Kreikkalainen keittiö. Mmmm.
Tuoreita lähiraaka-aineita, runsaasti oliiviöljyä ja auringon kypsyttämien kasvisten omaa makua. Tomaattikastiketta, valkosipulia, minttua... suolaisen fetan hapokkaalla asenteella ryhditettynä. Sitruunalla piristettyä mustekalaa jonka grillattu pinta rapsahtaa hampaissa. Viinietikassa kylpeviä sardiineja. Se täydellinen tsatsiki juuri oikealla määrällä valkosipulia... Mehukas tomaatti joka kohtaa makean punasipulin.
Sitä on kreikkalainen ruoka minulle.
Suomi. Menet ravintolaan ja avaat menun.
Alkuruoat: kolme tai neljä kappaletta - salaatti, keitto, joku bruschetta tai muu leipähomma kenties.
Pääruoat: viisi kappaletta - kolme liharuokaa, yksi kalaruoka, yksi kasviasannos.
Jälkiruoat: neljä kappaletta - jäätelöä, suklaakakkua, juustokakkua.
Kaikki ruoat mahtuvat yhdelle sivulle.
Kuulostaako tutulta? Tämä on todellisuus tavallisessa keskivertoravintolassa Suomessa.
Kreikka. Menet ravintolaan ja avaat menun.
Sivu 1: alkuruokia (vähintään 10-15 kappaletta).
Seuraava sivu: liharuokia.
Kolmas sivu: kalaruokia.
Neljäs sivu: äyriäisruokia.
Viides sivu: kasvis/ladera/mayirefta-ruokia.
Kuudes sivu: kylän erikoisuuksia.
Jne.
Ruokia yhteensä? Jopa yli 100. Ei yhtään harvinaista.
Kreikassa pelkkään ruokalistan lukemiseen voi mennä vartti tai kaksikin. Tai ehkä ruokalistaa ei ole vaan menet keittiöön ja valitset ruoat suoraan padoistaan.
Kerron teille tänään kreikkalaisesta keittiöstä ja ruokakulttuurista.
Jutusta ei tullut ihan lyhyt, mutta tätä kirjoitusta en todellakaan halunnut tiivistää. Kreikkalainen ruoka on suuri rakkauteni ja yksi tärkeimpiä syitä miksi maahan on niin ihana tulla. Se ansaitsee juuri tämän kokoisen postauksen! :)
Kreikkalaisesta keittiöstä löytyy monia maailmalla tunnettuja klassikoita, kuten moussaka, viininlehtikääryleet, tsatsiki ja fetasalaatti. Harva kuitenkaan tuntee maan ruokakulttuuria sen syvemmin.
Miksi ruoka tarjoillaan usein haaleana?
Mitä ihmettä ovat listan ”cooked in oil” –ruoat?
Tilasin salaatin – miksi sain eteeni dipin?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa tämä postaus. :)
LADERA
Kreikkalainen ruoka pohjautuu runsaaseen kasvisten ja oliiviöljyn käyttöön. Niitä on aina ollut saatavilla, pula-aikoinakin. Ruokalistalla törmää usein ladera-sanaan, joka tarkoittaa "öljyistä". Joskus sanan vieressä näkee englanninkielisen selityksen ”cooked in oil”.
Ladera-ruoat ovat perinteistä kreikkalaista maalaisruokaa tyypillisimmillään. Ladera syntyi sota-aikana, kun ruoasta oli puutetta ja emännät joutuivat valmistamaan ruokaa melkein pelkistä kasviksista. Kun oliivipuitakin maassa riittää, syntyivät pula-ajan ravinnoksi mehevät ja täyttävät, runsaassa oliiviöljyssä pitkään haudutetut kasvisruoat. Ruoat kuorrutettiin usein juustolla, josta siitäkin sai energiaa lihan ja kalan puutteessa.
Tyypillisiä ladera-ruokia ovat munakoisoon, kesäkurpitsaan, erilaisiin papuihin ja juureksiin pohjautuvat uuniruoat kuten imam bayildi (sipulilla ja tomaatilla täytetty munakoiso), briam (perunaa, munakoisoa ja kesäkurpitsaa) ja fasolaki (tomaattikastikkeessa haudutettuja vihreitä papuja).
Ruoat kypsennetään usein tomaatin ja valkosipulin kera ja maustetaan yrteillä. Suomessa harvoin käytetty minttu esimerkiksi sopii fantastisesti haudutettuihin kasvisruokiin. Mmmm…!
Ykkössuosikkini kreikkalaisista kasvisruoista on munakoiso.
Turkista lähtöisin oleva imam bayildi on vain yksi munakoison lukuisista valmistustavoista, listalla törmää usein myös nimiin melitzanes sto fourno ja papoutsaki. Useimmiten annokseen kuuluu tomaattia, sipulia, yrttejä ja juustoa ja annos voi olla kylmä, lämmin, kokonaisena haudutettu tai muhennokseksi pilkottu. Tuli keittiöstä mikä versio tahansa - minä kehrään ja syön. <3
Oliiviöljyä käytetään runsaalla kädellä käytännössä kaikkiin ruokiin Kreikassa. Joskus annokset saattavat kirjaimellisesti uida öljyssä, kuten suosikkikasvisruokiini kuuluvat horta ja vlita. Nämä ovat ylikypsiksi keitettyjä kreikkalaisia villivihanneksia. Horta-annos (kuvassa) maksaa usein vain 3 euroa ja on superterveellistä. Lapsena en varmasti olisi koskenut tikullakaan tällaiseen annokseen :D
Horta ja vlita löytyvät kreikkalaisesta menusta usein ”lämpimät salaatit” –osiosta.
MAYIREFTA
Yksi kreikkalaiselle keittiölle ominaisimmista ruokatyypeistä on mayirefta (kirjaimellisesti: kypsennetty/haudutettu).
Mayireftaan kuuluu ladera-ruokien ohella Kreikan rakastetuimpia klassikoita kuten moussaka, täytetyt tomaatit ja pastitsio (kreikkalainen makaronilaatikko). Myös juusto- ja pinaattipiirakat lasketaan osaksi tätä ruokatyyppiä.
Mayirefta-ruoat valmistetaan aamuisin ja jätetään ravintoloissa seisomaan koko päiväksi (kreikkalaisissa kodeissa seuraavaan päiväänkin, ruoan ollessa monien mielestä silloin parhaimmillaan). Tämä mayireftaan olennaisesti kuuluva ”seisottaminen” aiheuttaa välillä hämmennystä turistien keskuudessa.
”Kuulin selvästi mikron kilahduksen ennen kuin mun lautanen tuotiin pöytään, täälläkö lämmitetään vanhaa ruokaa!”
tai
”Hei, mun ruokahan on ihan haaleaa, milloin tämä on oikein kypsennetty?”
Tällaisia kommentteja kuulee silloin tällöin turistien suusta ja näkee esim. TripAdvisorin ravintola-arvosteluissa. Kommentoijat eivät ymmärrä mayireftan ideaa.
Koska mayirefta-ruokiin kuuluu pitkä haudutusaika, ei niitä luonnollisestikaan voi valmistaa tilattaessa. Muuten asiakas odottaisi moussakaansa kolmatta tuntia.
