Kotipäivitys: mun ruokaryhmä on vihdoin koossa..!
Viihtyisän keittiön ohella ruokapöytä on mulle kodissa tärkein asia.
Olen haaveillut isosta ruokapöydästä niin kauan kuin muistan, ja vaikkei tämä uusikaan mikään massiivinen ole, sen ympärille mahtuu kahdeksan ihmistä. ❤️ Toivon mukaan pöydästä tulee iloisten illalliskutsujen ja muiden mukavien sosiaalisten hetkien näyttämö.
Ruokaryhmän paikka on eteisen ja olohuoneen kulmauksessa. Tämä ikkunaton nurkka ei minusta olisi oikein sopinut mihinkään muuhun tarkoitukseen, ajattelin jo asuntonäytössä, että tuohon kohtaan tulisi mun ruokapöytä jos tämä olisi mun koti. :)
(Valaisimia en ole saanut vielä hankittua, ne eivät ole näemmä korkealla prioriteetilla... :D)
Rakastan mun ruokapöytää. Ja tämän löytyminen oli lähes sattumaa..!
Kuten edellisessä koti/remonttipostauksessa kerroin, aloin jo menettää toivon löytää ihannepöytäni, jossa pyöristetyt reunat, siro olemus ja 200 cm pituus kuuluivat tärkeimpiin ominaisuuksiin. Olen äärimmäisen mustelmaherkkä sekä hyvin kömpelö ihminen, joka jatkuvasti törmäilee huonekaluihin, minkä puolesta välttelen kodin sisustuksessa teräviä kulmia. Teräväreunaiset pöydät eivät ole minua varten. Suuremmissa pöydissä pyöristetyt kulmat ovat kuitenkin yllättävän harvinaisia, eikä huonekaluliikkeistä muutenkaan löytynyt pöytää, joka olisi täyttänyt kaikki toiveeni.
Olin jo alkanut henkisesti hyväksyä toisenlaisen pöydän hankintaa, kun sitten tämä juuri toiveideni mukainen pöytä oli yhtäkkiä edessäni! Olin Vepsäläisellä ihan muissa asioissa, katsomassa erästä senkkiä, kun ruokapöydät tulivat myyjän kanssa puheeksi. Olin aikaisemmin todennut Vepsäläisen pöydät ihan liian kaukaisiksi mun budjetille, mutta puhelias kun olen, nousi ruokapöytä kuitenkin keskusteluun myyjän kanssa. Kuvailin toiveitani myyjälle, ja huokailin Gazzdan järisyttävän kauniin mutta järisyttävän kalliin Fawn-pöydän perään ("jos voittaisin lotossa....").
Myyjä sanoi: "Huomasitko Gazzdan toisen pöydän tuolla myymälän toisessa päässä? Se on vähän edullisempi". En ollut huomannut. Menimme katsomaan sitä. Vähän edullisempi ei kuitenkaan yhäkään ollut mun budjetissa, ja kaihoisasti katselin pöytää, joka oli kuin suoraan mun pään sisäisestä toivekuvasta. Kerroin myyjälle, ettei tämäkään vielä ollut mun hintatasoa.
Myyjä yllätti minut sanomalla, että he olivat harkinneet tämän mallikappaleen myymistä. Olinko mahdollisesti kiinnostunut ostamaan mallikappaleen? Hinnasta voitaisiin neuvotella. No hyvänen aika, neuvotellaan ihmeessä..!
Hetkeä myöhemmin kaupat olivat syntyneet. 😍
Pöydässä on todellakin aivan täydellisen pyöristetyt kulmat. Tämän täydellisempiä (mulle) ei voisi olla..!
Pöytä on valkovahattua massivitammea ja kooltaan 200 x 90 cm. Nyt kun se on paikoillaan, en voisi olla tyytyväisempi. Tämä on IHANA! ❤️
Entä tuolit..? Sananen niistä. Tai useampikin sana.
Kun kirjoitin edellistä päivitystä, olin ajatellut jatkavani tuolien etsintää ja odottavani järeitä alennuksia, sillä kuuden tuolin setti kaivaa helposti aikamoisen lommon lompakkoon. Olin kuitenkin jo löytänyt yhden oikein viehättävän tuolin Askosta: Avenue.
Muissa huonekaluliikkeissä kierrellessä sekä netissä ruokailuryhmiä selaillessa törmäsin hämmästyksekseni hyvin samannäköiseen tuoliin, se vain oli eri niminen ja eri hintainen.
Long story short, myös huonekalubisneksessä harrastetaan samaa kuin elintarvikealalla (ja toki monilla muillakin aloilla); yksi valmistaja valmistaa tuotteita niin oman brändinsä nimissä kuin muille brändeille. Pirkan monet tuotteet ovat tästä hyvä esimerkki: voit ostaa saman elintarvikkeen toiselta brändiltä kalliimmalla tai Pirkka-brändiltä halvemmalla.
Askon Avenue-tuoli on yhtä kuin ruotsalaisen Rowico-valmistajan Gracy-tuoli. Se on täsmälleen sama. Rowicon Gracy-tuolia myyvät monet huonekaluketjut ja -liikkeet Suomessa, ja sen hinta on 139€ (verhoilematon) tai 149€ (verhoiltu). Asko myy samaa tuolia nimellä Avenue ja hintaan 239€ (kummatkin mallit). 100€ hintaero on jo aika posketon, täytyy sanoa...! Kun ilmaa on hinnassa näin valtavasti, Asko voi laittaa tuoliin näyttäviä alennuksia ja tehdä siitä kuluttajalle (perusteettomasti) houkuttavan diilin, saaden silti vielä oikein mukavat katteet.
Uskomatonta, että he ihan pokkana tälläkin hetkellä myyvät tuolia -40% "alehintaan", ja viereisessä liikkeessä sama tuoli (verhoilematon malli) on normaalihinnaltaankin halvempi.
Tässä kolmisen viikkoa sitten Avenue-tuoli oli Askolla -50% alennuksessa, hintaa jäi 119€. Tuoli veti minua kovasti puoleensa, mutta samalla minua ärsytti oivallus Askon "hintahuijauksesta" ja mietin, pitäisikö minun odottaa, jos tuoli tulisi mojovaan alennukseen esimerkiksi Kruunukalusteessa. Kruunukalusteen kaltaisilla myymälöillä tosin ei juuri koskaan ole Askon (ja Maskun 🙈) kaltaisia 40% ja 50% mega-"tarjouksia".
Sitten eräänä perjantaina näin, että Asko oli laittanut -50% alensa päälle vielä -10% lisäalennuksen. Nyt tuolille jäi hintaa 107,55€.
Se oli enää 42€ päässä Ikeasta katselemastani vaihtoehtotuolista, joita olisin ostanut 2 tai 3 odotellessani ihannetuolin löytymistä.
Päätin tarttua tähän tarjoukseen, ja niin tilasin "Avenuet".
Tehtaalla tuoleja ei näemmä yritetä "naamioida" Avenue-nimen alle edes pakkaustarran vaivan verran, vaan tuolit toimitettiin Rowicon alkuperäispakkauksissa Gracy-nimisinä.
En tiedä tajuaako moni Askon asiakkaista tässäkään vaiheessa, että he eivät ostaneet Askon erityistä Avenue-tuolia vaan Rowicon Gracy-tuolin. Ilmeisesti Askolla luotetaan siihen, ettei asiakas niin tarkasti tutki pakkauksen tekstejä...
...paitsi että kokoamisohjeessa viimeistään Gracy-nimi ei voi jäädä huomaamatta...
On nämä kyllä erikoisia juttuja. Private label -toiminnassa ei ole mitään uutta eikä kyseenalaista, harvemmin kuitenkin yritys, joka ostaa tuotteita myyntiin private label -periaatteella ja brändää ne omalle nimelleen, myy tuotteet alkuperäisen brändin alkuperäispakkauksissa. Sehän vesittää koko private label -idean..! Ei kovin private. 😅
No, mä sain tosi kivat tuolit lopulta ihan siedettävään hintaan...! 🙏🏻 Tai no, ei kai tuoleissa oikein siedettäviä hintoja olekaan, ellei osta kierrätyskeskuksesta. 😬
P.S. Päädyin ostamaan myös sen senkin, jota menin Vepsäläiselle katsomaan. ☺️ Siitä tulee mun olohuoneen ainoa säilytyshuonekalu.
Nyt olen käytännössä tehnyt kaikki tärkeät huonekaluhankinnat kotiini. :) Mulla oli alkuun suuret suunnitelmat vaikka mistä "rakenteista" olohuoneeseen, mutta nyt kun täällä on asunut tovin, on oivaltanut:
a) kyllä tää kelpaa ihan hyvin niilläkin vähillä huonekaluilla, joita mulla oli edellisessä kämpässä ja Maarianhaminan sohvalla, jonka saan kesällä. Ei kaikkea tilaa tarvitse täyttää.
b) ei mulla ole edes varaa ostaa kaikkia huonekaluja uusiksi, jos meinaan tehdä keittiöremontin.
c) taidan sisustaa ennemmin kasveilla kuin lisähuonekaluilla 🌿
Sängyn saan mun siskolta tässä kevään aikana. :) Mutta ihan hyvin voisin jatkaa patjallakin nukkumista. 👍
P.P.S. Uskalsin sitten viimein leikata peikonlehden liaanimaisen varren irti. Pätkin sen maljakkoon ja odotan jännityksellä juurten kasvamista. 🙏🏻
Vähän remontti- ja kodinlaittokuulumisia.
Sitten viime kuuleman on edetty tästä...
...tähän.
Tuo erikoinen tornirakennelma ei ole pysyvä "kukkateline"..! Yritän parhaillaan keksiä minne sijoitan mun liaanimaisena kasvavan peikonlehden, ja se on nyt väliaikaisesti tuollaisen hätärakennelman päällä. (En ole tajunnut tukea peikonlehteä sen kasvaessa, niin siitä on tullut tuollainen roikkuva liaani ja sitä on pidettävä hyvin korkealla).
