Suomi täyttää tänään 98 vuotta.

Itsenäinen maamme on nuori, liekö edes teini-iässä maiden ikäasteikolla.

Vai minkä ikäinen 98-vuotias maa oikeastaan on..? En minä lopulta tiedä, kuinka nuoria tai vanhoja valtaosa maapallon itsenäisistä valtioista on.

Iästä puheen ollen...

Äitini kesäkuussa Ahvenanmaalla

Minulle tuli mieleen jakaa yksi hetki kahden viikon takaa.  Tykkään aika ajoin pohdiskella blogissa ikäasioita, ja kun yksi vuosi taas on kääntymässä kohti loppuaan, on ajan kuluminen luontevasti noussut esiin keskusteluissa viime aikoina. Hyvällä tavalla.

Kun olin 15-vuotias, olivat 20-vuotiaat tietenkin jo ihan aikuisia. 3-kymppiset tosiaikuisia. Nelikymppiset jo vanhoja.

Kaksikymmentävuotiaana odotti, että alkaakohan sitten 3-kymppisenä vihdoin tuntua aikuiselta. Sitä mietti, että mitä se aikuisuus edes on. Miltä sen pitäisi tuntua? Kyllä se sitten eräänä päivänä koittaa, ajattelin.

Olen odottanut tätä hetkeä suurella mielenkiinnolla koko elämäni. Milloin minusta tuntuu erilaiselta, aikuistuneelta, tai edes vanhentuneelta, ei-nuorelta.

Istuin kaksi viikkoa sitten lapsuuskotini sohvalla Kuopiossa äitini kanssa. Katsoimme televisiota.

Sanoin äidille, että tässä sitä taas istutaan, äiti ja äidin lapsi. Ihan niinkuin 20 tai 30 vuotta sitten. Kun oli tultu lauantaisaunasta ja asetuttiin tv:n ääreen syömään saunanjälkeisherkkuja. Yleensä persikkaa tai banaania pilkottuna trio-jäätelömaun sekaan. Minä yritin aina tehdä jäätelökauhalla jätskistä palloja. Ei onnistunut.

"Tiedätkö, äiti, minusta ei juurikaan tunnu niin hirveän erilaiselta kuin silloin," sanoin. "Ihan samalla lailla tuntuu, että tässä istuu äiti ja lapsi, eikä äiti ja joku aikuinen. Eikö sinusta ole hassua, että me lapset ollaan jo kolmikymppisiä?"

Äiti vastasi, että lapset tuntuvat aina lapsilta. "En minä näe teitä minkään tietyn ikäisinä, te olette minun lapsiani".

Sanoin, etten itsekään vieläkään näe itseäni minkään ikäisenä. "Minä vain olen. Ei minusta tunnu yhtään sen aikuisemmalta kuin 10 tai 15 vuotta sitten. Ikäänkuin mitään kalenteri-ikää ei olisikaan.

Äiti sanoi:

"Minusta tuntuu ihan samalta. Ei se muutu 69-vuotiaanakaan".

Wow. Voin siis lopettaa odottamisen.

Katsoin äitiä joka jatkoi:

"En minäkään sen paremmin tajua minkä ikäinen olen. Omassa mielessäni olen nuori, en ainakaan sen ikäinen mitä syntymätodistus kertoo. Välillä hätkähdän, kun juttelen jumppakavereiden kanssa ja yhtäkkiä oivallan, että minähän olen heitä puolet vanhempi. Vasta peiliin katsoessa muistaa, että onkin eri ikäinen kuin muu seurue."

"Ei mutta sehän on ihan mahtavaa", sanoin. "Tuohan on hyvä juttu!"

"Niin kai", äiti sanoi. "Mutta onhan se silti hassua. Että unohtaa, minkä ikäinen fyysisesti on".

Se on ehkä hassua. Mutta pidän siitä.

Istuimme siinä sohvalla, äiti ja tytär. Samaan aikaan nuorina ja vanhoina, iättöminä.

Keskustelusta tuli hyvä mieli.

Nyt tiedän, ettei se hetki taida koskaan koittaa minullekaan. Kun tunnen itseni vanhaksi. Tai edes aikuiseksi, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Jos nyt voisin tavata 15-vuotiaan Sannin niin sanoisin, "Hyviä uutisia: olet ihan yhtä hassu ja nuori koko loppuelämäsi". :)

Mitäs te ostitte? :)

Lisätään vielä meikkiblogiosuus eli päivän look. Meikki on osa huomenna ulos tulevaa meikkipalettiesittelyä.