Kypsennyksen jälkeen mayirefta-ruokien maku vain paranee niiden seisoessa liemessään, makujen tiivistyessä ja koostumuksen mehustuessa päivän aikana. Useiden tuntien seisominen on siis olennainen osa näiden ruokien valmistusta ja kuuluu ehdottomasti asiaan.
Kun tilaat ravintolassa täytetyn tomaatin, paprikan tai munakoison, se on siis valmistettu aamulla. Siksi saatat kuulla mikron kilahduksen kun annos lämmitetään ;) Ja usko pois, kreikkalaisille uuniruoille tyypillinen suussa sulava koostumus ja täyteläinen maku ovat nimenomaan päivän seisomisen tulos..! :)
Kreikkalaiset itse pitävät enemmän haaleasta ruoasta, ja syövät harvoin mitään kuumana. Eilen olin lounaalla ystäväni kanssa joka tilasi risoton ja söi sen vasta vajaan tunnin kuluttua täysin jäähtyneenä. :)
Mitä ruokaa ravintoloista saa juuri valmistettuna?
Kaikki grillattavat ja paistettavat annokset kuten liha, kala ja merenelävät valmistetaan vasta tilauksen jälkeen. Samoin paikasta riippuen keftedesit eli pyörykät.
Suurimpiin Kreikka-herkkuihini lukeutuvat kesäkurpitsapyörykät (kolokithokeftedes) saapuvat aina vastapaistettuina, Kreikalle epätyypillisesti jopa höyryävän kuumina, taikinamassa hädin tuskin hyytyneenä. Joissain pikaruokatyyppisissä paikoissa pyörykät saattavat olla pakkasesta otettavaa bulkkikamaa, mutta sellaisiin pyöryköihin olen tainnut törmätä vain kerran.
Pastaruoat (lukuunottamatta pastitsiota) ja risotot valmistetaan luonnollisestikin vasta tilauksen jälkeen.
Tutustutaanpa sitten menun kautta lisää kreikkalaisiin ruokiin.
Kuvan liitutaulu tiivistää hyvin tyypillisen tavernamenun:
SOUVLAKIA - souvlaki-annoksia (lihavartaita pitaleivän kanssa)
LADERA - nämä jo opittekin :)
GEMISTA - täytetyt vihannekset, kuuluvat ladera/mayirefta-ruokiin
MOUSSAKA - jep, mussaka
KALAMARIA - kalmari eli pikkumustekala
MARIDAKI - friteerattuja pikkukaloja
GAVRO - friteerattuja pikkukaloja, vähän suurempia kuin maridaki
HTAPODI - mustekala
MAKARONADES - pastaruokia
TIS ORAS - päivän grillatut
Nämä ovat vain suosituimpia annoksia tai tavernan tarjoamien ruokatyyppien nimiä, varsinaisessa menussa on sitten annoksia kymmenittäin - jopa toista sataa. Esimerkiksi mustekalaa voi saada neljällä eri tapaa, täytettyjä vihanneksia on yleensä ainakin kahta (tomaattia ja paprikaa, riisi- tai juustotäytteellä) ja pastaruokia voi olla toista kymmentä.
Tässä jutussa esimerkkinä käyttämäni tinoslaisen Ethrio-ravintolan ruokalistalla on vaatimattomat 140 + annosta.
SALAATIT
Monelle Kreikan kävijälle onkin varmasti tuttua, että Kreikan sana ’salaatti' (salata) tarkoittaa kasvissalaattien lisäksi myös dippejä, pyreitä ja tahnoja. Tämä aiheuttaa tilausten yhteydessä hämmennystä, ainakin ensimmäistä kertaa Kreikassa vieraileville.
Joissain ravintoloissa tahna”salaatit” on käännetty asianmukaisesti dipeiksi, eli esimerkiksi melitzanosalatan kohdalla lukee ”aubergine dip”, mutta näin ei suinkaan ole kaikkialla.
Kun menussa lukee ”tuna salad”, se voi tarkoittaa joko kermaista, majoneesilla maustettua tonnikalatahnaa (jota meillä päin käytettäisiin esimerkiksi uuniperunan täytteenä) tai paremmin salaatti-nimellä tunnettua versiota eli vihreää salaattia kera tonnikalan. Itse olen kerran saanut tuon tahnaversion tilatessani ”Tuna saladin”. Kannattaa siis aina varmistaa, millaisesta ”salaatista” on kysymys kun tilaa.
Myös ”fresh fish salad” ja ”fresh shrimp salad” viittaavat tahnoihin. Hinnasta voi usein päätellä, onko kyse tahnasta vai kasviksiin pohjautuvasta salaatista; alle neljän euron kalaa ja äyriäisiä sisältävät ”salaatit” ovat lähes aina tahnoja.
Yllä olevassa kuvassa on sama ruoka, melitzanosalata eli munakoisodippi, kolmen eri ravintolan tarjoamana versiona. Tästä klassikosta on kaksi pääversiota; majoneesiin tehty (keskellä) ja pelkästään savustetusta munakoisosta ja yrteistä valmistettu (alimpana). Skyroslaisessa ravintolassa nautin elämäni maukkaimman melitzanosalatan (ylin kuva), jonka resepti oli pakko urkkia kokilta; siihen tulee munakoison lisäksi tomaattia, paprikaa, minttua, persiljaa, valkosipulia ja rosépippuria.
Salaatteihin lasketaan myös lämpimät, haudutetut tai grillatut vihannekset, kuten kesäkurpitsa, punajuuri ja ylempänä mainitut horta-vihannekset. Näissä annoksissa ei usein ole mukana mitään muuta kuin mainittu vihannes.
Esimerkiksi yllä olevasta menusta löytyvä ambelofasoula / string beans salad on yhtä kuin lautasellinen höyrytettyjä vihreitä papuja, ja kolokithakia / courgette salad on annos keitettyjä minikesäkurpitsan paloja.
ALKUPALAT / MEZET
Alkupalat (orektika) ja Kreikan ”tapakset” eli mezet (mezedes) menevät tätä nykyä monien ravintoloiden ruokalistoilla iloisesti sekaisin. Kummankin otsakkeen alla voi nähdä samoja ruokia, ja joskus menussa on jopa kummatkin vaihtoehdot.
Ystäväni Marianna selvitti minulle juurta jaksain, mistä näissä on kysymys. :)
Mezejä on perinteisesti tarjottu Espanjan tapasten tyyliin alkoholijuomiin erikoistuneissa ravintoloissa juoman seurana. Ouzon seurana tarjotaan kala-mezejä, viinin seurana lihapainotteisia mezejä. Tyypillisiin meze-annoksiin kuuluu ruokia kuten leipäpalat erilaisten dippien ja levitteiden kera, juustolautaset, kylmät leikkeleet, marinoidut sardiinit ja lihapullat.
Ruokaravintoloiden kuten tavernoiden ruokalistan alkupalat eli orektika-annokset ovat alun perin olleet mezejä suurempia. Tyypillisiä orektika-ruokia ovat horiatiki eli kreikkalainen salaatti, pienet juustopiirakat, kaikenlaiset pyörykät dippien kanssa (kuvassa), friteeratut pikkukalat ja paistetut, paneroidut kesäkurpitsasiivut.