Myös valaisin on väliaikainen. Asunnon myyjä jätti sen makuuhuoneeseen josta se on siirretty olohuoneeseen, kunnes jaksan paneutua oikean valaisimen etsintään :)
Kodin remontointi etenee juuri niin hitaasti kuin olin kaavaillut, tai ehkä hitaamminkin, mutta juuri tämä tahti sopii minulle. Ahdistun nopeista muutoksista ja ylipäänsä siitä, että on hoppu tai kiveen hakattu aikataulu tehdä jotain, joten hidas tekeminen sopii minulle. Mielikin pysyy mukana. :)
Uudessa kodissani ainoastaan kangastapetit olivat asia, joka täytyi saada hoidettua ensi tilassa. Niitä en kerta kaikkiaan sietänyt enkä halunnut katsella niitä yhtään sen pidempään kuin oli pakko. Koko asunnossa makuuhuonetta ja keittiötä lukuunottamatta oli kangastapetti, makuuhuoneessa tapetin päälle oli jo maalattu edellisen omistajan toimesta. Hänellä remontti-into oli riittänyt vain makuuhuoneeseen, se oli kokonaan remontoitu pari vuotta sitten muun asunnon edustaessa vahvaa 90-luvun alkua. Tapetit olivat kenties jopa vanhemmat....
Tämä on tapahtunut edellisen remonttipäivityksen jälkeen:
OLOHUONEEN ITÄPUOLEN SEINÄN TAPETOINTI
Olohuoneen itäisen seinän vanha juuttikangastapetti yllätti irtoamalla jopa aika helposti. Tai - sen päällimmäinen osa eli itse kangas irtosi. Sen alla oleva paperimainen osa jäi tiukasti kiinni seinään muutamia kohtia lukuunottamatta. Joistain kohdista seinä mureni.
Murentuneet kohdat tasoitettiin ja seinä hiottiin. Hionta tehtiin hiekkapaperilla - aikamoinen homma ja kyllä kropassa tuntui seuraavina päivinä että oli tehnyt jotain...! En muista lihasten koskaan olleen kipeinä niin oudoissa paikoissa ympäri kehoa, etenkin selässä.
Tapetin valinta sujui nopeasti. Olin valmistautunut jopa viikkojen pähkäilyyn ja monien eri liikkeiden kiertämiseen, mutta suureksi iloksi K-Raudan mallistosta löytyi juuri se mun tapetti. Tämä oli onni, sillä jos jokin saa mut stressaantumaan, se on lukuisat vaihtoehdot.
K-Raudassa kun tuli rampattua muutenkin maali- ja työvälineasioilla, niin samalla tuli luonnollisesti tsekattua ensimmäiset tapettivaihtoehdot. Muuten liikkeellä ei ollut minulle väliä, jokin paikka joka myy tapetteja! :) Tiesin haluavani ornamenttitapetin lämpimän vaalean sävyisenä. Valtaosa K-Raudan ornamenttitapeteista oli harmaataittoisia ja viileitä, mutta lopulta myyjä muisti lämpimän vaihtoehdon jota ei ollut heillä hyllyssä.
Vein kotiin kirjan jossa kyseinen tapetti oli näytillä sekä näytepaloja muista kivoista tapeteista. Muut olivat kuitenkin liian harmaita mun makuun.
Kirjan tapetti, Decorama Easy Up kermanvaaleassa sävyssä 9323 puhutteli minua välittömästi, ja kotona tunne vahvistui. Ylemmän näyteliuskan tapetissa olisi myös ollut potentiaalia, jos se olisi ollut lämpimän sävyinen.
Mietin asiaa vuorokauden ja lukitsin valinnan: Decorama 9323 oli mun tapetti. ❤️
Ja nyt kun se on seinällä, en voisi olla tyytyväisempi valintaan. 😍
OLOHUONEEN LÄNSIPUOLEN SEINÄN MAALAUS
Läntiseen seinään tuli maali kangastapetin päälle kuten eteisessäkin. Olohuoneeseen halusin lämpimämmän ja astetta tummemman sävyisen vaalean kuin eteiseen, ja valinta oli jälleen vaikea. Oikeastaan se oli vieläkin vaikeampaa kuin eteinen, sillä eteiseen tullut sävy osoittautui lopulta liian vaaleaksi.
Tämä lukemattomien eri vaaleiden nyanssien keskellä navigointi on ollut lähes tuskaa, vaihtoehtoja on loputtomiin eikä mikään testiliuska auta kertomaan, miltä tulos lopulta näyttää kun koko seinä on maalattu. Eteiseen valikoitunut Tikkurilan Damasti ("pehmeä vaniljainen lämmin vaalea") näytti valmiilla seinillä lähestulkoon valkoiselta. Luonani käyneet vieraat näkevät sävyn myös valkoisena, vaikka se testiliuskoissa sekä Tikkurilan määritelmän mukaan on kaukana valkoisesta.
Olohuoneen seinän sävyn oli tärkeä sopia yhteen vastakkaisen seinän tapetin kanssa. Soittelin jälleen Tikkurilan Maalilinjalle koska valinnan vaikeus raastoi hermojani. Yksi sieltä annetuista vinkeistä, sävy Pergamentti, vaikutti täydelliseltä mätsiltä tapetille.
Ja sitä se olikin!
Valitsin Pergamentin ja totesin, että saman sävyn olisin voinut laittaa eteiseenkin. Tämä on nyt sitä pehmeää, lämmintä vaaleaa jota minulla oli mielessä.
Olohuoneen seinän maalaus oli vielä eteistäkin vaativampi savotta, ja voin nyt sanoa, että olen aika lailla saanut tarpeekseni kangastapettien maalaamisesta. Tai hieromisesta, kuten eteisen maalauksessa auttanut alalla työskentelevä ystäväni sen hyvin ilmaisi. Kangas imee maalia hullun lailla ja maalaus on enemmänkin kankaan huokoisten taskujen täyttämistä maalilla kuin maalin levitystä pinnalle. Pinnasta on todella paljon vaikeampi saada tasainen kuin sileää pintaa maalatessa.
Olohuoneen seinä kylpee luonnonvalossa ja täällä epätasaisuudet paljastuivat kirpaisevalla selkeydellä. Eteisen seinät maalattiin kahdella kerroksella ja siellä on varmasti myös epätasaisuuksia, mutta eteisen hämäryys feikkaa ne heikommin erottuviksi. Olohuoneen seinä maalattiin lopulta neljään kertaan, eikä pinta vieläkään ole täysin tasainen. Etenkin yläreunan rajaus erottuu yhä vienosti erillisenä "palkkina" muusta maalipinnasta. Mutta neljä kerrosta sai riittää minulle, mun kiintiö tuli täyteen..! (Kuvassa on muuten kaksi kerrosta, eli ihan noin pahasti ylärajaus ei sentään enää erotu.)
Pergamentti vs. Damasti.
Tässä näkyy eteisen ja olohuoneen maalien sävyero. Keinovalossa Damasti näyttää vielä valkoisemmalta ja suorastaan kylmältä.
KATTOPALKIN VIIMEISTELY
Eteistä ja olohuonetta erottava kattopalkki koki kovia kun siitä irrotettiin haitariovi. Haitari ei suostunut lähtemään ilman draamaa ja repi palkkiin syvät lommot.
Lommot on nyt tasoitettu ja palkki maalattu.
Palkkia viimeistellessä koin vihdoin, miltä "normaali" maalaus eli sileän pinnan maalaus tuntuu. Ne ovat kuin kaksi eri asiaa.
Sileän pinnan maalaus herätti suurta tyytyväisyyttä, koska se tuntui suunnilleen lomalta kangastapetti-puurtamisen jälkeen. 😀
PYYKKIKONE
Päädyin sitten kuitenkin laittamaan pyykkikoneen kylpyhuoneeseen. Olin kaavaillut laittavani sen keittiöön, koska keittiössä sille olisi niin hyvin tilaa (enkä tykkää täyteen ahdetuista ahtaista kylppäreistä), mutta kun keittiöremontin alku todennäköisesti venyy pitkällekin, luovutin idean suhteen.
Lisäksi löysin pienikokoisen edestä täytettävän koneen, mikä myös helpotti ratkaisua.
Haluan ehdottomasti edestä täytettävän pyykkikoneen, mutta olin siinä uskossa, että niitä on vain standardikokoisina eli yleensä vähintään 60 cm syvyisinä. Tuon kokoinen kone puskisi ulos pyykinpesukoneelle varatusta nurkkauksesta kylpyhuoneessani, ja mitä isompi vehje, sitä ahtaampi tunnelma kylppärissä. Vaikka en varmastikaan tule hengailemaan pesukoneelle varatussa nurkassa eikä käytännön oleilun kannalta ole merkitystä, olisiko siellä 40 vai 60 cm syvyinen kone, sentit vaikuttavat olennaisesti tunnelmaan huoneessa.
Kävi ilmi, että edestä täytettäviäkin on standardia sirompina malleina, ja sellaisen sitten ostin.
Mun ostama Beko-pyykinpesukone on syvyydeltään 44 cm, mutta tätäkin kapeampia löytyy, ainakin Electroluxilta. Mä valitsin Bekon vaikka merkki on minulle täysin tuntematon, koska tässä on hiiliharjaton moottori. Ennen pyykkikoneen hankintaa perehdyin netissä pyykkikoneiden ominaisuuksiin ja vaikutti selvältä, että hiiliharjaton on parempi kuin "tavallinen" vanhemman teknologian moottori. Harjaton moottori on kestävämpi ja hiljaisempi.
Electroluxin erittäin kapea (olikohan vain 34 cm syvä..!) kone tulee tavallisella moottorilla ja pesukapasiteetti taisi olla 4 kg, Bekon koneessa on hiiliharjaton moottori ja 7 kg pesukapasiteetti. Ja halvempi hintalappu :)
RUOKAPÖYTÄ
Olohuoneen valmistuttua seuraavana ohjelmassa oli ruokailuryhmän hankinta. Ruokailutila tulee olohuoneen ja eteisen L-taitteeseen.