Päivän opetus: älä edes yritä tehdä smokey eye'ta päivänä, jolloin silmät vuotavat koko ajan. Sain muutaman kuvan otettua ja meikki oli pestävä pois. Juusto- ja kalatiskillä asioi meikitön versio. :D

.

Nyt glögiä, siemennäkkäriä kylmäsavulohella ja lautasellinen juuri sopivan lämpötilän saavuttaneita juustoja... Ahh.

No tietysti joulukuun ensimmäinen, eli päivä, jolloin kaikki me lapsenmieliset kaivamme taas joulukalenterimme esiin :)

Karkkipäivä mukaan luettuna! :)

Kuka muistaa joulukuun idolin vuosimallia 2013? :) Meidän perheen perinteisen joulukalenterin seikkailijanalle. Huomenna se aloittaa taas joka vuotisen matkansa kohti aattoa :)

Huomisesta lähtien myös Karkkipäivän lukijat pääsevät oman, kosmetiikanhohtoisen kalenterin kyytiin; joka aamu kalenterissa arvotaan pienempää ja vähän suurempaakin kosmetiikkakivaa.

Ei muuta kuin tervetuloa avaamaan luukkuja! :)

Aika kivoja palkintoja on taas luvassa, vaikka itse sanonkin ^_^

Yhden luukun arvontaan saa osallistua aina kunkin päivän keskiyöhön saakka. Pyrin julkaisemaan luukut aamuisin kahdeksan aikaan.

Huomenna saan muuten virallisesti alkaa kuunnella kotona joulumusiikkia myös silloin kun Mr. Karkkipäivä on läsnä ;)

Meillä on sopimus, että en saa ennen joulukuuta altistaa miestä joululauluille. Michael Bublé onkin siis soinut vain kun olen yksin kotona (miten siihen levyyn ei kyllästy..?). Huomenna koristeet esiin ja kausi saa virallisesti alkaa tässäkin taloudessa! ^_^ Viikonloppuna tein jo pipareita :)

Hassua kun minusta on vanhemmiten tullut ehkä vielä suurempi joulupöhkö kuin lapsena. Ilostutti kun kaverillani oli jo joulukuusi laitettuna viime viikolla ^_^ Milloinkas teillä alkaa jouluvalmistelut?

Olen vieläkin vähän "lomatunnelmissa" ja luen tässä parhaillaan teidän ihania ja hauskoja (ja välillä surullisiakin) Yves Rocherin joulukalenteriarvontaan jättämiä joulumuistoja.

Vielä menee monta tuntia että saan kaikki odottavat luettua ja julkaistua joten eiköhän olla sen verran joulumielellä että jatketaan osallistumisaikaa vielä tämän päivän loppuun saakka. Noita on tosi kiva lukea :) Pre-joulu taisi virallisesti alkaa meikäläiselle tänä viikonloppuna! Jos ei joulumieli tartu Napapiirillä niin sitten ei missään! :)

Mitä voi tehdä Rovaniemellä viikonlopun aikana?

- Kävellä edes takaisin Koskikadulla. Muutkin kadut sopivat tarkoitukseen.

- Käydä Mandragoran tee- ja kahvikaupassa.

- Vierailla Korundin taidemuseossa (aivan ihana paikka jo pelkästään rakennuksena, viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa ja taas sattui älyttömän kiinnostava näyttely. Olisin voinut katsella Kirsi Kaulasen Välittäjä-teosta vaikka tunnin. Voiko Suomen uhanalaisten kasvien juuria kauniimmin kuvata?)

- Poiketa Hassun Hatuntekijän teekutsuilla kirjastossa.

- Ajaa autolla 5 kilometrin matkan Napapiirille ja käydä fiilistelemässä Joulupukin Pajakylässä.

- Syödä hyvin paikallisessa Nili-ravintolassa jossa kaikesta päätellen saa myös kaupungin hymyilevintä palvelua.

- Kuunnella kun  pakkaslumi narskuu kenkien alla. Ja pukea vähintään kahdet housut jalkaan :)

Löysin Mandragorasta myös sokeroimatonta siirappia...!! Tarkoitettu juomiin, mutta täytyy ehdottomasti kokeilla vhh-amerikkalaisen pannukakun kanssa, olisikohan mistään kotoisin!

