Kaikenlaisia "murheita" sitä voikin olla.

Minä rakastan bloggaamista ja tarinoiden jakamista niin paljon, että juttuideoiden jonolle ei näy loppua. Sen sijaan, että koskaan joutuisin miettimään, että mitähän sitä tänään kirjoittaisi, on ongelmana päinvastoin ajan kuluttaminen koneella ja julkaistavien juttujen pakollinen karsiminen. Haluaisin jakaa niin hurjasti kaikkia ihania, kiinnostavia ja ihmetyttäviä asioita, että kaikki eivät vain mahdu ulos ja on pakko jättää osa ikuiselle standby-listalle.

Jos julkaisisin kaikki luonnoksiin päätyvät aiheet, tulisi postauksia päivittäin ainakin kolme eikä siinä tietenkään ole mitään järkeä. Miksi käyttää enemmän aikaa vuorokaudesta asioiden jakamiseen koneen äärellä kuin niiden varsinaiseen kokemiseen? ^_^ Hullu noidankehä. Mutta tunne on vahvasti se, että haluaisin pystyä kirjoittamaan blogiin niin paljon enemmän kuin minkä järkevä koneella vietettävä aika päivässä sallii.

Tosiaan, ongelmansa kullakin. :)

Etenkin reissussa juttuideoita pulppuaa suunnilleen joka kadun kulmauksessa.

Tällä hetkellä jonossa odottavat...

Sofién iki-ihana vhh-kakkuyllätys Pariisissa.

Lisää Colmarista. Suuri kiitos sille lukijalle joka vinkkasi paikasta! :) Ilman lukijaa en olisi paikasta kuullutkaan.

Matkakosmetiikkahöpinää. Reissujen vakiojuttuja. :)

Vierailu hajuvesien erikoisliikkeessä Nosessa, jossa minulle ja Sofiélle tehtiin olfaktorinen analyysi. Niiiin mielenkiintoista..!

Ruokaelämyksiä Alsacessa.

Natashan häät. Ahh, niin ihana päivä!

...ja vaikka kuinka monta jo Suomessa luonnosteltua tuotearvostelua.

Todennäköisesti en ehdi kirjoittamaan ja julkaisemaan näitä kaikkia reissun aikana, vaikka ne tietysti olisi kaikkein kivointa julkaista tuoreeltaan (ja usein joku vielä spontaanimpi impulssipostaus ajaa jonossa olevien ohi).

Toivotaan, että Suomessa on palattuani niin tylsää niin että näitä voi postailla rauhassa ilman että tulee muita "pakko-jakaa" juttuja väliin ^_^

Sympaattista, miten moninaisissa asioissa lukijat kääntyvätkään puoleeni, välillä täysin odottamattomistakin aiheista. Minulta pyydetään useimmiten apua meikki- ja ihonhoitoasioissa, mutta kasvavassa määrin myös matkailuvinkkejä (sinä joka kysyit Sporadeista, vastaan pian, anteeksi kun on taas jäänyt roikkumaan!) ja jopa ruokavalioon liittyvää konsultaatiota. Helmikuussa sain sähköpostiini seuraavanlaisen viestin lukijalta;

"Moikka!

Voisitko antaa minulle hieman aloittelijan ohjeita vaeltamisessa? Haluaisin lähteä ensimmäistä kertaa vaeltamaan poikaystävän kanssa, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole mitään hajua mitä kaikkea mukaan pitää pakata, minne kannattaa mennä, uskaltaako heti jäädä yöksi jne. Voisitko tehdä blogin puolelle tai vastata sähköpostilla jotain tärkeimpiä asioita tai joitain  nettisivuja, joilta löytyy hyvää tietoa?"

Camilla, nyt seuraa vastaus :) Olin tekemässä juttua Kurjenrahkan retkestämme, kun keksin, että tässä yhteydessähän voisin toteuttaa lukijan toiveen vaellusvinkeistä :)

Olen käytännössä kaukana eräekspertistä, mutta jonkinlaista retkeilyrutiinia on alkanut jo syntyä.

Olen aina tykännyt liikkua luonnossa, mutta perusteellisemman kaavan retkeilystä teltta- ja laavuyöpymisineen innostuin vasta mieheni kautta. Mr. Karkkipäivä on varsinainen eräjorma ja on luonnossa ehkä parhaassa elementissään. <3 Hän on tietysti tehnyt eräilystä minulle helppoakin - kotona kun on kaikki "pelit ja pensselit" valmiina, minun tarvitsi vain seurata mukana metsään ^_^

Minne mennä?

Kansallis- ja luonnonpuistot sekä valtion retkeilyalueeet tarjoavat merkittyjä luontopolkuja ja reittejä lyhyemmistä päivä- tai viikonloppupatikoista aina pidempiin vaelluksiin. Merkityillä reiteillä on lähes mahdoton eksyä, joten aloittelijakin voi suunnata niille huoletta.

Luontoon.fi-sivulla on listattu esittelyineen kaikki Suomen kansallispuistot sekä retkeilyalueet. Sivulla on todella kattavasti tietoa kaikesta retkeilyyn ja vaellukseen liittyvästä alkaen siitä, miten puistoihin pääsee niin julkisilla kuin omalla kulkuneuvolla. Aloittelevalle retkeilijälle hyödyllinen on sivustolle koottu Retkeilyn ABC, josta löytää yksityiskohtaisia vinkkejä niin varusteiden hankintaan kuin retkiruoan suunnitteluun. Todella hyvä sivu!

Retkikartta.fi-sivulta löytyvät kaikkien puistojen tulostuskelpoiset kartat reitteineen.

Miten luonnon- ja kansallispuisto eroavat toisistaan? Luonnonpuistot on perustettu ensisijaisesti luonnonsuojelua ja tutkimusta varten, ja niiden suojelumääräykset ovat kansallispuistoja ankarammat. Suurin osa luonnonpuistoista on suljettu muilta kuin tutkijoilta, mutta osassa saa liikkua merkityillä reiteillä. Nämä yleisölle avoimet luonnonpuistot eivät retkeilijän näkökulmasta eroa kansallispuistoista mitenkään; kummissakin on merkittyjä reittejä ja palveluita kuten tulentekopaikkoja, telttailualueita (joiden yhteydessä myös puu-cee-käymälät), laavuja ja vuokra- tai autiotupia.

Esimerkiksi Kevo, jossa vaelsimme unohtumattoman hyttysten täyteisen viikon viime kesänä, on luonnonpuisto.

Monilla retkeilyalueilla on omia reittejä myös pyörätuolilla liikkuvalle.

"Uskaltaako heti jäädä yöksi?"

Uskaltaa :) Yöpyminen kansallis- tai luonnonpuistojen merkityillä reiteillä on turvallista, ja sesongista riippuen kohtaat usein myös muita yöpyjiä telttailupaikoilla. Jos telttaa ei ole omasta takaa tai ei halua sellaisessa yöpyä, on vaihtoehtona myös katto pään päällä eli laavu, tupa, kota tai kammi. Tupatyypit vaihtelevat puistosta riippuen. Lisätietoa erilaisista tuvista löytyy täältä.

Villieläimiä ei Suomen kansallispuistojen merkityillä reiteillä tarvitse pelätä.

Ainoa harmillinen kohtaaminen "villieläimen" kanssa meidän vaelluksilla tapahtui Repovedellä, jossa hiiret söivät yöllä pähkinäjemmani repun sivutaskusta. ^_^ Muuten ainoat kiusaa aiheuttavat eläimet ovat öttiäiset kesä-Lapissa. Ja sitä kiusaa ei muuten kannata aliarvioida ;)

Ylemmät kuvat: vadelmakynnet ja mun rakkaat, ihanat, maailman parhaat vaelluskengät. / Vhh:laisen perusaamiainen retkiolosuhteissa ei paljon kotiaamiaisesta poikkea; kahvia, kananmunaa ja kasviksia. :)

Mitä pakata?

