulaisrouva tarjosi ylpeydellä leipomaansa pullaa.
LEIVÄT - syön kauraleipää tai -näkkäriä viikottain. Muita leipiä saatan maistaa ravintolaolosuhteissa eli muutamia kertoja vuodessa. Leivän rooli ateriankorvikkeena on täysin poistunut systeemistäni.
Karjalanpiirakka on niitä harvoja hiilariruokia, joiden hyvä maku ei ole unohtunut. Tiukempinakin vhh-vuosina saatoin kerran vuodessa nauttia seremoniallisesti aidon, huolella valmistetun karjalanpiirakan - tietysti tuhdilla munavoilla..!
Puhtaasti oman olon kannalta ketoosi-taso oli minulle toimivin. Verensokerini heittelee voimakkaasti ja kuulun niihin, joille näläntuntemukset tulevat nopeasti ja jos ruokaa joutuu odottamaan pitkään, sitä seuraa aina heikotus ja päänsärky. Olen oikein klassinen "nälkäkiukku"-tyyppi. Ketoosissa tämä ilmiö poistuu kokonaan ja aina on tasainen ja hyvä olo.
Ylipäänsä vireys- ja energiataso ketoosissa oli omaa luokkaansa, enkä ole koskaan ollut yhtä energinen. Oli ihanaa, kun nälän tuntemukset eivät ohjanneet päivärytmiä ja tekemisiä.
Vaikka edelleen syön vähän hiilareita verrattuna virallis-terveellisiin ruokavaliosuosituksiin, verensokerini heittelee helposti ja olo sen mukaisesti. Tämän vuoksi kaipaan ketoosia. Samalla tunnistan kuitenkin, että en halua luopua ruoista kuten juurekset, hedelmät ja jogurtti. Siksi keto-karppaus ei enää ole mun tapa syödä.
Piparit ovat mulle jouluherkku numero 1, enkä ole luopunut niistä vähähiilihydraattisella ruokavaliollakaan.
Olen alusta saakka leiponut itse omat vhh-piparkakkuni, eikä 10 vuotta sitten kaupoissa valmiita viljattomia ja vähähiilarisia pipareita ollutkaan. Nykyään on.
Bongasin Ruohonjuuressa Organic Health -merkkisiä Keto-piparkakkuja, ja uteliaisuuttani ostin pakkauksen testiin. Nämä piparit ovat samalla myös gluteenittomia. Hiilihydraatteja näissä on 8,2%, joista sokereita 3,6%. Hinta on odotetusti aika suolainen, kuten erityisruokavalion tuotteilla yleensäkin: 6,50€ / 100 g.
Organic Health -piparien ainesosat:
erytritoli
kananmuna
mantelijauho
voi
kookosjauho
psyllium
piparkakkumauste
kardemumma
Reseptissä on paljon samaa kuin omassani, mutta minä käytän jauhosekoituksessa myös Fibrex-hiutaleita (--> tuovat aivan erityisen rouheaa rapeutta) ja laitan omaan taikinaani myös leivinjauhetta kohottamaan pipareita.
Miltä kaupan ketopiparit maistuivat?
Tämä olisi pitänyt arvata jo ainesosalistaa katsomalla, kun erytritoli eli makeutus on listalla ykkösenä. Organic Healthin piparit ovat ihan hirveän makeita. Siis niin makeita, että en muista normipiparienkaan olleen yleensä näin makeita.
Erytritolin jäinen sivumaku puskee todella vahvasti päälle, halliten makuelämystä ja jyräten piparkakkumausteiden lämpimän jouluisen mausteisuuden. Minusta pipareissa on ennen kaikkea kyse piparkakkumausteista - mausteet tekevät tämän pikkuleivän, ja makeuttajan tehtävä on korostaa mausteiden makua.
Jäisen makeuden puolesta Organic Healthin pipareista ei tullut minulle hittiä. Rakenne on ihan hyvä ja muistuttaa aitoa piparkakkua, mutta nämä ovat hieman tiiviimpiä kuin vehnään leivotut piparit. Nämä ovat myös huomattavasti tiiviimpiä kuin omat piparini. Mun piparien ilmavampi rapsakkuus johtuu leivinjauheesta ja sekä Fibrex-hiutaleista.
Kokonaisarvio: ihan ok ollakseen viljattomia pipareita, ja plussaa nämä saavat hyvin piparkakkumaisesta ja siististä ulkonäöstään. Mutta maku on aivan liian makea. Veikkaan, että nämä saattaisivat olla aika makeita myös normaalimakeuteen tottuneelle ei-vhh-syöjälle.
Tässä yhteydessä on paikallaan jakaa myös oma reseptini :)
Mun "ketopiparit" ovat ulkonäöltään rujoja, mutta maultaan timanttisia! ☺️ Vhh-piparitaikinassa ei ole sitkoa eikä sitä pysty kaulitsemaan, joten nämä tehdään eri tekniikalla kuin vehnäinen piparitaikina.
