Tykkään ihan hirveästi korkeista paikoista joista näkee kauas.
Istun yhdessä sellaisessa nyt. Tulin tänne aikeena kirjoittaa Kemistä, mutta olin taas niin fiiliksissä lempipaikastani, että päätinkin kirjoittaa torneista.
Tällainen kirjoittaja mä olen, ainakin välillä :) Saatan vaihtaa aihetta täysin spontaanisti ja julkaista juuri sitä mitä sillä hetkellä tekee mieli.
Minä siis rakastan korkeita paikkoja. En mitä tahansa paikkaa, jossa ollaan korkealla, vaan maisemapaikkoja. Korkealta pitää näkyä kauas, mielellään puiden ja talojen kattojen yli.
Tällaisissa paikoissa on minulle jotain ihmeen taianomaista, niiden viehätys ulottuu syvemmälle kuin vain kauniisiin valokuvamahdollisuuksiin.
Maiseman tarkastelu ylhäältä käsin on kiehtovaa ja kiinnostavaa, ja jollain tapaa erittäin rauhoittavaa. Meditatiivista.
Ylhäältä paikat ja alueet hahmottaa eri tavalla kuin katutasosta. Ylhäältä tarkastellessa voi oppia uutta hyvinkin tutuista kulmakunnista. Kaupunginosien mittasuhteet ja etäisyydet toisiinsa hahmottuvat uudestaan. Keskeiset kadut ja aukiot näyttäytyvät kuin uusina.
Pieniä autoja, junia ja muurahaisihmisiä katsellessa mielen tempo hidastuu. Minkä värinen on järven selkä tänään? Onko se tummansininen? Harmaansininen? Kirkkaansininen? Yhtyykö sen väri taivaan sävyyn? Tänään se melkein yhtyi. Veden pinta oli liikkeessä tuulesta, se oli syvä harmaansininen. Tyynenä se näyttää eri väriseltä.
Näitä miettiessä kehoni ja mieleni rauhoittuu. Maisema-mindfulnessia.
Tämä on rinnakkaisilmiö kartta-mindfulnessille, jota harjoitan aika ajoin kotona. Voin uppoutua karttakirjoihin tunneiksi. Katson valtioiden ääriviivoja, pääkaupunkeja, jokia ja valtateitä, ja niiden tutkinta ja etäisyyksien mietiskely rentouttaa minua. Olen tehnyt näin varhaisteini-ikäisestä saakka. Maailman Atlas lapsuudenkodissani oli kulutettu reunoistaan pehmeäksi.
Voin käydä samalla maisemapaikalla uudestaan ja uudestaan, enkä koskaan kyllästy. Katselen samoja kortteleita, kattoja ja kirkontorneja ja ne ovat aina yhtä kiinnostavia. Ne ovat joka kerta erilaisia, koska mikään päivä ei ole samanlainen. Joskus on pilvistä, joskus sateista, välillä katson maisemaa aamun valossa, välillä illalla auringonlaskun lämmössä. Talvella maisema on erilainen kuin kesällä.
Pilvet vaikuttavat paljon; ne ovat ihan omaa taidettaan. Pilvet tai niiden poissaolo voivat tehdä koko maiseman. Ertyisen kauniit tai persoonalliset pilvenmuodot ovat palkitsevia.
(Ei ihme että valokuvaajat saattavat lisätä kuviin jälkeenpäin pilviä ;) Niillä on mieletön vaikutus.)
Korkeita lempimaisemapaikkojani ovat Tampereella Näsinneula sekä Torni-hotellin Sky-baari ja synnyinkaupungissani Kuopiossa legendaarinen Puijontorni.
Ahvenanmaalla, jota voi kutsua kolmanneksi kotiseudukseni, ei kovin korkeita paikkoja ole, mutta Maarianhaminassa Badhusberget-kukkula länsipuolella on paikka jonne menen usein kirjan ja termarin kanssa istumaan. Sieltä voi katsella kun risteilyalukset tulevat ja menevät.
Ateenan - joka ehkä alkaa jo olla neljäs kotikaupunkini, paras maisemapaikka on ilman kilpailua Lykavittos-kukkula. <3
Luulen, että koko syvä suhteeni avariin kaupunkimaisemiin on saanut alkunsa juuri sieltä. En koskaan unohda miten vaikuttunut olin, kun ensimmäistä kertaa näin Lykavittokselta avautuvan, kirjaimellisesti silmänkantamattomiin jatkuvan talomeren. Se oli vuosi 1997. Ateenan talomerelle on Karkkipäivässä omistettu oma postauskin.
Talot jatkuvat katkeamattomana massana kymmeniä kilometreja, kauas ympäröivien vuorten rinteille ja etelässä Egeanmeren rantaan. Kokemus oli jotain todella ainutlaatuista. Edes New Yorkissa ei näe vastaavaa näkyä. Sielläkin on huikea talo-scape, mutta tyystin erilainen, ja korkeat pilvenpiirtäjät katkaisevat näkymän tehden vakutelmasta toisenlaisen kuin meren.
Korkeita lempipaikkoja maailmalla; Lykavittos Kreikassa, Gornergrat Alpeilla Sveitsissä
Onko kotikaupungissanne upeita kukkuloita, torneja tai muita korkeita näköalapaikkoja?
Minua saa houkutella käymään, ja luomaan uusia muistoja ☺️
P.S. Niin - se paikka, jossa kirjoitin tämän jutun: se on Tampereen Torni-hotellin kattobaari. :) Hämärä on laskeutunut tätä kirjoittaessani ja nyt näkymä on taas ihan erilainen valoineen. Upea paikka katsella Tamperetta.
Fiinimpään Tampere-maisemointiin suosittelen Näsinneulaa ja sen ravintolaa, jossa istun yllä olevassa kuvassa.
Tämä kuva Skyrokselta on yksi lempikuviani minusta. Itselaukaisimella otettu kuva ei ole hienosti sommiteltu, mutta pidän valtavasti siitä tunnelmasta mitä kuva välittää. Näytän onnelliselta ja seesteiseltä. Minulla on selvästi rauhallinen olo.
Kuva on otettu syksyllä 2014. Olen tuolloin jo ollut matkalla uupumukseen ja raja työn ja vapaa-ajan välillä oli vakavasti katoamassa kotioloissa. Matkoilla pystyin kuitenkin vielä rentoutumaan ja irrottautumaan niistä sisäisistä vaatimusten äänistä, jotka kotona pitivät minulle kuria.
Kuva tekee minut iloiseksi, mutta se tekee minut myös hieman haikeaksi.
Tunnen naisen kuvassa, ja kaipaan häntä. Tämä on ristiriitaista. En ole varma, mitä hänessä kaipaan. Moni asia oli tuolloin toisin, ja moni asia on nyt paremmin.