Lyhyelle viikonloppuvaellukselle meidän setti on tällainen:

Miehen rinkassa:

Teltta, ensiapupakkaus, Leatherman, otsalamppu, makuualusta, makuupussin laineri (eli ohut silkkipussi), retkikeitin, kaasua tai bensaa, keittoastiat, juoma-astiat (Platypus + Nalgene) ruokaa, vaihtokalsarit ja -sukat, taukotakki (eli lämmin untuvatakki), myssy, packlite-Goretex-takki ja -housut (jos sataa). Säästä riippuen mukana joskus myös Ruskovillan yökerrasto. Windstopper-takki kulkee rinkan hupussa josta sen voi nopeasti vetää päälle.

Päällä: softshell-housut, pitkähihainen merinovillapaita ja sen päällä ohuempi tekninen paita (eli materiaalia joka siirtää kosteuden pois iholta), tuubihuivi.

Puuvillaisia vaatteita ei muuten suositella vaellukselle, ne pitävät hien ja kosteuden itsessään.

Auringonlasku Kurjenrahkan Vajosuolla

Mun rinkassa:

Kummankin makuupussit, makuualusta, vaihtovaatteet (sukat, alushousut, merinovillakerrasto), Goretex-housut, untuvatakki, myssy, ruokaa, ruokailuastiat, kirja, otsalamppu, termospullo, vesiastia (Platypus). Rinkan hupussa Windstopper-takki.

Päällä: softshell-housut, merinovillainen pitkähihainen paita ja sen päällä tekninen t-paita, tuubihuivi. Usein vielä säästä riippuen fleece-takki  (palelen herkästi).

Vaatteita pakatessa kannattaa pitää mielessä, että kävellessä on useimmiten kuuma ja hiki (jolloin toppatakki on viimeinen asia jota kuvittelee tarvitsevansa), mutta taukopaikalla tulee vilu hyvin nopeasti. Silloin iloitset untuvatakistasi :)

Illalla tulee usein jopa kylmä, ja minä ainakin vedän kevät- ja syysvaelluksilla päälle kaikki mukana olevat takit ja housut kun ilta hämärtyy. Kesävaellukset ovat ainoita jolloin untuvatakille ei ole ollut käyttöä.

Ruoka

Lyhyillä viikonloppuvaelluksilla ruokaa tarvitsee ottaa mukaan sen verran vähän, että suosimme tuoreruokaa. Se tietysti painaa, mutta viikonloppurinkka tarvikkeineen on muutenkin kevyehkö joten ruoan paino ei haittaa. Viikon vaellukselle mukaan lähtee enemmän perinteistä pussi- ja kuivaruokaa, paitsi minulla, jolla on oma retki-vhh-ruoka. Ja sen vuoksi saankin kantaa painavampaa rinkkaa ;)

Olen tosin kehittynyt huimasti retki-vhh-ruoan suhteen, ja nyt nauran kippurassa kun  muistelen ensimmäistä vhh:n aikaista vaellustani Kilpisjärvelle.... Ei hyvänen aika sitä tölkkien ja tetrojen määrää... Ihan käsittämätöntä. :D

Kurjenrahkalla herkuteltiin mm. loimulohella, (palaneella) bataatilla ja porkkanalla sekä munakermaviilikastikkeella.

Makuupussin lämpöalueeseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota jos on palelevaa sorttia, niinkuin minä. Minä nukun kesälläkin makuupussissa, jonka comfort-alue on jossain miinuksen puolella.

On parempi hikoilla liian lämpimässä makuupussissa kuuman yön sattuessa, kuin hytistä yön läpi liian viileässä pussissa. Lämpimästä makuupussista voi aina ujuttautua osittain ulos ja helpottaa kuumuutta, mutta liian viileään pussiin ei auta mikään.

Hyvät vaelluskengät ovat yksi tärkeimpiä varusteita, kumisaappaissa tai lenkkareissa ei tosiaankaan kannata lähteä vaellusreiteille.

Jonkun lyhyen luontopolun saattaa kenties selvittää kumppareissa, mutta pidemmillä reiteillä kunnon kengät ovat must.

Suosittelen vaelluskenkien hankintaa alan liikkeestä. Omani ovat Meindlin ja olleet alusta asti kuin yhtä jalkojeni kanssa. Näissä kengissä eivät jalat väsy, tuki ja istuvuus ovat täydelliset <3 Olen kulkenut Meindleilläni jo vuodesta 2007.

Olen niin iloinen, että olen saanut miehen kautta löytää retkeilyn ilon. Luontoelämykset tuovat tärkeää ja tarpeellista vastapainoa tietokoneen ääressä jumittavalle arkielämälleni, ja lyhytkin yhden yön vaellus on todellinen henkireikä. On ihanaa jättää some ja koneet ja teknologia hetkeksi taakseen ja olla 100-prosenttisesti läsnä luonnon keskellä.

Se on uskomattoman rentouttavaa.

Satumetsä.

Loppuun täytyy vielä kertoa leipomistarina Kurjenrahkalta. :)

Niin sitä vain mieskin laittaa kätensä taikinaan nuotiolla, voisiko uskoa!

Mr. Karkkipäivä tuo joka retkelle mukana lettu- tai pullataikinainekset (valmiiksi kotona sekoitetut), sillä ne "kuuluvat totta kai asiaan".

Tällä kertaa misterin "tikkupulla"taikina ei vain oikein onnistunut, eikä taikinaan saatu sopivan sitkoista ja paksua koostumusta jotta sen olisi saanut käärittyä optimaalisesti tikun päähän.

Pulla näytti tältä. :) Minulle tuli mieleen kärähtänyt kivespussi.....

Mies sitten keksi, että pullanhan voi paistaa myös folion päällä. Touhua katsellessa minunkin alkoi kovasti tehdä mieli pullaa. En ota retkille mukaan muuta jälkkärimäistä kuin tummaa suklaata ja proteiinipatukoita, sillä minun ei oikeastaan koskaan tee eräillessä mieli makeaa.

Nyt leivonnaisen himo kasvoi kuitenkin niin suureksi, että harkitsin jo hetken vehnälle antautumista.

Sitten muistin, että minulla on retkiruokien joukossa minigrip-pussillinen psylliumia (käytän sitä esimerkiksi kastikkeiden saostukseen). Hei, minähän voin tehdä improvisoidun vhh-taikinan!

Tuumasta toimeen. Sekoitin taikinan soijakermasta, psylliumista ja ruokalusikallisesta kaurahiutaleita. Makeutusta minulla ei ollut, mutta maustoin taikinan kanelilla.

Taikina öljytylle foliolle kypsymään. (Kuvassa vieressä vehnäversio.) Pinnan ruskistuttua lisäsin päälle tummaa steviasuklaata. "Tikkupullaleiriläiset" alkoivat luoda kiinnostuneita katseita leivonnaiseeni, joka muistutti ilmiselvästi....

Chocolate-chip-cookieta! No eikös vain! :) Pehmeänä versiona.

Näin sain minäkin oman retkipullan. :) Kaikkeen see psyllium taipuukin, todellinen monitoimijauhe. Kokemuksesta innostuneena aloin heti kehitellä helposti mukanakulkevia jauhosekoituksia, joista voin tulevaisuudessa valmistaa vhh-lettuja tai vaikka muffinseja, jos pullan himo vastaisuudessa iskee erätulilla! :)

*

Onko lukijoiden joukossa retkeilijöitä? Olisi mukava kuulla juttuja vaikkapa ikimuistoisimmasta vaelluksestanne tai vinkkejä erityisen kauniille reiteille.

Kyllä luonto vain tekee hyvää.

Avasin silmäni enkä ensin muistanut missä olin. Tuota tapahtuu tosi harvoin, mutta silloin kun tapahtuu, se on aina tosi outoa.

Helsingissä, Marian luona.

Jossain kahvinkeiton ja lapsen vaatekriisin ("En halua tätä mekkoa..! - No ottaisiko Sanni sitten sen? Se on violetti, minulle kelpaisi kyllä.") välillä Maria kiikutti luokseni tutun näköisiä purkkeja. "Oletko kokeillut näitä? Nää on ihan tosi hyviä".

Tästähän alkaa jo muodostua déjà-vu. Viimeksi Tiinan luona tapahtui sama; eteeni tuotiin Idunia kasvot innosta loistaen. Jos en olisi jo itse tutustunut merkkiin niin alkaisi vakavasti tulla tunne, että olen missannut jotain maagista. ;)

Idun on näköjään parissa vuodessa todella onnistunut lyömään itsensä läpi. Aika kiinnostavaa, kun kyseessä on vain apteekeissa myytävä kosmetiikkamerkki.

