Miesten ulkonäköpaineet.
Sain juttuehdotuksen tähän mielenkiintoiseen aiheeseen miespuoliselta tutultani. Hän lähestyi minua sähköpostitse ja kirjoitti aiheesta näin;
”Yleensä ulkonäölliset ongelmat mielletään naisten ongelmaksi, mutta kyllä siitä miehetkin kärsivät. Aihe vain on aika vaiettu, koska miehet ovat länsimaisessa kulttuurissa sen tapaisessa asemassa jossa heikkouksia joko ei ole, tai niistä vaietaan iäksi."
"Miesten ulkonäköpaineet eivät aina edes ole pelkästään ulkonäöllisiä. Verrattuna naiseen, näin yleistäen, miehen täytyy olla tietynlaisessa menestyvässä asemassa, erittäin kunnianhimoinen, kaiken taitava karski karju, mutta samalla myös sopivassa määrin herkkä ja älykäs tunneihminen. Melkoisia vaatimuksia?"
Kuva: Markus Paukkula Photography
Päätin tarttua aiheeseen. Hain kaveripiiristä ja blogin kautta juttuun haastateltavia miehiä, joita osallistui lopulta 20 kappaletta. Ensin mietin, että otanta on aika pieni, mutta kymmenien sivujen vastausmateriaalia läpikäydessäni tajusin, että vielä laajemman aineiston perkaaminen "vain" blogipostausta varten olisi jo ollut vähän turhan kunnianhimoinen projekti ;D. Juttua odoteltaisiin varmaan vielä vuonna 2020...
Haastatelluista miehistä 18 oli haastattelun aikana parisuhteessa (seurustelusuhteessa tai naimisissa), kaksi sinkkuja. Kolme miehistä oli ulkomaalaisia. Ikää en tullut kysyneeksi (rehellisesti unohtui), mutta kaveripiirini haastateltavat ovat ikäluokkaa 27-39. Blogin lukijaprofiilin ikäjakauman perusteella arvioin, että blogin kautta haastatteluun osallistuneet miehet ovat iältään väliltä 20-35. Haastattelut tehtiin sähköpostitse touko-kesäkuussa 2014.
Miehet kokevat ulkonäköön liittyviä paineita siinä missä naisetkin, se on selvää. Näistä paineista vain ei puhuta yhtä paljon kuin naisten, varmasti osaltaan juttua ehdottaneen tuttuni mainitsemista syistä; miesten kuuluu olla taffeja, heikkouksia ei näytetä.
Ei ole miehistä valittaa liian pienistä hauiksista tai pituudesta, siinä missä naisten marina isoista takamuksistaan tai ”alleistaan” on ihan arkipäivää, tietyllä tavalla jopa viihteellistä. Naisten keskeisessä kommunikaatiossa ulkonäköongelmista puhuminen on yleistä ja lehdissä jaetaan ratkaisuja näihin ongelmiin yhtä luontevasti kuin piirakkareseptejä ja takkahuoneen sisustusvinkkejä.
Kuva: Asos
Nyt on miesten vuoro puhua. Aiheuttavatko ulkonäköön ja miehisyyteen liitetyt odotukset paineita? Pitääkö näyttää jonkun mittapuun mukaan paremmalta? Mitä se paremmuus on? Mitä on miehisyys?
En pyri tällä kirjoituksella mihinkään syväluotaavaan analyyttiseen lähestymiseen (heh, sitä tuskin kukaan odottikaan :)), vaan antamaan miehille yksinkertaisesti äänen asiassa, joka yleensä liitetään naisiin. Kirjoitus sisältää myös omaa paikoin rönsyilevää pohdiskeluani aiheen ympäriltä.
Sallittehan muuten tekstissä käytetyn yleistyksen sujuvan lukemisen kannalta. Kun kirjoitan, ”Miehet sitä, naiset tätä”, olen luonnollisestikin tietoinen siitä, etteivät kaikki yksilöt kuulu ko. käytöksen tai ominaisuuden piiriin. Jatkuvat rajaavat ilmaisut kuten ”useimmat miehet/naiset, tyypillisesti…, perinteisesti moni..” jne tekevät tekstistä raskasta lukea, ja kaikki toivon mukaan ymmärtävät yleistyksen käytön tässä yhteydessä.
Osassa 1 puhutaan konkreettisista ulkonäköongelmista ja miehekkyyden määritelmästä
Haastatteluissa eniten esiinnousseet huolenaiheet liittyivät odotetusti ruumiinrakenteeseen kuten pituuteen, lihavuuteen ja laihuuteen. Toisin kuin naiset (jep, juuri tällaisia yleistyksiä tarkoitin, ottakaa hellästi), mies voi usein kokea ongelmana myös liiallisen hoikkuuden – laihuutta ei koeta miehekkäänä eikä miehen kohdalla puoleensavetävänä ominaisuutena.
”Etenkin yläasteella sain sekä pituudestani että aknesta jatkuvasti ikäviä kommentteja,” kirjoittaa yksi haastatelluista. ”Tunnen, ettei minua oteta tosissaan ja kohdellaan kuin pientä poikaa.”
”Tunnen katkeruutta pituudestani, koska se on asia johon en voi itse mitenkään vaikuttaa. Minun on vaikea välillä kokea itsekkään että olen kunnolla mies.”
Toinen mies kertoo pituuteen ja hentoon ruumiinrakenteeseen liittyvästä kiusaamisesta näin:
”Nuorena siitä sai kuulla paljonkin. Kun haukkua tai alistaa pitää, niin ulkoisista jutuista siinä liikkeelle lähdetään. Aikuisenakin voi vielä toisinaan kuulla siitä, ei tietenkään suoraan sillä tavalla kuin nuoruudessa, mutta joistain sivulauseista toisinaan välittyy joidenkin henkilöiden käsitys siitä, millaista miehekäs miehekkyys on: isoa”.
Niinpä: isoa. Muodokkuus ja kapea vyötärö yhdistetään naisellisuuteen, miehillä avainsana on ”kookkaus”. Ei lihavuus, mutta pituus, harteikkuus, lihaksikkuus. Biologisesta näkökulmasta tämän saattaa ymmärtää, onhan kookkaampi vastustaja todennäköisesti luonnossa vahvemmilla.
Sama biologinen peruste vaikuttaa naisten kohdalla; muodot = hedelmällisyys, vauvan imettäminen = naisen tehtävä. Selviytymisen kannalta on lisäännyttävä. Vahva uros ja hedelmällinen naaras takaavat lisääntymisen.
Selviytyminen. Emme ole enää tuhansiin vuosiin asuneet puissa, mutta tuo evoluution sanelema selviytymisen koodi määrittää pohjimmiltaan edelleen sitä, mikä nähdään yksilössä vahvuutena ja ihailtavana.
Kauneusihanteet vaihtelevat kulttuurista, maanosasta ja aikakaudesta toiseen, mutta yksi asia säilyy punaisena lankana: mikä edesauttaa yksilön selviytymistä, koetaan tavoiteltavana ja ihailtavana ominaisuutena. Hedelmälliset ja vahvat yksilöt ovat aina selviytyneet parhaiten. Niin yksinkertainen on lopulta menestyksen ”kaava”.
Mutta palataanpa sitten haastatteluun. Aihe on niin mielenkiintoinen kaikkine sivupolkuineen että rönsyillä voisi helposti 20 sivua eikä alkaisi edes hengästyttää. :)
Kaikki miehet eivät murehdi ulkonäköään. Yksi mies kirjoittaa:
”Vaikka en ole kulmakunnan komein mies, en koe sen haittaavan. Millä useimpien naisten mielestä vaikuttaisi olevan eniten merkitystä on se, että miehen seurassa on hauskaa ja mukava olla, se on sitten minun vahvuuteni.”
Naisena voisin kyllä myös olla allekirjoittamassa tämän merkitystä.
Kuva: Asos
Toinen eniten esiinnoussut ulkonäköpaineiden lähde on pukeutuminen. Vaatteet tuovat itsevarmuutta miehelle siinä missä naisellekin.
Vaikka shoppailu ja kiinnostus muotia kohtaan tuntuu olevan lähinnä naisille ”varattu” harrastus, vaikuttaa vaatteilla olevan miehille vähintään yhtä tärkeä rooli.
Vaatteet eivät kuulu miesten tyypillisiin keskustelunaiheisiin, shoppailusta puhumattakaan, ”Ooo, Cheap Mondaylle oli tullut uusi farkkumallisto, joko näit?”, mutta vaatteiden merkitys tyylin rakentajana ja itsevarmuuden vahvistajana on heille yhtä olennaista kuin naisillekin.
Yksi miehistä kirjoittaa: ”Pahimmillaan päällä on pidetty vaatteita, jotka eivät todellakaan ole miellyttäneet, vain siksi, että näyttäisi muodikkaalta.”