Sittemmin termit ovat käytännössä menneet päällekkäin, ja mezedes- ja orektika –listoilla on aivan samoja ruokia samaan hintaan ja samassa annoskoossa. Mariannan mukaan alkoholijuomiin erikoistuneissa ravintoloissa (ouzeria, mezedopoleio) mezedes-annosten kuuluisi olla pienempiä kuin tavernojen orektikoiden, mutta näin ei käytännössä enää ole.
Sain myös kuulla, etteivät dipit kuten tsatsiki, taramosalata, tirokafteri ja skordalia varsinaisesti ole alkuruokia, vaikka ne aina tältä listalta löytyvät, vaan oikeaoppisesti nimitys on alifes. Alifes tarkoittaa salvaa ja suomentuu parhaiten sanalla levitteet. Joissain ravintoloissa saattaa vielä törmätä alifes-termiin, mutta se on harvinaista.
Kuten ylempänä näkyy, alkuruokalistat voivat olla eeeerittäin pitkiä. Pienemmissäkin paikoissa listalla on vähintään 10-15 alkuruokaa. Orektika/mezedes-ruoat ovat fantastisia pikkurahan nälän sammuttajia, ja usein tilaan vain tältä listalta edes harkitsematta varsinaista pääruokaa.
Tällä viikolla söin yhtenä iltana mezedopoleiossa lautasellisen tomaatti-kurkku-sipuli-oliivi-salaattia (3 €) ja kesäkurpitsapyöryköitä tsatsiki-dipillä (4,50€), enkä jaksanut edes syödä lautasia tyhjäksi.
KALA- JA ÄYRIÄISRUOAT
Kalan hinta kertoo yleensä, onko kyseessä villi vai viljelty kala vai tuore tai pakastekala. Ravintoloiden on Kreikassa lain mukaan ilmoitettava menussa, jos ruoka-aine on pakastettu, tällöin sanan yhteydessä on tähti tai kirjain ’k’ (tässä menussa näköjään ’k/ps’).
Katkaravut ja edulliset grillatut mustekalat ovat lähes aina pakastetavaraa, kala taas useimmin tuoretta. Tuoreen kala-annoksen hinta määräytyy usein kilohinnan mukaan, mutta etenkin pikkukalaruoissa (esimerkiksi friteeratut muikku-tyyppiset annokset kuten gavros ja maridaki) on kiinteä hinta.
Minä en nyrpistele pakaste-seafoodillekaan, ja suosikkiruokiini kuuluvat shrimp saganaki eli tomaattikastikkeessa kypsennettyjä jättikatkarapuja (usein seuranaan fetaa), grillattu kalmari tai grillattu mustekala sekä kaikenlaiset äyräispadat. Näitä saa kaikkia alle kympillä, tuoreesta kalasta saa maksaa paljon enemmän.
Liharuokia kun en syö niin joudun ne valitettavasti jättämään tämän ruokakatsauksen ulkopuolelle. Liharuokiin kuuluu tyypillisesti paljon patoja ja muhennoksia ja pikaruokaversiona vartaita ja gyroksia (kreikkalainen kebab). Kreikassa syödään paljon lammasta, ja esimerkiksi maakuopassa hitaasti kypsennetty rosvopaisti eli kleftiko kuuluu suosituimpiin lammasruokiin.
JÄLKIRUOAT
Kreikassa jälkiruoat eivät perinteisesti kuulu ravintoloiden listoille, vaan ne nautitaan erikseen omissa makeisiin ruokiin erikoistuneissa paikoissaan.
Monissa tavernoissa on kuitenkin turisteja varten listalla muutama jälkiruoan tapainen kuten hedelmiä tai jäätelöä, joskus jopa leivonnaisia.
Paikalliset suuntaavat jälkiruoalle joko leivonnaisia tarjoilevaan zaharoplastioon tai maitopohjaisiin jälkiruokiin erikoistuneeseen galaktopolioon.
Zaharoplastiosta saa hunajalla ja pähkinöillä kuorrutettuja kakkuja, kermatäytteisiä piirakoita ja loputtoman kirjon muita yltiömakeita, usein siirapilla valeltuja vehnäsiä. Suosituimpiin kuuluva baklava lienee monelle tuttu, alun perin Lähi-Idästä peräisin oleva, leivos.
Galaktopoliosta puolestaan saa mm. riisivanukasta, jäätelöä, kermaisia kreemivanukkaita ja paksua, täysrasvaista jogurttia – tietysti hunajan kera.
*
Siinäpä tuli kreikkalaista ruokakulttuuria vähän isommalla kauhallisella - ja paljon jäi ulkopuolellekin, kuten erilaisista ravintolatyypeistä.
Toivottavasti jaksoitte lukea. :)
Joko tuli nälkä? :)
Hei, kuulkaapas tätä!!
...juuri kun pari viikkoa sitten kirjoitin blogissa roskiin menevästä ruoasta ja turhasta ruokahävikistä! :)
Huomenna torstaina 10. syyskuuta on Turussa, Tampereella, Helsingissä ja Kuopiossa tarjolla tuhansittain ilmaisia ylijäämäkasviksista valmistettuja lounaita. Raaka-aineet tulevat kaupoilta ja tuottajilta ja ruoan valmistavat kokit ja restenomiopiskelijat.
Tempaus liittyy parhaillaan meneillään olevaan Motivan järjestämään Saa Syödä! -hävikkiviikkoon, jolla halutaan kiinnittää huomiota ruoan tuhlaukseen ja saada pohtimaan keinoja hävikin vähentämiseksi. Meitsin postaus oli siis kuin suoraan tälle teemaviikolle tehty, enkä tiennyt koko viikosta! Olin kaksi viikkoa aikaani edellä ^_^
Käykää ihmeessä hyödyntämässä ilmaiset lounaat:
Helsinki - tarjoilu alkaa Kampin Narinkkatorilla kello 10.30
Tampere - tarjoilu alkaa Keskustorilla kello 11.00
Turku - tarjoilu alkaa Kauppatorilla kello 11.00
Kuopio - tarjoilu alkaa vierasvenesatamassa KallaMarinan kesämakasiinilla kello 11.00
.
Samalla voi suoda ajatuksen niille oman jääkaapin vihanneslokerossa nahistuville jämille...
Myös kansanedustajat saavat huomenna hävikkilounasta. Fazer Food Services on mukana Saa Syödä! -tempauksessa ja tarjoaa Pikkuparlamentin Amica-ravintolassa kansanedustajille kauppojen ylijäämäkasviksista valmistettua lounasruokaa. Tarjolla on kuulema kasviskeittoa krutongeilla ja banaanismoothie. :)
Jos et asu hävikkilounaita tarjoavalla paikkakunnalla, voit kenties osallistua vaikkapa pyöräyttämällä omista jämistä piirakan, laatikon tai keiton! :)
Olin viikonloppuna "minilomalla" Helsingissä Indiedaysin vuosittaisen tapaamisen merkeissä. Vaikka tapaaminen käytännössä lasketaan työmatkaksi, niin täytyy sanoa, että kyllä minä tällaista aktiviteettipäivää enemmänkin hemmottelulomana pidän :)
Tässä teille vähän vinkkejä Helsingin lomaan. Aina ei tarvitse mennä Suokkiin, Hietsuun tai Kiasmaan (tai mitä ihmiset nyt yleensä Helsingissä tekevätkään... ;)) Äijän voisin ainakin joskus viedä Room Escape -peliin, se oli niiiiin mahtava!