Ruokapöytä on minulle kenties koko kodin tärkein huonekalu, sillä olen vuosikaudet haaveillut isosta pöydästä jonka ääreen mahtuu isompikin porukka syömään ja sosialisoimaan. (Ja ahh - kattausten mahdollisuudet..! 😍) Neljä tuolia reunalleen vetävä 8-10 hengen pöytä olisi ollut unelma, mutta se olisi kuitenkin ollut vähän overkill mun asuntoon - eikä mulla nyt rehellisesti koskaan käy 10 hengen kaveriporukoita juhlimassa... :D
Kuuden hengen 90 cm x 200 cm kokoinen pöytä oli lopulta mun tähtäimessä, ja pyöristetyt reunat sen tärkein ominaisuus siron rakenteen ja koristeettoman tyylin ohella. Mieluusti toivoin pöydän myös olevan täysipuinen.
Kävin läpi kaikki Tampereen huonekaluliikkeet eikä toiveiden mukaista pöytää tuntunut löytyvän mistään. Pyöristetyt reunat osoittautuivat kaikkein suurimmaksi haasteeksi: neljän hengen pöydissä niitä näkee, mutta isommissa pöydissä ne ovat harvinaisuus. Mustelmaherkkänä ja kömpelönä huonekaluihin törmäilevänä ihmisenä vältän teräviä kulmia viimeiseen saakka. Olen niin ruhjeherkkä että saan mustelmia jo siitä, kun matkalaukun kahva osuu laukkua vetäessä reiteen.
Teräväkulmaisia vaihtoehtoja
Kun pyöristettyjä reunoja ei vain alkanut tulla vastaan aloin jo luovuttaa ja miettiä tulevaisuutta mustelmaisena pöydänomistajana. Muutkaan haavepöytäni speksit eivät toteutuneet yhdessä pöydässä. Löysin muutamia ihan kivoja teräväkulmaisia pöytiä ja olin jo henkisesti valmistautunut ostamaan sellaisen ja jopa kestämään raskaat, mustat pöydänjalat.
Sitten kävin Vepsäläisellä katsomassa eteiseen kaavailemaani senkkiä. Ruokapöytiä en ollut edes ajatellut katsella sieltä, sillä en uskonut Vepsäläisen design-pöytien mahtuvan budjettiini. Mutta kuinka ollakaan, Mun Pöytä löytyi juuri sieltä..! Gazzdan Stafa-pöytä (ylemmässä kuvassa) on valkoöljyttyä tammea, se on 190 x 200 kokoinen ja ympärille mahtuu 6-8 henkeä. Normihinta karkasi kyllä yli budjettini, mutta kävi ilmi, että myymälä oli harkitsemassa mallipöydän myymistä. Hetkeä myöhemmin olin neuvotellut siitä kaupat mukavaan hintaan! :)
Tuolit ovat vielä hankkimatta, mutta vaihtoehtoja on jo listoilla eikä niiden suhteen ole yhtä suurta haastetta kuin pöydän. Tuoleista joutuu helposti maksamaan moninkertaisen hinnan pöytään nähden kun niitä hankkii 6-8, joten todennäköisesti teen niin, että ostan nyt alkuun muutaman kivan tuolin ja niiden seuraksi edullisia jakkaroita (vinkki Instagramissa..! 🙏🏻), ja ihannekokonaisuuden vasta myöhemmin kun tulee vastaan hyvä tarjous.
Lopuksi keittiö-update.
En ole löytänyt keittiövalmistajien tarjonnasta toistaiseksi sellaista keittiötyyliä, joka heti olisi tuntunut omalta. Kuvittelin tilaavani keittiön maaliskuun aikana, mutta koska oikealta tuntuvaa keittiökokonaisuutta ei ole löytynyt, remontin alku siirtyy. Minulla ei ole kiirettä ja vaikka tiskikoneettomuus vie hermoja, pelkkä astianpesukone ei ole syy kiirehtiä näin tärkeän kodin tilan toteutusta.
Olen jopa alkanut pohdiskella sitä mahdollisuutta, että pidän nykyiset kaappirakenteet ja remontoin tasot ja välitilan ja maalautan ovet sekä vaihdan vetimet. Vaikka nykyisen keittiön tyyli ei todellakaan ole mun juttu, olen huomannut pitäväni kaappien ja laatikoiden sijoittelusta ja koosta. En periaatteessa muuttaisi kaappien suhteen mitään jääkaapin viereistä vetolaatikostoa lukuunottamatta. Hellan vieressä pitäisi myös olla enemmän laskutilaa, mutta silloin jääkaappi pitäisi siirtää ikkunan viereen ja ikkunan viereinen kaappi (josta kaavailen siivouskomeroa) pitäisi poistaa.
Mitä pidempään nykyistä keittiötä käytän, sitä selkeämmin minulle kirkastuu, mitä toiminnallisia ominaisuuksia ja rakenteita unelmakeittiööni haluan. Mikä toimii nykyisessä rakenteessa ja mikä taas puuttuu tai on hankalaa. Tuntuu, että kiireettömyys on tässä projektissa vain eduksi :)
Seuraavaksi siirryn pureskelemaan eteisen ratkaisua kaappeineen.
Törmäsin Instagramissa kauneusvaikuttajien haasteeseen, jossa kerätään varoja Mieli Ry:n mielenterveystyöhön. Haasteessa vaikuttajat tekevät vihreän meikin, jonka myötä he jakavat tietoisuutta kampanjasta ja mielenterveystyön tärkeydestä. Keräykseen voi osallistua täällä.
Minä en tehnyt vihreää meikkiä, mutta osallistun silti. Tärkeä asia.
Minun haastemeikkini on oma tavallinen arkimeikkini. Tämä olen minä, kun ajattelen itseäni. Tältä minä näytän ja kaikkien värikkäiden meikkivuosien jälkeen tällaisessa meikissä minulla on hyvä olla. Olen yhä värikäs, nyt vain eniten sisällä päin. 💜💛🧡
Värit merkitsevät minulle paljon. Vaikka olen ehkä aina ollut räväkkä ja siinä mielessä toisten silmissä värikäs persoona, värit laajempine sävyineen tulivat elämääni vasta kun päälle 2-kymppisenä toivuin vaikeasta masennuksesta. Muistan aina tunteen, kun yhtäkkiä harmauden keskellä aloin nähdä taas värejä, ja lopulta päävärien keskellä hienovaraisia nyansseja. Elämäni värittyi, kirkastui ja onnellistui. Värit tarkoittivat myös itsensä arvostusta ja parempaa tuntemista.
3-kymppisenä värit tulivat myös kasvoilleni. Meikkasin monta vuotta todella värikkäästi, enkä voinut kuvitellakaan mitään beigeen tai ruskeaan vivahtavia sävyjä. Minäkö pliisu beige... Sitten värikäs kausi rauhoittui iän tai silkan laiskistumisen myötä, ja palasin hiljalleen hillittyjen värien ja yhden sävyn harmonioiden äärelle. Nyt silmämeikissäni vaihtelevat kuparin, kullan, korallin, toffeen ja hehkuvan beigen sävyt. Teen meikin usein yhdellä ainoalla sävyllä, jota levitän koko luomelle ja luomivakoon. Vain kulmaluulla on aina oma, nudevaalea sävynsä.
Tässä on esimerkki yhden sävyn meikistä. Silmäluomilla on hohtavaa taupe-beigeä Laveran Lovely Nude 01 -luomiväripaletista.
Muut meikin tuotteet:
(Meikkipohjaa minulla ei itse asiassa ole lainkaan, kasvoilla on erään uuden sarjan sävyttävä, suojakertoimellinen seerumi (!), josta pääsen kirjoittelemaan ensi viikolla.)
Jotkin hohtavat luomivärisävyt näyttävät meikissä multi-sävyisiltä, riippuen siitä missä kulmassa valo niihin osuu. Myös silmän luusto varjoineen vahvistaa efektiä. Minun silmissäni hyvin monet hohtavat beigen ja taupen sävyt saavat luomivaossa punertavan sävyn. Tässäkin meikissä näyttää siltä, kuin luomilla olisi kahta eri rusehtavaa sävyä, viileämpää ja punertavampaa. Mukava efekti ja tekee meikistä vivahteikkaamman.
Harvoin jaksan enää tehdä erillisiä varjostuksia. Suosin ylipäänsä hyvin helppoja "wash of colour" -tyyppisiä meikkejä joissa yksi sävy dominoi.
Kun jutun teemana on mielenterveys, kytkeytyy Laverakin siihen löyhästi minun elämässäni. Uskokaa tai älkää... :D En liittäisi tarinaa tähän, jos se ei todella olisi itselleni merkityksellinen.
Lavera oli ensimmäinen luonnonkosmetiikkamerkki, jonka kanssa aloin tehdä säännöllistä yhteistyötä blogini kautta. Puhutaan vuodesta 2009. Tämä tekee Laverasta ylipäänsä merkin, jonka kanssa minulla on pitkäaikaisin työsuhde. Lavera ei ollut pelkästään kiinnostava luonnonkosmetiikan brändi, vaan sen taustalla oleva maahantuoja oli nuorekas ja sympaattinen perheyritys, jonka kanssa lähennyin melkein kuin itsestään. Ihmiset siellä olivat poikkeuksellisen välittömiä, helpostilähestyttäviä ja myöskin innostuneita. Ehkä meitä yhdisti jokin "etäisen asialliset työsuhteet" ylittävä, jopa lapsenomainen into asiaan. Luonnonkosmetiikka oli juuri tekemässä suurta breikkiään..! En tuntenut yrityksestä ennestään ketään, ja silti minua, tuoretta meikkibloggaajaa vailla mitään statusta, kohdeltiin erityisellä lämmöllä kuin olisin vanha tuttu.
Vuosien varrella minusta tuli osa Lavera-tiimiä. Olin kuin ulkojäsen joka kuului perheeseen vailla virallista työsuhdetta. Tein Laveralle messu- ja tavaratalokeikkoja ja kirjoittelin tuotteista blogiin. Perehdyin kuin huomaamatta sarjaan läpikotaisin.