Kuva: Asos
Kiinnostavasti, miehet eivät juurikaan mainitse mitään kasvoihin liittyvää, aknea ja yhdessä sivulauseessa heitettyä nenän muotoa lukuun ottamatta. Naiset ovat ilmeisesti paljon kasvotietoisempia – Karkkipäivästäkin näkee, että täällä analysoidaan jopa kulmakarvojen kaarevuusastetta ja sen esteettistä vaikutusta.
Voisikohan olla, että me naiset kiinnitämme enemmän huomiota kasvojen ”ongelmiin”, koska meillä on miehiä luontevampi keino häivyttää näitä ongelmia – meikki? Jos miehellä on mielestään liian pienet silmät, mitä hän sille voisi tehdä? Nainen tarttuu maskaraan.
Koska (tavallisen*) miehen mahdollisuudet muokata kasvonpiirteitään ilman kirurgiaa ovat hyvin rajalliset, he eivät kenties jaksa stressatakaan asiasta. Tämä on vain minun pohdintaani – jos joku mies lukee tätä niin saa mielellään kertoa onko asia näin.
* Keskiverto heteromies ei yleensä meikkaa.
Kuva: Asos
Muita vastauksissa esiintuotuja itsetuntoon liittyviä ulkoisia huolenaiheita olivat mm. hygienia (hien haju) ja hiukset. Miehet kiinnittävät paljon huomiota hiuksiin – seikka, joka ei varmastikaan tule yllätyksenä.
Meillä kotona hiusten ulkonäkö on jopa tärkeämpää miehelle kuin talouden naisedustajalle. ”Älä koske niihin, just laitoin tukka-ainetta!!” on hyvin yleinen älähdys kun Mr. Karkkipäivän päätä yrittää paijata. Tukan on oltava just eikä melkein. (Emäntää naurattaa, koska tukkaa on 2-3 senttiä eikä emännän silmiin niihin saa "kampausta" sitten millään…) Vuosien yhteiselon jälkeenkään en ole vielä oppinut, että geelattuun tukkaan ei kosketa :D :D
Yksi mies kirjoittaa ulkonäköpaineistaan näin:
”Jännittää, näyttääkö sitä muille tarpeeksi hyvältä. Siitä se sitten kohdistuu yksityiskohtiin, kuten nenän muotoon, liian pieniin lihaksiin tms. Sitä sitten parhaimmillaan yrittää manipuloida miettimällä mitä kuvakulmaa itsestään tarjoaa :D”
Kaikki eivät koe paineiden olevan ympäristön asettamia:
”Tänä päivänä asetan selkeästi itse itselleni eniten paineita; hyvä yleiskunto, lihaksikkuus ja miehinen ulkonäkö ovat kaikki asioita joilla on merkitystä minulle. En ole kuitenkaan pitkiin aikoihin heijastellut ominaisuuksiani muiden vastaaviin, vaan motivaationi tulee puhtaasti sisältäpäin.”
Tämä on asia, josta olemme jutelleet paljonkin parin ystävän kanssa. Onko ulkoisissa asioissa ylipäänsä olemassa mitään, mikä ei tavalla tai toisella liittyisi ympäristöön ja niihin odotuksiin, joita koemme muiden itseemme kohdistavan? Sitä ei välttämättä edes tiedosta.
Kuva: Asos
Jos ajattelen, että kauniisti meikatuilla silmillä on merkitystä vain minulle itselleni (eli siitä tulee minulle hyvä olo), niin lopulta tuo hyvän olon tunne kuitenkin liittyy ympäristöön. Mehän peilaamme kaikkea ympäristön kautta.
Jos olisin yksin maailmassa, en voisi verrata itseäni kehenkään tai mihinkään, jolloin minulle ei voisi syntyä kuvaa siitä, mikä on kaunista tai vähemmän kaunista, ihailtavaa tai vähemmän ihailtavaa. Tai mikä ulkoinen seikka vaikuttaisi suoraan selviytymiseeni. Miten minulla tällöin voisi olla parempi olo maalattujen silmien kanssa?
Tiedän meikattujen silmien vaikutuksen, kiitos ympäristön antaman referenssin. Luulen, että kaikki ulkoisesti toivomamme asiat liittyvät loppujen lopuksi vuorovaikutukseen ympäristömme kanssa. Emme ehkä suoraan ajattele, että haluamme vahvat lihakset ja kiiltävät hiukset miellyttääksemme toisia, mutta näillä ominaisuuksilla varustettuna olemme kuitenkin lähempänä yhteisön määrittelemiä vahvan ja menestyvän yksilön tunnusmerkkejä. Niin fyysinen kuin psyykkinen kauneus, voimakkuus, ”tilan ottaminen” – siinä ominaisuuksia, jotka jo biologisesti antavat yksilölle paremmat eväät selviytyä.
Selviytyä, kaikki palaa aina tähän.
Eräs mies tiivistää asian näin:
”Yhteiskunta ihailee miehiä, joilla on tilanne hallussa ja sutjakka heitto tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja itsetunnon pitää näkyä ulospäin ryhdistä, ilmeestä, ja vaatetuksesta.”
Miehisyys? Mitä se on?
Yksi selkeä paineiden aiheuttaja tällä alueella on seksi.
Etenkin nuorempana moni mies voi kokea, että taidot vällyjen välissä kertovat suoraan miehekkyydestä ja miehisyydestä. Moni kokee, että onnistuminen on nimenomaan miehen vastuulla. Nämä tunteet hälvenevät iän ja elämänkokemuksen karttuessa, mutta nuorelle ne ovat useimmiten mitä määrittelevin miehisyyden mitta.
Yksi miehistä kuvailee aiheeseen liittyviä tuntemuksiaan näin:
”Seksuaalisuuteen liittyen paineet ovat ehkä korkeimmat, koska jostain kulttuurisesta tai tuntemattomasta kolkasta tulee käsitys siitä, että seksissä onnistumisen avaimet ovat miehen vastuulla, eikä kukaan kerro koulussa, että asia ei ole ihan näin yksioikoinen.”
Toinen mies kirjoittaa:
”Oli jonkinlaisia paineita suoriuduinko riittävän hyvin, mutta aikuistuessani tajusin, ettei siinä ole kyse yhden ihmisen suorituksesta, vaan ihan muusta”.
Mistähän ylipäänsä on lähtöisin tuo idea siitä, että miehen kuuluu ns. "hoitaa hommat", ja onnistunut seksi olisi yhtä kuin taitava mies? (Jätetään nyt sitten naisten välinen seksi tämän ulkopuolelle...) Media ei mielestäni buustaa tätä myyttiä, kyllä "Cosmo-maailmassa" puhutaan yhtä paljon kummankin osapuolen roolista. Tulisikohan sitten tämäkin jostain historiallisesta asetelmasta, jonka mukaan nainen on yhteiskunnassa passiivinen, mies aktiivinen?
(Myönnän, että välillä mietin millaista seksi on ollut kautta aikojen... Ja millaista seksi esimerkiksi on todella uskonnollisten ihmisten välillä. Saavatko naiset nauttia täysin peittelemättä? Tai edes miehet..? Vai onko seksi joissain uskonnoissa pelkästään lisääntymiseen liittyvä toimitus johon tunteet ja tuntemukset eivät kuulu...? Tämäkin olisi jo ihan oman postauksensa aihe....)
Haastatteluvastauksissa nousi esiin miehisyyden mittoja ja määritteitä laidasta laitaan. Puhuttiin lihaksista, parransängen oikeasta pituudesta, urheilullisuudesta, tyypillisesti miehisiksi mielletyistä taidoista kuten talon rakennuksesta. Vain yksi mies liitti miehisyyteen myös materialistiset määritteet kuten omaisuuden; auton, kellot, vaatteet.
Jotkut kommentit olivat hyvinkin stereotypian mukaisia:
"Kokemukset, osaako vääntää kättä, miten pärjää naisrintamalla jne. ovat hyvinkin äijäporukassa roolia määrittävä asia.”
(Tähän saattaa vaikuttaa ikä vahvastikin.)
Toiset kuvasivat miehisyyttä roolimallien kautta:
”Omalla kohdallani miehisyyden rooli on tullut lapsuudesta, omalta papaltani. Ihan kuin pappani olisi ollut supermies. Mikäli metsässä olisi tullut vastaan karhu, koin, että pappani olisi omilla voimillaan sen päihittänyt. Lapsen mieli totta kai värittää asioita, mutta papastani on miehisyyden kuva lähtenyt.”
Lopuksi, erään miehen sanoin:
”Miehisyys on vähän kuin raakaa voimaa, hennon ja hellän naisen vastapuoli. Miehisyyteen kuuluu mielestäni, näin kärjistettynä, osata tehdä talo, suojella omaa perhettä ja kaikki perimiehiset asiat.”
.
Onko näin teidän mielestänne arvon naiset? :) (Ja saavat miehetkin tähän osallistua, heitä vain ei liene lukijoissa edes prosentiksi asti ;)) Täytyykö miehisen miehen osata käyttää vasaraa ja kirvestä, suojella, vääntää kättä - kaataa karhu, kuvaannollisesti..? Vai kokevatko miehet tästä turhaan paineita?