SANNIN VHH-PIPARIT
(reseptistä tulee yksi pieni pellillinen)
2 kananmunaa
50 g voita
30 g ranskankermaa
1,5 dl mantelijauhoa
0,75 dl heraproteiinijauhoa
0,25 dl Fibrex-hiutaleita
1 tl leivinjauhetta
4 tl piparkakkumaustetta
maun mukaan makeutusta
Heraproteiinijauheeksi sopii esim. marketeissakin myytävä Sport Life'n maustamaton 100% Whey -heraproteiini. Sen tilalla voi käyttää myös kookosjauhoa, kuten joskus teen jos hera on ollut lopussa. Tällöin tulee lisätä mantelijauhon määrää ja vähentää hitusen Fibrex-hiutaleita. (Esim. 2 dl mantelijauhoa, 0,3 dl kookosjauhoa ja 0,2 dl Fibrex-hiutaleita.) Kookosjauho on erittäin kuitupitoista ja sitä tulee käyttää vähän, ettei pipareista tule liian kuivia. Heraproteiinijauhe on parempi valinta, sillä se on neutraalimman makuinen eikä kuivata pipareita.
Fibrex-hiutaleet ovat salainen ase mureaan vhh-taikinaan! Näitä tulee myös käyttää hyvin harkiten, sillä superkuitupitoisina ne voivat herkästi vetää taikinan liian kuivaksi. Fibrex-hiutaleita löytää erikoisjauhojen hyllystä, yleensä sieltä missä on gluteenittomia jauhoja.
Makeutuksena vhh-leivonnassa käytetään tyypillisesti eryritolia (eli "ketosokeria"), steviaa tai näiden yhdistelmää. En laita reseptiin määrää, koska jokaisella on niin eri maku makeuden suhteen. Vähän kerrallaan makeutusta lisäämällä ja taikinaa maistelemalla löytää oman tasonsa. Minulla on käytössä NuStevian No Carbs Blend -makeutusjauhetta, joka on sekoitus steviaa ja erytritolia. Se on huomattavasti makeampaa kuin erytritoli yksinään ja sitä tarvitsee todella vähän. Käytän sitä tässä reseptissä 2,85 g.
VALMISTUS
Ennen kuin aloitat, jätä voi huoneenlämpöön tunniksi tai pariksi pehmenemään. :)
Lämmitä uuni 175 asteeseen. (Uunit ovat erilaisia ja joudut ehkä säätämään asteita jos piparit palaa tai eivät kypsy.)
Levitä pellille leivinpaperia.
Sekoita yhteen taikinan ainesosat ja anna taikinan turvota hetki.
Levitä taikina spaattelia apuna käyttäen leivinpaperille. Taikina on tahmeaa eikä sitä voi kaulita.
Esipaista taikinaa noin 5 minuuttia, tai kunnes se on kypsynyt sen verran kiinteäksi, että voit painaa siihen piparimuotit.
Ota pelti uunista ja paina taikinalevyyn piparimuoteilla kuvioita.
Laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista pipareita vielä noin 10 minuuttia, kunnes ovat sopivan ruskeita.
Tässä vaiheessa irrottele piparikuviot irti taikinalevystä. (Kuvioiden väleihin jäävät reunat laitan omaan "jämäpipariastiaan" ja toki syön myös ne. ☺️)
Testaa piparien pehmeys. Jos piparit ovat vielä pehmeitä, laske uunin lämpötila noin 120 asteen tuntumaan ja anna pipareiden muhia ja kuivua siellä kunnes ne saavuttavat sopivan rapsakkuuden. Minä olen joskus saattanut pitää pipareita 100-asteisessa uunissa "kuivumassa" tunninkin.
Nämä erityispiparit ovat maistuneet myös perheen ei-vhh tyypeille ja saaneet paljon kiitosta mureudestaan. 💯 Kuitujauhot tekevät näistä aivan erityisen rapeita verrattuna vehnäpipareihin.
Sananen piparkakkumausteesta!
Piparitaikinan mausteet voi totta kai laittaa taikinaan erillisinä, mutta valmis piparkakkumaustesekoitus on helpoin käyttää.
Haluan jakaa tässä huomion, jonka tein, kun en ollut vielä perehtynyt eri piparimaustevariantteihin. :) Perinteiset piparkakkumausteet ovat kaneli, neilikka ja kardemumma, mutta näiden lisäksi voi käyttä myös inkivääriä, tähtianista, pomeranssia ja käyttääpä joku maustepippuriakin. Nämä muuttavat makuvivahdetta selvästi, ja on makuasia, mistä vivahteesta kukin tykkää.
Mulle selvisi vahingon kautta, mistä vivahteesta itse en pidä.
Ostin eräänä jouluna Meiran valmiin piparkakkumaustesekoituksen ja ihmettelin, kun piparit eivät yhtään maistuneet "siltä kuin kuuluisi". Vertasin Meiran piparkakkumaustetta yleensä käyttämääni Santa Mariaan, ja selvisi, että Meiran sekoitus sisältää pomeranssia, Santa Marian ei. Meiran sekoitus ei myöskään sisällä kardemummaa, pomeranssi korvaa kardemumman. Tämä sai aikaan mun suussa ratkaisevasti "väärän" piparimakukokemuksen. Selvästikään pomeranssi ei mun maailmassa kuulu piparkakkuihin. Glögiin tai joulumausteiseen kahviin se taas sopii oikein hyvin!