Rovaniemestähän täytyy tehdä vuotuinen perinne, totesimme sisareni kanssa. :)

Pidän tässä salin mittaisen tauon arvontakommenteissa ja palaan niiden pariin taas myöhemmin iltapäivällä. Olenko vähän turhan itsepäinen kun haluan lukea ne kaikki? ^_^ :D Lukekaa tekin, siellä on kaikkia kivoja hyvän mielen pikkutarinoita :)

*

Yves Rocherin arvonta on suoritettu ja joulukalenterin saa anonyymimuumi! Onnea voittajalle! :) Laitoin sinulle äsken sähköpostia.

Taas näitä mun välipostauksia joissa vain fiilistellään...

Tänään ei ollut aikaa kunnon postaukselle, mutta blogimaailman jonkinlaisena outona "marcobjurströminä" haluan kuitenkin (ei, en mä ihan niin myönteinen ole ;D) taas jakaa asioita, jotka ilahduttavat juuri nyt.

("Naminami"-Bjurström ei ikinä olisi kirjoittanut tälle päivälle oikeasti suunnittelemaani postausta, sen näette sitten myöhemmin ja moni ei tule tykkäämään siitä mitä kirjoitan.)

Juuri nyt ilahduttaa...

- Avanto. Tänään alkaa avantokausi, ja joo, ei edes ole vielä avantoa mutta varmaan aika kylmää vettä kuitenkin! :)

- Mun matka. Sinne on jo tullut ilmoittautumisia! <3 Olen niin iloinen, siitä tulee niin hauskaa..!

Kuva: Liisa Valonen.

- Antti Tuisku. Mä en voinut ennen sietää Tuiskua, tai tyyppi vain oli kaiken kaikkiaan jotenkin niin ällö tai jotain. Ja musiikki tietysti jotain jota meidän taloudessa ei ede musiikiksi kutsuta. Mutta nyt kun katson Vain Elämää -jaksoja niin olen kääntänyt kelkkani totaalisesti, herranjestas mikä hyvän mielen kaveri! Se luonnonlapsimainen positiivisuus joka ennen veti mua täysin vastakarvaan onkin nyt sulattanut mut täysin, en voi kuin hymyillä kun katson kun Antti vääntää ruudussa murretta ja nauraa omille jutuilleen, niin tarttuvaa iloisuutta. Ihan älyttömän sympaattinen ja hyvää energiaa säteilevä kaveri.

Ylipäänsä pakko tunnustaa että mun mielestä koko Vain Elämää on tosi hyvää mieltä tuova ohjelma. Katson nyt vasta toista kautta, ja olin aikaisemmin ihan varma että ohjelma on just niin pateettista muusikoiden selkään taputtelua ja itkeskelyä omille biiseilleen kuin kritiikki antoi ymmärtää, mutta helkkari, mähän tykkään siitä.

Mikähän mulla on, olen kai tulossa vanhaksi.

- Kosmetiikkavuori. Hahah, yleensä mä vain ahdistun jatkuvasti kasvasvista jemmoista jotka ei meinaa tyhjentyä vaikka kuinka arpoo blogissa harva se kuukausi ja antaa kavereille ja kaimoille, mutta äsken purin pöydälle kaikki Kreikan matkan aikana ja tällä viikolla tulleet PR-lähetykset ja hei, mistäs aloitettaisiin..! :D Näistähän tekee mieli alkaa testaamaan vaikka mitä saman tien!

- Lisää yllätyksiä lukijoille..! Huomenna on luvassa aikas mahtavan kiinnostava tilaisuus pirkanmaalaisille lukijoille! <3

Nyt tuli kyyti avannolle, se on moi! :)

Voi misteriä mitä missasit... En saanut tällä kertaa herra Karkkipäivää mukaani syksyn blogigaalaan, koska työasiat kutsuivat miestä maantieteellisesti toiseen sijaintiin.

No, "korvaavassa" avec-pariskunnassa ei todellakaan ollut valittamista, ja itse ilta Halloween-teemoineenkin oli hauskin blogigaala jossa olen tähän saakka käynyt. Kummasti se pukuteema vain lisää tunnelmaa :)

Ja menikö joltain ohi että mulla oli paras tukka koskaan!! Siis mun mielestä! En pääse yli kuinka paljon tuosta ponitukasta tykkäsin...!