Maria lähti töihin ja heitti minut samalla Kalasataman metroasemalle.

Olin keskustassa yhdeksän maissa, hain Kampin supermarketista aamiaista ja suunnistin jälleen Lasipalatsille.

Aina kun olen Helsingissä, teen töitä Lasipalatsin Kaupunkiverstaalla. Mainio paikka; kaupunkitoimistotila jota kuka tahansa saa käyttää ilmaiseksi. Tilaan kuuluu myös pieniä neuvottelutiloja joita voi erikseen varata.

Lasipalatsin vessassa minua tervehti fasismin vastainen My Little Pony -tarra. :)

En ole olkalaukkuihmisiä silloin, kun pitää kantaa mukana läppäriä. Kuljenkin aina koululaistyyliin reppu selässä tapaamisesta toiseen. :) Ostin North Facen läppärirepun viime kesänä Chamonixista, ja se on yksi parhaita hankintojani.

Kello 9.20 Kaupunkiverstaalla oli vielä hyvin tilaa ja monta pöytää vapaana. Levittäydyin isolle sellaiselle ja söin aamiaissalaattini.

Vastasin sähköposteihin. Tuotenäytetarjouksia, Airbnb-viestejä, Couchsurfing-yhteydenottoja ("ei, en valitettavasti ole Maarianhaminassa houstaamassa toukokuussa") ja yksi älyttömän mielenkiintoinen ja erilainen yhteistyöehdotus josta innostuin niin että silmissä tuikki.

Mistäs  tänään kirjoittaisin blogiin? Päätän usein päivän postauksen aiheen vasta aamulla. Minulla on loputtomasti enemmän tai vähemmän puolivalmiita luonnoksia, ja valitsen niistä fiiliksen mukaan. En suunnittele postausten julkaisuajankohtia etukäteen kuin tosi harvoin, esimerkiksi silloin kun tiedän olevani poissa koneelta useamman päivän ja jutut täytyy ajastaa.

Harkitsin kakkuteeman ja interrail-kuulumisten välillä. Zuii-testausten jatkojututkin ovat hyvällä mallilla, mutta ei tuntunut siltä että haluan kaksi Zuii-juttua peräjälkeen. Fiilis on tärkeä ;)

Päädyin kakkunyyttäreihin.

Arvioin saavani jutun valmiiksi yhteen mennessä, jolloin kävisin lounaalla ennen päivän sovittua tapaamista PR-toimistolla. Halusin myös ehtiä VR:n kansainvälisten lippujen luukulle tekemään muutamia pakollisia paikkavarauksia tulevalle reilille.

Noooh. Siinä sitten hieroin kuvia ja säädin fontteja vähän turhankin hartaasti, ja kuten niin tavallista, aika katosi jonnekin ja yhtäkkiä tajusin että kello näytti 15.00. Samperi! Moneltakohan se VR:n kansainvälinen piste menee kiinni?

Vaivautumatta siirtämään kysymystä ajatuksen tasolta käytännön selvitykseen, julkaisin kakku-jutun, suljin koneen ja lähdin rivakasti kohti lounaspaikkaa.

Ulkona satoi.

Tieni kulki kadun yli Kiasmaan, jonka kahvila oli seuraava kohteeni. Edellisellä Helsingin vierailulla Luonnonkaunis-messut/Blog Awards -viikonloppuna kävimme miehen kanssa katsomassa Kiasmassa Robert Mapplethorpen näyttelyn, ja tässä yhteydessä silmiini osui Cafén menu. Whoa! Miten paljon ihanan kuuloisia ruokia...! Onko tällaista kahvilamenua olemassakaan? Pääruoissa vain yksi liharuoka ja neljä kalaruokaa...!

Tiedänpä, missä tulen viettämään kaikki seuraavat lounashetkeni Helsingissä. ^_^

Tilasin Kolatun munajuustosalaatin puolikkaana annoksena (sekin onnistui..!) ja punakampelaa tilli-punajuurikastikkeessa.

Kauniit ja erinomaisen maukkaat annokset - ja hintaa alle 19 euroa...!

Lähdin eteenpäin mitä tyytyväisimpänä. Tyytyväisyys ei kuitenkaan kestänyt kuin korttelin päähän rautatieaseman halliin, jossa minulle selvisi, kellon näyttäessä 16.20, että kansainvälisten lippujen luukku oli sulkeutunut neljältä. Eihhh.

Olisiko kannattanut tarkistaa ne aukioloajat aikaisemmin?

Lievästi pää savuten lähdin kohti tapaamista Korkeavuorenkadulle. Onneksi olin kutakuinkin rauhoittunut Yves Rocheria edustavalle PR-toimistolle saapuessani.

En ole aikoihin käynyt Yves Rocherilla, josta minulla alkaa jo melkein olla huono omatunto. Merkki kun kuitenkin on minulle rakas, eikä millään muulla sarjalla ja minulla ole yhtä pitkää historiaa. Mielelläni kirjoitan Yves Rocherin tuotteista, mutta kun ehtisi niitä joskus taas testailemaankin....

Sain kuulla viimeisimmistä uutuuksista, kuten herkän ihon sarjasta, kynsilakoista ja kasvovoiteiden pakkausuudistuksesta. Harmillisesti sertifioituun Organic Cosmetic -sarjaan ei ole tullut mitään uutta.

Sain poimia mukaani minua kiinnostavia tuotteita, ja niiden joukossa olivat mm. Omena-Tähtianis-kausituoksun suihkugeeli ja vartalokuorinta sekä täysin vaahtoamaton, voidemainen Low ShamPoo. Incin perusteella sulfaatiton Low Shampoo toimii kuten conditioner only -pesu, mielenkiintoista...! Tämän testausta odotan kovasti. (Niiden jo jonossa olevien, hmm, viiden shampoon jälkeen...)

Minulle esiteltiin myös muutamia muita toimiston edustamien merkkien tuotteita, kuten Color Wow - jauhemainen tyvikasvun peittoväri.

Olin saanut tästä muinoin sähköpostiin tiedotteen, mutta ensireaktioni oli, "Blääh, tyvikasvuko muka peittoon jollain jauheella?" Enkä tilannut siitä kokeilukappaletta. No, nyt tuote sitten demonstroitiin minulle käytännässä, ja joudun ehkä vähän muuttamaan reaktiotani.

Tyvessäni näkyvät raidat on tehty Color Wow -jauheen sävyllä Platinum. Jauheen annetaan vaikuttaa ja kiinnittyä hetki ja hiukset voi sitten harjata jotta ylimääräinen jauhe poistuu. Kuvassa hiuksia ei ole harjattu käsittelyn jälkeen, siksi tyvessä näkyy vähän jauhoisuutta.

Värin luvataan kestävän seuraavaan pesuun saakka. Todellakin wow! Aine tuli minulle ihan täydelliseen aikaan - tyvikasvuni kun on melkoisen hirveä enkä voi sitä värjätä ennenkuin Mago-pidennykset on poistettu. (Tai voisin, mutta en itse vaan Mago-kampaajalla. Väri ei saa yhtään osua pidennyksiin.) Sain mukaani Platinum-sävyn, ja kirjoittelen teille myöhemmin miten tuote on minulla toiminut. Virve ainakin näkyi vakuuttuneen.

Karvainen työntekijä, toimistokoira Kerttu. :)

Lähtiessäni PR-toimistolta oli VR-harmi jo jonkun verran unohtunut. Onnistuin kuitenkin hetkeä myöhemmin sekoilemaan ratikoiden kanssa niin, että se sai minut ärtymään uudelleen ja miettimään, kannattaako tällaisen maalaisen Helsingissä ylipäänsä liikkuakaan ilman viisasta paikallista.