Kun päivän varsinainen työosuus eli palaveri oli hoidettu pois alta, oli "loman" vuoro.
Tätä ohjelmanumeroa olin itse odottanut eniten:
Pääsimme Tomi Björckin Gaijin-ravintolaan sake-tastingiin.
Hyvät ravintolat ja ns. fine dining on minun ja miehen yhteinen, rakas harrastus, jota tosin itse pääsen toteuttamaan vähän harvemmin. Misteri käy työnsä puolesta paljon Helsingissä ja on käynyt testaamassa melkein kaikki Björckin ravintolat, ja palaute on ollut pelkästään suitsuttavaa.
Kun näin Gaijinin osaana tapaamisohjelmaa, melkein repesin innostuksesta. Jess, vihdoin minäkin pääsen maistamaan Björckin ruokaa! Ja nimenomaan aasialaista. Aasialainen makumaailma on minulle hyvinkin vieras, koska en ole esimerkiksi koskaan matkustellut Aasiassa. Kun kokemus on luokkaa "Kuopion kiinalaisen ravintolan kasviksia hapanimeläkastikkeessa", voi ymmärtää, millä innolla ja uteliaisuudella odotin Gaijinin vierailua.
Enkä pettynyt.
Sakelle kaikki kunnia, mutta kyllä se oli ennen kaikkea ruoka joka täällä ihastutti. Saken kaveriksi meille oli katettu pöytään valikoima Gaijinin menun finger food - annoksia.
Mitäpä sanotte tällaisista snackseista Pohjois-Aasian tyyliin:
Albacore-tonnikalaa, grillattu kevätsipuli-shiso-kastiketta, omenamarinoitua daikonia, paahdettua shisoa, yuzu-majoneesia ja kirjolohenmätiä.
Lohisashimia, yuzu-majoneesia ja kirjolohenmätiä rapealla mustekalakeksillä.
Häränlihatartar shisolehdellä, tryffelimajoneesia ja japanilaisia pikkeleitä.
Rapeaksi paistettua taskurapua, höyrytettyä mustekalanmusteleipää ja red dragon -majoneesia.
Tomi Björck oli itse paikalla kertomassa meille ruoanlaittofilosofiastaan ja tiestään ravintoloitsijaksi.
Osalle Björck saattaa olla tuttu vain Masterchef-ohjelmasta, mutta mieheen kannattaa ehdottomasti tutustua hänen ravintoloidensa kautta. Björckillä on tätä nykyä neljä ravintolaa Helsingissä ja yksi Tukholmassa. Björck suunnittelee edelleen kaikkien ravintoloidensa menut ja jokaisen annoksen, eli mitä suuhusi täällä pistät, on todellakin Björckin käsialaa.
Vaikka en ollut tastingiin ilmoittautuessani esittänyt ruokarajoitteisiini liittyviä toiveita (sillä pidin sitä tämän ravintolan kohdalla epäasiallisena - miksi kukaan ylipäänsä tulisi aasialaiseen ravintolaan jos ei syö riisiä tai sokeria?), oli Gaijiniin kuitenkin ilmoitettu Indiedaysin toimesta yhdestä "ruokavammaisesta". Niinpä pöydän reunalla nökötti kolme erityisesti minulle valmistettua versiota annoksista, joissa oli lihaa, leipää tai vehnätaikinaa.
Vähän tuntui nololta mutta hei, tulipahan selvitettyä että annoksista on mahdollista saada omaan ruokavalioon sopivat versiot. Liha-annoksesta oli tehty mm. tofuversio. Eli kasvissyöjillekin löytyy Gaijinista vaihtoehtoja. :)
Mami Go Go'n suloinen Minttu joutui kamerani tulitukseen. Ihanaa että joku antaa luvan julkaista syömiskuvia ^_^
Sakea eli riisiviiniä tuli sitäkin muuten maistettua elämässä ensimmäistä kertaa. Kiinnostava aromimaailma, johon tutustun mieluusti joskus paremmin pitkän kaavan aterian merkeissä. Tällä kertaa jouduin rajoittamaan maistelua pieniin siemauksiin kun viini tuntui lähtevän uhkaavasti kihoamaan nuppiin... ;)
Enkä todellakaan halunnut lähteä päihtyneenä seuraavaan ohjelmaosuuteen, joka oli
Room Escape -peli.
Kenelle tämä on tuttu juttu? Minä en ole koskaan ollut mukana missään tämän kaltaisessa aikaisemmin ja kuulin koko konseptista ylipäänsä vasta vähän aikaa sitten.
Kyseessä on siis peli, jossa 2-6 hengen tiimin on "paettava" lukitusta huoneesta ratkomalla tehtäviä ja arvoituksia. Aikaa on 60 minuuttia. Pelien kulku ja toteutustyyli vaihtelevat järjestäjästä riippuen, tehtävien ollessa välillä fyysisempiä, välillä enemmän aivotyötä.
Meidän pelimme järjesti Amazed. Heillä on neljä eri huonetta eli neljä peliä. Minun tiimilleni valikoitui Kaksoisagentti X -huone, mikä aiheutti muutamissa bloggaajakollegoissani naurua ja merkitseviä hymyjä. Tässähän kun hiljattain selvisi, että minä olen kaksoisagentti... ;)
Agentti-taustastani huolimatta olin pelissä aivan surkea..! :D Mutta hauskaa oli, ja oikeasti todella jännittävää. Jos ei ole ennen ollut tämän kaltaisessa mukana, ei voi aavistaakaan millaista se on. (Huoneessa ei ymmärrettävistä syistä saanut ottaa koko huoneen paljastavia kuvia.)
Kokemus herätti välittömän halun päästä pelaamaan uudestaankin, ja katsoa, toimisivatko aivot vähän skarpimmin kun pelin logiikka on tutumpi. Meidän tiimistämme kaksi oli pelannut Room Escapea aiemmin ja he olivat kenties vähän välkympiä, mutta me muut seisoimme etenkin alussa totaalisen hölmistyneinä ja tumput suorina...! :D Peli on hauska, kekseliäs ja oikeasti haastava. Huoneet on suunniteltu todella huolellisesti ja tilanne tuntuu aidosti jännittävältä. Seinällä tikittää kello jossa minuutit vähenevät...
Pelin jälkeen kuulimme toiselta tiimiltä, että heidän huoneensa oli ollut suorastaan pelottava!
Kuten alussa kirjoitin, olisi tosi hauska kokeilla tätä joskus Mr. Karkkipäivän kanssa. Kiinnostaisi nähdä miten nopeasti misteri selviäisi huoneesta..! Tällainen peli antaa oivan tilaisuuden tarkastella omaa ja muiden ratkaisu- ja toimintakykyä ns. "pakkotilanteessa". :) Itselleni tuli sellainen fiilis, että jotenkin hyydyin ihan totaalisesti ryhmässä enkä osannut keskittyä. Kun välillä sai kiinni jostain arvoituksesta ja sen avaamisesta, tuli toisaalta jo uutta stimulaatiota sotkemaan päätä... Aivan mahtavaa aivojumppaa, tekisi varmasti hyvää säännöllisesti harrastettuna! :D Me muuten selvittiin ulos ajassa 59:20. :)
.