Kiitos siitä kuuluu kampaajaystävälleni Leenalle, joka on monelle vanhemmalle lukijalle blogista tuttu vuosien varrelta. Pitänee kohta tehdä Leenalle oma tägi blogiin kun nainen alkaa olla niin vakiokamaa Karkkipäivässä :)

Tupla-aveccini Leena ja Philippe ennen ja jälkeen oman juhlalookkinsa.

Minun oli tarkoitus saada gaalailtaan My Little Pony -aiheinen meikki/maski (se oli se projekti johon etsin meikkaria aiemmin viikolla), mutta meikkaajani perui keikan lauantaiaamuna joten olin ilman maskia.

Aina niin idearikas Leena keksi hätäavuksi, että tehdään mulle meikin sijaan ponihiukset! :) On kuultu huonompiakin ideoita! :D

Tukka oli niin överi ettei mitään järkeä ja siksi se oli aivan paras!

.

"Marie Antoinette Goes Cuckoo". Leenan antama nimi mun hiuksille :)

Ja hei, enkö luvannut että meikkibimbo palaa... ;) Jos tämä meikki ei näytä bimbolta niin en tiedä mikä näyttää :D

Kynnet olisivat saaneet olla pinkit, mutta no, kukas niitä siellä hämärässä huomasi... Ja mätsäsihän ne kuitenkin silmämeikkiin :)

Mekkokin oli viime hetken hätälaina Leenalta.

Minun oli tarkoitus laittaa sisareltani lainaama aivan ihana pikkumusta (omat pikkumustat on nyt kaikki käytetty gaaloihin :D En tod. enää osta uutta vain näitä tilaisuuksia varten ;)), mutta vaikka olin sovittanut sitä aiemmin, se osoittautuikin h-hetkellä aavistuksen liian väljäksi. Olkaimettomana olisin joutunut nykimään sitä tissien kohdalta koko illan kun se valui... A-kuppisten ongelmia...

Onneksi Leenan kaapista löytyi aika lailla täydellinen mekko, oi että ihastuin siihen! Se on muuten Guessin, joku kysyi tuolla aiemmin.

Muistatteko vielä viime syksyn lookkini? Nuokin hiukset Leenan ideoimat. ;)

Kumpi look parempi? :) Tämä vai viime vuotinen?

*

Mutta sukelletaan sitten itse gaalan tunnelmiin. :) Tämän kertainen Indiedays Blog Awards järjestettiin Helsingissä The Tiger -yökerhossa.

En tiedä onko The Tiger aiempia gaalalokaatioita suurempi, mutta tällä kertaa tungos ei ollut niin mahdoton kuin viime vuosina, eikä varpailleni tallottu kertaakaan illan aikana. Olisin siis voinut laittaa ne ponikengät... ;)

Tämä oli hauska hetki. Pysähdyin ottamaan tytöistä kuvaa (paparazzimaisesti lupaa kysymättä :p), ja sinihiuksinen tyttö juoksiki sitten perääni kun lähdin eteenpäin.

Valmistauduin poistamaan kuvan kamerasta, mutta tytöllä olikin ihan muuta asiaa.

Hän kertoi olevansa blogini lukijoita ihan ensimmäisestä vuodesta saakka, ja että juuri minä olen inspiroinut häntä kiinnostumaan meikkauksesta ja sitä myöten maskeerauksesta.

Illan look oli hänen ensimmäinen maskeerauksensa, tai ilmeisesti ainakin julkinen sellainen. Upeaa työtä! :) Huikeaa ajatella, että minä, ihan perusmeikkari joka vain tykkään höpöttää meikeistä ja vääntää rautalangasta jotain varjostuksen kulmaa ja siveltimen merkitystä, inspiroin toisia tällaiseen taiteeseen...! Wow!

Leena 50-luvun henkisessä lookissaan.

Aina niin tarttuvasti hymyilevä Iina erottui yleisön joukosta hänkin ponimaisuudellaan :) <3

Juulia kertoi, että mun eyeliner-postauksen ajoitus ei kuulema olisi voinut olla parempi ;)

Hän oli hankkinut jutun innoittamana geelieyelinerin ja illan nukkesilmät olivat syntyneet sillä. "Ihan älyttömän hyvä rajaustuote!", Juulia intoili. :) Jee!