Kiinnitä siis mausteita valitessasi huomiota sekoitukseen ja siihen, että se sisältää juuri sun maun mukaisia piparimausteita. :) Niin ei mene piparit pilalle! (Huomaa, että kunnon piparkakut on mulle sydämen asia! ☺️❤️)
Nyt on ollut ja on yhä tulossa niin paljon ihonhoitojuttuja blogiin, että ajattelin tehdä maaliskuun lopun kunniaksi kevyemmän off-kosmetiikka-postauksen aiheesta ruoka. En tiedä miksi tällaiset "mitä mulla on jääkaapissa/ruokakomerossa" -jutut on minusta kivoja, mutta ne on, ja niinpä päätin tehdä sellaisen taas pitkästä aikaa. (Näitä on / olisi kiva lukea muidenkin blogeista tai miksei Instagramistakin..!)
Edellinen saman teeman postaus on vuodelta 2015.
Olen hyvin rutiininomainen ihminen kaikissa arkitoimissani, eikä ruoka ole poikkeus. Minulla on jääkaapissa ja komeroissa aina samat ruokatarvikkeet ja syön joka päivä suunnilleen samat ruoat.
Kävin läpi muutaman vuoden mielikuvituksellisemman kokkailukauden sen jälkeen, kun vaihdoin ruokavalion vähähiilihydraattiseen. Oli hauskaa ja jännittävää opetella uusia reseptejä ja aivan uudenlaisten ruokien laittamista. Sitten urauduin, ja nyt syön yksinkertaista ja nopeasti valmistuvaa perusruokaa jonka koostumus on päivästä toiseen ihan sama - eli palasin samaan tapaan, mikä minulla oli pasta & leipä -vuosinani. Spaghetti ja voileivät vain ovat korvautuneet lohella, juustolla ja parsakaalilla.
KASVIKSET
Jokaisen aterian perusta.
Vihreä salaatti
Tomaatti
Kurkku
Paprika
Kukkakaali
Parsakaali - parasta! 💚
Ruusukaali
Porkkana
KALA
Suosikkiproteiinini. Voisin syödä kalaa joka päivä ja käytännössä syönkin.
Tonnikala
Pakasteseiti
Lohta jossain muodossa, useimmiten lämminsavuna ja kylmäsavuna
Hätälän Onkimiehen kalapihvit
(Onkimiehen kalapihvit ovat ihan parhaat kaupan valmiit kalapihvit: niissä on korkea kalapitoisuus ja alhainen hiilaripitoisuus, ei siis paljon mitään turhia lisäaineita tai jauhoja. Niitäkin paremmat ovat tietysti mun omat tonnikalapihvit 😋, mutta niitä en jaksa valmistaa joka viikko. Onkimiehen pihvejä ostan aina pakkaseenkin, ovat hyvä hätävara.)
MAITOTUOTTEET JA KASVIMAITOTUOTTEET
Soijamaito
Kuohukerma
Kreikkalainen jogurtti
Greek Style Zero Sugars -soijajogurtti
Oivariini
Voi
.
PÄHKINÄT JA SIEMENET
Saksanpähkinä
Pekaanipähkinä
Manteli
Auringonkukansiemen
Kurpitsansiemen
Seesaminsiemen
Laitan pähkinöitä ja siemeniä salaatteihin, jogurttiin ja puuroon sekä omatekoiseen siemennäkkäriin. Hasselpähkinä oli pitkään ykkössuosikki, mutta viime vuosina sen ohi on kirinyt saksanpähkinä, joka sopii hasselpähkinää paremmin salaatteihin. 😙
JUUSTOT
(nämäkin on maitotuotteita, tiedän, mutta ne ansaitsevat oman listauksen 🧀❤️)
Juusto on mun "leipä". Siinä missä entisessä ruokaelämässä vatsa täytettiin leivällä, nyt käytän juustoa. Juusto on jossain muodossa mukana lähes joka ateriallani, joko pääraaka-aineena tai lisukkeena. Jos vaikka kalaruoka ei tunnu täyttävän vatsaa riittävästi, raastan annokseen juustoa ja johan masu täyttyy. Aamiaisella syön perusjuustoja ja mozzarellaa, illalla saatan herkutella kypsytetyistä juustoista koostetulla juustolautasella.
"Perusjuusto", yleensä Polar 15% tai Emmental 17%
(light-juusto on tottumus, joka jäi päälle FitFarmin ruokavaliokokeilusta)
Feta
Mozzarella
Raejuusto
Herkuttelujuusto, usein Manchego, pitkään kypsytetty Gouda ja jokin sveitsiläinen kova juusto
(Hyvin usein mulla on myös leipäjuustoa, mutta nyt en ole saanut pitkään aikaan juustola-ystäväni Annikan leipäjuustoa niin ei ole tehnyt mieli ostaa kaupan bulkki-versiota)
Mun yleisin lämmin ruoka: lohta ja höyrytettyä parsakaalia & kukkakaalia. Syön tätä monta kertaa viikossa. Lohi voi olla tuoretta fileetä, valmista suikaletta, lämminsavua, loimutettua tai kylmäsavua. Tulee sentään jotain vaihtelua 😄 Maustan annoksen vain suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä, majoneesilla ja joskus juustoraasteella.