Aivo"pumpin" jälkeen olikin hienoa päästä hetkeksi lepäämään hotellille. Meille oli varattu huoneet uudesta boutique-hotelli Indigosta Bulevardilta. Matkustustyylini tuntien tiedätte, että tällaiset paikat ovat minulle erittäin harvinaista herkkua.
Miniloma, todellakin.
Pienen huilihetken jälkeen oli vuorossa yhteinen illallinen hotellin ravintolassa.
En tiedä kuinka moni teistä lukee Colour Me -blogia, mutta sanoin Colour Me'ta kirjoittavalle Juulialle (viehättävä rusettipäinen neitokainen ylimmässä kuvassa), että "Jos minulla olisi tyyli, se olisi sinun tyylisi" ^_^
Juulian suloinen, värikäs ja tyttömäinen tyyli hiuksista vaatteisiin ja meikkiin on aina vedonnut minuun. Vaikka en ole itse kiinnostunut vaatteista enkä jaksaisi nähdä Juulian garderoobin kokoamisen vaivaa, se ei estä minua ihailemasta hänen hurmaavaa habitustaan. :)
Oli hurjan mukavaa tutustua vihdoin vähän paremmin myös Annaan ja Sebastianiin. Monia Indiedays-kollegoitani en tunne juuri lainkaan, enkä kaikkien blogeja toki luekaan. Anna ja Sebastian ovat aina vaikuttaneet tosi symppiksiltä ja olen oikein odottanut että pääsisin jossain tapaamisessa paremmin juttusille heidän kanssaan. Nyt vihdoin nappasi! :)
*
On muuten ollut mielenkiintoista seurattavaa vuosien varrella, miten olen itse muuttunut näissä blogiyhteisötapaamisissa. Olen joskus aiemmin kertonutkin, kuinka kipsissä olin ensimmäisissä Indiedays-tapaamisissa vuosia sitten, vasta liityttyäni mukaan. Koin olevani niin ulkopuolinen maalaisjuntti pääkaupunkilaisten muotibloggaajien keskellä kuin olla voi. Tuskin sain sanaa suustani tapaamisissa ja olisin vain halunnut haihtua näkymättömiin.
Muutos ei ole ollut nopea, mutta pikkuhiljaa olen rentoutunut ja jotenkin löytänyt paikkani yhteisössä. Toki sekin on varmasti vaikuttanut, että portaalin blogiperhe on kasvanut ja monipuolistunut. Perhe-, ruoka- ja kotoilubloggaajien keskellä ei ole enää niin pelottavaa kuin muotibloggaajien. :) Nykyään taidan epäilemättä olla se, joka on tapaamisissa melkein eniten äänessä Go 4 It -Mintun ohella! :)
Osan jatkaessa vielä Helsingin yöhön, minä vetäydyin huoneeseeni nukkumaan. Oli muuten mukavin hotellisänky missä olen koskaan nukkunut - ja multa ei näitä heru kovin herkästi ;)
Aamulla odotin uteliaana Indigon paljon hehkutettua aamiaista. Osa ID-kollegoistani on yöpynyt täällä aikaisemmin ja aamupala tuntui olevan se asia, josta kaikki puhuivat vierailun jälkeen.
Minun arvioni? No kyllähän kelpasi, kuohkea munakas maistui mehevien grillattujen kasvisten kyljessä ja leikkeleosastolta löytyi ikuisten kylmäsavulohisiivujen tilalta herkullinen lohipatee. Erityispisteet erinomaisen hyvälle kahville, joka tarjoillaan pöytiin omassa kannussaan. Indigo selvisi myös kermatestistä - sain kahvini kanssa kuohukermaa ;) Se ei suinkaan onnistu kaikissa hotelleissa. :)
Kiitos Indiedaysille ja mukaville ja ei-enää-niin-pelottaville blogikollegoilleni hauskasta viikonlopusta! :)
Söin tänään aamiaiseksi ja illalliseksi sydänsalaattia.
Tässä muutama hauska (vhh)ruokaidea tälle rapealle ja grilliystävälliselle salaatille.
AAMIAINEN: sydänsalaatinlehtiä tuorejuustomunavoilla.
Munavoi:
(tämä on mun yhden hengen annos ja täyttää neljä salaatinlehteä)
3 munaa
25 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g raejuustoa
ropsaus suolaa
Lusikoi munavoita sydänsalaatinlehdille ja mausta paprikajauheella ja kurkumalla. Sirottele päälle chia-siemeniä.
Sydänsalaatinlehdet ovat sen verran tukevia että niitä voi käyttää "kuppeina" ja täyttää kaikenlaisilla kivoilla tahnoilla ja mössöillä. Muusattu avokado-tomaatti-raejuusto on toinen lempparitäytteeni.
ILLALLINEN: Uunipaahdettua sydänsalaattia fetalla, manteleilla ja chilijogurttikastikkeella.
Inspiraation tähän ruokaan sain kuopiolaisesta Panza-ravintolasta, jossa olen syönyt hieman vastaavanlaisen annoksen. Lisäsin omaan versiooni fetaa.
Puolita kaksi kokonaista sydänsalaattia ja aseta uunipellille (tämä on myös yhden hengen annos, tai ainakin mun nälän mukainen annos :)). Murustele tai pilko päälle fetaa ja puolitettuja/murskattuja manteleita. Maun mukaan päälle voi lorauttaa myös vähän chilikastiketta jos tykkää tulisemmasta mausta. Paahda uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes salaatti ja feta alkavat ruskistua.
Valmista kastike luonnonjogurtista ja chilistä (itse käytin Sambal Oelek -chilikastiketta) ja lisää ripaus makeutta haluamallasi makeuttajalla. Minä rapsautin sekaan vähän steviaa. Tarjoile paahdetut sydänsalaatit kastikkeen kera.
Silmiini osui hiljattain uuden suomalaisen proteiinipatukan mainos.
No katsos - Suomessakin on vihdoin lähdetty kuorruttamattoman, luonnollisemman proteiinipatukkatrendin kyytiin.
Leaderin uusi Protein SoftBar on ilmiselvä kotimainen vastine amerikkalaiselle, suursuositulle QuestBarille.
Mikä Quest? - Täysin luonnollisista tai lähestulkoon luonnollisista raaka-aineista valmistettu, kuorruttamaton, lisäaineeton, sokeroimaton, vähähiilihydraattinen proteiinipatukka. Täysin luonnollisissa Questeissa on makeutusaineena steviaa ja erytritolia, lähes-luonnollisissa on stevian lisäksi sukraloosia. Tsekkaa täällä vertailu 48 ainesosan Atkins-patukan ja 11 ainesosan Quest-patukan välillä.
Mmmm... Quest.... Double Chocolate Chunk on edelleen parhautta. Uusin maku Mint Chocolate Chunk odottaa kotipostissa noutajaansa. :)
Mutta kun nyt olen kasvattanut tiedostavuuttani kotimaisista vaihtoehdoista, kiinnostaa myös Leaderin patukka ehdottomasti. Olen yrittänyt löytää niitä kaupoista, mutta vielä ei ole osunut kohdalle.