Välillä muistin katsoa vähän illan virallista ohjelmaakin ^_^ :D

Mutta ihmisten joukossa kiertely ja lookkien kuvailu oli kieltämättä kiinnostavampaa :)

Kun pystit oli jaettu otimme tanssilattian haltuun.

Mun äijä ei tykkää tanssia. On se muuten ässä tyyppi mutta voisi joskus vähän tanssia ^_^

Ja ketäs täältä löytyy...? Upea joukko kauneusbloggaajakollegoitani. :)

Tytöt olivat olleet Sensaisti-Marin luona etkoilemassa ja meikkailemassa, ja kaikkien lookit olivat aivan mahtavat. Toiset ne osaa, minä sudin lilaa luomeen :)

Marin blogissa on paremmat kuvat tyttöjen lookeista, käykää ihmeessä katsomassa. Mari on aivan ilmiömäinen meikkaaja

Glitz & Glam -blogin Minna.

Miten niin liikaa? -blogin Elisa.

Eyeshadow And Flame -blogin Ilona.

Nutturapää-blogin Myy.

Ja Karkkipäivä-blogin Sanni.

Aikakoneella suoraan 80-luvulta ;)

.

Makeup rundown:

Silmät

Shiseido Violet Visions -voideluomiväri (pohjustus)

MAC jauhemainen pigmentti Violet (liikkuvalla luomella)

MAC-luomiväri Stars'n'Rockets (luomivaossa)

Pure Luxe -mineraaliluomiväri Pink Ice (kulmaluulla)

IsaDora -geelieyeliner (musta)

MUFE Aqualiner (kimaltava violetti, mustan päällä)

Iho

MUFE HD Foundation #130

Lumene Sun Radiance Skin Tone Perfector #20 Perfect Tan (miksattu meikkivoiteeseen)

Lavera-irtopuuteri

MAC Mineralize-poskipuna sävyssä Pleasantry

Benecos-highlighter

Huulet

Viva La Diva -huulipuna #30 Hard Rock Sweetie

Viva La Diva -huulipuna #32 Back Stage

.

Hotellille päästyä vaivuin tuijottamaan hiuksiani peilistä. Voitte kuvitella aavistuksen säälittävän tilanteen...

Juhlista palaava keski-ikää lähestyvä nainen, "pimpattuna" gaalalookkiin joka on kaukana hänen omasta tyylistään, hiukset jollaisia hän ei koskaan osaisi itse laittaa... Hän näyttää joltain muulta... Hän katsoo peiliin ja haluaisi aina näyttää siltä. Illan juomatarjoilun luoma pörröisen utuinen tila mahdollisesti vielä vahvistaa naisen tunnetta siitä, että hän ei haluaisi luopua hetkestä, mennä nukkumaan, irtautua peilin näkymästä. Nuo hiukset.... Ne pitäisi nyt riisua pois. Nainen kumartuu peiliä kohden kamera kädessään. Hän haluaa vielä ikuistaa toisen versionsa.

Sitten hän irrottaa hiukset pinni kerrallaan ja menee lopulta nukkumaan. Kasa pastellinsävyisiä jouhia tyynyn vieressä.

Seuraavana päivänä hän palauttaa mekon ja on taas oma itsensä.

Sellainen oli tämänkertainen Blog Awards :)

Tämä voisi olla Seinfeld-jakson nimi ja aihe.

Paha haju.

Kuvitelkaa pahin hien haju mitä olette kohdanneet ja kertokaa se kymmenellä.

Sellainen haju tarttui minuun kefalonialaisessa bussissa matkalla Argostolista Samiin kolmatta viikkoa sitten.

Olin istunut bussissa hetken kun aistin sen. Pistävä, todella aivan erityisen paha hien haju. Kuin viikon helteessä muhinut kassillinen jalkapallojoukkueen treenivaatteita sekoitettuna mädäntyneisiin hedelmiin. Mistä se tulee? Takanani ei istu ketään. Eihän se voi minusta tulla..? Apua...!! (**aloin haistella huolestuneena kainaloitani, ei, ei ole hajun lähde**)

Mutta se tulee jostain ihan läheltä...

Sitten nykäisin paitaa selkäpuolelta ja nuuhkaisin kangasta. Haju oli siellä...! Käännyin sniffaamaan penkkiä. Kyllä! Ja voi saamari! Istuin penkissä, johon oli takertunut mitä voimakkain ja vastenmielisin hien haju. Ja nyt hiki oli tarttunut minun vaatteisiini.