Vuosi 2019. Kymmenen vuotta minun ja Laveran ensikohtaamisesta. Olen eronnut, yksinäinen ja suurten elämänfilosofisten kysymysten äärellä. Kriiseillä on kyky hajottaa, mutta pirstaleista voi myös syntyä uusi, paremmin koottu kokonaisuus. Olin hajonnut ja mietin vaihtoehtoja rikkoutuneen elämäni korjaamiseen. Jos jotain tiesin niin sen, että en enää halunnut tehdä töitä yksin. En enää halunnut olla tiimini ainoa jäsen ja itseni ainoa työkaveri. Jos jatkaisin niin, en koskaan eheytyisi. Yksityisyrittäjyys oli oppi, jonka karvaan läksyn opin pitkän kaavan kautta.
Minä halusin takaisin työyhteisöön. Olin jopa valmis luopumaan blogista kokonaan. Halusin vain muiden luokse, pois pomon nimeltä Sanni alta.
Otin yhteyttä Laveran maahantuojaan. "Hei. Olisiko teillä minulle töitä? Sellaisia oikeita, pysyviä töitä?"
Ja heillä oli. ❤️
Se oli yksi parhaita polunhaaroja elämässäni.
(Blogikaan ei lopulta kuollut vaan vahvistui kirjoittajansa välikuoleman seurauksena. Ja minä olen nykyään Suomen mitä-ilmeisimmin perehtynein Lavera-asiantuntija ja kouluttaja. Ja kaikki on lähtenyt siitä, että pyysin 13 vuotta sitten Laveran meikkejä testiin blogiini, jota luki 300 ihmistä. 💕)
Voin myös paljon paremmin kuin vuonna 2019. 🥰
Vielä tämä. #meikkimielenterveydelle voi myös olla meikittömyyttä.
Meikki on ollut minulle vahva osa identiteettiä ja nuorempana osa itsetuntoa, jotain aivan ehdotonta, jota ilman en ollut yksinkertaisesti minä. Vanhempanakin tuntui todella riisutulta näyttäytyä julkisesti ilman meikkiä. Se oli vähän kuin olisi unohtanut paidan päältään.
Edelleen rakastan meikkaamista ja pidän vilpittömästi meikatusta versiosta itsestäni. Meikattu Sanni on se Sanni jonka näen mielessäni. Mutta - yhtä usein viihdyn myös täysin meikittä. Nykyään meikitön minä on minulle myös ihan rakas minä. Ehkä se tosiaan on valjumpi ja mietopiirteisempi kuin meikattu, mutta yhtä kaikki, kyllä sekin olen minä. Ja voin ihan mielelläni lähteä kauppaan ja ihmisten ilmoille ilman meikkiä ilman että tuntuu, että pusero jäi kokonaan pois päältä.
Saattaa todella olla niin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä syvemmin hän itsensä hyväksyy ja itsestään tykkää. Suhde itseen pehmenee. Omalla kohdalla tunnen niin ja toivon kovin, että moni muukin kokee näin.
Meikkaajat mielenterveyden hyväksi -keräykseen voi osallistua 22.3. saakka. Potin löydät täältä.
Aiemman kirjoitukseni mielenterveydestä sekä omasta terapiamatkastani löydät täältä.
Tää on ihan kamalaa. Mun kauheimpia puolia ja heikkouksia.
Olen ihan järkyttävän sotkuinen ihminen keittiössä. Niin sotkuinen, että se on välillä ihan absurdia.
Keittiön pinnat ovat ihan jatkuvasti likaisten astioiden ja muun roinan peitossa. Kun siivoan pinnat, siisteys pysyy yllä ehkä pari tuntia. No, seuraavaan ruoanlaittohetkeen saakka.
Olen yrittänyt analysoida ja miettiä, miten ihmeessä voin olla näin sotkuinen, mutta aina lopulta päädyn vain ihmettelemään, miten muut ihmiset osaavat olla keittiöissään niin siistejä. Miten muut jaksavat siivota jälkensä koko ajan? Käytän keittiötä paljon; teen joka päivä kolme valmistelua vaativaa ateriaa ja käytän paljon astioita ja aterimia. Pilkon kasviksia, käsittelen kalaa, paistan, höyrytän ja raastan. Kokkailuun ja sen jälkien siivoamiseen saa uppoamaan tunteja.
Aivan erityisesti mulla kuluu aterimia. Vaikka asun yksin, onnistun päivittäin käyttämään vähintään kymmentä aterinta. Teen kastikkeita, kaivan purkista pestoa, majoneesia tai maapähkinävoita ja kaikki purkit vaativat oman puhtaan lusikkansa. Annostelen koirien ruokia ja muusaan ne tahnoiksi jotta hampaattomat seniorisuut pystyvät syömään. Tähänkin menee 2-4 aterinta päivässä.
Sotkun ydinsyy sotkuisen emännän ohella on tietysti astianpesukoneen puute. En jaksa olla koko ajan tiskaamassa koska vihaan tiskaamista (aivan erityisesti aterinten tiskaamista 😬), joten lautaset, pannut, mukit ja haarukat jäävät koko päiväksi tiskipöydälle ja työtasolle seisomaan. Tiedän, se on todella ällöttävää. Mutta vihaan tiskaamista, en vain jaksa sitä tehdä. Se on mun heikkous ja nolous.
Silloin kun olen tiskikoneellisessa keittiössä, sotkuisuus rajoittuu vain, ehm, epämääräisiin paperitolloihin. 😕
Paperitollot ovat kummallinen ilmiö joka seuraa minua kaikkialle missä olenkin, enkä osaa täysin selittää mistä niitä ilmestyy. Paperinpalat liittyvät todennäköisesti eniten käsienpuhtausvimmaani ja siihen, että olen pesemässä ja pyyhkimässä käsiä koko ajan. Erityisesti keittiössä, jos käteni ovat koskeneet mihinkään tahmeaan. Luultavasti nappaan talouspaperinpaloja ihan huomaamattani ja pyyhin niihin sormiani, ja sitten ruttuinen paperiarkki jää niille sijoillensa.
Kaikki, jotka ovat vähänkään pidempään viettäneet aikaa seurassani, ovat epäilemättä saaneet tutustua paperitollo-ilmiöön.
Likaisia astioita, siemennäkkäriä, paprikan pala, paperitollo, yrttisuolaa, juustoraastin, viinilasi, vanha raejuustopurkki, koirien hammasharjoja (!), koirien hammastahna, koirien ruokakuppeja....
Välillä yritän tsempata ja tietoisesti lopettaa paperinpalojen rutistelun ja niiden pöydille - tai mihin tahansa pinnoille - jättämisen, mutta koska paperien käyttö on osin tiedostamatonta, en ole kovin menestyksekkäästi onnistunut vielä parantamaan tapaani tässä.
Tätä kirjoittaessani tietokoneen vasemmalla puolella kahvimukin vieressä on pieni rutistettu vessapaperinpala. Talouspaperi on lopussa ja sen virkaa toimittaa WC-paperi.
No. Voin kertoa, että odotan keittiöremonttia ja astianpesukonetta kuin kuuta nousevaa. Etenkin tiskikonetta. Vaikka sotkut ovat ihan oma syyni, eihän tämän keskellä ole kiva olla. Haluan pesukoneen jonka sisään syöttää astiat ja kihvelit saman tien kun ne on käytetty. Jos keittiöremontissa kestää, en tiedä pitäisikö minun harkita jonkin väliaikaisen käytetyn pöytä-mallisen tiskikoneen ostamista, ihan vain viihtyisyyden kannalta.
Näky keittiössä tänä aamuna.
*
Jos jotain mieltä keventävää ja mukavaakin tähän loppuun, niin olen jo aloittanut keittiön ideoinnin ja käynyt kahden keittiöntoimittajan tapaamisessa.
Keittiöliikkeissä vieraillessa olen huomannut, että yksi väri vetää minua selittämättömästi puoleensa: pistaasinvihreä eri syvyyksissään.
Minkään varsinaisen värin ottaminen keittiöön ei ollut käynyt mielessäkään, mutta nyt alan vakavissani harkita pistaasia. Olisihan siinä jotain persoonallista verrattuna klassisiin vaaleisiin tai puun sävyihin. (Modernit kromikeittiöt eivät ole mua varten.)
Pitkään mietin, miksi ihmeessä pistaasinvihreä tuntuu niin valtavan puoleensavetävältä ja tutultakin. En ensin yhdistänyt sävyä mihinkään minussa, en käytä mitään vihreänsävyisiä vaatteita tai asusteita eikä minulla ole vihreää sisustuksessakaan.
Sitten tajusin yhteyden!
Lempikynsilakkasävyni on Essen Bon Boy-age, ja sehän mätsää täydellisesti katselemiini keittiö-pistaaseihin..! 😍 Kuvassa käteni alla Puustellin Sage-sävy.
(Värilippusessa näkyvä Tikkurilan Serpentiini on myös ihana, vaaleampi pistaasi..!)
Tykkään muistakin murretuista sinivihreistä mintun, pistaasin ja jaden sävyisistä kynsilakoista, mutta Essen Bon boy-age on täydellinen, ja nyt olisi mahdollista saada Bon boy-agen värinen keittiö..! :D
Millaisia värejä teidän keittiöissä on? Oletteko rohkaistuneet ottamaan sinne voimakkaitakin efektisävyjä?
Oma the lempisävyni violetti ei ihan sovi mielikuvaani viihtyisästä keittiöstä, mutta tuollainen savuinen pistaasin/oliivin/veden vihreä.... Oi... uskaltaisinkohan..? Tällä hetkellä olen fiilistellyt pistaasi/tammi/luonnonvaalea-yhdistelmiä. Kokonaan vihreää keittiötä en sentään laittaisi!
Tänään esittelyssä mun kylppäri! :)
Ostamani asunnon kylpyhuone oli minusta sen verran ok-kunnossa, ettei sen perusteellinen remontointi ole lähiajan prioriteetteja. Ainoa todella tärkeä asia oli pesuallas joka täytyi ehdottomasti vaihtaa, sekä allaskaappi - jollainen täytyi ylipäänsä saada! Ja nämä on nyt hoidettu.