Voiko pieni ja hoikka runoja kirjoittava mies olla myös miehekäs? Onko Woody Allen miehekäs...?
Tähän on hyvä päättää osa 1.
Osassa 2 paneudutaan lähemmin siihen, mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat; liittyvätkö ne enemmän naisten asettamiin odotuksiin, vai onko muun ympäristön merkitys suurempi; työpaikan, aseman, kaveripiiirin vai kenties median. Puhumme myös siitä, mitä toimenpiteitä miehet tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden.
Mitä kuvassa tapahtuu?
No, täällähän valitaan ja pakataan antaumuksella seuraavan kuukauden tai puolentoista matkakosmetiikkaa. :)
Käytän siihen apuna blogini matkatavarapostauksia. Vieressä on tabletti ja selaan sieltä systemaattisesti kaikki tuotteet (ja muut matkatavarat) jotka minulla oli mukana viime vuonna.
Inhoan pakkaamista, eikä minulle ole kaikkien näiden vuosien aikana syntynyt siihen vieläkään sujuvaa rutiinia. Stressaan ja ahdistun mielettömästi pakkaamisesta. Syy? Koska se sisältää valitsemista. Valintatilanteet, jopa niinkin yksinkertaiset kuin "kumman värisen kynsilakan otan mukaan?", aiheuttavat minulle stressiä.
Mielenkiintoista; matkailun, ja nimenomaan yksin matkustamisen kautta olen oppinut paljon itsestäni ja siitä, mitkä asiat minua tavallisessa arjessa ahdistavat. Viime syksynä oivalsin, että minua eniten arjessa stressaava asia on odotukset. Se oli tärkeä havainto.
Ajatuksia yksin matkustamisesta ja odotusten kotiin jättämisestä kirjoittelin muuan lokakuisena aamuna täällä.
Toinen arjen stressitekijä on yllä mainitut valinnat ja, kummallisinta kyllä, omaan kotiin liittyvä "suorituskenttä". Ehkä joku muistaa parin vuoden takaisen Kotistressaaja-juttuni.
No mutta, ei ollut tarkoitus heittäytyä filosofiseksi tässä jutussa.
Nyt olisi selvittävä näistä, heh, suuren luokan valinnoista, joita käsimatkatavaralla matkustaminen merkitsee. Onneksi omat postaukset ovat apuna. :)
Seuraavana ohjelmassa: minkä väriset rajauskynät otan mukaan? Entä montako kynsilakkaa mahtuu vielä litran vetoiseen pussiin kun se on täytetty muulla, tarpeellisemmalla kosmetiikalla?
(Tiedän. Kun "ongelmat" ovat tätä luokkaa, saa olla erittäin onnellinen. Näitä saa myös ottaa huumorilla. ;))
Kuvissa muuten näkyy tällä viikolla saamani ripsiväri, jota olen testannut vasta kerran mutta se aiheutti välittömästi niin suuren "jiii-haa!!" -reaktion, että kaveri valikoitui matkakumppaniksi saman tien ja tulen siitä varmasti pian kirjoittamaan tarkemman esittelyn. Vaikuttaa siltä, että suursuosikkini IsaDoran Precision sai haastajan!
Apuna pakkauksessa käytän näitä postauksia:
(olen niin visuaalisesti orientoitunut ihminen, että konkreettiset kuvat matkatavaroista tekevät hommasta paljon helpompaa kuin pelkkä kirjallinen listaus ^_^)
Käsimatkatavaralla matkustaminen
*
Ja hei - ajattelinpas vaihtaa matkan ajaksi Kreikka-bannerin. :) Mitäs tykkäätte? Joku näistä vaihtuu tikkaribannerin tilalle lauantaina :)
(...on muuten myönnettävä, että bannerin lopullinen vaihto on ollut viime aikoina yhä enemmän ja enemmän mielessä.... Jauhan siitä aina aika ajoin, mutta en koskaan tee asialle mitään. Pitää ehkä syksyllä järjestää bannerikilpailu tai marssia jonkun graafikon luokse pyytämään apua...)
.
.
.
Illalla olisi tarkoitus vielä puskea ulos kesän muotoilutuotehaasteen tulokset.
Mutta ensin: pakkaus loppuun. :) Mitä aiemmin saa pakattua, sitä vähemmän stressiä loppuviikosta.
Olin viikonloppuna "minilomalla" Helsingissä Indiedaysin vuosittaisen tapaamisen merkeissä. Vaikka tapaaminen käytännössä lasketaan työmatkaksi, niin täytyy sanoa, että kyllä minä tällaista aktiviteettipäivää enemmänkin hemmottelulomana pidän :)
Tässä teille vähän vinkkejä Helsingin lomaan. Aina ei tarvitse mennä Suokkiin, Hietsuun tai Kiasmaan (tai mitä ihmiset nyt yleensä Helsingissä tekevätkään... ;)) Äijän voisin ainakin joskus viedä Room Escape -peliin, se oli niiiiin mahtava!
Kun päivän varsinainen työosuus eli palaveri oli hoidettu pois alta, oli "loman" vuoro.
Tätä ohjelmanumeroa olin itse odottanut eniten:
Pääsimme Tomi Björckin Gaijin-ravintolaan sake-tastingiin.
Hyvät ravintolat ja ns. fine dining on minun ja miehen yhteinen, rakas harrastus, jota tosin itse pääsen toteuttamaan vähän harvemmin. Misteri käy työnsä puolesta paljon Helsingissä ja on käynyt testaamassa melkein kaikki Björckin ravintolat, ja palaute on ollut pelkästään suitsuttavaa.
Kun näin Gaijinin osaana tapaamisohjelmaa, melkein repesin innostuksesta. Jess, vihdoin minäkin pääsen maistamaan Björckin ruokaa! Ja nimenomaan aasialaista. Aasialainen makumaailma on minulle hyvinkin vieras, koska en ole esimerkiksi koskaan matkustellut Aasiassa. Kun kokemus on luokkaa "Kuopion kiinalaisen ravintolan kasviksia hapanimeläkastikkeessa", voi ymmärtää, millä innolla ja uteliaisuudella odotin Gaijinin vierailua.
Enkä pettynyt.
Sakelle kaikki kunnia, mutta kyllä se oli ennen kaikkea ruoka joka täällä ihastutti. Saken kaveriksi meille oli katettu pöytään valikoima Gaijinin menun finger food - annoksia.
Mitäpä sanotte tällaisista snackseista Pohjois-Aasian tyyliin:
Albacore-tonnikalaa, grillattu kevätsipuli-shiso-kastiketta, omenamarinoitua daikonia, paahdettua shisoa, yuzu-majoneesia ja kirjolohenmätiä.
Lohisashimia, yuzu-majoneesia ja kirjolohenmätiä rapealla mustekalakeksillä.
Häränlihatartar shisolehdellä, tryffelimajoneesia ja japanilaisia pikkeleitä.
Rapeaksi paistettua taskurapua, höyrytettyä mustekalanmusteleipää ja red dragon -majoneesia.
Tomi Björck oli itse paikalla kertomassa meille ruoanlaittofilosofiastaan ja tiestään ravintoloitsijaksi.
Osalle Björck saattaa olla tuttu vain Masterchef-ohjelmasta, mutta mieheen kannattaa ehdottomasti tutustua hänen ravintoloidensa kautta. Björckillä on tätä nykyä neljä ravintolaa Helsingissä ja yksi Tukholmassa. Björck suunnittelee edelleen kaikkien ravintoloidensa menut ja jokaisen annoksen, eli mitä suuhusi täällä pistät, on todellakin Björckin käsialaa.
Vaikka en ollut tastingiin ilmoittautuessani esittänyt ruokarajoitteisiini liittyviä toiveita (sillä pidin sitä tämän ravintolan kohdalla epäasiallisena - miksi kukaan ylipäänsä tulisi aasialaiseen ravintolaan jos ei syö riisiä tai sokeria?), oli Gaijiniin kuitenkin ilmoitettu Indiedaysin toimesta yhdestä "ruokavammaisesta". Niinpä pöydän reunalla nökötti kolme erityisesti minulle valmistettua versiota annoksista, joissa oli lihaa, leipää tai vehnätaikinaa.
Vähän tuntui nololta mutta hei, tulipahan selvitettyä että annoksista on mahdollista saada omaan ruokavalioon sopivat versiot. Liha-annoksesta oli tehty mm. tofuversio. Eli kasvissyöjillekin löytyy Gaijinista vaihtoehtoja. :)
Mami Go Go'n suloinen Minttu joutui kamerani tulitukseen. Ihanaa että joku antaa luvan julkaista syömiskuvia ^_^
Sakea eli riisiviiniä tuli sitäkin muuten maistettua elämässä ensimmäistä kertaa. Kiinnostava aromimaailma, johon tutustun mieluusti joskus paremmin pitkän kaavan aterian merkeissä. Tällä kertaa jouduin rajoittamaan maistelua pieniin siemauksiin kun viini tuntui lähtevän uhkaavasti kihoamaan nuppiin... ;)
Enkä todellakaan halunnut lähteä päihtyneenä seuraavaan ohjelmaosuuteen, joka oli
Room Escape -peli.