Olin menossa yöksi toiselle ystävälleni Länsi-Pasilaan, ja olin olevinaan selvittänyt pääseväni sinne 7B-ratikalla. Siinä sitten etsin onnettomana 7B:n pysäkkiä ihmetellen, miksi Pasilaan päin meneviltä pysäkeiltä kulki vain 7A, ja kadun toisella puolella takaisin päin tuli 7B. Voi ihmistolloa.... Jouduin sitten soittamaan kaverilleni ja tunnustamaan etten löydä oikeaa pysäkkiä, saadakseni kuulla naurun lomasta että 7A ja B kulkevat saman reitin mutta vastakkaisiin suuntiin.

Kiitos ystäväni, kun kestätte minua. :)

Tällainen oli tarina kahdesta päivästäni Helsingissä.

Huomenna ei tule enää "Sannin mukana torstaina" -jaksoa. ;) Jos joku huolestui.

Nopeat vapuntoivotukset!

Itse vietän aattoillan muuttoapuna, mutta huomenaamulla suunnataan taas eräilemään.

Päivä on mielenkiintoisesti kulunut kahden eri tyyppisen ruoka-aiheen parissa; kirjoittaen juttua Tallinnan ravintoloista ja valmistellen viikonlopun retkieväitä. Voi että noita Tallinnan juttuja... Heräsin jo aamulla varhain kirjoittamaan mutta tekstiä vain tulee ja tulee ^_^ Sellaista se on kun jostain innostuu. Ehkä mun olisi tosiaan kannattanut pitää Tallinna-teemaviikko, jos ei muuten niin ihan omaksi ilokseni, vaikka lukijoita väsyttäisikin :)

Heheh - bloggaajat eivät ole ainoita jotka kuvaavat ruokiaan ^_^

Kuva viime vapun vaellukselta.

Ajastan viikonlopulle postaukset Tallinnan ravintoloista (jos ne nyt valmistuu edes huomisaamuun mennessä tällä menolla :D), ja toivotan kaikille iloista ja hauskaa vappua!

Kotiudun metsästä johonkin aikaan sunnuntaina, sitä ennen en pääse käsiksi kommentteihin. (...toisilla on tietysti näreessä älyluurinsa... Mulla ei :))

Minulla on ollut tänään hyvä päivä.

Siivosin heti herättyäni keittiön.

Sain purettua kunnolla sähköpostijonoa.

Valmistin tomaattivuohenjuustokeittoa. Jaksan tehdä sitä vain harvoin ja se on tosi hyvää.

Tapasin lukijani joka antoi minulle My Little Ponin. <3 <3 <3

Kävin katsomassa elokuvan Matka minuksi joka herätti paljon ajatuksia. Dokumenttielokuva seuraa kolmea nuorta naista joita kaikkia yhdistää blogi.

Eilisistä kakkunyyttäreistä jäi jäljelle aimo siivu kirsikka-vanilja-makadamiakakkua, jonka söin äsken kokonaisuudessaan. Se ilahdutti erityisesti.

Kuulin, että Questbar on vihdoin lanseerannut Minttusuklaa-maun. Jess!

Päivä on ollut rauhallinen ja aurinkoinen.

Otin nahkatakin käyttöön.

Näen vielä illalla siskoni.

Lush-arvonnassa onni potkaisi nimimerkkiä Maria R. Sinulle lähtee satsi jamimamia ja kylpytuotteita, amme valmiiksi! :)

*

P.S. Sain Eva Forsmanilta tarkemmat tuotetiedot koskien lauantain gaalameikkiä ja lisäsin tiedot postaukseen. Kasvoillani ei tosiaan ollut käytetty lainkaan meikkivoidetta (!).

P.P.S. * * Tallinna-kommentit viimein vastattu :) * * * Pahoitteluni kun tässä kesti, on ollut ajankäyttöhaasteita jälleen.

Kuopio-viikon finaalissa esittelen vielä joitain minulle tärkeitä lempparipaikkoja kaupungista.

Viikon aikana huomasin, kuinka hurjan paljon minulla olikaan sanottavaa ja esiteltävää Kuopiosta. Koko ajan tulvi mieleen lisää tarinoita ja esiinnostamisen arvoisia asioita kaupungista. Lopulta oli vaikea valita kaikesta materiaalista blogiin päätyvät jutut - liika on tunnetusti liikaa ja tämäkin postaus olisi lukijaystävällisyyden kannalta saanut jäädä lyhyemmäksi. Mutta en malttanut jättää mitään näistä paikoista pois...

On ollut tosi kivaa saada jakaa Kuopio kanssanne tämän viikon aikana. Kiitos kun seurasitte mukana :)

Lempipaikkojani kartalla.

Kuvakukko

Vuorikadulla sijaitsee Kuopion vanhin toiminnassa oleva elokuvateatteri, vuonna 1939 avattu Kino Kuvakukko. Siellä on vuosikaudet toiminut Kuopion ylioppilaskunnan elokuvakerho Hyvät Kuvat, jonka jäsen itsekin olin Kuopiossa asuessani.

Lapsuudessani Kuvakukossa järjestettiin paljon koululaisnäytäntöjä, ja ensi kerran olen käynyt siellä jo ihan pienenä ala-asteikäisenä tirpanana.

Salissa on edelleen käsitykseni mukaan alkuperäiset istuimet. Jos eivät ihan 30-luvulta niin vuosikymmenten takaa kuitenkin. Teatterissa on ainutlaatuinen vanhan ajan tunnelma. Kerrassaan ihana paikka, jossa edelleen käyn leffassa tilaisuuksien mukaan Kuopiossa vieraillessani.

Kirjasto

Ah, kirjasto....! Ahkerana lukutoukkana olen viettänyt Kuopion kaupunginkirjastossa tovin jos toisenkin, onpa yhteiseen historiaamme mahtunut melkein vuoden mittainen työharjoittelukin.

Rakastin kirjastoa niin. Ette usko, miten monta kirjaa minulla saattoi olla kerralla lainassa työharjoittelurupeaman aikana... Joka päivä hyllyiltä bongaili jotain superkiinnostavaa jota ei vain millään malttanut jättää lainaamatta. Vaikka kirjapinoja oli tietysti mahdoton koskaan saada luettua kotona läpi... :D

Kauhukirjat olivat minulle ehdoton juttu teini-iästä pitkälle aikuisuuteen. On ollut aika, jolloin minulta ei jäänyt väliin yhtäkään Stephen Kingiä. Nyt en voi väittää tietäväni mitään herran julkaisuista viimeisen 10 vuoden ajalta...

Kirjaston kahvila tuli yhteen aikaan sangen tutuksi paikaksi. Vietin kahvilassa työtaukoni munkin & kaakaon parissa. Munkit näyttävät edelleen yhtä hyviltä. ;)

Lopulta luovuin turhan tiheäksi äityneestä Tazza- & munkkirinkilätuokiostani, kun päivittäinen rituaali kummasti alkoi tuntumaan vyötäröllä.

Korttelimuseo

Kirkkokadulla sijaitsee ihastuttava puutalokortteli, joka toimii museona. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta.

Kuninkaankadun, Kuopionlahdenkadun, Haapaniemenkadun ja Minna Canthin kadun rajaamalla alueella sijaitsee paljon vanhoja puutaloja, ja täällä voi aistia miltä historiallinen Kuopio on muinoin näyttänyt.

Korttelimuseo on ollut rakkaimpia paikkojani Kuopiossa jo lapsesta saakka. Täällä oli aina jännä käydä. Nyt vanhempana arkkitehtuurista saa vielä ihan eri tavalla irti.

Sorvarinkadulla sijaitsee Minnan Päiväkoti, joka oli ensimmäinen päiväkotini. Päiväkotirakennus Sorvarinkadulla on yksi puutalo-Kuopion vanhoja rakennuksia.

Kuvissa Sorvarinkatu  ja Minnan Päiväkodin punainen rakennus vuonna 2015 ja 30-luvulla. 30-luvun kuva on kirkolta toiseen suuntaan, päiväkodin rakennus on kuvassa vasemmalla.

Vanha kuva on Korttelimuseon näyttelystä "Puutaloasumisen ihanuus ja kurjuus". Suosittelen näyttelyä vanhasta Kuopiosta kiinnostuneille, näyttelyssä on runsaasti hurjan mielenkiintoisia ennen-jälkeen -kuvia Kuopion keskustasta.