Ennen - jälkeen
Iso pesuallas on kaltaiselleni läträilijälle aivan ehdoton juttu. En voi sietää pikkuisia altaita joita käyttäessä altaan ympäristö kastuu joka kerta - joku voisi joskus demonstroida minulle, miten pikkualtaassa pestään kasvot siten, ettei vettä räisky varpaille! Tai ehkä pikkualtaiden omistajat pesevät siinä vain käsiään ja puhdistavat nassun suihkussa - jos ollenkaan..? Juueih, ei mulle! Mä haluan kunnollisen allastilan jonka yllä saan rauhassa huuhtoa kasvoja ilman että koko lattia ympärillä lainehtii.
Edellisessä asunnossani oli paras allas/kaappiyhdistelmä jota olen koskaan käyttänyt, ja niinpä halusin samanlaisen myös uuteen kotiini. Kyseessä on Ikean Odensvik-allas 63 cm levyisenä sekä Godmorgon-allaskaappi. Minulle ihan täydellinen! Allas on iso ja sopivan syvä ja reunalla on hyvin tilaa laskea kosmetiikkapurkkeja hoitorutiinin aikana (ei toki säilytettäväksi).
Godmorgon-kaapin vetolaatikot ovat tilavat ja erittäin jämäkät ollakseen Ikeaa (kokemusta on myös Ikean "lutkura"-vetolaatikoista - nämä eivät ole sellaiset!). Niihin mahtuu paljon tavaraa (lue: kosmetiikkaa) ja kolmen ja puolen vuoden käyttökokemuksella laatikot kestävät loistavasti kovaa käyttöä. Toimivat ja hyvät säilytystilat kosmetiikalle ovat minulle kylppärissä hyvän pesualtaan ohella suurin prioriteetti, ja tällä erinomaisen hinta-laatu-suhteen allaskaapilla homma hoituu :) Godmorgon-kaapin materiaali on lastulevy ja massiivikoivu.
Jännä muuten miten boordit jakavat mielipiteitä. Vaikka itse en varmaankaan valitsisi kylppäriini boordia, ostamani asunnon kylppärissä oleva boordi ei millään lailla häiritse minua ja se on varsin neutraali - kun taas siskoni huudahti aivan järkyttyneenä tämän kuvan nähdessään: "Apua, kai hankkiudut heti eroon tuosta kaameasta boordista?!!" Asunnossa vieraillessaankin hän totesi että ei pystyisi katselemaan moista omassa kylppärissään. Minusta tämä on hyperneutraali - jopa ihan kiva verrattuna siihen, että kylppärin seinä olisi pelkkää harmahtavaa kaakelia.
Onko teillä kylppäreissänne boordia..?
Tältä kylppärini näyttää nyt. Vähän jännitin, olisiko 63 cm levyinen allas liian iso näin pieneen kylpyhuoneeseen, mutta onneksi se asettui tänne varsin mukavasti. Kapeampiakin Odensvik-altaita on tarjolla, mutta kun mä todella haluan mun läträysaltaan..! 🙏🏻
Hanaa en vaihtanut vaan hyödynsin kylppärin vanhan. En ole hana-hifistelijä ja tuo saa kelvata. Jos myöhemmin haluan erilaisen niin senhän voi aina hommata, mutta näin kättelyssä en jaksanut haaskata asialle edes ajatusta. Toimiva perushana.
Ainoa juttu mikä minua kylppärissä vielä vaivaa on suihkutila ja sen ovi. En tykkää yhtään suihkuverhoista ja olisin halunnut altaan ja suihkutilan väliin seinämän - ja poistaa nyt verhon takana olevan seinän. Sitä ei voi kuitenkaan poistaa, koska sen takana on sähköpistoke (ja pesukoneliitäntä). Sähköpistoke ei voi olla suihkutilassa vaan se täytyy erottaa seinämällä - tai riittävällä välimatkalla, jota minun kylppärissäni ei ole. Koska toivomani seinämäratkaisu ei ole toimiva, jouduin hankkimaan ainakin nyt väliaikaisesti suihkuverhon, etteivät kylppäri ja allaskaappi kastu joka suihkun yhteydessä.
Instagramissa sainkin jo paljon vinkkejä saranallisista tuplaovista, joilla voisin rajata suihkutilan - ja sisään taittuvina ne voisi taittaa suihkun jälkeen seinää vasten tilaa viemästä. Täytyy tarkastella tätä vaihtoehtoa, jos se toimisi tässä tilassa..! Haluan ehdottomasti välttää koppimaisuutta suihkussa, en halua suihkutella ahtaassa kopissa. Tulevan ratkaisun tulisi siis olla ei-koppimainen.
Mikä uudessa kylppärissäni on kiva uusi "feature" verrattuna aiempiin asuttamiini kylppäreihin on WC-pöntön yläpuolella oleva taso. WC:n vesisäiliö on muurattu piiloon ja muurauksen päälle jää laskutilaa - sopii erinomaisesti purkkimonsterille :D Tällä tasolla säilytän tiheimmässä käytössä olevia kosmetiikkatuotteita sekä kulloinkin testattavana olevaa työkosmetiikkaa.
Ensin pidin seinään muurattua vesisäiliötä outona juttuna, mutta nyt se on alkanut tuntua aika siistiltä ominaisuudelta. WC-pönttökin on irti lattiasta ja kiinnitetty seinään, joten sen puhtaana pitäminen käy helpommin kuin perinteisen lattiaan kiinnitetyn WC-pöntön.
Kurkataanpa sitten Godmorgon-kaapiston laatikoihin :) Nämä ovat todellakin ihanan tilavat..! Ja syvät - näihin mahtuu korkeitakin pulloja kuten hiuskiinne - jota tosin en enää käytä mutta näköjään säilytän yhä..! 😅
Alemmassa vetolaatikossa säilytän hiusten- ja vartalonhoitotuotteita sekä hygieniatuotteita. Muuton yhteydessä karsin täältä paljon pulloja ja nyt laatikossa on jopa hieman väljää..! (Sinne mahtuisi uusiakin tuotteita... 🙈🤔)
Kylppärissä asuvat ainoastaan ne kosmetiikkatuotteet, joita käytän suhteellisen usein, sanotaan ainakin kerran kuussa. Muuten valtaosa kosmetiikastani asuu työhuoneellani sekä kylpyhuoneen ulkopuolella olevassa kaapissa, jonka olen omistanut hajuvesille, vähemmällä käytöllä oleville meikeille sekä lähiajan testausta odottavalle työ/blogikosmetiikalle. Työhuoneeni on käytännössä ultimaattinen kosmetiikkavarastoni sekä -kirjastoni, jonne ammattiini liittyvät kosmetiikkatuotteet siirtyvät täytettyään primääritehtävänsä (eli ne on kuvattu ja testattu).
Ylemmässä vetolaatikossa asuu meikkejä. Näistäkin itse asiassa vain pieni osa on tiheässä käytössä - tuon yhden meikkipussin sisältö on se jota käytän lähes päivittäin, mutta silti haluan pitää näitä lähelläni. Ehkä jo pelkästään vanhojen aikojen kunniaksi ja muistolle... ❤️
Meikkivoiteista tulee usein kyselyjä ja olen halunnut pitää muutamat normikosmetiikan suosikkimeikkivoiteeni tässä laatikossa nopeaa referenssiä varten, vaikka käytänkin niitä enää aniharvoin. Nyt kun mietin, niin miksihän mun luonnonkosmetiikan meikkivoiteet eivät asu täällä... Hmmm. Epäloogista, sillä niitä käytän säännöllisesti. Tällä hetkellä ne asuvat kylppärin ulkopuolella olevassa kosmetiikkakaapissa. Täytyykin järjestää niille siirto pikimiten..! :D
(Mun asunnossa on sellainen erikoisuus kuin kylppäriin johtava "minikäytävä", ja tämän käytävän reunassa on kaapit jotka on nyt vihitty kosmetiikalle. Eteisen käytävästä menee minikäytävä kylppäriin. Todella kummallinen arkkitehtoninen ratkaisu, kun tuo minikäytäväkin olisi toki voinut olla osa kylpyhuonetta. Nyt se on käytännössä hukkaneliöitä. Ilmeisesti tämä on 60-luvulla tuntunut hyvältä idealta.)
Mitä pyykkikoneeseen tulee, se on vielä kysymysmerkki. Olen pyykkitupaihmisiä, ja käyttänyt suuren osan elämästäni tyytyväisenä taloyhtiöiden pyykkitupia. Nykyisessä taloyhtiössäni ei sellaista ole, ja olen pakotettu hankkimaan oman pesukoneen. (Toistaiseksi pesen pyykkiä sisareni luona..! :D)
En rehellisesti pidä ajatuksesta, että jo valmiiksi pienikokoiseen kylppäriin ahdetaan vielä pesukone. Siksi olenkin miettinyt pesukoneen laittamista keittiön puolelle keittiöremontin yhteydessä. Mietiskelen tätä vaihtoehtoa edelleen.
Vaikka pesukoneelle tarkoitettua nurkkaa kylppärissä tuskin tulee käytettyä mihinkään, tyhjänä se luo kuitenkin tilan tunnetta joka pienessä huoneessa on tärkeää. Jos/kun sen täyttää koneella, huoneeseen tulee täyteen ahdettu tunnelma. En pidä koppimaisista paikoista. Tyhjälläkin tilalla on tarkoituksensa - kaikkea ei tarvitse täyttää.
Hei - tämä oli kiva ja oleellinen hankinta kaikessa yksinkertaisuudessaan: pieni kylppärin jakkara! Silkkaa laiskuuttani tämä oli jäänyt hankkimatta edelliseen asuntoon.