Kenelle tämä on tuttu juttu? Minä en ole koskaan ollut mukana missään tämän kaltaisessa aikaisemmin ja kuulin koko konseptista ylipäänsä vasta vähän aikaa sitten.
Kyseessä on siis peli, jossa 2-6 hengen tiimin on "paettava" lukitusta huoneesta ratkomalla tehtäviä ja arvoituksia. Aikaa on 60 minuuttia. Pelien kulku ja toteutustyyli vaihtelevat järjestäjästä riippuen, tehtävien ollessa välillä fyysisempiä, välillä enemmän aivotyötä.
Meidän pelimme järjesti Amazed. Heillä on neljä eri huonetta eli neljä peliä. Minun tiimilleni valikoitui Kaksoisagentti X -huone, mikä aiheutti muutamissa bloggaajakollegoissani naurua ja merkitseviä hymyjä. Tässähän kun hiljattain selvisi, että minä olen kaksoisagentti... ;)
Agentti-taustastani huolimatta olin pelissä aivan surkea..! :D Mutta hauskaa oli, ja oikeasti todella jännittävää. Jos ei ole ennen ollut tämän kaltaisessa mukana, ei voi aavistaakaan millaista se on. (Huoneessa ei ymmärrettävistä syistä saanut ottaa koko huoneen paljastavia kuvia.)
Kokemus herätti välittömän halun päästä pelaamaan uudestaankin, ja katsoa, toimisivatko aivot vähän skarpimmin kun pelin logiikka on tutumpi. Meidän tiimistämme kaksi oli pelannut Room Escapea aiemmin ja he olivat kenties vähän välkympiä, mutta me muut seisoimme etenkin alussa totaalisen hölmistyneinä ja tumput suorina...! :D Peli on hauska, kekseliäs ja oikeasti haastava. Huoneet on suunniteltu todella huolellisesti ja tilanne tuntuu aidosti jännittävältä. Seinällä tikittää kello jossa minuutit vähenevät...
Pelin jälkeen kuulimme toiselta tiimiltä, että heidän huoneensa oli ollut suorastaan pelottava!
Kuten alussa kirjoitin, olisi tosi hauska kokeilla tätä joskus Mr. Karkkipäivän kanssa. Kiinnostaisi nähdä miten nopeasti misteri selviäisi huoneesta..! Tällainen peli antaa oivan tilaisuuden tarkastella omaa ja muiden ratkaisu- ja toimintakykyä ns. "pakkotilanteessa". :) Itselleni tuli sellainen fiilis, että jotenkin hyydyin ihan totaalisesti ryhmässä enkä osannut keskittyä. Kun välillä sai kiinni jostain arvoituksesta ja sen avaamisesta, tuli toisaalta jo uutta stimulaatiota sotkemaan päätä... Aivan mahtavaa aivojumppaa, tekisi varmasti hyvää säännöllisesti harrastettuna! :D Me muuten selvittiin ulos ajassa 59:20. :)
.
Aivo"pumpin" jälkeen olikin hienoa päästä hetkeksi lepäämään hotellille. Meille oli varattu huoneet uudesta boutique-hotelli Indigosta Bulevardilta. Matkustustyylini tuntien tiedätte, että tällaiset paikat ovat minulle erittäin harvinaista herkkua.
Miniloma, todellakin.
Pienen huilihetken jälkeen oli vuorossa yhteinen illallinen hotellin ravintolassa.
En tiedä kuinka moni teistä lukee Colour Me -blogia, mutta sanoin Colour Me'ta kirjoittavalle Juulialle (viehättävä rusettipäinen neitokainen ylimmässä kuvassa), että "Jos minulla olisi tyyli, se olisi sinun tyylisi" ^_^
Juulian suloinen, värikäs ja tyttömäinen tyyli hiuksista vaatteisiin ja meikkiin on aina vedonnut minuun. Vaikka en ole itse kiinnostunut vaatteista enkä jaksaisi nähdä Juulian garderoobin kokoamisen vaivaa, se ei estä minua ihailemasta hänen hurmaavaa habitustaan. :)
Oli hurjan mukavaa tutustua vihdoin vähän paremmin myös Annaan ja Sebastianiin. Monia Indiedays-kollegoitani en tunne juuri lainkaan, enkä kaikkien blogeja toki luekaan. Anna ja Sebastian ovat aina vaikuttaneet tosi symppiksiltä ja olen oikein odottanut että pääsisin jossain tapaamisessa paremmin juttusille heidän kanssaan. Nyt vihdoin nappasi! :)
*
On muuten ollut mielenkiintoista seurattavaa vuosien varrella, miten olen itse muuttunut näissä blogiyhteisötapaamisissa. Olen joskus aiemmin kertonutkin, kuinka kipsissä olin ensimmäisissä Indiedays-tapaamisissa vuosia sitten, vasta liityttyäni mukaan. Koin olevani niin ulkopuolinen maalaisjuntti pääkaupunkilaisten muotibloggaajien keskellä kuin olla voi. Tuskin sain sanaa suustani tapaamisissa ja olisin vain halunnut haihtua näkymättömiin.
Muutos ei ole ollut nopea, mutta pikkuhiljaa olen rentoutunut ja jotenkin löytänyt paikkani yhteisössä. Toki sekin on varmasti vaikuttanut, että portaalin blogiperhe on kasvanut ja monipuolistunut. Perhe-, ruoka- ja kotoilubloggaajien keskellä ei ole enää niin pelottavaa kuin muotibloggaajien. :) Nykyään taidan epäilemättä olla se, joka on tapaamisissa melkein eniten äänessä Go 4 It -Mintun ohella! :)
Osan jatkaessa vielä Helsingin yöhön, minä vetäydyin huoneeseeni nukkumaan. Oli muuten mukavin hotellisänky missä olen koskaan nukkunut - ja multa ei näitä heru kovin herkästi ;)
Aamulla odotin uteliaana Indigon paljon hehkutettua aamiaista. Osa ID-kollegoistani on yöpynyt täällä aikaisemmin ja aamupala tuntui olevan se asia, josta kaikki puhuivat vierailun jälkeen.
Minun arvioni? No kyllähän kelpasi, kuohkea munakas maistui mehevien grillattujen kasvisten kyljessä ja leikkeleosastolta löytyi ikuisten kylmäsavulohisiivujen tilalta herkullinen lohipatee. Erityispisteet erinomaisen hyvälle kahville, joka tarjoillaan pöytiin omassa kannussaan. Indigo selvisi myös kermatestistä - sain kahvini kanssa kuohukermaa ;) Se ei suinkaan onnistu kaikissa hotelleissa. :)
Kiitos Indiedaysille ja mukaville ja ei-enää-niin-pelottaville blogikollegoilleni hauskasta viikonlopusta! :)
Tuli taas mieleen tällainen mitä omituisin aihe blogattavaksi. (Alanko mä käydä tätimäiseksi..? Onko nää ihan tätiaiheita..? Varoittakaa jos siltä vaikuttaa! Mun viimeiset 15-vuotiaat lukijat nostaa kohta kytkintä :D)
Hukkaan menevä ruoka.
Kuinka paljon heitätte ruokaa pois? Jääkö teillä paljon yli ruokaa tai elintarvikkeita jotka ehtivät mennä pahaksi?
Aihe tuli mieleeni tänään kun tyhjentelin jääkaappia Maarianhaminassa. Tunnustaudun pakastus- ja ruoanjämienhyödyntäjäfriikiksi (- kaikkien muiden friikkeyksieni ohella.. mitäs niitä löytyikään, kosmetiikka-, kontrolli-, lista…).
Minun tekee pahaa heittää ruokaa pois, ja esimerkiksi tilanteessa, jossa olen lähdössä pitkälle reissulle (kuten nyt), pyrin säästämään tai hyödyntämään jääkaapin sisällön niin perusteellisesti kuin mahdollista. Myös mieheni sangen liikkuvainen työ ja elämäntyyli pitävät huolen siitä, ettei jääkaappi ehdi joka viikko tyhjentyä normaalin arkiruokailun kautta, ja ilman toimenpiteitä ruokaa ehtisi mennä pahaksi aika paljon.
Miehelle vähän korvapuustia siitä, ettei hän ole oppinut huolehtimaan pilalle menevien elintarvikkeiden hyödyntämistä…
Palatessani omilta matkoilta saa miehen jäljiltä olevaan jääkaappiin aina tehdä kiinnostavan tutkimusretken tutustuen eri asteiden kuivettumis- ja homehtumisvaiheissa oleviin vihanneksiin, juustoihin ja leikkeleisiin. Kyllä sinne minunkin jäljiltäni joskus jää vihanneksia, se myönnettäköön, mutta ei tuo mies useinkaan niitä heitä pois vaikka emäntä olisi poissa monta viikkoa :D (Kenen kotona tämä on tuttua...?)