Makuja näyttää tylsästi olevan vain kolme (Suklaa-toffee, Punaiset marjat ja Omenapiirakka), mutta valikoima kenties laajenee jos tämä alkuun lanseerattu kolmikko menestyy.
SoftBar näyttäisi sisältävän vielä Questiakin vähemmän imeytyvää hiilihydraattia ja enemmän kuitua, mutta koostumus on muuten käytännössä identtinen Questin kanssa.
Patukasta kerrotaan näin; "vähäenerginen ja -sokerinen patukka sisältää vain 2-3 grammaa sokeria ja huimat 20 grammaa proteiinia. Proteiinin lähteenä on laadukas seos maitoproteiinia, hydrolysoitua heraproteiinia ja heraisolaattia. Lisäksi SoftBar on erittäin kuitupitoinen (20 g kuitua), eikä se sisällä gluteenia tai sokerialkoholeja."
Omenapiirakkapatukan ainesosaluettelo: Isomalto-oligosakkaridit, proteiiniseos (maitoproteiini- ja hydrolysoitu maitoproteiini, heraisolaatti (maidosta), emulgointiaine (soijalesitiini)), kasvirasva (palmu), manteli, omena (2,2 %), kasvirasva (rypsi), kaneli (0,6 %), merisuola, aromit, makeutusaine (sukraloosi).
.
Onko joku jo maistanut Leaderin "pehmopatukkaa"? Vetääkö vertoja amerikanserkulle?
Olimme miehen kanssa viime viikolla vierailulla Laitikkalan kylässä Pälkäneellä keskellä perinteisintä suomalaista maaseutua.
Olen ystävystynyt laitikkalalaisten maitotilallisten Annikan ja Pekan kanssa viime vuotisen juustolatyöharjoitteluni jälkeen, ja olimme kylällä Annikan ja Pekan kutsumina. Äijän viimeiselle lomaviikolle oli mukava saada mahdutettua vähän kotimaan matkailuakin :)
Ferrari tai Fendt - Mr. Karkkipäivä on yhtä vaikuttunut ^_^
Laitikkala on poikkeuksellisen eloisa kokoisekseen pikkukyläksi eikä yritteliäisyydestä ole puutetta. Termin "Makukylä" on kuulema aikoinaan lanseerannut Helsingin Sanomien toimittaja jossain artikkelissaan. Lähiruoka on täällä vetonaula numero yksi.
Annika ja Pekka veivät meidät kiertoajelulle kylään ja matkalla poimimme mukaan illallispöydän grillattavat ja tuliaisia tilapuodeista.
Lihat grilliin Katajan Lihasta. (Vähemmistön edustajalle oli tarjolla lohta ;)).
Kunnon old school meininki. Katajan Lihan Kesänmaku-myymälä toimii vanhoissa kylän pankin tiloissa, ja täällä on sellaiset tosi vanhat kassatiskit jollaisia muistan lapsuudestani. (Voiko käyttää ilmaisua tosi vanha kun puhun omasta lapsuudestani...? No, viivataan tuo 'tosi' yli ;D Emmää vielä niin vanha ole ;))
Suttisen marjatilan myymälässä vierähtää helposti pitkäkin tovi. Täällä on paljon hypisteltävää ja maisteltavaa :)
Tilan omilta pelloilta tulee mansikoita, vadelmia, kurkkua, kaaleja ja maissia. Lisäksi myymälässä on muita kotimaisia elintarvike- ja lahjatuotteita.
Myymälän yläkerran vinttipuodissa on suomalaista käsintehtyä sisustus- ja lahjatavaraa sekä kosmetiikkaa. Oli ilo nähdä Flow Kosmetiikka edustettuna maaseudun tilapuodissakin :)
Myös alakerran myymälässä on Flow Kosmetiikalle omistettu nurkkaus. Uudemmille lukijoille haluan kertoa, että Flow oli muuten ihkaensimmäisen kosmetiikkatehdasvierailuni kohde. :) Tutustuin hyvinkääläisen Flow'n tuotteisiin ja valmistustiloihin kesällä 2012. Flow'n tuotteisiin perustui myös legendaariseksi muodostunut palashampookokeiluni... :D
Suosikkituotteeni Flow'lta on kuitenkin meikkituote - Lily Lolon veroinen mineraalipohja. Nyt kesällä minulla on käytössä Amber-sävy, talvella Peach.
Annika esitteli yhden lemppariherkuistaan, Tannisen Chilisen hunajaisen valkosipulihillokkeen. Makeat jutut eivät ole minun makuuni mutta misterin ostoskoriin sujahti joku noista Tannisen makeista chilisäilykkeistä.
Oma löytöni oli Hamppusnacks. Siemennäkkärin näköinen kuva veti heti puoleensa, mutta nämä snacksit eivät ole pelkistä siemenistä. Ainesosissa on maissijauhoa, vettä, hampun- auringonkukan- ja pellavansiemeniä, rypsiöljyä ja suolaa. Maissipohjaisina nämä eivät ole ihan täysin vhh:ta, mutta 23% hiilaripitoisuudellaan kuitenkin huomattavasti vähähiilarisempia kuin viljasnacksit. Sanni totesi; "Tahtoo", ja osti kaksi pakkausta.
Pussin takana lukeva teksti saa hymyilemään: "Hamppusnacks sopii hyvin kahvipöydän pikkusuolaisiin tai sohvalle murustettaviin tv:n katselu naposteltaviin". (Juuri noin kirjoitettuna :))
Misteri taisi maistaa tuollaisen limun. Makua enemmän hän saattoi tosin olla innostuneempi "siististä viiltokorkista". :) Noista tosiaan tuli helposti haava sormeen. Muistaakseni vanhoissa smurffilimuissa oli tuollaiset...
Söpöt keppihevoset odottavat Suttisen pihalla lapsivieraita.
Seuraavaksi pysähdyimme Pekan ja Annikan naapuriin Rönnvikin viinitilalle. "Teidän ei ainakaan tarvitse ottaa taksia kotiin tältä terassilta", naureskelin.
Rönnvik on yksi Suomen suurimmista viinitiloista, ja tilan tuotteita on palkittu useaan otteeseen. Se on myös suosittu kesämatkailukohde.
Otin neljän viinin maistiaistarjottimen tilan kuivimmista viineistä koostuen (näyttää paljolta mutta laseissa on yhteensä vain 16 cl). Suosikkeja olivat karviaisviini Egil (joka itse asiassa on puolikuiva) ja viherherukkaviini Rönnvik.
Anopille lähti tuliaisiksi pullo Rönnvikiä ja omaan kotiin kalaruoan kaveriksi karviaisviini.
Ystävystyminen Annikan kanssa on muuttanut suhdettani suomalaiseen ruokaan. Jokaisen olisi tietysti hyvä suosia kotimaista, se on selvää, mutta tässä(kään) asiassa en voi pitää itseäni hyvänä esimerkkinä. Kuten blogista on voinut lukea, on edullisuus useimmissa tapauksissa merkittävin valintakriteerini. Olen pyrkinyt suosimaan kotimaista tilanteissa, joissa hintaero ulkomaiseen on pieni, mutta varmasti olisin voinut elämäni aikana ostaa paljon enemmän kotimaista ilman että talouteni olisi siitä kärsinyt.