Sisäisesti olen nyt eri paikassa. Kuri on vaimentunut ja olen pehmentynyt. Olen sulanut ja antanut myöten. Silti tuo seesteinen, onnea ja rauhaa henkivä Skyroksen Sanni ei ole palannut.
Näytän ihan erilaiselle. Enkä pelkästään siksi, että olen 6 vuotta vanhempi.
Kasvoni ovat kuin jonkun toisen. Ne ovat minun, mutta jotain puuttuu. Kasvoillani on selittämätön kireys ja kuivuus, joilla ei ole tekemistä ihosolujen kosteusvarastojen kanssa.
Niistä kuvastuu väsymys, jota en ole vielä nukkunut pois. Viime vuosien kumuloitunut matka.
Siksi Skyroksen Sanni nostaa haikeuden pintaan. Kaipaan häntä. Pehmeää katsetta ja olemusta, jossa on rauhaa ja luottamusta.
Jonain päivänä haluaisin vielä nähdä tällaisen kuvan itsestäni. Kun olen 48. Tai 54.
Otan sen tavoitteeksi. ❤️
Ajattelin kertoa, että olen huomenna Helsingin Stockmannilla meidän brändien Luonnonkosmetiikkatapahtumassa, mutta kerronkin ensin mikä teki minut tänään iloiseksi. Minulle tuli siitä niin hyvä mieli, että ajattelin laittaa hyvän kiertämään.
Kuvatessani työhuoneella jälleen uutta settiä purkkeja, oveen koputettiin ja sisään kurkisti toimistoni pomo. (Ei työnantajani, vaan toimistoni josta vuokraan työhuonetta.)
"Hei Sanni, onko sinulla hetki aikaa?" hän kysyi.
Olihan minulla. Melkein jo kutsuin naisen ihailemaan kuvaamani avonaisen purkin kermaisena aaltoilevaa, herkullisen keltaista voidepintaa, mutta toimiston johtaja, noin 5-kymppinen nainen, siirtyi asiaansa.
"Minulla on yksi ystävä jota tapasin tässä hiljattain, ja nyt minulla on sinulle terveisiä häneltä."
Jäin kuuntelemaan.
Toimiston johtaja kertoi, että hänen ystävänsä matkustelee usein Kreikassa. Kun he olivat tavanneet edellisen kerran, juttu oli jälleen päätynyt Kreikka-aiheisiin. Ystävä oli alkanut kertomaan, kuinka "netissä on yksi blogi joka on ihan paras paikka Kreikka-vinkeille, sieltä saa ihan parhaat vinkit!" Ystävä oli kertonut, kuinka hän suosittelee tätä blogia kaikille, ettei ole parempaa paikkaa josta lukea Kreikasta.
"Sen blogin nimi on Karkkipäivä", oli ystävä sanonut.
Toimistoni pomo oli ystävän yllätykseksi vastannut, että kyllä hän tietää kyseisen blogin, ja tuntee vielä bloggaajankin.
"Ai? Mistä sinä hänet tunnet?" ystävä kysyi.
Pomoni oli vastannut, että kyseinen bloggaaja vuokraa heiltä työhuonetta, ja ystävä oli kuulema puhjennut melkein huutamaan että ei voi olla totta - siis ilmeisen positiivisesti ^_^
Sitten hän oli lähettänyt minulle valtavasti terveisiä. Ja halunnut kertoa, kuinka paljon hän tykkää Kreikka-postauksistani.
Minulle tuli tästä niin hyvä mieli. Ihan älyttömän hyvä mieli.
Minusta on niin kiva kirjoittaa Kreikasta, maa on minulle rakas ja loputtoman inspiraation lähde. Mieletöntä, että yhden syksyn reppureissusta lähtenyt Kreikka-juttujen sarja on onnistunut tuomaan jotain siitä rakkaudesta myös muille ihmisille, koskettamaan ihmisiä niin että jotkut reissaavat Kreikkaan minun tarinoideni perässä. En tiedä voiko kirjoittaja parempaa palautetta saada. ❤️
Tänä aamuna itkin tosi paljon. Olen päivän aikana juonut viisi kupillista kahvia, kävellyt tunnin juoksumatolla ja vienyt koirat ulos räntään uusissa vilkkuvissa heijastimissaan jotka ostin heille toissa päivänä. Olen tehnyt töitä ja puhunut puhelimessa ystävän kanssa. Olen mennyt päivän läpi.
Vasta odottamattomat terveiset tuntemattomalta ihmiseltä saivat minut pysähtymään hymyyn. Tuntematon ihminen jossain oli halunnut kertoa toiselle ihmiselle, että hän saa iloa siitä mitä kirjoitan. Että olen antanut hänelle jotain merkityksellistä.
Aika hyvä juttu tässä päivässä ❤️
...ei pöydällä sentään pelkkää kosmetiikkaa ole... ;)
Niin, se mistä minun piti kertoa...! ^_^
Helsingin Stockmannilla on Luonnonkosmetiikkatapahtuma koko viikon, ja minäkin olen siellä huomenna perjantaina sekä lauantaina. Mukana ovat meidän brändit Lavera, Cattier Paris ja GRN, ja meikäläinen on paikan päällä avaamassa sanaista arkkuani näiden ihanien sarjojen tiimoilta kaikkien kanssa, jotka kaipailevat tuotesuosituksia tai muuten vain tietoa meidän sarjoista ja luonnonkosmetiikasta. Laveran meikit ovat tarjouksessa -20%.
GRN on ihan uusi lanseeraus Stockalla ja sarja on varmasti vieras vielä monellekin - ei sen jälkeen jos käännytte mun puoleen :)
Olen paikalla perjantaina kello 12-18 ja lauantaina kello 10-16.
Räätälöin sinulle vaikka ihonhoito-ohjelman odottaessasi :) ....ja räätälöidään samalla seuraava loma Kreikkaankin..! (vitsivitsi)
Hyvää yötä.
Sen pituinen se. ❤️
Tammikuussa 2012 luulin olevani raskaana. Runsaan viikon, raskaustestin ja ”minusta tulee äiti..!” -kokemuksen jälkeen selvisi, että en ollutkaan. Kuukautiseni vain olivat jääneet pois.
Se oli ensimmäinen fyysinen merkki tilasta, johon olin itseni saattanut.
Tämän jälkeen on tapahtunut samalla paljon ja samalla kuitenkin vähän.
Kahdeksassa vuodessa joku toinen valmistuu ammattiin, löytää puolison, menee naimisiin, perustaa perheen, eroaa, perustaa uuden perheen, muuttaa toiseen maahan... Minä olen näiden vuosien aikana tehnyt samaa työtä, ollut samassa parisuhteessa ja asunut samoissa paikoissa. Sekä sairastunut ja alkanut toipua.