Tänään tyhjensin Maarianhaminan jääkaapin kaikesta öljyjä ja maustetahnoja lukuun ottamatta. Kuten tuli todettua, olen Pakastaja. Heitän pakkaseen melkein kaiken jonka arvioin selviävän pakkasesta hyödyntämiskelpoisena. Luin jostain, että jopa tuoretta, raakaa omenaa voi pakastaa, ja niinpä pakastin viime syksynä sisareni tuomaa omenasatoa. Kelpasivat hyvin piirakan täytteeksi sulatettuina.
Pakastan myös kaikki maitotuotteet, avatutkin. Raejuustot, jogurtit, rahkat, kermat, soijamaidot. Soijamaito esimerkiksi ei ole pakastuksesta moksiskaan, eikä makukaan muutu. Kypsytetty juusto selviää pakastuksesta myös suhteellisen hyvin, mutta tuorejuustojen rakenne muuttuu. Ne ovat edelleen syötäviä, mutta sopivat vetistyneen rakenteensa puolesta paremmin vaikka kastikkeisiin tai sosekeittoihin kuin sellaisinaan syötäviksi. Viime kesänä pakastin netin ohjeiden mukaan jopa mozzarellaa (kaikki neste on poistettava), ja sen koostumus ja maku säilyivät lähes täydellisesti.
Mitä en pysty pakastamaan, otan mukaan tai annan esimerkiksi sisarilleni. Nyt Maarianhaminasta lähti mukaan kassillinen tuorevihanneksia kuten porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Ehdin syömään nämä vielä toisessa kodissani ennen reissuun lähtöä. Nyt varmaan nauratte, mutta toin jopa Zürichistä mukanani vihanneksia ja yhden avokadon, joita en ehtinyt syödä majapaikassani. ”Matkaeväiksi”, ajattelin, mutta söin Sveitsistä mukana kulkeutuneen avokadon vasta viikkoa myöhemmin. :) Se oli vielä ihan kunnossa.
Kaikki ihmisten poisheittämä ruoka ei kuitenkaan ole pahentunutta. Moni, oma mieheni mukaan lukien (Sanni kurtistaa kulmiaan), heittää päiväyksensä ylittäneet, avaamattomatkin elintarvikkeet saman tien roskiin.
Ymmärrän tämän tiettyjen elintarvikkeiden, kuten tuoreen lihan ja kalan kohdalla, mutta en esimerkiksi maitotuotteiden. Tai kananmunien. Useimmat tietävätkin, että kananmunat säilyvät viikkoja, jopa kuukausiakin, päiväyksensä jälkeen. (Luin juuri jostain kanalan pitäjästä joka puhui munien säilymisestä kuukausissa.) Kananmunan kuntoisuuden voi helposti tarkistaa vesilasitestillä; jos veteen laitettu raaka muna kelluu, se on pilaantunut. Pohjaan uppoava on syömiskelpoinen. Pilaantuneen munan sisällä kehittyneet kaasut nostavat sen pintaan.
Entä maitotuotteet? Useat juovat maitoa päiväyksen jälkeen luottaen hajuaistiin (ja kahvin kanssa voi suorittaa juoksettumistestin), mutta moniko söisi kolme viikkoa vanhaa jogurttia? Tai kuukauden vanhaa rahkaa?
Hapanmaitotuotteet säilyvät huomattavan pitkään päiväyksensä jälkeen, kunhan niitä ei avaa. Puhutaan viikoista, jopa kuukaudesta. Tämä vahvistettiin Arlalta, kun viime kevään rahkahulabaloon yhteydessä kysyin heiltä maitorahkan säilyvyydestä. Rahkaa voi muuten Arlan mukaan pakastaakin, mutta kuten muissa tuorejuustoissa (rahkahan on itse asiassa tuorejuustoa), koostumus muuttuu jonkun verran.
Myös raejuusto säilyy pitkään päiväyksensä yli avaamattomana. Sekin valmistetaan maitohappokäymisen avulla, ja hapatus pidentää säilyvyyttä.
Heinäkuussa Sveitsiin lähtiessä jääkaappiin jäi pari soijajogurttia. (Ne, kuten maitojogurtit, ovat myös hapantuotteita.) Parasta ennen 10.7., eli päiväyksestä oli 6 viikkoa. Söisinkö..? Kyllä söin. Jogurtin tuoksu, koostumus ja maku olivat täysin normaalit. Toinen jogurteista jäi vielä avaamatta. Sujautin sen asunnolta lähtiessä kerman ja mantelimaidon kanssa pakkaseen…
Tiedän, että kuulostan nyt joltain Martalta, mutta ruoan hävikki Suomessa on ihan kamala. Suomalaiset heittävät ruokaa menemään 120-160 miljoonaa kiloa vuodessa (saasyoda.fi).
Täällä puhuttiin hiljattain kestävästä kulutuksesta halpisvaate-kirjoitukseni kommenteissa. "Halparättien” ostamista on helppo kritisoida, mutta moniko tulee ajatelleeksi, että myös ruoan poisheittäminen voi yhtä lailla olla epäeettistä kulutusta? Kuluttajaliiton mukaan "yksittäisen kuluttajan ruokavaliossa ympäristön kannalta suuri merkitys on poisheitetyn ruoan määrällä."
En todellakaan röyhistele täällä rintaani koska pakastan aterioita ja sullon porkkanapusseja käsilaukkuun, sillä paljon matkustelevana elämäntyylini kiistatta aiheuttaa ympäristökuormitusta. Mutta kuten kotimaisesta ruoasta kirjoittaessani, haluan tuoda esiin pikku juttuja joilla voi olla ja on merkitystä. En itsekään ollut tullut ajatelleeksi ruokahävikin merkitystä ympäristölle, ennen kuin sattumalta osuin aihetta käsittelevään uutiseen.
On epärealistista olettaa, että monikaan kulutus- ja nautintopohjaiseen kulttuuriimme tottunut muuttaisi yhtäkkiä tapansa ja lakkaisi shoppailemasta, tekemästä lentomatkoja tai ottamasta pitkiä kuumavesisuihkuja. Minusta sellaisesta on turha tuntea syyllisyyttä, me emme kaikki ole täydellisen epäitsekkäitä teoissamme. On aivan loistavaa, että joku on tiedostavampi. Mutta myös se on hyvä, jos me muut teemme vaikka niitä pieniä arkisia asioita, joilla on merkitystä pitkässä juoksussa.
Eikö ole hassua, että sen lauantaisen pyttipannun jämän pakastaminen voi olla yksi sellainen asia. :)
*
Ja nyt lupaan kirjoittaa lähiaikoina enemmän kevyitä ja viihteellisempiä (pinnallisempia?) juttuja...! ^_^ Eiköhän täältä taas parit tuotearvostelut ja meikkipostaukset irtoa. :)
Tiheikön väki come-to-life.
Tuskin pystyn käsittämään, että tällainen helmi on kätkeytynyt Ahvenanmaalle minun sitä tuntematta.
Olen löytänyt ehkä Suomen hurmaavimman bed & breakfastin. Aikamoinen superlatiivi, mutta antaa kuvien puhua puolestaan.
Ensimmäistä kertaa elämässäni koin niin syvällisen inspiraation, että tänä aamuna löysin itseni suunnittelemasta maalle muuttoa ja hurjan lainan ottoa että minäkin pääsisin luomaan tällaisen paratiisin... Ah, enpä tosiaan panisi pahakseni jos saisin asua tällaisessa miljöössä. <3
Björnhofvda Gård, Eckerö, Ahvenanmaa. (Entiseltä nimeltään Björnhufvud Bed & Breakfast.)
Törmäsin majataloon viime keväänä netissä, surffatessani jollain Ahvenanmaata käsittelevällä sivulla. Lumouduin välittömästi paikan kotisivujen kuvista ja ajattelin, että paikan täytyy olla ihan vasta avattu, kun en ollut kuullut siitä.
Kun Mr. Karkkipäivä täytti vuosia huhtikuussa, annoin hänelle lahjaksi elämyslahjakortin, niinkuin meillä on tapana.
"Vien sinut kesällä viettämään romanttista viikonloppua Björnhufvud Bed & Breakfastiin", kortissa luki.
Kesä ehti melkein mennä, eikä sopivaa viikonloppua meinannut löytyä. Ennen kuin nyt. Tänä viikonloppuna pääsimme vihdoin viettämään miehen synttäreitä Björnhofvdan maalaisromanttisessa idyllissä. Taisi löytyä paikka nro 2 Ahvenanmaalta, josta äijäkin vilpittömästi tykkää. :) (Paikka numero 1 on HavsVidden.)
Björnhofvda Gård sijaitsee Eckerössä, Björnhuvudin kylässä.
"Aja tietä niin pitkälle kunnes se päättyy. Sieltä, tien päästä, löydät Björnhofvdan", ajo-ohjeissa kerrotaan.
Perillä odottaa jotain, jota minä kutsun kotoilun paratiisiksi.
Kävi ilmi, ettei paratiisi ollut vasta avattu, vaan toiminnassa jo neljättä sesonkiaan.