Asennettaan voi kuitenkin tarkistaa. :)
Kotimaiset tuotteet eivät aina edes tule kalliimmiksi kuin ulkomainen vaihtoehto, etenkin jos on mahdollista ostaa suoraan tiloilta ilman välikäsiä. Mahdollisuus tähän ei tietenkään ole kaikille yhtäläinen, mutta jos kohtuullisen ajomatkan päässä on maatilamyymälöitä, kannattaa niitä ehdottomasti hyödyntää.
Syön edelleen ja tulen aina syömään ulkomaisia juustoja, mutta minusta on tullut myös Annikan eli Heikkilän Juustolan asiakas.
Heikkilässä käydessäni tai Annikaa kaupungissa tavatessa ostan aina satsin Heikkilän juustoja. Niitä saa myös kotikaupunkini kauppahallista ja Stockmannilta, mutta ostan suoraan Annikalta.
Kun on omin silmin nähnyt, mistä juustot tulevat, niitä syö ihan eri fiiliksellä.
Kun tutustuu ruoan juuriin, sitä arvostaakin eri tavalla.
Heikkilän pitojuustoa Sannin tapaan chilillä ja kanelilla ("sokerina" erytritolia).
Olen aina arvostanut käsityöammatteja. On huisia ajatella, että joka viikko juustokuormat lähtevät Heikkilästä vain koska Annika herää aamuisin, hakee Pekan tai isänsä lypsämän maidon, käynnistää juustolassa separaattorin ja valmistaa juuston. Annika on tietysti ihan tottunut tähän, mutta minulle se näyttäytyy aivan mielettömänä. Kaikki on Pekasta ja Annikasta kiinni. Omat lehmät, omat kädet, oma työ.
Ja seuraavalla viikolla joku viipaloi lautaselleen Annikan pitojuustoa kotona Lauttasaaressa tai tamperelaisessa ravintolassa. Tai Finnairin lennolla. Heikkilän Nuoriherra-juustoa on tänä vuonna tarjottu Finnairin business-luokassa. Vain, koska Annika on herännyt aamuisin ja mennyt töihin :)
Kun on itse ollut työssä, jossa oma poissaolo ei juuri vaikuta töiden kulkuun suuntaan tai toiseen, hommat pyörivät joka tapauksessa, on tällainen artesaaniammatinharjoitus jotain aivan erityistä.
Heikkilän valkosipulilevitettä ja Murtolan hamppusnacksejä.
*
Näkyvästi esillä ollut Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on sekin saanut minut miettimään. Jos jokainen meistä ostaisi kuukaudessa vain kymmenellä eurolla enemmän suomalaisia tuotteita, se merkitsisi 10 000 uutta vuosityöpaikkaa. Niin pienestä se on kiinni. Olen nyökytellyt mainokselle, mutta hakenut kaupasta edelleen sen saksalaisen maitorahkan. Miksi? Kummasti jotkut hyvät aikeet jäävät meillä usein vain ajatuksen tasolle.
Minulla on siis tässä petraamista, mutta olen jo hyvällä tiellä.
Haastan muutkin muistamaan kotimaisen vaihtoehdon siellä kaupan hyllyillä. Halpis-asenne voi olla elämäntyyli, mutta pienillä valinnoilla voi säästäväisinkin tukea kotimaista. ;)
*
Onko kotimaisuudella teille paljon merkitystä?
Kuka muu myöntää katsovansa useammin hintaa kuin suomalaisuutta?
"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”
”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”
Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.
Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.
Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.
Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.
Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D
(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))
Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana
Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.
Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)
Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.
Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D
Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.
Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.
Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.
Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3
Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.
Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.
Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)
Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P
*
Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?
Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?
Siirryimme eilen Zermatissa uuteen majapaikkaan (hotellista mökkiin), ja suoritin asianmukaisen jääkaapintäyttöoperaation.
Ruokaostoksiin kuuluvat itsestäänselvästi kananmunat.
Minusta kun on kyse, niin pyrin tietysti ostamaan halvinta. Sveitsissä kananmunatkin ovat kalliita, ja 6-packista saa kevyesti maksaa jopa 5 euroa.
Coop-marketin halvimmat kananmunat kantavat nimeä Pic-Nic Import Eier (Pic-nic tuontimunat..?), ja 10-pakkaus niitä maksaa 3,95€. Pitelin pakkausta pitkään käsissäni. Ostaisinko..? Munat olivat erikoisia.
Ne ovat nimittäin värjättyjä.
Miksihän juuri nämä munat ovat niin paljon halvempia kuin muut..? Miksi ne on värjätty? Ja mikä ihmeen pic-nic...?
Lopulta ostin munat hinnan ylipuhumana.
Kämpillä selvisi, ettei värjäys ollut munien ainoa erikoisuus.
Ne olivat valmiiksi keitettyjä!
Enpä ole eläissäni törmännyt kaupan hyllyllä valmiiksi keitettyihin muniin. Picnic-munat ovat samalla hyllyllä huoneenlämmössä muiden munien joukossa niinkuin ei mitään. Kuinkahan moni ei-paikallinen on tehnyt minun virheeni ja ostanut niitä luullen niitä tavallisiksi raaoiksi muniksi...
Mieleeni muistui saman tien kesäkuussa Karkkipäivän kommenttilaatikossa käyty keskustelu keitettyjen munien säilyvyydestä. Keitetyt munat kuuluvat vakioeväisiini, ja kannan niitä mukanani niin käsilaukussa junaeväinä kuin rinkassa useamman päivän patikkaretkellä. Olen pitänyt niitä erittäin hyvin säilyvinä ja luottanut pilaantumisen suhteen hajuaistiini. Pilaantuminen vain yhden päiväreissun aikana ei ole käynyt mielessäkään.
"Itse asiassa keitetty muna on yksi pahimmista. Pilaantuu hyvin helposti.", kerrottiin kommentissa. "Keittämätön kananmuna säilyy huoneenlämmössä mutta ei keitetty".
Sveitsiläiset picnic-munat ovat ilmeisesti luonnonoikku. Niitä myydään huoneenlämpöisinä, ja säilyvyys on yli kuukauden! Ken tietää kuinka kauan ne olivat jo olleet kaupan hyllyllä.
Vaikka omia retkimuniani en ole epäillyt (koska tiedän tarkalleen kauanko niiden keittämisestä on), niin nämä munat kieltämättä aiheuttivat hämmentyneen ja kevyesti vastenmielisen reaktion. Siis oikeasti, miten nämä voivat säilyä yli kuukauden...? Voiko näitä muka syödä turvallisesti?
Eikö keltuainen tummene jo muutamassa päivässä?
En kyennyt täysin luottamaan picnic-laatuun. Keitin tämän päivän patikalle muutaman tuoreen munan, mutta rohkenin ottaa yhden picnicin mukaan kokeilun vuoksi.
- - Eikä munassa tosiaan ollut mitään ulkoisesti tai hajuaistillisesti havaittavaa vikaa. Se oli normaalin kananmunan tuoksuinen ja värinen, kovaksi keitetty muna. Täydellisen raikkaan keltaisella keltuaisella. Se maistui hyvältä. Itse asiassa paremmalta kuin omat, vähän turhan löysiksi jääneet tuoremunani.