Olen tänä vuonna täyttänyt 40 ja käynyt läpi elämäni suurimman kriisin.
Tähän vuoteen kulminoitui se matka Sannina, jota olen kulkenut viimeisen vuosikymmenen. Tänä vuonna olen ollut yksinäisempi ja enemmän peloissani kuin koskaan ennen.
Nyt vuoden saapuessa loppuunsa, suurimmat pelot kohdattuani, olen viimein kevyempi.
Tajusin kunnolla vuonna 2016, että olen lopen uupunut ja vaadin itseltäni liikaa. Monet asiat elämässä tapahtuvat niin hienovaraisesti ja asteittain, että niitä on vaikea huomata. Se mikä on nyrjähtänyttä, muuttuu normaaliksi.
Ajoittainen väsymys ja kiireen tunne muuttuvat kroonisiksi, tehokkuuden tavoittelu kääntyy piinaavaksi alisuoriutumisen tunteeksi, vaativuus kasvaa kehoa kuristavaksi korsetiksi. Velvollisuuden ja syyllisyyden tunteet ottavat ohjat ja siirtyvät kuskin paikalle.
Tee paremmin, tee nopeammin, tee nyt niin huomenna ei tarvitse – mutta huomenna teet kuitenkin, kuvitellen nyt pelastavasi ylihuomisen, ensi keskiviikon, vappuaaton…
Siinä vaiheessa kun pitäisi ymmärtää sairastuneensa, luulee vain olevansa muita hitaampi ja huonompi.
Tunnen näin, koska en tee tarpeeksi.
Sanotaan, että monissa tilanteissa vasta kriisi ajaa ihmisen muutokseen. Pitää hajota, että voi alkaa rakentaa uudestaan.
Tänä vuonna olen lopulta hajonnut kokonaan ja luopunut yhdestä elämänvaiheesta. Olen hyvästellyt vaativuuttani ja armottomuuttani. Olen jättänyt kipeitä hyvästejä asioille, jotka ovat tehneet minut onnelliseksi mutta myös surulliseksi ja voimattomaksi.
Olen joutunut luopumaan parhaasta ystävästäni ja rakkaimmasta ihmisestä. Olen luopunut monista toiveista ja odotuksista.
Eräänä keväänä kirjoitin, että olen niin onnellinen, että pelkään menettäväni kaiken. Pelkäsin juuri tätä vuotta.
Tämän puun juurella oli pienen Sannin maja. Täällä olen kokenut olevani turvassa.
Kaiken keskellä olen saattanut todeta, että kun viimein luopuu, voi myös saada. Ja yksi tuska voi johtaa toisen hellittämiseen.
Olen saanut tänä vuonna uuden ihanan työn, joka on voimaannuttanut minua valtavasti. Olen luonut itselleni uudenlaisen arjen, jossa kotini jatkuu ulos toreille ja puistoihin. Uudessa arjessani nautitaan aamukahvia termospullosta R-junassa, fillaroidaan Tammelasta Turtolaan, syödään eväitä Armonkalliolla ja pedataan Ikean patja lattialla. Olen tullut lempeäksi itseäni kohtaan. Olin niin väsynyt, että vaatimusten sijaan jäljelle jäi vain myötätunto.
Kehoni alkaa viimein palautua lähes vuosikymmenen sitä kurittaneesta stressistä.
En tiedä onko kukaan koskaan halunnut jakaa sosiaalisessa mediassa sitä lahjaa, jonka sain tänä jouluaattona, kun kuukautiseni alkoivat kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Minä halusin. Niin iloinen olin.
(Mutta punasävyinen Instagram-päivitys jäi lopulta tekemättä.)
Viime joulun aikaan katsoin itseäni peilistä ja näytin ihan paskalta. ”Olet vanhentunut 10 vuotta”, sanoin peilikuvalleni.
Tällä viikolla katsoin peilikuvaani ja huomasin pitäväni siitä jälleen.
”Sinä näytät ihan hyvältä,” sanoin.
Hyvää uutta vuotta kaikille. Matka jatkuu.
Otin tänä aamuna kylpyhuoneessa kuvia hiuksistani. Tein niille kansion, Aamu 23.11. Samalla löysin tietokoneelta kaksi muuta kuvakansiota nimellä 23.11., vuosilta 2016 ja 2017.
Sain spontaanin ajatuksen jakaa kuvia tältä aamulta eri vuosilta.
Selasin kaikki kuva-albumini vuoteen 2013 saakka - se on tämän koneen ensimmäinen kokonainen vuosi. (Edellinen kone kuvineen katosi varkaan mukaan Lissabonissa marraskuussa 2012.)
*
*
Santa Parkissa joulutunnelmissa.
Muistan mitä toivoin Pukilta. :)
(Se ei toteutunut.)
*
Kirjoittamassa joulukortteja Joulupukin Postikonttorissa.
Meidän oli tarkoitus tehdä Rovaniemen vierailusta jokavuotinen pikkujouluperinne. Sekään ei toteutunut. Ainakaan toistaiseksi.
*
Tätini Irmelin etupihalla. Olemme juuri saapuneet. (Sisareni ei halua näkyä blogissa.)
Tämä oli upea hetki. Olin edellisen - ja ainoan - kerran vieraillut tätini luona Yhdysvalloissa 12-vuotiaana, vuonna 1991. Keittiöön astuessani muistot palautuivat heti. "Tässä luin Bryan-serkulle englanninkielistä kirjaa jossa oli lampaita."
Ainoa minusta otettu kuva 23.11.2017. Ruokaostoksilla Oremissa.
*
High Rollerissa sisareni kanssa.
Olimme lähdössä seuraavana päivänä jälleen Utahiin tätini ja serkkujemme luokse. Tapasimme Irmeli-tädin viimeisen kerran. Hän kuoli seuraavana keväänä.
Ostin 23.11.2017 trikooasun Vegasin GAPista. (Joku toinen shoppailisi Vegasissa ehkä muuta...) Nuo leggarit ovat olleet päälläni siitä lähtien joka viikko. Vieläkin hyvässä kunnossa.
*
Viime vuodelta ei ole kuvaa 23.11., lähin on otettu 25. päivä.
Kuvaan tiivistyy hyvin sen aikainen tunnelma. Kasvokuvia ei minusta juuri tuolta ajalta ole.
*
Aamuhetki.