Jouduin istumaan kuvottavan hajun seurassa vielä Samin satamassa ja 40 minuutin laivamatkan Samista Ithakaan. Ajattelin, ettei ole mitään järkeä vaihtaa paitaa ennenkuin olisin majapaikassani Ithakalla, mihin minä paidan matkalla laittaisin? Sehän tartuttaisi laukussa hajun muihin vaatteisiin.

Merikapteenin talossa pesin paidan sekä päälläni olleet shortsit samantien. Ennen kuin Dimitriksen pyykkikone lähti pyörimään, haju leijaili voimakkaana koko huoneessani. Hyi helkkari. Olin aivan typertynyt hajun voimakkuudesta. Miten jonkun hiki voi haista tältä, ja olla niin vahva että tarttuu vielä bussin istuimesta muihin matkustajiin..?

Pyykistä tultuaan vaatteet olivat taas "entisensä".

Jonkun aikaa kaikki oli hyvin.

Mutta sitten eräänä päivänä haistoin sen taas.

Mitä ihmettä..? Minne hajua oli saattanut jäädä? Altistuneet vaatteet oli pidetty erillään muista ja pesty välittömästi. Vai olivatko ne sittenkin ehtineet koskettaa jotain toista vaatetta....?

Haistelin hulluna tartunnan saanutta puseroa. Miksi tämä haisee?! Ei kai mun oma hiki muka oikeasti ole alkanut haista tältä..?

Ainakaan en ole koskaan ikinä milloinkaan haistanut itsessäni tai vaatteissani tällaista hajua. Ei kai ihmisen hiki voi yhtäkkiä varoittamatta muuttaa kemiallista koostumustaan ja iho bakteerikantaansa..? Bakteerithan lopulta saavat aikaan hien ominaishajun.

Pesin puseron. Ja muutaman päivän päästä sniffasin hajun taas toisessa vaatteessa.

Sitten tajusin yhdistävän tekijän.

Reppu. Ne vaatteet, joita käytin reppupäivinä, alkoivat haista. Hajun oli täytynyt siirtyä alunperin bussissa "saastuneista" vaatteista reppuuni, ja siitä se nyt levitti hajua puseroiden ja farkkujen & hameiden selkäosaan. Vain vaatteiden selkäpuoli haisee, ja nimenomaan se kohta, joka on kosketuksissa reppuun.

Reppu itse ei tartuntaansa paljasta, sillä omituista kyllä, se ei haise millekään. Voitte uskoa, että olen haistellut sitä lähes neuroottisesti. Edes silloin, kun sen selkämys oikeasti on hiestäni märkä kuumina päivinä, ei mitään hajua ole havaittavissa.

Voisiko tämä johtua repun materiaalista...?

Tänä aamuna tyhjensin koko matkalaukkuni ja nuuskin läpi kaikki vaatteet.

Jonkun repun saastuttaneista vaatteista on täytynyt olla matkalaukussa ennen kuin tajusin sen hajuuntuneen, sillä melkein jokaisessa vaatteessa oli nyt aistittavissa The Bad Odour.

Pimahdin ja sulloin kaikki vaatteet kasseihin.

Pesulaan.

Nyt koko scheisse kunnon pesuun eikä mitään nyrkkipyykkäystä.

No, päälle oli tietysti pakko jättää jotkut vaatteet, sniffasin nekin sieraimet punaisina eikä niissä mielestäni ole hajua.

Ahh.

Huuhteluaineen tuoksuiset vaatteet ovat roikkuneet koko päivän parvekkeella kuivumassa. (En maksa kuivauksesta kun on omakin pyykkinaru, hain vaatteet märkinä ;)) Odottelen tässä josko saisin illalliselle pitkälahkeiset jalkaan, illat ovat taas viilentyneet.

Nyt on enää seuraava ongelma.

Millä hitolla hajun, jota ei edes haista, saa pois repusta??

Kyseessä on kameravarusteille tarkoitettu erityisreppu.

Voiko repun pestä? Voiko sille tehdä jonkun ionisointikäsittelyn..?? Ei, se lienee vain sisätiloille tehtävä toimenpide...

Mitä mä teen, jos haju seuraa minua Kreikasta kotiin...?

Mitä Seinfeld tekisi...?

.