Kaikkea sitä kohtaa. Uskaltaisitteko te syödä näitä..?
Ennen tämän jutun kirjoittamista googlasin keitetyn munan säilyvyyttä. Kaikissa lähteissä lukee, että keitetty muna tulee säilyttää viileässä ja säilyy muutamista päivistä noin viikkoon. Yhdessäkään lähteessä ei sanota keitetyn munan säilyvän huoneenlämmössä. Hmmm.... Mitä ihmettä picnic-munille on tehty että ne säilyvät....? Onko ne käsitelty jotenkin..?
Myönnän, että tämä jää todellakin vaivaamaan minua.
Jos joku osaa valottaa munien arvoitusta, niin informaatio otetaan ahnaasti vastaan.
Eli Maarianhaminan uudet ravintolat, osa 2:
Maarianhaminan lupaavimmalta kuulostava uutuusravintola kantaa nimeä Kvarter 5, ja on osa täysin uudistettua Pommern-hotellia kaupungin ydinkeskustassa. Hotellin sisäänkäynti on Norragatanin puolella, ravintolaan pääsee myös Ålandsvägenin puolelta omasta sisäänkäynnistä (kuvassa).
Vanhaan Pommern-hotelliin liittyy mukava ruokamuisto; hotellin silloisessa ravintolassa tarjoiltiin ihan paras lounas. Pommern sijaitsee lähellä vanhaa työpaikkaani, ja ehdin sinne ja takaisin juuri sopivasti lyhyen ruokikseni aikana. Oli aina viikon kohokohta käydä siellä lounaalla, joka päivälle tämä luksus ei kuulunut. Tuohon aikaan söin vielä leipääkin ja talon oma sekaleipä oli aivan legendaarista mehevyydessään ja herkullisuudessaan. Kosteaa ja mureaa... Tai olla siirappiakin taikinassa. ;) Jos lounaalle tuli vähän myöhemmin, oli talon leipä useimmiten jo lopussa. Se harmitti joka kerta. :)
Sitten tähän päivään.
Hotelli Pommern on uusittu ja uudelleenrakennettu niin perusteellisesti ettei sitä käytännössä enää samaksi hotelliksi tunnista. Ei tullut otettua aulasta kuvia mutta kovin oli hieno ja freesi. Hyvin erityylinen kuin Maarianhaminan muut hotellit.
Kvarter 5 -ravintola haluaa profiloitua vähän parempana paikkana viinikellareineen ja lounge-konsepteineen, ja kilpailee tyylillisesti Maarianhaminan suosituimman ravintolan Indigon kanssa. Paitsi että tunnelmaltaan ja interiööriltään paikka ei valitettavasti voita Indigoa, ravintola henkii liikaa hotellin aulaa ollakseen sopivan intiimi ja tunnelmallinen. Ravintolasta on suoraan näköyhteys hotellin aulaan, ja pöytään istuessaan voi sielunsa silmin nähdä aamiaisbuffaan jonottavat hotelliasiakkaat.
Vanhan hotelli Pommernin makoisa leipä on tietysti historiaa, mutta ravintolassa on tarjolla uusi klassikko; aivan sairaan hyvää siemennäkkileipää!
Myönnän, että tyhjensin koko lautasen, seuralaiselleni Lenitalle ei niin maistunut. Kysyin tarjoilijalta näkkärin kokoonpanon, ja siinä on spelttijauhoa, pellavan-, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä. En potenut huonoa omaatuntoa speltistä. ;)
Tilasin alkuruoaksi kampasimpukkaa. Annokseen kuului myös kinkkua, jonka pyysin jättämään pois.
Ruoan saapuessa pöytään kulmakarvat vähän nousivat; kaksi kampasimpukkaa. Annoksella oli kuitenkin hintaa 12,90€. Lihaelementin jäädessä pois lisätään annoksiin tietysti muuta raaka-ainetta (tässä tapauksessa oletus oli luonnollisestikin enemmän simpukkaa), mutta sain annokseni ainoastaan pienempänä versiona.
Kuten jotkut vanhemmat lukijat saattavat muistaa Englannin maaseudulla sattuneesta ravintolavälikohtauksesta, olen tarkka ruoan hinnan ja laadun (laatuun kuuluessa myös kohtuullisen annoskoon) kohtaamisesta, ja ilmaisen kyllä tyytymättömyyteni jos on tarve.
Kysyin tarjoilijalta, eikö hänestäkin 12,90€ ollut aika kova hinta kahdesta kampasimpukasta. Tarjoilija oli samaa mieltä ja pahoitteli ettei annokseeni oltu lisätty ruokaa vastaamaan poistettua kinkkua. Ilmoitin suoraan odottavani alennusta. Ja sen sain; neljä euroa. :)
Pääruoaksi tilaamani ahven oli moitteeton ja maukas annos. Kalaa oli tarpeeksi ;)
Lenita tilasi talon purilaisen ja vaikutti tyytyväiseltä.
Minulle ruoan kanssa suositeltu itävaltalainen punaviini oli oikein hyvää. Pyysin poikkeuksellisesti punkkua koska sitä teki mieli, mutta kaikissa paikoissa ei aina ole kalalle sopivaa punaviiniä. (Kuten vaikkapa Köketissä, jonka suppea viinilista käsittää vain kolme punaviiniä.)
Täytyy joskus tulla Kvarter-vitoseen ihan asiakseen maistelemaan viinejä (kun niin mainostavat viinivalikoimansa laadukkuutta) ja kokeilemaan päivittäin vaihtuvia pikkuannoksia (joita tällä kertaa ei kutsuta tapaksiksi ;)), joita voi tilata naposteltavaksi suoraan viinibaarissa. Pikkuannosten lista näkyy ainoastaan paikan päällä, ei netissä.
Kokonaisuutena ruoan puolesta oikein hyvä kokemus, mutta tunnelmallisesti lattea. Hotelli-fiilistä ei päässyt karkuun.
Kuten sanottua, täytyy tulla joskus uudelleen, vaikkapa pimeään vuodenaikaan. Jospa hämärä toisi luonnostaan tunnelmaa ;)
*
Loppuun vielä pizzavinkki:
Länsisatamassa sijaitsevan Pub Albinin (sijaitsee vierasvenesataman laiturilla) tämän kesän uutuus, kasvispizza Grönt E Skönt, on parhaita kasvispizzoja joihin on tullut vuosien varrella törmättyä.
Itse en vehnäpizzaa syö, mutta täytteet tuli kyllä maisteltua äidin ja siskoni lautasilta. :)
Virkistävän erilainen ja raikas kokonaisuus: parsaa, keltajuurta, fetaa ja paahdettua mantelia. En ole ennen mantelia pizzassa nähnyt, mutta toimii mainiosti. Makea keltajuuri sopii täydellisesti suolaisen mantelin ja fetan seuraan, ja kokonaisuutta raikastaa parsa kera tuoreiden salaatinlehtien. Kaikki olivat samaa mieltä: ihan kymppi setti!
Albinissa on muutenkin hyvät pizzat ja sijainti on lyömätön - länsisataman ravintolat ovat paras paikka nauttia auringonlaskusta. :)