Irmeli-tädiltä saamani viimeinen joululahja, Joulupöllö, katsoo minua kynttilän takaa. Pidän sitä esillä vuoden ympäri, jotta se muistuttaisi minua Irmelin viisaudesta ja lämmöstä. Niin se tekeekin. ❤️
Hammastahnasta ja käsisaippuasta läikikäs peili ja Sannin vastaheränneet hiukset. Kuva, jolla halusin vain kertoa, että kiharat pysyvät jälleen yönkin yli.
Tänä marraskuisena aamuna 2019.
Kuvasta tulikin nostalgiamatka, eikä vailla haikeuttakaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille <3
Rakastan kaikenlaisten tilastojen laatimista. Erästä rahankäyttöä ja kulutusta koskevaa podcast-jaksoa kuunnellessani sain idean laskea itsekin miten käytän rahaa.
Excel-hirmuna olen taulukoinut kaikki menoni viimeiset 10 vuotta. Otin tarkastelun kohteeksi viimeisen kokonaisen kalenterivuoden eli vuoden 2018.
Tietysti minulla on jo aika selkeä käsitys siitä miten käytän rahaa rahaa ja mihin sitä kuluu ilmiselvästi eniten, mutta numeronissenä minusta oli kiva saada luvut konkreettisina eteeni. Ja ainahan nuo kaaviot ovat kivoja <3
Otin laskentaan mukaan kaikki ns. vapaa-ajan kulut sekä ruoan, eli kaiken muun paitsi asumiskulut, pankkimaksut ja sen sellaiset.
Suurin osa eli puolet vapaa-aikaan kuluttamastani rahasta menee matkustukseen, se ei tullut yllätyksenä. Toiseksi suurin osuus menee elintarvikkeisiin ja kolmanneksi eniten käytän rahaa ulkona syömiseen eli ravintoloihin ja kahviloihin. Tähän summaan kuuluvat kaikki ulkona syömiset, niin tarkoitukselliset kuin olosuhteiden sanelematkin (työmatkojen ja laivamatkojen ruokailut).
Kaikki laskemani vapaa-ajan kulutus vuodelta 2018:
1 MATKAT 8254,29 euroa (kaikki matkat niin kotimaassa kuin ulkomailla majoituksineen ja kulkuvälineineen)
2 RUOKAKAUPPA 2697 euroa
3 RAVINTOLAT, KAHVILAT JA MUU ULKONA SYÖMINEN 2111,43 euroa
4 RANDOM-HANKINNAT 1946,76 euroa (tämän alla on sekalaisia menoja kuten pääsylippuja tapahtumiin, kurssimaksuja, lahjahankintoja läheisille sekä kaikki muut ostokset kuin kosmetiikka ja vaatteet)
5 KOSMETIIKKA 734,07 euroa - ei tämän enempää..!
6 LIIKUNTA JA TERVEYS 596,88 euroa
7 PUHELIN 424,41 euroa (tässä mukana myös paljon HSL:n matkalippuja Helsingissä, ostan liput aina puhelimella)
8 VAATTEET 417,77 euroa
9 ALKO (!!) 175,71 euroa (toim. huom: kulutin kyllä Alkossa vuoden aikana vähän enemmän mutta olin saanut edellisenä jouluna lahjaksi Alkon lahjakortin ;))
10 APTEEKKI 41,28 euroa (en tiedä miksi tulin eritelleeksi tämänkin :))
Lisäksi olin käyttänyt 637 euroa joululahjoihin, mikä oli muuten aika vähän verrattuna yleiseen lahjabudjettiini. Johtui varmaan siitä että en viime vuonna saanut veronpalautusta... :P
MATKUSTUS on jotain, johon olen halunnut säästää ja investoida jo teini-ikäisestä lähtien. Se on aina ollut vapaa-ajan kulutuksen prioriteettini numero 1. Ja on sitä edelleen. En keksi mitään materiaa, joka voisi lyödä laudalta matkailun tuoman rikkauden.
Nyt tietysti matkailuun liittyy myös paljon negatiivistakin ilmastonäkökulman kautta, ja se saa minussa aikaan ristiriitaisia tunteita. Mieluiten matkustaisin kaikkialle junalla.
RUOKAKAUPPA nielee kuukausittain keskimäärin 200 euroa.
Arvelen, että yksittäisistä elintarvikeryhmistä minulla kuluu eniten rahaa soijamaitoon, juustoon ja kalatuotteisiin. Ne ovat kalliita ja käytän niitä paljon. Aamukahvini on täydellinen soijamaidolla ja joka aamu menee ainakin 3 dl kahvimaitoa.
Edit. No ei, kyllä mulla menee ruokakaupassa kaikkein eniten rahaa kasviksiin, olinhan tästä jo tehnyt viime vuonna oman postauksen :)
RAVINTOLAT ovat kuin omansalaista matkailua.
Tykkään valtavasti syödä ulkona ja näen ravintola- ja kahvilavierailun kokonaisuutena johon kuuluu ruoan lisäksi miljöö, sisustus, palvelu, paikan yleinen tunnelma - jopa kävelymatka ravintolakohteeseen.
Ravintolaillallinen tai viinilasi kivassa viinibaarissa voi todellakin olla kuin miniloma ja mitä parhainta lähiseutumatkailua <3
RANDOM-hankintojen alle kuuluvat myös My Little Ponyt ^_^
KOSMETIIKKAA ostan suhteellisen vähän. Syy on varmasti selvä: saan blogin kautta enemmän kosmetiikkaa kuin ikinä ehtisin käyttää.
Viime vuoden kosmetiikkashoppailuni koostuivat mm. USAn Sephora-hankinnoista, Yves Rocher -tilauksista, hiusväreistä, lempituotteideni täydennyksestä (kuten silmänrajaus- ja kulmakyniä) sekä sokkotestituotteista.
LIIKUNTAHARRASTUKSEEN kuluva vuosittainen könttäsumma on suhteellisen vaatimaton. Käyn kahdella salilla, joista toisessa minulla on edullinen päiväjäsenyys ja toinen on kunnallinen (Maarianhaminassa), mikä tekee siitä vielä edullisemman.
VAATTEITA ostan todella harvoin. Tämä kuva on vuodelta 2015 jolloin poikkeuksellisesti tein jopa blogiin jutun vaateshoppailustani.
Viime vuonna ostin muutaman paidan Alaskasta, pari hametta kirpparilta Tampereelta, yhden kevyttoppatakin Henkkamaukalta ja kolme trikoomekkoa - nämä kotimaisia. Pyrin ostamaan kotimaista silloin kun ostan jotain arvokkaampaa.