Hassua kyllä, tofu on jäänyt mun lautaselta kokonaan. Se alkoi maistua liian tylsältä. Nykyään mun muusta kuin kalasta, kananmunasta tai juustosta tulevat proteiinin lähteet ovat:
Hälsans Kök Sensational Burger
Apetit Kasvisjauhis-pyörykät
Mifu-suikaleet
Mifu-jauhis
Näissä on vähiten hiilaria ja nämä ovat minusta tosi hyvän makuisia. Beyond Burgeritkin ovat ihan hyviä mutta vähän turhan kalliita.
Soijanakkeja lakkasin syömästä kun Hälsan's Kök meni pilaamaan klassiset soijanakkinsa muuttamalla reseptin pari vuotta sitten. 👎 Suuri surku, mutta ei maistu enää. Muutkin markkinoiden soijanakit on aika karseita.
KASVISSÄILYKKEET
Herkkusieni
Kapris
Oliivi
Grillattu paprika
Tomaattimurska
Vinkki: tölkkiherkkusieni on sellaisenaan aika ankean makuista. Siitä saa huomattavasti maistuvamman lisukkeen kun paistaa sieniä "kokoon" matalalla lämmöllä niin, että suurin osa kosteudesta haihtuu. Lopuksi, kun sienet ovat paistuneet kuiviksi, lisään voita ja ripauksen mustapippuria ja nostan lämpöä, ja paistan sieniin kevyen ruskean pinnan. Johan maistuvat! Extramakua saa vielä lisäämällä pannuun valkosipulia ja timjamia.
Paistetut sienet säilyvät jääkaapissakin joitain päiviä. Usein paistan kerralla isomman satsin ja annostelen paistettuja sieniä sitten jääkaapista ruokiin :)
MUUT
Kahvi
Siemennäkkäri
Kaurahiutale
Majoneesi (vain Hellman's! 🙏🏻)
Maapähkinävoi (herkutteluun!)
Oliiviöljy
Viinietikka
ja tietysti:
KANANMUNA!
Syön joka päivä 2-3 kananmunaa.
Kaurahiutaleet? Rakastan kaurapuuroa ja se on mun ainoa rehellinen hiilariruoka. Syön puuroa noin kerran viikossa, joskus saattaa tulla puuron himo useampanakin aamuna peräkkäin :) Tuunaan puuron proteiinipommiksi sekoittamalla joukkoon kananmunan ja raejuustoa. Maapähkinävoi, auringonkukansiemenet ja kaneli ovat lempparilisukkeet puuroon. Ja kunnon voisilmä, tietysti! Mun puuro on kreisi kaloripommi!
Esimerkkiruokapäivä:
☕️ AAMIAINEN 🍳
Kahvia soijamaidolla ja kermalla
Kasviksia
Juustoa
Kananmunaa
🥦 LOUNAS 🐟
Lohta
Parsakaalia
Kukkakaalia
🥬 ILLALLINEN 🧀
Salaattia
Juustoa kuten fetaa
Siemennäkkäri
Ainiin.
Onhan mulla kotona lähestulkoon aina myös Pirkan ranskalaista siideriä. Tämä on parasta - ja mukavasti samalla myös edullista..! 👌 Ei ole aidoissa siidereissä mulle tämän voittanutta Suomen markkinoilla, niin kuiva että silmiä kuivaa kun pullon korkkaa ja maku samalla ihanan raikas ja tyylikäs.
Mitä ruokaa teillä on aina kotona?
P.S. Saan ensi viikolla ruokapöydän ja hain tänään ruokapöydän tuolit! Pian pääsen kattamaan olohuoneeseen ihan oikeasti ruokahetkiä...! (Näihin kuviin on lavastettu mun työ/meikkipöytä ruokapöydäksi 😊)
Joulukalenteri, luukku 18.
Oliiviöljy.
Oliiviöljy on ruoanlaittoni kulmakivi. Käytän ihan mielettömiä määriä oliiviöljyä.
Aamun ensimmäisen annoksen oliiviöljyä, noin 1-2 rkl, nautin aamiaissalaatissani. Oliiviöljy maustaa kaikki kasvisruokani ja -lisukkeeni, ja koska syön kasviksia joka aterialla, nautin oliiviöljyäkin joka aterialla.
Pidän keittiössä kahta eri oliiviöljylaatua; edullisempaa perusöljyä ruoan paistamiseen ja lämpimien kasvislisukkeiden maustamiseen ja pikantimpaa salaattien maustamiseen. Kummatkin ovat Extra Virgin -laatua. (En tiedä, käyttääkö kukaan ylipäänsä muuta kuin Extra Virginiä... ja jos käyttäisi, miksi...? Ehkä jokin suurtalouskeittiö....?)
Löysin hiljattain Pirkan Extra Neitsyt -oliiviöljyä litran pullossa ja totesin sen olevan halvin laatuaan Suomen markkinoilla. Aiemmin ostin Urtekramin litraista oliiviöljyä, mutta Pirkka on vielä sitäkin edullisempaa. Ja maultaan oikein hyvää ja pehmeää, kyllä tätä voi käyttää salaatissakin!