Valkeisenlampi

Kuopion oma "Central Park". Kivenheiton päässä torilta sijaitseva vehreä puistoalue joka on kunnostettu upeasti sitten minun aikojeni. Lampi uimarantoineen oli suosittu ulkoilualue jo lapsuudessani, mutta sittemmin alue suunniteltiin kokonaan uusiksi ja on nyt entistä viehättävämpi. Lampea kiertävältä kävelyreitiltä avautuu klassinen Kuopio-maisema Puijontorni-siluetteineen.

Väinölänniemen ohella kesä-Kuopion picnic-kohde numero yksi. Oma äitini kuuluu muuten kesäisin lammen "peruskalustoon" ja jos aurinko vain paistaa, löytää Äiti Karkkipäivän täältä takuuvarmasti viltiltään kirjansa ja eväskorinsa kanssa :)

Valkeisenlampi kesällä 2013.

Valkeisenlampi 1920-luvulla (kuva Korttelimuseon näyttelystä.)

Valkeisenlampi huhtikuussa 2015.

Kylpevän naisen patsaan kohdalla syötettiin aina lapsena sorsia.

Valkeisenlammen rakkain hahmo löytyy kuitenkin lammen toiselta puolelta, leikkipuistosta, joka kantaa nykyään nimeä Uppo Nallen puisto.

Kula-Kalle! Tämä karuselli on ollut samalla paikalla lapsuudestani saakka. Maalipinta on vaihtunut, mutta Kula-Kalle seisoo paikoillaan. Minun lapsuusvuosinani se oli haalean turkoosi.

Onko tämä karusellityyppi tuttu muillekin kuin Kuopion asukeille? Luulisi näitä olleen muuallakin, mutta en ole nähnyt Kula-Kallea kuin Kuopiossa. Täällä kaikki tietävät Kula-Kallen. <3 Tai tiesivät ainakin ennen.

Hanna Partasen leipomo

Ei Kuopio-viikkoa ilman Hanna Partasta. Eihän Kuopiosta voi edes puhua ilman mainintaa kalakukoista ja lihapiirakoista...! :) Suosituimmat sellaiset leipoo Hanna Partasen leipomo, joka on toiminut samalla paikalla Kasarmikadulla jo 30-luvun alusta. Hanna Partanen on Suomen kuuluisin kalakukkoleipuri, kutsutaanpa häntä myös kaikkien kalakukkojen äidiksi, jonka ansiosta kukko on levinnyt ympäri Suomea.

Hannan "lihikset" olivat pienen Sannin suurinta herkkua. Vähän varttuneempi Sanni valitsi mieluummin riisipiirakan tai omenahillomunkin. Kalakukkoon minulla oli ristiriitainen suhde. Kalakukko on ruiskuoreen leivottua kalaa ja rasvaista siankylkeä. Ihra ällötti minua suuresti, mutta jotenkin kierosti silti tykkäsin kukosta, etenkin sen kuoresta. Maku, jossa yhdistyivät ruis, sian rasva ja kala, oli samalla outo mutta koukuttava. En ole syönyt kukkoa täytettyäni 15, jolloin luovuin lihan syömisestä.

Kukkoja paistetaan Partasen leipomossa edelleen alkuperäisessä uunissa (kuva ylhäällä oikealla).

Alhaalla oikealla riisipiirakoita valmistumassa.

Jos ette ole maistaneet a) kalakukkoa tai b) Hannan lihapiirakoita tai "riisareita", suosittelen ehdottomasti pistäytymään Kuopion visiitillä tähän historialliseen, sympaattiseen leipomoon. Uunituoreen kalakukon voi noutaa leipomosta iltaisin kello 20-20.30. Myyntivaunu torilla on paikalla maanantaista lauantaihin 7.30-14.30.

.

Tähän on hyvä päättää Kuopio-viikon sarja. :)

Ai niin. Vielä yksi juttu.

Pääsin sitten vihdoin käymään Asemakoulun salissa....! <3

Ensi kertaan, Kuopio! :)

Tämä juttu on ollut minulla tekeillä pitkään. Nyt se löysi paikkansa mitä osuvimmin Kuopio-viikolla.

Saanko esitellä kuukauden idolin: lupsakka savolaisneito Taina.

Blogosfäärissä paremmin tunnettu kynsibloggaaja Charming Nailsina.

Olen alun perin tutustunut Tainaan jo vuosia sitten netin ”kosmetiikkafriikkipiireissä”, jos asian näin hauskasti saa ilmaista, aikoja ennen meidän kummankaan blogeja. Asuin tuolloin itse Ahvenanmaalla, joten savolaisuus ei meitä yhdistänyt, ja meni pitkään ennen kuin edes kävi ilmi että olemme kotoisin samoilta nurkilta.

En tiedä onko se sitten juuri savolaisuus vai mikä, mutta jokin Tainassa on aina tuntunut tutulta ja turvalliselta. Olemme hyvinkin erilaisia elämäntyyleiltämme ja luonteenpiirteiltämme, mutta silti löydän meistä jonkun tietyn saman perusvireen. Kutsun sitä villasukka-asenteeksi. Olen jopa alkanut nimittää meitä villasukkabloggaajiksi.

Kuvitus Tainan kotoa. Talossa asustaa pariskunnan lisäksi kaksi kissaa ja pääsiäisenä perheeseen liittynyt koiranpentu.

Taina perusti bloginsa lokakuussa 2008, aikaan, kun blogi-ilmiö Suomessa oli vielä taaperoiässä. Blogeja oli tuolloin niin vähän, että suosituimmista tuli heti kaikkien tuntemia megabloggaajia, ja osa heistä jatkaa tällä tiellä edelleen.

Tuohon aikaan oli helppo erottautua massasta, etenkin, jos oma aihepiiri oli uniikki. Charming Nailsin nähdessä päivänvalon oli Suomessa vain pieni kourallinen kauneusaiheisia blogeja, ja Tainan blogi onkin tiettävästi Polishaholicin ohella Suomen kynsiblogipioneeri.

2010-luvulla kynsi- ja kauneusblogeja on syntynyt kymmenittäin ellei peräti sadoittain, Charming Nailsin pysyessä suosituimpien joukossa. Kynsilakkajanoiset löytävät Charming Nailsista aina viimeisimmät lakkauutiset ja inspiroivia lakkauksia kera selkeiden tutorialien. Kynsijuttujen ohella Taina kirjoittaa myös meikeistä ja kosmetiikasta yleisesti, ja vilahtaapa ruudussa silloin tällöin myös välähdyksiä neitokaisen arjesta.

Toisin kuin valtaosa muista nimimerkin takana kasvottomina aloittaneista bloggaajista (Sanni viittaa myös), Taina on valinnut pysyä anonyymina. Hän julkaisee itsestään tunnistettavia kuvia ani harvoin, ja etunimensäkin nainen paljasti vasta jokunen vuosi sitten. Hän myös rajaa aihealueistaan tarkkaan pois liian yksityiset ja henkilökohtaiset asiat kuten työn, ystävät ja parisuhteen.

”Blogini käsittelee kynsiä, ei minua”, Taina sanoo brunssilautasensa takaa kuopiolaisessa toriravintolassa. ”Mun elämä on niin tavallista että ketä se kiinnostaisi, kynnet ovat kiinnostavammat”.

Mutta totuushan on, että juuri se tavallinen elämä kiinnostaa. Villasukkaelämäkin. Kaikkien bile- ja matkablogien vastapainoksi tilausta on myös tavallista arkea kuvaaville blogeille, näin minä uskon. Ne pienet pilkahdukset Tainan elämästä Kuopion maaseudulla tuovat blogiin viehättävää maanläheisyyttä, jollaisesta itse pidän blogeissa. Se tekee myös bloggaajasta inhimillisemmän, koko elämä ei ole pelkkää kynsien koristelua. Mutta ymmärrän Tainan valitseman tien, eikä jokaisen blogin kuulukaan olla pitäjänsä elämäntyylistä raportoiva päiväkirja. Charming Nails on kynsiblogi. Ja loistava sellaisenaan.

Millaista on kynsibloggaajan arki?