Olen tänään aloittanut uudessa työssä. ❤️
Tai uudessa ja "uudessa", työnantaja on enemmän kuin tuttu: luonnonkosmetiikan maahantuoja Nordic Health Systems. Olen tehnyt NHS Oy:n kanssa niin blogiyhteistyötä kuin messu-, tuote-esittely ja koulutuskeikkoja jo 10 vuoden ajan, ja ollut ikäänkuin porukan "satelliittijäsen". Nyt olen ihan oikea jäsen, minut palkattiin yritykseen töihin.
Olen uudesta kuviosta valtavan innoissani. Kuten urataipale-postauksessani kerroin, olen kaivannut työkavereita ja työyhteisössä työskentelyä. Ylipäänsä, yrittäjyys sosiaalisen median alalla on lopulta aika yksinäistä hommaa. Sinä ja tietokone.
Kaipaan elämääni takaisin enemmän raameja ja työhön yhteisöllisyyttä. Haluan sitä paitsi oppia koko ajan uutta, olen nälkäinen kehittymään ammatillisesti ja näkemään uusia puolia alalla. Työ kosmetiikan maahantuonnissa tuo eteeni huikeasti kivoja mahdollisuuksia ja ihan uudenlaisen näköalapaikan Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoille.
Ihan mahtavaa!
Suurin osa NHS:n maahantuomista sarjoista on minulle jo hyvinkin tuttuja, ja esimerkiksi Laveran tuotteet uskallan väittää tuntevani lähes läpikotaisin. Laveran kanssa olen tehnyt töitä kaikkein pisimpään. NHS:n muita sarjoja ovat Benecos, Cattier Paris, Nurme, UpCircle, CosNature, Egyptian Magic ja Georganics. Näistä Cattier on noussut uusien suosikkieni joukkoon koostumuspäivityksensä jälkeen.
Ensimmäinen työpäivä sisälsi mm. tekniikkaan tutustumista, Lavera-värikosmetiikan sävykuvien käsittelyä sekä vierailun ekokampaamoon jonka kanssa markkinointiyhteistyössä NHS toteuttaa curly girl -kokeilun. (Eräs NHS:n työntekijä, en minä, lähtee toteuttamaan CG-testiajoa Cattierin tuotteilla.)
Ihmettelin myös pöllönä uutta Samsung-työpuhelintani ja koin monta "violettihiuksinen blondi" -momenttia. Kyllä se tästä.
Cattierilla on monia Curly Girl -metodiin sopivia tuotteita - kun taas Laveralla ei yhtäkään (!).
Laveran shampoissa on sulfaatteja ja hoitoaineissa on alkoholia, minkä vuoksi ne eivät sovellu Curly Girliin.
Esimieheni tytär oli jättänyt minulle sympaattisen tervehdyksen. :) Ensin luin lapussa lukevan "Tulet toimeen muiden kanssa" ja röyhistin rintaani tyytyväisenä sosiaalisten taitojeni antamaan vaikutelmaan, kunnes tarkempi tarkastelu osoitti Eveliinan kehottavan, "Tule toimeen muiden kanssa" ^_^
Kyllä mä tulen, Eve :)
Työpäivään kuului myös chihuahuan kohtaaminen. Aina plussaa! ^_^
Blogi jatkaa entiseen tapaansa uuden työni rinnalla, eikä NHS rajoita blogisisältöäni. Tulen siis jatkossakin kirjoittamaan myös muista merkeistä ja sarjoista.
Blogin päivittymistahti voi mahdollisesti hidastua jonkin verran, mutta se on ollut tarkoituksellista ja tavoitteellista ilman työkuvioitakin. Olen huomannut voivani paljon paremmin kun vietän vähemmän aikaa internetissä. Olen matkalla kohti internetin järkevää kohtuukäyttöä, ja se tekee mielen hyväksi :)
Olen viime viikkoina saanut luettua kaksi kirjaakin loppuun <3
Internetiä on tosin kiittäminen tästäkin uudesta 'perheestäni', kyllä se on tuonut minulle myös paljon hyvää elämään. :)
Tällä hetkellä teen itse asiassa kolmea työtä. ^_^ Mutta kuten sanoin: "en viihtyisi vain yhdenlaisessa työssä".
Terveisin,
Sanni
Tänään kerron yhdestä erikoisena pidetystä tavastani.
Ruokavalioni on tuonut mukanaan rutiinin, joka osan mielestä on kenties hankala. Evästely. Noudatan tätä rutiinia aina matkoilla, mutta se näkyy myös tavallisessa arkipäivässäni. Käsilaukussa kulkee aina vähintään proteiinipatukka ja pähkinöitä jotka pelastavat voileipätarjoilu only -tyyppisissä tilanteissa. Myös raejuustopurkki ja keitetyt kananmunat ovat tuttua sisältöä laukussani esimerkiksi junamatkoilla.
Ulkomaanmatkoilla rutiini liittyy ennen kaikkea aamiaiseen.
Aamukahvilla Skyroksella syksyllä 2014
Mikä näyttäytyy toisille mahdollisesti hankalana ja vaivalloisena, on minusta itse asiassa aika hauskaa ja tykkään kovasti aamiaistuokioistani omassa rauhassa huoneessani tai parvekkeellani.
Usein herään niin aikaisin, että majoituspaikan kuten hotellin aamiaistarjoilu ei ole vielä edes alkanut, ja on mukavaa kun voi keitellä kahvit vaikka kello 5.30 jos siltä tuntuu. Useimpina aamuina kahvimuki höyryää kädessäni jo ennen auringonnousua.
Koska en syö leipää, muroja tai muita perinteisiä ja helposti saatavilla olevia viljapohjaisia aamiaistuotteita, järjestän oman ruoan joka vaatii jonkin verran ennakkovalmisteluita.
Tältä näyttää tavanomainen aamiaiseni. Kananmunia, juustoa ja kasviksia - ja jo aikaisemmin nautittu kahvi :) Juon kahvin aina erikseen heti herättyäni, nälkä tulee vasta myöhemmin.
Minulla kulkee käsilaukussa aina myös pieniä suola-annospusseja joita ryövään esimerkiksi laivojen kahviloista ^_^ Kananmuna vaatii pienen ripauksen suolaa maistuakseen parhaalta <3
Kananmunat muodostavat aamupalani ytimen, ja niitä on siis aina oltava saatavilla.
Majoitun omilla reissuillani mahdollisuuksien mukaan aina keittiöllisissä majapaikoissa. Jos keittiötä ei ole, keitän kananmunat vedenkeittimessä. Se onnistuu hyvin :) Täytyy vain olla varovainen ettei muna rikkoudu kun sen laskee keittimen pohjalle :D Toistaiseksi olen selvinnyt tällaisista keittelyistä ilman munaonnettomuuksia...