Oliiviöljyn kulutukseni on vähintään puoli litraa kuukaudessa. Kuvan Pirkka-pullo on otettu käyttöön 5.12. ja kohta on puolet mennyt. Tässä välissä olen ollut melkein viikon päivät pois kotoakin, joten kulutus on tullut, eh, noin viikon ajalta.... Yhteen salaattiannokseen käytän noin 30 ml oliiviöljyä, voi mennä puolikin desiä. En mittaa öljyä vaan hulautan sitä Välimeren tyyliin suoraan pullosta.
Esimerkkejä ruoista, joihin käytän oliiviöljyä:
Oikeastaan ainoa paistettava kasvislisuke, johon en käytä oliiviöljyä, on sienet..! Ne "kuuluu" paistaa voissa tai vähintään oivariinissa ☺️
Pidän niin paljon oliiviöljyn mausta ja siitä, miten se korostaa kasvisten makua, että kaadan sitä ihan pienimpäänkin kasvisannokseen, tyyppiä pari viipaletta kurkkua tai paprikaa. Oliiviöljy on mun "suola", voisiko sanoa näin. Toiset ihmiset lisäävät suolaa kaikkialle, mä laitan oliiviöljyä :)
Syksyn Kreikan matkalta toin kotiin pienen 100 ml oliiviöljypullon. Se meni parissa päivässä, mutta todellinen käyttötarkoitus on toimia tulevaisuudessa mun eväs-oliiviöljypullona! :)
Koska öljynkulutukseni on niin suurta ja oliiviöljy aika arvokasta, pidättäydyn suureksi osin edullisemmissa markettimerkeissä. Pirkan ohella myös espanjalainen "joka marketin" standardioliiviöljy Borges on oikein jees, tosi neutraalin makuista, mutta ei ainakaan kitkerää ja pippurista, mistä en yhtään tykkää. Välillä satsaan myös laadukkaampaan ja vivahteikkaampaan, ja silloin suosikkini on ehdottomasti kreetalainen Terra Creta. ❤️ (Linkin takaa löytyy muuten viime vuoden kreikkalaisen pikkujoulupöytäni satoa..! 😋)
Onko teillä suosikkioliiviöljyä?
Luukussa 9 muistellaan autuaina vuoden parasta puuroa 🙏🏻❤️
Se nautittiin Hotelli Punkaharjun aamupalalla kesäkuussa.
Minulla on monisyinen ja vivahteikas suhde puuroon. Koko elämän kestänyt historia, voi sanoa. Voisin kirjoittaa puuron merkityksestä elämässäni pitkän esseen. (En sitä kuitenkaan tänään tee, älkää säikähtäkö.)
Olen syönyt puuroa aamuisin "väkisin" lapsena, laiskuuttani varhaisaikuisena niin lounaaksi kuin illalliseksikin (= helppo ja nopea ruoka ihmiselle, joka ei osaa laittaa ruokaa) ja suurena nautinnollisena herkkuna 33 vuoden iästä eteenpäin.
Jep, pystyn kertomaan ihan tarkalleen, milloin puuro muuttui minulle laiskan ihmisen "ei-jaksa-muuta-tehdä"-pöperöstä herkuksi, sillä se tapahtui vaihtaessani ruokavalioni ja koko ruokasuhteeni kesällä 2011.
Kehollani on vaikea kemia nopeisiin hiilihydraatteihin, etenkin viljoihin. Tästä olen myös kirjoittanut paljon, mutta ei puhuta siitäkään (enää) tänään.
Luovuttuani minulle hankalimmista viljoista kuten leivästä, pastasta ja riisistä, sai eräs viljapohjainen ruoka odottamatta täysin uuden merkityksen elämässäni. Puuro.
Hiilihydraattien ja erityisesti lisätyn sokerin karsiminen ruokavaliosta muuttaa voimakkaasti ihmisen makuaistia ja kykyä maistia ruoan makeutta ja hyvin pieniä vivahteita. Moni ennen tylsältä maistunut ruoka alkoi maistua aivan erilaiselta. Puuro oli yksi niistä.
Nyt puuro on paraatipaikalla niiden muutamien runsashiilihydraattisten ruokien joukossa, joita vielä silloin tällöin ja kohtuudella syön. Puurosta on myös helppo saada hiilihydaattipitoisuudeltaan ja muiltakin ravinteiltaan oikein fiksua ruokaa! 😍 Puuro on superfoodia! (Verrokkina kerrottakoon, että entisessä elämässäni söin eniten... köhöm... sokeroidulla kaakaojauholla maustettua mannapuuroa.)
Hotelli Punkaharjun aamiaisella tarjoiltava puuro on loistoesimerkki superfood-puurosta. Sen koostumuksesta lähes 40% on siemeniä, ja viljana on käytetty ohra-, ruis- ja spelttihelmiä sekä kauraleseitä. Hitaasti kypsyät viljahelmet sisältävät runsaasti kuitua ja ovat paljon terveellisempiä kuin nopeasti kypsyvät, raffinoidut viljat. 👍
...ja tämän puuron maku...! Ai jestas..! Herkullisempaa puuroa en ole koskaan syönyt..! 🙏🏻 Kuvassa näette hyvin vaatimattoman pienen annoksen Punkaharjun puuroa, mutta mitä kuva ei näytä, on se, että hain noita kulhollisia varmaan viisi kertaa lisää, kunnes vatsaani melkein koski...!