Miksi se on niin hyvä juttu? No - sen päällä voi istua kun levittää vartalovoiteita...! :D (Tai vaikka ajaessaan säärikarvoja.) Ihan totta, edellisessä kämpässäni aina harmittelin, kun minulla ei ollut kylppärijakkaraa ja jouduin istumaan lattialla vartalonrasvaus-sessioiden aikana. Vartalon voitelu on pientä ihon hemmottelua ja jos vain on aikaa, en tykkää tehdä sitä kiireessä seisten. Pieni jakkara tekee voitelusta paljon mukavampaa..! Uskokaa pois..! :D
Lopuksi, erikoisuus. (Josta en tiennyt, että se on erikoisuus ennenkuin alan ihminen kertoi minulle siitä.)
Kylpyhuoneeni ovi avautuu sisäänpäin. Nykyään se ei enää ole rakennusteknisesti sallittua - kylppärin oven tulee turvallisuussyistä avautua ulospäin. Jos joku kaatuu ja loukkaa itsensä kylppärissä, ja huone sattuu olemaan pieni ja ahdas, kaatunut ihminen ei välttämättä saa ovea auki kun makaa lattialla. Siksi oven täytyy avautua ulos päin.
Minun asuntoni on vuodelta 1963 jolloin tällaisia säännöksiä ei vielä ole ollut. Silti - vanhoissakin taloissa sisäänpäin avautuviin kylppärin oviin törmää kyllä harvoin. Ainakin mun kokemuksella.
*
Tällainen on mun "uusi", arkinen kylppäri! :) Ei hienoa sistustus-blingiä mutta mulle toimiva ja todella tykkään siitä..!
Mikä teille on tärkeää kylppärissä?
Remontointi ja ainakin maalaus on hyvää siedätyshoitoa perfektionistille (ja kontrollifriikille).
Ei ole mitenkään mahdollista tehdä täydellistä jälkeä kun maalaa ekaa kertaa, ja se on vain pakko hyväksyä..! 😅🙏🏻 Nyt kun olen toipunut maalin vaatimista sukkauhreista minua vaivaa enää "vain" tahriintuneet listat, ja ehkä pääsen niistäkin yli rapsuteltuani meditatiivisesti maaliroiskeet irti...
(Oikeasti olen kyllä sotkuista ja tahroista huolimatta tosi iloinen "uusista" seinistäni..!)
Ystäväni Kuopiosta saapui auttamaan minua remontin alkuun saattamisessa viikonloppuna, ja se myös saneli maalivalintani. Aikaa ei jäänyt pidempään maaleihin perehtymiseen, ja ahdistuneena kaikista lukemattomista maalivaihtoehdoista (sekä myös remonttialan opettajana toimivan ystäväni suosituksesta) päädyin lopulta helppoon ja mun kaltaiselle taviksellekin tuttuun Tikkurilaan.
Hain K-Raudasta testisävyliuskoja, mutta kun en osannut oikein valita niistäkään, soitin lopulta Tikkurilan maalilinjalle ja kysyin apua värisuunnittelijalta. Suunnittelija antoi minulle muutaman lisäsuosituksen, joiden joukossa olivat Kalkki ja Damasti.
Päädyin lopulta Damastiin. Se on kevyesti lämmin, pehmeä vaniljaisen vaalea. Halo oli hyvänä kakkosena. Se olisi ollut hieman persikkaisempi.
Lopulta uskon, että minkä tahansa näistä yllä olevista tai hakemieni testiliuskojen vaaleista olisinkaan valinnut, kaikki olisivat varmasti olleet silmissäni hyviä. En ole mikään sisustushifistelijä enkä supertarkka sävynyanssien kanssa. Kunhan ei ole kylmä vaalea tai liian valkoinen. (Mun ongelma on siis vain se, että en osaa valita ja valinnat ahdistavat. Helpottaa, kun joku antaa vaihtoehtoja. ❤️)
Ahh, tässä karmea kangastapetti lähtee peittymään..! 🙏🏻
Ennen - jälkeen.
(Olohuoneen puoli odottaa vielä maalausta, ja saatanpa itse asiassa valita sinne vähän tummemman vaalean.)
Ai että miten tyydyttävää oli nähdä seinien muuttuvan..!
Maalaaminen oli todella kivaa hommaa, vaikka oma sotkuisuuteni vähän vetikin hermoja kireälle viikonlopun päätteeksi. Ammattilaisystäväni jäljiltä lattiassa oli hädin tuskin muutama pisara, mun kulku- ja maalausreitillä maalia oli pieninä lammikoina. Välillä sitä roiskui telasta mun naamaankin, kun en osannut kunnolla "niistää" isoa telaa ennen seinälle viemistä.
Kangastapetin maalaaminen on ekalla kerroksella enemmänkin maalin "hieromista" seinään kuin maalaamista, ystäväni sanoin. Tapetti imee maalia niin paljon että sitä todella saa hinkata tapetin pintaan.
Toinen kerros on jo sitten helpompi, tosin yhä hitaampaa kuin sileän seinän maalaaminen.
Mun inhokkihommaa muuten on rajaaminen, ihan vain siksi että se vie/vei niin kauan..! 😁 Olin niin kärsimätön saamaan maalia isoille pinnoille, ja rajaaminen oli hidasta piperrystä, ainakin minun kaltaiselleni aloittelijalle. Eteisen pisimmän seinäosuuden rajaaminen vei minulta yli tunnin...
Sanni was here...
Mutta - nyt se on tehty.
Tänään olen vielä irrotellut listojen suojateippejä. Sekin homma ahdisti niin (koska arvasin että reunat jäävät epäsiisteiksi), että sysäsin hommaa pari päivää. Tiedän, että suojateipit kuuluisi irroittaa kun maali on vielä märkää jolloin välttää maalin kalvoontumisen tuomat epäsiisteydet, mutta koska nämä seinät maalattiin kahteen kertaan enkä olisi jaksanut poistaa teippejä ja suojamuoveja kerrosten välissä, kalvoontumista ei voinut välttää.
Tällaista jälkeä mulla on nyt siistittävänä. Ammattilainen varmasti irvistää...
Listat olisi myös voinut poistaa, mutta päätimme olla poistamatta niitä sillä sekin on niin aikaavievä homma, puhumattakaan niiden takaisinlaitosta. Voin myöhemmin laittaa tähän uudet listat jos siltä tuntuu.
Haitariovellekin sanottiin hyvästit, ja miten ihanan paljon valoisammaksi eteisen ja olohuoneen L-taite nyt muuttui..!
Ai niin - olohuoneen seinässä kangastapetti käyttäytyi eri tavalla kuin eteisen - se lähti saumakohdasta vetämällä irtoamaan yllättävän hyvin..! Ystäväni sanoi, että sen liimaus aikoinaan vaikuttaa jotenkin epäonnistuneen ja siksi se irtoaa niin hyvin. Joten aionkin nyt sitten repiä kankaan irti ainakin tästä yhdestä seinästä. Siihen tulee jokin kiva tapetti. :)
Nyt pidän kyllä hetken taukoa maalaamisesta. Täytyy myöntää, että tällainen kolmen päivän annos maalikaaosta oli riittävä vähäksi aikaa (tai kaaos alkoi heti ystäväni lähdettyä..), mutta ehkä ensi kerralla on jo sujuvampaa...! Tunnen, että tekee myös oikeasti hyvää altistaa itseään puuhalle, jossa tietää, että ei todellakaan (vielä) osaa. Samalla ärsyttää mutta on tosi hyvä mieli...! 🥰
.
P.S. Kävi ilmi, että maalipensseleillä ja meikkisiveltimillä on optimaalisen käytön suhteen paljon yhteistä..! 😊 Kuten se, että pensselit ja telat toimivat parhaiten, kun ne eivät ole puhtaita vaan olleet jo jonkin aikaa käytössä. Jälki on tällöin parempaa ja tela/pensseli annostelee maalia tasaisemmin - ihan samahan pätee mm. mineraalikabukiin. Monia muitakin yhtäläisyyksiä meikin ja maalin välillä löytyi maalauskoulutuksen aikana. Maali kuin "maali"..! :D
Muutto sujui yllättävän nopeasti, ja viikossa olin saanut kannettua kaikki tavarani uuteen kotiin! ☺️
Operaatiota helpotti se, että muuttomatka oli vain kadun yli viereiseen taloon, eikä pienessä yksiössä tietysti lopulta ole niin valtavasti pakattavaa. Vaikka neliöiden vähäinen määrä olikin saanut olon tuntumaan siltä, että asun tavaravarastossa ja suunnilleen kompastelen tavaraan kaikkialla....
Naapureilla on varmasti ollut viihteellistä seurata ikkunoista, kun siniset Ikea-kassit ovat tasaisena nauhana ylittäneet katua, ja välillä on mennyt patjaa ja kahvakuulaa ja vaaterekkiä :)
Muuttolaatikoiden sijaan ostin kuusi Ikea-kassia, jotka toimivat tällaisessa jalkaisin-muutossa paljon näppärämmin kuin laatikot. Kerralla saa kuljetettua kaksi kassia, niihin mahtuu todella paljon tavaraa ja kassit on toki paljon helpompi kantaa kuin laatikko. Halvemmaksikin nämä tulevat kuin muuttolaatikot! ☺️
Nyt vanha asunto on tyhjä ja olen asettunut kodiksi uuteen kotiin, nimenkin sain oveen eilen :)
Viimeinen yö vanhassa kodissa...
Ensimmäinen yö uudessa kodissa.
Ostamani asunto on remonttikuntoinen (makuuhuonetta lukuunottamatta, mulle kelpaa nuo tapetitkin :)), ja kuten kerroin aiemmin, en tule pitämään mitään valtavaa kiirettä remontin kanssa. Ei ole varaakaan toteuttaa kaikkea nopeasti. Aloitan seinistä, jotka vaativat viihtyvyyden kannalta nopeinta toimintaa..! :D
Vai mitä sanotte:
En ole eläissänyt nähnyt näin hirveää tapettia - kuin koko asunto olisi vuorattu massiivisella muistitaululla..!