Edit. Kommenteissa tuotiin esiin allergianäkökulma, joka ei ollut tullut mieleeni. Yleisiä vedenkeittimiä ei kannata käyttää kananmunien keittelyyn, sillä niitä voi käyttää myös kananmuna-allergikko. En siis enää suosittele tällaista toimintaa ja etsin itsekin toisen ratkaisun.
Keitetyt kananmunat säilyvät hyvinä monta päivää kunhan kuori on ehjä. Jos tiedän, että seuraavassa majapaikassani ei ole keittiötä, keitän parin päivän munat jo valmiiksi edellisessä majapaikassa :)
Kananmunien ohella pikakahvi ja säilyketonnikala muodostavat matkaeväideni peruspohjan.
Eräs lukija kyseli hiljattain kahvitottumuksistani matkoilla, ja ihmetteli, olenko tosiaan onnistunut löytämään reissuillani juotavaksi kelpaavaa pikakahvia. Kreikassa matkaillessa majapaikoissa ei nimittäin useinkaan ole kahvinkeitintä vaan pelkkä vedenkeitin, ja kahvi on tehtävä jauheeseen.
Vaikka kotona kahvin laatu ja tummapaahtoisuus ovat minulle tärkeitä, matkamoodissa ollessa olen tottunut pikakahviin ja jopa nautin siitä. Se jotenkin kuuluu näissä olosuhteissa asiaan. :) Välillä teen hutiostoksia ja kauppakassiin päätyy tympeän makuinen kahvi, mutta pääsääntöisesti paikalliset pikakahvilaadut ainakin täällä Kreikassa ovat oikein hyviä. Tällä kertaa ostin AB-ketjun omaa pikakahvia (se kaupan halvin), ja se osoittautui jopa erittäin maukkaaksi :)
Aamiaisella hytissäni Blue Star -laivalla - hain laivan kahvilasta kuumaa vettä pikakahviini, se on maksutonta :)
Tonnikalaa en syö aamuisin, mutta se kuuluu eväsruokien kultaisiin standardeihin koska se kulkee helposti mukana ja sen voi sujauttaa proteiiniksi mihin tahansa take away -salaattiin.
Suosin etenkin pitkillä laivamatkoilla omia salaattieväitä, sillä suurin osa kreikkalaisista laivoista on vailla kunnon ruokapaikkoja ja niistä saa vain hampurilaisia ja leivonnaistuotteita.
Entä kahvimaito? Juon kahvini aina maidolla ja myös sen maku ja laatu ovat tärkeitä. Mikä tahansa ei kelpaa, etenkään vähärasvainen vaihtoehto..! Se pilaa koko kahvin.
Kotona käytän soijamaidon ja kerman sekoitusta, mutta matkoilla ostan usein rasvaista, nimenomaan kahviin tarkoitettua maitoa. (Esim. Sveitsissä on erinomaisia sellaisia :)) Kreikassa suosikkini oli pitkään pienessä lasipullossa myytävä NoyNoy (äännetään 'nunu')-merkkinen 3,5-prossainen maito, mutta sen valmistus lopetettiin ja siirryin saman merkin tiivistettyyn säilykemaitoon.
Yäk, joku ehkä sanoo, mutta tämä on itse asiassa ihan kuin kevyttä kahvikermaa (rasvaprosentti 7,5%) ja tuo kahviin tosi hyvän, täyteläisen maun. Pienen pakkauksensa, säilyvyytensä ja riittoisuutensa puolesta se on myös mitä matkaystävällisin kahvimaito :)
Jos majapaikassa ei ole edes vedenkeitintä, kysyn voisiko sellaisen kuitenkin saada järjestymään huoneeseeni :) Järjestyy melkein aina. Ainakin Kreikassa.
Kuvassa aamiainen ja respan järjestämä vedenkeitin Kalymnoksen hotellissani.
Mukana kulkevaan evässettiini kuuluu usein myös pieni pullo oliiviöljyä. Se ei ole välttämättömyys, mutta tykkään lorauttaa sitä kasviksiin antamaan makua.
Eväsrasian otan mukaan jo Suomesta. Jos sellainen unohtuu, sopii kreikkalaisen Fagen puolen litran jogurttipurkki mainiosti rasiaksi :)
Fagen rasiat ovat jämäkkää muovia ja niiden kannet pysyvät erinomaisesti paikoillaan - toimien tarpeen mukaan myös leikkauslautoina kasviksille ^_^
Fagen purkki kulki vuoden 2012 reppureissulla mukanani aina New Yorkiin saakka. 👍
Tänään jutustelen ammatillisesta taipaleestani.
Pidän itseäni siinä mielessä onnekkaana, että olen päässyt tekemään kaikkia niitä töitä joista olen ollut kiinnostunut.
Toisaalta työelämään liittyvät tavoitteeni ovat myös olleet suhteellisen vaatimattomia, joten ne on ollut helpompi saavuttaa kuin jos olisin haaveillut vaikkapa lääkärin tai juristin ammatista tai halunnut ryhtyä menestyksekkääksi laulajaksi.
Olen aina suhtautunut työhön sitten, että on ihan superjuttu ylipäänsä saada töitä.
Kuvituksena Leroksen saari, jossa parhaillaan lomailen.
Agia Marina ja Platanos
Ura matkailualalla oli ykköstoiveeni teini-ikäisestä lähtien. (Okei, joskus 12-vuotiaana saatoin hetkellisesti haaveilla tulevani uudeksi stephenkingiksi ^_^ )
Olen yksinkertaisesti aina rakastanut matkailua ja sen avartavaa vaikutusta ja kokenut nuoresta saakka intensiivistä viehätystä erilaisten matkakokonaisuuksien suunnitteluun. Kahdeksannella luokalla otin ohjat käsiini perheemme lomien suhteen enkä enää antanut muiden päättää mihin matkustimme – minusta tuli perheen lomakohdetyranni. Ensimmäiselle omalle ulkomaanmatkalle ilman vanhempia pääsin 17-vuotiaana. Kohde oli, mikäpä muu kuin Kreikka.
Kirkko Leroksen linnakukkulalla
Krithonin ranta
Ystäväni äiti oli töissä matkatoimistossa, ja hänestä muodostui minulle yläasteiässä ammatillinen idoli. Päätin, että minustakin tulee matkatoimistovirkailija. Ajatus siitä, että saisin työkseni neuvoa ja auttaa ihmisiä löytämään ihania lomakohteita, tuntui parhaalta työltä ikinä.