P.S. Onko teillä jotain erityisen pahoja hienhajukokemuksia...?

Tämä on taas niitä pohdintoja, joista todennäköisesti voi lukea vain Karkkipäivästä. Ja voi tietysti ihmetellä, miksi minäkään valitsen tällaisesta kirjoittaa :D

Mutta tosiaan - aihe on mietityttänyt minua jo vuosia. Talouspaperi, servetit ja niiden käyttöalttius.

Joo, tiedän, voiko olla oudompaa aihetta!

Tulin juuri kaupasta ja kirosin ovella kun tajusin että unohdin talouspaperin. Pakko lähteä kohta takaisin kauppaan. Mutta sitä ennen kirjoitan tämän.

Minä olen talouspaperi/servettiriippuvainen. En tule toimeen ilman niitä. Sotken ihan kauheasti keittiössä ja syödessäni. Koko ajan on jotain kastiketta sormissa, pöydällä, sylissä ja ympäri naamaa. Tai ainakin näin minä koen. Totuus voi olla, että en oikeasti sotke sen enempää kuin keskivertoihminen, mutta jostain syystä koen nämä sotkut sellaisina jotka vaativat välitöntä poispyyhkimistä.

Joillain ihmisillä ei ole keittiössä lainkaan talouspaperia. Ei edes keittiöpyyhkeitä. Kun olen vieraana tällaisessa kodissa, koen hätää ruokaa laittaessani tai aterioidessani. Ei tarvitse kuin viipaloida yksi tomaatti, niin alan jo silmäillä hyllyjä ja tasoja etsien tuttua rullaa... tai mitä tahansa paperin tai pyyhkeen kaltaista. Haluan pyyhkiä käteni.

Joo, voin pestä käteni, mutta sitten en voi kuivata niitä mihinkään.

Joudun paperittomissa talouksissa ymmälleni. Kun ruoka-aika koittaa, haen kaikessa hiljaisuudessa vessasta WC-paperia jotta voin pyyhkiä suupieliäni edes johonkin ruoan aikana. Pälyilen muita ruokailijoita. Miten he eivät sotke..? Joku syö vaikka ribsejä - eikö tee mieli pyyhkiä sormia muuallekin kuin omaan suuhun...?

Meillä kuluu kotona ihan tuhottomasti talouspaperia. Mieheni on lähes yhtä suuri talouspaperin käyttäjä kuin minä - ja vielä suurempi "servetisti". Siinä missä minulle riittää ruokaillessa pala tavallista Emboa, mies kattaa aina pöytään nätit servetit.

Ateenalainen ystäväperheeni Milton ja Saiva lapsineen kuuluvat talouspaperittomiin. Keittiöstä ei löydy edes ns. perinteistä tiskirättiä. Koska asun heillä joka syksy ja olen talossa kuin kotonani, olen ottanut tavaksi ostaa sinne aina oman ison rullan keittiöpaperia.

Olen yrittänyt tarkkailla Saivaa ja hänen keittiörutiinejaan. Miten on mahdollista, että kahden pienen lapsen perheessä pärjää ilman paperia johon pyyhkiä tahmaisia tassuja ja suupieliä, pöydälle kaatuneista mehuista ja puuroista puhumattakaan..? En ole toistaiseksi päässyt jyvälle Saivan salaisuudesta. Hän todennäköisesti ei vain välitä lapsukaisten hillonäpeistä ja pyyhkii pöydän sotkut paljailla käsillään.

Minä, aikuinen ihminen, koen syvää epämukavuutta jos en saa aamupalajuuston rasvoittamia sormia pyyhittyä saman tien.

Ymmärrän, että kysymys on ilmeisesti vain tottumuksesta. Toiset eivät varmaankaan ole sen siistimpiä, mutta eivät välitä pienestä tahmasta tai leukaan kuivahtavasta kastikkeesta.

Onhan se varmasti rennompaa niin :) Kunpa minäkin pystyisin siihen...

Nyt lähden hakemaan sen rullan.

.

Kuuluuko teidän keittiönne talouspaperittomiin vai -paperillisiin?

Onko joukossa samanlaisia riippuvaisia kuin minä?

Hassua.

Tänään puhuimme isäntäni Dimitriksen kanssa blogeista (häntä kiinnostaa mitä ihmettä puuhailen koneellani ja miksi olen vähän naama nutturalla kun majapaikassa ei ole tarjolla nettiä :)).