Taina tekee työkseen jotain ihan muuta kuin kynsiin liittyvää, mutta kynsille omistetaan aikaa joka ilta töiden ja harrastusten jälkeen. Taina lakkaa kyntensä 6-7 kertaa viikossa, ja rutiini on tehokkuudessaan aivan hämmästyttävä; nainen kuivattelee kynsiään jopa saunassa..! Lakkaukset kuvataan heti tuoreeltaan jolloin ne ovat kuvissa moitteettomassa kunnossa.

Postauksia Taina kirjoittaa iltapäivisin tai viikonloppuisin useamman kerralla, kun on enemmän aikaa. Julkaisutahti on kunnioitettava;  sisältöä ilmestyy jokainen päivä. Rytmi on Tainalle luonnollinen eikä hän koe sitä stressaavana. (Wow näitä tehopakkauksia, sanon minä vain…! Ja joillain bloggaajilla on paketissa mukana vielä lapsetkin..!)

Kynsien hoitorutiini on odotetusti perusteellinen. Kynnet öljytään päivittäin, aina ennen lakkausta. Viikkohuoltoon kuuluu viilaus ja kynsinauhojen siistiminen. Muutaman viikon välein kynnet lyhennetään, Taina pyrkii pitämään kynnet tietyssä pituudessa. Lisäravinteina menee kalsiumia ja piimaata ja välillä myös biotiinia.

Kysyn, tuleeko Tainalle koskaan kuivia kausia inspiraation suhteen. Kun nainen taiteilee uudet lakkaukset päivittäin, voisi kuvitella, että jossain vaiheessa lyö ideoiden suhteen tyhjää. Mutta ehei, ei vaikuta siltä että Tainalle olisi ihan heti käymässä näin. Lakkauslistaa on viikoiksi eteenpäin ja koko ajan tulee uusia lakkoja, tarroja, leimauslaattoja ja muita härpäkkeitä joista saa loputtomiin ideoita ja materiaalia blogikynsiin.

Taina on päässyt suunnittelemaan oman kynsilakan Dollish Polish -merkille. Tainan nimikkolakka (kuvassa) on nimeltään Charming Starry Sky. Taina on myös ainoa bloggaaja maailmassa (!), joka on saanut suunnitella oman leimauslaatan Konadille. Ei paha lisä blogi-CV:hen ;)

Mikä bloggauksessa on antoisinta?

Tainan pitää miettiä vähän aikaa. ”On tosi kivaa saada tutustua uutuustuotteisiin ja kirjoittaa niistä, mutta ennen kaikkea bloggaus on minulle sosiaalinen juttu”, Taina sanoo. ”On mahtavaa jutella samanhenkisten kanssa, jakaa intohimoaan muille ja saada muutkin innostumaan. Olen tutustunut blogin kautta tosi kivoihin lukijoihinkin.”

Taina ei käy bloggaajien PR-tapahtumissa, jotka muodostavat monille bloggaajille tärkeän sosiaalisen kanavan. Tässä asiassa Savo asettaa omat haasteensa. Taina kävisi tilaisuuksissa mielellään, mutta… ”Ne ovat niin kaukana”. Pressiaamiaiset ja muut promokekkerit ovatkin lähinnä pääkaupunkiseutulaisten kenttää. Harvasta maakuntablogista saa lukea raportteja merkin X tai Y järjestämistä tilaisuuksista. Toisia bloggaajia tilaisuudet eivät tietysti kiinnostakaan.

Taina vastaanottaa ilmaisia PR-tuotteita ja tienaa blogin mainoksilla pientä taskurahaa. Kuinka paljon tämä vaikuttaa Tainan bloggausmotivaatioon?

”Pitäisitkö blogia vaikka et hyötyisi siitä materialistisesti tai taloudellisesti mitenkään?”

Tätä Tainan ei tarvitse miettiä. ”Ehdottomasti pitäisin. Olen aloittanut blogin puhtaasta intohimosta vailla mitään kuvitelmia PR-tuotteista tai mainostuloista, ja tekisin blogia edelleen ilman näitä elementtejä.” Juttelemme aiheesta pitkään ja antaumuksella.  Mainostulot ja blogin kautta saadut tuotteet ovat Tainalle ilahduttava bonus, mutta eivät blogin elinehto. Taina ostaisi monia ilmaiseksi saamiaan tuotteita joka tapauksessa.

”Nykyään tuntuu, että blogilla kuuluu olla mahdollisimman paljon yhteistyökumppaneita ja täytyy saada mahdollisimman paljon ilmaiseksi, se ikään kuin jotenkin määrittää blogin arvon”, Taina miettii. ”Paljon on muuttunut kuudessa vuodessa.” Tunnettua on, että blogeja jopa perustetaan nykyään sillä kannustimella, että voi saada tuotteita tai palveluita ilmaiseksi.

Taina on iloinen yhteistyökumppaneistaan, mutta ei koe, että ne tekevät hänen bloginsa. ”Mieluummin teen yhteistyötä muutaman, juuri minun blogini sisältöä tukevan kumppanin kanssa kuin kymmenien, joiden luontevaa istuvuutta blogiini saisin miettiä.”

Mitkä ovat lempipostauksia blogissasi?

Tainalle mieluisimpia ovat kynsipostaukset, joiden eteen hän on nähnyt paljon vaivaa ja tulos on onnistunut. Hän tykkää myös esitellä uutuustuotteita ja kokoelmia. ”Ylipäänsä on tosi kivaa, kun saa jakaa informaatiota ja inspiraatiota”.

Charming Nails onkin aina ajan tasalla, ja kynsifriikit lukijat tietävät aina löytävänsä sieltä kuvat uusimmista lakkaherkuista. Vähän toista kuin Karkkipäivässä… :D Jossa konjac-sienestä ja Beauty blenderistäkin voi odottaa lukevansa mahdollisesti ennen vuotta 2018… Ihailen blogikollegoita, jotka ovat aina viivalla ja innostuneita viimeisimmistä jutuista.

Tainan blogi tarjoaa kynsi-nannan lisäksi myös mainioita vinkkejä raskaiden luomien meikkaukseen

Entäpä nolottaako joku postaus Tainaa?

Odotin kovasti jotain mehevää paljastusta myöhemmin poistetusta postauksesta, jollaisia melkein joka bloggaajalla tuntuu menneisyydessään olevan. Mutta villasukkabloggaajallamme ei sellaisia ole.

Taina sanoo, että käytännössä ainoastaan alkuaikojen huono kuvanlaatu nolottaa.

Jotain Tainasta Charming Nailsin takana. Nainen, jonka elämä on omien sanojensa mukaan niin tavallista, ettei se kiinnosta ketään.

Tärkeitä asioita ovat koti, vakituinen työ, tasapainoinen elämä, perhe, ystävät ja eläimet. Rauhallinen tempo arjessa, tasalaatuisuus. Lähiarvot.

”En koe, että minun täytyy etsiä elämyksiä kaukaa. Lähelläkin olevat asiat riittävät hyvään elämään.

Siinä on Charming Taina kiteytettynä. Juuri sitä lempeän seesteistä villasukkaisuutta. Kaikki tämä leppoisalla savon murteella kerrottuna, kiireettömän sunnuntaibrunssin äärellä, miljöönä Kuopion Kauppahallin vanha tiiliholvi.

Kolme tuntia on kulunut jutustellessa, hämmentelemme tyhjien lautasten äärellä viimeisiä kahvikupillisiamme. Tainalta on parkkiaikakin kohta lopussa.

”Mikä olisi sulle täydellinen päivä?” keksin vielä kysyä, kun olemme jo tekemässä lähtöä.

Taina tuumailee.

”Joulu”, kuuluu sitten. ”Täydellinen päivä on sellainen, jonka saa viettää perheen ja ystävien kanssa eikä ole hätä tai kiire mihinkään. Niin kuin joulu.”

Hymyilyttää.

Joulua odotellessa.

.

Jos tori on Kuopion sydän, tämä katu on sen valtimo: kulttuuria, yöelämää, legendaarisia ruokaravintoloita ja tärkeimpiä nähtävyyksiä varrelleen kerännyt Kauppakatu.

Jos tulet Kuopioon ja sinulla on vain päivä aikaa, omista se tälle kadulle.