Lukion jälkeen kouluttauduinkin ammattiin, ja olin kovin onnellinen. Olin ihan fiiliksissä jo Finnjet-risteilyjen myymisestä..! (Voih, Finnjet, RIP…)
Pantelin kylä
Matkailuopintojen ohessa sain toteuttaa toisen, ehkä vähän erikoisemman työkokeilutoiveeni. Ehkäpä liittyen kirjeenvaihtoharrastukseeni, koin suurta mielenkiintoa kirjepostin kulkuprosessia kohtaan. Suorastaan himoitsin päästä joskus lajittelemaan kirjeitä ja näkemään, miten niiden matka kohti vastaanottajaa alkoi. Tämä on aika erikoinen intohimo, ainakaan en ole koskaan törmännyt toiseen ihmiseen joka tuntee viehätystä postin lajittelua kohtaan.
Hain ja pääsin postille iltatöihin opiskelujen aikana ja niin tämäkin haave toteutui; lajittelin kirjeitä iloisen hurmion vallassa.
Kunnantalo Platanoksessa
Kohti linnoitusta
Sitten elämääni astui vaihe nimeltä Ahvenanmaa. Halusin petrata ruotsin kielen taitojani kesätyön muodossa. Koska kielitaitoni ei mahdollistanut kesätyötä matkatoimistossa, hain töihin lastenhoitajaksi. Lapset osoittautuivatkin mitä parhaimmaksi kielenopettajaksi; heidän kanssaan oli matalampi kynnys puhua ruotsia. Pian puhuin svenskaa varsin sujuvasti.
Kesätyö venyi ensin neljään kuukauteen ja sitten puoleen vuoteen. Minusta tuli osa Ahvenanmaan perhettäni, ja yhtäkkiä huomasin viihtyväni saarella niin hyvin, että halusin jäädä.
Platanoksen kylä
Alindan lahti
Ystävystyin Ahvenanmaalla pienessä postin maalaiskonttorissa työskentelevän miehen kanssa, josta tuli paras ystäväni. (Tämä tarinanhaara ei johda romanssiin, vaan seuraavaan työpaikkaan. ;))
Olin juuri lopettamassa työtäni lastenhoitajana, kun ystäväni kysyi, olisinko voinut tuurata häntä kolme kuukautta hänen ottaessa virkavapaata matkusteluun. Olin skeptinen, sillä minulla ei ollut mitään kokemusta postitoimistotyöstä, olinhan vain lajitellut kirjeitä. Ystäväni vakuutti, että pärjäisin aivan varmasti. Koska en ollut saanut hakemaani työpaikkaa Maarianhaminan matkatoimistosta, ajattelin, että voisin kai ihan hyvin tässä välissä tehdä pienen postikeikan, kokemustahan se oli sekin.
Kotini Leroksella: Panteli Beach Hotel & Apartments
Jälleen – kolme kuukautta venyi paljon pidemmäksi ajaksi. Ystäväni virkavapaan jälkeen minua pyydettiin lentorahti- ja tullausvirkailijaksi Ahvenanmaan postin terminaaliin, ja sen jälkeen Maarianhaminan Postiin.
Kollegat ja esimiehet olivat tosi mukavia, ja viihdyin loistavasti. Hain vielä kerran matkamyyjän virkaa, mutta kun ei taaskaan napannut – ja totesin matkatoimiston palkankin olevan alempi kuin mitä Postilla tienasin (mm. suomen kielen taidosta sain kivan lisän palkkaan :D), päätin jäädä Ahvenanmaan Postille. (Tässä yhteydessä on aina hyvä korostaa, että kyseessä on eri yritys kuin Suomen Posti.)
Panteli Beach
Krithoni
Vuodet kuluivat, ja huomasin kaipaavani matkailutyön inspiroivuutta ja neuvovaan työhon liittyvää palkitsevuutta, mutta toisaalta mukavat työkaverit ja miellyttävä henki työpaikalla painoivat paljon. Postivirkailijan työssä viehätti myös sama juttu kuin kirjeissä: ajatus siitä, että joku vastaanotti odottamansa ihanan verkkokauppatilauksen, tai vaikka yllätyspaketin mummoltaan, sai minussa aikaan iloa ja hyvää mieltä. ☺️
En usko, että monikaan voi tätä tunnetta ymmärtää, mutta koen sitä edelleen. Postissa kirjeineen ja paketteineen on jotain oudon palkitsevaa ja positiivista. Yleensä lähetys ilahduttaa aina vastaanottajaa. Sellaisen parissa on tosi kiva tehdä töitä. :)
Pantelin kylä kukkuloilta
Päästään urapolulla vaiheeseen kauneus ja kosmetiikka.
Kosmetiikka on ollut minulle harrastus ja suuri kiinnostuksen ja intohimon kohde oikeastaan yhtä kauan kuin matkailukin. Pitkään paino oli sanassa harrastus. Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että voisin tehdä kauneusjuttuja myös työkseni. Kosmetologin työ ei kiinnostanut, ja pitkään mielsin kauneusalan ammattien olevan suunnilleen yhtä kuin kosmetologit ja kampaajat.
Leroksen tuulimyllyt
Panteli Beach illan hämärtyessä
Kosmetiikkaharrastuneisuuteni näkyi vahvasti myös töissä; olin se sateenkaaren väreillä meikattu, värikäskyntinen postivirkailija joka jakoi työkavereille jatkuvasti ihon- ja hiustenhoitovinkkejä, ja mistä sai tilattua halvimmalla ihania kosmetiikkatuotteita. Sain asiakkailta iloista palautetta pirteästä olemuksestani.
Kollegani kyselivät, miksi en ollut päätynyt töihin kosmetiikan pariin. Vastasin, etten tiennyt. Matkailuala oli aina tuntunut itsestäänselvyydeltä.
Alindan lahti
Sitten elämässäni koitti uusi vaihe. Muutin Tampereelle mieheni luokse, ja postin työt jäivät.
Ajatus työstä kosmetiikan parissa oli vihdoin kypsynyt ajankohtaiseksi, ja nähdessäni Valkeakosken Ammatti- ja Aikuisopiston kurssitarjonnassa kosmetiikan myyntiin suuntautuvan myynnin ammattitutkinnon, hain heti.
Tutkinto oli minulle täydellinen; se keskittyi juuri minua kiinnostavaan puoleen kosmetiikassa eli myyntiin, neuvontaan ja markkinointiin, ja opintokokonaisuuteen kuului myös kursseja kosmetiikan kemiasta ja raaka-aineista. Valmistuttuani työllistyin saman tien suuren kauneusketjun myymälään.
Olin valtavan onnellinen, ehkä jopa onnellisempi kuin matkailuvirkailijan työssäni. Saavuin töihin aamuisin kestohymy naamalla. Jokainen päivä oli minulle todellakin karkkipäivä.
Tampereelle muuttaessani olin myös aloittanut blogin pitämisen. Se alkoi puhtaasti harrastuksena, kuten kaikki blogit tuohon aikaan 10 vuotta sitten. Kirjoitettuani blogia vuoden verran, minua pyydettiin mukaan juuri avautuneeseen, Suomen ensimmäiseen blogiportaaliin, Indiedaysiin. Aloin tienata blogilla vähän taskurahaa.