Tila on vuonna 1890 rakennettu Västertgårds, jossa asuvat Jackie ja Hans Lindmark.
Hansin periessä tilan isoäitinsä sisarelta päärakennus oli purkukunnossa. Pariskunta kunnosti talon huolella, ja myöhemmin heräsi idea aloittaa tilalla bed & breakfast -toiminta. Lindmarkit ovat alunperin ammatiltaan opettajia.
Jackien keittiö on jotain, jollaisia luulin esiintyvän vain sisustuslehtien todellisuudessa. Keittiö ei ole mikään stailattu kulissi vaan elävä keittiö jossa Jackie kokkaa joka päivä. Jackie käyttää joka ikistä esillä olevaa astiaa ja purkkia, mikään ei ole paikalla vain koristuksena.
Keittiöstä avautuu valoisa ruokasali, jossa majatalon vieraat syövät aamiaista ja halutessaan illallista.
Talossa asuu myös Brunello-koira.
Mullekin..?
Päärakennuksessa on kaksi vierashuonetta, ja tarvittaessa Lindmarkit vuokraavat myös oman yksityistilansa yläkerrasta.
Meidän huoneemme oli "Det Gröna Rummet".
Keittiön ja vierashuoneiden väliin jää viehättävä takkahuone/kirjasto.
Yläkerta.
Hansin rakentamaan lisärakennukseen mahtuu 6 vierasta.
Tiskipöytä voi olla tämänkin näköinen.
Kävimme pienellä lenkillä ja saimme hölkätä 4 kilometrin matkan meren rantaan täydessä yksinäisyydessä vailla vastaantulijoita. Björnhuvudin hiekkateillä ei juuri naapureihin törmää.
Lenkin jälkeen chillasimme pihalla auringossa.
Lueskelin takkahuoneesta löytämääni lehtileikekansiota. En ole ainoa, joka on huomannut Björnhofvdan kuvauksellisuuden. Muutamakin ruotsalaislehti on tehnyt paikasta jutun.
Disclaimer; Björnhofvda ei ollut kutsunut minua tekemään juttua. Varasin itse majoituksen ja ilmestyin paikalle mies toisessa, kamera toisessa kädessä. :)
Brunello on säyseä herra. :)
Olimme varanneet Björnhofvdasta illallisen, ja kello 18.30 meidät kutsuttiin syömään.
Keittiössä leijui vastustamaton tuoksu.
Alkuruoaksi söimme Aura-juustoa salaattipedillä kera päärynän ja saksanpähkinöiden.
Pääruoaksi olimme valinneet ahventa. Minun annokseni tarjoiltiin höyrytettyjen vihannesten kanssa, miehen annoksessa oli myös uusia perunoita ja persikkaa.
Talon tillimajoneesi kruunasi maistuvan aterian. Ihanaa, reilua kotiruokaa!
Jälkiruoaksi mies sai suosikkinsa crème brûléen, minä nautin tuttuun tapaan juustoja.
Björnhofvdan viinikellarista löytyi niin mukavan makuinen chablis että piti ihan kirjoittaa nimi ylös.
Olen edelleen todella huono valitsemaan itse viinejä, ja kun löydän hyvän, täytyy aina ottaa nimi ylös. :) Valkkarit etenkin ovat sellaisia, että itse valitessa kotiin kulkeutuu useammin huteja kuin helmiä...
Isäntäpariskunta jätti meidät viettämään iltaa keskenämme, ja saimme nauttia talon lempeästä tunnelmasta ihan vain kahdestaan. <3 Sesonki on lopuillaan, ja olimme viikonlopun ainoat vieraat. Mitä luksusta... Koko paikka oli meidän... ^_^
*
Tänä aamuna heräsimme auringon kutitellessa silmäluomia. Isäntäväki nukkui vielä, oli aivan hiljaista.
Menimme talon takapihalle ihailemaan nousevan auringon kultaamaa maisemaa ja hengittämään aamun seesteisyyttä. Mistään ei kuulunut ääntäkään. Hetki oli aivan maaginen. Olisin halunnut vain jäädä siihen...
Ahvenanmaalla on hiljaista kaikkialla, jopa Maarianhaminan keskustassa, mutta tällaista hiljaisuutta en ole ennen kokenut.
Keittelin itselleni pikakahvit kirjastohuoneen vedenkeittimellä ja istuin portailla toista tuntia. Mies selasi vieressä tablettiaan. Emme sanoneet mitään. Halusimme vain olla hiljaa.
Kello 9.00 oli aamiaisen vuoro.
.
Björnhofvdan aamiainen on englantilaistyylinen ja siihen kuuluu munia (ja pekonia), grillattuja sieniä ja tomaattia sekä papuja.
Tarjolla on myös leipää, juustoa, itsetehtyä mysliä, jogurttia ja hedelmiä.
Nautimme aamiaisen ulkona terassilla. Katselin keltaista peltoa ja haaveilin elämästä tällaisen rauhan ja kauneuden ympäröimänä.
Puiden lehdissä kahiseva tuuli oli rikkonut hiljaisuuden.
Mies käpertyi omenapuiden alle riippumattoon.
Keittiössä tuoksui itsepaahdettu granola.
Jaoin Hansille oman vhh-granolareseptini. :) Havaitsin, että on vaikea yrittää selittää ruotsiksi mitä ovat Fibrex-hiutaleet.
Sitten oli aika lähteä.
Tätä keittiötä en unohda.
Vihdoin pääsin kokemaan tosielämän Tiheikön Väki -maailmaa. Voin vain kuvitella miltä täällä näyttää jouluna....
Ihana, ihana paikka.
Mieletöntä, että Ahvenanmaa pystyy yllättämään minut näin vielä vuosienkin jälkeen.
Sitä luulee tuntevansa saaren....
*
Björnhofda Gård on auki kesäisin ja sopimuksella ryhmille myös talviaikaan.
Ahh, mun kesä onnistui just niin kuin toivoin...!
Kesäkuu ja heinäkuun alku meni käytännössä neljän seinän sisällä töissä, sitten lähdettiin Sveitsiin pois Suomen koleasta suvesta. Salaa toivoin, että se Kunnon Kesä tulisi sitten elokuulle kun itsellä on mahdollisuus siitä nauttia.
Ja niinhän se tuli! :)
Ai että mitä päiviä! Kyllä on ollut vanhassa kotikaupungissa olo kuin lomakohteessa konsanaan.
Eilen vietin puolesta päivästä eteenpäin netitöntä päivää ja lähdin koko päiväksi ulos. Luin juuri jostain että älypuhelimen omistaja vilkaisee puhelintaan - oliko se nyt peräti tunnin aikana - 122 kertaa. Minä olin verkon ulottumattomissa ja katselin Kuopiota. <3
Monen vuoden projekti Kuopion kävelykeskusta valmistui viime vuonna, mutta itse pääsin nauttimaan uudistuneesta keskustasta kunnolla vasta tänä kesänä.
Täytyy sanoa, että keskustan "pimppauksessa" todellakin on onnistuttu ja torin ympäristö on mitä viihtyisin.
Tein eilen lempparikävelyreittini torilta matkustajasatamaan ja sieltä Väinölänniemelle ja takaisin.
Ihana kesä-Kuopio! Ihanaa, että elokuussa vielä saamme nauttia kesästä, joka meinasi tältä vuodelta jäädä välistä.
Matkustajasatama.
Sataman pikkutori ei kilpaile kauppatorin vilkkauden kanssa, mutta täälläkin saa vatsansa täyteen muikuilla ja letulla.
Minulle tuli viime viikolla mieleen spontaani idea, jonka esitin Tainallekin. Olisiko ihan hullua järjestää pieni lukijamiitti Kallaveden risteilyllä? Uskaltautuisikohan kukaan Karkkipäivän tai Charming Nailsin lukijoista Savossa paikalle..? :)
Jäimme miettimään tätä Tainan kanssa. Idea saa kypsyä seuraavaan kesään - teillä (ja meillä) on vuosi aikaa kerätä rohkeutta :D ^_^
Kaunis Väinölänniemi on kuopiolaisten kesäolohuone nro 2 kauppatorin jälkeen. Kyllä tänne vain kelpaa tuoda ulkomaisetkin vieraat järvi-Suomen idylliä ihmettelemään.
En koskaan kyllästy veden sinen eri sävyihin. Veden väri on minulle yksi rauhoittavimpia asioita luonnossa. Vesi on aina vetänyt minua puoleensa (vaikka en muuten osaa edes uida...) - epäilemättä tasapainottaen luonteeni tulista jang-puolta. Siksi myös Ahvenanmaa ja saaristo <3 <3....
Väinölänniemen stadion on minulle tuttuakin tutumpi paikka peruskoulun liikuntatunneilta. Täällä sitä on juostu ja hypätty pituutta - ennenkuin yläasteen teiniangsti vei liikunnan ilon mennessään... :p ;)
Ah nostalgiaa...