Useimmat kaupungissa vierailevat kohtaavat Kauppakadun juuri tässä, torin kulmalla Kauppahallin nurkalla, jossa Kauppakatu risteää Puijonkadun kanssa. Oikealla on Kauppahalli (tunnettu Veljmies-patsas jää juuri kuvan ulkopuolelle) ja vasemmalla Kuopion Lyseo.

Horisontissa häämöttää Kuopion terveydenhuolto-oppilaitos, johon Kauppakatu päättyy läntisessä päässään. Edit. Jahaps, Terveydenhuolto-opinahjo onkin muuttanut muualle. Mitä lie rakennuksessa nykyään...? Siellä on käsittääkseni toiminut muinoin sairaala.

Kauppakatu kulkee koko keskustan läpi Valkeisen lammen kupeesta Matkustajasatamaan saakka. Sen varrella on niin paljon nähtävää, että kaikkien paikkojen koluamiseen saa kulumaan useampia päiviä.

Torilta länteen päin kadun varrella sijaitsevat Posti, Carlsonin tavaratalo, kahvila Houkutus ja kauppakeskus H-Talo. Torin kohdalla katua reunustavat Kauppahalli, kauppakeskus Aapeli ja Kuopion Lyseo. Me tutustumme Kauppakatuun torilta itään päin.

Osoitteesta Kauppakatu 22 löytyy Kuopion todennäköisesti suosituin ja tunnelmallisin kahvittelupaikka, Kahvila Kaneli. Paikka on mm. More To Love Mimmin -lemppareita. :)

Kuva: Kaneli

Kuopio ei ole Helsingin tai Tampereen tapaan kahvilakaupunki, ja keskustan kaduilta saa todellakin ihan hakea kivoja istuskelupaikkoja. Suurin osa kaupungin kahvipaikoista on kauppakeskusten ja tavaratalojen kahvioita, jotka tunnetusti ovat vähemmän tunnelmallisia ratkaisuja. Minun vuosinani keskustan ainoa vähänkään perinteisempi, viihtyisä kahvila oli Burt's, joka on sittemmin kadonnut katukuvasta. (Tietääkö joku onko Burt'silla vielä toimintaa..?)

Kaneli avautui vasta muutettuani pois Kuopiosta, mutta sen ilmestyttyä en ole juuri muualle kahvitreffejä Kuopion visiiteillä sopinut :) Ihastuttava, vanhoilla huonekaluilla sisustettu paikka jossa soi jazz - ja kahvikupit ovat suuria :D

Kanelilta eteenpäin jatkaessa kulkija kohtaa seuraavaksi Kuopion yöelämän keskuksen - Kauppakadun ravintolakorttelin. Yhdessä blokissa sijaitsevat kaikki kaupungin suosituimmat menomestat. Minun aikoinani juuri täysi-ikäistyneiden suosituin kohtauspaikka oli nykyisen Ale Pupin paikalla sijainnut Emigrant's. Sinne liittyy paljon muistoja... Kuten sittemmin poistuneeseen Giggling Marliniin, jossa ehdin myös biletellä kiitettävästi ennen kuin muuttokuorma suuntasi ulos Savosta.

Kuopiolaiset, mikäs ravintola on nykyään se The Ykkönen?

Kauppakadun ja Vuorikadun risteyksessä, heti ravintolablokin jälkeen (Vuorikadulta löytyy muuten vielä yökerho Ilona!) sijaitsee Kuopion Taidemuseo.

Allekirjoittanut on viihtynyt museoissa lapsesta saakka. Suosikkejani olivat Taidemuseo ja luonnontieteellisestä perusnäyttelystään tunnettu, sekin Kauppakadulla sijaitseva Kuopion Museo. Museot olivat minusta lapsena hurjan kiehtovia ja ne olivat minulle tavallaan leikkipaikkoja siinä missä puistotkin, vaikkei niissä tietenkään varsinaisesti leikitty. Muistan, että menimme kavereiden kanssa museoihin usein keskiviikkoisin, jolloin niihin oli vapaa pääsy.

Olen tänään menossa katsomaan Taidemuseon tämänhetkisen näyttelyn, Carried by Light.

Kuopion museotarjonta on erittäin runsas. Taidemuseon ja Kuopion Museon lisäksi voin suositella mitä lämpimimmin VB-valokuvakeskusta ja Korttelimuseota.

Osoitteessa Kauppakatu 22-27 seisoo vanha, jykevä Suomen Pankin talo, joka kätkee sisuksiinsa suositut ravintolat Isä Camillon ja Pannuhuoneen. Isä Camillosta saa hyvää, joskin aika yllätyksetöntä ruokaa. Se on hyvä valinta jos haluaa laadukasta perusruokaa sofistikoituneessa miljöössä ja etsii jotain muuta paikkaa kuin ketjuravintolaa. (Kuopion suosituimmat ruokaravintolat ovat Amarillo ja Rosso...) Älä kuitenkaan tule turhaan repimään ovea sunnuntaisin, niinkuin minä olen tuskaisen monesti tehnyt vaikka kuopiolaisena minun pitäisi tietää paremmin. Sunnuntaisin ruokailumahdollisuudet Kuopiossa ovat todella rajalliset.

Kivijalan viihtyisä olutravintola Pannuhuone tunnetaan stand up -illoistaan. Terassi on kesäisin tosi kiva paikka.

Rakennus Snellmanin puistosta päin. (Kuvattu toisena, pilvisenä päivänä... Kylläpäs näyttää kolkolta :))

Heti Suomen Pankin talon jälkeen kohtaamme Suomen kolmanneksi vanhimman museorakennuksen, 1907 valmistuneen jugend-tyylisen Kuopion Museon. Vain Helsingin Ateneum ja Turun Taidemuseo ohittavat Kuopion vanhuksen iällään.

Kuopion Museo oli ehdottomia lempipaikkojani lapsena. Valtavassa museossa sai helposti kulumaan vaikka koko päivän täytettyjä eläimiä, akvaariokaloja ja vanhoja esineitä katsellen. Ylimmän kerroksen Savutupa oli aivan erityisen jännä paikka lapselle.

Kuopion Museo on loistava koko perheen kohde, jota voin suositella kaikille lasten kanssa Kuopioon matkaaville. Luonnontieteellisten ja kulttuurihistoriallisten näyttelyiden lisäksi museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä.

Jatkaessa Kauppakatua museolta alaspäin osuu kohdalle pian yksi Kuopion legendaarisimmista ruokapaikoista; Muikkuravintola Sampo.

Ravintola kuuluu tunnetuimpiin muikkupaikkoihin ihan koko maamme tasolla.

Sampo on tarjoillut "lekentaarista evästään" jo vuodesta 1931. Jos kala maistuu, niin älä jätä Sampoa väliin!

Tähän päättyy Kauppakatu. Kadun itäinen pää kohtaa Kallaveden ja matkustajasataman. Selän takaa löytyy...

...kesä-Kuopion rakastetuimpiin ravintoloihin kuuluva Wanha Satama.

Kauppakadun päähän samoillut kulkija palkitaan kesäisin kaupungin eloisimmalla tunnelmalla josta vastaavat vilkas matkustajasatama Kallavesi-ristelijöineen, satamatori, tunnelmalliset ravintolat ja kesä-heinäkuun taitteessa vuosi vuodelta suositummat Viinijuhlat.

Wanhan Sataman terassilla kesällä 2013... Ravintola on kiinni talvisin ja avaa jälleen vappuaattona.

Wanhan Sataman takana levittäytyy Kallavesi. Järviristeily on Kuopion kesävierailijalle ehdoton must!

Kauppakatu-kävelymme päättyy Matkustajasatamaan, josta puolestaan on vain kivenheitto matkaa ihastuttavalle Väinölänniemen ulkoilualueelle. Jos rantakassi sattui mukaan, tästä on hyvä jatkaa kesällä kohti Vänärin pehmeää hiekkarantaa....

Kuopio-teemaviikolla vieraillaan tänään koululla, jossa kävin ala-asteen.

Asemakoulu.

Viidennen luokan luokkakuvani.