Seuraavina vuosina blogien maailma muuttui ja kehittyi nopeaan tahtiin; ne kasvoivat jopa merkittävämmäksi mediaksi kuin perinteinen printtimedia, ja kaupallisuus lisääntyi. Muutamassa vuodessa taskurahapalkkioni oli kasvanut huomattavaksi sivutuloksi, ja lopulta tienasin blogin kirjoittamisesta kokopäiväisen työn palkkaa. Saatoin jättää päivätyöni kosmetiikkamyyjänä.
Kirkko linnoituksella
Siirtyminen yrittäjäksi on ollut elämässäni ristiriitaisimpia päätöksiä. Urasuuntaus ei suinkaan ole ollut täynnä pelkkää auvoisuutta, vaikka ulospäin elämäni on saattanut näyttää ihanalta matkustelulta ja upeiden kosmetiikkatuotteiden testailulta.
Työ bloggaajana ja yksityisyrittäjänä on mahdollistanut elämäntyylin, jota en osaanut 15-vuotiaana edes kuvitella; olen saanut järjestää päiväni ja aikani miten haluan ja voin yhdistää työssä kaikki vahvuuteni, intohimoni ja ammattiosaamiseni. Sain myös vihdoin väylän luovuudelleni. Olen tienannut olemalla Sanni. Olen saanut tehdä fantastisia juttuja, mutta vapaudella ja elämäntyylillä on ollut hintansa. Hinta, joka on ollut kirjoituksissani vahvasti läsnä pitkään.
Agia Marina ja Alindan lahti
Blogini tarinan voi lukea täältä. Siellä kerron, miten tieni johti keskustelupalstojen iloisesta meikkihöpöttelijästä itsensä uuvuttaneeksi bloggaajaksi, joka koukuttui someen, eikä enää malttanut pitää taukoa iki-ihanasta hommastaan. Kivaakin voi tehdä liikaa.
Onneksi olen oppinut ja kasvanut. Joitain virheitä ei saa tekemättömiksi, ja tietyista valinnoista maksan yhä kalliisti. Mutta elämä on oppimista varten ja tie vie eteenpäin.
Alindan lahti
Sympaattisesti, yksi vuosien ajan rinnallani pysynyt ja minua voimauttanut ”punainen lanka” on vanha työni postivirkailijana. En koskaan luopunut siitä Tampereelle muutettuani, vaan olen säännöllisesti käynyt tekemässä keikkaa vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa. Olen tästä mahdollisuudesta todella kiitollinen.
Olen huomannut, että tarvitsen luovan ja vapaan työn vastapainoksi ”tavallista” duunia työkavereineen, esimiehineen ja lounastaukoineen. Sellaista auto pilot -hommaa, jossa voi rutiinilla tehdä osaamiaan tehtäviä ja antaa aivojen rentoutua. Luova työ on aivan ihanaa, mutta pääni tarvitsee myös turvallista, epäluovaa rutiinia jaksaakseen taas ideoida ja pulputa. Ennen kaikkea tarvitsen tavallisen alais-työn rakennetta; raamit ja toisen antamat tehtävät luovat turvallisuuden tunnetta ja rauhoittavat. Kun on itse itsensä esimies ja tekee kaikki päätökset, se on välillä hurjan raskasta kaltaiselleni luonteelle.
Auringonlaskudrinkillä Pantelin rannalla.
Tällä hetkellä voin sanoa, että rakastan edelleen niin matkailualaa, kauneusalaa, postia kuin bloggaamista. Olen niissä vahva ja hyvä, kun saan tehdä niitä kaikkia. En taitaisi koskaan viihtyä aloillani yhden tyyppisessä hommassa.
Tällainen oli minun ammatillinen tarinani. <3 Saa nähdä, missä olen 10 vuoden kuluttua.
2019 toukokuu - menin töihin osa-aikaiseksi työntekijäksi luonnonkosmetiikan maahantuoja NHS Oy:lle. Jatkoin samalla yritystoimintaani, mutta suunnitelmissa oli sen pienentäminen (yllämainituista syistä - kaipasin työkavereita).
2020 - siirryin yrityskauppojen myötä kosmetiikan maahantuoja Transmerin osa-aikaiseksi työntekijäksi. Jatkoin ohessa yritystoimintaani. Pitkä työsuhteeni Ahvenanmaan Postiin päättyi. Tuli korona-pandemia ja etätyöhön siirtyminen. Menetin minulle niin tärkeän työyhteisön sosiaalisen ulottuvuuden.
2021 - siirryin Transmerin tiimissä työntekijästä freelance-työsuhteeseen. Yritystoimintani kasvoi, ja hyväksyin, että tällä haavaa oma yritykseni oli minulle paras "työnantaja". Kuitenkin kaipasin edelleen työyhteisöä ympärilleni, eikä pandemian pakottama etäisyys muihin ihmisiin ainakaan helpottanut epäyhteisöllisyyden tuntemuksia. Laajensin työkenttääni kouluttajan työhön, ja tein Transmerilla monien luonnonkosmetiikkasarjojen koulutuksia. Nautin työstä, mutta en työn tekemisestä videokokousten muodossa. Halusin kohdata ihmisiä livenä.
2022 - omaa yritystoimintaa ja freelancer-työtä Transmerin tiimissä. Suoritin luonnonkosmetiikan tuotekehityksen perustutkinnon Formula Botanicassa, kasvattaakseni ammattiosaamistani. Luovuin Ahvenanmaan asunnostani, mikä viimeistään sinetöi sen, etteivät väliaikaistyöt vanhalla Maarianhaminan työpaikallani enää olleet mahdollisia. Tämä teki minut surulliseksi, mutta samalla ymmärsin askeleen välttämättömyyden.
2023 - aloin tehdä yhteistyötä Twistbe'n kanssa. Hain yritystoimintani ohella extra-työntekijäksi Ruohonjuureen, jotta saisin jälleen työkavereita sekä suoran yhteyden asiakkaisiin. ❤️ Blogini siirtyi 13 vuoden portaaliaikojen jälkeen viimein omalle domainille.
2024 - vakituinen freelance-työ Transmerin tiimissä päättyi. Omaa yritystoimintaa; sisällöntuotantoa omiin sekä asiakkaiden kanaviin, luentoja sekä koulutuksia. Harvat mutta kuitenkin säännölliset työtilaisuudet Ruohonjuuressa tuovat iloa sekä kaipaamaani yhteyttä kentälle, samoin kuin työ Twistbe'n messutiimissä.