Auringossa kylpevä tori - klassinen kesä-Kuopion symboli. Tänne on kiva tulla vain istumaan legendaarisille toripöydille ja katselemaan ihmisiä. Itse en ole jostain syystä koskaan kuulunut torilla kahvittelijoihin... Nuorempana torilta haettiin lihiksiä ja riisipiirakoita, mutta emme jääneet kahville.
Ai niin joo - en mä muuten teininä juonutkaan kahvia. ;D Itse asiassa aloitin kunnon kahvistin urani vasta neljä vuotta sitten.
Viime viikolla silmiini sattui grillikoju, jollaista en muista aiemmin nähneeni Kuopion torilla. (Myöhemmin selvisi, että koju on ollut toiminnassa jo kolme vuotta.)
Kreppikeidas. Ja se, mikä erityisesti tarttui silmääni, oli sen seinässä lukeva teksti "Kotitekoisista erikoisruokavalioista". Mantelipiiras...? Mitä ihmettä..? Ei kai täällä nyt sentään vhh-piirakkaa tarjota, ajattelin.
Asiasta oli tietysti otettava selvää :)
Kyseessä ei ihan ollut vhh. Selvisi, että gluteeniton ruokavalio on Kreppikeitaan omistajapariskunnalle sydämen asia. Marlena El-Aidy ja hänen miehensä ovat itse kehittäneet kaikki käyttämänsä gluteenittomat taikinat, ja esimerkiksi lettutaikina on samalla myös vegaaninen. Se valmistetaan kookosmaitoon ja ilman kananmunaa.
Entäpä mantelipiirakka? Se on mantelijauhoihin leivottua mustikkapiirakkaa. :) Jauhoista 95% on mantelia, 5% perunajauhoa. Eli melkein vhh, mutta taikinassa on sokeria. Sain maistaa pienen palan, ja sehän oli odotetusti mielettömän hyvää.
Maistoin myös gluteenitonta savulohipiirakkaa, joka sekin vei kielen mennessään. Marlenan reseptissä, josta hän on tavattoman ylpeä ("Mehukas eikä yhtään mureneva, niinkuin monet gluteenittomat yleensä"), on Semperin gluteenitonta jauhoseosta, neljää eri juustoa raasteena sekä kermaviiliä. Tuhti eväs! Juustoraasteen käyttö sitojana on tuttua myös vhh-leivonnan puolella.
Gluteenitonta torievästä etsivälle voin siis suositella Kreppikeidasta mitä lämpimimmin! :)
*
Eilen illalla suuntasimme vielä ystäväni Milin kanssa picnicille Valkeisen lammelle. Huhtikuun Rakkaimmat Kuopio-paikkani -jutussa esittelinkin tämän ihastuttavan virkistäytymisalueen aivan ydinkeskustassa. Valkeinen on varmasti viehättävimpiä city-puistoja koko Suomessa.
Olen ollut monena päivänä lammella lenkkeilemässä, ottamassa aurinkoa ja lueskelemassa.
Älä nyt loukkaannu, Tampere, mutta kyllä Koskipuisto jää toiseksi...
Nällllkä.
Kävin meksikolaispaikka Panzassa ensimmäistä kertaa huhtikuun Kuopio-visiitilläni, ja koska kokemus oli sen verran hyvä, päätimme kääntyä nälkämme kera jälleen Panzan puoleen.
Himoitsemaani vaniljavoissa paistettua kalaa ei saanut takeawayna, joten valitsin seafood-tacoannoksen. Eihän niitä kuoria tarvitse syödä ;) Pyysin annoksen myös riisittömänä. Omituista ruokavammaani ymmärrettiin jälleen ystävällisesti ja sain juuri sitä mitä halusin - aivan saiiiiraan herkullisen kala- & seafood -mössön. En edes tiedä mitä kaikkea kastikkeessa oli, mutta ai herranjestas että se oli hyvää. Annos pursusi lohta, kuhaa, jättikatkarapuja, simpukoita ja kasviksia. Kuka tähän jotain maissilättyä kylkeen kaipaa? :D
Ilta jatkui picnicin jälkeen Milin luona leffaillan merkeissä. Ennen sohvalle kaivautumista hipelsin Milin juuri ostamia uusia Yves Rocher -rajauskyniä. (Sisällytetään juttuun vähän kosmetiikkaa ;))
Keltaista..! Oranssia..! Jee, hyvä Yves!! :)
Illan elokuvaksi valikoitui nostalgiatrippi vuoteen 1988 - Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? Aaa, tämä oli niin parhautta Ghostbustersin ohella! Olen tainnut joskus mainita blogissa Jessica Rabbitin yhtenä lapsuusaikani kauneusihanteena ja taisinpa jopa olla vähän ihastunut itse herra Jänikseenkin... :)
Kauhistelimme jälleen kohtausta, jossa pieni sydäntäsärkevästi vinkuva piirroskenkä tapetaan raa'asti upottamalla se tappavaan dippiin. Lapsena en pystynyt aina edes katsomaan tuota kohtaa. Mili kertoi lukeneensa jostain, että kohtaus oli mukana jollain "Traumatisoivimmat kohtaukset lapsille sallituissa elokuvissa " -listalla...
Kellään muulla Roger Rabbit kenkä-traumaa...?
*
Vielä tänään ja huomenna saan naatiskella ihanasta Kuopiosta. Viikonloppuna tie vie taas toiselle puolelle Suomea, till Åland.
Kaunista loppuviikkoa kaikille! Nautitaan kesästä jota vielä on jäljellä! :)
Olimme miehen kanssa viime viikolla vierailulla Laitikkalan kylässä Pälkäneellä keskellä perinteisintä suomalaista maaseutua.
Olen ystävystynyt laitikkalalaisten maitotilallisten Annikan ja Pekan kanssa viime vuotisen juustolatyöharjoitteluni jälkeen, ja olimme kylällä Annikan ja Pekan kutsumina. Äijän viimeiselle lomaviikolle oli mukava saada mahdutettua vähän kotimaan matkailuakin :)
Ferrari tai Fendt - Mr. Karkkipäivä on yhtä vaikuttunut ^_^
Laitikkala on poikkeuksellisen eloisa kokoisekseen pikkukyläksi eikä yritteliäisyydestä ole puutetta. Termin "Makukylä" on kuulema aikoinaan lanseerannut Helsingin Sanomien toimittaja jossain artikkelissaan. Lähiruoka on täällä vetonaula numero yksi.
Annika ja Pekka veivät meidät kiertoajelulle kylään ja matkalla poimimme mukaan illallispöydän grillattavat ja tuliaisia tilapuodeista.
Lihat grilliin Katajan Lihasta. (Vähemmistön edustajalle oli tarjolla lohta ;)).
Kunnon old school meininki. Katajan Lihan Kesänmaku-myymälä toimii vanhoissa kylän pankin tiloissa, ja täällä on sellaiset tosi vanhat kassatiskit jollaisia muistan lapsuudestani. (Voiko käyttää ilmaisua tosi vanha kun puhun omasta lapsuudestani...? No, viivataan tuo 'tosi' yli ;D Emmää vielä niin vanha ole ;))
Suttisen marjatilan myymälässä vierähtää helposti pitkäkin tovi. Täällä on paljon hypisteltävää ja maisteltavaa :)
Tilan omilta pelloilta tulee mansikoita, vadelmia, kurkkua, kaaleja ja maissia. Lisäksi myymälässä on muita kotimaisia elintarvike- ja lahjatuotteita.
Myymälän yläkerran vinttipuodissa on suomalaista käsintehtyä sisustus- ja lahjatavaraa sekä kosmetiikkaa. Oli ilo nähdä Flow Kosmetiikka edustettuna maaseudun tilapuodissakin :)
Myös alakerran myymälässä on Flow Kosmetiikalle omistettu nurkkaus. Uudemmille lukijoille haluan kertoa, että Flow oli muuten ihkaensimmäisen kosmetiikkatehdasvierailuni kohde. :) Tutustuin hyvinkääläisen Flow'n tuotteisiin ja valmistustiloihin kesällä 2012. Flow'n tuotteisiin perustui myös legendaariseksi muodostunut palashampookokeiluni... :D
Suosikkituotteeni Flow'lta on kuitenkin meikkituote - Lily Lolon veroinen mineraalipohja. Nyt kesällä minulla on käytössä Amber-sävy, talvella Peach.
Annika esitteli yhden lemppariherkuistaan, Tannisen Chilisen hunajaisen valkosipulihillokkeen. Makeat jutut eivät ole minun makuuni mutta misterin ostoskoriin sujahti joku noista Tannisen makeista chilisäilykkeistä.
Oma löytöni oli Hamppusnacks. Siemennäkkärin näköinen kuva veti heti puoleensa, mutta nämä snacksit eivät ole pelkistä siemenistä. Ainesosissa on maissijauhoa, vettä, hampun- auringonkukan- ja pellavansiemeniä, rypsiöljyä ja suolaa. Maissipohjaisina nämä eivät ole ihan täysin vhh:ta, mutta 23% hiilaripitoisuudellaan kuitenkin huomattavasti vähähiilarisempia kuin viljasnacksit. Sanni totesi; "Tahtoo", ja osti kaksi pakkausta.