Kehuessani puuroa aiemmassa Punkaharju-kirjoituksessani, yksi lukijoistani kysyi, miksen koittaisi tehdä puuroa itse kotona. No niinpä, miksen..!
Otin yhteyttä Hotelli Punkaharjun aamiaiskokki Paula Huoviseen, ja hän ystävällisesti avasi meille superpuuronsa reseptin. 🤗 Kiitos Paula! Nyt te lukijatkin pääsette halutessanne nauttimaan Punkaharjun Parhaasta Puurosta omissa aamupalapöydissänne..!
Ohje:
2 dl ohrahelmiä
1 dl ruishelmiä
1dl spelttihelmiä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1dl pellavansiemeneniä
1dl kauraleseitä
Neste: ainakin 1,6 litraa vettä
Puuroa haudutetaan tunti. Lisää suola, anna puuron vetäytyä hetki ja nauti..!
Paula keittää puuronsa mieluiten kattilassa, mutta uunissakin voi tehdä.
Vettä tulee puuroaineksiin suhteessa 1:2, mutta mielellään enemmänkin kuin puolet. Lisää nestettä hauduttamisen aikana, jos puuro menee liian tiiviiksi.
Ihania puurohetkiä toivotellen,
Sanni
Blogini pitkäaikaiset lukijat tuntevat rakkauteni tonnikalaan sekä kaikenlaisiin helppoihin arkiruokaviritelmiin tonnikalan ympärille.
Tänään jaan pitkästä aikaa tonnikalaruokareseptin (ja nyt kun luen läpi valmista tekstiä, näköjään höpöttelen muutakin yleistä pöperöistäni). Meillä päin suositaan tällä hetkellä edullista kotiruokaa ja hifistelyt on jätetty "elämään koronan jälkeen". Esimerkiksi ravintoloissa emme käy Kalastajan kanssa lainkaan.
Aika usein saan myös ilokseni nauttia tuoreesta, itse pyydetystä kalasta (ja se on tietysti omalla laillaan "hifiä"), mutta ei sitäkään joka päivä pöydästä löydy. Mun tonnikalapöperöt kelpaavat tuolloin yhtä hyvin :)
Olen mielestäni jonkin sortin mestari käyttämään tonnikalaa ruoanlaitossa monipuolisesti, ja koska se on niin neutraalin makuista, se taipuu monenlaiseen mössöön, pihviin, kastikkeeseen ja salaattiin. :)
Moni pitää tonnikalaa tylsänä raaka-aineena, mutta tylsienkin (ja halpojen) raaka-aineiden arkiruokaan saa makua tosi helpoilla keinoilla - tämän vuoan maukkaan ja rikkaan maun salaisuus esimerkiksi on paistettu sipuli ;) Myös tuore yrtti tekee aina taikojaan. 👌
Pidän erikoisuutenani improvisoituja "mössöjä" sekä uunivuokia, joihin heittelen mitä milloinkin jääkaapissa sattuu olemaan, ja varmistan maun voimakkailla tai tuhdeilla extroilla kuten juustolla, pestolla, valkosipulilla ja sipulilla.
Yksi 'mössö': tonnikalaa, parsakaalia, vihreitä papuja, majoneesilla pehmennettyä pestoa sekä parmesan-raastetta
Mössö on ruokalaji, jossa paistinpannussa yhdistetään paistettuja pakastekasviksia (siksi "mössö" = ovat niin vetisiä 😄), proteiinin lähde kuten tofu, mifu, pakasteseiti tai tonnikala, joskus tomaattikastiketta sekä juustoa. Punaisena lankana "mössöissä" kulkee feta tai voimakkaan makuinen juustoraaste. Nämä aateloivat mössön maukkaaksi ja jopa kiinnostavan makuiseksi ruoaksi.
Myös majoneesi (ehdottomasti Hellman's..!!) tuo vetisiin, pakasteista valmistettuihin paistoksiin rikasta makua ja nostaa pliisut pannunpohjalliset kelpo evääksi.
Vinkki: yhdistä paistettua bataattia ja fetaa, ja saat aivan erityisen maukkaan mössön :)
Tänään en kuitenkaan jaa mössöruoan reseptiä vaan vuokaruoan. Voi tämänkin tietysti mössömäisenä nähdä... ruokailijasta riippuen...
Vuokaan voi periaatteessa käyttää mitä tahansa vihanneksia ja juureksia joista tykkää, mutta suosittelen ehdottomasti laittamaan myös paistettua sipulia, se tuo vuokaan todella syvää, aromikasta makua. Pitkään lempeällä lämmöllä makeaksi paistettu sipuli on yksi parhaita maun tuojia.