Konsultoin remonttialalla vaikuttavaa ystävääni ja sain kuulla, että tällainen tapetti voi tuurilla lähteä hyvinkin helposti tai sitten sitä saa jyrsiä irti suunnilleen lanka kerrallaan. Otettuani asian puheeksi asunnon myyjän ja kiinteistönvälittäjän kanssa, kummatkin totesivat että älä hullu lähde irrottelemaan tätä, saat varata siihen puoli elämää. Tapetti on liisteröity suoraan kiviseinään ja sitä ei voi liuottaa millään, vain raastaa irti voimalla. Kun "muistitaulu" kattaa yli puolet asunnon 75,5 neliöstä en ehkä ole valmis tähän taistoon...
Remonttitaitoinen ystäväpariskuntani on tulossa viikon kuluttua pitämään minulle pintaremontoinnin pikakurssin ja auttamaan minut alkuun seinien kanssa..! 🙏🏻😍 Aion maalata ainakin eteisen seinät ja todennäköisesti puolet olohuoneesta, toisella olohuoneen seinällä näkisin mielelläni jonkin ihanan tapetin..!
(Haaste: kun minulle jo sellaiset arkipäivän valinnat kuin "mitä luomiväriä laittaisin" tai "vastaanko ensin meiliin vai laitanko parsakaalin kiehumaan" saattavat pysäyttää pitkäksikin aikaa, olen jo nyt vähän hyydyksissä siitä, millainen stressi minulle todennäköisesti syntyy maalin ja tapetin valinnasta.... 😬 Vaikka odotan remonttia aivan innoissani, tiedän, että materiaali- ja sävyvalinnat tulevat olemaan minulle jopa kevyen ahdistuksen aihe. NIIN paljon vaihtoehtoja....)
Ajatuksia ja tunnelmia uudesta asunnosta:
• Viihdyn! Tämä tuntuu heti kodilta! ❤️
• Tykkään maisemista kumpaankin suuntaan (asunto on läpi talon -asunto), niissä on jotain rauhoittavaa.
• Jännä miten pari kynttilää ja juustolautanen saa karmean retrokeittiön näyttämään heti jopa kodikkaan sympaattiselta!
• Miten paljon pähkinöitä ihmisellä voi olla kaapeissaan..? 😂
• Kaipaan isoa pesuallasta kylppäriin, en malta odottaa isompaa pesuallasta!
• Asunnon edellinen omistaja ei ilmeisesti juuri kokkaillut: 30 vuotta vanhan näköinen hella on tahrattoman puhdas ja uuni kuin käyttämätön
• Ihanaa kun on tilaa..!
Ensimmäinen illallinen omassa keittiössä.
Ja hei... Tämä tekee minut niin iloiseksi:
Minulla on taas meikkipöytä..! 😍 Ja vielä ikkunan äärellä..! Luonnonvalossa..!
Jouduin luopumaan meikkipöydästä muuttaessani yksiöön 3,5 vuotta sitten, ja se oli kova paikka. Totuin tietysti lopulta meikkaamaan kylppärissä tai ruokapöydän äärellä, mutta kyllä mä koko ajan kaipasin meikkipöytää. Vaikka meikkaan enää hillitysti verrattuna hurjimpiin meikkifriikin vuosiini, meikkipöytä on minulle yhä tärkeä asia: oma tila, joka on omistettu kauneushömpälle. Meikkaus on parhaimmillaan ihanan rentouttavaa ja jopa meditatiivista, ja kaikkein mukavinta sitä on tehdä ison valoa tulvivan ikkunan äärellä.
Nyt siihen on jälleen mahdollisuus..!
Kun julkaisin kuvan meikkipöydästäni Instagramissa, sain kommentin Ikean "retropeilistäni". Hahah, en edes tajunnut että tämä on nykyään retro..! :D
Olen ostanut omani vuonna 2009 ja se sai paikan ensimmäisen Tampereen kotini meikkipöydältä. :) Kyseinen liikuttava pöytä esittäytyy mm. tässä postauksessa 12 vuoden takaa. Myös se meikkipöytä sijaitsi ikkunan äärellä ja valo oli fantastinen..!
Odotan antaumuksella meikkihetkiä uuden ikkunani äärellä. ❤️
Tästä se alkaa. Minun kotini.
Raportoin seuraavaksi pintaremonttikurssin jälkeen. :)
Tiedättekö, mikä tässä on?
Se on avain mun ensimmäiseen omaan kotiin. ❤️
Sain avaimet tänään.
Haaveeni omasta kodista vuonna 2022 ei antanut kauaa odottaa itseään. Tiesin viime vuoden aikana, että olen tähän nyt valmis ja nyt on viimein mun oman kodin aika. Olin silmäillyt tätä asuntoa monta viikkoa jo viime vuoden puolella, mutta koska se on remonttikuntoinen, en tohtinut ensin edes ajatella, että juuri se voisi olla minun kotini. Enhän ole koskaan edes maalannut.
Sitten päätin kuitenkin käydä katsomassa asuntoa. Ja... mulle tuli hyvä fiilis. Asunnossa on erikoinen pohjaratkaisu, se on tilava mutta siellä on myös hukkaneliöitä, siellä on ihan karmeat kangastapetit ja 90-lukuinen keittiö. Silti... mulle tuli hyvä fiilis.
Se fiilis johti lopulta tähän päivään, kun minulla on ensimmäisen oman kotini avaimet kädessä. ☺️ Kuten totesin joulukalenterissani: jos jää odottamaan sitä täydellistä, ei ehkä saa mitään.
Nyt pääsen myös opettelemaan remppataitoja, joka ei ollut käynyt mielessäkään ikinä - mutta nyt olen aika innoissani..! Opin jotain uutta! :) Tämähän on aika jännää..!
Remontti ja asunnon lopullinen muotoutuminen mun kodiksi tulee varmaankin kestämään pitkään, mutta mihinkäs minulla on kiire. Mulla on vain aikaa. :) Lisäksi asunnon makuuhuone on jo remontoitu, ja se on ihan ok kunnossa. Asun siellä sen aikaa kunnes olohuoneen seinäprojekti on saatu hoidettua - se on ihan ensimmäinen asia, jonka haluan saada tehdyksi. Ja kylppäriin on saatava kunnon allas ja kaappi, tällainen läträilijä tarvitsee ison altaan..! :D
Pääsette varmasti blogissa seuraamaan kotini muotoutumista. Voin kertoa, että minulla ei vielä ole hirveästi mitään ideoita, en esimerkiksi yhtään tiedä, millaisen keittiön haluan. Ideat alkavat varmasti heräämään sitten, kun asunnossa on viettänyt vähän aikaa. En ole sisustushirmu eikä minulla ole oikeastaan mitään visioita mistään. Tiedän vain, että haluan sen ison ruokapöydän josta olen niin pitkään haaveillut, pöydän, jonka ympärille mahtuu kokoontumaan paljon ystäviä ja rakkaita! Sitä tulee olemaan suuri ilo kattaa. ❤️
Ruokatila tulee eteisen ja olohuoneen yhtymäkohtaan, se on ainoa asia, mitä tiedän tulevan kotini sisustuksesta. :)
Tervetuloa, vuosi 2022!
Nyt mulla on oma ikkuna, jonka läpi ulos päin tulee ensi jouluna varmasti näkymään iso, kaunis joulukuusi...!
Haitariovi lähtee, that's for sure..!
P.S. Tää asunto sijaitsee... mun nykyisen kodin viereisessä talossa..! ☺️ Sekin oli minulle positiivisesti vaikuttava tekijä. Olen asunut tällä alueella Tampereella yli 10 vuotta ja kaupunginosasta on tullut minulle hyvin rakas. Tuttuus rauhoittaa, viehättää ja maadoittaa minua. Tuttuus lisää turvallisuuden tunnetta. Nyt saan jäädä paikkaan, jossa jo viihdyn. Ja voin muuttaa kassi kerrallaan kadun yli..!
Kärsin itseaiheutetusta keskittymishäiriöstä eli ADT:sta.
Millaista on elää, kun mieli ei pysy paikoillaan?
Miltä tuntuu kroonistunut tarkkaavaisuushäiriö?
Se on tällaista.
Lähimuistini on huono. Kirjoitan kaikki ajankohtaiset asiat ylös saman tien joko muistivihkoon, puhelimeen tai tietokoneen työmemoon, muuten todennäköisesti unohdan ne muutaman päivän sisällä.
Jos juttelen ystävän kanssa ja hän kertoo esimerkiksi uudesta työpaikastaan, ihmissuhteestaan tai tulevasta matkastaan, kirjoitan uutiseen liittyvät avainsanat heti puhelimeeni. Olen oppinut tekemään näin välttääkseni sen, että en seuraavalla kerralla muistakaan ystäväni työpaikkaa tai kumppanin nimeä. Kerron nykyään avoimesti muistiongelmistani, jotta kukaan ei ihmettele, miksi alan tehdä muistiinpanoja kesken tapaamisen.
On myös hyvin tavallista, että unohdan kesken tekemisen, mitä olin tekemässä. Mitä tavaraa lähdin hakemaan, mihin olinkaan menossa, kun äsken nousin tuolilta. Seison eteisessä ja saatan hetkellisesti unohtaa, että olin matkalla pyykkitupaan tai viemään roskia.
Luetun tekstin sisäistäminen on minulle yksi vaikeimpia asioita. Lukemiseen keskittyminen vaatii ympäristöltä täydellisen rauhan ja hiljaisuuden vailla mitään ärsykkeitä. Jos läsnä on pienikin häiriötekijä, olkoon vaikka radio tai viereisestä huoneesta kantautuva vaimea puheensorina, minun on äärimmäisen vaikea omaksua lukemaani tekstiä, puhumattakaan, että kykenisin vastaamaan tai ottamaan kantaa tekstissä esitettyihin asioihin.
Tämä haaste tuntuu minusta konkreettisesti kuin päävammalta, ja sitä on hyvin vaikea selittää muille. Miksi en vaikka vastaa sähköpostiin kahteen päivään? Koska ei ole löytynyt riittävän häiriötöntä hetkeä käsitellä viestin sisältämää informaatiota. Tämän vuoksi en myöskään usein pysty vastaamaan blogini kommentteihin saman päivän aikana.