Asemakoulu lakkautettiin joskus 2000-luvulla (tietääkö joku tarkan vuosiluvun?), ja nykyään siellä toimii Kuopion steinerkoulu sekä steinerpäiväkoti.

Asemakoulun puinen päärakennus on rakennettu 1862. Alunperin Rautatiekoulu-nimellä aloittaneesta koulusta tuli Asemakoulu vuonna 1926. Nimensä mukaisesti koulu sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä. Minun taipaleeni siellä alkoi syksyllä 1986. Asemakoulu oli ihana, pieni koulu jossa kutakin luokkaa (1-6) oli vain yksi.

Asemakoulu on minulle paljon rakkaampi kuin mikään muu käymäni koulu. Se ei toisaalta liene ihmekään; useimmat viettävät juuri ala-asteen koulussaan pisimmän yhtäjaksoisen ajan, ja näihin vuosiin mahtuu valtava määrä asioita kun lapsi kasvaa teini-ikäiseksi.

Aina Kuopiossa käydessäni ajattelen lämmöllä Asemakoulua kulkiessani steinerkoulun ohi. Katselen sen ikkunoita ja mietin, miltä koulussa tänä päivänä näyttää.

Iloni olikin suuri, kun viime viikolla junalta tullessani huomasin koulun edessä kyltin; "Lounas vain 5,60€". Koulun ruokala on alkanut tarjota yleistä lounasta.

Minua ei hymyilyttänyt niinkään edullinen ruokailumahdollisuus, vaan lounaan tarjoama tilaisuus päästä kurkkaamaan kouluun sisälle. Tartuin tilaisuuteen saman tien. :)

Jotkut asiat eivät koskaan muutu... hiuksia en ole näköjään jaksanut harjata lapsenakaan... :D Edes koulukuvaan ^_^

Asemakoulu joskus kauan sitten. Kuvanottovuosi ei ole tiedossa. Kuva E. Seies / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Asemakoulu (ehm, siis steinerkoulu) nyt.

Koulurakennus on remontoitu ja peruskorjattu vuosina 2011-2013. Ulkoa se on edelleen aivan samannäköinen kuin minun aikoinani, maali kenties vähän freesimpi. :)

Kuvassa näkyvässä ylärakennuksessa oli Asemakoulu-aikoina opettajainhuone, liikuntasali ja koti- sekä aineluokkahuoneita. Alarakennuksessa oli keittiö ja muutama kotiluokkahuone. En tiedä millainen luokkahuonesysteemi alakouluissa nykyään on, mutta tuolloin jokaisella luokalla oli oma kotiluokkahuone jossa pidettiin suurin osa oppitunneista, ja sitten oli omat luokkatilansa tietyille aineille kuten kielet, käsityö ja musiikki.

Steinerkoulun ruokala sijaitsee alarakennuksessa, mutta otin vapauden kurkistaa myös ylärakennukseen. Opettajainhuone oli kadonnut, tai ainakin siirtynyt jonnekin muualle, ja käytävät olivat saaneet vaalean värin. Vanhat kakluunit sentään ovat täällä vielä..!

Minulla on joskus ollut luonnostaan punaiset huulet.... Mutta kulmakarvat - aina yhtä värittömät.

Oikeanpuoleisen oven takana on liikuntasali. Ovi oli lukossa. Minua harmitti.

Jostain syystä Asemakoulun liikuntasalilla on alitajunnassani aivan erityinen paikka. Se esiintyy säännöllisen epäsäännöllisesti unissani tapahtumapaikkana, ja tilaan liittyy unissa hyvin voimakkaita tunnelatauksia. Siellä on milloin ollut Faith No Moren konserttia, treffejä jonkun ihastuksen kanssa, juhlia, festivaaleja... Julkkiksista FNM:n lisäksi ainakin Robbie Williams ja Chris Cornell ovat kunnioittaneet Asemakoulun uni-jumppasalia läsnäolollaan.

Haluaisin aivan mielettömästi vielä päästä käymään tuossa salissa. Siellä on näytelty kevätjuhlissa, otettu vastaan mitalia urheilusuorituksista (olen ollut hyvä pituushypyssä...! Kuka uskoisi :D), harjoiteltu voimistelun kilpailusarjoja, laulettu - jopa kirjoitettu englannin ylioppilaskoe..!! Kyllä. Lukioni ollessa remontissa abi-vuotenani oli osa ylioppilaskirjoituksista sijoitettu Asemakouluun. :)

Alarakennus. Noiden portaiden alla pidettiin aina sadetta.

Kivijalassa sijaitsivat puukäsityön opetustilat. Mitähän siellä lienee nykyisin... Ja hei, puukäsityö ylipäänsä...! Kuuluuko se enää ala-asteen (tai alakoulun, minun on vaikea oppia käyttämään tuota uutta nimitystä) oppiaineisiin? Hassu ajatus että (kaupunkilais)lapset opettelevat sahaamaan ja hakkaamaan nauloja :D Vaikka ovathan ne toki tarpeellisia taitoja.... kai? ^_^

Alarakennuksessa, juuri tässä luokassa, olen aloittanut koulunkäyntini. Tämä oli minun vuosinani opettaja Ulla Eskelisen kotiluokka, ja Ulla opetti 1- ja 2-luokkia. Kolmannella siirryttiin toiselle opettajalle. Nyt luokka toimii steinerkoulun ruokalana.

Kyllä tuli liikuttunut olo. Täällä sitä on jännittyneenä asetuttu pulpettiin elokuisena aamuna 29 vuotta sitten. Niin kauan sitten... Reppu asetettiin koukkuun pulpetin reunaan. Kynät ja pyyhekumi laitettiin niille tarkoitettuun lokeroon pulpetin etureunassa. Jokainen toi mukanaan ruokailualustan joka jätettiin sekin asumaan pulpettiin. Ruokailu tapahtui tuolloin omissa kotiluokissa, lounas tuotiin kärryillä erikseen jokaiseen luokkaan.

Hyvältä näytti tämän päivän kouluruoka. :) Otin silakkapihvejä, punajuurta ja salaattia.

Paljon on muuttunut siitä kun viimeksi söin samassa paikassa. Nykyään ruoka tarjoillaan buffetista ja lapsille on tarjolla jopa oliiviöljyt ja balsamicotkin. Whoa! Minä en olisi ala-asteikäisenä edes tiennyt mikä on balsamico :D Pehmeää leipää ei näkynyt edelleenkään, esillä oli ainoastaan näkkäriä. Minun aikoinani pehmeä leipä oli vain harvojen päivien erikoisherkku, ja sitä sai ottaa vain yhden palan. Muistan, kun kerran otin kaksi viipaletta ruislimppua ja puraisin nopeasti palan kummastakin ennenkuin opettaja ehtisi ottaa minulta toisen pois...! Leipä-rebel! Opettaja tietysti suuttui ja varmaankin reissuvihkooni kirjoitettiin nuhtelevat terveiset kotiin. (Tuohon aikaan opettajien ja vanhempien välinen viestintä hoitui reissuvihkoilla.)

Alarakennuksen ennen niin kolkko käytävä on kokenut totaalisen muodonmuutoksen.  Ikkunaseinustan naulakot on poistettu ja valoisalla käytävällä toimii nykyään ruokalan pitämä kahvila. Vain kakluunit muistuttavat vanhoista ajoista...

Tämän päivän alarakennuksessa toimii ruokalan lisäksi iltapäiväkerho Sirkkula. Lisäksi siellä on muutamia steinerkoulun aineluokkia.

Tämä luokka oli kotiluokkani 3:lla ja 4:llä luokalla. Nyt siellä opetetaan fysiikkaa ja kemiaa. Wow, käytössä on edelleen myös liitutaulu...! :)

Mili...! ;)

Ja mulla on kuvassa My Little Pony -paita <3

Kuopio-visiittini ei olisi juuri mukavammin voinut alkaa kuin vierailulla vanhassa rakkaassa koulussani. Olin niin iloinen silakkapihvieni äärellä että näytin varmaan ihan toopelta :)

Minulle olisi aivan unelmajuttu päästä jonain päivänä vaikka järjestämään luokkatapaaminen steinerkoulun tiloissa. <3

Hymyntäyteistä tiistaita harmaasta, ihanasta Kuopiosta!