Pussin takana lukeva teksti saa hymyilemään: "Hamppusnacks sopii hyvin kahvipöydän pikkusuolaisiin tai sohvalle murustettaviin tv:n katselu naposteltaviin". (Juuri noin kirjoitettuna :))
Misteri taisi maistaa tuollaisen limun. Makua enemmän hän saattoi tosin olla innostuneempi "siististä viiltokorkista". :) Noista tosiaan tuli helposti haava sormeen. Muistaakseni vanhoissa smurffilimuissa oli tuollaiset...
Söpöt keppihevoset odottavat Suttisen pihalla lapsivieraita.
Seuraavaksi pysähdyimme Pekan ja Annikan naapuriin Rönnvikin viinitilalle. "Teidän ei ainakaan tarvitse ottaa taksia kotiin tältä terassilta", naureskelin.
Rönnvik on yksi Suomen suurimmista viinitiloista, ja tilan tuotteita on palkittu useaan otteeseen. Se on myös suosittu kesämatkailukohde.
Otin neljän viinin maistiaistarjottimen tilan kuivimmista viineistä koostuen (näyttää paljolta mutta laseissa on yhteensä vain 16 cl). Suosikkeja olivat karviaisviini Egil (joka itse asiassa on puolikuiva) ja viherherukkaviini Rönnvik.
Anopille lähti tuliaisiksi pullo Rönnvikiä ja omaan kotiin kalaruoan kaveriksi karviaisviini.
Ystävystyminen Annikan kanssa on muuttanut suhdettani suomalaiseen ruokaan. Jokaisen olisi tietysti hyvä suosia kotimaista, se on selvää, mutta tässä(kään) asiassa en voi pitää itseäni hyvänä esimerkkinä. Kuten blogista on voinut lukea, on edullisuus useimmissa tapauksissa merkittävin valintakriteerini. Olen pyrkinyt suosimaan kotimaista tilanteissa, joissa hintaero ulkomaiseen on pieni, mutta varmasti olisin voinut elämäni aikana ostaa paljon enemmän kotimaista ilman että talouteni olisi siitä kärsinyt.
Asennettaan voi kuitenkin tarkistaa. :)
Kotimaiset tuotteet eivät aina edes tule kalliimmiksi kuin ulkomainen vaihtoehto, etenkin jos on mahdollista ostaa suoraan tiloilta ilman välikäsiä. Mahdollisuus tähän ei tietenkään ole kaikille yhtäläinen, mutta jos kohtuullisen ajomatkan päässä on maatilamyymälöitä, kannattaa niitä ehdottomasti hyödyntää.
Syön edelleen ja tulen aina syömään ulkomaisia juustoja, mutta minusta on tullut myös Annikan eli Heikkilän Juustolan asiakas.
Heikkilässä käydessäni tai Annikaa kaupungissa tavatessa ostan aina satsin Heikkilän juustoja. Niitä saa myös kotikaupunkini kauppahallista ja Stockmannilta, mutta ostan suoraan Annikalta.
Kun on omin silmin nähnyt, mistä juustot tulevat, niitä syö ihan eri fiiliksellä.
Kun tutustuu ruoan juuriin, sitä arvostaakin eri tavalla.
Heikkilän pitojuustoa Sannin tapaan chilillä ja kanelilla ("sokerina" erytritolia).
Olen aina arvostanut käsityöammatteja. On huisia ajatella, että joka viikko juustokuormat lähtevät Heikkilästä vain koska Annika herää aamuisin, hakee Pekan tai isänsä lypsämän maidon, käynnistää juustolassa separaattorin ja valmistaa juuston. Annika on tietysti ihan tottunut tähän, mutta minulle se näyttäytyy aivan mielettömänä. Kaikki on Pekasta ja Annikasta kiinni. Omat lehmät, omat kädet, oma työ.
Ja seuraavalla viikolla joku viipaloi lautaselleen Annikan pitojuustoa kotona Lauttasaaressa tai tamperelaisessa ravintolassa. Tai Finnairin lennolla. Heikkilän Nuoriherra-juustoa on tänä vuonna tarjottu Finnairin business-luokassa. Vain, koska Annika on herännyt aamuisin ja mennyt töihin :)
Kun on itse ollut työssä, jossa oma poissaolo ei juuri vaikuta töiden kulkuun suuntaan tai toiseen, hommat pyörivät joka tapauksessa, on tällainen artesaaniammatinharjoitus jotain aivan erityistä.
Heikkilän valkosipulilevitettä ja Murtolan hamppusnacksejä.
*
Näkyvästi esillä ollut Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on sekin saanut minut miettimään. Jos jokainen meistä ostaisi kuukaudessa vain kymmenellä eurolla enemmän suomalaisia tuotteita, se merkitsisi 10 000 uutta vuosityöpaikkaa. Niin pienestä se on kiinni. Olen nyökytellyt mainokselle, mutta hakenut kaupasta edelleen sen saksalaisen maitorahkan. Miksi? Kummasti jotkut hyvät aikeet jäävät meillä usein vain ajatuksen tasolle.
Minulla on siis tässä petraamista, mutta olen jo hyvällä tiellä.
Haastan muutkin muistamaan kotimaisen vaihtoehdon siellä kaupan hyllyillä. Halpis-asenne voi olla elämäntyyli, mutta pienillä valinnoilla voi säästäväisinkin tukea kotimaista. ;)
*
Onko kotimaisuudella teille paljon merkitystä?
Kuka muu myöntää katsovansa useammin hintaa kuin suomalaisuutta?
"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”
”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”
Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.
Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.
Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.
Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.
Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D
(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))
Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana
Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.
Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)
Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.
Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D
Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.
Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.
Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.
Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3
Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.
Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.
Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)
Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P
*
Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?
Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?
En normaalisti koskaan lue minusta tai blogistani kirjoitettuja keskusteluketjuja netin keskustelupalstoilla, mutta eilen illalla, liekö syynä ticinolainen merlot, päädyin lueskelemaan peräti 16-sivuista ketjua koskien Karkkipäivää.
(Pakko todeta, että ihan himmeän absurdia ylipäänsä, että ventovieraiden uteliaisuus venyy keskustelemaan internetissä minusta, siis tuiki tavallisesta Sannista Savon maalta. Se on jotain niin eriskummallista, että on parempi etten ajattele koko asiaa ja jätän keskusteluketjut sikseen taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. :))
Nyt mielikuvitukseni (ja huumorini) lähti kuitenkin pulppuamaan, enkä malta olla lähtemättä mukaan muuan eniten keskustelua kirvoittaneeseen aiheeseen. Millä Sanni oikein elää? Eihän se oo mikään köyhä? Montako asuntoa se omistaa? On kyllä bloggaajalla lokoisat olot kun vain matkustelee ja ostaa satasella rajauskyniä.
Ajattelin tarjota dilemmaan joitain vaihtoehtoisia selityksiä.
Voihan olla, että…
1 Käyn edelleen normaalissa päivätyössä mutta pidän sitä niin tylsänä aiheena etten tuo sitä mukaan blogissa esitettyyn arkeen.
2 Olen voittanut lotossa. Eihän siitä kukaan ääneen puhu :)
3 Mr. Karkkipäivä on rikas sugar-daddy joka maksaa kaiken matkusteluni ja vielä kakkosasuntoni vuokratkin minun vain naputellessa huolettomasti geelikynsilläni blogia päivät pitkät. Pihiys kuitenkin iskee vaatteiden kohdalla eikä hän suostu ostamaan minulle kuin H&M:n halvimpia trikoopaitoja.
4 Olen perinyt kaukaisen Amerikan sukulaiseni tai vaihtoehtoisesti lähellä Hattulassa eläneen sukulaisen.
5 Tienaan blogillani sen verran että se mahdollistaa elämäntyylini.
6 Olen oikeasti ihan mieletöntä kapasiteettia vaativassa, salaiseksi luokitellussa työssä ja trikoopaitaisen köyhisbloggaajan imago on vain cover.
7 Olen hirveässä pikavippi- ja perhevelkakierteessä ja yritän epätoivoisesti keksiä tietä ulos ennen kuin joudun myöntämään, että lainabuulaagien hanat ovat nyt kiinni eikä syksyllä tulekaan uutta Kreikan saarikierrosta. Tai lavastan reissun vanhoja arkistokuvia käyttäen – eihän kukaan huomaa jos Zakynthos-jutussa on kuvia Miloksen syrjäseuduilta…
P.S. Olen samaa mieltä erään keskusteluketjuun kommentoineen kanssa. Ehkä sen kolme vuotta (!) sitten kirjoitetun Köyhä-postauksen tilanteen kommentointi nykyhetken tilanteen perspektiivistä on hieman ontuvaa. Elämäntilanteet varmasti voivat muuttua. Viime vuonna Matti tienasi 200. Nyt hän ehkä tienaa 300?
Ahh, mystisyys. Onko se bloggaaja nyt köyhä vai varakas? Kuka tietää? Voiko joku kertoa?
Jollekulle tällä on merkitystä.
Suurimmalle osalle ei.