Arkeni on sitä, että taistelen jatkuvasti erilaisten ärsykkeiden huomionkaappausyrityksiä vastaan ja siedän huolen ja levottomuuden tunteita.
Minulla on hyvin harvoin rauhallinen olo. Lepattava ja ”en ole tehnyt tarpeeksi” -tunne on kuin perusasetus, josta pääsen eroon vain, kun vien itseni arjen ulkopuolelle. Kuten Kreikkaan tai mökille, jonnekin luonnon lähelle. Kun olen kotona tai muussa perusarjen suoritusympäristössä, mieli ikään kuin telakoituu levottomuuden ja tietynlaisen sumuisuuden asemalle.
Istun pöydän ääressä ja kirjoitan, kuten vaikka nyt. Ihan koko ajan mieleen putkahtaa muita asioita, ja mieleni karkaa miettimään niitä. Ensi viikon tuotekuvaus, mitä rekvisiittaa pitää hankkia. Jogurtti, hmm, tekee mieli jogurttia, pitäisikö syödä jogurttia. Lamppu, olisi kiva ostaa uusi, milloinkahan ehtisin Ikeaan katsomaan lamppuja.
Hyvin tyypillistä on myös se, ettei mieleni osaa järjestää päivän tehtäviä järjestykseen, vaan on yhtä tehtävää suorittaessa jo huolissaan siitä, että tuleehan seuraavakin varmasti tehtyä - vaikka tehtäville olisi runsaasti aikaa vailla pienintäkään todellista uhkaa sille, ettei aika riitä.
Tämä huoli saa minut yrittämään tehdä monta asiaa samanaikaisesti, että varmasti ehdin tehdä kaiken. Tosiasiassa tällainen menettely vain hidastaa tekemistä entisestään ja laskee tehoa.
Kirjoitin keskittymisvaikeuksista blogiini ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten.
Kirjoitin:
”Viime vuosina olen huomannut itsessäni varsin epämieluisia asioita. En pysty enää lukemaan kunnolla, en jaksa kirjoittaa kirjeystävilleni, en pysty keskittymään mieheni kertomaan juttuun päivän kuulumisista. Muistini on huonontunut hälyttävästi. Joudun kirjoittamaan ylös käytännössä kaikki asiat, jotka haluan saada hoidetuksi. Minun on vaikea priorisoida asioita. Päässäni laukkaa rataa 359 eri asiaa, jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota välittömästi, ja koska fokuksen jakaminen niin moneen kohteeseen on mahdotonta, saatan unohtaa ne kaikki ja tajuta päivän päätteeksi että en ole saanut mitään aikaiseksi. Tämän tajuaminen saa minut ahdistumaan entisestään.”
Kuvaus on kuin suoraan nykyhetkestä, mutta sillä positiivisella erolla, että nyt en enää ole yhtä ahdistunut asiasta. Kymmenessä vuodessa on ollut aikaa oppia kunnolla ymmärtämään, mistä aivosumussa on kysymys. Kuten myös oivaltaa se, ettei tilasta enää ole paluuta täysin entisenlaiseen kognitiiviseen tasoon.
Miksi ei?
Se johtuu erityisesti siitä, että maailma on nyt erilainen kuin silloin kuin synnyin. Ne tekijät, jotka monilta osin ovat johtaneet krooniseen aivosumuun ja mielen poukkoiluun, määrittävät nykyaikaa. Ne ovat nykyaika.
ADT eli attention deficit trait on itseaiheutettu tarkkaavaisuushäiriö. Se voi ulospäin näyttäytyä jokseenkin saman tyyppisenä kuin ADHD, mutta ero on se, että ADHD on synnynnäinen neurologinen häiriö, kun taas ADT on aiheutettu itse omalla toiminnalla ja arjen valinnoilla.
Kirjoittaessani blogiin keskittymis- ja muistihäiriöistäni saan usein ehdotuksia siitä, että minulla olisi ADHD. Kohdallani ADT on kuitenkin todennäköinen. ADHD todetaan yleensä jo lapsuusiässä ja minulla oireilu on alkanut kolmikymppisenä. Vaikka vilkas lapsi olinkin, keskittymisvaikeuksia minulla ei ollut vaan ehkä jopa päinvastoin. Uppouduin vaivatta pitkäjänteisyyttä vaativiin asioihin ja oppiminen sekä asioiden mieleen painaminen oli minulle helppoa. Toki ADHD voidaan myös diagnosoida aikuisiässä, mutta ADHD:n merkit ovat yleensä olleet silloinkin näkyvissä jo lapsena.
Olen käynyt neurologisissa tutkimuksissa eikä näissäkään ole ilmennyt viitteitä ADHD:sta.
Elämäntapavalintojani katsellessa minulle on aivan selvää, mistä oireet johtuvat. ADT:lle altistavia tekijöitä ovat liika tekeminen sekä arki, jossa on jatkuvasti keskeytyksiä, liikaa hälinää ja multi-taskingia. Minun elämäni muuttui tällaiseksi sen myötä, kun internet astui elämääni ja viimeistään silloin, kun aloin tehdä töitä kotona.
Internet on muuttanut kaiken elämässäni, niin hyvässä kuin pahassa. Olen omistanut aiheelle moninaisia blogipostauksia, joten en lähde tässä jutussa erittelemään minun ja internetin historiaa (siitä voi haluessaan lukea vaikka täältä), mutta ydinvaikutuksen voi tiivistää tähän: internet on multitekemisen ylin mahdollistaja.
Kaltaiselleni informaatio- ja sosiaalisen kanssakäynnin ”junkielle” internet mahdollistaa loputtoman huvipuiston jossa temmeltää ja tulla palkituksi.
Oppimisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aarteet ovat aina olleet minulle tärkeä ja motivoiva sisältö elämässä. Erona aikaisempaan internet vain teki mahdolliseksi sen, että kaikki nämä palkitsevat asiat, joita ennen olin tehnyt yksi kerrallaan, ilmestyivät eteen 24/7 "auki" olevalla tarjottimella. Yhdellä välilehdellä kaverit, toisella lempibändin uutiset, kolmannella halvimmat lentohinnat, neljännellä antiikin Kiinan mysteerit, viidennellä hiustenhoitoaineen incianalyysi… jne jne.
Hidas ja loogisesti tehtävä kerrallaan etenevä tekeminen korvautui ruudulla, jossa kaikkea voi tehdä, tai ainakin yrittää tehdä, päällekkäin. Ja mielellään nopeasti, koska siihen oli nyt mahdollisuus. Niin myös tein. Tämä oli minun sairastumiseni resepti.
ADT:n oireita voi hoitaa ja poukkoileva mieli on mahdollista rauhoittaa elämäntapamuutoksilla.
Minun kohdallani realiteetti on kuitenkin se, että en tule olennaisesti muuttamaan elämääni. Tämä voi kuulostaa erikoiselta sitä vasten, mitä juuri olen kertonut arjestani. Oireideni suurin taustatekijä on kuitenkin samalla myös elämäni parhaimpia asioita. Kolikolla on aina kaksi puolta, ja tämän kolikon toisen puolen ollessa tummentunut, toinen on mitä kiiltävin.
Paradoksaalisesti, minut tietyllä tapaa rampauttanut ympäristö on samalla ympäristö, joka mahdollistaa itseni toteuttamisen ja saa vahvuuteni kukoistamaan.
Olen matkani varrella punninnut moninaisia kertoja, mistä olisin valmis luopumaan saadakseni keskittymiskykyni takaisin. Tiedän, että totaalinen rauhoittuminen ja entiseen fokukseen palaaminen vaatisi internetin päivittäisestä käytöstä luopumista. Sekä hakeutumista aivan toisen alan töihin ja harrastuksiin; metsänhoitajaksi, postimerkkeilijäksi, tehtaan pakkauslinjalle tai neulojaksi.
(Tai ehkä aikakoneen 90-luvulle ja sen kieltämisen, että internet koskaan tapahtui.)
En kuitenkaan ole valmis tekemään niin.
Minussa hehkuvat yhä vahvoina rakkaus ja jano tietoon sekä viehätys ja tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen. Nimenomaan ammatillisesti. Kun saan tehdä tietotyötä ja kohdata muita ihmisiä, olen onnellinen. Huomaan, että pidän myös vaikuttamisesta. Ja nyt en todellakaan tarkoita kaupallista vaikuttamista, joka on tullut omassa ammatissani ns. kylkiäisenä (ja toki ihan positiivisenakin sellaisena). Tarkoitan vaikutusta tunnetasolla.
On huikeaa, että voin tekemiselläni herättää tunteita ja ajatuksia toisissa ihmisissä. Oivalluksia. Iloa, viihdettä, lämpöä. Jopa toimintaa. Kimmokkeen toteuttaa vaikka pitkäaikainen haave matkustaa yksin Kreikan saarille. Sitä en välttämättä saisi aikaan metsänhoitajana tai Yves Rocherin tilausten pakkaajana (niin kivaa kuin sekin olisi..!)
Se onni kompensoi hetkiä, kun päässä lyö tyhjää ja mieli on jälleen eksynyt päivän mökkipolulta huomisen maantielle ja seison keittiössä, enkä muista pitikö nyt syödä jogurttia, viedä koirat ulos vai kirjoittaa mainosteksti loppuun.
Avain on tilanteen hyväksyminen ja se, että arvostaa itseään myös muuttuneena ja luopuu sen surkuttelusta, miksi kävi näin.
Osaan yhä kaikkea sitä mitä ennenkin ja olen hyvä monessa asiassa – se vain vie nyt enemmän aikaa kuin ennen kuin maailma muuttui.
P.S. Suosittelen kaikille työn tai elämäntapavalintojensa seurauksena stressaantuneille ja aivojensa tilasta huolestuneille aivotutkija Minna Huotilaisen kirjaa Tunne Aivosi. ❤️ Se antaa paljon ymmärrystä kuten myös huojennusta tiedon ja työkalujen muodossa.