Tämä kotiruoka on niin simppeli eväs, että tuntuu melkein vitsikkäältä jakaa sen "resepti", mutta jaetaan nyt kuitenkin :) Kun itse opettelin valmistamaan ruokaa päälle 3-kymppisenä (jep, mä todellakin opettelin ruoanlaittoa vasta kun vaihdoin pastat ja voileivät muunlaiseen ruokaan), yksinkertaisimmistakin ohjeista oli mulle hyötyä 👍
Mä tein kaksi versiota; perunallisen potunsyöjälle ja perunattoman itselleni. :)
Tee näin:
Paista kasvikset ja herkkusienet (ja keitä + paista perunat tai muut juurekset) kypsiksi voissa tai oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista sipuli erikseen pehmeäksi ja makeaksi.
Kasaa vuokaan kasvikset, sienet, juurekset, sipuli ja tonnikala. Revi päälle vähän tuoretta rosmariinia tai timjamia, tai sirottele ripaus maustehyllyn kuivayrttejä. Levitä päälle runsaasti juustoraastetta (vahva emmental tai emmentalin ja vahvan cheddarin sekoitus on hyvä :)).
Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut ja vähän ruskistunut.
Anna jäähtyä ja vetäytyä hetki ja nauti. 😋
Jos haluat säästää energiaa (jolloin käytät vain uunia), voit myös laittaa kaikki kasvikset raakoina vuokaan ja kypsentää kokonaan uunissa esipaistamisen sijaan. Laita voideltuun vuokaan ensin vain (öljytyt sekä maustetut) kasvikset ja juurekset ja lisää tonnikala + juustoraaste vasta, kun kasvikset ovat kypsiä. Tällöin vuoka on maultaan huomattavasti miedompaa, kuin pannussa paistettuna versiona.
Muita tonnikalaruokareseptejäni:
Punajuuri-aurajuusto-tonnikalavuoka
Tonnikalatäytteiset letturullat
Sydänsalaattia tonnikalatäytteellä
Tonnikalaa ja kasviksia majoneesipestolla
.
* * Suosittelen valitsemaan Skipjack- eli boniittilajin tonnikalaa, joka ei ole uhanalainen tonnikalalaji. Boniitti on yleisin säilyketonnikalan raaka-aine, mutta esimerkiksi valkolihaiset tonnikalasäilykkeet tehdään muista lajeista kuten albacoresta. * *
Tämä maukas, viljaton ja sokeriton, minuutissa kypsyvä suklaakakku on klassikko. Olen jakanut sen reseptin blogissa aiemminkin, mutta se ansaitsee ehdottomasti näkyvyyttä uudemmankin kerran..!
Eilen nautin kakkua syksyn puolukkasadon kera. Suklaa + kirpeät puolukat + pehmeä mascarpone = nam..!!
Kakku valmistuu mikroaaltouunissa ja sen voi tehdä vaikka isoon kahvimukiin tai murokulhoon :) Aineksista tulee kakku kahdelle hengelle - tai yhden hengen isompaan suklaakakkuhimoon.
MINUUTTISUKLAAKAKKU (KETO/VHH)
(normiversioon tietysti vehnäjauhoja tai sokeria)
4 rkl jauhoja (keto-versioon voi laittaa esimerkiksi kookosjauhoja, mantelijauhoja, Pofiberiä tai jauhettua pähkinää)
1 rkl tummaa, makeuttamatonta kaakaojauhetta
makusi mukaan makeutusta, esimerkiksi erytritolia
1/4 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
3 rkl sulatettua voita
Tee näin:
Sekoita ensin yhteen jauhot, kaakaojauhe, makeutus ja leivinjauhe.
Sulata voi mikrossa. Sekoita yhteen, voi, kananmuna ja jauhomaiset aineet. (Jos haluat oikein suklaisen kakun, voit laittaa joukkoon muutaman palan tummaa suklaata joista saat kakkuun herkullisia suklaisia sattumia.)
Laita seos mikroon ja kypsennä täydellä teholla 1 minuutti. Ota kakku ulos ja anna jäähtyä hetki.
Kumoa lautaselle ja nauti (sellaisenaan tai halumillasi höysteillä). ❤️
Mä vaihtelen kakun jauhoseosta sen mukaan, mitä vhh-jauhoja kaapista sattuu löytymään. Täällä mökillä ei ole tällä hetkellä kookos- ja mantelijauhoja, joten laitoin kakkuun 2 rkl hienoksi murskattua saksanpähkinää, 1 rkl Pofiberiä ja 1 rkl vehnäleseitä.
Makeutukseksi laitoin 4 tl Stevia Sweet Crystal -makeutusainetta.
Herkuttelin kakun puolukoilla, saksanpähkinämurskalla ja mascarpone-vaahdolla. 👌
Ai että oli hyvää. Mun tekee nykyään niin älyttömän harvoin mieli makeaa, että nämä suklaiset hetket ovat todellisia harvinaisuuksia - mutta on ihanaa, kun suklaakakkumieliteon yllättäessä saa tällaisen herkun taiottua hetkessä..!
Saattoipa olla, että toinen marjainen leipomus sai minutkin halajamaan kakkua tällä kertaa. Täällä mies on oikea mustikkapiirakkapeto ja harvoin menee viikkoa, ettei keittiössä tuoksu tuore marjapiirakka. :)
P.S. Poimiessani noita puolukoita, sain ensimmäistä kertaa elämässäni punkin. Nyt on sitten sekin koettu. Puolukoiden hinta...! :D
Olen oppinut reseptin jonka haluan jakaa...! Siis tää on NIIN hyvää..!!