Kerroin Dimitrikselle blogeista ja mistä kirjoitan.

Dimitris oli innoissaan Kreikan ja rakkaan kotisaarensa Ithakan saamasta näkyvyydestä. Kerroin hänelle, että blogimaailmassa ei voi kirjoittaa samasta aiheesta kahta tai useampaa kertaa peräkkäin, tai mielellään edes viikon sisällä. Se vain menee niin - jos haluaa säilyttää lukijoiden mielenkiinnon. Siksi en tänään julkaissut kuvia eiliseltä saarikierrokseltamme.

Öh, paitsi että julkaisinhan mä. Nyt. :)

Oli aihe mikä hyvänsä, vaikka yleisesti kaikkia kiinnostavat tissit, niin jos kirjoitat niistä useamman jutun lyhyen ajan sisällä, se ei jaksa kiinnostaa lukijoita. Balanssi on herkkä. Jos kirjoittaa samasta aiheesta ja toivoo jutuille tasaista lukijavirtaa, on hyvä pitää kirjoitusten välillä vähintään kaksi viikkoa, mielellään kuukausikin. Mitä pitempi aika, sen parempi.

Matkalla ollessa tämä blogimaailman ilmiö luo lieviä paineita. Matkailujutut kiinnostavat lukijoita, se on ilmeistä palautteen perusteella. Ihmiset tykkäävät Kreikasta ja Kreikka-jutuista. Minulla on jopa ihan erillinen "kreikkalukijakunta" joka palaa blogiin vain syksyisin lukeakseen saariseikkailuistani. Mutta.

Kiinnostivat jutut miten paljon tahansa, Kreikastakaan ei ole mielekästä kirjoittaa montaa juttua putkeen. Ei vain toimi. Sitten sitä miettii domatiassaan että mistähän sitä nyt kirjoittaisi etteivät lukijat kyllästy. En kirjoita Karkkipäivää koska haluan miellyttää kaikkia, mutta tokihan jokainen bloggaaja haluaa että lukijoiden kiinnostus säilyy. Olisi vale jos joku väittäisi muuta.

Aiheita minulla onneksi riittää varastoksi asti, mutta, kun täällä reissussa luonnollisestikin itse jakaisi kaikkein mieluiten niitä matkakokemuksia. Niitä haluaisi kirjoitta joka päivä. Ja tietää että se ei kannata. Se mikä saa minun sydämeni pamppailemaan täällä, saa jonkun lukijan klikkaamaan itsensä ulos lukijakunnasta.

Vaikeita juttuja. Tasapainoilua. Mitä sitä nyt tekisi - kirjoittaisi siitä mikä pulppuaa itsestä luonnostaan, vai sen "kaavan" mukaan mikä pitää lukijat kutakuinkin tyytyväisinä. Eli mahdollisimman vaihtelevia aiheita.

Kosmetiikkalukijat odottavat matkan aikana harvoin ilmestyviä kosmejuttuja ja tylsistyvät saari-gloriaan. Mutta jos kirjoittaisin viisi kosmetiikka-arvostelua peräjälkeen, sekin olisi supertylsää. Kävijätilastot kertovat karun totuuden. Kirjoitit mistä hyvänsä, jos pitäydyt samassa aiheessa, lukijoiden kiinnostus ei pysy yllä. Kaksi tuotearvostelua peräjälkeen, tai Heaven forbid, kolme, niin jo tippuvat lukukerrat ja kävijämäärät laskuun.

Eikö ole jännä juttu? Tuletteko te lukijat tietoisesti ajatelleeksi tätä?

Katsotteko te otsikkoa ja mietitte, "Nääh, taas jotain ah-kun-täällä-auringossa-on-niin-ihanaa" ja jätätte väliin. Tai, "justhan se kirjoitti naamarasvasta, ei jaksa taas lukee".

Aihe tuli mieleeni tämänpäiväisen vahvistamana. Mietin, että en jatkaisi miesten ulkonäköpaine-juttua näin lyhyen ajan sisällä. Mutta jatkoin kuitenkin. Eikä kiinnosta ketään, vaikka kolme päivää sitten kiinnosti ihan sairaana. :) Blogimaailman näkymätön, mystinen laki.

*milloinkahan uskallan taas kertoa teille Ithakan maagisuudesta*

_ja kyllä, kerron varmasti aika pian, tykkäsitte tai ette ;)_