Resepti on Kalastajan, ja olen totaalisen koukkuuntunut siihen.
(Edellisessä postauksessa koukkuunnuttiin suolashampooseen, tänään yrttimarinadiin...! :D)
Vaikka tykkäänkin laittaa ruokaa, olen pateettisen huono kastikkeiden valmistaja. Siksi olen äärimmäisen ylpeä läpäistyäni tänä viikonloppuna "marinaditestin"...! Osasin valmistaa tämän itse ja hyväksytysti 😄 Aineiden mittasuhteet saa päättää fiiliksen mukaan. Yrttejä tietysti eniten :)
Tässä kuvassa taidan olla pian maistamassa marinadia ensimmäistä kertaa. Apua miten hyvältä lohi maistuu tällä kuorrutteella...!
Kalan kanssa puhutaan tässä yhteydessä ehkäpä maustekastikkeesta tai -tahnasta, kalaa ei jätetä marinoitumaan tämän kanssa. Mutta ainesosat ovat samat niin maustetahnassa kuin marinadi-versiossa, marinadiin vain tulee myös viiniä sekä enemmän oliiviöljyä.
Olen herkutellut tällä Kalastajan "spesiaalilla" ja miettinyt pitkään, mistä sen uniikki maku oikein on peräisin. En vain saanut siitä kiinni - yrttejähän tässä on, mutta sitten jotain... jotain raikkaalla tavalla mausteista ja juurevan aromikasta, jota en tunnistanut.
Seoksen salaisuus selvisi minulle vasta ihan äsken... tyhmä on se, joka ei kysy...! :D Ajattelin kai, että kyse on yrttien yhdistelmästä. Vaan ei.
Salaisuus on KURKUMA, nimenomaan tuore sellainen.
En ole koskaan aiemmin syönyt tuoretta kurkumaa. En ainakaan usko syöneeni. Ainakaan tietoisesti :)
Kuivattu kurkuma mausteena on tuttu, mutta tuore ihan uusi juttu. Ja ai että se tuo hyvää makua ruokaan..! Maku on jännän raikas ja aromaattinen, samalla vähän makeakin. Erilainen kuin kuivattu kurkuma, todella raikas. Tänään kokeilen tuoretta kurkumaa ensimmäistä kertaa tonnikalapullien mausteena, pullat ovat juuri menossa uuniin...!
PARAS MARINADI / MAUSTETAHNA KAIKKEEN
Karkeaa merisuolaa
Rosepippuria
Tuoreita yrttejä kuten timjamia ja rosmariinia (kuulema ihan sama mitä yrttejä laittaa..! Aina tulee hyvää!)
Valkosipulia (maun mukaan) - pilko pieneksi
Peukalon pään kokoinen pala kurkumaa - pilko pieneksi
Murskaa suola, rosepippuri ja tuoreet aineet morttelissa. (Tuoreet aineet ensin, sitten lisätään muut.)
Jos kotona ei ole tuoreita yrttejä, voit laittaa kuivayrttejä - lisää ne nyt :)
Loraus tummaa balsamiviinietikkaa
Tilkka oliiviöljyä
Ripaus mustapippuria (kurkuman ravintoaineet imeytyvät parhaiten kun sitä nautitaan yhdessä mustapippurin kanssa)
Muodostunut tahna levitetään kalan pintaan. Ja sitten vain kala uuniin, grilliin tai pannuun :)
MARINADIVERSIOON lisätään:
Punaviiniä (liha, kasvikset, kana) tai valkoviiniä (kana)
Enemmän oliiviöljyä
(Ja nokare hunajaa, jos tykkäät makeasta, hyvä erityisesti kanalle ja kasviksille)
Anna lihan, kanan tai kasvisten muhia marinadissa vähintään tunti, mielellään yön yli.
Kurkuman juuri näyttää ihan... joltain toukalta... eh :) Paksu kuori kuoritaan ennen käyttöä. Koostumus on kuin juureksissa, kurkumaa voi raastaa kuten porkkanaa. Kurkuma tuoksuu aivan ihanalta..! Odotin voimakasta tuoksua, mutta se on raikas ja melkein hedelmäinen...!
Ja tämä kasvihan on ihan superterveellinen..! Yksi maailman parhaista superfoodeista.
Kuinka moni teistä käyttää ruoanlaitossa tuoretta kurkumaa? Jos teillä on jakaa jotain ihania kurkumareseptejä, otan niitä ilolla vastaan..!
P.S. Kurkuma-tonnikalapullat olivat tosi maukkaita..! 👌 Samalla totean, että mozzarella muuten tekee pyöryköistä paljon mehukkaampia kuin perusjuustoraaste. Nyt kun en ayurveda-kokeilun aikana syö kypsytettyä juustoa, tuli kokeiltua mozzarellaa tonnikalapullissa - ja en taida enää tavallista juustoraastetta pullissa käyttääkään. Mozzarella on niin kosteaa, että se tuo pyöryköihin mehukkuutta ja samalla myös kimmoisamman koostumuksen 😋
